Kaksitoista vuotta sitten 25.2 oli lauantaipäivä ja leipäilin sairaalassa elinsiirto-osastolla vuoteessani, jossa olin ollut edellisestä kesäkuusta lähtien, lukuunottamatta elokuista puolentoista viikon kotona oloa, jonka jälkeen jouduin palaamaan kuumeilun jälkeen takaisin sairaalaan. Sitä rupeamaa kestikin marraskuulle ja pääsin kotiin, josta käsin kävin kaksi kuukautta antibiottitiputuksissa joka päivä sairaalassa eli olin "puolipäiväpotilas". Vihdoin tuli jokapäiväinen korkea kuume ja jouduin takaisin sairaalaan tammikuun viimeisellä viikolla 1995. Tuona aikana voitiin todeta, että maksa oli huonossa kunnossa ja ettei sellaista elämää voi viettää... tokkopa maksakaan sitä olisi enää kauan kestänyt. Niinpä vihdoin päätettiin minut laittaa siirtojonoon. Asiaa oli tarkoin puitu lääkäreiden kokouksissa ja vihdoin viimein kaikki lääkärit olivat sitä mieltä, että kolmas maksansiirto on aiheellinen.
Oli siis lauantai ja mieheni oli muuttohommissa parhaan ystävänsä luona. Puolen päivän jälkeen tuli kirurgi moikkaamaan minua osastolle ja tuumasi, että mistäs jos otettaisiin keuhkokuva? Ihmettelin, että keuhkokuvia otetaan viikonloppuna, kun keuhkoissa ei ollut mitään ongelmia siinä vaiheessa ollut. Kävin röntgenissä ja sieltä palattuani samainen kirurgi ja professori tulivat minua tapaamaan ja kyselivät kuulumisiani. Ihmettelin, että mistäs kenkä nyt puristaa? Kunnes lopuksi kertoivat uutisen, että minulle on todennäköisesti löytynyt uusi elin ja sitä on lähdetty hakemaan. Uutisen kuultuani soitin miehelleni joka tulikin heti kun pääsi, kesken muuttohommien vielä tapaamaan minua ennen kuin minua kärrättäisiin leikkaussaliin. Siirtoa ennen on edessä monen moisia toimenpiteitä, kuten mahan tyhjennys, verikokeita ym. Suihkussa ollessani hoitaja tuli ilmoittamaan, että osastolla on minulle vieras. Ihmettelin, että ketäköhän siellä mahtanee olla, kun mies ei ole taatusti vielä ehtinyt sairaalaan asti. Osastolla minua odottikin sairaalapastori, josta oli tullut vaikeina hetkinä minun jokaviikkoinen vieraani. Keskustelimme niitä ja näitä...asioita, jotka veivät ajatukset pois sairastamisesta ja saattoivat tuoda virkistystä mieleeni. Pastorilla oli vapaapäivä ja hän oli ollut kaupungissa talkoissa jonkun tuttavansa luona. Yht'äkkiä hänelle tuli mieleen, että pitäisi mennä Tarjuskaa katsomaan. Oli aikamoinen sattuma, sillä hän ei todellakaan tiennyt, että olen siirtoon menossa. Hänen läsnäolonsa loi jootenkin turvallisuuden tunnetta, sillä en voi sanoa, etten olisi pelännyt, sillä olin leikkauksen kokenut jo kahdesti ja tiesin, että aina voi tulla komplikaatioita. Pastorin kanssa keskustelu rauhoitti mieltä ja olin levollisempi kun mieheni tuli minua katsomaan. Iltapäivällä minut sitten siirrettiin noin klo 16 aikaan leikkaussaliin. Sovimme mieheni kanssa, ettei lapsille kerrota ennen kuin kaikki on ohi, sillä oli vielä muistoissa kuinka vaikeaa ja stressavaa edelliset kerrat olivat heille olleet. Kukaanhan ei voi mitään tehdä sillä välin kuin olin leikkauksessa, muuta kuin odottaa ja odottaa. Vasta aamulla lapset kuulivat, että äiti on leikattu ja kaikki meni hyvin. Tällä kertaa ei maksavaltimotkaan menneet tukkoon ja maksa toimi hyvin. Ennätysajassakin pääsin sirron jälkeen kotiin viidessä viikossa, kun aikaisempien laikkausten jälkeen olin päässyt kolmen kuukauden päästä ja toisella kerralla olinkin sitten puoli vuotta ja kävin sen kaksi kuukautta antibiottitiputuksessa ja sitten olin taas kuukauden tähän kolmanteen laikkaukseen asti sairaalassa. Toki tämänkin jälkeen tuli vielä kesällä vakavain komplikaatio eli monia tulehduksia ja pahin oli haimatulehdus, joka meinasi viedä hengen. Siitä selvisin viiden kuukauden sairaalassa ololla ja sen jälkeen olenkin sitten ollut kuta kuinkiin terve.
Olkaa hyvät ja ottakaa!
JUHLAN KUNNIAKSI:
Tänään siis on aihetta juhlaan. Koska en juhlinut 50 000-lukuani, niin tänään järjestän arpajaiset kaikkien merkkipaalujen kunniaksi. Vastausaikaa on huomeniltaan asti, kunnes katkaisen arvonnan. Olen leiponut juhlan kunniaksi leivoksia (aika isokokoisia), joten tässä teille virtuaalikahvit leivoksien kera...Ottakaa kahvia ja leivosta.
Kertokaa kommentissanne lempivärinne ja onko lompakossanne jo elinluovutuskortti tai mitä mieltä olette sellaisesta?
Kommentit