Jatkuu....Kisatarinan loppuhuipennusta:

Launtai oli varsinanen viimeinen kisapäivä. Aamusella suunnistimme linja-autollamme kohti Ounasvaaraa, jossa urheiluopistolla oli SM-keilakisat klo 10 maissa. Perillä piti olla hyvissä ajoin, että ehdimme ilmoittautua kisoihin. Lisäksi piti vaihtaa vaatteet, etsiä sopiva keilapallo, ratojen nimeäminen ym. alkuvalmisteluja ennen kisailua oli otettava huomioon. Keilailukilpailuihin otti osaa yhdeksän osallistujaa ja oman yhdistyksemme väkeä etelästä oli keilaamassa neljä henkilöä. Jännitti kyllä aika huikeasti, sillä olinhan harjoitellut keilaamista vasta runsaan vuoden verran ja oikeastaan käynyt keilaamassa vain kerran viikossa ja yhdellä radalla on mielestäni ollut vähän liikaa keilaajia. Usein meitä on ollut neljä henkilöä ja siten ei tunnissa juuri ehdi kuin hädin tuskin kaksi kierrosta käydä läpi. Pitäisi olla mahdollista harjoitella parikin kertaa viikossa ja ihan pari henkilöä per rata. Onneksi Eija antoi minulle hyviä neuvoja matkan varrella.



Onneksi saimme harjoitella pari kierrosta. Harmi, että täyskaato tuli juuri harjoittelukierroksella ja sitähän ei tietenkään laskettu mukaan. Alkuunsa olin kai niin jännittynyt, että tuli hieman harkitsemattomasti aloitettua eli hätäilemällä. Sitten päätin tsempata, vaikkakin vain itseni kanssa. Olisihan se ollut hieman noloa, jos tulokseni olisi ollut jotain aivan muuta luokkaa kuin muiden kilpailijoiden. Onneksi pysyin jokseenkin samoissa pistelukemissa.

Toiset olivat keilakilpailun aikana hiihtokeskuksessa, jossa meneillään oli ampumahiihtokilpailut. Olisihan se ollut ilo niitäkin seurata, sillä hyvä maksansiirtoystäväni, kaimani, oli naisten sarjassa toisen maksansiirron saaneen tuttuni kanssa. Nämä reippaat maksansiirron saaneet naiset osallistuivat ensimmäistä kertaa ampumahiihtoon ja kaimani nappaisi kultamitalin ja kaverinsa pronssia. Upeita monitoimisia naisia, jotka uskaltavat ottaa terveitä riskejä. Kyseessä oli laserase....ei onneksi oikea pyssy. Harmi, että kisat menivät päällekäin. Suurin osa matkaseurueesta olikin seuraamassa ampumahiitokisoja. Sen jälkeen käytiin vielä slalomkilpailut. Enpä tiedä kuinka moni uskalsi niihin osallistua, mutta eiköhän sielläkin väkeä ollut.

Kisailun ja palkintojenjaon jälkeen palasimme takaisin hotellille. Lounastimme ja osa porukasta lähtikin siis toisen kerran sinne Napapiirille, josta jo aiemmin kerroinkin.

Illalla oli Urheiluopistolle palloiluhalliin järjestetty gaalaillallinen. Valmistauduimme illlallisille parhaimpiin pukeutuneina. Kukaan ei oikein etukäteen tiennyt menua eikä ohjelmaakaan mitä siellä olisi. Tuumailimme, että saisimmekohan tanssia, mutta eipä ollut gaalaillallisella tanssimahdollisuutta.



Illallinen oli maistuva ja herkkuja oli tarjolla seisovasta pöydästä. Suuri halli oli täynnä kisailijoita, jotka olivat jo heittäneet hieman vapaaseen tunnelmaan. Ulkomaalaiset osasivat ottaa juhlahetken hieman rennommin kuin me jäyhät pohjoismaalaiset. Viereisessä pöydässä oli mukavaa iloista naurunremakkaa ja kisailijat seisoivat tuolilla ja esittivät omaa showtaan eli kengurulaulua ym. hauskaa. Nauroimme heidän touhujaan. Olihan siellä myös virallistakin ohjelmaa englanninkielellä, kun kerran oli vierailijoita niin monesta maasta. Tosin kuuluvuus ei ollut parasta mahdollista laatua, eikä juuri takaosaan mitää selvää saanutkaan puheista. Sen vaan ymmärsin, että joukkueenjohtajat eri maista kutsuttiin lavalle ja heistä otettiin ryhmäkuvia. Lisäksi palkittiin vuoden terveysliikkuja. Kaikki mitalit olivatkin jaettu jo kisapäivien aikana kilpailujen jälkeen.



