Kuulokeskuksessa tuli nyt sitten käytyä. Kolme kuukautta takana kuulolaitteen kanssa. Olisin voinut laittaa toki kuulolaitteeni heti ensimmäisten haittaäänien jälkeen pöytälaatikkoon, mutta päätin sitkeästi että pidän sitä jatkuvsti sen saatuani.

Ensimmäisinä käyttöpäivinä piti vain ihmetellä, että paperissa sekä muovipussissa on niin paha ääni. Aiemmin en tiennytkään niistä juurikaan ääntä lähtevän. Tietokoneen nappulatkin pitivät sellasita naputusta, että ajattelin ettei heikkohermoinen sellaista kestä. No, aivot varmaan tekivät työtään jonkin aikaa ja sopeuruivat näihin outoihin ääniin. Nyt en luopuisi laitteestani mistään hintaa. Täytyy sanoa, että laatua elämään on tullut laitteen kautta. Kotonakin mietin, että kumpikohan meistä on huonokuuloinen; minä vai mies, sillä minä hiljennän nyt tv:n ääntä kun se huutaa. Huonokuuloisena huudatin itse sitä ja nyt sellainen äänen voimakkuutta on ihan mahdoton kuunnella.

Kevättalvisina päivinä kävellessäni ulkosalla pitää ihan pysähtyä kuuntelemaan linnun lauluja. Kurkottelen puihin päin ja mietin, että mikähän lintu tuollaisia ääniä lurittelee. Aiemmin kuin ei ole kuullut oikeastaan mitään muuta kuin variksen ja pulujen ääniä. Innolla odottelen kesää ja heinäsirkkoja. Minkähänlainen ääni siitä heinäsirkasta lähtee, kun en sitä aiemmin ole kuullut. Pihapiirissä mökillä on myös lepakoita ja lepakonpoikaset pitävät kuulopuheiden mukaan jotain ääntä...katsotaan selviääkkö se kesään mennessä minkälaista.

Nyt voi mennä teatteriinkin ja kuulla ns. indikaatiosilmukan avulla puheenkin paremmin. Puheterapeutille menossa, jospa opettaisi sitä huuliltalukutaitoa. On aina opetettu, että ihmisiä pitää katsoa silmiin ja miten sitä sitten osaa katsoa silmiin ja huuliin yhtäaikaa. Vaatii varmaan taitoa sekin.

Kevättä kohti vaan mennään ja uusia ääniä opetellaan.