Ensimmäinen yleisömenestys näytti olevan eilispäivänä blogissani, kun uusi sivupohjani temppuili ja jaakotar oli hukassa. Yhden päivän aikana oli blogissani vieraillut tai satunnaisesti käynyt 847 kävijää. Taitaa olla suurin määrä tähän mennessä mitä olen huomioinut. Normaalimäärä on noin kolmas - neljännes tuosta. Tosin kommentteja jättää vain murto-osa kävijöitä. Toki on ilo huomata, että jokin täällä kiinnostaa ainakin joitaikin kävijöitä.

Tänään oli taas kuntosalipäivä ja kiiruusti lähdin kotoa kävelemään omakotitaloasutuksen läpi naapuri lähiöön pysäkille, josta pääsen mukavammin bussilla paikkaan X. Liukuesteet oli hyvä laittaa kenkiin, jotta ei tulisi ikäviä yllätyksiä matkalla. Pakkanen ja lumi oli kauniisti kuurannut puiden oksia ja jos ei olisi ollut niin kiirus, niin mieleni olisi tehnyt kuvata kauniita lumisia puiden oksia ja hankia. Pakkasta oli yli 20 astetta. Kuntosalilla oli alkulämmittelyä pallon kanssa. Mietin, että mikä ihme saa kurkkuani kuristamaan ja vetoni aivan loppuun kevyehkön jumpan aikana. Luulempa, että tuo verenpaine vaan tekee taas tepposiaan eli laskee näköjään liian nopeasti kun tulee äkkinäisiä nousuja tai tiettyjä liikkeitä. Samanlainen tunne tuli loppuvenyttelyn aikana. Kuntosalin jälkeen olin päättänyt mennä Pasilan kirjastoon kuuntelemaan yleisöluentoa maksasairauksista ja niiden hoidoista. Tilaisuuteen oli kutsuttu väkeä keskussairaalan poliklinikoiden ja terveyskeskusten kautta, Hesarin minne mennään-palstan kautta sekä aluelehden välityksellä ja netin kautta ym. Mielessäni ajattelin, että näinköhän jokunen ihminen saapuu tai korkeintaan pari kymmentä. Olin hämmästynyt, kun auditoriossa oli 100 paikkaa ja kaikki täyttyivät ja lisää istuimia kannettiin vielä kirjaston puolelta. Laskujen mukaan paikan päällä oli 109 henkilöä. Osa oli maksapotilaita, osa varmaan hoitohenkilökuntaa, läheisiä tai muuten asiasta kiinnostuneita. Ylilääkärin luennnon jälkeen oli vielä potilaspuheen vuoro sekä järjestön pieni esittely. Materiaalia eri maksasairauksita oli jaossa ja esitteitä ja järjestön lehtiä. Tilaisuus tavoitti hyvin juuri sitä kohderyhmää jota haluttiinkin.
Mieheni sukulainen oli mukanani ja lähdimme junalla kohti kotia. Siinä se matka taittui rupatellessa, kunnes havahduin junan lähtiessä eräältä asemalta, että missä mennään? Ikkunasta näkyi Prisma ja Citymarket. Hui kauhistus...sehän oli oma asemani ja juna oli jo lähtenyt jatkamaan matkaa. En ollut varma, että pysähtyykö se enää Helsingin puolella vai onko seuraava seisake Vantaan puolella. Soitin miehelleni ja jäin seuraavalla asemalla junalsta. Tähyilin pimeäassä, että missä olen. Seisoin Helsingin Puistolan asemalla. Sanoin tulevani seuraavalla junalla takaisin päin, mutta jos olisin mennyt Tikkurilaan, niin lippuni arvo ei olisi riittänyt ja rahaakaan ei ollut. Onneksi pääsin turvallisesti kotitantereelle ja mies käveli vastaan. Matakailu avartaa. Harvoin tulee mentyä junaan muualta kuin rautatieasemalta ja nyt kun tulin väliasemalta ja pikaisella junalla joka ei seisahdu joka asemalla, niin matka meni rupatellessa odottamattoman nopeasti. Kaikki pitää oppia kantapään kautta ja näin tietää seuraavalla kerralla olla skarppina, jotta osaa jäädä junasta ajoissa. Onneksi ei ollut matkalla pikajuna pohjoiseen. :))

Aina sitä luulee tietävänsä maksasairauksitakin kaiken, mutta taas tuli uutta tietoa matkaan ja osa surullista tilastotietoa, joka koskee sitä ryhmää, joka ei hyödy maksansiirrosta mitään.

Edit 1 (26.1.2007, klo 1:35):
Hesarin sivustolta näette Wagnerin elinluovutustestamentin...