Sain tänään sähköpostitse Munuais ja maksaliitolta toukokuun elinsiirtoluvut. Munaissiirtoja on tehty vuoden alusta toukokuun loppuun 95, joista lapsille on siirretty 9 munuaista.  Omaissiirtoja on ollut kolme. Maksasiirrännäisen on saanut tänä vuonna toukokuun loppuun mennessä 24 ja tästä määrästä on lapsipotilaita ollut 6 siirron saanutta. Edelliskuun tilastoon nähden on tapahtunut muutosta siten, että uusia maksansiirron saaneita on ollut huhtikuussa viisi. Uuden sydämen on saanut 8 henkilöä ja sydänkeuhko siirtoja ei onneksi ole tarvinnut siirätää tänä eikä viimevuonna yhtään. Yhteensä elinsiirtoja on tehty tämän vuoden toukokuun loppuun mennessä 132 ja sarveiskalvoja on siirretty 91.

Aika mukavasti siirtoja siis tehty, mutta edelleen on jonossa potilaita odottamassa vuoroaan saadakseen uuden mahdollisuuden elämään. Toivotaan, että kaikki ehtivät saada ajallaan uuden toimivamman elimen sairastuneen tilalle.