Tänään oli se piinallinen päivä, kun mulla oli aika sinne Ihotautien Klinikalle. Aamupesun jälkeen pakkasin kassiin paljon luettavaa sekä Sudoku-lehden, jos joutuisin odottelemaan vuoroani polila pidenpään.
Junalla ja linjurilla pääsin sulavasti klinikalle, jossa en ollut aiemmin vielä käynytkään.


Huh, ensin kokea rinne ja sitten olisi ollut vielä portaita tai vaihtoehtona puolet lisää rinnettä kavuttavana...

Jäätyäni bussista ulos pysäkillä, hämmästelin kuinka korkean kukkulan päällä se klinikka oikein sijaitsikaan. Muutenkin oli aamusta olo vähän hutera. Kai sitä tahtomattaankin jännittää aina uutta tilannetta ja toki sitäkin, mitä tuleman pitää. Kuvittelin vain mielessäni, että huuli on niin tuntoherkkää aluetta, jotta varmaan puudutuspiikkikin tuntuu...mitä hatavat tehdä eli ottavatko koepalan vai leikkaavatko koko möykyn? Mietin, että vonko syödä mitään sen jälkeen....entä illalla pidettävät lapsenlapsen synttärit ja pääsenkö niille sekä joudunko sivusta katsojaksi komian herkkupöydän ääreen. Siihenkin olisi pitänyt vaan sopeutua.


Näitä porataita en enää jaksanut kavuta, vaan menin sieltä missä "aita" on matalin.

Hinasin itseni rinnettä ylös ja olin jo puolivälissä aivan naatti, joten oikaisin sivuovelle, josta näytti olevan myös sisäänkäynti. Summassa painoin hissiä kakkoseen, kun muuallekaan ei siitä päässyt. Hieman aikaa kiertelin aulassa, kunnes hiffasin portaat, joista pääsee kolmoseen ja siellä piti olla oikea sisääntuloaula. Löytyikin, kuin myös potilastoimistokin. Kolmien varttia jouduin odottamaan, kunnes nimeni huudettiin leikkaussaliin. Tuntui hieman hurjalta ajatella, että olen menossa leikkaussaliin. Siellä plastikkakirurgi sekä ihotautilääkäri tuumailivat mitä tehdä huulelle. Möykky rajattin merkitemällä ja kun kyselin, että leikataanko se, niin lekuri vastasi, että se olisi paljon suurempi toimenpide ja ensin täytyy ottaa koepala, että tiedetään mitä pitää leikata. Niinhän se on, joten ensin pitänee varmistaa, että mistä on kyse?
Yhteistyöllä he saivat pari mojovaa näytettä purkkiin, josta pitäisi selvitä diagnoosi. Kolmisen viikkoa kestää odottelu ja sitten tulee kutsu polille takaisin. Huuleeni ommeltiin pari tikkiä ja keskiviikkona ne sitten poistetaan terveysasemalla.


Nyt on sitten viikon verran tikit huulessa, josta on koepalat otettu tutkittavaksi....

Oli ilo huomata, että en ollutkaan siellä vain yksi huuliongelmainen, vaan katsoivat myös muut ongelmakohtani. Mulla on ollut jo jonkin aikaa haavauma sieraimessa ja kärsin tukkoisesta nenästä sekä huomasin siellä jonkun nystyrän, ehkä polyypin. Tämä ongelma tutkitaan korvalääkärillä, jonne sain ajan kesäkuulle. Lisäksi näytin selässäni olevaa kummaa näppylää tai mikä lie rupi, joka on ollut siinä ainakin vuoden. Ei sekään ole kasvanut, vaikka ei ole kyllä tervehtynytkään. Eräs lääkäri oli sitä mieltä, että se pitää kuvata ja mahdollisesti jäädyttää. Huulestanikin otettin valokuvia.  Nyt tämä on vaan yhtä odottelemista, ennen kuin saadaan varmuus tuumorista...onko se okasolusyöpää, basilloomaa vai mitä lie?


Tänne sitä palataan vielä....

Tänän en sitten syö kuumaa, en karkeaa, en suihkuta, en ponnistele ja pinnistele....vaan nautin lapsenlapseni synttäreistä.

Tänään oli Kirran 13-vuotiskontrolli. Aina yhtä jännittävää kuulla tuloksia. Vastaanotolla oleva tohtori ei ole kovin tuttu, sillä hän on tullut klinikalle vasta omien leikkauseni jälkeen, mutta hyvin asiat kuitenkin hoituivat. Poliklinikalla oli seuraamassa vastaanottoa Tunisialainen lääkäriharjoittelija. Tosin lääkärit puhuivat keskenään englantia.

Maksa-arvoni olivat loistavat, mutta munuisarvot olivat edelleen hieman koholla, mutta silti laskusuunnassa edellisen vuoden kontrollikäyntiä verraten. Ei mitään ihmeellisiä muutoksia siis aikaisemman suhteen. Lääkitys jatkuu ennallaan. Poliklinikalta menin suoraan kahvioon, jossa tapasin yhdistystutun miehen, joka halusi välttämättä tarjota minulle pullakahvit. Kovin ystävällistä. Lisäksi tapasin idolini eli itse  maksaprofessorimme. Hänellä liikenee aina hetki jäädä juttusille ja siinä sivussa vielä katsasti muodon vuoksi labratuloksenikin ja ihmetteli, kun kaikki on niin loistavasti. Enpä voinut olla kysymättä, että aiheuttaako lääkitys moisia kynsiongelmia ja kerroin miten emme saa hoitoa kaupungiltakaan näissä ongelmissa. Hän oli hyvin hämmästynyt moisista kriteereistä, joiden mukaan hoidetaan vain tiettyjä potilasryhmiä. Hänenkin mielestään olisi kyseessä edunvalvonnan paikka. En voinut pyytää polilllakaan lähetettä, kun ei ole mitään paikkaa minne läheteen voisi lähettää. Emme edelleenkään kuulu minkään hoidon piiriin. Odottelen lääketehtaan kannan ottoa, näiden lääkkeiden sivuvaikutuksista siihen vaivaan.



Viime vuoden puolla julkaistiin tämä taideteos proffasta sairaalan seinällä ja jälleen oli siis tilaisuus tavata näin livenä.Hä n kertoi Hyksin juhlaviikosta ja ohjelmista. Loppuviikosta on tiedepäivä, johon on tulossa tri Roy Calne Englannista puhumaan juhlapuheen. Hänen opissaan on meidän maksakirurgimmekin saanut taitonsa.

Löysinpä tänään vielä videopätkänkin Hyksi50 "Osaavissa käsissä", joka kannattaa käydä katsomassa netistä. Videossa kerrotaan, kuinka erikoissairaanhoidon tarkoituskaan ei ole muuttunut vuosien varrella." Videossa kertoo maksansiirron saanut ystäväni "mystisestä, ei itse aiheutetusta ongelmastaan, joka johti maksansiirtoon" ja siitä selviämisestä. Videossa on myös monia muita erikoissairaanhoidon toimenpiteitä ja selviytymisä.

Kahviosta suunnistin matkani keskustaan. Käväisin ostamassa pienen muistamisen Hallattarelle, jonka tapasin seurueineen Savisudilla. Kiireesti kyläilemään ja kohtaamaan blogiystävääni Hallatarta tälle ensitapaamisellemme. Hän oli juuri sellainen, mitä olin kuvitellutkin. Monta tuntia vierähti kyläreissulla.



Tässä jo ennestään tuttu blogiystäväni.