Ohjelmassa oli hauskan kuuloista Lapin joikua. Lappalaismies joikasi hienoja joikuja.
Minulla oli ilo tavata maksakirurgimme, professori Höckerstedt gaalaillallisilla. Meinin tervehtimään häntä vip-pöytään. Samalla eräs sydänsiirron saanut mies otti meistä kuvan eli minusta, hänestä ja ystävästäni Maijasta, joka on potilasjärjesömme puheenjohtaja. Tämä proffamme on aina yhtä ystävällinen ja huomioon ottava.

Kaikki hauska aina päättyy aikanaan ja kun olimme bussikyydillä paikan päällä, niin meidän piti lähteä silloin kun sanotaan. Olisimme mielellämme tutustuneet muihin siirron saaneisiin enemmän ja juuri kun alkoi olla hauskaa, niin piti lähteä kohti Aakenushotellia.



Osa porukasta vietti vielä  iltaa hauskaa pitäen, hotellin aulassa ja viimein oli aika mennä maate, jotta jaksaisi herätä ammulla kotiin lähdön koittaessa.

Seuraavat talvikisat pidetään Australiassa vuonna 2009 ja saimme gaalaillallisilta koalakarhut ja kortin seuraavista kisoista. Ovella osa porukasta sai myös muistoksi puisen palikan, jossa oli tämä vuoden kisatiedot.



Austrliaan on vähän liian pitkä matka lähteä kisoja seuraamaan, kun ei sentään voi osallistua näillä voimilla hiihtokilpailuihin ym. MM-kisalajeihin. Tämä kisakokemus oli kuitenkin varsin hauska ja kiva, että tuli lähdettyä mukaan. Menihän se miehen talviloma minun mielestäni ainakin, ihan mukavissa merkeissä.

Onneksi sentään muutamassa lehdessä on ollut jotain tietoa Winter World Transplant games' ta eli Elinsiirron saaneiden MM-talvikisoista 2008. Lapin Kansa uutisoi, että Suomi oli voittoisa MM-kisoissa. Kisathan pidettiin ensi kertaa Suomessa ja Pohjoismaissa. Sveitsin ja Itävallan ohessa Suomi nappasi eniten mitaleja. Kultaa tuli Suomelle mm. hiihdossa ja pronssia curlingissa. Elinsiirtourheilijoita oli 20 maasta, mm. Australiasta, Yhdysvalloista ja Japanista. Osanottajia oli n. 260. Suomesta mukana mm-kisoissa oli 31 kilpailijaa.
Kaleva-lehden uutisissa haastateltiin Elinsiirtoväen Liikuntaliiton toimitusjohtajaa, Teemu Lakkasuota..."Terveet jäävät taakse".
Lisäksi Pohjois-Satakunta lehti uutisoi, kuinka kisoista tuli pujottelussa ja paripujottelussa mitaleja kotiin.
Olemme sentään jonkin verran maailman kartalla, vaikka elinsiirtourheilu ja kilpatoiminta ei näytäkään saavan niin paljon huomiota mediassa kuin esim vammaisurheilu. Ainoa ero näissä kilpailuissa on se, että näissä saa käyttää kiellettyjä aineita, joita nämä hyljinnänestolääkkeemme sisältävät ja niitähän on pakko syödä, jotta etupäässä pystyy elämään ja sen myötä on mahdollista myös urheilla ja kohentaa kuntoaan.

Kotiin paluu oli pitkä...kesti linjurissa lonastaukoineen kolmisentoista tuntia, mutta ehjinä tultiin kotiin. Makta meni mukavasti, kun oli valoisaa aikaa ja ajankulua mukana. Välillä tuli neulottua, täytettyä sudokua ja nautittua vain toistemme seurasta napostellessa samalla matkamutusteltavaa.

Poissa hyvä, kotona paras. Tulipa näin jälkikäteen nukuttua viikon univelat pois. Eilen en vielä osallistunut kuntosalille, kun kröhä vaivasi sen verran. Kurkkua on kaivertanut jo neljättä viikkoa ja limaa on kurkussa, mutta sitä on vaikea saada irti sieltä. Ehkäpä tänään kuitenkin lähden vielä kuntosalille, mutta otan hieman kevyemmin tämän kerran.
Toivottavasti olette jaksaneet lukea äärimmäisen pitiä kisakuulumisia. Nyt kuitnkin palataan taas arkeen ja rutiineihin.

