Pari päivää sitten innostuin tekemään jäälyhtyjä. Tosin, eihän siihen kummempaa tekemistä tarvita....riittää sopiva pakkanen, vettä ja muutama muoviämpäri ja hetki tuumasta toimeen. Kaksi isoa ämpäriä sekä yksi pienempi täyttyi vedestä ja sai jäätyä parvekkeella noin viisi tuntia. Ehkä vähempikin aika olisi riittänyt, vaan käytiin siinä välillä shoppailemassa ja meinasin ihan unohtaa jäälyhdyt jäätymään. Onneksi muistin ajoissa, ettei tullut jäätyneitä pölkkyjä.
Tänään sitten laitoin lyhtyihin kynttilät palamaan. Iltaa vasten näyttivät tuovan mukavasti tunnelmaa pihamaalle. Naapurirapun pikkuinen poika, äitinsä kanssa äsken ihasteli ohikulkiessaan niitä valoja. Täytyy laittaa vielä viikonlopulla muovinen valopukki pihamaalle lasten iloksi. Toivon mukaan kukaan pitkäkyntinen ei mitään muuta innostu pihapiiristämme toistaiseksi nappaamaan. Tokkopa nämä jäälyhdyt kuitenkaan kelpaavat tai eihän sitä koskaan tiedä.
Ajattelin laittaa pihamaalle keraamisen, aika ison tontun, vaan huolimattomuuttani siirsin sen epätasaiseen paikkaan, jolloin keikahti nurin ja meni säpäleiksi. Se siitä pukista sitten. Valopukki onneksi vielä pitäisi olla käytettävissä eli ehjä.
Tämän lyhdyn suun onnistuin kalauttamaan hajalle
Päivällä ei vielä lyhdyt niin hyvin valaisseet kuin illalla.
HUOM! ARVONTA-AIKAA JÄLJELLÄ SUNNUNTAI-ILTAAN ASTI. OLKAA HYVÄT JA JÄTTÄKÄÄ KOMMENTTI TÄNNE, NIIN OLETTE MUKANA ARVONNASSA.
Vuosi on vaihtunut pakkasään ja lumikinosten merkeissä. Uudenvuodenaatto meni rauhallisissa merkeissä kotipiirissä sekä piipahdimme illalla tyttären luona huikopalalla sekä katselemassa heidän lähiön ilotulitusta. Vielä ehdimme ihailemaan oman pihapiirimmekin juhlahumua.
Uudenvuoden aattona 2009
UUDENVUODEN PÄIVÄNÄ 2010:
Uudenvuodenpäivänä heräsin vasta aika myöhään aamulla ja päivällä oli pakko lähteä "kameraa ulkoiluttamaan" kauniiseen, kirpeään talvisäähän. Ulkona oli pakkasta 13 astetta ja oli pukeuduttava lämpimästi, jotta tarkenisi. Teimme lähiön "korttelikierroksen" ja tässä vuoden ensimmäisen päivän kuvasatoa:
Talvinen pihamaamme ja vielä näkyy ruusunmarjoja kaunistavan köynnösruusupensasta.
Kaupunkilähiössämme korttelikierros näyttää tältä....
Lähistöllä virtaa Långinoja.
Vantaanjoen vesistöön kuuluva Longinoja on pituudeltaan 6,5 km ja sen valuma-alueen pinta-ala on 9 km2. Uoma on perattu ja suoristettu sotien jälkeen alueen maankuivatuksen tehostamiseksi. Longinojan alkuperäinen taimenkanta on hävinnyt, mutta Virtavesien hoitoyhdistyksen istutuksilla taimen on saatu palaamaan uomaan. Longinoja on muodostumassa yhdeksi Vantaanjoen merkittävämmäksi taimenen kutualueeksi ja on Helsingin kaupungin päätöksellä kokonaisuudessaan kalastuskiellossa.
Tämä samainen oja on virrannut jo lapsuuskotini asuinalueen tienoilla ja nyt virtaa tämän nykyisen kotimme peltojen välistä.
Toivoisin niin näkeväni omasta ikkunastani iltaauringon laskun, mutta pitää kävellä pellon pientareelle ihailemaan kauempaa punaista taivaanrantaa. Onneksi meillä kuitenkin on näin talvisen kauniit lumimaisemat ihailtavanamme.
60-luvulla tästä kulki julkisen liikenteen tie Pihlajamäkeen ja Pukinmäkeen. Silloinhan ei vielä ollut Kehä-I olemassakaan. Nyt tästä kulkee leveä kävelytie, jossa näin talvisaikaan voi vaikkapa hiihdellä ja jatkaa siitä peltoja pitkin.
Kaupungin palstoilla oli hiljaista ja niin kaunista.
Ei näy penkillä istujia ...vain jänön ja kulkjan jäljet hangessa.
Pellon kupeessa...Vanhan kartanon maisemissa. On kuin asuisia maalla.
Kartanon maisemiin...
Täältähän voisi lähteä vaikkapa rekiretkelle, jos vain hevosen omistaisi.
Ilta jo hämärtyy ja kello on noin klo 15 maissa. Nopeasti se päivä kääntyy iltaan näin talviaikaan.
Enkeli yllätti minut Uuden Vuoden aattona. Lumi oli tehnyt enkelin ikkunamme alle tai taisi niitä olla jopa kaksikin.
♥ Kuvauksellista Uutta Vuotta kaikille. ♥
Aamutuimaan olin jo kameran kanssa ulkona napsimassa pakkaskuvia. Syksyn ensimmäinen näkemäni pakkasaamu, joten oli into lähteä kuvaamaan ulos luontoon.
Lähitienoon puiston nurmikenttä oli aamuhuurusta valkoisena ja pien pakkasen tuntu nipisti sormenpäitä. Hyvä hetki kaivaa hansikkaat kesäsäilöstä.
Kaunis ilma houkutteli vanhan kartanon pihapiiriin. Aurinko kurkisteli mukavasti vanhan riihen kulmasta.
Tintti oli levähtänyt pihamaallamme, ruusupuun oksalle syömään ruusunmarjoja. Siinä sitä oli noikittavaa pikkulinnulle. Näytti ruusunmarjatkin tekevän kauppansa. Näköjään sieltä sisältä syötävää nokkivat.
Kauniita, pakkasen puremia pihlajanmarjoja oli runsain mitoin pihlajapuissa ja maa valkoisena.
Kauniisti huurtuneita ruusunlehtiä pakkasaamussa.
Monen värisiä,, luonnon pakastamia ruusunmarjojakin roikkui vielä ruusupensaissa.
Kauniita fuksiinin punaisia ruusunkukkia, joita pakkanet oli jo päässyt hieman jäädyttämään.
Eipä jalkapalloareenakaan taida juuri nyt houkuta pelaajia kentälle.
Kyllähän tästä vielä ihan kaunis ja aurinkoinen syyspäivä kehittyy, kun vähän pidemmälle päivää päästään. Tosi historiallista, että olen muuten tähän aikaan aamusta hereillä. Kyllähän se on niin, että aikainen lintu madon nappaa. Jos olisin herännyt kuten normaalisti, niin olisin jäänyt ilman tuota pinkkiä Metro-lehteä sekä näitä pakkasaamun luontokuvia.
Tänään päätimme päivällä tehdä pienen kävelyretken auringokukkapellolle. Tänäkin vuonna on Helsingin kaupunki istuttanut tietyille pelloille auringonkukkia ja herneitä. Suuntasimme matkamme kohti taajaman peltoaluetta, jossa auringonkukkia olisi. Kannatti ottaa pieni puukko mukaan, jotta paksut varret sai napsaistua poikki.
Vielä oli paljon auringonkukkia poimimatta. vaikka osa kukista olikin jo hieman lakastumaan päin. Tänä vuonna ne eivät näyttäneet niin isoilta kuin aiemmin. Liekö syynä lämmin kesä ja vedenpuute. Kauniita ja aurinkoisia ne kuitenkin olivat ja sylillisen verran minä niitä kannoin kotiin aurinkoa tuomaan.
Ovat ne niin kauniita ja iloisen värisiä.
Yksi ruiskaunokkikin oli eksynyt viljapellon keskelle. Siitä on aikaa, kun viimeksi olen nähnyt kaupungissa ruiskaunokkeja pellolla. Tämäkin oli ainokainen lajissaan, jonka näin.
Jatkoimme kävelymatkaa puron vartta pitkin, jossa oli sorsia uiskentelemassa.
Yksi sinisorsa oli rantautunut kiven päälle kuivattelemaan itseään. Purossa oli paljon sorsia uimassa.
Ihailin kauniin värisiä vahteran lehtiä. Kylläpä nekin tuovat omaa väriään tähän ankeaan syksyyn. Loppujen lopuksi syksykin on ihan kaunista.
Kotitalon nurkalla, päiväkodin pihamaalla, kasvoi aivan ihana vahtera. Sen lehdet olivat suurelta osin purppuran punaisia. Kerrassaan kaunis. Tulipa kuvattua paljon syksyn värejä.
Viikonlopulla oltiin mökillä ja lauantaina oli kaunis, elokuun viimeinen viikonloppu. Päätimme mennä tarkistamaan metsään puolukkatilannetta, joka näyttikin yllättävän hyvältä. Oimme varanneet matkaan kaksi ämpäriä ja muovikassin. Takaisin tulimme ämpärit ja muovikassi täynnä puolukoita. Hetken huilahdimme mökillä ja sitten vaan takaisin metsään kahden kymmenen litaran ja parin viiden litran ämpärin kera. Jälleen tuliltiin takaisin ämpärit pullollaan punaisia marjoja. Emmekä viipyneet metsässä oikeastaan kuin kaksi - kolme tuntia.
Nyt on metsät puollollaan puolukoita ja ei kyllä tarvinnut kauaa hikoilla ämpärillistä poimiessa. Tuostapa saa osansa sukulaisetkin, sillä eihän kaksi henkilöä kyllä puolukoita noin paljon jaksa vuoden aikaan syödä ellei sitten lama iske ja tarvitse lompakon nyörejä kiristää. Tulipa tuosta mieleen Irwinin taannoinen laulunpätkä:
Eduskunnan neuvo on "Rukoile ja kiitä"
Eihän se nyt pelkästään kai elatukseen riitä
Työttömyyden ehkäisy näin sujuvasti toimii
Osa kansaa metsikössä puolukoita poimii
Eikö millään ole enää väliä?
Tänään on ollut aivan ihana kesäpäivä jälleen. Keitin päiväkahvit parvekkeelle ja kun mies tuli töistä, niin houkuttelin hänet lähtemään kanssani ennakkoäänestykseen. Sieltä olikin hyvä jatkaa kameroita ulkoiluttamaan ympäri asuinseutua, kuvaten kaikkea kaunista, jota kesä eteen tuo.
Tällainen orapihlaja kukkiin tietokonehuoneeni ikkunan edessä ja kuvan nappasin päivällä ikkunalasin läpi. Tänä kesänä siis näyttää pihlajat kukkivan, joten toiveita saattaa olla syksyllä omenista.
Tässä ihan vakio pihlaja kukassaan.
Kukapa arvaa, että mikäs kukkiva kasvi tässä on kyseessä? Nappasin sen parveekkeeltani päivällä. Tässä vastaus: Tämä on purjon kukka. Istutin purjon loppupätkän ruukkuun ja siitä kasvoikin uusi purjo kukkineen.
Tässä siis kukkiva purjo...toisen pätkä istutin mökille puutarhaan.
Parhaillaan kukkiin särkynyt sydänkin parvekkeellani.
Jäin ihmettelemään tällaista oranssin väristä kukkivaa pensasta, että mikäköhän kaunistus tämä mahtaa olla. Ihania, värikkäitä kukkia, jotka jo ikävä kyllä, oli suureksi osaksi kukkineet ja näyttivät olevan kuihtumaan päin.
Kiitos vastauksista tämänkin kukan suhteen. Kävin tarkistamassa netistä ja todellakin tämä on Japanin ruusukvitteni.
Tällaisia oranssin värisiä kukkia siinä kukki rintarinnan.
Onpa tässä kirsikkapuussa mahdottomasti kauniita, valkoisia kukkia. Saahan nähdä paljonko tulee marjoja?
Tämänkään pensaan nimeä en tiedä, mutta siinä oli hauskoja pillimäisiä, pinkkejä kukkasia. Kauniilta sekin näytti.
Tämä siis on rusokuusama. Kiitos tiedositanne.
Näitä vaalenpunaisia koristekukkapuita en lakkaa ihailmemasta. Onkohan tämä sitten koristeomenapuu vaiko -kirsikkapuu?
Lähempää kuvattuja kukkia, yllä olevasta puusta.
Ihan viikonlopun aikana ovat syreenikin päässeet kukkaloistoonsa. Niitä täällä meidän rinteellä riittää ihailtavaksi.
Ihanan hempeitä syreenejä.
Tässä vielä mökiltä keräämiäni kieloja ihailtavaksenne. Ihanaa, kesä on tullut ja kukat sen mukana. Kieloista tulee niin jo juhannus taas mieleen. Eihän siihenkään ole enää kovin montaa viikkoa aikaa.
Lisäsin tekstiin vihreällä kirjoitetut osiot 2.6.2009. Kiitos kaikille informaatikoille. :)
Sunnuntaina tuli oltua jonkin verran ulkosalla, kun ilmakin oli kauniin keväinen. Samalla piti ulkoiluttaa kameraa ja napsia keväsiä kuvia. Näytti olevan runsaasti oravia liikkeellä ja pieniä oravanpoikasiakin oli näkyvissä.
Kurret kiipeilivät peräkanaa puuhun ja sieltä alas.
"...ja orava se hyppeli oksallaan ja keinutti syntymäpuuta. Lie harvoin niin iloista oravaa. Kas hypsis ja kopsis, se hyppeli vaan ja keinutti syntympäpuuta. "
Pieni oravanpoikanen ihmeissään katseli oksantyngän päällä, että uskaltaisiko tuosta yrittää alas.
No, vihdoin sitä uskaltautuikin ja alhaalla oli kova kuhina kun nelisen kurrea viuhtoivat hännät suorina ja hyppelivät pitkin ja poikin naapurin pihamaata.
Pikku kurre murkinalla...
Välillä kurre teki pieniä tutkimusretkiä naapuripuun luokse
Mitähköhän täältä mahtaa löytyä... ja ehkä kuvaajaakin hieman epäillen täytyi välillä vilkaista.
Näitä oravia meidän talojen pihoilla riittää. Joskus ne kiipeilevät rapattujen talojen seiniä pitkin ja pujahtavat jostain avoimista ikkunoista sisään. Sellaisia velikultia ne ovat. Ovatpa joskus syöneet jonkun mummon piirakastakin puolet, kun mummo oli jättänyt piirakkansa yläkerran asunnon pöydälle jäähtymään.
Tänään oli tosi keväinen ja lämmin ilma. Päivällä päätimme lähteä hautausmaalle käymään. Isäni olisi täyttänyt perjantaina vuosia, jos olisi ollut elossa, joten päätin näin muutaman päivän myöhässä käydä häntä muistelemassa haudalla. Otin kotoonta enkelin mukaani, sillä äiti kertoin enkelin kadonneen haudalta, jonka olin aiemmin sinne vienyt. Lisäksi ostin miniruusun hautausmaan vieressä olevasta kukkakaupasta.
Siitä on jo runsaat kymmenen vuotta aikaa, kun isä kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen. Vielä monesti ajattelen, että mitä isä tykkäisi mistäkin asiasta. Isä varmaan pitäisi mökistämmekin, jota ei ehtinyt näkemään. Ostimme sen vasta isän kuoleman jälkeen. Isän äidin sukujuuret olivat aika läheltä mökkimaisemiamme, joten uskon että hän olisi viihtynyt myös mökillämme. Kaikkea sitä tulee ajatelleeksi ja muistaneenksi, vaikka suurin suru onkin jo takana päin. Muistot kuitenkin pysyvät.
Käväisin myös entisen luokkatoverini Tonin haudalla. Hänen hautansa on melkein isäni hautaa vastapäätä. Samoin on myös Kalle Hagertin hauta aivan viereisessä korttelissa. Haudalla on upea kuvapatsas. Muistan vielä kuinka nuorena tyttönä kävimme ihmettelemässä hautausmaalla taka-alalla, kun suuri joukko ihmisiä riesni romaanien kuninkaan hautajaisiin. Seurasimme juhlaväen kulkua, vaikka haudalle asti emme menneetkään.
Kalle Hagert
Isän haudalta jatkoimme matkaa mummon ja vaarin haudalle. Matkan varrella oli paljon mielenkiintoista kuvattavaa.
Hautausmaalla vilistää monen laisia eläviä. Oravat ovat yleinen näky haudoilla. Tässä yksi pörröhäntä luikkii hautojen päällä ja välillä istui jonkun hautakiven yllä, loikkien sitten vikkelään piiloon.
Tarpeellsia pelastuslauttoja hautausmaan vesialtaissa. Jokaisessa vesialtaassa oli tällaiset palikat ja muistutus ihmisille siitä, että tarkoituksella ne on altaisiin laitettu, jotta pikku kurret eivät hukkuisi, kun hyppelevät ajattelemattomina paikasta toiseen.
Kuniita kujia hautausmaalla ja ihania, vanhoja muhkurapuita. Tosin monet niistä jo aika lahoilta näyttivät, mutta linnuille oivia pesäpuita ja tietenkin myös oraville.
Naakat ja rastaat ym. linnut olivat vallanneet onton oloiset puut, joista löytyi hauskoja pesäkoloja. Tämä naakka oli jotenkin niin hellyyttävän näköinen, maatessaan tuossa puun oksalla.
Tässä yksi pesän vartija. Ihme ettei tuo naakka lähtenyt minnekään, vaikka tien varrella sitä kuvasin. Yht'äkkiä kuitenkin tuli kiire, kun rastas tuli hätistämään sitä liian lähelle. Silloin rastas sai kyytiä ja häipyi hieman kauemmmaksi. Kova taistelu hautausmaalla näytti olevan pesäpuista.
Aivan ihania koristepuita kukki hautausmaalla. Olisikohan tämä se Japaniin kirsikkapuu. Tosi kauniin hempeitä, vaaleanpunaisia, kerrottuja kukkasia täyteen.
...niin ihanan hempeitä kukkasia.
Lisää kukkaloistoa, toisesta koristekirsikkapuusta...vai onko koristeomanapuu?
Kyllä tämä kevät on ihanaa luonnon värien aikaa.
Hautausmaan haudoillakin oli kaunista väriä ja ihania hautamuistomerkkejä.
Malmin hautausmaan itäisen kappelin pääsisäänkäynti.
Kaunis, vanha vesitorni sijaitsee hautausmaan laidalla.
Rauhallinen ja kaunis haahuilukierros hautausmaalla. Mukavaa kävellä kauniina päivänä, ilman mitään kiirettä. Tosin yksin ollessa voisi nauttia vielä enemmän, kun kukaan ei olisi patistamassa jatkamaan matkaa. Tuntuu vain siltä, että voimat voisivat lopahtaa kesken ja silloin olisi kyytimies tarpeen.
Mökkilomalla kului aika rattoisasti seuratessa luonnon eloa. Sammakoilla oli meneillään kutuaika ja niiden menoa oli mukava seurata tien penkalla kameran kanssa. Piti pysyä vähän etäämmällä, sillä muuten ne veikkoset eivät tykänneet hyvää, vaan molskahtelivat rantapenkereen piiloon. Odottelivat siellä omaa rauhaansa. Onnistuinpa saamaan jonkinlaisia kuvia, vaikka aurinko porotteli pilvettömältä taivaalta ja kuvista ei tahtonut tulla oikein hyviä sen vuoksi.
Ensikontakti yhteen Sakuun, joka pitkään tuijotti minua tienpenkereelle ja lopulta kyllästyi ja meni matkoihinsa lajitovereidensa seuraan.
Toisessa rapakossa tehtiin uimaharjoituksia ja odoteltiin ehkä seuraakin.
Hmmm....eipä tietenkään pitäisi häiritä nuorenparin intiimihetkiä, mutta kun niin julkisella paikalla olivat tienvarrella, niin en voinut olla kuvaamatta.
Tällaista jälkeä siitä sitten syntyy. Enpä ole aiemmin törmännyt sammakonkutuun. Kylläpä rapakosta kuului hauska kurnutus, kun montakymmentä sammakkoa näytti siellä samanaikaisesti kurnuttavan ja laulavan kosiolaulujaan.
Kohta niitä taas loikkiin puutarhoissa ja teiden ylitse. Onpa sammakoillakin omat vaaransa, etteivät joudu kääremeiden, kärppien ja pöllöjen suupaloiksi.
Joka kevät on yllätys, että mitä ihmettä hiirulaiset ja myyrät ovat keksineet talven aikana touhuta mökkimaisemissa. Ennen talvea päätimme olla kaukaa viisaita ja laitoimme mökin sisätiloihin lisälistat. Vanhassa, jo yli 70-vuotiaassa, mökissä on lattiapinta laskeutunut ehkä muutaman sentin ja listojen ja lattialankkujen väliin on jäänyt osin hiiren mentävä aukko. Mökissä kun ei ole ns. upiomaista kivijalkaa vaan ennen vanhaan kivijalka kasattiin isoista kivistä ja niiden välistä hiiretkin pääsevät mylvimään mökin alle ja yrittävät sitä kautta sisätiloihin. Mökin alle on pakko laittaa hieman "sapuskaa" pojille, mutta sisätiloihin ei viitsi vaaleanpunaisia hiutaleita laittaa. Tällä kertaa sisältä löytyi yksi kuollut hiiri. Ei ole kivaa, että kuolleet hiiret asettuvat taloksi, sillä omasta mielestäni ainakin siitä tuli epämiellyttävä haju, joka seurasi minua toista päivää. Lopulta pyyhin lattian siltä osin ja sain hajua hieman hälvenemään. Mieheni, joka tupakoi, ei tosin sitä hajua haistanut ja äksyili minulle, ettei mökissä mikään haise, vaan luulen niin. Alkujaan pelkäsin, että siellä olisi kosteusongelmia, kun oli niin tunkkainen haju, vaan ei sieltä mitään kosteutta ainakaan löytänyt ja laitoin miehen vintille tarkistamaan ettei katto vuoda mistään. Ei kuulema näkynyt ja piti sitten uskoa, että haju tuli siitä hiirestä. Miten ihmeessä se pääsi sisälle, kun kaikki kolot olivat tukittu. Yksi mahdollisuus oli tietenkin se, että se oli päässyt ovasta sisään, kun syksyllä olimme viimeistä kertaa, kuka sen tietää?
Ulkona tosin oli ollut kunnon orgiat.
Minulla on ollut huussin lattialla maissimattopalaset, jokaisella porrasaskelmalla. Tältä näytti keskimmäisen askelman matto. Mattolevystä ei ollut jäljellä kuin pieniä silputtuja narunpätkiä ja hiiren- tai myyränkakkaa monta rikkalapiollista. Ällöttävää siivottavaa. Yksi matto oli syöty jo edellisenä kesänä. Nämä mattopalaset ovat purettu aikoinaan sellaisesta isommasta matosta ja osan laitoin saunan oven eteen kynnysmatoksi. Nyt ei ole jäljellä kuin kaksi pientä mattolevyä ja eiköhän nekin vielä mene parempiin suihin?
Ikävää myös se, että mökin edustalle istutetuista Unkarin syreeneistä oli kaluttu rungon pintaa ikävästi. Olen odottanut kuudetta vuotta, miten syreenit kasvavat ja kaunistavat mökin pihaa ja nyt myyrät ovat päässeet järsimään rungoista pintakuoren pois. Toivottavasti syreenit eivät kuole tämän takia.
Viime vuonna kaadoimme vanhan, täysikuivuneen valkeakuulaspuun ja iloitsimme kun sen tyveen oli kasvamassa uutta puunrunkoa. Nyt nämä ikävät otukset olivat keksineet senkin. Olimme suojanneet omenapuut verkoilla, mutta emme olleet laittaneet oheen tiheämpää kanaverkkoa. Oletimme tietenkin, että vain jänikset himoitsevat näitä omenapuita. Tosin myyräthän pääsevät minne haluavat, lumen- ja maansisäisiä käytäviä myöten.
Kylällä oli tehty paljon avohakkuita ja kävelylenkillä näitä jyrsittyjä puunrunkoja ja kuusen latvuksia löytyi vähän joka puolelta. Nuori, pehmeä pinta taitaa olla jyrsijöiden mieleen.
Syksyllä saimme mökkinaapurin avohakkuualueelta ison kasan propsipuuta, jotka kasasimme saunan taakse ja peitimme pressulla. Nyt pressun alta löytyi tällaisia kaluttuja polttopuita. Luulempa, että nyt taas myyriä vilistää ennätysmäisesti ja pitänee olla varuillaan, kun varastoja ja liitereitä järjestelee ja tonkii, ettei saa sitä kavalaa myyräkuumetta.
Perjantaisella kävelyreissulla bongasin sattumalta myös komean fasaanin. Äkkiä yritin saada kamerani kuvauskuntoon, mutta juuri kun pääsin yllättämään puskan takaa tulleen fasaanin ja ajattelin kuvata, niin se otti hatkat ja pyrähti pusikon taakse.
Harmillinen takaisku. Yritin kiertää pusikon reunaan ja sitten fasaani pyrähti aitauksen taakse, josta en onnistunut kuvaamaan. Siirryin kamerani kanssa takaisn jalkakäytävälle ja katselin minne se seuraavaksi rientää. Hiippailin erään talon kulmasta pientä kinttupolkua pitkin kuvaamaan lintua, joka oli menossa talon laitaa pitkin.
...Onnistuinpas, vaikka fasaani ei ihan suoraan kääntänytkään katsetaaan minuun päin. Nuo silmän ympärykset olivat niin hauskan väriset ja komea tuo urospuolinen kukkolintu onkin. Pienen tovin siinä mietittyään se lähti viipeltämään ajotien ylitse. Vauhti oli kyllä aika vikkelää, kun pyrhälsi tien ylitse ennen kuin autot ehtivät ajaa sen yli. Loppumetreillä pyrähti lentoon ja lensi lähellä olevan omakotitalon pihamaalle marjapensasta "mutustelemaan".
Tällaiset jäljetä jää fasaanin käynnistä.
Perjantaina kampaajalta tullessani kävelin pienen päivälenkin ja ajattelin samalla käydä sikäläisellä kirpparilla. Kävelyreissun varrella ohitin puron, jossa oli sorsia uimassa. En voinut olla kaivamatta kameraani esille ja tovin viivyin siinä niitä kuvaamassa.
Puron laitaan oli asennettu pitkä viemäriputki, jonka päällä oli varmaan lämpimämpää välillä istuskella ja kuivatella höyheniään.
Sorsapariskunta tepsutteli välillä lumihangessa. Eipä niillä taida olla kylmä, vaikka itselläni oli sormet melkein jäässä, kun sinnittelin kameran kanssa ja päätin vielä hieman kuvata, vaikka sormen päät olivat kylmästä kankeat.
Sopivasti sulaa ja virtapaikka, jossa oli sorsien hyvä uiskennella.
Urossorsat uimassa.
Kaksi naarassorsaa tepsuttelivat putkea pitkin miespuolisen sorsan luokse. Taisi tuntea itsensä ahdistetuksi, kun hyppäsi putkelta suoraan veteen pää edellä. Siihen naaraat jäivät noloina kyyhöttämään hyljätyn näköisinä.
Vieressä lumihangella naakat pitivät omia kokouksiaan....puheenjohtajana herra harakka.
Jatkoin matkaa, mutta mitä sitten näinkään se selviää seuraavasta postauksesta.
