Maanantaista riittää kerrottavaa ja näytettävää, joten tässä vielä viimeisimpiä kuvatuksia Töölönlahden elämästä.



Joutsenten ja kalalokkien kanssa kilpaa saalistivat myös tiirat. Ne vaanivat sillan alla ja kaiteella pienen putouksen kohdalla kalasaaliita. Yksi, kaksi, valmiina...paikoillanne, Hep!



Sorsapariskuntakin oli päiväuinnilla. Tässä sinisorsa pähyilee rantakivetyksen päällä.



Suu kii sorsa, nyt sukelletaan. Tässä naaraspuolinen aterioimassa, vai onkohan  naamapesun paikka?



Rannan ruohikossa oli yksinäinen sinisorsa, jolla ei näyttänyt olevan ystävää.



Kävellessäni rantatietä, kuulin rantaheinikosta kummaa ääntelyä ja tällaisia lintuja siellä näin. Nämä ovat niitä valkoposkihanhia ja pariskunnalla näytti olevan muutama pieni karvapallo-poikanen mukanaan. Olivat jotenkin niin hellyyttävän näköisiä.



Vähän edempänä oli monta valkoposkihanhea. Ne näyttivät kovin uljailta, isokokoisilta linnuilta myös. Niillä näytti olevan hauskaa vedessä, kun sellainen loiske ja läpse kävi. Vesi pärskyi niiden siipien alla ja välillä piti kovin siipiään levittää.



Mietin, että ei olisi varmaan kiva olla lintukaan, kun jatkuvasti pitäisi kuopia itseään nokalla ja sukia sulkiaan. Hanhilla ja joutsenilla näytti olevan jotain yhteistä, ainakin tämä sukiminen ja välillä näytti siltä, ettei niillä olisi ollenkaan päätä. Se oli helppo piilottaa tuonne siipien alle piiloon.

Harvoin tarjolla tällaista iloa, että linnut ovat melkein kosketusetäisyydellä. Niiden touhuja oli mukava seurailla. Maalla ei siedä lintujen lähellekään mennä, kun jo pyrähtävät lentoon. Kaupunkilaislinnut ovat selvästi sosiaalisempia.

Maantantain kotiseutukierroksella kuvasin Töölönlahden rannassa kahta kaunista joutsenta pitkän tovin. Tässä muutamia otoksiani. Kannatti siis lähteä kävellen keskustaa kohti. Muuten nämäkin kaunottaret olisivat jääneet näkemättä.



Rantakiveyksillä oli varmaan mukavaa nauttia kesäisestä kauniista päivästä.



Välillä piti kuulostella tarkkaavaisena, mitä ympärillä tapahtuu...valmiina lähtöön, tiukan paikan tullen.



Sitten kalalokki tuli hieman liian lähelle saalistamaan, joten joutsenella näytti olevan jotain mielessään ja lokki lähti kiveltä lentoon.



Toinen joutsenista kurkotteli pitkää kaulaansa. Tällainen on sitten kai se niin sanottu "joutsen kaula".



Sitten piti hieman välillä tuulettaa.



Kaksin kuitenkin aina on kaunehimpi.

Tähän sopii hyvin J.L. Runebergin kirjoittama Joutsenruno.

Pilvien rusko reunalta,

Lens’ joutsen riemuissaan,

Ja istu virran rannalla,

Ja lauloi iloissaan.

Pohjolasta hän lauleli,

Kuin siell’ on kaunoinen,

Kuin päivä siell’ unoutteli,

Ett’ mennä levollen.

Kuin siimes siell’ on herttainen,

Suojassa koivujen,

Kuin joka laks’ on kultainen,

Ja raitis aaltoinen.

Kuin äärettömän suloista,

Siell’ olla ystävä,

Siell’ uskollisuus kukoistaa,

Ja sinn’ on rientävä.

Näin kaiku aallolt, aaltoilen,

Ylistys-äänensä,

Sukelsi kultans’ rinnallen,

Näin oli virtensä:

”Jos ei elämäs’ onnesta,

Saa vuodet sanella,

Sait pohjan virrall’ rakastaa,

Kesässä laulella!”

Eilen aamupäivällä piti lähteä laboratoriokäynnille Keskussairaalaan. Siellä näytti olevan vain yhdessä vastaaottopisteessä alkuunsa yksi hoitaja, ottamassa näytteitä vastaan. Aina joutuu jännittämään, että mitenkä osaa suhteuttaa aikansa siten, että lääkeainepitoisuus otettaisiin juuri oikeaan aikaan eli kahdentoista tunnin päästä siitä, jolloin iltalääkkeet on otettu. Labrassa kun ei näy hoitajia mailla halmeillakaan, vaan kaikki ovat lukkojen takana ja valotausta voi lukea oman vuoronumeronsa. Onneksi tällä kertaa ajoitus meni nappiin, sillä jossain vaiheessa henkilökuntaa tuli lisää koppeihin ja homma lähti rullaamaan.
Itselläni on tapana käydä aamukahvilla näytteidenoton jälkeen ja niin tein tälläkin kertaa. Sitten päätin lähteä kotia kohti.

Joutuisin matka on kulkea poikittaisliikenteellä Pasilaan. Näytti siltä, että joutuisin odottamaan bussia kymmenisen minuuttia, joten ajattelin lähteä ratikalla. Sekin livahti nokkani ohitse, joten otin seuraavan vaihtoehdon käyttööni. Ajattelin mennä jäähallin pysäkiltä bussiin. Matkalla muistui, että piti käydä apteekissa ostamassa verenpainelääkkeet, joten siinähän sekin olisi ihan matkan varrella. Sitten ajattelin poiketa UFF:lla, jossa harvemmin viitsin käydä. Ostin yhden puseron sieltä. Käväisin vielä Pelastusarmeijan kirpparillakin, mutta ei mitään edullista ja ostettavaa. Enpä enää viitsinyt kääntyä jäähallin suuntaan, vaan otin seuraavan vaihtoehtosuunnitelman käyttööni. Lähdin kävelemään Oopperaa kohti, jonka vierestä pääsisin myös bussilla kotiin. Tuli mieleeni kiertää Helsingin Olympiastadionin kautta, kun niillä main ei ole tullut taaperreltua vuosi kausiin. Kamerahan on aina matkassa ja voisin kuvata tuon tornin.



Samalla kun tätä Olympiastadionia kuvailin, niin päätin tervehtiä myös Paavoa. Siinä se oli kuten ennenkin, matkaa tekemässä.


Paavo Nurmen patsas

Paavon luota päätin kiertää Mäntymäen laidasta katomaan punaista tupaa. Siinä on ennen muinoin asunut entisen naapurini sisko ja nyt tämä rakennus on  Töölönlahden ulkoilukeskuksen  yhteydessä oleva  rakennus, jota nykyään vuokrataan kokoustilaksi.



Mikäpä se olisi tuollaisessa punaisessa mökissä asustaa, keskellä kaupunkia ja kulkuyhteydet, palvelut ja luonto olisivat ihan käden ulottuvilla. Harmi vain, ettei se ole enää asuinkäyttöön vuokrattavissa Siinä olisi oikein kaupunkilaisen unelmamökki.


Mäntymäen laitamaan oli istutettu pitkä rivi alppiruusuja. Voi, että ne olivatkin kaunita. Tuli mieleeni, että nyt on varhaan Rodot taas kukkeimmillaan Haagan Alppiruusupuistossa, jonne olisi kiva taas piipahtaa käymään. Kerran olen siellä joskus käynyt ja siellä on isolla alueella mitä kauneimpia alppiruusuja ja atsaleoja ehkä parhaillaan kukkimassa.

Enpä hennonnutkaan enää rynnätä bussipysäkille Oopperan luokse, vaan suuntaisin matkani kohti Töölönlahtea. Mietin, että mihin ihmeessä minulla olisi kiire. Kerrankin on aikaa kuvailla ja nauttia oman kotiseutunsa kauniista luonnosta ja nähtävyyksistä. Päätin viimein, että kävelen pikkuhiljaa Töölönlahden rantaa pitkin asemalle ja menen omia aikojani kotiin. Otan ilon irti tästä kauniista päivästä ja paikasta.
Heti alkujaan bongasin lahden poukamassa pari laulujotsenta, jotka olivat aivan muutaman metrin päässä rannasta. Siinä ne ottivat päiväkylpyjä ja joukossa uiskenteli sorsapariskunta sekä muutama naurulokki, jotka yrittivät napata lennosta kaloja pienen koskenjuoksun partaalta. Niitä oli ilo seurailla ja kuvata. Jähmetyin lahden poukamaan pitkäksi toviksi. Hieman kyllä arvelutti, että jos nuo naurulokit ruikkaavat vaikka niskaani, mutta onneksi pysyivät sen verran loitolla minusta. Noista lintuhavainnoista pitää kertoa ihan omassa jutussaan. Muuten tästä tulee oikea romaani ja eihän sitä jaksa kukaan lukea, vaikka tokkopa jaksaa tätäkään. Onnittelen, jos pääset loppuun asti.



Havaitsin rannan tuntumassa näitä keltaisia kurjenmiekkoja, joita keräsin joskus kouluaikoinani värikuvakasviooni. Silloin piti kesällä kerätä tietty määrä kasveja, prässätä ne ja muistaa vielä latinalaiset nimetkin ja kaikki kasvupaikat ja muut tärkeät tiedot. Nyt ei ole niistä mitään muistikuvaa. Muistan vaan, että tässä yksi keräämistäni kasveista. Kaunis tuo keltainen kurjenmiekka ja ehkä niitä saa ostaa kukkatarhoistakin nykyään.



Ehkä tutumpi on tämä sininen kurjenmiekka. Tälllaisia kasvaa meidänkin mökin kukkapenkissä. Siellä näyttivät vielä olevan nupuillaan, mutta rantakaislikossa nämä oliva jo täydessä kukassaan.



Hiljakseen jatkoin matkaani ja kuvasin kaikkea mahdollista mitä eteen tuli. Tässä näkymä Töölönlahdelle. Lahden ympäristössä on mitä kauniimpia rakennuksia ja monia turistikohteita. Tulihan räpsittyä noin 550 kuvaa,joten vain murto-osan pystyn teille esittelemään.



Etu-oikealla näkyy valkoinen rakennus eli Finlandiatalo. Siinä lahden päädyssä näkyy kaunis suihkulähde, joka pulppuaa vettä valtoimenaan.



Tuossahan olisi suihkua kerrakseen, mutta ei tuonne lahteen voi kyllä mennä uimaan. Tuo suihkulähde näkyy joka puolelta rantaa kauniina.



Näitä Linnunlaulun huviloita ihailin toiselta puolen rantaa. Ne ovat vallan ihanan näköisiä. Olisipa joskus kiva mennä katsomaan niitä hieman likempääkin.

Jatkoin matkaan ja jäin ihmettelemään kummallista ääntelyä ja rantakaislikossa näin joukon valkoposkihanhia ja joillakin hanhista oli matkassa poikasia. Sellaisia ruskeita karvapalloja. Hanhet pitivät omituista ääntelyä. Vastaani tuli myös runsaasti sorsia. Huomasin rantatien laidassa istuskelevan papparaien, joka syötti muovikassistaan leipää, jonossa oleville sorsille ja jokunen pulukin oli eksynyt jonoon. Siinä pappa heille leipää antoi ihan kädestä pitäen ja nämä citylinnut ovat näköjään tulleet jo niin tutuiksi ihmisten kanssa, että eivät pelkää mitään. Minun kameraanikin tulivat ihmettelemään, kunnes huomasivat, ettei se mitään syötävää olekaan.
Kiesin vielä rantatien mutkan, jonka varrella näin ison lauman valkoposkihanhia nauttimassa vesileikeistään. Niitä oli hauska seurata ja yllättävän upean näköisiä, isokokoisia lintuja nekin olivat.



Tässä vielä Linnunlaulun huviloita ihastelen vähän eri kuvakulmasta. Töölönlahden rantaiten varrella kukki monenmoisia kauniita ruusupuskia. Kyllä Helsingissäkin voi kaunista olla, näin kesäisenä päivänä.



Töölönlahden päädyssä, Finlandiatalon kupeessa, näkyi pienoisia purjelauttoja. Rannassa on kioski, josta voi vuokrata veneitä ja paikalla toimii myös purjehduskoulu.