Järki ja "tunteet" voittivat tehyn työtaistelukiistassa.Onnittelut hoitajille!
Muutaman päivän päästä ehkä Suomi palaa terveysrintamalla taas takaisin ruotuun. Ainoa mieltä kaivertava asia tässä näin potilaan näkökulmasta ajatellen on vielä se, että kun menoja syntyy kunnille runsaasti enemmän, niin jostainhan ne pitänee takisin ottaa. Verojenkorotus on tietty yksi odotettavissa oleva muoto ja potilaisiin kohdistuva terveyspalveluiden korotusmaksu. Siis loppujenlopuksi me kansalaiset ja eritoten me pitkäiakissairaat olemme jälleen se ryhmä, jonka eläkkeistä kuluja paikkaillaan.
Voin kuitenkin olla kovin helpottunut tietäessäni, että sairauden sattuessa voin hakeutua jälleen hoitoon.

Tänään minulla oli varattu aika jalkaterapeutille keskussairaalaan. Ongelmana on ollut varpaiden kynnet, joiden reunat ovat sisäänpäin käpristyneet. Viimeksi jo yritettiin laitaa ns. jousia niihin, onnistumatta. Nyt sain tämän kerran ikään kuin korvauksena ja uusi yritys. Viimeksi varpaani oli jo niin kipeä, että pelkäsin viikkoja sen tulehtuvan. Miehen kenkien turvin ja väljien sukkien kanssa sain pikkuhiljaa varpaani jokseenkin kuntoon. Tänään jo toivoin, ettei sitä jousta tarvisisi turhan takia sovitella ylenmääräisiä kertoja. Laskin taas, että yli kaksikymmentäkertaa jousi työnnettiin kynnen väliin sovittaen, ennen kuin noin 40 minuutin työskentelyn jälkeen onnasi. Toivottavasti se pysyy siinä ja iho ei ole päässyt kovin paljon ärsyyntymään taas. Elinsiirtopotilailla kun on suurempi mahdollisuus saada infektioita lääkityksen ansioista, sillä vastustuskyky on lääkitysksestä johtuen niin matala. Ei kai se helppoa ole nuorella jalkaterapeutillakaan, kun rautalangasta joutuu vääntämään sellaisia jousia. Onneksi tämän viikon terveyskäynnit ovat tältä erää ohi.


Kirurgisen sairaalan portaat

Palatessani sairaalasta kiirehdin vielä haastatteluun. Olin lupautunut terveydenhoito-opiskelijan lopputyötä käsittelevään haastatteluun. Mielelläni olen näissäkin avuksi, sillä haastateltavia ei ole välttämättä niin helppo löytää. Monikaan ei välttämättä jaksa eikä halua ajatella enää sitä sairastamisvaihettaan ja ikäviä muistoja siitä.

Meilahden sairaala remontin kourissa

Sen verran nuo ensiviikon lakkotouhut alkoi stressaamaan, että ajattelin tänään jo mennä labrakokeisiin maanantain sijasta. Aamulla aikaisin oli tarkoitus soittaa sairaalan polille ja kysellä voinko tulla jo tänään labraan ja hieman myös lakon vaikutuksista laboratorion toimintaan. Polilla on soittoaika potilaille klo 8-9 välisenä aikana. Heti tasalta  yritn soittaa, mutta ei numerossa ketään vastannut. Aikanai yritettyäni valitsin keskuksen numeron ja keskus sanoi, että polin hoitajat ovat palaverissa. Just joo....soittoaika on  yksi tunti, jolloin ei vastata puhelimeen. Pyysin yhdistämään laboratorioon. Selitin tilanteen ja kysyin voinko tulla tänään ja miten voin varmsitaa pääseväni tiettyyn kellon aikaan näytteidenottoon. Siinä hoitaja pähkäili, että voiko hän siirtää maanantain näytteitä tälle päivälle.Aikaisemmin polilla käydessäni sanoivat, että voin tulla jo perjataina labraan, kun sanon että kyseessä on maanantain pyynnöt. Lopuksi sain siunauksen, että voin tulla tänäänkin.
Lähdin hyvissä ajoin matkaan ja kun kulkuyhteydet sopivat hyvin yksiin. Onneksi ei sairaalassa ollut tungosta labrassa ja pääsin sisälle pian, mutta tuntia liian aikaisin. Lääkepitoisuuden otolla on tarkkaan rajattu aikansa eli 12 tuntia edellisestä lääkkeiden otosta.Tosin aamulla soitettuani hoitaja olikin siirtänyt vain D-vitamiinikokeen tälle päivälle. Piti selvitellä labrassa, että on tarkoitus otattaa kaikki maanantaille määrätyt kokeet, eikä vain sitä yhtä vitamiinikoetta. Samoin selviteltiin, että voiko lääkepitoisuusnäytettä ottaa tunniin etuajalla. Lopuksi hoitaja soittoyritysten jälkeen otti näytteet ja kirjasi ylös, että on otettu etuajassa. Tosin mietin, että eihän sairaalassakaan osastolla olevat potilaatkaan elä ihan sen aikataulun mukaan, kun lääkkeet annetaan tiettyyn aikaan ja labra tulee omia aikojaan. Ei silloinkaan näytteenotot toimi aivan tasan oikeaan aikaan.
Pääsin ajoissa jatkamaan kotimatkaani. Taas toimi tosi hyvin poikittaisliikenne ja kolmella kulkuneuvolla pääsin puolessa tunnissa sairaalasta omalle terveyskeskukselle, joka on toisella puolen kaupunkia.

Tällä viikolla sanottiin influenssarokotetta jaettavan jonotuksella. Olin varautunut siihen, että terveysasemalla on suuret jonot, jos ensi viikolla alkaa hoitoalan lakko ja irtisanoutumiset. Olin jo etukäteen varannut ajan hoitajalle torstaiksi, mutta en halunnut ottaa siitäkään riskiä, joten päätin hoitaa tänään tämänkin pois alta. Muuten olisi mahdollista, että olisin jäänyt kokonaan ilman tätä rokotetta.
Nyt on siis huoli näistä rokotuksista ja labroista takanapäin. Enää on edessä maanantaille käynti jalkaterapeutilla ja toivottavasti se hoituu normaalisti.

On tämä tottavieköön aikamoista touhua. Ensi viikolla, jos Tehyn lakko alkaa, niin kysymäni mukaan Meilahden labrassa on näytteiden vastaanotossa ainoastaan yksi tai korkeintaan kaksi näytteidenottajaa. Tämä tietää kyllä kaaosta, uskoisin. Käyhän sen kokoisessa sairaalassa varmaan lakosta huolimatta paljon potilaita, kun siellä on normaalisti n.30 osastoakin ja lukuisia eri poliklinioita. Sääliksi käy kyllä sitä labrahoitajaa, jonka pitää selvitä siitä touhusta yksin.

Tänään minulla oli aika Meilahden klinikalle osteoporoosilääketiputukseen. Aamulla jo pelästyin, kun kuulin että HUSin sairaanhoitajat marssisivat ulos työpaikoiltaan. Päätin heti soittaa osastolle, että onko saamani aika edelleen voimassa. Etten turhaan tulisi sinne asti. Kerrottiin, että osa hoitajista lähtee, mutta paikalla on hoitajia, joten olen tervetullut osastolle. Lisäksi kehoittivat saapumaan puolisen tuntia aiemmin, jotta voisin kysyä lääkäriltä, jos on jotain kysyttävää, sillä lääkäri lähtisi pois jo klo 15. Siispä kiiruhdin avohoitoyksikköön puoleksi.

