Viikko on vierähtänyt siitä, kun sain lääkärikäynnillä lähetteen Ihotautiklinikalle huuliongelmani vuoksi. Hieman sumussa sitä tulee kulkeneeksi, vaikka kaikin puolin yrittää pitää mielialaansa virkeänä. Perjantaina en voinut enää odotella, joten soitin polille ja kyselin missä mennään? Netistä löysin infonuermon, johon soitin ja sain suoran numeron poliklinikalle, jonne yritin soitella. Numero oli pitkään varattu, joten yritin sitten soittaa Hyksin keskuksen kautta. Kymmenen minuuttia odottelin keskuksen vastausta. Olipa outoa, ettei edes sinne päässyt puhelimella, vaan nauha vastasi, että kaikki puhelinvälittäjät ovat varattuja....ja niin edelleen, vanha ja tuttu litania. Kun sitten lopulta sain yhteyden keskukseen, niin puhelu katkesi, mutta onneksi suoran numeron kautta sitten viimein pääsin haluamaani paikkaan. Osastosihteeriltä kuulin, että minulle oli varattu aika lääkärille ensiviikon keskiviikoksi. Pääsin siis huokaisemaan helpoituksesta, että niinkin pian on aika varattu.



Aika tuntuu joskus tosi pitkältä. Keskiviikkona todennäköisesti siitä huulesta otetaan koepala ja sitten ollaan viisaampia sen kanssa, että mitä tehdään ja milloin? Nyt huuli on aika kipeä ja rikkonainen....ostin apteekista aurinkosuojavoidetta 25 suojakertoimella huulen suojaksi, ettei uv-säteet vaurioita sitä lisää.
Tänään piristimme itseämme tanssikilpailuita katsellen Espoon Länsi-Auto Areenalla, kun siellä on streettanssin SM-kisat.

Viimeviikkoisen hammaslääkärikäynnin jälkeen aloin oikein todenteolla miettimään huuliongelmaani, joka oli ollut olemassa jo vuoden verran. Viime vuoden vaihteessahan minulla oli kolme peräkkäistä herpesvirusta, joihin yritin saada hoitoa, mutta ei oikein kukaan ollut kiinnostunut ongelmastani. Vasta siinä vaiheessa kun huuleni oli aika pahan näköinen ja hermosäryt kiusasivat päänupissa,  sain vihdoin nefrologian polilta apua eli estolääkityksen vaivaani. Herpes kyllä parantui, mutta huuleen kehittyi ikävän näköinen ihovaurio.

Joskus tuntuu, ettei millään jaksa, sydän särkee ja valittaa maksa.... tai ainakin adrealiini nousee pintaan. Tänään ja eilen illalla tuntui juuri sellaiselta. Olen lähes 16 vuoden ajan tehnyt vapaaehtoistyötä muiden hyväksi. Ei siinä mitään ja sitä teen ilolla. Järjestömaailmassakin on ollut tänä päivänä tiukennettua linjaa monissa suhteissa, kun Ray ei enää tarpeellisissa määrin tuo vapaaehtoistoimintaa. Näin täytyy kulujakin karsia, joista yksi vähäpätöisemmältä tuntuva juttu on, kopiointi- ja tulostuskulut. Näin nämä kulut tuntuvat siirtyvän yksilötasolle eli niille vapaaehtoisille. Vapaaehtoistoimintahan on vapaaehtoista, josta ei makseta palkkaa, mutta se ei suinkaan ole ilmaista.
Jokin aika sitten jo pähkäisin mustepatruunoiden hintoja, kun niitä kuluu tappavaan tahtiin ja patruunat maksavat aika lailla ja omaan koneeseeni ei saa täyttöpatruunoita.
Ajattelinkin työryhmissä käytyjen keskustelujen pohjalta anoa yhdistykseltä hieman kopiointikuluja, sillä kun on monessa mukana, niin rahallisia kuluja siitä syntyy. Se mikä tässä nyt niin riepoo, onkin se, ettei tavallisen tallaajan ja vapaaehtoisen toimintaa arvosteta ollenkaan, sillä näin taas päätettiin, ettei muutamaa mustepatruunakaan korvata yhdistyksen varoista, vaan voisin käydä kopioimassa paikan päällä. Höh, eihän kyse ole kopioinnista, vaan tulostamisesta ja mustettahan se kuluu sielläkin.
Ei nämä pienen ihmisen asiat oikein jaksa kiinnostaa päättäjiä...ei sitten millään tasolla. Ei kiinnostanut vertaistukikoulutusmaktan pituus ja kuljetuksen järjestäminen mukavimmalla tavalla, vaikka lentäen ei pääsisikään pohjois- Suomeen, niin junalla luulisi pääsevän, mutta ei käy kuin linjurissa. Täytyy taas niellä nämä päätökset, vaikka mitäpä säästäisi yhden yön lisäyöpyminen matkalla. Ei aina oikein jaksa ymmärtää. Olemme siis menossa Oulun yläpuolle syksyllä koulutukseen.

tämäkin vielä potuttaa....



....ja tämä jalka-asiakaan ei saanut puheenjohtajalta mitään sympatiaa, sillä sitä ei pidetä tärkeänä järjestömaailmassa, että hoitoon ei ole resursseja. Näyttää siltä, että kun sanotaan, että resurssit ovat loppu, niin piste ja siitä ei enää keskustella. Itse olen yrittänyt olla yksilötasolla aktiivi tämän asian suhteen. Olen vienyt asian lääkefirmaan selvitettäväksi siitä, että aiheuttavatko lääkkeemme tällaisia oireita? Näin saataisiin mustaa valkoisiella, jota Helsingin Kaupungin päättäjät penäävät. Heidän mielestään ei ole takeita, että Sandimmun Neoral aiheuttaisi kynsimuutoksia, mutta lääkefirmasta kuulin, että on löytynyt tietoa, että syklosporiinilääkeaine niitä aiheuttaa ja siitä on tuo lääkekin tehty. Monella meistä on ongelmia,  mutta kukaan ei näytä kiinnostuvan niistä, sillä potilaista ei tänäpäivänä jakseta hoitaa kokonaisuudessa vaan kutakin erikoisalaa yksinään. Nämä muut liitännäissairaudet jäävät siten huomiotta. Ihminen oot sinä yksin, kaiken keskllä yksin....

Nyt on kulunut jo neljättä kuukautta siitä, kun viimeksi sain jalkojenhoitoa. Kunta siis vähät välittää, mutta näyttää siltä, että hoidossakin on eroavaisuuksia, sillä Nurmijärvellä, Porvoossa ja  Kotkassa ainakin pääsee jonoon, mutta Helsingin kaupungin terveydenhuollossa ei. Tuntuu vain niin nurmikuriselta, että influessarokotuksien ollessa kyseessä, kuulumme riskiryhmään, mutta muiden tulehdusten, kuten infektoituneiden kynsien osalta, emme yht' äkkiä enää kuulukaan. Pitäisi hankkia diabetes ennen kuin pääsee hoitoon. Itse näitä kipeitä kynsiäni on pakko sitten kaivella kynsisaksilla tai hiomalaitteella, jotta tuo kynnen kärki ei puhkoisi tervettä nahkaa ja tulehduttaisi ihoa. Menee monivuotinen jalkojenhoitajan työ vallan hukkaan, kun eihän kynsiin itse voi laitaa kuitua ja jousia, kuten niitä on ennen hoidettu. Kun ei rahat riitä, J2#¤6!?#3!!!
Tulihan postia verottajaltakin, mutta ei tosiaan ollut iloa todeta, että eläkeläisen tulot jäävät alle ysitonnin. Ei niistä juurikaan yksityishoitopaikkoihin ole enää varaa pulittaa. Minunkin elämääni on laitettu taanoin monia satoja tuhansia mummonmarkkoja, mutta mitä hyötyä, jos jatkohoidosta ei huolehdita. Böö!
Tässä yksi "härkäpäinen" sisupussi vuodattelee....härkä mikä härkä, mutta periksi ei anneta.

