Tämän viikon haaste on kiva.
Meidän jouluaatton juhlissa oli kiva keiju käymässä. Joulupukki osasi tuoda kivan lahjan.
Tämän viikon haaste kuulu näin:
TILAPÄINEN
se että kaikki maailmassa on tilapäistä ei tarkoita samaa kuin että kaikki muuttuu, että maailma muuttuu, että pysyvää on vain muutos, miten se ilmaistaankin, muutoskin on vain tilapäistä, pysyvyys tilapäistä, ja kaikki välttämätön vasta tilapäistä onkin, ruoka muuttuu sonnaksi, juoma virtsaksi, ne ovat vain aineen tilapäisiä muotoja eikä siinä ole eroa vegaanin ja lihansyöjän kesken, tilapäistä on kesä, tilapäistä talvi, tilapäistä lapsuus nuoruus aikuisuus vanhuus, tilapäisyys on elämän edellytys: muutosta me pelkäämme, pysyvyyteen ikävystymme, tilapäisyydestä löydämme tarkoituksen.
Kai Niemisen kokoelmasta Alan oppia (2010)
Tilapäinen muoto ritariperhosen toukalla, ennen kuin siitä kuoriutuu ritariperhonen. Näyttää myös olevan tilapäinen oleskelupaikka toukalla, kun kohta on kaikki kukkaset syöty tuosta kasvista. Sitten on aika käydä uuden kasvin kimppuun.
Tällä viikolla inspiroidumme kuvasta:
Kuvaaja Thamizhpparithi Maari, lähde Wikimedia Commons.
Oma versioni kuvasta:
Mökin piippu, joka on tiilikivistä kasattu, joskus 1930-luvulla.
Merkkikiviä
Vuoden toinen haaste on
Poliisi
Moottoripyöräpoliisit kaupungin paraatia valvomassa.
Pakko vielä lisätä hauska kuva:
Polisi kansan keskellä.. Tosin nyt ei voi ihan vielä toivottaa "Hyvää kesää", mutta eiköhän sekin ajallaan tule.
Ovatko tontut jo käyneet kurkkimassa ikkunoidenne takana? Jos ovat, niin ota niistä kuva, sillä viimeisen haasteen ennen joulua aihe on tontut hiipivät.
Tonttuja ikkunan takana....
...joku iso tonttuhattuinenkin on näkynyt....
Kappale on Nessun dorma (engl. None shall sleep) Puccinin oopperasta Turandot. Videolla aarian tulkitsee Franco Corelli. Musiikin lisäksi voitte ammentaa inspiraatiota tämän Wikipedian artikkelin (englanniksi) tai aarian sanojen (italiaksi ja englanniksi) pohjalta.
Suomennuksesta tuli mieleen tämä kuva...
Osa suomennuksesta:
Mutta salaisuuteni vien mukanain
nimeäni kukaan ei saa tietää
ei.. ei.. huulillasi sanon sen
kun aamu sarastaa.
ja suudelmani hiljaisuuden häivyttää
teen sinut omaksein
kukaan ei tule nimeään tietämään
ja kuolla meidän täytyy.
Väisty oi yö
himmetkää tähdet
aamulla tulen voittamaan..voittamaan.
Tämän viikon haasteena on katkelma Mirkka Rekolan teoksesta Maskuja ("pieniä elämänpituisia juttuja", WSOY, 1987, ISBN 951-0-27282-5)
Lukekaa ja inspiroitukaa, aikaa taas viikko.
Joku istui vieressä ja näytti minulle, mitä oli kaiverrettu hänen rannekellonsa taakse.
Hyvin pienin kirjaimin.
”Hän jota odotat tulee pian” siinä luki.
- Se on sitten ajan takana, minä sanoin.
- Siinä lukee ”pian”, hän vastasi.
- Mutta ne jotka odottavat eivät koskaan ehdi.
Sen minä sanoin ja ajattelin että kun he sanovat ”pian” puussa jo kasvaa puisia hedelmiä.
- Entä jos siinä lukisi, että hän on jo tullut, minä kysyin.
Silloin hän nousi kiireesti.
”Sinä sitten olet epäuskoinen ihminen”, hän sanoi ja lähti.
Mirkka Rekola: Maskuja
Vanha lahonnut vene, jonka sisällä kasvaa puu... Kauanko joutui odottamaan, tulikohan sittenkään pian...
Koska lunta jo vähän saatiin maistiaisiksi, niin mitä asioita tulee mieleen tulevasta talvesta?
Tämän asian voit kertoa meille ottamalla kuvan jossa on "Talven merkit"
Vuosi sitten ainakin tuli lunta ja tässä yksi "talven merkki"....
ääni, jonka viimeksi kuulit kodin ulkopuolella.
Kaupungissa tai lähinnä taajamassa kuuluu tietenkin jatkuvasti erilaisten kulkuneuvojen ääntä, mutta siellä kuuluu myös linnunlaulua. Tinttit etsivät tähän aikaan vuodesta ahkerasti ruokapaikkoja ja laulavat samalla kauniita "laulujaan".....
On taas torstai.
No niin, siinäpä se haaste tulikin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Siis sana: torstai.
Torstai aamu, oli ensimmäinen pakkasaamu ja kylläpä tuntui oudokseltaa kylmältä, eikä osannut varautua vielä tarpeeksi lämpimillä vaatteila pakkaspäivään.
Maakin näytti ja huuruisen valkoiselta, melkein kuin talvella.
Tämän viikon haastesana on KOTI.
Haastesanan innoitajana on Merete Mazzarellan ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta Tanten och Krokodilen, Wsoy 1995, lainattu teksti.
Täti ja krokotiili, suomentanut Kaarina Ripatti, 1995 (5. painoksessa 2004 suomentajan uusi nimi Kaarina Sonck).
"Tutkiessani suomenruotsalaista muistelmaperinnettä törmäsin uskonfilosofi Mircea Eliadeen, joka toteaa, että joinakin aikoina koti on merkinnyt paikkaa, jossa maailman, niin, itse todellisuuden perusta lepää. Koti oli maailman keskus, ei maantieteellisessä - tai: ei yksinomaan maantieteellisessä - vaan myös metafyysisessä mielessä. Eliade on innoittanut englantilaista kirjailijaa Joh Bergeniä. Koti, Bergen sanoo, on todellisuuden sydän, turvapaikka ja suoja. Koti on se lähtöpaikkakunta, joka auttaa meitä määrittelemään kaikki muuta paikkakunnat. Se on perustana käsityksellemme siitä, miten elämä on järjestettävä, ja se on kertomustemme lähtökohta."
Sepä koti kulta on, koti kallis verraton...
Huhuu! Näin Halloweenin kynnyksellä haasteemme tällä viikolla on kummitustalo.
Ajankohtainen aihe, sillä kummitus oli varmaan käynyt mökillämme viime käyntiämme ennen , havaintojemme mukaan... Puutarhapöytä, tuolit ja kaariportti oli kumollaan ja päivänvarjo seikkailemassa.
.
Haastesana tänään on tavoittelemisen arvoinen: Rauha.
Sanaa saa tavalliseen tapaan tulkita miten tahtoo. Me mietimme esimerkiksi YK:n päivää (24.10.).
Rauhassa ja sulassa sovussa taivaan linnutkin osaavat olla....pyritään mekin samaan...
Tällä viikolla saatte inspiroitua seuraavan tekstin pohjalta:
”Pistekirjoitusta. Vastapäisestä kerrostalosta viisi valoa, puiston katuvalot, kuusi, seitsemän pistettä, silmäpuoli auto, kahdeksan. Rannassa vene väärinpäin, yhdeksän, alla tuikkii silmä, kymmenen, haluani etsien, Kiinaa, kaivoin ja kaivoin, alussa seisoi kiitos, lopussa mykkä manner, yksitoista, istun, syön pannukakkua ja kaipaan punaista robottiautoa, kaksitoista, puhuminen on vaikeaa, kolmetoista, neljätoista, tuuli kopeloi veneen suojamuovia, ystävyydellä ja seurustelulla ei ole eroa, viisitoista, vesi on korvissa, aamu, majakanvartija nukkuu tai on uimassa, kuusitoista, nainen on viisas kuin valas, mies on kalassa, seitsemäntoista, sinä, vuosirenkaat, taivaan kappaleet, pyryttää sanoja, minähän sanoin sinulle että, kahdeksantoista, merivettä, yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi, perään en huutele, kaksikymmentä, mustaa leipää, pilviä, paljon pilviä.”
Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005 s. 31
...siis. Kiinaa, kaivoin ja kaivoin...
Seitsemän kuolemansyntiä ovat varhaisessa kristillisessä opetuksessa käytetty paheiden luokitus. Ne ovat ns. pääpaheita, joista muut synnit seuraavat. Seitsemän kuolemansyntiä ovat Danten jumalaisen näytelmän mukaan lajiteltuna pahimmasta laskevassa järjestyksessä näin:
1. Ylpeys (turhamaisuus)
2. Kateus
3. Viha
4. Laiskuus
5. Ahneus
6. Ylensyönti
7. Himo
Viha ja kateus: Pistää varastamaan ja rikkomaan kaverin pyörän...
Ahneus: Ahneudestaan lokitkin tunnetaan....
Ahneuttaan ostin kaksi palloa ja iski jäätelöhimo päälle.... ehkä hieman ylensyönniltäkin kuulostaa tuo kaksi palloa herkkujäätelöä. ;)
Vilu
meren valo
helmikuun valo
kesäyön lämmin valo
syksyn häikäisy
talven viima:
katse.
Pertti Nieminen, kokoelmasta Vaikka aamuun on vielä aikaa (Otava 1989)
Meren valo ja aamuun on vielä aikaa...
Haasteen tarkoituksena on kerätä mahdollisimman kattava kuvapeitto teidän kaikkien lauantaiaamustanne. Haasteeseen on tarkoitus osallistua siis vain tuoreilla kuvilla. Kellonajalla ei ole väliä, ottakaa kuva ensi lauantaina silloin, kun teillä itsellänne on aamu. Kuvan kohde ja toteutustapa jää teille itsellenne pohdittavaksi.
Aamukahvin keitossa
Päivän pakollisia aamulääkkeitä unohtamatta...jokseenkin samaan aikaan joka aamu täytyy muistaa.
Juhannuksen kunniaksi tämän viikon haasteenamme ovat taiat.
Wikipedia: Taiat
-
Pääartikkeli: Juhannustaika
Juhannuksena on tehty runsaasti erilaisia juhannustaikoja. Tunnetuimpia ovat erilaiset lemmentaiat. Taioilla pyrittiin takaamaan naimaonni, näkemään tuleva puoliso tai saamaan haluttu henkilö puolisoksi.Juhannustaioista monet tehtiin alasti. Naimaikäiset tytöt koettivat saada selville tulevan sulhasensa esimerkiksi kiertämällä kolmesti saunan ympäri ja kurkistamalla lakeisesta sisään tai katsomaan keskiyöllä alastomana lähteeseen. Juhannussaunassa valmistauduttiin houkuttelevammaksi kosinnan kohteeksi lukemalla loitsuja ja kylpemällä kukista tehdyllä vihdalla. Juhannuspäivä oli suotuisa enteiden katsomiselle. Silloin katsottiin säitä, satovuotta ja karjaonnea. Kaikenlaiset oudot tapahtumat olivat luonteenomaisia juhannusyölle. Aaveiden ajateltiin vaeltavan ja aarnivalkeiden palavan.
Sammakkoprinssi...
Kaikkien aikojen kuuluisin juhannustaika liittyy kaivoon. Uskottiin, että juhannusneito näkee oman tulevan puolisonsa jos hän katsoo kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä – alastomana. Kaivo tulee kiertää kolme kertaa ympäri ilman rihman kiertämää keskiyön hetkellä: kurkistaessa veteen näkee tulevan puolisonsa.
Seitsemän eri kukkaa....
Yksi kuuluisimmista juhannustaioista on laittaa seitsemän erilaista kukkaa tai yrttejä tyynyn alle juhannusyöksi. Jotkut uskovat, että on erityisen tärkeää poimia kukat tai yrtit seitsemältä eri niityltä. Erityisesti saniainen on toivottu lisä kimpussa: on myös uskottu, että saniainen kukkii vain juhannusyönä. Tällöin kukka piti kiireesti poimia, jolloin se toi poimijalleen taikavoimia. Taian myötä tuleva aviopuoliso tulee tervehtimään unessa.
Tänään torstaiblogien aiheena odotus.
Odottavan aika on pitkä....varsinkin, jos joutuu odottelemaan liikkumattomana, kuten tämä Miimikko.
Mitähän tämäkin kettumuori odottelee?
Oli vaikea valita näistä kuvista, niin laitoin molemmat. Kuvat ovat otettu Tukholmasta kesäkuun alussa.
Nämä helteet saavat meidätkin jo näkemään kaikenlaista kummaa, joten haasteena on kesäkummitus.
Haasteen taustaksi ja lisäinspiraatioksi saatte vielä seuraavan tekstilainan:
"Kylmä viima kohosi portaita ja puhalsi niskaani. Nyt perästäpäin epäilen, että todella hieman pelästyin; mutta silloin minusta vain tuntui, että täytyy olla hiukan varovainen. Siksi ryömin päättäväisesti vuoteen alle ja odotin.
Hetken kuluttua portaat alkoivat narista. Pieni narahdus ja sitten vielä toinen. Minä tiesin, että askelmia oli yhdeksäntoista, sillä portaiden rakentaminen oli ollut aivan erityisen työlästä (ne olivat näet kierreportaat). Laskin siis yhdeksäntoista narahdusta. Sitten tuli taas hiljaista ja minä ajattelin: - Nyt se seisoo oven takana..."
(Tove Jansson: Muumipapan urotyöt, suom. Laila Järvinen, WSOY 1963)
Kesäkummitus
Tämän viikon haaste tulee musiikin muodossa. Kappale on tällä hetkellä varsin ajankohtainen Suvivirsi.
Kuvattu 1.6..2011
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen, kauniisti joka paikkaan, koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi, taas lämpö auringon. Se luonnon uudeksi luopi ja kutsuu elohon...
Tämän viikon haaste on sitaatti:
"Aurinko laski. Se oli tehnyt pitkän päivätyön ja oli väsynyt. Kuu kipusi vuorostaan taivaalle ja jäi sinne oranssisena möhkäleenä. Ilta illalta sen valo oli vain voimistunut. Nyt se oli täysi, ja vain kuin ihmeen avulla se tuntui pysyvän veden yllä. Se oli kuin lyhty tai valtava karnevaalipallo, ja se hehkui ja näytti siltä kuin siitä olisi sinkoillut kipunoita tyynen veden pintaan. Laaja hiekkaranta oli hiljainen." Merja Otava, Priska (1959; WSOY 2001 : 5.)
Aurinko laski,. Se oli tehnyt pitkän päivätyön ja oli väsynyt.....
Tänään "synneistäpuhdistautumispäivänä" annamme teille haasteeksi niinkin ajankohtaisen asian kuin suklaa.
Tässä se on....Mignonmuna. Kaiken pahan alku ja juuri ja niin syötävän ihanaa suklaata. :)
Juhlahaasteen jälkeen palataan arkeen. Tai miten sen nyt ottaa: haastesana on nimittäin jatkuu.
Ei ihan tavallinen ovi.Tämän oven sisällä elämä jatkuu... toivottavasti. Tämä osasto on maksansiirto-osasto, jossa vuosittain odottaa moni sairas elämän jatkumista. Toivon mukaan joku antaa mahdollisuuden elinluovutukella siihen, että elämä jatkuu.
Koska Torstaiblogeissa on tänään vuorossa 200. haaste, teemme jotain hiukan spesiaalimpaa tällä kertaa!
Aiheena on siis tällä kertaa kuva ja sen kuvausprosessi.
Oma kuvausprosessini sai alkunsa vasta tänään, kun ei ideaa syntynyt heti torstaina. Tänään olimme lastenhoitoreissulla Vantaalla ja minua on aina kiehtonut kuvata iltaruskoa. Nyt oli oiva tilaisuus siihen, kun viidennen kerroksen ikkunan läpi oli loistava mahdollisuus seurata auringonlaskua ja taivaan värejä. Tässä Vantaan Martinlaakson voimalaitos taustalla.
Kuvat on kuvattu Canon Ixus 105 kameralla, automaattikuvauksella, ilman salamaa ja ihan vakioasetuksilla.
Kuvan ottaminen täytyy sijoittaa oikeaan aikaa, jolloin aurinko on laskemassa taivaanrannan taakse. Kuva käsitelty picasalla ,kokeiltu onnea kuvan laadun parantamiseksi ja sen jälkeen vielä hieman terävöitetty ja hieman oikaistu horisonttia.
Hetken myöhempään, jo auringon mentyä piiloon, näytti taivas tämän näköiseltä. Pientä käsittelyä tässäkin picasalla ja kun kuva on otettu ikkunan läpi, niin lasi heijastaa hieman valoa, joka näkyy taivaan sinessä.
Otin kolmannen kuvan iltaa kohti, jolloin taivas on jo tummunut ihan luonnollisesti. Tätä kuvaa ei enää voinut tehostaa Picasalla, mutta pientä terävöintiä kylläkin.
Myöhään illalla oli jo pilkkopimeää ja enää asutusten ja piippujen valot näkyivät yömustalla taivaalla. Tätäkään kuvaa ei ole sitten Picasalla muuta kuin terävöitetty. Kuvat on otettu ihan normaalilla pienellä digikameralla.
Näin eri vuorokaudenajat vaikuttavat kuvan lopputulokseenkin.
Tämän viikon haasteena on idea!
Talvella saa kaikenlaisia ideoita....Tässä yksi luminen idea , joka on lumienkeli.
Tämän viikon haaste on tunne.
Jotain niin herkkää ja hellyyttävää heräsi katsellessa tätä äitiyden onnea.....rakkauden tunne.
Tällä viikolla inspiraationa toimii kuva.
"Nebular transition from spiral to annular" (vapaasti suomennettuna: tähtisumun muuttuminen spiraalista rengasmaiseksi).
Kuva on amerikkalaisesta Popular Sience -lehdestä. Kyseiseen lehden sivuun voi käydä tutustumassa tarkemmini täällä. Kuvan lähde: Wikimedia Commons.
....spiraalista rengasmaiseksi...lettuläjäksi
Tällä viikolla kuvaillaan sanan "JOKU" inspiroimana. Assosioikaa vapaasti :)
"Joku" on ollut asialla.
Lukionsa tänä vuonna päättävät palelevat tänään penkkareissaan auton lavalla. Heidän innoittaminaan haasteemme täällä viikolla on rieha.
Kesäinen sudenkorento piti ihan omat riehat maalla järjestetyssä kirppistapahtumassa koulun pihalla. Se oli riehaantunut pinkeistä lenkkareista. :)
Tämän viikon haasteessa kolkutellaan oudoilla ovilla.
Haasteen aihe on lainattu Laila Hietamiehen (nyk. Laila Hirvisaari) romaanin nimestä Vierailla poluilla, oudoilla ovilla (Otava 1983).
