Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
28.08.2009 - 01:16

Tällä viikolla on uutisoitu paljon neljästä ulkomaalaissyntyisistä sienienpoimijoista, jotka erehtyivät poimimaan valkoisiakärpässieniä, luulleen niitä herkkusieniksi. Taitaa olla paljon todennäköisempää löytää metsästä juuri tuo myrkyllinen, maksatoksinen valkoinen kärpässieni, kuin herkkusieni.

Lähiaikoina neljä henkilöä jälleen erehtyi sienisaaliissaan, kohtalokkain seurauksin. Yle uutisoi täällä aiheesta.

Joka syksy aihe nousee tapetille ja aina joku erehtyy. Kannattaa jättää valkoiset sienet sinne metsään ja ehkä olisi parasta potkaista ne ohimennessään nurin, ettei kukaan muu erehtyisi niitä poimimaan. Se on sitten toinen juttu, jos siitä selviää tai huonolla tuurilla joutuu maksansiirtoon ja huonompaa tuuria, jos ei siirtomaksaa löydykään.

18.05.2009 - 23:18

19.5.2009 vieteään kansaivälistä maksapäivää ja ainakin täällä pääkaupunkiseudulla on tiedossa maksa-aiheinen lääkäriluento, jonne on vapaa pääsy, kaikille asiasta kiinnostuneille.

Kaikille avoin yleisöluento maksasairauksista ja niiden hoidosta järjestetään kansainvälisenä maksapäivänä tiistaina 19.5.2009 klo 18.00-19.30. Paikkana on Töölön kirjasto ja Mika Waltari -sali, Topeliuksenkatu 6.

Asiantuntijana tilaisuudessa puhuu maksasairauksien erikoislääkäri Henna Rautiainen HUSista. Paikalla on myös Munuais- ja maksaliiton aluevastaava Marjukka Miettinen ja Uumun maksavastaava Sirpa Martinviita. Ohjelmaan kuuluu kokemuspuheenvuoro ja keskustelua.

Tilaisuudessa on mahdollisuus tutustua Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU ry:n toimintaan.

Kansainvälisen maksapäivän teemana on rasvamaksa ja liikalihavuus. Munuais- ja maksaliiton sivustolta voit lukea lisää aiheesta sekä asiantuntijalääkärin artikkelin:


Kansainvälinen maksapäivä 19.5. Lihavuusepidemiassa piilee rasvamaksataudin riski

Rasvamaksataudista on tulossa kansansairaus väestön lihoessa. Keskivartalolihavuuteen ja metaboliseen oireyhtymään liittyy hyvin usein rasvamaksatauti. Länsimaissa rasvamaksatautia pidetään koholla olevien maksa-arvojen yleisimpänä syynä, ja tautiin voi sairastua ilman alkoholin käyttöä. Rasvamaksataudin hoidossa on tärkeää maltillinen laihduttaminen, vähärasvainen ruoka ja liikunnan lisääminen.

Täällä lisää maksa-aiheista luennoista, joita vietetään eri paikkakunnilla kansainvälisenä maksapäivänä. Paikkaunnista löytyy: Helsingin lisäksi myös Kajaani ja Kokkola.

06.05.2009 - 15:13

Toukokuun 19. pvä vietetään kansainvälistä maksapäivää. Yhdisyksemme järjestää tuolloin avoimen maksaillan maksasairaille ja muille asiasta kiinnostuneille. Kannattaa mennä kuuntelemaan, jos asia on yhtään ajankohtainen. Maksasairaudet ovat yksi suurista kansantaudeistamme, johon on muitakin syitä kuin vain alkoholi. Rasvamaksasairaudet ovat yksi niistä ja lisäksi on paljon kroonisia maksasairauksia, joiden syntymiseen ei itse kovinkaan paljon voi vaikuttaa elämäntavallaan, vaan niiden syyt saattavat olla tuntemattomia.

MAKSAKO VAIVAA?


Et ole yksin…
Kaikille avoin
YLEISÖLUENTO
Maksasairauksista ja niiden hoidosta


tiistaina 19.5.2009 klo 18.00 – 19.30

Töölön kirjasto, Mika Waltari sali, Topeliuksenkatu 6, Helsinki 25

Asiantuntijana maksasairauksien erikoislääkäri
Henna Rautiainen, HUS
Liiton aluevastaava ja paikallisen jäsenyhdistyksen
UUMU ry:n maksavastaava
Kokemuspuheenvuoro, keskustelua
Mahdollisuus tutustua potilasjärjestön toimintaan


Tilaisuuteen on vapaa pääsy
UUDENMAAN MUNUAIS – ja maksayhdistys UUMU ry
Njur – och leverföreningen i Nyland rf

03.04.2009 - 15:15

Sain potilasjärjestöltä eli Munuais- ja maksaliitolta (Musili) uutta tietoa tulevasta alueellisesta maksaluennosta. Koska maksasairaudet ovat maassamme yleistyneet, niin ajattelin tätäkin kautta tiedottaa tulevasta luentotilaisuudesta, jos joitain lukijoista kiinnostaa:

 

Munuais- ja maksaliitto ry. järjestää Tampereella kaikille avoimen yleisöluennon maksasairauksista ja niiden hoidosta.

Aika: 28.4.2009, klo 17:30-20:00

Paikka: Pääkirjasto Metso, Luentosali 1, Pirkkakatu 2, Tampere

Ohjelma: alustus maksasairauksista, erikoislääkäri Pia Manninen, Tays

Kokemuspuheenvuoro ja keskustelua.

Mahdollisuus tutustua potilasjärjestön toimintaan, mukana liiton edustaja sekä paikallisen potilasjerjestön (PirMun) maksavastaava.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Pirkanmaan Munuais- ja maksayhdistys, PirMu toivottaa kaikki tervetulleiksi tilaisuuteen.

 

Rohkeasti mukaan vaan, ken tietoa kaipaa.

 

 

11.03.2009 - 20:58

Maksasairaudet ovat yleistyneet Suomessa. Maksasairaudet koskettavat tuhansia suomalaisia. Kukatahansa, lapsi tai aikuinen voi sairastua maksasairauteen.Sairaus voi alkaa äkillisesti tai kehittyä hitaasti. Joissain tapauksissa sairauden syy jää tuntemattomaksi. Joskus sen aiheuttaa synnynnäinen sairaus. Maksaa voivat vaurioittaa myös monet lääkeaineet, virukset sekä alkoholi.

Tieto auttaa selkiyttämän omaa tilannetta sekä antaa valmiuksia elää sairauden kanssa mahdollisimman täysipainoisesti. Asiallinen tieto myös vähentää ennakkoluuloja, jotka usein kuormittavat kohtuuttomasti sairastunutta ja hänen läheistään.

Munuais- ja maksaliitto on julkaissut yhdessä keskussairaaloiden maksahoitajien kanssa oppaan potilaiden ja heidän läheistensä avuksi. Uunituore maksaopas löytyy Munuais- ja maksaliiton verkkosivuilta.