Eilen olin kyllä niin veto veks, että en millään oliei jaksanut nousta vuoteestani. Olin varannut pyykkituvan aamuksi, mutta mietn jaksanko edes sinne lähteä. Lopulta päätin kammeta itseni ylös sängystä, mutta päätin kuitenkin jättää lakanapyykin kokonaan väliin. Otin matkaan vain normaalit käyttövaatteet ja pyyheliinat. Pihalla, matkalla pyykkitupaan, jo väsyin ja tuntui kuin veri katoaisi päästäni. Pääsin pyykkitupaan, mutta piti jäädä hetkeksi huilahtamaan penkille, ennen kuin jaksoin ahtaa pyykit koneeseen.
Tulin pyykkituvasta suoraan kotiin ja heittäydyin sohvaperunaksi. Soitin äidille  ja pyysin häntä apuun, sillä nyt tuntui siltä, että en todellakaan jaksaisi tehdä töitäni loppuun. Onneksi äiti oli siinä kunnossa itse, että jaksoi tulle saattamaan pyykinpesuni loppuun.
Sen verran kävin kuitenkin pyykkituvassa, että sain untuvatakkini pyykkiin, vaikka sen juuri edelliellä kerralla pesinkin. Kävi meinaan keskiviikkona niin, että tahrasin takkini lasten kanssa ulkona ollessani, ehkä pajunkissoja kerätessä. Oliskiko puihin tarttunutta nokea vai mitä mustaa lienee. Laitoin sappisaippuaa tahrojen päälle ja pesin nestemäisen pesuaineen kera. Eipä pesutulos ollut oikein tyydyttävä. Harmittaa aika vietävästi, sillä takki on aika uusi eli joulupukilta saatu. Voisikohan tämän tahran saada millään konstilla pois? Onko kellään kokemuksia tai vinkkejä?



Tälläinen tahra hihassa näkyy muuten aika näyttävästi ja jos sitä ei saa poistettua, niin tilalle täytyy ehkä kehitellä joku merkki tai muu kuva.

Jatkoin uniani pitkän päivän ja iltapäivällä sitten tuntui, että onkohan minulla lämpöä? Mittasin kuumeen ja tosiaan sitä oli yli 38 astetta. Harvoin minulle tulee lämpöä, mutta nyt näyttää olevan. Päätin etten menekään keilaamaan ja lisäksi soitin tytölle, että olen kipeä ja en mahdollisesti jaksaisi katsoa pikkuneitejä tänään, eikä tietenkään olisi hyvä tartuttaa tautiaan lapsiin....ellei jo edellisenä päivänä ole sitä saaneet. Tosin lapsiperheissä on kiertänyt monet virukset jo talviaikaan.

Päivän aikaan napsin taas niitä ylimääräisiä rohtoja ja konettanikaan en jaksanut avata. Muutaman telkkariohjelman jaksoin illalla katsoa ja vaihdoin vain sohvalta omaan sähkyyn illalla. Siis päivä meni kokonaan poitiessa mitä lienee tautia ja tuntui kuin jokainen lihas olisi ollut aivan kipeä.



Tällaisin varustein menin nukkumaan ja tänään olen jopa päässyt tietokoneelle asti ja lämpöäkään ei enää ole kuin 37 ja risat, joten ehkä tämä tästä. Vielä olo on kuitenkin aika hatara. Toivon, että tästä pikkuhiljaa noustaan ja tiistaina pitäisi olla kondiksessa, kun olen varannut porukalle teatteriesityksen.

Taisimpa koputtaa maalaamatonta puuta, hieman liian aikaisin. Viikko sitten iski ikävä flunssan poikanen, josta on kasvanut jo aika  ikävä seuralainen. Olo on kuin osuuskaupan hevosella ja joka päivä jotain uutta tuppaa kehiin. Nämä iänikuiset hyljinnänestolääkkeet jo itsessään väsyttävät ja lisäksi alentavat vastustuskykyä. Harva ns. tervekään tähän aikaan pystyy välttämään näitä kulkutauteja, joita on liikkeellä. Taidan siis olla niin vastustamaton, kun kaiken maailman taudit sitten samaan aikaan iskee ja joka päivä tulee jotain lisää. Mistäköhän saisi virusturvan, joka suojaa näiltä viruksilta?

Ensin iski flussa, vai mikä tauti tämä liekään. Otinhan sen influessarokotteen kaiken varalta jo syksyllä eli heti kun sitä alettiin jakamaan terveyskeskuksissa riskiryhmille. Nyt vaan tautia pukkas...se alkoi karmivalla kurkkukivulla eli kurkku oli kuin raastinrautaa. Viinimarjamehuakaan ei ole suositeltavaa lipittää, kun se on oikein kaliumpommi, josta munuaiseni eivät oikein pidä. Lämmintä teetä join heti alkuunsa ja olen pitänyt pitkää kasimirhuivia kaulallani, moneen kertaa käärittyn...ehkä hieman lämmittää. Kurkkuvaivan lisäksi tuli  sitten ikävää yskää, jos yskä lähtee, niin toivottavasti tämä hinkukin.

Eilen jo aavistelin, että nyt se ikävä pis-pis-tulehdus tekee taas tuloaan. Nyt en kyllä lähde näytteitä kiikuttelemaan minnekään terkkarille, vaan aloitan suoraan sen estolääkityksen, joka olisi pitänyt aloittaa jo kontrollikäynnin jälkeen. Se on sellainen puolen vuoden - vuoden mittainen estolääkityskuuri. No, eihän tässä vielä mitään, mutta aamusella kun heräsin, niin päässä tuntui taas niitä vihoviimeisiä sähköiskuja eli näköjään taas oli iskenyt se inhottava hermosärky eli vyöruusu vai herpes....jotain sellaista se on ja ennen se liittyi tosiaan herpesviruksen kanssa samaan aikaan. Ihmettelin, että kas kummaa, kun tulee ilman herpestä eli näyttää olevan vyöruusua....sitähän voi olla muuallakin kuin kehossa. Onneksi minulla oli siihenkin määrätty jo lääkettä valmiiksi, joten viisi tablettia päivässä sitäkin. Eikös nuo omat jokapäiväiset lääkkeet olisi jo riittäneet, nyt täytyy siis ottaa vielä antibiottia lisäksi sekä viruslääkettä. Yskänlääkettäkin on kaapissa edellisen flunssani jäljiltä ja ehkä yöksi pitää ottaa särkylääkettä, jota en aivan huvikseni viitsi puputtaa, mutta jos nämä sähköiskumaiset krampit pitävät yön hereillä, niin hemothan siinä menee...hermosäryn vuoksi.



Eikös nämä siis olisi jo riittäneet?...pistetään, pistetään pillereitä poskeen....

Äsken jo meinas pinna kiristyä kokonaan, kun tuntui epämiellyttävä tunne ylähuulessani ja kappas vaan....siinähän se sitten oli, meinaan se herpes, jota ei ole pitkään aikaan näkynyt. Pläähhhh.....arvaa harmittiko?

Tänään olen kyllä joutunut vähän olemaan skarppina, vaikka monen moisia vaivoja on ollutkin. Olin jo aiemmin sopinut, että katson tänään pikkuneitejä ja niinhän sitä sitten vaan piti yrittää. Yksi hyvä asia siinä kyllä oli, että tuli tehtyä pieni ulkoilmakierros ja onneksi nappasin myös kamerani mukaan. Pellon laidalla oli paljon kuvattavaa ja ihmettelimme sulaa, sotkuista polkua ja pellon laidalla kasvavia pajunkissoja, joita keräsin tytöille virpomavitsoiksi kotiin.
Vähän kyllä sieppas, kun menin vastaan tyttöjä pysäkin suuntaan, niin rapussa oli ulkolaisia siistijöitä, jotka tekivär portaiden suursiivousta. Selitin heille, että tulen takaisin puolen tunnin sisällä. Ensin empivät, mutta sitten sanoivat, että pitää tulla ennen puolta tuntia, muuten en pääsisi moneen tuntiin sisään. Enhän toki olisi voinut jäädä kipeänä ulos, loskaiseen ilmaan, kahden pienen lapsen kanssa. Asumme sitä paitsi alakerrassa, joten ei siinä montaa askelta olisi jäljestämme jäänyt. Onneksi ehdittiin ajoissa "turvaan". Päivällä kun lähdimme ulos, niin silloin saimme saman ukaasin eli oli pakko tehdä omat kepulikonstit, jotta pääsisimme sisään kun "vaavi "on nukahtanut. Minun oli pakko tultuamme hiippailla porrasaukon luokse ja olin ottamassa kenkiäni pois ulko-oven suulla, kun toinen miehistä sanoi; ei, ei, ei, ei... Olin jo hieman häkeltynyt, että enkö pääse kotiinkaan, mutta sitten hän sanoi, ettei tarvitse kenkiä ottaa pois. On vaan hieman ihmeellistä, että pesu ja vahaus suoritetaan samana päivänä ja juuri silloin kun porukka kotiutuu töistä kotiin. Joskus kieltävät asukkaita menemästä sisälle, kun palaavat töistä....
Epäkiitollistahan tuo siistijän työkin varmaan on, mutta kohtuus kaikessa.



