Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.04.2010 - 01:14

 

Tuleva viikko etsitään vihreää ja sinistä - niistä väreistä ei liene pulaa ainakaan ulkona kuvaavilla?:)

Tänä keväänä ei vielä olen niin sinistä näkynyt luonnossa, joten piti noukkia viimevuotisia kukkakuvia. Onneksi niistä löytyy tätä sinistä ja vihreää.

22.04.2010 - 02:10

Otetaan vihreää edelleen, mutta tällä kertaa kaveriksi punaista

Kesää odotellessa, viimevuotisia kukkaloistoja muistellessa.

13.04.2010 - 01:33

Värikollaasihaasteen aihe on tällä kertaa vihreä ja ruskea

Vihreää ja ruskeaa löytyy runsaasti maalaismaisemista, vaan mukaan mahtuu myös hieman kulttuuriakin.

08.04.2010 - 02:31

 

Tämän viikon haasteena on vihreää ja keltaista.

Hieman jälkijättöisesti minä ehdin laittaa tämän haasteen, kun pääsiäisviikko meni mökkeilessä. Nyt ei vielä ollut narsisseja näkyvissä, kun lunta oli vielä runsain mitoin pihamaala. Kevättä kohti mennään ja ei aikaakaan, kun nämä keltaiset kaunottaret jo sitten kukkivatkin.

 

24.03.2010 - 16:51

 

Nyt tehtäisiin mustaharmaita kollaaseja - kuulostaa melko synkältä, mutta voisin kuvitella, että syntyy myös hyvinkin tyylikkäitä kuvia noilla väreillä.

Ajattelinkin tällä kertaa laittaa mustaharmaa-kollaasiini kamerat, joilla kuvaan ja pari mustaharmaata kuvaa, jotka ovat kuvattu jollain näistä kameroistani. Hieman kyllä valkoistakin on ohessa.

 

15.03.2010 - 22:12

ruskeaa ja mustaa

Hieman meni taas vaikeaksi löytää meikäläisen kokoelmasta ruskeaa ja mustaa...toivottavasti kelpaa. Kesäisin tunnelmin mennään.

22.02.2010 - 22:26

 

Kolme viikkoa aikaa laatia värikollaaseja, joiden kuvauskohteet ovat tällä kertaa väriltään valkoisia ja jotain muuta, vapaan valinnan mukaan, siis valkoinen on toinen väreistä.  Ensin ajattelin, että yhteen kollaasiin vain kahta väriä, mutta eiköhän oteta oikein väri-iloittelu - lumivalkoista ja jotain muuta. 

...Väreistäni en luovu, joten valitisin pinkkivalkoisen väriyhdistelmän kollaasiini. Tässä omaa värimaailmaani.

Samat värit, samat kuvat...hieman eri muodossa.

 

15.02.2010 - 00:45

Lämpimän kaipuuseen jatketaan lämpimillä väreillä ja otetaan seuraavaksi viikoksi mustan kaveriksi keltainen

Kelta-musta kollaasini....Vaikea väri minun värimaailmassani, mutta jotakin löytyi.

 

08.02.2010 - 13:59

Tällä viikolla tehdään värikollaasihaasteessavihreä -mustia kollaaseja.

Tässä oma vihreä-mustakollaasini...kesää muistellessa.

02.02.2010 - 09:16

Mustalla jatketaan, mutta nyt otetaan kaveriksi oranssi - siis mustaoransseja kuvia ja niistä kollaasi.

Oranssimustaa kesän hohtoa, vaan jotenkin on tullut näköjään tavaksi ottaa myös hieman valoa mukaan näihin  syksyn ja talven kylmiin ja pimeisiin aikoihin. Oranssimustaa valoa tällä kertaa.

 

31.01.2010 - 03:21

Siis sinistä ja mustaa pitäisi löytyä kuvista, joista rakennamme kollaasej.

Vähän kiireeksi näyttää käyvän tämä elämä joskus. Tässä vielä viimetippaan tämä oma versioni sinimustasta kollaasista. Parempi myöhään, kuin ei silloinkaan. Vähän vaikeaksi tuntui menevän tällaiselta pastellifanilta.

 

30.11.2009 - 22:20

Minun joulun värini koostuu erisävyisistä punaisista, valkoisesta sekä kullan hohteesta ja kynttilöiden valon väristä. Toki siihen kuuluu myös aavistus vihreääkin, vaikka joulukuusta en tällä kertaa valinnutkaan tähän kuvaan.Joulu koostuu ilon ja valon väreistä.

Tähän lisäsin vuoden 2009 joulun värit, jotka eivät juurikaan poikkea aikaisemmasta punaisesta:

23.11.2009 - 16:01

Jatketaan tämä viikko vielä sinisellä, nyt kirkkaampia värejä kehiin ja tehdään kollaaseja Välimeren sinisellä, mitä se sitten itsekunkin mielestä on - tulkinta on vapaa:)

Itse en ole koskaan käynyt Välimeren maissa, mutta kauniita kuvia ihanan sinisistä tai lähinnä turkoosin sinisistä meristä olen nähnyt. Siksi yritinkin etsiä lähinnä sitä värisävyä. Nuo vesistökuvat tuossa alhaalla on kyllä koto-Suomestamme, mutta tuon kesäisen ohikulkumatkan varrelle osunut järvi toi minulle mieleeni juuri välimerimaisen tunnelman.