Klinikan ulkopuolella tuli muutama kameramies vastaan ja Maikkarin auto oli parkissa siinä lähettyvillä, joten valmistautuivat hoitajien pois lähtöön ja mediakuvauksiin.Sain jopa oikein vuodepaikankin ja minulle tarjottiin sairaalavaatteita, joita en kuitenkaan halunnut vajaaksi tunniksi pukea ylleni. Minulla on vuosien saatossa jouduttu tiputtamaan monia satoja kertoja lääkeaineita suoniin. Välillä suoneni olivat niin huonossa kunnossa, että anestesialääkäri sai niihin vain tippaneulan laitettua ja tippaneula piti vaihtaa silloin joka päivä. Jouduin pitämään puoliani, ettei ketä tahansa saanut neulaa laittaa suoneen, sillä suonista ei olisi ollut pian mitään jäljellä, jos niihin harjoiteltiin kolme tai neljäkin kertaa onnistumatta. Kirralla ei koskaan hoitajat laittaneet tippaneulaa suoneen, mutta muualla olen tavannut näin tehtävän.
Nyt kävi näin ja hoitaja yritti laittaa tippaneulaa ensin vasemman käden selkäpuolelle, jossa on aika huonot suonet. Ei onnistunut ja yritti laittaa toiselle puolelle kämmenselkää onnistumatta sinnekään. Sitten vaihdettiin toinen käsi, johon onnistui, mutta ei sinnekään ilman mustelmaa.

Vasen käteni on nyt aika lailla mustelmalla ja ikävän aristavakin, joten olen tässä pitänyt kämmekkäitä lämmikkeenä käsissäni.



Tiputus kesti noin puoli tuntia. Suonen sisäisesti annettiin kerran vuodessa tiputettavaa Zometa-infuusiota, joka toimiin osteoporoosilääkkeenä. Aiemmin olen syönyt kerran viikossa otettavaa luustolääkettä, mutta yhdessä monien vahvojen lääkkeiden kanssa sain keväällä mahahaavan niistä, joten pyysin tällaista vähemmän mahaa rasittavaa lääkettä. Huomenna näkee sitten, jos siitä tulee sivuavikutuksia. Nyt ei ainakaan vielä tunnu missään mitään erityistä. Minun vointiani seurattiin puolen tunnin ajan osastolla ja sitten pääsin kotiin.

Ulosmarssin vaikutuksia ei näkynyt työpaikalla. Tosin näiden hoitajien ulosmarssihan oli työpäivän päätyttyä eli olisivat normaalistikin lähteneet töistä eli ehkä hieman silmän lumetta tässä lakkotouhussa tämä. Iltavuorolaiset saapuivat työpaikalle totuttuun tapaan. Tosin minun piti mennä toiselle osastolle katsomaan ystävätärtäni, joka oli tutkimuksissa siellä. Hän soitti, että ovat kotiuttaneet hänet, koska osasto suljetaan. Eli jonkin laista lakkojärjestelyjä siellä kuitenkin valmistellaan.

Hesarin sivustolta luin, että suurin osa HUSin päivystyksestä toimii vielä normaalisti. Perjanataina siirretään synnyttäjiä Naistenklinikalle Jorvista ja uusia ei sinne siten oteta vastaan. Viikonloppuna alkaa varmaan potilaiden rahtausta eri paikkoihin. Saahan nähdä miten tässä käy monen sairaanhoitoa tarvitsevan kanssa.



Tällaiselta Meilahden sairaalan piha-alue näyttää tänä päivänä, kun se on myllätty aivan kokonaan. Kuvan nappasin Meikun 11. kerroksen käytävän ikkunasta.

Tänään oli sitten se kauan "odotettu" poliklinikkakäynti. Enhän minä muuten sitä olisi odotellut, mutta pieni pelko siitä, että lääkitys ei olisi kohdallaan jäyti. Keväällä  muutettiin hyljinnänestolääkitystä munuaisystävällisemmäksi. Siitä taas aiheutui lääkeainepitoisuuden lasku. Lääkärit olivat kuitenkin sitä mieltä, että ehkä se minulle riittää ja halusivat kuormittaa mahdollisimman vähän munuaisiani, jotka jo oireilivat vajaatoiminnan suuntaan. Kun on kohta 17 vuotta syönyt tällaisia "myrkkyjä", niin kyllä ne ennen pitkään rasittavat elimistöäkin.

Poliklinikalla oli tapahtunut jonkin laisia muutoksia. Ensinnäkin istuin entiseen tapaan tutussa odotustilassa, ennen kuin eräs mieshenkilö kysäisi, että olenko ilmoittautunut? Sanoin, että en yleensäkään ilmoittaudu kuin gastron hoitajalle, mutta hoitajaa ei näy huoneessaan. Tutkimuspuolen hoitajien infosta kyselin ja heille siis uuden kaavan mukaan pitikin ilmoittautua. Minut ohjattiin kulman taakse toiseen odotustilaan. Siellä oli uusi hoitaja  pömpelissään ja käski odottelemaan. Ennen olen aina saanut labratulosteen ennen vastaanottoa, mutta nyt sitä kysyessäni sanottiin, että sen saa vasta vastaanoton jälkeen....minkäköhän ihmeen takia? Minusta on ollut hyvä aina ensin seurata tutut tulokset ja sitten on voinut lääkäriltä kysellä mikä mättää. Jouduin odottelemaan hieman, sillä edellinen asiakas oli kuulema puhelias ja näin "varasti aikaani". No, eihän minulla mikään kiire itse asiassa ollut. Aika polilla meni joutuin Maijan huivia virkatessa.

Vihdoin pääsin vastaanotolle. Lääkäri oli minulle vieras, mutta erittäin asiallinen ja tarkka. Sain esitettyä asiani ja hän selvitteli näytteiden tulokset ja kirjoitti reseptit. Munuaisarvot olivat mukavasti lähteneet laskusuuntaan ja kalium sekä fosfori olivat normaalitasolla....hienoa. Vaikkakaan en ole ihan kaikkien sääntöjen mukaan noudatellut diettiä, mutta maidosta olen laistanut. Lisäksi kyselin mahdollisuutta saada iv:sti osteoporoosilääkettä. Se tarkoittaa sitä, että lääke annetaan suonen sisäisesti vain kerran vuodessa. Tähän astinen lääkitykseni on ollut kerran viikossa otettava, vatsaa ärsyttävä lääke. Olin hieman "äimän käkenä", kun lääkäri sanoi, ettei sen antaminen ole ongelma, vaan halutessani saan sen ilman muuta. Olin jo varautunut siihen, että tulee vastalause lääkäriltä. Yleensä kun ei haluta puuttua muihin ongelmiin. Nyt odottelen sitten kutsua vasta aukeavalta päiväosastolta, jossa se tiputus sitten suoritettaisiin. Sitten ei tarvitse enää muistella osteoporoosilääkitystä ja vastakin ärtyisi ehkä vähemmän.

Edit-täti päätti lisätä (22.10.2007) tekstiin vielä tietoa tuosta i.v:sti tiputettavasta osteoporoosilääkkeestä (jonka sattumalta vihodoin löysin):

Tsoledronaatti (Zometa) on laskimoon annettava bifosfonaatti. Se annetaan kerran vuodessa potilaille, joille muut osteoporoosilääkkeet eivät sovi. Esimerkiksi ruuansulatussairaus estää oraalisen lääkkeen imeytymisen.