Nämä viikko sitten saadut ruusut kuihtuvat vähän samaan tapaan, kuin itsekin.  Toivottavasti piristyn taas ensiviikolle, sillä tiedossa on kauan odotettu teatteri ja askartleukerhokin kaiken lisäksi.
Pitkästä aikaa olen siis "Lopen uupunut". Huomenna on kuitenkin pyykkitupa ja taas tulee lapsia hoitoon. Pitää hieman tsempata itseään.

Aamusella heräsin kauniiseen näkyyn, sillä ulkona oli satanut taivaan täydeltä lunta, joka onkin ollut odotettua väriloistoa täällä etelässä tänä talvena. Puun oksat peittyivät ensi kerran tänä talvena kauniisti valkoisesta lumesta. Traktori kolasi pihapiirissä lunta kaduilta ja huoltomies lapioi rapun edustoja lumesta.



Maanantaina oli meno liiton maksaprojektin ohjausryhmän kokoukseen kaupungille. Oli ihanaa kävellä juna-asemalle, kun tienoo oli kauniin luminen. Olisi kyllä tehnyt mieli napata kamera esille ja ottaa kuvia sieltä sun täältä, mutta siinä tapauksessa olisi voinut tulla vähän kiire kokoukseen. Kemijärveläisiä ei näkynyt matkani varrella ja eduskuntatalon portailla ei ollut puolenpäivän jälkeen mitään ylimääräistä kuhinaa. Selvittelimme kokouksessa maksasairaiden ongemia ja monelle taisi tulla yllätyksenä, sttä maksasairaus on kolmanneksi suurin kansantaudeistamme. Tällä saralla siis riittää paljon työstämistä. Jalkahoito-ongelmakaan ei ole edennyt yhtään, vaikka se ei varsinaisesti tähän projektiin mitenkään kuulu. Olen sen asian kanssa vaan taistellut viikkoja ja edelleen ollaan Kirralla sitä mieltä, että potilaiden täytyy ottaa itse vastuu omasta jalkojenhoidostaan ja heillä ei ole resursseja hoitaa, kuin rähjähdysmäisesti kasvaneen diabeteksen aiheuttamia jalkaongelmia.
Jalkojenhoitaja on luvannut tulla potilasyhdistykseen kertomaan jalkojen itsehoidosta keväällä. Saapihan hän sinne tulla, mutta eihän se minun mielestäni asiaa paranna yhtään. Kertoisiko hän, että miten tämän sortin potilas voisi itse laittaa kuitua kynsivallin väliin ja tehdä itse jouset jalkohiinsa. Sairaalassa verrastavat nyt jalkojenhoidon hammashoitoon ja ovat sitä mieltä, että eihän sitäkään saa kuin erityisessä hoidon tarpeessa olevat ja ohjaavat itsehoitoon. Saas nähdä miten märkiviä kynsivalleja itse osaa sitten hoitaa. Potilastoverini ei saanut enää akuuttiaikaa, kun jalat olivat sen näköiset, että hoitoa olisi tarvittu.  Kemijärveläiset taistelevat työpaikkansa puolesta ja me täällä jalkojemme puolesta. Riittää maassa vielä taistelutahtoa, vaikka pienemmässä määrin kuin ennen. Taas yksi antibiottikuuri on saatu päätökseen, huomenesta lähtien, mutta saas nähdä mitä varpaat tuumivat ja koska ne kaipaavat oman lääkityksensä.



Aamuinen lumisade peitti kauniisti puun oksia koti-ikkunasta katsottuna,. mutta iltapäivällä lumi oli lähes sulanut ainakin kaupungin kaduilta. Jos tulossa on lauhempaa, niin ei kai tämäkään lumi ole sitten pysyvää. Viikonlopulla tuli taas kierreltyä kirpputoreilla ja tulipa tehtyä taas mukavia löytöjäkin.

Eipä tässä oikein laulata, sillä tänään olo tuntuu aika vetämättömältä. Perjantaina kävin labrassa viemässä näytteen. Jälleen kerran on infektio, joten aiempi antibiottikuuri ei auttanutkaan. Tänään soittelin hoitajalle ja hän sanoi, että näyte on lähtenyt jatkoon ja lääkäri haluaa nähdä lopputuloksen.
Tuntuu vähän ikävältä, sillä tulehduksia kun pitäisi välttää ja nyt tämä tulehdus on varmaan ollut parisen viikkoa vielä edellisen tulehduksen jälkeen. Vieläkin pitää odottaa.....Tosin mulla olisi ollut vielä rippeitä estolääkityksen jälkeiseltä ajalta.

Paleltaakin niin kovin, mutta kuumetta ei ole ollenkaa. Eihän sitä kyllä ole normaalistikaan tällaisissa tapauksissa. Piirrrr....puhelin soi äsken ja hoitaja siis soitti. Jostain kumman syystä tulokseni on jäänyt jonnekin hukkateille, vaikka olisi pitänyt tänään tulla. Sain kuitenkin luvan aloittaa tuon olemassa olevan lääkekuurini, sillä muuten tämä bakteeritulehdus vaan pitkittyy edelleen. Huomenissa varmaan sitten selviää, mitä lääkettä lekuri määrää tähän vaivaan.



Pitänee varmaan ottaa levon kannalta, kuten tämä veljeni kissa Arska, jota kävimme eilen katsomassa. Silloin kai on levättävä, kun siltä tuntuu. Pitänee varmaan jättää huominen kuntosalikin väliin, että ehtisi hakea sen uuden reseptin terkkarilta.

Ainoa mitä olen tänään tehnyt, niin on nämä postaukseni, joten rullatkaapa myös alaspäin ....rullaati-rullaa.....

Hohhoijakkaa...Jostain syystä kuitenkin pitänee roikkua täällä koneella, vaikka aika hervottomasti väsyttää. Muutama päivä on mennyt henkisen väsymyksen puitteissa, kun olen kantanut stressiä jalkojenhoidon kohtalosta. Vähän mieltä lämmitti, kun entinen jalkojenhoitaja kommentoi ja tähdensi hoidon tärkeyttä. Tosin eipä taida paljoa vaikuttaa tässä konkurssissa.

Yksi paikka kun krenkkaa, niin silloin krenkkaa moni muukin. Ensin on ollut yskänrokkoa, sitten hammasongelmia, jalkaongelmia ja nyt iski päälle vielä virtsatieinfektiokin. Yleensähän elinsiirron saaneen vastustuskyvyn alentuessa iskee päälle sitten kasapäin muita pöpöjä ja pahemmassa tapauksessa vaikuttaa lääkkeisiin ja voi jopa aiheuttaa hyljinnän.
Eilen vein näytteen labraan, tänään soittelin ja huomenna varmistuu bakteeriviljelyn tuloksista taudin luonne. Terveyskeskuslääkäri määrää sitten reseptin ja näin ollen voin hakea sen sitten iltapäivällä terkkarilta, jos virallinen viljelyvastaus on tullut. Tosin tämä prosessi vie monesti kolme päivää, joka voi pahentaa tulehdusta, kun lääkitys viivästyy.

Tällä viikolla alkoi myös kuntosalitoiminta. Eilen olin ekaa kertaa ja olipa todella tehokas alkujumppa ja mielekäskin. Tänään olin toisella salilla ja vaikka hieman alavireessä sinne lähdin, niin oli ihan mukava tunti. Meillä oli uusi vetäjä ja ihan mukavalta ja topakalta tytöltä tuntui. Huomenna ei ole keilailua, kun sali on varattu kilpailuille, mutta ehkä on hyvä ottaa hieman iisimmin.



Pakkohan sitä on jaksaa kituuttaa talven yli ja kyllä se kevättä kohden taas elämä voittaa. "Alta lumen ja jään, niin kuin merkiksi kevään" jaksaa tuo ruusun lehtikin kasvaa.

Tänään oli kuntosali ja pitkästä aikaa menin sinne bussilla, kun ystävätär oli sairaana enkä saanut siten kyytiä. Kävelin naapurilähiön pysäkille. Miksi välillä sapettaa? Pysäkeille on rakennettu katosksia, jotta matkustajat voisivat niiden suojassa odotella tulevaa linjuria. Yksi asia vaan joka hieman ihmetyttää. Monesti käy näin, että pysäkillä on yksi tai useampi tuprutteleva herra tai joskus rouvashenkilökin, jotka parkkeeraavat istumaan katoksen alle tupakoineen. Muut matkustajat sitten olosuhteiden pakosta joutuvat nyhjöttämään katoksen ulkopuolella tuiskussa tai tuulessa. Näin kävi tänäänkin. Vanha mies istui katoksessa tupakalla ja en todellakaan viihtynyt siinä savussa, vaan odotin taivasalla, kunnes tämä matkalainen jatkoi matkaansa. Ei hän siis ollut menossakaan bussiin, vaan jäi "tupakkakatokseen" tupruttelemaan, sillä kuka sitä taivasalla viitsisi. Joskus pitää olla sitten savusukeltajana jos haluaa tarksitaa tulevan bussin aikataulun.

