Joka vuosi helmikuussa, on aika pysähtyä miettimään ja juhlistamaan elämän jatkoaikaa, jonka sain maksansiirron vuoksi 18.2.1991. Vaikka tuo siirrännäinen ei voinut kulkea kanssani kuin noin kolme vuotta ja kolme kuukautta. Lähtölaskenta alkaa kuitenkin tuosta ensimmäisestä uudesta mahdollisuudestani. Viikon päästä sitten juhlin tätä kolmatta uutta mahdollisuuttani, jonka turvin olen saanut jatkoaikaa 17 vuotta ja edelleen maksani toimii moitteettomasti. Elämää isolla E-kirjaimella. Siihen on mahtunut hyvin paljon ihania asioita. Uusi ammatti alkujaan, vaikka sairastuin uudelleen, enkä voinut olla töissä kuin vajaa vuoden ja uudelleen koulutuksessa n. 3 lukukautta eli n. 1½  vuotta. Se oli kuitenkin elämäni ihanimpia aikoja siirron jälkeen. Olen ollut paljon mukana vapaaehtoistyössä, mutta viime vuosina hieman rajoittanut osallistumistani. Kertoa vedeän kuitenkin kerran kuukaudessa edelleen. Kuusi lastenlasta olen saanut tänä aikana ja saanut olla ylpeä tyttärestäni, joka on saavuttanut oman unelmansa kokkina ja kirjailijana. Päässyt nauttimaan sen "pienen vauvan" vanhojen tansseista, joka on syntynyt ensimmäiseksi lapsenlapsekseni siirron jälkeen. Nyt odotellaan seuraavaksi lakkiaisia. On ihania asioita tapahtunut tämän sairastumiseni ohessa.

Teholla siirron jälkeen

HIEMAN NARINAA PITKÄAIKASISAIRAAN ELÄMÄSTÄ:

On myös jotain kremppaakin, kuten matkan varrella usein sattuu. Ei kuitenkaan mitään hälyyttävää....etiäpäin, niin kuin mummo lumessa ja täysillä.

Näinä päivinä syntyy kaikenlaisia säästöjä kunnan kassoissa ja niinpä itekin olen taas joutunut ottamaan välillä sen "kovemman minäni" esiin ja yrittänyt pitää puoliani. Ihmettelen vaan välillä sitä byrokratiaa, joka tulee eteen hoitoa tarvittaessa. Marraskuussa oli aika tilata kunnallinen hammashoito. No, ensin minulle sanottiin, että puolen vuoden päästä tulee kutsu. Tietenkin tyrmäsin heti sen ja selittelin juurta jaksain, että minun on määrä käydä tietyin väliajoin hammashoidossa ja ienhoidossa ja nyt pitäis saada vuoden vaihteelle aika, eikä millekään kesälle. Kävipäs sitten "hyvä mäihä", niinkuin hammashoidon ajanvarauksessa sanottiin, että löytyisi yksi peruutusaika sille päivälle. Pakon edessä sitten sen otin, koska en viitsinyt jättää asiaa puolen vuoden päähän tarkastukseen ja hoitoon sitten olisi voinut mennä vielä kuukausia sen jälkeen.Varmuuden vuoksi kysyin, että otanko antibiootit mennessäni, jotka yleensä on määräys ottaa ennen hoitoa, jos mennään veriteihin asti. Hoitaja sanoi, ettei tarkastukseen tarvitse ottaa. Otinpa kuitenkin, varmuuden vuoksi, kun aiemminkin on sanottu joskus, ettei tarvitse ottaa, mutta sitten paikanpäällä en olekaan saanut hoitoa, kun en ole ottanut.

Pyysin miestäni viemään minut hammasklinikalle, toiselle puolen kaupunkia, kun aikaa oli vain noin pari tuntia vastaanottoon. Saavuimme hammasklinikalle, mutta ihmettelin alkuunsa sitä hiljaisuutta siellä. Tarkastimme molemmat mahdolliset kerrokset, mutta ilmoittautumisluukut olivat kaikki kiinni. Sattumalta näin pari valkotakkista henkilökuntaan kuuluvaa hoitajaa kerroksessa ja tiedustelin, että olenkohan oikeassa paikassa. He sitten näkivät käytävällä erään valkotakkisen henkilökuntaan kuuluvan hoitajan tai lääkärin, mikä lienee.... Hänelle selvitin asiani ja hän ihmetteli, ettei kyseinen hammaslääkäri ole kyllä sinä päivänä töissä siellä. Olipa outoa, kun olin kerran saanut ajan hammashoitoon sille kyseiselle päivälle, enkä voinut itse erehtyä, sillä puhelimessa ajan antanut hoitaja painotti, että kohta minun täytyykin jo lähteä hoitoon, kun kello on niin paljon. Tämä valkotakkinen otti kela-korttini ja kävi koneelta tarkistamassa ja sanoi sitten ajan olevan seuraavalle päivälle. Kyllä harmitti turha matka ja itse asiassa antibiootitkin olivat sitten loppu, joten seuraavana päivänä menin ilman kyseisiä lääkkeitä. Hoitolassa sitten ei hammaslääkäri voinutkaan tehdä tarkastusta, koska en ollut niitä antibiotteja ottanut. On se kummaa, kun saa niin vääriä ohjeita puhelimitse. Onneksi kuitenkin sain korjautettua yhden lohjenneen hammaspaikan. Seuraavalle viikolle sitten uusi aika, jolloin otin antibiootin ja tarkastus voitiin suorittaa.

