Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
20.04.2009 - 23:39

Elina haastoi minut kertomaan tuntomerkeistä, joista minut tunnistaa.

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

1. Ensimmäisenä minut tunnistaa pinkeistä vaatteista. Aina on päällä jotain pinkkiä, jos ei ihan kaikki, niin kuitenkin valtaosa vaatteistani. Nykyään olen yrittänyt pukeutua ainakin jonkun muun värisiin housuihin. Kesällä taas voi tulla poikkeus siihenkin, sillä kaapissani on paljon pinkkejä housuja ja eihän niitä voi jättää käyttämättä.

2. Harvoin kuljen käsilaukku matkassa. Yleensä minulla on ns. minireppu selässä, sillä en tykkää roikottaa olkalaukkua tai kantaa käsilaukkua, sillä olen huonoselkäinen ja reppu on siitä syystä mukavampi.

3. Omituinen höpöttäjä, joka jää monesti suustaan kiinni, jopa tuntemattomien ihmisten kanssa bussipysäkillä. Vaalenpunaisen höpöttäjän on helppo tunnistaa pysäkiltä tai bussista.

4. Omistan paljon kaulakoruja ja silloin kun innostun niitä pitämään. Yleensä kaulassani on vaaleanpunaisia koruja.

5. Jos näet vaalenpunaisen otuksen lyllertävän bussin perässä ja et osaa sanoa, että onko se juoksemista vai mitä se tyyppi yrittää, niin todennäköisesti olet nähnyt minut. Joku kuski sitten säälistä odottaa, kun en pääse juosten eteenpäin. Yritystä ainakin on.

6. Minulla on vaaleat hiukset, mutta nykyään niitä on vielä vaalennettu ja latvoja tummennettu tummanruskeiksi.Harvoin enää jaksan niitä arkisin föönata. Juhliin yritän vähän niitä laittaa.

7. Minulla on arpi alahuulen kohdalla, muistona huulisyöpäleikkauksesta ja yleensä naurava suu. Toivoattavasti kukaan ei luule kuitenkaan, että irvistän.

Ihan kahtakymmentä tuntomerkkiä en tähän jaksanut miettiä, mutta eiköhän näistäkin tunnista. Tuo väri on paras tuntomerkki sekä hiukset.

Haastan mukaan Kritinan, Aurinkoisen, Emmaleenan , Savisudin, Inkataikan ja Doriksen.

 

07.04.2009 - 23:58

Marjukka ja Harakka haastoivat minut mukaan tähän parisuhdekyselyyn.

 

 

Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun?
Tutustuttiin aika nuorena toisiimme, kun likkakaverini kanssa kiertelimme paikkoja ja sattumalta nähtiin pari kiinnostavan näköistä kundia. Alkuunsa se oli sellaista ensi-ihastumista ja sitten vasta ajanpäästä kerran sattumalta menin erään ystäväni kanssa moikkaamaan tätä ihastusta. Siitä se sitten alkoi se seurustelu eli tunnettiin ehkä parisen vuotta toisemme, ennen kuin aloimme seurustelemaan.

Kuka pyysi ketä ulos?
En nyt muista miten se meni, mutta luulen, että mieheni pyysi minua ulos. Hän oli lähiaikoina menossa inttiin ja päivät kävivät aika vähiin ennen lähtöä.

Kuinka vanhoja olette?
Minä olen piirua vaille 55 ja mies täyttää kohta 56.

Kumman sisaruksia näette enemmän?
Minun sisaruksiani kyllä, sillä miehellä on kaksi siskoa, joista toinen ei halua olla tekemisissä muiden kanssa. Sitten on kaksi vammaista veljeä, jotka ovat keski-Suomessa hoitolaitoksessa. Yksi veli taas asuu pohjoisessa, joten on vain yksi sisko, jota silloin tälllöin tapaamme.

Onko teillä yhteisiä lapsia?

Meillä on tytär ja poika.

Entä lemmikkejä?
Meillä ei ole lemmikkieläimiä.

Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana?

Tulipa paha....ehkä olemme niin yhteen kasvaneet, kun olemme pian olleet aviossa 35 vuotta.

Kävittekö samaa koulua?
Emme käyneet.

Oletteko kotoisin samasta kylästä?
Emme ole!

Kumpi on älykkäämpi?

Ehkä itse olen enemmän kouluja käynyt, mutta monessa asiassa mies on viisaampi ja tietää vastauksen.

Kumpi on herkempi?
Molemmat omalla tavallaan. 

Missä käytte yhdessä eniten syömässä ulkona?

Joskus innostumme käymään ulkona syömässä ja yleensä käymme silloin kiinalaisessa.

Mikä on kauimmaisin paikka, jonne olette yhdessä matkustaneet?

Taitaa olla Tukholma.

Kummalla on hullummat eksät?
Kummallekin tämä on ensimmäinen liitto, joten eksiä ei ole, jollei ota huomioon aiempia seurustelusuhteita ja niistä on paha mennä sanomaan.

Kummalla on pahempi temperamentti?

Täytyy kai tunnustaa. :)

Kumpi laittaa ruoan?

Minä etupäässä,mutta joskus saan miehenkin tekemään jotain.

Kumpi on sosiaalisempi?
Minä olen sosiaalisempi, mies on hiljaisempi luonteeltaan.

Kumpi on siisteysintoilija?
Ei kyllä kumpikaan, mutta jos siivoa täytyy niin ehkä minä siihen paremmin otan ka
ntaa.

Kumpi on itsepäisempi? 

Minä luulen, että olen.

       
Kumpi vie suuremman osan sängystä?

Mies vie kyllä suuremman tilan. o


Kumpi herää aikaisemmin?

Mies herää aiemmin, kun menee töihin. Minä jään yleensä vielä nukkumaan.


Missä ensimmäiset treffinne olivat?

Ehkä Malmin lentokentällä.

Kummalla on suurempi perhe?
Minulla.

Saatko usein kukkia?

Eipä ole tainnut kuin pari kertaa 35 vuoden aikana ilmaantua.

Kumpi on mustasukkaisempi?
Mieheni.

Kuinka kauan kesti, ennen kuin suhteesta tuli vakava?
Hyvin pian kun aloimme seurustelemaan. Tammikuussa aloitimme seurustelun ja maaliskuussa menimme kihloihin.

Kumpi syö enemmän?

Mies varmaan syö jonkin verran enemmän.

Kumpi pesee pyykit?
Minä pesen ja luulen, ettei mies osaisi ehkä pestäkään pyykkiä. Kerran aikoinaan pesi hienopyykin valkopyykkinä ja arvata saattaa mitä siitä tuli.

Kumpi on parempi tietokoneiden kanssa?

Minä olen ja mies kun osti läppärin, niin huutelee vähän väliä, että mitä tuohon tuli tai tuutko auttamaan. :)

Kuka ajaa autoa, kun olette yhdessä?
Mies., sillä minulla ei ole ajokorttia.

 

Haastan Kaisan, Jantan ja Meemun mukaan tähän parisuhdekyselyyn.

06.03.2009 - 23:01

Ohessa 50 vaihtoehtoa, mitä kaikkea sinulla EI ehkä ole koskaan ollut. Lihavoi sinulle sopivat kohdat. Jätä muut normaaleiksi.

Minulla ei ole koskaan ollut...

1. hiustenkuivaajaa
2. matkalaukkua
3. kirjahyllyä
4. omaa huonetta
5. polkupyörää
6. päiväkirjaa
7. kameraa
8. mikroaaltouunia
9. passia
10. kännykkää
11. pussilakanaa
12. aitoa taulua
13. kahvinkeitintä
14. korkokenkiä
15. herätyskelloa
16. karvahattua
17. hammassärkyä
18. rannekelloa
19. pyykinpesukonetta
20. farkkuja
21. rottinkihuonekaluja
22. makuupussia
23. kuumetta
24. kumisaappaita
25. päänsärkyä
26. huonekasveja
27. valokuva-albumia
28. kylpytakkia
29. ikäkriisiä
30. kynsilakkaa
31. huulipunaa
32. lenkkitossuja
33. vatsatautia
34. ikävä kotiin
35. nutturaa
36. sormusta
37. huonoa omaatuntoa
38. käsilaukkua
39. purkinavaajaa
40. sydänsuruja
41. vesivärejä
42. hametta
43. lemmikkieläintä
44. pohjallisia
45. aitoa ystävää
46. nahkatakkia
47. energiansäästölamppua
48. taskulamppua
49. punaista vaatetta
50. matkakuumetta

Kopioin tämän Marjutin blogista....aika yksiin meni vastaukset. Taisin lisätä vain tuon ikäkriisin, jota en pode, sillä jokainen vuosi on minulle lahja ja olen kiitollinen niistä. :)

Haasta lopuksi niin monta uutta vastaajaa, kuin haluat tai jätä avoin haaste, niin jokainen voi napata haasteen mukaansa, jos siltä tuntuu!

Että tästä vaan mukaan kuka haluaa.

18.01.2009 - 18:42

Emmaleena heitti haasteen :

1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.


1. Aikani näyttää kuluvan kotona suurelta osin tietokoneella, kuitenkaan en ymmärrä juurikaan mitään tietokoneen ongelmista. Eilen sentään olin tyytyväinen, kun itse ratkaisin kategoriaongelman. Kaikki pitää opetella kantapään kautta.

2. Keitän "aamukahvini" yleensä vasta klo 15-16 välillä. Tuntuu, että on kaikkea muuta tekemistä ja ei tule niin mieleen kahvin juonti. Saatan nauttia aamupalankin vasta iltapäivällä. Lääkkeet kyllä otana aiemmin, mustikkasopan kera. Päivärytminikin on muutenkin ihan oman laisensa. Valvon myöhään ja nukun pitkään, jos vain ei tarvitse minnekään läheä.

3. Olen kesäihminen, vaikka en pidä suoranaisesta auringon paisteesta. Kuitenkin pidän lämpimistä ilmoista enemmän, kuin pakkasista.

4. Hamstraan lankoja, vaikka vaan aika ajoin innostun käsitöistä. Silloinkin näyttää olevan väärän laisia lankoja varastossa.

5. Innostun milloin mistäkin ja sitten on monta keskeneräistä projektia, kun innostus lakkaa joksikin aikaa. On keskeneräisiä taulutekeleitä, käsitöitä, ystävänpäiväkorttien teko on kesken, kuten nukkekotien tuunauskin.


6. Liian usein, minun on vaikea sanoa ei....nyt opettelen sitäkin. Pidän tanssimisesta, mutta en paljoakaan ole viime aikoina käynyt tanssimassa, kutsuun voisin vastata "kyllä".

Haastan mukaan:

Inkiväärin

Aimariin

UUna-Leijonaisen

Anun

Kyökkipiika Katin

ja

Doris50:n blogiin

 

 

Kiitos Emmaleena haasteesta!


11.01.2009 - 18:46

 

Inkataika , MardeMoomika ja Nasu muisti minua ihanalla haliviestillä. Kiitos paljon saapuneista haleista!

Sinun on jatkettava tämän viestin kulkua. Eli

http://sl.glitter-graphics.net/pub/328/328573h2p8puq4yr.gif

Tämä on pieni testi, jotta näet kuinka monta ystävää löydät.
Ok, ja menoksi…!

Lähetä viesti eteenpäin, heti sen saatuasi, vähintään kymmenelle henkilölle,
myös hänelle jolta viestin sait.

 

*Hali* *Hali* *Hali* *Hali* *Hali*
*Hali* *Hali* *Hali* *Hali* *Hali*
*Hali* *Hali* *Hali* *Hali* *Hali*

*Hali* *Hali* *Hali* *Hali**

ISOHALI*

SINUA ON JUURI HALATTU !

Niinpä, etkä tällä kertaa päässyt karkuun !


Tästä alkaa halisota !

Joten halaa kaikkia ketä tunnet !

 

 Halaa ystäviäsi ja vihamiehiäsi, halaa kaikkia !



http://i221.photobucket.com/albums/dd128/seanrob1977/hugs.jpg

Halaus voi merkitä niin paljon yhdellä kertaa.

Se voi tarkoittaa Rakkautta, Ystävyyttä, Mukavuutta tai ihan mitä vaan.


tähti:

Ainoa mitä voin sanoa on se, että se taatusti ilahduttaa jonkun päivää,

 

ja hei !

*Me kaikki tarvitsemme halauksen silloin tällöin !!*


http://www.artiqueltd.com/artwork/lavallee_barbara/prints/full/hugs_and_kisses.jpg

Joten lähetä tämä eteenpäin !

Joskus se halaus tulee todella oikealla hetkellä ja juuri sitä tarvitsevalle ! !