Ainoa mistä nyt hieman klikkasi, oli alat-arvoni eli maksa-arvo. Näyttää siis siltä, että kuitenkin minulla on ollut vähäinen lääkitys ja siitähän voi seurata hyljintäreaktio. Näin päätettiin nostaa taas lääkitystä. Kuukauden päästä tarkistetaan lääkeainepitoisuus sekä maksa- ja munuaiskokeet. Sitten nähdään onko arvot muuttuneet. Aika stabiloinitia tämä lääkityksen antaminen on eli jos halutaan säästää munuaisia, niin vähennetään lääkitystä, josta voi taas seurata maksan toiminnan pettäminen. Ei ihan helppo yhtälö tämäkään. Seuraava kontrolli tämän välikontrollini jälkeen on vuosikontrolli helmikuussa maksakirurgilla ja kesäkuussa sitten tuolla gastropolilla.

Pääsin lähtemään vihdoin polilta. Sairaalan vessassa oli tällainen yllätys... eli miksi hanoista ei tule vettä? No, siksi kun joku on sattumalta "tarvinnut" pidetan käsisuihkuosan. Mitäköhän käyttöä sillä on vai eikö jollain ole omaa suihkuosaa pidetassaan. Taitaa olla sairaalassa joku kleptomaani liikkeellä. Minulle ei tulisi kyllä mieleenikaään napata tuollaista suinkuosaa.



Näyttää sairaaloissa kulkevan enemmänkin varkaita, kun tällaisella varoitukella vielä ilmoitettiin:



Pieni varoitusen sana kaikille....pitäkää kasseistanne huolta.

Monen moisia varkaita sielläkin siis liikkuu. Joku varasti omaa aikaanikin, mutta se annettakoon anteeksi.

Tänään sain sitten puhelinsoiton Kirralta munuaislääkäriltä. Kuulin siis tuomion siitä biopsiasta eli koepalan otosta. Näytehän oli erittäin vaikea ottaa ja vihdoin saatiin runsas näytepala, mutta siitä valtaosa olikin arpeutunutta kudosta ja lopuista soluista, joissa ei ollut sitä arpeutumaa ei selvinnyt mitään varsinaista munuaissairautta. Näyttää siis olevan niin, että sekä käyttämäni hyljinnänestolääkkeet, että vaikeat sairausjaksoni ovat ehkä omalta osaltaan aikoinaan vaurioittaneet munuaisiani ja näin ollen on syntynyt tämä lievä/keskivaikea munuaisten vajaatoiminta. Lääkäri totesi, että tämä ei johda jatkokontrolleihin, sillä minun vointiani seurataan edelleen maksapolilla sekä gastropolilla. Kyselin, että onko aiheellista noudattaa saamiani ravitsemusohjeita ja minulle selvitettiin, että koska fosforiarvoni on kerran olleet koholla, niin se merkitsee aina munuaisten vajaatoimintaa, joten kannattaa noudattaa jonkinlaista diettiä, mutta ei sitä ole syytä tiukentaa tähänastisesta. Täytyy kai hieman noudattaa sitä, mutta luulempa ettei ole niin tiukkaa ja tarpeellista elää aivan kirjaimellisesti sitä noudattaen. Kesäaikaan tekee mieli milloin mitäkin ja ei ole kai ihan syytä olla täysin "en saa ottaa noita"-linjallakaan.
Onhan se kyllä helpottavaa, että ei ole mitää vaikeaa kroonista munuaissairautta, joka etenee pikavauhtia, mutta nämä lääkkeet vuosien saatossa toki vaikuttavat moneen asiaan ja tuovat omia haittavaikutuksia. Onhan nuo munuaiset ehkä olleet huonossa kunnossa jo tuon 12 vuotta eli viimeisestä maksansiirrostani lähtien, joten aika hitaasti tämä on tähänkin pisteeseen edennyt. Jos jotain akuuttia muutosta tulevaisuudessa sitten ilmenee, niin toki lääkärit sitten lähettävät uudelleen sinne munuaispolille. Nyt siis voin hieman helpottuneena lähteä viettämään kesälomia viikon päästä ja sairaalasta lähetetään epikriisi sitten postitse ja tänään lääkärit saavat koepalasta vielä varsinaiset kuvat ja tulokset nähtäväksi. Tämä vastaus perustui ns. pikavastaukseen, josta edellä mainittu muutos ilmeni.



Tässä "loosissa" vietin osastolla pari päivää koepalan oton aikaan. Kirran isoissa osastoissa on potilaspaikat eroteltu suuressa salissa tällalailla väliverhoilla. Näillä osastoilla on sitten huonokuntoisia potilaita varten kaksi kahden hengen huonetta. Tässä salissa on lähes 20 vuodepaikkaa, mutta tunnelma voi olla hyvinkin muistorikasta, varsinkin jos joutuu viettämään aikaansa kuukausikaupalla sairaalassa. Monet muistot ovat itsellänikin salissaoloajoilta. Eräs tuttavamies aikoinaan tuumasi maatessaan tällaisella osastolla, että "on kuin makaisi Helsingin Rautatieasemalla", kun ihmisiä vilisti joka puolella. Tosin silloin se voi tuntua siltä, jos on oikein heikossa kunnossa eikä jaksa kommunikoida muiden potilaiden kanssa.

Tänään oli sitten vuorossa Gastroenterologian poliklinikalla maksapolin aika. Koko viikko on ollut sellaista matalalentoa ja vihdoin ja viimein pääsin tänne kontrolliin, kun jouduin sen jo aiemmin perumaan. Maksa-arvot olivat huikean hyvää luokkaa ja siltä osin ei ollut mitään erityistä. Lääkäri selvitti Nefrologisen puolen kautta käymäni mahahaavan laatua. Onneksi se ei sitten kai ollutkaan niin isosta haavasta kyse, vaan sellaisesta sigmapolyypistä ja pienestä haavaumasta. Onneksi löytyi ajoissa, ettei tullut mitään vakavampia juttuja. Seuraava kontrolli onkin vasta lokakuussa gastrolla, joten nyt vaan odotellaan munuaispuolen kuulumisia.



Nyt voin siis taas tämän jälkeen hyvillä mielin lähteä mökille. Oikein hyvää viikon vaihdetta kaikille.

