Tänään aamulla leivoin omenapiirakan, kun olin lupautunut menemään ensimmäisen kerran käsityökerhoon blogitututun kutsumana. Ensin oli edessä kuntosali ja sieltä sitten kiiruusti Maijun kanssa bussilla Haagaan käsityöihmisiä tapaamaan. Onneksi Maiju oli henkisenä tukena, sillä kaikki oli minulle entuudestaan vieraita. Tunnelma oli rattoisa ja kahvipöydän lomassa pääsin nopeasti porukkaan sisään. Teemana oli Salomonin solmujen opettelu. Tiitsahan on kiitettävällä tavalla omassa blogissaan yrittänyt opettaa meitä tumpeloita näihin Salomonin solmujen saloihin. Tuntui silloin vain siltä, että jonkun pitää se rautalangasta vääntää ennenkuin oppi menee perille. Kässäkerhon Marja onneksi halusi meitä opastaa, jotka eivät aiemmin sitä olleet oppineet. Alku tuntui hankalalta ja ei vaan tahtonut ymmärtää, että miksi pitää työ välillä kääntää ja miten monta lenkkiä tulee mihinkin väliin. Kun sitten viimein asian oivalsin ja se meni jakeluun, niin työkin alkoi edistymään ja tuntui jopa mielekkäältä. Meitä oli kässäkerhossa kymmenkunta uurastajaa. Joku teki verkkoponchoja, yksi teki pitsineuleponchoa. Vaativimpia töitä näytti olevan pitsinnypläys sekä ristipistotyö. Ihania neonlapasiakin näytti syntyvän ja kaikkea en edes muista, mutta konkareita näyttivät olevan. Ihan iloinen ja tyytyväinen mieli jäi, kun hoksasin nuo Salomonin solmut. Tosin lankavalintani ei ollut kaikista parhain...Jasmin puuvillalankaa, joka säikeili ja tarttui koukkuun. Tämä vain oli harjoituskappale ja aion aloittaa työn uudella paremmalla langalla. Katsotaan mitä jatkossa vielä opin.

185432.jpg

bravoo...onnistuu sittenkin

Tuo kuva ei oikein pääse oikeuksiinsa, sillä lanka oli hieman kurjaa käsiteltävää ja kerästä tuleva lanka on rumasti työn päällä, kun kiireesti kuvasin sen. Kuitenkin sen voinen todistaa, että olen yrittänyt parhaani.