Katoksessa on tällainen teksti, joka hieman ihmetytti:



Jos se vaan on suositus, niin kukapa tupakkamies tai -nainen siitä välittäisi. Tai ehkä sitten itse olen vaan niin suvaitsematon? Kerran näin yhden isokokoisen miehen istuvan ratikkapystäkin katoksella yksin pitkällä penkillä ja vettä satoi. Mies poltteli siinä sikariaan kaikessa rauhassa. Se oli kyllä mielestäni aika itsekästä.
Onneksi olen saanut oman puolisoni polttamaan tupakkaa parvekkeella. Ennen hän poltteli olohuoneen puolella parvekkeen oven välissä puhaltaen savut muka ulos. No, todellisuudessa ne tulivat takaisin sisälle. Sitten keksin, kun kävimme katsomassa uutta sohvakalustoa, että sillä ehdolla ostetaan, jos poltat partsilla. No, näin sitten on tapahtunut siitä lähtien eli parin vuoden ajan. Keväällä kun ostimme uudemman auton, niin lupasin suostua sillä ehdolla, että autossa ei sitten polteta....eikä ole yhtään tupakkaa poltettu. Hyvää kiristystä...Tosin ei ole mukavaa istua siinä vieressä, jos autossa on kova käry ja itse ei siedä sitä hajua ja savua.

Mistäköhän kumman syystä olotila on ollut viime viikon aikana niin väsyttävä. Yleensä en päivällä nuku ja yölläkin kukun lehdenjakajan tuloon asti. Tosin itselleni ei lehteä tule, mutta monesti porraskäytävästä kuuluu kolahduksia, joten tietää että on korkea aika painua pehkuihin.

Monena päivänä, perjantaita lukuunottamatta...olen ollut äärimmäisen väsynyt. Tietokoneelle on ollut tarkoitus päivittää jotain tai kommentoida postauksiin, mutta kuvia ladatessa on tullut kova väsymys ja meinaa silmät lurpahtaa kesken kaiken kiinni. Lisäksi tämä kämppä on kuin jääkaappi. Asumme alakerrassa 70-luvulla rakennestussa talossa, jossa vetää vähän joka puolelta. Yksi ikävä puoli vielä tässä alakerrassa asumisessa on se, että syksyisin ja talvisinkin joku jättää ulko-oven sepposen selälleen ja kylmä ilma viilentää seinän, joka on huoneistomme seinä. Lisäksi postiluukusta tulee sellainen pofori ja lehtiä lentää ovelle asti ja kulkeutuu jaloissa eteiseen. Kylmä ja uni sitten ajaa yhdessä lököttelemään sohvalle ja siihen sitten olen monena iltana nukahtanut. Niin jää katsomatta illan BB-extrat, Salkkarit sun muut ohjelmat. Tänäänkin autuaasti nukuin kaksi tuntia ja herätessä olisi ihan olotialssa, että "mikä maa ja mikä valuutta?" Nyt taas kukun täällä koneella, kun aikaa ei muuten riitä. En voi sanoa, että olen virkeimmilläni, mutta sinnittelen vielä hetken. Olisihan sitä muutakin höpinää, mutta ei jaksa ottaa kuvia ja ladata niitä...välillä kun tuo Photo-shopkin tökkiin ja lataamien ja kuvan käsittely tuntuu iäisyyden kestävältä touhulta ja sen jälkeen pitäisi vielä vuodattaakin. Olen tänään ihmetellyt, että miski ei ole juurikaan vastauskommentteja. Vain yksi on saapunut illan aikana. Ehkä sitä syysväsymystä on todellakin liikkeelllä muuallakin.
Onkohan tämä ihan normaalia vuoden ajasta johtuvaa väsymystä tai näistä lääkkeistäni johtuvaa. Toivottavsti maksa-arvot ovat ok...ensi viikolla on labrat ja keskiviikkona soittoaika, ellei tehyläisten työtaiselutoimet siihen vaikuta jotenkin. Toivon, että ei sillä jos lääkeainepitoisuudet veressä ovat liian matalia, voi lopputulos johtaa akuuttiin hyljintää ja seuraukset voivat olla kohtalokkaat ilman hoitoa. Sitä oppii jotenkin vuosien saatossa kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Jos jotain on toisin kuin normaalisti, niin tulee pienoinen huoli hyvin voinnistaan. Lisäksi sain varattua ajan riskiryhmille tarkoitettua ilmaista influenssarokotusta varten. Ajan sain vasta ensi viikolle, joten nähtäväksi jää myös se, että ehtiikö sen kohdallani toteutua vai voidaanko näitä rokotuksia antaa. Tosin tämän rokotuksen antaisi oma terveydenhoitajani terveyskeskuksessa, joten kai hekin ovat tehyläisiä?
Onneksi sentään on keskiviikkona tällä viikolla aika osteoporoosilääkkeen tiputukseen, joten se ainakin pitäisi toteutua.



Työtaiselutoimien toteutuessa tännekään ei taida olla mitään asiaa...Kuva on Kirurgisen sairaalan alueelta. Aitauksen piikit kertovat siten karmeaa todellisuutta: Pääsy kielletty-tunnelmaa.

Eilen siis kävin terveyskeskuksessa näyttämässä sitä revähtynyttä reisilihastani. Soitin siis aamusella terveydenhoitajalle, kun herätessäni reidestä kuului napsaus ja kipu tuli kovemmaksi. Täytyy kyllä nyt antaa plussaa terveyskeskukselle, kun puolen päivän maissa sain vielä akuuttiajan iltapäiväksi. Tuo on kyllä tänä päivänä kai aika harvinaista. Hoitaja oli sitä mieltä, että ehkä on parasta tulla näyttämään mitä siinä jalassa on, kun kaatuminen oli ollut niin rajun lainen. Sain kyydin terveyskeskukseen onneksi, ettei tarvinnut kiireessä rasittaa jalkaa kovin.
Lääkäri totesi, että ei siinä mitään luita tai jänteitä ole poikki, mutta etureiden lihaksessa on revähdystä. Siihen sain tulehduskipuvoidetta ja kylmähoitoa avuksi. Hiljalleen hissuttelin apteekin ja kaupan kautta kotiin. Matkalla tuli kova päänsärky. Ei auttanut muu kuin otaa hieman Ketoriinia naamaan ja illalla oli kutsu synttäreille. Sieltä palattuani alkoi kovin paleltamaan. Tuntui kuin olisin ollut ihan horkassa. Mittaäsin lämpöä ja se oli alkuunsa 37,6....mutta myöhemmin se nousi jo 38,6:een asteeseen. Kerrankin menin ennen puolta yötä nukkumaan ja heräsin aamulla pesutupaan. Tosin mietin jaksaisinko lähteä, mutta päätin pestä käyttövaatteet ja jättää lakanapyykin toiselle viikolle.
Tänään auttaa ottaa levon kannalta. Onneksi sain tuuraajan maksakerhon vetäjäksi ja keilailun jätän täänään väliin. Nyt pitää huilia ja miettiä, että uskaltaako huomenna lähteä mökille, vaikka en ole sinne kolmeen viikkoon päässytkään.
Kun en nyt tiedä mistä tämä kuumeilu johtuu, eikä minulla ole mitään flunssan oireitakaan. Täytyy katsoa ja tarvittaessa ottaa yhteyttä erikoisterveydenhuoltoon.

