Aamusella heräsin ikään kuin töihin lähtijät konsanaan. Oli ehdittävä Kirralle laboratorioon jokseenkin kahdeksaksi. Aamutohinassa otin mukaan kokouspaperit, kuntosalivehkeet ja arvokkaan "lastin" labraan vietäväksi. Siinä oli nestettä 24 tunnin ajalta. Pyrhälsin ulos...päiväkodin pihan poikki...omakotitaloaluuelle, kunnes muistin...lääkkeet! Ne elintärkeät sellaiset, joita ei saa ottaa ennen labraan menoa, mutta pitää muistaa ottaa aina aamuin illoin. Oli pakko palata takaisin, vaikka tunsin olevani jo muutenkin hieman myöhässä lähdöstä. Nopeasti lajittelin "päivän pakolliset" pillerirasiaani ja menoksi. Hieman jo mielessäni hymyilytti, että tällainen hömsäntuusa voi unohtaa vaikka kassinsa "lasteineen" asemalaitrurille tai junaan. Onneksi kassi pysyi koko ajan matkassa. Ehdin jopa labraan siten, että vain yksi potilas odotti vuoroaan. Hetken päästä niitä olikin jälkeeni kasapäin. Tulin tismalleen sopivaan aikaan. Muutama potilastuttukin oli samaan aikaan liikkeellä. Siinä morjestettiin ja rupateltiin, kunnes lähdin matkaan. Kävelin muutaman ratikkapysäkin matkan ja käväisin LKA:n kirpparilla, mutta mitään en ostanut. Sitten ratikalla kohti Munuais- ja maksaliittoa, jossa oli kauden ensimäinen vertaitukityöryhmän kokous. Uusi työryhmä ja muutama vanha valittuna jatkoon. Niinhän se taas kävi, että olen seuraavat kaksi vuotta edelleen jaoston puheenjohtajana. Ihan sitoutunut hommaan...kirjaimellisesti. Paljon oli asiaa ja kokous kesti neljä ja puoli tuntia. Eipä ollut enää mahdollisuutta lähteä kuntosalille, sillä se oli jo alkanut aikoja sitten ja pian päättymässäkin. Tuli vain siis tuuletettua kuntosalivehkeitä. Junalla kotiin ja pian taas muihin hommiin.

Iltasella piti siis nuo blogiarvonnatkin suorittaa ja siinä sivussa tehdä ruokaakin. Näin on päivä taas pulkassa. Huomenna on taas jännittävä päivä. Vuosikontrolli, joka on kerran vuodessa Kirralla..aina yhtä jännittävää...Onhan kaikki kunnossa, toivotaan niin. Ennen lääkärin vastaanottoa on jakojenhoitajalle aika. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ehtiiköhän sitä huomenissa kuntosalille. Se nähdään sitten.