Uudessa 22. sivuisessa oppaassa on kattavasti maksatietoa:

- Maksan toiminnasta

- Maksasairauksien tutkimuksista

- Erilaisista maksasairauksista

- Maksansiirrosta

- Elämästä maksasairauden kanssa

 

 

 

06.06.2008 - 14:08

Itselleni ei tule enää Hesaria tietyistä syistä. Kuulin viikko sitten lehdessä olleesta artikkelista, päivälehden "Elämä ja terveys-osiossa" (26.5.2008).Otsikon nimenä oli: Suurkuluttajien Suomi voi hyvin huonosti. On tietenkin hyvä asia, että alkoholinkäytöstä ja niiden vaaroista puhutaan ja mietitään syitä ja keinoja. Artikkelissa mainittiin vähän alkoholia käyttävistä, joista osa siirtyy kohtuukäyttäjiin ja heistä taas osa siirtyy suurkuluttajiin. Suurkuluttajien määrän paisuessa, haitat kasaantuvat tähän ryhmään.



En rupea tässä paasaamaan alkoholin suurkulutuksesta enkä niistä haitoista. Olin hieman pöllähtänyt tämän viestin kuultuani, että Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kalervo Kiianmaan mukaan maksakirroosikuolleisuus on tutkijoille keskeinen , alkoholin haitoista kertova mittari. "KUKAAN EI SAA KIRROOSIA, OLEMATTA ALKOHOLISTI".

Tuo tieto ei pidä ollenkaan paikkaansa. Onneksi Munuais- ja maksaliitto ry. otti asiaan kantaa, viimeviikon lehdessä. Liitto haluaa täsmentää, että kirjoituksessa tarkoitetiin nimenomaan alkoholimaksakirroosia. Suomessahan alkoholi on suurin kirroosin aiheuttaja, mutta tosi asiassa sen voi saada muustakin syystä kuin alkoholista.

Itse en ole ollut alkoholisti, enkä juurikaan käyttänyt alkoholia elämäni aikana. Oma sairauteni on autoimmuunitauti, joka on johtanut sappitiekirroosiin eli Primaariseen skleroivaan kolangiittiin (PSC). Toki itsekin olen saanut kuulla monesti, että kuinka paljon olet juonut ym. tai et oikein näytä alkoholistilta. Monet ihmiset leimataan syyttä, suotta alkoholisteiksi diagnoosin perusteella. Tosin mielestäni ei alkoholin takia, maksansiirron saaneitakaan pidä leimata, sillä se ryhmä, jotka siirron sen vuoksi saavat ovat käyneet pitkän ja vaikean tien, oman itsensä kanssa ja heiltä vaaditaan pitkää täysraittiutta, ennen siirtopäätöstä ja läheisten vankkumatonta tukea. Uudessa Elinehtolehdessä oli väitöskirjan tulos, jossa "Immuunijärjestelmän toiminta vaikuttaa alttiuteen saada alkoholin aiheuttaman maksavaurio". Maksakirroosi on korjautumaton vaurio. Maksakirroosiin sairastuu vain n. 15-25% alkoholisteista, joten alkoholin lisäksi täytyy olla muita yksilöllisiä tekijöitä, jotka laukaisevat vaurion kehittymisen.

Täältä voit käydä kuuntelemassa Sleepy Sleeprsin varoituksen sanat....Ettei kävisi niin kuin VÄINÖLLE.

Munuais- ja maksaliitto tähdentää, että monet maksasairaat pelkäävät leimautuvansa alkoholisteiksi, vaikka alkoholin käyttö ei liity mitenkään heidän sairauteensa.
Monet maksakirroosiin johtavat maksasairaudet voivat olla synnynnäisiä tai tuntemattomasta syystä johtuvia, ns. autoimmuunitauteja. Virushepatiitti johtaa kroonistuessaan myös maksakirroosiin. Kannanotossaan liitto tähdensi myös rasvamaksan syntyä. Aikuisväestöllä rasvamaksaa on jopa 20-25 %:lla. Ylipaino on yleisin rasvamaksan syy, mutta myös runsaan alkoholin käyttö. Noin 10%  rasvamaksa johtaa maksatulehdukseen, joka voi vuosien saatossa johtaa maksakirroosiin. Lisäksi tähdennettiin sitä, että vaikka rasvamaksa on selvästi elämäntapasairaus, niin siihen voi sairastua myös kuka muu tahansa, esim. raitis kuntoilija, jolla ei ole ylipainoa tai riskitekijöitä elintavoissaan.

Siis maksakirroosiin voi sairastua kuka tahansa muukin, kuin alkoholisti. Alkoholimaksakirroosiin voi omilla elintavoillaan vaikuttaa, mutta muuten maksakirroosin voi saada ihan kuka hyvänsä, jos elimistön immuunijärjestelmä niin päättää.



Luin myös Elinehtolehdestä, että elinluovutuskortteja on saatavilla 9. kesäkuuta alkaen kahden viikon ajan kauppakeskusten, baarien, kahviloiden , ravintoloiden, yliopistojen ja elokuvateattereiden Minimoi-ilmaiskorttien telineistä maan 25 suurimmassa kaupungissa. Jakelupisteitä on noin 400.
Allekirjoita elinluovutuskortti, säilytä sitä lompakossasi. Voit lähettää kortin myös kaverillesi.
Kortteja on edelleen jaossa myös apteekeissa sekä huoltoasemilla ja lääkäriasemilla. Voit tilata niitä myös täältä.
Lisäisin vielä, että ei kannata itse määritellä sitä, että kelpaavatko elimesi luovutettaviksi, vaan anna tohtorien se tulevaisuudessa päättää, sillä he osaavat arvioida luovutuskelpoisten elinten kunnon, sitten kun on sen aika. Pieni vaiva kirjoittaa elinluovutuskortti, kertoa omasta päätöksestään läheisille ja laittaa kortti lompakkoon.

19.05.2008 - 22:52

Kuinka moni noteerasi tänään kansainvälisen maksapäivän? Huomenna voi olla mediassa esillä ja ainakin radiosta kuulee aamupäivällä Prof. Höckerstedtin ja maksansiirronsaaneen Maija Hämäläisen viiden minuutin haastattelu. Haastattelu löytyy myös yle-areenalta.

Ainakin täällä mainostettiin maksapäivää:
* Kauppalehti
* Ruokala.tv
* Vaasanseudun Munuais- ja maksayhdistys (Vamusi)
* Verkkoklinikka

Itse olin nelisen tuntia keskusjärjestömme eli Munuais- ja maksaliitto ry:n uudella toimistolla, avointen ovien päivässä, jota vietettiin kansalisen maksapäivän merkeissä. Meille se merkitsi tiedon saantia, siitä että miksi "Maksansiirtojen tarve kasvaa Suomessa" sekä kuinka "Rasvamaksa on jo neljäsosalla aikuisväestöstä".