Olen tässä viikon verran seuraillut pikkutenavien touhuja täällä pihapiirissämme. Ensinnäkin on melkein päivittäistä taas, että koulupäivän päätyttyä joku pihapiirin tenavista käy pimputtelemassa ovikelloamme ja juoksee sitten karkuun. Harvoin niihin ehtii puuttua, sillä alakouluikäiset pojat ovat kintuistaan niin nopeita, että ovat sitten jo muilla mailla, kun itse pääsee ovelle asti. Tänään kuitenkin päätin mennä ovikellon pimputuksen jälkeen taas ovelle tarkkailemaan tilannetta. Rapustamme pääsee kahteen suuntaan ja toiseen suuntaan mennessä on rautainen palo-ovi. Heilautin oven auki ja kappas vaan kaksi pellavapäätä kulki pihapiirin poikki. Päätin mennä parvekkeelle tutkailemaan mitkä ovat poikalasten aikeet. Näin he määrätietoisesti suuntasivat matkansa vastapäätä olevan talon portaikkoon. Pienen neuvottelun jälkeen vaihtoivat passia eli toinen tulikin ulko-ovelle ja toinen juoksi rappuun. Sitten sen jälkeen oli kuin tusina jalkoja alla, kun lähtivät liukkaasti karkuun. Hihkaisin pojille pihamaaltamme, että tulkaahan pojat vähän tänne, minulla on asiaa. Pojat tulivat kiltisti pihamaamme viereen jalkakäytävälle. Kyselin heiltä, että onko heillä tapana käydä ihmisten ovikelloja soittelemassa? Hieman päät kumarassa pojat katsoivat asfalttiin...ehkä hävettikin vähän. Pidin heille pienen saarnan, selittäen että on vähän tyhmää soitella vieraiden ovikelloa ja sehän on kotirauhan rikkomista. Sanoin, että monikin ihminen voi olla väsynyt tai sairas ja eikä jaksa turhaan tulla ovelle. Kyselin pojilta, että mitä heidän äitinsä mahdollisesti tykkäisi, jos vieraat kävisivät pimputtamassa päivittäin ovikelloa. Ei kuulema tykkäisi. Kehoitin poikia lopettamaan moisen pelleilyn ja keksimään itselleen jotain mukavampaa tekemistä.



Asumme alakerrassa ja lapset hoksaavat, että on nopeaa lähteä karkuun katutasosta. Muistan kuinka pyörätuolissa ollessani, jouduin monesti kampeamaan itseni vaivoin ylös ja kun pääsin kitkuttamaan tuolilla ovelle tai rollaattorilla, niin eihän siellä ketään ollut. Selvisi silloinkin, että lapset ne pimputtelivat ohikulkiessaan ovikelloa. Toivottavasti lapsille on kotona kerrottu, että tällainen ovikellonsoitto on kielletyä ja asunnossa voi olla vanhoja tai sairaita ihmisiä, joiden liikkuminenkin on vaivalloista.

Eihän nämä pikkupoikien jäynät tähän lopu. Viime viikolla joku koputteli tietokonehuoneeni ikkunaan. Olin just koneella ja jäin kuikuilemaan, jos uudelleen koputtaa. Hetken päästä ilmaantui keltinen hihan kulma ikkunan eteen ja *kops*. Käväisin ulko-ovella katsomassa ja yläkerra ulkolaiset lapset siinä seisoivat ja pojalla keltainen paita päällä. Huomautin asiasta ja hän hämmentyneenä selittämään, että en minä ole mitään tehnyt. Sanoin nähneeni keltaisen paidan ja ihmeissään katsoi paitaansa ja sanoi ettei hän ole ollut. Tosin nämä lapset tämän tästä soittelevat ovikelloa ja keksivät kaikenlaista jäynää.

Viikonajan olen huomioinut nimitauluamme rapussa. Meidän nimitarramme on päivittäin revitty pois paikoiltaan ja kiinnitetty aivan mihin sattuu. Täytyy kai kohta soitella huoltoyhtiöön, jotta kehittäisivät jotain parempaa systeemiä siihen. Onhan se kurjaa, jos vieraita tulee ja luulevat erehtyneesä portaikosta, kun nimilaput ovat poissa tai väärässä paikkaa. Tosin hälytystapauksissakin tieto on tuiki tärkeää ja osoitteet ja nimet on oltava kohdallaan.

Onneksi mitään "myskkypulloja" ei ole sitten vapun jälkeen enää postilaatikosta tiputeltu. Tosin lapset joskus ovat yrittäneet heitellä avoimista ikkunoista roskia sisälle.

Elämä on....

Edit, 24.8.2007



Ilokseni havaitsin eilen, että porraskäytäviin oltiin asentamassa upouusia nimi- ja ilmoitustauluja. Näyttää hieman siltä, että tässä uudessa mallissa olisi mahdollisesti nimet tuolla "lukkojen takana"....Jospa "pitkäkyntiset" muksut näin pitäisivät paremmin näppinsä erossa ihmisten sukunimistä. Se jää sitten nähtäväksi, mutta tyylikkäämpi tämä ainakin on kuin se iänikuisen vanha taulu.

Koko viikko on mennyt vähän ankeissa olosuhteissa sekä myös kaiken ohella touhun merkeissä. Ensinnäkin sunnutaina tuli aivan hirveä olotila. Ihmettelin kun kirppikselle lähteissämme tuntui hyvin kurjalta. Puotinharjun sunnuntaikirpparille tulee hyvin harvoin kesäaikaan lähtettyä, kun yleensä ollaan maalla. Nyt olimme kaupungissa siskonpojan ylioppilasjuhlien vuoksi. Aamusesta jo alkoi taas sunnuntaina kurkkua kuristaa. Tuo samainen tunnehan minulla on ollut viimeaikoina  yllättävän usein. Pääsin pienen ylämäen kirppistasanteelle parkkipaikalta, niin oli pakko jo huilahtaa. Siihen sitten jäin odottelemaan miestäni ja jutustelemaan paikalle saapuneen iäkkäämmän naishenkilön kanssa. Joskus kun tapaa aivan tuntemattomia ihmisiä ja juttu luistaa heti.... niin kävi nytkin. Kummallakin vähän samankaltaisia oireita, joten sympatiaa löytyi. Välillä kyllä ihmettelen, että sanotaan ettei hesalaiset puhu mitään, vaan ovat sellaisia juroja stadilaisia. Itse olen kyllä eri mieltä. Olen ns. paljasjalkainen hesalainen ja vallan usein saan juttuseuraa pysäkeillä ym. liikkuessani. Onkohan se sitten kuitenkin niin, että ne maalta muuttaneet ulkopaikkakuntalaiset ovatkin sitä hiljaista tuppisuusakkia? Kirppisreissu tuli tehtyä ja koko ajan piti vaan ajatella pystyssä pysymistä. Päästiin sitä viimein kotiinkin ja heti mittasin verenpaineeni. Eihän se mikään ihme kai ole, jos verenpaine huitelee alamaissa eli se oli silloin 77/55 ja pulssi oli 44. En kyllä ottanut illalla sitä puolikasta Cardiolia, joka on määrätty. Maantantaina sitten soittelin Munuaispolille, jossa hoitaja lupasi kysellä arvoista lääkäriltä ja soitella sitten. Lääkäri oli käskenyt puolittamaan aamuisen Cardiolin ja jättämään Hydrex Semin tauolle. Vielä olisi ollut otettavana aamulla Atacandiakin. Iltalääkkeen Cardiol pitäisi siten lopettaa. Aamulla siis olisi ollut edelleen puolikas Cardiol ja puolikas Atacand. En ottanut maantantainakaan yhtään verenpainelääkettä, sillä yläpaine ole reilusti alle satasen. Päätin kyllä itse, että en alenna jo valmiiksi liian alhaista verenpainetta lisää lääkkeitä ottamalla. Enpä ole koko viikkoon eli näiden kolmen päivän aikan napannut yhtään verenpainelääkettä. Tänäänkin aamusella paineeni olivat 101/70 ja illalla 114/76. Päätin itse aloittaa lääkkeet vasta kun paine nousee hieman korkeammalle tasolle kuin nyt. Tänään on ollut kutakuinkin siedettävä olotila, vaikka hengästynkin pian kävellessäni. Tuo kuumuus ei tunnu hyvältä minulle ja siksi haen mieluummin varjopaikkaa. Enää kaksi päivää ja sitten suuntaamme matkan kohti Posiota ja kummipojan häitä. Jännittää ja lisäksi kun emme ole koskaan Posiolla asti käyneet. Matkaa kertyy n, 800 km meno- sekä paluusuuntaan. Toki yövymme välillä kolmena yönä. Lapiosalemen erämaakeskuksesta on varattuna majapaikat juhlan jälkeen.

Tässä teille tämän viikon aurinkokuvia. Tiistaina oli ihana lämmin päivä ja tuuli oli otollinen kuumailmapalloliitäjille. Meidän talomme kohdalla lenteli samoihin aikoihin neljä eri kuumailmapalloa. Niitä ihmettelimme ja ehdin jokusen kuvankin palloista napata.



Pikkupihamaaltamme sain kuvattua talon yli lentävän pallon. Varmaan kuulivat puheemme sinne yläilmoihin, mutta sieltä ei saa huutaa alas. Jännä hurina kuului niistä palloista.



Pellon takaa, vanhan kartanon ladon siimeksestä tuli esiin Hesarin mainospallo.