Vastarannalta näkyi hyvin myös Linnanmäen huvipuisto ja uusi maaimanpyörä, jota en ole vielä päässyt testaamaan.
Pikkuhiljaa olin jo tulossa Aseman suuntaan ja kellokin näytti olevan jo iltapäivää kohti menossa. Olin tehnyt kotiseutukierrostani lähes nelisen tuntia. Mietin, että mitä kaikkea olisi jäänyt näkemättä, jos olisin valinnut toisin. Olisin mennyt kotiin ja kaikki tuo kauneus olisi jäänyt näkemättä. Tuntui tosiaan kuin olisin ollut turistina omassa kotikapungissani. Matkailu avartaa, vaikka menisi sitten vaan kymmenen kilometrin päähän tai poistuisi kotiovestaan ulkoilmaan.  Tällaisia jokapäiväisiä valintoja tehdässä, elämässä tulee kummia sattumia ja tapahtumia, jotka jäävät ikiajoiksi mieleen. Tämä päivä oli minulle iloinen ja mieleen painuva, vaikka olinkin ihan omassa seurassani liikkeellä. Ainakaan kukaaan ei hoputtanut, että nopeammin, olemme pikemmin perillä.



Tämä kaupunkikierron on hyvä päättää tähän kuvaan, jossa taustalla näkyy Helsingin kansallismuseon torni.

Junassa ihmettelin, kun sormet tuntuivat niin puutuneilta, mutta mikäs ihme se nyt olikaan kun yli 500 valokuvaa oli kortilla. Onneksi oli mukana tupla-akut sekä lisämuistia korttina.

Kotiin päästyäni hetken huilahdin ja sitten kävimme iltasella nauttimassa sen missatun hääpäivämme kunniaksi Kiinalaisen ravintolan herkkuja. Lisäksi tein maanantai-illalle vielä kääretorttulevystä mansikkaleivoksia iltakahvin kera, joten ihan onnistunut maantaipäivä. Tiistai menikin sitten sadetta pidellessä.

Toivottavasti pääsit matkaan, tälle Töölönlahden kierrokselle ja kokeilepa joskus tehdä se livenä. Aikaa kannattaa varata ja kamera matkaan. Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun asti. Tämä postaus meni uusiksi, kun tuli yksi virhenäpäytys ja arvaa harmittiko?

Lupasin antaa teille vielä kuvapläjäyksen viime viikonlopun luotokappaleista, joita mökkimaisemissa bongasin. Meillä oli kolme tyttöä mukana mökillä ja mumin Murusen kaverista oli hauskaa tehdä tarkempaa tuttavuutta joidenkin öttiäisten kanssa.

Launtaina oli sen verran mukavan lämmin päivä, jotta tytöt halusivat mennä kokeilemaan järviveden viileyttä. Toki otin taas kameran mukaan ja aika meni itselläni mukavasti, kun näin mukavia kuvauskohteita.



Mökkimaisemissa ei ole juurikaan näkynyt valkoposkihanhia aikaisemmin. Täällä eteläisessä osassa maata taas ne eivät ole niinkään harvinainen näky. Tällainen hanhi tepasteli uimarannan vieressä olevalla viljapellolla ja jossain kuvassani havaitsin myös naaraan tepsuttelevan siinä likellä.



Ihailin Suonteejärven välkkyvää pintaa ja ihan summassa kuvasin, näkemättä tuota juuri veden pintaa laskeutuvaa joutsenta. Sitten kun katselin kamerasta kuvia, niin vasta havaitsin tuon joutsenen ilmalaskun. Tuollaista en ole aiemmin onnistunut kuvaamaan. Olipa hauska sattuma. Tosin en näillä main ole edes joutsenia aiemmin nähnyt.



Aika pitkältä, rannasta, kuvasin tätä joutsenta. Tuossa kivellä on näköjään lokin pesä ja lokki suojeli poikastaan joutsenelta ja yritti härnätä sitä jatkuvasti syöksyen sitä kohti ja laskeutumalla veteen ja ilmaan sen edessä. Joutsen ei tuosta pelästynyt, vaan peitti välillä päänsä, kaulaa myöten veteen, jos lokki tuli liian liki.



Tämä oli mielestäni paras otos, kun joutsen pyrähtää tuonne veteen, kun lokki syöksyy sitä kohti takaa päin.



Sitten näytti lokki kyllästyvän ja jättävan joutsenen rauhaan. Joutsenkin oli jo matkalla toiseen suuntaan, mutta pian känsi nokkansa takaisin päin. Emme enää jääneet katsomaan kauanko linnut jaksoivat toisiaan kiusata.



Ihme ja kumma, että tyttönen sai tämän sisiliskon kädelleen, eikä liskonen lähtenyt lipettiin, eikä tiputtanut häntäänsäkään. Hieman sitä oli ihmeteltävää puolin ja toisin. Itse en olisi kuitenkaan sitä käsiini ottanut. Riitti kun katselin sitä kameran näytön kautta.



Vihdoin lisko pääsi kipuamaan lämmintä ikkunan laitaa ja hyvä, ettei livahtanut ikkunan pielessä olevasta aukosta lasiruutujen väliin.



"Kerro, kerro kuvastin...ken on maassa kaunehin"? Uskon, ettei ainakaan tämä pikkuinen rupikonnan poikanen ole siitä kauneimmasta päästä. Tällainen kummajainen siellä pihalla loikki, joten oli kaupunkilaistytöillä viikonlopulla ihmettelemistä näissä öttiäisissä, joita olivat nähneet.

Muutama ammu tai heppa nähtiin vain auton kyydistä. Auroraperhosen ja sitruunaperhosiakin bongasin, mutta niitä ei tahdo millään ilveellä saada linssiluteiksi.
Saas nähdä mitä ensi viikonlopulla saattaa näkyä. Maailmassa monta on ihmmeelistä ötökkää, ne hämmästyttää ja kummastuttaa isojakin kulkijoita.

Eilen näytin jo Helsinki-risteilyn kuvasatoa, purjeveneistä ym. liikkuvista paateista. Matkalla näkyi myös monen moisia kauniita rakennuksia ja saaria.



Kauppatorilta lähtiessämme ohitimme ensin Valkosaaren, joka sijaiteee Klippanin vieressä.. Valkosaaren vuonna 1900 rakennettu huvilatyyppinen ravintola on kesäkauden parhaita juhlapaikkoja.

Seuraava saari on Klippan.



Tämäkin ravintola-Klippan on myös jo yli sata vuotta vanha. Itse en ole kertaakaan siellä käynyt. Yhden kerran olimme menossa kerhon kanssa, mutta kun ei ketään tullut sovittuun aikaan venelaiturille, niin minäkin käännyin kannoilleni ja lähdin muualle. Ehkä on rahapussillekin parempi, kiertää sisävesialuksella vain hieman kauempaa.



Ihana pieni "majakka" ja jännästi meren aallot ovat värjänneet kallion vesirajan vihreäksi.



Suomenlinnassa on kyllä tullut käytyä useamminkin. Muistan vielä, kun 70-luvulla kävin melkein joka toinen päivä saaressa, kun silloinen sulhaseni (nykysin se sama mies, joka asuu täällä), oli intissä Suomenlinnassa venemiehenä. Suunnilleen joka toinen päivä oli kaverilla lomaa ja joka toinen päivä siipallani. Silloin kun hän oli passissa, niin minä olin yleensä siellä. Tuo reitti tuli hyvin tutuksi niiden kukausien aikana. Tosin saarelle vievä paatti on nykyään uudempi kuin silloin. Hyvin nostalginen paikka tuo Suokki ja pikkutyttönä kävimme kansakoululuokan kanssa monesti kevätretkellä siellä, kun ei siihen aikaan mitään pitkiä luokkaretkiä tehty.



Korkeasaaressa ei ole tullut käytyä moniin vuosiin. Ennen sitä piti lasten kanssa käydä melkein joka kesä ja joskus useimminkin. Täytynee kai mennä joku kerta katsomaan, mitä elämiä siellä nykypäivänä näkee. Tuossa Korkeasaaren lautta kuljettaa matkustajia rantaa kohti. Toki saarelle pääsee kävellenkin Mustikkamaan kautta, mutta tuossa veneilyssä taitaa olla enemmän sitä kesätunnelmaa.



Tämän saaren nimeä en edes tiedä...lienee kuitenkin joku Suomen armeijan omistuksessa oleva rakennus ja valtioin lippu hulmusi salossa. Jos joku sen tietää, niin avatkoon salaisen arkkunsa ja kertokoon sen muillekin.

Edit 1: Pippuri selvensi, että kyseinen saari on Hylkysaari. Minulla on ollut joku pieni aukko sivistyksessä, kun en ole sitä tiennyt.



Kohti rantaa tullessamme, ohitimme pienen ja sivän luodon, jossa oli harmahtava mökki...hieman kunnostusta vailla. Tällainen pieni kesämökki olisi kiva ja aivan keskustan tuntumassa. Lokkeja ja kaiken maailman kalatiiroja kyllä riittäisi siellä seuralaiseksi.



Tässä toinen unelmieni pikkusaari, jota aina ihailen näillä merimatkoilla. Tämä on piiriun verran lähempänä kauppatoria, kuin tuo toinen luoto. Hieman rönttöseltä näytti rakennuksen takaosa, kun ajoimme siitä ohi. Tuollaisella paikalla ei voi talon taakse jemmata nitään näkymättömiin, sillä joka suunnasta on yhteys isoille valtamerilaivoille ja muille merellä liikujille.



Näin paattimme lipui takaisin, kohti Kauppatoria, jossa lokit kaartelivat myyjien tiskien yllä ja autojen katoilla, kun kauppiaat olivat keräämässä päivän myyntitavaroita pois. Otin rannasta käsin vielä kauniita kuvia ja matkalla asemalle räpsin yhtä sun toista. Harvoin meikä lähtee kaupunkiin, niin täytyy ottaa tilaisuudesta vaari.

Olipa kaunis päivä, hyvä ruoka, mukavaa seuraa ja paljon kaunista kuvattavaa.

Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua kaikille bloggaajille.

Viikonloppuna kuvasin mökillä kaiken maailman öttiäisiä, joita sattui vastaan. Osa oli tuttuja ennestään ja osa vielä tuntemattomia.



Tällaisia muhkeita ja kiiltäviä kultakuoriaisia oli koivuangervossa ihan parvenaan. Jotain maukasta imettävää varmaan tuosta kukasta löytyy.



Tällaisia öttiäisiä kukassa myös viihtyi. En tiedä onko tämä jokin ampiainen, kukkakärpänen vai mikä siivekäs lienee, kun nuo raidat ovat aika oudon väriset. Hyvin vähän keltaista tuosta ötökästä löytyy.



Tämä ottiäinen oli kyllä aika hurjan näköinen. Tarkastin ötökkäkirjastani ja tämä on metsämiehen täi. Eipä varmaan metsämiehestäkään olisi mukava tällaista täitä lakkinsa alta löytää. Aikamoinen "kärsä" tuossa edessä sillä on.



Hetkeä myöhemmin näin tällaisen köllöttelijän terassin kaiteella. Lieneekö sama yksilö kuin edellä, mutta metsämiehen täi tämä on kuitenkin, vaan nurinpäin. Kuvasin ja autoin kaverin oksan avulla oikeaan asentoon.



Lieneekö tämä jokin hämähäkki vai mikä pihtikinttu lienee?



Herkukan lehdillä taitaa olla edelleen kirvoja ja leppäkerttujen lisäksi siinä näkyi tällaisia ruutupirkkoja.



Tätä perhostakaan en tunnista ja ötökkäkirja jäi mökille.



Onkohan tämä sitten Niittyhopeatäplä? Vähän vaikea tunnistaa tällaisia oranssin värisiä perhosia, kun niitä on niin montaa lajia.



Naapurissa ihmettelimme, että miksi västäräkki tämän tästä pyrkii suljetusta ikkunasta sisään. Puolisen tunita se pyristeli peilaavan ikkunalasin ääressä. Kuvitteliko se näkevänsä siinä lajitoverinsa vai luuliko pääsevänsä ikkunan läpi sisään. Viereisestä ruudukosta olisi päässyt talliin ja ehkä siellä oli pesäkän. Jokin vain kiinnosti juuri tässä ikkunaruudussa.Saattoihan siinä lennellä tietty, pieniä ötököitäkin, joita lintu napsi.



Pääskyset viihtyivät naapurin isossa pihassa, jossa oli monin verroin mukavia pesintäpaikkoja. Niiden lentoa oli mukava seurata. Kesässä on paljon ihanaa seurattavaa.