*HALAILLAAN ! ! ! ! ! ! !*

http://www.wondercliparts.com/hugs/graphics/hugs_graphics_02.gif

http://sl.glitter-graphics.net/pub/328/328573h2p8puq4yr.gif



Haleja lähtee:

Mardemoomikalle
Inkataikalle
Nasulle
Hallattarelle
Harakalle
Anni Tannille
Savisudille
Miialle
Meliukselle

Pirjolle
Iidasantulle
KatjaR:lle
Leenuliinille


Kaikki blogilistallani olijat ja tätä haastetta lukevat saavat haleja ja
voivat halutessaan ottaa Miljoona halia -haasteen mukaansa, olkaa hyvät!


04.11.2008 - 00:14


Elina nappasi serkkunsa blogista muotimeemin ja haastoi minut jatkaan sitä omalta osaltani.

VAATTEET

Kengät: Minulla on kenkiä reilusti yli oman tarpeeni. Jostain kumman syystä niitä vaan tulee haalittua kirppareilta. Pakko ostaa sellaisia merkkikenkiä kuin esim. Jennyt tai Eccot, jotka istuvat yleensä minun jalkaani. Kuitenkin sattumoisin pidän niitä tiettyjä mustia yli kaksikymmentä vuotta vanhoja Caboreita, jotka ovat muovautuneet omiin jalkoihin, eivätkä kiristä tai purista mistään. Lisäksi mulla on muutaman pinkit kengät, jotka miellyttävät jostain kumman syystä.

Farkut:
Oikeastaan en ole mikään tyypillinen farkkutyttö, vaan olen mieltynyt lähinnä vaalenpunaisiin housuihin. Ne kyllä saattavat olla farkkumallisia, mutta ne perinteiset farkut ovat ollee minulle enemmän vieraita. Nyt kuitenkin on tullut sellainen olo, että olenko sittenkin liian pinkki ja olen ihan tarkoituksella hankkinut sinisiä farkkuja. Minua on miellyttänyt niistä eniten kuitenkin kirpparilta löytämäni vaaleansinikirjavat farkut, joissa on muutama kimaltava kivi sekä perhoskoristelua lahkeiden reunoissa. Taidan olla hieman romanikko.

T-paidat:
Kuuluvat yleensä käyttövaatteisiini. Kaapissani niitä taitaa olla lähinnä vaaleanpunaisia. Teksteistä en juurikaan välitä, vaikka muutama sellainen onkin kaapissani. Paidat ovat joko hihattomia, normaalihihaisia tai lähinnä puolihihaisia. Mielestäni sellaiset hihat, jotka ylettyvät hieman kyynärpäiden alapuolelle, ovat mukavia. Vähemmän pidän ihan pitkähihaisia.

Alusvaatteet:
Toki käytän niitä ja niiden ei kyllä tarvitse olla pinkin värisiä. Valkoiset kelpaavat hyvin ja tarpeeksi kangasa niissä saa olla. En voisi pitää sellaisia nyörejä, joista ei näkyisi kuin vyötärön yli menevä nauha. Rintaliivien kaarituet ovat kammottavia ja painostavia, joten pitänee tyytyä ihan tavallisiin. Juhliessa saattaa pukeutua toisenlaisiin alustamineisiin. Hygienia ennen kaikkea kuitenkin.

Kalenteri
: Kalenteri on sininen taskukalenteri ja ilman sitä en kyllä tule toimeen.

Aurinkolasit:
Aurinkolasit ovat Instrun tarjouksesta ostetut lasit, omilla kaukovahvuuksilla. Väritys on tumma ja valittu tarjousmalleista joihin oli varaa. Muuten olisi ehkä ollut vaikka vaaleanpunaiset. Jotenkin on niin vaikea opetella pitämään aurinkolaseja, joten käytän vain todella tarvittaessa niitä. Mukavampaa katsella maailmaa paljain silmin.

Kello:
Ranteessa tyylikäs Orient-kello, jossa rannekorumallinen ranneke. Seinällä kotona on kelloja lähes yhtä paljon kuin kelloliikkeessä. Miehen keräilyinnostuksen vuoksi, mutta taitaa kaikki käydä lehmän kellon kanssa kilpaa. Tyylikkäin on kuitenkin vanhan Junghansin seinäkello...satakunta vuotta vanha.

KYLPYHUONE


Hammastahna:
Vaihdoin halpatuotteet apteekin Biotene Sensitive hammastahnaan. Aftojen vuoksi kaikki eivät käy ja tämä tuntuu miellyttävämmältä, kun ei ole väkevän makuista, eikä vaahtoa.

Hajuvesi:
Harvoin käytän hajusteita. Aina jos löydän jonkun miellyttävän, niin se lopetetaan jo alta aikayksikön. Nyt kaapista löytyy Estee Lauderin  Beautiful "Summer Frost"...sopiva tällaiselle mummoimmeiselle. :)

Lääkkeet:
Niitä riittää tähän ikään. On hyljinnän estoon, osteoporoosiin, verapaineeseen ym. tarpeellisia nappeja. Varsinainen liikkuva lääketehtaan mainos.

RUOKA JA JUOMA


Mineraalivesi:
Kevyt Olon päärynän makuinen.

Viini:
Jos nyt ihan pakko on ottaa, niin mieluummin valkkari. Muuten maistuisi varmaan makeat viinit, kuten tanskalainen kirsikkaviini.

Leipä:
Kotioloissa Vaasan maalaisviipaleet, mutta mökkioloissa lempparia ovat Pekan leivän vaaleat neliöpalat ja vuokaleipä. Ruisleipä kuuluu kiellettyjen listalle, joten joskus harvoin vain sitä.

Jäätelö
: Mansikka- ja rommi-rusinajäätelö

KOTI


Sänky:
Metallirunkoinen, kultanuppinen parivuode, jossa sähkösäätöpohja omalla puolellani.

Lakanat;
Lempparilakanat ovat vaaleanpunaiset aluslakanat. Pussilakanat ovat kermanvaaleat tai kukikkaat. Liukulakana on hyvä kaverina selkävikaiselle.

Kahvinkeitin:
MoccaMasterin teräksen värinen, mustilla muoviosilla varustettu kahvinkeitin.

Jääkaappi:
Taloyhtiön irtaimistoon kuuluva Helkaman jää-viileäkaappi, joka joulun alla tuntuu turhan pieneltä. Toin mökiltä ElektroHelioksen jääkaapin talven ajaksi kotiin, kunhan keksisi sille sopivan paikan.

MUU

Kampaaja:
Kotikampaaja on edullisempi ja monivuotinen suhde takaa tyytyväisyyden.

Kännykkä
: Tietenkin vaaleanpunainen Nokian kännykkä...Malli on joitain vuosia vanha, jota ei ole ollut paljoakaan myynnissä ja siinä on kamera mukana.

Kulkuväline
: Arkipäiväisin julkisilla eli bussilla, ratikalla tai paikallisjunalla. Iltaisin ja viikonloppuisin mukavasti pelkääjän paikalla Mazdan kyydissä. Polkupyörä taitaa olla hieman vaarallinen meikäläiselle jo nykypäivänä. Jalkaisinkin jaksaa jonkin verran, mutta en kyllä maratoonille lähtisi.

Haaste:

Taidanpa haasaa Savisudin jatkamaan.




Vielä olen saanut Miialta (Kolmas kotimaani Hollanti-blogista) yhden pystin, jonka kiitollisin mielin tähän postaukseen lisään.  Lämmitti niin mieltäni, kun perusteluina jaetuille pysteille hän mainitsi näiden blogien 
"kirkastavat elämäänsä rehellisyydellään ja positiivisuudellaan". Kiittos tästäkin pystistä! :)

10.10.2008 - 00:29

Savisuti haastoi viisi ensimmäistä kommentoijaa tähän meemiin. Satuin ensimmäisenä paikan päälle.




Viisi asiaa pakastimessani:

1. Puolukoita
2. Omenasosetta
3. Karpaloita
4. Metsävadelmia
5. Puutarhavadelmia

Viisi asiaa vaatekomerossani:

1. Pinkkejä puseroita, t-paitoja ym.
2. Pinkkejä housuja ja capreja
3. Pinkkejä hameita ja mekkoja
4. Valkoisia alusvaatteita eli ihan kaikki ei sentään ole pinkkiä
5. On siellä mustiakin vaatteita ja vähän kaikkea muutakin. Ihan liikaa on vaatteita ja kirppikseltä löytyy lisää. :)

Viisi asiaa autossani:

1. Punaiset turvavyöpehmusteet
2. Käyttämätön tuhkakuppi...tupakkakielto autossa. :)
3. Tilava takaosa matkatavaroille (farmariauto).....yllättävän paljon saa sinne mahtumaan tavaraa.
4. Turvavyöt, kunhan kaikki muistavat niitä käyttää.
5. Cd-soitin, pitkillä matkoilla on mukava kuunnella kotimaista musaa.

Viisi asiaa käsilaukussani:
...siis pikkurepussani

1. kalenteri, ehdoton muitsiväline minulle
2. kännykkä, tuikitarpeellinen
3. lääkkeet, aina mukana
4. kamera, aina oltava matkassa
5. rahapussi...., jossa harvoin rahaa

Viisi seuraavaa tämän lukenutta, mutta ei vielä tätä tehnyttä haastan mukaan!

21.08.2008 - 00:04

Kiinni jäit

Koska luet tätä tekstiä, niin se tarkoittaa, että sinun täytyy kommentoida minulle jotakin. Kommentoi ihan mitä itse haluat, kunhan vain teet sen. Laita tämä teksti sitten omaan blogiisi ja nappaa kiinni kaikki blogiasi lukevat. Ja kommentoida voi/saa/pitää/täytyy vaikkei omaa blogia olisikaan! =) Minut otti kiinni Savisuti.


09.06.2008 - 14:45

Sain tämän meemin Tuuliakselta.


1. Luotatko poliitikkoihin
Eipä tunnu kovin luotettavalta tänä päivänä.

2. Totuus vai valkoinen valhe
Joskus pitää turvautua valkoiseen valheeseen. Yleensä kannatan totuutta.

3. Ostatko lehden otsikoiden perusteella
Monesti sorrun siihen.

4. Oletko helposti manipuloitavissa
En ole.

5. Onko sinua hypnotisoitu
Ei ole. Kerran olisi ollut mahdollisuus, mutta valitsin hajuterapian sen sijaan.

6. Annatko mainosten vaikuttaa
Riippuu ehkä mistä on kyse. Joskus mainokset auttavat tekemään päätöksen tai auttavat etsinnässä.

7. Teetkö heräteostoksia
Ainakin kirppiksellä. Kaupoissa ei ole paljon varaa heräteostoksiin.

8. Oletko kiinnostunut reality-sarjoista
Hmmm....en oikein ymmärtänyt kysymystä, joten ehkä en sitten ole.

9. Vastaatko mielipidemittauksiin
Joskus vastaan, mutta jos niitä tulee sitten sarjassa lisää, niin sitten ehkä tyssää jatkossa.

10. Kerrotko niissä totuuden
Toki

11. Vaikuttavatko suhteet esim. työpaikan saantiin
Uskon, että vaikuttaa. Tosin itse en ole koskaan suhteilla töitä saanut.

12. Tuetaanko mielestäsi liikaa jotain tiettyä lahjakkuutta
Vaikea sanoa tuohon mitään.

13. Tukisitko mieluummin huippu-urheilijaa vai ihmistä, joka tavoittelee ihmisarvoista elämää
Ihmisarvoinen elämä vetäisi kyllä pidemmän korren.

Lähetä tämä taas eteenpäin yhdelle tai useammalle, jos haluat.

Lähetän tämän haasteen edelleen:
Savisudille, Leenalle ja MarLille.

18.04.2008 - 11:48

Letulta ja Mairelta sain tällaisen kyselymeemin:

Vastaa rehellisesti seuraaviin kysymyksiin ja lähetä kysely viidelle  (5) bloggaajalle.



1.) Paljonko kello on ?
11:47


3.) Minkä väriset pitkäthousut/hame tmv. sinulla juuri nyt on ?
Vanhan rosan väriset fleesehousut :)

4.) Mitä musiikkia kuuntelet ?
Iskelmä- ja tanssimusiikkia.


5.) Mitä teit eilen illalla ?
Kävin kirppiksellä ja tunnin olin keilaamassa. Sitten katsoin nauhalta "Salkkarit" sekä "Luukusta lukaaliin".

6.) Mitä olet viimeksi syönyt ?
Tänään en vielä mitään...eilen illalla kanaa ja riisiä.

7.) Millainen ilma on juuri nyt ?
Hieman aurinkoinen, mutta näyttää kolealta.

