Tänään sitten muistui mieleeni, että pitää selvittää Kelalta, että saakohan mies kuntoutusrahaa huonokuuloisten eläkeläisten sopekurssin ajalta? Lähdemme siis marraskuun 6 pvä Kopolan kurssikeskukseen Kuhmoisiin kuulokuntoutukseen. Kurssi on tarkoitettu myös puolisoille, sillä täytyyhän heidänkin sopeutua elämään yhdessä huonokuuloisen kanssa ja ottamaan huomioon tuo rajoittava tekijä eli huono kuulo.

Soittaminen ei ollutkaan niin helppoa, kuten kuvittelin. Ensin soitin kalenterissa olevaan numeroon, jolloin ääni nauhalta vastasi: "Numeromme ovat muuttuneet. Olkaa hyvä ja tarkistakaa uusi numero Eniron puhelinluettelosta tai internetistä osoitteesta www.kela.fi" Tietokone oli kiinni ja kun se muutenkin on välillä selllainen junttura, niin sen aukaisemiseen olisi mennyt enemmän aikaa kuin manuaaliseen numeron hakemiseen. Missä sitten on Eniron luettelo...ei löydy. Katsoin Fonectan luettelosta...soitto Kelaan ja nauhalta samainen viesti, että numerot ovat vaihtuneet jne. Pahus. Sitten muistui  mieleen, että mies oli antanut sen ainokaisen Eniron luettelon veljensä pojalle, jotta löytää Helsingissä kartan mukaan paikasta a, paikkaan b. No, se kataloogi meni sen siliän tiän. Ei siis ollut Eniron katalogia. Soitin ukolle töihin...löytyi vain vanha kyseinen luettelo, ei siitä apua ollut, vanhaa tietoa sielläkin. Piti sitten soittaa numerotiedusteluun (118) ja sieltä sanotiin ettei Malmilla ole Kelan suoraa numeroa. Mitäs siellä sitten on? On vain palvelunumeroita eri asiaa koskeville. Kyselin, että onkos kuntoutukseen liittyvää numeroa? Sellaisen sitten sain ja ei kun soittelemaan.

Ensin puhelimessa oli ääniviesti: Asiakaspalvelijamme ovat kaikki varattuja. Jonotus linjalla maksaa 3 snt/minuutti. Vastaamme puheluunne mahdollisimman pian..." Tuut-tuut-tuut-jne. Aikansa päästä sitten asiakaspalvelija nainen vastasi. Kysyessäni, että voiko Ray:n kurssille hakeva puolisoni saada Kelalta kuntoutusrahaa sope-kurssin ajalta, hän vastasi ettei tiedä. Lupasi kysellä asiaa kuntoutusneuvojalta ja soittaa pian takaisin. Kysyin samalla, että eikö heillä ole mitään numeroa josta voisi kysyä yleensä tietoa vai onko kaikki numerot luokiteltu asian mukaan. Siis ovat. Jos asiasi koskee asumistukea, niin soitat tiettyyn numeroon. Kysyessäsi kuntoutuspalveluja soitat taas eri numeroon ja jokaiselle asialle on oma numeronsa. Tämä on varmaan sitä asiakaspalvelua parhaimmillaan. Fonectan luettelossa ei ole Kelan oikeaa numeroa, vain Eniron luettelossa. Nettikin tilttasi sitä etsiessä, joten hankalaa oli löytää kyseinen oikea numero.

Kelalta soitettiin kyllä hetken päästä. Asiakaspalvelija sanoi, että voimme hakea kuntoutusrahaa. Minä sitä ihmettelemään, että en kai minä joka olen eläkkeellä. Sanoi, että kannattaa kyllä hakea...varmuudeksi. Lupasi lähettää kuntoutusrahahakemuskaavakkeet. Kyselin matkakustannuksista ja hän sanoi, että Kuulonhuoltoliitto maksaa kulut. Näinhän ei toki ole ja mainitsin, että päätöksessäni luki, ettei meille synny matkasta kuluja, sillä osallistumistodistusta vastaan Kela maksaa matkakulut halvinta kulkuneuvoa käyttäen, vähennettynä omavastuuosuus. Tähän virkailija sitten totesi, että jos sellainen päätös on tullut niin hae sitten niitä matkakuluja ja hän laittaa kaavakkeet postissa kotiin. Huh-huijakkaa...asiakaspalvelija, joka ei tiedä mitään kuntoutusasioista vaan täytyy tarksitaa asia kuntoutusasiantuntijalta, joka itsekin antaa väärää tietoa.

Elämässä onnistaa....Kunhan jaksaa ponnistaa! Näin kai se sitten on, että aina pitää puoliaan pitää itse ja olla asiantuntija omissa asioissaan.

kansaneläkelaitos 38