Vuosia sitten käynnistettiin Polku-projekti, jossa oli mukana useita vammaisjärjestöjä. Tämän projektin tarkoitus oli kouluttaa eri järjestöjen jäsenistöstä tutoreita. Nykyisin heitä kutsutaan kokemuskouluttajiksi. Munuais- ja maksaliitto oli omalta osaltaan mukana projektissa. Sittemmin projekti loppui ja kokemuskouluttajia kävi eri paikkakunnilla kertomassa mm. ammattikorkeakouluissa terveydenhoitoalan opiskelijoille sekä täydennyskoulutuksessa oleville hoitajille omakohtaisia kokemuksiaan vaikeiden sairauksien kanssa. Itse toimin myös oman järjestöni kokemuskouluttajana, mutta täytynee sanoa, ettei viime vuosina ole ollut juurikään "käyttöä" ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla kokemuskouluttajille.
Viikonloppuna järjestettiin oman järjestömme toimesta koulutustilaisuus näille kokemuskouluttajille. Minulla on kotipaikkaetu, sillä ei tarvinnut matkustaa kuin keskustaan, jossa majoittauduimme hotelli Helkaan.

1002656.jpg

Minne tämä polku johtaa? Projektimme alkoi siis Polusta, mutta minne sen vaikutukset päättyvät? Toivottavasti eivät  pääty, vaan kehittyvät entisestään. Olisi hyvä, jos tämä toiminta saataisiin  esim. opetussuunnitelmaan merkityksi tällaisissa alan  opiskelupaikoissa.  On todennäköisempää, että opiskelijoille jää paremmin mieleen tietyistä sairauksista koskevat asiat ja potilaan kohtaaminen, jos ovat tavanneet opiskeluaikanaan  livenä tallaisen omakohtaisesti  sairauden kokeneen.

1002690.jpg

Kaksipäiväinen koulutustilaisuus oli antoisa. Lauantaina meillä oli kouluttajana Stella Polariksesta Micke Rejstöm. Täytynee todeta, että tämä oli mielenkiintoisin ja antoisin alan koulutustilaisuus aikoihin. Ammattinäyttelijän opastuksella opimme myös, että "moka on lahja". Ei pidä jännittää liikaa jokaista sanomistaan ja tilannetta etukäteen, sillä koskaan ei voi tietää mitä edessä päin on tulossa. Mietimme esiintymisen ongelmakohtia ja niitä mihin voi itse vaikuttaa. Loppujen lopuksi melkein kaikkiin ongelmiin pystyy itse vaikuttamaan. Sitä ei vaan tule ajatelleeksi. Jos varoo kaikkia mokiaan, niin esiintymisestä tulee aika yksitoikkoinen.
Olisipa mukavaa joskus mennä katsomaan Stella Polariksen esityksiä. Improvisaatio on teatteria, jossa ei ole käsikirjoitusta. Sen perussääntö on tuottaa ideat tässä ja nyt. Jokainen esitys on uusi ensi-ilta ja ainutlaatuinen teos.
Ehkäpä vielä joskus tulee mentyä? Kerran olen ollut koultustilaisuudessa, jossa Stella Polariksen näyttelijöitä oli esittämässä tällaista improvisaatio teatteria....se oli kerrassaan hauskaa.

Kaksipäiväinen koulutustilaisuus oli kerrassaan hauska ja onnistunutkin kaikin puolin. Iltakin kului rattoisassa seurassa Hotellin baarissa keskusellen.

1002688.jpg

Hotellimme oli mukavasti somistettu koivumaisemiin. Vuoteen yläpuolella katossa oli maisemavalo, joka oli ajankohtaan sopivan syksyinen maisema. Tänään kuulimme enemmän tästä toiminnasta ja sen kehittämisestä.

Nyt vaan odotellaan kyvyillemme käyttöä eli kokemuksista kertomaan kentälle.