8.) Kenen kanssa olet viimeksi puhunut puhelimessa ?
Siskoni Kirsin, joka tulee päivällä käymään. :)

9.) Mihin kiinnität huomiota vastakkaisessa sukupuolessa ?
Silmät ne on sielun peili, iloisuus ja seurallisuus. (heh, oma mies ei kyllä ole niin seurallinen)

10.) Pidätkö tämän viestin lähettäjästä ?
Toki pidän :)

11.) Kuinka voit tänään ?
Tänään en ole parhaimmillani. Eilen illalla tuli kurkkukipua ja nuhaa. Taitaa olla taas joku tauti tulossa. Lämpöäkin on jonkun verran.


12.) Mikä on lempijuomasi ?
Mansikkamehu

13.) Suosikkisi alkoholipitoisista juomista/drinkeistä ?
Ampiainen (harvoin mitään otan, mutta jos mainita pitää).

14.) Lempiurheilusi ?
Keilailu ja tanssi...vaikea vetää rajaa.

15.) Hiustenvärisi ?
Nyt on kaksivärinen eli tummat niskasta ja päältä vaaleat.

16.) Silmiesi väri ?
Siniset.


17. Auringon nousu vai lasku?

Lasku se taitaa olla, kun harvoin herään auringonnousun aikaan.


18.) Sisarukset ja heidän ikänsä ?
Kuusi sisarusta, ikähaitarilla 45-55v.

19.) Lempikuukautesi ?
Heinäkuu. :)

20.) Lempiruokasi ?
Tavallinen kotiruoka.

21.) Viimeisin näkemäsi elokuva ?
Telkkarista jotain....Muistuu mieleeni  "Äideistä parhain" :)


22.) Lempiviikonpäiväsi ?
Sunnuntai

23.) Lempiharrastus, siis joku muu kuin urheilu?

Käsityöt, bloggaus, askartelu              


24.) Oletko liian ujo pyytääksesi jotakuta ulos ?
En ehkä ole.

25.) Lempimusiikkisi ?
Kotimainen tanssimusiikki ja kevyt iskelmämusiikki. :)

26.) Kesä vai talvi ?
Kesä.

27.) Halauksia vai pusuja ?
 Halauksia.

28.) Suhde vai yhden yön juttu ?
Suhde.

29.) Suklaa vai vanilja ?
Suklaa.


30.) Haluatko, että ystäväsi vastaavat ?
Toivottavasti :)


31.) No kenet arvioit varmimmaksi vastaajaksi ?
Savisudin, mutta kuka tahansahan muistakin voi vastata. :)

32.) Kenen et usko vastaavan ?
Vaikea mennä sanomaan.

33.) Millaista kirjallisuutta luet ?
Romantiikkaa, mutta nykyään en jaksa kovin paljon lukea. Runoja ym. enemmän. :)

34.) Millainen hiirimattosi on ?
Sähkönsininen.


35.) Lempiseurapelisi ?
Heh, oliskohan Kimble. :)

36.) Pystytkö koskettaan nenänpäätäsi kielelläsi ?
Enpä pysty.

37.) Oletko romanttinen ?
Olen. :)

38). Oletko ollut vakavassa onnettomuudessa ?
Olen.Suurpalossa, mutta onni onnettomuudessa. :)

39.) Lastenkaruselli vai benjihyppy ?

Lastenkaruselli ehdottomasti.

Haastetta pukkaa seuraaville :

Savisuti

Hallatar

Tuulias

Prognoosi

MarLi




16.02.2008 - 01:42


Muoriska haastoi minut kurssien suunnitteluun....ketä mahtaa kiinnostaa?

Ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.

  • Äiti säveltää, Jääkaapin valitut palat; ruokaa tekniikalla, tehdään siitä mitä on. Luovaa säveltämistä  ja säätämistä.
  • Tuumasta toimeen; Kurssilla opetellaan olemaan tuumailematta, (mikä on tuuma:...2½cm) ja ryhdytään toiminnalliseen suunnitteluun, jotta saataisiin monet keskeneräiset projektit saatettua loppuun ja löydettäisiin kadotettu innostus jostain.
  • Opi sanomaan ei; Kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka eivät osaa kieltäytyä tarjotuista tehtävistä vaan ovat "liian kilttejä" kieltäytymään, vaikka mieli tekisikin.
  • Miten saada äänensä kuuluviin?; Kurssi on tarkoitettu henkilöille, jotka tuntuvat jäävänsä toisten jalkoihin eli eivät saa ääntän kuuluviin. Kurssilla opetellaan oman äänen hallintaan.
  • Tietokoneen halinnan kurssi; Kurssilla opetellaan hallitsemaan tietokoneasetuksia ja itse asnetamaan oheislaitteita, ilman sukulaisten ja ystävien jatkuvaa apua.

Tosin pitäisi löytää hyvät kurssivetäjät...kiinnostaako ketään?

Haastan kurssimeemiin mukaan: Anskun, Marsun, Hallattaren, Sukulaisielun ja MarLin

05.02.2008 - 01:38
Palaga halusin tutustua minuun paremmin ja haastoi minut mukaan tällaiseen:

Säännöt:

1. Laita viisi linkkiä viiteen aikaisempaan blogipostaukseesi. Niiden tulee liittyä näihin viiteen teemaan alla:
perhe
ystävyys
rakkaus
minä itse
mitä tahansa


2. Haasta viisi muuta bloggaajaa tekemään saman. Yritä löytää ainakin kaksi uudempaa tuttavuutta, joihin voit näin tutustua paremmin. Minä haastan mukaan:

Anittan, Jantan, Zailan, Mardemoomikan ja  Satu H:n

3. Lue postaukset, ja jätä halutessasi kommentteja. (Yritä nyt sitten noista postauksistani tulkita jotain minusta).


24.01.2008 - 16:12

Tämä löytyi Kaisalta. Halvalla menee, mutta menköön...
Tästä syystä varmaan ei meikäläinenkään saa minkäänlaista arvostusta kaupungin taholta.

Sinulla on luonnostaan hiukset jotka ovat...
[ ] luonnonkiharat (200e)
[x ] suorat (100e)
[ ] laineikkaat (50e)
[ ] korkkiruuvikiharat (15e)
[ ] kalju (5e)
[ ] joku muu (75e)

Silmien väri:
[ ] ruskea (1e)
[ ] vihreä (75e)
[x] sininen (50e)
[ ] tammenterhon väriset(ruskeaa) (100e)
[ ] joku muu (15e)

Pituus:
[ ] Yli 210cm (200e)
[ ] 200-209cm (175e)
[ ] 182-199cm (150e)
[ ] 165-181cm (85e)
[x] 144-164cm (45e)
[ ] Alle 144cm (25e)

Juotko alkoholia?
[ ] En (400e)
[x] Vain lomilla/juhlissa (250e)
[ ] Joskus (215e)
[ ] Kyllä (200e)
[ ] Vain viikonloppuisin (300e)
[ ] Joka toinen päivä (50e)
[ ] Kerran päivässä (15e)
[ ] Elän pulloni takia! (Menetit kaikki arvokkuutesi ja joudut aloittamaan 0 eurosta)

Näkö:
[ ] Täydellinen näkö (300e)
[ ] lasit/piilolinssit, mutta en käytä niitä/käytän harvoin (200e)
[ ] Likinäköinen (100e)
[ ] Lasit lukemista varten (75e)
[ ] Omistan lasit ja käytän niitä aina (50e)
[ ] Piilolinssit (25e)
[x] Olen käynyt silmäleikkauksessa, näköni vuoksi (10e)

Autosi väri (tai perheesi auto):
[ ] pinkki (2000e)
[ ] tumman punainen (800e)
[x] kulta (700e)
[ ] harmaa (600e)
[ ] sininen (900e)
[ ] valkoinen (475e)
[ ] musta (450e)
[ ] punainen (400e)
[ ] vihreä (350e)
[ ] hopea (300e)
[ ] purppura (250e)
[ ] metallinen (200e)
[ ] keltainen (100e)
[ ] ruskea (20e)
[ ] ruosteinen (15e)
[ ] ei autoa (0e)

Kengänkoko:
[ ] 48+ (300e)
[ ] 46-47 (200e)
[ ] 44-45 (700e)
[x] 38-43 (500e)
[ ] Alle 38 (550e)

Kolme lempiväriä:
[ ] vihreä (750e)
[ ] punainen (600e)
[x] musta (100e)
[ ] keltainen (475e)
[x] sininen (300e)
[ ] ruskea (50e)
[ ] purppura (225e)
[ ] valkoinen (400e)
[ ] turkoosi (350e)
[ ] oranssi (300e)
[x] pinkki (100e)
[ ] joku muu (50e)

Käytitkö laskuria tähän?
[x] Kyllä (0e)
[ ] En (1000e)
[ ] Joihinkin kysymyksiin (10e)

Tarjuskan arvo: 1855 euroa. Eipä taida olla edes keräilyarvoakaan. Vanhassa pitäisi kyllä olla vara parempi. :))

Saa napata.
13.01.2008 - 02:12

Moninaisen blogista löysin Älyvapaan äidin tekemän Lapsuudenkodista maailmalle –meemin.

 

Tästä tuli vähän laajempi kuvaus, mutta jos joku haluaa käyttää vähän lyhyempää, niin mallia voi katsoa noista edellä mainituista blogeista.

 

1. Muutin pois kotoa  18-vuotiaana kihlattuni päästyä armeijasta, omaan yhteiseen kotiimme.

 

2. Ensimmäinen oma kotini oli  pieni , kermanvaalea pihamökki, joka myöhemmin sai siniharmaan värin pintaansa. Olimme vuokralla siinä ja vesi tuli ja meni, kun jaksoi kantaa. Neliöitäkin mökissä oli vain 18 ja lisäksi siinä oli oma sauna. Mökki oli  Helsingin taajamassa. :)

 

3. Muutin asumaan  vuokrakaksioon ensimmäisen lapsen synnyttyä. Tilaa olikin jo 40 neliötä enemmän, joka tuntui ruhtinaaliselta  silloin. :)

 

4. Kotoa mukaan otin vain  ensiasuntoon muuttaessani  omat tavarat, sekä perustarpeet . Ostin pienestä palkastani asitoita ja muita tykötarpeita. Vanhemmilta sain jotain täydennystä kalusteisiin.

 

5. Vuokra maksettiin  molempien ansiotuloista.

 

6. Ensimmäinen työpaikkani oli  lastenhoitoa  varhaisnuoruudessa. Sitten menin ensimmäiseen varsinaiseen kesätyöpaikaani Valion juustomyymälään, jolloin päätin, ettei minusta ikinä tule kaupan myyjää. Sittemmin menin vanhainkotiin töihin, josta  ura pikkuhiljaa urkeni.

 

7. Ensimmäisen sohvan ostimme tai vaihdoimme oikeastaan tuttavan kanssa johonkin tavaraan. Ihan eka varsinainen sohvaostos tehtiin vasta muutama vuosi sitten.Sitä ennen olimme tulleet toimeen toisilta saaduilla tai vanhana ostetuilla sohvakalusteilla eli yli 30v.


8. Alkuaikoina ruoaksi tehtiin aika edullista syötävää, ehkä eineksiäkin. Lenkkimakkara ja maksalaatikko taisivat olla siihen aikaan ostetuimpia. Tosin keittotaitokaan ei ollut vielä kovin harjaantunut, joten pikkuhiljaa aloimme tekemään ns. kotiruokaa.

 

9. Alkuaikoina kahvi keitettiin  Värtsilän emalisella pienellä kahvipannulla. Sellaisella vihreällä, joka taitaa olla tänä päivänä kovaa huutoa. Meidän pannu jäi sitten maalle vieraaseen huusholliin, jossa vietimme monet lomaviikot. Silloin ei ihan vielä ollut automaattisia keittimiä ja kun sellainen tuli niin punainen Moulinex oli ensimmäinen.

 

10. Alkuaikoina meillä siivottiin  harjalla ja rikkalapiolla. Eka imuri oli vanha pallohoower, joka sitemmin simahti. Tiskit tuli usein kerättyä keittokomeron kaappiin, kun vesi olisi täytynyt keittää ja aina ei  joka aterian jälkeen viitsinyt. Päätin, että uudessa asunnossa en kauaa kerää astioita, vaan tiskaan samantien. Tosin se päätös piti sitten vain tietyn ajan ja unothui melko pian.

 

11. Alkuaikoina rahaa oli  ehkä suhteessa enemmän, kun vuokra oli edullinen ja olin vuorotyössä, jolloin vuorotyölisillä sain ostettua usein jotain extraa.

 

12. Varsinaisesti perustin perheen, vasta avioiduttuamme eli olimme asuneet yksissä runsaat kaksi vuotta.Olimme olleet aviossa noin 1½ vuotta, kun esikoinen syntyi.

