Jatkuu....Kisatarinan loppuhuipennusta:

Launtai oli varsinanen viimeinen kisapäivä. Aamusella suunnistimme linja-autollamme kohti Ounasvaaraa, jossa urheiluopistolla oli SM-keilakisat klo 10 maissa. Perillä piti olla hyvissä ajoin, että ehdimme ilmoittautua kisoihin. Lisäksi piti vaihtaa vaatteet, etsiä sopiva keilapallo, ratojen nimeäminen ym. alkuvalmisteluja ennen kisailua oli otettava huomioon. Keilailukilpailuihin otti osaa yhdeksän osallistujaa ja oman yhdistyksemme väkeä etelästä oli keilaamassa neljä henkilöä. Jännitti kyllä aika huikeasti, sillä olinhan harjoitellut keilaamista vasta runsaan vuoden verran ja oikeastaan käynyt keilaamassa vain kerran viikossa ja yhdellä radalla on mielestäni ollut vähän liikaa keilaajia. Usein meitä on ollut neljä henkilöä ja siten ei tunnissa juuri ehdi kuin hädin tuskin kaksi kierrosta käydä läpi. Pitäisi olla mahdollista harjoitella parikin kertaa viikossa ja ihan pari henkilöä per rata. Onneksi Eija antoi minulle hyviä neuvoja matkan varrella.

1429410.jpg

Onneksi saimme harjoitella pari kierrosta. Harmi, että täyskaato tuli juuri harjoittelukierroksella ja sitähän ei tietenkään laskettu mukaan. Alkuunsa olin kai niin jännittynyt, että tuli hieman harkitsemattomasti aloitettua eli hätäilemällä. Sitten päätin tsempata, vaikkakin vain itseni kanssa. Olisihan se ollut hieman noloa, jos tulokseni olisi ollut jotain aivan muuta luokkaa kuin muiden kilpailijoiden. Onneksi pysyin jokseenkin samoissa pistelukemissa.

Toiset olivat keilakilpailun aikana hiihtokeskuksessa, jossa meneillään oli ampumahiihtokilpailut. Olisihan se ollut ilo niitäkin seurata, sillä hyvä maksansiirtoystäväni, kaimani, oli naisten sarjassa toisen maksansiirron saaneen tuttuni kanssa. Nämä reippaat maksansiirron saaneet naiset osallistuivat ensimmäistä kertaa ampumahiihtoon ja kaimani nappaisi kultamitalin ja kaverinsa pronssia. Upeita monitoimisia naisia, jotka uskaltavat ottaa terveitä riskejä. Kyseessä oli laserase....ei onneksi oikea pyssy. Harmi, että kisat menivät päällekäin. Suurin osa matkaseurueesta olikin seuraamassa ampumahiitokisoja. Sen jälkeen käytiin vielä slalomkilpailut. Enpä tiedä kuinka moni uskalsi niihin osallistua, mutta eiköhän sielläkin väkeä ollut.

Kisailun ja palkintojenjaon jälkeen palasimme takaisin hotellille. Lounastimme ja osa porukasta lähtikin siis toisen kerran sinne Napapiirille, josta jo aiemmin kerroinkin.

Illalla oli Urheiluopistolle palloiluhalliin järjestetty gaalaillallinen. Valmistauduimme illlallisille parhaimpiin pukeutuneina. Kukaan ei oikein etukäteen tiennyt menua eikä ohjelmaakaan mitä siellä olisi. Tuumailimme, että saisimmekohan tanssia, mutta eipä ollut gaalaillallisella tanssimahdollisuutta.

1429418.jpg

Illallinen oli maistuva ja herkkuja oli tarjolla seisovasta pöydästä. Suuri halli oli täynnä kisailijoita, jotka olivat jo heittäneet hieman vapaaseen tunnelmaan. Ulkomaalaiset osasivat ottaa juhlahetken hieman rennommin kuin me jäyhät pohjoismaalaiset. Viereisessä pöydässä oli mukavaa iloista naurunremakkaa ja kisailijat seisoivat tuolilla ja esittivät omaa showtaan eli kengurulaulua ym. hauskaa. Nauroimme heidän touhujaan. Olihan siellä myös virallistakin ohjelmaa englanninkielellä, kun kerran oli vierailijoita niin monesta maasta. Tosin kuuluvuus ei ollut parasta mahdollista laatua, eikä juuri takaosaan mitää selvää saanutkaan puheista. Sen vaan ymmärsin, että joukkueenjohtajat eri maista kutsuttiin lavalle ja heistä otettiin ryhmäkuvia. Lisäksi palkittiin vuoden terveysliikkuja. Kaikki mitalit olivatkin jaettu jo kisapäivien aikana kilpailujen jälkeen.