Hieman haikea kuva "oudoista ovista". Kuva on aika liki vuosi sitten otettu miehen veljen hautajaistilaisuudesta. Todella tuntuu, kuin avaisi vierasta ovea, jonnekin tuntemattomaan. Tästä se viimeinen matka alkaa.
Tähän perään on pakko laittaa jotain hieman positiivisempaa. Outo ovi...mihinköhän tämä kuuluu?
# 193,
Tämän viikon haasteena on sitaatti.
"Muisti on läsnä olevaa mennyttä, ajattelu läsnä olevaa nykyisyyttä ja odotus ja tulevan ennakointi läsnä olevaa tulevaisuutta. Augustinus siis yksityistää aikakäsityksen sijoittamalla sen jättämän jäljen henkilökohtaisesti koettuun aikaan."
Fredrik Långin esseestä 'Aika historiana ja aika kohtalona' teoksessa Minä, sinä ja rakkaus ja muita aatehistoriallisia esseitä (Teos 2010, s. 30.)
Mökillä on esineitä, joita muistan lapsuudestani. Hankin siksi samanlaisen pulsaattorioneen, joka äidillä oli aikoinaan ollut. Sitten minulla oli samanlainen ensimmäisenä pesukoneena, kun muutin omaan kotiin ja perustin perheen. Ei ollut varaa sähkökoneeseen ja alkuunsa oli kantovesikin vain, mökissä jossa asuimme. Mökillä jälleen tällainen pesukone, jolla myös lapset saavat opetella vanhanajan pesutavalla pyykkäämään. Jotkut asiat jäävät vain niin elävästi mieleen, niinkuin pulsaattorikonekin.
Tämän viikon haasteena on erilainen.
Kesällä kävimme pikkutyttöjen kanssa Haltialassa katsomassa eläimiä. Tällaisia possuja oli karsinassa ja yksi niistä hieman erilainen kuin nuo muut.
Tämän viikon haaste on yksinkertainen: Jää. Saa ihan itse päättää onko sana liukas vai kylmä, vai kenties pyyntö tehdä jotain.
Jäätä kallionkielekkellä.
On aika palata joululomalta hyvin levänneinä ja hyvin syöneinä. Ja mikäpä olisikaan parempi haastesana näin uuden vuoden alussa kuin alku.
Joku naapureista otti vuoden alkua vastaan näin riehakkaasti. Olipa älyväläys paukuttaa asuintalon kulmauksessa, jalkakäytävän reinalla kokonainen paketillinen ilotulitteita. Itse menimme vikkelään isokokoisen auton taakse, kun tuo "järjenjättiläinen" varusti lootansa ilmiliekkiin ja jokainen pakkauksessa ollut räjähde lensi tulimerenä taivaan tuuliin ja mihin sitten tuuli sattui niitä viemään. Olimme lähes tulilinjalla. Hieman edempänä oli jonkun järjen riemuvoitto samaan tyyliin ampaistu ilmaan. Alku ei kyllä oikein hyvältä näyttänyt.
Hieman positiivisempi alku viime kesältä:
Tässä viimekesän projektia eli alku pienelle lomarakennuksellemme.
Näin joulun alla keskitymme miettimään aihetta mielenrauha.
Näin ainakin joulun aikana mielenrauhaa saa kirkosta ja itse haen sitä yleensä tilaisuuksista, joissa lauletaan kauniimpia joululauluja. Sen jälkeen vasta se joulutunnelma saapuu ja joulun odotus.
Tähän vuodenaikaan (etenkin tähän viikkoon) liittyy paljon kansallistunnetta.
Tällä viikolla inspiksenä toimii Petri Laaksosen Täällä Pohjantähden Alla kappaleen sanat ja/tai musiikki.
Kuva Kolilta...
"Täällä Pohjantähden alla, korkeimmalla kukkulalla
Katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan.
Täällä Pohjantähden alla, taivas täyttyy purppuralla
siitä suojakseni peiton minä itselleni saan."
Huom! Blogissani on sunnuntai-iltaan asti arvonta 500 000-kävijämäärän kunniaksi. Täällä voitte osallistua arvontaan kommentoimalla.
Tällä viikolla haasteena on ahneus.
Ahne lokki hyökkäysvalmiina kauppatorin grillikojun päällä. Kesäisin näitä ahneita lokkeja parveilee toreilla ja röyhkeästi nappaavat ihmisten herkkupalat, jos emme osaa olla varuillamme.
Näin siis voi käydä...
Tällä viikolla paneudutaan ajankohtaiseen aiheeseen, joka koskettaa melkolailla kaikkia ihmisiä jollain lailla ja aiheuttaa tunteita ihan laidasta laitaan, eli tämän viikon sunnuntaina juhlittava ISÄ.
Mitäpä se isä ei lasten mielihalujen mukaan tekisi. Viime kesänä lapset halusivat mökille vierasmökin, jossa voisivat perheineen majailla lomansa aikana. Tietenkin isä uhransi loma-aikansa mökin kasaamiseen ja maalaamiseen. Isä on tärkeä lapsilleen. Oma isäni on jo kuollut toistakymmentä vuotta sitten. Paljon on isän kätten töitä meidänkin sisarusten kodeissa ja samoin hän rakensi veljeni mökin vapaaehoisesti.
Hyvää isäinpäivää kaikille isille ja isoisille! ♥
Tällä viikolla otetaan haaste-ehdotus lukijoiden puolelta, eli nyt on
Mahdoton paikka
Tässä yksi mahdoton paikka, jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.
Tämän viikon haaste on
en tiedä mitään
Tämän muistomerkin alla lepää vainaja, joka ei enää tiedä mitään. En kyllä minäkään tiedä mitään noin vanhan haudan uumeniin haudatusta henkilöstä. Liekö enää ketään, joka tietää?
Tällä viikolla toteutamme Melitan aivan tuoreen ehdotuksen haasteeksi: valokuva.
Kuvan nappasin Tukholman reissulta viime viikolla.
Viikon haastesana tulee joltain teistä ja on yksinkertainen: Baari.
Kuten tavallista, haastetta on lupa tulkita vapaasti. Päihtykää luovuudesta!
Rekkakuskien vakiobaarista vitostien varrelta. Rekkakuskien omat nimikkomukit roikkuvat katossa.
Tämän viikon haaste on eteenpäin.
Vesi virtaa eteenpäin....takaisin palaamatta. Eteenpäin se on elävän mielikin.
Tämän viikon haaste on musiikkihaaste.
Innoittajana on Zen Cafén kappale Taivas on kirkas ja napakka (säv. Zen Café, sanat Samuli Putro), joka löytyy vuonna 2005 ilmestyneeltä levyltä Laiska, tyhmä ja saamaton.
Innoitusta haasteesta voi hakea monin tavoin: kokonaisuudesta, lyriikoista, kappaleeseen tehdystä videosta tai vaikka vain kappaleen nimestä.
Syyssateiden kunniaksi tämän viikon haaste on kellastuva.
Ostin taannoin vanhan koulukirjan kirpputorilta. Se on painettu samana vuonna, kun itse olen syntynyt eli runsaat 50-vuotta sitten. Kirjassa on kellastuneet lehdet ajan myötä., vaan kivoja tarinoita ja runoja kuitenkin. Kirjan nimi on Lukutoveri 1.
Tällä viikolla saatte yrittää kuvata ääntä. Haasteemme on nimittäin kaiku.
Kuka on käynyt keilahallissa, niin tietää miten siellä keilatessa kaikuu. Korva onneksi tottuu helposti tuohon keilojen kaikuun. Huomenna olisikin taas keilapäivä.
Tämän viikon haaste on yksinkertainen: ilo.
Viime viikonlopun iloa. Ystävän koira riemastui järvivedestä ja mikä ilo oli käydä kastautumassa. Ropelikorva vauhdissa.
Ennen lomaa annoimme teille mietittäväksi vihreitä ajatuksia. Haasteena on siis ilmastoteko.
Haaste on osa koululaisten ideoimaa ilmastonmuutosta vastustavaa kampanjaa. Kampanjan ideana on kerätä suuri valokuvagalleria ilmastoystävällisiin tekoihin haastavista tai omia arjen ilmastotekoja esittävistä kuvista. Oppilaiden keksimät aihepiirit galleriassa ovat: liikenne, ruoka, pakkausmateriaalit ja kierrätys. Käykää tutustumassa kampanjaan!
Taulu kehoittaa ympäristöystävälliseen tekoon, vaan ihminen voi toimia toisin. Tämän opaste/kieltotaulun paikka on tietenkin kuivalla maalla, mutta toki ei myöskään veteen saa heittää noita maatumattomia jätteitä, kuin ei myöskään niitä maatuviakaan.
Tämän viikon haasteena on yllätyksellisesti juhannus.
Juhannuksena oltiin mökillä ja tietenkin juhannuksen yksi kohokohdista oli juhannuskokko. Kävimme naapurikunnan puolella katsomassa perinteistä juhannuskokkoa, joka tälläkin kertaa oli varsin upea ja lämmitti mukavasti sekä ajoi hyttyset loitommalle.
Piti vielä kuvata opastetaulukin juhannusjuhlille.
Niin se juhannus sitten taas meni, mutta onneksi se on sentään joka vuosi. :)
Haasteena on matkan varrella.
Matkan varrella on usein pysähtymisiä ja tämä pysähdyspaikka on tullut matkani varrella varsin tutuksi. Tänään olin ystävääni tapaamassa sairaalassa ja teimme pienen kotiseutukierroksen sairaalan tienoilla. Tässä matkan varrelta ottamani kuva kauniin, toistasataa vuotta vanhan sairaalan päädystä, jonka kupeessa hetken ajan levähdimme. Kohta tämäkin on meille pelkkää historiaa, kun elinsiirrot joutuvat muuttamaan Meilahteen, ison kolmiosairaalaan uumeniin.
Kyseessä on Clint Mansellin kappale Memories (Someone We'll Never Know) elokuvasta Moon.
Mielikuvitukseni ei nyt oikein toiminut tuon musiikin suhteen, mutta kappaleen nimi "Moon"...inspiroi minut laittamaan muistojen (mermories) kuvan syksyisestä kuutamoillasta mökillä viime syksynä.
♪♫♪ Tämän viikon haaste on silkkaa jazzia. ♫♪♫
Oliskohan tässä Jazz-tyttö keilaamassa.....ainakin eliestä voisi niin päätellä?
Tämän viikon haaste on: Viesti. Imrovisointi on sallittua, kuten aina.
Selkeä viesti: "Ei maksa vaivaa".
Tämän viikon haaste on hassu.
Kuten tavallista, haastetta saa tulkita niin kuin huvittaa. Vakavasti, höpösti. Iloisia inspiksiä!
Hieman höpsö amppari, kun litkii sulanutta jäätelöä lautaselta. Tosin piti pelastaase lusikalle, sillä muuten olisi voinut käydä vielä höpsömmin, kun käpälät olisivat tuhraantuneet ja tulleet liian raskaiksi..
Tämän viikon haastena on ainoa mitä voin ajatella.
Ainoa mitä voin ajatella, on tällä hetkellä oikeastaan vierasmökin rakentaminen mökkipalstalle. Miettiminen alkoi siitä, että mistä mieluista mökkirakennus edullisesti tilattivissa. Jatkuvasti on jotain mietittävä, mitä seuraavaksi täytyy tehdä ja onko muistanut kaiken oleellisen. Rakennuslupa on muistettu hakea. Talon paikkaa on pitänyt miettiä, mistä saisi kaivurimiehen tontille ja mitä maksaa. Vielä piti miettiä komeaa koivua, että mikä sen kohtalo mahtaa olla? Pitääkö koivu kaataa vai voiko se jäädä paikoilleen. Lopputulos näkyy kuvassa. Paljonko harkkoja tarvitaan rakennalman kannattimeksi. Mistä hiekkaa ja soraa...riittääkö rahat. Kuka on vastassa mökillä, kun tavarat tulee ja mahtuuko auto pihaan portista? Kuka tulee talkoisin ja kun porukka on saatu kasaan ja pitää miettiä lomaviikkoa, niin onko silloin varmasti aurinkoista....entä jos sataa? Paljon on ajateltavaa siihen mennessä, kun tönö on siinä kunnossa, että lapsukaiset pääsevät vierailemaan mökillä. Täytyy vaan ajatella koko ajan positiivisesti.
Kevät!
Se on täällä, ihanaa. Ja siksipä se on myös haasteemme aihe. Kevät, kevät, kevät. Kuten tavallista, aihetta saa tulkita vapaasti, keväästä ei tarvitse pitää.
Koska me pidämme, tämä haaste on poikkeuksellisesti voimassa kaksi viikkoa.
Kevään ensimmäisiä valkovuokkoja....syksyn lehtien keskellä.
Kuvan lähde: Wikimedia Commons
Olen kerännyt mökin kuistille talteen joitain vanhoja värillisiä lasipulloja. Tässä niistä muutama.
Tällä viikolla haasteemme on runoutta myös täällä Valokuvatorstaissa:
muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin,
ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira
Caj Westerbergin runo kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)
Viimekesäinen kuva koirasta ja pallosta sukulaisvierailulla ja hääjuhlissa olessamme. Muistoja loputtomiin....
......Se tähtikö vai palloko sieltä taivaanrannalta tippuu?
Viikon haaste on tällä kertaa asetelma.
Haaste on siis ollut aikaisemminkin, vaan tällä kertaa ei kuvata ihmisiä eikä eläimiä.
Joulun aikainen kynttiläasetelma hautausmaalla....muualle haudattujen muistoksi.
Tämä kuva on ajankohtainen, sillä hautajaistunnelma on nyt muutenkin läsnä, sillä viikon päästä alkavan talviloman ajankohdan aloitamme miehen kehitysvammaisen veljen hautajaisilla. Hän kuoli äkillisesti vanhainkodissa tukehtumalla päiväkahviaikaan. Tämä viikko on mennyt aika lailla asioiden järjestelyissä ja suunnitteluissa.
Tällä kertaa haasteena on tuli.
Helsingin kauppatorin tienoilla olevan italiasravintolan ovensuussa palaa molemmin puolin kaksi tulisoihtua. Tämän kuvan nappasin eilisitaiselta reissultani palatesani.
Tällä viikolla haasteena on haisuli.
Haisuli tuntuu asuvan tuollaisissa laatikoissa, jonne ihmiset vievät roskiaan ja joskus jättävät niitä laatikoiden ulkopuolellekin. En ole koskaan nänhyt sitä haisulia, mutta luulen näkeväni, että tuolta aukosta se nytkin tirkistelee. Joskus roskalaatikoista lähtee niin paha haju, että pakko sen haisulin on siellä asustella.
Olen kuvitellut, että miltä se haisuli saattaisi näyttää...mahdollisesti ehkä tällaiseltä.
Tällä kertaa haasteena on rykelmä.
Rykelmä vanhoja parkkipaikan lämpökeskuksia. Missäköhän se meidän lämpötolppa oikein onkaan?
Tämän viikon haasteena onkin tämän talven puhutuin asia eli LUMI, mukavia hetkiä sen parissa!
Tänä talvena ei lumesta ole ainakaan ollut pulaa. Meidän pieni sisäpihammekin kerrostalon alakerrassa on täyttynyt lumesta jo metrin verran. Pääasia, että pienen polun saa kaivettua, jotta pääsee portin kautta viemään roskat pihan perälle. Onneksi vielä lunta jaksaa lapioida tuon verran, eikä tarvitse ihan omakotitalon tontin verran sitä kuskata pidemmälle.
Helmikuun puolenvälin haasteena on ottaa kuva ystävälle 14. päivä vietettävän ystävänpäivän kunniaksi.
Sydämellä ja lämmöllä haluan ajatella kaikkia ystäviäni ja tämä kuva puhukoon sen puolesta.
Ruusu jokaiselle ystävälle!
...ja jotta ei kukaan tuntisi olevansa vailla ystävää, niin täällä "et ole yksin".
Oli niin vaikea päättää, joten kaikki kuvat puhukoot puolestani.
♥ Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille! ♥
Pitkän tauon jälkeen, vuoden ensimmäisen haasteen aihe on "kerro tarina, valokuvin".
TALVEN ODOTUS:
5.11: ensilumi
20.12: Kova lumimyräkkä.....
21.12: Satanut lumi peitti pikkuhiljaa jouluiset pihasomisteet.
29.12: Ilo oli jo ylimmillään pienillä pulkkailijoilla ja iso ihmetteleminen lumesta ja sen tuomista riemuista.
Pellolle ilmestynyt lumiukko oli kummajainen pienen pojan mielestä ja sille piti jopa vilkuttaa.
4.1.2010: Lunta oli satanut jo niin paljon, että sen tuoman ilon huomasi jo hangestakin.
10.1.2010:
Näistä lumivalkoisista maisemista oli saanut vuosia vain haaveilla täällä pääkaupunkiseudulla ja nyt nämä lumenhohtoiset puut olivat totta ...ei vaan kuvakorttien kummajaisia.
30-1-2010:
Lunta oli satanut yli odotusten ja se tuotti jo muutakin kuin pelkkää iloa, ainakin taloyhtiöille.
3-2-2010:
Kenellä auto hukuksissa? Onpa tainnut monella ihmisellä mennä auton etsimiseksi katujen varsilta tai parkkipaikoilta....lumivallien alta. Tämä ei varmaan enää olekaan niin rieukasta puuhastelua talvipakkasella ja varsinkin jos lumi on jo ehtinyt jäätyä auton pintaan.
Talven odotuksessa on omat hyvät ja omat huonot puolensa....Itse odottelen jo mielläni kesäisiä päiviä...noin neljän kuukauden päästä ehkä jo sekin aika koittaa.
Tämän viikon haasteena on pysähtynyt.
Pyhäinpäivänä edelleen...Orava on pysähtynyt aterioimaan, määränpäähän pysähtyneen matkalaisen hautakiven päälle. Aika on pysähtynyt.
Mietin näiden kahden kuvan välillä ja päädyin sitten laittamaan vielä tämän pysähtyneen auton kuva. Kuva on otettu marraskuussa Tallinnassa. "Astu sisse"...ja sehän onnistuu vain pysähtyneeseen autoon.
Tämän viikon haaste on sininen ja valkoinen.
Kuvan esitin jo jokuinen aika sitten ihan toisessa merkityksessä eli kirppislöytönä. Tuo sinivalkoinen nauha laatikon päällä oli tuossa paketissa ja se toi heti mieleeni itsenäisyyspäiväjuhlat. Nämä kahvikupitkin sopivat värinsä puolesta vallan hyvin itsenäisyyspäivä juhlien kahvitukseen.
Tällä viikolla haasteena on Jotta en unohtaisi.
Aihetta oli ehdottanut SusuPetal.
Jouluisiin traditioihin kuuluu ehdottomasti myös hautausmailla käynti. Edesmenneiden rakkaitten ja läheisten, sekä muiden sukulaisten haudoilla käydään illan päätteeksi viemässä kynttilä ja tovi hiljaisuudessa muistellaan heitä ja yhteisiä aikoja. Toki ei soivi jättää käyntejä vain jouluun, vaan tulee haudoilla käytyä muulloinkin, mutta jouluna vielä useamman läheisen haudalla. Tämä on mielestäni ihana tapa, jotta emme heitä unohtaisi. Jouluna varsinkin, kun tuntuu siltä, että kaikenlainen kaupallinen hössötys on vienyt joululta sen rauhaa ja rakkautta tuovan merkityksen.