Aamulla siis kukonlaulun aikaan piti olla sairaalassa munuaistautiosastolla biopsiaa eli koepalan ottoa varten valmiina. Olin kerännyt vuorokauden pissat purkkiin ja kiikutin ne mukanani osastolle. Sitten seurattiin sitä kohonnutta verenpainetta, joka onneksi oli laskenut lääkkeiden oton jälkeen normaalitasolle. Olisihan ollut ikävää, jos koepalan otto olisi tähän tyssännyt. Seitsemän aikaan annettiin pari diapamia, jotka rentouttaisivat mukavasti ennen tutkimusta. Lähtiessäni laitosapulaisen saatteleman tutkimuksiin, hoitaja totesi että tulipa sitä pissaa sitten runsaasti kun ihan viisi litraa. Minä sitä hämmästelemään, että eihän sitä niin paljon ollut kuin runsaat kaksi litraa. No, enpä asiaa enempää jäänyt sitten miettimään.
Koepalan otto ei sujunutkaan ihan niin jouhevasti kuin oli tarkoitus. Munuaisethan sijaitsevat kylkikaaren alaosassa selkäpuolella, molemmin puolin. Aiemminhan ei minulle ole näitä munuaisbiopsioita tehtykään, vain maksabiopsiat ovat tulleet tutuiksi monien vuosien aikana. Maksa on ihmisen suurin sisäelin ja munuaiset taas ovat jokseenkin nyrkin kokoiset. Kävipä sillä lailla, että näkyvyys oli kyllä hyvä, mutta neulan mennessä kohti munuaista, se karkasi. Lääkäri totesi, että oikeastaan hyvä, kun munuainen puolustautuu hyökkääjää vastaan, mutta tässä tilanteessa se ei olekaan hyvä. Näin yritettiin koepalaa imaista kolme kertaa vasemmasta munuaisesta onnistumatta. Sitten siirryttiin apuvoimin oikean munuaisen kimppuun ja toisella yrittämällä irtosi sitten runsas saalis. Tämä oli sitten se työvoitto.
Tutkimuksen jälkeen on määrä maata kaksi tuntia selällään vuoteessaan nousematta välillä tai kääntyilemättä. Siinä sitä sitten aterioitiin makuuasennossa ja hörpättiin pillillä kahvia ja mehukeittoa. Kahden tunnin päästä sai luvan kääntyillä jommalle kummalle kyljelleen ja niin jatkettiin vielä neljä tuntia eli pakkomakuuta yhteensä kuusi tuntia. Aika meni kyllä rattoisasti. Välillä syötiin, sitten täytin ristikkolehteä, nukuinkin välillä sekä lueskelin. Lähes kolmelta sain luvan nousta ylös. Tein pienen kävelylenkin sairaalan käytävillä.
Tutkimustuloksiakin kuulin. Toissa viikolla otetuista tähystyksistä löytyi yllättäen mahahaava. Sehän sen huimauksen ja pimenemisen silmissä aiheutti. Minä kun luulin, että kyseessä on se matala verenpaine tai anemia. Eipä enää muistunut mieleeni neljäntoista vuoden takaiset kokemukset vuotavasta mahahaavasta, jolloin päänupissa pimeni parin päivän ajan ja loppujen lopuksi pääsin henkihieverissä sairaalaan ja sain soitettua itse itselleni ampulanssin. Silloin tuli pikimustaa tervamaista veristä ulostetta ja pelkäsin menettäväni tajuntani ennen kuin saisin apua. Onneksi selvisin silloin ja makasin viikon sairaalassa. Toivottavasti tämän jatkossa sitten muistan, että syy voi tosiaan olla mahalaukussa ja siellä olevassa maha- tai pohjukaissuolihaavassa. Tosin nyt ei ollut tuota verenvuotoa vielä ilmaantunut, mutta enkä se olisi pian lauennut. Nyt sitten sain lääkitykseksi mahansuojalääkkeitä, jotka kyllä ovat aika tyyriitä.
Tutkimuksen jälkeen otettiin vielä iltapäivällä ultaraäänitutkimus, josta ilmenisi mahdollinen verenvuoto munuaisista. Onneksi ei ollut mitää vuotoa, jotta pääsin kotiin. Muuten olisin taas joutunut perumaan sen huomisen gastropolin aikani. Näitä yhteensattumia kun on viimeksikin sattunut.
Päätin jäädä osastolle odottamaan "noutajaa" eli puolisoani hakemaan minut kotiin töiden jälkeen. Pyysin hoitajalta eilisistä ja tämän päivän virtsakeräyksistä laboratoriovastaukset. Jäin ihmeissäni miettimään, että miksi siinäkin oli se keräysmäärä viisi litraa, kun ei todellisuudessa ollut edes puoliakaan siitä. Mainitsin ohimennen osaston lääkärille, joka sanoi ettei sen niin väliä. Mielestäni sehän antaa aivan väärän tuloksen munuaisteni toiminnasta.
Hoitaja tuli vielä kyselemään, että oliko kakki asiat kunnossa ja tiedossa jatkot? Lääkäri on luvannut soittaa parin viikon päästä biopsiatuloksista, kun tietävät mitä niistä ilmenee. Sanoini hoitajalle ihmetteleväni laboratoriotuloksia ja tuota virtsamäärää. Eihän kahden litran astiaan voi mahtua neljää litraa ja pienessä kannussakin oli vain muutama sata milliä. Hoitaja halusi nähdä mustaa valkoisella ja totesi tosiaankin, että tulosteessa luki 5000 ml. Samoin olin antanut kolme kiloa itselleni liikaa painoa, kun olen laihtunut niin äkkiä ja en muistanut omaa painoani oikein. Sekin vaikuttaa tuloksiin. Ihmettelin kuitenkin, että mistä tuo nestemäärä, kun ei millään laskuopilla saisi mitään tasalitraa tulemaan. Heräsi epäilys, että onkohan menneet pissat sekaisin. Aika paha moka, sillä sehän voi vaikuttaa koko osaston potilaiden tuloksiin. Kempä sen tietäisi? En voinut olla mainitsematta, että kotiin saamassani kannussa luki sukunimekseni Mikkonen. Tosin ei osastolla ollut kuulema ketään sen nimistä ja mistäköhän minulle taas tuli uusi sukunimi....Hesarihan taannoin nimesi minut Jaloseksi. Näyttää uusia nimiä syntyvät tuhkatiheään. Sairaalassa eritoten pitäisi olla äärimmäisen tarkka. Voihan sitä erehdyksessä saada väärät lääkkeetkin jos ei itse osaa katsoa, että onko kaikki oikein. Taisi hoitaja antaa muistutuksen osaston muille henkilöille tästä tapahtuneesta. Nyt minun siis pitää laittaa koko keräys uusiksi ja viedä keskiviikkona vuorokauden keräys uudelleen sairaalaan. Täytyy sanoa, että hieman ketuttaa.
Se ainakin oli hyvä juttu, että ne tähystykse tuli otettua ja syy löytyi. Alkuunsa ajattelin, että turhanpäiväistä ottaa tähystyksiä, kun hemoglobiinin laskukin taitaa mielestäni johtua uusista hyljinnänestolääkkeistä. Ei siis johtunutkaan.
Huomenna aamusella sitten suuntana gastropoli. Saahan nähdä mitä siellä meinaavat noista mahavaivoista. Onpa tuo haava voinut tehdä oireilua jo pidempäänkin kun olen jo viime syksystä valittanut voimatonta oloani. Jospa tämä vyyhti pikkuhiljaa alkaa purkautumaan. Kaliumarvonikin olivat normaalisoituneet viime mittauksen jälkeen. Liekö syy ollut hyljinnänestolääkityksestä, verenpainelääkkeistä tai munuaisten toiminnassa. Onhan tietenkin tämä dietti voinut omalta osaltaan jo parantaa arvojakin. Munuaistoimintakoekin oli paljon laskemaan päin, vaikkakin ei vielä normaalitasolla. Nyt siis tuntuu jo siltä, että hommat ovat hieman hanskassa. Tosin se biopsia vastaus kertoo sitten enemmän. Olisihan se mukavaa päästä nauttimaan kesälomasta paremmassa kunnossa.



Kirran osastoista suurin osa sellaisia, joissa on isot potilassalit. Niihin mahtuu noin viisitoista vuodepaikkaa. Salissa on sekä mies, että naispotilaita. Verhot erottavat vuodepaikat toisistaan. Tällaisessa loosissa vietin tämän päivän kuusi tuntia tutkimuksen jälkeen. Piti omasta muutaman neliön loosista ottaa kuvakin. Onneksi olen jälleen kotona ja pystyy paremmin nukkumaan. Yritin päivällä vetää muutamat nokoset, mutta eihän siitä mitään tullut, kun aina oli joku mittaamassa verenpaineita tai herättämäässä muuten vaan.

