No niin, nyt sitten sain sen uuden ajan magneettikuvaukseen. Todellisuudessa piti itse varata se. Turhaan odottelin uutta kirjettä positse. Soittivat sairaalasta ja kyselivät miksi haluan muuttaa ajan. Eivät voi muka muuttaa aikaa sieltä käsin kun röntgen on Meilahdessa. Outoa, sillä olihan ensimmäinen aikakin tullut heidän kauttaan ja olisivat sanonneet sen jo ajanmuutosta kysyessäni.

Onneksi uutta röntgenaikaa ei tarvinnut muuttaa kuin kahdella päivää. Poliklinikka-aikakin siten pitää paikkaansa. Reilu kuukausi vielä ja sitten magneettikuvaukseen.