sunnuntai, 11. helmikuu 2007
Ystävänsä voi kukin valita, mutta sukulaisiaan ei...
Viimeinen isku vasten kasvoja oli, että hän väitti oman isäni nimittäneen häntä "hunsvotiksi". Hunsvottihan on miespuoleinen tietynlaisen elämäntyylin omaava henkilö. Tämä oli silkkaa väärinkäsitystä tai oman mielikuvituksen tuotetta. Kuitenkin hän ei sitten enää halunnut pitää meihin mitään yhteyksiä. Tosin aika kummaa, sillä emmehän me olleet syyllistyneet mihinkään pahaan häntä kohtaan. Hän on laittanut yhteystietonsakin salaiseksi, jotta emme voisi pitää yhteyttä häneen.
Tänään sitten kun kuulin mieheni hänen nähneen, mutta itse en huomannut, niin päätimme katsoa kirppikseltä pois mennessä onko hän viereisessä kaupassa. Siinähän näkyi kassalla olevan maksamassa. Jäimme odottamaan häntä liikkeen ulkopuolelle. Tulessaan kaupasta hän livahti nopeasti ohitsemme sanaakaan sanomatta. Hihkaisin hänen peräänsä, jolloin hän pysähtyi ja sanoi, että mitäs nyt? Totesin siihen, että "eipäs olla aikoihin nähtykään?" Hän vastasi, ettei varmasti olla...hyvin painokkaasti. Kyselin miksi hän on meille vihainen, koska en tiedä syytä miksi pitäisi? Hän vaan mainitsi, että on sanonut puolisolleni, että yhteydenpito on nyt loppu. Kyselin, että eikö hän halua todellakaan olla meidän kanssamme missään tekemisissä? Vastaus oli, ettei halua. Totesin sitten, että ihan miten vain hän itse haluaa....ja päättää. Näköjään hän on päättänyt sanoa sukulaissuhteensa kaikkiin sisaruksiin irti, eikä halua että otamme häneen yhteyttä. Ovella hän kääntyi vielä peräämme hihkaisemaan, että hyvää jatkoa teille kuitenkin!
Tuli kovin paha mieli tuosta. En itse halua olla kenenkään kanssa huonoissa väleissä ja varsinkin jos ei ole edes syytä. Ikävää, jos elämä katkeroittaa noin kovin ja haluaa viimeiset elinvuotensa kyyhöttää yksinäisyydessään kaikista läheisistään kaukana, omassa piilossaan. Joulukortitkin hän on lähettänyt miehen toiselle sisarelle takaisin. Minä laitoin viime joulun maissa kortin, ihme ettei se tullut paluu postissa takaisin. Sairaalassa ollessani laitoin ennen kolmatta maksansiirtoani lähes 40 asteen kuumeessa ystävilleni ystävänpäiväkortteja ja hänen saatuaan kortin, hän marmatti että kuka ihmeen Tarja? Ihan niin kuin ei olsi tietänyt ja minulla kun on niin yksilöllinen tapa tekstata kortteihin aina joku runo. Olin kuolemansairas ja kuitenkin hän valitteli, että en ollut laittanut koko nimeäni korttiin. On vaikea pitää sukulaisiin yhteyttä (tai pikemminkin hän on puolisoni sukulainen), jos toinen osapuoli sitä ei itse halua. Onkohan se sitten vaan unohdettava, että hänenlaistaan ihmistä on edes olemassa? Oli miten oli, niin ainakaan en ole itse hieromassa enää sovintoa, vaan pallo on hänellä...tehköön mitä haluaa. Katkeruus on kamala tauti.
Onneksi ystävänsä voi kukin itse valita! :)
Kommentit