Täytynee nyt hieman kirjoitella siitä Posion matkasta, kun muuten ehtii tulla uusi viikonloppu jo vastaan. Viime viikko oli sellainen toimelias viikko, joten pääsimme lähtemään reissuun noin kahdeksan aikaan illalla. Suuntana oli ensin Joutsa, jonne veimme parvekelaattoja mieheni kaverin pihamaalle. Tarkoitus oli noukkia ne tulomatkalla mukaan ja viedä mökille.Ensimmäinen etappimme oli  ystäväni Maijan luona Suolahdella. Olimme siellä vasta klo 24 maissa. Iltakahvien (lue: yökahvien) jälkeen rupattelimme vielä muutaman tunnin huomaamattamme ja kello olikin harvinaisen paljon, ennen kuin ehdimme mennä nukkumaan. Aamulla aikaisin oli jatkettava matkaa Suolahdelta Posiolle. Matkakin oli vieras, joten aikaa oli varattava hieman enemmän. Pysähdyimme menomatkalla ensin Vaskikellossa.

658451.jpg

Iso kullattu vaskikello toivotti matkailijat tervetulleiksi taukopaikkaan.

658453.jpg

Vaskikellossa oli lukuisia erikokoisia kelloja, joita sai soitella. Lisäksi kuului ihanaa kellojen soittoa aika ajoin. Paikanpäällä oli mukava hetken viivähtää ja kuvata noita kauniita kelloja. Sieltä jatkoimme matkaa nelostietä Oulua kohti. Oulusta jatkoimme matkaa Pudasjärven kautta Jurmuun, josta käännyimme Posion suuntaan. Pysähdyimme toisen kerran matkan aikana juustomyymälän kohdalla, josta jatkoimme matkaa jo hieman kiireisessä muodossa, sillä kello näytti uhkaavasti jo lähestyvän iltapäivää. Häätilaisuuden oli määrä alkaa viiden aikaan iltapäivällä ja vielä oli vaihdettava juhlavetimet päälle sekä hieman kaunistauduttava. Olimme Lapiosalmen eräleirikeskuksessa puoli neljän aikoihin ja jäljellä oli noin tunnin verren aikaan majoittautumiseen ja vaatteiden vahtoon. Ehdimme kyllä, mutta eipä jäänyt mitään turhaa luppoaikaa. Lähdimme yhdessä  ystävättäreni perheen kanssa kummapojan häihin eli tämä kummipoika on ystävättäreni poika.
Tilaisuus oli kauniisti järjestetty morsiamen mummolan pihapiiriin. Alttarina toimi saunan kuisti, joka oli asianmukaisesti koristeltu. Siinä pappi vihki parin avioliiton satamaan. Tilaisuus oli normaalista poikkeava, joka pidettiin ulkosalla. Riisien sijasta puhallettiin saippuakuplia pariskunnan saapuessa häävieraiden muodostamaa kujaa pitkin pihan toiselle puolelle. Alkurituaalien ja onnittelujen jälkeen seurasi hetken yleistä keskustelua ym. Sitten siirryimme pitkään telttaan ateroimaan ja kaiken päätteeksi nauttimaan hääkakkua ja kahvia. Tilaisuuteen oli tilattu Lapin tietäjä, joka oli taannoin Suuressa seikkailu-ohjelmassa. Tuo kyseinen seikkailuohjelma muuten nauhoitettiin Posion erämaamaisemissa taannoin.

658569.jpg

Häätilaisuudessa Lapin tietäjä piti nuorelle parille luotoaiheisen ohjelmanumeron ja lopuksi sitoi molempien käsiin nyörit, jotka sai poistaa vasta auringon laskun jälkeen, ettei lumous haihtuisi. Samoin hän liitti morsiamen vanhemmat tokkaansa "leikkaamalla" heidän korviensa alaosasta palat pois.

658633.jpg

Tässä teroitellaan veistä merkitsemis kuntoon. Ohjelma numeron päätyttyä Lapin seita häipyi hiljakseen metsän pimentoon.

658654.jpg

Tässä minä juhlahepeneissäni. Tosin ajattelin kaksi kertaa, että uskallankohan niihin maisemiin tällaisella asusteellä lähteä. Loppujen lopuksi mekko suojasi aika hyvin kuokkavierailta, joita oli saapunut laumoittain juhlapaikalle. Niitä ei oltu odotettu, mutta niinhän kuokkavieraat yleensä tulevat kutsumatta. Meinaan niitä itikoita. Niitä olikin sitten taivaan täydeltä ja parfyymien sijasta kyytipoikana itikkamyrkky oli valttia. Tosin oman itikkamyrkkyni kanssa kävi aika kehnosti, josta kerron ehkä myöhemmin. Onneksi muilla vierailla oli runsaasti myrkkypulloja mukana, jotta saatiin suihkutettua näiltä inisijöiltä. Juhliin kuului myös häävalssi tai sanotaanko hitaat nykyään, kun kaikki eivät sitä valssia ehdi opettelemaan tilaisuutta varten. Nykyäänhän nuoret eivät niinkään perinteisiä vakiotansseja harrasta. Meiltä jäi tanssi nurmikentällä lähinnä vain kokeiluksi. Ei paljon insipiroinut tanssia tahmealla nurmikolla itikoiden seassa. Karaokeakin sai esittää kuka halusi. Juhlan lopuksi laskimme puhallettuja ilmapalloja. Valkean tai vihreän ilmapallon kanssa oli sidottu punainen sydänpallo. Kauniilta näytti pallot sinitaivaalla kantaen hääparille onnea...ties minne niiden matka sitten päättyy.

658710.jpg
Pallot valmiina lähtöön sinitaivalle

658769.jpg

Kymmeniä palloja leijui taivaalle, kadoten pikkuhiljaa äärettömyyksiin. Tämän ohjelmanumeron päätteeksi osa porukasta lähti Zetorin kyydissä rantamökille jatkoille. Me kävimme vilkaisemassa jatkopaikkaa ja lähdimme sen jälkeen takaisin Lapioniemeen. Vielä illan päätteeksi teimme pienen iltakävelyn alueella. Kamera oli tietenkin taas matkassa ja paljon kuvattaavaa löytyi. Maisemat kun ovat niin erilaisia kuin Suomen eteläosassa olemme tottuneet näkemään. Väkkäräpuita ja karua suo- ja lampimaastoa sekä jylhiä kallioita.

658792.jpg

Iltaauringon laskiessa järven pintakin näytti niin tyyneltä ja puut heijastuivat kauniisti veteen. Pienen kävelytuokion jälkeen menimme nukkumaan ja sunnuntaina oli määrä lähteä jatkamaan matkaa takaisin päin välimatkaetappien kautta.

Jatkuu....