Tänään iltapäivällä parveketta laittaessani kesäkuntoon, naapurin pieni tyttö halusi, että tulen katsomaan kun roskiksen takana on kuolleita lintuja. Ajattelin ensin, että mitä ihmeen kuolleita lintuja siellä on. Menimme katsomaan, hänen äitinsä kanssa ja totesimme, että pari linnunpoikasta oli pudonnut puusta.Vieressä oli hyvin korkea lehmus ja linnun pesä on todennäköisesti ollut siinä puussa.
En tiedä mistä linnusta on kyse, mutta toinen linnuista oli jo kuollut ja toinen yritti kääntyillä ja räpiköidä viistossa vesikourussa sementin päällä. Hain kotoa pari hiekkalapiota ja niiden avulla yritimme siirtää elävää poikasta hieman suojaisempaan paikkaan.



Enpä ole ennen näin pikkuista linnunpoikasta nähnytkään. Ovelat nuo siivenalut. Hieman vain karvaa mahapuolella, mutta aika pitkät raajat. Muurahaisia oli jo noukkimassa tätäkin pikkuista ja toisella lapiolla tyrkin niitä pois linnunpojan päältä. Siirsimme poikasen räystäskourun yläosaan, johon laitoimme hieman voikukan lehtiä ym. pehmikettä.



Emme me mitään muuta osanneet tehdä. Parin tunnin päästä kävin katsomassa, kun lähdimme keilaamaan. Siinä se poikanen vielä liikutteli jakojaan, mutta ei sitä emoa näkynyt missään. Onkohan se hyljännyt tuon poikasen? Tosin se on saattanut loukkaantua jo pudotessaan, eikä pysty enää lentämään. Olisiko tuo variksen, harakan tai rastaan poikanen? Jatkuvastihan tietenkin noita lintuja tippuu pesäpuistaan, osa selviää ja osa ei.

Eilen oli maksakerhomme kevätkauden päättäjäiset Kaivopuiston Ursulassa, jonne kokoonnuimme lähes parin kymmenen hengen voimin. Haltioissani, siinä sivussa, kahvia ja herkkuleipiä syödessämme....tiirailin rantaravintolan ikkunasta valkoisia, ihania joutsenia, jotka paistattivat päivää rantakiveyksellä. Hieman ennen pois lähtöä hihkaisin miehelleni, että mun on pakko saada napsia muutama kuva niistä.
Harvoin mökkireissullakaan joutsenista kuvia saan, sillä kuski porottaa toista sataa mittarissa ja niin ihanat kuvattavat joutsenet menevät 'viivana' ohi.



Taustalla häämäöttää Suomenlinna ja tässä kiveyksellä oli monta valkoista joutsenta ja mitäköhän nuo pienemmät mustavalkoiset vesilinnut mahtaa olla? Lisäksi ravintolan ympäristössä lensi vauhdikkaasti lokkeja ja kalatiiroja, etsimässä röyhkeillä hyökkäyksillään herkkupaloja. Samaa ihmettelin Kauppatorin rannassa, kun ajoimme Kaivopuistoa kohti. Siellä lokit tekivät syöksyjään torikojuja kohti. Luinkin juuri jostain lehdestä, että meinaavat palkata ehkä lokkipoliiseja tai keksivät jotain muuta röyheille lokeille.



Iso joukko joutsenia oli ryhmässä, mutta tässäkin suhteessa on vara valita. Yksin, vaan ei yksinäinen, oli tämäkin lintu, joka tämän tästä kuopi höyheniään nokallaan. Yritin saada siitä sivuprofiilikuvan, mutta ei, kun ei.



Kaikki ne näyttävät kuopivan turkkiaan. Oli ihanan lämmin päivä, mutta merivesi ei varmaan ollut aivan niin lämmintä, miltä ilma tuntui. Lisäksi rannalla tuulee kyllä aika kovaa.



Mitähän sieltä veden alta oikein löytyy. Kaula pitkällään joutsen hamuaa jotain veden syvyydestä. Tiedä sitten löytyikö vaiko ei?



Tässä taisi olla ainoa joutsen, joka ui ja sain ihan selkeän profiilikuvankin. Olisin kuvaillut lintuja vaikka kuinka pitkään, mutta mies tuli hoputtamaan, että nyt pitäisi lähteä. Olin ottanut noin kymmenen kuvaa ja hups...ladatuissa akuissa ei ollutkaan tarpeeksi voimaa. En ole kyllä varma, että olinko vaihtanut kameraani akut, mökkireissun jälkeen ja mukaani ottamata akut olivat joitain vanhoja, heikkotehoisia akkuja. Enpä siis olisi voinut enempää kuvatakaan, mutta aina puoliskon kanssa liikkeellä ollessa, on olevinaan kiire. Tulisipa kauniita kesäpäiviä ja pääsisin lähtemään yksin Kaivarin rantaan, en pitäisi mitään kiirettä ja ottaisin kaikki muistikortit ja akut mukaani, kaiken varalta.

Arvatkaapa miten kävi viime viikolla, kun otin päivän mittaan pyykkitupareissulla kuvia sekä pihapiiristä kauniita kuvia? Samana iltana yritin kuvata kuopuksen synttärikorttitekelettäni. Näin kuvat kamerassa ja yritin selata aamupäivällä ottamiani kuvia ja ihmettelin, että kamerassa oli teksti kysymysmerkin kuva ja teksti: "Tuntematon tiedosto". Ihmettelin, että mikä hiivatin tuntematon tiedosto siellä mahtaa olla, kun ihan ongelmitta kamera päivällä pelasi. Sammutin kameran ja katsoin uudelleen....kamerassa oli ilmoitus, että 'ei kuvia'. Mitä ihmettä, sillä juuri aiemminhan otin kuvia ja minne nekin katosivat? Muistikortti oli tyhjä ja eipä tullut siitä mitään tietokoneen kauttakaan näkyville. Vaihdoin toisen muistikortin kameraan ja se toimi niin kuin pitikin. Kokeilin vielä sitä ensimmäistä körttia vanhaan kameraani, mutta herjasi se siinäkin. Näyttää siltä, että kortti oli sanonut sopimuksensa irti. Onneksi siinä ei ollut mitään järin  kalliarvoisia harvinaisuuksia muistissa. Varmaan harmittaisi, jos olisi ollut jotain lomakuvia tms.
Mitä tästä opinkaan, että kallisarvoiset otokset voivat kadota kuin tuhka tuuleen, jos ne jää tallentamatta ja kortti hajoaa kesken kaiken. Onkohan niissä korteissa mitään takuiita. Onhan se ehkä toista vuotta vanha kortti, mutta kun ihan yks kaks, ilman varoitusta lopettaa toimintansa.
Pitänee hankkia kesälomaa ajatellen muutama uusi muistikortti, jotta lomakuvia voisi ottaa runsaasti. Minulla kun ei ole kannettavaa konetta, niin kuvat saan tallennettua vasta lomalta palattuani ja neljässä viikossa niitä ehtii kertymään, jos tähän tahtiin kuvaan, mitä yleensä viikonlopulla tulee napsittua.

Toivottavasti Ihotaudeista ei tule kutsua ensi viikon keskiviikolle, sillä silloin on luvassa Osteoporoosiyhdistyksen kevätristeily merellisessä tunnelmassa ja sinne minä ehdottomasti haluaisin tällä kertaa mukaan. Huomenna tulee kuluneeksi kolme viikkoa siitä, kun koepalavastaukset ovat viipyneet ja sanottiin, että vastaus tulee kolmen viikon päästä. Odotellaan.

Monen moista kervätpuuhaa on luontoon heräävillä eläinkunnan jäsenilläkin. Tässä kameran kanssa kierrellessä nähtyjä.

Kevään tullessa odotellaan myös mökkimaisemiin pesiyviä lintuja, lukuun ottamatta rastaita. Sinitiainen teki tänä vuonna pesänsä pihakoivuun  ja kameran kanssa sen pesimispuuhia seurailin.



Koivun oksan korkealle, teki sinitiainen pesän.



Sinitintti kurkistaa pesästään, onko lentoreitti vapaa.



Valmiina, paikoillanne...hep...



Näin hienosti sitä osataan lentää ja haetaan sapuskaa pesään pienille poikasille...



Nyt on evästä jälleen nokassa ja se kiikutetaan pesään pikkuisille ja taas lähdetään ruoan hakureissuun. Sitä se näyttää olevan pikkulinnun työ....aamusta iltaan.

Tiedätkös mitä mä näin...mä näin pelottavan näköisen Sarvijaakon. Sellaista ei ole ennen tullut vastaan, enkä ole edes sellaisia tiennyt olevankaan. Kaiken laisista häntä-Heikeistä sitä kuulee, mutta Sarvijaakkoja on harvemmassa.



Tämä otus se lekotteli terassin kaiteella ottamassa kevätaurinkoa. Siinä se kieputteli pitkiä sarviaain ja taittoin niitä välillä kaksin kerroin. Aika häijyn näköinen se on kasvoiltaan ja jos tuollainen pääsisi yllättäen puraisemaan, niin taitaisi tulla aikamoinen huuto.



Aikamoisen pitkät nuo tuntosarvet ja jännän juovikkaat. Joku kumma tuossa tekomuraatin oksassa houkutti. Näyttipä kapuavan sen oksille ja nuuski ja ihmetteli kangaskukkaa.



Tässä ehkä hieman selvemmin näkyy nuo pitkät tuntosarvet. Aikansa terassia mittailtuaan se pyrähti lentoon. Onneksi ei pitänyt mitään kiirettä, jotta sain rauhassa kuvata sitä, mutta pidin silti turvallisen tuntuisen välimatkan tuohon otukseen.

Käväistiin vielä mieheni lapsuuden kodissa ja talon isännän kanssa käytiin katsomassa lähijärvessä olevia kummajaisia.



Tässä on Lokin munia, jotka oli suoraan pikku oksilla ja roskilla vuoratun rantakiven päällä. Tuostahan voi kuka tahansa petolintu ne napata.



Kurjen munia harvoin varmaan pääsee näkemään. Kurki oli muninut munansa rantakaislikkoon, kaislakasan päälle. Toivottavasti nämä munta rantaveden päällä pysyy, sillä itsekin pääsimme tiheän kaislikon läpi suoraan pesimispaikan läheisyyteen. Onneksi kurki ei itse ollut kotosalla. Siinä ne munat rantakaislikossa möllöttivät aivan näkösällä.

Aivan vieressä melkein oli härkälinnun pesäpaikka. Tosin siellä ei näkynyt munia, vaan pelkkä kasa roskaa. Härkälintu on kuulemani mukaan, tämän viikon luontolintu. Enpä ehkä ole sellaista lintuakaan koskaan nähnyt. Sillä on kuulema kovin ruma ja karhea ääni.



Onkohan tämä pesä valepesä, vai onko lintu niin hyvin piilottanut munansa tuon roskakasan väliin?

Aika kummajaisen näköisiä herukkapensaita meillä oli tänä keväänä mökillä. Niihin oli taas joku tuholainen pesiytynyt. Tällaiselta nämä herukkapensaan lehdet näyttivät ja yksi mustaherukkapensas oli melkein kauttaaltaan tämän näköinen.



Aikaisemmista vuosista olen sen todennut, että lehdet lopulta käpristyvät oudosti kasaan ja niissä viottuneissa lehdissä on ihan kuin jotain harsoa ja runsaasti isoja muurahaisia. Yritin leikata jopa isoja oksiakin pois pensaasta ja yksittäisiä lehtivarsia ja lehtiä. Onkohan koko pensas mennyttä, marjoineen päivineen vai voikohan sen sadon vielä pelastaa esim. mäntysopa- tai toluruiskutuksella ja mikä vihulainen noihin pensaisiin on iskenyt? Onneksi niissä vaelteli myös leppiksiä, joilla oli myös muuta puuhaa siinä sivussa.



K-18!!!



Yksi vihertävä siipirikkokin näytti lentävän kukasta kukkaan. Joku on napannut ehkä siivestä palasen, mutta ei näyttänyt tahtia haittavan. Näin myös kevään ensimmisen auroraperhosen, mutta eihän minulla teitenkään silloin ollut kameraa käsissäni ja sitä olisi ollut taas melko mahdoton kuvat....vauhti oli aika moinen.

Taas lintuset ilmassa leikkiä lyö....kevät virsiä viidakko kaikaa....



....västäräkistä vähäisen....



...mutta pääskysestä ei enää päivääkään kesään. Nyt kai se sitten on virallisesti avattu, tuo kesäkausi. Pääskyset ovat palanneet. Tosin omassa pihapiirissämme ei niinkään niitä näy, mitä naapuristosta piipahtavat. Meillä kun ei ole niin isoa ja laajaa pihapiiriä lentämiseen, vaikka naposteltavaa ilmassa varmaan olisi yllin, kyllin.