Elinsiirtoväen MM- ja SM-kisamatkakertomus jatkuu....

Perjantain kilpailujen jälkeen meillä oli mahdollisuus lähteä linjurikyydillä Napapiirille Santa Parkiin eli joulupukin maahan. Aikaisemmin ei ole ollut mahdollista käydä siellä. Vain kerran aiemmin olen käynyt Rovaniemellä ja silloinkin ajoimme vain tuon nähtävyyden ohi kiertoajelulla. Nyt pääsi aivan livenä tutustumaan paikkaan. Tietenkin tuollaiset paikat ovat varsinaisia rahastuskohteita, mutta eihän sieltä ole pakko paljoa ostaa, voi myös ihailla näkemäänsä.
Alunperin meidän piti lähteä Napapiirille yhden aikaan päivällä, mutta palkintojen jakoa oli siirretty lentopallo-otteluiden jälkeen, joten lähtömme viivästyi tunnilla. Se hieman harmitti minua, sillä olimme varanneet keilaradan neljäksi, joten Napapiirillä oloaika jäi aika lyhyeksi ja nähtävää olisi ollut paljon.



Santa Parkissa tuntui tosi jouluiselta. Jokapuolella oli esillä joulupukkia, jouluisia tavaroita, joulukortteja ja kaikkea jouluun liittyvää. Ehdimme käydä vain kolmessa rakennuksessa lauantaisella reissulla.
Kävimme myös tutustumassa joulupukin postitoimistoon, josta ostin muutaman jouluisen kortin ja lähetin ne lapsenlapsilleni joulumaan leimojen kera. Muutama kortti tuli ostettua ihan vaan reissumuistoksi. Lisäksi ostin matkamuistoksi sokerilusikan, jossa oli SantaParkin jouluinen kuva.



Joulupukin postitoimistossa oli iso arkku täynnä ihmisten lähettämiä kirjeitä jokapuolelta maailmaa. Kirjeitä oli myös lajiteltuna postilokeroihinkin.



Nämä lajitellut kirjeet ovat varmaan lähdössä joulun maissa sitten pukin toimistolta postin välityksellä kilteille lapsille ympäri maailmaa. Maijan kanssa kiertelimme joulumassa ja postitoimistossa häntä vastaan tuli ulkomaalainen nainen, joka ihastui suomalaiseen kiltin näköiseen mumeliin ja antoi hänelle lahjaksi kauniin paperiveitsen. Ihmettelimme, kuinka kauniisti tehty. Hän oli sanonut vain, että on niin kiltin näköinen nainen ja hän haluaa antaa tuon lahjan.
Postitoimistossa vilisikin paljon ulkomaalaisia, jotka istuivat pöytien äärillä kirjoittamassa joulupostejaan.



Ulkosalla oli tällainen matkamittari, josta näkyi kuinka pitkä matka on vähän joka puolelle maapalloa napapiiriltä lähtien.



Tämä kuvauspaikka oli niin suosittu, että piti tovi odottaa pääsevänsä napapiirin kohdalle ottamaan kuvia. Ulkolaiset, sankoin joukoin, kuvauttivat itseään ja kuvasivat läheisään ja ystäviään "maapallon" kohdalla. Pitiähän toki itsäänkin kuvauttaa todistusaineistoksi, että olemme paikan päällä käyneet.



Lahjatalosta löytyi vielä tällainen napapiirin keskeinen  piste, josta otimme myös kuvia. Lahjatalossa oli monia ihania liikkeitä, joissa myytiin kauniita käsitöitä ja lahjatavaroita. Täällä lahjatalossa kävimme vasta launataina. Meillä oli matkassa tosi mukava bussikuski. Hän harmitteli retken jälkeen myös sitä, että käynti jäi hieman lyhyeksi, emmekä ehtineet edes joulupukkia käydä tapaamassa. Sovimmekin iltasella, että otetaan reissu uusiksi lauantaina ja ne jotka haluavat tulla mukaan, niin pääsevät ja aikaa olisi olla paikan päällä sopimuksen mukaisesti. Tämä alimmainen kuva onkin sitten otettu launatin reissulta, sillä ekalla kerralla emme edes ehtineet tuohon lahjataloon, jossa olikin paljon ihailtavaa.

Palataan perjantain napapiirireissuun.