Nyt on viime vuosina käyty myös hyvän ystävän haudalla, joka kuoli muutama vuosi sitten vaikeaan sairauteen. Uurnalehdossa on iso risti, johon ihmiset jättävät jouluna paljon kynttilöitä muualla kuolleiden muistoksi. Toki siellä on toinenkin paikka johon voi jättää. Jouluna moni varmaan kaipaa edesmenneitä läheisiään todella paljon. Monesti jouluna sytytän jonkun tuntemattoman haudalla sammuneen kynttilän, että edes valo oisi.
Veisinpä kynttilän mielusti myös tuntemattoman haudalle, joka on joskus eläessään täyttänyt elinluovutuskortin, jotta minulla olisi mahdollista jatkaa tätä maallista elämääni. Sitä ei sovi unohtaa.
Lieneekö vielä Suomessa jokin kolkka, jossa vallitseva väri ei ole harmaa? Toiveikkaina pyydämme väriä ankeuden keskelle, sillä tämän viikon haastesana on räiskyvä. Antakaapa luovuutenne lentää, harmaissakin kaupungeissa.
Kesäinen kuva Helsingin Sambakarnavaaleista. Täällä ei ainakaan silloin ollut harmaata, vaan räiskyvä väriloisto valtasi kaupungin. keskustan Oli oikein ilo katsella ja kuunnella samban tahdissa tanssivia sambaajia.
Tämän viikon haaste tulee taas teidän ehdotuksistanne:
"Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta." (Kiinalainen sananlasku)
Eiköhän tämä yhden suuren puun korvaa, vaikka ei aivan rikkaruoholtakaan näytä. Ei se mikään herkkusienikään todennäköisesti kuitenkaan ole. Kuninkaallisesti siinä ainakin koreilee, valtakunnallinen, komea kruunu päässään.
Tällä viikolla haasteena on kuu.
Muistattehan, että haasteesta saa inspiroida aivan vapaasti mitä ikinä mieleen putkahtaa.
Maalla ollessa kuukin paistaa paljon kirkkaammin ja näkyy paremmin kuin kaupungissa. Tässä otokseni lokakuisena iltana, täysikuun aikaan.
Sama kuu, sama mökki....vain ajankohta oli toinen viikonloppu ja kuvakulma eri. Näyttääpä kuu tosi pieneltä, alhaalta katsottuna.
Piti laittaa kaksi kuvaa ihan vertauskuvauksellisesti näytille.
Haaste 146.
On taas se aika vuodesta, kun möröt ja hirviöt viettävät vapaapäivää. Täällä öllinkäiset eivät kuitenkaan ole kotoisin Yhdysvalloista vaan lähempää. Haasteemme on nimittäin Vuorenpeikkojen luolassa
Jos et satu tietämään, niin täällä ne vuorenpeikot, möröt ja mennikäiset asustavat ja viettävät vapaapäiväänsä. Etpä taitaisi uskaltaa kurksitaa tuonne sisälle?
Tämän viikon haastesana on rakkaus.
Tässä eläinmaailmallinen vastaus kuvahaasteeseen. Onko tämä rakkautta ensisilmäyksellä vai mitä sitten lieneekään.
Tämän viikon haastesana on virta. Aihetta on ehdottanut Maaretta.
Tämä kuva on otettu kesällä Kissakosken entisestä vesivoimalasta Hirvensalmelta. Kalaportaita vesi virtaa uomaan ja siitä virtaa edelleen isompaan vesistöön. Erikoisuutena juoksun yläsuussa kasvoi punaisia lumpeiden kukkia. Joka kesä tänne vaan kulku johtaa, katsomaan kaunista vesistömaisemaa ja valkoisia lumpeiden kukkia. Viime kesänä onnisti myös nähdä punaisia lumpeen kukkia.
Tämän viikon haastesana on kosto.
Aihetta on ehdottanut Marm.
Joku on heittänyt vanhan Varta-akkunsa pohjaveteen, keväällä mökkikylän ojaan. Kyllä luonto vielä kostaa sen. Ihmettelen kyllä kovin tällaista välinpitämättömyyttä. Vanhoja akkuja löytyy luonnosta yllättävän paljon. Nykyään ei kyllä niitä tarvitse matkan varrelle heittää, kun on kaikenlaisia kierrätyspisteitä olemassa. Luoto muistaa ja sillä on pitkä muisti.
Sitä saa mitä tilaa.
Vuodenajan innoittamana haaste on tällä kertaa tasan. Kuten aina, tulkita saa vapaasti. Hauskoja kuvaushetkiä!
Markkinoilla oli myytävänä jäljitelmä Crocs-jalkineita, tasan viiden euron hintaan pari. Värivalikoimaakin oli moneen makuun . Kaikki tasan saman hintaisia. Enpä kuitenkaan ostanut, sillä kaupasta olen saanut kyllä halvemmalla.
Tällä viikolla haasteena on sitaatti:
--- ”Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja.” ---
Romaanin päähenkilö Frank Bascombe ohjeistaa poikaansa Richard Fordin teoksessa Itsenäisyyspäivä (suom. Sirkka Alanko), Tammi 1996.
Metsässä, marjareissulla, sitä pelkää näkevänsä karhun ja puutkin alkavat jo näyttää karhun kasvoilta. Kaikki taitaa olla vaan oman mielikuvituksen tuotetta. Mitäpä sitten, jos karhu todellakin tallustaa meitä vastaan ja emme välittäisi tuon taivaallista siitä, vaan olettaisimme kaiken olevan vain harhaa.
Tämän viikon haastesana on
rajattu. Toivottavasti mielikuvituksestanne ei kuitenkaan voi sanoa samaa - antakaa sen lentää vapaasti.
Nämä tanssikengät ovat jo aika hyvin rajattu. Enää ei ole jäljelllä juuri muuta kuin pelkät kengän rajat. Kuvaakin on hieman kyllä rajattu. Tällainen rajaus kävi kesäisten häiden keskellä, kun miehen veljen kengistä murtui pohjat kesken ilon pidon. Näinkin voi käydä.
Valokuvatorstain 138. haaste on ihmimillinen.
Elinluovutuskortin allekirjoitus ja elimiensä lahjoitus kuolemansa jälkeen, jonkun toisen elämän pelastamiseksi, on yksi kalliarvoisen tärkeä inhimillinen teko.
Valkoisen kärpässienen syöminen, herkkusienen sijasta voi taas olla inhimillinen erehdys. Sellaisen virheen tehneen ihmisen ainoa pelastus voi taas olla inhimillinen teko joltain aivokuolleelta elinluovuttajalta. Elämään mahtuu erilaisia inhimillisyyksiä, joista tässä yksi tärkeä inhimillisyys, joka voi koskettaa ketä tahanasa ihmistä jommin kummin päin. Itse voi joutua inhimillisen erehdyksen tai sairauden uhriksi, joka tarvitsee inhimillistä tekoa tai sitten voi olla se antava osapuoli.
Tänä syksynä aihe on ollut taas surullisen monesti uutisotsikoissa.
Usein kysyttyä....vastauksia kysymyksiin, löytyy täältä.
Kortin voi tilata täältä.
Tällä viikolla haasteemme on allaoleva kuva. Katso kuvaa, jatka tarinaa. Mitä tulee mieleen? Jälleen on lupa käyttää mielikuvitustaan.
Kuvan otti Mariar.
Oma versioni on kesäisen kuvan jatkoon annos makoisia mansikoita, joita on ihana nauttia kesälämpimällä tereassipöydän äärellä ja vieressä ja mukana herkuttelemassa lapset ja lastenlapset. Tällaisia herkkuhetkiä meillä oli kesäloman aikana.
Mansikoita ja vanilijajäätelöä....vieläkin tulee vesi kielelle.
Valokuvatorstain 136. haaste on sateenkaari.
Vaikka tänä kesänä onkin viimepäivinä satanut, niin varsinaista sateenkaarta en ole silti nähnyt. Näitä sateenkaaren värisiä neitoperhoja sitävastoin on viime päivinä lennellyt runsaasti mökkimaisemissamme. Väriloisteessaan ainakin päihittää tuon sateenkaaren, ainakin melkein.
Täytyy kai ne sateen tekemät kaaretkin laittaa, kun tällä viikolla satoikin aika reippaasti.
Valokuvatorstain kuvahaaste on tällä kertaa: PARASTA KESÄSSÄ!
Parasta tässä kesässä on ollut kyllä nämä komeat kesäpäivät ja se, että on päässyt kameroineen reissaamaan kauniissa paikoissa. Yllä oleva kuva on otettu Mäntyharjun Miekkakosken maisemista. Oltiin lähettyvillä 70-vuotispäiväkahvilla ja päätettiin lähteä ihailemaan maisemia. Parasta kesässä on kyllä Suomen luonto ja lämpimät päivät.
En kyllä voi olla mainitsematta eilisestä retkestä Upinniemen varuskuntaan. Se oli myös yksi kesän kohokohdista. Siitäkin syystä, että aikoinaan 36-vuotta sitten kävin samaisessa paikassa vierailemassa silloisen sulhaseni valapäivää ja samana päivänä teimme sitten toisen valan eli menimme kihloihin. Eilen pääsin sitten uudelle tutustumiskäynnille tuohonne varuskuntaan, jossa sain nauttia nostalgiset sotkun munkkikahvit.
Tämän viikon haastesana on määrämuoto.
Vanha Primon tehtaan seinämä on jätetty määrämuotoonsa, uuden rakenteilla olevaan asumukseen. Seinämän ympärille kohoaa uusi uljas asuinalue.
Joskus ennen, muinoin on miehenikin ollut tuossa tehtaassa ovenheloja kiillottamassa. Enää siitä on vain muisto jäljellä. Hienoa, että säilyttävät osan tuosta tehtaasta jälkipolville muistoksi tässä muodossa.
Valokuvatorstain 133. kuva-aihe on tällä kertaa ahaa.
Hyvä huomio..siitä tulikin siis mieleeni kahvi. Oltiin Hangossa ja kahviakin teki mieli. Erään talon katolla oli tällainen kyltti. Todellisuudessa lounaspaikassamme pääsi ensin leipä loppumaan ja lopulta myös kahvikin, joten osa meistä jäi kokonaan ilman tuota piristettä. Loppujen lopuksi sain kahvini vasta kotona illalla.
Aina katse maassa, niin jäisi näkemättä monet kivat asiat yläilmoissa. Nosta katseesi korkealle, niin näet enemmän.
Valokuvatorstain 132. haaste:
Täällä viikolla haasteena on Ennen - Nyt.
Aihetta ehdotti Vanha Roosa
Ennen vanhaan ommeltiin vaatteet polkukoneella.
Nyt se käy näppärämmin automaattikoneella, jossa on kaikki hienoudet, eikä tarvitse polkea, kuten ennen. Sähköllä toimii ja koneessa on valokin, ihan omasta takaa.
Valokuvatorstain 131. haaste.
Viikon haaste on kaksoisolentoni. Aihetta on ehdottanut joku teistä jo jokin aika sitten.
Eikös ollakin kuin "kaksi marjaa"? Minähän olen tunnettu tuosta pinkistä väristäkin. :)
Valokuvatorstain 130. kuva-aihe:
Tämän viikon haaste on Vapun ja kevään kunniaksi Naamiaiset. Toki tavalliseen tapaan aihetta saa käsitellä vapaasti; hyviä inspiraatioita kaikille.
Tällaisia naamareita oli vappunaamiaisiin tarjolla vappukauppiailla viime vuoden vappuna.
Tällaisilla hassuteltiin tänä vappuna. Itseltäni jäi mökkiloman vuoksi naamarit kotiin, mutta tämän hatun lainasin pikkuystävälleni vappukarnevaaleihin.
Valokuvatorstain 128. kuvahaaste:
Tällä viikolla haastesanana on saapuminen.
Pääsiäisenä olimme mökillä ja sunnuntaina kantautui pihapiiriin lujaa isojen lintujen ääntelyä. Päätimme lähteä kävelylle katsomaan, että onko vanhalle suolle jo saapunut joutsenia tai kurkia. Koska tielle asti ei näkynyt mitä vanhan suon päässä on, niin jatkoimme matkaa lumisen metsätien päähän, josta pääsimme puiden läpi tiirailemaan pellolle päin, josta ääni kantautui. Siellä ei ollutkaan joutsenia tällä kertaa, vaan kurkia, jotka olivat palanneet pitkän matkan takaa etelästä, tänne tutuille seuduilleen.
Kovin tarkkaa kuvaa en saanut, sillä pitä sen verran piilossa lymyillä, etten paljastaisi olinpaikkaani linnuille. Muuten ne olisivat lähteneet lentoon heti minut nähdessään. Vähän aikaiselta tuntuu tämä muuttolintujen paluu tänne lumiseen Suomeen tai ainakin sisä-Suomeen, jossa monin paikoin on vielä lunta ja ravinto vähäistä. Surukseni huomasin tänään paikallislehdessä uutisen, jossa kerrottiin kuinka lähistöllä ilves oli napannut pellolta joutsenen ja tehnyt siitä selvää jälkeä. Pitkän matkaa linnut ovat saapuneet ja sitten joutuvat ilvesten suihin....se on sitä luonnon lakia, jolle ei voi mitään. Kaksi kurkea näkyi pellolla, mutta en saanut niitä samaan kuvaan piilopaikastani, puiden kätköstä.
Valikuvatorstain 127. haaste:
Hiljaisen viikon haasteena on VIOLETTI
"Violetti kytketään viisauteen, mutta myös mystiseen ja maagiseen."(http://www.coloria.net/varit/violetti.htm)
Iltaruskon aikaan, voi maantiekin näyttää ihan violetilta.
...ja kesää kohti violetein tunnelmin. Kuvassa kukkii jalokärhö.
Valokuvatorstain 126. kuvahaasteen aiheen tällä kertaa Ursulakatariina on muotoillut kysymyksen muotoon: Mikä tämä on?
Osallistukaa haasteeseen kuvalla, joka - kenties - saa meidät muut arvuuttelemaan kuvattua tai herättää ihmettelemään kuvatun olemusta.
Tässä omat arvuutukseni ja kun en osannut taas päättää kumman laitan, niin laitoin molemmat:
Kuva1: ....siis mikä tämä on?
Kuva 2: ....tai entäs sitten tämä?
Valokuvatorstain 125. haaste on tällä kertaa keittiö.
Haastesanana tällä viikolla on, ah niin arkinen mutta kovin tärkeä: KEITTIÖ.
" Keittiö on kodin sydän. Siellä keitetään, paistetaan ja leivotaan, säilötään, syödään. Ja siinä ohessa ajatellaan omia ajatuksia, vaihdetaan päivän kuulumiset perheenjäsenten kanssa, opetetaan kokkaamista lapsille tai viimeistellään yllätysateria rakkaalle. Keittiössä heräillään, keittiössä suunnitellaan tulevaa päivää - ja taas illalla sammutetaan valot tai kynttilä, kun viimeinenkin janohuikka on sammutettu.
On monta syytä väittää keittiötä kodin tärkeimmäksi tilaksi. Keittiössä eletään tätä päivää - ja tehdään huomispäivän muistoja" ( http://www.rakennaoikein.fi/fi/artikkelit/keitti%C3%B6-kodin-syd%C3%A4n-osa-2)
Mökkikeittiö on yhtä kuin tupa ja keittiö...nykyinen tupakeittiö. Siellä laitetaan ruokaa, katsotaan televisiota, syödään ja puuhastellaan sekä nukutaankin. Keittiön kruunaa vanha kivinen uuni, joka ei tosin ole käytössä, sillä se pitäisi muurata uudestaan ja suunnitelmissa olisi saada kuistilla kyyhöttävä puuhella osaksi lämmityssysteemiä.
Työtilaa ei ole runsain mitoin keittiössä käytettävissä, joten tiskaaminen ja ruoan laitto tapahtuu yleensä keittiön pöydän ääressä. Monesti keittiö laajenee pihamaalle asti ja tiskit tiskataan siellä. Kauniilla ilmalla keittiö voi siirtyä ruokailijoineenkin saunan eteen rakennetulle terassille. Siellä kauniina kesäpäivänä ruoka maistuu tosi herkuuliselta.
Kesäisissä tunnelmissa tällä kertaa.
Kaikki Valokuvatorstain 124. kuvahaaste on tällä kertaa Murphyn laki.
1. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen
2. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen kaikkein pahimmalla hetkellä
3. Mikään ei ole niin helppoa kuin miltä se näyttää
4. Jos on olemassa se mahdollisuus, että useat asiat menevät pieleen,
niin pieleen menee se joka aiheuttaa eniten vahinkoa
5. Kaikki vie enemmän aikaa kuin pitäisi
6. Jos asiat jätetään oman onnensa nojaan, ne menevät huonosta pahempaan
7. Luonto on aina salaisen virheen puolella
8. Jos näyttää siltä, että kaikki menee hyvin, olet varmasti unoh-
tanut jotain
Ei kahvia, ei maitoa, ei sokeria....mikään ei taas toimi..
Yleensähän nämä päivät ovat tiettyjä päiviä...kuten 13 pvä ja perjantai...vaikka onhan niitä muulloinkin, kuten tänään.
Joskus tulee näitä päiviä, jolloin tuntuu ettei mikää onnistu. Kaikki menee pieleen heti aamusta. Kahvikin näyttää olevan loppunut, entäs sitten maito? Senkin on joku juonut loppuun. Sokeria....olisi ehkä riittämiin yhteen kupilliseen, vaan kun ei ole sitä aamukahvia saatavilla.
Tänään näyttää olevan juuri tällainen päivä, kun mikään ei mene niin kuin on suunnitellut. Ensin iski lämpöä odottamatta iltasella, sitten lähti hampaasta paikka yllättäen. Aamulla soittamaan hammashoitolaan, vaan enhän ehtinyt taaskaan ajoissa, vaikka tasan kahdeksalta yritinkin. Sitten kun pääsin ajanvaraukseen, niin kaikki päivystysajat olivat jo annettu. Sen verran hra Murphy tuli vastaan, että sain toisesta hammashoitolasta ajan puolipäivän aikaan. Tuskailin, että miten ihmeessä käy taas näin....jo kolmas paikka viikon sisllä hampaista irronnut.
Alkuperäissuunnitelmiini kuului tälle päivälle pyykkitupa, taidekerho sekä keilaus. Näillä näkymin ei ole niistä onnistunut kuin tuo pyykkitupa ja sekin hieman supistetussa muodossa....huonovointisena oli otettava vain osa pyykeistä mukaan. Katsotaan, että mitä se vointi on illalla, jotta tuleeko keilailusta mitään.