On laulu rauennut, on soitto tauonnut....Laulurastaan keväinen lento on päättynyt lyhyeen. Tämä raato oli tiellä, mökkipihapiirin välittömässä läheisyydessä, saapuessamme perjantaina mökille. Liikenteessä, on monta vaaraa aina eessä.

Tällaista elämää tällä kertaa.

Sunnuntai-illalla päätimme lähteä "Tanssii tähtien kanssa" ohjelmakoosteen jälkeen pienelle happihyppelylle. Mukaani nappasin tietenkin kamerani, vaikka kello oli jo yhdeksän pintaa. Vielä ei ollut kovin pimeä, vaikka kello olikin aika paljon. Kävelimme pienen korttelikierroksen ja tutkimme mitä luonto tarjoaa ilta-aikaan.



Tuo puro houkuttaa kuvaamaan ja jotenkin ilta-aurinko sävytti veden pinnan kauniin näköiseksi.



Kävelytien sillalta katsottuna puro näytti taas lähes tyyneltä.



Toiselta puolen siltaa taas puro virtasi näin vuolaasti.



Yksi sorsakin oli puron alajuoksun tuntumassa uiskentelemassa yksinään. Sitä oli kyllä aika hankala kuvata, kun ei millään meinannut pysyä aloillaan. Se pöyhisteli itseään ja lopuksi lähti virran viemänä kovalla vauhdilla soutamaan veden pintaa pitkin.



Tämä liitäjä oli matkalla näköjään kaukomaille....lastillinen turisteja mukanaan, ainakin todennäköisesti ajatellen.



Kävelytien varrella näytti olevan pilvin pimein näitä lehtokotiloita, joista jo eräänä päivänä kirjoittelin. Puron varrella olevan kävelytien reunalla on paljon vihreää, josta löytyy varmaan naposteltavaa. Kävelytielle eksyessään nämä otukset jäävät sitten jalankulkijoiden talllaamiksi ja pyöräilijöiden yliajamiksi. Kuolleet lehtokotilot joutuvat monasti sitten lajitovereittensa ateriaksi.



Bongasin matkalla kauniin ja mahtavan verivaahteran, jossa oli upeat lilahtavat lehdet ja keltaiset kukinnot.



Kävelyreitin päätteeksi näin tosi mahtavasti kukkivan omenapuun. Tosin kukkaset eivät ole aivan vielä kokonaan auki, mutta kunhan hieman tuosta aukenevat, niin ei omenapuu paljon tuosta voi enää kukikkaamaksi tulla. Olipa mahtava päätös kävelylenkille ja näin sunnuntai-iltasellakin voi vielä kaikkea mukavaa tulla vastaan. Aika nopeasti sitten ilta pimeni, kun ehdimme lenkiltämme kotiin.

Perjantaina olin Anittan kanssa katsomassa itämaisen tanssin show:ta. Oli tosi mahtava näytös ja niin upeita tanssijoita ja ihanaa katseltavaa. Kiitos oikein paljon siitä!

Toissäpäivänä olimme pikkuneitien kanssa metsässä kävelemässä ja vastaan tuli monen moista ihmeteltävää ja ihailtavaa.



Vielä oli valkovuokkoja metsä pullollaan, vaikka pikkuhiljaa niiden aika näyttää olevan ohi.



Mustikoissakin näytti olevan jo raakileita. Saas taas nähdä kuinka käy. Toivottavasti yöpakkaset eivät ehdi tuhota monin paikoin kesän mustikkasatoa. Aurinkoa ja lämpöä sekä sadetta, sopivassa määrin....sitä mustikat tarvitsevat.



Metsäorvokit ne jaksavat ihastuttaa tuolla värillään.  Ihastelimme vain näitä kukkia ja jätimme metsään kukkimaan orvokit.



Metsäkukkia poimin vain sulle, väri niiden niin hempeä on....

Kotopihasta vielä bongasimme kaunista kesän loistoa....



Nyt on kirksikkapuut hehkeässä kukassaan ja näitä ei voi olla taas kuvaamatta.



Vielä on tulppaanejakin jäljellä täällä kaupungissa ja mökillä ei olleet edes vielä auenneetkaan.
Kaunista tämä Suomen suven alku.

Viikonlopulla mökillä tuli kuvattua vähän kaikenlaista, kuten suomalaista puuta eri muodoissa.



Mökillä kasvaa paljon koivuja ja haapoja. Haapojen havinaa on mukava kuunnella hiljaisena kesäpäivänä. Jossain vaiheessa täytyy varmaan hieman harventaa. Nyt muutamassa puussa on linnunpönttö ja harmaasiepot ja tiaiset rakentavat kilvan pesiään niihin.



Muutaman tällaisen koivun bongasin tallustellessmme maantiellä. Onkohan tuo sitä koivunmahlaa?



Huoltoaseman kupeessa näin tällaisen koivun. Oikeastaan se oli taideteos....varsinaista tilataidetta.



Tässä taas eräänlaista maalaistilataidetta, jonka löysimme metsän reunasta kävellessämme. On tainnut metsuri löytää oikein aarteen ja laittanut sen kannon päälle komistukseksi.




Tämä koivu taas oli täynnä kaiken kokoisia kääpiä. Kääpähän on puun lahottajasieni ja näyttikin koivu olevan keskeltä poikki.



Nämä rungon puolikkaat ovat jäetetty syksyn aikaan, hakkuun jäljiltä kuivumaan. Tarkoitus olisi saada niistä jossain vaiheessa naapurin avituksella hirsinen pihapöytä ja täytyy vielä valikoida penkkipuut kaadettujen puiden joukosta.



Lautoja tehdessä voi jäädä näitä rungon laitoja, joista saa vanhan aidan kaltaisia vinoaitoja. Tällainen aita miellä rajaa takatonttia, jotta hirvikanta ei ihan piha poikki taapertaisi. Tosin nyt alkaa tukipuut hieman lahoamaan, joten nekin kannattaisi ehkä uusia.



Omenapuuhan on sellaista kovaa puuainesta, ettei se pala tulessakaan. Tämä omenapuun oksista tehty kaariportti on monta vuotta vanha. Jossain vaiheessa oli aika karsia vanhan omppupuun oksia ja mietin mitä niistä tekisin. Vuoden verran kuivattelin oksia huussin vieressä ja sitten kuorin puuosan kuoret pois. Mietittiin, että mitäköhän tilataidetta niistä saisi aikaiseksi ja tällainen oli lopputulos. Tuossa reunustalla kasvaa köynnösruusua, mutta aika hitaasti se on lähtenyt kapuamaan. Nyt näyttää olevan jo aika hyvin juurtunutta, joten toivottavasti sen nähdään vielä kukkivankin. Portin tynkäoskilla roikkuu pari kiinalaista valurautalyhtyä sekä koristeena oleva lintulauta.



Puustahan tehtiin ennen talot, talojen lattiat....kuten meidänkin mökissä on jo yli 50 vuotta vanhat puuosat. Ennen vanhaan tehtiin myös käsitöinä penkit, pöydät ja kaapitkin. Meidän pirttipöydän penkit ovat ties kuinka vanhat. Tämä penkki on pöydän mittainen, mutta pidempi penkki on ehkä noin nelisen metriä pitkä. Ei sitäkään oikein henno mennä sahaamaan.

Mitäs sitten kun meillä ei enää ole puuta?

En voi olla jakamatta näitä kuvia kanssanne. Olen niin kevään riemua tulvillaan, joten vielä muutama kuva, jos jaksatte katsella....



Ei kaikki suinkaan niin likaiselta ja roskaiselta näytä....kuten vappukuvistani saattoi olettaa. Näinkin kaunista näkymää voi kauppakeskuksen kulmilla nähdä. Tässä sitä uudempaa arkkitehtuuria, mutta oman kauneutensa antaa myös vanhat rakennukset.



Tässä vanha rakennus, joka toimi vielä 60-luvun loppupuolella Pelastusarmeijan lastenkotina. Sittemmin siinä toimi jonkin aikaa Emmauksen kirpputori, joskus 70-luvun puolessa välissä. Vuosikausia tila on ollut kaupungin virkistyskeskuksena, jossa on monenmoista puuhaa ja harrastelijaryhmiä eläkeläisille. Rakennus on niitä harvoja, jäljelle jääneitä vanhoja rakennuksia, jotka muistuttavat vanhasta arkkitehtuurista. Minä ihailen kovin näitä rakennuksia.



Tässä vielä vanhempaa rakennuskulttuuria. Koulun mäeltä löytyi minulle ennennäkemätön bunkkeri. Taitaa olla jäänteitä sota-ajoilta.



Tämä luola löytyi bunkkerin läheisyydestä ja sekin taitaaa olla entinen suojapaikka pommituksia vastaan. Maan pinta vaan on täyttänyt suuaukkoa entisestään.

KESÄ KEIKKUEN TULEVI:



Lokki se tarkkaili katulampun päällä liikennettä.



Sulassa sovussa myös naakat ja variket nokkivat niityltä matosia.



Lehdetkin saivat kyytiä, kun pulu tepasteli metsäpolun varrella evästämässä.

Tällaisilla tunnelmilla täällä pääkaupungissa kesää odotellaan.

Vappupäivänä tuli kuvattua kameralla kadun vihreälläkin puolella. Tällaista kuvasatoa tällä kertaa.



Kesä se alkaa voikukista ja leskenlehdistä. Tässä katukiveyksen välissä kukkivia kevään ensimmäisiä voikukkia.



Kaunpunki oli istuttanut Uimahallin viereen puistikkoon tällaisia sinivalkoisia kukkia, jotka vaikuttavat kyllä skilloilta. Joten niitä taitaa olla tällaisia kaksivärisiä lajikkeitakin olemassa.



Lasten leikkipuisikon luona kasvoi kauniita kaksivärisiä tulppaaneita, joissa oli jännät vihreänruskeat lehdet. Enpä ole aiemmin sellaisia nähnytkään.



Mökilläkin kasvaa tällaisa parvitulppaaneja, joita kaupungin kukkapenkissäkin näytti olevan. Ne eivät kasva kovinkaan korkeiksi, mutta ryhmässä näyttävät kuin keltaisilta tähdiltä.



Tulppaanitkaan eivät olleet joka paikassa aivan auenneet, mutta tämä nuppu näytti jotenkin niin herkältä, punaisessa nupussaan.



Luonnossakin näyttää kukkivan jo monia kauniita kukkia. Näiden nimeä en kyllä tiedä, mutta kauniita kedonkukkia kuitenkin.



Enpä tiennytkään, että niinkin lähellä meitä, kasvaa koulun vieressä kauniita valkovuokkoja pikkuinen metsikkö tulvillaan. Valkovuokoista tulee aina äiti ja äitienpäivä mieleen. Siihenkään ei ole enää pitkä aika, joten saahan nähdä, jaksavatko vuokot vielä kukkia silloin.



Aina tuntuu, että ruoho on vihreämpää aidan tuolla puolen, kuten tuossa kuvaamiani kaupungin kukkiakin ihastelin. Kuitenkin tämä oman pikkupihani särkynyt sydän, on niitä odotetuimpia kukkiani. Nämä nuputkin jo ovat niin sydämellisen kauniita.



Koivutkin ovat jo hiirenkorvilla ja tuovat kaunista vihreyttä luontoon.



Monet monituiset kerrat olen ihaillut tätä vanhaa koivua pysäkkimatkan varrella. Miten ihmeessä tuuli tekeekin tuollaisia kauniita pesiään puihin ja niitä näyttää tuokin koivu olevan lähes pullollaan.

Kevät on kyllä ihmeellistä aikaa. Kameran kanssakin on mukava kulkea luonnossa ja aina löytää jotain hämmästeltävää. Kevät ja kesä ovat kyllä sitä minun vuodenaikaani...tuntuu kuin heräisi uudelleen.

Perjantaina puolisolle tuli kova mökkikaipuu ja niin hän päätti suunnistaa auton nokan kohti maalaismaisemia. Minun piti jäädä rannalle ruikuttamaan, sillä olin luvannut hoitaa pikkutyttöjä, kun äitee meni Lastenmessuille hommiin.
Aamupäivällä suuntasimme matkamme kohti lähiön leikkikenttää, johon tutustuimme jo viime kesänä. Siellä oli monia mielekkäitä härveleitä, joissa aika kului mukavasti.



Kovin pitkälle ei tällaisella polkuhärvelillä taida kyllä päästä, mutta mukavaa siinä oli polkea.



Päivä oli ihanan arinkoinen, mutta uima-allas oli vielä tyhjillään. Ei varmaan mene enää kovin kauan aikaa, kun sinne pääsee innokkaat pikkulapset polskuttelemaan.



