Huomenna rakas poikani, kuopukseni, täyttää 29-vuotta. Onnea jo näin etukäteen, sillä itse olemme menossa mökkeilemään, kun se tuntuu olevan niin harvinaista herkkua näin alkukeväästä. On ollut monen moista menoa ja touhua täällä pääkaupunkiseudulla, joten harvassa ovat ne viikonloput kun olemme mökille päässeet.

Tuntuu uskomattomalta, että aikaa on kuopukseni syntymätä kulunut jo lähes 30 vuotta. Monet asiat tulevt mieleen tuosta odotukseta ja ei ole suinkaan itsestään selvää, että tässäkään suhteessa kaikki olisi mennyt hyvin. Kärsin myös tämän raskauteni aikana raskaushepatoosista, joka ilmeni kovalla kutinalla raskauden loppu neljänneksellä.Jouduin sairaalaan seitsemän viikkoa ennen laskettua aikaa, raskausmyrkytyksen vuoksi. Verenpaine oli huimasti koholla, maksa-arvot kohonneet ja istukan toimintaa seurattin jatkuvasti. Muistan vielä kuinka sairaalassa ollessani jouduin kirjaamaan sikiöni liikkeet tukkimiehen rasteilla paperiin ja kun pääsin kotilomalle, niin sain taukoa siitä hommasta. Kotona sitten tuntuikin, ettei liikkeitä olisikaan tuntunut siinä määrin ja pelkäsin jotain tapahtuneen. Ehkä pelko tulikin vain siitä, ettei niitä liikkeitä tarvinnut enää seurataakaan kotona ja sitä oli tullut hieman pelokkaaksi.
Raskauteni käynnistettiin viikkoa ennen laskettua aikaa ja 24.5.1979 syntyi tähän maailmaan pieni poikavauva, joka sai kuntopisteitä 9, sillä yksi meni väristä. Vauva oli hieman keltainen ja sai muutamana päivänä valohoitoa. Pikkuhiljaa kotioloissa vauvan iho normalisoitui, mutta minulle jäi tämä maksantoimintahäiriö pysyväksi tuon raskauden jälkeen.
Tuosta synnytyksestä on kulunut jo 29 vuotta, mutta olen edelleen elossa ja se, että myös tämä "vauvani" on kasvanut isoksi mieheksi ja perustanut oman perheen, johon olen päässyt osalliseksi myös pikku-ukon kautta.

1581411.jpg

Tässä tämä pieni kuopukseni, kauan...kauan sitten.

Eilen illalla sitten väkersin pojalle tällaisen onnitelukortin.

Onnea Paljon pojalleni huomisen johdosta!