Nyt niitä helmikuun helmiä on viimeinkin nähtävillä. Viikon sisällä on aurinko jo näyttäytynyt kolme kertaa ja silloin aina tekee mieli lähteä kameraa ulkoiuluttamaan. Sunnuntaina jälleen iltapäivällä teimme pienen lenkin eli korttelikierroksen. Onneksi se luonto on lähellä, täällä taajamassakin. Ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan...voi lähteä kiertämään vain taloyhtymän ympäristöä ja kaunista löytyy.
Kerrostalolähiön naapurissa sijaitsee vanha kartanomiljöö, jossa on jäljellä vielä vanhoja rakennuksia. Sinne monesti mielii kameran kanssa kulkea...riihen kulmaan.
Eipä tarvitse kaukaa lähteä hiihtolatujakaan hakemaan. Ladut löytyy talon nurkalta.
Pellolta pääsee siirtolapuutarha-alueelle ja sitä kautta kiertämään kävelytien kautta takaisin toiselle puolen peltoa.
Täällä purolla on monesti elämää. Mielellään katsoo sorsaperheiden uiskentelua, mutta nyt en nähnyt ainoatakaan sorsaa.
Lisää latuja löytyi toiselta pellolta ja aurinko teki pikkuhiljaa laskuaan.
Minä jaksan ihailla iltaruskoa, sillä harvoin olen hereillä aamuruskon aikaan.
Ollaan helmikuussa ja pajunkissat ovat jo nupuillaan, vaikka vielä on aikaa pääsiäiseen.
Puro virtasi kauniisti myös toiselta sillalta katsottuna.
Auringon viimesäteet heijastavat lumeen ja puroon. On se vaan niin kaunista luonto, tällaisena talvipäivänä.
Tämä kuva piti vielä laittaa, sillä joskus syksyllä kuvasin valokuvatorstain haasteeseen "kesken eräistä" kuvaa, jossa oli pellolla outoja tikkuja pystyssä...kuin esteradalla. Lopulta tikut katosivat ja sitten alkoi kovat kaivaukset. Näyttää siltä, että kyseessä on jotain putkiston laittoa. Tällaisessa vaiheessa se pelto on nyt....Katsotaan sitten myöhemmin, miltä lopputulos näyttää. Nyt on pellolla aikamoinen mylläkkä käynnissä.
Perjantaina nappasin kamerani mukaan ja lähdin päiväkävelylle pellon laitaan. Tämä oli yksi niitä harvoja päiviä, jolloin on pitkästä aikaa aurinko tuikkinut taivaalla Valkea lumi ja auringonpaiste houkutti kuvaamaan luontoa. Kaikkea kaunista tuli vastaan, mutta oli myös sellaistakin, joka vähän kauhistuttaa. Suunnistin kulkuni kohti pellon laitaa, jonka reunassa kulkee Långiojaksi nimetty puro. Ihmettelin jälkiä lumessa ja veden äärellä.
Kivillä, poluilla ja veden laidassa ja jäällä oli paljon ihmeellisiä tassun jälkiä. Niissä näkyi pitkät kynnen jäljet ja käpälän jälki. Eräs koiran ulkoiluttajamies vakuutti minulle, että kysessä on rottia. Itse ajattelin niiden olevan jotain vesimyyriä tai muille vastaaville kuuluvia jälkiä. Toiset kai sanoo niitä vesirotiksi. Mies kyllä vakuutti, että ovat ihan oikeita rottia. Kauhistuttaa, sillä itse asumme pellon toisella laidalla. Lumihangessa kulki ihan selviä polkuja ja ne johtivat sillan alle, purolle sekä toiseen suuntaan viljelypalstan reunalla oleviin pusikkoihin ja säilytyslaatikkoihin..hui.
Moneen kertaan tallattu polku, pusikosta purolle.
Purossa oli jäälauttoja, jonka päällä näkyi sorsan räpylän jälkiä ja sitten noita jyrisijän jälkiä.
Rantaveteen ja pusikkoon oli heitetty iso kasa leivänmuruja ja -palasia. Arvata saattaa, että ne eivät loppujen lopuksi menekään pullasorsille, vaan rotille ja haaskalinnuille. Rottia pesii kaupunkimaastossa entistä enemmän ja ne vaan lisääntyvät, kun ihmiset jättävät niille ruokaa luontoon.
Lisää jälkiä ja leivänpalasia veden äärellä. Yhtään sorsaa ei ollut näkyvillä, mutta en kyllä onnistunut näkemään niitä jyrsijöitäkään. Toden totta, olisin voinut kyllä mennä kerrankin aika vauhdilla muualle, jos olisin nähnyt.
Aivan puron rantaviivassa näkyy noita käpälän jälkiä. Siitä kulkee niiden polku ja pesiä näytti olevan pusikoissa ja rannan onkaloissa ja puunrunkojen lomissa.
Kohta kun kevät saa, niin muonaa löytyy taas viljelypalstoiltakin.
Toivottavasti eivät lähde vaeltamaan taloamme kohti...Tosin olen kyllä nähnyt ison rotan, naapuritalon rapun edessä, jossa pari kollikissaa sitä vainusi. Täältä voi käydä etsimässä muita jälkiä.
Niitä aurinkopäivän kauniimpia kuvia laitan sitten ihan erikseen.
Ostin syntymäpäiväsankarille tänään ruukussa olevan orkidean.
Orkidea
Keväällä sain äitienpäivälahjaksi runkoruusun. Itsutin sen mökin puutarhaan. Talveksi se piti nostaa varmuuden vuoksi pois kasvupaikastaan ja toin sen ruukussa kotiin. Koska meillä ei ole sellaista kellaria, jossa ruusu voisi olla taven ajan, niin se tuotiin olohuoneen nurkkaan. Siinä se on ollut, välillä vähän vihertäenkin ja toisinaan taas hieman kuintuneena. Eräänä päivänä hämmästeltiin, että se on kasvattanut pitkän kukkavarren. Hassun näköinen, mutta huvin vuoksi annoimme sen olla. Oli ihan pakko ottaa siitä kuva.
Pitänee tuo tietty leikata, mutta ensin näytille.
Loppujen lopuksi, siinä oli ihan soma punainen ruusunkukka. Pilkahdus kesästä.
Viikonlopulla alkoi aikamoienn myräkkä, täällä eteläisessä osassa maatamme. Sunnuntaina satoi lunta ja tuiskusi niin, että oli työ ja tuska pysyä pystyssä. Tuuli meniasi napata melkein lennosta mukaansa. Onneksi olimme kuitenkin suurelta osin, autolla liikenteessä, vaikka ei sekään varmaan mitään herkkua ollut, ainakaan kuskille.
Lumi jäätyi hetkessä auton tuulilasiin, juuri kun oli saanut lasin puhdistettua ja muutenkin piti olla skarppina liikenteessä.
Tänään olin menossa vesijumppaan kaupungille ja onneksi linjuri kulki moitteettomasti, paksusta lumikerroksesta huolimatta. Pysäkille kävellessäni ihmettelin, että mitenkä niin paljon on saattanutkin sataa lunta yön aikana. Aura-autot olivat olleet jo varmaan aamutuimaan liikenteessä, mutta silti oli vielä paljon aurattavaa jäljellä. Tosin oman tiemme varrella ei varmaan koskaan ole ollut niin tarkoin aurattua jalkakäytävää ja lisäksi vielä hiekoitettuna, kuin tänän oli. Yleensä lumet on aurattu jalkakäytäville ja jalankulkijat saavat siksi kävellä keskellä ajotietä. Nyt näytti olevan lumivalli jalkakäytävän ja ajotien välissä, joten liikkuminenkin oli helpompaa.
Kotiin tullessani sattumoisin otin kuitenkin lipat, sillä lunta oli satanut jo auratun tien päälle, enkä voinut aavistaa, että tuoreen lumen alla piilee vaara. Onneksi ei käynyt pahasti ja pienen ihmettelyn jälkeen jatkoin matkaa, kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.
Hetkessä tuo ikävä kaatuminen unohtui ja oli pakko kaivaa kassista kamera, ihaillessani lumisia pihlajapuita, joissa vielä roikkui punaisia marjoja. Muutenkin lumi oli tehnyt kauniita taideteoksia ja täyttänyt yhden vuorokauden aikana synkän ja pimeän luonnon.
Kaunis pihlajapuu...lumivaipan täydentämänä
Lumi oli peittänyt alleen naapurin lasten potkulaudan...vain kahvat ja vähän vartta oli enää näkyvissä.
Tänään illemmalla jo tämäkin rinne näytti vielä lumisemmalta ja iso kasa taloyhtiön lapsia äiteineen oli tarhapäivän jälkeen nauttimassa talvisesta maisemasta ja pulkkamäestä.
Jäniksen jälkiäkin näkyi jo hangella.
Kotipihamme pikku portin edustakin oli jo kovin peittynyt ensilumesta. Pitäisi kai kaivaa pikkuhiljaa lumilapiokin esiin ja ryhtyä lumitöihin. Lisäksi pitänee ensitöikseen kaivaa ne jääpiikit jostain kätköstä käyttöön, sillä niissä piilee se halvin henkivakuutus....unohtamatta tietenkään heijastinta...piemeiden iltojen ja sohjoisten säiden varalta.
Talven riemua ja varovaisuutta, ennen kaikkea.
Tänään on ollut eteläisessä Suomessakin aika tuulista ja kylmää. Kaupungilta kotiin palatessani, silmiini osui pari sitkeähenkistä orvokkia.
Sitkeästi ne jaksoivat kukkia seinän ja asfaltin välissä. Periksi eivät ole antaneet, vaikka kuinka olisi marraskuu ja kukkien olisi jo mentävä talvilevolle....ehkä ne tuovat toivoa jollekin...periksi ei anneta!
Koneella ollessani voin seurata ikkunan takana olevan orapihlajapuun elämää. Tähän aikaan vuodesta siinä käy aika kuhina, kun talitintit ja oravat popsivat innolla punaisia marjoja masuihinsa. Minkäköhän laisessa tuiterissa sitten lienevätkin, sillä sanotaan, että ainakin tilhet tulevat huppeliin noista marjoista.
Oravien touhuja on hauska seurailla ikkunasta. Uskomattoman nopeita liikkeitä tuolla puussa ja marjoja näytti menevän hyvin kaupaksi.
...venytä, venytä...jousta, jousta... ja sitten hyppy tuntemattomaan.
Samalla olen kuunnellut Matin ja Tepon cd.tä, jossa on "Toivon ja hiljaisuuden lauluja" Runsas viikko sitten kuollutta serkkuani ajattelin ja muistelin. Erityisesti kappaleet "Pidä minusta kiinni" ja "Hyvää matkaa" ja "Ilta", toivat kyyneleet silmäkulmiin.
Lisäksi löysin Youtubesta kauniin kappaleen, jota kuuntelin:
Tänään olin tulossa vesijumpasta ja ihailin kotiin tullessani värikkäitä vaahteroita ja pihlajapuita. Oli pakko kaivaa taas kamera esille ja ikuistaa nämä kauniit syksyn värit.
Komeita ovat vaahteran värilliset lehdet tähän aikaan vuodesta. Muistan vielä kovin elävästi syksyn, jolloin pikku-tyttöni (nyt jo aikuinen nainen) oli hävinnyt koululaisten päiväkodista tullessaan, teille tietämättömille. Ehdin jo huolestua kovasti, mutta yritin olla hermoilematta ja lähdin ulkosalle etsimään, jos hänet löytäisin. Vihdon hän tuli tiellä juoksujalkaa minua vastaan ja hihkais: "Äiti, katso mitä mä olen löytänyt." Tytöllä oli koulureppu pullollaan erivärisiä vaahteran lehtiä. Siinä vaiheessa alkoi kyllä jo hieman huvittaakin. Pieni tyttö oli innostunut keräämään luonnon värjäämiä lehtiä niin, ettei huomannut ajankulua ja askeleet olivat johdattaneet aina uusien lehtien perään, niin että kotimatka olikin kestänyt tavallista pidempään.
Pihlajanmarjoja notkuu tånä syksynä runsain mitoin pihlajissa ja ne tuovat omalta osaltaan kaunista ruskan väriloistoa tänne eteläänkin. Luoton on kuin taideteos, näiden kauniiden värikylläisten puiden ansioista.
Viikonlopun mökkireissulla pääsin ihmettelemään kahta outoa kummajaista. Molemmat niistä sijaisivat mieheni lapsuudenkodin pihapiirissä. Toinen oli kuitenkin kulkeutunut sinne, jonkun kymmenen kilomertrin päässä olevasta saaresta. Ihmettelimme tovin näitä luonnon ilmiöitä ja oikkuja.
Miehen kasvatti-isän poika oli löytänyt tällaisen ihmesienen saaresta ja tälle sienelle emme tienneet nimeä. Ei sitä kyllä löytynyt kuvattunakaan meidän luoto- ja sienikirjoistammekaan. Tämän miehen vaimo löysi jostain vanhasta keittokirjasta kurttusienen kuvan ja tämä sieni sitten muistutti kovin kyseistä sieneä. Tosin itselleni tuli ensin mieleen vaalea orakas, mutta ei tämä siltäkään vaikuttanut. Ajatuksiini tuli myös sellainen vanha pesusieni, mutta niitä tuodaan ulkomailta ja ne kasvavat vedessä. Tutkin kotona googlen kautta ja täällä on enemmän tietoa kurttusienestä, joka on syötävää, mutta sitä ei kehoiteta noukkimaan, sen harvinaisuuden vuoksi. Onko tämä sittenkään sama sieni vai ihan joku muu kummajainen? Niitä oli kuulemani mukaan metsässä aikamoinen rypäys. Itse en kyllä poimisi mitään epämääräistä sientä, sillä kaikki sienethän eivät tunnetustikaan ole herkullisia ruokasieniä ja osa sienistä niin myrkyllisiä, että voi vaikka pahassa tapauksessa pilata maksan.Ei kannata kokeilla ja erehtymisiä näkyy tapahtuman vuosittain ja nyt on vielä siirtomaksoista huutava pula.
Toista kummajaista pääsimme ihmettelemään vanhaan riiheen. Siellä riihen sisällä, peränurkassa, oli tällainen jätti-iso "kerrostalo", johon oli majoittautunut satoja tai tuhansia yksilöitä ampiaisia. Lieneekö ihan tavallisia ampiaisia, mutta ainakin aika eriskummallinen tuo pesä oli. Ihme että uskaltauduin niin lähelle kuvaamaan. Aikamoinen pörinä kävi pesän ympärillä kuulemani mukaan, sillä enhän minä sellaisia ääniä kuule.
Tuo pesä on n. 80 cm:n mittainen ja leveämmästä päästä ehkä noin 40 cm. Tuli mieleen tuosta mallista maila. Upeaa arkkitehtuuria.
Aikamoinen taideteos tämä ampiaisten soluasuntola. Enpä ennen ole moista nähnytkään.
Edit:
Suurensin hieman leikattua kuvaa, jospa näkyisi paremmin:
Jäi pieni epäilys, että ovatko nämä sittenkään ampiasia, vai onko kyseessä mehiläispesä? Onko joltain päässyt karkuun kuningatarmehiläinen? Kaupunkilaisen on ehkä hieman vaikea erottaa näitä kaikenmaailman pörriäisiä toisistaan.
Meinaa jäädä vallan nämä maaseudun ihmeet esittelemättä, kun tietokoneeni hidastelee ja ei tahdo ehtiä kaikkia ajallaan kertoa ja kuvailla. Toissa viikonloppuna oli vielä sen verran kaunista ja lämpöistä, että puutarhassamme saattoi törmätä näihin kauniisiin otuksiin.
Näitä kauniita neitoperhosia lenteli pihapiirissä ja siitä mukavaa, että ne eivät pitäneet niin kiirettä matkallaan. Sain rauhassa kuvailla kaunista neitoperhoa.
Siipien sisäpuoli ei ihan niin korealta näytä eli on aika tumman puoleinen. Upean näköinen luonnossa tämä perhonen kuitenkin on.
Sitruunaperhosiakin näkyi pihallamme, mutta niistä useammalla oli niin kova vauhti päällä, joten sain vain tämän yksilön tallennettua. Sekään ei suostunut siipien sisäpuoltaan näyttämään minulle.
Tällaisen harvinaisen näyn bongasin nurmikolta, kun kuvasin sitruunaperhosta. Se oli saatava turvaan ruohonleikkurin hyökkäykseltä. Mies oli juuri leikkaamassa pitkää ruohikkoa, kun tämä yksilö puikahti jalkojeni vierestä. Mies sen nosti pahvin päälle ja vedin toukan metsän laitaan. Seurasin hetken sen menoa ja takaisin ruohikollehan se pyrki. Tämä kaunistus on syreenikiitäjän toukka ja ei ole kyllä tällaista aikaisemmin eteeni sattunut. Korjasin toukan nimen, sillä naapuri sanoi sitä ritariperhosen toukaksi ja enpä tullut tarkistaneeksi sitä googlesta. Kiitos Jantta oikeasta tiedosta.
Tätä karvamatoa ihmettelin ajotiellä. Oli juuri ylittämässä asfalttitietä ja sattui taas kamera olemaan mukanani, joten ikuistin sen. Googlen mukaan tämä saattaisi olla ruosteperhosen toukka.
Kaikenlaisia kummajaisia ja kaunistuksia sitä luonnosta löytyykin.
Kahtena meenneenä viikonloppuna olemme yrittäneet ottaa lomalla menetettyä marjanpoiminta-aikaa kiinni. Aika mukavasti vielä on ollut luonnossa vadelmia, vaikka jo syksyä kohti ollaankin menossa. Viikko sitten löysimme vattuja viitisen litraa. Toki olisimme löytäneet enemmänkin, mutta aika on niin rajallista viikonloppuna. Lauantain jälkeen tulee sitten sunnuntai ja silloin on taas mietittävä tavaroiden pakkaamista, kylmäsäilysyslaitteiden sulatusta ym. "muuttopuuhia". Eihän sitä mökiltäkään lähdetä niin kun torpasta.
Kaksi kertaa tällainen satsi tuli mukaan viikko sitten ja tänä viikonloppuna ehdimme noukkia vattuja neljä litraa eli yhteensä ollaan noukittu 9 litraa. Muutaman litran annoin kuitenkn lapselleni sekä maisiaisi mummin pikku-ukolle.
Vielä tänä viikonloppuna vatut näyttivät kohtalaisen hyviltä, eikä matosia vadelmia juurikaan ollut kannussa. Puskissa näytti vieläkin olevan osin raakoja marjoja. Näyttävät olevan aika pitkäikäistä metsän antia nuo vadelmat. Puolukoita emme vielä ehtineet noukkimaan, mutta nekin ovat kypsyneet aika eri tahtiin metsiköissä. Joissain korkeimmilla paikoin ovat jo kypsän punaisia, kun taas alavimmilla mailla ovat vielä raakoja. Pitänee yrittää lohkaista jostain puolukanpointa-aikaa ennen kuin hirvimiehet lähtevät pyssyineen liikenteeseen. Minua kyllä hieman kuvottaa ne iljettävät hirpikärpäset tähän aikaan metsiköissä ja niitä ei ole mikään mukava noukkia niskastaan ja vaatteistaan sitten kotosalla pois. Joskus osaavat jopa piiloutua niin hyvin, että vasta seuraavana päivänä uskaltavat näyttäytyä.
Nyt on niin paljon sadettakin riittänyt, että sieniä löytyy metsistä ainakin jonkun verran. Itse en oikein muita sieniä osaa, enkä uskallakaan noukkia, kuin näitä keltaisia kanttarelleja. Viikko sitten meitä onnisti, sillä löysimme kolmisen litraa herkullisia kanttarelleja. Tosin minä niitä itse syön meidän huushollissa, vaikka en tiedä miten paljon niissä on ns. kiellettyjä aineita, tuota munuaisten vajaatoimintaa ajatellen. Harvoin kuitenkaan näitä maallisia herkkuja on tarjolla. Mies ei edes suostu maistamaan moisia. Miellään taitaisi potkaista kanttarellitkin saappaan kärjellään johonkin mättään toiseen päähän ja survoa ne. Huh....on saanut näköjään joskus kansakouluaikana kammon sieniin, kun on ollut maalaiskoulussa pakko syödä ja hän on pyöritellyt sieniä suussaan, ihan pahaan oloon asti. Tänä viikonloppuna löysimme suhteessa vähän kanttarelleja, viikon takaiseen saaliiseen verrattuna. Eilisen saalis taisi olla vain hieman alle litran verran, mutta siitä kyllä makoisan kanttarellikastikkeen saa.
Omenoita ei vaan taida tänäkään syksynä saada. Viime vuonna niihin iski se pihlajamarjatoukka ja täksi syksyksi elättelin toiveita. Nyt niitä ei yksinkertaisesti juurikaan ole ja se vähä mitä on, niin niissä on rupea jonkin verrana ja ne ovat mahdottoman pieniä. Kotilaiset omenat ovat hinnoissaan kaupoissa, joten ei sieltä niitä raaski ostaa hillottavaksi. Jospa jostain vielä onnistaisi niitä saamaan, sillä pakasteessa ei juuri omenahilloa ole ja sitä kaivataan talvella lettujen ja pannarin kera. Parasta on myös kääretorttu mielestäni, omatekoisen omenasoseen kera.
Tänä kesänä emme saaneet mustikoita kuin runsaan parin litran verran ja niin jäi se kotoinen, perinteinen pullataikinaan tehtävä mustikkapiirakka tekemättä. Muutamaan rasiaan pakkaseen sain siis mustikoita, jos tekee mieli vaikka puuron kanssa nauttia. Eipä taida monella muulllakaan olla mustikoita tänä kesänä pakkasessa. Puolukoita saattaa tulla runsaammin. Hyvä, että sain ainakin vattuja, joista tuli tosi makoisaa vattupiirakkaa, kermaviilitäyteen kera.
Pariviikkoisen mökkilomamme viimeisenä arkipäivänä suuntasimme auton nokan kohti kirkonkylää ja samalla käväisimme kyselemässä paikalliselta mansikkatilalta marjatilannetta. Oli siis viimeinen mahdollisuus hankkia talvisäilöön mansikoita, sillä lauantainpäivänä marjatilalla ei ollut itsepoimintaa. En ollut varautunut marjojen poimintaan sen kauppareissun aikana, joten olin pukeutunut tapani mukaan vaaleanpunaisiin tamineisiin ja jalassa oli rosat nahkakengät. Hetken mietittyäni päätin, että marjamaalle oli mentävä...vaatteista viis. Saimme marjatilan omistajalta poimintaan tarvittavat korit ja laatikon, johon voimme sitten marjat poimimisen jälkeen siirtää. Pellolle siis mars ja mansikoiden kimppuun, jota oli hieman satunnaisesti jäänyt riviin jo aiempien poimijoiden jäljiltä. Aluksi tuntui hieman toivottomalta löytää mitään, mutta kyllä niitä sitten sieltä rönsyjen välistä jonkun aina bongasi.
Itse poimin vastoin kaikkia sääntöjä eli hajareisin puskan päältä, sillä enhän minä selkäni kanssa mihinkään kyykkyasentoon pääse. Ihme ja kumma, että selkäni ei tuosta mitenkään pahaa tykännyt. Mieheni sen sijaan koikkelehti pitkän saran päästä päähän kyykkykävellen. Arvata saattaa, että oliko hänellä seuraavana päivänä jäsenet kipeät. Toki kyykkyasento olisi ehkä helpompi, mutta kävellä siinä samassa asennossa....en ymmärrä, että joku pystyy.
Välimatkamme kasvoi, sillä minä olen sellainen marjanpoimija, etten henno jättää yhtäkään lähes kypsän oloista marjaa mätänemään puskaan. Täytyy kyllä todeta, että miehen saalis oli suurempi ja punaisempia marjoja. Mielestäni poimimani ehtisivät vielä hieman punertua parin päivän aikana kylmässä, ennen kuin meidän oli määrä lähteä kotia kohti.
Tässä uutteroiden poimijoiden mansikkasaalis, joka piti sisällään 7kg 50g mansikoita. Hintaa tälle satsille tuli itse poimien 22 euroa ja 50 centtiä päälle. Mielestäni saimme Polka-mansikoita suhteellisen edulliseen hintaa ja huomioon ottaen vielä sen, mitä litrasta pyydettiin torilla. Silloin se taisi olla noin neljän euron luokkaa. Työ tekijäänsä kiittää.
Vaaleanpunaiset nahkakenkäni olivat litimärät ja sukat samoin. Ei auttanut muu, kuin lähteä kirkolla heti kirppiskierrokselle ja löysinkin neljällä eurolla uuden veroiset beesit mokkasiinit, joissa oli kauniita hileitä etuosassa. Sitten ostin vielä Tokmannilta itselleni nilkkasukat ja niin kauppareissu meni kuivin kengin ja vaikka niistä jalkineista tuli hieman lisähintaa reissulle, niin eiväthän ne kengät ja sukat turhaan kuitenkaan tullut ostettua, sillä niitähän voi käyttää monet monituiset kerrat.
Viimeiset lomapäivämme, joista pääsimme nauttimaan viime viikonlopulla, piti pyhittää mustikoiden ja vattujen poimintaan. Mustikat ovat kyllä tänä vuonna vallan hakusessa. Niitä ei taida löytää muuten, kuin pieniä määriä kerrallaan noukkien. Siihen meillä ei taas ollut mitään mahdollisuutta. Lauantaina mies kävi naapurin kanssa jossain matkan päässä etsimässä mustikoita. Minun oli turha lähteä mukaan, sillä en pärjää selkäni kanssa heidän reissuillaan. Olisin jo henkihieverissä, kun päästäisiin metsätaipaleelle ja miehet etsisivät marjansa jostain perimmäisestä kolkasta ja minä voisin jäädä kuin nalli kalliolle. Tyydyin jäämään mökille ja sillä aikaa tyhjensin niitä vähiä viinimarjoja pensaista, mitä linnut olivat jättäneet ja mustaherukoita ei ole ennenkään oikeastaan pensaistamme tullut juuri mitään. Ne pari litraa jonka sain, annoin tyttärelleni. Itsehän en oikein niitä uskallakaan syödä, sillä herukoissa on valtaisa määrä kaliumia, jota minun pitää välttää munuaisteni vuoksi. Poimia ne piti kuitenkin pensaista. Punaisiakin oli vain parien litraa ja ne pistin riivittyinä pakkaseen. Voihan niistä harvakseltaan tehdä joskus vispipuuroa, sillä mielestäni sen on jopa parempaa, kuin puolukoita tehtynä.
Mustioita löytyi vajaa kolme litraa ja näyttää siltä, että sillä määrällä pitää tulla ensi satokausiväli toimeen.
Tässä se harvinainen mustikka-herkku on sitten, jonka pitäisi kai riittää vuoden ajan. Täytyy vielä nuuhkia parin viikon päästä, jos metsästä mistään enää niitä mustikoita löytyisi. Olisihan yksi piirakka kesässä poikaa.
Vadelmia sentään on tälle satokaudelle tiedossa runsaasti ja näyttävät tosi hyvälaatuisilta. Ikävää, että piti lähteä mökiltä parin päivän vattusesongin jälkeen. Nyt menee pari viikkoa välissä, ettemme pääse mökkimaisemiin, mutta toivotaan, että vielä niitä elokuun puolenvälin jälkeen löytyy. Sitten alkaakin puolukkakausi ja hirvikärpäset palaavat ihmisten ja eläinten kiusaksi metsiin. Ei paljon kyllä houkuttaisi lähteä niiden kiusattavaksi sinne.