Komeita karhuja "tepasteli" puiston nurmikolla. Tuollainen karhu olisi mukava vaikka mökinkin portin pielessä, mutta todella vain puisena. Voisi tulla pienoinen kiirus, jos sellainen livenä tepastelisi mökkipolulla vastaan.



Ihana puutikka naputteli puiston puunrunkoa. Leikkituokion jälkeen suuntasimme matkamme lähistön kauppakeskukseen.



Sinisiä skilloja eli idän sinililjoja kasvoi leikkipuiston kukkapenkissä. Kevät tulee, sen kyllä huomaa päivittäin luonnosta.



Kauppakeskuksen tuntumassa on kaunis puisto, josta bongasin nämä pinkit tulppaanit. Ne olivat aivan ihanan näköisiä ja värisiä.

Kauppareissulla lupasin ostaa pikkuneideille jotain vappukrääsää. Ostimme tuuliviirit, saippuakupla-ainetta ja pussillisen ilmapalloja. Liikekeskuksessa jaettiin asiakkaille ilmaisia ilmapalloja ja niin tytötkin saivat omansa, tosin ne lähtivät karkuun jo markettiin päästyämme. Muuten olisi tullut kova suru, joten piti hakea lähtiessään vielä uudet pallon, joista mummi pitikin sitten tiukasti kiinni kotiin asti.

Ihan sattumalta avasin kotona telkkarin ja sieltä tuli Ristosta ja Minnasta ohjelma. Olen tutustunut Ristoon joskus takavuosina kuntoutuksessa ja Minnankin olen tavannut. Silmät tarkkana seurasin ohjelmaa telkkarista ja se oli pakko vielä tallentaa digiboxiin, jotta voi sen ajalla vielä uudelleen katsoa. Vaikka dokumentti oli kuvattu vuosia sitten, niin en ollut sitä aiemmin nähnyt. Tosi sisukkaita molemmat ja olen aina ihaillut Riston tanssitaitoa pyörätuolilla. Kiva katsella jotain ohjelmaa tutuista ihmisistä.

Iltapäivällä tuli äiti käymään ja koska kahvileipää ei ollut tarjolla, niin päätin pikaisesti tehdä jotain. Tein köyhiä ritareita tai ovatko nämä sitten rikkaita Ritareita, kun hillon ja kerman kanssa nautitaan. Toinen tytöistä ihmetteli, että mitä tuo tarjottava on ja sanoin, että lapsena usein herkuteltiin tällaisilla, kun ei ollut kovin kaksisia herkkuja tarjolla.



...eli paisettua paahtoleipää, mansikkahillon ja kerman kera.

Nyt oli viimehetken aika tehdä vappusimaakin. Toinen sitruuna olikin pilaantunut, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lisätä sitruunan lisäksi yksi appelsiini joukkoon. Saahan nähdä minkälaiinen makuyhdistelmä siitä syntyy.

Päivä meni vikkelään pikku-prinsessojen kanssa. Illalla tuli sitten syvä hiljaisuus, kun väki väheni ja jäin itsekseni iltaa viettämään. Hyvin harvoin, jos koskaan, jään yksin kotiin. Toista päin joskus kyllä saattaa olla. Oli toisaalta rauhoittavaa olla itsekseen ja katsella televisiota, surffailla netissä ja taisinpa torkahtaa siinä välissä sohvallekin, kun katsoin biisikärpästä ja muita illan ohjelmia. Onneksi ei jäänyt kovin paljoa aikaa murehtia sitä huuliongelmaani ja yritin keksiä jotain tekemistä itselleni. Kaipa noita mökkiviikonloppuja vielä tulee. Tuntuu siltä kun olisi kevät tulossa, niin ei olekaan aikaa lähteä mökille. Ensi viikonlopulla olisi myös kiinnostavaa tekemistä, kun olisi lapsenlapsen tanssikilpailut, mutta mökkikin houkuttaa. Sitten tuleeä äitienpäivä ja voiko silloin olla poissa kotoa? Sen jälkeen olisi vertaistukityöryhmän kokous ja ideapalaveri lauantaina, joten sieltä ei sovi olla pois...varsinkin kun olen puheenjohtajana. Täytyy miettiä, jos kuitenkin menisi mökille äitienpäivänäkin. Kevättouhut iskee ja muuten jää kaikki tekemättä. Kesäloma-aikaankin tuntuu löytyvän kovin paljon synttäreitä ja rippijuhlaa ym. , joten tulee väkisinkin mieleen, että jääko lomalle yhtään aikaa? On se ihmisen elämä kovin kiireistä.

Pitkäperjantai tuntui lapsena aina kovin pitkältä, ihan kuten jouluaattokin. Pitkänä perjantaina oli tapana lapsuudessani, että silloin ei menty kylään eikä vieraita käsketty. Lapsetkin olivat kotosalla, eikä menty naapureiden lasten ovikelloja soittelemaan.
Jotain on jäänyt pitkänperjantain vietosta mieleeni, joten piti vaan pitää pintanasa, enkä soitellut kenellekään enkä käskenyt kahveelle, vaikka mieli olisi kovin tehnyt.
Jostain kumman syystä jopa heräsin aamulla aikaisin eli seitsemän aikaan, jota en oikeastaan koskaan tee, ellei ole pakko lähteä johonkin siihen aikaan. Heräsimme molemmat aamutuimaan ja kun ei kerran nukuttanut, niin kahvinkeittoon ja vaatteet ylle.
Sain kuningasajatuksen eli kun kerran olen kotosalla, niin kai voin leipoa rahkapiirakkaa ja vanilijakreemipullia. Siitä sitten vaan taikinan tekoon. Aamupäivällä ennen leipomistani lähdimme pienoiselle aamulenkille, kun aurinkokiin paistoi kauniisti taivaalla.



Kävelimme lähiön puutarhapalsoilla ja purolla tai oja kai se oikeasti nimeltään on eli Långinoja,  mutta enemmän puroa se muistuttaa. Jäästä ei ole ollut juurikaan tietoa tuossa lätäkössä.



Vielä ei palstoilla oikeastaan eloa näy, mutta kevään koittaessa naapureista, yhdellä sun toisella, on oma puutarhapalstansa, josta syksyn sadot napataan, ellei puput ja fasaanit ole ehtineet ensin.



Sorsiakaan ei ollut yhtään vielä näkyvissä.



Aika kuiviin on puron vesimääräkin laskenut, mutta vielä jaksaa virrata.



Koivikkokujaa suuntasimme pikkuhiljaa kotia kohti ja välillä piti lämmitellä käsiään, vaikka ilma olikin aurinkoinen, mutta kovin kylmä kuitenkin.

Iltapäivällä teimme vielä uuden lenkin ja silloin kiretelimme vanhan kartanon pihapiirin poikki. Samalla kävelimme kotitalomme lähistöllä olevalla kalliolla, jossa oli kaatunut tai kaadettu sirenipuun oksia. Niissäpä näkyi oikein lehtisilmuja, joten noukin muutaman oksan kokeeksi maljakkoon ja nyt niissä on jo paljon lehtisilmuja.



Näytänpä sitten maljakossa olevat sireenin oksat, kun vähän enemmän aukeavat. Kevät taitaa tulla talven keskelle pikkuhiljaa.

Päivällä leivoin sitten pääsiäisleivonnaisia ja ihmettelin iltaa kohti kuinka päivä olikin pitkä. Siihen tuli pituutta kolmisen tuntia enemmän kuin mihin olen tottunut. Tosiaan olisi kyllä loistavaa, jos pystyisi ravistamaan itsensä hereille aina kukonlaulun aikaan, mutta minkäs teet, kun olet aamutorkku.

Kuinka monta päivää vielä, ennen kuin alkaa MM-kisat Rovaniemellä? 25.3.2008 alkaa Word Transplant Winter Games eli elinsiirtoväen MM talvikisat. Tapahtuman järjestää Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ry.



Lähdemme tapahtumapaikalle linja-autolla keskiviikkona eli klo 23 maissa illalla. Yötä myöten ajelemme Rovaniemelle ja pysähdymme muutaman kerran matkalla. Aikamoinen istuminen linja-autossa, mutta kaipa sen kestää, sillä olemmehan jo aiemmin olleet bussikyydillä Ylläkselläkin.
Itse en osallistu MM-kisoihin, mutta viikonlopulla on Ellin ( eli Elinsiirtoväen Liikuntaliiton) talvikisat ja sinne olen ilmoittautunut keilailemaan. Tarkoitus ei ole tehdä tietty mitään huipputuloksia, mutta osallistumisen ilosta menen mukaan. On ollut aikoja, jolloin ei ole pysynyt edes pystyssä omin avuin, niin jo pelkkä osallistuminen antaa iloa. On sitä kyllä muutama mitali Ellin kisoista tullut vuosien aikana, mutta lähinnä kesäaikaan. Suksi ei kyllä luista minun allani ja on parempikin, kun jätän sukset jalastani ja annan muiden lasketella.

Tässäpä oikein hurja mies, aikoo tähdätä yksin Etelänavalle. Hän on Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI ry:n toiminnanjohtaja Teemu . Teemun tulevalta matkalta voi myös ostaa kilometrejä ja tukea matkaa.

Me onneksi suuntaamme vain Rovaniemelle ja ihan kumirenkaiden saattelemana. Toivottavasti viimeisetkin flunssan rippeet katoavat ensiviikon puoleenväliin mennessä. Olemme reissussa keskiviikosta sunnuntaihin. Lauantaina sitten ensiviikolla on tapahtuman päätös eli gaalaillallinen. Toivon, että matkamme on oikein mieleenpainuva ja kaikin puolin onnistunut. Vaikea varmaan miettiä, että mitä laittaisi yllensä, sillä täällä etelässä kun ei ole vielä oikeastaan talvea saatu kokeakaan.

Onnea kaikille MM-kisalaisille Rovaniemellä!

Hesari uutisoi tänään, että villikanit ovat vallanneet Helsingin



Olin tänään kerhoillassamme ja tullessani kotiin Salkkareiden aikaan, niin pihapiirimme tuntumassa havitsin pienen otuksen puiden katveessa etsimässä iltapalaa. Otus osoittautui villikaniksi, jotka ovat villiintyneet pääkaupunkiseudun maastoon.


Kuva hieman rakeinen, kun jouduin sitä hieman zoomaamaan ja rajaamaan.

Hetken pupu hiljaa kyyhötti "piilossa" ja päätin kokeilla saanko siitä kuvan. Salamavalon räpsähtäessä kani olikin jo teillä tietämättömillä. Luulempa, että kanilla on pesä viereisen kallion katveessa.
Jänöjusseja ei enää niinkään ole näkynyt, mutta villikaneja sitäkin enemmän.

Naapurilähiön ostarin purkutyöt alkoivat muutama päivä sitten. Ilta-Sanomat uutisoivat yhdessä Vartti-lehden kanssa purettavasta kiinteistöstä, jonka purkutyöt aloitettiin torstaina.

Ostarinhelmikin blogissaan uutisoi samasta aiheesta ja siellä on ihana kuva kyseisetä kiinteistöstä vielä vanhaan hyvään aikaan eli silloin kun vielä oli toimintaa. Googlettamallakin löytyy vielä kaikkea tästä kiinteistöstä.

Itse satuimme paikalle torstaina illalla ja ihmettelin näkyä. Muistan, kuinka 60-luvun loppupuolella vierailin luokkatoverini kotona silloin kohonneessa lähiössä, joka oli rakennettu 1967 ja ostari rakennettiin Pukinmäkeen 1968. Ensimmäin k-kauppa oli nimeltään Matin valinta ja se toimi pitkään kauppakeskuksessa. Ohessa toimi aikoinaan myös HOK, joskus vielä 70-80-lukujen vaihteessa. Sittemmin siinä on ollut useita kauppiaita ja kiinteistössä on ollut ravintoloita, kukkakauppaa, kirpparia, eläintarvikekauppaa, rauta-kauppaa, kampaamoa, valokuvausliikettä, postia ym. Sekä purkutuomiota odotellessa on kiinteistössä ollut myös muutamia antiikkiliikkeitä ja muun vanhan tavaran kauppiaita. Jonkin aikaa se on ollut tyhjillään.



Tässä vielä kokonaisena muutama kuukausi sitten.



Tältä samainen liikekiinteistö näytti perjantai-illalla, kun lähdimme ihan varta vasten kuvaamaan purkutöiden näkyä. Kauhakuormaajaa näkyy hieman takapihalla. Löysin netistä artikkelin, jossa kerrottiin kiinteistön purkuvaiheen suunnittelusta ja siellä kerrottiin, että uusi liikekiinteistö rakennetaan vaiheittain niin, että ruokakauppa pystyy toimimaan kiinteistössä kaiken aikaa. Tämähän ei näyttänyt oikeasti toteutuvan, sillä kaikki kiinteistön liiketoiminta loppui jo ennen vuoden vaihdetta ja samalla siis myös ruokakauppa, jossa oli lähiön kaupoista ainoana perinteinen lihatiski ja pullatiski, nyt saa vain pakattua lihaa.