Tänään siis käväisin sairaalassa osastolla ja pääsin yöksi kotiin. Aamulla sitten kukonlaulun aikaan uudelleen ja sitten on edessä se biopsia. Tosin kaikki selviää aamusella jos renkkaileva verenpaineeni saadaan normaaliksi. Monta viikkoa verenpaine on huidellut alalukemissa ja nyt sitten se on kohollaan kun ei pitäisi. Näyttää siis olevan sitä lääkäriverenpainetta tai sitten huitelee miten tahtoo. Tosin olen tänään joutunut juomaan nesteitä erityisen paljon vuorokausivirtsan keräämistä varten. Sitä kun täytyy kehittyä tietty määrä, jotta tutkimustulokset olisivat mahdollisimman tarkkoja. Saattaa siis johtua siitäkin, että verenpaine nousee, kun olen juonut kotioloissa hieman liian vähän nesteitä.
Lääkäri kyseli, että onko mitään infektioita, jotka estäisivät koepalan oton. Mainitsin kolmesta herpesviruksesta, joita on ollut maaliskuusta lähtein tasaiseen tahtiin. Heräsi kysymys, että jospa se herpes estääkin tämän tutkimuksen. Onneksi se voidaan kuitenkin tehdä. Lääkäri lupasi miettiä sitä estolääkitystä. Samalla käynnillä sain aamulla labrassa otatettua perjantaiset gastropolin kokeet. Sen niistä vain sain tietooni, että hyljintälääkepitoisuus veressä oli hyvin alhainen. Aina tulee pelko silloin mieleen, että entäpä jos siirtomaksani alkaakin hylimään elimisöäni. Oli ihan oman mielen vuoksi käytävä maksaosaston kautta kysymässä onko pitoisuus vaarallisen alhainen. Onneksi maksalääkärimme ovat tosi ystävällisiä ja niinpä sain heti asiantuntevaa apua. Ensin lääkäri olisi kehoittanut ottamaan joka toinen päivä enemmän hyljinnän estolääkettä, mutta mainitsin kuitenkin herpesviiruksistani hänelle. Lääkäri totesikin yllättäen, että siksipä minulla on herpestä tämän tästä, kun onkin liikaa lääkkeitä. Just....kunkas monta kertaa olenkaan taas yrittänyt selvittää sitäkin herpesasiaa ja sanotaan, ettei se kuulu siirtoihin vaan käsketään ottamaan yhteys terveyskeskukseen. Taitaa olla vain niin, että elimisöni ei kaipaakaan niin paljon hyljintälääkettä ja tulen siten vähemmälläkin toimeen. Maksa-arvojen kohotessa sen sitten huomaa, jos on liian vähän lääkettä veressä. Pitää näköjään pyytää tiheämpää seuraantaa siltä osin. Nyt siis jatkan tällä vanhalla lääkityksellä.
Aamusella anettaan rauhoittavaa lääkettä osastolla ja ensin tarkistetaan verenpaine, että se on passeli. Sitten biopsian jälkeen joudun makaamaan 2 tuntia selälläni ja sitten vielä 6 tuntia vuoteessa, jolloin saa kääntyäkin kyljelleen. Tulee väkiste makaamista huomiselle.Pääsen kotiin koepalan oton jälkeen, jos ei vuoda verta. Muussa tapauksessa joutuisin jäämään osastolle tarkkailuun. Tosin minullahan on se gastropolin aika perjantaille, joten ei ole oikein varaa sitä enää perua näiden juttujen takia. Täytyy vain toivoa, että tutkimukset menevät putkeen. Ensi viikonloppuna sitten otetaan hyvinkin rauhallisesti mökillä, eikä haravoida tai tongita rikkaruohoja. Täytyy tyytyä taas valokuvaamaan luontoa.
Arvatkaas mitä tänään tein osastokäynnillä? Otin mukaan Posion reissulla aloittamani Salomonin solmuhuivin rosasta Samos-langasta. Huivi näyttää olevan kuta kuinkin määräkorkeudessaan ja vain hapsut puuttuvat. Laitan kuvaa tuonnempana. Huomenna ei paljoa pysty virkkaamaan, vaan kassissa on ristikkolehtiä päivän puhdetöiksi.


Munuaisosasto 3, Kirurgisessa sairaalassa

Munuaisosastolla on iso ihana parveke. Tulee ihan vanhat ajat mieleen. Taannoin maksaosastollakin oli iso parveke, jossa potilaat saattoivat sauhuttaa tai nauttia ulkoilmasta. Nykyään maksaosasto on sellaisella osastolla, jossa ei ole mahdollista haukata happea. Minusta se on surullista, sillä monet potilaat joutuvat viettämään pitkiäkin aikoja osastolla ja ulos pääsy voi olla mahdotonta.  Nyt maksaosasto on kuitenkin remontissa ja potilaat ovat evakossa sillä osastolle, joka oli ennen meidän maksaosasto. Siellä on tällainen pitkä parveke.
Kotiin pääsin sairaalareissusta ystäväni Tuulan kyydissä. Huomennakin onneksi saan meiheltä kyytiä sairaalaan. Nyt vaan toivotaan, että huominen menee odotetusti.

Eilen iltasella palattiin Posiosta häistä. Tosin matkaa tuli taitettua välimatkaetappien kautta, joten sai hieman huilahtaa matkalla. Tuli kyllä istuttua autossa lähes 2000 km: n verran perjantain ja maanantain aikana. Tänään on ollut kiirus, kun piti ladata koneelle huikea määrä matkan aikana napsittuja kuvia sekä puoli päivää meni Maksaprojektin johtoryhmän kokouksessa kaupungissa. Väsymys painaa reissun jälkeen ja huomenna on noustava kukonlaulun aikaan ja kiiruhdettava Kirurgiseen sairaalaan munuaisosastolle tutkimuksiin. Kaksi päivää on varattu tutkimuksia varten ja torstaina on edessä munuaissbiopsia eli otetaan koepala munuaisesta, jotta selviäisi munuaissairauden syy ja tila. Jospa huomenna ehtisin kirjoittaa jonkun pätkän ressustamme, sillä nyt on mentävä nukkumaan, jotta aamulla jaksan lähteä sairaalaan. Verenpaine on pikkuhiljaa nousuun päin, joten tänään sitten otinkin määrätyt lääkkeet aamusella. Tosin veranpaine laski iltapäivään mennessä niillä nippanappa sataan yläpaineen osalta ja 70 tietämiin alapaineen osalta. Pulssi oli vielä hieman yli 50, joten hitaan lainen. Huomenna varmaan saa jotain selvyyttä verenpaineen osaltakin.

Matka oli kiva ja antoisa, mutta olisi ollut kyllä ihanteellista, jos olisimme voineet nauttia siitä viikon verran, eikä vain viikonlopun ajan. Oli niin monta kivaa paikkaa matkan varrella, jossa olisi halunut viivähtää. Enemmän sitten häistä kun ehdin. Perjantaina on vielä gastropolin aika ja sitten uusi viikonloppu edessä ja lauantaina on sitten meidän 33v. hääpäivämme.


pitkospuilla taiteilemista tämä elämäkin on....

Tänään oli sitten se koitoksien päivä. Aamusella pääsin kyydillä polille. Tapasin muutaman tutunkin ennen tutkimuksiin menoa. Hoitaja kyseli odotussalissa, että joko kävin labrassa. Olin hieman ihmeissäni, sillä kutsussa ei kyllä sitten tarkistamani mukaankaan oltu mainittu tuosta sytomagalokokeesta. Mistäpä siten olisin sinne tiennyt mennä. Lupasin käydä, mutta kuskistaessani odotustilaan, siellä oli valtaisa väenpaljous. Ei auttanut muu kuin mennä ohi jonon. Kiersin toista kautta labraan ja pääsinkin sitten lähes välittömästi kokeeseen. Ennen sitä olin saanut rauhoittavan tabletin, joka helpottaisi hieman tutkimusta.
Nuori ja pirteän oloinen naislääkäri teki tutkimukset. Eihän sitä voinut sanoa, että olisi ollut ihan helppo juttu. Onneksi kuitenkin kestin ne kivut ja kouristukset, kun tiedän ennestään, että minulle se tutkimus on aika vaikea monien kiinnikkeiden vuoksi. Tämän ekan tähystyksen jälkeen oli edessä mahalaukun tähystyt. Se vähän jännitti enemmän, kun letkun nieleminen ei ole niin helppoa. Onneksi tutkimus ei kestänyt kauaa ja koepalat tuli otettua ja jokunen polyyppi poistettua. Paksussa suolessa hieman tulehdusta. Katsotaan sitten mitä sisätautilääkärit pohtivat.