Täytyy kyllä todeta, että tänä vuona on oma maa ollut enemmän mansikka, kuin mustikka. Saas nähdä mistä ne mustikat myyntiin tulevat. Ovatko ne Saarenmaalta vai Saksasta....vai kuka sen tietää? Ihmettelin, että paikallisella torilla oli myynnissä kanttarelleja. Epäilin niiden alkuperää, ulkonäön perusteella. Kyselin uteliaisuuttani hintaa ja myyjä sanoi, että olivat 8 euroa, mutta nyt on 5 viisi euroa. Kysyin, että mistä ne on noukittu? Hän sanoi, ettei ole tietoakaan. Kysyin, että ne ei taida olla suomalaisia, johon hän vastasi, ettei tiedä sitäkään. Minusta se oli aika kummallista vai yrittikö sitten viilata ostajia linssiin....Eikös torimyyjien pitäisi tietää mistä sienien alkuperä on tai ainakin alkuperämaa? Tämä myyjä ei tiennyt siis yhtään mitään, mistä maastakaan ne siis olisi noukittu. Itse en ainakaan ostasi sellaisten tietojen mukaan mitään.
Taitaa olla niin, että tänä kesänä on oma maa mansikka ja muu maa taitaa olla mustikka.
Lyhyehköksi jääneen mökkiloman aikana bongasin useita perhosia, joita esittelen tässä teillekin:
Iso kokoinen haapaperhonen kuuluu perhosistamme komeimpiin. Niitä kuvailin jo viime kesänäkin mökin pihapiirissä.
Niittyhopeatäplä tutkii ruusuruohon kukkaa.
Kauniita tesmaperhosiakin näkee usein pihapiirissä.
Tässä toinen tesmaperhonen.
Tässä kaunis sinisiipi levähtää heinän päällä.
Uskoisin tämän perhosen olevan nimeltään pihamittari. Tammikehrääjäkin näytti hieman saman näköiseltä, mutta mittari tämä varmaan on?
Pitkään mietin tämän perhosen lajia. Ensin oletin sen olevan loistokultasiipi, mutta ehkä se ei ole aivan niin kirkkaan oranssi. Sitten katselin paksupäätä ja lauhahiipijää. Mielestäni se muistutti kaikista eniten lauhahiipijää.Oppaan mukaan piippopaksupää on paljon lauhahiipijän näköinen, mutta vähän isompi ja kirjavampi, ja sen lentokausi alkaa aikaisemmin eli jo kesäkuun puolella. Lauhahiipijä talvehtii munana, piippopaksupää toukkana.
Toinen isokokoinen perhonen, haapaperhosen lisäksi, oli tämä oranssin kirjava perhonen. Tutkiskelin tätä isokokoista perhosta kirjoista ja netistä. Tämä oli huomattavasti isompi kuin ne hopeatäplät, jotka ovat saman värisiä kuin tämä perhonen. Siksi päädyikin keisarinviittaan....voisikohan tämä olla sellainen perhonen? Juuri kokonsa puolesta kiinnitin siihen huomiota koivun lehdellä....kävellessäni maantien vartta. Harmillista, etten päässyt tarpeeksi lähelle, kun ohi ajava auto säikytti juuri h-hetkellä sen tiehensä. Tämän kuvan sain zoomilla hieman lähemmäksi, jotta sain edes tällaisen kuvan.
Lupasin puutarhakukkien jälkeen esitellä teille kesäisiä niittykukkia, joita bongasin pariviikkoisen mökkilomamme aikana. Nimet vaan olivat hieman hakusessa, vaikka kouluaikana niitä piti osata ulkoa. Muistaakseni 80 kasvin suomalaiset nimet, heimo ja latinalainen nimi sekä kasvupaikka. Nyt kyllä saa miettiä päänsä puhki ja hyvä jos edes suomalaisia nimiä muistaa. Tässä niitä kuitenkin, sen verran kun ehdin pienentää kuvankäsittelyohjelmalla. Tämä koneeni on varsinainen murheenkryyni....hidas kuin etana.
Harakankelloja kasvaa mökkipihamaallamme ja sen ympäristössä pilvin pimein.
Kissankelloja en ole kuitenkaan nähnyt mökkimaastossa moneen vuoteen ja muutaman sellaisen näin Kissakoskella käydessämme ja nämä harvinaisuudet piti ikuistaa. Jossain päin niitä varmaan kasvaa, mutta itse olen ihmetellyt, että minne ne lapsuuden kissankellot ovat kadonneet?
Ihmettelin lähikaupalle kävellessäni tienpenkereellä kasvavaa isokokoista kissankellon näköistä kellokukkaa ja se paljastui kurjenkelloksi. Sellaisia kuin kasvaisi meidänkni pihapiirissä.
Peurankelloja kuitenkin kasvaa luonnonvaraisena mökillä omenapuiden katveessa. Tämänkin kukan nimesin ensin ukonkelloksi, mutta maalla vasta selvisi, että se onkin peurankello.
Päivänkakkarat ovat kotiutuneet pihapiiriimme oikein hyvin. Niitä kukkii runsaasti myös tonti ympärillä.
Päivänkakkarat ja harakankellot tuovat oikein kesäisen tunnelman maastoon.
Kaunis, hempeä ruusuruoho kerää uteliaita hyönteisiä luokseen.
Yleensä näkee valkoisia siankärsämöitä, mutta Kissakoskella kukki vaalenpunaisia kaunottaria.
Pelto-ohdakkeita näkyi kukkivan tienvarsilla runsaasti ja ne houkuttivat luokseen monen moisia ötököitä ja perhosia. Millään en saanut kukan nimeä päähäni, kunnes se ykskaks tulla tupsahti mieleeni.
Tämäkin keltainen tienreunustoilla kasvava kukan nimi onkin kultapiisku. Alkuunsa nimesin keltamataraksi, mutta onneksi minua hieman oikaistiin.
Myös tämä punalehtiruusu tai kutsutaanko sitä myös metsäruusuksi? Yksilö on juurtunut pihakuusemme tyveen ja siinä kuusi ja ruusu sulassa sovussa kasvavat.
Tässä se rentun suosima ruusu eli maitohorsma. Niitä on tienvarret punaisenaan ja kauniitahan nekin ovat, mutta sitten jossain vaiheessa pölyävät kyllä melkoisesti, kun kukinta on ohi.
Kissakoskella näimme valtaisan määrän valkoisia lumpeen kukkia, mutta mainostetuista punaisista lumpeista ei ollut jäljellä kuin pelkät lehdet. Luulempa, että niitä joku noukkii mukaansa...vai olekohan vallan väärässä? Ennen en oikein tiennyt millä kohtaa ne kukkivat ja nyt kun kuulin, niin ei niitä ollutkaan. Olisipa ollut hauskaa saada vaalenpunaisita lumeista kuva. Ehkäpä joskus onnistaa vielä.
Ihailkaa näitä luonnonkukkia sillä aikaa, kun minä bongailen lisää kuvattavaa lomallani. Viikonlopun jälkeen taas maisemissa. Iloista viikonvaihdetta itse kullekin.
Maanantaista riittää kerrottavaa ja näytettävää, joten tässä vielä viimeisimpiä kuvatuksia Töölönlahden elämästä.
Joutsenten ja kalalokkien kanssa kilpaa saalistivat myös tiirat. Ne vaanivat sillan alla ja kaiteella pienen putouksen kohdalla kalasaaliita. Yksi, kaksi, valmiina...paikoillanne, Hep!
Sorsapariskuntakin oli päiväuinnilla. Tässä sinisorsa pähyilee rantakivetyksen päällä.
Suu kii sorsa, nyt sukelletaan. Tässä naaraspuolinen aterioimassa, vai onkohan naamapesun paikka?
Rannan ruohikossa oli yksinäinen sinisorsa, jolla ei näyttänyt olevan ystävää.
Kävellessäni rantatietä, kuulin rantaheinikosta kummaa ääntelyä ja tällaisia lintuja siellä näin. Nämä ovat niitä valkoposkihanhia ja pariskunnalla näytti olevan muutama pieni karvapallo-poikanen mukanaan. Olivat jotenkin niin hellyyttävän näköisiä.
Vähän edempänä oli monta valkoposkihanhea. Ne näyttivät kovin uljailta, isokokoisilta linnuilta myös. Niillä näytti olevan hauskaa vedessä, kun sellainen loiske ja läpse kävi. Vesi pärskyi niiden siipien alla ja välillä piti kovin siipiään levittää.
Mietin, että ei olisi varmaan kiva olla lintukaan, kun jatkuvasti pitäisi kuopia itseään nokalla ja sukia sulkiaan. Hanhilla ja joutsenilla näytti olevan jotain yhteistä, ainakin tämä sukiminen ja välillä näytti siltä, ettei niillä olisi ollenkaan päätä. Se oli helppo piilottaa tuonne siipien alle piiloon.
Harvoin tarjolla tällaista iloa, että linnut ovat melkein kosketusetäisyydellä. Niiden touhuja oli mukava seurailla. Maalla ei siedä lintujen lähellekään mennä, kun jo pyrähtävät lentoon. Kaupunkilaislinnut ovat selvästi sosiaalisempia.
Maantantain kotiseutukierroksella kuvasin Töölönlahden rannassa kahta kaunista joutsenta pitkän tovin. Tässä muutamia otoksiani. Kannatti siis lähteä kävellen keskustaa kohti. Muuten nämäkin kaunottaret olisivat jääneet näkemättä.
Rantakiveyksillä oli varmaan mukavaa nauttia kesäisestä kauniista päivästä.
Välillä piti kuulostella tarkkaavaisena, mitä ympärillä tapahtuu...valmiina lähtöön, tiukan paikan tullen.
Sitten kalalokki tuli hieman liian lähelle saalistamaan, joten joutsenella näytti olevan jotain mielessään ja lokki lähti kiveltä lentoon.
Toinen joutsenista kurkotteli pitkää kaulaansa. Tällainen on sitten kai se niin sanottu "joutsen kaula".
Sitten piti hieman välillä tuulettaa.
Kaksin kuitenkin aina on kaunehimpi.
Tähän sopii hyvin J.L. Runebergin kirjoittama Joutsenruno.
- Pilvien rusko reunalta,
- Lens’ joutsen riemuissaan,
- Ja istu virran rannalla,
- Ja lauloi iloissaan.
- Pohjolasta hän lauleli,
- Kuin siell’ on kaunoinen,
- Kuin päivä siell’ unoutteli,
- Ett’ mennä levollen.
- Kuin siimes siell’ on herttainen,
- Suojassa koivujen,
- Kuin joka laks’ on kultainen,
- Ja raitis aaltoinen.
- Kuin äärettömän suloista,
- Siell’ olla ystävä,
- Siell’ uskollisuus kukoistaa,
- Ja sinn’ on rientävä.
- Näin kaiku aallolt, aaltoilen,
- Ylistys-äänensä,
- Sukelsi kultans’ rinnallen,
- Näin oli virtensä:
- ”Jos ei elämäs’ onnesta,
- Saa vuodet sanella,
- Sait pohjan virrall’ rakastaa,
- Kesässä laulella!”
Eilen aamupäivällä piti lähteä laboratoriokäynnille Keskussairaalaan. Siellä näytti olevan vain yhdessä vastaaottopisteessä alkuunsa yksi hoitaja, ottamassa näytteitä vastaan. Aina joutuu jännittämään, että mitenkä osaa suhteuttaa aikansa siten, että lääkeainepitoisuus otettaisiin juuri oikeaan aikaan eli kahdentoista tunnin päästä siitä, jolloin iltalääkkeet on otettu. Labrassa kun ei näy hoitajia mailla halmeillakaan, vaan kaikki ovat lukkojen takana ja valotausta voi lukea oman vuoronumeronsa. Onneksi tällä kertaa ajoitus meni nappiin, sillä jossain vaiheessa henkilökuntaa tuli lisää koppeihin ja homma lähti rullaamaan.
Itselläni on tapana käydä aamukahvilla näytteidenoton jälkeen ja niin tein tälläkin kertaa. Sitten päätin lähteä kotia kohti.
Joutuisin matka on kulkea poikittaisliikenteellä Pasilaan. Näytti siltä, että joutuisin odottamaan bussia kymmenisen minuuttia, joten ajattelin lähteä ratikalla. Sekin livahti nokkani ohitse, joten otin seuraavan vaihtoehdon käyttööni. Ajattelin mennä jäähallin pysäkiltä bussiin. Matkalla muistui, että piti käydä apteekissa ostamassa verenpainelääkkeet, joten siinähän sekin olisi ihan matkan varrella. Sitten ajattelin poiketa UFF:lla, jossa harvemmin viitsin käydä. Ostin yhden puseron sieltä. Käväisin vielä Pelastusarmeijan kirpparillakin, mutta ei mitään edullista ja ostettavaa. Enpä enää viitsinyt kääntyä jäähallin suuntaan, vaan otin seuraavan vaihtoehtosuunnitelman käyttööni. Lähdin kävelemään Oopperaa kohti, jonka vierestä pääsisin myös bussilla kotiin. Tuli mieleeni kiertää Helsingin Olympiastadionin kautta, kun niillä main ei ole tullut taaperreltua vuosi kausiin. Kamerahan on aina matkassa ja voisin kuvata tuon tornin.
Samalla kun tätä Olympiastadionia kuvailin, niin päätin tervehtiä myös Paavoa. Siinä se oli kuten ennenkin, matkaa tekemässä.
Paavo Nurmen patsas
Paavon luota päätin kiertää Mäntymäen laidasta katomaan punaista tupaa. Siinä on ennen muinoin asunut entisen naapurini sisko ja nyt tämä rakennus on Töölönlahden ulkoilukeskuksen yhteydessä oleva rakennus, jota nykyään vuokrataan kokoustilaksi.
Mikäpä se olisi tuollaisessa punaisessa mökissä asustaa, keskellä kaupunkia ja kulkuyhteydet, palvelut ja luonto olisivat ihan käden ulottuvilla. Harmi vain, ettei se ole enää asuinkäyttöön vuokrattavissa Siinä olisi oikein kaupunkilaisen unelmamökki.
Mäntymäen laitamaan oli istutettu pitkä rivi alppiruusuja. Voi, että ne olivatkin kaunita. Tuli mieleeni, että nyt on varhaan Rodot taas kukkeimmillaan Haagan Alppiruusupuistossa, jonne olisi kiva taas piipahtaa käymään. Kerran olen siellä joskus käynyt ja siellä on isolla alueella mitä kauneimpia alppiruusuja ja atsaleoja ehkä parhaillaan kukkimassa.
Enpä hennonnutkaan enää rynnätä bussipysäkille Oopperan luokse, vaan suuntaisin matkani kohti Töölönlahtea. Mietin, että mihin ihmeessä minulla olisi kiire. Kerrankin on aikaa kuvailla ja nauttia oman kotiseutunsa kauniista luonnosta ja nähtävyyksistä. Päätin viimein, että kävelen pikkuhiljaa Töölönlahden rantaa pitkin asemalle ja menen omia aikojani kotiin. Otan ilon irti tästä kauniista päivästä ja paikasta.
Heti alkujaan bongasin lahden poukamassa pari laulujotsenta, jotka olivat aivan muutaman metrin päässä rannasta. Siinä ne ottivat päiväkylpyjä ja joukossa uiskenteli sorsapariskunta sekä muutama naurulokki, jotka yrittivät napata lennosta kaloja pienen koskenjuoksun partaalta. Niitä oli ilo seurailla ja kuvata. Jähmetyin lahden poukamaan pitkäksi toviksi. Hieman kyllä arvelutti, että jos nuo naurulokit ruikkaavat vaikka niskaani, mutta onneksi pysyivät sen verran loitolla minusta. Noista lintuhavainnoista pitää kertoa ihan omassa jutussaan. Muuten tästä tulee oikea romaani ja eihän sitä jaksa kukaan lukea, vaikka tokkopa jaksaa tätäkään. Onnittelen, jos pääset loppuun asti.
Havaitsin rannan tuntumassa näitä keltaisia kurjenmiekkoja, joita keräsin joskus kouluaikoinani värikuvakasviooni. Silloin piti kesällä kerätä tietty määrä kasveja, prässätä ne ja muistaa vielä latinalaiset nimetkin ja kaikki kasvupaikat ja muut tärkeät tiedot. Nyt ei ole niistä mitään muistikuvaa. Muistan vaan, että tässä yksi keräämistäni kasveista. Kaunis tuo keltainen kurjenmiekka ja ehkä niitä saa ostaa kukkatarhoistakin nykyään.
Ehkä tutumpi on tämä sininen kurjenmiekka. Tälllaisia kasvaa meidänkin mökin kukkapenkissä. Siellä näyttivät vielä olevan nupuillaan, mutta rantakaislikossa nämä oliva jo täydessä kukassaan.
Hiljakseen jatkoin matkaani ja kuvasin kaikkea mahdollista mitä eteen tuli. Tässä näkymä Töölönlahdelle. Lahden ympäristössä on mitä kauniimpia rakennuksia ja monia turistikohteita. Tulihan räpsittyä noin 550 kuvaa,joten vain murto-osan pystyn teille esittelemään.
Etu-oikealla näkyy valkoinen rakennus eli Finlandiatalo. Siinä lahden päädyssä näkyy kaunis suihkulähde, joka pulppuaa vettä valtoimenaan.
Tuossahan olisi suihkua kerrakseen, mutta ei tuonne lahteen voi kyllä mennä uimaan. Tuo suihkulähde näkyy joka puolelta rantaa kauniina.
Näitä Linnunlaulun huviloita ihailin toiselta puolen rantaa. Ne ovat vallan ihanan näköisiä. Olisipa joskus kiva mennä katsomaan niitä hieman likempääkin.
Jatkoin matkaan ja jäin ihmettelemään kummallista ääntelyä ja rantakaislikossa näin joukon valkoposkihanhia ja joillakin hanhista oli matkassa poikasia. Sellaisia ruskeita karvapalloja. Hanhet pitivät omituista ääntelyä. Vastaani tuli myös runsaasti sorsia. Huomasin rantatien laidassa istuskelevan papparaien, joka syötti muovikassistaan leipää, jonossa oleville sorsille ja jokunen pulukin oli eksynyt jonoon. Siinä pappa heille leipää antoi ihan kädestä pitäen ja nämä citylinnut ovat näköjään tulleet jo niin tutuiksi ihmisten kanssa, että eivät pelkää mitään. Minun kameraanikin tulivat ihmettelemään, kunnes huomasivat, ettei se mitään syötävää olekaan.
Kiesin vielä rantatien mutkan, jonka varrella näin ison lauman valkoposkihanhia nauttimassa vesileikeistään. Niitä oli hauska seurata ja yllättävän upean näköisiä, isokokoisia lintuja nekin olivat.
Tässä vielä Linnunlaulun huviloita ihastelen vähän eri kuvakulmasta. Töölönlahden rantaiten varrella kukki monenmoisia kauniita ruusupuskia. Kyllä Helsingissäkin voi kaunista olla, näin kesäisenä päivänä.
Töölönlahden päädyssä, Finlandiatalon kupeessa, näkyi pienoisia purjelauttoja. Rannassa on kioski, josta voi vuokrata veneitä ja paikalla toimii myös purjehduskoulu.
Vastarannalta näkyi hyvin myös Linnanmäen huvipuisto ja uusi maaimanpyörä, jota en ole vielä päässyt testaamaan.
Pikkuhiljaa olin jo tulossa Aseman suuntaan ja kellokin näytti olevan jo iltapäivää kohti menossa. Olin tehnyt kotiseutukierrostani lähes nelisen tuntia. Mietin, että mitä kaikkea olisi jäänyt näkemättä, jos olisin valinnut toisin. Olisin mennyt kotiin ja kaikki tuo kauneus olisi jäänyt näkemättä. Tuntui tosiaan kuin olisin ollut turistina omassa kotikapungissani. Matkailu avartaa, vaikka menisi sitten vaan kymmenen kilometrin päähän tai poistuisi kotiovestaan ulkoilmaan. Tällaisia jokapäiväisiä valintoja tehdässä, elämässä tulee kummia sattumia ja tapahtumia, jotka jäävät ikiajoiksi mieleen. Tämä päivä oli minulle iloinen ja mieleen painuva, vaikka olinkin ihan omassa seurassani liikkeellä. Ainakaan kukaaan ei hoputtanut, että nopeammin, olemme pikemmin perillä.
Tämä kaupunkikierron on hyvä päättää tähän kuvaan, jossa taustalla näkyy Helsingin kansallismuseon torni.
Junassa ihmettelin, kun sormet tuntuivat niin puutuneilta, mutta mikäs ihme se nyt olikaan kun yli 500 valokuvaa oli kortilla. Onneksi oli mukana tupla-akut sekä lisämuistia korttina.
Kotiin päästyäni hetken huilahdin ja sitten kävimme iltasella nauttimassa sen missatun hääpäivämme kunniaksi Kiinalaisen ravintolan herkkuja. Lisäksi tein maanantai-illalle vielä kääretorttulevystä mansikkaleivoksia iltakahvin kera, joten ihan onnistunut maantaipäivä. Tiistai menikin sitten sadetta pidellessä.
Toivottavasti pääsit matkaan, tälle Töölönlahden kierrokselle ja kokeilepa joskus tehdä se livenä. Aikaa kannattaa varata ja kamera matkaan. Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun asti. Tämä postaus meni uusiksi, kun tuli yksi virhenäpäytys ja arvaa harmittiko?
Lupasin antaa teille vielä kuvapläjäyksen viime viikonlopun luotokappaleista, joita mökkimaisemissa bongasin. Meillä oli kolme tyttöä mukana mökillä ja mumin Murusen kaverista oli hauskaa tehdä tarkempaa tuttavuutta joidenkin öttiäisten kanssa.
Launtaina oli sen verran mukavan lämmin päivä, jotta tytöt halusivat mennä kokeilemaan järviveden viileyttä. Toki otin taas kameran mukaan ja aika meni itselläni mukavasti, kun näin mukavia kuvauskohteita.
Mökkimaisemissa ei ole juurikaan näkynyt valkoposkihanhia aikaisemmin. Täällä eteläisessä osassa maata taas ne eivät ole niinkään harvinainen näky. Tällainen hanhi tepasteli uimarannan vieressä olevalla viljapellolla ja jossain kuvassani havaitsin myös naaraan tepsuttelevan siinä likellä.
Ihailin Suonteejärven välkkyvää pintaa ja ihan summassa kuvasin, näkemättä tuota juuri veden pintaa laskeutuvaa joutsenta. Sitten kun katselin kamerasta kuvia, niin vasta havaitsin tuon joutsenen ilmalaskun. Tuollaista en ole aiemmin onnistunut kuvaamaan. Olipa hauska sattuma. Tosin en näillä main ole edes joutsenia aiemmin nähnyt.
Aika pitkältä, rannasta, kuvasin tätä joutsenta. Tuossa kivellä on näköjään lokin pesä ja lokki suojeli poikastaan joutsenelta ja yritti härnätä sitä jatkuvasti syöksyen sitä kohti ja laskeutumalla veteen ja ilmaan sen edessä. Joutsen ei tuosta pelästynyt, vaan peitti välillä päänsä, kaulaa myöten veteen, jos lokki tuli liian liki.
Tämä oli mielestäni paras otos, kun joutsen pyrähtää tuonne veteen, kun lokki syöksyy sitä kohti takaa päin.
Sitten näytti lokki kyllästyvän ja jättävan joutsenen rauhaan. Joutsenkin oli jo matkalla toiseen suuntaan, mutta pian känsi nokkansa takaisin päin. Emme enää jääneet katsomaan kauanko linnut jaksoivat toisiaan kiusata.
Ihme ja kumma, että tyttönen sai tämän sisiliskon kädelleen, eikä liskonen lähtenyt lipettiin, eikä tiputtanut häntäänsäkään. Hieman sitä oli ihmeteltävää puolin ja toisin. Itse en olisi kuitenkaan sitä käsiini ottanut. Riitti kun katselin sitä kameran näytön kautta.
Vihdoin lisko pääsi kipuamaan lämmintä ikkunan laitaa ja hyvä, ettei livahtanut ikkunan pielessä olevasta aukosta lasiruutujen väliin.
"Kerro, kerro kuvastin...ken on maassa kaunehin"? Uskon, ettei ainakaan tämä pikkuinen rupikonnan poikanen ole siitä kauneimmasta päästä. Tällainen kummajainen siellä pihalla loikki, joten oli kaupunkilaistytöillä viikonlopulla ihmettelemistä näissä öttiäisissä, joita olivat nähneet.
Muutama ammu tai heppa nähtiin vain auton kyydistä. Auroraperhosen ja sitruunaperhosiakin bongasin, mutta niitä ei tahdo millään ilveellä saada linssiluteiksi.
Saas nähdä mitä ensi viikonlopulla saattaa näkyä. Maailmassa monta on ihmmeelistä ötökkää, ne hämmästyttää ja kummastuttaa isojakin kulkijoita.
Eilen näytin jo Helsinki-risteilyn kuvasatoa, purjeveneistä ym. liikkuvista paateista. Matkalla näkyi myös monen moisia kauniita rakennuksia ja saaria.
Kauppatorilta lähtiessämme ohitimme ensin Valkosaaren, joka sijaiteee Klippanin vieressä.. Valkosaaren vuonna 1900 rakennettu huvilatyyppinen ravintola on kesäkauden parhaita juhlapaikkoja.
Seuraava saari on Klippan.
Tämäkin ravintola-Klippan on myös jo yli sata vuotta vanha. Itse en ole kertaakaan siellä käynyt. Yhden kerran olimme menossa kerhon kanssa, mutta kun ei ketään tullut sovittuun aikaan venelaiturille, niin minäkin käännyin kannoilleni ja lähdin muualle. Ehkä on rahapussillekin parempi, kiertää sisävesialuksella vain hieman kauempaa.
Ihana pieni "majakka" ja jännästi meren aallot ovat värjänneet kallion vesirajan vihreäksi.
Suomenlinnassa on kyllä tullut käytyä useamminkin. Muistan vielä, kun 70-luvulla kävin melkein joka toinen päivä saaressa, kun silloinen sulhaseni (nykysin se sama mies, joka asuu täällä), oli intissä Suomenlinnassa venemiehenä. Suunnilleen joka toinen päivä oli kaverilla lomaa ja joka toinen päivä siipallani. Silloin kun hän oli passissa, niin minä olin yleensä siellä. Tuo reitti tuli hyvin tutuksi niiden kukausien aikana. Tosin saarelle vievä paatti on nykyään uudempi kuin silloin. Hyvin nostalginen paikka tuo Suokki ja pikkutyttönä kävimme kansakoululuokan kanssa monesti kevätretkellä siellä, kun ei siihen aikaan mitään pitkiä luokkaretkiä tehty.
Korkeasaaressa ei ole tullut käytyä moniin vuosiin. Ennen sitä piti lasten kanssa käydä melkein joka kesä ja joskus useimminkin. Täytynee kai mennä joku kerta katsomaan, mitä elämiä siellä nykypäivänä näkee. Tuossa Korkeasaaren lautta kuljettaa matkustajia rantaa kohti. Toki saarelle pääsee kävellenkin Mustikkamaan kautta, mutta tuossa veneilyssä taitaa olla enemmän sitä kesätunnelmaa.
Tämän saaren nimeä en edes tiedä...lienee kuitenkin joku Suomen armeijan omistuksessa oleva rakennus ja valtioin lippu hulmusi salossa. Jos joku sen tietää, niin avatkoon salaisen arkkunsa ja kertokoon sen muillekin.
Edit 1: Pippuri selvensi, että kyseinen saari on Hylkysaari. Minulla on ollut joku pieni aukko sivistyksessä, kun en ole sitä tiennyt.
Kohti rantaa tullessamme, ohitimme pienen ja sivän luodon, jossa oli harmahtava mökki...hieman kunnostusta vailla. Tällainen pieni kesämökki olisi kiva ja aivan keskustan tuntumassa. Lokkeja ja kaiken maailman kalatiiroja kyllä riittäisi siellä seuralaiseksi.