Vielä näiden lisäksi oli yksi punainen pallo sekä tuo edellä kuvattu oranssi pallo eli samanlainen kuin tämäniin oranssipallo. Kaikkien laskuetappipaikka näytti olevankn Malmin lentokenttä. Mitäs meillä olisi, jos ei Malmin lentokenttää olisi? Taitaisi olla iso kasa taloja siinä paikalla. Tästä asiasta on kiiselty. Kumpi oli ensin... muna vai kana? No tässä tapauksessa ensin oli se kenttä ja sitten vasta tuli ympärille asutus. Nyt näyttää kenttä häiritsevän asukkaita. Itse olen asunut nelisenkymmentä vuotta näissä maisemissa ja lapsuudenkotini oli siinä aivan tuntumassa. En itse ole koskaan katsonut kentästä olevan häiriötä. Sinne lisäksi kantaa monia kultaisia muistoja nuoruusvuosilta, jolloin meillä nuorilla lähiön lapsilla ei paljon muuta tapaamispaikkaa ollutkaan kuin lentokenttä. Pienoislentokoneiden ääni ei häiritese päivittäsillä lennoillaan yhtään elämääni ja monesti saammekin ihailla laskuvarjohyppääjiä taivaalta.



Tämä viehkeä puistomaisema sijaitsee Malmilla Malmitalon takana. Harvoin tulee siellä käveltyä ja nyt pitikin ihan tarkistaa kuinka kaunista siellä on lämpimänä kesäpäivänä. Tosin tällaisissa paikoissa näyttää olevan istumapaikat hieman hakusessa. "Laitakaupungin kulkijat" kun ovat kirkkaine pulloineen yleensä vallanneet useat puoistopaikat. Tosin löysimme toiselta puolelta koristeallasta mukavan rauhallisen sopen, jossa sai rauhassa istua. Jokunen lokki kävi hieman ihmettelemässä ja nauramassa meille, mutta ei meiltä mitään herunut. Tässä puistikossa on ns. kesäisiä tanssiopetuksia eli keskiviikkona 13.6 on kävelyhumpaa. Tekisi mieli mennä opettelemaan...jos pääsen sairaalasta kotiin yöksi, niin sitten voin mennä, sillä menen osastolle sisään pariksi päiväkäsi.13.14.6.



Juhannusruusut ja syreenit ovat parhaillaan kukassa pihapiirissämme. Oli pakko käydä kuvaamassa niitä rinteessä, ennen kuin ne lakastuvat kokonaan. Harmi vaan siinä, että päiväkoti on tuossa vieressä ja eskarin lapset sekä meidän pihapiirin lapset kiipeilevät puissa ja repivät syrennipuun oksia, joten moni kaunis oksa on katkeillut ja rumia rankoja lojuu pitkin rinnettä. Saahan nähdä koska tälle kauniille rinteelle päätetään joku kaunis päivä rakentaa uusi talo tai jotain vastaavaa ja tämä kukkaloisto sieltä häviää kokonaan.



Sinisiä syreenejä loistossaan rinteellä. Jos se elämä välillä murjoo tai muuten rasittaa, niin luonnosta saa kummasti jotain voimaa. Häistä kun palataan maanantaina kotiin, niin sitten onkin viikolla tiedossa keskiviikkona sekä torstaina munuaisosastolle meno. Torstaina on edessä se munuaisbiobsia ja kuulen varmaan tähystystenkin tulokset. Sain sovittua tiistaille Meikun labrat, kun kerran menen Kirralle aamulla kokeisiin, niin samalla voivat ottaa gastropolin labratkin siellä . Sitten onkin ensi viikon perjantaina se gastropolin aika, jonka peruin silloin mennessäni tähystyksiin. Tämä aika on joku aivan normaalien poliaikojen ulkopuolella oleva, kun on ns. ylimääräinen aika ja jo ennen klo 9 aamulla, kun yhdeksältä alkaa vasta poliaika normaalisti. Kiirettä siis pukkaa.

Nyt  se iski taas. Pitihän se arvata, että ei montaakaan viikkoa selviä ilman sitä katalaa herpesvirusta. Tämä on jo kolmas kerta maaliskuun jälkeen. Eilen ihmettelin, että miksi huuli tuntuu niin kipeältä ja siinähän sitten oli tuo ikävä rakkula taas huulessa. Aloitin oitis sen saamani lääkekuurin, jos siitä mitään helpotusta tähän ikävään yskänrokkoon sitten on. Sattuupa kummasti tulemaan aina ennen juhlatilaisuuksia. Viimeksi oli Finlandia talolla ne  yhdistyksen isot vuosijuhlat ja nyt on ylioppilasjuhlat tiedossa lauantaiksi. Sitten on vielä viikon päästä häät, joten ei oikein kivaa esittäytyä rusohuulena juhlissa.

Tänään oli tarkoitus lähteä äidin kanssa hautausmaalle isän ja mummon haudoille. Täällä pääkaupungissa on tänään ollut tosi hiostava ilma. Äiti olikin sitä mieltä meille tullessa, että tuntuu hieman uhkarohkealta lähteä hautausmaalle kävelemään tällaisella helteellä ja kummatkin vielä hieman huonovointisia. Niinpä päätimme olla menemättä sinne. Vaihdoimme suunnitelmaan ja ajattelimme lähteä shoppailemaan lähiön ostoskeskukseen. Matkalla äidin luokse kuitenkin minulle tuli tosi huono ja huimaava olo, joten paras olikin jäädä äidin lukse sillä aikaa kun hän kävi kaupassa. Ei siis ollut hyvä idea tällaisella hellepäivällä meikäläisen kävellä ulkona. Tuo hemoglobiinikin on ehkä aika alhainen ja nestettä täytyisi tankata kuumalla erityisen paljon. Lisäksi kun tuo ruokavaliokin on aika tiukkaa, niin se varmaan osaltaan vaikuttaa tuohon vointiin. Punnitsin tänään itseni ja huomasin taas laihtuneeni muutaman kilon eli n. 12 kg joulusta on paino tippunut alaspäin ihan omia aikojaan. Alkaa hieman huolestuttamaan, vaikkakin on oikeastaan kivaa kun ei ole turhaa painoa, mutta äkillinen laihtuminen voi olla myös merkki jostain.

Tänään tuli Meikusta kutsu uudelle polikäynnille, kun jouduin perumaan sen perjantaisen ajan päällekäisyyksien vuoksi. Uusi aika on perjantaina puolivälissä kesäkuuta. Tosin on silloin aika moinen viikko edessä. Tarkoitus on tulla Posiolta maanantaina illalla. Labrakokeet oli määrätty maanantaiaamulle, joten täytyy huomenissa yrittää tehdä järjestelyjä niiden suhteen. Tiistaina sillä viikolla on maksaprojektiryhmän kokous Liitossa. Keskiviikkona menen sairaalaan tutkimuksiin maksabiopsiaa varten eli sitä torstaina sillä viikolla tehtävää koepalan ottoa varten. Perjantaina sitten on gastropoli, joten tutkimuksia sitten taas pukkaa.

Tänään oli Iltalehdessä, juttua ihmisen varaosista. Siinä kerrottiin kuinka, viime vuonna tehtiin ennätysmäärä elinsiirtoja. Moni joutuu silti odottamaan liian pitkään.
Iltalehden verkkosivun etusivulta voit käydä äänestämässä oletko halukas luovuttamaan elimiäsi vai et.
Aiheesta käydään vilkkaita keskusteluja palstalla. Tosin osa on jyrkästi niitä vastaan, mutta onneksi löytyy myös niitä, jotka ovat valmiita luovuttamaan elimiään niitä tarvitseville. Lukiessani kommentteja huomasin, että edelleen on paljon vääriä uskomuksia ja tiedon puutetta elinsiirroista ja niiden saajista. Yhä vieläkin rinnastetaan maksasairaat alkoholin väärinäyttäjiksi sekä narkomaaneiksi. Siksi tästä asiasta en lakkaa puhumasta. Vain omilla mielipiteilläni voin murtaa ihmisten ennakkoluuloja ja lisätä tietoutta tästä asiasta.

Vaikka tämä olotila ei viime aikoina ole ollut kaikista parhain, niin lisäksi tätä masiinaani kohtaan kohdistui ähky. Kone ilmoitti, että c-asema on lähes täysi. Toki siihen olisi saanut hieman lisätilaa poistamalla kuvatiedostoja eli kopioimalla niitä levykkeille, mutta siinä olisi ollut aikamoinen urakka. Päätimme sitten eilen käydä ostamassa Gigantista hieman lisää muistitilaa koneeseen. Samoin ostin värit, kun olen jo kolme kuukautta pohtinut niiden ostoa.Tovotaan, että tämä "maskiina" edes hieman paremmin pelaisi tämän massamuistin ansiosta. Tuli kyllä heti mieleeni, että olisiko pitänyt ostaa kerralla enemmän muistia?

