Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
27.12.2011 - 14:13

KIRSIKKAISIA JOULUPULLIA

Jouluksi leivoin joulupullia, johon tuli täytteeksi, margariinia, rusinoita, kirsikoita, manteleita ja sokeria.

Pullan valmistusta....

Pötköstä leikattuja siivuja pikkuvuokiin...

joulupullat valmiina

14.11.2010 - 00:38

♥Hyvää isäinpäivää kaikille isille sekä isoisille! ♥

Meillä vietettiin jo lauantaina isäinpäiväkekkereitä. Olin luvannut hoitaa pojan pieniä kultamussukoita eli pikku-ukkoja muutaman tunnin. Sunnuntaiksi olin jo aiemmin varannut kirppispaikan, joten katsoin joustavammaksi järjestää päivän etukäteen isäinpäiväjuhlat. Samoin kutsuin tyttären perheenkin syömään. Meitä oli ahtautunut sitten 12 henkilöä lounastamaan lihaperunasoselaatikkoa ja sen päätteeksi kakkukahville, jo lauantaina. Tosin pari isompaa neitokaista oli jäänyt omien menojensa vuoksi pois matkasta.

Tein Hellapoliisin ohjeen mukaan isäinpäiväkakun: Appelsiininmakuinen jugurttikakku .

Oli kyllä niin hyvää, että viimeistä murua myöten meni kaupaksi. Korvasin appelsiinijugurtin trooppisten hedelmien makuisella jugurtilla ja ei yhtään tahtia haitannut. Laitoin tuohon kakkuun banaaniviipaleita pinnan päälle ja sivelin niiden päälle appelsiinihyytelöä, joka oli tehty hyytelösokerista ja appelsiinimehusta.

22.04.2010 - 23:23

Eilen juhlistin syntymäpäivääni ja tein pari kakkua yllätysvieraiden varalle. Ei ollut kummemmin tarkoitus juhlia, vaan jotain kuitenkin täytyy olla tarjolla, jos vieraita ilmaantuisi. Tällä kertaa päätin kokeilla Charlotte Russea ja tekaista siitä oman versioni, jonka täyte on appelsiinin makuinen.

Ensin paistoin uunissa kääretortun.

KÄÄRETORTTU

4 munaa

1½ d sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 dl vehnäjauhoja

3/4 dl perunajauhoja

 

Paistetaan uunissa 225 asteessa/ 6-8 minuuttia.

Kääretortun väliin levitin kesällä tekemääni hilloa, joka on tehty kesäkurpitsoista ja appelsiinista..... on muuten äärettömän hyvää. Viipaloin kääretortun n. 2-3 cm viipaleisiin. Vuorasin kulhon tuorekelmulla. Asettelin kääretorttuviipaleet kulhon reunoille tiiviisti rinnatusten riveihin.

CHARLOTTE RUSSEN TÄYTE:

200g appelsiinituorejuustoa (tai maustamatonta tuorejuustoa + raastettua appelsiinin kuorta)

1 dl appelsiinimehua

1dl sokeria

2 munaa

6 liivatetta

2, 5 dl Flora Vanillaa

 

Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Laita liivatteet likoamaan n. 5 minuutiksi. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi.Lisää tuorejuuston joukoon yhdistetyt vaahdot ja  lisää puristetut, mehussa tai vedessä kiehautetut liivatteet ohuena nauhana, sekoittaen seoken joukkoon. Kaada seos kulhoon vuorattujen kääretorttuviipaleiden keskelle ja laita kulho jääkaapiin hyytymään, seuraavaan päivään asti.

 

Tässä siis perinteinen Charlotte Russe, vaan itse halusin kuorruttaa sen kermalla. Eihän siitä järin hienon näköinen tullut, kun kiireissäni mietin miten sen voisi koristella. Ehkä marsipaanikuorrutus olisi ollut kivemman näköinen eli olisi ollut vähän prinsessakakun näköinen. Nyt sai kelvata tämä kermapäällys sokereinen ja kakkuun tuli koristeeksi pinnalle säilykemandariinien lohkoja ja pinnalle hyytelösokerikuorrutus.

 

'

Pian kakku sitten muutti muotoaan, kun vieraat saapuivat kahvipöytään. Varsinainen yllätyskakku, jonka sisusta on paha mennä arvailemaan, ennen kuin on päässyt kakkulapiolla käsiksi kakkuun.

Tässä vaiheessa kakkukaan ei enää näytä kovin siistiltä, kun siitä on jo puolet huvennut parempiin suihin. Tältä leikattu kakku kuitenkin näyttää täytteineen, sisältäpäin katsottuna. Loppujen lopuksi, kiitosta tuli kakun raikkaasta mausta. Kannatti kokeilla. Tykkäsin itsekin. Tänään vein vielä loppupalan taidekerhoon ja kolmistaan söimme loppukakun, kahden ystäväni kanssa. Olisi sitä lisääkin kelvannut, vaan kun ei enää ollut.

Olisi harmittanut, jos olisi pitänyt heittää liika täyte pois, joten tein vielä lisäksi lopputäytteestä keksimurupohjaisen matalan hyytelötortun.

Tänään sitten nautimme melkein kokonaan mieheni kanssa, tämän ylijäämäkakun. Onneksi en heittänyt lopputäytteitä menemään. Maistui tämäkin tosi hyvälle.

 

20.09.2009 - 00:25

Sain viikolla omenoita tuttavapariskunnalta. Tein torstaina uunipellillisen lemppari omenapiirakkaani. Sen pohja on sellaista kakkumaista. Siihen tulee sulatettua margariinia sekä maito kiehautetaan. Aiemmin olen kirjoittanut ohjeen blogiini, joten täältä voi käydä lukemassa reseptin, jos kiinnostaa kokeilla.

OMENAPIIRAKKA

Kauankos tuollainen piirakkalevy kestää...Enää siitä on jäljellä muisto vain.

Tänään päätin tehdä sitten rahkaomenatortun. Se on yksi suosikeistani myös. Sen ohje löytyy täältä.

RAHKAOMENATORTTU

Herkullisen hyvä resepti tämäkin.

Nyt on omenaherkkujen sesonkiaika ja pitää keksiä kaikenlaista omenaherkkua, niin kauan kuin omenoita on vielä tarjolla.

 

11.09.2009 - 13:37

APPELSIINI-VANILIJAKREEMI KÄÄRETORTTU

Kääretorttu:

4 kananmunaa

2 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

tai 2/3 osaa vehnäjauhoja ja 1/3 osa perunajauhojua

Täytteeksi:

Appelsiini-kurpitsamarmeladia (omatekemää) tai kaupan appelsiinimarmeladia

Vanilijakreemiä (purkista, ohjeen mukaan sekoitetaan veteen tai maitoon ja vatkataan viisi minuuttia).

 

Paistaminen:

200 asteessa, 10 minuuttia.

Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille ja täyttämisen jälkeen kääritään rulllalle ja laitetaan jääkaapiin hieman jähmettymään.

 

Sain mökkinaapurilta ihanaa, itsetehtyä appelsiinikurpitsamarmeladia. Se oli taivaallisen hyvää ja päätin kokeilla sitä tähän kääretorttuun. Maistui mukavasti appelsiinilta.

11.09.2009 - 13:09

PUOLUKKAPAISTOS

Kuori:

150g voita tai margariinia

1 dl sokeria

1 muna

1½ dl vehnäjauhoja

1½ dl grahamjauhoja

( tai 3dl vehnäjauhoja)

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

2 dl kermaviiliä

½ dl sokeria

1 muna

2tl vanilijasokeria

Pintaan:

n. ½  litraa puolukoita

 

Paistetaan 200 asteisessa uunissa, noin ½ tuntia. Piirakkaan voi käyttää mitä tahansa marjoja, eri vuodenaikojen mukaan.

 

23.08.2009 - 00:54

Tänä kesänä on tullut poimittua mustikoita enemmän, kuin miesmuistiin aikaisemmin. Nyt ollaan oltu vielä viikon verran lomalla ja tänä aikana olemme noukkineet yli 20 litraa mustikoita ja pitkän kesäloman aikana jo 28 litraa. Tosin suuri osa niistäkin marjoista on mennyt jakoon sukulaisille. Lauantaina leivoin ison pellillisen tällaista mustikkaista muropiirakkaa mökillä. Yleensä teen piirakan pyöreään lasivuokaan, vaan nyt oli kaikki kulkeutuneet kotiin mökiltä ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäikin leipoa piirakka isoon leivinvuokaan. Tein siis kolminkeraisen määrän taikinaa ja mustikoitakin meni ehkä parisen litraa, kun aika reippaan kerroksen laitoin.

 

 MUROTAIKINAPOHJAINEN  MUSTIKKAPIIRAKKA

pohja:

100g margarinia

100g (1dl) sokeria

1 muna

2 3/4 dl (200g) vehnäjauhoja

1 tl sokeria

pinnalle:

n. ½ litraa mustikoita ja vadelmia

hienoa sokeria marjojen pinnalle

Valmista piirakka näin:

1. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.

2. Lisää muna hyvin sekoittaen.

3. Yhdistä vehnäjauho ja leivinjauhe

4. Levitä taikina tasapohjaiseen voideltuun piirakkavuokaan

5. Paista pohjaa n. 10 min, 200 asteessa

6. Ota vuoka uunista, levitä mustikat pinnalle ja ripottele sokeria reilusti päälle. Paista vielä n. 15 min.

22.08.2009 - 23:42

Metsistä löytyy parhaillaan herkullisia sieniä ja niistä suosikkini onkin kantarelli eli oikeastaan ainoa, jonka varmasti tunnen. Kantarelleja on tullut poimittua lomaviikon aikana jonkin verran ja eilen illalla tein sitten pari piirakkaa niistä. Naapurit toimivat tänään sitten koemaistajina kanssani. Mies ei kyllä ymmärrä tällaisen hyvän päälle yhtään mitään.

KANTARELLIPIIRAKKA

Pakaste piirakkataikinaa paketti tai oma tekemä piirakkapohja (Sunnuntai)

 n. 1 litra kanttarelleja

1 sipuli

150 g Sadonkorjuukasviksia (Apetit kasvissekoitus) eli Parsakaalia, keltaista porkkanaa ja pariisinporkkanoita

2 tomaattia

Pala kesäkurpitsaa

250 ml Ruokakermaa

50-100g kantarellituorejuustoa

1 tl suolaa

1-2 dl juustoraastetta

Valmistus:

Sulata pakastettu piirakkataikina. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Paista piirakkapohjaa 200 asteisessa uunissa 10 min. Lisää taikinan pinnalle paistetut kantarellit sekä sipulisilput. Sulata pakastekasvikset mikrossa tai lisää vastaava määrä tuoreita kasviksia. Leikkaa kesäkurpitsaa suikaleiksi ja kuutioi tomaatit. Lisää ne piirakan pinnalle. Lopuksi sirottele juustoraaste pinnalle ja sen jälkeen sekoitettu ruokakerma-tuorejuusto seos, johon on lisätty suola.

Paista piirakkaa uunissa vielä puolisen tuntia tai niin kauan, että kermaseos on hyytynyt ja piirakka vaikuttaa kypsältä.

Omasta mielestäni piirakasta tuli oikein maukas ja sopivan kostea, vihannesten ansiosta.

 

25.05.2009 - 00:13

Lupasin tehdä syntymäpäiväkakun kuopukselleni, joka tänään täytti 30 vuotta. Tein Mustikkamousse-mansikkamoussekakun Hellapoliiisin ohjeen mukaan. Hieman aina jännittää, kun kokeilee ihan uutta ohjetta, mutta lopputulos näytti ihan tyydyttävältä.

Tämän kakun idea oli, että se kootaan täytteineen vuokaan ylösalaisin eli päällipuoli vuoan pohjalle, kostutetaan. Lisätään sitten mustikkamoussetäyte ja kostutetaan toinen kerros. Lopuksi lisätään mansikkamoussekerros ja kostutetaan pohjaosa. Kostutin kakun vanilijasokerilla maustetulla maidolla. Vuorasin vuoan tuorekelmulla, ennen kakun latoamista ja lopuksi laitoin kakun yöksi jääkaapppiin hyytymään, sillä täytteet sisälsivät liivatetta.

Aamulla sitten jännittyneenä nostin vuoan kakun päältä ja mietin, että mitenköhän tekele on onnistunut. Kasassa näytti olevan, aivan kuten pitikin. Asettelin pilkotut mansikat kakun päälle ja väliin laitoin pakasteesta mustikoita. Kakun pinta käsiteltiin hyytelösokeriliuoksella. Kuljetin kakun Tupperwaren kuljetuslaatikossa kyläpaikkaan ja siellä vasta pursotin kerman päälle. Muuten kermakoristus olisi kyllä mennyt täysin siivottoman näköiseksi.

Tässä syömistä odottava kakku:

Kylläpä oli herkullista. Täältä löytyy tämän kakun ohje, sekä lisää Hellapoliisin herkullisia reseptejä.

Ylijääneistä täytteistä rakensin sitten vielä siipalle ja itselleni jälkkäriannokset.

Onko siitä tosiaan aikaa jo 30 vuotta, kun minä pyöräytin tähän maaimaan pienen pojan? Kyllä siihen aikaan on mahtunut monia iloja ja surujakin.

05.05.2009 - 01:13

Vappuaattona päätin kutsua mökkinaapureitani vappupirskeisiin. Vappuhan on oikeastaan sellainen työläisten juhla, vaikka meistä mökkiläisistä suurin osa olikin sellaisia, jotka vähän karsastavat tuota "työ"-sanaa. Ensinnä tulee tietenkin mileen, että mitäs työ täällä teette? No, juhlittiin tietenkin vappua ja hauskaa sitä kaikesta huolimatta näytti olevan.

Ihan oikeasti päätin, että tarjoan heille hieman synttärirääppiäisiä. Tein aika lailla samankaltaisia tarjoiluja, kuin omilla synttäreilläni pääsiäisen jälkeen. Pakasteesta ei löytynyt enää mansikoita, mutta lakkaa kylläkin. Se oli jäänyt unhoon, kun lapset eivät oikein tykkää lakan siemenistä ja mausta. Minusta se taas on suurta herkkua ja aika arvokastakin, joten niillä marjoilla ei joka kerta raaskita juhlia.

LAKKAKERMAKAKKU

Kakkupohjan ohje löytyy blogistani jo aiemmin. Pohja on tehty juhlakakun ohjella ja on sienikakkutyyppinen kakkupohja eli siihen käytetään kiehuvaa vettä. Mielestäni ohje on takuuvarma, ellei paista kakkua pohjaan

Kakun kostuttamiseen käytin laimennetulla omenatuoremehua ja väleissä on kaupan lakkahilloa sekä kermaa. Kakku maistui vieraille ja tuntui olevan kaikkien suosikki.

Tein samaa broileri-pastasalaattia, jota tein omiin juhliinikin. Ohje siihen löytyy Hellapoliisin sivustolta. Se on ollut suosikkitarjoilu juhlissamme.

Lisäksi tein katkarapupiirakan sekä Fetajuusto-parsakaalipiirakan. Piimäkakkuakin oli tarjolla, sillä se on mökkinaapurimme suosikki ja koko pitkän talvan on Eki joutunut olemaan ilman piimäkakkua, joten sitä piti tehdä ihan hänen ilokseen.