Vielä sen varran piti mättää tältä päivältä, että kun yritin laittaa valokuvatorstain postausta, niin vuodatuksen hallintasivustolla omaa tekstiä kirjoitellessa ei tapahtunut minkään lasita rivinvaihtoa. Kaikki teksi meni pitkään pötköön ja esikatselulla katsottaessa teksti katosi jonnekin "näytön uumeniin ". Oli pakko päättää koko yritys ja nyt sitten näytti jo toimivan....tai näköjään ei toimi sittenkään.
Valokuvatorstain 123. haaste
Tämän viikon haaste on vaihteeksi sitaatti. Iloisia inspiksiä!
"Mieli kuvittaa - mielen tekee mieli ottaa kokonainen kuva elämästä. Mieli koittaa tallentaa viimeiseen asti, mutta me olemme riisuneet muistomme välineen ympärille: kuvalla lähtemisestämme emme voi viestiä muuta kuin keveyden ääntä:"
Juhani Ahvenjärvi: Kahvin hyvyydestä (SanaSato 1997, s. 44)
Elämääni on kuulunut suurelta osin pinkki, ihan värinä ja suurelta osin elämäkin on ollut loppujen lopuksi ruusuilla tanssimista. Ruusuistakin versoaa koko ajan uusia terälehtiä ja elinvoimaa, mutta...
pelkästää sitä ei elämäni toki ole ollut, vaan siihen on kuulunut myös särkyneitä sydämiä, sekä veren pisaroita ja kyyneleitäkin.
Ehkä juuri sitä tämä elämä on....kehdosta hautaan.
Nyt ei ollut mahdollista näin talviaikaan saada yhteen kuvaan mahtumaan tuota mielen tuottamaan kuvaa, jossa olisi voinut olla ruusut ja särkyneet sydämet samassa kuvassa. Olkoonkin nyt näin erillisinä.
MUISTATHAN 300 000:N KÄVIJÄN ARVONNAN. ARVONTA-AIKAA ON TÄHÄN TORSTAI-ILTAAN ASTI. T'ÄÄLLÄ VOIT OSALLISTUA ARVONTAAN.
Valokuvtorstain 122. viikon inspis on PIPOSTA VEDETTY.
Tämä ei ole yhtään mukavaa, kun pitää kesälläkin pitää pipoa tai hattua päässään. Eihän tämä oikein uimalakiltakaan vaikuta, joten jos joku muu ei tätä päästäni vedä, niin sitten täytyy kokeilla itse vetää se pois.
Edit:
Huom!
Osllistu 300 000:n kävijän blogiarvontaan täällä. Osallistumisaikaa on viikon ajan eli ensiviikon torstai-iltaan asti.
Valokuvatorstain 121. inspis on MURTUMIA.
Kolme savista harakkaa istuu käpristyneen kannon juurakon päällä. Vanha raakku on himen kärsinyt sateista ja pinta on murtunut monesta kohtaa. Samoin on nurinkurinen kantokin murtumia täynnä. Kuitenkin jaksavat palvella mökkeilijöiden pihakoristeena ja ohikulkijoiden ihmeteltävänä siinä paikallaan Talven tullen raakut menevät kuitenkin huussiin jäähylle.
Valokuvatorstain 120. inspis on DRAAMA.
Tästä voisi alkaa draaman aihe, jos maastopalo pääsisi leviämään kulovalkean tavoin. Viime kesäisen juhannuskokon jälkimaininkeja.
Tästä kuvastakin löytyi draaman aineksia ja oli vähän vaikea valita. Nämä kaksi kuvaa liittyvät kuitenkin molemmat omalla tavallaan juhannuksen aikaan ja draamaan.
Valokuvatorstain 119. haaste. Haasteena on lausahdus "Helmikuu on helmi".
Aurinko ei jaksa paistaa, vaikka on helmikuu. Siksi pitää helmikuun helmikin löytää muualta. Niitä helmiä löytyy sieltä, mistä niitä vähiten arvaa etsiä. Niitä on lähellämme, vaikka emme niitä aina näekään. Ehkä se aurinkokin vielä paistaa tänne "risukasaan".
Helmikuu on minulle ainakin helmi...uuden elämän alku, uuden mahdollisuuden alku.
Tämän viikon inspiksenä on Kello viiden tee, Syanidilla, kiitos -blogin Elegian ottama valokuva, jota voit katsoa isompana täällä. Vastaa kuvaan omalla valokuvallasi.
haastekuva: © Elegia
Valokuvatorstain 118. haaste
Talven tullen kengät lumessa kostuu, kesän tullen ehkä kukkia kasvaa.
Valokuvatorstain 117. kuvahaaste on moni.
Moni tilhi talven tullen etsii syötävää puiden oksilta. Tiu-tau tilhi...
Lisäsin vielä kuvan vähän laajemmalta alalta. Tästä paremmin näkyy, monestako tilhestä on kyse.
Moni orapihlajanmarjakin hupeni meidänkin ikkunamme vieressä olevasta orapihjasta. Tämä puu ei ole orapihlaja. Nappasin kuvan loppiaisena äidin ikkunasta. Toisella puolen tietä olevassa puussa oli valtaisa määrä tilhiä. Hetken päästä moni lähti lentoon ja loput siinä perässä.
Valokuvatorstain 116.haaste on tällä kertaa sana, planeetta.
Kiertää kuu radallaan.... planettamme maata...
Hups...nytkö se putosi maahan vai onko tämä joku toinen planeetta?
Valokuvatostain 115. kuvahaaste:
Haasteenamme on tällä kertaa katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008).
Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu." (ss. 107-108)
Tästä kuvasta heijastaa mielestäni juuri tuo ihmisten välinen pitkä matka muiden kautta. Linnut näyttävät olevan läheisempiä tälle miehelle ja tuntui kuin ne olisivat tienneet tarkalleen mistä saa ruokaa ja pitkässä jonossa tepastelivat ruokintapaikalle. Halusiko tuo pappa tällä ruokkimisella viestitää jotakin, jota kukaan ei osannut lukea hänestä. Siinä kulki ihmisiä lähekkäin, mutta kuitenkin valovuosien päässä.
Valokuvatorstain 114. kuvahaaste:
Vuoden ensimmäinen haaste on kolmen sanan tekstiote "... silirimpsis, sileä tie..." Teksti on Vexi Salmen käsialaa Irwin Goodmanin esittämään kappaleeseen Silirimpsis. Paul Fagerlund sävelsi. Voit katsoa tekstiä kokonaisuudessaan täällä.
"Silirimpsis, sileä tie
Onnetarten ottolasta maailman halki vie.
Kumpikohan on onnekkaampi..auto, joka ajoi rauhallisesti ja ehti väistää hirven vaiko hirvi, joka ehti tien yli ennen auton tuloa?
Silirimpsis, sileä tie
Reittiä niin vauhdikasta mutkien kautta vie..."...
Tässä toinen sileä tie ja kyseinen auto ajoi, reittiä vähän liiankin vauhdikasta. Arvata saattaa, miten siinä voi käydä. Auto oli ihan tuusan nuuskana tien laidassa, mutta lehtitietojen mukaan kuljettaja selvisi onnettomuudesta.
Onnetar oli kuitenkin suotuisalla päällä, vaikka pahalta tuo auto näytti. Aina ei kuitenkaan voi voittaa, aina ei onni ole myötä.
Silirimpis ja sileä tie...maltti on sittenkin valttia.
Edit:
Piti vielä selvittämän, tuon ylimmäisen kuvan taustaa. Kuva on otettu mökkitiellämme. Tarkoitus oli kuvata kulman taakse häipyvää autoa, mutta samalla kun laukaisin, niin olin näkevinäni jotain liikkuvaa tiellä. Zoomasin kameran kuvaa isommaksi ja olin aika ihmeissäni, että siihen oli tallentunut hirvi. Itse asiassa minulla on yllättävän usein kamera kädessäni, varsinkin mökillä ollessani ja ulkona kävellessämme. Joskus onnistuu vaan näin sopivasti laukaisemaan kameraa.
Valokuvatorstain 113. kuva-aihe on lämpö.
Tämän viikkoisesta valokuvatorstain haasteesta tuli mieleeni heti mökki ja tunnelmallinen pyttyuuni, josta saamme mummonmökkiimme syysiltoina ja joskus talviaikaankin kotoisen lämmön. Väkisinkin tulee mieleen näin joulun aikaan, että miltä tuntuisi joulu maalla ja vanhassa punaisessa mökissä....takkatulen lämmössä.
Varmaan vielä tänäkin päivänä monessa kodissa lämmittää tuollainen vanha pyttyuuni...niin jouluisen tunnelmallista.
Oikein hyvää, lämmintä ja tunnelmallista joulua teille kaikille ja uusin innoin uuteen vuoteen. ;)
Valokuvatorstain 112. haaste: Tekstikatkelma:
Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula).
Toisinaan minä inhoan sanoja tai sitten niitä ei vaan löydy...ikään kuin ei osaisi sanoa mitään.
Edit:
Hieman kuvan taustaa: Kuva on otettu toissa syksynä Juuan Kivikeskuksesta, Itä-Suomesta....Kolin reissultamme. Siellä oli kuva näyttely, joka kuvasi Suomen suurinta esihistoriallista kivirakennelmaa. Tässä kuollut kivikauden aikainen ihminen näyttelyssä.
Kiven käytön historiaa: |
|
Kiven käytön historia kertoo ihmisen biologisesta kehitystä ja
kiviteknologian varhaisvaiheista. Vitriinikehän keskelle on sijoitettu varhaispronssikautista polttohautausta esittävä dioraama. Uskomuksissa kiviset käyttöesineet ja aseet seurasivat vainajaa kuoleman valtakuntaan. Vainaja, vaikka vain keinotekoinen, tuo vitriinien elottomiin esineisiin inhimillisen taustan, yksilön, joka edustaa symbolisesti yhtä rengasta kauttamme tulevaisuuteen ulottuvassa sukupolvien ketjussa. |
111. Valokuvatorstain haaste:
Valokuvatorstai haluaa juhlistaa itsenäisyyspäivää kuvapeittohaasteella. Tarkoituksena on kerätä mahdollisimman kattava peitto osallistujien itsenäisyyspäivästä, kuvausaika n. klo 18. Haaste on varattu yksinomaan tuoreille 6.12. 2008 klo 18 otetuille kuville. Otoksia voi tarjota linkitettäväksi seuraavan viikon torstaihin asti. Valokuvatorstain seuraava haaste julkaistaan normaaliin tapaan torstaina 11.12.
Tässä oman Itsenäisyyspäiväni tunnelmaa:
Äidin siniristilipusta nappasin päivällä kuvan. Tuon lipun hän on joskus ostanut kirpputorilta ja siinä oli alustassa kaiverrus, jonka mukaan lipun olisi saanut eräs vääpeli. En tiedä mitä KKR tarkoittaa, mutta sen perässä oli päivämäärä 5.4.1941, jolloin lippu on luovutettu hänelle.
Oma siniristilippumme liehui parvekkeen jouluvalojen lomassa...tunnelman luojana.
Iltaan kuului tietenkin myös Itsenäisyyspäiväjuhlien seuraaminen televisiosta ja samalla illan juhla-ateria...."...Tuokaa Karjalanpaisti takaisin".
Itsenäisyyspäivän illan tunnelmaa pihapiirissämme.
Oli "ihan pakko" täyttää tätä Itsenäisyyspäivän kuvapeittohaastetta, neljällä kuvapalalla...täältä tätä kuvaa siis peittoaa.
Valokuvatorstain 110. kuva-aihe on lasi.
Ennen vanhaan asumusten ikkunat tehtiin aivan oman mitan mukaan. Meidän vanhassa mummonmökissämme on viisi tällaista ruutuikkunaa. Toissa kesänä oli tarpeen maalata ikkunapokat ja samalla uusia muutama rikki mennyt ikkunalasi. Oli tarkkaan mitattava ruutujen koko ja etsittävä kylältä yritys, joka leikkaisi ruudut millilleen oikeaan kokoon. Otimme yhden ylimääräisen lasin, kaiken varalta. Huomasimme mökillä, että yksi ostetuista laseista oli haljennut. Emme viitsineet sen takia lähteä yhtä ruutua vaihtamaan, vaan otimme varalasin käyttöömme. Kärsimme sen rikkoutuneen lasin "nahoissamme". Melkein kaikki ikkunalsit taitavat olla jo lähes 80-vuotta vanhoja. Ikkunasta katsellessa....jostain tietystä kohtaa lasi valehtelee. Lasin pinta jotenkin varmaan muuttuu ajan kanssa.
Onhan tällaiset lasi-ikkunat hieman epäkäytännöllisiä, ainakin pesun suhteen, mutta muuten ne sopivat vallan mainiosti tyyliltään, tähän mummonmökkiimme. Eipä taida vanhoissa mökeissä olla juuri missään saman kokoisia ikkunalaseja, joten ei ole ollut varmaan mitään standardimittoja siihen aikaan.
Valokuvatorstain 109. haaste on tällä kertaa tekstiote:
Kunpa nykyaikainen tiede keksisi lääkkeen, joka saisi ajan tuntumaan paljon pidemmältä, niin kuin se tuntui lapsena. Mikä upea lääke. Vuosi tuntuisi vuodelta, eikä kymmeneltä minuutilta. Aikuisuus tuntuisi pitkältä ja täyteläiseltä, eikä joltakin holtittomalta tivoliajelulta. Kuka haluaisi tällaista lääkettä? Vanhemmat ihmiset varmaankin - sellaiset, joiden kuluvan ajan taju on polkaissut kaasupoljinta.
Ja pitäisi kai keksiä myös lääke, jolla on vastakkainen vaikutus. ---"
(Dennis Coupland: Eleanor Rigby. Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2007, suom. Katja Rosvall.)
Tässä oma visioni tästä lääkkeestä. Kumpa ihminen olisi kuin vedettävä nukke. Avaimella saisi lisäaikaa ja tuntikin tuntuisi pidemmältä, aikuisuuteen saisi lisäaikaa avaimesta vedettäessä...aika ei pysähtyisi, jos sitä haluaisi jatkaa.
Sillä voisi olla myös vastakkainen vaikutus. Jättää vain ajan vetämättä, niin silloin ajan kulu pysähtyy, aivan niinkuin nukenkin kohdalla on käynyt.
Valokuvatorstain 108. kuva-haaste on tällä kertaa tutkielma esineestä. Toivomme kolmen kuvan sarjaa valitsemastanne esineestä.
Tämä on Junghansin vanha seinäkello. Mieheni osti sen muinoin, entiseltä naapuriltamme pilkkahintaan, sillä kello oli sota-aikana pommituksessa tippunut seinältä ja sen vetojousi oli mennyt poikki. Näppäränä miehenä puoliso sitten otti soittopuolelta jousen ja vaihtoi sen vetopuolen jouseen. Eihän sill mitään väliä ollut, jos kello ei soittanut puolen tunnin välein kovaäänisesti. Parempi niin, sillä aika hermostuttavaa sellainen jatkuva kellon pimputtelu.
Jos mieheni saisi viedä jotain hautaan mukanaan, niin tämä olisi varmaan se esine, jonka ottaisi mukaansa. Kauniitahan nämä Junghansin kellot ovat ja huolella tehtyjä.
Täältä kellokaapin sisältä löytynee sitten niitä rikkinäisiä osia sekä vetoavaimia. Ihan on käyttökelpoinen kello nykyään, vaikka ei soittopuoli toimikaan.
Valokuvatorstain 107. kuvahaaste on "silta nykyaikaan".
Tämän viikon inspiksenä on Keltainen kuu -blogin Elviksen ottama valokuva, jonka nimi on Silta nykyaikaan. Vastaa kuvaan omalla valokuvallasi. Jos liität yllä olevan kuvan blogiisi, olisi hyvä linkata kuvaajan blogiin esimerkiksi merkinnällä © Elvis. Siten kunnioitamme kuvaajan tekijänoikeuksia. Mielenkiintoisia kuvaushetkiä kaikille!
Oma valokuvani haasteeseen:
Tämä silta nykyaikaan on otettu viime kesänä Hirvensalmen Kissakosken vesivoimalasta. Aikoinaan Kissakosken vesivoimala tuotti lähes kaiken Etelä-Savon sähköstä. Nykyään voimalassa sijaitsee yritystoimintaa kahvilaravintola ym. palveluita. Nykyään tuon sillan kupeessa kukkii kesäisin valtaisasti valkoisia lumpeita, mutta maantien varrella olevan sillan kupeesta saataa löytää vaaleanpunaisia lumpeita. Itse emme niitä löytäneet. Harmillista, jos joku niitä erikoisia lumpeita noukkii matkamuistoksi. Vedessä näkyi vain niitä lumpeiden lehtiä.
Edit:
Hieman selvennystä edelliseen. Siltakuva on otettu Kissakosken entisen vesivoimalan kulmalta, josta näkyy hyvin tuolle vanhalle sillalle. Sinne pääsee kävellen myös kalaportaita kulkevan sillan kautta. Tämä kuva taas on otettu tuolta vanhalta sillalta päin. Vesivoimalan kausi on päättynyt ja nyt tuossa voimalarakennuksessa toimii myös elokuvavoimala, joten vanhasta elämästä on siirrytty nykyaikaan. Kissakoski on matkailunähtävyys, joka on kappale kaunista Suomea.
Valokuvatorstain 106. kuva-aihe on suomalainen nuorallatanssi.
Minun versioni suomalaisesta nuorallatanssista on tässä:
Kuvan nappasin kesällä vesisaavin reunalla "tanssivasta" heinäsirkasta. Siinä voi käydä köpelösti, jos sattuu reunalta tipahtamaan täyteen vesisaaviin. Elämä se on yhtä nuoralla tanssia.
Valokuvatorstain 105. kuva-aihe: Tällä kertaa haaste on kuvamuodossa. Valokuva on Ian Brittonin ottama ja Freefoto.com -sivuston kuvapankissa. Kuva on Creative Commons -lisenssin alainen.
Vastaan kuvaan omalla kuvallani:
Edit 10.10.2008:
Enpä viitsinyt pitää teitä jännityksesssä....minnekä tuo salaperäinen polku johtaa? Tästä matka jatkuu:
....salaperäisyys tiivistyy...
Kaksin oli kyllä turvallisempaa kulkea. Näin pysyivät pienet vihreät miehet ja kartanon kummitukset loitolla.
Valokuvatorstain 104. kuvahaaste on KILTTI.
Kiltistä tuli mieleeni perhoset. Monet eläimet tuntuvat joskus pelottavilta ja niitä ei uskalla välttämättä lähestyä. Perhoset kuitenkin ovat siinä mielessä erilaisia, että ne eivät pure tai pistä. Ne ovat kilttejä ja niitä on ihana tarkkailla. Kuvassa poseeraa Neitoperhonen. Neidothan ovat kai yleensä kilttejä, vai mitä?
Valokuvatorstain 103. kuvahaaste: Tällä kertaa inspiksenä on vajaa säepari Joona Kivirinnan runosta 'Paluu', joka löytyy kirjailijan esikoisrunokokoelmasta Kymmenen vuoden päästä annamme lapsille nimet (Tammi 2008, s. 54.)