Tuntui aika uskomattomalta, että maksansiirtojen tarve on kasvanut noin viidelläkymmenellä prosentilla maksasairauksien lisääntymisen myötä. Maksasairaudet ovat lisääntyneet ylipainon, sekä diabeteksen aiheuttaman rasvamaksan sekä hepatiitti C:n ja alkoholimaksakirroosin vuoksi. Sairauksien kokonaismäärä lisää myös maksasyöpiä, joka yhä useammin ilmenee jo sairastuneessa maksassa.

Suomessa on tehtiin viime vuonna 53 maksansiirtoa ja nykyisin siirtojen tarve olisi n. 70. Muissa pohjoismaissa, kuten Ruotsissa ja Norjassa tehdään maksansiirtojea huomattavasti enemmän, väestöön nähden  kuin meillä.  Professori Höckestedt tähdensi, että kaikkialla maassa pitäisi olla samat mahdolliset hoitoihin, asuinkunnasta riippumatta.

Hepatiitti-C: tä esiintyy Suomessa 20.000-30.000 henkilöllä. Aika hurja määrä ja ne kehittyvät ehkä 15-20-vuodessa, maksakirroosi asteelle.

Alkoholimaksasairauksiin kuolee vuosittain yli 1000 henkilöä ja määrä on lisääntyvä. Näistä alkoholimaksasairasta pääsee maksansiirtoon noin 6-7 henkilöä vuosittain ja heidän elinennusteensa ovat yhtä hyvät kuin muillakin siirron saaniella, kun he ovat jättäneet alkoholin siirron jälkeen. Tähän ryhmään kuuluvat käyvät läpi tarkan seulan ja kriteerit, ennen elinsiirtoa.

Professori kertoi myös tuntemattomasta syystä tehdyistä maksansiirroista eli äkillisestä maksantoiminnan pettämisestä.
Nämä syyt ovat yleensä tuntemattomia.
- parasetamoli  (panacod ja panadol) ovat pitkäaikasesti käytettynä  eli 3g (4kk ja yli) tai suurissa määrin käytettynä  (20 mg/vrk) vaarallista maksalle.Lääkelaitoksen käyttöehdot lääkkeelle täältä. Maksansiirto-osastolla on kuulema lääke laitettu kokonaan pannaan.
-Jotkut antibiotit
-tubilääkkeet
-anatabus (Disulrifam)
-jotkut kipulääkkeet (Nimesuliidi)
-valkoinen kärpässieni (...siinä voi asiantuntijakin erehtyä eli luulla herkkusieneksi....voi tappaa jo pienissäkin annoksissa)
-Hivenaineet sekä luontaistuotteet. Turvallisina pidettiin niitä, joita myydään luontaistuotekaupoissa, jotka ovat tutkitusti puhdasta tuotetta. Jotkut tuotteet voivat sisältää epäpuhtauksia, joita saattaa olla vaikuttavissa aineissa ja niitä ei pidetä turvallisena. Lisäksi varoitettiin tuotteiden sekakäytöstä, jolloin joku henkilö voi syödä monia valmisteita samanaikasesti sekä lääkkeitä.

Uusista elimistä on huutava pula ja vuosittain kuolee 20-30 henkilöä elinsiirtoa odotellessa. Yksi syy voi olla keskus-sairaaloiden osalta, että eivät aktiivisesti ilmoita aivokuolemista tai kaikkia aivokuolemia ei todeta...sen tekee aina kolmas osapuoli eli puolueeton lääkäri.

Olettehan täyttäneet elinluovutuskortin!



Toinen lääkärin tietoisku käsitti RASVAMAKSASAIRAUKSIA, josta kertoi gastroenterologi Urpo Nieminen, Hyks:stä:

Tämä rasvamaksa on:

-RÄJÄHTÄVÄ TERVEYSRISKI-

Rasvamaksasairaudessa maksasoluihin kertyy rasvaa jopa 33% (kohtalaisen vaikea), jota terveessä maksassa on noin 5%. Rasvoittunut maksa voi olla suurentunut, mutta kirroottinen maksa pienenee.
Rasvamaksasairauden riskit ovat ylipaino, alkoholi, kakkostyypin diabetes sekä rasva-aineenvaihdunnan häiriö. Rasvamaksaan liittyy kirroosiriski ja kirroosiin syöpäriski. Jos maksaan ei ole tullut sidekudosta, niin maksa voi vielä toipua, kun rasva poistuu elimistöstä ja tilanne paranee.Painon pudotus on eduksi rasvamaksasairaudessa, mutta lääkäri mainitsi, että nopea painon pudotus voi olla jopa haitallista, kuten esim. 1,6 kg/viikko. Hoidoksi siis suositeltiin maltillista laihduttamista sekä liikuntaa ja alkoholin ym. maksamyrkkyjen välttämistä. Rasvamaksasairautta pidetään lähes oireetomana. Alkoholin ohessa, myös ei valvotusti valmistetut luontaistuotteet ovat vaaraksi. Ylipainon lisäksi myös aliravitsemus voi vaikuttaa rasvamaksan syntyyn, vaikka se tuntui niin oudolta. Jotkut lääkkeet  ja toksiinit voivat aiheuttaa myös rasvamaksaa.

Tietoa yllämainituista aiheista ja Maksapäivän lehdistötiedotteista löytyy Muslin sivustolta.


Veistos on "Merestä noussut"...Itä-Pasilassa. Tekijä: Kauko Räsänen, vuodelta 1953
...sopii muuten hyvin tähän vyötärönympärysteemaan sekä tähän painonhallintaan.

Naisten vyötärönympärysmitta pitäisi olla alle 80 cm ja miestin alle 90 cm. Mielestäni nämä mitat tuntuivat kyllä aika alhaisilta, sillä ite kotona mitatessani havaitsin olevan juuri "riskirajoilla", vaikka painoni on pudonnut runsaan vuoden aikana toistakymmentä kiloa ja housut tuntuivat tippuvan jaloista, kuin Nutrilett-mainoksessa. Kuitenkin painoindeksin mukaan olen normaalipainoinen.

Naisilla normaali painoindeksinä  (BMI) pidetään:

Painoindeksi   Painon määritys  
18,5 - 24,9normaali paino
25 - 29,9lievä lihavuus
30 - 34,9merkittävä lihavuus
35 - 39,9vaikea lihavuus
40 tai ylisairaalloinen lihavuus

Painoindeksi eli BMI = paino kiloina : (pituus metreinä x pituus metreinä)
Sydänliiton sivustolla voit mitata painoindeksisi ja katsoa kenelle se soveltuu.

PYRITÄÄN TÄHÄN! :



Maksapäivähän voi meillä kaikilla olla vaikka jokapäivä. Pitäkää huolta maksasta - se on elintärkeä.

Lisäksi saimme infoa munuaissairauksiin kattavasta munuaispotilaan oppaasta.

Tietoa rasvamaksasta-opas  taas löytyy täältä.