Napapiirillä oli rakennettu kauniita lumilinnoja, mutta emme käyneet ihan lähistöllä niitä katsomassa. Sielläkin oli paljon ulkomaalaisia, jotka kiinnostuivat kohteesta ja kun joulupukin konnuille kerran pitkän matkan päästä ovat lähteneet, niin toki kuviakin on varmaan otettu  vähän joka kohteesta matkamuistoksi. Joulumassa taisi olla paljon myös meidän kisaporukkaa eli niitä ulkomaalaisia 20 eri maasta.



Tällaisia isoja lumiukkoja näkyi useita paikanpäällä...oikeita jättiukkoja.



Itseään piti kuvauttaa lapsenomaisesti näissä tämänkaltaisissa paikoissa. Tässä on Tarjuska-tonttu Petteri-poronsa kanssa.
Tarkoitus oli käväistä katsomassa joulupukkia. Menimmekin uhkarohkeasti niin pitkälle, että lähdmme pimeää tunnelia pitkin ja jännittäviä käytäviä jääsiltoineen ja henkuvine jäineen tuli vastaan. Vihdoin pääsimme yläkertaan, jossa oli stoppi. Iso lauma ihmisiä odotti pääsyä joulupukin pakeille. Aikakone raksutti ja meidän aikamme olisi mennyt kokonaan siinä jonottaessa. Viimein mieheni hihkaisi, että hän näkikin pukin  eräästä ikkunasta. Totesimme, että meitä ei ole huijattu...joulupukki siis on olemassa. Sen halusimme tietääkin. Viis siitä, että emme päässeet valokuvaan pukin kanssa. Teimme loppumetreillä täyskäännöksen ja menimme kielletysti köyden yli reitille, josta oli ulospääsy usvan läpi.



Viimeinen ostoskeidas jossa kävimme oli tämä rakennus. Siellä oli paljon monen moista lahjatavaraa. Ostin itselleni fleese-torkkupeiton.



Tällaisen torkkupeiton ostin matkaan. Paljoa ei siis tullut ostettua mitään. En ostanut mitään krääsää edes lastenlapsillekaan, sillä luulen, että niitä on kertynyt jo kyllästymiseen asti koteihin.



Launtain reissulta piti vielä ostaa itselleen tällaiset kotitossut, vaikka eivät olletkaan kuin tehdasvalmisteisia.

Jotain oli vielä Lapin reissusta kokematta. Vaikka Rovaniemi onkin aika eteläistä Lappia, niin toivoimme sentään näkevämme poroja reissun aikana. Onneksi kuskimme tiesi mistä niitä näkee. Suuntasimme matkamme poropuistoon. Vaivihkaa kävimme kurkkimassa poroaitauksesta poroja. Jees, nyt olemme nähneet poroja ja homma on hanskassa.



On kuin olisi nänhyt Pariisin ja sanotaankin, että nähdä Pariisi ja kuolla. Nähdä Lappi poroineen ja kuolla....ei nyt sentään, mutta tämä pelasti kaiken.

Napapiirireissu kisamatkan ohessa oli ihan kiva ja piristävä kokemus. Varsinkin, kun oli lunta massa ja tuli niin jouluinen olo ja varmaan tuo runsasluminen talvi sen teki. Kevättä kohti tässä silti ollaan menossa.

 
Matkakertomukseni Elinsiirron saaneiden MM-kisoista ja talvipäiviltä Rovaniemen Ounasvaaralta jatkuu.....



Perjantaiaamusella heräsimme kukonlaulun aikaan aamupalalle ja kiirehdimme sen jälkeen bussikyydillä hotelliltamme SM-kisojen avajaisisiin. Oli hyvä pukeutua reissussuun lämpimästi, sillä edessä oli monen tunnin oleilua kisapaikalla. Suurin osa porukastamme lähti hiihtokeskukseen seuraamaan hiihtokilpailuja, mutta minä ja mieheni päätimme jäädä Urheiluopistolle, sillä tiedossa oli aamu kymmeneltä uinnin SM-kisat. 


Taustalla Ounashalli, auringonkultaaman lumihangen ympäröimänä.

Päivä oli mitä parhain ja Rovaneimellä oli talvi aivan toista luokkaa kuin meillä etelässä, vaikka lähtiessämme matkaan Hesassakin satoi lunta. Tapasimme urheiluopistolla tuttuja kilpailijoita aamupäivän aikana paljon. Aikaa oli myös ennen uintikisoja nauttia auringonpaisteisesta talvisäästä. Niinpä päätimme kävellä Maijaa vastaan hotellin suuntaan ja samalla oli mahdollista nauttia auringonhoitosesta talvi-ilmasta.ja napsia valokuvia luonnosta.