Painavinta mitä tiedän on salaisuus
joka jäi kertomatta ---
Salaisuus, joka jäi kertomatta. Mielessä salaisuuksia, joita ei osaa vielä sanoiksi pukea, näin tämäkin salaisuus jäi kertomatta, vaikka kommunikointiväline olisikin ihan käsien uloittuvilla. Toivotaan, että kymmenen vuoden päästä ei haudo enää sisällään noita salaisuuksia, vaan osaa puhua pahan- ja hyvänolonsa julki.
Valokuvatorstain 102.inspissana on helppo.
Nykyajan nuoret saattavat saada joskus helpolla rahaa lahjaksi. Nykyään toivotaan rippilahjoiksi skoottereita tai mopoja. Minä en ole kuin unissani nähnyt tällaisia rahasummia, enkä varman koskaan ole saanut hypistellä viisisatasta tai sitten satasen euroa käsissäni. Olisipa se rahantulo näin helppoa. Tässä ollaan helpolla rahalla menossa ostamaan ensimmäistä omaa skootteria.
Mitäpä mahtavat nämä maalaisammut ajatella aitauksen toisella puolen toljottavista kaupunkilaisflikoista? Katsovat kuin sonni uutta veräjää. Ajatelkoot mitä lystäävät. Lomalla piipahdimme paikallisella tilalla, jossa nämä ammut olivat pellolla. Pienet kaupunkilaistytöt eivät olleen juurikaan lehmiä aikaisemmin livenä nähneet, joten pitihän näitä jäädä ihmettelemään. Ihmetys näytti olevan molemminpuoleista. Hieman epäluuloisin ajatuksin nämä ammut mietä tarkkailivat.
Valokuvatorstain Sadannen haasteen aiheena on Alastalon ehdottama kesämyrsky 2008, jossa haastettiin osallistujat valokuvaamaan kesän 2008 myrskyjä ja niihin liittyviä ilmiöitä.
Myrsky nousee....
Varsinaista kesämyrkyä ei kai ole kohdalleni sattunut, mutta tuulinen vesisade pääsi riepottelemaan mökin kuistille asennettua katosta. Eräänä aamuna se löytyi pihan perältä jalat kohti taivasta.
Kaatosateitakin on riittämiin nähty kesällä. Tässä eräs sellaisista, jonka uhriksi jouduimme kauppamatkalla. Onneksi suojaisa paikka löytyi läheltä.
...sataa, sataa ropisee...pili-pili-pom...
...ja myrskyn jälkeen on poutasää ja taas pilvisenkin päivän jälkeen jaksaa aurinko taas paistaa.
Valokuvatorstain 99. haastesana on tällä kertaa iho.
Valitsin tämän kuvan, koska asia on ollut minulle hyvin ajankohtainen. Heinäkuussa leikattiin alahuulesta okasolusyöpä ja kaulalta poistettiin neljä vartijasolmuketta (imusolmuketta). Nappasin itsestäni muutaman kuvan leikkauspäivän iltana, kamerani itselaukaisijan avulla sekä ihan suoraan napsauttamalla. . Näppärää...eikö? Kamerassa on se hvyä puoli, että siinä on kääntyvä näyttöruutu.
Tuo okasolusyöpä on aurinkokeratoosin pahempi muoto eli aurinko on oikeasti petollinen kaveri. Iho muistaa hyvin haitalliset säteet. En ole koskaan ollut mikään auringonpalvoja, mutta kasvoihin tarttuu aurinko helpommin, vaikka jatkuvasti kuljenkin lippis tai lierihattu pääässäni. Nyt pitää suojautua jatkossa entistä paremmin tuolta auringolta, joka hellii toisten ihoa ja tuhoaa omaani.
Kesätauon jälkeen, valokuvatorstain 98. kuva-aiheena on keskeneräinen. Aihe on ollut kyllä jo aiemminkin esillä eli haasteessa 68. Edelleen keskeneräistä löytyy...eihän maailmaa valmiiksi koskaan saa.
Nurmipuiston reunustalta oli tasattu maata ja nostettu nurmikerros pois. Ihmettelimme moisia tikkuja, joita oli tasavälein. Ei taida kyseessä olla pensaiden tai puiden istutusvälit. Mataako kyseessä olla joku uusi kevyenliikenteen kulkuväylä, mutta mitä merkitystä näillä kepeillä mahtaa olla? Näyttää kovin keskeneräiseltä hankkeelta ja saahan nähdä mitä siitä aikanaan tulee.
Lisäyskuva:
Lisää tikkupolkua...mitä ihmettä?
Valokuvatorstain 97.kuvahaaste ja viimeinen inspis ennen kesälomaa (9.7. - 20.8.) on Beirut-yhtyeen kappale Sunday Smile. Jos musiikin kuuntelu syystä tai toisesta ei omalta koneelta onnistu, haasteena on silloin kappaleen nimi Sunday Smile.
"Mikä nauraa niin kuin aurinko, mikä itkee niin kuin kuu.
Mille meidän isä salaa kuiskaa: baby I love You
Nyt tulkaa kaikki katsomaan kun vauva hymyilee
-niin tiedättepä senkin missä onni lymyilee."
Tämä on mummin pikku-ukko, joka saa meidät kaikki hymyilemään hassunkurisilla ilmeillään. Lapsen hymy karkoittaa kaikki maalliset murheet.
Valokuvatorstain 96. kuvahaaste. viikon haastesana on "kuiske".
Pihlajaperhoset kuiskuttelevat pellon laidassa keskenään. Niitä oli juhannuksen aikaa liikenteessä iso lauma ja tuossa kostealla hiekalla oli varmaan mukava pitää kuiskuttelukokoontuminen.
HUOM!
Nyt on lisäksi luvassa sunnuntai-iltaan asti, 200 000-kävijämäärän johdosta arvonta, joten käy jättämässä merkkisi myös arvontapostukseeni. Jätä linkkisi tai sähköpostiosoitteesi mahdollista voittoa varten linkiksi.
Hyvää kesää kaikille ja napatkaa huikeita myrskykuvia, vaikka toivotaan enemmän aurinkoa ja lämpöä.
Valokuvatorstain 95. kuvahaaste on "Yötön yö":
Juhannukseen kuuluu monesti juhannustanssit. Silmät hieman sumeana kaikki voi näyttää hieman erilaiselta vai olisiko kamerassa ollut vika? Tässä suomalaista maaseudun juhannustunnelmaa. Juhannuspäivänä tämä traditio jälleen toistuu samassa paikassa ja tanssi se on, joka pään sekoittaa.
Pitää vielä nostaa nuo eiliset postaukseni tähän samaan sarjaan, sillä kuuluvat juuri tähän yöttömään yöhön.
Kaikesta hauskasta ja yöttömästä yöstä huolimatta, kannattaa muistaa muutama tärkeä seikka, ettei veneessä kannata keikkua ja ehkä parempi pitää jalat tukevasti maan pinnalla.
Viikon inspissana on "sattuma".
Se taisi olla sattuman sanelema juttu, kun kesken leivontatouhun kananmuanlaatikko tipahti käsistä, suoraan mökin lattialle. Vieressä istuvat neitokaiset ihmettelivät, että "kelle leivot, mummi kelle?" No, pienoisille piimäsuille.
Tässä tilanteessa noramaalisti ehkä hermostun, mutta nyt alkoi naurattaa ja ennen kuin tuon sotkun sain korjattua, niin piti hakea kamera, sillä tällaista kuvaa minulla ei ennestään ollutkaan. Tämä siis todella taisi olla sattuman sanelema juttu, kun tällainen haaste tälle viikolla tupsahti.
Saivatpa lapsoset mummin tekemiä vohveleita, mutta nämä munat joutuiva laskiämpäriin tämän sattuman jälkeen. Tuumasin vain, että ne taisivatkin olla hieman liian pieniä, joten ei haittaa.
Valokuvatorstain 93. kuvahaaste on "Inhimillinen tekijä".
Sinä voit olla se inhimillinen tekijä, joka voit antaa jollekin tuntemattomalle, korvaamattoman lahjan eli elämän. Kiitos tuntemattomalle!
Tässä toinen vertauksellinen kuva, jonka postasin viime viikolla, kun naapurin pikkutyttö oli löytänyt pari pesästä tippunutta linnunpoikasat ja toisen saimme pelastettua räystäskourusta syrjään. Hieman pehmeämpään paikkaan, josta emo oli hakenut turvaan lasten leikkipaikalle, hiekkalaatikon alle. Siellä hän kävi syöttämässä pikkuistaan.
Valokuvatorstain 92. kuvahaaste on:
"Jo joutui armas aika..."
Maanantaina kuvailin Helsingin Kaivopuiston rannassa joutsenia. Niitä oli siellä aikamoinen joukko. Kesän tulon aistiin luonnosta ensin. Kukat kukkivat ja muuttolinnut palaavat. Minulle kesä on paljolti kameran kanssa heilumista. Tuntuu kuin joku kumma himo iskisi kuvaamaan eläin- ja kasvikuntaa.
Olisin voinut oleilla kuvauspaikalla vaikka kuinka kauan, mutta kamerasta loppui akut, joten eihän siitä mitään olisi tullut.
Pitänee vielä laittaa tämä kesäisen oloinen, merellinen kuva. Taustalla näkyvä Suomenlinna, on monelle kesän kohokohta ja retkikohde. Merellä seilailee paljon moottoriveneitä sekä purjeveneitä, tähän aikaan suvesta. Kyllä kaupungissakin kesän tulon aistii.
Itse olen kyllä niin kesäihminen, että tuntuu kuin itsekin heräisin talvihorroksestani.
Valokuvatorstain 91. kuvahaaste:
Meillä on synttärit! Tässä kuussa torstaiblogit ovat toimineet 2 vuotta. Runotorstain puolella on kirjoitettu satoja kauniita, karheita, syvällisiä, leikkimielisiä ja haastavia runoja. Valokuvatorstaihin osallistuneet ovat vastanneet haasteisiimme vakavien, hassujen, luovien, tutkiskelevien ja pysäyttävien valokuvien kera! Lämmin kiitos kaikille osallistujille.
Ja sitten tämänkertaiseen haasteeseen, joka on... juhlan kunniaksi...
2
Voit myös osallistua ennenjulkaisemattomalla kuvalla, joka liittyy valokuvausharrastukseesi (esim. kuvausretkiisi) Valokuvatorstain puitteissa. Hyviä inspiksiä.
Onnea 2-vuotiaalle valokuvatorstaille! Kaksin aina kaunehimpi, kuten kuvassakin. Tässä kuvani juhlan kunniaksi. Kiitos menneistä haasteista ja toivotaan monin verroin haasteita lisää. Näitä haasteita joka viikko niin jännittyneenä odotellaan.
Bloggers Unite is an initiative designed to harness the power of the blogosphere to make the world a better place. By challenging bloggers to blog about a particular social cause on a single day, a single voice can be joined with thousands of others to help make a real positive difference; from raising awareness for cancer, to an effort to better education systems or support 3rd world countries." (Bloggers Unite - Blogging for hope)
Blogiyhteisö nimeltä BlogCatalog haastaa bloggaajat kautta maailman kirjoittamaan ihmisoikeuksista torstaina 15.5.2008. Ihmisoikeudet on osa BlogCatalogin haastesarjaa Bloggers Unite - Bloggin for hope. Mutta kuinka käsittelet aihetta valokuvan keinoin? Kuvaa ja osallistu, aikaa on viikko. BlogCatalogin haastesivulle vinkkasi Teppo.
Kullakin ihmisellä on, oikeus elämään. Kullakin ihmisellä on oikeus ihmisyyteen ja tasa-arvoiseen kohteluun. Miten saisimme maailmasta niin hyvän ja karsittua epäoikeuden mukaisuuden ja alistamisen.
Ainakin osittain voi toteutua, mutta paljon on vielä saavuttamatta. Vammaisille ja pitkäaikaissairaille olisi saatava vielä inhimillistä kohtelua ja tasa-arvoa.
Valokuvatorstain 89. kuva-aihe:
Valokuvatorstain tämänkertaisena haasteena on jatkaa kuvasta. Voit tarkastella maalausta isommassa koossa täällä. Assosioi vapaasti, käytä mielikuvitusta. Antoisia kuvaushetkiä.
Missä mun kultani viipyykään....ei näy, johan pitäisi olla kotona. Ovenkin aukaisin jo valmiiksi ja ei vaan kuulu kultaa kotiin. Onkohan jotain tapahtunut? Vähän kyllä tässä alkaa huolestuttamaan...
Valokuvatorstain 88. kuvahaaste on "aatteen paloa".
Vappuunkin liittyy monenlaisia aatteita. Ilmapallotkin kuvastavat omaa aatettaan. Kenen joukossa seisot?....Taidan itse seistä ainakin näiden pinkkifanien joukossa. Pinkit vaatteetkin, on mun aatteet..
ILOISTA VAPPUA KAIKILLE!
Valokuvatorstain 87. kuvahaaste on kotimainen.
Tulipa oikein valinnan vaikeus...
Ps,
Sillanpään Jartsahan se siinä...takavuosien tangokunkku ja edelleen kestosuosikki. Muistuuko mieleen....Satulinna?
Rappion estetiikkaa on Valokuvatorstain 86. kuvahaasteessa.
Tässä luonnon rappioitunutta estetiikkaa. Pääsiäistulppaanit ovat hetken kauniita, mutta pian ne rappioituvat. Katsojan silmissä kuitenkin voi vielä nähdä niiden kauneuden.
Valokuvatorstain 85. kuvahaaste:
Hei taas. Tällä kertaa valokuvatorstaissa inspiroidutaan "kirjallisissa" merkeissä, aihetta ehdotti Elegia. Valitse siis yksi kirjannimi näistä: 1. Humiseva harju 2. Lennä, uneksi tai 3. Vetää kaikista ovista ja ota nimen inspiroima valokuva, vapaasti assosioiden ja leikkimielellä tietysti. Muistathan kertoa blogillasi valitsemasi kirjan nimen. Runotorstaissa on sama aihe. Haastavia kuvaushetkiä.
Emily Brontë, Humiseva harju (Otava), Erica Jong, Lennä, Uneksi (Otava), Eeva Joenpelto, Vetää kaikista ovista (WSOY)
Oma valintani kuvahaasteeseen oli "vetää kaikista ovista"....sanatarkasti.
Näinhän sitä mökkiaikana pihanperälle väillä tulee kiirus ja joskus jopa jonoon asti. Kuka ehtiin ensin....
Valokuvatorstain 84. kuvahaaste on mörkö.
Mitähän se mörkö tahtoo?....
Edit:
Oli ihan pakko lisätä tämä. Mörköllä on jo kaveri, joten jotain muuta se mörkö jahtaa...
Valokuvatorstain 83. haaste:
Haasteemme on vaihteeksi vain yksi sana, Heijastuksia. Kuten tavallista, assioida saa juuri niin vapaasti kuin lystättää.
Haasteen keksi Mezzoforten Heidi.
Heijastaa se peilikin ja mikäs siihen peiliin heijastaa? "Kerro, kerro kuvastin....ken on maassa kaunehin".
"Istuudun penkille tarkastelemaan listaa. Arvioin sitä pitkään. Lista on rehellinen. Olen tyytyväinen siihen. Kenties etsimäni esine on olemassa, kenties ei. Se ei ole kovin tärkeää. Mutta lista on tärkeä. Sillä huomiolla on minulle merkitystä. Se on todella arvokas."
....mutta tämä lista on tärkeä, vaikka kyllä täytyy myöntää että tästä esineestäkin on tullut aivan liian tärkeä kapine. Tuo lista sisältää kaikki mahdolliset ystävien ja tuttavien numerot. Annas olla, jos sattuu hukkaamaan tuon listan kännykästä, niin sitten on tosi pulassa. Kaikkia numeroita kun ei saa haalittua luettelostakaan takaisin. Listalla kuitenkin pari numeroa on ylitse muiden. Ne ovat ICE-koodit, jotka ohjaavat lähimmäisten numeroihin, jos joudun onnettomuuteen tai hätään ja pitäisi saada läheisiin yhteys. Sen koodilistan takaa tuntematonkin tietää, kelle soittaa ja ilmoittaa tapahtuneesta.
Valokuvatorstain 81. kuva-aihe:
Helmikuun viimeinen haaste on "valinnan vaikeus". Aihetta ehdotti Maiju. Osallistumisaikaa on viikko.
Usein sitä ihmiselle tulee valinnan vaikeus, mihin aikansa käyttää. Meilläkin on "aikaa" näin paljon, mutta aina tuntuu, ettei se riitä. Tulee valinnan vaikeus, mitä jättää väliin ja mihin aikansa kuluttaa.Tänäänkin tuntui vaikealta valita, millä ajalla ehtisi vastata tähän haasteeseen. Kaikki "aikamme" olivat vääriä.
Valokuvatorstain 8o. haaste haikailee rajojen perään eli aiheena on " Jotain rajaa".
Jotain rajaa on oltava ruokailussakin. Ehkä tämä ei silti ole sitä, miltä se näyttää?
Ps, Ota osaa juhla-arvontaan, aikaa 25.2.2008 asti ja osallistua voi täällä.
Valokuvatorstain 78. kuvahaaste on historia.
Historia tarkoittaa paitsi yhteisön menneisyyden vaiheita, myös menneiden tapahtumien kuvausta tai tutkimusta, historiatiedettä ja sen tuloksia (Wikipedia).
Lisään määritelmään yksilön. Myös yksilöllä on historia.
Valokuvatorstain haastesana tällä viikolla on historia. Miten sinä kuvaat historiaa?
Oma valintani aiheesta on Suomen elinsiirtojen historia. Myös yksilöllä on historiansa. Näissä kirjoissa olen itse osa tuota historiaa. Kirjassa on kappale sairaan roolista, jossa itse olen osa tuota hirtorian kirjaa ja lisäksi olen päässyt ihan kuvassakin mukaan tuohon teokseen. Siinä on maksansiirron saaneita, sekä "uuden elämän kätilö" Krister Höckerstedt kuvassa kanssamme.
Valokuvatorstain tuorein haastesana kätkeytyy alla oleviin sitaatteihin.
Yks voima sydämehen kätketty on…
On voima, mi mielet nuorentaa…
Yksi on voima ylitse muiden…
Löysin paperikuvieni joukosta vuosia sitten ottamani kuvan mökiltä. Tämä kuva on otettu Pekan päivien jälkeen. Ei pidä kuvitella, että juhlat olivat sen kaltaiset, kuten kuvasta voi olettaa. Tuona iltana olimme naapureiden mökillä juhlistamassa pariskunnan syntymäpäiviä, kun toinen naapuri tuli juhliin. Oli aikamoinen ukonilma ja kyselin, että olio katoksemme pystyssä, kun hän ajoi ohi. Hän ihmetteli, ettei mitään katosta nähnyt. Palattuamme illalla mökille, niin edellisen illan nimipäivien viettopaikka näytti tältä.
Mökkimme sijaistee tien laidassa ja joskus jopa tuntuu siltä, että sinnepä voisi joku trobi iskeä. Niitä on ollut muutamien kymmenien kilometrien päässä, joten olikohan tähänkin paikkaan sattunut joku sellainen myrskypyörre. Tuolitkin taisivat olla kumossa, mutta keinu oli pystyssä. Tuo telttakatos oli pienen hetken verran vain käyttökelvollinen. Tuon nimipäiväjuhlan jälkeen sen putket olivat niin solmussa, että sitä emme enää käyttäneet.