Tässä toinen unelmieni pikkusaari, jota aina ihailen näillä merimatkoilla. Tämä on piiriun verran lähempänä kauppatoria, kuin tuo toinen luoto. Hieman rönttöseltä näytti rakennuksen takaosa, kun ajoimme siitä ohi. Tuollaisella paikalla ei voi talon taakse jemmata nitään näkymättömiin, sillä joka suunnasta on yhteys isoille valtamerilaivoille ja muille merellä liikujille.
Näin paattimme lipui takaisin, kohti Kauppatoria, jossa lokit kaartelivat myyjien tiskien yllä ja autojen katoilla, kun kauppiaat olivat keräämässä päivän myyntitavaroita pois. Otin rannasta käsin vielä kauniita kuvia ja matkalla asemalle räpsin yhtä sun toista. Harvoin meikä lähtee kaupunkiin, niin täytyy ottaa tilaisuudesta vaari.
Olipa kaunis päivä, hyvä ruoka, mukavaa seuraa ja paljon kaunista kuvattavaa.
Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua kaikille bloggaajille.
Viikonloppuna kuvasin mökillä kaiken maailman öttiäisiä, joita sattui vastaan. Osa oli tuttuja ennestään ja osa vielä tuntemattomia.
Tällaisia muhkeita ja kiiltäviä kultakuoriaisia oli koivuangervossa ihan parvenaan. Jotain maukasta imettävää varmaan tuosta kukasta löytyy.
Tällaisia öttiäisiä kukassa myös viihtyi. En tiedä onko tämä jokin ampiainen, kukkakärpänen vai mikä siivekäs lienee, kun nuo raidat ovat aika oudon väriset. Hyvin vähän keltaista tuosta ötökästä löytyy.
Tämä ottiäinen oli kyllä aika hurjan näköinen. Tarkastin ötökkäkirjastani ja tämä on metsämiehen täi. Eipä varmaan metsämiehestäkään olisi mukava tällaista täitä lakkinsa alta löytää. Aikamoinen "kärsä" tuossa edessä sillä on.
Hetkeä myöhemmin näin tällaisen köllöttelijän terassin kaiteella. Lieneekö sama yksilö kuin edellä, mutta metsämiehen täi tämä on kuitenkin, vaan nurinpäin. Kuvasin ja autoin kaverin oksan avulla oikeaan asentoon.
Lieneekö tämä jokin hämähäkki vai mikä pihtikinttu lienee?
Herkukan lehdillä taitaa olla edelleen kirvoja ja leppäkerttujen lisäksi siinä näkyi tällaisia ruutupirkkoja.
Tätä perhostakaan en tunnista ja ötökkäkirja jäi mökille.
Onkohan tämä sitten Niittyhopeatäplä? Vähän vaikea tunnistaa tällaisia oranssin värisiä perhosia, kun niitä on niin montaa lajia.
Naapurissa ihmettelimme, että miksi västäräkki tämän tästä pyrkii suljetusta ikkunasta sisään. Puolisen tunita se pyristeli peilaavan ikkunalasin ääressä. Kuvitteliko se näkevänsä siinä lajitoverinsa vai luuliko pääsevänsä ikkunan läpi sisään. Viereisestä ruudukosta olisi päässyt talliin ja ehkä siellä oli pesäkän. Jokin vain kiinnosti juuri tässä ikkunaruudussa.Saattoihan siinä lennellä tietty, pieniä ötököitäkin, joita lintu napsi.
Pääskyset viihtyivät naapurin isossa pihassa, jossa oli monin verroin mukavia pesintäpaikkoja. Niiden lentoa oli mukava seurata. Kesässä on paljon ihanaa seurattavaa.
Tänään iltapäivällä parveketta laittaessani kesäkuntoon, naapurin pieni tyttö halusi, että tulen katsomaan kun roskiksen takana on kuolleita lintuja. Ajattelin ensin, että mitä ihmeen kuolleita lintuja siellä on. Menimme katsomaan, hänen äitinsä kanssa ja totesimme, että pari linnunpoikasta oli pudonnut puusta.Vieressä oli hyvin korkea lehmus ja linnun pesä on todennäköisesti ollut siinä puussa.
En tiedä mistä linnusta on kyse, mutta toinen linnuista oli jo kuollut ja toinen yritti kääntyillä ja räpiköidä viistossa vesikourussa sementin päällä. Hain kotoa pari hiekkalapiota ja niiden avulla yritimme siirtää elävää poikasta hieman suojaisempaan paikkaan.
Enpä ole ennen näin pikkuista linnunpoikasta nähnytkään. Ovelat nuo siivenalut. Hieman vain karvaa mahapuolella, mutta aika pitkät raajat. Muurahaisia oli jo noukkimassa tätäkin pikkuista ja toisella lapiolla tyrkin niitä pois linnunpojan päältä. Siirsimme poikasen räystäskourun yläosaan, johon laitoimme hieman voikukan lehtiä ym. pehmikettä.
Emme me mitään muuta osanneet tehdä. Parin tunnin päästä kävin katsomassa, kun lähdimme keilaamaan. Siinä se poikanen vielä liikutteli jakojaan, mutta ei sitä emoa näkynyt missään. Onkohan se hyljännyt tuon poikasen? Tosin se on saattanut loukkaantua jo pudotessaan, eikä pysty enää lentämään. Olisiko tuo variksen, harakan tai rastaan poikanen? Jatkuvastihan tietenkin noita lintuja tippuu pesäpuistaan, osa selviää ja osa ei.
Eilen oli maksakerhomme kevätkauden päättäjäiset Kaivopuiston Ursulassa, jonne kokoonnuimme lähes parin kymmenen hengen voimin. Haltioissani, siinä sivussa, kahvia ja herkkuleipiä syödessämme....tiirailin rantaravintolan ikkunasta valkoisia, ihania joutsenia, jotka paistattivat päivää rantakiveyksellä. Hieman ennen pois lähtöä hihkaisin miehelleni, että mun on pakko saada napsia muutama kuva niistä.
Harvoin mökkireissullakaan joutsenista kuvia saan, sillä kuski porottaa toista sataa mittarissa ja niin ihanat kuvattavat joutsenet menevät 'viivana' ohi.
Taustalla häämäöttää Suomenlinna ja tässä kiveyksellä oli monta valkoista joutsenta ja mitäköhän nuo pienemmät mustavalkoiset vesilinnut mahtaa olla? Lisäksi ravintolan ympäristössä lensi vauhdikkaasti lokkeja ja kalatiiroja, etsimässä röyhkeillä hyökkäyksillään herkkupaloja. Samaa ihmettelin Kauppatorin rannassa, kun ajoimme Kaivopuistoa kohti. Siellä lokit tekivät syöksyjään torikojuja kohti. Luinkin juuri jostain lehdestä, että meinaavat palkata ehkä lokkipoliiseja tai keksivät jotain muuta röyheille lokeille.
Iso joukko joutsenia oli ryhmässä, mutta tässäkin suhteessa on vara valita. Yksin, vaan ei yksinäinen, oli tämäkin lintu, joka tämän tästä kuopi höyheniään nokallaan. Yritin saada siitä sivuprofiilikuvan, mutta ei, kun ei.
Kaikki ne näyttävät kuopivan turkkiaan. Oli ihanan lämmin päivä, mutta merivesi ei varmaan ollut aivan niin lämmintä, miltä ilma tuntui. Lisäksi rannalla tuulee kyllä aika kovaa.
Mitähän sieltä veden alta oikein löytyy. Kaula pitkällään joutsen hamuaa jotain veden syvyydestä. Tiedä sitten löytyikö vaiko ei?
Tässä taisi olla ainoa joutsen, joka ui ja sain ihan selkeän profiilikuvankin. Olisin kuvaillut lintuja vaikka kuinka pitkään, mutta mies tuli hoputtamaan, että nyt pitäisi lähteä. Olin ottanut noin kymmenen kuvaa ja hups...ladatuissa akuissa ei ollutkaan tarpeeksi voimaa. En ole kyllä varma, että olinko vaihtanut kameraani akut, mökkireissun jälkeen ja mukaani ottamata akut olivat joitain vanhoja, heikkotehoisia akkuja. Enpä siis olisi voinut enempää kuvatakaan, mutta aina puoliskon kanssa liikkeellä ollessa, on olevinaan kiire. Tulisipa kauniita kesäpäiviä ja pääsisin lähtemään yksin Kaivarin rantaan, en pitäisi mitään kiirettä ja ottaisin kaikki muistikortit ja akut mukaani, kaiken varalta.
Arvatkaapa miten kävi viime viikolla, kun otin päivän mittaan pyykkitupareissulla kuvia sekä pihapiiristä kauniita kuvia? Samana iltana yritin kuvata kuopuksen synttärikorttitekelettäni. Näin kuvat kamerassa ja yritin selata aamupäivällä ottamiani kuvia ja ihmettelin, että kamerassa oli teksti kysymysmerkin kuva ja teksti: "Tuntematon tiedosto". Ihmettelin, että mikä hiivatin tuntematon tiedosto siellä mahtaa olla, kun ihan ongelmitta kamera päivällä pelasi. Sammutin kameran ja katsoin uudelleen....kamerassa oli ilmoitus, että 'ei kuvia'. Mitä ihmettä, sillä juuri aiemminhan otin kuvia ja minne nekin katosivat? Muistikortti oli tyhjä ja eipä tullut siitä mitään tietokoneen kauttakaan näkyville. Vaihdoin toisen muistikortin kameraan ja se toimi niin kuin pitikin. Kokeilin vielä sitä ensimmäistä körttia vanhaan kameraani, mutta herjasi se siinäkin. Näyttää siltä, että kortti oli sanonut sopimuksensa irti. Onneksi siinä ei ollut mitään järin kalliarvoisia harvinaisuuksia muistissa. Varmaan harmittaisi, jos olisi ollut jotain lomakuvia tms.
Mitä tästä opinkaan, että kallisarvoiset otokset voivat kadota kuin tuhka tuuleen, jos ne jää tallentamatta ja kortti hajoaa kesken kaiken. Onkohan niissä korteissa mitään takuiita. Onhan se ehkä toista vuotta vanha kortti, mutta kun ihan yks kaks, ilman varoitusta lopettaa toimintansa.
Pitänee hankkia kesälomaa ajatellen muutama uusi muistikortti, jotta lomakuvia voisi ottaa runsaasti. Minulla kun ei ole kannettavaa konetta, niin kuvat saan tallennettua vasta lomalta palattuani ja neljässä viikossa niitä ehtii kertymään, jos tähän tahtiin kuvaan, mitä yleensä viikonlopulla tulee napsittua.
Toivottavasti Ihotaudeista ei tule kutsua ensi viikon keskiviikolle, sillä silloin on luvassa Osteoporoosiyhdistyksen kevätristeily merellisessä tunnelmassa ja sinne minä ehdottomasti haluaisin tällä kertaa mukaan. Huomenna tulee kuluneeksi kolme viikkoa siitä, kun koepalavastaukset ovat viipyneet ja sanottiin, että vastaus tulee kolmen viikon päästä. Odotellaan.
Monen moista kervätpuuhaa on luontoon heräävillä eläinkunnan jäsenilläkin. Tässä kameran kanssa kierrellessä nähtyjä.
Kevään tullessa odotellaan myös mökkimaisemiin pesiyviä lintuja, lukuun ottamatta rastaita. Sinitiainen teki tänä vuonna pesänsä pihakoivuun ja kameran kanssa sen pesimispuuhia seurailin.
Koivun oksan korkealle, teki sinitiainen pesän.
Sinitintti kurkistaa pesästään, onko lentoreitti vapaa.
Valmiina, paikoillanne...hep...
Näin hienosti sitä osataan lentää ja haetaan sapuskaa pesään pienille poikasille...
Nyt on evästä jälleen nokassa ja se kiikutetaan pesään pikkuisille ja taas lähdetään ruoan hakureissuun. Sitä se näyttää olevan pikkulinnun työ....aamusta iltaan.
Tiedätkös mitä mä näin...mä näin pelottavan näköisen Sarvijaakon. Sellaista ei ole ennen tullut vastaan, enkä ole edes sellaisia tiennyt olevankaan. Kaiken laisista häntä-Heikeistä sitä kuulee, mutta Sarvijaakkoja on harvemmassa.
Tämä otus se lekotteli terassin kaiteella ottamassa kevätaurinkoa. Siinä se kieputteli pitkiä sarviaain ja taittoin niitä välillä kaksin kerroin. Aika häijyn näköinen se on kasvoiltaan ja jos tuollainen pääsisi yllättäen puraisemaan, niin taitaisi tulla aikamoinen huuto.
Aikamoisen pitkät nuo tuntosarvet ja jännän juovikkaat. Joku kumma tuossa tekomuraatin oksassa houkutti. Näyttipä kapuavan sen oksille ja nuuski ja ihmetteli kangaskukkaa.
Tässä ehkä hieman selvemmin näkyy nuo pitkät tuntosarvet. Aikansa terassia mittailtuaan se pyrähti lentoon. Onneksi ei pitänyt mitään kiirettä, jotta sain rauhassa kuvata sitä, mutta pidin silti turvallisen tuntuisen välimatkan tuohon otukseen.
Käväistiin vielä mieheni lapsuuden kodissa ja talon isännän kanssa käytiin katsomassa lähijärvessä olevia kummajaisia.
Tässä on Lokin munia, jotka oli suoraan pikku oksilla ja roskilla vuoratun rantakiven päällä. Tuostahan voi kuka tahansa petolintu ne napata.
Kurjen munia harvoin varmaan pääsee näkemään. Kurki oli muninut munansa rantakaislikkoon, kaislakasan päälle. Toivottavasti nämä munta rantaveden päällä pysyy, sillä itsekin pääsimme tiheän kaislikon läpi suoraan pesimispaikan läheisyyteen. Onneksi kurki ei itse ollut kotosalla. Siinä ne munat rantakaislikossa möllöttivät aivan näkösällä.
Aivan vieressä melkein oli härkälinnun pesäpaikka. Tosin siellä ei näkynyt munia, vaan pelkkä kasa roskaa. Härkälintu on kuulemani mukaan, tämän viikon luontolintu. Enpä ehkä ole sellaista lintuakaan koskaan nähnyt. Sillä on kuulema kovin ruma ja karhea ääni.
Onkohan tämä pesä valepesä, vai onko lintu niin hyvin piilottanut munansa tuon roskakasan väliin?
Aika kummajaisen näköisiä herukkapensaita meillä oli tänä keväänä mökillä. Niihin oli taas joku tuholainen pesiytynyt. Tällaiselta nämä herukkapensaan lehdet näyttivät ja yksi mustaherukkapensas oli melkein kauttaaltaan tämän näköinen.
Aikaisemmista vuosista olen sen todennut, että lehdet lopulta käpristyvät oudosti kasaan ja niissä viottuneissa lehdissä on ihan kuin jotain harsoa ja runsaasti isoja muurahaisia. Yritin leikata jopa isoja oksiakin pois pensaasta ja yksittäisiä lehtivarsia ja lehtiä. Onkohan koko pensas mennyttä, marjoineen päivineen vai voikohan sen sadon vielä pelastaa esim. mäntysopa- tai toluruiskutuksella ja mikä vihulainen noihin pensaisiin on iskenyt? Onneksi niissä vaelteli myös leppiksiä, joilla oli myös muuta puuhaa siinä sivussa.
K-18!!!
Yksi vihertävä siipirikkokin näytti lentävän kukasta kukkaan. Joku on napannut ehkä siivestä palasen, mutta ei näyttänyt tahtia haittavan. Näin myös kevään ensimmisen auroraperhosen, mutta eihän minulla teitenkään silloin ollut kameraa käsissäni ja sitä olisi ollut taas melko mahdoton kuvat....vauhti oli aika moinen.
Taas lintuset ilmassa leikkiä lyö....kevät virsiä viidakko kaikaa....
....västäräkistä vähäisen....
...mutta pääskysestä ei enää päivääkään kesään. Nyt kai se sitten on virallisesti avattu, tuo kesäkausi. Pääskyset ovat palanneet. Tosin omassa pihapiirissämme ei niinkään niitä näy, mitä naapuristosta piipahtavat. Meillä kun ei ole niin isoa ja laajaa pihapiiriä lentämiseen, vaikka naposteltavaa ilmassa varmaan olisi yllin, kyllin.
On laulu rauennut, on soitto tauonnut....Laulurastaan keväinen lento on päättynyt lyhyeen. Tämä raato oli tiellä, mökkipihapiirin välittömässä läheisyydessä, saapuessamme perjantaina mökille. Liikenteessä, on monta vaaraa aina eessä.
Tällaista elämää tällä kertaa.
Sunnuntai-illalla päätimme lähteä "Tanssii tähtien kanssa" ohjelmakoosteen jälkeen pienelle happihyppelylle. Mukaani nappasin tietenkin kamerani, vaikka kello oli jo yhdeksän pintaa. Vielä ei ollut kovin pimeä, vaikka kello olikin aika paljon. Kävelimme pienen korttelikierroksen ja tutkimme mitä luonto tarjoaa ilta-aikaan.
Tuo puro houkuttaa kuvaamaan ja jotenkin ilta-aurinko sävytti veden pinnan kauniin näköiseksi.
Kävelytien sillalta katsottuna puro näytti taas lähes tyyneltä.
Toiselta puolen siltaa taas puro virtasi näin vuolaasti.
Yksi sorsakin oli puron alajuoksun tuntumassa uiskentelemassa yksinään. Sitä oli kyllä aika hankala kuvata, kun ei millään meinannut pysyä aloillaan. Se pöyhisteli itseään ja lopuksi lähti virran viemänä kovalla vauhdilla soutamaan veden pintaa pitkin.
Tämä liitäjä oli matkalla näköjään kaukomaille....lastillinen turisteja mukanaan, ainakin todennäköisesti ajatellen.
Kävelytien varrella näytti olevan pilvin pimein näitä lehtokotiloita, joista jo eräänä päivänä kirjoittelin. Puron varrella olevan kävelytien reunalla on paljon vihreää, josta löytyy varmaan naposteltavaa. Kävelytielle eksyessään nämä otukset jäävät sitten jalankulkijoiden talllaamiksi ja pyöräilijöiden yliajamiksi. Kuolleet lehtokotilot joutuvat monasti sitten lajitovereittensa ateriaksi.
Bongasin matkalla kauniin ja mahtavan verivaahteran, jossa oli upeat lilahtavat lehdet ja keltaiset kukinnot.
Kävelyreitin päätteeksi näin tosi mahtavasti kukkivan omenapuun. Tosin kukkaset eivät ole aivan vielä kokonaan auki, mutta kunhan hieman tuosta aukenevat, niin ei omenapuu paljon tuosta voi enää kukikkaamaksi tulla. Olipa mahtava päätös kävelylenkille ja näin sunnuntai-iltasellakin voi vielä kaikkea mukavaa tulla vastaan. Aika nopeasti sitten ilta pimeni, kun ehdimme lenkiltämme kotiin.
Perjantaina olin Anittan kanssa katsomassa itämaisen tanssin show:ta. Oli tosi mahtava näytös ja niin upeita tanssijoita ja ihanaa katseltavaa. Kiitos oikein paljon siitä!
Toissäpäivänä olimme pikkuneitien kanssa metsässä kävelemässä ja vastaan tuli monen moista ihmeteltävää ja ihailtavaa.
Vielä oli valkovuokkoja metsä pullollaan, vaikka pikkuhiljaa niiden aika näyttää olevan ohi.
Mustikoissakin näytti olevan jo raakileita. Saas taas nähdä kuinka käy. Toivottavasti yöpakkaset eivät ehdi tuhota monin paikoin kesän mustikkasatoa. Aurinkoa ja lämpöä sekä sadetta, sopivassa määrin....sitä mustikat tarvitsevat.
Metsäorvokit ne jaksavat ihastuttaa tuolla värillään. Ihastelimme vain näitä kukkia ja jätimme metsään kukkimaan orvokit.
Metsäkukkia poimin vain sulle, väri niiden niin hempeä on....
Kotopihasta vielä bongasimme kaunista kesän loistoa....
Nyt on kirksikkapuut hehkeässä kukassaan ja näitä ei voi olla taas kuvaamatta.
Vielä on tulppaanejakin jäljellä täällä kaupungissa ja mökillä ei olleet edes vielä auenneetkaan.
Kaunista tämä Suomen suven alku.
Viikonlopulla mökillä tuli kuvattua vähän kaikenlaista, kuten suomalaista puuta eri muodoissa.
Mökillä kasvaa paljon koivuja ja haapoja. Haapojen havinaa on mukava kuunnella hiljaisena kesäpäivänä. Jossain vaiheessa täytyy varmaan hieman harventaa. Nyt muutamassa puussa on linnunpönttö ja harmaasiepot ja tiaiset rakentavat kilvan pesiään niihin.
Muutaman tällaisen koivun bongasin tallustellessmme maantiellä. Onkohan tuo sitä koivunmahlaa?
Huoltoaseman kupeessa näin tällaisen koivun. Oikeastaan se oli taideteos....varsinaista tilataidetta.
Tässä taas eräänlaista maalaistilataidetta, jonka löysimme metsän reunasta kävellessämme. On tainnut metsuri löytää oikein aarteen ja laittanut sen kannon päälle komistukseksi.
Tämä koivu taas oli täynnä kaiken kokoisia kääpiä. Kääpähän on puun lahottajasieni ja näyttikin koivu olevan keskeltä poikki.
Nämä rungon puolikkaat ovat jäetetty syksyn aikaan, hakkuun jäljiltä kuivumaan. Tarkoitus olisi saada niistä jossain vaiheessa naapurin avituksella hirsinen pihapöytä ja täytyy vielä valikoida penkkipuut kaadettujen puiden joukosta.
Lautoja tehdessä voi jäädä näitä rungon laitoja, joista saa vanhan aidan kaltaisia vinoaitoja. Tällainen aita miellä rajaa takatonttia, jotta hirvikanta ei ihan piha poikki taapertaisi. Tosin nyt alkaa tukipuut hieman lahoamaan, joten nekin kannattaisi ehkä uusia.
Omenapuuhan on sellaista kovaa puuainesta, ettei se pala tulessakaan. Tämä omenapuun oksista tehty kaariportti on monta vuotta vanha. Jossain vaiheessa oli aika karsia vanhan omppupuun oksia ja mietin mitä niistä tekisin. Vuoden verran kuivattelin oksia huussin vieressä ja sitten kuorin puuosan kuoret pois. Mietittiin, että mitäköhän tilataidetta niistä saisi aikaiseksi ja tällainen oli lopputulos. Tuossa reunustalla kasvaa köynnösruusua, mutta aika hitaasti se on lähtenyt kapuamaan. Nyt näyttää olevan jo aika hyvin juurtunutta, joten toivottavasti sen nähdään vielä kukkivankin. Portin tynkäoskilla roikkuu pari kiinalaista valurautalyhtyä sekä koristeena oleva lintulauta.
Puustahan tehtiin ennen talot, talojen lattiat....kuten meidänkin mökissä on jo yli 50 vuotta vanhat puuosat. Ennen vanhaan tehtiin myös käsitöinä penkit, pöydät ja kaapitkin. Meidän pirttipöydän penkit ovat ties kuinka vanhat. Tämä penkki on pöydän mittainen, mutta pidempi penkki on ehkä noin nelisen metriä pitkä. Ei sitäkään oikein henno mennä sahaamaan.
Mitäs sitten kun meillä ei enää ole puuta?
En voi olla jakamatta näitä kuvia kanssanne. Olen niin kevään riemua tulvillaan, joten vielä muutama kuva, jos jaksatte katsella....
Ei kaikki suinkaan niin likaiselta ja roskaiselta näytä....kuten vappukuvistani saattoi olettaa. Näinkin kaunista näkymää voi kauppakeskuksen kulmilla nähdä. Tässä sitä uudempaa arkkitehtuuria, mutta oman kauneutensa antaa myös vanhat rakennukset.
Tässä vanha rakennus, joka toimi vielä 60-luvun loppupuolella Pelastusarmeijan lastenkotina. Sittemmin siinä toimi jonkin aikaa Emmauksen kirpputori, joskus 70-luvun puolessa välissä. Vuosikausia tila on ollut kaupungin virkistyskeskuksena, jossa on monenmoista puuhaa ja harrastelijaryhmiä eläkeläisille. Rakennus on niitä harvoja, jäljelle jääneitä vanhoja rakennuksia, jotka muistuttavat vanhasta arkkitehtuurista. Minä ihailen kovin näitä rakennuksia.
Tässä vielä vanhempaa rakennuskulttuuria. Koulun mäeltä löytyi minulle ennennäkemätön bunkkeri. Taitaa olla jäänteitä sota-ajoilta.
Tämä luola löytyi bunkkerin läheisyydestä ja sekin taitaaa olla entinen suojapaikka pommituksia vastaan. Maan pinta vaan on täyttänyt suuaukkoa entisestään.
KESÄ KEIKKUEN TULEVI:
Lokki se tarkkaili katulampun päällä liikennettä.
Sulassa sovussa myös naakat ja variket nokkivat niityltä matosia.
Lehdetkin saivat kyytiä, kun pulu tepasteli metsäpolun varrella evästämässä.
Tällaisilla tunnelmilla täällä pääkaupungissa kesää odotellaan.
Vappupäivänä tuli kuvattua kameralla kadun vihreälläkin puolella. Tällaista kuvasatoa tällä kertaa.
Kesä se alkaa voikukista ja leskenlehdistä. Tässä katukiveyksen välissä kukkivia kevään ensimmäisiä voikukkia.
Kaunpunki oli istuttanut Uimahallin viereen puistikkoon tällaisia sinivalkoisia kukkia, jotka vaikuttavat kyllä skilloilta. Joten niitä taitaa olla tällaisia kaksivärisiä lajikkeitakin olemassa.
Lasten leikkipuisikon luona kasvoi kauniita kaksivärisiä tulppaaneita, joissa oli jännät vihreänruskeat lehdet. Enpä ole aiemmin sellaisia nähnytkään.
Mökilläkin kasvaa tällaisa parvitulppaaneja, joita kaupungin kukkapenkissäkin näytti olevan. Ne eivät kasva kovinkaan korkeiksi, mutta ryhmässä näyttävät kuin keltaisilta tähdiltä.
Tulppaanitkaan eivät olleet joka paikassa aivan auenneet, mutta tämä nuppu näytti jotenkin niin herkältä, punaisessa nupussaan.
Luonnossakin näyttää kukkivan jo monia kauniita kukkia. Näiden nimeä en kyllä tiedä, mutta kauniita kedonkukkia kuitenkin.
Enpä tiennytkään, että niinkin lähellä meitä, kasvaa koulun vieressä kauniita valkovuokkoja pikkuinen metsikkö tulvillaan. Valkovuokoista tulee aina äiti ja äitienpäivä mieleen. Siihenkään ei ole enää pitkä aika, joten saahan nähdä, jaksavatko vuokot vielä kukkia silloin.
Aina tuntuu, että ruoho on vihreämpää aidan tuolla puolen, kuten tuossa kuvaamiani kaupungin kukkiakin ihastelin. Kuitenkin tämä oman pikkupihani särkynyt sydän, on niitä odotetuimpia kukkiani. Nämä nuputkin jo ovat niin sydämellisen kauniita.
Koivutkin ovat jo hiirenkorvilla ja tuovat kaunista vihreyttä luontoon.
Monet monituiset kerrat olen ihaillut tätä vanhaa koivua pysäkkimatkan varrella. Miten ihmeessä tuuli tekeekin tuollaisia kauniita pesiään puihin ja niitä näyttää tuokin koivu olevan lähes pullollaan.
Kevät on kyllä ihmeellistä aikaa. Kameran kanssakin on mukava kulkea luonnossa ja aina löytää jotain hämmästeltävää. Kevät ja kesä ovat kyllä sitä minun vuodenaikaani...tuntuu kuin heräisi uudelleen.