16.05.2008 - 21:51

Eilen olin kuuntelemassa yhdistyksemme järjestämässä maksatapahtumassa mielenkiintoisia luentoja. Lääkäriluento-osuudella kuulimme tietoa erilaisista maksasairauksista. Eniten päänvaivaa näyttää tuottavan runsaasti lisääntyneet alkoholimaksasairaudet, joista lääkäri totesi, että tästä on tullut lisääntynyt naisten sairaus, 35-45-vuotiaille naisille. Alkoholimaksasairauksiin ei ole olemassa lääkehoitoa, vaan ainoastaan alkoholin lopettaminen on ainoa vaihtoehto. Lääkäri totesi, että jonkin verran on ollut kortisonista apua, mutta muuten ei lääkkeet auta tähän vaivaan.
Lisäksi rasvamaksasairaudet ovat lisääntyneet siinä määrin, että suomalaista jopa neljännekselle on kehittynyt rasvamaksa. Se on näköjään väestön keskuudessa yleisin maksasairaus.
Rasvamaksa liittyy vahvasti liikapainoisuuteen, mutta pieni osa ihmisistä voivat sairastua rasvamaksaan, ilman että heillä on riskitekijöitä elintavoissaan tai liikalihavuutta.

Munuais- ja Maksaliitto (Musili) on julkaissut rasvamaksaoppaan, jonka Heidi Träskbäck on Vaasan ammattikorkeakoulusta päättötyönään laatinut  eli  "Tietoa rasvamaksasta", joka löytyy siis pdf-tiedostona liiton sivustolta.



Paikan päällä oli kolmisen kymmentä kuuntelijaa. Liksäksi kuulimme kokemuspuheenvuoroja sekä tietoa järjestön toiminnasta. Ilokseni havaitsin, että paikan päällä oli kirjoitustulkkeja huonokuuloisia varten. Isoissa tiloissa on hieman vaikeaa huonokuuloisen saada selvää puheesta, mutta tulkkauksen avulla saatoin tarkistaa tekstistä kuulemani. Näin tuli moni asia oikein kuulluksi, joten asia tuli siis oikeimmin ymmärrettyä, kuin ilman tulkkausta. Minulle kun monesti käy niin, että sattumalta kuulen väärin. Kiitos tuosta tulkkauspalvelusta....nyt siitä oli ainakin minulle iloa. Mielestäni siitä hyötyvät kyllä muutkin, kuin huonokuuloiset. Varsinkin, jos haluaa kirjata jotain tärkeää ylös, niin hetken teksi pysyy näkyvillä.



Lisäksi oli jaossa monin verroin tietoa maksasairauksista, kuten:
(Löytyy Musilin yllä olevan linkin kautta eli "maskasairauksista")

-Rasvamaksa on maksasairauksita yleisin
-Miten paljon maksa sietää?
-Autoimmuunihepatiitti - harvinainen nuorten naisten sairaus
-PBC eli Primaari biliaarinen kirroosi (useinmiten naisilla)
-PSC eli Primaari sklerosoiva kolangiitti (tulehduksellinen sappiteisairaus)
-Hepatiitti: Riskit koskevat kaikkia
                Hepatiitti A
                Hepatiitti B
                Hepatiitti C
-Tuntematon, akuutti maksatulehdus (kiireinen maksansiirron tarve) Syy. esim. myrkyt, valkoinen kärpässieni, huumeet, joidenkin lääkkeiden yliannostus, jotkut luontaistuotteet, virustulehdus, hepatiitti tai joku tuntematon virus. Alkoholin johtuvassa maksatulehduksessa on aina taustalla myös pitkäaikaisempi alkoholin aiheuttama maksavaurio.
-Valkoisen kärpässienen aiheuttama sienimyrkytys, joka tuohoaa maksan
-Lasten maksansiirroista kolmannes, sappitieatresiaa sairastaville (synnynnäinen maksasairaus)

Lisäksi jaettiin tietoa vertaistuesta sekä sopeutumisvalmennuksesta ja liiton sekä yhdistyksen toiminnasta. Toivottavasti tietoa tarvitseville jäi jotain tietoa mukaan vietäväksi.

Edit (17.5.2008):
Oli tarve vielä lisätä seuraava varoituksen poikanen, joka löytyy asiantuntija-artkikkelista edellä olevasta linkistä:

Olemassa on paljon maksalle vaarallisia viruksia, joita ei vielä tunneta. Myös monet aineet ovat maksalle myrkyllisiä, kuten A-vitamiini yliannoksena ja jotkut luontaistuotteet. Luontaistuotteiden arviointia vaikeuttaa se, ettei niissä ole aina täydellistä tuoteselostetta. Näiden tuotteiden käytössä pitää muistaa kohtuus. Esimerkiksi jos ihminen syö monia eri tuotteita, joihin on lisätty A-vitamiinia, saattaa niistä saada haitallisen yliannoksen — vaikka vitamiini yhdessä tuotteessa oikein annosteltuna olisi turvallinen ja hyödyllinen.

Maksatilaisuudessa selvitettiin, että turvallisempia ovat sellaiset luontaistuotteet, jossa on suomalainen tuoteseloste.
Tosin itse en kyllä osta luontaistuotekaupasta mitään muuta kuin sappisaippuaa...tahrojen poistoon (siis ei mitään nautittavaa sisäisesti.).

Herbalife puhutti jokin aika sitten, Euroopan maksatutkijoiden julkaisulla, jossa Herbalifen  epäiltiin aiheuttavan vakavia maksatulehduksia. Edelleenkin luontaistuotteet luetaan elintarvikkeisiin, eikä niitä valvaota etukäteen. Kannattaa olla varovainen luontaistuotteiden ja vitamiinien käytössä ja kuunnella asiantuntijalääkäreiden ohjeita.

************

Tänään kävelin Yliopiston apteekin ohi ja katselin "sillä silmällä", mutta eipä sattunut silmiini sitä viemäämme maksapäivänjulistetta. Taisipa oma arvioni asiasta käydä toteen eli ottivat sen julisteen vain meitä viihdyttääksemme, mutta julkisesti sitä ei kyllä esiin sitten laietettu. Näköjään yhteistyötä tehdään vain valikoitujen kansanaterveysjärjestöjen kanssa, kuten diabetes, sydäsairauset ja astma ja allertia, ovat parhaiten esillä. Meidän elinsiirronsaaneiden kalliit lääkeostot ovat vain kiinnostavia, mutta me emme ole potilaina.

Tiistaina vietetään kansainvälistä maksapäivää!

09.05.2008 - 11:15

Maksako vaivaa? Et ole yksin……Maksatapahtuma


Uudenmaan Munuais- ja maksayhdistys -UUMU ry.  järjestää maksaillan torstaina 15.5.2008 klo 17.30-19.30 Töölön kirjastossa, Topeliuksenkatu 6, Helsinki

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille pääkaupunki-seutulaisille, joilla ei vielä ole tietoa maksasairauksista ja munuais- ja maksaliitosta sekä Uumusta.