 

16.11.2009 - 17:15

Värikollaasihaaste on tällä kertaa tummansininen. Kolaasinappia klikkaamalla pääset katsomaan muiden värikolaasikuvia.

Tässä on tummansininen kollaasini. Tosin värit ovat aikalailla ns. sähkönsinisiä, mutta tämän tummempia sinisiä sävyjä ei juuri valokiuvistani löytynyt. Toivottavasti kelpaa.

10.11.2009 - 00:21

Haasteena on siis lumivalkoinen.

Oma kuvahaasteeni on menneen talven lumista, silä tänä talvena satoi päivän tai pari lunta ja sitten se oli taas tipotiessään. Viimetalvesta on muistona nämä luminietokset ja tuo veljen kissakin muistuttaa tuosta valkoisesta lumesta.

Palasin illansuussa risteilyltä, joten väsymyskin paino jo harteita ja koko kroppaa,  joten hieman jälkijunassa otain haasteen vastaan ja enempää en jaksanut tähän tällä kertaa paneutua. Toivottavasti pian saadaan enemmän lunta maanpeitteeksi.

 

27.10.2009 - 01:34

Tummanruskea kollaasi

Tässä oma versioini tummanruskeasta. Portaat ovat sellaista vanhan ajan tummaa ruskeaa, jota käytettiin ennen paljon mummonmökkien lattioissa ja huonekaulissa. sekä ullakon portaissa. Alakuvassa on vanhan kellon heilurilaatikon osa. Ohessa on kaiverrusta vanhan urkuharmonin koristelusta. Lisäksi on puinen, tummanruskea enkeli sekä keraaminen kenkä. Tuo epämääräinen kissaa muistuttava kuvio on sienen pinnasta. Niin ja ylhäällä on ostamiani laatikon vetimiä, joista onnistuin yhden hukkaamaan kotimatkalla ja en siten saanutkaan niitä siihen tarkoitukseen mitä varten ne ostin.

Näillä ruskeilla tälläkertaa.

19.10.2009 - 01:45

Savisuti ehdotteli sammaleenvihreää ja sehän sopii  - alkavalla viikolla teemmekin sammaleenvihreitä

Tässä taas monisävyistä sammaleenvihreää. Sammaleitakin on montaa lajia. Pientä väripilkkua tuli mukaan kuviin noista kuvassani olleista kuvauskohteista.Ruoho, puut, nurmikko ja sammal ovat kyllä aikalailla samaa vihreää. Miltäs maistuis sammaleenvihreä booli?

 

12.10.2009 - 02:48

Tämän viikon haasteväri on sitruunankeltainen.

Sitruunankeltainenkin riippuu tietenkin sitruunasta. On olemassa vaaleamman ja kirkkaamman keltaisia sitruunoita. Osa sitruunoista on vielä vähän vihertävän raakoja, joten värisävyä löytyy moneen makuun. Tässä oma versioini haasteeseen. Kollaasista löytyy kurpitsa, joka on tämän kesän satoa ja ei ollut sellainen kirkkaan keltainen iso kurpitsa, vaan hieman pienempi ja lähinnä sitruunankeltainen. Karvaisetkin muistuttivat vielä raakoinen hieman sitruunankeltaista marjaa. Kevättalven narsissit ovat aikalailla sellaisen kirkkaan keltaisen sitruuna värisiä.Pääsiäiseen kuuluu myös pieniä sitruunakeltaisia tipuja.

Sitruunaperhosen siipien uloin puoli onkin hieman vihertävä. Pakko kai sen simankin on olla sitruunankeltaista, kun pääaineenahan siinä on sitruuna. Tietenkin ruskea väri tulee siirapista ja fariinisokerista. Syksyisiä iltoja valaisemaan sitruunankeltainen kynttilä. Noita keltaisia "Et ole yksin"-ilmapalloja jaoimme ystävänpäivänä Kampissa ja samalla kampanjoimme elinluovutuskortteja.

Tässä oma näkemykseni tästä väristä.

07.10.2009 - 03:01

Kollaasihaasteen väri on tällä kertaa tuhkanharmaa.

Tässä omia tuhkanharmaita otoksiani ja ihan sitä tuhkaakin löytyy yhdestä kuvasta.

Tuhkassakin on monta harmaan sävyä. Tässä kollaasissani esiintyy tuhkaa, naakka puussa, kissa parvekkeella, rantakalliota, asfalttia ja varjokuva, asfalttiaurinko sekä mustalaisten kuningas Kalle Hagertin muotokuvaveistos, hänen haudaltaan.

 

22.09.2009 - 00:02

Tämän viikon kollaasiväri on ruska.