Tarkastuksessa joulukuun alussa ilmeni märkäpesäke suussa ja muutama reikä. Sain palvelusetelin hammashoitoon eli paikkaukseen ja ienhoitoon. Mikä tässä sitten mättää.....? Hammaslääkäri lupasi konsultoida erikoislääkäriä märkäpesäkkeen suhteen eli voidaanko hampaaalle tehdä jotain vai tuleeko tuomio sen poistamiseen. Odottelin vastausta kolmisen viikkoa ja soittelin sitten ajanvaraukseen, josta jättivät soittopyynnön kyseiselle lääkärille. Hän soitti ja sanoi, että on laittanut paperit eteenpäin, vaan kirurgi ei ole vastannut mitään. Pyysin kiirehtimään asiaa, sillä elinsiirron saaneena ei saisi pitää pitkään mitään tulehduksia. Jonkun päivän päästä sitten hammaslääkäri soittikin, että kirurgi haluaa, että hammas poistetaan siellä laitoksella kirurgisesti, kun minulla on niin monenmoisia vaivoja. Jäin odottamaan kutsua....meni joulu, meni uusi vuosi, meni loppiainen. Mitään kutsua, eikä soittoa kuulunut. Olin jo muutamaan kertaan soitellut asiasta kirurgiselle polille, jossa sanottiin, että lähete on siellä, mutta kirurgi ei ole vielä ehtinyt katsoa sitä. Oli kulunut jo 1½ kuukautta odotellessa, märkäpesäkkeen kanssa, hampaanpoistoa.  Tammikuun puolivälissä sitten viikonlopulla alkoi epämääräisiä sydänlihaskipuja ja pelkäsin saavani sydänlihastulehduksen. Soitin taas päivystysajanvaraukseen, mutta hoitaja tuhahti, että ei ymmärrä mitä minä haluan, kun olin saanut viikonloppua edeltävänä perjantaina puhelinsoiton ja ajan konsultaatioon 7.2. Siinä vaiheessa olisin odottanut pikaista hampaanpoistoa jo yli kaksi kuukautta. Voiko todella yksi hampaanpoisto olla niin vaikeaa? Puhelun avaulla sain kuitenkin ajan päivystykseen, mutta lähdin sinne hieman epävarmoin mielin. Antibiootit otin kotona kuitenkin. Hammasklinikalla sitten vuoroni tultua hammashoitaja kutsui sisään ja lääkäri mietti koneen ääressä vaivaani. Lopputulos kuului, ettei hän voisi poistaa hammastani, kun minulle on annettu aika konsultaatioon kolmen viikon päähän. Jestas sentään....eikö kukaan ymmärrä, että kyse ei nyt ole ihan mistä tahansa hampaan poistosta, vaan minun terveydestäni. HL: "Eikö kipulääkkeetkään auta?..." T: "No, enhän minä voi syödä kipulääkkeitäkään."  HL: "Teillä on aika 7.2...en minä voi mennä kirurgien ylitse." T. Voi olla, että olen siinä vaiheessa jo teholla". Sanailu jatkui ja siinä välissä lääkäri kuitenkin tarkasti hammastulehduksen tilanteen. Lopulta sain hänet suostumaan konsultoimaan asiaa kirurgilta ja takaisin tullessaan sitten suostui ottamaan hampaan puudutuksen avulla pois. Ehkä siinäkin oli tietty oma riskinsä, mutta itse asiassa se oli minun mielestäni parempi vaihtoehto kuin se, että olisin ottanut riskin ja odottanut sitä ns. konsultaatioaikaa vielä kolme viikkoa.

Mikä tässä kaikessa tuntuu niin oudolta? Potilas menee päivystysvastaanotolle marraskuun lopulla ja joutuu väärien ohjeiden vuoksi odottamaan tarkastusta vielä viikon ajan. Sitten todetaan hammastulehdus ja asiaa konsultoidaan kirurgilta ja protetiikan erikoislääkäriltä. Sen jälkeen lähete menee kirurgiselle polille, jossa odotetaan jälleen, että kirurgi siellä antaa oman lausuntonsa asiasta ja päättää mitä tehdään. 1½ kk:n päästä sitten päättää ns. konsultaatioajsata. Tosin sanoen, on ptiänyt konsultoida kolme kertaa eli kaksi kirjallisesti ja yksi sitten polikliinisesti, eikä sittenkään vielä olisi saanut hoitoa, ennen kuin siinä tilanteessa olisivat päättäneet mahdollisen leikkausajan.

Sainpa kuulla, että olin ollut jonossa vain kaksi päivää, kun menin poistattamaan hampaan päivystyksessä. Toisin sanoen....paperit olivat seilanneet ja seisseet eri paikoissa 1½ kk ja viimeinen paperikirurgi oli sitten vasta laittanut minut jonoon. Ilmankos jonotusaikaa kuluu papereiden ollessa jossain ö-mapissa, kun ei kukaan ehdi tehdä päätöstä. Nyt sain sitten ajan protetiikan erikoislääkärille, eikä siinä sitten mennytkään hampaan poiston jälkeen ollenkaan niin kauaa aikaa kuin itse tuohon kiireellisempään juttuun. Mitä tästä taas opimme? Kissan se pitää oma häntänsä nostaa... Onneksi nyt on taas voimia taistella näistä asioista, joita ei aina toiset jaksa ymmärtää...