Maksaillassa kuullaan asiantuntijaluento, jonka pitää apulaisylilääkäri Perttu Arkkila

Kokemusasiantuntijoina tilaisuudessa puhuvat Harri Jääskeläinen sekä omaisen roolista hänen vaimonsa Maija Jääskeläinen. Uumun järjestösihteeri Sirpa Martinviita kertoo potilasyhdistyksestämme. Paikalla on myös Hanna Eloranta Munuais- ja maksaliitosta.

Tilaisuudessa on kirjoitustulkkaus ja se sopii myös huonokuuloisille!

Tilaisuuden järjestäjä: Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU ry
www.uumu.fi

Tietolinkit:
www.musili.fi
www.uumu.fi

Vapaa pääsy!




Munuais- ja maksaliitto viettää 19.5.2008 kansainvälistä maksapäivää. Siitä tarkemmin tulossa Musilin sivustolle tietoa. Silloin julkaistaan myös internetissä rasvamaksaopas eli tietoa rasvamaksasta ja sen hoidosta. Luvassa myös tietopohjainen testi aiheesta.
22.04.2008 - 22:43

Tänään oli mielenkiintoinen ja historiallinen päivä. Aamusta suuntasin matkani kohti Liittomme toimistoa, jonne kokoontui parisenkymmentä arjen asiantuntiaa maksasairaukisen saralta. Liitto järjesti ensimmäisen maksavastaavien tapaamisen. Tilaisuuteen oli siis tullut ympäri Suomea runsain joukoin vapaaehtoisia maksavastaavia, joiden tarkoitus on omilla jäsenalueillaan vielä maksatietoa eteenpäin ja kerätä samaa kokenieta yhteen ja kehittää toimintaa alueellaan ja antaa kasvot maksasairauksille.
Päivä oli erittäin mielenkiintoinen ajatuksen vaihtoineen sekä luentoineen. Kuutisen tuntia kului verkkaisesti ja päivän päätteeksi meillä oli vielä johtoryhmän kokous, joten kello oli jo viiden maissa, kun vihdoin pääsin koitiin päin. Oli erittäin antoisa päivä.



Nyt et ole ainakaan yksin....

Aamulla kotoa lähtiessäni ihmettelin asemalaiturin kupeessa jälleen kerran, kuinka nuori naishenkilö istui yksin katoksen alla penkillä tupruttelemassa sätkäänsä. Muut matkustajat seisovat riittävän etäisyyden päässä "toisin ajattelijasta". Itse olin kyllä sen verran väsynyt ja flunssainen, että rohkenin mennä penkin päätyyn, vaikka ei kyllä mitenkään miellyttänyt vetää keuhkoihin sitä savua ja vielä kun oli muutenkin niin tukkoinen olotila. Nautinnollisen hetkensä jälkeen, naishenkilö heitti röökinsä jalkojensa juureen, sammuttamatta sitä. Siinä se kärysi edelleen, joten en voinut olla kommentoimatta, että voisitko sammuttaa sen käryävän röökisi. Tosin hän teki kyllä työtä käsekettyäni, ilmekään värähtämättä ja jatkoi lehden lukemista.  Tuli taas mieleeni, että näin kevätaurinkoisena päivänä saattaa olla jopa vaarallista jättää natsoja ratapihalle tai muualle maastoon sammuttamatta niitä. Onko se niin vaikeata polkaista kengänpohjalla tumppi sammuksiin, tai jospa ne kengät siitä likaantuvat vaikka. Toki se vielä ärsyttää, kun bussipysäkeillä ja ratikkakatoksissa sekä junalaitureilla tupruttelevat valtaavat istumapaikat ja sateella häätävät näin muut pois niistä. Nyt taidan olla kyllä aika terroristi....kukakohan se terrorisoi ja ketä?

23.01.2008 - 23:28


Medi-Uutiset uutisoi (8.1.2008), että Helsingin yliopistossa on tarkistettu tänä vuonna väitöskirja sappikirroosin lääkehoidosta (LL Henna Rautiainen). Tutkimuksessa oli ursodeoksikoolihappoon yhdistetty budesonidi-kortisoni, ja tulokset olivat pelkkää urso-hoitoa paremmat. Ursodeoksikoodihappo on lääkenimeltään Adursal.

Maksan vajaatoimintaan johtava sappitiekirroosi yleistyy massa ja muissakin länsimaissa, mutta samaan aikaan sen ennuste paranee eli elinikä pitenee.
Tiedoksi tämä asiasta kiinnostuneille, joten käykää lukemassa PBC:tä (Primaarinen Biliaarinen kirroosi) koskeva artikkeli. Tosin myös oma perussairauteni kuuluu olennaisesti tuohon ryhmään ja se on myös sappitiekirroosi, mutta poikkeaa hieman tuosta PBC:stä. Se on PSC eli Primaari Slerosoiva kolangiitti eli sappiteiden ahtautuma, joka johtaa myös kirroosiin. Toisn siinä taudissa on suuri riski sairastua sappiteiden syöpään, jos siirtoon ei ryhdytä tarpeeksi varhaisessa vaiheessa.

Hyvä, että näistä sappitiekirrooseista saadaan lisää tutkimustietoa ja lääkehoitoja kehitellään. Näin potilaat voivat saada useita lisävuosia elämälleen.

09.01.2008 - 19:36

Kuva on lainattu täältä mtv3:n ohjelmatiedoista.

Suosittelen tänään: Mtv3, 45 minuuttia klo 20-21....kohutusta Herbalifestä, jonka on todettu vaurioittavan maksaa:

Arvostettu lääketieteellinen Journal of Hepatology -lehti julkaisi viime vuonna kaksi tutkimusta, joissa todettiin Herbalife-tuotteiden käytön aiheuttavan maksavaurioita. Euroopan maksantutkijoiden julkaisun päätoimittaja kehotti kiinnittämään huomiota näiden tuotteiden käyttöön.

Herbalifen kaltaiset ravintolisät ja luontaistuotteet luokitellaan Suomessa elintarvikkeiksi, joita ei valvota säännöllisesti etukäteen. Herbalife-tutkimuksen tultua julki Suomen viranomaiset ovat kuitenkin päättäneet tutkia tilannetta tarkemmin. Tuotetta ei kuitenkaan vedetä pois markkinoilta tähänastisen lääketieteellisen tutkimuksen perusteella.

Herbalife puolustautuu syytöksiä vastaan ja vakuuttaa tuotteidensa turvallisuutta. Yrityksen maailmanlaajuinen liikevaihto on kovassa kasvussa, ja tuotteilla on seitsemän miljoonaa käyttäjää, joista arviolta 100 000 Suomessa.

-Tuotteissamme ei ole mitään, mitä et voisi ostaa ruokakaupasta, sanoo Skandinavian Herbalifen johtaja Borre Gjersvik.