Maan voima se kaiken muun voiman voittaa ja sille ei ihminen mahda mitään.
Nuoresta iästään huolimatta, jo rahan kiilto silmissä. :)
Eihän tämä järin kaunista katseltavaa tietenkään ole, mutta kun kerran haastettiin, niin tässäpä tämä. Tästä on tullut viimeaikoina varsinainen kipupiste, niin fyysiesti kuin henkisestikin.
Kaupunki säästä ja priorisoi. Keskussairaala säästää ja priorisoi. Yhteiskunnalla ei ole enää halua, eikä aikaa, eikä rahaa puuttua näihin "vähäpätöisiin" ongelmiin. Täytyy olla todellinen sairaus, jota hoidetaan. Nyt on hoitoni tässä tapauksessa lopetettu, resurssipulan vuoksi. Tästä tulee pikkuhiljaa jo uusia kipupisteitä eli päänsärkyä, että mitä sitten kun tulehdus iskee? Tämä on siis tällä hetkellä, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, oma kipupisteeni.
...ja nyt se koira on älähtänyt, johon kaikka on kalahtanut. Asiasta puhutaan vielä.
Edit 17.1.2008, klo 18:20:
Moni on ihmetellyt, että mitä kummaa kuvassa on? Selvennys niille, jotka eivät ole lukeneet viimeaikaisia postauksiani tästä kipupisteestä. Kuvassa on jousihoidolla oikastavaa kynttä. Jousen on tarkoitus oikaista sisäänpäin kasvavan kynnen kasvusuuntaa. Kynnen kasvaessa nahan alle, on edessä tulehdusriski ja nyt tämä hoito on lopetettu osaltani resurssipulan vuoksi.
Valokuvatorstain 74. kuvahaaste:
Hei. Tässäpä teille jälleen pähkinä purtavaksi, hyvät torstailaiset. Haasteen nimi on "jatka kuvasta".
Ota yllä olevan kuvan herättämien ajatusten tai tuntemusten pohjalta valokuva, jonka voi tulkita olevan sisällön tai muodon puolesta yhteydessä haastekuvaan. Osallistua voit viikon ajan.
JATKUU:
Kuvassa oleva mummo muistelee nuoruuttaan ja lasten sekä lastenlasten syntymää. Miettii katoavaisuutta ja kuinka elämä sittenkin jatkuu jossain muodossa sukupolvesta toiseen.
Valokuvatorstai haluaa juhlistaa vuoden 2008 alkua kuvapeittohaasteella. Tarkoituksena on kerätä mahdollisimman kattava peitto osallistujien uudenvuodenpäivästä. Haaste on varattu yksinomaan tuoreille kuville. Kellonaika olisi mukava lisä. Otoksia voi tarjota linkitettäväksi viikon ajan. Valokuvatorstain seuraava haaste julkaistaan normaaliin tapaan torstaina 10.1.2008.
Uutta vuotta 2008 otimme vastaan ystäväpariskunnan luona aika "kuivissa" merkeissä. Vain pieni lasi siideriä oli juhlistamassa iltaa. Kyläpaikan parvekkeelta oli mahtava näköala ihailla ilotulitteiden loistoa, mutta kauempaa näkyvät raketit näyttivät kuvissa aika suttuisilta, joten valitsin tämän tunnelmallisen illanistujaiskuvan. Olimme autolla liikenteessä ja kotiin tullessa puolen yön jälkeen oli liikenteessäkin melko rauhallista. Jostain vielä kantautui rakettien jyske, mutta mitään ei enää näkynyt.
Oikein hyvää Uutta alaknutta Vuotta 2008 kaikille valokuvatorstain kommentoijille ja kuvaajille!
Valokuvatorstain 72. kuvahaaste on kiire
Joulun maissa on kaikenlaista kiirettä. Tuntuu, että joulu tulee aina yhtä yllättäen. Joulukortitkin pitäisi lähettää parin päivän päästä ja tässä askartelussa näyttää tulevan jälleen yhtä kiire kuin joka muukin joulu. Vielä pitäisi jokunen kortti saada aikaiseksi. Sitten on vanhojen korttien etsiminen, että kenelle sitä sitten ainakin pitäisi muistaa kortti postittaa. Tosin ei niitä kyllä satamäärin tänä vuonna lähetetä. Kiirusta siis pukkaa ja paljon muutakin kiirusta, kuin korttien teko.
Valokuvatorstin 71. kuvahaaste:
Suomi täyttää tänään 90 vuotta. Itsenäisyyspäivän kunniaksi Valokuvatorstain tämänkertainen haastesana on juhlava.
Itsenäisyyspäivän aattona juhlistimme myös Vapaaehtoistoiminnan kautta Suomen itseäisyyden 90-vuotisjuhlaa. Aikoinaan on myös paljon vapaaehtoisia tarvittu tätä maatamme rakentamaan ja niin tarvitaan vapaaehtoisia edelleenkin.
Liehukoon lippu juhalavasti 6.12.2007 kaikissa Suomen saloissa, 90-vuotiaalle tasavallallemme.
Valokuvatorstain 70. kuvahaaste on tenkkapoo.
Taisi tulla jollekin tenkkapoo, kun kaksi korkkaamatonta viinapulloa kolahti rapun kaiteeseen kassissa ja hajosi porraskäytävään tuusan nuuskaksi. Parempi ehkä maassa, kuin jumalattoman suussa, sanoo sananlaskukin. Ehkä tämä olisi ollut jo aivan liikaa ja siitä olisi voinut tulla vielä isompi tenkkapoo.
Tämänkertainen haaste on tekstikatkelma.
Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua - "kello 11.00, 11. marraskuuta 1918" - vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat.
(Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen
Sattuipa somasti. Tänään juuri ihmettelin tätä ainaista keskeneräistä Meilahden sairaalan aluetta. Itse "Hilton" on ollut siinä jo noin 40 vuotta, mutta tontille rakennetaan tämän tästä lisää rakennuksia. Lisäksi vanhaa sairaalaa remontoidaan jatkuvasti. Sisäänkäyntikin on muutettu väliaikaisesti aivan toiseen päähän, josta on hankalampi kulkea.
Keskeneräistä näyttää olevan hoitajiin kohdistuvat palkkaneuvottelutkin.
Viikon haastetta ehdotti Erkka, kiitos. Tehtävänä on tutkailla yläpidon valitsemaa kuvaa ja lähteä analysoimaan, assosioimaan, tai jatkojalostamaan sitä oman kuvan kautta, kuten Erkka kommentissaan kaavailee.
Mistä tiedämme minne polkumme johtaa....Joskus se johdattaa usvaiseen tai pimeään paikkaan, josta ei ole ulospääsyä. Tuntuu kuin viimeinenkin portti olisi suljettu. Parempi kuitekin olisi, jos portti olisi avoinna ja auringon valoa olisi vain vastassa. Toivon, että tuon portin takaa voisi vielä nähdä valonkin paistavan.
Tänään tuntuu ehkä monesta tältä...ikävä päivä 7.11 liian monelle.
Valokuvatorstain 66. haasteena on näyttää toisille kuva, jota kenenkään ei ollut tarkoitus nähdä.
Vähän noloa.... mutta näinkin voi leipurille käydä. Hyvä ettei sentään valunut taikina lattialle asti.
Valokuvatorstain 65. kuvahaasteena on portaat.
Portaat vievät Ukko-Kolille....eikä tässä vielä kaikki eli portaat jatkuvat tasanteen jälkeen vielä ylöspäin. Joka tapauksessa kannattaa kiivetä katsomaan maisemia...jos suinkin vain pääsee ylös.
Oli vielä pienoinen pakko tulla lisäämään tämmöinen porraskuva, joka ei tullut heti mieleeni ja jäi sen verran kutkuttamaan minua. Nämä portaat eivät ole pitkät, mutta ehkä kuitenkin hankalammat kavuta ylös kuin nuo edelliset. Nämä portaat vievät mökkimme uunin pankolle:
Anteeksi vaan, kun kesken kaiken portaita täällä lisäilen....ettei matka loppuisi kesken.
Me ylläpitäjät yritämme tällä kierosti osallistua kansainväliseen blogiteemapäivään, jonka teemana tänä vuonna oli ympäristö. Virallisesti päivä tosin oli jo maanantaina, mutta aihe on taatusti ajankohtainen paljon kauemmin.
Monet ihmiset eivät osaa tänäkään päivänä vielä lajitella roskiaan oikein. Jätepisteisiin heitetään sekajätteiden joukkoon jopa vanhoja kaloja, joita on tullut pyydettyä liikaa. Arvata vain saattaa, mikä haju sellaisessa isossa säiliössä on viikkotolkulla kesäaikaan. Tältä näytti kesällä mökkipaikkakunnan roskiksella. Vanhat maalipurkit ja muut myrkkypurkit oli jätetty roskakatoksen viereen maahan. Lisäksi siinä oli iso kasa kyllästettyä puutavaraa eli olisikohan ollut pätkittyä vanhaa puhelinpylvästä. Nämä jätteethän kuuluisivat ongelmajätepisteeseen.
Ei sitä kyllä kaupungissakaan osata lajitella. Olen jopa nähnyt muka "biologisesti hajoavat lenkkitossut" meidän biojäteastiassa. Näyttää Prisman muovikassitkin kuuluvan biologisesti hajoaviin, kun niissä biojätteet lajitellaan. Voi-voi...
Pistetään kierrätys kunniaan, mutta oikealla tavalla.
Edit 1 (18.10.2007, klo 14:20): Oli vielä pienoinen pakko lisätä aiheeseen käypä kuva, joka liittyy tuohon edelliseen kuvaan.
Tämä kuva on tuon jätepisteen lähettyvillä olevalta hakkuualueelta. Sinne on joku "jemmannut" mikron ja autonrenkaat. Ne ovat olleet siellä jo vuoden verran. "Miele"stä ei ole tuolla kyllä mitään iloa... mieletöntä sanoisin.
Valokuvatorstain 63. kuvahaaste on Arki.
"On arkea elomme tää, ja kaikki mi jäljelle jää", kirjoitti hanuristi Lasse Pihlajamaa alkusäkeeksi säveltämäänsä ja sanoittamaansa lauluun Nuoruusmuistoja.
Valokuvissa arki usein siistitään näkymättömiin. Nyt haemme aitoa arkea, sellaisena kuin se sinun elämässäsi esiintyy.
Haastesana on siis ARKI. Näytä oma arkesi.
"Eteenpäin on elävän mieli"...Näin se menee minun arjessani. Menneitä ei kannata jäädä surkuttelemaan ja tulevista päivistä on pyrittävä ottamaan irti minkä jaksaa ja pystyy. Eteenpäin vaikka askel kerrallaan, mutta ylöspäin ja eteenpän, ei takaisin päin entiseen ole paluuta. Jokaisen pienen auringonsäteen arkinen paiste tuo tullessaan ilon nousta uuteen päivään ja ottaa sen haasteet vastaan sellaisenaan kuin ne annetaan. Arkeeni mahtuu tekemistä, välillä vain lepoakin ja ystäviä ja yhteyksien pitoa. Toki se normaali arkikin, mutta ilo ennen kaikkea tästä päivästä, lahjasta.
Orion-lääketehdas täytti tänä vuonna 90 vuotta. Aikoinaan minäkin olin osa tätä konsernia, mutta edelleen lääkkeet kuuluvat jokapäiväiseen elämääni. Onneksi lääketeollisuuskin koko ajan kehittyy ja lääkkeitä tulee uusia ja parempia moneen eri sairauteen.
"On olemassa kursiivinen melankolia"
Eino Santasen runosta "Sisiliskoja kuin runonjalkoja", Kuuntele, romantiikkaa (Tammi 2002)
Tämän viikon haasteena on valokuvata Eino Santasen säkeen pohjalta assosioiden. Voit maistella yllä olevia sanoja ja lähteä kuvausretkelle, mutta kuvattavaa saattaa myös löytyä lähempääkin, menemättä varsinaisesti minnekään.
Tässä kuvassa on kai kursiivia ja myös malankoliaa:
"Kursiivinen malankolia"...Tulee hieman surumielinen tunne, kun syksyinen sumu ja halla kaataa elollisen kasvuvoiman kesän jälkeen. Talvi on pikkuhiljaa tulossa...
Kuvassahan tuo sumu "kursiivisesti" on laskeutunut pellolle ja aistii kylmää ilmaa.
Valokuvatorstain tämänkertainen haaste on valokuvata litteät, pyöreät, kulmikkaat, särmikkäät, järven tai meren huuhtomat, murskatut, hiotut, sammaloituneet, jäkäläiset, kotipuutarhaan kannetut, poisviskatut, käytäväksi ladotut, muuriksi pinotut, akvaarion pohjassa kyhjöttävät, lautaselle tai ikkunalaudalle asetellut, ihan missä tahansa muodossa löydetyt kivet.
Ennen vanhaan mökkejä rakennettaessa, niiden tulipesät tehtiin yleensä luonnon kivistä. Meillä 1930-luvulla rakennetussa mummonmökissä tuvassa isoista kivenlohkareista kasattu vanha uuni, joka ei tosin ole käytössä, sillä sementtisaumaukset ovat ajan saatossa murentuneet. Ennen kuin tämä leivinuuni olisi käyttökuntoinen pitäisi kaikki kolot ja saumat laastia uudelleen.
Sen verran oli vaikeata valita, jotta laitoin myös tällaisen polulta mullan seasta löytyneen vanhan myllynkiven, joka hoitaa hyvää virkaa muurikkapannun alusena.
Valokuvatorstaissa kootaan tällä viikolla digitaalista kuvapeittoa. Tarkoituksena on, että osallistujat kuvaavat viipaleen elämästä laukaisemalla kameransa yhtäaikaisesti lauantaina 1.9. kello 11.00 tai ainakin mahdollisimman lähellä h-hetkeä.
Aamupäivän myrkkypläjäys:
valokuvatorstain 57. kuva-aihe, kuvattu lauantaina 1.9.2007, klo 11:04
Edit 1.9.2007, klo 20:40: Kuva, jossa on pilleriboxini, kun joku ihmetteli, että mihin ne laitan. Tosin kansi siinä kulkee mukana päivästä toiseen, kun en viitsi laittaa viikon lääkkeitä kerrallaan vaan joka aamu sama homma ja sama boxi. Tuo keltainen on säilytyspussukka, jossa on pienemmät lääkepurkit ja irtonaiset lääkkeet foliopakkauksissa. Hyvä matkapakkauksenakin.
Näin aloittaa, mä päiväni saan...eli aamupäivän pakolliset myrkyt, jotka otan päivittäin kaksi kertaa n. klo 11:00 ja toisen kerran iltasella klo 23:00 maissa. Silloin kun on laboratorionäytteiden ottopäivä, niin lääkkeet tulee ottaa vasta näytteenoton jälkeen ja pitoisuus mitataan 12 tunnin päästä edellisestä lääkkeiden otosta. Lääkkeet siis pitäisi ottaa jatkuvasti samoihin aikoihin päivästä, jotta veressä tämä pitoisuus säilyisi tasaisena ja siten mahdolliset hyljinnät voitaisiin ehkä välttää. Kukaanhan ei tiedä, pärjääkö elimistö ilman näitä hyljinnänestoon tarkoitettuja lääkkeitä, mutta en kuitenkaan tahdo olla siinä mielessä koekaniinina, että kokeilisin tuota.
Vähän ennen tuota lääkkeiden ottoa oli edessä keittiön siivous eli mikään ei ole sen ärsyttävämpää, kuin aloittaa aamukahvin juonti tiskikasan ja sotkuisen keittiön keskellä. Vaikka kaikkialla muualla olisi kaaos ja tavarat lojuisivat ympäri kämppää, niin keittiössä päiväkahvit aloitan "puhtaalta pöydältä". Tosin otin kuvan aamukahvistanikin, mutta tämä tässä on kuitenkin se asia, josta ei saa laistaa aamulla klo 11 maissa ja aamukahvilla ei kuitenkaan ole niin suurta merkitystä elämässä kuin hengissä pysymisellä. Mukavaa päivänjatkoa kaikille.
Voi katti minkä teit???
Tintiltä hengen veit.
Nyt tintti nukkuu ikiunta...
Lomamatkalla voi nähdä kaikenlaisia kummallisuuksia, kuten asuntoauton perässä vedettävä puolikas henkilöauto. Auto oli näköjään poikkastu etuovien ja takaovien välistä ja siinä oli todennäköisesti laitettu peltiä siihen tyjän päälle. Siinä varmaan on oiva peräkärry. Nappasin kuvan auton ikkunasta, kun ajoimme tämän yhdistelämän perässä taajamassa. Kurvissa sai hieman näkyvyyttä paremmin, mutta tuo auton sivuosa hieman häiritsi kuvaamista.
Tuore isä syöttämättä "tuoreelle" vastasyntyneelle esikoiselleen vastalypsettyä tuoretta äidinmaitoa.
Tangon taikaa v. 2004 Seinäjoen tangomarkkinoilla, jossa olimme ensimmäistä kertaa. Sain 50-vuotispäivälahjaksi majoituksen kahdelle sekä lippuja tanssitapahtumiin ja konsertteihin. Tämä oli kokemuksen arvoinen tapahtuma ja tekisi mieli mennä uudelleen, mutta se vaatii rahaa aika paljon.
Tässä kuvassa jopa näkyy katutanssiin osallistuneita. Onhan se jännä kokemus, kun voi tanssia keskellä valtaväylää, joka ei kyllä normaalioloissa tulisi kuuloonkaan.
Muistan kai moniakin jäätelökesiä, mutta tämä kesä tulee mieleen siitä, että nyt on sitten niin sanottu tavallinen jäätelö kielletty proteeiinin sekä kalium ja fosforirajoituksen vuoksi. Nämä jäätelöthän soveltuvat myös laktoosi- ja maitoallergisille Saan siis tästä lähtien syödä näitä kaura- ja soija-, sekä riisipohjaisia jäätelövalmisteita, joihin ei ole käytetty lainkaan maitoa. Tosin ei nämäkään hassummalle maistu, mutta kaipaan silti mansikkajäätelöä sekä rommi-rusinajäätelöä. Täytyy varmaan joskus "salaa" niitkin maistella, kun ei tavakseen ota.