Perjantaina puolisolle tuli kova mökkikaipuu ja niin hän päätti suunnistaa auton nokan kohti maalaismaisemia. Minun piti jäädä rannalle ruikuttamaan, sillä olin luvannut hoitaa pikkutyttöjä, kun äitee meni Lastenmessuille hommiin.
Aamupäivällä suuntasimme matkamme kohti lähiön leikkikenttää, johon tutustuimme jo viime kesänä. Siellä oli monia mielekkäitä härveleitä, joissa aika kului mukavasti.
Kovin pitkälle ei tällaisella polkuhärvelillä taida kyllä päästä, mutta mukavaa siinä oli polkea.
Päivä oli ihanan arinkoinen, mutta uima-allas oli vielä tyhjillään. Ei varmaan mene enää kovin kauan aikaa, kun sinne pääsee innokkaat pikkulapset polskuttelemaan.
Komeita karhuja "tepasteli" puiston nurmikolla. Tuollainen karhu olisi mukava vaikka mökinkin portin pielessä, mutta todella vain puisena. Voisi tulla pienoinen kiirus, jos sellainen livenä tepastelisi mökkipolulla vastaan.
Ihana puutikka naputteli puiston puunrunkoa. Leikkituokion jälkeen suuntasimme matkamme lähistön kauppakeskukseen.
Sinisiä skilloja eli idän sinililjoja kasvoi leikkipuiston kukkapenkissä. Kevät tulee, sen kyllä huomaa päivittäin luonnosta.
Kauppakeskuksen tuntumassa on kaunis puisto, josta bongasin nämä pinkit tulppaanit. Ne olivat aivan ihanan näköisiä ja värisiä.
Kauppareissulla lupasin ostaa pikkuneideille jotain vappukrääsää. Ostimme tuuliviirit, saippuakupla-ainetta ja pussillisen ilmapalloja. Liikekeskuksessa jaettiin asiakkaille ilmaisia ilmapalloja ja niin tytötkin saivat omansa, tosin ne lähtivät karkuun jo markettiin päästyämme. Muuten olisi tullut kova suru, joten piti hakea lähtiessään vielä uudet pallon, joista mummi pitikin sitten tiukasti kiinni kotiin asti.
Ihan sattumalta avasin kotona telkkarin ja sieltä tuli Ristosta ja Minnasta ohjelma. Olen tutustunut Ristoon joskus takavuosina kuntoutuksessa ja Minnankin olen tavannut. Silmät tarkkana seurasin ohjelmaa telkkarista ja se oli pakko vielä tallentaa digiboxiin, jotta voi sen ajalla vielä uudelleen katsoa. Vaikka dokumentti oli kuvattu vuosia sitten, niin en ollut sitä aiemmin nähnyt. Tosi sisukkaita molemmat ja olen aina ihaillut Riston tanssitaitoa pyörätuolilla. Kiva katsella jotain ohjelmaa tutuista ihmisistä.
Iltapäivällä tuli äiti käymään ja koska kahvileipää ei ollut tarjolla, niin päätin pikaisesti tehdä jotain. Tein köyhiä ritareita tai ovatko nämä sitten rikkaita Ritareita, kun hillon ja kerman kanssa nautitaan. Toinen tytöistä ihmetteli, että mitä tuo tarjottava on ja sanoin, että lapsena usein herkuteltiin tällaisilla, kun ei ollut kovin kaksisia herkkuja tarjolla.
...eli paisettua paahtoleipää, mansikkahillon ja kerman kera.
Nyt oli viimehetken aika tehdä vappusimaakin. Toinen sitruuna olikin pilaantunut, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lisätä sitruunan lisäksi yksi appelsiini joukkoon. Saahan nähdä minkälaiinen makuyhdistelmä siitä syntyy.
Päivä meni vikkelään pikku-prinsessojen kanssa. Illalla tuli sitten syvä hiljaisuus, kun väki väheni ja jäin itsekseni iltaa viettämään. Hyvin harvoin, jos koskaan, jään yksin kotiin. Toista päin joskus kyllä saattaa olla. Oli toisaalta rauhoittavaa olla itsekseen ja katsella televisiota, surffailla netissä ja taisinpa torkahtaa siinä välissä sohvallekin, kun katsoin biisikärpästä ja muita illan ohjelmia. Onneksi ei jäänyt kovin paljoa aikaa murehtia sitä huuliongelmaani ja yritin keksiä jotain tekemistä itselleni. Kaipa noita mökkiviikonloppuja vielä tulee. Tuntuu siltä kun olisi kevät tulossa, niin ei olekaan aikaa lähteä mökille. Ensi viikonlopulla olisi myös kiinnostavaa tekemistä, kun olisi lapsenlapsen tanssikilpailut, mutta mökkikin houkuttaa. Sitten tuleeä äitienpäivä ja voiko silloin olla poissa kotoa? Sen jälkeen olisi vertaistukityöryhmän kokous ja ideapalaveri lauantaina, joten sieltä ei sovi olla pois...varsinkin kun olen puheenjohtajana. Täytyy miettiä, jos kuitenkin menisi mökille äitienpäivänäkin. Kevättouhut iskee ja muuten jää kaikki tekemättä. Kesäloma-aikaankin tuntuu löytyvän kovin paljon synttäreitä ja rippijuhlaa ym. , joten tulee väkisinkin mieleen, että jääko lomalle yhtään aikaa? On se ihmisen elämä kovin kiireistä.
Pitkäperjantai tuntui lapsena aina kovin pitkältä, ihan kuten jouluaattokin. Pitkänä perjantaina oli tapana lapsuudessani, että silloin ei menty kylään eikä vieraita käsketty. Lapsetkin olivat kotosalla, eikä menty naapureiden lasten ovikelloja soittelemaan.
Jotain on jäänyt pitkänperjantain vietosta mieleeni, joten piti vaan pitää pintanasa, enkä soitellut kenellekään enkä käskenyt kahveelle, vaikka mieli olisi kovin tehnyt.
Jostain kumman syystä jopa heräsin aamulla aikaisin eli seitsemän aikaan, jota en oikeastaan koskaan tee, ellei ole pakko lähteä johonkin siihen aikaan. Heräsimme molemmat aamutuimaan ja kun ei kerran nukuttanut, niin kahvinkeittoon ja vaatteet ylle.
Sain kuningasajatuksen eli kun kerran olen kotosalla, niin kai voin leipoa rahkapiirakkaa ja vanilijakreemipullia. Siitä sitten vaan taikinan tekoon. Aamupäivällä ennen leipomistani lähdimme pienoiselle aamulenkille, kun aurinkokiin paistoi kauniisti taivaalla.
Kävelimme lähiön puutarhapalsoilla ja purolla tai oja kai se oikeasti nimeltään on eli Långinoja, mutta enemmän puroa se muistuttaa. Jäästä ei ole ollut juurikaan tietoa tuossa lätäkössä.
Vielä ei palstoilla oikeastaan eloa näy, mutta kevään koittaessa naapureista, yhdellä sun toisella, on oma puutarhapalstansa, josta syksyn sadot napataan, ellei puput ja fasaanit ole ehtineet ensin.
Sorsiakaan ei ollut yhtään vielä näkyvissä.
Aika kuiviin on puron vesimääräkin laskenut, mutta vielä jaksaa virrata.
Koivikkokujaa suuntasimme pikkuhiljaa kotia kohti ja välillä piti lämmitellä käsiään, vaikka ilma olikin aurinkoinen, mutta kovin kylmä kuitenkin.
Iltapäivällä teimme vielä uuden lenkin ja silloin kiretelimme vanhan kartanon pihapiirin poikki. Samalla kävelimme kotitalomme lähistöllä olevalla kalliolla, jossa oli kaatunut tai kaadettu sirenipuun oksia. Niissäpä näkyi oikein lehtisilmuja, joten noukin muutaman oksan kokeeksi maljakkoon ja nyt niissä on jo paljon lehtisilmuja.
Näytänpä sitten maljakossa olevat sireenin oksat, kun vähän enemmän aukeavat. Kevät taitaa tulla talven keskelle pikkuhiljaa.
Päivällä leivoin sitten pääsiäisleivonnaisia ja ihmettelin iltaa kohti kuinka päivä olikin pitkä. Siihen tuli pituutta kolmisen tuntia enemmän kuin mihin olen tottunut. Tosiaan olisi kyllä loistavaa, jos pystyisi ravistamaan itsensä hereille aina kukonlaulun aikaan, mutta minkäs teet, kun olet aamutorkku.
Kuinka monta päivää vielä, ennen kuin alkaa MM-kisat Rovaniemellä? 25.3.2008 alkaa Word Transplant Winter Games eli elinsiirtoväen MM talvikisat. Tapahtuman järjestää Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ry.
Lähdemme tapahtumapaikalle linja-autolla keskiviikkona eli klo 23 maissa illalla. Yötä myöten ajelemme Rovaniemelle ja pysähdymme muutaman kerran matkalla. Aikamoinen istuminen linja-autossa, mutta kaipa sen kestää, sillä olemmehan jo aiemmin olleet bussikyydillä Ylläkselläkin.
Itse en osallistu MM-kisoihin, mutta viikonlopulla on Ellin ( eli Elinsiirtoväen Liikuntaliiton) talvikisat ja sinne olen ilmoittautunut keilailemaan. Tarkoitus ei ole tehdä tietty mitään huipputuloksia, mutta osallistumisen ilosta menen mukaan. On ollut aikoja, jolloin ei ole pysynyt edes pystyssä omin avuin, niin jo pelkkä osallistuminen antaa iloa. On sitä kyllä muutama mitali Ellin kisoista tullut vuosien aikana, mutta lähinnä kesäaikaan. Suksi ei kyllä luista minun allani ja on parempikin, kun jätän sukset jalastani ja annan muiden lasketella.
Tässäpä oikein hurja mies, aikoo tähdätä yksin Etelänavalle. Hän on Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI ry:n toiminnanjohtaja Teemu . Teemun tulevalta matkalta voi myös ostaa kilometrejä ja tukea matkaa.
Me onneksi suuntaamme vain Rovaniemelle ja ihan kumirenkaiden saattelemana. Toivottavasti viimeisetkin flunssan rippeet katoavat ensiviikon puoleenväliin mennessä. Olemme reissussa keskiviikosta sunnuntaihin. Lauantaina sitten ensiviikolla on tapahtuman päätös eli gaalaillallinen. Toivon, että matkamme on oikein mieleenpainuva ja kaikin puolin onnistunut. Vaikea varmaan miettiä, että mitä laittaisi yllensä, sillä täällä etelässä kun ei ole vielä oikeastaan talvea saatu kokeakaan.
Onnea kaikille MM-kisalaisille Rovaniemellä!
Hesari uutisoi tänään, että villikanit ovat vallanneet Helsingin
Olin tänään kerhoillassamme ja tullessani kotiin Salkkareiden aikaan, niin pihapiirimme tuntumassa havitsin pienen otuksen puiden katveessa etsimässä iltapalaa. Otus osoittautui villikaniksi, jotka ovat villiintyneet pääkaupunkiseudun maastoon.
Kuva hieman rakeinen, kun jouduin sitä hieman zoomaamaan ja rajaamaan.
Hetken pupu hiljaa kyyhötti "piilossa" ja päätin kokeilla saanko siitä kuvan. Salamavalon räpsähtäessä kani olikin jo teillä tietämättömillä. Luulempa, että kanilla on pesä viereisen kallion katveessa.
Jänöjusseja ei enää niinkään ole näkynyt, mutta villikaneja sitäkin enemmän.
Naapurilähiön ostarin purkutyöt alkoivat muutama päivä sitten. Ilta-Sanomat uutisoivat yhdessä Vartti-lehden kanssa purettavasta kiinteistöstä, jonka purkutyöt aloitettiin torstaina.
Ostarinhelmikin blogissaan uutisoi samasta aiheesta ja siellä on ihana kuva kyseisetä kiinteistöstä vielä vanhaan hyvään aikaan eli silloin kun vielä oli toimintaa. Googlettamallakin löytyy vielä kaikkea tästä kiinteistöstä.
Itse satuimme paikalle torstaina illalla ja ihmettelin näkyä. Muistan, kuinka 60-luvun loppupuolella vierailin luokkatoverini kotona silloin kohonneessa lähiössä, joka oli rakennettu 1967 ja ostari rakennettiin Pukinmäkeen 1968. Ensimmäin k-kauppa oli nimeltään Matin valinta ja se toimi pitkään kauppakeskuksessa. Ohessa toimi aikoinaan myös HOK, joskus vielä 70-80-lukujen vaihteessa. Sittemmin siinä on ollut useita kauppiaita ja kiinteistössä on ollut ravintoloita, kukkakauppaa, kirpparia, eläintarvikekauppaa, rauta-kauppaa, kampaamoa, valokuvausliikettä, postia ym. Sekä purkutuomiota odotellessa on kiinteistössä ollut myös muutamia antiikkiliikkeitä ja muun vanhan tavaran kauppiaita. Jonkin aikaa se on ollut tyhjillään.
Tässä vielä kokonaisena muutama kuukausi sitten.
Tältä samainen liikekiinteistö näytti perjantai-illalla, kun lähdimme ihan varta vasten kuvaamaan purkutöiden näkyä. Kauhakuormaajaa näkyy hieman takapihalla. Löysin netistä artikkelin, jossa kerrottiin kiinteistön purkuvaiheen suunnittelusta ja siellä kerrottiin, että uusi liikekiinteistö rakennetaan vaiheittain niin, että ruokakauppa pystyy toimimaan kiinteistössä kaiken aikaa. Tämähän ei näyttänyt oikeasti toteutuvan, sillä kaikki kiinteistön liiketoiminta loppui jo ennen vuoden vaihdetta ja samalla siis myös ruokakauppa, jossa oli lähiön kaupoista ainoana perinteinen lihatiski ja pullatiski, nyt saa vain pakattua lihaa.
Kaavamuutoksessa tontista tuli asunto- ja liiketontti, joten ostarin paikalle aletaan maaliskuun lopulla rakentaa 4 -7-kerroksista, seniori-ikäisille suunnattua asuintaloa. Asunto Oy Helsingin Vapaaherran arvioidaan valmistuvan joulukuussa 2009.
Vuosien varrella kasvaneen lähiön palvelut pikkuhiljaa hiipuvat. Ennen oli posti, nyt on postin palvelut ovat siirretty R-kioskiin tien toisella puolen olevaan kiinteistöön. Olipa joskus muuten Puksussa Elanto ja jopa Aleksi13 kenkäkauppakin, joka aika ihme kuitenkin. Ne olivat vastakkaisessa kiinteistössä, kuin ostari. Viime vuonna siirtyi terveyskeskuspalvelutkin Puskusta Malmille ja alueelle jäi vain hammashoitola. Kaupoista on enää jäljellä Alepa ja Siwa sekä Apteekki. Muutama ravitsemusliikekin on vielä, sekä jokunen kampaamo alueella. Yleensä kai asukkaat käyvätkin kaupoissa autoilla Malmilla tai isommissa liikekeskuksissa. Alueella on kuitenkin vanhustentalo, jossa asukit joutuvat monia asioita hoitamaan siten Malmilla, kuten terveyttäänkin. Toisen vanhustentalon asukkaat saivat lähteä huonokuntoisen rakennuksen tieltä muualle, jos eivät sitä ennen sattuneet "luonnollisesti" poistumaan,
Siinä meni myös jonkun paikallisen kantakapakkakin. Paratiisissa ei ole enää Aatamia, eikä Eevaakaan, vaan pelkkä ovi ulkoilmaan. Ovesta pääsee enää suoraan rojukasan keskelle takapihalle. Tuota kuvaa katsellessani kotosalla huomasin.... (minä ikuinen kirrättäjä), että tuossapa olisi hyvät markiisit mökille saunan ikkunan eteen ja suojaisivat mukavasti terassiakin, harmistus, jos menevät kaatopaikalle. Lisäksi tuota matallista kaidettakin katosin "sillä silmällä". Paljonkohan noistakin jätteistä olisi voinut kierrättää?
Tuli mieleeni näistä purkuhommista laulu: " Kotiseutuni oi, sulle kauneimmat lauluni soi. Sun maitas, laaksojas, unohtaa en voi..." Niinpä, moni maisema on muuttunut niiltä ajoin, kun nuorena perheenä muutimme aikoinaan tuohon lähiöön ja elimme siellä 20 vuotta perheeni kanssa. Eihän se "Puksu" asukasluvultaankaan ihan pieni lähiö ole ja palvelut sen kun vähenee.
Jotain vanhaa silti oli jäänyt jäljelle, joita kuvasin saman reissun varrella.
Muinoin näillä main sijaitsi omakotitaloasutusta ja vanhan väistyessä kyseinen kiinteistö oli jättänyt muistoksi ihanan vanhan maakellarin, jota tässä kuvassa ei kovin näy. Silloin kun päättää mennä kuvaamaan jotain, niin onhan se tietty, että kaikki kansa on samaan aikaan liikkeellä ja ruuhkaa näytti olevan pienessä kylässä kuin Mannerheimintiellä konsanaan, joten piti kuikuilla paikoissa, joista ei olisi jäänyt auton alle.
Tuota kiviaitaa olen monesti ihaillut ja noita portin pylväitä. Ne ovat kauniita ja luonnon materiaalista kasattuja.
Aitaus on aika pitkä ja ihanaa, että jotain vanhaa on saanut jäädä, vaikka uutta tehdään koko ajan lisää.
Eilen aamusella laitoin herätyskellon soimaan, jotta ehtisimme ajoissa kirpputorille. Avatessani ikkunaverhoja, huomasin taivaan rannan olevan kauniin oranssin sävyinen, joten hyvin nopeasti puin ylleni ja lähdin pikaisesti ulos kuvaamaan tuota auringonnousua.. Harvoin satun heräämään sellaiseen aikaan, että näkisin oranssin taivaan.
Aamurusko kultaa taivaan vanhan riihen takaa. Tämä kuva on naapurustostamme ei vanhan kartanon pihapiiristä.
Tämän kuvan otin kartanon pihapiiristä aamutuimaan.
Aurinko tervehtii kirpeänä pakkasaamuna vanhan riihen takaa.
Viikon aikana on satanut jonkin verran lunta ja eilen oli jopa talven tuntua ilmassa, kun lumi oli hieman pakastunut, vaikka osa olikin jo ehtinyt sulaa pois. Nappasin tämän kuvan samalla kävelyreissulla. Kasvin lehdet olivat jäätyneet, mutta vielä hyvin elinvoimaiset.
Kymmenisen minuuttia ehdin olla ulkona ja pian oli jo osa taivaanrannasta muuttumut harmahtavaksi ja oranssisävystä ei ollut enää tietoakaan.
Taustalla on muutama vanha kuusi ja tuosta yhdestä väärään kasvaneesta, olen aiemmin laittanut myös kuvaa tänne blogiini. Se näyttää siltä, että toinen kuusi olisi kasvamassa lavuksen päähän.
Sormia alkoikin jo pakkanen hieman nipistellä, joten palasin kotiin aamukahville, jonka jälkeen lähdimme kirppiskierrokselle. Silloin ei enää ollut kartanon ylläkään oranssin väristä sävyä, vaan taivas oli muuttunut arkisen harmaan siniseksi. Liukasta oli ulkona, joten sai kävellä kieli keskellä suuta....pitäisi kai kaivaa ne jääpiikit esiin, kun taas muistaisi.
Meidän pihapiirissä ja sen välittömässä läheisyydessä on paljon Fasaaneja. Ne ovat mielestäni erityisen komeita lintja, varsin urospuoliset yksilöt. Tänään (siis eilen...huom! kellonaika) matkalla juna-asemalle satuin kohtaaman Fasaanipariskunnan. Luulempa, että ne havaitsivat minut, vaikka en ollutkaan pukeutunut tapani mukaan helään pinkkiin, vaan mustiin vaatteisiin...jotain pinkkiä lukuunottamatta. Toinen linnuista ehti piiloon, mutta tämän yksilön ehdin ikuistamaan. Tässä päivän luontokuva.
Urosfasaani apajilla
"Sen kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto"...sanotaan suomalaisessa sananlaskussakin.
Usein autossa istuskellessa pelkääjän paikalla tulee tutkineeksi ohikiitävää ympäristöä. Samoin luonnossa liikkuessa, joskus jopa ihan vahingossa, huomaa kuusen, jonka latvakasvusto on jotenkin häiriöitynyt. Kuusissa on varmaan joku tauti, joka muodostaa kasvuston virheellisen kasvutavan. Tällaisia kuusia on tullut tänäkin kesänä vastaan ja viime viikolla bongattiin aivan kotipihan lähistöltä yksi tällainen kuusi. Ihmeteltiin, että emme ole sitä aiemmin huomanneet, vaikka huoneen ikkunasta siihen on lähes esteetön näköala.
"Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto."
Tämä kuusi on ehkä katkennut joskus ja lähtenyt tekemään uutta kasvustoa sivusta eli latvakasvusta on kasvanut uusi kuusi tuohon viereen. Aika hassun näköinen. Siitä latvastahan voisi saada vaikka jouluuusen.
"Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa".
Mökkimatkan varrella kasvaa tällainen latvakuusi, jonka latvaosa on aivan tiheää kasvustoa täynnä. Siihen kiinnitimme sattumalta tänä kesänä huomion, vaikka se on ollut siinä ehkä vuosiakin tuon näköisenä. Mistäköhän tämä kasvusto johtuu?
Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä nappasin tänä syksynä Lahden moottoritien varresta tämän kuusikuvan:
"Näin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan"
Tämä kuusi on mökkimatkan odotettu kohde, varsinkin silloin jos on lapsivieraita kyydissä. "Katso, tuossa on se pallokuusi!" tai " Missä se pallokuusi on, joko ollaan ajettu sen ohi"?
Veikkolassa päin joskus ajeltuamme, olen nähnyt vastaavan pallokuusen. Aika hauska tuo pallon muotoinen kasvusto kuusen latvassa. Jotain sekin kielii....
Bongalkaapa tekin hauskoja kuusia tai muita puita. .) Niin kauan kuin on vielä jotain bongailtavaa. Paljon on jo puustoa avohakattu ja lisää näytetään hakattavan. Kuinkakohan kauan menee, että ei ole enää marjastus- ja sienestyspaikkoja olemassa, kun metsät katoavat?
Taivasta on kiva kuvata monesti juuri iltapäivällä ennen auringon laskua. Harmi, että ei usein pääse sellaiseen mukavaan paikkaan, josta taivaan hienot värit aukeavat.
Takaisin päin tullessa taivas näyttikin jo tällaiselta kauniilta iltaruskon kirjavalta tulipilveltä.
Kuka maalasi sillä välin taivaanrannan?
Tuossa välissä käväisimme kaupassa ja kotiin tultaessa olikin jo taivas puolessa tunnissa muutanut väriään vallan öisen näköiseksi. Puistikon takalaidalla näkyy tasalaitainen puolikas kuu taivaalla.
Mökkinaapuriston asukki, joka on varsinainen metsäihminen ja poimii kesästä syksyyn kaiken maailman metsänanteja toi sienimetsästä tullessaaan tällaisen sienen. Siitä minä sitten kuvaa napsimaan. Tämä sieniasiantuntija väitti kyseessä olevan Matsutaken eli männyn tuoksuvalmuskan. Se on Japanissa hyvin arvostettu sieni ja siitä maksetaan jopa satoja euroja kilolta. Toki sieni saattoi muistuttaa paljon myös tuota suomuorakastakin. Itse olen aika huono sieniasiantuntija. Hyvä jos erotan kanttarellia vale- kanttarellistakaan.
Tässä tämä arvoituksellinen sieni. Eikö muuten sienen lakissa ole kiva kuvio? Ihan niin kuin apina siinä tai joku muu kuvitteellinen eläin siinä keskellä poseeraisi. Onkohan tämä sieni todella Matsutake eli Männyn tuoksuvalmuska?
Naapuri taittoi kulmasta pienen palan pois. Tosin en tajunnut haistella tuota sientä, että tuoksuuko se jollekin erikoiselle. Tämä lakki jäi nököttämään porttimme pieleen...ei lähtenyt matkalle Japaniin. :)
Jos nyt naapuri mahtaa olla ihan väärässä, niin kertokaahan ketä on ihan varma sienestä.
Tosin ne pienet Matsutaket eivät muistuta tällaista isolakkista ollenkaan, mutta netistä löytyi kyllä tämän kaltaisia yksilöitäkin.
Jos osuin oikeaan, niin kuva-arvoitus taisi siinä tapauksessa ratketa Annelin vinkillä. Kiitos kaikille kuitenkin hauskaan sienivisaan osallistumisesta.
.....MATKAKERTOMUS JATKUU...
SUNNUNTAI
Sunnuntai-aamulla oli aikainen herätys. Tavarat matkakasseihin ja aamupalalle. Oli sovittu, että huoneet luovutetaan aamusta, tavarat linjuriin hyvissä ajoin eli varttia yli yhdeksän. Sen jälkeen oli vielä edessä panoraamaesitys luontokeskus Ukossa ennen kotimatkan alkua.
Tänne hotellin taakse johti matka "uhrihalkeamaa" katsomaan...
Niinpä saimme huonetoverini kanssa kuningasajatuksen lähteä nopealle kierrokselle talon taakse, pihan toiseen päätyyn, jossa emme olleet vielä käyneetkään. Siellä näkyi kyltti, jossa luki "Uhrihalkeama" ja nuoli näytti pienen polun päähän. Niinpä piti vielä mennä kiiruusti kuvaamaan se nähtävyys ennen lähtöä. Toki ajattelimme, että ilma on hieman kostea ja sumuinen, jotta pitää olla varovainen ettei luiskahda rotkoon, johon on aikoinaan uhrattu ihmisiä ja heitetty rinteestä alas. Hui kauhistus....
Vähän varovasti minäkin siirryin polulta tähän kalliolle ihmettelemään halkeamaa ja ottamaan kuvia. Tosin halkeamatasanteen reunat johtivat syvään rotkoon, jonne piti varoa joutumasta. Sen verran korkean paikan kammoa on, että en mielelläni mene kyllä metriä lähemmäs tuollaista kuilun reunaa.
Kuinkas sitten kävikään.....
Ajattelin vielä ottaa muutaman kuvan kallion nyppylältä polun kupeesta alas rotkoon. Tuossa "punaisen pisteen" kohdalla seisoin kuvaamassa ja kappas vaan....yht'äkkiä olin maassa pitkälläni. Ystäväni oli juuri sanonut, että "hei katso äkkiä mitä tuolla on...ota kuva". Mitäköhän siellä mahtoi olla....jäi arvoitukseksi, sillä se unohtui siinä vaiheessa kun olin jo pitkin pituuttani kalliolla. Olin siis juuri tulossa alas kallion nyppylältä, kun jalka lipesi. Siinä oli lehtiä kalliotasanteella ja kosteaakin ehkä ja niin jalka meni suoraan sanoen pois alta.
Tuossa siis liukastuin ja todella varjelusta taas matkassa, etten liukastunut toiseen suuntaan eli kalliolta alas rotkoon.
Pää kopsahti kallioon, jalka taittui kaksin kerroin selän taakse....aika hurjan näköinen asento varmaan. Ystävä pelästyi ja kauhisteli, että kuinkas mahtoi käydä. Hän yritti vetää minua ylös, mutta en päässyt. Sitten ajattelin, että yritän kääntyä kylkiasentoon ja puntata itseni kallionta vasten ylös. Pääsinkin ja hieman aikaa siinä seisoin ja mietin, että onko kaikki jäsenet kunnossa ja pääsenkö kävelemään takaisin hotellille. Hieman kipua tuntui nilkkataipeessa jalan etuosassa ja polvessa. Reisilihaksessa tuntui revähdysmaista kipua ja tunnustelin päänuppiani, jotta alkaako sitä jomottaa. Käsivarsissakin saattoi olla lihaskipua. Hiljaa hissuteltiiin takaisin hotellin aulaan, jossa sainkin matkatovereiltani apua ja laastaria. Vaaleanpunaisten housujeni polvi oli maantien ruskea ja sitä hanakailinkin ennen lähtöä vedellä ja paperilla puhtaammaski, jotta kehtaisin matkustaa kotiin.