 

13. Ajokortin ajoin . En ole ajanut ajokorttia, sillä ajattelin, että on  yksi "hullu" liikenteessä vähemmän.

 

14. Ensimmäinen autoni oli  tai oikestaan automme. Vasta molempien lapsen syntymien jälkeen puoliso ajoi ajokortin. Eka automme oli Austin Mailer -64. Aika antiikkinen kapistus jo  ja pian siitä hajosi vaihdelaatikko ja remontti tuli yhtä kalliksi kuin automme hintakin oli ollut. Sitten astui kehiin  Toyota Sprinter. Sen jälkeen olikin monia Toyotoita perheessämme. Aina on automme ovat olleet  aika vanhoja roppanoita, vain pari hieman uudempaa.

 

15. Olen nyt asunut ns. omillani  35 vuotta jokseenkin.


16. Kodinkoneista tärkein on  ollut ehkä myös jääkaappi,  mutta itse nautin suunnattomasti tiskikoneen olemassaolosta.  Käsintiskaaminen ei suinkaan ole lempipuuhastelua.

 

17. Asun tätä nykyä kerrostalossa, kaksin mieheni kanssa. Lapet ovat maailmalla. Asuntona on vuokra-kolmio ja alakerran olevassa asunnossamme on oma pieni pihamaa.


18. Autoilen yksin ollessani julkisilla. Miehellä on vain ajokortti, joten yhteinen menopelimme on Mazda, farmariauto, johon saa hyvin pakattua enemmänkin tavaraa, kuin uskoisi.


19. Eniten alkuajoista kaipaan  vierailuja ystävien luona  ja sitä kipinää, joka silloin paloi. Nyt on vierähtänyt vuosia ja arki on niin erilaista. Kaipaan toisinaan niitä hetkiä, kun olin vielä ns. terve. Kaipaan vielä sitäkin aikaa, kun omat lapset olivat pieniä. Nyt tosin voin saada lapsenlapsita sitä kohokohtaa elämääni.

 

20. Parasta elämässäni on jatkoaika, jonka olen saanut ja sitä kautta saanut iloita lapsista, lapsenlapsista ja tästä elämästä kaikessa ihanuudessaan.
03.12.2007 - 15:05

Hallatar haastoi minut kertomaan lapsuudenmuistoistani.

Kerro jokaisen sanan kohdalla, mitä
asioita tai tunnelmia sanasta tulee mieleen.
Jos juuri siitä sanasta ei tule
mitään mieleen niin kerro jostain
siihen läheisesti liittyvästä sanasta.
Saa kertoa useampiakin asioita, jos sanasta
muistuu mieleen paljonkin tarinaa.
Lopuksi:
keksi luetteloon yksi sana lisää ja muistele
sanaan liittyviä lapsuudenmuistoja.

1. Kampa
Omasta kammastani en juurikaan muista, mutta muistan kuinka lapsena ollessani oli sellaisia pitkiä isopiikkisiä kampoja, joita leikkisästi kutsuimme täikammoiksi. Tosin niihin ei olisi yhtään täitä kyllä loukkuun jäänyt, sillä sen verran harvassa niitä piikkejä oli. Tapanamme oli laskea vaikkapa kesälomaa odotellessa koulun päätöspäiviä kammoista. Armeijassahan niitä sanottiin aamukammoiksi.

2. Lintu
Ikäni olen asunut kaupungissa, mutta kyllähän täälläkin on lintuja aina ollut. Kuitenkin muistoissani on se, kuinka isä kävi usein alleja pyytämässä ja sitten saatiin alli-paistia. Jotenkin on lapsuudesta jäänyt mieleeni punatulkut. Ehkäpä niitä oli pihapiirissä sitten siihen aikaan. Nykyään ei juurikaan punatulkkuja täällä kaupungissa bongaa.

3. Meri
Meren tuntumassa olen siis myös lapsesta asti asunut, mutta minkään laista paattia emme koskaan ole omistaneet. Meren rannalla käytiin monesti uimassa eli siellä tutussa Hietsussa, jossa vielä nykyäänkin on uimaranta. Lisäksi muistan Pihlajasaaren, Suomenlinnnan, Seurasaaren, Korkeasaaren ja Mustikkamaan, joiden ympäristö tuli kaupunkilaislapsellekin tutuiksi. Uimaan en ole silti koskaan hyvin oppinut...yksi syy voi juontaa siihen kuinka koulupojat lapsena tönäisivät Stadikan maauimalan hyppyrialtaaseen ja en edes osannut uida. Luokkatoveri pelasti minut hukkumasta.

4. Kitara
Kitarasta ei kummempia muistikuvia ole, sillä sitä en itse ole koskaan unelmoinut soittavani. Tosin kitara on tullut vasta tutummaksi nuorena tanssilavojen orkestereiden kautta. Isä kyllä osti minulle aikoinaan hanurin, jolla opettelin vain korvakuulolla soittamaan ja senkin vaihdoin joskus tarpeettomana pois.

5. Kello
Ensimmäisen rannekelloni sain joskus kouluikäisenä sedältäni. Saimme siskon kanssa lähes samanlaiset ja ne olivat vedettävät koristenumeroidut kellot. Setä oli ehkä huutanut ne jostain huutokaupasta. Välillä mietin, että mihinköhän sekin kello katosi...ehkä meni rikki ja joutui kaatopaikalle. Olisi ollut tänäpäivänä mukava muisto. Toinen kello, jonka muistan, oli isän ja äidin häälahjakello eli käkikello. Se on tänäkin päviänä vielä meillä mökin seinässä. Se kello on vuodelta 1950.

6. Oksentaminen
Ei kovin tule mieleen tilanteita lapsena, jolloin olisin niin oksentanut, jotta muistoissa olisi vieläkin. Sen vaan muistan, että sen jälkeen oli kauhena paha maku kurkussa ja piti vedellä huuhtoa se maku pois. Hieman isompana on tullut tuo tilanne monesti eteen. Nuorena muistan kuinka oksensin vertakin nielurisaleikkauksen jälkeen.

7. Mummo
Minulla oli kaksi mummoa lapsena. Äidinäiti asusti maalla ja siellä tuli käytyä ehkä kerran kesällä ja sitten kun opittiin keskenämme menemään bussilla, niin päästiin ehkä kerran vuodessa lisäksi käymään. Tämä mummo ei tullut niin tutuksi, koska emme nähneet niin usein. Isänäiti asui taas Vanttaalla ja häneen tutustuimme paremmin. Mummolla oli vain yksi etuhammas jäljellä ja se meitä ihmetytti kovasti. Lisäksi hän piti jalkaansa suorassa istuessaan. Enpä tiedä mitä jalassa oli, mutta se on jäänyt mieleeni. Myöhemmin mummo dementoitui ja kuoli sitten sairaalassa halvaantuneena. Yksi pieni posliininen kukkamaljakko on jäänyt mummosta muistoksi.  Muistan, kuinka mummo osti sen kerran nimipäivälahjaksi ja siinä oli kielohajuvedelle tuoksuva tekokielonoksa.

8. Kirja
Lapsena tuli luettua paljon kirjoja. Muistan kuinka sillon niitä lainattiin myös kirjastoista. Tulee mieleeni Tiina-sarjan kirjat, Peppi Pitkätossua, Pekka Töpöhäntää, Myyrä Matikaisen malliautoa ja Nuorten toivekirjaton kirjoja. Viisikkokirjojakin tuli muistaakseni luettua.  Nyt vanhemmiten lukeminen on jäänyt vähemmälle, kun kaihileikkausen jälkeen lasien kanssa lukeminen on vaikeampaa makuuasennossa.

9. Pipo
Mielestäni minulla ei ikinä olen ollut ns. pipopäätä. Joskus varhaismurrosiässä, kun teki mieli opetella virkkaamaan, niin tehtiin sellaisella nyppyvirkkauksella myssyjä, jotka muistuttivat vähän "vauvanmyssyjen" mallia. Nuorena ei oikein pipoja tullut edes käytettyä, kun piti olla fiini ja näyttää vaaleita pitkiä  hiuksia, jotka hulmusivat takin päällä. Silläkin ilveellä, että korvia särki ja tuuli tuntui ikävältä. Piti vaan olla näyttävän näköinen. Nyt ei enää ole niin väliä.

10. Matematiikka
Oppikoulussa matematiikka ei ollut mitenkään lempiaineistani. Johtui ehkä myös opettajasta, joka oli hieman masentava. Sainkin jossain vaiheessa algebrata ja geometriasta ehdot, enkä suorittanut niitä, joten minut oli "pakko" jättää luokalle. Jostain kumman syystä seuraavana syksynä tuplasin numeroitani tässä aiheessa puolella, joten ehkä opetus oli paljonlti opettajastakin kiinni.

11. Metsä
Kaupungin taajamassa asustaessamme oli keskuspuisto hyvin lähellä. Muistan kuinka lapsena teimme marjamatkoja metsään, poimimme mustikoita ja evääksi meillä oli näkkileipää. Näkkileipien päälle laitoimme mustikoita ja söimme eväitä kiven tai kannon nokassa istuskellen. Talvisin metsässä oli kiva hiihtää ja käydä hiihtomajalla joumassa kupillinen lämmmintä kaakaota. Metsät olivat mielekkäitä leikkipaikkojammekin.

12.Ukkonen
Lapsuudesta muistan ehkä muutman ukonilman. Muistan kuinka eno kerran tuli meille ja jäi sadetta pitämään ison kuusen alle. Vanhemmat kauhistelivat sitä, jos salama olisi kaatanut kuusen. Muistan kuinka lapsena olimme kesäsiirtolassa ja oli kova ukonilma. Kaikki keräännyimme ison puurakennnuksen portaikkoon yhteen läjään ukkosta "pakoon". Muistan kuinka kesäsiirtolan ulkooven päällä pidettiin ns. ukkoskiviä eli sellaisia valkoisia kiviä, jotka muka johdattivat ukkosta pois. Äiti kertoi monesti pallosalamasta, joka tuli heidän lapsuudessaan kotiin sähkölampun kautta ja kuinka pelkäsivät ja olivat liikkumatta paikoillaan. Salama oli hävinnyt sitten hetkeä pyörittyään lampun ympärillä. Kauheimpana muistona on itselläni eräs lapsuuden uimamatka, jolloin salama iski jalkakäytävälle parin metrin päähän. Jouduimme kävelemään vielä pari kilometriä, ennen kuin eräs ystävällinen mies otti meidän kyytiin ja toi lähemmäs kotia. Olimme aivan litimärkiä.

13. Hiukset
Lapsena minulla oli vaaleat, lyhyet hiukset. Äidillä oli tapana leikkauttaa siskon ja minun hiukset samalla mallilla ja kummallakin oli rusettinauhat päässä. Isompana kasvatin pitkät hiukset, mutta äiti onnistui tasoittamaan ne niin, että oli viisampaa mennä sen jälkeen kampaajalle leikkauttamaan ne lyhyiksi ja otattamaan elämänsä ensimmäinsen permiksen. Sen jälkeen ovat hiukseni olleet lyhyet.

14. Sisko / Veli
Minulla on kaksi siskoa ja neljä veljeä. Lapsuudesta muistan, kuinka ison perheen toiseksi vanhmimpana jouduin välillä kaitsemaan nuorimia sisariani: Tosin en aina muistanut mitä minun pitikään tehdä ja olin hommani kanssa hieman hajamielinen. En kyllä lähtenyt omille teilleni, mutta sisaret jäivät hieman "huonolle" hoidelle. Lisäksi oli totuttava siihen, että lähes kaikki oli jaettava toisten kesken ja uusia vatteitakaan ei juuri saanut, vaan oli tyytyminen siskon vanhoihin vaatteisiin.

15. Ikkuna
Asuimme lapsuudestani suuren osan kerrostalossa toisessa kerroksessa. Kerran "joku" oli jättänyt ikkunan auki ja pienempi veljeni itki jossain. Ennen kuin huomattiin, niin veli oli kurkoittanut ikkunasta ulos ja itki lumipenkassa ulkona. Onneksi ei käynyt kummemmin. Sen jälkeen oltiinkin hieman tarkempia ikkuiniden auki jättämisen suhteen. Toinen muisto oli vielä oppikuolusta, jolloin villit luokan pojat tiputtivat ikkunasta kuumalla vedellä täytettyjä silloisia maitopusseja alas. Kerran satuttiin olemaan lähes alla, kun maitopussi läjähti viidennestä kerroksesta suoraan kenkien eteen. Olisi ollut aikamoinen pakku, jos päähän olisi tippunut.