Auringonpaiste näkyi niin kauniisti puiden lomasta, että oli pakko tämän tästä ikuistaa hetket kuviksi. Hetkeä aikaisemmin latukonekin kuului huristavan ja kaunista latua syntyi koneen jäljiltä.





Olipa Rovaniemellä runsaasti lunta, kun kävelytien reunustalla kuvailin aura-auton jättämää penkkaa. Perjantaiksihan jo povattiin etelän lumikerroksien sulamistakin.



Ounahallin takaa nappasin tämän kuvan. Palasimme ystävän kanssa samaa reittiä takaisin urheiluopistolle ja näin päästiin uimakisoja lopulta seuraamaan.

Uintikilpailuihin osallistui hyvä ystäväni Maija ja juuri sen vuoksi jätimme hiithokilpailun katsomiset väliin ja jäimme odottamaan uintikilpailujen alkamista. Olin luvannut auttaa häntä kipeän niskan kanssa ja reppuun oli varattu apuvoiteiksi kylmägeeliä ja Feldeniä. Itse olen sen verran huono uimari, etten kyllä ole uskaltanut osallistua uintikisoihin, jos vielä vaikka alkaisi jalasta suonta vetämään kesken kaiken ja muutenkin on kyseen alaista, kauanko jaksan pysyä pinnalla. Toki Maija minua mukaan yritti houkutella, mutta sanoin etten osaa uida, johon hän tuumasi, ettei se mitään. Naurettiin, että eikö se mitään, jos satun hukkumaan. No, toki sillä oli merkitystä, joten päätettiin ettei kannata kuitenkaan. Pysyttelin tukevasti jalat maan pinnalla ja seurasin uintikilpailuja altaan reunustalla kamerani kanssa.



SM-kisoissa oli uintilajeina vapaauintia, rintauintia sekä selkäuintia. Maija kahmaisi kaksi kultaa, ainoana naisena ja mikä uroteko kun niskatkin olivat niin jumissa, ettei pää juuri kääntynyt. Ne mitalit tulivat kivulla ja tuskalla ansaittua. Onneksi vesi kantoi. Mahtavia miesuimareita löytyi monista elinsiirtourheilijoista.

Uinnin jälkeen menimme Maijan kera lounaalle SantaSportin ruokalaan. Meillä oli kyllä varattu ruokailu hotelliltamme, mutta perjantaina oli vain lounas, joten meillä oli aikaa vielä käydä lounalla ennen porukkamme tuloa hiihtostadionilta. Ruokailun jälkeen menimme seuraamaan sykeläisten (sydän- ja keuhkosiirrokkaat) ja Kanta-Hämeen yhdistysten lentopallo-ottelua. Siinä Kanta-Hämeen yhdistyksen joukkueessa oli myös omaa väkeämme sekä muistakin Musilin yhdistyksistä, kun osanottajia lentopallojoukkueeseen ei muuten olisi ollut tarpeeksi.



Hurjaa peliä, johon minä en pystyisi. Bussin perässäkään en jaksa juosta, saati sitten lentopallon perässä ja syöksyä palloon käsiksi. Enpä kyllä jaksaisi iskeä palloakaan, vaikka se on ns. pehmopallo. Lisäksi en pysty itse hyppäämäänkään yhtään. Kisatuomareina ja ajanottajina sm-kilpailuissa toimi urheiluopiston opiskelijatyöttöjä.



Näin lahjakas hyppysuoritus oli Tuija Helanderilta, enteseltä aitajuoksijalta. Hän pelasi sykkeen joukkuessa ja voittivat lentopallo-ottelun kultamitalein.

Lentopallo-ottelun ja hiihtokilpailujen palkinnon jakojen jälkeen lähdimme bussikyydillä Napapiirille, joulupukkia katsomaan. Siitä kirjoitan kyllä erikseen, sillä muuten tästä tulee romaani.

Santa Parkista palattuamme bussi toi minut ja Eijan (keilakaverin) takaisin Ounasvaaralle. Olimme varanneet tunnin ratavuokran keilailuharjoituksia varten, jotta saisimme hieman tuntumaa vieraaseen keilarataan ja palloihin. Koska keilahallissa oli tilaa, niin mies vielä varasi itselleen keilaradan vierestämme, joten hänelläkään ei käynyt aikan pitkäksi ja oli mahdollista harjoitella keilaamista kerrankin ihan omalla radalla.



