Perjantaina kävin Töölön sairaalassa, jossa minulla oli huulisyövän jälkeinen määräaikaiskontrolli. Heinäkuussa tulee kuluneeksi vuosi tuosta okasolusyöpäleikkauksesta, jolloin huulestani otettiin parin sentin levyinen ja mittainen pala pois. Hyvin on arvet ulkoisesti parantuneet, mutta tunto ei ole palaantunut alahuuleeni. Tuntuu vielä kiristävältä ja epämukavalta tuntemukset huulessani. Syödessä tulee ikävän oloinen kiristys huuleen ja usemman kerran päivässä hieron ihoa huuleni alta ja teen tuon Mr. Beanin mukaisia naamaliikkeitä.

Minulla piti olla erikoisplastikkakirurgin vastaanotto. Pöydän äärellä istui kuitenkin pitkähiuksinen naislääkäri, jonka olin vuosi sitten tavannut ensimmäistä kertaa polilla. Sanoin leikkisästi, ettei hän oikein Patricilta vaikuta ja hän totesi, ettei ole Patriciksi muuttunut. Pohdittin mitä huulelle voitaisiin tehdä. Ainoa vaihtoehto olisi kokeilla rasvaimua polvesta ja tuo rasva siirrettäisiin sitten paikallispuudutuksella alahuuleeni. Tuntui kyllä aika eriskummalliselta toimenpiteeltä, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Jotkut ne menee rasvanimuun, saadakseen liikaa rasvaa elimistöstään pois, näyttääkeen kauneimmilta. Minulta taas otettaisiin polven sivusta omaa rasvaa ja ruiskutettaiin huuleeni, jotta siitä saataisiin pehmeämpi ja kimmoisampi. Lääkari selitti, että miksi tuota rasvaa ei voi ottaa esim. vatsasta. Siitä syystä ei niin voi tehdä, sillä rasvalla on muisti ja se muistaa vanhan olinpaikkansa ja käyttäytyy sen mukaisesti. Sattuisipa niin, että pääsisin lihoamaan, niin silloin se rasvakin "lihoaisi" huulessani ja kauhulla voisin ajatella, miltä näyttäisi roikkuvat "pusuhuulet". Polven tyvessä on rasvakerros ohuimmillaan ja siten tuota reaktiota ei juuri pääsisi syntymään.

Toimenpide tehtäisiin puudutksessa ja sitä ennen saisin antibiottisuojan sekä kipulääkityksen. Pieni viilto jäisi huuleeni. Täytyy riskeerata, sillä ei tämä näinkään tunnu hyvältä.  Olisittepa nähneet mieheni ilmeen, kun kerroin hänelle tästä operaatiosta. Näytti puoistattavan ajatus, että polvesta rasvaa huuliin.  Tämä toimenpide tehtäisiin arvioin mukaan syksyllä, ellei sitä ennen ilmaantuisi peruutuspaikkaa. Tosin en kyllä kesken loma-aikaa ole valmis lähtemään mihinkään "rasvaimuun". Vakuuttivat, että siihen ei varmaan ole pelkoa, että loma-aikaan ihan kutsuttaisiin. Sairaalassa on kaksi lääkäriä, jotka tekevät näitä operaatioita ja toinen on juuri se kyseinen Patric, kenen vastaanotolle minun piti mennä. Seuraava kontrolli huulesta onkin sitten joskus marraskuussa, josta tulee myöhemmin kutsu. Toivottavasti tulee, sillä itse tämänkin vastaanottoajan sain soitella, kun jostain syystä kutsua vastaanotolle ei tullutkaan.

1242077276_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Edit, 13.5.2009:

Täällä on lisää tuosta rasvaimusta ja rasvansiirrosta. Voi seurata videolta rasvaimua, jos kantti kestää katsella.