Jäi tuo leipomustouhu vähän viimetippaan, näin juhannuksen aikaan. No, eihän sillä mitään väliä ollut, kun ei tullut kahvivieraitakaan juhannuksena. Sitten eilen vasta, päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja tehdä piimäkakun sekä kostuttaa ja koristella kotona leipomani täytekakkupohjan, joka oli sydänvuoalla tehty. Mökkinaapurin poika perheineen oli viimeistä päivää lomailemassa merten takaa, joten ajattelin kutsua heidät kahville. Tosin perheellä oli niin kiirus, etteivät ehtineet, mutta sain vanhuksista kahviseuraa sekä myöhemmin vielä toisista naapureista.

Aamusta siis aloitin tuon kakkushowni. Todellinen fiasko siitä tuli sen piimäkakun osalta. Mitenkä piimäkakku laitetaan? Ensinnä tietenkin pitäisi ottaa piimää kaapista ja muut tykötarpeet. Sekoitaa aineet keskenään, voidella vuoka ja laittaa uuniin. Ihmettelin taikinaa tehdessäni, että mitenkä siitä tuli niin jäykän oloista, kun yleensä on sellaista löysähköä taikinaa. Lisäsin jopa kiellon päälle vähän juoksevaa margariinia. Laitoin kakun uuniin ja kun sen piti olla kypsä, niin ihmettelin, että mitenkä se on vähän kuopallaan. No, ei siinä mitään, kun kakku näytti ihan komealta käännettynä.
Hieman myöhemmin lääkkeitä ottaessani, kaivoin jääkaapista mustikkasoppaa ja hups, tajuntaani iski täysi piimätölkki. Miettimään siinä, että mitä ihmettä siihen kakkuun olen laittanut. Laitoinko maitoa? En, sitä en kyllä piimän asemasta laittanut. Sitten tajusin, että "luin" tuon piimän rasvaksi ja laitoin ylisatsin rasvaa, enkä ollenkaan piimää. Tässä siis piimäkakku, ilman piimää. Siinä on sitten vaan rasvaa, jauhoja, munia, sokeria, ruokasoodaa ja kardemummaa. Kakkuhan niistäkin aineista tulee, mutta ei suinkaan piimäkakku.

PIIMÄTÖN KAKKU

1669340.jpg

Ehkä hieman rasvaisemman näköinen tämä "piimätön kakku", mutta uuinsta tuli sitten entistä ehompi "piimäkakku", josta puuttui vain ohjeiden muakaisesti rusinat. Ne sattuivat loppumaan kesken, mutta eihän sillä ollut väliä. Täytyy tämä kakku syödä sitten itse sellaisena arkikakkuna. Tekevälle sattuu ja varsinkin kun yrittää kiireisesti tehdä jotain ja ohjeen lukeminenkin on sitten omaa luokkaansa.

Tulipa mieleeni tämä "pähkinäkakun" ohje:


MITE PÄHKINÄKAKKU LAITETAA

Pane pannuis lämpiämää.
Ota tarpeeliset astijat ja ainekset kaapistais.
Siirrä pois leipomopöyvältäis rakennuspalikat ja leikkiautot.
Voitele pannuis ja kuori pähkinät.
Mittaa kaks kupillist hienoi vehnäjauhoi.
Työnnä pois poikais käät jauholoist.
Harjaa jauhot häne vaatteistaa.

Mittaa jauhot uuvestaa.
Sekota seulotut jauhot, leivinpulveri ja suola posliinipottii.
Ota siivouskaapistais harja, rikka sihvel ja lakase pois poikais puottamat posliinipoti kappaleet.
Ota toinen samankokone tai pienempi potti.
Avaa ovi ko ovikello soip.
Tuu takasi kyökkiis.
Ota poikais käät pois taikinapotist.
Pese poikais.


Vastaa telehvoonii.
Tuu uuvestaa kyökkiis.
Raaputa voijeltu pannu pohjast puole senttimetri vahva suolakerros.
Vie poikais toisee kammarii.


Voitele toinen pannu.
Vastaa telehvoonii.
Mää takasi kyökkiis, mihi siu poikais on uuvestaa livahtanu.
Ota häne käät pois pähkinäpytyst.
Ota voitelemais pannu, jonka pohjal on kerros pähkinäkuoriloi.
Hyökkää poikais kimppuu, joka sinnuu pelästyksissään puotti taikinapotin lattijal.


Pese kyökkis lattija, seinät, pöytä ja tuolit.
Tillaa pähkinäkakku paakarilt ja käy itte leppäämää.

SYDÄMEN MUOTOINEN MANSIKKAKERMAKAKKU

1669331.jpg

Tähän kakkuun käytin pakasteesta ottamiani mansikkaviipaleita ja mökille on aina hyvä varata Flora-vispiä, sillä se säilyy pidempään kuin kerma ja sitä on aina tarpeen tullen vierasvarana kaapissa. Kakun kostutin maidolla, jonka maustoin vanilijasokerilla. Väliin laitoin kaupan mansikkahilloa sekä kermavaahtoa. Päälle asettelin nuo pakasteesta sulattamanin mansikkaviipaleet. Kiehautin hyytelösokerista liuoksen ja töpöttelin sitä mansikoiden päälle kiilteeksi. Pursotin kermaa reunuksille.

Olen ostanut kaupasta kertakäyttöisiä pursotinpusseja ja suukappaleita. Totesin, että nämä ovat oivat mökkielämässä, sillä niitä pusseja ei ole niin mukavaa pestä, kun on kantovesi, eikä voi juokevan veden alla puhdistaa niitä.

Kakkuni maistuivat kaikesta huolimatta maukkailta ja ei tuo "piimätön" kakkukaan mitään pahaa ollut.