Loppujen lopuksi tuumin, että ei tainnut käydä ollenkaan pahasti, vain kolme laastaria ja jäsenet ehjinä.
Se panoraamaesitys oli huikea ja sillä hetkellä ikävä kokemus näytti olevan taka-alalla, kun katseli valokuvaajan ihania luomuksia Kolin kansallispuistosta ja lintujen ääniä ja Eino Leinon lauluja....Vesa-Matti Loirin laulun kera. Lisäksi taustalla oli myös Petri Laakosen tunnettu "Täällä Pohjan tänden alla"....Ihan kylmät väreet kulkivat selkäpiitä tuon puolituntisen aikana, jolloin seurasimme esitystä.
Sitten pian autoon ja menoksi kohti Juukaa. Siellä oli määrä käydä Kivikeskuksessa ja saimme tutustua myymälään sekä kivinäyttelyyn. Aivan ihana paikka ja paljon mielenkiintoista, mutta taaskaan ei ehtinyt kaikkea katsoa niin tarkasti kuin halusi.
Vallan ihania kiviä, koruja ja helmiäkin oli kivikylän myymälässä. Tutustuimme myös kivinäyttelyyn. Olisi voinut käydä katosmassa kiviuunejakin, mutta sinne en enää ehtinyt kun teki mieli tehdä ostoksia myymälässä.
Monen moisia kauniita kiviä oli esillä ja ostettavanakin, mutta jätin kuitenkin ostamatta niitä.
Nämä oli kuitenkin pakko ostaa. Pitkään kyllä mietin ja meinasin valita edullisemman setin, johon kuului hematiittia ja helmikorua. Kuitenkin ystävättäreni sanoi, että ota tuo sydän, sillä se on sinun laisesi. Toki olin sitä pitkään siinä kuolannutkin. Viimein päätin ottaa sen ja kaiken kukkuraksi vielä korvikset samaa sarjaa, sillä kerrankos täällä käydään ja ei sitten jää kotona kaivertamaan mieltä, että miksi en niitä ostanutkaan.
Pari pientä putkiloa hiottuja kiviä ostin kuitenkin ihan vaan muistoksi.
Lähtiessämme kivikeskuksesta ihmettelin vasta kameraani, että mitenkä toisiin kuviin jäi musta tai harmahtava kulma. Linjurissa tutkiessani kameraa vasta huomasin, että zoom oli saanut tällin siinä kaatuessani ja ulomman zoomrenkaan laidassa oli klommo ja siinä renkulassa, jossa lukee zoomin tiedot, niin se rengas oli vaurioitunut siitä kulmasta, jossa se klommokin oli. Lisäksi kameran linssin sulkijaläppä ei mennytkään kiinni, vaan alakulmaan jäi muovinen kolmiomainen osa, joka jäi hieman linssin eteen ja siitä se häiritsevä tummentuma jäi kuvaankin. Kamera kyllä kieltämättä jäi kaivertamaan mieltä. Ensinnäkin se oli alle vuoden vanha, sillä sain sen joululahjaksi. Toiseksi se oli maksanut neljättä sataa euroa ja korjaus maksaisi ehkä maltaita. Onneksi kuitenkin kuvaus muuten onnistui ja päätin jättää asian miehen huoleksi, sillä hän se yleensä keinot keksii. Onneksi se zoom meni kuitenkin kiinni. Tosin välillä kuului kumma naksahdus sulkiessa.
Matka jatkui kohti Joensuuta. Edessämme oli vielä lounas Honkavaaran Perinnepirtissä. Tilalla on toiminut 1800-luvulla kestikievari, jossa mm. Elias Lönnroth on yöpynyt matkoillaan.
Lounas oli oikein maittavaa ja sen jälkeen saimme vielä hetken tutustua pihapiirin museoaittaan, jossa oli kaikkea kivaa vanhoilta ajoilta. Lisäksi tilan välittömässä läheisyydessä sijaitsi Tsasouma.
Täältä jatkoimme matkaamme kohti pääkaupunkia, välillä pysähtyen kahville ja muille ostoksille. Kotikaupunkiin saavuimme illalla ennen kello 20, joten matka oli ollut pitkä, mutta antoisa. Tosin ajattelin, että tuollaiseen matkaan pitäisi olla aikaa vähintään viisi päivää, jotta ehtisi katsastaa kaikki ihanat kohteet ja ehtisi myös nauttia Kolin luonnostakin hieman enemmän. Joka tapauksessa näillä "eväillä" jaksaa varmaan pimeää syksyä eteenpäin ja muitsellen kaikkea kokemaana ja näkemäänsä. Pääasia vielä, että hengissä ollaan edeleen....kaikesta huolimatta.
Tosin tänään reidessä napsahti ja reisilihas tuntuu kipeämmältä, joten soitin terveyskeskukseen, josta sain akuuttiajan lääkärille. Pian siis pitänee lähteä, jotta saan mielenrauhan, ettei mitää pahempaa revähdystä reisilihaksessa ole syntynyt tai missään jänteessä mitään vauriota. Parin tunnin päästä sekin asia on sitten selvitetty ja kuntosali jää tältä päivältä. Tosin eilen olin ja kaikki meni ok ja lisäksi tein pajon jalkaliikkeitä ja venyttelinkin, mutta tänään tuntuu tosenlaiselta.
Mä lähden Pohjois-Karjalaan...
Perjantaina lähdimme aamuvarhaisella kohti Kolia. Meitä oli bussilastillinen potilasjärjestön väkeä matkassa. Edessä olisi monen tunnin ajomatka pakollisine levähdyksineen. Matkan varrella piipahdimme parissa taukopaikassa kahvilla ja lounastimme Juvalla ABC-huoltamon lounasruokalassa. Perillä Hotelli-Kolissa olimme iltapäivällä eli matkaa olimme levähdyksineen tehneet työpäivän tuntimäärän verran.
Perille saavuttuamme maisema oli kaunis ja vesikin näytti hotellin parvekkeelta ihanan sinikuulaalta....ikäänkuin yhtyen taivaaseen. Muutaman tunnin päästä olikin jo aika sumuista.
Onneksi päivään ei oltu buukattu mitään virallista toimintaa sen enempää, sillä jokainen taisi olla matkasta melko väsynyt. Lounastimme hotellin ravintolassa iltasella ja sen jälkeen vietimme vapaata aikaa seurustellen muiden matkalaisten kanssa. Menomatka meni mukavasti virkatessa ystäväni Maijan huivia. Sitten kyllä tuli stoppi, kun oli viikonvaihde niin paljon muuta touhua täynnä.
LAUANTAINA
Lauantaiaamulla oli melko aikainen herätys, sillä meillä oli edessä monta mielekästä tutustumiskohdetta ja toki piti ennettää jossain vaiheessa myös Kolin kansallispuistoa ihailemaan. Niinpä kännykkä soimaan melko aikaisin ja aamupalan jälkeen reippaasti ulkoiluvaatteet ylle, kamera matkaan ja menoksi. Kapusimme Ukko-Kolin huipulle monia kymmeniä portaita pitkin. Tuli siinä kyllä heikompikuntoisella hieman "ventti olo" ja ylhäällä piti hieman haukkoa henkeä ja odottaa että taas jaksaa eteenpäin. Toki ensin piti napata ne tavanomaiset kuvat, jota on varmaan jokaisen Kolin kävijän albumissa...Tosin henkilökuvat vaan ovat aina erilaiset.
Täällä olen ollut kauan sitten. Olisikohan ollut joskus parikymmentä vuotta sitten. Kuvassa taisin olla silloin sadeasuisten lasteni kanssa. Siitä on siis jo aika kauan vierähtänyt aikaa.
Ukko-Kolin harjalla, josta näkymä Pieliselle. Ilma oli tulossa hyvin sumuiseksi, ja tuolla oikeassa sivussa kuvaa näkyy, kuinka usva nousee alakomaalta ylös vaaralle.
Jatkoimme matkaa Akka-Kolille päin. Olisipa ollut enemmän aikaa, sillä matkalla oli monen moista mielekästä nähtävää, joita olisi mieli tehnyt kuvata. Toiset porukasta jatkoivat Paha-Kolille 400 metrin päähän Akka-Kolista, mutta me emme arvanneet huonetoverini kanssa lähteä. Kuulimmekin, että se oli aika paha ja sinne on aikoinaan tiputettu rikoksen tekijöitä. Ne, jotka hukkuivat....olivat sitten syyllisiä ja ne jotka selvisivät hengissä olivat syyttömiä. Olisipa se ollut noin selvä oikeuden peruste...hui kauhistus. Onneksi emme menneet, sillä mistä sen tietää, jos olisimme vaikka sinne hupsahtaneet. Kävimme siis Akka-Kolilla.
Olihan sieltäkin hienot näkymät, mutta ei enää Pieliselle vaan vastakkaiselle puolelle vaaraa eli asutuksille päin. Siinä Akka-Kolin tuntumasta löytyi hieno luontokirkko ja harmikseni kallioseinämässä olevaa ristiä kuvatessani kamerastani loppui akkuparistot. Enhän osannut ajatella lähtiessämme luontoon, että näin kävisi. Tietty myös jätimme kännykänkin pois, jotta olisin voinut sillä kuvata tai soittaa ystäväpariskunnalle, että olisivat tulleet kuvaamaan kirkkoa. Niin täytyi loppumatka tulla takaisin ilman kuvattavaa.
Pihalla sitten eräs ystävä lupasi "tarjota" meillä kyydin hissillä alas parkkipaikalle. No, eihän se tietenkään mitään maksanut muutenkaan, kunhan hassuttelimme. Lähdimme hissikyydillä alas katsomaan minkälainen matka se kaksi minuuttinen on. Harmi taas ettei ollut kamerassa pattereita ja aikaakaan ei ollut hakea, sillä pian oli määrä lähteä Satamaan ja Lieksaa kohti. Hissimatka oli kiva kokemus ja sen jälkeen valmistautumaan risteilylle.
Kuva autolauttasta on Lieksan päädystä napattuna.
Autolautta M/F Pielisellä suuntasimme kauniille Pielisen järvelle. Risteily oli mukava ja monia kauniita kuvia tuli napsittua lauttan kannelta. Lisäksi nautimme laivalla maukkaan kotiruokatyyppisen lounaan. Oli tosi herkullista.
Tämä kuva on Kolin satamapäädystä kuvattu.
Aivan ihan näköistä oli Kolilla ja Pielielläkin. Lautta jätti meidän Lieksasa pois, josta palasimme bussikyydillä takaisin lähtöpaikkaan. Teimme pienen kiepin, kun yritimme etsiä Ryynäsen taiteilijakotia, mutta taisimme ajaa ohi ja kiinnihän se olisi kai olltu, joten suuntana oli sitten Koli.
Saavuttuamme takaisin hotellille, meillä oli määrä välittömästi siiryä Luontokeskus Ukkoon tutustumaan sen antiin.
Tosin itse en kauaa jaksanut siellä olla, sillä kuuluvuus oli aika heikkoa ja näkyvyyskin isolla porukalla. Lisäksi mahaa kiesi sen verran kaiken syömisen jälkeen, joten päätin lähteä hotelliin takaisin. Hetken päästä kuitenkin sain "älyväläyksen", että lähden yksin kuvaamaan sen luontokirkon, joka jäi aamusella kuvaamatta akkupattereiden loputtua.
Nyt oli kamerassa toimivat patterit, tilaa muistikortilla ja kännykkäkin varmuuden vuoksi taskussa, jos jotain tapahtuu matkalla.
Kolin kansallispuistossakin oli hieman maaruskaa, kuten Lapissa viime syksynä käydessämme. Ihania punaisia mustikanvarpuja.
Nyt siis sain kuvattua sen aamulla aikomani kuvan. Tämä paikka luonnossa olisi hyvä paikka hiljentymiseen, kun siltä tuntuu.
Tällaista kalliojyrkännettä oli tässä kohtaa. Ei sopisi kyllä liukkailla tossuilla mennä taiteilemaan tunne tastanteelle. Siitä voi hyvin sukkelaan liukastua pyllymäkeä alas.
Hetken mitin, jotta menenkö samaa tietä takaisin kuin tulinkin. Sitten tuli hinku lähteä vielä kerran Ukko-Kolilla käymään ja niin yksin lähdin tallustamaan sinne päin. Tosin varoin menemästä harhapoluille, sillä yksin ei olisi ollut mukavaa eksyä sinne luontoon.
Ilta oli jo hyvin sumuinen ja näköala Ukko-Kolilta oli aivan hämärän peitossa. Kuitenkin päätin ottaa vielä kerran kuvan tuosta näköalapaikasta. Niinpä laitoin kamerani sellaisen merkkipaalun päälle ja tuin sen siihen pystyy, sillä en ole vielä hankkinut jalustaa kameralleni. Onnistuihan se itselaukaisukuvakin ottaa ja sitten muutaman kuvan jälkeen jatkoin matkaa polkua ja portaita pitkin eteenpäin, välillä kuvaten. Tosin näytti aika jo rientävän ja oli vielä ehdittävä suihkuun ja vaihtamaan vaatteet ja hieman kaunistautumaan illallista varten.
Onneksi selvisin ehjin nahoin tuosta yksinäisestä iltalenkistä. Ystäväni oli varannut lipun Larin Parasken runoiltaan ja päätti tulla sieltä suoraan linja-autolle. Meillä oli alkujaan määrä mennä jonnekin maatilalle illalliselle, mutta he eivät voineetkaan ottaa meitä vastaan, joten saimme mukavana yllätyksenä reissun Nurmekseen Bomballe. Bomballa oli luvassa Karjalainen noutopöytä herkkuineen. Näin tuli kyllä oikeastaa lähes koko Pielinen kierrettyä päivän aikana.
Oikestaan olimme kyllä aika väsähtäneitä illalla tämän reissun päätteeksi, mutta minä ja muutama muu matkustaja autossa lauloimme vielä tulomatkalla yhteislauluvihon anteja matkan ratoksi. Tosin en tiedä moniko sitä kuuli tai välitti, sillä muut näyttivät olevan jo aika väsähtäneitä. Illalla oli hotellin ravintolassa luvassa tiskijukan tahdittamana tanssia. Sitähän ei sopinut missatä, vaikka miehistä ei juuri ollut tietoakaan. Oli mukavaa kuunnella hyvää tanssimusiikkia, mutta saimmehan tanssia muutaman kappaleenkin, jotta ei ihan turha reissu sekään tanssi-ilta ollut.
Sitten nukkumaan, sillä sunnuntaina se oli aikainen herätys, sillä jo kymmeneltä oli määrä lähteä etelää kohti takaisin. Tosin matkan varrella olisi vielä muutama mukava levähdyspaikka. Taidanpa jatkaa aamusella, sillä nyt on taas kello venähtänyt aamutunneille.
Olette ehkä jo ihmetelleet, että missä olen ollut...Tulopäivä olin niin väsynyt ja muista menoistani kerron tuonnempana.
KOLIN REISSUKERTOMUS JATKUU.....
Tänään oli taas viikon ensimmäinen kuntosalipäivä. Tällaisena päivänä menee mielellään ulkosalle, sillä päivä oli ihanan aurinkoinen ja sateeton. Syksyiset värit henkuivat puissakin vielä kauniimpina, kun aurinko paistoi. Takaisin tullessa otin muutaman kuvan pihapiirin puista jälleen kerran .
Tätä pihapiirin tuntumassa olevaa vaahteraa olen ihaillut päivittäin. Siinä on niin kauniit värit, että ihan silmiä hivelee. Kyllä syksykin voi olla kaunis.
Miehen tultua töistä lähdimme käymään ostoksilla ja ensin mentiin Biltemaan. Parkkipaikalta näimme taivaalla tällaisen ihanan kuumailmapallon taivaalla. Se oli aika korkealla ja toinen pallo oli hieman etäänpänä. Tänään olikin otollinen päivä tällaiselle lennolle, kun ei juuri nimeksikään tuullut.
Kaupoista lähtedettyämme olikin jo aurinko laskemassa taivaan rannan taa. Auton ikkunasta tämän iltaruskokuvan nappasin. Meidän kotipihamaalle ei juurikaan näitä iltaruskoja näy.Olisipa kiva asua sellaisessa paikassa, jossa saisi jatkuvasti ihailla oranssin keltaista iltataivasta.
Paluumatkalla kotiin pysähdyimme entisen Primon tontin tienoille. Siinä on joskus ennen muinoin ollut mm. ikkunan kahvoja valmistava Primo, jossa myös mieheni on ollut nuoruusvuosinaan sellaisia kiillottamassa. Sittemmin siinä paikalla toimi oman aikansa kirpputori sekä joskus piedettiin jopa huutokauppojakin. Nyt tontilla on vain tällainen iso lätäkkö ja todennäköisesti uutta rakennusta ollaan suunnittelemassa tontille.
Tämä seinämä on enää jäljellä tuosta entisestä Primosta, joka on tarkoitus jättää tulevan rakennuksen yhdeksi seinämäksi. Tosin lasit siitä puuttuvat. Hienosti näkyy tiiliseinän ikkunoista maisemaa. Tarkoitus on vielä mennä kuvaamaan vastakkaiselta puolelta tuota tiiliseinää, ennen kuin siihen aletaan rakentamaan uutta rakennusta.
Vieläpiti napata yksi kuva punertavasta pihlajasta, mutta marjat eivät siinä tosin punerra, sillä tänä vuonna ei pihlajissa ole juurikaan ollut marjoja ja siksi onkin omenasato jäänyt hieman huonoksi. Meinaan ne pihlajamarjatoukat kun asustavat sitten tänä vuonna niissä herkullisissa omenissa. No, ensi vuonna sitten on ehkä parempi omenasato.
Viikonlopuksi toivoisin kyllä yhtä kauniita ilmoja, kuin tänäänkin. Lähdemme potilasyhdistyksen kanssa reissulle Kolille perjantaiaamusella ja palaamme sunnuntaina. Sieltä toivon saavani kauniita syksyisiä kuvia, kunhan ne ilmat sen sallivat. Toivottavasti siis matkailu avartaa...hauskaa, että jo toinen viikonloppu kun olen reissun päällä. Harvon kun tulee nykyään käytyä muualla kuin mökillä.
Voi hirvistys...mikä kärpänen. Ei mitenkään herätä kiinnostusta löytää tuollaista ötökkää marjavaatteistaan tai iholta ryömimästä. Tässä vaiheessa ötökällä näyttää vielä olevan siivet, mutta kun iskee itsensä "isäntäänsä" kiinni, niin pudottaa siipensä. Tuollaisen havaittuaan ihollaan marjareissun jälkeen, niin on pitkään sellainen tunne kuin niitä kuhisisi siellä täällä iholla, vaikkakin vain hiustupsu vähän heilahtaisi kasvoille.
Tällaiselta taas näyttä nujerrettu hirvikärpäsen raato. Siinä vaiheessa ei siis ole enää niitä siipiäkään. Tuo otus muistuttaa aikapaljon iljettävän näköistä mustaa hämähäkkiä. Sen nitistäminenkään ei ole niin helppoa, vaan vaatiin sormenpäitä ja pientä rutistusta.
Paras apukeino näitä ötököitä vastaan on verkollinen itikkatakki ja -päähine. Tällaisella kirkkaan oranssilla verkkotakilla ja maatokirjavalla verkollisella lippiksellä, paksuilla housuilla ja kumisaappailla varustettuna painelin metsään. Marjastaessa tunsin kaksi kopsahdusta naaman kohdalla ja näin jonkun ötökän siinä, jotka osoittautuivat hirvimetsän kiusankappaleiksi eli hirvikärpäsiksi. Metsä on hirvikantaista. Yksi hirvikärpänen oli vielä palatessamme asettunut takin niskapuolelle, josta mies sen sai noukittua. Enempää en onneksi löytänyt itsestäni. Tosin hikoileva mies sen sijaan oli niitä kerännyt taas mukaansa kolmisen kappaletta, joita noukimme ihoista ja hiuksista pois.
Yhteensä kahdelta päivältä saimme saaliiksi noin 15 litraa puolukoita. Tosin niitä emme itse pitäneet, vaan ne menivät sukulaisille, joilla ei ole mahdollisuuksia marjastaa.
No niin...."jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt". Aina löytyy sangosta myös muutakin kuin naposteltavaa. Tällainen sitsontiainenkin oli eksynyt marjasankoon. Sieltä se pelastettiin maan kamaralle.
Tuo marjojen putsaaminen sitten onkin aivan oma puuhansa. Onneksi meitä oli tällä kertaa kaksi tekemässä tuota jälkihommaa. Yksin siinä sormet kylmettyvät ja aikaa kuluu aika reippasti. Nyt ei ainakaan kolmeen viikkoon mennäkään marjametsään. Seuraavaksi taitaakin olla parasta pysyä poissa metsästä, kun alkaa hirvenmetsästysaika ja etteivät vaan luule hirveksi meikäläisiä, nuo metsämiehet.
Näin pimeältä syysillalla näytti, kuin tuosta taustalta näkyy. Tosin mökillä saa aina paljon paremmin nukuttua, kun on pimeää ja hieman viileämpääkin kuin täällä kaupungissa.
Koivutkin ovat jo aika kellastuneita. Pian alkaa sitten haravointi ja ihan varmasti lehtiä jää vielä kevään puolellekin haravoitavaksi.
Viikonloppuna olikin aika navakka tuuli ja aika ajoin piti myös pitää villatakkia ja tuulitakkia kylmän suojana. Puut taustalla huojuivat tuulessa ja miehen piti myös tehdä hieman polttopuita syysiltoja varten. Liiterissä kun on ollut pitkiä koivu- ja haapapuita pilkommista vaille valmiina ja ei ole tietenkään kiva ennen saunan lämmittämistä pilkkoa saunapuita, vaan toivoo niitä olevan valmiiksi tehtyinä. Hommaa näin syksyllä kyllä vielä riittää mökilläkin. Pitäisi tehdä joku viikko oksasilppurilla haketta, jotta sitä saisi taas kukkien suojaksi ja huussin kuorikkeeksi.
Viime syksynä laiskuus yllätti ja päätin olla tekemättä omenahilloa, kun vielä pakkasessa oli tallella aikaisemmin tekemiäni. Kuinkas sitten taas kävikään....Tänä vuonna kaikki omenat ovatkin sitten niin madonsyötyjä ja rupisia. Yritin valita puusta muutaman vähemmän rupisen, mutta täytyy katsastaa, jos niistä on mihinkään. Tuttava soitti tänään ja tarjosi pari kassillista omenia, jos kelpaa. Täytyy hakea, jos ne ovat vähemmän rupisia kuin omamme.
Tällaisia kukkia oli kesän jäljiltä, kun ötökät olivat popsinee kasvien lehtiä.
Syyssateet alkavat lämpöisen elokuun jälkeen ja mökilläkin satoi taas viikonlopun aikana aikamoisia sadekuuroja. Tänään tuli myös yllättäviä sateita täällä kotopuolessa. Olin juuri lähdössä parkkipaikkaa kohti, kun ukkonen yllättäen kajautti sellaisen pamahduksen ja salama löi vain hetkeä ennen kajahdusta sellaisen kohtisuoran valokaaren, että meinasin melkein pudota polvilleni säikähdyksestä. Uima-asut voi varmaan pistää jo naftaliiniin.
Toinkin kotiin jo kukkivia amppelikukkia, sillä ehkä ne viihtyvät täällä kotiparvekkeella paremmin kuin mökillä, jossa saattaa olla jo yöpakkasiakin.
Holtittomasti ajava moottoripyöräilijäkin oli perjantaina liikkeellä kun menimme mökille. Kesän päätteeksi kannattaa ehkä vielä kokeilla onneaan. Luulempa että tämänkin keltaisella viivalla tämän tästä ohittavan motoristin kulku päättyi lyhyeen. Vastassa oli ratsia, josta näköjään oli päässyt ohi, mutta vähän matkan päässä olevasta siviiliautosta ei ollut näköjään päässyt. Mahdollisesti on nyt kortti kuivumassa, sillä 80 aluerajoituksen ollessa voimassa, kuski ajoi reippaasti yli satasta, ohittaen koko letkan. Onni yksillä ja kesä kaikilla. Onneksi ei sattunut mitään onnettomuuksia. Eipä paljoa säälitä, jos kuskilta kortti menee, sillä aika holtitonta ja vastuun tunnotonta tuollainen ajotapa on.
Kaupunki on siis istuttanut asukkaiden iloksi eri pelloille kukkasia ja herneitä. Tässä vielä tämän kesän satoa, joita saa poimia edelleen omaksi iloksi. Hieman eri aikaan kukat kukkivat eri pelloilla. Siellä missä käytiin muutama viikko sitten, niin kukat ovat jo miltei loppu ja täällä pellolla ne ovat jokseenkin vasta kukoistamassa.
Näitä kukkia en ollut aiemmin nähnytkään ja kaupungin infosivulta selvisikin, että ne ovat hunajakukkia, mutta tosin niiden aika ehkä oli pikkuhiljaa hiipumassa, kun osa kukista olivat jo hieman näivettyneet ja kuivuneet. Keräsin kuitenkin pienen kimpun mukaani.
Ihan kauniita kukkiahan nämä hunajakukatkin ovat.
Ja sitten vielä kimppu auringonkukkia...
Saattaahan olla, että aamuinen myrräkkä ja ukkoskuuro ovat loput kukat sitten pistäneet pellolta nurin niskoin, joten onneksi saatiin maljakkoon vielä kauniita kesäisiä "aurinkoja". :)
Eilen illalla...tai pikemminkin yöllä, roikuin taas tapani mukaan blogeissa, kun Savisuti soitteli minulle. Enhän minä mitään ukkosen jyrinää vielä meillä päin kuullut, mutta päätin sulkea koneeni varmuuden vuoksi ja epävarmuuden välttämiseksi.
Eipä sitten mennyt kauaakaan kun mies hihkaisi, että ulkona taivas on ihan valkoinen kun salamoi. Minä ripeästi sitten painuin parvekkeelle kuvailemaan, jos onnistuisin tuosta valoilmiöstä kuvia nappaamaan. Välillä oli synkeän pimeää ja sitten taivas muuttui aivan vaaleaksi, muuttuen jälleen hetkessä sysimustaksi. Hetkeen ei edes satanut, mutta sitten alkoi ropista. Seisoin humalaporttimme alla ja olin passissa, josko vilahtaisi ja ehtisin napsia niitä kuvia. Tällaisia otoksia syntyi:
Oli omalla tavallaan hurjan näköistä, kun taivas tuli aivan kirkkaaksi ja sitten pimeni. Yht'äkkiä kolahti niin kunnolla, että kamera meinasi tippua käsistäni ja tälle emännälle tuli kiirus sisätiloihin. Siinä hötäkässä sormenikin osui johonkin kameran nappulaan ja pitkän tovin pähkäilin, että mitä ihmeen asetusta olen painanut, kun näytön kuva oli kapea ja pitkulainen ja osa kuvasta vain oli näkyvillä. Sitten mä sen hokasin, että olin vain säätänyt jonkun oudon ohjelman päälle.
Ukkonen jaksoi kolistella pitkin yötä ja lopuksi oli vain salamointia, mutta ei enää ääniä kuulunut.
