Aamulla heräsin hieman myöhempään kuin alunperin olin ajatellut. Sisko pyysi tekstarilla kyytiä kirppiskierrokselle. Aamutoimien jälkeen oli sovittu lähdöstä. Telkkarissa oli meneillään Sunnuntaivekkari. Yleensä katselen sitä ainakin "toisella silmällä" ja kuuntelen "toisella korvalla". Nyt korviini tarttunut keskustelu pisti istahtamaan tv:n ääreen ja kuuntelemaan erityisen tarkkaavaisesti ohjelmaa. Puheen aihe tuntui niin tutulta. Pieni Miika oli sairastunut syntyessään vakavaan maksasairauteen ja joutunut viettämään pienen elämänsä alun Lasten sairaalassa. Tuntui taas niin epäoikeudenmukaiselta, että pienet vauvat ja lapset joutuvat kärsimään kovista kivuista, tuskista ja kestämään tuskallisia leikkauksia sekä tutkimuksia. Pieni Miika on saanut jatkoaikaa maksansiirron kautta elämälleen, mutta viettää vielä sairaalassa aikaansa siirron jälkeisten komplikaatioden vuoksi. Aika on raskasta koko perheelle ja vie varmaan perheen voimavarat äärimmäisyyksiin asti. Onneksi on olemassa tukiperheitä, jotka voivat olla tukena ja lohtuna muille samaa kokeneille. Vain toinen samaa kokenut perhe tuntee samat tuskat ja pelot. Elämän ikäinen lääkitys on edessä pienellä pojalla. Toivon hartaasti pienen potilaan tervehtymistä ja kotiutumista pian muun perheen joukkoon. Voimia Halikkoon koko perheelle, toivoopi aikuinen samaa kokenut. Pilvisenkin päivän perästä paistaa vielä aurinko. Näistä pienistä siirrännäisistä on varmaan pulaa, mutta onneksi aikuisten maksasta voidaan lohkaista osa sitä tarvitseville lapsille. Siten jokainen luovutettu maksa voi olla jonkun lahja elämälle.