MUNKKIRINKILÖITÄ

Vappukun oli, niin munkkejakin piti paistaa. Se vaan jäi aika viime tippaan, mutta kun annoin miehelle kapustimet käteen ja vähän valvoin toisella silmällä, niin munkitkin tuli paistettua ja mikä parasta, ne olivat aivan tuoreita kahvipöydässä.

Puolen litran taikinasta tuli iso kasa munkkeja ja loput pistin mökin pakasteeseen ja kotiin tullessa sitten jouduin ne tyhjentämään mukaani. Jätin valurautapadan mökille, sillä siinä oli tosi näppärää keitttää rypsiöljyssä noita munkkirinkilöitä. Tänään vielä otin jääkaapista muutaman munkin, lämmitin mikrossa ja pyöräytin sokerissa....nammm....hyviä olivat vieläkin.

SIMA

Vappuun kuuluu ehdottomasti myös sima.

Mietin kaupassa kuumeisesti, mökille tullessamme, että mitä kaikkea pitää ostaa. Toki sitten unohdin kokonaan sen fariinisokerin. Vappua edeltävänä sunnuntaina piti sitten ryhtyä siman valmistukseen, mutta huomasin fariinisokerin puuttuvan. Päätimme käydä naapurikylällä kyläkaupassa, mutta se olikin vielä kiinni, kun kesäsesonkiaika ei ollut alkanut. Kauppiasrouva pesi miesporukan kanssa kaupan terassia kesäkuntoon. Jäin siihen rupattelemaan hetkeksi ja samalla harmittelin, että siman teko on fariinisokerin vuoksi estynyt. Kysyin ystävällisesti kauppiaalta, että voisiko hän myydä minulle sokeria, vaikka kauppa olikin kiinni. Ilman muuta kauppias sustui ja avasi myymälän oven ja haki pimeästä kaupasta minulle tarvitsemani sokeri, maksoin sen kaupan ovensuussa ja poistuin iloisena kaupasta. Eipä sopisi kaupungissa moinen käyttäytyminen. Turhaan sitä kaupan ikkunaa kolkuttelisi, jos kauppa on kerran kiinni. Maalla näyttää olevan vielä nykypäivänäkin toisin, ainakin pienissä maalaiskaupoissa.

Lopuksi tarvittiin vielä simapulloja. Näin alkukesästä ei kukaan ole mökillekään ehtinyt kantaa tyhjiä viinapulloja. Niinpä ajattelin, että täytyyhän maalaisilta pulloja löytyä, joten haku päälle. Ei aikakaan, kun sain 12 kauniin vihreää viskipulloa ja pesun jälkeen ne täyttyivät simalla ja muutamalla rusinalla sekä ripauksella sokeria. Simaan lorautin pakkauksen ohjeesta huolimatta, tilkan siirappia, makua antamaan.

Sima maistuikin juhlavieraille vappuna tervetuliaisten muodossa.

VAPPUBOOLI

Vappuvieraille valmistin vielä pienen satsin boolia.

Meloniliköriä 75 cl

Vodkaa 1 litra

Spriteä 1½ litraa

Kevyt Olo vichyä, päärynän makuista 1½ litaraa

jääpaloja

Kiiwiähedelmää viipaleina.

Täytyy sanoa, että oli hyvää ja ei kovin viinan makuista. Itse en juurikaan juo mitään alkoholia, mutta joskus juhlan kunniaksi voin yhden tai kaksi pientä lasillista ottaa ja se riittää.  Osa vieraista lähtikin jo ennen boolitarjoilua, mutta iltaa kohti juhlat vielä jatkuivat.

Vielä jäi seuraavaksi päiväksi paljon tarjoilua. Kalamies käväisi ohiajaessaan ja kysyin, että maistuisiko rääppäiskahvit ja katkarapupiirakkaa, joka oli edellisen päivän kova sana. Heti sain myöntävän vastauksen. Sitten vielä soitin lähinaapuriin ja kutsuin heidätkin rääppimään. Ilman vastalauseita innostuivat hekin, joten aurinkoisella terassilla joimme päiväkahvit ja pistinpä vielä kotiin viemisiäkin mukaan, jotta ei enää tarvinnut niitä kotia asti kantaa ja tokkopa olisivat enää olleet syömäkuntoisiakaan.

....Siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit saanut olla mukana.

23.04.2009 - 17:55

Tein syntymäpäivätarjoiluksi vielä katkarapupiirakkaakin. Ohjeen löysin jostain vanhasta Ruoka-Pirkan lehdykästä.

KATKARAPUPIIRAKKA

1 pkt (400g) piirakkataikinaa

1 ps (180g) katkarapuja

2 rkl margariinia

2 keskikokoista tomaattia

1 dl hienonnettua tilliä

1 rs (200g) Kevyt  Italian yrtit-tuorejuustoa

1 tlk (2dl) ruokakermaa, 10%, vähälaktoosinen)

3 kookasta kananmunaa

½ tl suolaa

Ota katkaravut sulamaan ja valuta ne. Sulata myös pakastettu piirakkataikina. Kaaviloi levy vuokaan sopivaksi. Levitaä vuoan pohjalle siten, että menee myös vuoan reunoille. Nosta taikina kylmään kovettumaan.

Poista tomaateista kannat ja viipaloi tomaatit ja leikkaa edelleen pieniksi kuutioiksi. Sekoita tuorejuusto ja ruokakerma tasaiseksi liemeksi ja vatkaa joukkoon munat. Lisää seokseen purjo, tomaattikuutiot, tillisilppu ja katkaravut ja mausta vielä suolalla. Sekoita hyvin ja nostele seosta kauhalla piirakkavuokaan pohjan päälle. Tasoita ainekset ja paista uunin alatasolla 225 asteessa, noin 34 minuuttia, kunnes täyte on täysin hyytynyt ja pinta saanut hiukan väriä.

Anna piirakan jäähtyä n. 20 min.

Tein kaksi piirakkaa, jotta riittää. Toisen tein pyöreään vuokaan ja pakastin seuraavia juhlijoita varten. Oli ihan hyvänä pysynyt pakkasessa.

 

23.04.2009 - 17:34

Synttäreille piti tehdä jotain suolaista ja tällaisen ohjeen löysin reseptieni joukosta ja päätin kokeilla. Ihan hyvää, kasvispitoista juustopiirakkaa. Siihenhän voi tietenkin kokeilla ihan mitä muutakin tahansa, kuten sieniä ja sipulia. Makuja on monia.

FETA-PARSAKAALIPIIRAKKA

1 pkt (400g) valmista, pakastepiirakkataikinaa

300g Parsakaalia

3 tomaattia

1tlk (385g) fetajuustokuutioita

1 tlk (2 dl) ruokakermaa

2 kananmunaa

1tl oreganoa

3/4 tl suolaa

ripaus mustapippuria

2 dl juustoraastetta

Voitele piirakkavuoka ja painele taikina piirakkavuoan (halk. 25 cm) pohjalle ja reunoille. Kietä paloteltuja parsakaaleja muutaman minuutin suolavedessä. Anna valutettujen parsakaalien jäähtyä hieman. Levitä piirakkapohjalle parsakaalit, kuutioidut tomaatit ja fetakuutiot. Sekoita ruokakermaan munat ja mausteet. Kaada kermaseos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225 asteisessa uunissa, alimmalla tasolla, n. 35 minuuttia.

Tämä ohje on Ruoka-Pirkasta napattu.

PARSAKAALIPIIRAKKA

Sama ohje, mutta jätin vain fetajuustokuutiot pois. Kaikki kun eivät pidä fetajuuston mausta. Se on niin makuasia.

20.04.2009 - 00:06

Tänään vietin muutaman päivää ennakkoon syntymäpäiviäni, sillä sukulaisille sopii tietenkin paremmin viikonloppujuhlat, kuin arkena juhliminen. Olen puurtanut pari päivää tarjoilujen kanssa hiki hatussa. Ensin julkaisen mansikkakermakakun, jonka tein osin Hellapoliisin ohjeen mukaan.

MANSIKKAKERMAKAKKU

Iso kakkupohja, täytteet ja päällysteet

Juhlakakkupohja:

8 munaa

6 dl sokeria

6 dl vehnäjauhoja

4 tl leivinjauhetta

2 dl kiehuvaa vettä

Vatkaa kananmunat kuohkeaksi ja lisää hieno sokeri munavaahtoon vatkaten.  Lisää leivinjauhe vehnäjauhoihin ja sekoita ne keskenään. Sekoita jauhot kananmuna-sokerivaahtoon ja lisää viimeiseksi keitetty vesi. Kakkupohja on sienikakkumainen ja onnistuu yleensä aina.

- voitele ja korppujauhota kakkuvuoka

- kakkuohjetta on helppo säätää pinestä neljänmunan kakusta, aina 10 munan kakkuun, kun puolittaa tai pulaa ainesosia tarpeensa mukaan.

Paista kakku 200 asteessa, kunnes se on tikulla kokeillen kypsä ja irtoaa vuoan reunoista.

Jäähtnynyt kakku halkaistaan kolmeen tai neljään osaan.

Kostuta kakkupohja esim. mansikkamehulla tai maidolla+vanilijasokerilla tms.

Kakun täytteet:

Täyte 1:

400 g vanilijajogurttia (2 purkkia)

2! dl Flora Vanillaa

½ dl sokeria

2 tl vanilijasokeria

2 dl mansikkasosetta

7 liivatetta.

- Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi ja yhdistä se vanilijajogurtin kanssa keskenään. Lisää sokeri ja vanilijasokeri joukkoon. Lisää seokseen mansikkasose. Liota liivatteen lehtiä kylmässä vedessä noin viisi minuuttia. Kiehata tilkka vettä kiehuvan kuumaksi ja sekoita liivatteet siihen, puristaen liian veden niistä pois. Lisää seos täytteen joukkoon, koko ajan sekoittaen.

Täyte 2:

3-4 banaania

2dl vanilijakreemijauhetta

6 dl maitoa

- Viipaloin banaanit. Vatkaa vanilijakreemijauhe ja maito keskenään, noin viisi minuuttia, jotta kreemiseos vatkautuu hieman.

Kakun kasaaminen:

Vuoraa kakkuvuoka kelmulla ja kokoa kakku päällinen edellä vuokaan.

Laita siis pintapuoli alimmaiseksi ja kostuta se. Lisää täyte 1:stä kakun väliin kerros. Lado kakkukerrokset järejestyksessä, kostuta välit, täytä ja viimeisimpänä pohjaosa. Laita kakkosväliin täyte 2:ta ja kolmosväliin täyte 1:tä. Tiivistä kakun laita kelmulla ja laita yöksi jääkaappiin kostumaan ja hyytymään.

Koristelu:

n. 1 litra pakastemansikoita tai tuoreita

hyytelösokerikuortutus (pakkauksen ohjeen mukaan)

 2-3 purkkia  (a' 250 ml) Flora Vispiä

Aamulla poista kelmut kakusta ja kumoa kakku isolle kakkulautaselle. Sulata mansikoita pinnalle, asettele ne kauniisti kakun päälle. Tee hyytelösokerikuorrutus ja sivele pullasudilla sitä mansikoiden pinnalle. Pursota kermavaahtoa kakun reunoille.

Lopputulos näytti tällaiselta ja illalla ei jäljellä ollut enää kuin n. 10 cm pala. Näytti maistuvan hyvin 13 hengelle. Ainoa harmillinen takaisku tuli taas kerman kanssa, joka ei vatkaantunut. Ei auttanut muu, kuin heittää kahden purkillisen verran vaahtoa viemäriin ja vatkata uudet. Täytynee laittaa jälleen palautetta Unileverille. Viimeksi tein kakkua helmikuussa ja silloin oli aivan sama juttu, kermat eivät vatkautuneet. Vähän liian usein sattuu sellaista.

14.04.2009 - 15:53

Innostuin leipomaan jälleen pääsiäisen kunniaksi rahkapiirakkaa mökillä. Tein sen vanhan tutun ohjeen avulla, sillä pidän sen täytteestä, jossa valkuaiset vaahdotetaan kovaksi vaahdoksi ja näin ollen täytteestä tulee kuohkean tuntuista ja muutenkin ohjeen mukaan tehtynä makoisaa. Ohje löytyy ennestään täältä.

RAHKAPIIRAKKAA

Taikina valmistui mökillä, isossa saviastiassa ja sitten vaan kohotuksen jälkeen kaulimaan siitä taikinalevyä.

Tällä kertaa en tehnytkään ristikkoa piirakan päälle, vaan halusin naittia juuri tuosta täytteestä, josta tykkään kovin.

 

Rahkaa tuli ostettua vähän ylimääräistäkin, jälkiruokaa ajatellen. Sunnuntaiksi tein coktailhedelmistä hedelmärahkaa.

Mökillä on vanha Kenwoodin sähkövatkain, jonka olemme ostaneet aikoinaan häälahjarahoilla. Tuolla vatkaimella on ikää jo n. 35-vuotta eli kesällä pääsemme juhlistamaan 35-vuotishääpäiväämme. Ennen vanhaan sitä koneet tehtiin kestämään, nykyään ne eivät kestä kuin muutaman vuoden ja joutavat sitten kaatopaikalle. Tässä vatkaimessa on kestävät vatkainkoukut sekä lujatekoiset taikinakoulut. Sillä valmistuu niin kakku- kuin pullataikinatkin, sekä kaikenlaiset vispautuvat ja vatkattavat herkut.

HEDELMÄRAHKAA


250 g maitorahkaa

1 purkki säilykehedelmiä

2 dl kermaa

sokeria maun mukaan eli n. 1dl

2 tl vanlijasokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se kevyesti rahkaan. Lisää rahkaan purkillinen säilykehedelmiä sekä sokerit.

Raikasta rahkajälkiruokaa pääsiäsruoan painikkeeksi.

Jo yksi Mignonmunakin sen pääsiäsen kruunaa, vai mitä. Tämä on parhainta pääsiäissuklaata mitä tiedän.

 

26.02.2009 - 01:05

 

Uuden elämän viimeisimpänä päivänä (vaan ei viimeisenä) eli eilen tein juhlani kunniaksi juhla-vohveleita. Tällä kertaa en viitsinyt tehdä enää täytekakkua, sillä kakkua ja kakun korvikkeita on tullut nautittua jo viikon aikana tarpeeksi. Nyt teki mieleni tehdä vohveleita. Kun kerran ryhdytään herkuttelemaan, niin herkutellaan sitten kunnolla. Tein saman tien kaksinkertaisen annoksen eli siitä tulee 14 vohvelia...joka vuodelle yksi.

Toki niitä ei kerralla syöty, vaan huomiseksi jää osa herkuista. Niitä voi sitten hieman mikrouunissa lämmitellä ja palan painikkeeksi kermaa ja mansikkahilloa.

Maistuis varmaan sulllekin!

HERKKUVOHVELIT

7kpl:

2 munaa
3dl maitoa
1 dl vettä tai vichyä
0,5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
3 rkl (25 g) sulatettua voita tai margariinia

Tuplaa taikina, jos haluat tehdä kaksinkertaisen määrän. Nostin tämän ohjeen tuolta aikaisemmista postauksistani tänne, jotta ei tarvitse selata ja rullata alas asti.

24.02.2009 - 21:56

Lauantaina leivoin valmiiksi vehnäpullia, laskiaista silmällä pitäen. Pakastin yli kolmekymmentä pullaa.

Suurin osa pakastetuista pullista oli jo kuitenkin huvennut, mutta vielä oli jäljellä tätä laskiaistiistaita varten. Niistä sitten iltasella tein oikeita laskiaispullia kermankera. Osaan laitoin täytteeksi mansikkahilloa ja osaan mantelimassaa.

