Perjantaina olo oli niin kuin osuuskaupan hevosella...tuttu tunne. Sittemmin lauantaina kun heräsin, niin heti kulostelin päänuppiania. Ihme ja kumma...Mihin sähköiskut olivat kadonneet? Herpeskin näytti jo paljon paremmalta. Olikohan se vihlonta sittenkin jotunut tuosta viruksesta? Katsoataan viikonlopun yli. Sunnuntainakaan ei tuntunut missään. Ehkäpä peruutan sen keskiviikolle varaamani terveyskeskusajan. Tosin ei minun oloni ole aivan hääppöinen kuitenkaan ollut. Tänään kirppiksellä kävellessäni tunsin olevani taas kuin maratonin loppumetreillä menossa. Voisin taas arvella, että verenpaine heittää, hemoglobiini on alhainen tai kaalium alakantissaan. Kurkkua kuristi ja päässä tuntui välillä pimenevän...puhti oli suoraan sanoen poissa ja selässä tuntui tavanomaita kipuilua, kun olo on tällainen. Tällaista olotilaa kun on aika ajoin tunnettavissa. Pitäneekö sanoa, että kiitos voin hyvin. Nämä on niitä vaivoja, johon kukaan ei ikinä kommentoi. Luulen niiden johtuvan elimistön epätasapainosta. On siis vaivoja, jotka kuuluvat maksalääkäreille ja gastroenterologeille ja sitten niitä, joista ketään ei kommentoi yhtään mitään ja silti vievät koko puhdin pois. Jos nyt menisin sinne terveyskeskukseen valittamaan, että ei mulla enää mikään viiraa päässä, mutta puhti on kokonaan pois, niin käännyttäisivät varmaan pois ja sanoisivat, että olethan hoidossa erikoissairaanhoidossa ja ei kannata tutkia monessa paikassa, niinpä niin. Pitäisikö siis odottaa tämän vaivan kanssa sitä nefrologian aikaa, jos nämä oireet kuuluvat tuohon munuaisten vajaatoimintaan?

Tänään meidät oli kutsuttu potilastoverini 80-vuotissynttäri kahville, rääppiäisiin. Ostin kauniin orkidearuukun kukkakaupasta ja vein sen lahjaksi. En ehtinyt tehdä Salomoninsolmuhuivia ja lisäksi kuvittelin hänen saaneen saman kaltaisen lahjaksi kertomusten perusteella. Tosin huivi oli aivan erilainen...hieman ponchomainen verkkohuivi. Olisinpahan hyvinkin voinut tehdä, jos olisin tiennyt. No, näin sitten kuitenkin. Olin aivan puhki, kun revin itseni Kaivopuistossa vanhan kerrostalon yläkertaan, neljänteen kerrokseen ja talossa ei ollut hissiä. Tuntui kuin olisin yrittänyt kiivetä taivaisiin. Kolme ja puoli kerrosta takana päin ja tasanteella on jakkara. Siihen piti lysähtää hengähtämään ja näin edessän puolen kerroksen päässä etsimämme oven. Tuonne jos jaksan, niin hyvä on. Tosin perillä puuskutin ja läähätin vartin verran, ennen  kuin taas elimistön toiminnot tasaantuivat. Iltapäivällä olikin jo kutakuinkin normaalimpi olotila.

Illalla entinen työtoverini maaseudulta soitteli ja kiitteli synttärikortistaan ja Maijun tekemistä korvakorusita ja oli olleet mieluisia. Viikon päästä mennään mökille talvilomalle ja käydään sitten rääppimässä samalla reissulla niitä 60-vuotisjuhlia.