Täältä tarinani alkoi.

Jatkuu:

Olin päässyt maksansiirtolistalle marraskuun alussa 1990. Kukaan ei voi etukäteen sanoa, kauanko "listalla" joutuu olemaan. Ei ole olemassa mitään vuorolistaa, että sulle, mulle jne. Siirtoon valitaan sopivin jonossa olevista odottajista, joten ei missään numerojärjestyksessä.  Siirtomaksan saa se jonossa oleva, jolle maksa on sopivin veriryhmän, elimen koon ja ristikokeiden mukaan. On myös olemassa niin sanottu yhteispohjoismainen haku, jonka mukaan voi saada siirrännäisen sellainen henkilö, jolla on akuutti maksasairaus eli hän tarvitsee pikaisesti uutta maksaa tai muuten menehtyy päivien tai muutaman viikon sisällä. Pohjoismailla on sopimus, jonka mukaan elin siirtyy toiseen pohjoismaahan, jos omassa maassa ei ole sille sopivaa vastaanottajaa. Kroonisesti maksasairas ei täytä näitä kriteereitä ja hän mahdollisesti joutuu odottamaan siirrännäistä kauemmin. Tosin siirtomaksan pitää olla mahdollisimman sopiva saajalleen. Itse sain saman vuoden joulukuun alkupuolella kutsun siirtoon. Olin entisen naapurini luona visiitillä, kun ns. piippari soi. Se oli sellainen hakulaite, jonka mieheni oli lainannut työpaikaltaan. Hakulaitteesta ei näkynyt soittajaa, mutta sen numeron tiesi vain mieheni sekä sairaala, joten ei ollut vaikeaa tietää ketä minua kaipasi, ellei sitten joku soittanut vikahakuun. Nykyäänhän on kännyköitä, joten yhteyden saaminen on paljon nopeampaa ja helpomaa kuin silloin. Kyläilyreissulla hakulaite sitten pirahti ja hermostuneena soitin miehelleni, joka sanoi, ettei ole soittanut. Sain yhteyden sairaalaan, jossa minua kaipailivatkin. Sairaalasta oli annettu mukaani muutama antibiotti ja satsi hyljinnänestolääkkeitä, jotka piti heti napsia naamariin ja matkata mahdollisimman pian sairaalaan siirtoa varten, jonne mies minut sitten veikin. Tuli välittömästi kotiin töistä, jotta pääsimme lähtemään matkaan.  Ennen siirtoa piti vielä läpikäydä verikokeita sekä muita tutkimuksia. Sitten valmistelut siirtoleikkauseen ja odottelua, kunnes elinsiirtoryhmä on varmistanut siirrännäisen kunnon. Vihdoin pääsin leikkaussaliin ja nukutettavaksi. Ensin annettiin hieman kevyempi nukutus ja sitten kun ryhmä olisi tulossa ja varmistanut leikkausen etenemisen, niin olisi annettu kunnon tujaus.
Jossain vaiheessa minua heräteltiin ja tajusin, ettei minulle oltu tehty minkäänlaista leikkausta. Sainkin kuulla, ettei siirrännäinen ollutkaan siirtokelpoinen. Suomessa ei tehdä mitään sekundasiirtoja vaan pitää olla varmaa, että siirrännäinen toimii.
Näin ollen pääsinkin seuraavana päivänä kotiin odottelemaan uutta kutsua. Uusi kutsu tulikin kuun puolivälissä ja silloin olimme matkalla mieheni kanssa joululahjaostoksille. Kehä 1:llä ajaessamme hakulaitteeni piipahti. Äkkiä kieppasimme seuraavassa liittymässä u-käännöksen ja suuntasimme lähimmälle huoltoasemalle, sillä silloin ei ollut vielä kännykkää käytössä. Huoltamolta soittelin sairaalaan...numero oli varattu ja odottelin hermostuneena. Jos joku ulkopuolinen seurasi puuhasteluani, niin olisi voinut ajatella aivan jotain muuta; Nainen saapuu huoltoasemalle. Hermostuneena soittaa johonkin.....numero on varattu. Yrittää soittaa moneen kertaan, mutta kukaan ei vastaa. Vihdoin saa yhteyden haluamaansa numeroon. Puhelun päätyttyä ryhtää ottamaan lasin vettä. Nappaa kassistaan kourallisen pillereitä. Häipyy vauhdilla huoltoaseman kahvilsta ja auto lähtee jatkamaan matkaa viivyttelemättä.
Tosiseikka oli, että piti ehtiä kotiin hakemaan valmiiksi pakattu kassi ja jälleen suunnistaa mahdollisimman pian keskussairaalaan. Joululahjat jäivät siltä erää ostamatta ja päällimmäisenä mielessä mahdollinen maksansiirto. Kuvio sairaalassa toistui totuttuun tapaan. Siirtovalmistelut käytiin läpi ja yön tunteina kiikutettiin leikkaussaliin. Tuttu kuvio nukutuksineen ja heräsin siihen, kun kuulin hoitajien keskustelevan ja miettivän, että mitä oli tapahtunut. Tunsin omassa kehossani, että minua ei oltu leikattu tälläkään kertaa ja pian leikkaava lääkäri tuli kertomaan, että siirrännäinen ei ollut taaskaan siirtokelpoinen. Muistan kuinka ensimmäisellä kerralla siirtoon mennessäni minulle selitettiin, että saattaa käydä niin, ettei siirtoon ryhdytäkään, jos siirrännäinen ei ole hyvässä kunnossa. Toisella kerralla sanottiin, että harvoin kahta kertaa niin käy, mutta ei saa sitten pettyä jos siirtoa ei tulekaan. Herätessäni toistin mielessäni lausetta, että ei saa sitten pettyä...ei saa sitten pettyä.
Positiivisesti ajattelin, että saanhan olla joulun kotosalla ja saan myös olla kotosalla kun on esikoisen synttärit joulun alla. Niinpä pääsin seuraavana päivänä kotosalle jälleen. Sitten kuluikin pari kuukautta, kunnes tuli seuraava kutsu siirtoon. Sinä päivänä olin hyvin väsynyt. Olin aamusella käynyt hammaslääkärissä ja sieltä palatessani olin lopen uupunut. Päätin käydä suihkussa ja mennä hetkeksi lepäämään. Miehenikin oli talvilomalla, joten en ollut yksin kotosalla. Tarkoitus oli illemmalla lähteä vaunulle ja hakulaite olisi ollut mukana, jos olisivat kaivanneet siirtoon. Suihkusta tullessani puhelin soi ja kirurgi soitteli sairaalasta ja kyseli vointiani. Ajattelin, että ihan vaan soittelee ja kyselle, mutta hetken päästä selivisi, että ovat löytäneet minulle uuden maksan, jota on lähdetty hakemaan. Minun piti taas tulla mahdollisimman pian sairaalaan. Sille tielle sitten jäin. Tosin minulla oli märkivä tulehdus kyljessä, kun iho oli rikkoutunut raapimisesta ja lisäksi minulla oli flunssaviirus. Pelkäsin, että leikkausta ei siksi voida tehdä. Lääkärit olivat kyllä leikkauksen puolella, mutta anestesialääkäri empi. Onneksi pääsivät yhteisymmärrykseen ja leikkaukseen valmistautuminen alkoi. Leikkaus kesti lähes puoli vuorokautta. Heräsin tällä kertaa leikkaussalin heräämössä ja tajusin, että nyt oli tosi kyseessä. Hengityskone esti puhumisen, mutta onneksi pääsin seuraavana päivänä siitä eroon. Olin teholla viisi päivää. Autuaalta tuntui saada muutaman päivän päästä teholla ruhtinaallinen hiustenpesu suoraan sänkyyn.  Tunsin olevani suhteellisen pirteä ja tytär kun tuli katsomaan, niin ihmetteli, että kyselin heti onko heillä ruokaa ja mitä ovat syöneet. Sellaisia me äidit näköjään ollaan.

