Minnekäs katosin? No, en minnekään, mutta on näemmä tullut "joulukiireet". Tosin en ole saanut mitään muuta järkevää aikaiseksi kuin joulukortit. Niitä tässä viimeisen viikon aikana olen tehnyt aina kun olen ennättänyt. On myös ollut paljon pikkujoulukiireitä. Mietin jossain vaiheessa, että pitääkö tehdä joulukortteja ja pitääkö etupäässä lähettää niitä. Sitten päätin kuitenkin muistaa läheisiä, ystäviä ja tuttavia. Niinpä laitoin joulukorttipajani pystyyn. Iso kasa tilpemähööriä pöydälle ja siitä sitten tekemään ihan mistä vain. Esittelen tässä teille osan n. 130 joulukortistani, joita olen tehnyt. Yhtään kaupan korttia ei lähtenyt matkaan. Tosin kaikki eivät ole niin isolla vaivalla tehtyjä, kun aika tahtoi tulla vastaan.

300135.jpg

Enkelikorteista osa on tehty kirppikseltä ostetuista pahvisista enkelikoristeista, osa kankaisesta enkeliboordinauhasta. Ylhäällä on kaksi enkeliääriviivatarraa, jotka liimasin piirtoheitin kalvolle ja leikkasin, maalasin maalitusseilla ja kiinnitin tarrapaloilla kiinni. Olen käyttänyt erilaisia somisteita, kuten kuviollista paperia ja ohutta kartonkia, ääriviivatarroja, hileliimaa ym.

300136.jpg

Kirppikseltä löysin jossain vaihessa myös olkisia pukkeja, joita hyödynsin kortteihin ja samettinauhaa. Valmiiksi leikattuja kortteja käytin laittamalla kullan väristaä foliota taustaksi. Lisäksi servettilakalla liimasin serveteistä leikattuja joulupukkeja joihinkin kortteihin. Lahjapaperista leikkasin joulupukkia ja liimasin ja hileliimalla koristelin ja taustlle satiininauhaa. Sellaisia pienen pieniä kortteja ostin ja niitä oli helppo kaksipuolisella tarralla liimailla ja somistaa ääriviivatarroilla ja hileliimalla. Joulukellokortti oli valmiiksi leikattua sapluunaa ja alumiinifoliota välisivulle.

300138.jpg

Sinellistä ostin hopean väristä harsokangasta, jota yritin käyttää joidenkin korttien taustaksi. Lisäksi löysin kirppikseltä rullan satiinista pukkinauhaa, josta hahmottelin erilaisia kortteja. Punatulkkuhaitarikoristeesta leikkaisin lintuja ja koristenauhan kera tein kortteja niistä.  Jokunen viime vuotinen kuusitarrakin oli jäänyt laatikon kätköihin, jotka hyödynsin ja löysin kuusisomisteista nauhaa, jonka liimasin kaksipuolisella tarralla.


300139.jpg

Nämä koristeet ovat kirppislöytöjä myös. Tonttuarkista irrottelin tonttuja ja niitä sommitelin kartongille ja noita hopeisia muovattuja lumihiutalekoristeita käytin Tiimarista ostamien koristepapereiden kera. Tarroja toki jouduin kaupasta ostamaan sekä ostin jonkin verran 3D korttitarpeita. Vielä on muutama kortti kuivumassa.

120 korttia on jo kuorissa ja odottamassa aamusella vientiä posti-Patelle. Vielä pitäisi muutama kortti siis laittaa kuivumasta kuoreen ja merkki kylkeen ja matkaan. Toki tämä on tullut jonkin verran myös maksamaan, mutta toivottavasti hyvä mieli tulee myös korttien saajalle. Joka vuosi en toki jaksa tällaista urakkaa tehdä, mutta viime vuosi jäi vähemmälle, niin tänä vuonna repäisin sitten kunnolla. Minun ystäväpiirini kun näyttää joka vuosi vaan laajenevan. Nytkin on tänä vuonna tullut listalle uusia kortin saajia mukaan.

Huomenna sitten puhaltaa taas uudet tuulet ja pitäisi kai miettiä jo joulusiivojakin, mutta edelleenkään en meinaa vaatekomeroani siivota, sillä siellä en meinaa jouluani viettää.