Tämä viikko on mennyt aikalailla herkuttelun merkeissä. Pikkuhiljaa pitänee palata normaaliin päiväjärjestykseen ja lopettaa tämä alituinen herkuttelu. Vielä huomenna olisi aihetta juhlaan...

....sillä siirtomaksani täyttää huomenna 14-vuotta. Jotkut nimeävät siirrännäisensä sen henkilön nimipäivän mukaan, jolloin siirto on tehty. Sen mukaan minulla ja Tuijalla on huomenna juhlapäivä. Paljon Onnea myös kaikille Tuijille, jotka huomenna juhlivat kanssani. :)

Edit:

Piti vielä kertoman, että tänään sain Felix-abbalta palautteeni johdosta pullollisen vattuhilloa. Kun nyt valittamisen makuun pääsin, niin katsoin aiheelliseksi valittaa vajaatäytyttöisestä riisivanukkaasta. Nykyään kun euroilla maksetaan ja hinnat tuntuvat kuusinkertaisilta, niin on pakko saada rahoilleen myös vastinetta. Ei oikein viitsi maksaa yli euroa puolikkaasta vanukaspurkista.

Postista hain pakettikortilla nyytin tänään ja hieman oli pieni pelko, että laatikossa olisi "merellisiä herkkuja", kuten laatikon kyljessä luki. Minä kun en oikein ole niiden ystävä ja toiseksi äyriäiset ja kalat ovat lähinnä kielletyjen listalla. Sillistäkään en ole koskaan pitänyt. Onneksi kyseessä oli kuitenkin makoisaa herkkua ja vattuhillolle löytyy kyllä käyttöä. Huomenna voisin vaikka tehdä "synttäreiden" kunniaksi vohveleita.

21.02.2009 - 01:58

Kun kerran alettiin juhlimaan, niin samalla voidaan juhlia vaikkapa koko viikko. Keskiviikon kääretortusta jäi vielä torstaillekin, joten muotoilin siitä pari perhosleivosta iltakahvin kanssa.

Näin yksinkertaista: Pari kääretorttupalasta vastakkain ja pursottimella kermaa päälle perhosmaisesti ja vähän koristeita päälle. Hyvin upposi iltakahvin kera.

 

19.02.2009 - 18:28

Eilen kävin hammaslääkärillä ja päätin sitten tehdä kakkua 18-vuotispäiväni kunniaksi. Oli ilo mennä sinne hammaslääkärille, sillä tämä kunnallinen hammaslääkärini on oikea aarre. Hän on tosi ystävällinen ja iloinen. Minulta oli lohjennut pieni pala yhdestä kulmahampaasta ja mietin, että suostuvatko hammashoitolassa sitä korjaamaan, kun ongelma on tullut tarkistuksen jälkeen. Joku muu olisi ehkä sanonut, että se jää seuraavaan kertaan jonoon, mutta tämä hammaslääkäri sanoi heti alkuunsa sen korjaavan. Sitten korjasi sen suunnitellun paikan. Näin sain hampaani kuntoon kertaheitolla. Lisäksi hän ihan aidosti oli iloinen tuosta merkkipäivästäni ja halusi antaa minulle onnitteluhalauksen. Harvoin sellaista saa julkiselta lääkäriltä. Jutustelimme hetken ja kerroin, että ajattelin tehdä kakun merkkipaalun kunniaksi. Hammaslääkäri totesi, että ilman muuta tee kakku ja sano muille, että hammaslääkäri kehoitti tekemään. Niinpä astelin vieressä olevaan markettiin, josta ostin tarveaineet matkaan ja kävellen lähdin kotiin. parin kilometrin päähän. Oli ihan mukava ilma kävellä, vaikka pieni pakkanen nipisteli sormiani, varsinkin kun piti paljaskäsini napsia valokuvia matkan varrelta.

Matkalla ihastelin Pihlajamäen jättikokoista hiidenkirnua. Tosin näin talvisaikaan se oli täyttynyt vedestä ja jäätynyt pinnalta. Kuitenkin pystyi mielessään kuvittelemaan, että miltä se saattaisi näyttää. Ainakin ympärysmitan mukaan se näytti olevan aikan iso ja vieressä oli pienempi kirnu. Laitan niistä kuvaa vielä myöhemmin, kun ehdin.

Aloitin kotosalla tekemään piimähyytelökakkua, mutta kesken kaiken tajusin, että senhän pitää hyytyä  yön yli jääkaapissa. Siksi tein vielä sen jälkeen kääretorttuleivoksia, sillä pitihän sitä juhlakahvit saada kuitenkin ihan oikeana päivänä. Piimähyytelökakku jäikin sitten tälle päivälle, kun Maiju-sisko uhosi tulla kakkukahville. Äitikin tuli siskon kutsumana kylään, sillä minä en ehtinyt pahemmin keneltäkään kysymään kuka haluaa tulla?

Tässä näitä eilen päivän vadelmakermaleivoksia, jotka on tehty kääretortusta ja välissä siinä on omenasosetta.

Piimähyytelökakun pohjana on mansikan makuista dominokeksiä ja kakun täyte koostuu piimästä, kermasta, sokerista sekä sitruunamehuun kiehautetuista liivatteista. Pinnalla on banaaniviipaleita, pakastevadelmia sekä hyytelösokerikiillettä.

Näin on kahtena päivänä juhlittu uuden, lahjaksi saadun elämäni juhlapäivää. Ensi viikolla olisi jälleen yksi virstanpylväs saavutettu  eli kolmas uusi mahdollisuus, jota juhlin 25.2 ja samana päivänä on vuosikontrollikin. Voihan näitä kahvikekkereitä pitää vaikka koko viikon, jos huvittaa. Elämä on juhlaa.

 

06.02.2009 - 00:43

Eilen illalla leivoin  täytekakkupohjan. Pitkään etsin äidin syntymäpäiville tekemäni kakun ohjetta. Minullahan ei ole mitään "päässä", vaan kaikki pitää olla paperilla. En osaa välttämättä itse soveltaa kakkuohjeita. Muutenkin teen kaiken yleensä suoraan ohjeen mukaan. Juontaa varmaan juurensa entisestä työstäni, jossa oli kaikki piti tehdä täsmälleen annettujen ohjeiden mukaisesti. Elintarvikeallallako...no, oikeastaan. Tein ns. pöpöille ruokaa eli kasvualustoja bakteereille, lääketeollisuuden piirissä. Siksi olenkin niin piirun tarkka annosteluissa, joten summan mutikas en osaa mitään tehdä. Munankohan pitäisi neuvoa kanaa vai kanan munaa? Minun pitää monesti turvautua tyttäreeni, joka on alan ammattilainen ja loistava leipuri ja kokki.

Niinpä tälläkin kertaa, mutta jouduin hieman soveltamaan saamiani ohjeita ja jännitin mitä on lopputulos, sillä harvoin tosiaan uskallan soveltaa. Kakun leipominen kävi kyllä vanhasta tottumuksesta ja kostutuskin, mutta kakun täytteet tuottivat taas hieman pään vaivaa. Sisuksiin tuli kuitenkin raaka-aineina rahkaa, vanilijajogurttia, Flora vispiä ja sokeria, vanilijasokeria sekä liivatetta. Yhteen väliin tuli vanilijakreemiä sekä banania. Kostutin kakun vattumehulla, kun muutakaan ei ollut. En oikein uskaltanut käyttää maitoa ja vanilijasokeria, sillä paikkaan johon olin kakun viemässä, saattoi olla laktoosi-intoleranssipotilaita. Muut maitotuoteet olivat vähälaktoosisia.

Vuorasin vuoan tuorekelmulla ja kokosin kakun ylösalaisin vuokaan. Kostutin kappaleet yksitellen ja lisäsin täytteet väleihin. Yön yli kakku sai hyytyä kylmässä ja aamulla sitten koristelin pinnan marmeladilla sekä pakasteesta otetuilla mansikoilla. Keitin hyytelösokerista hyytelön pinnalle. Ajatus oli vatkata kerma purostinpussiin valmiiksi ja ottaa se kaupunkiin mukaan muovipussissa ja paikan päällä koristella kakku valmiiksi.

Tietenkään mikään ei mene niin kuin on ajatellut. Laitoin Flora vispin yleiskoneen kulhoon ja koneen pyörittämään kermaa vaahdoksi. Iät ja ajat odottelin, vaan kerma ei vaahtoutunut. Olin jo epätoivon partaalla ja soittelinkin jo lapselleni, kysyäkseni missä vika. Ahaa, vai on välillä sellaisia satseja tuota kevyempää vaahtoutuvaa rasvasekoitusta, joka ei sitten vaahtoudukaan. Pitänee tehdä kai reklamaatti. Harmitti kovin, sillä olin jo vatkannut kolme tölkkiä turhaan. Edellisen päivän kermakaan ei vatkautunut kuten piti, mutta onneksi hyytyi liivatteilla kakun sisällä.

Ei tämän näköistä kermaa voi todellakaan laittaa kakun päälle, eihän se vatkaudu.

Onneksi kaapissa oli kaksi avaamatonta tölkkiä jäljellä ja ei ollut muuta mahdollisuutta kuin napata ne mukaan ja vatkata ne toimistolla. Tällaista siitä sitten tuli, siis sellaista kuin pitikin.  Mulla oli kahta eri erää tuota rasvasekoitusta ja niissä aimmissa erissä käytin sitä toita. Se erä ei siis vatkautunutkaan. Harmitti kovin ja tuli aika hoppu saada kakku valmiiksi, ennen maksakerhomme alkua. Lähdin kaupunkiin hyvissä ajoin ja onneksi ehdin vatkaaman kerman ja koristelemaan kakun, ennen kuin kerholaisia ja vieraita saapui.

Lopputulos on tässä. Kermaa ehkä hieman nuukailin, kun pelkäsin ettei se riitä. Tosin vähän jäi vielä pursottiimeen, jonka unohdin sitten yhdistyksen jääkaappiin.

Pidimme maksakerhoa. Maksakerho kokoontuu syksystä kevääseen, kuukauden ensimmäisenä torstaina ja tällä kertaa olimme kutsuneet vieraaksemme pääkaupunkiseudulta sydän- ja keuhkonsiirron saaneita.  Olemme hieman samankaltaisi ryhmiä, elinsiirtopotilaita, jotka helposti hukkuvat isomman massan jalkoihin. He kuuluvat sydäntautiliiton alaisuuteen ja me taas isoon potilasjärjestöön, jossa valta osa on munuaispotilaita tai -siirron saaneita. Päätimme kokoontua yhteiseen ystävänpäiväteemaiseen kerhoiltaan. Meitä oli toistakymmentä osallistujaa ja mielestäni ilta oli antoisa ja oli ollut kyllä ilo vaihtaa enemmänkin kuulumisia. Ehkä toisella kertaa sitten voimme jatkaa tapaamista. Aiemminkin olen kyllä heikäläisiä tavannut, sillä me kuulumme samaan elinsiirtourheiluryhmään eli Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ry:n jäseniin.

Kaupungista vielä kiiruhdin keilaamaan. Onneksi pääsin yhden kerholaisen kyydillä, joten ei tullut turhan kiirettä. Näin päivä meni oikein rattoisasti ja kakkukin maistui hyvin. Pienen palasen toin vielä kotiin maistiaisiksi. Huomenna saan vielä siivun päiväkahvin kera.

Miksi tämän kakun tein? Oikeastaan siksi, että kun ystävänpäivän merkeissä tapasimme muita elinsiirronsaaneita ja iselleni tämä helmikuu on tärkeä kuukausi. Tässä kuussa tulee kuluneeksi 18 vuotta ensimmäisestä maksansiirrostani ja 14 vuotta kolmannesta siirrostani. Ajatella, kahdeksantoistavuotta on pitkä aika....yhden teinin odotettu ikävuosi.  Se on paljon se. Maksani onkin tainnut päästä jo aikuisikään. Näitä vuosia laskee, ikään kuin uutena aikakautena. Elämä ennen maksansiirtoa ja elämä jälkeen sen. Jokainen vuosi on lahja...ja jokainen päiväkin on lahja. Elämä on lahja.

09.01.2009 - 00:11


Monelle tuttu Hellapoliisin kirjoittaja löytyy myös täältä.

Joko olet tutustunut Herkuttelijat-klubiin? Sinun tulee kirjautua, jotta näkisit sivujen sisällön. Kati auttaa sinua tekemään arjesta juhlaa tai ainakin hieman makeampaa.

Ruoka-alan ammattilainen Kati kertoo blogissaan herkuttelumaailman ajankohtaisista asioista ja vastaa jälkiruoka- ja leivonta-aiheisiin kysymyksiisi. Kati on tullut monille tutuksi oman Hellapoliisi-reseptisivustonsa kautta. Kati pohtii blogissaan mm. uusia makuyhdistelmiä, ihmettelee jänniä uutuustuotteita ja vinkkaa mielenkiintoisista paikoista tai ihmisistä.

Foorumin kautta voit jakaa reseptejäsi ja saada ammimaista apua pulmiisi!

Rohkenen suositella Herkuttelijat-klubia...makean elämän ykkösklubia! Kirjautuminen kannattaa, sillä sivustolla on ihania uusia reseptejä.

.... ja lisää herkkuja löytyy myös Hellapoliisin sivustolta.
23.12.2008 - 01:31

Päivä meni niin tappotahtia, että en sitten joutanut leipomaan joulupullaa. Löysin reseptivihostani tutun joulupullakakun ohjeen, joten päätin tehdä pari sellaista perinteisten pullien sijaan.



JOULUPULLAKAKKU

2 dl sokeria
2 munaa
1 valkuainen (säästä keltuainen voiteluun)
1 dl voisulaa
2 dl kermamaitaoa
1 rkl kardemummaa
2 dl rusinoita
1 rasia kirsikoita tai sukaattia
3 runsasta tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja

Valmistus:
Sekoita sokeri, munat ja valkuainen varovasti keskenään. Sulata rasva ja lisää joukkoon. Lisää kermamaito. Lisää sitten taikinaan hedelmät ja rusinat. Sekoita vehnäjauhoon leivinjauha  ja kardemumma. Älä vaivaa taikinaa, kun sekoitat jauhot, vaan sekoita kevyesti.
Paista hyvin voidellussa vuoassa ja voitele joulupullakakku kananmunan keltuaisella ja ripottele raesokeria päälle.

Paista kakku 175 asteessa, noin 1 tunti.

18.12.2008 - 01:13

Tänään juhlistimme äidin 80-vuotispäiviä. Teimme siskojen kanssa talkoilla leivonnaisia ja muuta tarjottavaa. Veli teki kinkkukiusasta ja yksi veli leipoi rahkapiirakkaa...jota emme päässeet maistamaan, sillä pöytä oli lastattu sen verran runsaasti, että ei enää ollut tilaa tunkea sinne enempää tarjoiluja.

