Tänään juhlistimme äidin 80-vuotispäiviä. Teimme siskojen kanssa talkoilla leivonnaisia ja muuta tarjottavaa. Veli teki kinkkukiusasta ja yksi veli leipoi rahkapiirakkaa...jota emme päässeet maistamaan, sillä pöytä oli lastattu sen verran runsaasti, että ei enää ollut tilaa tunkea sinne enempää tarjoiluja.

MANSIKKAKERMAKAKKU

2154553.jpg

Aamupäivän vieraita varten tein 6 munan mansikkakakun. Mietin mitä sinne väliin laittaisin, sillä en ole niin ekspertti keksimään näitä täytteitä, kuin tyttäreni. Onneksi voi aina konsultoida ja niin puhelimitse sain hyvin neuvoja, joten niillä evästyksillä eteenpäin.
Kakku on tehty äidin vanhalla juhlakakun ohjeella, joka ns. sienikakkutyyppistä eli siinä on munien, sokerin ja jauhojen lisäksi keitettyä vettä. Se on takuuvarma kakkuohje, vaikka onkin hieman tiiviimpi kuin sokerikakkupohja.
Täytteeksi tein pariin väliin vanilijajogurtista, vatkatusta Flora-vanilijakastikkeesta, liivatteesta, sokerista, vanilijasokerista ja mansikkasoseesta sekoituksen. Yhteen väliin laitoin banaanesista sekä vanilijakreemistä täytteen.
Kostutin kakun laimennetulla vadelmamehulla, kun mansikkamehua en muistanut ostaa. Joukkoon puristin vähän appelsiinista mehua.
Tänään sitten kiiruhdin aamusella äidin luo koristelemaan kakkuja. Pakasteesta "noukin" viimekesäisiä mansikoita ja sulatin ne lajittelin marmeladilla sivellyn kakkupohjan pinnalle. Hedelmäsokerikiille antoi kiiltoa ja mehukkutta kakun pinnalle ja reunoille käytin Flora-vispiä.
Lopputulos hieman jännitti. Todellisuudessa pidin kakusta oikein paljon. Taidanpa tehdä jatkossakin....se oli sopivan makeaa...ei mitään ätlöä.

HEDELMÄKERMAKAKKU

2154562.jpg

Iltapäivällä vieraili lähinnä lapset perheineen ja sitä tulin aika moinen revokka. Meitä taisi olla paikan päällä yli kolmekymmentä henkeä...pienessä kaksiossa. Sopu sijaa antoi.
Tein iltapäiväksi kymmenen munan hedelmäisen kermakakun. Sisustin kakun rahkatäytteillä. Yhdessä välissä oli banaanirahkaa, yhdessä oli ananasrahkaa ja päällimmäisessä välissä oli säilykesekahedelmistä tehtyä rahkakermaa. Kakun kostutin säilykeananaksen mehulla ja joukkoon lorautin purisetun appelsiinin mehun.
Kakun koristelin hedelmillä. Ennen sitä laitoin omenavanilijahilloa kakun pinnalle ja sitten ananasta, persioit, päärynää, kirskoita, viinirypäleitä ja kiwiä koristeeksi. Pinnalle päärynämehuun tehtyä kiillettä. Reunoille Flora-vispiä.  Ihan hyvää tämäkin kakku oli. Mansikkakakku meni viimeistä murua myöden ja tästä jäi hieman huomisellekin.

LUSIKKALEIPIÄ

2154567.jpg

Toissa illalla tein elämäni ensimmäiset lusikkaleivät. Täytyihän sekin taito kokeilla. Aika hyvin niissä onnistuin...yhtään ei palanut, yhtään ei hajonnut, mutta kuitenkin se oli aika tarkkaa puuhaa ja leivonnaisia piti käsitellä aika varovasti, ettei ne murenisi.

KUIVAT KAKUT

2154569.jpg

Tein näitä vakiokakkujani. Piimäkakku on perheemme vanha suosikki vuosikymmenien takaa ja sitä äidinkin pitää aina juhlissa saada. Toinen kakku on oma suosikkini ja näin joulun alla ajankohtainen sesonkituote. Se on kirsikkasuun joulukakku ja näitä tein äidille kaksin kappalein. Jäähän sitten jouluksikin vähän kakkua, niin ei tarvitse äidin enää leipoa.

Tein vielä muutaman litran kotikaljaa ruokajuomaksi juhliin. Siitä on aikaa kun viimeksi olen kaljaa tehnyt, mutta ihan hyvää siitä tuli. Tein sen valmiista ainespaketista. Onneksi olen säästänyt muutaman vanhan kaljapullon ja niihin oli helppoa lorotella valmis kotikalja. Pitänee tehdä vielä jouluksi, sillä nykyäänhän kaljaakin saa vain puolen litran pulloissa ja niillä ei pitkälle pötki.

Ihan mukavat juhlat ja selvisimme kunnialla tehtävistämme. Kiitos talkooväelle!