Perjantaina olo oli niin kuin osuuskaupan hevosella...tuttu tunne. Sittemmin lauantaina kun heräsin, niin heti kulostelin päänuppiania. Ihme ja kumma...Mihin sähköiskut olivat kadonneet? Herpeskin näytti jo paljon paremmalta. Olikohan se vihlonta sittenkin jotunut tuosta viruksesta? Katsoataan viikonlopun yli. Sunnuntainakaan ei tuntunut missään. Ehkäpä peruutan sen keskiviikolle varaamani terveyskeskusajan. Tosin ei minun oloni ole aivan hääppöinen kuitenkaan ollut. Tänään kirppiksellä kävellessäni tunsin olevani taas kuin maratonin loppumetreillä menossa. Voisin taas arvella, että verenpaine heittää, hemoglobiini on alhainen tai kaalium alakantissaan. Kurkkua kuristi ja päässä tuntui välillä pimenevän...puhti oli suoraan sanoen poissa ja selässä tuntui tavanomaita kipuilua, kun olo on tällainen. Tällaista olotilaa kun on aika ajoin tunnettavissa. Pitäneekö sanoa, että kiitos voin hyvin. Nämä on niitä vaivoja, johon kukaan ei ikinä kommentoi. Luulen niiden johtuvan elimistön epätasapainosta. On siis vaivoja, jotka kuuluvat maksalääkäreille ja gastroenterologeille ja sitten niitä, joista ketään ei kommentoi yhtään mitään ja silti vievät koko puhdin pois. Jos nyt menisin sinne terveyskeskukseen valittamaan, että ei mulla enää mikään viiraa päässä, mutta puhti on kokonaan pois, niin käännyttäisivät varmaan pois ja sanoisivat, että olethan hoidossa erikoissairaanhoidossa ja ei kannata tutkia monessa paikassa, niinpä niin. Pitäisikö siis odottaa tämän vaivan kanssa sitä nefrologian aikaa, jos nämä oireet kuuluvat tuohon munuaisten vajaatoimintaan?

Tänään meidät oli kutsuttu potilastoverini 80-vuotissynttäri kahville, rääppiäisiin. Ostin kauniin orkidearuukun kukkakaupasta ja vein sen lahjaksi. En ehtinyt tehdä Salomoninsolmuhuivia ja lisäksi kuvittelin hänen saaneen saman kaltaisen lahjaksi kertomusten perusteella. Tosin huivi oli aivan erilainen...hieman ponchomainen verkkohuivi. Olisinpahan hyvinkin voinut tehdä, jos olisin tiennyt. No, näin sitten kuitenkin. Olin aivan puhki, kun revin itseni Kaivopuistossa vanhan kerrostalon yläkertaan, neljänteen kerrokseen ja talossa ei ollut hissiä. Tuntui kuin olisin yrittänyt kiivetä taivaisiin. Kolme ja puoli kerrosta takana päin ja tasanteella on jakkara. Siihen piti lysähtää hengähtämään ja näin edessän puolen kerroksen päässä etsimämme oven. Tuonne jos jaksan, niin hyvä on. Tosin perillä puuskutin ja läähätin vartin verran, ennen  kuin taas elimistön toiminnot tasaantuivat. Iltapäivällä olikin jo kutakuinkin normaalimpi olotila.

Illalla entinen työtoverini maaseudulta soitteli ja kiitteli synttärikortistaan ja Maijun tekemistä korvakorusita ja oli olleet mieluisia. Viikon päästä mennään mökille talvilomalle ja käydään sitten rääppimässä samalla reissulla niitä 60-vuotisjuhlia.

Tätä flunssaa on kestänyt viikon verran. Turhaan sitä purnaa, kun ei sen kummempaa tautia ole iskenyt. Kuitenkin tämä flunssa on tuonut tullessaan kaikenlaista muuta vaivaa. Herpestä pukkaa usein juuri räkätaudin yhteydessä kuvioihin. Nämä hyljinnänestolääkkeet kun altistavat kaiken maailman viruksille. Osin Orionilta herpeslaastareita joskus syksyllä pahan päivän varalle. Nyt päätin kokeilla onko niistä hyötyä. Tosin mukavasti suojasivat aukimenneitä suupieliä ja nenän alusta, mutta sitten oli homma toinen, kun piti niistää nenää tai syödä jotain. Laastarit tuppasivat irtoamaan. No, nyt on kuitenkin hieman parempi olotila tuon yskänrokonkin suhteen.

Tosin eilen alkoi sitten ikävämpi vaiva. Sellaista on ollut vain muistaakseni kerran aiemminkin...vuosia sitten. Korvan takaa, takaraivolla, alkoi tuikkivaa kipuilua. Ikään kuin sähköiskuja pienin välein. Tuntuu tosi inhottavalta. Tänään siitä sitten soittelemaan paikalliseen terveyskeskukseen hoitajalle. Hän ei tiennyt mistä johtui, mutta oli kuitenkin hieman huolissaan puolestani. Pyysi päivystykseen, jos ei hellitä. Sitten päätin soittaa asiasta Kirran hoitajalle. Hänkään ei osannut sanoa mitään, mutta yhdisti lääkärille. Lääkäri oli uudempia nuoria lääkäreitä, joka ei myöskään osannut sanoa mitään ja pyysi soittamaan maksakirurgille. Maksakirurgi kuunteli huoleni ja totesi, että mahdollisesti kyseessä olisi viruksen aihettama kolmoishermosäryn kaltainen hermon tulehduskipu. Näin sain mielenrauhan. Muistan kuinka joskus toistakymmentä vuotta sitten minulla oli vastaava kipu, mutta lisäksi oli kova iskiaskivun kaltainen selkäkipu sekä korkea kuume. Silloin lääkäri totesi, että on varmaan iskias ja kehoitti lepäämään. Myöhemmin ihmeteltiin onko minulla ollut selkäkipuja siinä ja siinä paikassa...oli ollut tietämäättäni infarkti pernassa. Tuntui aika pelottavalta...tietämättä sellasia. Osasin tilanteen yhdistää vain siihen hetkeen...ja nyt tuli sitten mieleeni, että mitä se kallon kiputila enteilee. Toivotaan, ettei siitä jää vakituista vierasta, sillä en kyllä haluaisi enää mitään hermosärkyjä tähän lisäksi kaiken muun ohelle. Tuskallista tuikkimista. Taidanpa lepäillä vielä tämän viikon ja katsotaan kuntosalia sitten ensi viikolla...tilanteen mukaan.

Tänään taivaskin itki kanssamme, kun saatoimme potilastoverini miehen haudan lepoon Porvooseen.



Siunauskappeli oli pieni ja keskellä Porvoon hautausmaata. Vanhoja ylväitä hautakiviä oli paljon kappelin  ympäristössä.



"Pois lähden keskeltänne, te rakkaat jääkää tänne
nyt haltuun Jeesuksen.
Ja valvovalla miellä te käykää taivaan tiellä.
Kohtaamme kerran riemuiten"

Laulettiin virrestä 606.

Kukkaterveyhdys vainajalle:



"Kotiin valkeaan uuteen,
viimeinen venhe vie.
Lempeään hiljaisuuteen,
kulkijan päättyy tie."

Muistotilaisuus pidettiin lähistöllä olevassa talossa, joka oli korkean mäen päällä, josta näki kaunista Porvoota. Tilaisuus oli kaunis ja rauhallinen. Muistosi säilyy aina mielessämme.



Nämä tällaiset päivät eivät ole mukavia, mutta ne ovat osana elämää. Toivon kaikille näille läheisille ja ystäville, että jaksavat surusta huolimatta eteenpäin.

Eilen aloin yht'äkkiä pärskimään ja aivastelemaan. Kauan en jaksanut tietokoneellakaan norkoilla, vaan päätin mennä ajoissa nukkumaan. Oli niin vietävän kylmäkin. Harvoin palelen sillä lailla ja oli pakko topata enemmän vaatteita nukkumaan mennessä. Jossain vaiheessa sitten tuli hiki ja pikkuhiljaa tiputtelin liiat vaatteet päältä pois. Aamulla oli kurkku karhea ja nenä tippui ikävästi. Minuun oli tarttunut kevätflunssa. Yleensä pääsen kehumaan, että sairastan harvemmin näitä räkätauteja, vaikka syön niitä hyljinnänestolääkkeitä, jotka alentavat vastustuskykyäni. Jotenkin yleensä olen vain onnistunut aika hyvin välttämään noita tartuntoja. Meikäläiselle kun on monet infektiot haitallisia....varsinkin jos niistä tulee jotain pahempaa. Toivotaan, että flunssa menee pian ohi ja pitänee katsastella hieman ensi viikon menoja, joten flunssaisena ei kannata mennä kuntosalille eikä keilaamaan.