MANSIKKAKERMAKAKKU



Aamupäivän vieraita varten tein 6 munan mansikkakakun. Mietin mitä sinne väliin laittaisin, sillä en ole niin ekspertti keksimään näitä täytteitä, kuin tyttäreni. Onneksi voi aina konsultoida ja niin puhelimitse sain hyvin neuvoja, joten niillä evästyksillä eteenpäin.
Kakku on tehty äidin vanhalla juhlakakun ohjeella, joka ns. sienikakkutyyppistä eli siinä on munien, sokerin ja jauhojen lisäksi keitettyä vettä. Se on takuuvarma kakkuohje, vaikka onkin hieman tiiviimpi kuin sokerikakkupohja.
Täytteeksi tein pariin väliin vanilijajogurtista, vatkatusta Flora-vanilijakastikkeesta, liivatteesta, sokerista, vanilijasokerista ja mansikkasoseesta sekoituksen. Yhteen väliin laitoin banaanesista sekä vanilijakreemistä täytteen.
Kostutin kakun laimennetulla vadelmamehulla, kun mansikkamehua en muistanut ostaa. Joukkoon puristin vähän appelsiinista mehua.
Tänään sitten kiiruhdin aamusella äidin luo koristelemaan kakkuja. Pakasteesta "noukin" viimekesäisiä mansikoita ja sulatin ne lajittelin marmeladilla sivellyn kakkupohjan pinnalle. Hedelmäsokerikiille antoi kiiltoa ja mehukkutta kakun pinnalle ja reunoille käytin Flora-vispiä.
Lopputulos hieman jännitti. Todellisuudessa pidin kakusta oikein paljon. Taidanpa tehdä jatkossakin....se oli sopivan makeaa...ei mitään ätlöä.

HEDELMÄKERMAKAKKU



Iltapäivällä vieraili lähinnä lapset perheineen ja sitä tulin aika moinen revokka. Meitä taisi olla paikan päällä yli kolmekymmentä henkeä...pienessä kaksiossa. Sopu sijaa antoi.
Tein iltapäiväksi kymmenen munan hedelmäisen kermakakun. Sisustin kakun rahkatäytteillä. Yhdessä välissä oli banaanirahkaa, yhdessä oli ananasrahkaa ja päällimmäisessä välissä oli säilykesekahedelmistä tehtyä rahkakermaa. Kakun kostutin säilykeananaksen mehulla ja joukkoon lorautin purisetun appelsiinin mehun.
Kakun koristelin hedelmillä. Ennen sitä laitoin omenavanilijahilloa kakun pinnalle ja sitten ananasta, persioit, päärynää, kirskoita, viinirypäleitä ja kiwiä koristeeksi. Pinnalle päärynämehuun tehtyä kiillettä. Reunoille Flora-vispiä.  Ihan hyvää tämäkin kakku oli. Mansikkakakku meni viimeistä murua myöden ja tästä jäi hieman huomisellekin.

LUSIKKALEIPIÄ



Toissa illalla tein elämäni ensimmäiset lusikkaleivät. Täytyihän sekin taito kokeilla. Aika hyvin niissä onnistuin...yhtään ei palanut, yhtään ei hajonnut, mutta kuitenkin se oli aika tarkkaa puuhaa ja leivonnaisia piti käsitellä aika varovasti, ettei ne murenisi.

KUIVAT KAKUT



Tein näitä vakiokakkujani. Piimäkakku on perheemme vanha suosikki vuosikymmenien takaa ja sitä äidinkin pitää aina juhlissa saada. Toinen kakku on oma suosikkini ja näin joulun alla ajankohtainen sesonkituote. Se on kirsikkasuun joulukakku ja näitä tein äidille kaksin kappalein. Jäähän sitten jouluksikin vähän kakkua, niin ei tarvitse äidin enää leipoa.

Tein vielä muutaman litran kotikaljaa ruokajuomaksi juhliin. Siitä on aikaa kun viimeksi olen kaljaa tehnyt, mutta ihan hyvää siitä tuli. Tein sen valmiista ainespaketista. Onneksi olen säästänyt muutaman vanhan kaljapullon ja niihin oli helppoa lorotella valmis kotikalja. Pitänee tehdä vielä jouluksi, sillä nykyäänhän kaljaakin saa vain puolen litran pulloissa ja niillä ei pitkälle pötki.

Ihan mukavat juhlat ja selvisimme kunnialla tehtävistämme. Kiitos talkooväelle!

10.11.2008 - 15:20

KINUSKIKAKKU

Pohja:
(Juhlakakun ohjeella)

6 kanan munaa
4,5 dl hienoa sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1,5 dl kiehuvaa vettä

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vehnäjauho+leivinjauheseos taikinaan ja sekoita varovasti muna-sokerivaahtoon. Sekoita kiehautettu vesi taikinaan.

Jauhota sopivan kokoinen kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista kakkupohjaa 200 asteessa (riippuen uunista, itse paistan 175 asteessa), kunnes kakkupohja tuntuu kypsältä.

Täyte:

Säilykeananas purkki (iso)
2-3 banaania
Säilykeananaksen mehua
vettä
kermaa tai vaahtoutuvaa kasvisrasvasekoitetta
sokeria ja vanilijasokeria

- Leikkaa kypsä kakkupohja neljään osaan. Kostuta kakkupohjat mehulla. Itse kostutin tällä kertaa säilykeananaksen mehulla, jota laimensin hieman vedellä.
- Vatkaa kermaa tai kasvisrasvasekoitetta täytettä varten, lisää siihen sokeria ja vanilijasokeria maun mukaan.
- Soseuta ananasviipaleet tehosekoittimsessa ja survo muutama banaani. Yhdistä ananassurvos ja survotut banaanit. Levitä kakkupohjien päälle. Levitä kermavaahtoa täytteiden päälle.
-Laita kakku kostumaan jääkaappiin yön yli.

Päällinen:

2-3 dl kermaa, sokeria ja vanilijasokeria
2-3 dl fariinisokeria
1 rkl margariinia

Lisää kattilaan kerma, fariinisokeri ja rasva. Keitä seosta miedolla lämmöllä, kunnes kinuskiseos sakenee. Tiputa tippa kinuskia kakun pinnalle ja jos se kinuski ei imeydy, niin se on sopivan paksuista. Levitä sopivan paksuinen seos kakun pinnalle.
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää kermaan sokeria ja vanilijasokeria makua antamaan.
Pursota kerma kakun reunoille.



Kakku maitui maukkaalta ja teki hyvin kauppansa, vaikka ei ollutkaan ihan ajan kanssa koristeltu. Kermakin tuppasi olemaan hieman löysähköä ja se näkyy kyllä tuosta kuvastakin. Ei kuitenkaan makua haitannut yhtään.



Aamusella oli kaapissa enää tällainen pala jäljellä. Ihan hyvä sekoitus oli laittaa banaanin joukkoon ananassurvosta.

Lapset palkitsivat isän Faija-paidalla ja kahvimukilla, jossa oli nuorimman lapsenlapsen kuva. Isäntä sai myös kikkakoulun, jonka ratkaisi alta aika yksikön. Vielä siis on älliä päässä. Hautakynttilöitä hankittiin kaupasta, mutta sateen vuoksi emme sitten lähteneet hautausmaalle. Pitää käydä joku kaunis päivä siellä jälkikäteen. Omaa isää kyllä muistelin isäinpäivänäkin.

28.10.2008 - 12:14

Illalla on Maijun korttiaskartelukurssi, jonne päätin tehdä hieman kahvimakeata mukaan. Tämä banaanikakku on yksi suosikeistani.



BANAANIKAKKU

100g margariinia
2 kkp (tai 2 dl) hienoa sokeria
2 munaa
4 rkl kermaa tai kerma-maitoa
1 tl soodaa
1 tl vanilijasokeria
2 kkp (tai 2 dl) vehnäjauhoa
2 banaania

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa kananmunat yksitellen joukkoon. Sekoita vehnäjauhon joukkoon sooda  ja vanilijasokeri. Lisää jauhoseos taikinaan. Survo banaanit haarukalla ja lisää sekoittaen taikinaan.
Voitele ja jauhota korppujauholla rengasvuoka. Paista kakku 150 asteisessa uunissa, noin 1 tunti.


10.10.2008 - 11:08

Näin omena-aikaan tulee tehtyä erilaisia omenaherkkuja. Viime viikonlopulla teki mieli kokeilla tällaista piirasohjetta.  Kuvauksen kanssa kävi kyllä hieman vanhanaikaisesti, kun ahneuksissa tuli jo lohkottua herkkua parempiin suihin ja sitten vasta tuli mieleeni tuo kuvaaminen. Tässä kuitenkin vielä pelastettu osuus piirakasta.


Uunivuoan koko: 23x23 cm

OMENA-TOSCAPIIRAS

Taikina:
100g voimariinia tai margariinia
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
300g omenoita pilkottuna
2 rkl sokeria
 2 tl jauhettua kanelia

Toscaseos:
50g voita tai margariinia
0. 75 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
0,5 dl kermaa
100g mantelilastuja

1. Mittaa huoneenlämpöiset taikina-ainekset sekoituskulhoon. Vatkaa 5 minuuttia. Kaada taikina voideltuun uunivuokaan ja levitä pilkotut omenat päälle. Ripottele sokeria ja kanelia pinnalle. Paista 175 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia
2. Mittaa toscaseos aineet kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Levitä kuuma seos kakun päälle ja jatka paistamista n. 10 minuuttia, kunnes toscaseos on saanut kauniin ruskean värin.



Oli muuten oikein hyvän makuinen piiras ja tuo toscapäällinen teki siihen herkullisen lisän makuun. Suosittelen!


24.09.2008 - 13:14


Eilen innostuin tekemään rahka-omanatorttua. Siitä on vuosia, jolloin tein useammin tuota samanlaista torttua, mutta sitten hävitin ohjeen jonnekin. Taannoin löysin vastaavan ohjeen jostain lehdestä ja otin sen varmempaan talteen. Nyt ajattelin vaihteeksi tehdä toisenlaista herkkua omenista, kun tuota perinteistä piirakkaa on tullut syötyä jo eseampana viikonloppuna peräkanaa.


Rahkaomenatorttu valmiina uuniin

RAHKAOMENATORTTU

!00g voita tai margariinia

3/4 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhtetta

Täyte:
2 tölkkiä maitorahkaa (eli 500g)
2 dl kermaa
2 munaa
 1½ dl sokeria
½ sitruunan mehu
½ tl vanilijasokeria

Valmistus:
1. Vatkaa voi tai margariini ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää seokseen jauho+leivinjauheseos kevyesti vatkaten.
2. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperi ja painele taikina vuoan pohjalle ja noin 3 cm reunoille.
3. Sekoita täytteen ainekset ja kaada vuokaan.
4. Kuori omenat ja leikkaa viipaleiksi. Aseta limittäin ympyrän muotoon rahkaseoksen päälle. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria.
5. Paista uunissa 175 asteessa, noin 1 tunti


Rahkaomenatorttu

...Tulipa tässä mieleeni, että taidanpa keittää (aamu)päiväkahvit ja maistaa palasen tuota piirakkaa.

17.09.2008 - 23:56

Kahteen otteeseen olen jo viikon aikana tehnyt tätä lemppari omenapiirakkaa. Ohje taitaa löytyä jostain aikaisemmasta postauksestani....vuoden takaa, mutta tulkoon se tässä muistin virkistämiseksi uudelleen.



OMEANPIIRAKKA

3 munaa
3½ dl sokeria
100 g margariinia
1½ dl maitoa
4½ dl vehnäjauhoa
2½ tl leivinjauhetta

pinnalle:
omenia
kanelia
sokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Margariini ja maito kiehautetaan kattilassa ja lisätään seos taikinan joukkoon. Seulo vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe ja sekoita jauhoseos taikinaan, kevyesti vatkaten.
Levitä taikina uunivuoalle, leivinpaperin päälle. Levitä taikinan pinnalle omenaviipaleita ja ripottele niiden päälle kanelia ja hienoa sokeria. Paista piirakkaa 225 asteisessa uunissa, noin 20 minuuttia.


10.09.2008 - 23:59

VADELMA-VANILIJATÄYTEPIIRAKKA



Viikonlopulla löysin vielä vattupuskasta sen verran marjoja, että sain tämän kahvipiirakan tehtyä. Kermaviiliä ei ollut varastossa, mutta Hartolan markkinoilta satuin ostamaan maustekauppiaalta yhden pussin paistonkestävää  keltaista vanilijasokeria, jonka käytin tähän piirakkaan. Piirakka on samalla ohjeella tehty, kuin aiemmat muropiirakkkanikin, mutta täyte on vaan erilainen.
Vanilijatäytekin syntyi hetkessä, sillä pussin ohjeen mukaan jauhe sekoitettiin huoneenlämpöiseen veteen ja annettiin saostua n. 15 min- ½ tuntia. Vinkkinä anettiin, että herkullisemman seoksen saa kermaan tai rasvaan sekoitetusta jauheesta. Itse sekoitin jauheen kerma-maitoon.  Hyvältä näytti maistuvan, kun upposi loput pikkutyttöjen suihin seuraavana päivänä kotiin paluun jälkeen.

PANNUKAKKU



Hyvin näyttää olevan pannukakkukin uunissa, kun noin pullistelee.

Tällaisella ohjeella minä pannukakun teen:

1 litra maitoa
4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
50 g sulatettua margarinia tai juoksevaa margarinia.

Annan turvota taikinan jonkin aikaa ja sitten laitan sen pellille, leivinpaperin päälle. Paistan pannarin 225 asteessa kullanruskeaksi ja tarjoan mieluummin omatekoisen omenahillon kera.

01.07.2008 - 16:06

Viikonloppuna vietettiin, päiväkahvin merkeissä mökillä, Pekan-päivää. Naapurit kutsuttiin kahville ja päätin tehdä juustotortun, sillä se valmistuu näppärästi ilman uunia. Edellisenä iltana valmistin tuon kakkupohjan ja pyhäpäivänä sitten koristelin sen tuoreilla marjoilla ja kermalla.



SITRUUNAINEN JUUSTOTORTTU

Pohja:
150 g kaurakeksiä tai vastaavaa
75 g sulatettua voita tai margarinia

Täyte:
4 liivatteen lehteä
4dl vispikermaa tai vispi-gremeä
200g mautamatonta tuorejuustoa
2 dl kevyt-kermaviiliä
1 sitruunan raastettu kuori
n. 4 rkl sitruunan mehua
1 rkl vaniliinisokeria
1 dl hienoa sokeria

Pinnalle:
Mansikoita
ja halutessasi voit pursottaa kermaa laitoihin

Ohje mukaeltu Ruoka-Pirkka-ohjeesta 23.6.2008



Maistuis varmaan sullekin!

Valmistusohje:

1. Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu rasva. Sekoita tasaiseksi. Kiinnitä irtopohjavuoan  (halkaisija 20cm) pohjan päälle muovikelmu. Itse leikkasin vielä väliin voipaperista pohja kokoien palasen ja laitoin sen kakkupohjan alle.
Painele keksiseos vuoan pohjalle. ja reunoille mahdollisimman korkealle. Siirrä vuoka jääkaappiin.
2. Pane liivatteet pehmenemään runsaaseen kylmään veteen.
3. Vaahdota kerma, raasta pesty sitruunan kuori ja purista mehu. Kuumenna mehu ja sulata siihen puristetut liivatteet. Jäähdytä hieman.
4. Sekoita keskenään tuorejuusto, kermaviili, sitruunan kuori, vaniliinisokeri ja sokeri. Kaada joukkoon ohuena nauhana liivatemehuseos koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto. Kaada seos vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa noin 4 tuntia.