Kirjoitin aiemman postaukseni samasta aiheesta 27.12.2007, joka on luettavissa täältä.
Samasta aiheesta kirjoitti Wikiuutiset 27.12.2007: "Herbalife tuotteista maksavaurioita".
Tämän päivän ohjelma on nähtävillä uusintana huomenna 10.1.2008, klo 11:10 alkaen mtv3:lla.
Video nähtävillä MTV3:n sivustolla.

27.12.2007 - 00:42


Itse olen vuosia ihmettelyt, kuinka lehdissä ja ilmoituksissa kaupataan Herbalifetuotteita kotimyynneissä. Nyt oli Hesarissa Euroopan maksatutkijoiden julkaisu "Journal on Hepatology". Tutkimuksen mukaan ainakin 22 ihmistä on saanut maksavaurion kyseisistä tuotteista. Kahdelle heistä piti tehdä pikaisesti maksansiirto, maksan toiminnan pettäessä.
Tutkimuksen mukaan Suomessakin on kokemusta luontaistuotteiden aiheuttamista maksavaurioista. 1990-luvaulla reumakipuja helpottamiseksi syötettyjen Chapparal-tuotteiden takia joutui aikoinaan kuusi ihmistä käymään Hyks:ssä, kun heidän maksansa petti äkillisesti.

Varoituksena sanottakoon, että luontaistuotteet luetaan elintarvikkeisiin, eikä niitä valvota etukäteen. Monissa luontaistuotteissa käytetään kasvien aineosia ja useassa sadassa kasvilajissa tiedetään olevan maksavaurioita aiheuttaivia aineosia. Tällaisia ovat mm. rohtovirmajuuri ja raunioyrtti.

Herbalife tuotteista jäi selvittämättä, että mitkä aineosat niissä vahingoittaa maksaa. Yhtiö kun kieltäytyi kertomasta tuotteiden tarkkaa sisältöä.

Helsingin-Sanomien verkkosivustolta löytyy lisää tästä tutkimuksesta.



Kuva on täältä.

Kaikki myrkyt kulkevat maksan kautta ja se toimii ikään kuin suodattimena, joten varjele maksaasi kaikilta ylimääräisiltä ja tuntemattomilta myrkyiltä.

17.09.2007 - 20:55
Olette varmaan ihmetelleet, että minne katosin? Torstaista lähtien on ollut vähän hiljaista blogirintamallani. Ensinnäkin syy hiljaiseen torstai-päivään johtui muista hommista ja iltapäivästä olinkin hieman blogipimennossa. Tosin mielentilani oli silloin hieman kiukkuinen ja tätä postausta olisin halunnut päästä heti kirjoittamaan....arghhh...Torstaina ei Sonera yhdistänyt nettiin, enkä myöskään sähköpostejani päässyt lukemaan. Soittelin sukulaisille ja kyselin, että onko heillä ongelmia...ei ollut. Vaihtoehtoiksi jäi, että omassa koneessa voi olla viallinen modeemiyhteys tai Soneralla tökkii. Yritinkin soitella palvelunumeroon, josta kuulin tiedotteen, että jotain vikaa on havaittu ja sitä parhaillaan korjaillaan. Vielä aamu neljältäkään ei ollut vika korjaantunut. Perjantai-aamusella kahdeksan aikaan havaitsin, että nettiyhteys toimii jälleen eli koneeni ainakin on kunnossa. Vuorokauden verran siis yhteys Soneraan on ollut poikki. Perjantaina en sitten ehtinyt kirjoittamaan mitään, kun kiiruhdin jalkahoitoon ja sitten mökille iltapäivällä.

Nyt siis asiaan. Torstaina päätin toimittaa Munuais- ja maksaliiton ( eli Musilin) Maksapäivää koskevan esitekamppanjani. Posti-Patehan toi muutama viikko sitten minulle muutaman julisteen, jossa kerrottiin, että kansainvälistä maksapäivää vietetään maanantaina 1.10.2007. Näitä julisteita on tarkoitus jakaa sairaaloihin, terveyskeskuksiin sekä apteekkeihin ym. paikkoihin.
Käväisimme äitini kanssa ensin lahjaostoksilla ja sitten poikkesimme samalla matkalla Malmin Terveysasemalla. Suuntasin kulkuni kohti vahtimestarin työpöytää, joka oli remontoitavan terveysaseman ala-aulassa. Ympärillä oleva tila oli pussitettu muovein ja suljettu varsinaiselta toiminnalta. Tähän terveysasemaan kun tullaan yhdistämään Pukinmäen terveydenhoitopalvelut remontin jälkeen. Kyselin vahtimestarilta, että mihinkähän voisin asettaa kyseisen julisteen, joka viittaa kansainväliseen maksapäivään parin viikon päästä. Vahtimestari osoitti seinää ala-aulassa ja tilassa ei ollut mitään muuta toimintaa remontin vuoksi, kuin verenpainemittauksen itsehoitopiste. Tuumasin, että eihän tämä plakaatti täältä ketään tavoita eli olisiko mahdollista saada se näkyviin johonkin julkisempaan paikkaan, kuin remontin keskelle tyhjään tilaan. Minut ohjattiin hoitajien pakeille. Esitin asiani ja hoitajat tuumasivat, että seinille ei saa laittaa mitään ja ilmoitustaululle ei mahdu, joten vähissä on paikat. Kysyinkin, että jos yläkerrassa on toimintaa, niin voisiko siellä olla paremmin tilaa.
Suuntasin kulkuni kohti kerrosta ylemmäs. Siellä tutkin ilmoitustauluja, jotka olivat jo täynnä muita prosyyrejä. Seinillä oli monen moisia esitteitä ja julisteita. Yläkerran hoitajat taas tuumasivat, että seinille ei saa laittaa, vaikka siellä kyllä seinillä olikin muita esitteitä. Hoitaja kuitenkin teki tilaa eräälle ilmoitustaululle esitettäni varten, vaikka paikka taisi olla ns. lastenneuvolan puolta. Mietinkin, että kyseessä on kansalaisten terveyden edistäminen ja puolesta puhuminen, mutta yhteistyö terveydenhuoltoon liittyvien potilasjärjestöjen kanssa ei näytäkään olevan niin saumatonta.

Suuntasimme kulkumme Malmin sairaalaan. Sisääntuloaulassa ei ollut vahtimestaria paikalla, joten suuntasin kulkuni poliklinikan vastaanottoon. Siellä vastaanottovirkailija kehoitti menemään vahtimestarin pakeille asiasta. Huomasin luukun vieressä ison infotaulun, jossa oli runsaasti tilaa. Kyselin vikailijalta, että jospa siihen saisin tuon plakaattini laittaa. Onneksi lupa irtosi ja tarvittavat nupitkin sain esitteen kiinnittämistä varten. Tämä yhteistyö sujui melko saumattomasti.

Jatkoimme matkaa Malmin apteekkeihin. Ensinnäkin menimme yksityiseen vanhaan apteekkiin. Lupa irtosi esitteen laittamsita varten, mutta vain tuulikaappiin, kun muualle ei voi laittaa. Siihen ikkunaan sitten teippasin tuon maksapäivän julisteen.