Verrattakoon tässä vielä noita eroja eli tavallisessa kermajäätelössä on 100 mg kohti kaliumia (K)190mg, fosforia ( F) 120 mg ja proteiinia (Prot) 3,9 g. Soijajäädykkeissä eli Tofussa ja sen kaltaisissa tuotteissa tuo määrä on K 157mg, P 41mg ja prot. 2,5g. Kaurajäädykkeissä, kuten Oatlyssä vanilijanmakuisessa jäätelössä taas vastaavat määrät ovat K 40 mg, P 25 mg ja prot. 1,0g. Suklaajäätelössä vastaavasti on kaliumia paljon runsaammin eli 100 mg. Tofu-Ice-nimisessä soijajäädykkeessä on kaikista vähiten vastaavia aineosia eli kaliumia 1,4mg, fosforia 5 mg ja proteiinia 0,6g. Tuotemerkkien erot johtuvat erilaisista raaka-aineista sekä resepti eli käytetty soijamäärä poikkeaa eri firmoilla. Kaikkeen vaan täytyy tottua, jotta eläminen olisi helpompaa ja oireettomampaa.
ps. Tosin ei tämä ole mikään myyntipuhe, mutta jos jollain muullakin on vastaavia ongelmia, niin siksi tätä tässä selvitin. Lisää aiheesta on saatavilla tietoa Musilin Munuaispotilaan ruokakirjasta, jota myy Munuais- ja maksaliitto ry.
Edit. Tämä oli vielä pakko lisätä aiheeseen sopivana. Tämän kuvan olen ottanut noin 27 vuotta sitten. Tällaisia jäätelökesiä muistaa kaiholla.
kuulolaite
Itselleni tuli mieleen aiheesta todellakin ääni. Toisille tuottaa hankaluuksia kuulla tiettyjä ääniä. Itselläni on ongelma kuulemisen kanssa. Äänen kuulemiseen tarvitaan erityinen kuulokoje, joka vahvistaa tulevan äänen kuulemista. Tosin aina se ääni ei tunnu mukavalta korvassa. Silloin kun joku huutaa oikein kimeällä äänellä aivan korvan vieressä tai pitää siinä korvan luona muuten jotain ääntä. Joskus on hyvä vain laittaa tämä "varakorva" kiinni ja nauttia hiljaisuudesta. Tosin äänen kuulemiseen vaikuttaa myös toisen osapuolen puheääni ja tapa avata suuta puhuessaan. Huuliltalukutaito auttaa asiaa, mutta kaikkien ihmisten huulilta ei ole niinkään helppo lukea. Puhujan on hyvä asettautua huonokuuloisen eteen punumaan niin, että kuulija voi nähdä hänen huultensa liikkeen samalla kuin yrittää kuunnella kuuluvaa ääntä. Näin ainakin osa puheesta tulee ymmärretyksi tai asian tuttuuskin vaikuttaa ymmärtämiseen huulilta luettaessa.
Yhä useampi nuorista ja aikuisistakin käyttää mp3-soittimia, joiden kyllä pelkään itse vaikuttavan nuorten kuuloon. Ääni tulee suoraan kuuloelimeen ja myöhemmin voikin sitten olla ongelman huonokuuloisuus, myös konsertit vaurioittavat kuuloa, varsinkin jos kuuloa ei suojata.
Täytyy tähän lisätä tämä toinen äänilaite, jota käytetään korvassa kännykän sijasta. Tämä on siis bluetooth-laite. Autoissahan on tullut jo ajat sitten kielto, ettei kännykkään saa puhua ajon aikana. Tällaisen laitteen sitten mies osti itselleen synttärilahjaksi lahjarahoillaan. Hyvä varmaan siihen tarkoitukseen, ettei ajon aikana tarvitse rämplätä puhelinluurin kanssa. Tänään juuri kaupungissa eräs kuski ajoi vastaantulevien kaistalle ja jäi siihen liikennevaloihin seisomaan puhuen samalla kännykkään, kunnes huomasi olevansa väärällä kaistalla. Luuli kai kadun olevan yksisuuntainen ja kaksikaistainen. Näin voi tapahtua kohtalokkaita virheitä.
bluetooth-laite
Sittenpä se vasta ikävää olisikin, kun ääniä ei enää kuulisikaan. Olen senkin kokenut aika läheltä ja tosi kurjalta tuntui. Kiva kun voi jälleen kuulla erilaisia ääniä ja yksi mitä edelleen jaksan ihmetellä on lintujen äänet, joita en ennen kuullut (paitsi variksen tai lokkien ääniä).
Vanha kunnon pulsaattorikone ja pikkulinko ovat kesämökiellä oivia apuvälineitä, etenkin kesäloman aikana. Meillä on vanha pulsaattorikone, joka on ostettu sähköliittymän hankinnan jälkeen paikalliselta realisaatiomyymälästä. Linkokin löytyi edullisesti jostain itsepalvelukirpputorilta. Näillä koneille sekä muutamalla vesisaavilla saa puhdasta pyykkiä pyöritettyä mökin pihapiirissä. Koneesta valutetaan vesi johonkin isompaan saaviin ja sitten tyhjennetään siitä. Pian tämä mökkilysti sitten alkaa.
Tosin huomen aamulla olisi pyykkitupa, mutta täällä kaupunkiolosuhteissa toimitaankin jo vähän nykyaikaisemmin eli kaksi automaattikonetta, sähkölinko ja kuivausrumpu sekä kuivaushuoneet. Siten saa pyykin mankeloitua vielä suoraan kaappiin.
"Oliverille kukat ovat aina olleet paitsi rakkauden, myös elämän ruokaa. Kukat joita voi katsella ja haistella, joiden kanssa voi elää niiden lyhyen elinkaaren ajan, ne ovat oma nautinnon lähteensä, loputtoman antoisa. Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka eivät rakasta kukkia tai pitävät niitä vain somisteina, kuten koristetyynyä tai jotain Hummelin posliinihahmoa. Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka pahoinpitelevät kukkia saadakseen uutetta jota sitten hierovat ihoonsa kuin sotasaalista ja jättävät jälkeensä teurastettujen kukintojen raatoja. Hän tietää että nämä ovat äärimmiäisiä, dramaattisia näkemyksiä eikä siksi puhu niistä kovin usein, mutta häntä ihmetyttää, että maailmassa jossa mielihyvä on niin vähissä, ihmiset eivät näe kukkia osana ratkaisua, eivät tajua että oppimatta jäänyt läksy niiden ihanuudesta erottaa ihmiset toisistaan, ihmiset ja maan toisistaan, ihmiset ja iankaikkisen toisistaan."
Myös minulle kukat ovat rakkauden ja elämän ruokaa. Tässä osa 50-vuotispäivän muistoistani.
Rakkaudella kummityttärelle tekemäni kesäinen kukkaseppele viime kesänä mökillä.
Meillä on vain yksi elämä. Kuitenkin voit antaa jollekin vakavasti sairaalle ihmiselle toisen mahdollisuuden elinluovuken kautta. Sinulla on tämä yksi mahdollisuus...älä jätä sitä käyttämättä, sillä kuolemasi jälkeen enää itse et niitä elimiäsi tarvitse.
Lisäksi tässä vielä yksi ruusu kaikille elinluovutuskortin täyttäneille sekä ruusu 1-vuotiaalle Valokuvatorstaille! Kiitos ja Onnea.
"Satama on ihastuttava tyyssija elämän taisteluihin uupuneelle hengelle. Taivaan avaruus, liikkuvien pilvien rakennelmat, meren vaihtuvat väriasteikot, merkkivalojen tuike ovat ihmeen sopiva kuvastin, joka virkistää silmiä väsyttämättä niitä koskaan. Linjakkaat, takilaltaan monimutkaiset alukset, joita mainingit viihdyttävästi keinuttavat, ovat omiaan pitämään mielessä yllä rytmin ja kauneuden tajua. Ja se, jolla ei enää ole uteliaisuutta eikä kunnianhimoa, hän voi huvitella salaperäisellä ja ylimyksellisellä tavalla: tarkkailla näkötornissa maaten tai aallonmurtajaan nojaten, kuinka liikkuvat ne, jotka lähtevät ja palaavat: ne, joilla on vielä voimaa tahtomiseen ja halua matkustaa tai rikastua."
Tämä oma satamani taitaa olla vuosikausien ajan ollut (ja tulee olemaankin) sairaala. Välillä olen kuin satamassa lepäävä laiva, mutta sitten taas uusien voimien saattelemana jaksaa elämän merelle lähteä seilaamaan. Rakennuksen toisen kerroksen parveke ja osasto ovat olleet aikoinaan elämäni lähtevien laivojen satama, josta ikään kuin uudesti syntyneitä ihmisiä on saanut aloittaa uusin purjein ja mahdollisuuksin seilaamisen elämän suuressa seikkailussa.
Campiksi kutsutaan erilaisia populaarikulttuurin ilmiöitä, jotka ovat suosittuja nimenomaan siksi, että ne ovat mauttomia, kummallisia, yliampuvia ja räikeitä.
Oli hieman vaikea aihe taas, mutta onkohan tämä yhtään sitä mitä haettiin? Tämä kuva on eräiltä 50-vuotispäiviltä jolla tällainen "tyttökuoro sekä tanssiryhmä" esiintyivät.Tämä toisenlainen tanssiryhmä tosin oli ainoastaan tähän tilaisuuteen suunniteltu ohjelmanumero ja näin ollen ainutkertainen esitys. Tyttökuoro esitti mm. Paula Koivuniemen kappaleen: "Aikuinen nainen mä oon...."
Onkohan tämä tyhjä vai tyhjää täynnä?
Viime vuoden kuuma kesä verotti vedensaantia monin paikoin. Niinpä myös meidän mökkimme ns. arkkukaivo, johon tulee lähteestä vesi, oli loppukesästä tyhjä. Samoin olivat myös sadevesiastiatkin. Toivottavasti tänä kesänä ei käy sanoin, sillä on ikävää kantaa naapurista saunavedet. Naapurissa on isot kaivot, kun siellä muinoin on ollut sikala ja vesi yleensä riittää. Juomavettä onneksi saa kirkonkylästä marketin hanasta.
Minua EI saa kuvata...pois kamera ja heti!
Jättiläisen silmin maailmaa katselen. Mitä kumman pieniä laatikoita tuolla alhaala näkyy? Missäköhän ollaan menossa....Taitaa siellä jotain kosteaakin olla näkyvissä.
Onko hyvä vai huono asia, että oluen tuotanto ja myynti yhä kasvaa? Kasvavassa määrin on myös monet alkoholistakin johtuvat maksasairaudet....muista sairauksista puhumattakaan.
Maksansiirrostakin hyötyvät vain hyvin pieni osa alkoholikirroosiin sairastuneista. Suurin osa kasvavista maksasairauksista, johtuu muista kroonisista maksasairauksista.
Tällainen tie on erittäin raskas kulkea ja se vaatiin selviytyjältä paljon uskoa tulevaan sekä täydellistä alkosta pidättäytymistä.
Musilin lehdessä (Elinehto)ollutta tietoa "Kenelle maksansiirto?"
Alkoholimaksakirroosi
on ollut viidenneksi yleisin
syy maksansiirtoihin Suomessa, siirroista noin 7 % on tehty alkoholikirroosin
vuoksi. Muualla Euroopassa ja Amerikassa alkoholin käyttöön liittyvä
alkoholimaksakirroosi on tavallisin maksansiirron aihe.
Kun entiselle alkoholistille
tehdään maksansiirto, on juomattomuus aina ehdoton ja tärkeä edellytys hoidon
onnistumiselle. Ennen siirtoon ryhtymistä arvioidaan, tarvitseeko potilas uuden
maksan, parantaako maksansiirto ennustetta ja pystyykö hän olemaan juomatta
siirron jälkeen. Maksansiirtoa voidaan harkita henkilölle, jonka tauti etenee
vääjäämättömästi käytön lopettamisesta huolimatta.
Alkoholimaksakirroosiin liittyy
usein vaikea alkoholin aiheuttama sydän- tai aivosairaus, joka estää
maksansiirron.
Pikaisesti jouduin mökillä miettimään aiheesta kuvaa. Tuosta oven yläpuollella olevasta vanhasta taulusta tuli mieleeni armo. Kaikkiahan muistavat tutun laulun, jossa lauletaan: "Suojaa Herra kotini, anna sille armosi. Anna olla enkelein, vartijana kodillein".
Niin monta kertaa olen saanut kokea tuon armon ja joka päivä on minulle armoksi annettu. Toivotaan näitä armon lahjoja vielä runasain mitoin lisää.
Kuva on erään rakkaustarinan alkutaipaleelta:
Kaunein sana: R A K K A U S
Rakastan sinua elämä...
Kaunein sana....onpan tosi vaikea valinta. Mieleen tuli ensin elämä. Elämä on minulle ainakin kaunis, rakastan elämää.. Mielessä myös terveys...Rakastan olla taas terve. Lapsen ensimmäinen sana; äiti. Äiti tuo ajatuksia mieleeni ja rakkauden. Äidin rakkaus....kaikki se kestää, kaikki se kärii. Äidin rakkaus ei koskaan katoa.. Lähimmäisen rakkaus...lähimmäisen joka rakastaa toista ihmistä niin paljon, että voi luovuttaa elimiään toisen hengen pelastamiseksi. Rakkaus luontoon ja kaikkeen elävään. Elämä on rakkaus. Olkoon ihmisellä nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä olkoon rakkaus. Avioliitto ja rakkaus...perhe...koko luomakunta..
RAKASTAN SINUA ELÄMÄ
Päättyy yö, aamu saa.
Uusi päivä kun kirkkaana koittaa.
Sulle oi, kotimaa,
sävel kaunehin tuulessa soittaa.
Rakastan elämää,
joka uutena aamussa aukee.
Rakastan elämää,
joka uupuen illassa raukee.
Kirkkahin päivä ei,
aina prahainta loistetta suone.
Unelman usein vei,
eikä ystävä lohtua tuone.
Rakastan elämää,
joka kyynelten helminä hontaa.
Rakastan elämää,
joka myrskyihin tietäni johtaa.
Jäänyt on päivän työ,
ilta varjoja tielleni siirtää.
Kaupungin sydän lyö,
valot laineille siltoja piirtää.
Rakastan elämää,
joka nuoruuden haaveita kantaa.
Rakastan elämää,
joka muistojen hetkiä antaa.
Elämää rakentaa,
sitä tahtoisin uudeksi luoda.
Elämää parantaa,
todeks' haaveita kauniita suoda.
Rakastan elämää,
joka toivolla mieleni täyttää.
Rakastan elämää,
joka voittoihin tien mulle näyttää.
(säveltänyt: E. Kolmanovski)
(suomentanut: P. Salonen)
Saanko esitellä makuuhuoneemme. Se on mieleiseni....kodikas ja kotoisakin. Siellä on parisängyn omalla puolellani sähkösäätöinen sängyn pohja, jonka hankimme muinoin, kun selkänikamani oli luhistuneet ja en päässyt omin avuin vuoteesta ylös. Alkujaan oli käytössä kunnallinen lainasänky, joka oli myös sähkökäyttöinen ja yöllä jos minulle tuli hätä, niin tartuntapihdeillä yritin huitoa miehen puolikasta metrin päästä omasta sängystään auttamaan. Oli se sitten hankalaa. Viimein päätettiin ostaa sänky ja tästä säätöpohjasta olen hyötynyt kovin paljon. Tosin entinen tuttavani sanoi: "Mitä ihmettä sinä teet yli 10 000 mk maksavalla sängyllä? Sillä rahalla pääsisi Austraaliaan". Höh...pääsisi Austraaliaan, jos pääsisi edes kävelemään. Mitä minä Australiassa tekisin. Päivät pitkät kuluivat sängyssä, odottaen miespuolista kotiin. Äiti kävi päivällä katsomassa että pärjään, keitti aamukahvit termariin, laittoi tv: n päälle ja siten pärjäsin ruhtinaallisessa sängyssäni iltapäivään asti, kunnes perhe tuli kotiin. Kumpi olisi ollut tärkeämpi...sänky vai matka? Minulle sänky....sillä siinä vietin suurimman osan ajastani vuorokaudessa ja sen piti olla sellainen, että siinä pystyi viettämään sen ajan ilman lisäkipuja. Nikamat kun olivat selkärangasta nurtuneet kortisonin vaikutuksesta ja pitkästä sairaalamakaamisesta.
Nykyäänkin on mukava huonolla selällä istuskella sängyn selkänoja ylhäällä ja lukea päivän lehteä tai tehdä siinä muuta tarkkuutta vaatiivaa hommaa. Yksi josta en luopuisi....on tämä kotoinen sänkyni.
Ajatuksen voimalla... jokainen aamu ja ilta jaksan päivästä toiseen, vuodesta toiseen, ottaa elintärkeät lääkkeeni. Ajatuksen voimalla....uuden elämän jokaisesta kallisarvoisesta päivästä haluan nauttia mahdollisimman pitkään. Tosin voi tulla taas hetki, jolloin ajatuksen voimalla otetut lääkkeetkään eivät auta, mutta sitten taas pitää ajatuksen voimalla ammentaa toivoa jostain muusta asiasta. Ajatuksen voimalla mennään eteenpäin päivä kerrallaan. Myrkkujähän nuo lääkkeet ovat....solumyrkkyjä, mutta ajatuksen voimalla....
Jos voisin ajatuksen voimalla muuttaa todellisuuden, niin ajatuksissani toivoisin, että potilaan oma keho ottaisin vieraan elimen vastaan, ilman noita solumyrkkyjä...sopeutuisi siihen ja rupeisi heti isännäksi. Ajatuksen voimalla siten ei tarvitsisi syödäkään noita muita vaivoja aiheuttavia lääkkeitä, vaan tulisi ilman niitä toimeen.
Tällaisissa kesäisissä tunnelmissa osallistun tämän viikon valokuvatorstain haasteeseen. Kuva on otettu pari vuotta sitten 30-vuotishääpäivälahjaksi saadulla Helsingin edustan saaristolounasristeilyltä... paatin kannelta. Tämä kunis pieni luoto mökkeineen sijaitsee aivan kaupungin tuntumassa lähellä Helsingin keskustaa. Sininen taivas ja meri ja taustan puutkin näyttävät sinisiltä. :)
Tällä kertaa ajattelin osallistua tällä kuvalla valokuvatorstain haasteeseen. Vastakohtana on iso Nalle Puh ja pikkuinen Nasu. Isommat ikään kuin suojelevat pienempiään...niinhän sen pitäisi olla, kuten vahvemmat heikompiaan.
Sattumalta ostettu homeinen eli pilaantunut juusto. Tässä juustossa oli punainen muovi päällä, joten sattumoisin ei voinut arvata mitä sisältä paljastuu. Onneksi meijeri korvasi ikävän yllätyksen. Tokkopa homejuuston ystävätkään ihan tällaisesta pitäisivät?
Valitsin tänään tämän aihekuvan, koska se tuntui sopivan juuri tuohon ponnistukseen. Elämä vaatii ponnistuksia eteenpäin. Pitää vain jaksaa.
Aamupäivän laskujenmaksu vaati taas ponnistusta. Mitenkä pienituloisen puolison ja eläkeläisen monisairaan rahat riittävät taas kokonaisen kuukauden eteenpäin. Ainaista sumplimista: mitä maksaa ja jättäisikö jotain maksamatta. Toki niinkään ei voi tehdä, joten sitten pitää säästää aina jossain muussa, kuten elintasossa ja yleensä se tarkoittaa jokapäiväistä ruokaa.