5. Irrota torttu vuoasta tariluvadille ohuen lastan avulla. Peitä onta haluamillasi marjoilla




23.06.2008 - 12:37

Jäi tuo leipomustouhu vähän viimetippaan, näin juhannuksen aikaan. No, eihän sillä mitään väliä ollut, kun ei tullut kahvivieraitakaan juhannuksena. Sitten eilen vasta, päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja tehdä piimäkakun sekä kostuttaa ja koristella kotona leipomani täytekakkupohjan, joka oli sydänvuoalla tehty. Mökkinaapurin poika perheineen oli viimeistä päivää lomailemassa merten takaa, joten ajattelin kutsua heidät kahville. Tosin perheellä oli niin kiirus, etteivät ehtineet, mutta sain vanhuksista kahviseuraa sekä myöhemmin vielä toisista naapureista.

Aamusta siis aloitin tuon kakkushowni. Todellinen fiasko siitä tuli sen piimäkakun osalta. Mitenkä piimäkakku laitetaan? Ensinnä tietenkin pitäisi ottaa piimää kaapista ja muut tykötarpeet. Sekoitaa aineet keskenään, voidella vuoka ja laittaa uuniin. Ihmettelin taikinaa tehdessäni, että mitenkä siitä tuli niin jäykän oloista, kun yleensä on sellaista löysähköä taikinaa. Lisäsin jopa kiellon päälle vähän juoksevaa margariinia. Laitoin kakun uuniin ja kun sen piti olla kypsä, niin ihmettelin, että mitenkä se on vähän kuopallaan. No, ei siinä mitään, kun kakku näytti ihan komealta käännettynä.
Hieman myöhemmin lääkkeitä ottaessani, kaivoin jääkaapista mustikkasoppaa ja hups, tajuntaani iski täysi piimätölkki. Miettimään siinä, että mitä ihmettä siihen kakkuun olen laittanut. Laitoinko maitoa? En, sitä en kyllä piimän asemasta laittanut. Sitten tajusin, että "luin" tuon piimän rasvaksi ja laitoin ylisatsin rasvaa, enkä ollenkaan piimää. Tässä siis piimäkakku, ilman piimää. Siinä on sitten vaan rasvaa, jauhoja, munia, sokeria, ruokasoodaa ja kardemummaa. Kakkuhan niistäkin aineista tulee, mutta ei suinkaan piimäkakku.

PIIMÄTÖN KAKKU



Ehkä hieman rasvaisemman näköinen tämä "piimätön kakku", mutta uuinsta tuli sitten entistä ehompi "piimäkakku", josta puuttui vain ohjeiden muakaisesti rusinat. Ne sattuivat loppumaan kesken, mutta eihän sillä ollut väliä. Täytyy tämä kakku syödä sitten itse sellaisena arkikakkuna. Tekevälle sattuu ja varsinkin kun yrittää kiireisesti tehdä jotain ja ohjeen lukeminenkin on sitten omaa luokkaansa.

Tulipa mieleeni tämä "pähkinäkakun" ohje:


MITE PÄHKINÄKAKKU LAITETAA

Pane pannuis lämpiämää.
Ota tarpeeliset astijat ja ainekset kaapistais.
Siirrä pois leipomopöyvältäis rakennuspalikat ja leikkiautot.
Voitele pannuis ja kuori pähkinät.
Mittaa kaks kupillist hienoi vehnäjauhoi.
Työnnä pois poikais käät jauholoist.
Harjaa jauhot häne vaatteistaa.

Mittaa jauhot uuvestaa.
Sekota seulotut jauhot, leivinpulveri ja suola posliinipottii.
Ota siivouskaapistais harja, rikka sihvel ja lakase pois poikais puottamat posliinipoti kappaleet.
Ota toinen samankokone tai pienempi potti.
Avaa ovi ko ovikello soip.
Tuu takasi kyökkiis.
Ota poikais käät pois taikinapotist.
Pese poikais.


Vastaa telehvoonii.
Tuu uuvestaa kyökkiis.
Raaputa voijeltu pannu pohjast puole senttimetri vahva suolakerros.
Vie poikais toisee kammarii.


Voitele toinen pannu.
Vastaa telehvoonii.
Mää takasi kyökkiis, mihi siu poikais on uuvestaa livahtanu.
Ota häne käät pois pähkinäpytyst.
Ota voitelemais pannu, jonka pohjal on kerros pähkinäkuoriloi.
Hyökkää poikais kimppuu, joka sinnuu pelästyksissään puotti taikinapotin lattijal.


Pese kyökkis lattija, seinät, pöytä ja tuolit.
Tillaa pähkinäkakku paakarilt ja käy itte leppäämää.

SYDÄMEN MUOTOINEN MANSIKKAKERMAKAKKU



Tähän kakkuun käytin pakasteesta ottamiani mansikkaviipaleita ja mökille on aina hyvä varata Flora-vispiä, sillä se säilyy pidempään kuin kerma ja sitä on aina tarpeen tullen vierasvarana kaapissa. Kakun kostutin maidolla, jonka maustoin vanilijasokerilla. Väliin laitoin kaupan mansikkahilloa sekä kermavaahtoa. Päälle asettelin nuo pakasteesta sulattamanin mansikkaviipaleet. Kiehautin hyytelösokerista liuoksen ja töpöttelin sitä mansikoiden päälle kiilteeksi. Pursotin kermaa reunuksille.

Olen ostanut kaupasta kertakäyttöisiä pursotinpusseja ja suukappaleita. Totesin, että nämä ovat oivat mökkielämässä, sillä niitä pusseja ei ole niin mukavaa pestä, kun on kantovesi, eikä voi juokevan veden alla puhdistaa niitä.

Kakkuni maistuivat kaikesta huolimatta maukkailta ja ei tuo "piimätön" kakkukaan mitään pahaa ollut.
09.06.2008 - 22:39

Tänään siippani täytti vuosia. Oikeastaan en ajatellut järjestää mitään sen kummallisempia juhlia. Tytär lupasi tehdä isälleen pienen kakun ja tuoda sen illalla. Poika soitteli päivällä ja kysyi, että ollaanko kotosalla ja onko meillä juhlat. Sanoin keksiväni jotain ja toivotin heidät tervetulleiksi. Muita en kutsunutkaan. Kiireesti katsoin kaappeihin mitä siellä oli  ja sen mukaan, ajanpuitteissa, yritin keksiä jotain tarjottavaa. Pakasteesta löytyi mustikoita ja metsävadelmia. Otin niitä sulamaan ja päätin tehdä marjaisan muropiirakan. Lisäksi ajattelin tehdä pikaisesti mehevän kääretortun, omenasosetäyteellä. Siitä saisi nopeasti tehtyä pikaisia leivoksia. Lisäksi löysin pakkasesta laatikollisen coktaipiirakoita ja siinähän sitä jotain tarjottavaa olisi yllätysvieraille.



Tämän marjaisan muropiirakan tein ensin. Pakasteesta löydetyistä mustikoista ja vatuista sain  tortun pinnalle hieman  kesän makua.

MARJAISA MUROPIIRAKKA

pohja:

100g margarinia

100g (1dl) sokeria

1 muna

2 3/4 dl (200g) vehnäjauhoja

1 tl sokeria

pinnalle:

n. ½ litraa mustikoita ja vadelmia

hienoa sokeria marjojen pinnalle

Valmista piirakka näin:

1. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.

2. Lisää muna hyvin sekoittaen.

3. Yhdistä vehnäjauho ja leivinjauhe

4. Levitä taikina tasapohjaiseen voideltuun piirakkavuokaan

5. Paista pohjaa n. 10 min, 200 asteessa

6. Ota vuoka uunista, levitä vanilijakreemi pohjalevylle ja lisää mansikat pinnalle. Paista vielä n. 15 min.


Sillä välin kun torttu oli uunissa, niin valmistin kääretorttutaikinan:

KÄÄRETORTTULEIVOKSET:



kääretorttupohja:

4 kananmunaa

2 dl hienoa sokeria

2 dl vehnäjauhoja (tai  2/3 osaa vehnäj. ja 1/3 perunajauhoja)

täytteeksi:

omenasosetta

pinnalle:

Flora vispiä 2½ dl

hienoa sokeria 3-4 teelusikallista

1tl vanilijasokeria

Kuvassa ei vaan ole kuin viimeiset kolme kääretorttuleivosta, sillä vahingossa poistin kamerasta ne alkuperäiset kuvani ja jääkaappiin jäi enää kolme jäljelle. Niitä tuli kyllä toista kymmentä leivosta tuosta muhkeasta tortusta.

Sitten oli enää valmiiden coktailpiirakoiden vuoro, joten paistoin raakapakastetut piirakat vain uunissa:



Onnistuinhan saamaan pienellä varoitusajalla jotain tarjottavaa. Jotenkin vain tuntui, ettei millään jaksaisi.

Tässä tämä lahjakakku, jonka tytär toi isälleen:



Aika veikeän näköinen tämä meidän "ukki". :)Todellisuudessa se ei juurikaan näitä krakaatteja mieli pitää, mutta olkoon näin juhlapäivän kunniaksi. Hyvältä maistui tämä konjakkikrokanttikakku.

Miehen työpaikalla on tapana tarjota työkavereille synttäri- ja nimpparikahvit. Eilen tultiin mökiltä ja mietin, että mistä loihtia jotain tarjottavaa. Niinpä yömyöhäisellä tein nämä pari piimäkakkua. Ruokasooda oli hyvin vähässä, mutta onneksi riitti näihin, joten homma tuli hoidettua.




Tämä on sitä samaista Piimäkakkua, jota teen yleensä monen monituista kertaa kesäloma-aikaan. Mökkinaapuri on ihan hulluna tähän kakkuun. Eikä se minunkaan mielestäni ole yhtään hullumpaa. Se ei ole maustekakku, vaan vanhan ajan maukas piimäkakku.

PIIMÄKAKKU

1½ kkp piimää (1½ dl)

2 kkp sokeria

1 kkp rasvaa 1kkp (100g )

rusinoita

1 muna

3kkp vehnäjauhoa

1 tl kaardemummaa

2 tl soodaa

Kaikki aineet sekoitetaan kulhossa puuhaarukalla tai muulla kapustimella. Teen taikinaa 1½ kertaisen ohjeen, jotta se mahtuisi normaaliin rengasvuokaan. Tällä ohje riittää pieneen rengasvuokaan. Kahvikupin sijasta voit käyttää desimittaa ja suhteutus pysyy samana. Aineita ei siis tarvitse vatkata vatkaajalla vaan sekoittaa vuorotellen aineosa kerrallaan. Jauhojen joukkoon lisätään ruokasooda (älä käytä leivinjauhetta!) Rasvaksi sopii myös pullorasva, esim. Flora gulinesse( älä käytä Oivariinia). Sulata rasva, jos käytät kiinteätä leivontarasvaa. Voitele vuoka, korppujauhota ja taikina vuokaan ja paistumaan. Paista kakkua uunissa 180 asteessa, n. 1 tunti. Kakku on mehukasta ja maukkaan makuista, eikä tyypillistä maustekakkua kun siinä on mausteena vain kaardemummaa.


Onnea molemmille kaksoispuoliskoille!



Silloin aikanaan onni ei ehkä tuntunut niin loisteliaalta, kun kaksi pientä poikaa syntyi tähän maailmaan. Heidän äitinsä kuoli pari päivää synnytksen jälkeen keuhkokuumeeseen. Aikuisia miehiä molemmista pojista on kuitenkin tullut. Onneksi lähellä on ollut muita rakastavia ihmisiä.
Tämä miehen syntymäpäivä ja oma elämäni liipaisevat siinä määrin läheltä, että v. 1994 tuli juuri syntymäpäivänä kutsu minulle, toiseen maksansiirtooni. Olin juuri leipomassa miehelleni kakkua, kun puhelin pirahti ja soitto keskussairaalasta tuli. Minut kutsuttiin välittömästi sairaalaan, jossa elinsiirtoryhmä oli lähdössä hakemaan siirtoelimiä jostain pidemmältä. Oli jätettävä kakun tekeleet kesken ja lapset jäivät itkemään äidin lähtöä. Muistan ikuisesti tuon tunteen. Seuraavan päivän puolella eli 10.6 tapahtui tuo siirto. Tosin ongelmia tuli pajon leikkauksen jälkeen ja edessäni oli vielä kolmas maksansiirto. Tämä toinen siirto siis ei ollut mitenkään turha, vaan ilman sitäkään en olisi hengissä. Sattui vain kohtalokas valtimotukos kesken leikkauksen ja siirrännäinen menisi kuolioon, ilman uutta leikkausta. Näin nämä päivät ovat jääneet mieleeni. Silloin tuohon aikaan oli vielä leikkausta seuraavana päivänä enoni hautajaiset. Näin moni elämää ja kuolemaan yhdistävä päivä on sijoittunut tähän ajankohtaan. 10,6 on siis eräänlainen syntymäpäiväni.....niitä minulla on kaiken kaikkiaan neljä elämässäni.

21.04.2008 - 21:58

Perjantaina iski uusi flunssavirus ja olo oli koko päivän ihan natti. Tarkoitus oli leipoa jotain tarjottavaa viikonlopuksi synttärivieraiden varalle. Keräsin voimia lauantaihin, jolloin sain pikku-ukon hoidettavakseni ja siitä tehtävästä oli paras suoritua kunnialla.

Vasta tämän vastuullisen tehtävän jälkeen, pääsin tuumasta toimeen leipomaan jotain vierasvaraksi.

Ensinnä oli edessä täytekakun valmsitus. Siihen olen tottunut vuosien varrella, että on parasta leipoa isoa kakku eli kahdeksan munan juhlakakku. Tällainen siitä tuli tällä kertaa:



Tarkoitus oli alunperin tehdä kinuskikakku, mutta huomasin lauantai-illalla, että olin unohtanut ostaa kokonaan fariinisokeria, joten piti tehdä uusia suunnitelmia. Kakkupohja on tehty ns. juhlakakun ohjeella, joka on ns. sienikakku eli siinä on keitettyä vettä taikinaosuudessa. Kerma on Flora-vispiä ja täytteenä on ananaspalasia kerman joukossa ja joka toisessa välissä banaania ja kermaa. Kakun kostutin appelsiinista puristetulla mehulla, jonka laimensin vedellä. Koristeena on tuoreita, ulkolaisia mansikoista ja ananaskirsikoita. Tosin sen koristelin aivan päähän pistosta eli ei mitään mielikuvitusta, kunhan kakun sain tehtyä.



Oheisen Banaani-suklaatiikerikakun tein Ruoka-Pirkan ohjeen mukaan. Piti kokeilla miltä kakku maistuisi, sillä siinä tuntui olevan mielenkiintoisia makuja, kuten banaania, sitruunaa, kaakaota ja kahvia. Tosin makumieltymykseni mukaan siinä oli ehkä liikaa eri makuja, joten luulen, että banaanikakku on omiaan ja sitruunakakku omiaan, joten ehkä suosin jatkossa ihan tavallista tiikerikakkua tai sitten noita edellämainittuja. Ei tämäkään kyllä mitään pahaa ollut.



Jäi hieman mietityttämään, että mahtaako kuivakakku riittää, niin tein vielä sunnuntai-aamupäivällä pari pellillistä sitruuna-rusinamuffineita ja ne näyttivät olevan ainakin lasten mieleen. Tarkkasilmäinen voi havaita kaurakeksejä tuossa muffinilautasen takana. Niitä tein vielä sunnuntaina, ennen vieraiden tuloa. Tosin liian isoista kokkareista tuli hieman liian isoja kaurakeksejä, jolloin osaa jouduin vietsellä irrottelemaan toisistaa. Lopussa vasta kiitos seisoi. Tosin ei koolla väliä ja hyvältä nämäkin näyttivät maistuvan.