Kaavamuutoksessa tontista tuli asunto- ja liiketontti, joten ostarin paikalle aletaan maaliskuun lopulla rakentaa 4 -7-kerroksista, seniori-ikäisille suunnattua asuintaloa. Asunto Oy Helsingin Vapaaherran arvioidaan valmistuvan joulukuussa 2009.




Vuosien varrella kasvaneen lähiön palvelut pikkuhiljaa hiipuvat. Ennen oli posti, nyt on postin palvelut ovat siirretty R-kioskiin tien toisella puolen olevaan kiinteistöön. Olipa joskus muuten Puksussa Elanto ja jopa Aleksi13 kenkäkauppakin, joka aika ihme kuitenkin. Ne olivat vastakkaisessa kiinteistössä, kuin ostari. Viime vuonna siirtyi terveyskeskuspalvelutkin Puskusta Malmille ja alueelle jäi vain hammashoitola. Kaupoista on enää jäljellä  Alepa ja Siwa sekä Apteekki. Muutama ravitsemusliikekin on vielä, sekä jokunen kampaamo alueella. Yleensä kai asukkaat käyvätkin kaupoissa autoilla Malmilla tai isommissa liikekeskuksissa. Alueella on kuitenkin vanhustentalo, jossa asukit joutuvat monia asioita hoitamaan siten Malmilla, kuten terveyttäänkin.  Toisen vanhustentalon asukkaat saivat lähteä huonokuntoisen rakennuksen tieltä muualle, jos eivät sitä ennen sattuneet "luonnollisesti" poistumaan,



Siinä meni myös jonkun paikallisen kantakapakkakin. Paratiisissa ei ole enää Aatamia, eikä Eevaakaan, vaan pelkkä ovi ulkoilmaan. Ovesta pääsee enää suoraan rojukasan keskelle takapihalle. Tuota kuvaa katsellessani kotosalla huomasin.... (minä ikuinen kirrättäjä), että tuossapa olisi hyvät markiisit mökille saunan ikkunan eteen ja suojaisivat mukavasti terassiakin, harmistus, jos menevät kaatopaikalle. Lisäksi tuota matallista kaidettakin katosin "sillä silmällä". Paljonkohan noistakin jätteistä olisi voinut kierrättää?

Tuli mieleeni näistä purkuhommista laulu: " Kotiseutuni oi, sulle kauneimmat lauluni soi. Sun maitas, laaksojas, unohtaa en voi..." Niinpä, moni maisema on muuttunut niiltä ajoin, kun nuorena perheenä muutimme aikoinaan tuohon lähiöön ja elimme siellä 20 vuotta perheeni kanssa. Eihän se "Puksu" asukasluvultaankaan ihan pieni lähiö ole ja palvelut sen kun vähenee.

Jotain vanhaa silti oli jäänyt jäljelle, joita kuvasin saman reissun varrella.



Muinoin näillä main sijaitsi omakotitaloasutusta ja vanhan väistyessä kyseinen kiinteistö oli jättänyt muistoksi ihanan vanhan maakellarin, jota tässä kuvassa ei kovin näy. Silloin kun päättää mennä kuvaamaan jotain, niin onhan se tietty, että kaikki kansa on samaan aikaan liikkeellä ja ruuhkaa näytti olevan pienessä kylässä kuin Mannerheimintiellä konsanaan, joten piti kuikuilla paikoissa, joista ei olisi jäänyt auton alle.



Tuota kiviaitaa olen monesti ihaillut ja noita portin pylväitä. Ne ovat kauniita ja luonnon materiaalista kasattuja.



Aitaus on aika pitkä ja ihanaa, että jotain vanhaa on saanut jäädä, vaikka uutta tehdään koko ajan lisää.

Eilen aamusella laitoin herätyskellon soimaan, jotta ehtisimme ajoissa kirpputorille. Avatessani ikkunaverhoja, huomasin taivaan rannan olevan kauniin oranssin sävyinen, joten hyvin nopeasti puin ylleni ja lähdin pikaisesti ulos kuvaamaan tuota auringonnousua.. Harvoin satun heräämään sellaiseen aikaan, että näkisin oranssin taivaan.



Aamurusko kultaa taivaan vanhan riihen takaa. Tämä kuva on naapurustostamme ei vanhan kartanon pihapiiristä.



Tämän kuvan otin kartanon pihapiiristä aamutuimaan.



Aurinko tervehtii kirpeänä pakkasaamuna vanhan riihen takaa.



Viikon aikana on satanut jonkin verran lunta ja eilen oli jopa talven tuntua ilmassa, kun lumi oli hieman pakastunut, vaikka osa olikin jo ehtinyt sulaa pois. Nappasin tämän kuvan samalla kävelyreissulla. Kasvin lehdet olivat jäätyneet, mutta vielä hyvin elinvoimaiset.

Kymmenisen minuuttia ehdin olla ulkona ja pian oli jo osa taivaanrannasta muuttumut harmahtavaksi ja oranssisävystä ei ollut enää tietoakaan.



Taustalla on muutama vanha kuusi ja tuosta yhdestä väärään kasvaneesta, olen aiemmin laittanut myös kuvaa tänne blogiini. Se näyttää siltä, että toinen kuusi olisi kasvamassa lavuksen päähän.
Sormia alkoikin jo pakkanen hieman nipistellä, joten palasin kotiin aamukahville, jonka jälkeen lähdimme kirppiskierrokselle. Silloin ei enää ollut kartanon ylläkään oranssin väristä sävyä, vaan taivas oli muuttunut arkisen harmaan siniseksi. Liukasta oli ulkona, joten sai kävellä kieli keskellä suuta....pitäisi kai kaivaa ne jääpiikit esiin, kun taas muistaisi.

Meidän pihapiirissä ja sen välittömässä läheisyydessä on paljon Fasaaneja. Ne ovat mielestäni erityisen komeita lintja, varsin urospuoliset yksilöt. Tänään  (siis eilen...huom! kellonaika) matkalla juna-asemalle satuin kohtaaman Fasaanipariskunnan. Luulempa, että ne havaitsivat minut, vaikka en ollutkaan pukeutunut tapani mukaan helään pinkkiin, vaan mustiin vaatteisiin...jotain pinkkiä lukuunottamatta. Toinen linnuista ehti piiloon, mutta tämän yksilön ehdin ikuistamaan. Tässä päivän luontokuva.


Urosfasaani apajilla

Ajattelin laittaa tänään teille kuusien latvakasvustoista hauskoja kuvia, joita olen kuvaillut kesän - syksyn aikana.

"Sen kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto"...sanotaan suomalaisessa sananlaskussakin.

Usein autossa istuskellessa pelkääjän paikalla tulee tutkineeksi ohikiitävää ympäristöä. Samoin luonnossa liikkuessa, joskus jopa ihan vahingossa, huomaa kuusen, jonka latvakasvusto on jotenkin häiriöitynyt. Kuusissa on varmaan joku tauti, joka muodostaa kasvuston virheellisen kasvutavan. Tällaisia kuusia on tullut tänäkin kesänä vastaan ja viime viikolla bongattiin aivan kotipihan lähistöltä yksi tällainen kuusi. Ihmeteltiin, että emme ole sitä aiemmin huomanneet, vaikka huoneen ikkunasta siihen on lähes esteetön näköala.



"Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto."

Tämä kuusi on ehkä katkennut joskus ja lähtenyt tekemään uutta kasvustoa sivusta eli latvakasvusta on kasvanut uusi kuusi tuohon viereen. Aika hassun näköinen. Siitä latvastahan voisi saada vaikka jouluuusen.



"Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa".

Mökkimatkan varrella kasvaa tällainen latvakuusi, jonka latvaosa on aivan tiheää kasvustoa täynnä. Siihen kiinnitimme sattumalta tänä kesänä huomion, vaikka se on ollut siinä ehkä vuosiakin tuon näköisenä. Mistäköhän tämä kasvusto johtuu?

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä nappasin tänä syksynä Lahden moottoritien varresta tämän kuusikuvan:



"Näin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan"

Tämä kuusi on mökkimatkan odotettu kohde, varsinkin silloin jos on lapsivieraita kyydissä. "Katso, tuossa on se pallokuusi!" tai " Missä se pallokuusi on, joko ollaan ajettu sen ohi"?
Veikkolassa päin joskus ajeltuamme, olen nähnyt vastaavan pallokuusen. Aika hauska tuo pallon muotoinen kasvusto kuusen latvassa. Jotain sekin kielii....

Bongalkaapa tekin hauskoja kuusia tai muita puita. .) Niin kauan kuin on vielä jotain bongailtavaa. Paljon on jo puustoa avohakattu ja lisää näytetään hakattavan. Kuinkakohan kauan menee, että ei ole enää marjastus- ja sienestyspaikkoja olemassa, kun metsät katoavat?

Anttilan reissulla iltapäivällä otin autosta käsin muutaman kuvan. Lähtiessämme oli jännän sinikirjava taivas.



Taivasta on kiva kuvata monesti juuri iltapäivällä ennen auringon laskua. Harmi, että ei usein pääse sellaiseen mukavaan paikkaan, josta taivaan hienot värit aukeavat.



Takaisin päin tullessa taivas näyttikin  jo tällaiselta kauniilta iltaruskon kirjavalta tulipilveltä.



Kuka maalasi sillä välin taivaanrannan?



Tuossa välissä käväisimme kaupassa ja kotiin tultaessa olikin jo taivas puolessa tunnissa muutanut väriään vallan öisen näköiseksi. Puistikon takalaidalla näkyy tasalaitainen puolikas kuu taivaalla.

Laitoin aamupäivällä kuva-arvoituksen blogiini. Kuvassa oli pieni osa eräästä kuvasta. Moni arveli, että kyseessä on sieni. Ehdotettiin suomuorakasta, ukonsientä, akansientä tai ukonhattua. Ukonhattu tosin taitaa olla perenna, eikä sieni.

Mökkinaapuriston asukki, joka on varsinainen metsäihminen ja poimii kesästä syksyyn kaiken maailman metsänanteja toi sienimetsästä tullessaaan tällaisen sienen. Siitä minä sitten kuvaa napsimaan. Tämä sieniasiantuntija väitti kyseessä olevan Matsutaken eli männyn tuoksuvalmuskan. Se on Japanissa hyvin arvostettu sieni ja siitä maksetaan jopa satoja euroja kilolta. Toki sieni saattoi muistuttaa paljon myös tuota suomuorakastakin. Itse olen aika huono sieniasiantuntija. Hyvä jos erotan kanttarellia vale- kanttarellistakaan.



Tässä tämä arvoituksellinen sieni. Eikö muuten sienen lakissa ole kiva kuvio? Ihan niin kuin apina siinä tai joku muu kuvitteellinen eläin siinä keskellä poseeraisi. Onkohan tämä sieni todella Matsutake eli Männyn tuoksuvalmuska?



Naapuri taittoi kulmasta pienen palan pois. Tosin en tajunnut haistella tuota sientä, että tuoksuuko se jollekin erikoiselle. Tämä lakki jäi nököttämään porttimme pieleen...ei lähtenyt matkalle Japaniin. :)
Jos nyt naapuri mahtaa olla ihan väärässä, niin kertokaahan ketä on ihan varma sienestä.
Tosin ne pienet Matsutaket eivät muistuta tällaista isolakkista ollenkaan, mutta netistä löytyi kyllä tämän kaltaisia yksilöitäkin.

Jos osuin oikeaan, niin kuva-arvoitus taisi siinä tapauksessa ratketa Annelin vinkillä. Kiitos kaikille kuitenkin hauskaan sienivisaan osallistumisesta.

.....MATKAKERTOMUS JATKUU...

SUNNUNTAI

Sunnuntai-aamulla oli aikainen herätys. Tavarat matkakasseihin ja aamupalalle. Oli sovittu, että huoneet luovutetaan aamusta, tavarat linjuriin hyvissä ajoin eli varttia yli yhdeksän. Sen jälkeen oli vielä edessä panoraamaesitys luontokeskus Ukossa ennen kotimatkan alkua.


Tänne hotellin taakse johti matka "uhrihalkeamaa" katsomaan...

