Järki ja "tunteet" voittivat tehyn työtaistelukiistassa.Onnittelut hoitajille!
Muutaman päivän päästä ehkä Suomi palaa terveysrintamalla taas takaisin ruotuun. Ainoa mieltä kaivertava asia tässä näin potilaan näkökulmasta ajatellen on vielä se, että kun menoja syntyy kunnille runsaasti enemmän, niin jostainhan ne pitänee takisin ottaa. Verojenkorotus on tietty yksi odotettavissa oleva muoto ja potilaisiin kohdistuva terveyspalveluiden korotusmaksu. Siis loppujenlopuksi me kansalaiset ja eritoten me pitkäiakissairaat olemme jälleen se ryhmä, jonka eläkkeistä kuluja paikkaillaan.
Voin kuitenkin olla kovin helpottunut tietäessäni, että sairauden sattuessa voin hakeutua jälleen hoitoon.

Tänään minulla oli varattu aika jalkaterapeutille keskussairaalaan. Ongelmana on ollut varpaiden kynnet, joiden reunat ovat sisäänpäin käpristyneet. Viimeksi jo yritettiin laitaa ns. jousia niihin, onnistumatta. Nyt sain tämän kerran ikään kuin korvauksena ja uusi yritys. Viimeksi varpaani oli jo niin kipeä, että pelkäsin viikkoja sen tulehtuvan. Miehen kenkien turvin ja väljien sukkien kanssa sain pikkuhiljaa varpaani jokseenkin kuntoon. Tänään jo toivoin, ettei sitä jousta tarvisisi turhan takia sovitella ylenmääräisiä kertoja. Laskin taas, että yli kaksikymmentäkertaa jousi työnnettiin kynnen väliin sovittaen, ennen kuin noin 40 minuutin työskentelyn jälkeen onnasi. Toivottavasti se pysyy siinä ja iho ei ole päässyt kovin paljon ärsyyntymään taas. Elinsiirtopotilailla kun on suurempi mahdollisuus saada infektioita lääkityksen ansioista, sillä vastustuskyky on lääkitysksestä johtuen niin matala. Ei kai se helppoa ole nuorella jalkaterapeutillakaan, kun rautalangasta joutuu vääntämään sellaisia jousia. Onneksi tämän viikon terveyskäynnit ovat tältä erää ohi.

1073048.jpg
Kirurgisen sairaalan portaat

Palatessani sairaalasta kiirehdin vielä haastatteluun. Olin lupautunut terveydenhoito-opiskelijan lopputyötä käsittelevään haastatteluun. Mielelläni olen näissäkin avuksi, sillä haastateltavia ei ole välttämättä niin helppo löytää. Monikaan ei välttämättä jaksa eikä halua ajatella enää sitä sairastamisvaihettaan ja ikäviä muistoja siitä.