Pikkuhiljaa pitäisi edetä tuossa pitkäaikaisprojektissa eli turhien papereiden hävittämisessä. Päätin illalla summassa ottaa yhden kansion ja katsoa onko siinä säilytettävää materiaalia. Tuo kansio oli merkanttikouluajaltani eli aikuiskoulutusajalta, kun menin elinsiirtoni jälkeen uudelleen koulutettavaksi eli aikomus oli valmistua aikuismerkantiksi. Meitä oli luokalla tusinan verran samanoloisia nuoria naisia ja tämä aika oli yksi parhaimmistani, mitä minulle on tapahtunut. Joukko samanhenkisiä naisia tapaa aikuisiällä toisensa koulutuksessa, joka kesti puolitoista vuotta. Monet naurut on naurettu silloin ja jälkeenkin päin. Opettajat saattoivat siihen aikaan ihmetellä, että ollaankohan me ihan oikeasti jo aikuisia? Joskus jopa opettakat vihjailivat, ettei ole vaikea tietää käytävällä tullessaan, että missä meidän luokkamme sijaitsee, kun seuraa vaan naurun remakkaa kohti.
Sekin oli hauska havainto, että aikuisiässä opiskelevat eivät tarvinneet pönkittää itsetuntoaan toisiaan mollaamalla vaan etupäässä vedimme yhtäköyttä ja avitimme toinen toisiamme. Ryhmämme koostui henkilöistä, jotka olivat joutuneet uudelleen koulutukseen työolosuhteiden vuoksi. Edessä oli uuteen ammattiin valmistuminen, jonkun sairausperäisen syyn vuoksi. Tästä varmaan johtuikin, että elimme vähän samaa vaihetta itse kukin elämässämme.  Joskus kyllä sattui konfliktejakin, mutta ne selvitimme. Mitään ei jäänyt ainakaan itseltäni hampaankoloon. Matematiikan kokeisiinkin harjoittelimme aina jonkun kotona ja avitimme näin toisiamme.Keräsimme materiaalia lopputöitä varten toinen toisillemme, riippuen siitä kenellä oli mikäkin aihealue. Tytöt kävivät ninua sairaalassa neuvomassa ja tuomassa tietoa. Muistan vielä keskussairaalan osastolla, jossa oli ns. hienoja naisia potilastovereina, jotka eivät sietäneet vieraitteni naurua tai edes keskustelua ja valittelivat koko ajan olemassa olostani. He olivat kiertäneet maita ja mantuja ja heidän arvomaailmansakin oli aivan jossain muualla. Siirryimme luokkakamujeni kanssa vähän väljemmille vesille eli osaston päiväsaliin.
Uskomattoman paljon ihania muistoja voi tapahtua 1½ vuoden aikana. Tuosta kouluajasta on kulunut pian 15 vuotta. Haikeaa. Vielä tulee pidettyä yhteyttä osaan luokkatovereista ja pitäisi taas pitkästä aikaa kai kehitellä jotain, jotta voisimme verestää vanhoja hyviä aikoja.

Tämä varsinainen postaukseni menikin vallan muistelemiseksi. Oikeastaanhan minun piti kertoa suosta mappisiivouksesta.

1248612.jpg

En sittenkään voinut ihan koko mapillista heittää ihan tuosta vaan silppuriin. Osan papereistani säästin. Siellä on ihan faktatietoakin, jos joskus kaipaa, mutta suurin osa säästetyistä on kokeita, sekä loppu- tai näyttötyökokeita ja muutaman ainealueen vihkonen.

Miltäs tämäkin kuulostaisi: " Tasala Vikunan gäändmys paremppa elämähä!"
Tuolla otsikolla varustettu kirjoitus oli mappipapereiden joukossa, joka ihan uteliaisuutta piti säästää. Lisäksi löysin kirjoitelmani: "Kalosseissa kaatosateessa". Se kirjoitelma piti olla kalossien ylistyspuhe ja ns. markkinointipuhe kalossien puolesta....siitä tuli hauska. Se on pakko säästää. Tosin mapista lähti suuri osa paperia silppuriin.

1248613.jpg

Paljon sellaistakin materiaalia tulee säästettyä vuosikymmeniä, millä ei enää kenellekään ole mitään käytännön tai muistoarvon mukaista hyötyä. Osan jo siippa silppusikin ja tässä vielä lisää. Taitaa mulla olla edessä vielä monta vanhaa mapilliista, mutta tässä oli sitä "tunnearvoa".