Mies kuunteli jälleen pihapiirissä naukumista ja ikkunasta huomasin, että rapun edessä seisoi kissa. Siinä se oli aivan paikoillaan ja odotti kai, jospa pääsisi sisään. En voinut päästää sitä rappuunkaan, kun en edes ole varma onko se meidän rapusta. Luulen kyllä, että se on saman rapun kissoja, mutta ylimmästä kerroksesta. Samainen kissa oli viimeviikolla tuossa rapun edessä yöllä ja möyri maassa kuin tuskissaan. Mietin miksi se kieppuu jalkakäytävällä selälleen ja hinkkaa turkkiaan maahan. Kuulin, että pari kissaa oli pihamaalla yöllä ottaneet yhteen oikein kunnolla. Luulempa, että tämä oli toinen tappelupukari ja kärsi haavoistaan. Kissojahan kai saa pitää vapaanakin, mutta niitä ei saa päästää lasten hiekkalaatikolle. Mietin vain, että miten omistaja tietää, ettei kissa öisillä retkillään käy pissimässä lasten leikkipaikoille?
Edit-täti lisää hieman lakipykälää aiheesta:
Kissan oikeudet:
- Kissaa saa pitää vapaana ja kotikissalla on lainsuoja koko Suomessa. Metsästyslain mukaan jo vuodesta 1993 lähtien kotikissalla on ollut ja on edelleen lainsuoja koko maassa. Kotikissaa ei siis saa tappaa tai lopetuttaa kukaan muu kuin sen omistaja. Ainoastaan villiintyneen kissan saa lopettaa maanomistaja tai metsästysoikeuden-haltija. Vapaana kulkevat, kotoaan eksyneet tai heitteillejätetyt kissat eivät ole villiintyneitä. Villiintynyt kissa tunnistetaan sen käyttäytymisen ja elinpiirin perusteella; se hankkii muun muassa kaiken ravintonsa itse.
- Lokakuusta 2003 lähtien voimassa olleen järjestyslain mukaan kissaa ei tarvitse pitää kytkettynä eli kissa saa siis liikkua vapaana koko maassa. Kissanomistajan tai haltijan on kuitenkin huolehdittava, että kissa ei mene lasten leikkipaikoille, yleisille uimarannoille, urheilukentille, torille toriaikana eikä kytkemättömänä kuntopolulle.
- Rauhattomilla kaupunkialueilla yksinään ulkoilevaa kissa uhkaavat kuitenkin monet vaarat. Sellaisella seudulla vastuuntuntoinen kissanomistaja ulkoiluttaakin kissaansa valvotusti joko aidatulla pihalla tai valjaissa.
Samanlaista myrskyä täällä meilläkin näyttää olevan kuin tuolla ulkosalla oli yöllä. Sen verran olen saanut aloitettua ikuisuusprojektia eli liian tarpeettoman tavaran hävitystä, että roskapostia on tullut hävitettyä. Olen selaillut vanhoja lehtiä, joita näyttää olevan tolkuttomasti joka paikassa. Yleensä kun en oikein ehdi lukea niitä lehtiä silloin kun niitä tulee, niin sitten ne jäävät jopa vuosiksi lojumaan, jos ei ole aikaa siivoskella niitä välillä pois.
Tässä on tähän astinen roskapostiläjäni. Joukossa oli siis niitä Pirkka-lehtiä, joista jo aiemmin kerroin. Tänään vielä lisää niitä yritin etsiä, kun eräs lukijani kyseli sähköpostitse "kalastajan neulepaidan" mallia, joka on ollut jossain Pirkka-lehdessä. Jos jollain on kätkössä sellainen malli, niin voisitko skannata sen minulle, niin toimittaisin sen edelleen lukijalleni. Yritän vielä itse etsiä minne olen "jemmannut" aiemmin noukkimani Pirkka-lehden käsityöohjeita. Mulla on se paha tapa, että laitan yhtä sun toista talteen, mutta sitten en muistakaan minne. Täällä olisi arkistoinhoitajalle töitä. :)
Tässä on läjässä lehtileikkeitä eli sisältävät neule- ja virkkausohjeita sekä ruoka- ja leivontareseptejä. Viikolla tuli ilmaispostina loppuvuoden seinäkalenteri, jonka ala-laidassa *vinks, vinks* .. on Elinluovutuskortti, jos jollain sellaista ei vielä ole, niin napatkaa talteen ja allekirjoittakaa.
Herneet alkavat jo olemaan aika vähissä, sillä niiden aika on pian ohi, mutta kyllä niitä löytyi, sillä ihmiset poimiva yleensä pinnallisesti varmaan niitä.
Muovipussiin keräsimme syötäväksi herneitä ja äidillekin veimme jonkun verran maisaisia.
Hernepellolla ei paljoakaan enää vipinää riittäny. Yksi poimija meidän lisäksemme oli liikkeellä.
Sylillisen kauniita auringonkukkia kävimme vielä hakemassa äitimuorille ja sitten kotiin ruoanlaittoon. Kylläpä tuo auringonkukkapelto oli sitten kauniin näköinen, kun jokapuolella paistoi "aurinkoja".
*Taputtaa* ...Havaitsein, että kävijälaskuri lähestyy uhkaavasti 100 000 kävijämäärän rajaa, joten tulossa on sitten jälleen arpajaiset. Huomenissa laukaisen arvonnan alkaneeksi ja viikonvaihteen jälkeen sitten ilmitan, kun osallistuminen päättyy.
Metsän nokiperhonen on suhteellisen yleinen perhonen. Kauempaa katsottuna se näyttää lähes mustalta, mutta läheltä näkyy kauniit oranssin vivahtavat koristelut siipien alareunoissa.
Sinisiipi-lajejakin on yllättävän paljon, joten itse en osaa mennä sanomaan onko tämä niittysinisiipi, hopeasinisiipi tai ketosinisiipi, vai valllan joku muu saman heimon laji.
Ymmärtääkseni tämä on joku piippopaksupää tai vastaava.
Tämä arkisen värinen ruskea perhonen on Tesmaperhonen.
Tämä perhonen on ehkä joku (niitty)hopeatäplä.
Löysin kyllä tämänkin perhosen nimen ötökkäkirjastani mökillä, mutta en muistanut kirjoittaa niitä ylös, jotta olisin vielä kotonakin sen muistanut. Laitan myöhemmin, jos muistan.
Onnistuinpas kuvaamaan heinäsirkankin, vaikka en ole vuosikausiin kuullut sen ääntä. Muista edes minkälaista ääntä mahtaa pitääkään. Kerran lääkäri kysyi korvaleikkauksen jälkeen, että kuulenko heinäsirkan äänen? Vastasin, että en tiedä, sillä en edes tiedä minkälaista ääntä se pitää. Tämän kaverin vain huomasin hyppivän heinän korrelta toiselle.
Tänä vuonna on ollut aika runsaasti sisiliskoja ilmoista huolimatta mökillä ja kauniimpina päivinä saattoi sellaisia havaita mökin kivijalan läheisyydessä. Lisäksi näin useita pikkuisia sammakon poikasia hyppimässä pusikoiden luona ja raparpereiden lomassa. Onneksi en ole vielä ainakaan nähnyt yhtään kyykäärmettä pihapiirissämme. Jännäää, ettei myyriäkään ole näkynyt, mutta muutaman pienen päästäisen olen nähnyt. Oletamme, että liiterissämme majailee kärppä. Olkoon siellä vaan, sillä se pitää myyrät ja hiiret loitolla mökistä. Mökillä näkyy myös näin elokuisina iltoina lepakoita iltamyöhään pyydystämässä pieniä ötököitä ilmasta.
Eilen sitten mies hihkaisi parvekkeella ollessaan illalla, että siili taapertaa lasten leikkipihan poikki. Yritin pikku pihaltamme kuvata sitä, mutta en saanut kuin samean kuvan, joten uskaltauduin lähemmäs. Siili piipersi pusikon reunaan ja hievahtamatta katseli kun kuvasin sitä. Tässä tämä meidän Citysiili. Viime kesänä siili majaili parvekkellamme, tiedä vaikka majailisi edelleenkin. Samoja reittejä ne taitaa iltaisin tepastella ruoan hakumatkalla.
Tässä oli eräleirikeskuksen päärakennus, jossa taisi olla myös majoituspaikkoja. Itse majoittauduimme kahden perheen mökissä kaikilla mukavuuksilla.
Mökki sijaitsi korkean kallion päällä, josta saattoi ihailla alhaalla olevaa järveä niemekkeineen.
Kävelimme ison tien risteykseen kuvaamaan tätä lampea, jossa oli kaatunut kelo. Minusta nämä väkkäräpuut ja kuivat kelot olivat jotenkin niin jänniä.
Lähdimme ennen puolta päivää takaisin kotikamaraa kohti. Poikkesimme ensin Posiolla hakemassa polttoainetta sekä Anu Pentikin myymälässä ja museossa.
Sitten suuntasimme matkamme hieman tulosuuntaan takaisin päin. Käytiin vielä häätalossa moikkaamassa ja sitten ajoimme Ranuan suuntaan. Kun kerran käytiin Ranualla, niin pitihän sitä sitten poiketa myös eläintarhan portilla. Käytiin paikallisissa myymälöissä ostamassa tuliaisiakin, kuten karamelliä ja tilaviiniä.
Ranua Zoon sisäänpääsyn kohdalla
Ranuan eläintarhan myymälöissä tapasin jopa tuttuja. Sikäläisen Munuais- ja maksayhdistyksen väkeä oli retkellä eläintarhassa. Kauas sitä pitääkin mennä tavatakseen tuttuja ihmisiä. Vilkuttelin heille vielä lähtiessämme, automme ajaessa ohi parkkipaikalla. Suuntasimme matkamme kohti Oulua. Ajoimme Kiimingin kautta, kuten menomatkallakin. Tuli vain heitettyä sellainen rundi, kun kiersimme eri tietä takaisin kotiin päin Pudasjärven suuntaan. Kiimingissä oli aamusella tapahtunut ikävä onnettomuus, josta kuulin vasta Pyhännällä, kun poikkesimme miehen veljen luona. Pari tuntia oli vain aikaa olla sukulaisissa ja sieltä oli määrä lähteä vielä "hyvän sään aikaan", jotta ehtisimme ennen aamuyötä Suolahdelle Maijan luokse. Sama paikka, jossa yövyimme mennessämmekin. Maija on hyvä ystäväni. Maija lupasi taannoin minulle 50-vuotispäivälahjaksi ihanan puisen miehensä tekemän tuulimyllyn. Tämä ihanuus oli vielä saamatta ja oli puhe, että haemme sen menomatkalla ja vietämme toisen yön heillä, jolloin aamusta jää enemmän turinatuokioita. Tosin olimme perillä taas vasta puolen yön tuntumissa. Maija jo ehti pelätä meidän joutuneen tuohon auto-onnettomuuteen, kun en soittanut aiemmin tulostamme. Tosin enhän siitä onnettomuudesta silloin aiemmin vielä tiennytkään mitään. Maija oli kuulma rauhoittunut vasta, kun ilmoitin tulostamme. Vielä tultuamme nautimme iltateetä sekä yösauna oli lämpimänä. Aamusella viivyimme vierailulla ja ihastelimme talon hienoa puutarhaa.
Kiitos vaan Maijalle ja taitavalle miehelleen tästä ihansta tuulimyllystä. Se saa kauniin paikan mökillämme, kunhan sille oikean paikan keksin.
Kävimme vielä syömässä Hotelli Keitelessä ja sieltä suuntasimme matkamme kohti mökkikuntaa. Veimme matkan varrella jättämämme parvekelaatat mökille ja myös tuon tuulimyllyn. Muutamaan viikonloppuun emme ole päässeet mökille, joten heinä oli kasvanut tosi korkeaksi ja itikoita oli sen vuoksi runsain mitoin sielläkin. Oli parasta kaivaa ruohonleikkuri esiiin ennen kotiin päin ajoa. Mies leikkasi pitkän heinän ja minä kuvasin auenneita kukkia. Tosin irikset olivat kuihtuneet ja en edes ehtinyt nähdä niiden loistoa. Sellaista se on maalla, kun ei aina ehdi mennä, niin kaikkea kaunista ei siten ehdi edes näkemään.
Aika hurjasti siis nurmikko oli kasvanut ja voikukkia pitkin pihaa. Pikkuinen pupu lähti loikkimaan metsän siimekseen marjapensaan alta tullessamme. Pelästyi äkillisiä tunkeutujia.
Ihailin auenneita kukkia. Tämä tulikellukka on mielestäni kaunis.
Kullerotkin olivat avanneet kauniit kukkansa.
Jaloakilleijat ovat vanhoja perennoja, joita mökin pihapiirissä on levinnyt pitkin omenapuiden alle. Niitä on tällaisia vaalenpunaisia ja sinisiäkin. Tähän aikaan kesästä omenapuiden alusta rehoittaa kieloja, akillejoija sekä varjoliljoja. Tosin sinne on päässyt leiviämään myös nokkosia sekä koiranputkia. Nyt en ole jaksanut niitä sieltä vielä kiskoa irti. Sitten kun tämä kukkaloisto on kuihtunut, niin sitten on hyvä leikata tämä alue kokonaan leikkurilla. Seuraavaksi niitä varjoliljoja odottelen avautuneeksi.
Pari tuntia viivyimme mökillä ja keitimme vielä kahvit ennen lähtöä. Kotona olimme sitten maanantaiiltana ja näin tuli keikka heitettyä. Kyllä kannatti lähteä matkaan, vaikka viikonloppuna on saanut istua autossa ihan yllin kyllin. Tuli kivoja muistoja kummipojan häistäkin ja nämä häät olivat tavallisuudesta poikkeavat. Kiitos kummipojalle ja vaimollensa kutsusta.
Tänään oli pakko ottaa torkut sairaalasta tulon jälkeen....taitaa olla sitä univelkaa ja osastollakaan kun ei ollut minulle petiä antaa, kun oli niin täyttä. Vasta iltapäivällä osa potilaista kotiutettiin, joten huomenna on kai sitten toinen juttu. Nyt palataan taas tähän arkeen.
Lampolassa oli paljon mustia ja valkoisia sekä ruskeita lampaita. Näytti olevan hiljattain kerittyjä, kun valtavat villakasat lojuivat nurkissa. Tuli vaan mieleeni, että siinähän olisi ollut aarretta jollekin joka osaa karstata itse lankaa. Kaupunkilaistytöt hieman nyrpistivät neniään lampolaan mennessään, sillä eiväthän he ole tottuneet tuollaisiin "tuoksuihin".
Kerittyjä lampaita. Näyttivät hieman "kaljuilta" ilman kiharaista turkkiaan.
Pikkuisia syömässä heinää
Ei kuitenkaan auta laittaa sormeaan "mutusteltavaksi". Siinä on korvamerkittyä...
Kalkkunoitakin oli näkyvillä. Aikamoista mölyä ne pitivät, joten parasta pitää näppinsä verkon toisella puolen. Malko tuiman näköinen otus.
Hieman tuli taas hutera olo, joten piti käydä välillä tankaamassa juotavaa ja ostamassa jotain sokerista, sillä tuntui että verensokeri olisi matalalla. Joimme jaffaa ja mummi ahmaisi yhden munkin (tosin ei kuulu suositeltaviin syötäviin, mutta minkäs teet?)
Eikös muuten olekin ihana kulkupeli tällainen fillari? Tällaista itsekin olen himoinnut oman mökkini portin pieleen ja siihen jotain kauniita kukkasia vanhaan pärekoriin kasvamaan. Pitäisi saada vain jostain oikein vanha ja aikansa palvellut pyörä ja maalata se mustaksi tai punaiseksi.
Olipa kiva päivä, mutta olisi pitänyt olla kauemmin siellä ja oikein hyvävointisena. Olotila näyttää vaihtuvan päivittäin ja huonovointisena ei kauaa jaksa olla missään.
Piipahdimme vielä kylässä miehen siskon luona, jossa emme ole käyneet pitkän pitkään aikaan. Tulikin jo huono omatunto, kun läheiset jää huomioimatta. Sitten vielä kun aikaa oli, niin menimme yllätysvierailulle ystävättäreni siirtolapuutarhamökille, jossa emme olleet aiemmin vielä käyneetkään. Päivään mahtui monta kyläpaikkaa ja näin tuli hieman rästivierailujankin hoidettua tällaisena välipyhäpäivänä. Näitä sattuu harvoin ja yleensä kun viikonloput ovat varattuja ja olemme mökillä. Välillä tuntuu, ettei ystäviään ehdi tavata tarpeeksi....aika paha juttu. Mistköhän saisi lisää aikaa. Riittäisiköhän se, jos viikossa olisi kahdeksan päivää ja se viimeinen olisi ylimääräinen pyhäpäivä. :))
Valkovuokkoja en kuitenkaan vielä osannut odottaa, mutta niitä näin kauniin kasan matkan varrella
Mietin, että onhan se kevät.....kyllä se on ja yleensähän valkovuokot kukkivat vasta noin äitienpäivän maissa.
Tänään satoi aamupäivällä valkoista taivaalta. No, onkos tullut talvi nyt kevään keskelle?.... Tosin iltapäivällä oli jo tuo valkoinen peite sulanut ja jäljellä vaan märkää ja kosteaa.
Aina ei näin hyvin mene pulullakaan. Viime viikolla juuri näin siinä paikassa, jossa aiemmin olen nähnyt rottia ja kauraryyniä....kynityn pulun. Mitä lienee pululle käyneet, mutta sulkasato oli siinä rinteessä.
Ensikohtaaminen viljelypalstalla oli komeaan fasaanikukkoon ja arkisemman väriseen fasaanikanaan. Jotain houkuttavaa näyttää viljelypalstalta löytyvän ja sitten joku ihmettelee, että varkaita on taas käynyt.
Jokseenkin saman aikaisesti näkyi erään palstan kupeessa iso rusakko apajalla. Meidät huomattuaan se lähti loikkaamaan, mutta ei pitkälle. Kulman takana se jo pysähtyi jatkamaan pututustaan ja näin saimme siitä kuviakin. Hyviä apajia näyttää olevan pellon pientareella palstalla.
Souda, souda sinisorsa. Kaksi kaunista sorsaa uiskenteli palstan kupeessa olevan puron rantamilla. Nekään eivät tykänneet kuvaamisesta, vaan pyrähtivät lentoon. Vikkelästi kävelin palstan toiseen päähän sillalle, josta arvelin ne jonkin ajan päästä tavoittavan. Mies ei kuitenkaan uskonut, että ne sinne asti tulisivat. Sanoi, että kyllä tullee ja sillalta jo näinkin parin tulevan minua vastaan. Sieltä sainkin paremmin kuvattua lintuja.
Välillä piti hieman rantautua ja sitten oli taas hyvä jatkaa matkaa. Aika kaunis tämä urospuolinen sorsa onkin.
Pellon laitamalla on puustoa, jossa tuntui käyvän kova kuhina. Siinähän on linnuille hyvät apajat viljelypalstan lähettyvillä. Mikäs sitä on ollessa, kun kesällä herukkapensaat ja mansikat alkavat punertua. Einestä on lähellä. Tämä rastas näytti vahtaavan viereisessä männyssä sijaitsevaa pesäänsä.
Västäräkistä vähäisen....eli kesä on jo aika liki. Nämä pikkuiset linnut olivat sen verran kaukana, ettei ihan tarkkaa kuvaa saanut kameralla. Jotain herkkua puistoalueen nurmiolta näytti kuitenkin löytyvän.
Vaikka stadissa asutaankin, niin on täällä luontoa ihan kotitalon nurkilla.
Metsässä näkyi vanhoja hirven jälkiä. Mökkimaisemissamme kuuluu olevan runsaasti hirvieläimiä, mutta harvoin niihin kuitenkaan pihapiirissä törmää. Tosin jälikiä kyllä on näkynyt toisinaan aivan tontin rajamailla.
Tällaisia kikkarekasoja saattaa metsässä kulkijan eteen tulla silloin tällöin...No mikäs meni, voi hirviä, sentään! Poikakin pikkuisena hirven marjametsässä nähtyään hihkaisi, että "kato äiti hevonen tuolla!" Arvatkaapa kumpi lähti ensin hirvi vai äiti+lapset??
Mökkimme rajamailla on avohakkuualue. Sieltä löytyi nämä jäljet. Siinä on hirven makuupaikka todennäköisesti.
JÄNIKSEN JÄLJILLÄ:
Tässä varmaan jo monelle tuttuja jälkijä. Jänis on ollut menossa tien yli omalle puolelle mökkiämme. Pihapiiristä löytyikin jälleen jäniksen papanoita. Onneksi ei ollut ylttänyt nakertamaan omena- ja muiden pensaidemme oksia pahemmin.
HIIRULAISEN JÄLJILLÄ
Tänä talvena ei pihapiiristä juurikaan löytynyt hiirien ja myyrien jälkiä. Tosin kauempana metsässä näkyi lumihangessa tällaisia pieniä käpälän jälkikä ja keskellä näkyi kuinka häntä on viistänyt mukana matkassa.
PELTOPYY TAI TEERIKÖ?
Tällainen kasa kuivahkoa kanalinnun kakkaa oli hiekkakuoppien laidalla. Todennäköisesti metsäpyyn tai teeren jätöksiä.
ILVES MAISEMISSA
Hieman pelottavan näköisiä jälkiä näkyi hiekkakuopilla kävellessemme. Aika tuoreita ilveksen jälkiä oli painautunut kosteaan hiekkaan.Jäljistä saattoi laskea kynsien määrän sekä anturoiden kuvion. Piti pälyillä ympärilleen, ettei kissa olisi väijunyt rauhanhäiritsijöitä. Emme kyllä nähneet kyseistä elukkaa. Taitaapi olla liikenteessä hämäräisempään aikaan. Tosin kuulin, että naapuriston kissat eivtä mielellään ole ulkosalla, eivätkä ulkorakennuksissa. Vaistoavat varmaan vihollisensa.
NÄITÄ TUNNITIMME:
Joutsenia näkyi ajomatkallakin seutukunnan isoilla pelloilla aterioimassa. Nämä kaksi joutsenta paistattelivat päivää naapurin pellon takalaidassa ja jotain herkkuja sieltä maaperästä taisivat löytää.
Kylällä parveili sankka joukko maalaisvaakkuja. Minut ja kameran nähtyään, vain kaksi rohkeinta jäivät hetkeksi ihmettelemään....kunnes nekin sitten häipyivät muille katoille raakkumaan.
Matkalla mökille päin. Lähinnä teiden oikeissa laidoissa oli enää lumikasoja
Kukkapenkeistä paljastui jo liljan alkuja
Muutama pieni kasa jäljellä enää luntakaan...
Matkalla (viimeisä mutkia) ei enää juurikaan lunta
Yllätys, yllätys...lankalauantaina satoikin lunta..
Lähistöllä tuulen kaatamia puita (näkyy juurimöykyt)
Taas on lunta tulvillaan. Siihen jäi haravointi kesken...
Pihamaa jälleen valkoisen vaipan peitossa
Lähes talvimaisemissa jälleen
Soi laulu joutsenien....pelästyivät valokuvaajaa....
Joutsenet lähtivät paremmille apajille
Tiistaina olikin taas merkkejä keväätä...leskenlehtiä
Näin paljon oli lunta mökillä vuosi sitten huhtikuussa....saahan nähdä mitä nyt on odotettavissa.
Tällaista näkymää tänään kävelyreitin varrella lähiössämme Helsingissä. Kyllä täältäkin luontoa löytyy:
Kyselin aiemmin tämän kuvan sijaintipaikkaa koillis-Helsingissä eli Malmilla. Malmin Polgara yritti kovasti arvata, mutta mieleen ei tullut aivan oikea paikka. Tosin samanlainen näytti hänen mukaansa löytyvän Kapteenskanmäeltä Tapaninvainiosta ja samat roskatkin kuulema oli siellä. No, tiedä häntä, mutta keskeisemmältä paikalta tämä, ei niinkään bunkkeri, vaan entis ajan kylmäkellari toden näköisesti.
Pitänee siis paljastaa tarkempi sijainti. Tämä Malmin virkistyskeskus sijaitsee kellaria vastapäätä. Kellari on Haaga-Instituutin parkkipaikan vieressä. Se on siihen jäänyt varmaan jonkun aiemman asutuksen jäljiltä. En itse kyllä muista neljäänkymmeneen vuoteen siinä mitään asutusta olleen.
Tämä vaalea rakennus on samalla puolella tietä ja hieman tästä Malmin suuntaan kävelytien kupeesta kellari löytyy. Siellä päin kukijat, katselkaapa linjurin ikkunasta....kyllä se näkyy. Itse en tarkalleen tiedä muuten mitä tämä rakennus sisällään pitää? Kuka tietää?
Helppoahan se on ikkunan sisäpuolelta kuvata, kun ei tarvitse mennä tuonne ulos pällistelemään.
Eilen kävin taas keilaamassa miehen kanssa. Tämä oli neljäs kerta. Tosin sitä pitää vähän varoa myös tuota osteoporoottista luustoa, joten ne kierrot eivät ole oikein hyvästä. Väliäkö sillä heittotyylillä sitten on, vaikka ei heittäisikään niin kuin ne ammattilaiset tai alan harrastajat. Viereisellä radalla oli pari mietä keilaamassa ja kyselimme heiltä aina hieman tietoa pisteiden muodostumisesta. Kivaa oli kuitenkin kolmen naisen porukalla harjoitella ja kisailla keskenämme. Ensiviikolla emme pääsekään, kun lähdetään Ruotsin risteilylle. Toivottavasti silloin ei ole tällaista myrksyä.
Eli kannattaa käydä Polgaran sivuilla lukemassa tai...
Susu Petal on kuvannut myös kaunista Helsinkiä ja sen kaupungin osia. Sieltäkin löytyi tuttuja paikkoja.
Ritan sivulta löytyi useampikin kuva omasta tutusta kaupungin osasta.
Omalta osaltani kyselen paikallisilta, että kukas tietää missä tämä "Mörrimöykyn kolo" sijaitsee kotiseudullani? Tämä ei ole mikään kilpailu, mutta kysympähän minäkin?
Meinasit varmaan kysyä, että uskonko minä Joulupukkiin? Tottakai uskon....onhan se olemassa, onhan? Meidän joulukyläpaikaan on ainakin "tilattu" pukki piipahtamaan.
Ilmatieteen Laitoksen sivulta voit selailla paikallisia säätiedotuksia.
Luupaavasti lunta...
Ensin on ollut pakahtuva tuska ja sen jälkeen vuosien saatossa tuska muuttuu hiljaiseksi kaipaukseksi ja ikäväksi.
Tänään kävimme miehen ja äitini kanssa Malmin hautausmaalla viemässä kynttilöitä isän, isovanhempien, sedän, serkun ja vanhalle sukuhaudalle, jossa ei enää ole ketään käynyt vuosiin. Laitan aina yhden kynttilän myös heille, vaikka en ole heistä suurinta osaa ikinä itse tavannut, sillä ovat kuolleet jo paljon ennen minun syntymääni.
Rauha isän muistolle...
Hautausmaalla oli tosi kesyjä oravia...kurre tervehtimässä isäntää
Malmin kappeli
Oravalla puussa, marja oli suussa....
Verraten kuvaa ja katuosuutta, niin huomaan, että jo tässä ajassa on katuosuuskin peittynyt kokonaan lumesta, joten sitä kyllä saadaan todennäköisesti tännekin.