1429427.jpg

Ohjelmassa oli hauskan kuuloista Lapin joikua. Lappalaismies joikasi hienoja joikuja.
Minulla oli ilo tavata maksakirurgimme, professori Höckerstedt gaalaillallisilla. Meinin tervehtimään häntä vip-pöytään. Samalla eräs sydänsiirron saanut mies otti meistä kuvan eli minusta, hänestä ja ystävästäni Maijasta, joka on potilasjärjesömme puheenjohtaja. Tämä proffamme on aina yhtä ystävällinen ja huomioon ottava.

Kaikki hauska aina päättyy aikanaan ja kun olimme bussikyydillä paikan päällä, niin meidän piti lähteä silloin kun sanotaan. Olisimme mielellämme tutustuneet muihin siirron saaneisiin enemmän ja juuri kun alkoi olla hauskaa, niin piti lähteä kohti Aakenushotellia.

1429462.jpg

Osa porukasta vietti vielä  iltaa hauskaa pitäen, hotellin aulassa ja viimein oli aika mennä maate, jotta jaksaisi herätä ammulla kotiin lähdön koittaessa.

Seuraavat talvikisat pidetään Australiassa vuonna 2009 ja saimme gaalaillallisilta koalakarhut ja kortin seuraavista kisoista. Ovella osa porukasta sai myös muistoksi puisen palikan, jossa oli tämä vuoden kisatiedot.

1429467.jpg

Austrliaan on vähän liian pitkä matka lähteä kisoja seuraamaan, kun ei sentään voi osallistua näillä voimilla hiihtokilpailuihin ym. MM-kisalajeihin. Tämä kisakokemus oli kuitenkin varsin hauska ja kiva, että tuli lähdettyä mukaan. Menihän se miehen talviloma minun mielestäni ainakin, ihan mukavissa merkeissä.

Onneksi sentään muutamassa lehdessä on ollut jotain tietoa Winter World Transplant games' ta eli Elinsiirron saaneiden MM-talvikisoista 2008. Lapin Kansa uutisoi, että Suomi oli voittoisa MM-kisoissa. Kisathan pidettiin ensi kertaa Suomessa ja Pohjoismaissa. Sveitsin ja Itävallan ohessa Suomi nappasi eniten mitaleja. Kultaa tuli Suomelle mm. hiihdossa ja pronssia curlingissa. Elinsiirtourheilijoita oli 20 maasta, mm. Australiasta, Yhdysvalloista ja Japanista. Osanottajia oli n. 260. Suomesta mukana mm-kisoissa oli 31 kilpailijaa.
Kaleva-lehden uutisissa haastateltiin Elinsiirtoväen Liikuntaliiton toimitusjohtajaa, Teemu Lakkasuota..."Terveet jäävät taakse".
Lisäksi Pohjois-Satakunta lehti uutisoi, kuinka kisoista tuli pujottelussa ja paripujottelussa mitaleja kotiin.
Olemme sentään jonkin verran maailman kartalla, vaikka elinsiirtourheilu ja kilpatoiminta ei näytäkään saavan niin paljon huomiota mediassa kuin esim vammaisurheilu. Ainoa ero näissä kilpailuissa on se, että näissä saa käyttää kiellettyjä aineita, joita nämä hyljinnänestolääkkeemme sisältävät ja niitähän on pakko syödä, jotta etupäässä pystyy elämään ja sen myötä on mahdollista myös urheilla ja kohentaa kuntoaan.

Kotiin paluu oli pitkä...kesti linjurissa lonastaukoineen kolmisentoista tuntia, mutta ehjinä tultiin kotiin. Makta meni mukavasti, kun oli valoisaa aikaa ja ajankulua mukana. Välillä tuli neulottua, täytettyä sudokua ja nautittua vain toistemme seurasta napostellessa samalla matkamutusteltavaa.

Poissa hyvä, kotona paras. Tulipa näin jälkikäteen nukuttua viikon univelat pois. Eilen en vielä osallistunut kuntosalille, kun kröhä vaivasi sen verran. Kurkkua on kaivertanut jo neljättä viikkoa ja limaa on kurkussa, mutta sitä on vaikea saada irti sieltä. Ehkäpä tänään kuitenkin lähden vielä kuntosalille, mutta otan hieman kevyemmin tämän kerran.
Toivottavasti olette jaksaneet lukea äärimmäisen pitiä kisakuulumisia. Nyt kuitnkin palataan taas arkeen ja rutiineihin.