16. Kalenteri
Ehkäpä lapsena oli jonkun laisia joulukalentereita. En oikein jaksa muistaa, mutta saattoi olla ihan tavallisia kuvakalentereita, joissa oli vähän kimalletta koristeena.

17. Puuro
Muistan kuinka koulussa oli kouluruokana vain puuroa ja jotain velliä tai keittoa. Mieleeni on jäänyt herkkuina omanariisipuuro sekä luumuriisipuuro. Lisäksi oli ruispuolukkapuuroa ja vispipuuroa. Kaurapuuroa söimme tietysti, koska se oli edullista ja ravitsevaa. Mitä löysempää puuro oli, niin sitä parempaa. Mahatautiselle sitten syötettiin ns. kauralimaa.

18. (oma sana) Joulupukki
Muistan joulut, jollion oma usko joulupukkiin oli saanut jo kolauksen. Nuoremmat siskot kun olivat vielä pieniä ja isä oli pukeutunut kääntöturkiiin. neljäntuulen Lapin lakkiin, nahkatöppösiin ja jouhipartaan ja tummin silmälaseihin. Pikkusisaret yhteen ääneen säestivät, että "isi, isi, isi" Pukki siihen vastasi; että "säi, säi, säi...".


Haastan mukaan omista lapsuudenmuistoistaan kertomaan:

Satu H:n,
Tiinulin,
Anna-Reetan,
Titin,
sekä Jantan.

Lisäksi tämän voi napata muutkin lukijani, jotka innostuvat kertomaan näistä lapsuusmuistoistaan!

22.08.2007 - 19:22

Kokeillaas nyt tämäkin ja meemi löytyi täältä  ihan sattumalta sen  bongasin.

Jos saa yli 120, on kokenut jo tarpeeksi.

Olen:
1. [1] halannut tyttöä
2. [2] halannut poikaa
3. [3] tanssinut pojan kanssa valssia
4. [4] tanssinut pojan kanssa hitaita
5. [ ] tanssinut tytön kanssa hitaita
6. [ ] jäänyt melkein junan alle
7. [ ] jäänyt melkein mopon alle
8. [6] jäänyt melkein auton alle
9. [7] ollut ihastunut
10. [8] vihannut jotakuta
11. [9] ollut mustasukkainen
12. [ ] ollut kreikassa/kreetalla
13. [10] ollut ruotsissa
14. [ ] ollut venäjällä
15. [ ] ollut espanjassa
16. [11] ollut metsässä
17. [12] uinut järvessä
18. [13 ] uinut meressä
19. [14] ollut saunassa
20. [15] ollut höyrysaunassa
21. [16] ollut porealtaassa
22. [17] uima-altaassa
23. [ ] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
24. [18 ] tyttö jolla on sisko
25. [19] tyttö jolla on veli
26. [20] tyttö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
27. [ ] tyttö jolla on poneja
28. [ ] tyttö jolla on kissa
29. [ ] tyttö jolla on koira
30. [21] tyttö joka tykkää eläimistä
31. [22] tyttö joka tykkää autoista
32. [24] tyttö joka tykkää shopata
33. [25] ostanut kaupasta litran maitoa
34. [ ] käynyt Ankkarockissa
35. [26] lakannut varpaankynnet
36. [27] ajanut mopolla/fillarilla ojaan
37. [28] omistanut kauluspaidan
38. [29] ollut vesirokossa
39. [30] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
40. [ ] kaatunut lasketteluhissijonossa
41. [31] nauranut toisen epäonnistumiselle
42. [32] lyönyt jotakuta turpaan
43. [33] katsonut Kauniita ja Rohkeita
44. [ ] pelannut jalkapalloa
45. [ ] tehnyt kokonaisen piruetin
46. [ ] antanut poikien meikata itseni
47. [34] uinut alasti
48. [35] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
49. [ ] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
50. [36] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
51. [ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
52. [37] polttanut selkäni auringossa
53. [ ] hypännyt talon katolta
54. [ ] lyönyt pesäpallo mailalla jotakuta päähän/käteen
55. [38] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
56. [ ] laskenut pulkalla hiekkatiellä
57. [39 ] kaivertanut puuhun tekstin
58. [40 ] tehnyt juhannustaikoja
59. [41] leiponut omenapiirakan
60. [  ] syönyt simpukoita
61. [  ] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
62. [ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
63. [  ] ratsastanut hevosella
64. [42] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
65. [  ] polttanut sormiani tulitikkuun
66. [ ] räjäyttänyt ilotulitteita
67. [ ] pelannut pokeria rahapanoksella
68. [43 ] pudonnut laiturilta järveen/mereen, toisen tönäisemänä
69. [44] halannut äitiä
70. [45] ostanut jotain kirpputorilta
71. [46] juonut kahvia
72. [ ] laittanut neon valoa silmiini
73. [47] ollut laivalla
74. [48] laulanut karaokea
75. [49] käynyt Särkänniemessä
76. [ ] ollut yksin lentokoneessa
77. [50] potkaissut seinään
78. [ ] vittuillut kirjaston tädille
79. [51] laulanut suihkussa
80. [52] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
81. [  ] opiskellut ranskaa
82. [ ] rahastanut mummoilta omaan pussiin
83. [53] potenut jostain syystä koti-ikävää
84. [ ] kontannut keskellä tietä
85. [54] vuorannut huoneeni seinät julistella
86. [55] neulonut villapaidan
87. [56] antanut jollekulle joululahjan
88. [57] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
89. [  ] pelannut Monopolia
90. [ ] jäänyt kiinni tupakan poltosta
91. [58] tiskannut
92. [59] itkenyt itseään uneen
93. [60] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
94. [61 ] soittanut hätänumeroon
95. [62] nukkunut pommiin
96. [ ] Syönyt muurahaisen
97. [63] Värjännyt hiukset
98. [64] Ollut blondi
99. [65] Tehnyt läksyt kunnolla
100. [66] Saanut 4:n (kokeesta) (asteikolla 4-10 sekä 1-5)
101. [67] Viskonut omenoita
102. [ ] Ollut putkassa
103. [ ] Nukkunut roskiksessa
104. [  ] Tehnyt rikoksen
105. [68] Paiskonut tavaroita
106. [  ] Kuunnellut Himiä
107. [  ] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
108. [69] Lintsannut
109. [ ] Juonut kusta
110. [  ] Nukkunut tunnilla
111. [ ] Maistanut huumeita
112. [70] Ollut lentokoneessa
113. [71] Muuttanut
114. [72] Tilannut tuotteita netistä
115. [ ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
116. [ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
117. [73] Ollut haastattelussa
118. [74 ] Saanut turpiin
119. [ ] Soittanut kitaraa
120. [ ] Varastanut posteja laatikosta
121. [75] Lyönyt vetoa
122. [  ] Poseerannut alasti
123. [ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
124. [76] Yöpynyt hotellissa
125. [77] oksentanut matolle
126. [78] Lukenut seiskaa
127. [ ] Pelannut Harry Potteria
128. [ ] Väärentänyt kokeeseen nimen
129. [79] Juossut pakoon ampiaisia
130. [80] Pyytänyt anteeksi
131. [  ] Istunut koneella jopa 14h putkeen
132. [  ] Soittanut pilapuheluja
133. [  ] Vihannut räppäreitä
134. [81] Soittanut väärään numeroon
135. [82] Nukkunut sohvalla
136. [  ] Nukkunut puun alla
137. [83] Ollut sairaalassa
138. [84] Valvonut koko yön
139. [85] Juossut alasti ulkona
140. [ ] Käynyt avannossa
141. [  ] Hypännyt ikkunasta ulos
142. [ ] Paskonu housuihin yli 10v.
143. [99] Pudonnut hevosen selästä
144. [86] Saanut 10:n kokeesta
145. [87] Leikannut hiuksia
146. [  ] Kiroillut ruokapöydässä
147. [88 ] Polttanut levyjä
148. [89] Harrastanut liikuntaa
149. [  ] Karannut kotoa
150. [90] Näytellyt
151. [91] Nukkunut päivällä
152. [92] Käynyt ulkohuusissa
153. [  ] Polttanut tupakkaa
154. [ ] Polttanut talon/pientalon
155. [93] Grillannut
156. [94 ] Nähnyt teurastettuja sikoja
157. [95] Ollut Linnanmäellä
158. [96] Uskonut horoskooppeihin
159. [97] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
160. [  ] Käyttänyt vanhempien korttia
161. [  ] Ajanut autoa
162. [ ] Syönyt matoja
163. [ ] Raiskannut
164. [  ] Hyppinyt katoilta
165. [  ] Eksynyt ostoksilla
166. [98] Matkustanut junalla
167. [99] Nukkunut bussissa

Yhteensä 99 eli mulla on vielä 21 kokemusta kokematta. Aika paljon siis....


05.07.2007 - 00:49
Anskulta nappasin tähän taas yhden meemin, kun on lomakuumetta ja mitään muuta ei jaksa keksiä tähän hätään. Unikaan ei vielä maista, joten taas uusia totuuksia julki.

1.       Missä huoneessa nyt oletTietokonehuoneessa eli tämä on pojan entinen huone, joka on mulla selllainen yleistyöhuone.

2.       Mitä löydät näyttösi päältä?  Mahdollisesti pölyä

3.       Montako kertaa olet tänään aivastanut? En muistaakseni kertaakaan.


4.       Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten? Aina mä satuttelen, mutta pahasti ehkä v. 1998 kuntoutuksessa tulipaloa pakoon mennessä kaaduin katolla ja loukkasin jalkani Tikkejä laitettiin keskussairaalassa jalkaani.

5.       Kenen ystäväsi kanssa vietit aikaa viimeksi kahdestaan?  Eilen vietin ystäväni Mallan kanssa aikaa kahdestaan.

6.       Oletko mielestäsi hyvännäköinen? Jos hämärässä katsoo....Nyt on sen verran ikää, että kauneus on katsojan silmissä.

7.       Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Harvemmin, koska mulla on niin hatarat kynnet, jotka katkeilevat ja halkeilevat helposti.

8.       Mikä soittoääni kännykässäsi on? Tico-tico (Muisat kai Unto Monosen suosikin)

 9.       Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi? Taisi olla  Tarja Lunnaksen  cd.

 10.   Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu? Yksi maalaispoika sanoi kerran, että olet ihan sen Eija-Sinikan näköinen.... oli 70-80-luvulla kevyen musiikin esiintyjä. Sitten on sanottu, että olisin ollut sen Dallas-sarjan Donnan näköinen. Tyttökaverin tytär sanoi kerran, että olet ihan uutisankkuri Leena Kaskelan näköinen.

 11.   Mistä näit unta viimeksi (siis niin että muistat)?  Ei jaksa muistaa. Unet menevät niin nopeasti, että aamulla ei juuri muista mitään.

 12.   Onko sinulla sisaruksia? Onhan niitä siunaantunut. Minulla on kaksi  siskoa ja neljä veljeä.

 13.   Käytätkö nukkuessasi sukkia?  Käytän ehdottomasti kesät ja talvet.

 14.   Minkä värinen päiväpeittosi on?   Ähä kutti...eipäs ollutkaan rosa, vaan luonnon valkoinen. Tosin onhan mulla nyt siinä päällä rosan värinen pinkki pitsivirkattu toinen päiväpeitto...ähä kutti kuitennii.

 15.   Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?  Sain Tanjalta yllärilahjaksi ihanan virkatun pikkukassin.

  16.   Minkä taidon ottaisit, jos saisit valita?  Taidon elää päivä kerrallaan.

  17.   Minkä elokuvan katsoit viimeksi?  On tullut tosi vähän katseltua telkkaria. Taisi olla joku yleteemalta tullut kotimainen leffa.

  18.   Oliko hyvä leffa? Kotimaiset ovat yleensä hyviä.

  19.Paras juoma? Mansikkamehu

  20.   Minkälaiset kuoret kännykässäsi on? Vaaleanpunaiset. :))

  21.   Asutko miten? Avioliitossa ja kerrostalossa.

  22. Mitä ajattelet juuri nyt?  Vastauksia kysymyksiin.


  23.   Mihin meni viimeksi hermot? Ehkä siinä, kun eräs herrashenkilö levittää rojujaan pitkin nurkkia.

   24. Mitä löytyy sänkysi alta? Kaiken maailman roinaa, joka ei mihinkään muualle mahdu...yleensä ne on niitä miehen roinia tai  lastenlasten leluja.