Vielä oli suunnattavana matka Yliopiston Apteekkiin, josta minulla oli kyllä jo ennakkoaavistus. Kysyin apteekin kassalla istuneelta myyjältä, että voivatko he laittaa tällaisen esitteen seinälleen? Myyjä meni kyselemään asiasta proviisorilta ja palasti kielteisen kannan kanssa. Heidän seinilleen ei voi laittaa mitään esitteitä. Selitin, että tämä on terveydenhuoltoon littyvää, mutta heillä kun ei ollut asiaan liityvää paikkaa järjestöjen esitteille. Lähdin vähin äänin apteekista ja kylmän rauhallisesti...kansalaistottelemattomasti...asetin juhlisteen teipillä liikekeskuksen käytävän seinään, apteekin viereen ja viinakaupan vastapäätä huomioitavaksi:



Olin kyllä hieman raivoissani asiasta. Jatkuvasti saa lukea asioita viinan vaarallisuudesta ja siitä, että jotain pitää tehdä asialle. Kuitenkaan ne tahot, joita asia koskee eivät ota mitään kantaa siihen eli terveyskeskukset eivätkä liioin apteekitkaan. Yliopiston apteekki kerää kanta-asiakkaita ja tarjoaa palveluitaan, mutta terveydenhoito ei heitä kiinnosta tässä määrin. Tosin on ymmärrettävää, että jos ihmiset pitävät terveydestään huolta, niin lääkkeitä ei tarvita sairauden hoitoon ja se taas on apteekin tuloista poissa.

Perjantain Uutislehti 100:ssa kerrottin, kuinka "Yhä useampi syrjäntyy tai sairastuu alkoholista". Alkoholin käytön ongelmat ovat kasvaneet vuoden aikana  ja kasvu jatkuu edelleen. Alkoholikuolemien määrän arvioidaan lisääntyvän ja myöteistä käännettä ei ole näköpiirissäkään. Terveyden edistämisen keskuksen julkistamaan Päihdebarometri 2007:ään vastasi yhteensä 136 kunta- ja järjestöjohtajaa. Päihdebarometrin mukaan lastensuojelun kusannuksia syntyy entisestään lisää alkoholinkäytöstä. Ongelmat ovat kasvaneet niin näkyiksi, että kunta- ja järjestöjohtajat ovat heränneet vaatimaan pontevasti ennaltaehkäisevää päihdetyötä.

Näin huomioiden ongelma olisi yhteinen asia, johon tulisi puuttua ehkäisevästi monella saralla. Itse jäin miettimään, että mikä maksaa vaivaa tuon julisteen esilletulon laittamisen suhteen, kun tarvitaan vain 1/4 neliön tila seinästä yhtä esitettä varten parin viikon ajaksi. Jospa se laittaisi edes yhdenkin ihmisen ajattelemaan maksaansa ja sen tärkeyttä. Toivottavasti tuo juliste edes viinakaupan vastapäätä herättää pinoista omantunnon pistosta ja joku jättää sen perjantaipullonsa ostamatta.


kuva on täältä.

Olisihan se hienoa, että voitaisiin kaikki pitää tällaista Muslin perhe- ja nuorisotoimintaa tukevaa t-paitaa päällämme. Tällaisia paitoja voi tilata täältä.

Toki on sitten myös niitä muita maksasairauksia, joihin ei alkoholilla ole mitään tekemistä. Kuka tahansa ja missä tahansa, voi koska tahansa sairastua maksasairauteen...elintavoistaan huolimatta. Lisää asiasta 1.10.2007 Muslin nettisivustolta.
04.03.2007 - 22:07
Parisen viikkoa sitten laitoin vastineen Helsingin Sanomiin mielipidesivulle Elinluovutuskorttia käsittelevään artikkeliin.



Ajattelinkin jo, etteivät julkaise vastinetta, mutta tänään se oli Helsingin Sanomissa ja aika näyttävästi esillä. Kiitos Hesarille. Kiitos myös kaikille, jotka ryhtyvät tuumasta toimeen. Kiva, kun pienen ihmisen sanakin tulee joskus kuuluville.
Minulle tulee vain viikonlopun Hesari toistaiseksi. Tosin ei ole ollut viikonloppuna kovinkaan paljon ollut aikaa selailla lehtiä. Tänään päivällä ystäväni Silja soitteli ja kyseli, että onko tullut monta soittoa jo lehtijutusta? Enpä edes tiennytkään, että juttuni oli lehdessä. Kotiin tultuani sen artikkelin sitten löysinkin sieltä.
23.01.2007 - 23:05
Ensimmäinen yleisömenestys näytti olevan eilispäivänä blogissani, kun uusi sivupohjani temppuili ja jaakotar oli hukassa. Yhden päivän aikana oli blogissani vieraillut tai satunnaisesti käynyt 847 kävijää. Taitaa olla suurin määrä tähän mennessä mitä olen huomioinut. Normaalimäärä on noin kolmas - neljännes tuosta. Tosin kommentteja jättää vain murto-osa kävijöitä. Toki on ilo huomata, että jokin täällä kiinnostaa ainakin joitaikin kävijöitä.