Niinpä saimme huonetoverini kanssa kuningasajatuksen lähteä nopealle kierrokselle talon taakse, pihan  toiseen päätyyn, jossa emme olleet vielä käyneetkään. Siellä näkyi kyltti, jossa luki "Uhrihalkeama" ja nuoli näytti pienen polun päähän. Niinpä piti vielä mennä kiiruusti kuvaamaan se nähtävyys ennen lähtöä. Toki ajattelimme, että ilma on hieman  kostea ja sumuinen, jotta pitää olla varovainen ettei luiskahda rotkoon, johon on aikoinaan uhrattu ihmisiä ja heitetty rinteestä alas. Hui kauhistus....



Vähän varovasti minäkin siirryin polulta tähän kalliolle ihmettelemään halkeamaa ja ottamaan kuvia. Tosin halkeamatasanteen reunat johtivat syvään rotkoon, jonne piti varoa joutumasta. Sen verran korkean paikan kammoa on, että en mielelläni mene kyllä metriä lähemmäs tuollaista kuilun reunaa.

Kuinkas sitten kävikään.....
Ajattelin vielä ottaa muutaman kuvan kallion nyppylältä polun kupeesta alas rotkoon. Tuossa "punaisen pisteen" kohdalla seisoin kuvaamassa ja kappas vaan....yht'äkkiä olin maassa pitkälläni. Ystäväni oli juuri sanonut, että "hei katso äkkiä mitä tuolla on...ota kuva". Mitäköhän siellä mahtoi olla....jäi arvoitukseksi, sillä se unohtui siinä vaiheessa kun olin jo pitkin pituuttani kalliolla. Olin siis juuri tulossa alas kallion nyppylältä, kun jalka lipesi. Siinä oli lehtiä kalliotasanteella ja kosteaakin ehkä ja niin jalka meni suoraan sanoen pois alta.

Tuossa siis liukastuin ja todella varjelusta taas matkassa, etten liukastunut toiseen suuntaan eli kalliolta alas rotkoon.

Pää kopsahti kallioon, jalka taittui kaksin kerroin selän taakse....aika hurjan näköinen asento varmaan. Ystävä pelästyi ja kauhisteli, että kuinkas mahtoi käydä. Hän yritti vetää minua ylös, mutta en päässyt. Sitten ajattelin, että yritän kääntyä kylkiasentoon ja puntata itseni kallionta vasten ylös. Pääsinkin ja hieman aikaa siinä seisoin ja mietin, että onko kaikki jäsenet kunnossa ja pääsenkö kävelemään takaisin hotellille. Hieman kipua tuntui nilkkataipeessa jalan etuosassa ja polvessa. Reisilihaksessa tuntui revähdysmaista kipua ja tunnustelin päänuppiani, jotta alkaako sitä jomottaa. Käsivarsissakin saattoi olla lihaskipua. Hiljaa hissuteltiiin takaisin hotellin aulaan, jossa sainkin matkatovereiltani apua ja laastaria. Vaaleanpunaisten housujeni polvi oli maantien ruskea ja sitä hanakailinkin ennen lähtöä vedellä ja paperilla puhtaammaski, jotta kehtaisin matkustaa kotiin.

Loppujen lopuksi tuumin, että ei tainnut käydä ollenkaan pahasti, vain kolme laastaria ja jäsenet ehjinä.
Se panoraamaesitys oli huikea ja sillä hetkellä ikävä kokemus näytti olevan taka-alalla, kun katseli valokuvaajan ihania luomuksia Kolin kansallispuistosta ja lintujen ääniä ja Eino Leinon lauluja....Vesa-Matti Loirin laulun kera. Lisäksi taustalla oli myös Petri Laakosen tunnettu "Täällä Pohjan tänden alla"....Ihan kylmät väreet kulkivat selkäpiitä tuon puolituntisen aikana, jolloin seurasimme esitystä.



Sitten pian autoon ja menoksi kohti Juukaa. Siellä oli määrä käydä Kivikeskuksessa ja saimme tutustua myymälään sekä kivinäyttelyyn. Aivan ihana paikka ja paljon mielenkiintoista, mutta taaskaan ei ehtinyt kaikkea katsoa niin tarkasti kuin halusi.



Vallan ihania kiviä, koruja ja helmiäkin oli kivikylän myymälässä. Tutustuimme myös kivinäyttelyyn. Olisi voinut käydä katosmassa kiviuunejakin, mutta sinne en enää ehtinyt kun teki mieli tehdä ostoksia myymälässä.



Monen moisia kauniita kiviä oli esillä ja ostettavanakin, mutta jätin kuitenkin ostamatta niitä.



Nämä oli kuitenkin pakko ostaa. Pitkään kyllä mietin ja meinasin valita edullisemman setin, johon kuului hematiittia ja helmikorua. Kuitenkin ystävättäreni sanoi, että ota tuo sydän, sillä se on sinun laisesi. Toki olin sitä pitkään siinä kuolannutkin. Viimein päätin ottaa sen ja kaiken kukkuraksi vielä korvikset samaa sarjaa, sillä kerrankos täällä käydään ja ei sitten jää kotona kaivertamaan mieltä, että miksi en niitä ostanutkaan.



Pari pientä putkiloa hiottuja kiviä ostin kuitenkin ihan vaan muistoksi.

Lähtiessämme kivikeskuksesta ihmettelin vasta kameraani, että mitenkä toisiin kuviin jäi musta tai harmahtava kulma. Linjurissa tutkiessani kameraa vasta huomasin, että zoom oli saanut tällin siinä kaatuessani ja ulomman zoomrenkaan laidassa oli klommo ja siinä renkulassa, jossa lukee zoomin tiedot, niin se rengas oli vaurioitunut siitä kulmasta, jossa se klommokin oli. Lisäksi kameran linssin sulkijaläppä ei mennytkään kiinni, vaan alakulmaan jäi muovinen kolmiomainen osa, joka jäi hieman linssin eteen ja siitä se häiritsevä tummentuma jäi kuvaankin. Kamera kyllä kieltämättä jäi kaivertamaan mieltä. Ensinnäkin se oli alle vuoden vanha, sillä sain sen joululahjaksi. Toiseksi se oli maksanut neljättä sataa euroa ja korjaus maksaisi ehkä maltaita. Onneksi kuitenkin kuvaus muuten onnistui ja päätin jättää asian miehen huoleksi, sillä hän se yleensä keinot keksii. Onneksi se zoom meni kuitenkin kiinni. Tosin välillä kuului kumma naksahdus sulkiessa.

Matka jatkui kohti Joensuuta. Edessämme oli vielä lounas Honkavaaran Perinnepirtissä. Tilalla on toiminut 1800-luvulla kestikievari, jossa mm. Elias Lönnroth on yöpynyt matkoillaan.



Lounas oli oikein maittavaa ja sen jälkeen saimme vielä hetken tutustua pihapiirin museoaittaan, jossa oli kaikkea kivaa vanhoilta ajoilta. Lisäksi tilan välittömässä läheisyydessä sijaitsi Tsasouma.



Täältä jatkoimme matkaamme kohti pääkaupunkia, välillä pysähtyen kahville ja muille ostoksille. Kotikaupunkiin saavuimme illalla ennen kello 20, joten matka oli ollut pitkä, mutta antoisa. Tosin ajattelin, että tuollaiseen matkaan pitäisi olla aikaa vähintään viisi päivää, jotta ehtisi katsastaa kaikki ihanat kohteet ja ehtisi myös nauttia Kolin luonnostakin hieman enemmän. Joka tapauksessa näillä "eväillä" jaksaa varmaan pimeää syksyä eteenpäin ja muitsellen kaikkea kokemaana ja näkemäänsä. Pääasia vielä, että hengissä ollaan edeleen....kaikesta huolimatta.
Tosin tänään reidessä napsahti ja reisilihas tuntuu kipeämmältä, joten soitin terveyskeskukseen, josta sain akuuttiajan lääkärille. Pian siis pitänee lähteä, jotta saan mielenrauhan, ettei mitää pahempaa revähdystä reisilihaksessa ole syntynyt tai missään jänteessä mitään vauriota. Parin tunnin päästä sekin asia on sitten selvitetty ja kuntosali jää tältä päivältä. Tosin eilen olin ja kaikki meni ok ja lisäksi tein pajon jalkaliikkeitä ja venyttelinkin, mutta tänään tuntuu tosenlaiselta.

PERJANTAINA

Mä lähden Pohjois-Karjalaan...

Perjantaina lähdimme aamuvarhaisella kohti Kolia. Meitä oli bussilastillinen potilasjärjestön väkeä matkassa. Edessä olisi monen tunnin ajomatka pakollisine levähdyksineen. Matkan varrella piipahdimme parissa taukopaikassa kahvilla ja lounastimme Juvalla ABC-huoltamon lounasruokalassa. Perillä Hotelli-Kolissa olimme iltapäivällä eli matkaa olimme levähdyksineen tehneet työpäivän tuntimäärän verran.


Perille saavuttuamme maisema oli kaunis ja vesikin näytti hotellin parvekkeelta ihanan sinikuulaalta....ikäänkuin yhtyen taivaaseen. Muutaman tunnin päästä olikin jo aika sumuista.



Onneksi päivään ei oltu buukattu mitään virallista toimintaa sen enempää, sillä jokainen taisi olla matkasta melko väsynyt. Lounastimme hotellin ravintolassa iltasella ja sen jälkeen vietimme vapaata aikaa seurustellen muiden matkalaisten kanssa. Menomatka meni mukavasti virkatessa ystäväni Maijan huivia. Sitten kyllä tuli stoppi, kun oli viikonvaihde niin paljon muuta touhua täynnä.

LAUANTAINA

Lauantaiaamulla oli melko aikainen herätys, sillä meillä oli edessä monta mielekästä tutustumiskohdetta ja toki piti ennettää jossain vaiheessa myös Kolin kansallispuistoa ihailemaan. Niinpä kännykkä soimaan melko aikaisin ja aamupalan jälkeen reippaasti ulkoiluvaatteet ylle, kamera matkaan ja menoksi. Kapusimme Ukko-Kolin huipulle monia kymmeniä portaita pitkin. Tuli siinä kyllä heikompikuntoisella hieman "ventti olo" ja ylhäällä piti hieman haukkoa henkeä ja odottaa että taas jaksaa eteenpäin. Toki ensin piti napata ne tavanomaiset kuvat, jota on varmaan jokaisen Kolin kävijän albumissa...Tosin henkilökuvat vaan ovat aina erilaiset.



Täällä olen ollut kauan sitten. Olisikohan ollut joskus parikymmentä vuotta sitten. Kuvassa taisin olla silloin sadeasuisten lasteni kanssa. Siitä on siis jo aika kauan vierähtänyt aikaa.



Ukko-Kolin harjalla, josta näkymä Pieliselle. Ilma oli tulossa hyvin sumuiseksi, ja tuolla oikeassa sivussa kuvaa näkyy, kuinka usva nousee alakomaalta ylös vaaralle.

Jatkoimme matkaa Akka-Kolille päin. Olisipa ollut enemmän aikaa, sillä matkalla oli monen moista mielekästä nähtävää, joita olisi mieli tehnyt kuvata. Toiset porukasta jatkoivat Paha-Kolille 400 metrin päähän Akka-Kolista, mutta me emme arvanneet huonetoverini kanssa lähteä. Kuulimmekin, että se oli aika paha ja sinne on aikoinaan tiputettu rikoksen tekijöitä. Ne, jotka hukkuivat....olivat sitten syyllisiä ja ne jotka selvisivät hengissä olivat syyttömiä. Olisipa se ollut noin selvä oikeuden peruste...hui kauhistus. Onneksi emme menneet, sillä mistä sen tietää, jos olisimme vaikka sinne hupsahtaneet. Kävimme siis Akka-Kolilla.



Olihan sieltäkin hienot näkymät, mutta ei enää Pieliselle vaan vastakkaiselle puolelle vaaraa eli asutuksille päin. Siinä Akka-Kolin tuntumasta löytyi hieno luontokirkko ja harmikseni kallioseinämässä olevaa ristiä kuvatessani kamerastani loppui akkuparistot. Enhän osannut ajatella lähtiessämme luontoon, että näin kävisi. Tietty myös jätimme kännykänkin pois, jotta olisin voinut sillä kuvata tai soittaa ystäväpariskunnalle, että olisivat tulleet kuvaamaan kirkkoa. Niin täytyi loppumatka tulla takaisin ilman kuvattavaa.



