Lauantaina kävimme veljen tytön kanssa kaupungilla Helsingin Samakarnevaaleja katsomassa. Tuli vähän äkkilähtö, kun viimetippaan huomasimme, että kello alkaa olla niin paljon, että olisi pitänyt jo olla menossa, jos meinaa jotain nähdä ja saada vielä autopaikankin jostain. Lähtö näytti vähän siltä, että olisi parasta olla hiljaa, ettei kuski hermosti. Ajatuksissaan hän ohitti moottoritien ja ajoi sitten mutkan kautta....sekös näytti hermostuttava lisää kuskia. Onneksi perillä kiukku katosi, kun pääsimme juhlapaikalle ja siellä näkyi nuoria, kauniita sambatyttöjä palkkioksi. Tuntui helposti pääsevän mukaan tuohon tunnelmaan ja ilmakin oli kerrassaan suosiollinen sambaajia kohtaan. Tuomiokirkon portaat oivat mustanaan ihmisiä. Kävimme vilkaisemassa kirkon ylätasanteelta, että miltä sieltä näytti ja tuumasimme, ettei kannata jäädä sinne, vaan menemme torille katsomaan. Meitä onnisti, kun kävelimme torin toista laitaa kohti ja sattumoisin bongasimme hyvän raon, josta pystyi myös kuvaamaan karnevaalia.
Loppujen lopuksi luulen, ettei tuolta kirkon poratilta nähnyt ollenkaan sitä kaunista karnevaaliloistoa, jota sieltä alhaalta. Toki musiikki kuului varmaan sinnekin asti kuitenkin. Joillekin on pääasia, että saa istumapaikan. Jaksoin kyllä itse seistä, sillä minulle oli tärkeintä päästä kamerani kanssa kuvaamaan. Itse asiassa minulla oli järkkäri sekä Canonin PhowerShot mukana. Toisella sai laajempia kuvia ja pienellä digikamerallani sain zoomattua tiettyjä kohteita ja innostuin myös kuvaamaan sambaajin kenkiä sekä tanssiaskeleita.
Aivan ihania sampa-asuja ja tanssijoita oli kulkue täyteen. Oli onni, että ilma todella oli karnevaalin puolella. Jos olisi ollut satainen päivä, niin voi vain kuvitella, miltä nuo höyhenasuiset tanssijat olisivat näyttäneet ja kylmähän tietenkin noissa hepeneissä olisi tullut, vaikka kuinka yrittää olla liikkeessä.
Olihan siellä miehiäkin joukossa. Miehiä tarvittiin soittoporukassa sekä autojen lavoilla laulamassa sambaa. Lisäksi kulkueen ohessa oli huoltojoukkoja, jotka hoitivat sambaajien nesteyksen sekä muita huoltoon liittyviä juttuja. Miehiä oli myös työntämässä kärryjä, joissa oli sambaajia kimpsuineen ja kampsuineen. Ei sekään varmaan mitään helppoa hommaa ollut, sellaisella helteellä.
Tässä hieman afrikkalaistyylistä sambaa.
Aika rohkeita asuja. Täytyy olla kyllä hyvä itseluottamus ja into harrastukseen, jotta pystyy tanssimaan noin vähissä vaatteissa suurelle monituhat päiselle yleisölle ja hymyillä, sekä poseerata koko ajan.
Tässä yksi upea ryhmä asuineen. Perässä kulki koristeellinen sambavaunu.
Sulkia on kyllä kulunut näihinkin koristeluihin ja niitä irtoilikin pitkin kulkuteitä ja huoltojoukot keräsivät sulkansa talteen.
Jos minä olisin sambatyttö, niin varmaan pukeutuisin tällaiseen asuun, jos vaan se olisi mahdollista.
Tässä erivärisiä höyhenasuja. Kaunita. Luin Kirkko- ja Kaupunkilehdestä, että samban tähtiesiintyjät tekevät itse tällaiset asunsa. Sellaisen tekoon kestää kuukausia aikaa. Lehdessä haastateltu sambaaja kertoi, että jouluna on aloittanut tekemään oman asunsa karnevaaleja varten. Monitaitoisia tyttöjä näköjään.