En millään jaksanut leipoa, hieman vajaakuintoisena, enää yhtään suolaisia leivonnaisia, joten tyydyin kaupan karjalanpiirakoihin, jotka piti kyllä paistaa itse. Lisäksi tein niinden kylkiäisiksi munavoita. Pari tusinaa meni, eikä edes riittänytkään.



Tämän konjakki-sukaakakun sain syntymäpäivälahjaksi täältä.


Näillä tarjoiluilla juhlittiin tämän vuotisia synttäreitäni ja kakkuja on vielä kaapissa jonkun verran jäljellä.
Kiitos kaikille juhlapäivääni muistaneille!




07.04.2008 - 00:05

Perjantaina teki kovasti mieli jotain makeaa. Kaapin kätköstä löytyi marenkikakkulevyjä. Niinpä vatkasin Flora Vispiä ja olin ostanut pari pakettia espanjalaisia mansikoita. Niistä syntyi sitten tällainen luomus, joka oli illalla tuhottu hetkessä.



Varsinainen laiskan leipurin kakku, mutta silti aina yhtä suussa sulavaa. Tosin siinä on kaikkea mahdollista, jota pitäisi välttää, mutta kaikki hyvähän on aina kiellettyä.

09.02.2008 - 23:42

Torstaina tein pitkästä aikaa vohveleita vohvelinpaistokoneella. Se on lojunut yläkaapissa ehkä muutaman vuoden käyttämättömänä ja nyt tuli mieleeni ottaa se jälleen käyttöön. Tein litran taikinan "kiellettyä herkkua" ja tällaisia herkkuja siitä syntyi:



HERKKUVOHVELIT

7kpl:

2 munaa
3dl maitoa
1 dl vettä tai vichyä
0,5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
3 rkl (25 g) sulatettua voita tai margariinia

Tuplaa taikina, jos haluat tehdä isomman määrän. Itse tein 1½ kertaisen ohjeen mukaan eli noin 10 vohvelia valmistui taikinastani.


kerman ja hillon kera siitä saa...kaksin verroin parempaa....



Sitä mukaa kun vohvelit kypsyivät, niin läjä väheni, jostain kumman syystä.



Vähiin käy taikina, kuten myös vohvelitkin...



Vohveli koostuu hyvistä sydämistä!



Sydämellisen hyvää ystävänpäiväviikon alkua teille ja silloinhan voisi vaikka tarjota vohveleita ystäville ja perheelle!

06.11.2007 - 00:54
Tänään päätin tehdä jälleen sämpylöitä, koska leipä pääsi loppumaan ja sen vuoksi ei viitsinyt kauppaan lähteä. Taikinasta saa nopeasti pyöräytettyä pellillisen sämpylöitä, kun vain ryhtyy tuumasta toimeen.
Viimeviikon valokuvatorstain haasteeseen tuli laitettua sellainen kuva, jotta pelkäämpä pahoin kaikkien lukijoitteni luulevan minua vallan poropeukaloksi leipomisen suhteen.
Täytynee vallan todistella, että ei siinä leipomisessa ihan joka kerta niinkään käy. Näyttää tosin olevan hieman selittelyn makua tässä, mutta todistaa täytyy, että hyvin on sentään joskus ne pullat ja sämpylätkin uunissa ja taikina pysyy omassa kulhossaan, eikä valu lattialle tai pöydälle.



Näyttää pysyvän taikina kulhossaan...



Tästä siis aloitetaan...



Veitsellä palastellen ja pyöritellen sämpylöiksi.



Valmiina pellille ja uuniin.



Tässä onnistuneen työvaiheen tulos ja nyt vielä odotellaan, että ollaan polttamatta sämpylöitä "poroksi".



Tässä siis lopputulos...ja nyt pääsee maistelemaan näitä.

Sämpylät tein dämpyläjauholla, jossa oli eri viljalajeja, mutta lisäsin taikinaan vielä kolme desiä kauraryynejä. Puolen litran taikinasta tuli 14 muhkeaa sämpylää, josta osa tulikon jo uunituoreena puputeltaua iltakahvin kanssa.

24.10.2007 - 01:36
Tänään oli tulossa yllärivieras ja kaapissa ei näyttänyt olevan mitään kahvin kanssa tarjottavaa. Niinpä päätin pikaisesti tehdä omenapiirakan.



OMENAPIIRAKKA

3 munaa
3½ dl sokeria
100 g margariinia
1½ dl maitoa
4½ dl vehnäjauhoa
2½ tl leivinjauhetta

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Kiehauta maito ja rasva kattilassa ja lisää muna-sokerivaahdon joukkoon.
3. Lisää vehnäjauhoihin leivinjauhe ja sekoita taikinan joukkoon kevyesti sekoittaen.
4. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.
5. Kuori 5-6 omenaa, poista siemenkodat, viipaloi omena ja levitä riveihin taikinaan hieman limittäin.
6. Ripotttele pinnalle kanelia ja hienoa sokeria.

Paista piirakka 225 asteisessa uunissa, noin 20 minuuttia eli kunnes sen on kauniin kullan ruskea.
(Tuo omani sattui paistumaan aavistuksen verran liian tummaksi). Tässä on vähän kakkumainen taikina ja tuo on oma lempparipiirakkani, ei liian rasvainen ja mukavan kuohkea.
08.10.2007 - 23:09
Launataina saatiin mökkivieraita ja ajattelin tehdä pizzaa. Tein pohjataikinan nousemaan ja täytteeksi olin varannut jauhelihapizzan tarvikkeet.

JAUHELIHAPIZZA:



Tässä jauhelihapizza odottaa uuniin laittoa ja kypsentämistä.



Tässä tämä illallispizza valmiina nautittavaksi. Täytyy kyllä todeta, että hyvää se oli, sillä vain pieni kannikka jäi syömättä. Tosin tämä ei ole minullekaan oikein sallittua herkkua, mutta välillä pitää nauttiakin. Sellaisista oikeista pizzererian mausteuista pizzoista en välitä, mutta tällaiset omatekoiset, joissa ei ole liikaa mausteita maistuvat minullekin.

Taikinaa jäin pieni könttäpala jäljelle ja siitä ajattelimme tehdä yhden pikkupizzan jauhelihasta, mutta lihatäyte meni kokonaan tuohon pellilliseen. Mietimme pitkään, että onko kaapissa mitään taikinan päälle, mutta vähissä oli ylimääräiset mökkimurkinat. Niinpä nuoret saivat kuningasajatuksen eli halusivat kokeilla oikein "mökkimiehen pizzaa". Kaapissa oli pieniä eineslihapullia sekä grillimakkaraa. Halusivat kokeilla miltä maistuisi sellainen sekoitus juustoraasteen kera. Tuumasta toimeen ja töihin.

MÖKKIMIEHEN PIZZA (Special):



Special-pizza menossa uuniin ja jännityksellä odotimme sen valmistumista.



Näkyvissä siis makkaraa ja lihapullia. Itse en kyllä tuota maistanut, mutta ensikommentti nuorilta oli, että ei hassumpaa. En nyt kuitenkaan mitään reseptejä tähän rustaa, mutta jos tämä "special" saa kovaa kysyntää, niin palataan uudelleen asiaan. Tämä ei kuitenkaan taida olla niitä terveellisempiä ruokaohjeita eli tämä on kai perisuomalainen "kasvispiirakka". :)
08.08.2007 - 12:38



Kesälomalla tuli noukittua yhteensä 25 litraa mustikoita. Tosin mies niistä noukki suurimman osan. Itse rämmin omaa tahtia sitten perässä, kun jalat eivät kanna pitkien matkojen päähän maastossa.

Mustikoista ja ahomansioista tein vakio muropiirakan, jota tarjottiin naapureillekin jäätelön kera. Ahomansikat antoivat oman raikkaan makunsa piirakkaan.



Loman aikana piti tehdä vielä tuoreista mustikoista perinteinen pullapohjainen mustikkapiirakka. Harmi, että sitä maitoa pitää välttää. Mikä sen parempaa kuin lämmin mustikkapiirakka ja lasi kylmää maitoa palan painikkeena. Piirakka kyllä hupeni ilman sitä maitolasillistakin. Kahvin kanssa maistui naapureille, niin kuin itsellenikin. Parin päivän päästä piirakasta ei ollut kuin muisto jäljellä.



Samalla kun tekee pullapohjaista mustikkapiirakkaa, niin tulee tehtyä sen verran isompi taikina, että voi pari pellillistä korvapuusteja pyöräyttää samalla. Mökillä onkin hyvä pistää pullat suoraan pakkaseen ja ottaa tarvittaessa päiväkahvin kaveriksi. Ei niitä pullia enää kohtiin lähtiessä ollutkaan jäljellä pakastimessa.



Kesäloman päättäjäisiksi kutsuin vakioporukan eli kolmet läheisimmät naapurit loman lopettajaiskahville. Metsästä olin edellisenä päivänä bongannut (harvinaista, että mä löydän mitään) kanttarelleja. Niistä päätin kokeilla kanttarellipiirakkaa. En ollut aiemmin tehnytkään sellaista, mutta hieman oman pään mukaan ja avituksella sain piirakan valmiiksi. Tein peruspiirakkapohjaan sen ja paistoin kanttarellit sipulin kera, lisäsin ne taikinapohjan päälle. Tein kananmuna-ruokakerma seoksen, jonka maustoin suolalla ja hieman pippuria. Ladoin sienien päälle hieman tomaattia ja lisäsin juustoraastetta päälle ja kaadoin tuon kananmuna-ruokakermaseoksen siihen. Olisihan voinut laittaa joukkoon vielä paprikapalasiakin, mutta en muistanut sitä. Piirakka oli mielestäni ihan herkullista ja vieraat kehuivat sen kuohkeutta.
Tein perinteisen muropohjaisen mustikkapiirakan, mutta tällä kertaa siihen meni joukkoon hieman metsävadelmia, joita onnistuin saamaan muutaman kourallisen makua antamaan.

Piimäkakku on vakiomme loman aikana. Se on naapurin Ekin supersuosikki ja tänä vuonna en ollut tehnyt yhtään piimäkakkua, joten asia piti korjata viimeisenä varsinaisena mökillä olo päivänä. Niinpä paistoi vielä suosikkikakun pöydän antimiin.

Lettujakin tuli paistettua loman aikana lapsenlapsille. Ne maistuivat mökillä hyvin jäätelön ja mansikoiden sekä mansikkahillon kanssa. Kesäisin olisi mukava paistaa muurinpohjalettuja, mutta tänä vuonna ilmat eivät olleet kovin suotuisat ulkona sellaiselle touhulle.
Lomalla tulee kyllä ehdottomasti puputettua enemmän kuin normaalisti kaikkia herkkuja. Aina pitää olla kahvin kanssa jotain makeaa. Kotona sitten riittää pelkkä sekaleipä juustopalan kanssa.
21.04.2007 - 08:30

Lupasin teille tarjota syntymäpäiväkahvit. Teitä onnisti, kun jaksoin herätä ennen herätyskellon (siis kännykän herätyksen) ääntä ja koristelin mansikkakermakakun valmiiksi. Kahveepannukin on kuumana, joten olkaatte hyvät...
Ei pidä kuitenkaan liian krittisesti katsella tuota pursotettua kermaani, kun luulin osaavani pursottaa sillä lailla kauniisti kuin Hellapoliisikin, mutta eihän se minulta onnistu. Piti muuttaa suunnitelma vanhaan totuttuun tapaan ja siten tuli tuo alapursotus hieman liian lyhyeski ja näkyy rumasti kakun laidalla, mutta luulempa ettei se makuun haittaa ollenkaan. :))
Voitte kuvitella maun. Kakun tein juhlakakun ohjeella, joka äitimuorin leivontakorteista vuodelta yksi ja kaksi. Se on lähes takuuvarma onnistumaan. Korppujauhotkin unohtuivat purkissa mökille, joten piti keksiä vuoan jauhottamiseen jotain muuta. Löysin pähkinärouhetta kaapista ja päätin kokeilla sitä. Kakkuun tulikin tosi hyvän näköinen pinta ja tuoksuikin mukaavlle. Kakku on leikattu neljään osaan ja kahdessa välissä on mansikkasosetta ja yhdessä on vadelmia. Vispigremeä käytän väliin ja pinnalle. Se on vähälaktoosista, joten sopii useammalle. Pakasteesta koukin viimekesän itse noukkimia mansikoita Tommolan tilalta Leivonmäeltä. Hyytelösokerikuorrutus pintaan ja kostutin lisäksi kakkupohjan maidolla+vanilijasokerilla. Toivottavasti, ette ole allergisia pähkinälle, ettekä mansikoille. :)


Makoisia kahvihetikä

Askartelutapaamiseen vien eilen leipomaani kääretorttua. Käytin siihen ohrakasta....sopiikohan se muuten keliaakiaa sairastaville? Toivottavasti...
Kääretortun väliin laitoin Lapin lakkoja ja kermahilloa. Lakat kiehautin kattilassa ja lisäsin hieman sokeria. Toivottavasti kelpaa kakun korvikkeena, kun kakkua olisi ollut hankala kantaa sinne Sinelliin.

21.03.2007 - 00:55
Siitä on aikaa, kun viimeksi on tullut leivottua sämpylöitä. Mies ei ollut kotosalla töiden jälkeen vaan tuli hieman myöhemmin kotiin, joten en päässyt kauppaostoksille. Leipä oli vähissä, joten päätin kaivaa kaapista mitä löytyi ja nyhjästä vähän tyhjästä sämpylöitä.





Kaapista löytyi vain vehnäjauhoja, kauraryyniä, kuivahiivaa sekä siirappia ja öljyä sekä suolaa....niistä aineista saa kyllä sämpylöitä ja vesipohjaan. Puolen litran taikinasta tuli kaksitoista sämpylää. Ei tämä leipominen niin vaikeata ole, mutta jostain kumman syystä on vaan niin vaikeata aloittaa sitä hommaa.
07.03.2007 - 13:23
Tarjan päivän kunniaksi leivoin tänään täytekakun....tervetuloa vaan kakkukahville virtuaalisesti tai ihan oikeastikin. Ajattelin tehdä kakun, jos sattuu tulemaan yllätysvieraita....jos taas ei, niin sitten pistämme kakun kahdestaan vatsaamme.



Hyvin näyttää olevan kakku uunissa...ainakin tässä vaiheessa. Tosin onnistuin olemaan polttamatta sitä kyllä loppuun asti. Kakku on tehty äidin vanhan leivontakorttien mukaan "juhlakakun" ohjeella. Pohja on siis ns. sienikakun ohje, joka on yleensä takuu varma onnistumaan.



Kakku on kuuden munan kakku. Kerroksia on neljä ja kahdessa välikerroksessa on banaanisosetta ja Flora-vispiä vaahdottettuna. Yhdessä välissä on pakastettuja lakkoja, jotka kiehautin sokerin kanssa hieman pehmeämmiksi ja laitoin väliin. Kostutin kakun punaherukka-vattumehulla (oma tekemällä). Kakun pinnalla on banaanisiivuja ja niiden alle sivelin ohuelti kaupan lakkahilloa kerroksen. Hyytelösokerista tein kuorrutuksen päälle ja vatkasin Floravispiä (sokeria ja vanilijasokeria) vaahdoksi ja pursotin kakun ympärille. Olkaa hyvä ja maistakaa ja kuvitelkaa miltä mahtaa maistua.

