Huomasin tänään, että viimeinen tuhatluku on jo käynnissä, ennen 300 000:n kävijän maagista rajaa. Sen tähden päätin järjestää blogiarvonnan ja lisäksi lauantain Tarjan-päivän kunniaksi. Oh-hoh..onpa mahdoton määrä, ajatellen, että tällaisen tavallisen höpisijän blogissa on käynyt hieman runsaan kolmen vuoden aikana näin paljon kävijöitä. Tarkalleen katsoen, aloitin tämän blogin pitämiseni 12.2.2006, johon Kirsi kommentoi ensimmäisenä.

Tämä maalaamani "auringonkukkamaa"-maalaukseni, oli ensimmäinen kuva-aiheeni ja postaukseni blogiini. Tämäkin taulu on jo muilla mailla eli annoin sen syntymäpäivälahjaksi parhaimmalle kaverilleni Anille.

Vilinää on kuin pionin kukassa. :)

Näillä kukilla tahdon kiittää teitä ja toivon, että edelleen kävijöitä näkyy blogissani, vaikka en aina niin tiiviisti ehdikään päivitellä tai kommentoida. Parhaan kykyni mukaan kuitenkin yritän vierailla myös teidän blogeissanne. Nykyään näyttää siltä, että suuren ajan näistä postauksista vievät valokuvatorstai sekä Numerokuvahaaste. Tästä valokuvauksesta kun on tullut yksi suuri osa vapaa-ajan iloista.

Toivottavasti ette ole vallan kyllästyneet moniin kirjoitusvirheisiini, joita kiireissäni tulee naputelleeksi. Välillä itse sitten kauhistelen, mitä oikein kirjoitinkaan. Sen minkä kirjoitin....niin kirjoitin. Joskus on kyllä ihan pakko korjata, mutta aina ei ehdi. Suonette anteeksi.

Arvonta alkaa nyt!

Mitä haluatte viestittää minulle tai haluatteko kysyä jotain tai toivoa tulevaisuudessa blogiltani, jotain mitä en ole aiemmin maininnut tai esitellyt teille?  Toiveita saa nyt ilmaista tai antaa palautetta. Arvonta-aikaa annan koko viikon, sillä suuri osa kävijöistä on myös valokuvatorstain kommentoijia ja tämä päivä kun on jo kulunut iltaan, joten annettakoon aikaa esniviikon torstai-iltaan asti. Nyt ei tarvitse bongata tasalukua, vaan kaikki vastanneet ovat mukana, lukuunottamatta anonyymejä. Laittakaa blogiosoitteenne tai sähköpostilinkkinne kommenttien mukaan, niille varatuille paikoille.

KIITOS KAIKILLE BLOGIYSTÄVILLE JA -VIERAILIJOILLE!

Ystäväkirjassankin on vielä tilaa ja se löytyy täältä. :)

Tilaa blogini blogilistalta.

Edit pe 13.3.2009, klo 1:32.....ARVONTAPILLIIN PUHALLETTU...ARVONTA AIKA ON PÄÄTTYNYT:

Ihan meinasin unohtaa, että arvonta piti puhaltaa poikki....vaikka maaginen tasaluku ei ole ihan vielä täyttynytkään. Pitänee pitää näköjään kiinni siitä, mistä on ollut puhe...eli viikon verran oli arvonta-aikaa osallistumiseen. Nyt vihellän arvonta-ajan päättyneeksi. Arvonnan suoritan huomenna, sillä nyt menen nukkumaan. Jaksakaa odottaa vielä huomiseen!