Tultiin illan suussa mökiltä. Mietin viikonlopulla, että kehittäisikö jotain mukavaa huomiseen arkeen.eli maanantaille Koko ajan olin kuvitellut, että maanantaina on 15 pvä kesäkuuta. Jokin aika sitten lueskelin blogiviestejäni ja ihmettelin, että kone näytti sunnuntai päiväksi tuota odottamaani päivää. Kävin tarkistamassa sen allakastani ja hups...olimme molemmat unohtaneet hääpäivämme. Tosin, mies vaan kysäisi, että kauankos me ollaan oltu naimisissa? Tänään tuli 34-vuotta siitä, kun meidät on vihitty. Aha....no lycca till sit vaan, Vähän tuohobn tyyliin mies sen taisi ottaa, joten ei kai tässä vaiheessa enää kannata paljon juhlia noita vuosia.

Mitäpäs jos kuitenkin huomenna kyhään jonkin moisen kakuntekeleen ihan vaan ylläriksi. Vuoden päästä sitten on toinen juttu, kun tulee puolipyöreitä, sitä ei ihan olankohautuksella kyllä sovi ohittaa. Tosin ei mitenkään harvinaista, jos miehet eivät "muista" helliä edes kukkakimpulla vaimoaan, hääpäivänä. Mietin, että ehkäpä kerran on muistanut hääpäivänä kukkia tuoda. Eipäs kuin kaksi, sillä toinen kerta oli silloin, kun olimme olleet naimisissa 20-vuotta ja itse makasin maksansiirtoleikkauksen jälkeen ensimmäisiä päiviäni vuodeosastolla, tehohoidon jälkeen. Silloin olin kai arvossa, arvaamattomassa....kun sain ison kimpun punaisia ruusuja. Oli kyllä aika eriskummallinen tapa viettää silloin juhlapäiväänsä eli reporankana tiputuksessa ja henkihieverissä.

1649323.jpg
"Oomme yhdessä kulkeneet, laaksot ja vuoret.."

Meidän häissämme ei aikoinaan tanssittu häävalssia. Tokkopa meis edes silloin osasikaan tanssia, mutta näiden vuosien aikana tuokin taito on hankittu ja tässä kuvassa tanssimme veljenpojan häitä muutama vuosi sitten. Sairastumiseni jälkeen, hänelle tuli halu opetella tanssimaan ja sehän sopi minulle, joka olen aina pitänyt tanssimisesta. Onneksi pian on juhannus ja sitten pääsemme taas ensimmäisiin kesätansseihimme.

Näihin meidän 34 vuoteen on mahtunut monen moista. Paljon iloa, mutta myös surua ja tuskaa. Nyt mennään sitä tappavan tasaista tahtia ja lapset ovat lähteneet maailmalle, mutta nyt on aika iloita yhteisistä hetkistä ja joskus myös lapsenlapsistakin. Vaikka ei elämä aina ole ihan ruusuilla tanssimista, niin tyynessä ja myrskyssä olemme tämän hetken saavuttaneet. Joskus kannattaa laskea kymmeneen, ehkä kahteenkin kymmeneen....ja opetella ymmärtämään toista tai välillä opetella katsomaan hieman sormien läpikin, ennen kuin pistää kantapäät vastakkain.
Tuntuu välillä, että nykyaikana nuoret monesti "kasvavat erilleen" liiankin pian naimisiin menon jälkeen tai muutamien yhteisten vuosien yhteiselon jälkeen.

Täytyypä ihmisen olla sitten huonomuistinen, että oman hääpäivänsäkin missaa ohi....mutta ehkä sitä sitten huomenna voi vaikka viettä sitä 35:n vuoden, ensimmäistä päivää....siitähän se alkaa. Meidät vihittiin aikoinaan samana päivänä, kuin Ruotsin prinsessa Christinakin. Tosin voinen sitten iloita tästä päivästä sen varran, että vietimme laatuaikaa mökilä nuorikkomme ja pikku-ukon kanssa. Olihan siis puoli perhettä koossa ja viikonlopun päättäjäisiksi söimme ison pellillisen pannukakkua, mansikkahillon kera. Arkista juhlaahan tämäkin.

1520293.jpg