   25. Milloin viimeksi imuroit? Oho mikäs se on?...taisin lakaista isompia pois. Olisiko ollut viime viikolla imurilla?

   26. Tavallinen vai valkosuklaa? Tavallinen maitosuklaa

   27. Tykkäätkö juustoista? Neurtaaleista, kuten edam.

   28. Milloin viimeksi nolostuit?  Enpä muista, ehkä viikonloppuna kun puhin sirpistä kun tarkoitin viikatetta  ja selitin, että sitä naapuri teroitti sirkkelillä  kun teroitti smirkkelillä. Mitä se kaupunkilaistyttö tällaisista asioista ymmärtää. Taisi maalaisia hieman naurattaa.

   29. Mikä sinulle tulee ekana mieleen sanasta auto? Tärkeä menopeli, jolla pääsee mökille.

   30. Juotko paljon vettä? En juo, vaikka pitäisi. Harjoittelen pikkuhiljaa tuota taitoa.

   31. Moneltako heräsit tänään? Aamutorkku...Taisin herätä hieman ennen puoli kymmentä.

    32. Kesän paras grilliherkku? Grillattu broilerin rintaleike.

    33. Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä? Suihkussa en muista olleeni, mutta vedessä kuitenkin.

     34.Oletko ollut yhteydessä virkavallan kanssa? Ihan vaan vapaa-ajan merkeissä eli kuntoutuslaitoksella joku joskus tanssittanut. :)) Muutaman rikosilmoituken olen joutunut jättämään varkauksien ja ilkivallan takia.

         

Ken haluaa, niin napatkoon mukaansa. :)...meinaan tämän meemin kysymyksiä.

02.07.2007 - 19:44
Leena ja Lettu haastoivat minut blogileikkiin jossa pitää paljastaa 7 asiaa tai faktaa itsestään sekä haastaa 7 muuta ja ilmoittaa haasteesta kommenttilootissaan.

1. Minun tapoihini kuuluu "kukkua" myöhään yöhön ja aamusella ylös nousu on yhtä tervanjuontia.

2. Harrastan järjestötoimintaa ja mielelläni toimin muiden samaakokeneiden puolesta puhujana ja tukijana.

3. Lempiharrastuksiini kuuluu käsityöt, askartelu ja akryylimaalaus.

4. Lavatanssi vetää puoleensa.

5. Olen sosiaalinen luonteeltani ja tutustun helposti uusiin ihmisiin.

6. Olen hurahtanut bloggailuun ja siivoaminen sekä muut kodin työt tulee hoidettua pakon edessä.

7. Kevät ja kesä on minun vuoden aikojani...Innolla odottelen aina keväällä mökkikauden alkua.

Kuinakkohan moni on jo tämän haasteen saanut. Täytyy kuitenkin yrittää, jos joku on vielä haastamatta.
Haastan Kaisa V:n, Kaisan, Marsun, Nelmin, Famun ja Katrin. Toki muutkin voivat osallistua ihan ilman erillistä haastetta.
24.04.2007 - 12:45
Letun blogista bongasin Villapallon esittelyn neulatyynyistä. Tässä oma neulatyynyni, jonka olen saanut joskus 70- tai 80-luvulla mieheni sisarelta lahjaksi. Neulatyynyssä on ollut alkujaan matallin väriset ompelusakset (silmälasit) sekä sormustin tuossa alemmassa aukossa. Ne ovat ehkä tallessa, vaan en löytänyt niitä tähän hätään. Lainalasit "neulamummolla" päässä. Tämä on mielestäni hauska ja hyvin löydettävissä....kunhan muistaa minne sen on käsistään laittanut.



Lisää oma neulatyynykuvasi linkki Villapallon postaukseen.
18.04.2007 - 23:29
Tämän hauska meemin nappasin Teijan blogista

1. OIKEA NIMESI
Tarja
2. GANGSTANIMESI (ekat kolmekirjainta nimestäsi ja loppuun izzle)
Tarizzle
3. ETSIVÄNIMESI (lempiväri ja lempieläin)
Vaaleanpunainen villakoira
4. SAIPPUAOOPPERANIMESI ( toinen nimesi ja olinpaikkasi)
Hannele Pääkaupunki
5. STARWARS NIMESI ( ekat kolme kirjainta sukunimestäsi, kaksi ensimmäistä kirjainta etunimestä, ekat kolme kirjainta äidin tyttönimestä)
Jaatakos
6. SUPERSANKARINIMESI (Toinen lempivärisi ja lempijuomasi)
Pinkki pirtelö
7. IRAQ-NIMESI ( 1. kirjain etunimestä, 3.kirjain sukunimestä, mikä tahansa kirjain toisesta nimestäsi, toinen kirjain äidin tyttönimestä, 3. kirjain isän toisesta nimestä, 1.kirjain sisaren nimestä, viimeinen kirjain äidin toisesta nimestä)
Ta Nopal
8. INTIAANINIMESI: (lempiväri ja lemmikkisi nimi) ( sama lempiväri taas vai?)
-ei ole lemmikkiä, (vain kotona aikoinaan oli koira Bella) vaaleanpunainen Bella.
 
Gangsta-nimen voi kattoo myös täältä , minä olin John Cogar Dick. Mulla on myös sellanen gangsta-nimi kuin' Dances With Arse Star' , mutta sen on Tarjuska nimestä.
12.04.2007 - 09:38

Mitä teit tasan vuorokausi sitten?
Olin pyykkituvassa pesemässä mökkikamppeitamme loman ajalta

Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
Aniin, joka on paras ystäväni. Tutustuin varhaisessa teini-iässä. Naapuriston tyttöjä...monet mieleenjääneet seikkailut yhdessä koettu.

Onko sinulla paljon rutiineja?
Aamuiset ja iltaiset lääkkeenottorutiinit sekä vuosien saatossa tulleita tapoja.

Miksi asut siellä missä asut?
Siitä syystä, kun aikoinani pyörätuolilla en päässyt kolmatta kerrosta kierrepostaita. Piti päästä alakertaan asumaan. Kesti aikansa kunnes saimme tämän asunnon, kun sanoivat minun olevan "vaativa" pyytäessäni alakerran asuntoa tai hissitalosta asuntoa. :) Muuten olisi pitänyt "asua" vielä pidempään sairaalassa.

Osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on?
Tänään kyllä tiedän, kun on laboratorioon meno, mutta monesti joudun miettimään.

Koska viimeksi teit itse ruokaa?
Eilen meni hieman eineksillä. Viikonloppuna tein karjalanpaistia.

Muistatko, minkä cd:n ostit ensimmäiseksi?
Enpä muista...Olisko ollut jotain Lunnasta tai Taipaletta?

Millaisessa asennossa olet tällä hetkellä?
Istun tässä jalat ristissä

Mitä haluaisit huomenna tapahtuvan?
Menen kampaajalle ja toivon saavani kauniin uuden lookin lauantaiseen "Uumun" 40-vuotisjuhliin (potilasyhdistyksen juhlat)

Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
Onhan niitä, vaikka aika avoin olenkin.

Näetkö paljon unia? Kerro viimeisin.
Toisinaan

Aistitko, jos sinua tuijotetaan?
Aistin

Ketä kättelit viimeksi?
Eilen kättelin maksakerholaisia kerhoillassa...

Mitä näet kun suljet silmät?
Pimeää


Tämön meemin nappasin Anskulta

07.03.2007 - 10:13

Tätä meemiä näkee nyt siellä sun täällä, minä nappasin sen täältä. Nappaa sinäkin!

Meidän kotoa löytyy...

[ ] akvaario
[x] arabian astioita
[x] arkkupakastin
[x] astianpesukone
[ ] autotalli (=autokatos)
[x] digiboxi
[x] digikamera
[x] digitaalivaaka
[x] dvd-soitin
[x] epilaattori
[x] farmariauto
[ ] henkilöauto
[x] hiirimatto
[x] hiusten kuivain
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita
[x] ilmakiharrin
[ ] ilmakitara
[ ] ilmankostutin
[ ] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin
[x] kahvipannu
[x] kannettava dvd
[ ] kannettava tietokone
[x] keittiövaaka
[x] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[x] kopiokone
[x] kotiparturi
[ ] kotiteatteri
[ ] kottikärryt
[ ] kuisti (=terassi)
[ ] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja
[ ] kuntolaitteita
[x] kylpytakki
[x] laajakaista
[x] lankapuhelin
[ ] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[x] leivänpaahdin
[ ] lemmikkieläin
[x] litteä tietokonenäyttö
[ ] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[ ] mp3-soitin
[x] musiikkisoitin
[x] navigaattori
[ ] oma ranta
[ ] omakotitalo
[x] ompelukone
[ ] pakettiauto
[x] partakone
[x] parisänky
[x] parveke
[ ] pelikone
[x] polkupyörä
[x] polttava cd-asema
[x] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[x] pöytätietokone
[x] rappuset
[x] rikkaimuri
[ ] rullaluistimet
[ ] salarakas
[ ] sauna
[x] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[x] skanneri
[ ] suihkulähde
[ ] sukset
[ ] suoristusrauta hiuksille
[ ] sykemittari
[x] sähköhammasharja
[x] sähkövatkain
[x] sälekaihtimet
[ ] takka
[ ] taulutelevisio
[x] tauti
[ ] teepannu
[x] tekohampaat
[x] tietokonepöytä
[ ] traktori
[x] tulostin
[ ] uima-allas
[ ] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[x] useampi televisio käytössä
[x] vapaa-ajan asunto
[x] vedenkeitin
[ ] vene
[x] verenpainemittari
[x] vhs-videonauhuri
[x] videokamera
[x] viinaa
[x] villamatto
[x] vohvelirauta
[x] voileipägrilli
[x] vuodesohva
[x] web-kamera
[ ] wokki-pannu
[x] yleiskone
[ ] yläkerta

24.02.2007 - 21:43

Tanja ja Titti sekä Ansku heitti minulle mukavan haasteen. minun pitäisi siis kertoa kuusi omituista tapaani. Niitä kyllä riittää...

1. Ensinnäkin omituisempiin tapoihini kuuluu omaperäinen pyykkien narulle laittaminen. Jostain kumman syystä laitan saman värisiä pyykkejä peräkkäin kuivumaan narulle. Sitten vielä pitää katsoa, että paidat ovat vierekkäin ja housut omassa rivissään jne.

2. Äitini myös ihmettelee, että minkä kumman takia ne vaatteet pitää olla vaatehuoneessa värin mukaan henkareissa tai pinoissa. Yksinkertaisesti siitä syytä, että tiedän mistä lähjästä etsin kulloinkin esim. tiettyä pinkkiä vaatettani.

3. Tyttö taas ihmettelee, että miksi kummassa minun täytyy mureke- tai lihapullataikinaa tehdessä liottaa korppujauhot lasissa, enkä voi suoraan laittaa niitä kulhoon ja vettä siihen. Se on totuttu tapa, jota ei osaa muuttaa.

4. Lapsenlapseni ihmettelee, että mummi on vähän kummallinen kun leikkiin nukkekodilla. Se näyttää olevan nykyään muotia aikuisten leikkiä silleen.

5. Kerään kaikki kortit ja kirjeet. Niitä on jo kerääntynyt yli 30 vuoden ajalta. Iso koottava laatikko yläkaapissa, joka pursuaa hääonniteluista lähtien vuosipäiviin ja joulukortteihin ym. matkatervehdyksistä.

6. Omituinen tapa pukeutua vaalean punaiseen. Oli ihan pakko taas ostaa pinkki kännykkäkotelo. Arvatkaas minkä värinen se kännykkä on? Kengät löysin kirpparilta (vaal.punaiset), kuten myös toppis ja hattu ja huivikin. Housut tosin on mustat.

-Olen vaan tällainen omituinen höpöttäjä.

Haastan edelleen ( Näyttää siltä, että yks ja toinen on jo haastettu meemiin aiemmin...toivottavasti on näistä edes joku vielä vastaamatta haasteeseen):
Nelmin
Kaisan,
Marsun
Marjan,
Ullamariellan ,
Meemun
05.02.2007 - 20:44
Tällainen löytyi täältä.

Vastaa omalla alkukirjaimella  alkavalla sanalla:



Olen: Tarjuska
Haluan: tanssia
Minulla on: taiteilijatarvikkeita
Toivon: terveyttä
Vihaan: tympeyttä
Pelkään: takapakkeja terveydessä
Kuulen: taaperoitten töminää
Pohdin: toista elämää
Rakastan: teitä blogiystäviäni
Minuun koskee: toisinaan
Minä aina: tunteilen
Minä en ole: tosikko
Laulan: tangon tahdissa
Itken: tunnesyistä
En ole aina: toimelias
22.12.2006 - 14:01

Tanja haastoi minut mukaan kertomaan mistä blogini on saanut nimensä. Otan haasteen vastaan ja haastan samalla blogiystäväni Hallattaren mukaan.