Hetken levähdin polilla ja sain jopa ateriankin. Eihän se kovin häävi ollut, mutta tyhjään vatsaan maistui kyllä. Sain kyydinkin kotiin, niin en jäänyt turhia sinne lojumaan.

Kotiin päästyäni pian Meikusta soitettiinkin. Eiköhän lääkäri tiennyt, että olin perunut sen ajan. Ihmetteli, että onko minulle tullut este. Selvittelimme labrakokeita ja välillä hänen piti ottaa välisoitto toiselle lääkärille ja soittaa sitten uudelleen. Saan uuden poliajan sinne kesäkuulle. Toivottavasti nyt ei tule päällekkäisyyksiä.

Nyt voin taas hyvällä mielellä lähteä viikonloppua viettämään mökkimaisemiin. Vähän valju olo tietty on pakkodieetin jälkeen, mutta otetaan takaisin menetetty ruoka viikonloppuna. Eiköhän tästä taas virota.

Tänään pääsin vihdoin Hammaslääketieteen laitokselle erikoishammashoitoon. Toista kuukautta sitten oli jo varattuna aika, mutta herpeksen vuoksi jouduin silloin sen perumaan. Onneksi nyt ei tullut samaa vaivaa tällä kertaa. Aamusella piti napata pari antibiottia suojalääkitykseksi. Sitten matkaan. Samassa paikassa toimii Helsingin hammashoidon päivystys kipupotilaille. Nytkin siellä oli lukuisia päivystyspotilaita odottamassa vuoroaan.
Minulla oli aika erikoishammashoitajalle. Hammashoitaja puhdisti ienrajat ultraäänellä ja sitten hammaskivi poistettiin hamapaista ja vielä fluorattiin viimeseksi. Nyt täytyy vielä tehostaa hamapaiden hoitoa, kun minulla on ongelmana ikenien liikakasvua, joka johtunee lääkkeistäni. Se lisää myös ientulehduksia. Tämä hampaiden hyvinvointi on erittäin tärkeää, kun ei mitään tulehduksia saisi tulla. Suuhan on sellainen aikapommi, joka kautta isot tulehdukset voivat laukaista pahojakin verenmyrkytyksiä. Siksi ennen elinsiirtoakin joudutaan poistamaan useammilta ihmisiltä huonosti juurihoidettuja sekä muuten huonoja hampaita.

Kotiin palatessani ihailin taas luontoa. Täällä etelässä on jo omenapuut kukassaan sekä syreeneissä on nuppuja. Kohta varmaan saadaan ihailla kauniita kukkia niissäkin puissa. Aamulla näin päiväkohdin pihapiirissä kauniisti kukkivan koristekirsikkapuun.


kevättä ilmassa....

Kotiin tulessa olin aika väsynyt ja poikki, kun olen ollut hieman huonolla ravinnolla. Tänäänhän minulla on ns. dieettipäivä. Huomenna on ne tähystykset, joten tänään saan syödä vain kirkasta nestemäistä ja liemimäisitä, suurustamatonta ravintoa. Kohta on kolme litraa vanilijalle maistuvaa tyhjennysainetta mennyt. Tosin jouduin soittamaan klinikalle ja osastolta kysymään neuvoa, kun annetussa pakkauksessa oli vain kolme pussia, kun ohjeen mukaan pitäisi ottaa neljä pussia. Pussillinen jauhetta lisätään litraan vettä ja laitetaan kylmään, jotta on helpompi nauttia. Eihän tämä kaikkein mukavampia päiviä ole, mutta onneksi tällaisia tutkimuksia ei ole kuin kerran vuoteen tai pariin. Onneksi kotoa löytyi vielä yksi ennen saamani purkki, jossa on vähän vastaavaa jauhetta, joten tarvittaessa sen sitten käytän. Ei siksi tarvitse siis lähteä klinikalta uutta pussia hakemaan.

Katsotaan sitten miten se huominen sujuu. Olen kuitenkin perunut sen Meikun kontrolliajan, sillä en jaksa ottaa paineita siitä, että pitäisi ehtiä vielä sinne kaiken tuon rääkin jälkeen. Gastron hoitaja lupasi, että lääkäri katsoo labrat ja laittavat minulle sitten tietoa niistä. Tarvittaessa etsivät sitten minulle uuden sopivamman ajan vastaanotolle.
Tästä tuli vähän tällainen p...a-juttu. Elämä on tätäkin välillä.

Perjantaista asti olen yrittänyt muuttaa päällekkäisiä tutkimusaikojani Kirralla ja Meilahdessa. Soitin perjantaina useamman puhelun asiasta. Ensin soitin tutkimusosastolle, mutta siellä ei ollut kyseisiä hoitajia töissä, joten kehoitettiin soittamaan maanantaina uudelleen. Eihän siinä muuta, mutta kun ensi perjantaiksi oli varattu myös gastropolin aika ja sinne polille oli sottoaika aamuisin kello 8-9 ja muuna aikana ei vastata potilaiden puheluihin ja aina ei silloinkaan. Munuaispolilla taas on soittoaika klo 9-10. Vaikea siten selvitellä asioita, kun pitää miettiä ketä vastaa mihinkin kellon aikaan ja minä päivänä puhelimeen. Piti siis saada jotain selkoa asiasta, että tiedän etten turhaan mene laboratoriokokeisiin tänään. Koska asia ei selvinnyt silloin viiden puhelun jälkeen ja Meilahdessa ei ollut tarjota uutta aikaa, niin piti mennä tänään sitten sovitusti laboratorioon ja sitten vasta selvittää saanko tähystyksiin uutta aikaa. Aamulla kyllä yritin jälleen soitella sinne polille, mutta taas soitin pahaan aikaan ja käskettiin soittamaan uudelleen puolen päivän jälkeen. Laboratorisosta palatessani soitinkin sitten sinne ja taas taisi olla väärä hetki, kun hoitaja ei olisi ehtinyt koneelle. Kuitenkin sitten tarkasti aikoja. Ihmetteli, että miksi en vaihda Meilahden aikaa. Sanoin, että minulle ei ole siellä antaa uutta aikaan eli olisi mennyt tosi pitkälle. Hoitaja tarjosi aikaa silloin kun ollaan hääreissulla Posiolla. Sanoin, ettei käy sillä olemme silloin kummipojan häissä. Lisäksi vielä....kukapa ryhtyyisi häissä dietille ja juomaan matkan aikana tyhjennyslääkettä. Eihän se sitten olisi millään käynyt. Tarjosi uutta aikaa 18.6 ja sanoi, että jos kysyvät miksi menee niin pitkälle, niin syy olisi minun, koska minulle ei käy heidän antamansa aika. Eihän se siitä kiinni ole vaan, koska ajat ovat päällekäisiä Meilahden klinikalle ja näihin tutkimuksiin toisessa sairaalassa. Hoitaja vakuutteli, että ehdin sinne polille heiltä vielä samana päivänä. Vähän kyllä minua kauhistuttaa, kun tuollainen paksunsuolentähystys ei ole meikäläisellä aivan sama juttu, kuin ns. operoimattomalla ihmisellä. Vatsassani taitaa olla lukemattomasti kiinnikkeitä monien leikkausten jälkeen ja ongelmia voi tulla eteen tutkimusvaiheessa ja tarvetta jopa rauhoittavaan lääkitykseen.
Pitänee siis ottaa riski, että jaksan ja pääsen tutkimuksista sinne polille, ilmavatsani kanssa.Lupasivat kuitenkin taksilapun, jos tilanne vaatii. Tosin tokkopa siitäkään mitään hyötyä paljon ole, kun on niissäkin se omavastuu per suunta. Mainitsin, että velottavat minulta varmaan sen sakkomaksun 25 euroa, jos en ehdikään sinne tai jaksa mennä. Hoitaja vakuutteli, että eivät veloita, kun ilmoittavat esteen sattuessa, jos en pääsisi sinne. On se niin vaikeaa yrittää muuttaa näitä aikoja. Lisäksi kun ajattelin, että nykyaikaan on tietokoneelta nähtävissä eri hoitopaikkoja koskevat tiedotkin. Luulisi, että olisivat nähneet koneelta, että olen menossa myös gastrolle. Sanoivat, että eivät katsele potilaan muita mahdollisia tutkimuksia, vaan varaavat ajan heidän omasta varauskirjastaan ja joskus sitten voi tulla näitä päällekäisyyksiä. Syy on tietenkin sitten minun, kun en halua järjestää asioita niin, että voisin olla kolmessa paikassa samana päivänä.Tästä viikosta siis ei puutu sitä säpinää.

