Täksi päiväksi oli kutsu käynyt entisen työpaikkani eläkeläisten joululounaalle. Paikan päällä oli n. puolitoistasataa ellei enemmänkin eläkeläisiä, jotka ovat palvelleet taloa yli 15 vuotta ja jotku jopa yli 40 vuottakin. Tuohon aikaan on mahtunut paljon ja kaikenlaista. Itse muistan kun oli nuori, vaalea ja hiljainen tyttö mennessäni taloon töihin. Nyt en ole enää kuin osaksi vaalea. No, aika muuttuu ja me sen mukana. Tänään näki pitkästä aikaa myös entisiä työtoverita ja pomoja. Joku ehtii aina myös vuoden aikana poitumaan luonnollisesti joukostamme. Tunnelma oli iloinen ja joululounas jälleen kerran tosi maittava.

300162.jpg

Tässä konsernissa eli sen tytäryhtiössä on tullut palvelua ja nyt se on alansa huippu.
Myymälän hyllytkin tuli koluttua ja kaupunkiin suunnistin kuin kassi-Alma ostoskasseineni. Pitihän sitä hieman joulupukin konttiin rohmuta paketoitavaa ja meikkihyllyltä aina löytyy tai tarttuu jotain matkaan.

Suuntana oli suoraan oman potilasyhdistyksen kerhon pikkujoulupuurojuhliin. Seillä olikin jo joulupuurot tulella ja aputontut niitä hämmentelemässä.

300163.jpg

Aatsipoppaa, tytöt keitti "soppaa" omalla reseptillään... Tehtiin iso kattilallinen sitä oikeata joulupuuroa ja sitten toinen pieni satsi laktoositonta puuroa. Kahvipannu oli kuumana ja Luciapullia tarjolla. Lisäksi jouluglögi kuuluu tietty asiaan.

300171.jpg

Joululaulujakin lauleltiin ja joulutonttu jakoi pikkupaketit jokaiselle. Olimme siis sopineet kunkin tuovan vitosen arvoiset lahjat ja ne sitten arvottiin, niin ei tullut mitään valikointia pakettien suhteen. Minä sanoin enkelihaitarikoristeen ikkunalle eli siinä oli viisi enkeliparia, kuten vanhan ajan kiiltokuvissa ja sen haitarin avatessa niitä sitten oli yhteensä kymmenen enkeliä. Sen laitan ikkunalle jouluksi.

Tämä ja eilinen päivä on tullut tonttuiltua oikein urakalla ja onneksi huomenna ei tarvitse lähteä minnekään tonttuilemaan. Nyt voi pikkuhiljaa suunnata katseensa kohti joulun odotusta.