Edit 1, klo 20:30
Kovin lyhyeen se talvi sitten täällä Pääkaupungissa lopahti. Kuntosalille lähtiessäni lumi oli jo sulanut vedeksi ja sateenvarjolla ei juurikaan ollut virkaa. Tuuli tempoi ihmisten varjoja mukanaan. Olin kuin uitettu koira päästessäni salille. Jokasäänsaappaillani tallustelin isoissa vesilätäköissä. Kuntosalin jälkeen piti vielä lähteä huuliolukukurssille korvaklinikalle. Ilma oli sellainen, ettei ihan vapaaehtoisesti olisi kyllä ollut liikenteessä, mutta pakko oli mennä sinne opettelemaan huuliolukua, sillä omaksi eduksihan se sitten kuitenkin on. Paluumatkalla näin roskiksen ratikkapysäkillä. Harmi kun kuvasta ei siinä tuiskussa tullut niin terävää ja kirkasta. Roskalaatikko oli kuitenkin tupaten täynnä erivärisiä ja erimallisia rikkinäisiä sateenvarjoja ja jokunen jopa roskiksen ulkopuolellakin. Laatikko oli auennut, kun se oli niin ahdettu täyteen. Tällaista ilmaa siis täällä pitelee. Tosin tuossa susirajan tietämillä on ollut hieman enemmän lunta ja jonoksi asti autoja. Tänään on kuulopuheiden mukaan jopa ollut runsaasti ulos- ja peräänajoja. Räystäät "tippuvat" ja vesi sen kun lorisee.
Avonainen roskalaatikko ratikkapysäkillä ja sisältönä rikkinäisiä sontikoita
Niin paljon lunta...kaikkialla lunta vaan...
Koska ulkosalla oli järin kylmää, niin lähdimme ajelulle kirkolle ja samalla kieppasimme kirppiksen kautta. Jotain pientä sattui matkaan. Osin täytekakun kuljetuskuvun parilla eurolla. Sitten hain Tokmannilta nro 10 puikot sekä nro 10 virkkauskoukun. Jos sattuu vielä vaikka tarvitsemaan. Olen huomannut että sieltä saa edullisemmin kuin Hesan marketeista.
Lauantai-ilta meni neuloessa ja virkatessa. Leivoinpa lämpimikseni piimäkakun sekä kermaviili-puolukkapiirakan. Saunoimme ja tuijottelimme telkkaria. Päätinpä tehdä vielä kesäisestä kaalista kaalilaatikkoa, jota kaksistaan voimme napostella vaikka kolmekin päivää.
Sunnuntaina-aamullakin lunta oli tihuttanut vielä entisestään. Pakkastakin oli aamusella noin viisi astetta. Talvi se on tuloillaan. Tosin tämä lumi varmaan ehtii vielä sulaakin, mutta talven merkki se kuitenkin on. Sunnuntaina laitettiin havuja ruusupuskien ja bionien tyviin, jotta pakkanen ei niitä kaikkia tappaisi. Mökkikin piti järjestää talvikuntoon sisältä. Lisäksi sauansta piti tuoda kotiin ylimääräiset tavarat. Toivottavasti hiirulaiset eivät tänä talvena nakertele tavaroitamme siihen tahtiin kuin viime talvena.
Toimme tulessamme toisen jääkaapinkin kotiin, sillä joulun maissa tulee aina pulaa kylmätilasta, kun ruokapöytään tepsuttaa tuo sortin sakki jälkipolvineen. Viedään sitten kesäksi jääkaappi taas maalle, jos on tarvis.
sataa, sataa ropisee...
Matkasimme kirkolle 30 km matkan, jossa kävimme (missäs muualla tietenkään, kuin...) kirppiksellä. Sieltä ostin kolmet eri kokoiset ja mittaiset kierrepuikot, sillä niillähän on nykyään käyttöä. Paikallisesta Tokmannin liikkeestä ostin naapurin emännälle tarkoitetun irtopohjaisen kakkuvuoan syntymäpäivälahjaksi. Käytiin visiitillä miehen kaverin luona ja sitten suunta mökille. Tosin tuo vesisadekin oli jo laantunut ja aurinko paisteli kauniisti jälleen, joten haravointi todellakin odotti. Poikkesimme viemässä tuon "synttärilahjan" naapuriin, jolloin selvisi, että emäntä oli juuri edellisenä päivänä ostanut aivan samanlaisen kakkuvuoan (siitä meinaan oli ollut jo vuoden verran puhetta). Minkäs sille sitten teit. Sanoin ettei vuokaa tarvitse ottaa ja sille varmaan käyttöä löytyy joko itselläni tai tyttärellä. Lupasin sitten ostaa tilalle kuivakakkuvuoan. Mulla voi olla käyttöä useammallekin irtopohjavuoalle, mutta joku ei tarvitse kuin yhden ainoan.
Mies lähti naapurin kanssa laskemaan verkkoja ja minä se jäin haravoimaan niitä lehtiä. Työ tuntui äärimmäisen raskaalta ja selkä kun ei tykkää oikein näistä (kielletyistä) kiertoliikkeistä. Tuntui tosi turhauttavalta haravoida...juuri kun oli saanut yhden kulman haravoitua, niin reipas tuulenpuuska ja piha oli jälleen lehtiä tulvillaan. Kalamiehetkin saapuivat ja mies kuskasi läjiäni kompostiin. Vihdoin oli pakko luovuttaa.
taas lehdet putoo....
Tässä on vielä sitä osaa, jota emme ehtineet haravoimaan. Pihapiiri näytti kyllä kauttaaltaan tällaiselta. Takaosassa tonttia on monta haapaa sekä koivua. Lehtiä on edelleen puissa pilvin pimein ja ne kaikki kyllä todennäköisesti tippuu sieltä syksyn mittaan pihamaalle....huh-huh-huijakkaa.
Pihamaa haravoinnin yhteydessä
Tältä pihapiiri näytti seuraavana aamuna
Jos metsään haluat mennä nyt....
Sieniä näyttää kasvavan sateen jäljiltä pitkin pihapiiriä. Tosin näyttää kyllä olevan mitä todennäköisemmin syömättömäksi kelpaamattomia sieniä. Olisiko sitä valkoista kärpässientä taustalla tai ei ainakaan mitään, mikä houkuttaa keräämään. Tontilla on aika paljon sallalikkoa ja siten sinne kai noita sieniä tulee. Kiva astua pihanurmella johonkin liukkaaseen tahmeaan sienikasaan, yök.
Mikäs sieni se tämä on? Joskus on voinut olla vaikka varvassientä....
Tällainen sieni...ei kun vanha varvastossu kasvoi tontillamme maantien kupeessa. Lieneekö jäänyt sinne mullan alle vai onko se vanhaa "kompostia". Nyt tämä luonnonoikku sai paikan mustasta jätesäkistä. Pikkuhiljaa bongailen kaikennäköistä ja sitä mukaa sitten ne joutuvat sinne minne ne alunpein olisi pitänyt kuulua. Ikää tuolla varvastossulla on arvioni mukaan n. 20-30 vuotta.
Pihapiiri tuli haravoitua, lukuun ottamatta niitä lisää tippuneita lehtiä. Väliajalla neuloin pääkallolapasta, saunottiin, syötiin ja kahviteltiin. Lisäksi piti omena-, kirsikkapuut sekä kultasadapensas suojata jyrsijöiltä verkoilla ja oksasuojilla. Lisäksi korjasimme pihakeinun sekä muut pihakalusteet talvisäilöön. Pihapiirin pikkuotukset sekä patsaat menivät jäähylle varastoon, ettei pakkanen niitä turmele. Vielä riittää ainakin yhdeksi viikonlopuksi hommia mökillä. Pitänee miettiä miten jemmaisi puutarhatuolien päälliset, jotta ei hiirulaiset tee pesäänsä niihin tänä vuonna. Viime keväänä meni yksi päällisistä tunkiolle. Tällainen viikonloppu tällä kertaa ja lämpöasteita oli ulkosalla eilen alle 7 astetta. Pakko se vaan on hyväksyä, että syksy tulee ja talvi sen perään. Ei sille mitään mahda.
Kesän alussa laitoin joulukaktukseni ( vai onkohan se syyskaktus) ulos parvekkeelle roikkumaan ja unohtumaankin. Vettä se sai, milloin joku sattui muistaa antaa sitä. Syyskuussa sitten otimme sen takaisin sisätiloihin. Muutaman viikon keittiössä katosta roikuttuaan alkoi kaktus kukkimaan kauniita aniliinin punaisia kukkia. Harvoin meillä kukat kukkii...taitaa kuolla ennen sitä vaihetta. Täällä on niin pimeää alakerran asunnossa, kun sisäpihalla on korkea koristepensas, jota kiinteistö ei ole ainakaan kymmeneen vuoteen leikannut lainkaan. Se on sellainen piikikäs pensas, jossa on violetin vivahtavat lehdet ja kloriitille haisevat kukat, ainakin omasta mielestäni. Pimentää vaan ikävästi huoneistoa ja siten ei kukatkaan viihdy täällä.
keittiön komistus, oliskos syyskaktus
Tänään on satanut ainakin pääkaupunkiseudulla taivaan täydeltä. Olikin hyvä siinä mielessä, ettei menty mökille jos sielläkin on ollut yhtä raju ilma kuin täällä. Kauniita syksyn vaahteran lehtiä noukin synttärikemuilta tullessani parkkipaikan kupeesta.
Syksy repii puita....
Pian kuitenkin kotiin päästyämme alkoi ukkonen jyrähdellä ja pian taivaalla näkyi salamointia aivan asuinalueen päällä. Tällaista rajua ukonilmaa ei ole kohdalle sattunut tänä kesänä. Ukkosenilmoja on kyllä maalla ollut, mutta ei aivan näin kovaa jyrinää ja salamointia.
taivas salamoi...
Sattumalta onnistuin yhden rajun salamaniskun tallentamaan kamerallani. Tosin taivas on niin vaalea, mutta kuvassa näkyy makuuhuoneen ikkunasta nappaamani salaman isku. Onneksi nyt iltaa myöten on sade pikkuhiljaa hellittämässä ja ukkonen häipynyt ehkä muille maille.
Eilen iltasella ennen puolta yötä kotiuduin viiden päivän ruskaretkeltä Ylläkseltä.
Matkaa lähdimme 18 hengen seurueella alkuviikosta eli maanantaiaamusella kukon laulun aikaa. Tosin yöuni jäi hyvin lyhyeksi, kun matkatavarat olivat vielä pakkaamatta viikonlopun vertaistukikoulutusmatkan jäljiltä. Ehdin nukkua noin kolme tuntia, kun herätyskello pirisi ja kutsui matkaan. Sain kyydin rautatieaseman liepeille, josta tilausajobussillamme oli määrä lähteä. Matkalaisten määrä on jonkin verran supistunut alkuperäisestä määrästä, joten meillä oli reilusti tilaa valita bussissa tuplapenkit. Matkaan oli varattu käsitöitä, lehtiä, ristisanatehtäviä ja mutusteltavaa sekä juotavaa. Ensimmäinen pysähtymisetappimme oli Heinolan Tähtihovi, jossa nautimme aamukahvit. Sitten jatkoimme matkaa ja Viitasaarella poikkesimme lounaalla. Oulussa vaihdettiin kuskia ja jatkettiin matkaa Ylläkselle. Perillä olimme noin klo 20 maissa. Olihan matka ollut aika rankka, mutta silminhivelevän kaunista ruskaa oli ihana seurata matkankin varrelta. Ensimmäiset porot olivat nähtävyys. Majoittauduimme hotelli Saagaan.
Ensimmäisenä päivänä retkeilimme Luontokeskus Kellokkaassa Äkäslompolossa. Onneksi meillä oli linja-auto kuljettajineen koko ajan käytössä, joten matkan teko onnistui mielihalujemme mukaan.
Äkäslompolosta Kellokkaan luontokeskuksesta lähtevä luontopolku
Äkäslompolossa käytiin myös Jounin kaupassa sekä Mailan putiikissa. Mailan putiikista tarttui mukaan jotain matkamuistotavaraakin. Ostin ainakin poronluuvartisen sokerilusikan. Kortteja tuli ostettua runsaasti mukaan ja lähtetinkin niitä läheisilleni.
Hotelliin palattuamme teimme pienen kävelykiepin pienellä porukalla lähtimaastossa. Tunturille sentään emme yrittäneet kavuta. Eihän se näin vaivalloiselta porukalta olisi ehkä onnistunutkaan. Oli hienoa ihailla ruskan värjäämää maisemaa ja bongata jokunen porokin metsäpolun varrella.
Yllästunturia sumun lomasta
Tosin porot eivät olleet ensin oikein yhteistyössä kanssani eli eivät olleet halukkaita poseeraamaan kameralle. Kuitenkin onnistuin kuvaamaan niitä edes jonkin verran.
Poro metsässä
Ruskanloistoa mutsikanvarvuissa
Luonto oli sanoinkuvaamattoman kaunista. Jospa voisin kaikki kauniit kuvat teille tässä esittää. Marjanvarvut ja kanervat sekä juolukanvarvut ym. luonto hehkui punaista sävyään ja lehtipuut loistivat keltaista väriään. Luonto oli kauneimmillaan. Ne ihanat tunturijonot ja korkealta siintävät järvimaisemat...kunpa sen osaisi sanoiksi pukea. Luontoretkeltä palattuamme päätimme mennä pienelle päivänokoselle. Niinpä uni tuli pian ja parin tunnin päästä sitten heräsimme ja huomasimme, että oli jo ilta tulossa. Pientä jaloittelua ja kävin tanssiravintolassa katsastamassa pohjoisen tanssitunnelmaa. Tosin hotellissa ei ollut kauheasti väkeä ja vientiä ei harmiseni piisannut illalla. Omassa porukassa meillä oli kyllä muuten hauskaa.
Keskiviikon aloitimme allasjumpalla. Sitten aamupalalle ja matkaan Kolariin tutustumaan Wood Jewelin käsintehtyihin puutuotteisiin. Ostin itselleni puustatehdyt pinkit korvakorut ja miehelle toin tuliaisiksi selviytymisvälineet eli pullonavaajan, jossa oli mukana tulentekoon tehty hiontatikku, jolla saa raapaistua luonnossa tulta pullonajaajaa apuna käyttäen. Hieno idea. Käytiin matkalla myös Kolarin vanhassa puukirkossa, mutta vain ulkopuolelta, sillä se oli suljettu. Ruotsin rajallekin meillä olisi ollut matkaa vain viisi kilometriä...tosin emme käyneet.
Wood Jewelin puukkoja
Paluumatkalla ihailimme näköalamaisemia. Pistäydyimme Pakasaivolla. Se ei ole aivo...vaan saivo (Paka-saivo, ei Pakas-aivo)
Rotkorinne...saivo, Pakasaivo
Illalla en käynyt tanssimassa, sillä edellisen illan kokemuksesta saattoi vain päätellä, että turhaan...aivan turhaan, sinne mennä aikaansa tappamaan.
Torstaina suuntasimme aamu-uinnin ja aamupalan jälkeen matkamme Ylläksen Viiniin ja Willaan. Saimme esittelytuokion, jonka lomassa saimme maistella tilaviinejä. Puodista saattoi ostaa mukaansa lampaanvillaa, huovutusvillaa, hahtuvalankaa, käsitöitä sekä tilaviinejä. Itse ostin kerän hahtuvavillaa sekä kolme eriväristä vyyhtiä lampaanvillalankaa.
kasvisvärjättyjä lankoja sekä lampaanvillalankaa
Ylläksen Viinistä ja Willasta sunnistimme Kaukoseen Reidar Särestöniemen museoon. Särestöniemen museo oli mielenkiintoinen paikka. Siellä tutustuimme uuteen työpajaan, ateljeeseen sekä hänen synnyinkotiinsa. Esillä oli näyttäviä taidemaalauksia. Samalla ihailimme rakennuksia ja niiden sisutuksia.
Reidar Särestöniemen työpaja ja asuintalo, jossa hänen käsiensä kautta valmistui hienoja taide-teoksia
Torstaisen matkan päätteeksi jatkoimme ylimääräiselle retkelle katsomaan Levitunturia. Matkamme johti linja-autolla Levitunturin huipulle. Huipulla tuulee....olimme lähempänä " taivasta" kuin saatoimme sillä reissulla ollakaan. Näkymät olivat mahtavat. Tunturit ja taivas siintivät sinisinä ympärillämme.
Levitunturin laella nuuhkimassa kylmää ilmaa
Paluumatka hotelliin saattoi alkaa. Vielä poikkesin hotellin naapurissa olevaan tuliaispuotiin ja nyt sai riittää tuhlailu tältä reissulta. Lounas odotti ja sitten valmistautumaan iltarientoja varten. Hotellin tanssiestradille oli luvassa saapua tangokuninkaallinen Saska Helmikallio orkestereineen. Sattuipas vielä somasti. Siinä hotellin eteisaulassa seisoessani tämä komistus saapui orkestereineen areenalle. Sainpa sopivasti houkuteltua hänet kirjoittamaan lähetettävään postikorttiin nimmarinsa. Postikortti lähti ystävättärelleni, joka oli estynyt tulemaan ruskaretkelle...mahtaa naama levähtää kun saa postikorttiterveiset itse Saskalta. Samalla kyllä oli oma lehmäkin ojassa...sain nimmarin itselleni ostettuun Lapin korttiin.
Illalla kokoonnuimme osalla porukastamme kuuntelemaan tangokuninkaallisen esitystä. Musiikki oli tangofanille mieleistä ja Saskan ääni oli upeaa kuultavaa. Tällä kertaa jopa onnisti tanssilattiallekin pääsyssä. Illan lopussa elämäni tilaisuus... Pääsin valokuvaan Saska Helmikallion sekä laulaja Eija Kantolan kanssa. Olipa kiva ylepeillä kotiinpaluumatkalla muille seuralaisille valokuvasta.
Kotimatkalle lähdimme perjantaiaamusella klo 9 maissa. Matka jatkui Pelloon, jossa pysähdyimme Anu Pentikin Viherässä Pysäkissä. Kulkijoiden keitaasta löytyi vielä mielekkäitä putiikkeja. Ilman vaaleanpunaista lippistä ja vaalenpunaista paitaa, jossa luki "salarakas"...ei voinut palata kotiin. Matkaa jatkettiin Ouluun, jossa lounastimme hieman Oulun eteläpuolella ja vaihdettiin matkalla kuskia. Sitten vaan leppoisasti matka jatkui Helsinkiä kohti. Matkan aikan tuli kerittyä kolme vyyhtiä lankaakin kämppäkaverin kanssa. Näin tuli matka hyödynnettyä hyvin. Lisäksi virkkailin mennen ja tullen Lastenleipurin Salomonin solmuhuivia. Tosin työ piti jättää siinä vaiheessa kesken, kun lanka loppui. Matkan varrella kun ei ollut sellaista putiikkia, josta olisin saanut samaa lankaa lisää. Enhän voinut lähteä ostoksille kun pysähdyimme vain ruokapaikkoihin. Hyvään vaiheeseen kuitenkin virkkuutyö sitten päätyi ja lähiaikoina työkin varmaan valmistunee.
Ylläksen ruskaretki oli antoisa ja mieleen jäävä näin ensikertailaiselle. Uskallan täten suositella sitä muillekin. Oma auto tai linja-autokyyti on kyllä eduksi matkalla. Karhuja ei näkynyt, mutta mökkikylässämme on kuulema ollut viikolla Karhu kylässä lähietäisyydellä, hui kauhistus.
Huomenna aamusella lähden Musilin eli Munuais- ja Maksaliiton valtakunalliseen vertaistukikoulutukseen Vesalan Leirikeskukseen Jyväskylän liepeille. Aamulla (hoh-hoijakkaa) on aikainen herätys ja pääsen liftikyydillä perille. Matkantekoon lähdemme aamusella jo klo 6. Käsitöitä vain matkaan ja menoksi. Vertaistukikoulutuksen teemana on Ilo. Naurujooga kouluttaja saapuu paikalle. Saas nähdä kuinka hauskaa meillä siellä on. Koulutuksen päälle perjantaina on vielä työryhmämme kokous. Lauantaina sitten puolenpäivän maissa koulutustilaisuus päättyy ja lähdemme suunnistamaan kotia kohti. Pääsen kyydillä Joutsaan, josta mökille sitten miehen kyydissä. Sunnuntaina sitten palaamme takaisin pääkaupunkiseudulle. Kiiruusti pakkaamaan matkalaukkua maanantai-aamuiselle Ylläsjärven reissulle. Majoittaudumme siellä Hotelli Saagaan. Pitkä matka on Ylläkselle...pitkä sinne on tie. Aamusella ahtaudumme linja-auton kyytiin ja perillä pohjoisessa olemme n. klo 20 maissa. Salomoninsolmutarvikkeet mukaan ja yritän ahkeroida matkalla Lastenleipurille lupaamaani huivia.
Miten ihmeessä voinkaan taas olla ilman nettiä koko viikon ja ennen kaikkea ilman teitä. Oikein hauskaa viikonloppua sekä ensiviikkoa teille kaikille. Olkaahan ahkeria...mitä sitten ikinä keksittekin tehdä! Hui, pitäisikö mun ottaa ihan toppatakkikin mukaan...siellähän on jo lunta tuiskuttanut viikolla. Kylmää kai, mutta odotan sitä ruskaa josta niin paljon puhutaan. En ole aiemmin käynyt siellä pohjoisessa päin. Kerron sitten teille lisää palattuani reissuilta.
Viikonloppuna käsityöt jäivät päiväajaksi katkolle ja lähdimme kävelylle. Sattumoisin eksyimme tattiapajalle. Ikinä aiemmin en ole herkkutatteja kerännyt, mutta matkan varrella tuli naapuri vastaan sienisaaliinsa kanssa ja siinä sitten ihmettelin ja tutkailin niitä herkkutatteja ja totesin metsän laidasta löytäneeni aivan saman näköisiä sieniä. Tosin sienikoria ei ollut mukana, joten kannoimme ne lippalakissa ja käsissä kotimökille. Piti kyllä vielä käydä tarkistuttamassa saaliinsa naapurilla, joka on varsinainen sieniasiantuntija. Herkkutateiksihan ne paljastuivat. Naapuri oli menossa Dalla Vallen sieniautolle omiaan myymään. Sieniauto kerää paikallisten poimimia sieniä kulkureitiltään ja I-luokasta maksetaan 4 e/kg, II-luokasta maksetaan 2 euroa/kg ja kolmosluokasta vain 0,50 euroa/kg. Voihan niistä pienoisen summan saada, jos niitä on kerännyt kilotolkulla, mutta omasta saaliistani sain 1, 20 euroa. Saahan sillä tietenkin puoli kerää käsityölankaa ja mummon markoissa tuo summa onkin jo 7 mk 20 p, hihii.
Herkullisia tattiaisia...
Dalla Valle Oy:n tattiauto kierroksella
Sunnuntaina sitten löytyikin paljon enemmän noita tatteja ja komea metso kuikuili sienimeträtien varrella tuloamme ja pyrähti sitten metsikköön vauhdilla. Tuoreita hirven jälkiä oli paljon metsäautotien varrella. Olivat käyneet nuolemassa suolakiveä metsän laitamalla. Onneksi ei tulleet meitä vastaan. Muistui taas mieleen edesmennyt marjareissu Snappertunassa vuosikymmeniä sitten, kun silloin pieni poikani näki puolukkareissulla pusikossa ison hirven ja kiljaisi "katso äiti, hevonen". Ei siinä paljoa ehditty katsomaan vaan lähdettiin juoksujalkaa tielle päin. Tuntui se iso otus sen verran kauhistuttavalta pöpelikössä, joten päätimme poistua vähin äänin takavasemmalle.
Sunnuntain tatit siivottiin ja tuotiin tuliaisina tyttären perheelle. Niistä varmaan on sitten kotikokki loihtinut jotain herkkuja tai ainakin loihtimassa.
kanttarellejako eli keltavahveroita vaiko valevahveroita ?
Sunnuntaina lisäksi löysin "kanttarelliapajan". Tosin jäin sitten miettimään, että onkohan nämä sitten varmasti niitä herkullisia kanttarelleja eli keltavahveroita? Osa oli vaaleampia, osa tummempia, osassa lakin reunat olivat kääntyneet alaspäin ja osassa ylöspäin. Osassa oli tummempi jalka jne. Luin netistä Sepon sienioppaasta, että on olemassa "valevahveroita" sekä niittyvahakkaita. Mistäs nyt sitten tiedän, että onko nämä niitä oikeita kanttarelleja vai valevahveroita? En ole mikään sieniasiantuntija ja tähän mennessä en ole juuri syönytkään muita sieniä kuin vain kanttarelleja.. Niitä en ole lähes koskaan löytänyt kuin viimekesänä erään vanhan metsäautotien varrelta sammaleiden ja heinien välistä.
Kannattaisikohan nämä kuitnekin sitten heittää tunkiolle vai uskallanko tehdä näistä "kanttarellikastiketta"?
No, vihdoinkin sitä sadetta saatiin ainakin tänne Etelä-Suomeen. Sitä näyttää tulevan taivaan täydeltä. Piti heti mennä sisäpihalle ihmettelemään ja katsomaan, että onko tämä totta...nyt sataa. Se on kuin musiikkia korville. Yleensä sitä marissee, että taas pitää sataa ja ei vaan jaksa aurinko paistaa. Nyt kun luonto on aivan kuivumispisteessä ja isot puutkin huutavat vettä, niin voi vain iloita vesisateesta. Mukavampaa mennä viikonloppuna mökillekin, jos vai kaivoon olisi saatu sen verran vettä, että saunomaan päästäisiin. Toki toivoo kasveille ja omenapuillekin hieman vettä.
Vettä tulee kuin saavista kaataen
Harvinaista "herkkua" eli vesisadetta
Ilmakin varmaan puhdistuu ja kitkerä savunhaju haihtuu vesisateen myötä. Aamuvarhaisella kun heräsin, niin oli aivan pakko laittaa ikkuna kiinni, kun savun haju tunkeutui kurkkuun ja tuli päätä särkevä ja yököttävä olo. Vielä päivän mittaankin tuo savunhaju tuntui sisällä ilmastointikanavien kautta. Toivotaan, että näitä vesisateita riittää sinne paloalueillekin. Hyvää päivää vesisateineen lupasi Pekka Pouta. :)
Palasin tänään Siuntion Hyvinvointikeskuksesta neljän päivän kuntoutuskurssilta. Hyvinvointia oli tarkjolla kuntoutujille, mutta lähistön luonto ei voinut niinkään hyvin. Alueelle oli rakennettu ns. pitkospuita, jotka johdattivat upeille näkymille ja luontoon. Eiväthän ne todellisuudessa oikeita pitkospuita olleet, vaan vahvempirakenteisia kulkureittejä, jotka mahdollistivat myös liikuntarajoitteisten liikkumisen alueella. Tosin tämän kesän kuivuus oli koetellut luontoa. Eräin paikoin mustikoiden varvutkin oliva ruosteenruskeita ja kasvit kuivuuttaan kellastuneet veden puutteessa.
"Mull on jano..."
"On vain pitkospuut..."
Mustikanvarpuja kallion takaosassa ja muuta "vihreää" kasvillisuutta, joka on saanut uuden värityksen
Mustikkasatoa
Löytyihän niitä mustikoitakin toisesta rinteestä, mutta ei niistä olisi ollut iloa kenellekään. Marjat olivat pieniä kuin nuppineulan nupit ja kuivahtaineita käppyröitä. Luonto huusi joka puolella vettä.
Poika ja tyttöystävä olivat lähteneet mökille. Kaivo oli ammottavan tyhjä, vaikka onkin lähdepohjainen. Pihakukista ei ollut kuulema enään mitään juuri jäljellä. Ostamani jalokärhön taimetkin olivat kuivahtaneet, vaikka pari viikkoa aiemmin niissä oli ollut useita nuppuja. Nyt oli kaariporttini juureen istutetut taimet kuivuneet ja toisessa jossa oli vielä ollut eloa, niin joku ötökkä oli senkin vähäsen vihreän kasvillisuuden käyttänyt ravinnokseen. Onkohan ensi kesänä enää odotettavissa puutarhan kukkaloistoa ja marjasatoa? Olisipa lämmintä, sitä huokaa koko kesän, mutta kohtuus kaikessa ja nyt kyllä saisi jo sataakin.