Ponnistusta myös tällä kertaa vaati laskujenmaksussa senkin asian huomioiminen, että laivamatka Tukholmaan on maksettu viikonpäähän tapahtuvalle risteilylle lastenlasten kanssa ja siellä tarvitaan myös rahaa. Täytyy ponnistella viikko eteenpäin törsäämättä turhuuksiin. Mitenköhän sekin onnistuu. Elämässä onnistaa, kunhan jaksaa ponnistaa...
Kelalata tulleen tiedotteen mukaan kansaneläkkeeseen oli tullut indeksikorotus. Laskin mitä se käytännössä tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että saan 1, 82 euroa kk:ssa enemmän käteen kuin viime vuoden lopulla. Saan käydä yhden kerran esim. assan vessassa sillä rahalla tai kahvikupposen kaupungilla käydessäni. Parannusta sekin.
Tuntuu nurinkuriselta, että mies ponnistaa työssä koko kuukauden ja laskujen jälkeen rahat ovat loppu. Taas todettakoon: Elämä on....
Valokuvatorstain 31. haaste on tällä viikolla Miksi?
Hyvä kysymys: MIKSI?
Miksi täytttää elinluovutuskortti? Siksi, ettet veisi elimisiäsi taivaaseen, sillä taivas tietää, että niitä tarvitaan täällä.
Suomessakin odottaa jatkuvasti moni uutta elintä sairastuneen elimen tilalle. Kuolemamme jälkeen meillä olisi mahdollisuus luovuttaa elimiämme toiselle sitä tarvitsevalle. Miksi? Siksi, ettemme enää itse sitä silloin tarvitse. Tosin vain aivokuolleiden elimiä voidaan käyttää, mutta kuka se ennalta tietää miten täältä lähtee. Miksi täyttäisin elinluovutuskortin? Siksi, että läheisten on vaikea esim. onnettomuuden sattuessa pohtia asiaa, jos heiltä tätä kysytään. Miksi? Siksi, että on hyvä selvittää läheisen kanta jo hänen eläessään, onko hän halukas luovuttamaan elimiään niitä tarvisevalle.
Miksi tätä kirjoitan? Siksi, että itse olisin menehtynyt jo 16 vuotta sitten ilman tätä elämän Lahjaa. Miksi syön hyljinnän estolääkkeitä joka päivä? Siksi, että pysyisin hengissä ja ettei kehoni alkaisi hylkiä tätä uutta elintä. Miksi kiitän päivittäin tästä lahjasta? Siksi, että olen onnellinen tästä elämästäni ja lapsenlapsistani ja jokaisen päivän uudesta aamusta.
Miksi et allekirjoittaisi korttia jo tänään? Miksi kannat turhaan huolta kelpaako elimesi luovutettavaksi? Lääkärit sen osaavat kiperän paikan tullen arvioida, joten ei siitä tarvitse itse huolta kantaa.
Olisi ollut niin paljon kysyttäää, Miksi?
Edit 1:(19.1.2007, klo 11:54):
Miksi et kysyisi uutta elinluovutuskorttia jo tänään. Sillä niitä saa nykyään useimmista ravintoloista, kahviloista ja huoltamoista, apteekkien lisäksi. Miksi, et yhtä hyvin voisi soittaa Munuais- ja Maksaliiton Lahja Elämälle puheimeen ja tilata vaikka isommalle porukalle, esim. työyhteisöön elinluovutuskortteja? Miksi vaivaat päätäsi oletko liian vanha? Siirtoelimiä voidaan siirtää iäkkäämiltäkin henkilöilöiltä, kunhan ne ovat siirtokelpoisia. Miksi sitäkään mietit, sillä kyllä ne tutkitaan, ennen kuin niitä siirretään kenellekään. Huonoja elimiä ei oteta talteen. Ethän sinä sitä voi tietää...joten pieni lappu lompakossa ja viisaammat sitten päättävät aikanaan. Miksi, et itse luovuttaisi, sillä kuka tahansa ja koska vaan, voi itse myös sairastua vakavaan maksasairauteen ja tarvitsee tätä Elämän Lahjaa. Miksi et lukisi aiempaa postausta, jossa olen vastannut moniin elinsiirtoon koskeviin epäselviin kysymyksiin...Miksi et katsoisi myös täältä?
Tämä kuva on otettu miehen ollessa kuumailmapallolennolla eli v. 2003 jossain välillä Nurmijärvi- Mäntsälä. Avaralta näyttä yläilmoista katsottuna.
Tarkoitus oli kuvata kuutamoa, mutta siitä ei tullut aivan sitä mitä piti. Ensinnäkin jonkun rähmäkäpälän sormi on aivan väärässä paikassa eli linssin edessä. No, tällaita sattuu.
Joo, on se täysikuu kuitenkin.
Minun sanaton tarina:
(Kuvat hieman heikkolaatuisia, kun en paremmin osannut niitä suurentaa kännykkäkuvista).
Loppu hyvin...kaikki hyvin. :)
EI ELÄMÄSSÄ SELVIÄ HENGISSÄ...
Raittiushenkilö raittiustuolissaan
sinusta on muka huolissaan.
Se kutsuu sinua hulttioks,
ja väittää, että maksasi sanoo poks!
Däng, däng!
Mutta kyllä se kestää koko elämän!
Ja ainakaan missään jengissä, et elämässä selviä hengissä,
ei elämästä selviä hengissä...
Niin synkkää ja pimeää. Tänään kävellessäni potilasjärjestön kokoukseen vettä satoi ja Helsingin keskusta näyttä järin ankealta. Sanomatalon ja Kiasman tuntumassa oli vanhan makasiinin kohdalla työmaata ja katuosuudella saastuneen maan puhdistusta. Voiko tämän masentavamman näköiseksi kultturiympäristömme enää tulla?
Maaseudun lumi on valkoisempaa kuin kaupungissa. Kaupungissa lumi on nokista ja harmaata. Keväällä lumessa näkyy kaupungissa koiran jätökisiä, jotka eivät kyllä mitenkään kaunista lumista maisemaa. Mökillä ei näitä ongelmia ole ja lumi on puhtaan valkoista, jota voi vaikka sulattaa saunavedeksi tarvittaessa. Maalla puut saa kauniit lumipeitteet oksilleen. Tässä kuva maaseudulla sijaitsevasta mummonmökistämme.
Maksansiirtoleikkaus on valmis. Valmis uuteen elämään jatkoajalla. Olen valmis ottamaan haaseen vastaan toiveikkain mielin teho-osastolla.
Hylätty sydän lojui tien reunustalla loppukesästä....Toivottavasti ei suurempia sydänsuruja....
Elinsiirtoväen Liikuntaliiton SM-kisat 2005, hopeaa petanguepelissä
Olin pelannut petangueta vain kerran aiemmin, ennen tätä vuoden 2005 Oulussa pelattua peliä. Kyseessä oli Elinsiirtoväen liikuntaliiton järjestämät Suomen mestaruuskisat, jossa yhtenä kilpailulajina oli Petangue. Uudenmaan alueelta meitä ei ollut Ouluun asti lähtenyt kuin muutama osallistuja. Omien voimavarojen puitteissa en pystynyt osallistumaan ns. yleisurheilulajeihin ja lupauduinkin menemään yhdistyksen joukkueeseen yhdessä mieheni kanssa. Joukkueita oli yhteensä 16 ja oliko se pelkää hyvää sattumaa vai ihme, että olimme lähes voittamassa kultamitalin kisoista. Pieni virhe vastapelaajien hyväksi jätti meidät hopeasijalle. Olimme kuitenkin mieheni kanssa ylepeitä tästä saavutuksesta, sillä monien jäsenyhdistysten väki oli treenannut useampaan kertaan viikossa pelaamista ja me lähdimme kylmiltään, säännöistä tietämättöminä, kilpailemaan ja meitä onnisti.
On minulla kultamitali silloisen Transplantaatioliiton kesäkisoista juoksukilpailustakin, vuodelta 1992 Tampereella. Parasta olla mainitsematta kilpailijoiden osanotto määrää. Nyt en edes jaksa juosta bussinkaan perässä, vaan on todettava sen menneen ohi ja odotettava kiltisti seuran saapumista. Tanssia kyllä voisin kilometritolkulla, mutta juokseminen ja käveleminen tuottaa vaikeuksia.
Valokuvatorstain aiheena on ateria
Tässä erään kesäisen mökkireissun grilli-illan tuotokset. Ei taida olla Tapolan mustaa makkaraa...
Jälkiruoaksi tikkupullaa...olkaatte hyvät.
Valokuvatorstain aiheena oli kapinallinen,vallankumouksellinen
Valokuvatorstai tuli ja meni...Minä se vain Ylläksellä ihmettelin. Tulipa vain mieleeni, että vielä kai ehtii mukaan...parempi myöhään kuin ei silloinkaan.
Nuori kapinallinen poikani, joka näköjään hermostuu kun kuvataan. Tuoli lähdössä lentoon....Onneksi ehdin pois alta.
Valokuvatorstain teemana on tällä viikolla: viesti, merkki, logo tai ikoni
Tämäm valokuvan nappasin muutama viikko sitten iltahämärällä tarkoituksena kuvata kaunista iltaruskoa, mutta ehdimme iltakävelylle sen verran myöhään, että aurinko olikin jo lähes laskenut taivaanrannan taa. Kuitenkin kaukaa näkyi kävelytien merkki, joka hohti jännästi salamavalon sattuessa siihen.
Tuosta merkistä tulikin mieleeni pari viikkoa sitten sattunut jupakka, kun lappuliisa sakotti sukulaisen autoa, kun hän haki minut ostoksille. Myöhemmin huomasin, että liikennemerkit olivat jossain vaiheessa vaihtaneet paikkaa. Kävelytiellä oli huoltoajo sallittu ja pihatie oli merkitty kävely- ja pyörätieksi. Valittelin sitä sitten tietylle taholle. Eilen sitten huomasinkin, että liikennemerkit olivat vaihdettu jälleen oikeille paikoilleen. Saahan nähdä sakottaako Lappu-Liisa vielä rapun eteen pysäköityjä huoltoajoneuvoja.
isäntä kuumailmapallolennolla syntymäpäivälahjaksi
Mietin aihetta muisto, muisaminen. Elämässä on ollut monta muistorikasta asiaa, mutta nyt laitan tässä kuitenkin kuvan siitä mikä ilahdutti puolisoa 50-vuotispäivänä. Yllätyksenä keksimme lahjan, josta jäisi elävä muisto. Aivan salaa suunnittelimme tämän kuumailmapallolennon. Tosin heräsi pieni epäilys, entä jos hän ei suostukaan menemään tuohon palloon. Kuitenkin muistin, että joskus hän oli sanonut, että olisi hauskaa päästä tuollaisella lentämään. Ilman muuta hän siihen suostui, kun saimme ensin hänet kuljetettua lentokentälle ilman, että hän aavistaisi minne mennään. Toki lähempänä lentokenttää hän aavisteli jotain. Sanoimme, että pääset lentokoneella hornantuuttiin ja paluu lippua ei ole takaisin. Vasta lentokentällä tytär kysyi, että kiinnosaisiko pieni kuumailmapallolento. Tosin tämä eka yritys meni siinä mielessä mönkään, että kuumailmapalloa ei yrityksistä huolimatta saatu taivaalle, koska tuuli oli liian raju ja ensiyrittämällä se olisi ajanut pallon meren suuntaan. Se olisi ollut aika paha asia. Niinpä sovinnolla siirsimme päivän toiseen ja silloin lento onnistui. Tosin siitä tuli pidempi matka kuin alkujaan oli tarkoitus, sillä sopivaa laskeutumispaikkaa ei löytynyt kuin vasta parin tunnin jälkeen. Matka Hyvinkäältä Mäntsälän Pukkilaan oli mielenkiintoinen niin korissa olleelle isännälle, kuin alhaalla seuranneille sukulaisille ja ystävillekin. Tätä kokemusta rikkaampana oli kiva muistella synttäreiden jälkeenkin ja siitä jäi parempi muisto kuin jostain maallisesta rihkamasta. Samoin kuin oma lahjani, joka oli ensimmäinen kosketukseni Tangomarkkinoihin Seinäjoella. Näitä me sitten muistelemme ilolla.
Vanhan puun uoma. Tämä vanha puu sattui eteeni Porvoon retkellä. Siinä oli jotain salaperäistä ja kaunista, joten nappasin siitä kuvan talteen. Puu seisoi vanhan kartanon pihapiirissä.
Valokuvatorstain aiheena oli valo.
auringonvalonheijastusta omenapuuhun asennettuihin heijastimiin ja cd-levyihin, jotka toimivat räkättien karkoittimina
Aurinko kun päätti retken...päivän säde viimeinen
Oli vaikea valita, joten laitoin kaksi ja listalla olisi ollut varmaan toistakymmentä, mistä olisi ollut valita valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa.
Viime valokuvatorstain aiheena oli "mitä on kämmenelläsi". Olin tehnyt postauksen joka-aamuisesta lääkityksestäni. Ehkä asia kosketti lukioita. Tosin mielestäni on korrektia kysyä, jos tekstiä käyttää verkkosivuilla muihin tarkoituksiin. Potilasliitto on pienten potilasjärjestöjen keskusjärjestö. Minulla ei ole mitään tekemistä tuon järjestön kanssa. He olivat kotisivuilleen kopioineen tekstini kokonaisuudessaan "terveysuutiset" otsikon alle. Toki voi aina toisen tekstiä siteerata tai referoida, mutta tuo teksti oli suoranainen lainaus.
Tosin Erkka kirjoittaa omalla kotisivullaan hienosti "Mitäs aamupalaksi?, osa1" ja viittaa tähän blogiini . Tämä on luvallista ja hauskakin tapa kommentoida.
Kirsi taas viittaa blogiini kirjoituksessaan "Tämän päiväiset lääkkeemme" ja kehoittaa lukemaan postaukseni. Näinkin voi toimia.
Toisen blogin huomioiminen on hyvä asia tietyissä määrin, mutta koko tekstin kopioiminen ja varsinkin kysymättä, ei mielestäni ole kiva asia. Jää vain hieman huono maku, kun löytää omaa tekstiään suoraan kirjoitettuna muualta, josta ei ole edes tietoinen.
edit 1 (28.8.2006, klo 13: 53)
Potilasliiton kirjoittaman sivusto on poistettu, joten ei ole enää luettavissa heidän sivullaan. Tekstiosuus oli aivan sama kuin 24.8.2006 valokuvatorstain postaukessani.
Valokuvatorstain aiheena oli "mitä kämmeneltä(si) löytyy"?
Kämmeneltäni löytyy joka aamu ja ilta jokseenkin samaan aikaan kasa lääkkeitä. Osa niistä on hyljinnän estoon tarkoitettuja lääkkeitä, ettei oma elimistö hylkisi vierasta elintä. Näitä lääkkeitä täytyy syödä lopun elämäänsä. Niillä on sivu- ja haittavaikutuksia, mutta ilman näitä lääkkeitä en olisi elossa. Niistä olen saanut kaihin molempiin silmiin, mutta kaihit ovat leikattu. Niistä olen saanut selkänikamamurtumia, mutta ne on korjaantuneet kuntoutuksella ja kortisonin lopettamisen myötä. Sitten olen saanut luustolääkitystä. Lääkkeistä olen saanut ikenien liikakasvua ja se on leikattu ja vaihdettu lääkitystä. Niistä olen saanut verenpainetaudin, mutta siihen olen saanut lisää lääkkeitä eli verenpainelääkityksen. Tulehduksiin olen saanut lisäksi antibiotteja, hammaslääkärikäynneillä antibiotteja ja sitten vielä estolääkkeenä tulehduksiin antibiotteja. Vitamiineja ja kalkkia luuston vahvistamiseen ja magnesiumia kramppeihin. Kaikesta huolimatta...nämä ovat arkipäivääni, juhlapäivääni...siihen väliin jää sitten tämä elämä, jossa on paljon hyvää. Onhan paljon sairauksia, joihin määrätään lääkkeitä, joita pitää syödä loppuikänsä...ei tämä sen kummenpaa ole.
Valokuvatorstain teemana on onnellinen.
Olen onnellinen, että saan elää. Onnellista on olla jälleen terve. Onnellista on rakastaa ja nauttia lapsista sekä nähdä ja kokea lapsenlasten syntymät ja heidän kasvunsa ja kehityksensä lapsista nuoriksi. Näitä asioita en olisi päässyt kokemaan ja nauttimaan ilman tätä mahdollisuutta. Onnellisuus löytyy arjesta. En voisi olla onnellinen ilman tätä elämän lahjaa. Kiitos tunemattomalle luovuttajalle.
Valokuvatorstain aiheena on hoitaa, hoivata:
Kumpikohan tässä oikein hoitaa kumpaa? Perhonen viipyi ympärilläni ehkä puolisen tuntia.
Valokuvatorstain aiheena on matka. Tässä puutarhasammakkoni matkaavat ehkä mansikkamaan ympärysmatkalla.
Jokainen aamu on lahja. Herään aamulla siihen ajatukseen. Olen saanut uuden mahdollisuuden elää ja yritän aloittaa päiväni hyvillä mielin. Toiset ihmiset ovat luonnostaan aamuäreitä ja heillä menee aamusta tunteja turhaan kiukutteluun. Sukka on nurinpäin tai jakkara on väärässä paikkaa, paitaa ei löydy siitä paikasta mihin sen on illalla ollut pistävinään jne. Löytyyhän niitä syitä. Sellainen on tämä asuinkumppanini, jonka pitää saada muutama savuke imaistua katkuavaa nikotiinia ennen kuin päivä alkaa paistaa hänelle.
Itse herään aamulla mieluummin vasta sitten kun äkäpussi on lähtenyt töihin. Aukaisen sälekaihtimet ikkunoista ja annan päivänvalon tulla sisälle. Ikkunakin saa olla auki ja näin kesäisenä aamuna on iloista kuunnella liikenteen ääniä ja lintujen laulua. Aamulla tykkään juoda aamukahvini vasta sitten, kun olen ensin siistinyt tiskipöydältä sinne kerääntyneet tiskit pois ja ympäristö tuntuu siistiltä ja mielekkäältä, sitten on vasta kahvikupposen aika. Tänään paistaa aurinko kauniisti ikkunaan, josta nappaan aamuisen valokuvan digikamerallani. Ainoa mikä siinä häiritsee on pesemätön tietokonehuoneen ikkuna. Pienoinen omantunnon pistos taas tekemättömistä töistä. Ikkunastani näin vastakkaisen päiväkodin. Talviaikaan tunnen pientä häpeää siitä, että lapset ovat olleet jo tunteja hoidossa kun herään, aukaisen verhot ja näen heidän kirmaavan pitkin päiväkodin pihaa.
Vain huominen ja sitten alkaa mökkeilyloma. Mökkipaikalla aamut ovat toisenlaisia. Pihan täyttää erilaisten lintujen viserrykset. Naapuri tulee kurkkaamaan, että onko talossa herätty. Viikonloppupostit tulevat aamusta naapuritien risteyksessä olevaan jakolaatikkoon. Siinä sitten aamutuimaan seurataan, että ketä on aikaisemmin liikkeellä lehdenhakureissullaan. Jokainen aamu on lahja, taivaan väristä, valon määrästä riippumatta, satoi tai paistoi.