Pihalla sitten eräs ystävä lupasi "tarjota" meillä kyydin hissillä alas parkkipaikalle. No, eihän se tietenkään mitään maksanut muutenkaan, kunhan hassuttelimme. Lähdimme hissikyydillä alas katsomaan minkälainen matka se kaksi minuuttinen on. Harmi taas ettei ollut kamerassa pattereita ja aikaakaan ei ollut hakea, sillä pian oli määrä lähteä Satamaan ja Lieksaa kohti. Hissimatka oli kiva kokemus ja sen jälkeen valmistautumaan risteilylle.


Kuva autolauttasta on Lieksan päädystä napattuna.

Autolautta M/F Pielisellä suuntasimme kauniille Pielisen järvelle. Risteily oli mukava ja monia kauniita kuvia tuli napsittua lauttan kannelta. Lisäksi nautimme laivalla maukkaan kotiruokatyyppisen lounaan. Oli tosi herkullista.



Tämä kuva on Kolin satamapäädystä kuvattu.

 

Aivan ihan näköistä oli Kolilla ja Pielielläkin. Lautta jätti meidän Lieksasa pois, josta palasimme bussikyydillä takaisin lähtöpaikkaan. Teimme pienen kiepin, kun yritimme etsiä Ryynäsen taiteilijakotia, mutta taisimme ajaa ohi ja kiinnihän se olisi kai olltu, joten suuntana oli sitten Koli.
Saavuttuamme takaisin hotellille, meillä oli määrä välittömästi siiryä Luontokeskus Ukkoon tutustumaan sen antiin.



Tosin itse en kauaa jaksanut siellä olla, sillä kuuluvuus oli aika heikkoa ja näkyvyyskin isolla porukalla. Lisäksi mahaa kiesi sen verran kaiken syömisen jälkeen, joten päätin lähteä hotelliin takaisin. Hetken päästä kuitenkin sain "älyväläyksen", että lähden yksin kuvaamaan sen luontokirkon, joka jäi aamusella kuvaamatta akkupattereiden loputtua.
Nyt oli kamerassa toimivat patterit, tilaa muistikortilla ja kännykkäkin varmuuden vuoksi taskussa, jos jotain tapahtuu matkalla.



Kolin kansallispuistossakin oli hieman maaruskaa, kuten Lapissa viime syksynä käydessämme. Ihania punaisia mustikanvarpuja.



Nyt siis sain kuvattua sen aamulla aikomani kuvan. Tämä paikka luonnossa olisi hyvä paikka hiljentymiseen, kun siltä tuntuu.



Tällaista kalliojyrkännettä oli tässä kohtaa. Ei sopisi kyllä liukkailla tossuilla mennä taiteilemaan tunne tastanteelle. Siitä voi hyvin sukkelaan liukastua pyllymäkeä alas.
Hetken mitin, jotta menenkö samaa tietä takaisin kuin tulinkin. Sitten tuli hinku lähteä vielä kerran Ukko-Kolilla käymään ja niin yksin lähdin tallustamaan sinne päin. Tosin varoin menemästä harhapoluille, sillä yksin ei olisi ollut mukavaa eksyä sinne luontoon.



Ilta oli jo hyvin sumuinen ja näköala Ukko-Kolilta oli aivan hämärän peitossa. Kuitenkin päätin ottaa vielä kerran kuvan tuosta näköalapaikasta. Niinpä laitoin kamerani sellaisen merkkipaalun päälle ja tuin sen siihen pystyy, sillä en ole vielä hankkinut jalustaa kameralleni. Onnistuihan se itselaukaisukuvakin ottaa ja sitten muutaman kuvan jälkeen jatkoin matkaa polkua ja portaita pitkin eteenpäin, välillä kuvaten. Tosin näytti aika jo rientävän ja oli vielä ehdittävä suihkuun ja vaihtamaan vaatteet ja hieman kaunistautumaan illallista varten.

Onneksi selvisin ehjin nahoin tuosta yksinäisestä iltalenkistä. Ystäväni oli varannut lipun Larin Parasken runoiltaan ja päätti tulla sieltä suoraan linja-autolle. Meillä oli alkujaan määrä mennä jonnekin maatilalle illalliselle, mutta he eivät voineetkaan ottaa meitä vastaan, joten saimme mukavana yllätyksenä reissun Nurmekseen Bomballe. Bomballa oli luvassa Karjalainen noutopöytä herkkuineen. Näin tuli kyllä oikeastaa lähes koko Pielinen kierrettyä päivän aikana.



Oikestaan olimme kyllä aika väsähtäneitä illalla tämän reissun päätteeksi, mutta minä ja muutama muu matkustaja autossa lauloimme vielä tulomatkalla yhteislauluvihon anteja matkan ratoksi. Tosin en tiedä moniko sitä kuuli tai välitti, sillä muut näyttivät olevan jo aika väsähtäneitä. Illalla oli hotellin ravintolassa luvassa tiskijukan tahdittamana tanssia. Sitähän ei sopinut missatä, vaikka miehistä ei juuri ollut tietoakaan. Oli mukavaa kuunnella hyvää tanssimusiikkia, mutta saimmehan tanssia muutaman kappaleenkin, jotta ei ihan turha reissu sekään tanssi-ilta ollut.
Sitten nukkumaan, sillä sunnuntaina se oli aikainen herätys, sillä jo kymmeneltä oli määrä lähteä etelää kohti takaisin. Tosin matkan varrella olisi vielä muutama mukava levähdyspaikka. Taidanpa jatkaa aamusella, sillä nyt on taas kello venähtänyt aamutunneille.
Olette ehkä jo ihmetelleet, että missä olen ollut...Tulopäivä olin niin väsynyt ja muista menoistani kerron tuonnempana.

KOLIN REISSUKERTOMUS JATKUU.....

Ei minulla mitään kovin kummoista asiaa ollut, mutta pakko kai se on vilauttaa noita tämän päivän aurinkoisia kuvia, näin syksyn keskellä.
Tänään oli taas viikon ensimmäinen kuntosalipäivä. Tällaisena päivänä menee mielellään ulkosalle, sillä päivä oli ihanan aurinkoinen ja sateeton. Syksyiset värit henkuivat puissakin vielä kauniimpina, kun aurinko paistoi. Takaisin tullessa otin muutaman kuvan pihapiirin puista jälleen kerran .



Tätä pihapiirin tuntumassa olevaa vaahteraa olen ihaillut päivittäin. Siinä on niin kauniit värit, että ihan silmiä hivelee. Kyllä syksykin voi olla kaunis.



Miehen tultua töistä lähdimme käymään ostoksilla ja ensin mentiin Biltemaan. Parkkipaikalta näimme taivaalla tällaisen ihanan kuumailmapallon taivaalla. Se oli aika korkealla ja toinen pallo oli hieman etäänpänä. Tänään olikin otollinen päivä tällaiselle lennolle, kun ei juuri nimeksikään tuullut.



Kaupoista lähtedettyämme olikin jo aurinko laskemassa taivaan rannan taa. Auton ikkunasta tämän iltaruskokuvan nappasin. Meidän kotipihamaalle ei juurikaan näitä iltaruskoja näy.Olisipa kiva asua sellaisessa paikassa, jossa saisi jatkuvasti ihailla oranssin keltaista iltataivasta.



Paluumatkalla kotiin pysähdyimme entisen Primon tontin tienoille. Siinä on joskus ennen muinoin ollut mm. ikkunan kahvoja valmistava Primo, jossa myös mieheni on ollut nuoruusvuosinaan sellaisia kiillottamassa. Sittemmin siinä paikalla toimi oman aikansa kirpputori sekä joskus piedettiin jopa huutokauppojakin. Nyt tontilla on vain tällainen iso lätäkkö ja todennäköisesti uutta rakennusta ollaan suunnittelemassa tontille.



Tämä seinämä on enää jäljellä tuosta entisestä Primosta, joka on tarkoitus jättää tulevan rakennuksen yhdeksi seinämäksi. Tosin lasit siitä puuttuvat. Hienosti näkyy tiiliseinän ikkunoista maisemaa. Tarkoitus on vielä mennä kuvaamaan vastakkaiselta puolelta tuota tiiliseinää, ennen kuin siihen aletaan rakentamaan uutta rakennusta.



Vieläpiti napata yksi kuva punertavasta pihlajasta, mutta marjat eivät siinä tosin punerra, sillä tänä vuonna ei pihlajissa ole juurikaan ollut marjoja ja siksi onkin omenasato jäänyt hieman huonoksi. Meinaan ne pihlajamarjatoukat kun asustavat sitten tänä vuonna niissä herkullisissa omenissa. No, ensi vuonna sitten on ehkä parempi omenasato.

Viikonlopuksi toivoisin kyllä yhtä kauniita ilmoja, kuin tänäänkin. Lähdemme potilasyhdistyksen kanssa reissulle Kolille perjantaiaamusella ja palaamme sunnuntaina. Sieltä toivon saavani kauniita syksyisiä kuvia, kunhan ne ilmat sen sallivat. Toivottavasti siis matkailu avartaa...hauskaa, että jo toinen viikonloppu kun olen reissun päällä. Harvon kun tulee nykyään käytyä muualla kuin mökillä.

Viikonloppu ja puolukkametsä kutsui kulkijoita. Minua ei kovin paljoa huvita näin syysaikaan mennä metsään marjastamaan. Mies kävi sateesta huolimatta lauantaina lähimetsässä katsomasassa aiemmin havaitsemaansa puolukkapaikkaa. Sieltä tulikin mukanaan vajaan sangollisen kanssa, mutta mukaan näytti tulevan muutakin. Havaitsin päivällä tuolin päällä olevan pusakan lähettyvillä siivekkään olennon, joka lähempien tarkastelujen jälkeen ilmeni hirvikärpäseksi. Sen kiikutin ulos nujerrettavaksi. Päivällä lampussa lenteli toinen mokoma siivekäs. Aamusella ihmettelin siivekästä hammastahnatuubin korkilla...siinhän oli vielä edellisen päivän kutsumattomia vieraita. Piti ensin hakea kamera, ikuistaa tuo siivekäs ja sitten päättää se päiviltää.



Voi hirvistys...mikä kärpänen. Ei mitenkään herätä kiinnostusta löytää tuollaista ötökkää marjavaatteistaan tai iholta ryömimästä. Tässä vaiheessa ötökällä näyttää vielä olevan siivet, mutta kun iskee itsensä "isäntäänsä" kiinni, niin pudottaa siipensä. Tuollaisen havaittuaan ihollaan marjareissun jälkeen, niin on pitkään sellainen tunne kuin niitä kuhisisi siellä täällä iholla, vaikkakin vain hiustupsu vähän heilahtaisi kasvoille.



Tällaiselta taas näyttä nujerrettu hirvikärpäsen raato. Siinä vaiheessa ei siis ole enää niitä siipiäkään. Tuo otus muistuttaa aikapaljon iljettävän näköistä mustaa hämähäkkiä. Sen nitistäminenkään ei ole niin helppoa, vaan vaatiin sormenpäitä ja pientä rutistusta.



Paras apukeino näitä ötököitä vastaan on verkollinen itikkatakki ja -päähine. Tällaisella kirkkaan oranssilla verkkotakilla ja maatokirjavalla verkollisella lippiksellä, paksuilla housuilla ja kumisaappailla varustettuna painelin metsään. Marjastaessa tunsin kaksi kopsahdusta naaman kohdalla ja näin jonkun ötökän siinä, jotka osoittautuivat hirvimetsän kiusankappaleiksi eli hirvikärpäsiksi. Metsä on hirvikantaista. Yksi hirvikärpänen oli vielä palatessamme asettunut takin niskapuolelle, josta mies sen sai noukittua. Enempää en onneksi löytänyt itsestäni. Tosin hikoileva mies sen sijaan oli niitä kerännyt taas mukaansa kolmisen kappaletta, joita noukimme ihoista ja hiuksista pois.



Yhteensä kahdelta päivältä saimme saaliiksi noin 15 litraa puolukoita. Tosin niitä emme itse pitäneet, vaan ne menivät sukulaisille, joilla ei ole mahdollisuuksia marjastaa.



No niin...."jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt". Aina löytyy sangosta myös muutakin kuin naposteltavaa. Tällainen sitsontiainenkin oli eksynyt marjasankoon. Sieltä se pelastettiin maan kamaralle.
Tuo marjojen putsaaminen sitten onkin aivan oma puuhansa. Onneksi meitä oli tällä kertaa kaksi tekemässä tuota jälkihommaa. Yksin siinä sormet kylmettyvät ja aikaa kuluu aika reippasti. Nyt ei ainakaan kolmeen viikkoon mennäkään marjametsään. Seuraavaksi taitaakin olla parasta pysyä poissa metsästä, kun alkaa hirvenmetsästysaika ja etteivät vaan luule hirveksi meikäläisiä, nuo metsämiehet.