Osastolla alkoi piikkuhiljaa vointi kohentua, kunnes tuli eka takapakki. Tuli akuutti hyljintä, jonka seurauskena maksavaltimo tukkeutui. Tuntui tosi masentavalta. Juuri kun luuli, että elämä armahti, niin sitten tuli takapakkia. Uhkailivat jo uusintasiirrollakin. Loppujen lopuksi olin kolme kuukautta sairaalassa ja minulla oli kaiken maailman ongelmia...mm. tulehduksia. Kaikista kuitenkin selvisin. Helmikuusta toukokuuhun olin sairaalassa ja sitten pääsin kotiin.


Edesmennyt isäni sairaalassa pari kuukautta siirron jälkeen onnittelemassa synttärisankaria

Elämän halu oli niin suuri, että heti seuraavalla viikolla päätimme mennä "Tulisuudelma tansseihin": Ystävät katsoivat telkkarista lauantain tansseja ja bongasivat minut sieltä. Olivat aivan hämmästyneitä, että kuinka saatoin olla siellä. Siitä se elämä alkoi pikkuhiljaa sujumaan eteenpäin, vaikka maksan toiminta ei ollutkaan kaikkein parhain. Maksa-arvot olivat edelleen koholla, sillä akuutti hyljintä oli aiheuttanut maksavaltimon tukoksen ja siksi maksa toimi hieman vajaalla teholla.
Lopulta pääsin töihinkin takaisin. Olin ollut sairaslomalla 9 kk siirron jälkeen. Tosin työhistoria jäi sillä erää vähäiseksi, sillä tuli ongelmia töissä, kun heillä ei ollue sijaa vajaalla työteholla toimivaan työntekijään. Siksi pidinkin pintani ja hakeuduin uudelleen koulutukseen ja valmistuakseni aikuismerkantiksi. Tämä päätöskään ei käynyt käden kääneessä, vaan itseni piti olla aktiivinen asian suhteen. Vaadin saada Kelalta vastausta, mitä tarkoittaa uusi kuntoutuslaki ja sainhan siihen vastauksen. Lopulta piti vielä vaatia jonkun kirjoittamaan lausunto, että minulle ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty työpaikalla sopivaa työtä. Näin pääsin sitten lopulta kouluun, josta valmistuin 1½ vuotta myöhemmin merkantiksi. Olin opiskeluaikanani sairastunut uudelleen ja samat vanhat oireet iskivät kuumeiluineen ja laihtumisineen minulle. Jouduin olemaan paljon myös sairaalassa, mutta sisulla päätin saada opintoni siinä lomassa suoritettua.
Koulun jälkeen olin pari päivää töissä ja sitten jouduin kuumeilun vuoksi takaisin sairaslomalle. Tätä sairaslomaa kestikin seuraavaan kesään, jolloin jouduin toiseen maksansiirtoleikkaukseen.


Tuo yläkerran parveke on tuossa sairaalassa tullut kolmen leikkauksen aikana hyvin tutuksi.

Jatkuu...

Avonta-aikaa vielä huomiseen.....Olette sen ansainneet! Osallistukaa täällä.