Tänään oli taas kuntosalipäivä ja kiiruusti lähdin kotoa kävelemään omakotitaloasutuksen läpi naapuri lähiöön pysäkille, josta pääsen mukavammin bussilla paikkaan X. Liukuesteet oli hyvä laittaa kenkiin, jotta ei tulisi ikäviä yllätyksiä matkalla. Pakkanen ja lumi oli kauniisti kuurannut puiden oksia ja jos ei olisi ollut niin kiirus, niin mieleni olisi tehnyt kuvata kauniita lumisia puiden oksia ja hankia. Pakkasta oli yli 20 astetta. Kuntosalilla oli alkulämmittelyä pallon kanssa. Mietin, että mikä ihme saa kurkkuani kuristamaan ja vetoni aivan loppuun kevyehkön jumpan aikana. Luulempa, että tuo verenpaine vaan tekee taas tepposiaan eli laskee näköjään liian nopeasti kun tulee äkkinäisiä nousuja tai tiettyjä liikkeitä. Samanlainen tunne tuli loppuvenyttelyn aikana. Kuntosalin jälkeen olin päättänyt mennä Pasilan kirjastoon kuuntelemaan yleisöluentoa maksasairauksista ja niiden hoidoista. Tilaisuuteen oli kutsuttu väkeä keskussairaalan poliklinikoiden ja terveyskeskusten kautta, Hesarin minne mennään-palstan kautta sekä aluelehden välityksellä ja netin kautta ym. Mielessäni ajattelin, että näinköhän jokunen ihminen saapuu tai korkeintaan pari kymmentä. Olin hämmästynyt, kun auditoriossa oli 100 paikkaa ja kaikki täyttyivät ja lisää istuimia kannettiin vielä kirjaston puolelta. Laskujen mukaan paikan päällä oli 109 henkilöä. Osa oli maksapotilaita, osa varmaan hoitohenkilökuntaa, läheisiä tai muuten asiasta kiinnostuneita. Ylilääkärin luennnon jälkeen oli vielä potilaspuheen vuoro sekä järjestön pieni esittely. Materiaalia eri maksasairauksita oli jaossa ja esitteitä ja järjestön lehtiä. Tilaisuus tavoitti hyvin juuri sitä kohderyhmää jota haluttiinkin.
Mieheni sukulainen oli mukanani ja lähdimme junalla kohti kotia. Siinä se matka taittui rupatellessa, kunnes havahduin junan lähtiessä eräältä asemalta, että missä mennään? Ikkunasta näkyi Prisma ja Citymarket. Hui kauhistus...sehän oli oma asemani ja juna oli jo lähtenyt jatkamaan matkaa. En ollut varma, että pysähtyykö se enää Helsingin puolella vai onko seuraava seisake Vantaan puolella. Soitin miehelleni ja jäin seuraavalla asemalla junalsta. Tähyilin pimeäassä, että missä olen. Seisoin Helsingin Puistolan asemalla. Sanoin tulevani seuraavalla junalla takaisin päin, mutta jos olisin mennyt Tikkurilaan, niin lippuni arvo ei olisi riittänyt ja rahaakaan ei ollut. Onneksi pääsin turvallisesti kotitantereelle ja mies käveli vastaan. Matakailu avartaa. Harvoin tulee mentyä junaan muualta kuin rautatieasemalta ja nyt kun tulin väliasemalta ja pikaisella junalla joka ei seisahdu joka asemalla, niin matka meni rupatellessa odottamattoman nopeasti. Kaikki pitää oppia kantapään kautta ja näin tietää seuraavalla kerralla olla skarppina, jotta osaa jäädä junasta ajoissa. Onneksi ei ollut matkalla pikajuna pohjoiseen. :))

Aina sitä luulee tietävänsä maksasairauksitakin kaiken, mutta taas tuli uutta tietoa matkaan ja osa surullista tilastotietoa, joka koskee sitä ryhmää, joka ei hyödy maksansiirrosta mitään.

Edit 1 (26.1.2007, klo 1:35):
Hesarin sivustolta näette Wagnerin elinluovutustestamentin...
17.01.2007 - 11:46
Eilen illalla tuli tv:n neloskanavalta illalla dokumentti Philadelphialaisesta pikkuisesta 6 vuotiaasta Akirasta, joka jäi ikävin seurauksin auton alle. Hänellä todettiin aivokuolema, joten elimistö toimi vain hengityskoneen avulla keinotekoisesti...aivoissa ei ollut enää mitään toimintaa. Samaan aikaan Belinda odotti uutta sydäntä. Hän oli sairastanut lapsesta asti sydänsairautta ja sydän oli niin huonossa kunnossa, että tahdistimen avulla pysyi hengissä, mutta edessä olisi mahdollisesti äkkikuolema ilman siirtoelintä. USA:ssa yli 50 ihmistä saa joka päivä elinsiirron...aikamoinen määrä. Philadelphiassa n. 4000 ihmistä odottaa uutta elintä ja vain osa ehtii saamaan siirtoelimen, joten moni menehtyy sitä odottaessaan siirtoelimen puutteeseen. Kaikille ei siis riitä elintä, vaan jokainen elinsiirre on arvokas.

Belinda odottaa sydäntä. Akiran äiti päätti luovuttaa tytön elimet. Surevan oli tehtävä päätös, joka voisi pelastaa tuntemattomia. Soveltuuko sydän ja muut elimet, niitä tarvitseville? Tyttö pidetään hengityskoneessa, vain se pitää elimet kunnossa. Transplantaatiokeskuksessa arvioidaan, kuka sairain tarvitsee eniten elintä ja kenelle se parhaiten soveltuu.

Kiinnitin itse huomioni dokumentissa siihen, että Amerikassa isä- tai äitipuolikin saattoi luovuttaa munuaisensa lapsipuolelleen, jos vain veriryhmä ja kudostyypitys täsmäsivät. Suomessa kelpaa omaisluovuttajaksi vain verisukulainen ja yleensä se on jompi kumpi vanhemmista tai joku sisaruksista. Vieraalta luovutettavassa elimessä ratkaisee munuaissiirteen osalta kudostyypitys ja veriryhmä, maksansiirrossa taas kudostyypityksellä ei ole niin väliä, mutta koko ja veriryhmä ovat tärkeitä. Oli jotenkin kauheata ajatella, että amerikassa esimerkiksi ei siirtoelimiä riitä läheskään kaikille, joten niin moni ei saa uuden elämän mahdollisuutta. Toiminta näytti olevan muutoin aika samankaltaista, kuin meillä Suomessa. Suomessa tehtiin viimevuonna 52 maksansiirtoa, joka on keskimääräisesti 1siirto per viikko.
Katselin taas silmä tarkkana tätä dokumenttia, sillä kaikki tällaiset ohjelmat ovat kiinnostavia kun itse on kokenut samoja asioita. Tuntee sen tuskan ja pelon, jota asiaan liittyy ja siihen, että selviääkö hengissä ja ehtiikö saamaan uutta elintä. Onneksi Belinda selviytyi sydänsiirrosta ja muutkin dokumentin henkilöt saivat uuden elämän.

KANSALAISTALKOOT

Aamuvarhaisella tuli tv1:ltä Kansalaistalkoot, jossa oli Munuais- ja Maksaliiton vertaistukijoiden Sirpan ja Maijan haastattelu, sekä toiminnan johtajan haastattelu "Et ole yksin"-projektista. Projekti aloitettiin viime syksynä, jolla haetaan järjestöön myös maksasairaita jäseniä ja mietitään miten heitä voitaisiin auttaa. Ensi viikolla on 23. 1. 2007 Maksatilaisuus Paslilan kirjaston auditoriossa, joka on kohdennettu juuri niille maksasairaille, jotka tarvitsevat tietoa maksasairauksista ja niiden hoitomuodoista. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Kannattaa tulla, jos asia koskee tai koskettaa sinua tai läheistäsi tai haluat tietoa terveydenhoitonäkökulmasta. Tilaisuus alkaa klo 17:00 ja paikan päällä on gastroenterologian ylilääkäri luennoimassa ja lisäksi kuullaan potilaspuheenvuoro, maksansiirron saaneen kertomana. Osoite on Kellosilta 9 ja paikkana siis Itä-Pasila, Pasilan kirjaston auditorio. Tilaisuus kestää pari tuntia.

Aamu tv1:n videopätkän voit käydä kuuntelemassa  ja katsomassa täältä.



Virallinen kutsu "Maksako vaivaa?"- luentoon oli eilisessä Helsingin Sanomissa ja löytyy myös täältä.
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

LINKIT


Iloiseksi päivän saa,

pieni aamujumppa!

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos