Tuli tuossa kierrätyspuheiden lomassa mieleen, että mitenkä voisi välttyä liian pienien housujen ostoilta? Monesti ainakin kirpputoreilla ei ole mahdollisuutta tai halua kokeilla ostettavaksi aikomiaan vaatteiden kokoa missään ahtaassa paikassa. Itse olen ottanut vinkkiä aaialaisilta, joiden olen nähnyt kokeilevan housujen ympärysmittaa tähän tyyliin:



Mittaa etukäteen omien housujesi vyötärön ympärys siten, että asetat kätesi kyynärpään housujen vyötärön sisäpuolelle ja oikaiset sormesi toita laitaa kohden. Itselläni tämä väli on aivan sama kuin vyötärön mitta, mutta se voi myös vaihdella kropan mallin mukaan. Joillakin hoikilla ihmisillä kyynärmitta on isompi kuin tuo väli ja siten ei sormet suoristu mitattaessa. Tästä saa kuitenkin osviitaa ja näin on helppoa mitata oma kokoarvio housuista.



Tässä näette tämän mittani todellisuudessa.



Ehkäpä hoikemmilla ihmisillä sitten saattaa olla tuo kaulamitta suhteessa oikeampi eli housujen kaksinkertainen mitta. Itselläni se jää hieman löysäksi, koska en ole aivan niin mannekiinimittainen.

Monesti umpimähkään kirpparilta ostetut housut voivat olla kotona sovitettaessa aivan liian pieniä ja se kun sitten harmittaa, kun niitä ei voi edes palauttaa. Toinen asia mikä kannattaa ottaa huomioon housuja ostettaessa ilman sovitusta, että kannattaa tarkistaa, että onko housut ns. nuorisomallia eli lannemallia. Silloinhan tuo mainitsemani vyötärömitta ei enää pidäkään paikkaansa ja me mummo-ikäiset harvemmin haluamme enää niitä lannemallisia housuja. Muutaman kerran erehdyksen jälkeen, olen oppinut läksyni.

Yksi varma vinkki on tietenkin: kanna mittanauhaa mukanasi.

Hallatarta alkoi hatuttamaan ja samalla hän toivoi muidenkin kertovan omasta hatustaan. Vaikka olenkin opetellut virkkaamaan uudelleen ja osaan sen verran ommellakin, että hattu syntyisi, niin esittelen teille pari hattuani, jotka ovat kaikkea muuta kuin omatekemät.

Pieni hattutarinakin minulla on ja kerron sen ensin: Aikoinaan töissä nuorempana innostuin ompelemaan kaikenlaista ja niinpä myös työtoverini useasti pyysivät minulta ompelupalveluksia, kun eivät itse osanneet ommella. Kerran eräs työtoverini pyysi, että tekisin hänen miesystävälleen kalootin eli se oli joku juutalaisten päähine, jota pitivät synagoogassaan päällä. Eihän minulla ollut oikein mitään mielikuvaa siitä, minkälainen tuo päähine oikeasti oli. Hän lupasi tuoda seuraavana päivänä kaavat minulle, kun mies piirtäisi sen ensin. No, seuraavana päivänä sitten hän ojensi kaavan minulle ja sanoi, että voisitko tehdä sen tämän mukaan. Hölmistyneenä katsoin kaavaa ja sanoin ettei se niin voi olla, sillä kaava oli pelkkä pyöreä paperi. Toinen vaan vakuutteli, että kyllä se sellainen on. Mainitsin, että kyllähän siinä pitää kaarevuutta olla ja muutenhan siitä tulee pelkkä lätyskä. Työkaverini tuohon, että "juu, juu, sellainen just". Mikäs muu auttoi kun ommella pelkkä lätyskä mustasta sametista ja vaan sivut huolitella ja ommella. Seuraavana päivänä kiikutin tekeleeni sitten tilaajalleen. Hän oli tyytyväinen ja vei sen avopuolisolleen. Seuraavana päivänä kun näin hänet, niin jopas oli naurussa pitelemistä. Sitten hänkin sen ymmärsi, että toki hatussa pitää paloja olla ja kaarevuutta, jotta se olisi hattu. Eihän siinä muu auttanut kuin tehdä uusi kalootti oikeiden ohjeiden mukaan.

Minulla on punainen huopainen lierihattu, jonka ostin Seinäjoen Tangomarkkinoilta pari vuotta sitten. Se oli se ainoa kerta, jolloin olen sinne päässyt. Sain hartaasti toivomani elämyksen syntymäpäivälahjaksi perheeltäni. Ajattelin ostaa sen hatun ja kerätä siihen tangopinssejä. Haaveena päästä useamminkin tuonne Tangomarkkinoille. Tosin taitaa olla vaan sillä lailla, että eipä sinne kovin usein raaski mennä. Silloin ostin muutaman aikaisemman vuoden pinssin ja vuoden eli 2004 pinssin. Uusia ei siis näillä näkymin ole tiedossa. Harmi.

Tangomarkkinahattu, jota tietty voi pitää muissakin hulinoissa

Jossain vaiheessa ostin torilta lomahatun, kun aurinko poltteli vaarallisen häijysti kasvoihin ja piti suojella ihoa. Käytin silloin kortisonia ja iho oli erityisen herkkä palamaan ja muutenkin niin ohut, joten sitä piti suojata hyvin. Monta vuotta tuo olkihattu onkin lojunut vaatehuoneen hyllyllä, unohdettuna, niin kuin isoisän olkihattukin.

...niin löysin vanhan olkihatun, siitä kerroin nyt...

Eilen ostin Citymarketista vaalean punaisen kassin, kun se maksoi vain 6 euroa. Semmoista kun ei vielä ollut ja kun oli niin halpakin:)) Joka lähtöön kun pitää olla oman laisensa väska. Normaalisti kantelen selässäni vaalanpunaista pikkureppua ja se tulee samalla raihnaista selkääni. Käsilaukkuja sitten pitänee olla vähän arvokkaampiin tilaisuuksiin, jonne ei tohdi mennä reppukansa. Niitäkin sitten mielestäni pitää olla pientä, keskikokoista ja suurempaa, kuten reppujakin. Onhan mulla noita pikkureppujakin eri lähtöön, kuten vaaleansinistä, pinkkiä, mustaa. Samoin löytyy kasseistakin ja käsilaukuista. Olisinkohan vähäsen laukkufriikki. "Kas näin laukku heiluu ja laukku heiluu näin..." Äitee aina toppuuttelee, että älä nyt enää osta, kun sulla on niin paljon, mutta.... vois vielä tarvita lisää.

"On mulla hauska täti tuo täti Monica, kun täti menee torille on näku komia, kas näin laukku heiluu ja laukku heiluu näin, kas näin laukku heiluu, ja laukku heiluu näin."

Kuvassa oikealla takana on kangaskassi kukalla, jonka ostin eilen Cittarista. Eikä tuossa kyllä ole kaikki rosat kassini, vielä varastosta löytyy :)))

Katsoin Hallattaren blogista pukeutumisen vinkkejä Tosin tämä mun "pinkkilook" voi ärsyttää toisia. Lauantaina Lahdessa käydessämme laitoin gaalaillalliselle päälleni viime kesänä Haloselta ostetun rosan puolihameen ja purseron, jossa oli ruusuke rinnassa. Jotain lämmintä piti saada käsivarsien suojaksi, joten nappasin mukaan markkinoilta ostamani rosan ponchon. Se on ohuesta juhlavasta langasta teollisesti valmistettu. Kengät taas ovat löytyneet kaapista ja ovat vanhat. Tosin viime vuonna häiden jälkeen keksin viedä ne suutarille kun kantalaput olivat vuosien varrella haurastuneet ja naulat vain ammottivat pohjissa. Piilottelen selkäni takan kassia, jossa mulla oli varakengät, kun pelkäsin että nämä rosat painavat liikaa. Eivät kylläkään painaneet. Mä en mahda mitään tälle mun pinkkilinjalle. Sitä vaan tulee käytettyä. Jotain omaperäistä sentään.