Tänään käväisin vain suorittamassa muutaman asian ja pikaisesti äidin luona kahvilla. Apteekista oli pakko hakea verenpainelääkkeitä, kun pääsivät loppumaan. Ihmeellinen tuo verenpaine, kun se on aamupäivällä kutakuinkin normaali eli n. 122/80 oli tänään ja sitten äidillä mittasin sen lääkkeen oton jälkeen, jolloin se oli 83/57. Muutenkin kun olo tuntuu raihnaiselta, niin alhainen verenpaine väsyttää vielä enemmän. Lääkärissä käydessäni viimeksi paine oli n. 150/100. Sanoin heti, ettei se ole minun paineeni...vaan sellaista lääkäriverenpainetta. Jännittävä olotila, niin paineet kasvaa. Sen mukaan jos lääkitystä muutetaan, niin paineet menee aivan väärään suuntaan.

Käytiin sitten vielä Cittarissa limpsaa hakemassa, että ainakin jotain juotavaa saisi alas, jos ruoka ei maistuisi. Nauratti ihan se yksi telkkarista tullut kuvauspätkä, jossa ihmisiä kuvattiin kassajonoissa kuinka tekevät "vääriä valintoja" ja vaihtavat tämän tästä kassajonoa. Mikä ihme, kun aina sattuu menemään sellaiselle kassalle, jossa on jotain ongelmia...odottaa ja odottaa, kassa soittaa...jono ei kulje. Loppujen lopuksi taas katsottiin parhaimmaksi vaihtaa jonoa ja johan päästiin nopeasti. Vielä katse takkuilevan kassan suuntaan ja siellä samassa pisteessä mihin oli jäänytkin eli "ongelma-asiakas" kassalla. Tosiaan ei oikein huonovointisena jaksaisi odotella pitkään kassalla, vaan tekisi pian mieli kotiin huilaamaan. Täytynee ottaa siis vähän rennommin tämä viikonloppu.

VINKS* VINKS*...

Sattuipa silmiini Marin näpertelyistä linkki sivulle, jossa opetetaan ihan ohjeen kanssa ISOÄIDIN NELIÖITÄ ja muitakin virkkaumalleja. Niitä kun on moneen kertaan pähkäilty aiemmin sivustollani.

Tänään ollessamme Itä-Helsingissä eräällä kirppiksellä sattui mieheni näkemään oman sisarensa, joka ei ole pitänyt mehin yhteyttä lähes kahdeksaan vuoteen.Nähdessään mieheni, hän livahti kirppikseltä ulos kovaa vauhtia, joten kyllä hän meidät havaitsi siellä.  Mistäkö syystä vihoittelee? Hän on turhan katkeroitunut elämälle. Elmään kuuluu vastoinkäymisiä kuten myös ilojakin. Toiset muistavat vain ne vastoinkäymiset ja kaikki pahat asiat jäävät mielensopukoihin. Niistä hänkin on kärsinyt jo lähes 70 vuotta. Sota on tietenkin asia, jota pienen lapsen on vaikea unohtaa. Kantaa lopun elämäänsä katkeruutta siitä, että äidin kuoltua on joutunut hoitamaan nuorempia sisaruksiaan ja ottamaan ns. äidin roolin, kun isä oli iäkäs ja sairas. Äiti kuoli synnytyksen jälkeen kasksospoikien synnyttyä eli mieheni ja kaksoisveljensä jäivät äidittä aivan sylivauvasta asti. Onneksi puolisoni ja hänen kaksoisveljensä ovat jo kapaloikäisenä päässeet kasvattilapsiksi, joten heidän ei tarvitse olla kiitollisuuden velassa tälle sisarelle.Tosin siitäkin hän on katera, että veljillä on ollut muka paremmat oltavat kuin hänellä. Itse olen usein kuullut häneltä, että elämä ei ole hänelle ruusuja antanut. Äiti kuoli ja myöhemmin sitten isäkin...puolisokin kuoli. Nuoremmat sisaret eivät arvosta häntä, kun hän on joutunut murrosikäisenä pitämään heistä huolta. Lapsuudestakaan ei talvesta muuta tiedä, kuin että lumi oli valkoista, kun ei ollut tilaisuutta kuulma muiden lasten tavoin leikkiä, vain tehdä työtä. Olen hänelle sanonut, että onhan se aurinko paistanut, kun hän on saanut puolison ja ollut naimisissa vuosikausia, ennen puolison kuolemaa. Nämä onnelliset asia unohtuvat. Itse kun sairastuin, niin tuo sisko sanoi, ettei halua kuulla mitään toisten sairauksita, vaan pistää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Niinpä emme kertoneet hänelle mitään koko sairaudestani ennen kuin hän joskus ajan päästä sitten kyseli, että mitä minulle kuuluu. Sairaalaan tuli sitten katsomaan, mutta aika kului siinä kun tuli koko suku haukuttua sekä kehitysvammaisten veljien hoitajat.
Viimeinen isku vasten kasvoja oli, että hän väitti oman isäni nimittäneen häntä "hunsvotiksi". Hunsvottihan on miespuoleinen tietynlaisen elämäntyylin omaava henkilö. Tämä oli silkkaa väärinkäsitystä tai oman mielikuvituksen tuotetta. Kuitenkin hän ei sitten enää halunnut pitää meihin mitään yhteyksiä. Tosin aika kummaa, sillä emmehän me olleet syyllistyneet mihinkään pahaan häntä kohtaan. Hän on laittanut yhteystietonsakin salaiseksi, jotta emme voisi pitää yhteyttä häneen.

Tänään sitten kun kuulin mieheni hänen nähneen, mutta itse en huomannut, niin päätimme katsoa kirppikseltä pois mennessä onko hän viereisessä kaupassa. Siinähän näkyi kassalla olevan maksamassa. Jäimme odottamaan häntä liikkeen ulkopuolelle. Tulessaan kaupasta hän livahti nopeasti ohitsemme sanaakaan sanomatta. Hihkaisin hänen peräänsä, jolloin hän pysähtyi ja sanoi, että mitäs nyt? Totesin siihen, että "eipäs olla aikoihin nähtykään?" Hän vastasi, ettei varmasti olla...hyvin painokkaasti. Kyselin miksi hän on meille vihainen, koska en tiedä syytä miksi pitäisi? Hän vaan mainitsi, että on sanonut puolisolleni, että yhteydenpito on nyt loppu. Kyselin, että eikö hän halua todellakaan olla meidän kanssamme missään tekemisissä? Vastaus oli, ettei halua. Totesin sitten, että ihan miten vain hän itse haluaa....ja päättää. Näköjään hän on päättänyt sanoa sukulaissuhteensa kaikkiin sisaruksiin irti, eikä halua että otamme häneen yhteyttä. Ovella hän kääntyi vielä peräämme hihkaisemaan, että hyvää jatkoa teille kuitenkin!

Tuli kovin paha mieli tuosta. En itse halua olla kenenkään kanssa huonoissa väleissä ja varsinkin jos ei ole edes syytä. Ikävää, jos elämä katkeroittaa noin kovin ja haluaa viimeiset elinvuotensa kyyhöttää yksinäisyydessään kaikista läheisistään kaukana, omassa piilossaan. Joulukortitkin hän on lähettänyt miehen toiselle sisarelle takaisin. Minä laitoin viime joulun maissa kortin, ihme ettei se tullut paluu postissa takaisin. Sairaalassa ollessani laitoin ennen kolmatta maksansiirtoani lähes 40 asteen kuumeessa ystävilleni ystävänpäiväkortteja ja hänen saatuaan kortin, hän marmatti että kuka ihmeen Tarja? Ihan niin kuin ei olsi tietänyt ja minulla kun on niin yksilöllinen tapa tekstata kortteihin aina joku runo. Olin kuolemansairas ja kuitenkin hän valitteli, että en ollut laittanut koko nimeäni korttiin. On vaikea pitää sukulaisiin yhteyttä (tai pikemminkin hän on puolisoni sukulainen), jos toinen osapuoli sitä ei itse halua. Onkohan se sitten vaan unohdettava, että hänenlaistaan ihmistä on edes olemassa? Oli miten oli, niin ainakaan en ole itse hieromassa enää sovintoa, vaan pallo on hänellä...tehköön mitä haluaa. Katkeruus on kamala tauti.

Onneksi ystävänsä voi kukin itse valita! :)