Keilaharjoitusten jälkeen suuntasimme taksilla takaisin majapaikallemme, jossa odottikin jo illallinen väsyneitä matkalaisia. Ruokailu pirsti mukavasti ja tuntui, että jaksaisimmekin lähteä illalla muun porukan kanssa kohti Pohjanhovia, jossa oli tiedossa tanssimusiikkia ja tahdittajana oli vuoden 2007 tanssittaja Sinitaivas.

Matkakertomus kisatunnelmista jatkuu vielä ja seuraavaksi kerronkin Napapiiri-reissustamme.

Viime viikon keskiviikkona, myöhään iltasella lähdimme linja-autolla kohti Rovaniemeä. Osa porukasta oli lähtenyt jo illan suulla Lappeenrannasta Helsinkiin koukkaamaan meidät mukaan linjuriinsa. Lähdimme kotoa omalla autolla ja uhkarohkeasti jätimme sen puiston laitaan Kaisaniemeen. Toivottiin hartaasti, että se sieltä vielä paluumatkalla löytyy. Matka kun oli pitkä ja ei tietoakaan siitä, kuinka monelta olisimme kotona jälleen.
Hyvissä ajoin odottelimme nyssäköittemme kanssa linjuria. Tavaraa kertyy aina ihmeen paljon ja kun vielä jalkineitakin piti olla moneen lähtöön eli keilailuun, talvisaappaat, hippakengät sekä oleilukengät. Matkaa varten piti varata vielä kaikennäköistä ajankulua. Tosin menomatkalla ei voinut oikein haaveilla mitään tekevänsä, kun yö oli musta ja bussi suhteellisen pimeä, jotta osalla oli mahdollisuus nukkua, jos siltä tuntuisi.



Matkaan oli määrä lähteä asemalta klo 23 aikaan ja perillä piti olla jokseenkin puolen päivän maissa torstaina. Etukäteen jo hirvitti pitkä istuminen linja-autossa. Onneksi ostin lentosukat, jotta jalat eivät turpoaisi muodottomiksi matkan aikana. Tilaakin oli runsaasti bussissa, kun matkaan lähti odotettua vähemmän väkeä. Jokaiselle olisi ollut kyllä yksi kahden hengen penkkipaikka käytettävissä, mutta me istuimme vieretysten mieheni kanssa menomatkan. Pysähdyksiä oli tarkoitus tehdä muutama menomatkan aikana. Ensimmäinen sellainen oli Renkomäessä Lahdessa, jossa vaihdoimme bussikuskia. Matka taittui pienen pysyähdyksen myötä, lähes yhtä soittoa Viitasaarelle asti.
Matkan varrella tuli äkkinäinen pysähdys ja poliisit tulivat bussin suulle kertomaan, että heillä olisi jotain....Siihen huumorintajuinen bussikuski väläytti: "Onko teillä kahvitarjoilu?". No, eipä ollut kahvitarjoilua, vaan rekka oli kuulema pyörät kohti taivasta muutaman rekka-auton edessä. Siten matkantekomme viivästyisi ainakin tunnilla, kunnes rekka saataisiin raivattua liikenteen tieltä syrjään.



Matkan teko oli aika hankalaa muutenkin. Lunta pyrytti taivaan täydeltä aina vähän väliä ja edellä ajava rekka vielä puhalsi lumipyryä vasten autoamme, jolloin näkyvyys oli aika hankalaa. Pieni pakkanenkin teki tepposiaan pyyhkiän sulkiin, jotka jäätyivät vähän väliä. Pakkopysähdyksen aikana oli lupa olla bussin ulkopuolella, mutta ei saanut mennä ajoradan puolelle. Tunti siinä vierähti, kun popsimme eväitämme ja raupattelimme toistemme kanssa. Eipä tainnut juuri monellekaan uni maistua hankalassa bussikyydissä. Vielä ehkä muutenkin matkanteko hieman arvelutti, kun ilma ei ollut oikein suotuisa meille.



Aika hurjan näköinen oli linjurimme ikkunan alaosa, kun taukopaikalla satuin kuvaamaan sitä. Kävimme aamutuimaan Viitasaarella ABC-huoltamolla aamupalalla. Matkaa oli vielä jäljellä noin puolet siitä, mitä olimme jo taivaltaneet bussikyydillä. Piti tankata myös hieman itseään. Tarjolla oli runsas aamiaispöytä, josta päätimme nauttia aamupalan, jotta jaksaisimme lounalle asti Rovaniemelle. Yksi pysähdys oli vielä ennen Oulua ja sitten matka jatkui kohti määränpääpaikkaamme

Olimme Rovaniemellä Aakenushotellilla hieman puolen päivän jälkeen. Majoittauduimme, söimme lounasta ja sitten oli aikaa rentoutumiseen. Sen päätimme käyttää hyväksemme ja lähdimme kiertelemään kartan opastamana Rovaniemen kirpputoreja. Muutaman löysimme, mutta emme mitään ostettavaa. Ainoa ostokseni oli Tex-marktista alle parin euron hintainen musta ekokassi, pinkeillä pääkalloilla. Se oli hauska jättikassi ja sinne mahtuisi "tuliaset" hyvin, sillä aikomus oli matkalla käydä myös Napapiirillä.

