Tänään olin taas ikionnellinen, kun sain viesä sen yöuntani häirinneen kapistuksen takaisin klinikalle. Arvatkaapas vaan mitenkä se moinen verenpainemittari häiritsi eilisen päivän ohjelmaani. Ensinnäkin kun näpyttelin tietokoneella, niin kaksikymmentä minuuttia meni tosi reippaasti ja sitten stop....hurinaa ja istu aloillasi minuutin verran, että kone saa pumpattu kävivarteen ilmaa ja sitten hampaat irvessä odotettelin paineen laskevan mansetista. Sama toistu monta kertaa päivän aikana 20 minuutin välein.
Mies oli saanut inspiksen lähteä autokauppaan koeajamaan uudempaa autoa. Tähän nykyiseen rotiskoon on uponnut viime viikkoina sievoinen summa rahaa. Ensinnäkin talvilomalla meni etupyörän laakeri hajalle ja se teki sievoisen aukon talousmenoihin. Sitten oli katsastuksen vuoro ja se "ilkeämielinen katsastaja" potki kaikki lokasuojat hajalle ja kirjoitti, että ainosataan asiallinen hitsaus sallitaan. Lisäksi oli muitakin korjauskehoituksia, jotka siis oli syytä tehdä. Niinpä auto on nyt kunnossa, mutta tiedä kuinka kauan taas. Niinpä lähdimme vain käymään siellä liikkeessä ja koeajelulla. Niinhän siinä taitaa käydä, että auto muuttaa meille. Tosin ei kotiin asti, mutta parkkipaikalle.
Samalla reissulla sitten käytiin kirpparilla ja kaupassa. Minusta tuntui koko ajan, että muut kuuntelevat ja ihmettelevät kun se verenpainemittari piti niin kovaa ääntä mitattaessa verenpainettani. Illalla sitten kotona ajattelin, että kiva mennä nukkumaan ja ehkä saan nukuttua kun asetan tyynyn käteni alle ja yritän saada käden siihen rennosti lepäämään. Kuinkas ollakaan. En nukkunut viime yönä kuin n. puolentunnin mittaisia torkkuja. Aina kun mittari alkoi pumpata ilmaa, niin hätkähdin. Monesti jouduin vielä kääntämään kättäni toiseen asentoon, sillä mittari pumppasi aina vaan lisää ilmaa käsivarteen ja välillä tuntui että veri lakkaa kokonaan kiertämästä. Aamulla tuntuikin jo, että sormenpäitä kivisti ja niissä ei ollut mitään tuntoa. Eihän se ihme, kun mittari on 24 tuntia tasatahtiin pumpannut käteen ilmaa.  Vielä oli pidettävä ns. päiväkirjaa tekemisistään tuona aikana. Piti siis merkitä milloin syö, ottaa lääkkeet, menee nukkumaan, herää, kävelee, katsoo telkkaria tai mitä muuta sitä sitten tekeekin. Eihän sitä sitten paljon muuta ehtinytkään tehdä kuin kontrolloida itseään ja tekemisiään. Nyt vaan odotellaan sitten niitä virallisia tuloksia viikon verran.

Klinikalta kävelin parille kirpparille. Tosin minulla ei yleensä ole tapana käydä UFFin kirppiksellä, sillä siellä kaikki maksaa lähes yhtä paljon kuin kapuassa. Tavalliselta kirppikseltä saa paljon edullisemmin. Nyt oli vaan 3 euron päivä. Kaikki maksoin maksimissan sen verran. Ostin yhden t-paidan. Kävelin uudehkolle Pelastusarmeijan kirppikselle. Taisi olla eka ja vika kerta kuin siellä käyn. Housut, hameet ja puserot maksoivat 15-20 euroa. Sillä hinnallahan saa jo alennusmyynneistäkin ja ainakin Tarjoustalosta. Niinpä poistuin sieltä ostamatta yhtikäs mitään. Pitäköön tavaransa.
Hyppäsin raitiovaunuun ja menin sairaalaan katsomaan maksansiirron saanutta tuttavaani. Aika kului sairaalassa useita tunteja. Istuimme sairaalan puistikon reunassa ulkoilmassa ja otimme valokuvia.

576825.jpg

Kuinkakohan monta kertaa tuosta ylimmäisen kerroksen parvekkeelta olen aikoinani katsellut kaupungin vilinää ja halunnut päästä osaksi sitä massaa. Nykyään ei enää maksansiirto-osastollakaan ole parveketta, sillä se on vuosia sitten siirtynyt keskelle pitkää käytävää ja osastolla ei ole sellaista paikkaa, josta pitkäaikaispotilaat pääsisivät haukkaamaan happea. Täytyy tulla ihan pihalle asti tavoittaakseen raitista ilmaa. Se on harmi minun mielestäni.

576829.jpg
Filmaus voi alkaa....nostakaa Jane puuhun...

Vasta neljän jälkeen suuntasin pois sieltä.Oli niin rattoisaa, ettei olisi malttanut lähteä pois, mutta enhän sinnekään viitsinyt jäädä. Tosin tapasin muitakin tuttuja, jotka olivat yhtä aikaa visiitillä. Lääkäri kurkkasi huoneen ovesta ja naureskeli, että pitäisikö pitää ryhmä kontrolli.

Lähtiessäni kiersin vielä toisen UFFin liikkeen kautta. Sieltä löytyikin enemmän kolmen euron tuotteita ja väri oli....saatte itse arvata. Yksi kotelomekko oli tummempaa pinkkiä, mutta muita en paljasta. Löysin lisäksi suorat siistit housut, kengät ja topin. Kotimatkalla vielä omalla kirpparilla poikkesin ja ostin uuden veroisen puolihameen kuudella eurolla. Kävin kaupassa autokuskini kanssa, joka saapui noutamaan minua kirppishallista. Illalla kävimme veljen lasten kanssa vielä koeajelulla tällä uudella autolla ja huomenna sitten pitäisi lopullisesti päättää. Luulempa, että päätös on myönteinen....sama köyhyys jatkuu taas vuosia. Olipa muuten huolettomapaa tänään mennä, kun ei ollut sitä mittaria enää riesana.