Jos kaipaatte tarkempaa kakkuohjetta, niin lisään sen myöhemmin.

Tänään tai huomenna uskon, että blogiarpajaisten palkinnot ovat saapuneet tai saapumassa voittajille. Julkaisen niistä kuvaa sitten, kun tiedän, että yllärit ovat menneet perille.
Superonnitelut myös muille tämän päivän sankareille!

Jos et parempaa tekemistä keksi, niin ystäväni Varpu lähetti minulle tällaista ajankulua, joten kokeilepa sitä.
26.02.2007 - 20:48



KÄÄRETORTTU

4 munaa
1 dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
3/4 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

kostuttamiseen:
appelsiinin mehua+ tilkka vettä

täytteeseen:
1-2 banaania
omenasosetta

pinnalle:
pakastemarjoja (esim. mansikoita tai vadelmia)
hyytelösokeriliemi ohjeen mukaan
Flora vispiä kaksi tölkkiä


1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kestäväksi vaahdoksi.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon. Sekoita siten, että aineet vain tasoittuvat.

3. Levitä tasaisesti taikina lastalla leivinpaperille.

4. Paista torttupohja 225 asteessa uunin keskiritilällä 7-10 minuuttia, uunipellin koon mukaan.

5. Anna torttupohjan seistä paistamisen jälkeen uunipellillä pari minuuttia, kumoa se sokeroidun leivinpaperin päälle. Torttupohja irtoaa paremmin leivinpaperista, kun kostutat reunoja esim. pullasudin avulla kylmällä vedellä.

6. Jaa taikina neljään osaa ja sitten vielä jokainen 1/4 neljään osaan. Näin taikinasta tulee neljä nelikerroksista leivosta. Tosin  aika muhkeita, kuten itse tein. Tosin voit tehdä myös pikkukakun, joka on neliön muotoinen.

7. Kostutin palaset kevyesti puristetun appelsiinin mehulla, johon lisäsin hieman vettä. Kahteen väliin laitoin banaanimössöä ja yhteen omenahilloa. Tosin olisi voinut laittaa myös kermaa väliin, mutta itse jätin tällä kertaa laittamatta.

8. Puolijäiset mansikat ladoin leivosten pinnalle ja tein hyytelösokeriseoksen, johon lorautin tilkan marjamehua. Kun marjojen joukossa oleva hyytelösokeriseos oli hyytynyt, niin vatkasin Flora Vispiä ja pursotin sitä leivosten reunuksille.

Tässä tämä simppeli ohje oli, kun en jaksanut tehdä isoa kaukkua pienelle väelle. Tosin yhdestäkin leivoksesta tuli tosi ähky olo. Helpolla olisi tietenkin päässyt, jos olisi tehnyt kääretorttuleivoksia eli leikannut kääretortusta palasia ja koristellut ne poikittain. Onhan noita vaihtoehtoja.


09.01.2007 - 21:13
Loppiaisiltasella leivoin Ullan Unelman helpon Tiramisukakun eli se oli laiskurin tiramisu. Olen hieman laiska nykyään leipomaan...paitsi jouluna tuli leivottua enemmän. Jotenkin se Ullan kakku vaan houkutti ja päätin kokeilla sitä. Tosin siitä ei tullut niin hienon näköinen ulkonäöltään kuin Ullalla. Sitä päitsi minulla ei ollut sabluunaa koristelua varten, joten koristelin pinnan kakkupaperin avulla, joten sain vain reunustalle hieman kuviota. Pinnalle höyläsin sitten vähän suklaalastuja. Hyvää se oli kaikesta huolimatta. Jälkikäteen vasta ajattelin, että olisinhan voinut keittää hieman Tiramisukahvia ja laittaa joukkoon, niin olisin saanut hieman amaretton makua, mutta ei tullut silloin mieleeni.


Laiskurin Tiramisukakku

Kuvakaan ei ole kaikista parhain, mutta alkuperäisen ohjeen kuvineen löydät  Ullan Unelmasta  kakkuun.

Kuntosalikin on tällä viikolla alkanut, joten kakkujen ja herkkujen jälkeen sitten taas kuntoaan kohentelemaan. Huomenissa jatketaan kunnon kohennusta ja sitten illalla Kässäkerhoon.
21.12.2006 - 21:30
Joskus on sitten niitä päiviä, kun mikään ei mene kuten pitäisi. Aamusella menimme äidin kanssa pesutupaan. Se vaaleanpunaine untuvatakkini, jonka pesetin pesulassa ensilumien aikaan, oli ällöttävän likainen hihan suista, joten jotain sille piti tehdä. Niinpä sain ahaa-elämyksen. Olin ostanut Luontaistuotekaupasta monen kehumaa sappisaippuaa. Uskaltaisikohan kokeilla pelkästään hihojen pesua? Niinpä juuriharjalla hinkkasin sappisaippuaa takin hihoihin ja loppujen lopuksi huuhtomisen jälkeen laitoin takin pesulan kuivausrumpuun. Kuinkas sitten kävikään...? Takin hihoissa oli keltaiset rannut, joten ei sellaista kehtaisi pitää vaikka muuten näyttivätkin ihmeen puhtailta. Tosin takki näyttikin sitten kokonaisuudessaan likaiselta. En kyllä vie takkia enää Pesulaan, sillä muutenhan sille tulee huippukallis hinta, jos joutuu pesettämään sitä kolme kertaa talvessa. Niinpä otin riskin. Laitoin takin pyykkikoneeseen kotiin tultuani. Valitsin kevyen ohjelman ja kone hurraamaan. Taikina oli leivottu aamusella kun kävin välillä pesutuvasta kotosalla. Tarkoitus oli ryhtyä leivontahommiin kotiin palattua pyykkituvalta. Pikaisesti kommentoimaan koneelle ja sitten tulikn puhelu, joka kesti varmaan tunnin.
Nyt kyllä lähden leipomaan. Päätin laittaa tiskikoneen päälle ennen leivontatuokiota. Hetken päästä menin hanasta ottamaan vettä ja ihmettelin, että mitenkä sukkani ovat aivan litimärät. Ei voi olla totta....voi taivahan talikynttilät!!! Arghhh...puhisin ja pihisin. Nopeasti hana kiinni ja soittelemaan Hanille, että mitäs  nyt on vialla kun lattia lainehtii vedestä? Lupasi tulla katsomaan, jos pääsee. Tosin itse päätin soittaa huoltomiehen ennen sitä paikalle, ettei tule valtavia kosteushaittoja. Luuttusin ja luuttusin. Huoltomies tuli tutkimaan mikä vuotaa. Loppujen lopuksi pääsimme siihen johtopäätökseen, että pesukoneesta johtuu. Hänen työvuoronsa päättyi ja minä sitä lattiaa vaan luuttusin. Samalla iskin jalkani johonkin listan laitaan ja sain ikäviä naarmuja. Kaikkea sitä sattuukin. Loppujen lopuksi keittiön lattia oli pyyhitty. Hani tuli kotia ja tutki missä vika. Itse olin ottanut roskasihdin jo pois koneesta ja putsannut sen. Vielä pyyhittiin tiivisteen laidat. Laitettiin kone uudelleen hurisemaan....Kappas vain, ei enää tiputtanutkaan mitään. Syy vesivuotoon näytti olevan joko tukkiutunut roskasihti tai tiivisteen välissä joku lika. Ei tähän tohinaan enää lisää melskettä olisi kaivattu.
Taikina oli kohonnut jo kuusi tuntia. HUH...mitäköhän pullaa siitä syntyy? Nyt aloin leipomaan. Pullat olivat ihan hyvän näköisiä ja makukin ihan passeli.


Työnnän pullat uunihin...


Kirsikkaisia joulupullia, joiden väliin tuli margariinia, kirsikoita, vanilijasokeria ja sokeria, hasselpähkinää ja rusinoita sekä voidellulle pinnalle raesokeria.



Toisen pellillisen tein samankaltaisia pullia, mutta niihin en laittanut hasselpähkinää ja kirsikoiden sijasta käytin sukaattisekoitusta, jossa oli kirsikan lisäksi appelsiinia, sitruunaa ja ehkä muutakin hedlemää.



Eipä nämä pitkot niin järin hienon näköisiä ole, mutta pinnalle ripottelin pähkinää ja raesokeria. Ehkä nekin hupenevat joulupyhien aikana.Toki tuohon pinnalle voisi laittaa tomusokerikuorrutusta piristämään.

Lopuksi päätin leipoa vielä 1 kg paketillisen valmistaikinasta joulutorttuja. Tällä kertaa olin sen verran laiska, että en tehnyt itse tuota luumusosetta. Yleensä keitän pussillisen luumuja ja sen jälkeen soseutan ne tehosekoittimella. Lopuksi lisään luumusoseen joukkoon omatekemää omenasosetta osan. Näin siitä tulee maukkaampaa. Tänään kaiken sählingin jälkeen päätin tehdä helpomman kaavan mukaan eli suoraan purkista valmista luumusosetta. Torttujen paistossa tulee usein se ongelma, että kauniilta näyttävät tortut aukeavat sitten viimeistään uunin kuumuudessa. Nyt laitoin samoin kuin viime vuonna eli taitoin tähden ensin ja sitten vasta hillon siihen päälle. Tosin ei ihan siistiä jälkeä tule välttämättä, mutta parempi näin. Nyt on joululeivonnaiset kutakuinkin valmiit. Vielä iltapuhteeksi ajattelin tehdä piparitaikinan. Huomenisssa sitten paremmalla onnella niitä paistelen. Katsotaan sitten kuinka käy. Lauantaina on laatikoiden paiston aika, kun en halua tehdä niitä ennakkoon pakkaseen.



Tortut odottavat paistamista.



Tässä niitä torttuja nyt olis tarjolla.

Päivän päätteeksi sain iltasella jossain vaiheessa vietyä untuvatakkini kuivaushuoneeseen, koska pyykkituvan rummussa saattoi kuivata vain pesutupavuoron yhteydessä. Mietin mitenköhän onnistuu? Laitoin takin henkarissa kuivumaan Runsaan kahden tunnin kuluttua menin katsomaan ja otin sen mukaani, sillä pesutuvassa oli muita kävijöitä ja pelkäsin takkini lähtevän "kävelemään". Toin sen kotiin kuviumaan, joskin se tuntui melko kuivalta. Vielä aamuslella katsastan ja tarvittessa vien sen uudelleen sinne lämpöön roikkumaan, jos tuntuu tarpeelliselta. Ei se ainakaan mitenkään pahalta tässä vaiheessa näyttänyt. Jos näin onnistuu, niin pesen jatkossakin sen itse.

Eilen muuten menimme kinkkuostoksille. Yleensä olen tilannut juhlakinkun potkalla, mutta nyt hinta vähän jäi mietityttämään. Tuoreesta kinkusta pyydettiin 5,95 kg. Niinpä päätimme mennä paikalliseen Prismaan katselemaan myymälän antia. Siellä oli pakasteessa oleva juhlakinkku potkalla 3,95 kilo. Huomasimmepa toisella puolen käytävää olevan kokonaisia kotimaisia kinkkuja alehintaan eli 2,90 kilo (niissä oli ollut normaalihinta jotain 3,70) ja tästä hinnasta tulisi vielä 20 prossan ale. Näin saimme kymmenen kilon kinkun alle 24 eurolla. Joku varmaan ihmettelee, että mitä kaksi henkeä tekee noin isolla kinkulla. Tosin aina on joku ollut jouluruokapöydässä. Tänä jouluna menemme kylään syömään, mutta ehkä saamme vielä joulupöytään vieraita joulupäivänä tai tapanina...kaiken varalta. Ikinä ei ole jäänyt kinkkua, vaan välillä jopa loppunut kesken. Kerran vuodessa sitä on herkuteltava.

Ollaan vielä kuulolla ennen joulun toivotuksia!








21.12.2006 - 21:17
Lapsuuden kodista tuttu juhlaleivonnainen oli äidin erikoisreseptillä tekemä piimäkakku. Tosin itse korvaan kahvikuppikoon desimitalla. Ehkä nykyajan kakkuvuoat ovat eri kokoa kuin ennen ja siksi teen pohjan aina puolitoista kertaisena, mutta desi on hieman pienempi kahvikuppia, niin siitä tulee sopivampi koko, eikä taikina turpoa yli laitojen.



PIIMÄKAKKU

Tämän vanhan ajan piimäkakun reseptin olen joskus kauan sitten jo antanut, mutta ettei menisi ihan selailuksi, niin kirjoitan sen tähän uudellee.

1½ dl piimää
2 dl sokeria
1 dl sulatettua rasvaa tai juoksevaa margariinia
1 dl rusinoita
1 muna
3 dl jauhoja
1 tl kaarsemummaa
2 tl soodaa

TEE taikina 1½ kertainen annos

Kaikki aineet voi sekoittaa yhteen kevyesti sekoittaen. Voidellaan ja jauhotetaan kakkuvuoka. Lisätään taikina siihen ja paistetaan 180 asteen uunissa n. 1 tunti.

21.12.2006 - 21:00
Eilen piti aloittaa keittiössä puuhastelut. Ensinnäkin päätin leipoa muutaman kuivakakun. Jokavuotinen suosikkini on "Kirsikkasuun joulukakku". Tein yhden ison kakun ja pari pientä kakkua. Ensinnäkin oli puhe, että Marsu tulee käymään ja tuo tullessaan pari vaippaa. En tosin ole vielä, enkä enää, siinä iässä jotta vaippoja tarvitsisin. Ne ovatkin tarkoitettu joululahjaksi mummin mussukalle nukenleikkihommiin. Tilasin ne Marsulta joskus aikoja sitten ja nyt oli tilaus valmiina joululahjapakettiin. Ajattelin leipoa Marsulle jouluhyvää, kun toi ihan kotiovelle asti tilauksen ja näyttää olevan tosi kiireinen itse.Mukava kahvihetki jouluvalmistelujen lomassa.

Jos joku vielä kaipaa hyvän joulukakun reseptiä, niin tässähän tämä:

KIRSIKKASUUN JOULUKAKKU



250 g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria
4 kananmunaa
sitruunan raastettu kuori
2 rkl kirsikoiden lientä tai kermaa
1 dl säilykekirsikoita
1 dl kookoshiutaleita
2 tl leivinjauhetta
4,5 dl vehnäjauhoja

Pese sitruuna hyvin ja raasta sen kuori. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää vaahtoon raastettu sitruunan kuori, kirsikkaliemi.Viipaloi kirsikat,  lisää kookoshiutaleet sekä leivinjauhe-vehnäjauhoseos. Kaada taikina 1,8 litran voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista sitä 1 tunti, 175 asteessa.

Itse siis käytän niitä lasipurkissa olevia coktailkirsikoita, jotka ovat siinä liemessä. Yksi purkilline on passeli kakkuun. Nautinnollisia makuelämyksiä.
28.11.2006 - 00:09
Harvoin nykyään tulee leivottua mitään, ellei ole jotain erityistä syytä. Tänään oli syytä leipoa jotain, kun blogituttu Marsu oli tulossa kyläilemään. Niinpä tein kääretortun ja kaapissa oli lähes täysi purkillinen kesällä ostettua lakkahilloa. Lisäksi kaapista löytyi Floran vispicremeä, jotta eiköhän näistä tarveaineista täytettä tortulle saada aikaiseksi.

LAKKAKÄÄRETORTTU

3 kananmunaa
1,5 dl hienoa sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Paistetaan 10 min., 200 asteisessa uunissa

Jäähtyneen torttulevyn päälle laitetaan lakkahillo ja sitten kermavaahto. Kierretään rullalle leivinpaperin avulla ja laitetaan jääkaappiin odottamaan herkkuhetkeä.


Lakkakääretorttu
03.08.2006 - 15:38

Kesälomalla tulee tavanomaista enemmän herkuteltua ja sen kyllä huomaa sitten loman jälkeen painossakin. Mansikka-aikaan tulee mieli ihania mansikkaherkkuja ja mustikka-aikaan maistuu kesän ensimmäinen mustikkapiirakka taivaalliselta herkulta. Tänä kesänä vaan kovin harva on päässyt maistamaan mustikkaherkkuja, kun niitä ei näytä metsistä juuri löytyvän. Itse saimme poimittua kovan haun jälkeen litran verran, josta pari makoisaa piirakkaa sain aikaiseksi. Tämän kesän mustikkamaito vaan on edelleen herkuttelematta.

MANSIKKA-VANILIJAKREEMIPIIRAKKA

pohja:

100g margarinia

100g (1dl) sokeria

1 muna

2 3/4 dl (200g) vehnäjauhoja

1 tl sokeria

pinnalle:

vanilijakreemiä

mansikoita tai muita marjoja n. ½ litraa

1. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.

2. Lisää muna hyvin sekoittaen.

3. Yhdistä vehnäjauho ja leivinjauhe

4. Levitä taikina tasapohjaiseen voideltuun piirakkavuokaan

5. Paista pohjaa n. 10 min, 200 asteessa

6. Ota vuoka uunista, levitä vanilijakreemi pohjalevylle ja lisää mansikat pinnalle. Paista vielä n. 15 min.

Vanilijakreemin valmistus:

Sekoita vatkaimella 1 osa vanilijakreemijauhetta ja kolme osaa vettä keskinopeudella n. 5 min. ajan. Anna seoksen levätä noin 5min. ajan. Valmis kreemi kestää pakastuksen ja paiston.

Tämä jo räävitty mustikka-vadelmapiirakka on tehty saman perustaikinaohjeen mukaan. Pinnalle on laitettu vain marjoja ja sokeria maun mukaan. Molemmat piirakat tekivät hyvin kauppansa eikä jätehuolto-ongelmia syntynyt niiden vuoksi. Alimmainen piirakka on hieman lämpimänä herkkua vanilijajäätelön kera. Muuten vieläkin on vesi kielellä...mustikat maksaa torilla n. 6 euroa litra, joten eipä taida raaskia ostaa piirakan vuoksi. Laatikollinen mustikoita oli eilen kauppakeskuksen aulassa torimyyjällä 45 euroa eli siinä on se 5 kg.

14.06.2006 - 22:21

Äidit ja lapset kokkaa... Luojan kiitos näitä ei OLE !

Tällaisen hauskan "leivontavinkin" sain sähköpostitse tänään, eiköhän kokeilla 


 Ohje:

- Poistetaan nalle uunista ja säädetään lämpötila 180 asteeseen.
- Sulatetaan kattilassa 100 g margariinia. 
- Poistetaan nalle uudelleen uunista ja kuritetaan kuopusta sanoen:
     EI SAA, VILLE!
- Sekoitetaan margariiniin 200 g sokeria.
- Pyyhitään loput margariinit Villen kädestä ja pestään seinät. 
- Lisätään taikinaan 3 rl kaakaota.
- Pyyhitään margariini uudelleen pois Villen kädestä.
- Pestään kissa.
- Hoidetaan naarmuja voiteella ja laastarilla.

- Sekoitetaan taikinaan 4 munaa, 1 rl vaniljasokeria ja 300 g vehnäjauhoa.

- Otetaan savuava nalle pois uunista ja tuuletetaan talo ovia ja ikkunoida avaten.
- Otetaan kännykkä pois Jenniltä ja vakuutetaan aviomiehen pomolle, ettei hän keskustellut äskeen        aviomiehen kanssa.
- Soitetaan aviomiehelle jotta hän osaisi valmistautua pahimpaan.
- Lisätään taikinaan 1 tl suolaa ja 100 g rouhittua saksanpähkinää 
(vastustetaan kiusausta rouhia samalla myös Jenni että Ville).

- Poistetaan kissa uunista.
- Kaadetaan taikina voideltuun vuokaan ja paistetaan se
 180-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. 
- Otetaan parranajokone ja kissa pois Villeltä.
- Selitetään lapselle, ettei ole tiedossa, ruskettuuko kaljuksi
 ajettu kissa auringossa.
- Pelastetaan kissa heittämällä se pihalle. 

Kuorrutus:
- Sekoitetaan keskenään 100 g sokeria, 50 g sulatettua suklaata, 50 g margariinia.
- Otetaan se v*tun nalle pois uunista ja heitetään se roskikseen. 
- Pistetään Ville vanhaan pinnasänkyynsä.
- Lisätään kuorrutukseen 2 dl maitoa ja lämmitetään massaa noin 2
 minuuttia hellalla.
- Avataan ovi ja pahoitellaan naapurin rouvalle, että Jenni on 
työntänyt puutarhan vesiletkun heidän ikkunastaan sisään.
- Luvataan, että kaikki vahingot korvataan.
- Sidotaan Jenni narulla ruokapöydän jalkaan kiinni.
- Poistetaan palanut kakku uunista ja heitetään se roskaämpäriin. 
Haetaan kaupasta Pirkka-pullaa.





02.06.2006 - 09:24

Tuo kukkakuvioponchon haaste otettiin siis mukisematta vastaan. Tiitsa ja Leena virkkailevat kanssani samalla ohjeella ponchoa. Katjuska taas empi itse aloittaa virkkaamista ja delekoi homman sisarelleen, joka näemmä tekee nänelle huivin. Huomaan, että Tiitsa ja Leena tahoillaan virkkaa ahkerasti ja ovat siinä määrin harjaantuneempia käsityöihmisiä kuin minä.Heiltä on pikapikaa valmistunut monta palaa, joten hopi, hopi Tarjuska... Illalla tuli pienoinen pakko saada aikaiseksi edes pari uutta palaa, etten tipu kärrynpyörästä kuin eno veneestä.

Pikkuhiljaa työ alkaa mennä jo rutiinilla. Tosin välillä huomaa kiinnittäneensä kukkapalan väärin ja ei kun korjaamaan. Pitää minunkin antaa todistusaineistoa tästä:

vain neljä palaa ja etupuolikas on valmis

Tässä siis on haastetta kerrakseen. Viikonlopuksi lähden maalaismaisemiin ja virkkuutyö matkaan. Eri asia on sitten, että ehtiiköhän siellä mitään käsitöitä tekemään. Kolmatta tuntia autokyydillä perille, mutta tokkopa autossa aivan mukavinta on kasata kukkia. Meillä on kyytiporukkaa mukana, joten luulen matkan kuitenkin kuluvan rupattelun merkeissä.

Viikolla oli Helkan päivät ja lauantaina meidät on kutsuttu mökkinaapuriin nimipäiväkekkereille. Orvokkiamppeli on ostettu sankarille. Mökkinaapuristossa meillä on tapana pitää kaiken maailman kissanristiäisiä. Pitkä talvi takana päin ja maaseudun rauha vaihtuu "muuttolintusten" paluuseen. Siksi kai naapuritkin haluavat useimmin kommunikoida toistensa kanssa. Vietetään nimppareita ja synttäreitä, kutsutaan toisia muuten vain kylään ja saunomaan, lettukesteille ym. Kivaahan se on. Minulla on vanha piimäkakun ohje. Naapurini on aivan "hulluna" tuohon kakkuun. Monesti sitten leivon tuota kakkua ja soitan ja kysyn: "Tuoksuuko teille asti? Meillä olisi nyt sitä piimäkakkua, haluatteko tulla päiväkahville?" Yleensä ei tarvitse kahta kertaa houkutella, vaan ollaan jo sillä siunaamalla pyörän päällä tai tassuttelemassa meille päin. Taidanpa antaa teillekin pienen makunautinnon tästä vanhanajan "perintö"-kakusta.

PIIMÄKAKKU

1½ kkp piimää (1½ dl)

2 kkp sokeria

1 kkp rasvaa 1kkp (100g )

rusinoita

1 muna

3kkp vehnäjauhoa

1 tl kaardemummaa

2 tl soodaa

Kaikki aineet sekoitetaan kulhossa puuhaarukalla tai muulla kapustimella. Teen taikinaa 1½ kertaisen ohjeen, jotta se mahtuisi normaaliin rengasvuokaan. Tällä ohje riittää pieneen rengasvuokaan. Kahvikupin sijasta voit käyttää desimittaa ja suhteutus pysyy samana. Aineita ei siis tarvitse vatkata vatkaajalla vaan sekoittaa vuorotellen aineosa kerrallaan. Jauhojen joukkoon lisätään ruokasooda (älä käytä leivinjauhetta!) Rasvaksi sopii myös pullorasva, esim. Flora gulinesse( älä käytä Oivariinia). Sulata rasva, jos käytät kiinteätä leivontarasvaa. Voitele vuoka, korppujauhota ja taikina vuokaan ja paistumaan. Paista kakkua uunissa 180 asteessa, n. 1 tunti. Kakku on mehukasta ja maukkaan makuista, eikä tyypillistä maustekakkua kun siinä on mausteena vain kaardemummaa.

Kokeile ja nauti! Pääset päiväkahvimme tunnelmaan.

Nammm...suussa sulavaa piimäkakkua

 

26.04.2006 - 15:33

Isosta pullataikinasta voit tehdä myös lisäksi näitä vanilijakreemillä täytettyjä pullia, joihin kelpaa koristeeksi säilykehedelmät tai marjat. Omat pullat hävisivät kahvipöydästä parempiin suihin.

esim. puolen litran pullataikina

Leivo kohotetusta pullataikinasta pyöreitä pullia, joihin painelet esim. juomalasilla tai mukilla syvennykset täytettä varten. Käsin voi vielä hieman muotoilla syvennystä.

Valmista kreemi ohjeen mukaan paiston kestävästä kreemijauheesta. Itselläni oli paistonkestävää keltaista kreemijauhetta, jota sekoitin 1 dl:aa,  3dl:n huoneen lämpöistä vettä. Juhlavampaa kreemistä saa korvaamalla osan nesteestä kermalla tai voisulalla. Itse käytin puolet vettä ja puolet kermaa. Huomioi, että kreemin valmistus kestää noin 15-30 minuuttia, joten se kannattaa valmistaa ajoissa. Koristele kreemin pinta esim säilykepersikoilla ja -kirsikoilla. Voitele pullaosa kananmunalla. Kohota ja paista uunissa n. 200-225 asteessa kunnes pullat saavat kauniin värin ja ovat kypsiä.

 

26.04.2006 - 15:20

Rahkapiirakan tein syntymäpäivilleni ja siitä riitti myös pääsiäispöytäänkin.

RAHKAPIIRAKKA

kuumenna uuni 200 asteeseen

Pullataikina:

2½ dl maitoa

30 g hiivaa

5 rkl sokeria, 2 tl suolaa

n. 5½ dl vehnäjauhoja

50 g voita tai margariinia

(voit tehdä taikinan myös oman pullaohjeesi mukaan)

Päälle:

2 tölkkiä maitorahkaa

2 munaa

1 sitruunan kuori raasteena

2-3 tl sitruunan mehua

1 dl sokeria tai maun mukaan

1dl rusinoita

1-2 dl kermaa

Valmisetaan tavallinen vehnätaikina, joka saa kohota hetken aikaa. Taikinaa ei vaivata enää paljon kun sitä ruvetaan leipomaan, vaan kaulitaan heti piirakkalevyksi. Taikinalevy nostetaan kaulimen avulla leivinpaperin päälle.

Täytettä varten sekoitetaan rahkaan keltuaiset ja mausteet sekä kermaa, niin että rahka vähän löystyy. Viimeiseksi rahkaan sekoitetaan vatkatut valkuaiset. Näin saadaan kuohkeampi rahkapäällys. Päällys levitetään taikinalevylle ja taikinan reunat nostetaan rahkan päälle. Taikinasta voi tehdä myös ristikon piirakan koristeeksi, jos haluaa. Piirakan taikinaosat voidellaan. Anna piirakan kohota n. 10-15 min. ennen paistamista.

26.04.2006 - 14:51

TOFFEEKAKKU

Tässä syntymäpäiväkakkuni ohje. Kakun paistoon tarvitaan halkaisijaltaan 24 cm irtopohjainen vuoka.

Leikkaa kakkuvuoan pohjalle leivinpaperia, jonka reuna ylittää vuoan pohjaosan ja loppu jää reunan sekä pohjan väliin. Voitele reuna esim. juoksevalla rasvalla tai öljyllä.

Kakkupohjan paisto 175 asteisessa uunissa alatasolla, noin 20 minuuttia.

kakkupohja:

2 munaa

1dl sokeria

1dl vehnäjauhoja

kostutus:

½ dl maitoa

1 rkl sokeria

päälle:

2 dl kermaa

2 dl vaahtoutuvaa kastiketta

1 purkki kermaviiliä

5 liivatelehteä

tilkka maitoa

koristeluun:

tyrniajuhetta, hedelmiä koristeeksi, marsipaani kukkanen ja esim. kaakaojaouhetta

valmistus:

Kakkupohjaa varten vatkataan kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisätään vehnäjauho kevyesti sekoittaen seokseen. Taikina kaadetaan leivinpaperilla pohjustettuun irtopohjavuokaan ja paistetaan kypsäksi.

Valmis kakkupohja kostutetaan maito-sokeriseoksella.

Liivatelehdet laitetaan likoon kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Kerma vatkataan vaahdoksi. Voit käyttää kerman sijasta kevyempää vaihtoehtoa esim. Flora Vispiä (20% rasvaa). Vatkaa myös vaahtoutuva kinuskikastike. Ohjeessa käytetty Iso Mitta kinuskikastiketta, joka on litran pakkauksessa ja lähinnä suurtaloustuote. Ehkä ohjeeseen käy myös muutkin kinuskikastikkeet, joita ei tarvitse vaahdottaa.

Vatkattu kerma ja kinuskikastike yhdistetään kevyesti sekoittaen. Joukkoon lisätään purkki kermaviiliä. Maitotilkka kiehautetaan ja siihen lisätään liotetut liivatelehdet, joista puristetaan vesi pois. Sekoitetaan liivatteet nopeasti maitotilkkaan. Seisota hetki ja lisää ohuena nauhana kermakinuskiseokseen.

Peitä kakku kelmulla tai foliolla ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia, mielellään pidempäänkin. Irrota kakkuvuoan reunat ja vedä voipaperin kanssa kakku tarjoiluastialle, poistaen samalla irtopohjan kakun alta. Koristele kakku haluamallasi tyylillä ennen tarjoilua. Kakkuuni olen tehnyt marsipaaniruusun ja lehtiä. Sitä varten osta kaupasta pötköissä olevaa marsipaania. Pieni terttu viinirypäleitä laitoihin ja canderel-kaakaota siivilällä kakun pintaan. Toki voi käyttää muutakin kaakaota, mutta itse valitsin tämän koska siinä on hieman vähemmän kaloreita.

Sitten vaan kakku pöytään ja herkuttelemaan.

 

Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