Saunomisen jätimme päivällä väliin ja lepäilimme toista tuntia, ennen illallista. Sen jälkeen lähdimmekin porukalla Curling-otteluita katsomaan kisapaikalle. MM-kisoissa oli mukana toistakymmentä maata osallistujineen. Itse olen nähnyt curlingia vain tv:stä ja se tuntuu aika hurjalta katsottavalta. Minä en ainakaan pääsisi niin alas sitä kivimötikkää vierittämään ja toiset harjaavat sitten jäätä. Hauskan näköistä ja mikä itsenäni hieman ihmetytti, niin huomasin, että ilman jalkojakin voi harrastaa, kuten muutama ulkolainen pyörätuolipotilaskin.



Tämä näyttää onnistuvan tuollaisen pitkän kepin avituksella. Hallissa oli aika viileätä ja ylhäältä parvelta seurasimme kisailua.



Homma näytti olevan tarkkaa, joten epävarmassa tilanteessa mittamiehet tarkastivat kivien etäisyyden tuollaisella mitttalaitteella.



Aika mötikkä tuo kivi ja siinä on joku taktiikka kai miten sitä kannattaaä tähdätä. Tämä illlallinen ottelu oli finaaliottelu, jota seurasimme. Ainakin amerkkalaisia näytti olevan pelaamassa ja myös suomalaisia. Lopputulos tietty jäi minulta hieman hämärään, kun paikanpäällä oli tuttuja,.matkan takaa ja iloinen tapaaminen yleensä vie huomion pääasiasta muualle. Hauskaa oli joka tapauksessa.



Curlinottelun päätökseksi, ennen palkintojen jakoa, näimme kauniin jäätanssi esityksen. Sitten suunnistimmekin kohti hotellia ja oli pikkuhiljaa aika mennä untenmaille. Uni maistui kyllä äärimmäisen hyvin, vieraasta paikasta huolimatta. Herättiin aamusella hyvissä ajoin jo puoli seitsemän aikoihin, sillä bussi oli lähdössä kisapaikalle jo ennen klo kahdeksaa, jollon oli sm-kisojen avajaiset.

Winter World Transplant Games 2008 eli Elisiirtoväen MM-talvikisa 2008 matkakertomukseni jatkuu....

Eilen illalla palasin mieheni kanssa keskiviikosta sunnuntaihin kestäneeltä MM- ja SM-kisamatkalta Rovaniemeltä. Tämä päivä on mennyt vielä levätessä ja vapaapäivän merkeissä. Huomenna alkaa taas ns. arki, joka minulla kyllä on muutenkin.
Huomenna kerron ennemmän matkasta ja kisakuulumisista. Sen verran voin paljastaa, että tulinpa kotiin kullankiilto silmissä, sillä sain keilakilpailusta naisten veteraanisarjassa kultamitalin. Se olikin ainoa kilpailu, johon osallistuin ja keilailu pelattiin SM-kilpailuna. Kilpailuun osallistui yhdeksän keilailijaa ja naisten sekä miesten sarjat pidettiin erikseen.
Keilailu käytiin nejän sarjan erässä eurooppalaiseen tyyliin, ratoja vaihtaen sarjojen välillä. Tulipa oikein hiki ja väsymys siinä kilpaillessa ja rannetta alkoi rasittaa sen verran, että viimeisellä kierroksella vaihdoin kevyemmän keilapallon ja se olisi kyllä kannattanut ottaa ehkä jo alkujaan kisan peleihin.
Keilahalli oli aika huonokuntoinen lattialtaan asekä palloissa ei ollut kovin valinnann varaa. Näytti puuttuvan välikoot kokonaan, mutta toimeen tultiin silti.Porukka oli mahtavaa ja onneksi osa matkaseurueestamme tuli kannustamaan keilaajia, vaikka ampumahiihtokisat olivatkin samaan aikaan hiihtostadionillla.