Käsityöihmisenä en kuitenkaan omista mitään ruskanvärisiä tekeleitä, enkä juuri lankaakaan. Toki saattaa joku kerä olla varastossa, mutta enpä tähän hätään viitsinyt penkoa. Ruskan värit tuovat pirstistystä tähän muuten niin harmaaseen syksyyn. Tekstiileiden suhteen olen kyllä sitten enemmän kesäihminen ja pastellin ystävä. Kameran kanssa kiertelen mielelläni kuvaamassa ruskan loistoa. Täällä etelässä on kaunista puuruskaa ja pohjoisessa on sitten enempi sitä lumoavaa maaruskaa.

Tässä oma ruskakollaasini luonnosta ja tämän päivän taidepläjäkseni, jonka hätäpäissäni tein taidekerhossa.

 

14.09.2009 - 16:49

Tällä kertaa kuitenkin väri on luumu, Lepiksen ehdotuksen mukaan - nythän on luumujen aika:)


Meilläkin sattui olemaan kaupan luumuja ja vertailin hieman tuota luumujen väriä. Se vaihtelee sinisestä viininpunaiseen. Mustikat ja luumut ovat aikalailla samaa värisävyä, kuten tuo Aallon lasissa oleva sininenkin. Virsikirjassa ja Riihimäen lasin maljakossa, sekä oroveissa on taas tuota luumussa olevaa viininpunaista värisävyä.

Näillä väreillä vastasin luumuiseen kollaasihaasteeseen.

25.05.2009 - 23:34

Savisuti ehdotti seuraavaksi väriksi viininpunaista, joten viiniviikko alkakoon:)

This site is using Mister Linky's Magical Widgets.
Due to the current system overload condition, standard membership is currently (and temporarily) restricted.
Please click here to display and enter links for this post.

 

Tämän viikon väri on siis viininpunainen. Ei ollutkaan ihan niin helppo väri, kuin kaksi aikaisempaa. Piti ihan miettiä, että mitä viininpunaista löytyy ja onko vanhoista kuvista mitään iloa. Kamera kädessä kiertelin kämppää ja jotain kuvakollaasiin sitten taas löytyi. Toivottavasti ovat jokseenkin oikean värisiä.

Viininpunaista lankaa löytyi ompelulaatikosta. Lapsenlapsen vanha kamera oli viininpunainen ja sen hän lahjoitti miehelleni. Muutama viininpunaine albummikin löytyi sekä lasinen kynttilätuikkuastia.  Pehmonallelta löytyi viininpunainen silkkinauha kaulasta. Käsityön harrastajan hyllystä löytyi myös oikealla värillä pohjustettu virkkaajan käsikirja. Kodin kansioinikin oli onneksi samaa sävyä sekä alla oleva ompelurasia. Joitain vuosia sitten tein viininpunaisen Salomoninsolmuhuivin, joka meni jakoon. Sopivasti nurkassa lojui vielä Seppälän muovikassi, jonka hyödynsin tähän kollaasiin.

 

18.05.2009 - 01:05

Tervetuloa mukaan pinkille kierrokselle.

Näin Inkivääri kuvaa pinkkiä:

Värisilmäni on absoluuttinen - niin päin, että en ole varma mikä väri on mikäkin perusvärien ulkopuolelta.  Niinpä roosa oli hempeää vaaleanpunaista, pinkki on minulle tummempi siniseen vivahtava vaalea punainen.

Toivottavasti kaikille sopii, että teemme oman näkemyksemme annetusta väristä?!?  Huomasin nimittäin viime viikolla, että jollekulle muulle roosa ja pinkki olivat sama asia ja vaaleanpunaiseksi kai pinkki kääntyy englannista suomeen?  Tätä minun pinkkiäni olen kuullut myös fuksianpunaiseksi sanottavan, ei nyt vaan sattunut fuksioista yhtään lähikuvaa olemaan vaikka tätä sävyä ovenpielusfuksioistani kyllä löytyy:)

Nämä ensimmäiset värikollaasit, joihin olen osallistunut...suosivat  kyllä vallan minua. Vaaleanpunaisen jälkeen kun heti tuli pinkki. Tämä pinkki on kakkos suosikkini värivalinnoissani.

Kuvasta löytyy pinkkejä kukkasia: ruusu, ruusumalva, bioni. Itse pukeudun välillä pinkkiin. Siskolle tein viime vuonna pinkin boleron. Lisäksi varastosta löytyy pinkkiä lankaa. Olen tehnyt pinkkejä ystävänpäiväkortteja. Pinkki liina on munanleikkurin alla, joten pinkki sydän löytyy siitä. Lisäksi omistan pinkin keilapallon ja sen kuljetukseen olen hankkinut pinkin putkikassin.

Pinkistä löytyi jälleen. Ehkä kaikki värit eivät ihan oikein tule kuvissa esiin, mutta kutakuinkin pinkkiä ovat kuitenkin.

11.05.2009 - 02:42

Tälle viikolle Inkivääri oli värikollaasiviikolle valinnut haasteen väriksi rosan eli vaaleanpunaisen. Ensimmäistä kertaa otan osaa tähän haasteeseen. En voinut vastustaa kiusausta, sillä tämähän on oma lempivärini ja rosaa uskoin löytäväni valokuvakansiostani pilvin pimein. Tässä omia ihanuuksiani.

Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