Helmikuussa Maiju lupautui laittamaan minullekin oman blogin. Se tuli ihan ex-temporee ajatuksella. Piti miettiä blogille nimi ja koska minulle tämä blogi tarkoittaa elämää jaktoajalla, niin nimeksi halusin jotain elämän sisältöä kuvaavaa. Valillä siihen kuuluu iloja ja toisinaan suruja. Alkuunsa ajattelin laittaa " Elämä on...", mutta se näytti niin käytetyltä fraasilta, joten laitoin " Elämä on elämää" ja sitähän tämä on. Laitettakoon tähän perään mottoni: "Elämä on ihanaa, kun sen ajoissa oivaltaa". Toivottavasti tämä blogini on mielestänne elämän makuinen.



Jouluiloa!
11.12.2006 - 21:24
Kati, Taava ja Marsu haastoi minut tähän hauskaan haasteeseen.!

Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista ja tarinan löytö/haasteblogista, ottamalla yksi virke kustakin. Haasta ne blogikirjoittajat tekemään oma tarinansa, joilta lainasit virkkeet, paitsi ei tämän tarinanhaastajan löytöblogia!

Lauantaina lähdin pikkujouluristeilylle mieheni ja kolmen muun tyypin kanssa. Joten silloin ei kaloreita niinkään lasketa, eihän? Koetetaan selvitä tästäkin maanantaista. Kyllä minulla oli hauskaa viime keskiviikosta asti. Keittiö on nyt tyhjennetty ja kylläpäs näyttää autiolta.....ja sillä aikaa tavallinen tallaaja tekee parit sukat.

Lainatut teksti olivat:

Katri: sininen

Kati: vihreä

Kaisa: punainen

Nelmi: lila

Taava: musta

Marsu: ruskea


Tämäpä sattui tällä kertaa hassusti, että kolme ihmistä ehti samaan aikaan haastaa minut tarinameemiin, joten yhdistin kaikki tähän yhteen tarinaan ja haastoin kolme uutta tarinan kertojaa mukaan. Vastatkoon ne jotka joulukiireiltään ehtivät. Tähän ei siis ole pakko vastata. :)



24.10.2006 - 11:09

Sain jouluhaasteen LASTENLEIPURILTA, joka tietenkin pitää ottaa vastaan! Eli homman nimi on seuraava: Haastat jonkun blogituttusi jatkamaan ketjua. Ketjun tarkoitus on ilahduttaa toisia bloggaajia. Hommaat viiden (5) euron pienen jouluisen lahjan blogitutullesi joulukortin kera ja lähetät sen haastamallesi henkilölle. Itse haastan  HALLATTAREN..Pakko ei tietenkään ole osallistua! Mutta laitetaan joulumieli kiertämään!!! Ja jouluisen lahjan ehtii varmaan lähettää varmaan vasta joulukuussa..
Ilmoita jos et halua ottaa haastetta vastaan!!
Osoitteiden vaihdot sitten sähköpostilla..

11.10.2006 - 11:56
Tatsin sivustolta löysin tällaisen kokeilun. Enpä ole aiemmin huomannutkaan blogini hallintasivulta käydä tilastoja katsomassa. Tällaisilla hauilla on lokakuussa blogini löydetty.

Kokeile seuraavaa: Mene bloginhallinnassa tilastoihin ja katsosieltä muutamia yleisimmistä hakusanoista joita käyttämällä vierailijoita on blogiisi tupsantanut. Laita lista blogiisi näytille ja heitä kommentti, käyn kurkkaamassa.

Oma listani näyttää tältä:
vadelmapiirakka
elämä ja valo
värssy
askartelua
lapsi kokkaa
muurinpohjalettuja
salomonin solmu
salomoninsolmu
villasukka
ahomansikka
auringon kukka laskuri
Elisabeth adjektiivi
etsi novita
fileepits
jaakotar
jyrsijät jotain tietoo niistä
järvimaisema
kassin kaavat
kattopeltien hintoja
kirsi maiju tarjuska

Oho...enpäs voinut ikinä arvatakaan, että näillä hakusanoilla löytyy mun blogini...Vähän jäi mietityttämään, että kuinkas mun sivustolla "lapsi kokkaa" ja kassin kaavoja ei kyllä täältä löydy, mitä joku virkattu kassi kylläkin. Mitäköhän Elisabeth tekee sivustollani? Mitenkäs taas auringon kukka liittyy laskuriin...auringonkukkataulu kylläkin löytyy. Villasukkia ei ole tehnyt yhtää...olisikohan mainintaa. Vadelmapiirakka...liityy varmaan mustikka-vadelmapiirakkaan. Elämä ja nettimaailma on ihmeellistä.
04.10.2006 - 21:55

Koska luit tätä, se tarkoittaa, että Sinun tulee kommentoida! Kommentoi mitä haluat, kunhan teet sen. Laita teksti myös omaan blogiisi ja nappaa kiinni kaikki lukijat! =D

ps. Minä nappasin tämän Tanjan blogista...

30.08.2006 - 21:33

Tämän blogituksen löysin Hallattarelta:


*Mene Wikipedian (englanniksi, suomeksi yms...!)
nettisivuille ja etsi syntymäpäiväsi (esim. 21. huhtikuuta).
*Etsi kolme tapahtumaa, jotka tapahtuivat kyseisenä päivänä
*sekä kolme syntymää,
*kolme kuolemaa
*ja kaikki juhlapäivät -  jos niitä on


Tapahtumia samana päivänä, mutta eri vuosina:

-753 eaa - Tarinan mukaan Romulus ja Remus perustivat Rooman kaupungin.  

-1975 - Vietnamin sota: Etelä-Vietnamin presidentti Nguyen Van Thieu pakeni Saigonista Xuan Locin, viimeisen etelävietnamilaisen tukikohdan joka esti pohjoisvietnamilaisten suoraa hyökkäystä Saigoniin, kukistuessa.

-1996 - Jokelan junaturma.

Syntyneitä samana päivänä, mutta eri vuosina:

  • 1729 - Venäjän keisarinna Katariina II (k. 1796)
  • 1926 - Elisabet II, Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar
  • 1965 - Arja Koriseva, laulaja

 

Kuolleita syntymäpäivänäni, mutta eri vuosikausina:

  • 1073 - Paavi Aleksanteri II
  • 1937 - Saima Harmaja, runoilija
  • 1992- Väinö Linna, kirjailija

 

Nimipäivää viettää syntymäpäivänäni:

- suomalainen kalenteri: Anssi, Anselmi
- suomenruotsalainen kalenteri: Camilla
- ortodoksinen kalenteri: Jani, Janne, Feodor, Heikki, Hilppa
- saamenkielinen kalenteri: Ansealbma, Anselbme
- vanhemmissa kalentereissa: Anhelmus, Anselm, Anselmo, Anselmus, Anshelm, Emanuel
 
Juhlapäiviä ei ole, mutta huomaathan että vietän syntymäpäiviäni yhdessä Elisabeth II kanssa. :))
22.08.2006 - 21:45

Tanja haastoi minut tällaiseen meemiin, jossa on tarkoitus pohtia elämänsä levyjä.

1. Yksi levy, joka muutti elämäsi...

Koulussa oli muinioin tapana tuoda joku suosikkilevy musiikkitunnille kerran viikossa. Niinpä minä sitten viisitoistakesäisenä päätin ottaa Mauno Kuusiston levyn "Kertokaa se hänelle", johon olin ihastunut katsoessani tuon romanttisen kotimaisen elokuvan tv:stä. En muuten tiedä mitenkä se olisi muuttanut elämääni, mutta jotain rohkeutta siitä sai, sillä ei sen ikäiset kiinnostuneet sellaisista levyistä, vaan sen olisi pitänyt olla jotain vähän kovempaa jytää.

2. Yksi sellainen levy, jonka olet kuunnellut useammin kuin kerran...

Tarja Lunnas on suosikkejani ja ainakin Seineä olen kuunnellut useammin kuin kerran

3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaan autiolle saarelle...

Jamppa Tuomisen nostalgisia levyjä on paljon ja ehkä niistä joku valikoitu levy löytyisi

4. Yksi levy, joka tekee sinusta hupakon:

Flirtaten...

5. Yksi levy, joka saa sinut puhkeamaan kyyneliin...

Taitaapi olla virsi 555. Muistuu kouluiässä mieleen rinnakkaisluokalla ollut tyttö, joka kuoli vaikeaan sairauteen ja juhlasalissa koko koulu lauloi tuon virren hänen muistokseen.

6. Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi...

Lastenlasten esitykset

7. Yksi levy, josta toivot ettei sitä olisi koskaan levytetty:..

Rikas mies jos oisin... Se käy hermoon...

8. Yksi linja, jota kuuntelet parasta aikaa...

En kuuntele mitään parasta aikaa, vain telkkari on päällä ja sieltä tulee pulinaa. Viimeksi kai kuulin kännykän äänen ja sieltä tuli soittoäänenä Unto Monosen Tico ticoa.

9. Yksi levy, jonka olet aikonut kuunnella:

Ostin kirppikseltä Juha Tapion levyn "Ohikiitävää", joka pitäisi kuunnella alusta loppuun.

10. Haasta viisi bloggaajaa mukaan. Minä haastan Tiulin, Hallattaren, Katrin, Leenan ja Hilin.

Lisäksi mulla on valtaisa määrä lemppareita kuten Reijo Taipale, Juhani Rautiainen, Rainer Friman, Esko Rahkonen, Yölintu, Raimo Piipponen, Finlanders  ym. Suomalainen tanssimusiikki iskee tähän mimmiin. Tämä oli kyllä hieman vaikea nimetä joitain yksittäisiä kappaleita... ei ihan niin ehdotonta suosikkia, että yksi ylitse muiden.

 

19.06.2006 - 23:04

 Tiuli haastoi minut kertomaan omista päivän pienistä pettymyksistä ja iloista arjessa.

pettymyksiä:

1.Vietävän helle pahulainen viikko sitten Lahdessa, poltti alahuuleni vereslihalle. Nyt on nahka karrella koko ajan, joten hieman riepoo ja vaivaakin.

2. Yön pikkutunneilla tultiin mökiltä ja joku "siivoton", jolla ei ole näköjään roskakoria, vaikka kaikille sellainen remotissa toimitettiin... oli sutannut pihan jätteillään. Noukin toisten tölkkejä yöllä ikkunani alta, pinna kiehuu...(sihisee)

3. Suututtaa kun keittiöni pöytälevy edelleenkin on "tehtaalla" ja pitäisi saada keittiö jokseenkin viihtyisään kuntoon ja kamat kaappiin ennen lomille lähtöä.

4. Taas oli viime yönän ollut parkkiksella rosvoja, kun naapurin autosta oli viety kaikki työkalut ja ikkuna rikottu. Sama tapahtui meille kevättalvella. Kiukuttaa, kun aina pitää olla huolissaan omasta omaisuudestaan.

5. Muistuipa taas mieleeni, että unohtui istuttaa päivänsinen siemenet. Tokkopa tänä kesänä sitten niistä enää olisi iloa. Tarkoitus oli laittaa ne mökille ritilää vasten kasvamaan seinustalle. Harmittaa, kun ei muista.  Lisäksi sapettaa kun värililjoissa oli tuhottomasti jotain kumman toukkia... ei vaikuttanut liljakukoilta, yäk.

Ilon aiheita:

1. Viikonlopun iki-ihanat synttäripippalot ja siellä tuli kokeiltua naisimmeisten kanssa karaokea. Saimme sankarilta jopa "tilauksen" juhannukseksi. Ei kai sen niin kauhealta sitten kuulostanutkaan. :)

2. Kauniita kukkia oli parin viikon aikana ilmestynyt kukkapenkkiin mökillä. :))

3. Lapsenlapsia kyläilemässä pitkästä aikaa :)))

4. Sain ystävättäreltä komian kirjahyllyvitriinin :))))

5. Kaikesta viimeviikkoisesta huolimatta....ei maksa vaivaa (arvot normaalit) :)))))

Haastan Katrin, Leenan, Hilin ja Tanjan kertomaan pieniä - suuria asioita blogissaan :o)

11.06.2006 - 16:22

Sain Tanjalta  (Anni Tannin elämää), tällaisen haasteen

Tässä tehdään nyt sellaista mitä ei yleensä tehdä ja jos vaikka tehdään, niin ei sanota ääneen. Tälläinen teksti pitäisi säilyttää varmassa paikassa ja lukea aina tarvittaessa. Sitä pitäisi päivittää myös säännöllisesti. Omat hyvät puolet on hyvä muistaa!

Minä haastan mukaan Hilin, Katjuskan, ja Katrin!! =)

1. Olen positiivinen.

Ajattelen tiukan paikan tullen asioita positiiviselta kantilta. Heti ei kannata heittää pyhettään nurkkaan. Elämä kantaa, kun heittäytyy sen kannettavaksi.

