Valokuvatorstain 64. kuva-aihe on saaste.

Me ylläpitäjät yritämme tällä kierosti osallistua kansainväliseen blogiteemapäivään, jonka teemana tänä vuonna oli ympäristö. Virallisesti päivä tosin oli jo maanantaina, mutta aihe on taatusti ajankohtainen paljon kauemmin.

992129.jpg

Monet ihmiset eivät osaa tänäkään päivänä vielä lajitella roskiaan oikein. Jätepisteisiin heitetään sekajätteiden joukkoon jopa vanhoja kaloja, joita on tullut pyydettyä liikaa. Arvata vain saattaa, mikä haju sellaisessa isossa säiliössä on viikkotolkulla kesäaikaan. Tältä näytti kesällä mökkipaikkakunnan roskiksella. Vanhat maalipurkit ja muut myrkkypurkit oli jätetty roskakatoksen viereen maahan. Lisäksi siinä oli iso kasa kyllästettyä puutavaraa eli olisikohan ollut pätkittyä vanhaa puhelinpylvästä. Nämä jätteethän kuuluisivat ongelmajätepisteeseen.
Ei sitä kyllä kaupungissakaan osata lajitella. Olen jopa nähnyt muka "biologisesti hajoavat lenkkitossut" meidän biojäteastiassa. Näyttää Prisman muovikassitkin kuuluvan biologisesti hajoaviin, kun niissä biojätteet lajitellaan. Voi-voi...
Pistetään kierrätys kunniaan, mutta oikealla tavalla.

Edit 1 (18.10.2007, klo 14:20): Oli vielä pienoinen pakko lisätä aiheeseen käypä kuva, joka liittyy tuohon edelliseen kuvaan.

993042.jpg

Tämä kuva on tuon jätepisteen lähettyvillä olevalta hakkuualueelta. Sinne on joku "jemmannut" mikron ja autonrenkaat. Ne ovat olleet siellä jo vuoden verran. "Miele"stä ei ole tuolla kyllä mitään iloa... mieletöntä sanoisin.