Tuolta tulee iso jättiläismäinen joutsenlava, jonka kääntämisessä näytti olevan hieman ongelmia. Jonkin aikaa järjestysmiehet ja muu huoltojoukko päkäilivät miten saada kulmauksesta lintu kääntymään.
Tässä ihania leijonatyttöjä tulossa ja perässä seurasi pnkkibussi.
Tässä tämä pinkki bussi, jonka laidassa oli jälleen kauniita tanssityttöjä. Joissain seuruiessa oli kovin pieniä tanssityttöjä. Niitä oli suloista seurata. Hieman epävarmoin askelin ja toisistaan tukea ja mallia ottaen, yrittivät sambata ja osalla pienet reput olivat selässään. Pienstä se alkaa nämä harrastukset. Olettaa tietenkin saattaa, että myös vanhemmat ovat innostuneet tästä harrastuksesta. Oli tosi ilo nähdä, kuinka paljon nuoria on samban harrastajia. Ei näytä kokonaan nämä rytmitanssit kadonneen, steet- ja hip-hoptanssien tieltä.
Tässä kuvaamiani kenkiä kollaasimuodossa. Joukossa oli yksinkertaista sekä ihania, koristeellisia kenkiä.
Viimeisten kulkueiden jälkeen suuntasimme torille päin. Koska edellisenä päivänä oli Helsikipäivä ja näitä näytteyitä oli vielä pitkin viikkoa, niin piipahdimme torin laidassa, Aleksanterinkadulla keskiaikaisessa kahvilassa eli Cafe' 1890:ssä, Sederholmin talossa. Tosin emme käyneet kahvilla, vaikka siellä näytti olevan tarjolla Aleksanterin leivoksia ym. vanhantyylisiä herkkuja. Ovella oli keskiaikaisen tyylinen vastaanotto. Kävimme yläkerran näyttelyssä, jossa oli esillä kaikkea vanhaa. Tällaista silmänruokaakin oli tarjolla:
Ihania kattauksia sitä on silloinkin osattu tehdä, vaikka nämä olivatkin vain tekoleivonnaisia.
Käytiin torilla jäätelökioskilla. Siellä piti olla kyllä tarkkana jäätelötöttörönsä kanssa, ettei nämä röyhkeät Citylokit olisi napanneet jäätelöitä. Torin sulkemisaika oli käsillä ja näytti siltä, että lokeilla olikin kiinnostavampia kohteita, kuin ihmisten jäätelöt. Muovipussit ja maahan heitetyt paperiroskat saiva kyytiä ja niistä ihan tapeltiin. Ehkä jostain joku muru sitten löytyi. Seurasimme yhtä lokkia, joka pudisteli mustaa muovisäkkiä ja näköjään tiesi, että sillä lailla pohjalta voi jotain makupalaa vielä löytyä. Varoitin kuitenkin veljentyttöä, että osaa pitää jäätelöstään huolta ja laittaa kätensä hieman töttörön suojaksi. Näistä linnista kun on lukenut niin paljon, että nälkäänsä tekevät ihan mitä vaan.
Tämä päivä oli ollut ehkä kesän tähän astisin kaunein päivä. Näytti merelle katsottuna siltä, että kaupunkilaiset sekä turistit olivat innokkaasti merellä seilaamassa erilasin kulkuneuvoin. Siellä näkyi Suomenlinnan lautta, risteilyaluksia, sisävesipaatteja seä purjeveneitäkin.
Matkan varrella tuli kuvattua vielä kaikkea ihanaa ja lopulta kun pääsimme kotiin, Hampurilaisravintolan kautta, niin huomasimme, että olimme olleet reissussa neljä tuntia. Ei ollenkaan pöntömpi idea ollut lähteä katsomaan näitä Sambakarnevaaleja, jollaisia en koskaan aiemmin ollut nähnyt stadissa. Ihan kuin olisi ollut Riossa.
Kommentit