Tänään pääsin sitten vihdoin ja viimein sinne kunnalliselle jakojenhoitajalle. Oikeastaan mulla oli jo eilen varattuna aika sinne, mutta hoitaja soitti aamusta, että hänellä on kokous, joten joutuu perumaan sovitun ajan. Ajattelin, että pahus....ensin pitää kuukauden päivät odotella varpaat kipeinä ja lähes tulehtuneina aikaa ja sitten se perutaan juuri kun pitäisi sinne mennä. Ainoa hyvä puoli oli eilen siinä, että ilma ei houkuttanut kovin ulos, kun vettä tuli tämän tästä. Tänään olikin kauniimpi ilma lähteä sinne Suursuon sairaalaan. Olen pitänyt sitä jokseenkin vanhusten hoitokotina tai sairaalana ja ajatellut, ettei siellä muita palveluja olekaan. Tosin nämä koillis- ja pohjois-Helsingin jalkahoidot on kai keskitetty pääsääntöisesti sinne. Siellä on neljä jalkaterapeuttia kun Kirralla on vain yksi. Tosin minulle tehtiin hyvin selväksi se, että vain ja ainoastaan diabeetikoilla sekä reumapotilailla on vain oikeus jalkojenhoitoon. Kyselin, että mitenkä muiden potilaiden laita on, jos heillä on vaikeita infektioita jaloissaan. Sanottiin, että se on sitten yksityispraktiikkalle mentävä, ei ole muilla mahdollisuustta, koska hoitohenkilökunnasta on pula ja näille ryhmille tämä on vain suunnattu. Toki ymmärrän, että molemmat ryhmät tarvitsevat tuota jalkojenhoitoa hyvin perustein, mutta on myös muita ryhmiä, jossa infektiot voivat olla vaarana muulle terveydelle. Onneksi tällä viikolla on Kirralle palkattu uusi jalkaterapeutti, niin en jää aivan tyhjän päälle. Se on sitten vain eri asia, että mitenkä sieltä mahtaa aikoja saada kun muutaman kuukauden sisällä on varmaan syntynyt kaaoottinen tilanne ja jonoa on sitten sinnekin. Tasan ei käy onnen lahjat terveydenhoidossakaan.

Toissa päivänä sitten sain ajan sinne munuaisbiopsiaan. Kesäkuun puolivälissä on paikka varattu kahdeksi päiväksi munuaisosastolle, mutta todennäköisesti pääsen välillä yöksi kotiin ja aamulla sitten biopsiaan. Keskiviikkopäivänä sitten menen osastolle, jossa otetaan verikokeita ja joitain tutkimuksia. Sitten torstaina otetaan aamusta se biopsia, jonka jälkeen pitää maata osastolla 6 tuntia vuoteessa. Sen jälkeen sitten pääsee kotiin, jos ei tule mitään komplikaatioita. Sitten on viikon verran otettava iisisti, eikä saa nostella mitään tai rehkiä. Onneksi juhannukseen on silloin vielä viikon verran, ettei jää juhannustansseista sen takia paitsi. Jos niitä sitten kylällä järjestetäänkään. Tosin minun piti perua Elinsiirtoväen Liikuntaliiton kesäkisat, kun en olisi voinut pelata petankkia enkä heitellä saappaita sekä tikkaa. Muut varsinaiset kilpailulajit olisin jättänyt sovinnolla väliin, kun muutenkin olo on ollut hieman hutera hemoglobiinin ja verenpaineen vuoksi.

Sattui kyllä vielä niin somasti, että posti-Pate toi maanataina tullessaan houkuttavan näköisen kirjekuoren. Se piti sisällään jotain hyvin iloista....kummipojan hääkutsu, jota en ollut edes osannut odottaakaan. Hääkutsussa luki, että Susisuo....missä ihmeessä sellainen paikka on. Päättelin, että jossain hyvin kaukana. Selvisihän se eli häät ovat Posiolla. Sinne siiis pitäisi suunnata 9.6, jolloin on varsinainen h-hetki. Onneksi silloin ei ole ihan niillä main mitään tutkimuksia.

Eilen toi posti kirjeen sairaalasta, jossa oli niiden rautakokeiden tulokset. Niissä ei ollut mitään erityistä, josta olisi selvinnyt tämä hemoglobiiniarvojeni lasku. Kirjeessä kerrottiin, että Kirurgille menee lähete colonoskopiaan sekä gastroskopiaan eli suolen ja mahalaukun tähystykseen. Hui kauhistus... ne eivät ole taas niitä miellyttävämpiä tutkimuksia, vaikka on sitä pahemmissakin oltu. Tänään sitten tuli uusi kirje, jossa oli aika näihin tutkimuksiin. Minulle on varttu tähystyksiin aika ensiviikon perjantaina. Tosin samalle päivälle oli jo merkattu Meikun gastropolin aika. Jessus...pitääkö mun mennä samana päivänä vielä sinne kun on läpikotaisin ensin tähystetty kaikki röörit. Täytynee yrittää muutaa jompaa kumpaa aikaa. Tiedän  sen vanhastaan, että suolisto on täynnä ilmaa tuon colonoskopian jälkeen ja ei sitä mielellään julkisilla matkustele sitten sen tutkimuksen jälkeen ja istu polilla odottelemassa vuoroaan. Maanantaina pitäisi mennä sitten labraan ja torstaina olisi vielä Hammaslääketieteelliseen aika erikoishammashoitajalle. Taas tuntuu siltä, että voisi olla ammatiltaan potilas, kun pitää lähes joka aamu jonnekin päin sännätä. Onhan se tosiaan hyvä, että jossain sentään tutkitaankin, kunhan ei kaikki ole vaan samalla viikolla tai jopa päivällä. Sitten on vielä kuulematta ne vuorokausiverenpainemittauksen tulokset.