Tässä tuoreet Ellin (Elinsiirtoväen Liikuntaliiton) SM-keilamestarinaiset 2008. Jokainen meistä kailasi eri sarjassa eli oikeastaan itsensä kanssa, mutta suhtellisen tasaväkistä porukkaa, muutamaa tosi harrastajaa lukuun ottamatta. Enpä lähtiessä edes osannut kuvitella, että tulen takaisin mitalin kanssa.



Tällaiselta näytti Ounasvaaran SantaSportin keilahallissa.



Sen kummempia mitalikahveja ei ole tullut juotua, eikä ole luvassa omakotitalotonttia eikä mitään muutakaan mitalin johdosta, mutta hyvä mieli siitä, että tämä on ollut mahdollista. Muistaa aina tällaisella hetkellä, että oli aika, jolloin jalatkaan eivät kantaneet.
Kiitos Uumulaisille ja muillekin kannustajille ja tsemppaajille, jotka antoivat lisäksi hyviän vinkkejä vasta-alkajalle.
Olipa muuten MM-kisoissa kilpailijoita yli 20:stä maasta, mutta enpä ole törmännyt juurikaan uutisotsikoihin, joissa kerrottaisiin Elinsiirtoväen MM-kisoista.
Löysinpä sentään Kalevasta Teemun (Ellin toiminnanjohtajan haastattelun).



Saimme gaalaillalliselelta poistuessa tällaiset puiset napit mukaamme muistoksi kisoista.
Matkakin oli tosi onnistunut ja monin verroin mieleen painuva. Kyllä kannatti olla taas mukana kilpailemassa ja tapaamassa myös tuttuja.

Tänään olen tehnyt aivan kaikkea muuta, kuin valmistautunut Rovaniemen kisamatkaa varten. Sen verran sentään tein aamusella, että pistin pyykkikoneen täyteen hienopyykkiä ja vein ne kuivaushuoneeseen kuivumaan. Yritin tappaa aikaani Sampo-pankin uudistuneen verkkopankin kanssa. Tosiasia oli kyllä niin, että siinä menäsi palaa hihat sekä käämit. Ensin en edes päässyt kirjautumaan koko verkkopankkiin ja lopulta etsin tietoa Ilta-Sanomien sivustolta, jolloin selvisi, että vanha konsti olisi ollut tähän hätään parempi, kuin pussillinen uusia. Tarvitsin vielä hieman tukiopetusta, jotta pääsin Sampon sivustolle, mutta eihän siitä mitään hyötyä ollut, sillä niin vain jäin laskut maksamatta. Luovuin yrityksestä, sillä mitäpä se auttoi enää aikaansa tappaa verkkopankissa, kun homma ei kerran toimi.
Varasin puolitoistatuntisen keilaradan ja kävimme Tapanilan keilahallilla katsastamassa minkälainen paikka se mahtaa olla ja päiväaikaan on eläkeläisilläkin hieman halvempi hinta. Piti kokeilla muutama kaato ennen lauantain Suomenmestaruuskisoja. Tason nyt ei taida meikäläisen huomioon ottaen, olla kovinkaan erityinen, mutta osanotto on tärkeintä. Onneksi sukset saavat jäädä minun matkastani pois.



Sukuvika on se jos suksi ei luista....parektilla sentään paremmin. Ehkäpä parektillekin pääsee kokeilemaan luistoa, kun tiedossa on gaalaillallinen lauantaina. Pitänee siis pakata mukaan vähän muutakin kuin toppavaatteita.

Vähän kyllä ennakkoon jo kauhistuttaa huominen matkanteko, sillä jaloissa ja selässä sen saattaa tuntea, kun joutuu istumaan paikallaan linjurissa puolisen vuorokautta...toki muutama pysähdys mahtuu matkaan. Äänikin on vielä hieman hävinneenä flunssan jäljiltä. Välillä täytyy rykiä, jotta saa äänensä kuuluviin.
Tänään ollaan vielä käyty pikku-ukkoa katsomassa kylässä ja kieretty muutama kirpputorikin, kun piti löytää vähän pikkumiehelle yökkäreitä.

Onnistuipa se laskujenmaksaminenkin illan suussa, mutta Sampolle ei velkamme kelvannut, joten minkäs teet kun raha ei kelpaa.



Monella on varmaan mitalinkiilto silmissä viikon aikana. Nämä mitalit ovat vuoden 2006 kesäkisoista petankin Suomenmestaruudesta. Se oli kyllä ihan sattuman sanelema juttu. Minä ja mieheni kuuluimme kolmen hengen joukkueeseen ja hopealle päästiin...maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa.