Perjantaiaamusella lähdimme porukalla potilasjärjestön järjestämään valtakunnalliseen vertaistukikoulutukseen Ruokolahdelle. Ensinnä tuli tietenkin mieleeni, että mahtaakohan siellä tulla "Leijonia" vastaan?
Majoittauduimme Jaakkiman kristillisellä kansanopistolla lauantaihin asti.


Opisto sijaitsi luonnon kauniilla paikalla, rinteessä, järven rannalla.


Opiston päärakennuksen seinustaa somisti syksyisen punaista villiviiniä. Todella vaikuttavan näköistä.

Samassa paikassa oli koulutustilaisuutemme, jonka aiheena oli "Mielialan monet kasvot". Koulutustilaisuus oli monen laisia tunteita herättävä laidasta laittan ja nämä tunteet tulivat hyvin esiin myös luonnoissa ja vapaassa keskustelussakin. Itselläni oli kurssilla osuutena kertoa sähköisestä vertaistuesta. Tämä on tätä nykypäivää, jolloin keskustelupalstojen, sähköpostien ja blogien kautta jaetaan osaksi myös vertaistukea. Herätti kysymyksiä, että voiko vertaistukea jakaa sähköisen viestinnän kautta...eihän voi nähdä "kasvoista kasvoihin", että nauraako vastapuoli vai itkeekö eli onko hän surullinen vaiko iloinen, vihainen, huolestunut, pelokas ym. Minun mielestäni myös sen voi tunnistaa osittain myös tekstinkin kautta ja pääasiahan kai on se, että vastapuoli saa apua ja tukea. Yhdelle sopii yksi muoto ja toiselle toinen...jokaisella on oma valinnan vapaus miten tukea hakee. Oletteko itse saaneet tarvittaessa internetin välityksellä erilaisista keskustelufoorumeista tai blogeista vertaistukea, sitä tarvittaessanne?
Päivät olivat tosi antoisat ja lauantainakaan ei kyllä jäänyt paljoakaan aikaa metsästää sitä "leijonaa", mutta tämä kaunis Ruokolahden kirkko vastarannalla oli todella kauniin näköinen ja aina sellaisen näkeminen yhden leijonan voittaa.



Taas voimaantuneina tästä koulutuksesta suuntasimme lauantaina iltapäivällä matkamme kohti kotikontuja.



Matkalla ihmettelimme Imatran ja Lappeenrannan välisellä tieosuudella kilometrien pitää rekkajonoa. On se vaan niin kummaa, että aina pidemmäksi se yltää Vaalimaalta etelään päin.

Iloinen uutinen kotimatkan varrella kun pysähdyttiin Korian ABC-huoltamolle "kahville". Kahvi oli toisarvoinen asia, kun huomasimme huoltamon seinällä ison kytlin, jossa luki NOVITA. Kahvit sai jäädä ja kiiruusti lankakaupan anteja bongaamaan. Tällaisia lankoja lähti matkaan....



Tuota Mamboa olen kuolannut monet kerrat lähimarketissa, mutta nyt hieman edullisemmalla hinnalla ostin kaksi kerää sitä. Lisäksi ostin kaksi valkoista mohairia...jos huivintekotarpeita sattuu kaipaamaan. Lisäksi ystävättäreni osti pari kerää punaista Rosa-mohairia ja yhden vanhan rosan samaa lankaa. Lupasin tehdä hänllekin pari huivia kunhan joudan noista oikean puoleisista langoista.



Kaiken kukkuraksi sitten en voinut vastustaa tätä söpöä vaalensinistä korvapipoa pikku-ukolle. Eiks olekin söpö?

Tänään oli taas viikottainen kuntosalipäivä kaupungissa. Mitenkä tuo käveleminen tuntuukaan aina vaan työläämmältä, vaikka kuinka kävisi kuntosalilla. Jonkin matkaa käveltyään tuntuu, että sekää pakottaa ja jaloissa ei ole voimia. Tänään oli kuntosaliohjaaja keksinyt ihan uudenlaisen alkulämmittelyn. Ennen kuntosalia meillä on tapana lämmitellä alasalissa hieman jumppaamalla ja sitten siirrymme ylös laitteisiin. Tänään saliin oli asetettu kaiken maailman hassunkurisia juttuja ja askelmia, esteitä, trampoliinia ja palloja ym. Mietimme, että ketä varten ne on sinne laitettu, mutta nuo viritykset olivatkin itseämme varten. Pari kierrosta meni jokseenkin ok, mutta sitten tuli ristiselkään niin ikävä kipu, joten oli pakko mennä paussille. Kuntosalilla ohjaaja sitten mietti, että mikä on vikana. Minulla on selässä tietyt lihakset surkastuneet, jotka eivät näytä aktivoituvan niitä liikuttaessa. Nyt on yritettävä vain kuntouttaa niitä. Olenkin jo menen vuoden aikana miettinyt, että miksi kuntosalikäynneistä huolimatta tiettyjä voimia ei saa kohentumaan. Olenhan opetellut pyörätuolin kautta jalkeille. Ehkä liikunta on ollut sen verran yksipuolista tai niihin lihaksiin ei ole kohdistunut liikkeitä oikein. Selkärangan molemmille puolille jää vyötärön alapuolelle kuopat ja sillä kohtaa pitäisi tuntua liikettä, kun käsiä pitää edessä ja liikuttaa niitä vuoron perään pienellä liikeradalla ylös ja alas, mutta minulla ei tunnu mitään. Olisihan se kauheaa jos ne lihakset vallan surkastuisivat. Toivottavasti niitä pystyy elvyyttämään vielä.


1. aloitus reitti eli tasapainoilua jokaisen merkityn kohteen kautta ja välillä vaihdoimme suuntaa ja paluusuunnassa askelsimme vastakkaisia jalanjälkiä.


2. Pallon kanssa kiersimme esteet pomputellen ylös ja toiseen suuntaan lattiaan valitsemaamme palloa


3. Seinään pomputtelimme palloa ja tasapainoilimme muissa kohteissa.

Tällainen kuntosalin alkulämmittely tällä kertaa. On mukavaa, että ohjelma vaihtuu joka kerta ja aina on vähän erilaista toimintaa. Kuntosalilaitteiden jälkeen lopuksi on sitten venyttelyä. Tosin itse en ole viimeaikoina ehtinyt jäädä venyttelemään, sillä salilta on ollut kova kiirus huuliolukukurssille, joka päättyykin sitten viikon kuluttua.

Huomenna mennään taas toiselle kuntosalille ja sieltä kiirehditään potilasyhdistyksen tiloihin askartelemaan joulukortteja Maijun opastuksella.

Illalla laitoin puhelimen herättämään kahdeksan aikaan, jotta ehtisin pesutupaan yhdeksäksi. Kuinkas sitten kävikään....Nukutti niin vietävästi ja sammutin torkkukytkimestä, ajatellen nousta hetken päästä. Näin tein muutaman kerran ja viimein sammutin kellon pärinän katkaisijasta. Hups...Heräsin muutaman minuutin yli yhdesän, jolloin olisi jo pitänyt olla pyykkituvassa. Missä se mamma sitten viipyi? Äitini on käynyt kanssani pyykkäämässä vuosien ajan, kun itse en pysty paljon kantamaan. Äitiäkään ei siis näkynyt. Puin vaatteet pikapikavauhtia päälle ja äkkiä pesutupaan. Sääntönä on, että jos puoleen mennessä ei ole tullut paikalle, niin naapuri saa huoletta laittaa pyykit koneeseen ja oma pyykkitupa vuoro katsotaan peruuntuneeksi. Onneksi ehdin varttia yli paikan päälle. Tuttu naapuri naureskeli, että olet vähän myöhässä, johon selitin nukkuneeni vähän pommiin. Pyykit sain koneeseen ja sitten ihmettelemään muoria, että missäs hän luuraa. Soittelin kännykkään ja ei vastausta. Sitten kotinumeroon ja siellähän se äiti oli juuri kotiin tulleena veljen luota yökylästä, jossa hoitaa välillä veljen lapsia. Meinasin, ettei hänen tarvitse lähteä uudelleen takaisin päin, mutta hän sanoi tulevansa. Ei siis mitään hämminkiä pyykkäämisestä, sillä ehdimme ajoissa seuraavan tieltä pois. Meillä on pyykinpesu aikaa kaksi tuntia ja mankeli ja konekuivaus kuuluu tuohon samaan aikaan. Välillä tulee pienoinen hoppu. Tosin joustavuus on valttia pyykkituvassakin ja useampien naapurien kanssa voi sopia kuivausrummun käytöstä, että saa kuivata puoli tunita yliajalla, koska heidän pyykithän on vielä koneessa, joten eivät kuivausrumpua tarvitse ainakaan puoleen tuntiin. Tosin on sitten sellaisiakin naapureita, jotka eivät salli kenenkään olevan edes koko tilassa silloin kun he ovat pyykillä ja eivät jousta minuuttiakaan vaan haluavat olla aivan yksin pyykkituvassa. Minä vältän näitä naapureita, sillä en jaksa ottaa turhia pultteja enää heistä.

Tässä sitä olen jonkun päivän siis potenut kurjaa niska-hartiaseudun kipuilua ja päänsärkyä. Kaurapussi tuli kaivettua komerosta ja aaaaahhh, kun tuntuukin ihanalta pistää lämmin pussi hartioille ja istua telkkaria katsomassa. Lisäksi olen lämmittänyt sen nukkumaan mennessä ja tarvittaessa myös aamusellakin. Tuntuu, että siitä on jotain hyötyä. Olin myös eilen kuntosalilla. Päätin paneutua enemmän niskan ja hartioiden seudun kuntoutukseen. Kyselin kuntosaliohjaajalta sellaisia liikkeitä, joista voisi olla hyötyä. Tein muutamia punttiliikkeitä sekä keppijumppaa. Jätin laitteet tällä kertaa hieman vähemmälle. Tosin varoitettiin, että voi tulla hieman huippaava olo, kun niskoja jumppauttaa ja venyttely on tärkeää. Tänään meinaan toteuttaa myös kuntosalilla tuota niskan seudun lihasten huoltoa.


Oma lämmin kaurakisulini ja liukuesteet eli halvin henkivakuutus

Meidän seutumilla on tänään ollut tosi liukasta. Kadut ovat jäisiä ja vetisiä, joten aika liukasta näyttää olevan. Parasta onkin laittaa jääpiikit kenkiin tuollaisella säällä. Se on halvin henkivakuutus ja luutkin säilyy ehjinä mitä suuremmalla todennäköisyydellä, kun muistaa pitää piikkejä kengissä eikä kassissa tai kotona. Suurin apu näyttää olevan oma-apu lihashuollossa ja luittensa varjelussa. Kasassa ei näytä pysyvän, jos vain istuu kotosalla, eikä jumppaa tai liiku ja sitten vielä käytä olemassa olevia apuvälineitä, kuten liukuesteitä. Tosin ei myöskään tarvitse jännittää aivan niin paljon kävellessään, kun kengissä on pitoa. Kuulokuntoutuksessa kuulin, että miksi naiset kaatuvat ja satuttavat itseänsä miehiä enemmän? Siksi kuulema, että naisia on opetettu kävelemään fiinisti eli mannekiinimaisesti ja se taas on kävelytyyli, joka johtaa kaatumiseen suuremmalla todennäköisyydellä. Miehet taas kävelevät hieman hajareisin ns. elefanttikävelyä ja pysyvät siksi paremmin pystyssä. Tehdäämpä niin, että kävellään kuin "miehet"...

Edit 1 (15.11.2006, klo 21:05):
Liikenneturvan tiedotus liukuesteistä

Nyt olen siis kotiutunut kuulokuntoutuksesta. Kuntoutusjakso oli  tosi mielenkiintoinen ja antoisa. Maanantaina mennessämme Kopolaan, emme tunteneet ketään ja tänään lähtiessämme kotiin päin, meillä oli 23 uutta ystävää. Vaikkakin tämä kuntoutus olikin huonokuuloisille eläkeläisille, johon en ikäni puolesta haluaisi samaistua, niin työkyvyttömyyteni johdosta taas kuulun siihen. Kaikesta huolimatta meillä oli äärimmäisen hauskaa ja oli joukossa toki nuorempia eläkeläisiäkin. Samat hassut jutut oli muillakin...naurettiin hassuille kuulovirheille. Tietoa tuli tuutin täydeltä eli huonokuuloisten apuvälineistä, sosiaaliturvasta, vertaistukea, huulioluvun opettelemisesta sekä viittomakielen opetuksesta. Joitan viittomiakin opimme, jota sitten leikin varjossa aamiaisella testasimme mitä jäi mieleen. Ainakin osaa sanoa, että hyvää huomenta, hyvää iltaa, kiitos, täti, minä rakastan sinua ja hei. Eiköhän noillakin viittomilla jotain hyötyä ole. Tosin ei niitä varmaan tarvitse tässä vaiheessa, mutta kiva oli käydä niitä läpi.
Majoittauduimme Kuhmoisissa Kopolassa, joka on vanha Pappila. Tosi kaunis ja rauhaisa paikka. Varmaan kesällä ihana kurssipaikkana. Ei kyllä talvisessakaan kurssissa mitään vikaa ollut.



Osa porukasta majoittui vanhassa Pappilassa, kuten me ja osa oli koulutuskeskuksessa ja jokunen pääsi vanhaan aittaa, jossa oli myös loisteliaat tilat.



Rantasauna oli lämpimänä parina iltana viikossa ja takkatuvalla vietimme rattoisaa iltaohjelmaa keskiviikkona ja paistelimme makkaraa yhteislaulun lomassa.



Kurssikeskuksen tuntumassa kohisi koski vuolaana Ala-Karkjärveen, joten Kopolan saunarannan edustalla oli suvantopaikka ja siksi jäälle ei ollut mitään menemistä. Tosin jää näytti muutenkin vielä olevan hyvin ohutta.



Torstaina retkeilimme Kuhoisten vanhaan puukirkkoon. Kirkko oli entisöity tosi kauniin väriseksi. Ihana vihreä väri ja kultaus somistivat kirkkoa. Pääsimme myös katsastamaan Kuhmoisten seurakuntakodin, joka oli siinä vieressä.



Mitäkö nämä sitten ovat? Kirkossa on indikaatiosilmukka ja kuulokkeet huonokuuloisille. Näillä kuulokkeilla kuulee huonokuuloiset kirkon käynnin puheet paremmin. Varressa on katkaisin, josta saa voimakkuuden säätää ja luuri vain korvaan.



Kirkkoreissun jälkeen piipahdimme tutustumassa paikalliseen Käsityökeskukseen, jossa oli myynnissä kädentaitajien tuotteita. En ostanut mitään, sillä käsitöitä kun tulee itse tehtyä. Tosin siellä oli kaikkea muutakin kaunista. Lisäksi olisi ollut luonnon väreillä värjättyä lankaa, mutta nyt piti pistää stoppi siihen, sillä Ylläkseltä ostetut langatkin ovat vielä keränä. Torstai-illalla oli läksiäis illanvietto ja pientä ohjelmaa virkistykseksi. Perjantaiaamusella vielä viimeiset oppitunnit ja sitten oli hyvästien aika ja jokainen suuntasin auton nokan tai lähtivät julkisilla kohti omia kotikontujaan. Näin mekin suuntasimme nokkamme ensin kohti Vääksyä, jossa kävimme kirppiksiä bongaamassa.



Padasjoen kohdalla oli tapahtunut liukkaalla ikävä onnettomuus. Iso perävaunullinen rekka oli pyllähtänyt nurin vastaan tulijoiden kaistalle. Liikenne oli ohjattu yhtä kaistaa pitkin. Onneksi ei ketään ollut autoineen sattunut jäämään rekan alle. Täytyy olla tosi varovainen liikenteessä, sillä koskaan ei voi tietää mitä eteen tulee.

Vääksyyn siis päästiin kirppikselle. Jotain pientä tuli ostettua. Sitten suunnistimme Lahteen Vesijärvenkadulle tuttuihin kirppispaikkoihin. Netistä olin listannut mukaani Vuolanteen sivulta listan Lahden kirppispaikoista. Siellä oli nimetty kirppis Liipolan kaupungin osassa. Pohjoisella Liipolankadulla piti olla joku Lanttilan kirppis. Ei sillä kohtaa näkynyt kuin kerrostaloja. Olikohan osoite väärin vai oliko tieto tosi vanhaa. Kaikkeen siis ei pidä uskoa, mitä netistä löytyy. Netissä on siis paljon päivittämätöntä tietoa. Itse olen joskus viestittänyt tuolle kirppissivun pitäjälle, jos tiedän ettei listalla olevaa kirppistä ole enää olemassakaan. Sitten suuntasimme matkamme kohti Helsinkiä.

Näin tuli reissu taas heitettyä ja paluu arkeen taas alkaa.

Edit 1. (13.11.2007):
Viittomakielen aakkoset löytyvät ainakin täältä.
Viittomakielen sanakirja taas löytyy täältä
Kuulolaitteista tietoa taas löytyy täältä

Huomenna aamuvarhaisella ollaan lähdössä Kuhmoisiin Kopolan kurssikeskukseen kuulokuntoutukseen. Joulukuussa tulee kuluneeksi vuosi siitä kun sain tuon kuulokojeen. Oikeastaan olen tottunut kojeen käyttöön ja pidän sitä aamusta iltaan. Laitteessa on kolme eri asentoa, mutta en osaa käyttää niitä muita kuin sitä ensimmäistä. Periaatteessa en tunne mitään eroa sen ykkös ja kakkos asennon välillä. Kolmosasento taas on ns. T-asento, jota käytetään teattereissa, auditoriosissa ja muissa yleisissä paikoissa, joissa on ns. indikaatiosilmukka. Puhujalla pitää olla mikrofoni ja siten kuulee puhujan äänen ja muut äänet eivät kuulu ilman mikrofonia, joten ne eivät sotke sitä kuuluvuutta.
Kuntoutuksessa on hyvä, että myös läheiseni tulee mukaan ja oppii keskustelemaan huonokuuloisen kanssa.Tosin on myös itselle hyvä tavata muita samaa kokeneita ja oppia keskustelemaan muiden huonokuuloisten kanssa itsekin oikein.
Olin aikoinani töissä työpaikassa, jossa naapurihuoneissa melu oli yli 75 desipeliä. Toki se myös on voinut vaikuttaa kuulooni. Tosin oma kuulovikani on tullut lähinnä sukuperimänä eli minulla on Otoskleroosi eli kuuloluut ovat yhteenkasvaneet. Tosin toinen korva leikattiin v. 1995, mutta kuulo on pikkuhiljaa heikentynyt uudelleen. Lisäksi sain sairaalassa ollessani pitkäkestoista antibiottitiputusta eli vankomyciniä, joka teki sisäkorvaani kuulovian. Tätä ei sitten voinutkaan leikkauksella parantaa. Näin vuosien saatossa nämä kaksi kuulovikaa ovat vaikuttaneet siihen, että olen joutunut kuulokojeen käyttäjäksi.
Nykyään yhä useammalla tuttavalla tai naapurilla on kuulolaite. Kauhulla kuuntelen, kun nuoret miehet ajavat autoa ja kaiuttimet huutavat kauhealla bassoäänellä, niin että melu kantautuu auton ulkopuolelle kymmenien metrien päähän. Kuinkakohan he kuulevatkaan mahdollisen hälytysajoneuvon äänen, jos sellainen on takaa tulossa. Vielä yhä nuoremmilla on päivät päästään mp3-soittimia, jota on kuunneltava päivisin eli melua suoraan korvaan. Kauhulla katselin kerran junassa ulkomaalaista äitiä, jolla oli pieni alle 2 vuotias lapsi rattaissa. Äiti kaivoi kassistaan mp3-soittimen, antoi sen tytölle. Luulin lapsen sitä vain pitävän lelunaan, mutta lapsi laittoi laitteen korvaansa ja istui tyytyväisenä rattaissaan. Kyllä kai siitä soittimesta todennäköisesti ääntäkin tuli suoraan pieneen korvaan. Pienestä pitäen jo opetetaan lapsia pilaamaan kuulonsa. Kymmenien vuosien päästä taitaa kuulolaite olla yhtä yleinen kuin silmälasit.

Blogitunnelmissa taas tavataan ensi viikonloppuna. Sillä välin nauttikaa ensi viikosta ja pysykää terveinä.

Syksy on alkanut kuntosalitoiminnan merkeissä. Tänään taas puurtamaan Osteoporoosiyhdistyksen järjestämälle kuntosalille. Ensin vedetään sellainen pieni lämmittelyjumppa, jonka jälkeen on aikaa lähes 50 minuuttia hikoilla hydraulisilla laitteilla. Tosin ei mistään voimannostosta ole kyse, vaan lihaskunnon ylläpitävästä liikehoidosta, jossa vastusta on sopivasti ja toistoja paljon.  Määrätyt venyttelyt ja kurkoittelut ovat osteoporootikoilta kiellettyjä, mutta onneksi salilla on asian tunteva ohjaaja. Sitten lopuksi seuraa venyttely ja siinä se tiistain kuntosalielämys sitten onkin.

Huomenna menen Töölööseen kuntosaliin. Siellä meitä kokoontuu elinsiirron saaneita ja osteoporootikkoja yhdessä kuntosalilla. Samankaltaista toimintaa kuin tiistaisinkin, mutta laitteet ovat itse säädettäviä. Maksaporukalla menemme sitten kahville päälle päätteeksi TinTinTangoon.

Viime viikolla sain kutsun kuulokeskuksesta huuliolukukurssille. Tämä huuliolukukurssi alkaa lokakuun alusta ja on tarkoitettu uusille kuulokojeen käyttäjille, jotta paremmin osaisivat kommunikoida muiden kanssa. Onhan minulla ollut tosi paljon  hyötyä vajaan vuoden käytön aikana tästä kuulokojeesta, mutta vielä on tilanteita, joissa ei kuule oikein hyvin hiljaisia puhujia. Olen tottunut siihen, että puhujaa on katsottava silmiin ja yht'äkkiä pitääkin opetella katsomaan huuliin. Ei se ole mitenkään helppoa. On vaikea katsoa puhujaa silmiin ja yht'aikaa lukea huulilta sanoja. Tänään sitten ilmoittauduin sinne kurssille. Tosin tulee aika kiirettä mennä kuntosalilta huuliolukukurssille, toiselle puolen Helsinkiä komessa vartissa. No, pakko yrittää ehtiä.

apukorvani

Sain myös Kuulonhuoltoliitosta postia, että minut ja mieheni on hyväksytty marraskuussa viikon kestävälle huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssille, jonka kustantaa Ray. Tulihan silloin kunnalta postia, että eivät maksa kurssia, koska se ei ole välttämätön. Siis huonokuuloiselle kuulokojeeseen sopeutuminen ei siis ole heidän mielestään välttämätöntä. Onneksi on kuitenkin vielä ja toistaiseksi tuo Raha-automaattiyhdistys, jonka varoista järjestetään eri vammais- ja potilasjärjestöjen jäsenille kuntoutuskursseja. Marraskuussa sitten suunnataan Kuhmoisiin kuulokuntoutukseen viikoksi.

Tänään jouduin sitten myös soittamaan Hyksin Reumapolille ja vaihtamaan saamani poliklinikka-ajan. Tämä on ensimmäinen reumapolikäyntini, kun vihdoin ja viimein yksi lääkäri kiinnitti huomiota kohonneisiin reuma-arvoihin. Ovathan ne olleet koholla jo lähes kymmenen vuotta sitten, mutta ei silloin ketään niihin puuttunut, koska sanoivat ettei minulla voi olla reumaa, kun tulehdusarvot ovat ok. Nyt kuitenkin maaliskuulla pyysin, että arvot otettaisiin ja ne olivat silloin 278 (s-rf) ja sittemmin elokuulla oli 200. Huhtikuussa soittelin Meikkuun ja sanoivat, ettei se varmaan mitään reumaa ole, kun minulla oli ollut juuri kuumeinen kolangiittikohtaus eli sappikohtaus. Sanoin silloin, että kai ne kannattaa tarkistaa seuraavassa kontrollissa, mutta puhelimessa oleva (itselleni tuntematon) lääkäri sanoi, ettei ole tarpeen. Onneksi kuitenkin poliklinikalla käydessäni lääkäri paneutui asiaan ja halusi, että se tutkitaan. Elokuussa otettiin enemmän reumakokeita ja varmuudeksi lääkäri lähetti kuitenkin tuonne Reumapolille, josta nyt sain kutsun. Tosin tuo kutsuaika tuli juuri tuolle kuntoutusjakson ajalle, joten jouduin sen perumaan. Pari viikkoa ennen polille menoa käyn laboratoriokokeissa ja sitten marraskuun tokavikalla viikolla reumalääkärille. Katsotaan mitä sitten on edessä. Ehkä reuma-arvot ovat luonnostaan koholla tai sitten kyseessä voi olla jotain reumaperäistä. Sen näkee sitten.

Marraskuussa on vielä maksapoliaika labroineen Meilahdessa ja lokakuussa käyn jalkahoitajalla hoidattamassa kynsiäni, jotka lääkeistä johtuen kasvavat osittain ihon alle. Lähinnä pottuvarpaitten kynsien reunat tuppaavat kääntyä ihon sisään ja aiheuttavat ikäviä tulehduksia, jos niitä ei hoideta asianmukaisesti.. Sitten vielä pitäisi tulla aika hammaslääketieteen laitokselta hammaskirurgilta ikenien hoitoon eli lähinnä tällä kertaa hammaskiven poistoon. Itselläni on lääkkeistä johtuen taipumusta ikenien liikakasvuun...niitä on sitten aika-ajoin leikattu laserilla.  Sitten on taas vähäksi aikaa nämä huollot tehty...määräaikaishuoltoja, kuten hyvässä autossa. :) Tässä iässä jo luonnostaankin voi tulla kaikenlaisia huoltokäyntejä....niin kuin museoikäisessä autossakin, korjattavaa riittää.

 

Parvekenäkymää yläkerran yleiseltä parvekkeelta

Meitä oli Siuntiossa toistakymmentä samaa kokenutta kuntoutujaa ja läheisiä viettämässä neljän päivän kuntoutusjaksoa. Ohjelma oli mielekästä ja antoisaa. Osa porukasta oli jo entuudestaan toisilleen tuttuja, mutta uusia tuttavuuksiakin oli mukana. Tiimi oli mahtava ja meillä oli oikein hauskaa porukassa. Päivien ohjelmaan kuului tehokasta liikuntaa ja päivien päätteeksi saimme kosketusta taiji-taistelulajiin. Kuuntelimme psykologin alustusta aiheesta " Unelmat, haaveet ja visiot". Tehtävänä nimesimme listalta oman unelmamme ja pareina selkeytettiin unelmaa kysymällä toisen unelmasta kysymyksiä.

Tämä allaoleva Disneyn ajatelma on hyvä ohje unelmien toteuttamiselle.

Ensin ajattele,

toiseksi usko,

kolmanneksi uneksi

ja lopuksi uskalla.

                -Walt Disney-

Unelmien ei tarvitse olla kovin konkreettisia. Unelma voi olla esim. vapauden tunnetta, rauhan kokemusta, terveyden ylläpitämistä, iän karttumisen kanssa toimeentulemista, matkustamista, hiljaisuutta, rakkautta, iloa , jakamisen kokemusta ym. Toki voi toivoa itselleen myös maallista rikkautta, uutta autoa ja ihan mitä vaan. Tärkeää on, että uskoo unelmiensa toteutumiseen.

Tuli mieleeni omat kokemukset sairaalavuoteella, kun elämän rippeet tuntuivat katoavan. Oli uskottava johonkin parempaan. Oli luotava unelmia ja päämääriä. Joskus se oli odotus kesästä ja matkaa maalle ystävän mansikkamaasta satoa keräämään. Tosin se ei sitten onnistunutkaan, kun ystävätär sairastui vakavasti. Toinen etappi oli sitten matka Kalajoelle. Sekään ei sitten onnistunut kun itse sairastuin loman aikana ja oli palattava kotiin ja sairaalaan. Oli vaan luotava uusia unelmia ja uskottava huomiseen. Ilman näitä unelmia olisin ehkä luovuttanut monta kertaa ja antanut sijaa kuolemalle.

Päivien tärkeä osuus oli myös sosiaalihoitajalla, joka antoi monta arvokasta neuvoa kuntoutujille ja kertoi kurssilaisten mieliä askarruttavista seikoista. Fysioterapeuttikin oli kertomassa meille rentoutumisesta. Opimme muutamia kivoja juttuja miten voisi helpottaa jännittämistä eri tilanteissa. Muutaman minuutin rentoutuminen ennen esimerkiksi esitystä auttaa vapauttamaan jännitystilaa.

Saimme myös ammattiasiantuntian eli alan sairaanhoitajan kertomaan meille maksasairauksista sekä niiden hoidoista ja vastaamaan kysymyksiimme. Uimassakin tuli käytyä hyvinvointikeskuksen uimalassa. Tanssiakin oli tarjolla ravintolassa parina iltana. Vahinko vaan, että tanssittajia näytti olevan aika harvakseltaan. Olisi pitänyt olla oma tanssikavaljeeri mukana. Meillä oli kuitenkin porukassa hyvin hauskaa. Juomista tuli nauttittua...tosin vain alkoholittomia drinkkejä, mutta sehän on näissä porukoissa hyvinkin tuttua ja ei ole vaikeuksia, kun ei ole ollut koskaan sen asian kanssa ongelmaa.

Lasi on lähes kolmeneljännestä vaille täysi

Ruokakin oli laitoksessa maukasta ja sitä oli moninverroin runsaammin kuin kotona olisi ollut tarjolla. Tulikin ahmittua noutopöydästä joskus hieman yli tarpeiden ja sitten tuntui kyllä ähkynä olona.

Noutopöydän alkupalatarjontaa

Noutopöydän pääruoka tarjontaa

Noutopöydän jälkiruokatarjontaa eli suklaakiisseliä.....namm

Kävimme läpi kuntoutumispolkuakin. Maksasairauksista kuntoutuminen on hyvin yksilöllistä ja voinen sanoa, ettei kenelläkään siirron saaneella tai maksasairaalla ole täysin samanlaista kuntoutumispolkua vaikka diagoosi olisikin sama. Toiset selviävät helpommin ja toisille voi tulla enemmän  ongelmia matkaan ja sairaudesta selviäminen vaatii joskus pidemmänkin kuntoutuksen. Saatoimme kuitenkin todeta, että kaikki olemme hengissä selvinneet ja elämä kantaa.

Liitolla on alussa Maksaprojekti, jonka myötä parannetaan maksasairaiden palveluita ja Liiton jäsenhankintakampanja on meneillään. Maksasairaat kuten myös munuaissairaat ja siirron saaneet ovat kaikki tervetulleita jäseniksi ja jäsenyydellä on etua ja siten saa myös tietoa paremmin omasta sairaudestaan.