2. Olen avoin ja rohkea

Minulla on avoin luonne. Joskus tuntuu, että olen aivan liiankin avoin. Haluan puhua ihmisille avoimesti omista asioistani ja siten myös haluan kumota ennakkoluuloja. Avoin luonne auttaa ehkä muita selviytymään samankaltaisista vastoinkäymisistä.

3. Olen hyvä ystävä ja avulias

Minulla on paljon ystäviä ja myös hyviä ystäviä. Yhteisten kokemusten kautta on syntynyt kiinteitä yhteyksiä. Haluan auttaa myös näitä ystäviäni, kun tuntuu elämä murjovan. Itse vaikeita kokeneena, olen oppinut ymmärtämään paljolti myös toisten tuskaa. "Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa".

4. Kirjoittaminen on vahvin alueeni.

Kirjoittaminen on mieleisin ilmaisumuoto minulle. Kirjoittelen aika paljon myös potilasjärjestöjen lehtiin. Tykkään kirjoittaa niin paljon, että joskus tekee tarinaa pienistäkin jutuista suuria: Koulussa tein kalosseista seitsemän sivua tarinaa :)) Minulla on näköjään visuaalinen muisti ja siksi myös kirjoituksen näkeminen auttaa minua muistamaan paremmin asioita.

5. Olen taiteellinen ja osaan tehdä käsilläni

Olen omalla tavallani taiteellinen. Maalailen tauluja, askartelen, tekstaan ja teen onnittelukortteja, kun sille päälle satun. Osaan myös ommella ja virkata sekä kutoa, jos vaan innostusta riittää. Tykkään näperrellä kaikkea käsilläni.

Kun tämä itsensä kehuminen on niin vaikeaa, niin tässä on mun versioini tästä.

01.06.2006 - 15:37

Hallatar lähetti hauskan varkausmeemin ja haastoi minut. Pitihän se tietenkin ottaa vastaan.

Oma haasteeni menee: Tiulille, Tellulle ja Tanjalle

Haate menee seuraavasti:

Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista,
ottamalla virke kustakin vähintään ja yksi haastajan blogista
ja haasta jokainen lainaamasi blogaaja, paitsi haastajasi.

Oma varkausmeemini menee näin:

"Siinä suhteessa olen vanhanaikainen, että en kestä ketään vierelläni hössäämässä, kun valmistan safkaa ja vaikka tykkään kokata, niin olisi hyvä jos valmisruokakin kelpaisi, jos ja kun mulla olisi rajoitetusti aikaa (esim. nettisurffailun vuoksi).  Nykyisin mies saattaa lähettää kullalleen tekstiviestin tai parhaassa tapauksessa kuvalla varustetun viestin, mutta hyvin harvoin hän saapuu naisen luokse kukkapuska kädessään. APUAAA. Sun on pakko sanoa sille jotakin. Emäntä sanoi vain, että aidat on auki senkun päästät ulos ja laitat veräjät kiinni.

Kissat on parempii ku ukot."

 

Tuossa on Tiulia, Tellua ja Tanjaa sekä Hallatarta :))


 

09.05.2006 - 14:34
"Lintu75" haastoi minut

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
 

1. Valion juustomyyjänä
2. hoivakodin hoitoapulaisena
3. lastentarha-apulaisena

4. aseptisentyöntekijänä lääketeollisuudessa elikä steriilityötä "avaruusasussa"

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:

1. Etelä-Haaga/Helsinki
2. Ala-Malmi/Helsinki
3. Tapaninkylä/Helsinki
4. Pukinmäki/Helsinki

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:

1. Salkkarit
2. Kauniit ja rohkeat
3. Emmerdale
4. Tanssii tähtien kanssa 

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla: [reiteittäin]

1. Helsinki- Saksa (Lyypekki)
2. Helsinki- Ruotsi (Tukholma)
3. Helsinki- Viro (Tallinna)
4. Helsinki- Savo (Kuopio, Mikkeli)

Neljä internet-sivua, joilla käyn päivittäin:

1. http://www.musili.fi/
2. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97
3. http://lintu75-2.vuodatus.net/
4. http://www.rikisorsa.com/

Neljä lempiruokaani:

1. juustotäytteiset broillerifileet
2. tuorejuustokakut
3. kinkku-paprikapiirakka
4. paistetut lihapyörykät

Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisit juuri nyt:

1. Täysihoitolassa
2. mökillä
3. seisovassa pöydässä täyttämässä lautastani
4. tanssimassa

Neljä ystävää, joille olen lähettänyt tämän viestin (jotka täten haastan) ja joiden arvelen [lue: toivoisin] vastaavan:

1. http://tiuli.vuodatus.net/

2. http://katjakaisa.vuodatus.net/

3. http://www.freewebs.com/joutsenlintu/

4. http://moppi.vuodatus.net/

04.05.2006 - 14:25

Tämän meemin nappasin Katjuskan blogista.

Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä. Avaa kirja sivulta 123. Lue kuudes lause. Kirjoita se blogiisi.

"Toista "menestys"-sanaa itsellesi usein uskomalla siihen ja olemalla siitä täysin vakuuttunut ja alitajuntasi saa pakostakin sinut menestymään.

Lause on kirjasta: Alitajuntasi voima, kirjoittanut Joseph Murphy

04.05.2006 - 14:11

Tarja putkahti maailmaan eräänä valoisana päivänä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli vaikutusvaltainen ja he söivät vain jätteitä. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä hänelle oltiin kateellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan muistilaput, niinpä ammatiksi tuli kotieläimet.

Tarja kehittyi kolmannellakymmenellä varsin enkelimäiseksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä liilat silmät.
Pettämisestä seuraten hän oli hyvin sekava. Lempiruokaansa vesikeittoa hän sai työskennellen atk-konsulttina.

Tarja tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan autokaupassa. Alkoholia hän juo kannibaalikutsuilla.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin.

Sen pituinen se.

Oman iltasadun saatte täältä.

Itse löysin tämän jutskan Katjuskan blogista.

 

Pitäkää hauskaa ja hyvää yötä!

03.05.2006 - 11:47

Olen Hannele Härkönen ja asun Tamperella.
Olen 52-vuotias eläkkeellä oleva siivooja. Harrastan penjiihyppyä ja avantouintia.
Minulla on yksi lapsi. Hiukseni ovat vaalean punaiset ja  silmäni ovat vanhan rosan väriset.
Kuuntelen mielelläni hevirokkia, suosikkiartistini Jorma Kääriäinen ja Agents. Parhaiten minua kuvaa adjektiivi henkilökohtainen.

Tähän esittelyyn päästiin ottamalla:
- nimeksi 2. nimi ja lähimmän naapurin sukunimi
- asuinpaikaksi kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla
- iäksi oma ikä plus lohjenneiden sormenkynsien lukumäärä
- ammatiksi äidin ammatti tai miehillä isän ammatti
- harrastuksiksi ne harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää
- lasten lukumääräksi se, montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät
- hiustenväriksi tämän hetkinen paidanväri
- silmienväriksi tämän hetkinen housujen väri
- musiikkimauksi genre, jota et siedä
- lempiartistiksi tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi ja
- itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi laitetaan se adjektiivi, mikä lukee ensimmäisenä, kun googlaat 2. nimesi ja "adjektiivi"

Aika hauska juttu tästä tuli.

Tarjuska

26.04.2006 - 01:24

Tämän meemin löysin Katjuskan blogista.

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla. Siis vain yhdellä (!), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta...

08.04.2006 - 18:47

Tämän aikaa tappavan jutun otin Katjuskan blogista.

Rastia ruutuun

[x] Minulla on silmälasit.
[x] Olen blondi.
[x] Tiedän ainakin yhden kaimani.
[ ] Tiedän, missä on Kälviä.
[ ] Olen kaksikielinen.
[x] Olen riippuvainen netistä.
[x] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen.
[ ] Olen ainoa lapsi.
[x] Minulla on villakoiria sänkyni alla.
[ ] Asun omassa kämpässä.
[ ] Asun opiskelija-asuntolassa.
[x] Seurustelen.
[X] Olen ainakin yhden bändin suuri fani.
[ ] Olen lukenut kaikki Harry Potter-kirjat.
[ ] Mielestäni Johnny Depp on ihana.
[ ] Inhoan hernekeittoa.
[ ] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[ ] Inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.
[X] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[ ] Olen mielestäni kaunis.
[ ] Olen pitkävihainen.
[ ] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[X] Minulla on oma tietokone.
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[ ] Omistan lökäpöksyt, pöksyt jotka lököttää siis.
[ ] Olen rokkari.
[x] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[x] Haluan olla ainutlaatuinen.
[ ] Seuraan muotia.
[x] Meikkaan.
[x] Olen vm -80 tai vanhempi.
[X] Minulla on lävistyksiä.
[ ] Minulla on tatuointi.
[ ] Pidän Antti Tuiskusta.
[x] Pidän lapsista.
[X] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[ ] Olin viime kesänä kesätöissä.
[ ] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[X] Asun pääkaupunkiseudulla.
[ ] Olen ratsastanut hevosella.
[x] Pidän saunomisesta.
[ ] Olen käynyt tänään suihkussa.
[ ] Mielestäni armeija ennemmin kuin sivari.
[x] Olen tyytyväinen nimeeni.
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla.
[ ] Minulla on ajokortti.
[ ] Poltan.
[X] Olen absolutisti.
[ ] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[x] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[X] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[x] Surffailen netissä päivittäin.
[X] Kuuntelen nyt musiikkia.
[ ] Olen yksin kotona.
[ ] Tunnen ainakin yhden homon.
[x] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[x] Olen käynyt discossa/baarissa viimeisen puolen vuoden aikana.
[x] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on paljon kavereita.
[x] Olen onnellinen.
[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[ ] Olen koulussa.
[x] Minulla on onnennumero.
[ ] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[ ] Minulla on sininen hiiri.
[ ] Minulla on musta koira.
[X] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[x] En aina jaksa siivota.
[X] Todistuksessa minulla oli käytös 10.
[ ] Juon monta litraa päivässä.
[x] Pidän maidosta.
[ ] Olen allerginen eläimille.
[ ] Olen allerginen ruoka-aineille.
[x] Minun pitäisi päästä lomalle.
[ ] Tämä on tyhmää.
[ ] Ulkona on pimeää.
[ ] Pelkään pimeää.
[x] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[ ] Minulla on akvaario.
[ ] Minulla on iso asunto.
[ ] Asun omakotitalossa.
[X] Asun kerrostalossa.
[ ] Asun rivitalossa.
[x] Juon kahvia.
[x] Pidän kahvista.
[x] Tiedän missä on Ähtäri.
[X] Olen käynyt Ähtärissä.
[X] Ähtäri on kiva paikka.
[ ] Asun Ähtärissä.
[ ] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[ ] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään tietoa missä on Ähtäri.
[ ] Minulla on kannettava tietokone.
[X] Ja webkamera!
[ ] En osaa keittää kahvia.
[X] Minulla on ankara kasvatus.
[ ] Minulla on duffelitakki.
[ ] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää.
[ ] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät.
[ ] Keittiöni kaapissa on hienoja lautasia.
[ ] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret.
[ ] Taulut ovat rumia.
[ ] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[ ] American Piet ovat hyviä.
[x] Tämä on pisin tekemäni rastikysely.
[ ] Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely.
[x] Minulla on digitaalikamera.
[x] Juon teetä.
[ ] Vihreä tee on parasta.
[ ] Tykkään Sims-peleistä.
[ ] Minulla on Sims2.
[ ] Olen riippuvainen siitä - pelaan joka päivä.
[X] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua.
[ ] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[ ] Minulla on rotta.
[ ] Olen pitänyt rottaa sylissä.
[x] Rotat ovat inhottavia.
[ ] Minulla on kiire.
[ ] Muut ovat nukkumassa.
[ ] Olen aamuvirkku.
[x] Eipäs kun iltavirkku.
[ ] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[X] Minua on sanottu kauniiksi.
[X] Vatsani on kipeä.
[x] Aion mennä ulos vielä tänään.
[x] Minulla on veli ja sisko.
[ ] Olen keskimmäinen lapsi.
[x] Minulla on pikkusisko
[ ] Serkkuja minulla on yli 20.
[x] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[x] Mutta sen voin sanoa että paljon.
[ ] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[x] Pidän äidinkielestä.
[ ] Olen hyvä äidinkielessä.
[ ] Huomasin tässä jo monta kieliopillista virhettä.
[x] Olen puhunut tänään puhelimessa.
[x] Olen kiva.
[x] Olen varmasti. :o)

Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