Aina sattuu ja tapahtuu....Tänään kun tulin Meikun labrasta, niin rinteessä vastaani tuli miespotilas sairaalan kampeissa tupakilta. Kohdallani mies horjahti jalkakäytäväkiveyksen kohdalla ja lensi selälleen maahan. Säikähdin ja kyselemään, että kuinka kävi ja loukkasiko mies itseään. Vakuutteli, ettei käynyt kuinkaan, vaan ylös ei itse pääsisi. Lupasin auttaa, jos vaan onnistun. Sanoin, että jos en pysty auttamaan, niin sitten haen apua. Onneksi pari miestä kulki ohitesemme ja pyysin apua heiltä. Nostimme miehen pystyyn ja keräsimme hänen piippuvehkeensä maasta. Katsoin, että hän jaksaa jatkaa matkaa ja kehoitin menemään hyvin varovasti takaisin. Jatkoin kotimatkaani poikittaislinjan bussilla Pasilan asemalle. Sinne päästyäni kuski kuulutti, että kakki matkustajat ulos, sillä bussi palaa. En nähnyt savua, mutta kai hän tiesi sitten autossa olevan vikaa, kun soitti välittömästi asiasta eteenpäin. En jäänyt paikanpäälle ihmettelemään vaan kiirehdin kotiin.

Pian pitäisi lähteä uudelleen kaupunkiin, sillä kevään viimeinen askartelukerho aloittaa tänään ystäväni Mallan opastuksella vesihuovutuksen saloihin.

Tänään pääsin sitten vihdoin ja viimein sinne kunnalliselle jakojenhoitajalle. Oikeastaan mulla oli jo eilen varattuna aika sinne, mutta hoitaja soitti aamusta, että hänellä on kokous, joten joutuu perumaan sovitun ajan. Ajattelin, että pahus....ensin pitää kuukauden päivät odotella varpaat kipeinä ja lähes tulehtuneina aikaa ja sitten se perutaan juuri kun pitäisi sinne mennä. Ainoa hyvä puoli oli eilen siinä, että ilma ei houkuttanut kovin ulos, kun vettä tuli tämän tästä. Tänään olikin kauniimpi ilma lähteä sinne Suursuon sairaalaan. Olen pitänyt sitä jokseenkin vanhusten hoitokotina tai sairaalana ja ajatellut, ettei siellä muita palveluja olekaan. Tosin nämä koillis- ja pohjois-Helsingin jalkahoidot on kai keskitetty pääsääntöisesti sinne. Siellä on neljä jalkaterapeuttia kun Kirralla on vain yksi. Tosin minulle tehtiin hyvin selväksi se, että vain ja ainoastaan diabeetikoilla sekä reumapotilailla on vain oikeus jalkojenhoitoon. Kyselin, että mitenkä muiden potilaiden laita on, jos heillä on vaikeita infektioita jaloissaan. Sanottiin, että se on sitten yksityispraktiikkalle mentävä, ei ole muilla mahdollisuustta, koska hoitohenkilökunnasta on pula ja näille ryhmille tämä on vain suunnattu. Toki ymmärrän, että molemmat ryhmät tarvitsevat tuota jalkojenhoitoa hyvin perustein, mutta on myös muita ryhmiä, jossa infektiot voivat olla vaarana muulle terveydelle. Onneksi tällä viikolla on Kirralle palkattu uusi jalkaterapeutti, niin en jää aivan tyhjän päälle. Se on sitten vain eri asia, että mitenkä sieltä mahtaa aikoja saada kun muutaman kuukauden sisällä on varmaan syntynyt kaaoottinen tilanne ja jonoa on sitten sinnekin. Tasan ei käy onnen lahjat terveydenhoidossakaan.

Toissa päivänä sitten sain ajan sinne munuaisbiopsiaan. Kesäkuun puolivälissä on paikka varattu kahdeksi päiväksi munuaisosastolle, mutta todennäköisesti pääsen välillä yöksi kotiin ja aamulla sitten biopsiaan. Keskiviikkopäivänä sitten menen osastolle, jossa otetaan verikokeita ja joitain tutkimuksia. Sitten torstaina otetaan aamusta se biopsia, jonka jälkeen pitää maata osastolla 6 tuntia vuoteessa. Sen jälkeen sitten pääsee kotiin, jos ei tule mitään komplikaatioita. Sitten on viikon verran otettava iisisti, eikä saa nostella mitään tai rehkiä. Onneksi juhannukseen on silloin vielä viikon verran, ettei jää juhannustansseista sen takia paitsi. Jos niitä sitten kylällä järjestetäänkään. Tosin minun piti perua Elinsiirtoväen Liikuntaliiton kesäkisat, kun en olisi voinut pelata petankkia enkä heitellä saappaita sekä tikkaa. Muut varsinaiset kilpailulajit olisin jättänyt sovinnolla väliin, kun muutenkin olo on ollut hieman hutera hemoglobiinin ja verenpaineen vuoksi.

Sattui kyllä vielä niin somasti, että posti-Pate toi maanataina tullessaan houkuttavan näköisen kirjekuoren. Se piti sisällään jotain hyvin iloista....kummipojan hääkutsu, jota en ollut edes osannut odottaakaan. Hääkutsussa luki, että Susisuo....missä ihmeessä sellainen paikka on. Päättelin, että jossain hyvin kaukana. Selvisihän se eli häät ovat Posiolla. Sinne siiis pitäisi suunnata 9.6, jolloin on varsinainen h-hetki. Onneksi silloin ei ole ihan niillä main mitään tutkimuksia.

Eilen toi posti kirjeen sairaalasta, jossa oli niiden rautakokeiden tulokset. Niissä ei ollut mitään erityistä, josta olisi selvinnyt tämä hemoglobiiniarvojeni lasku. Kirjeessä kerrottiin, että Kirurgille menee lähete colonoskopiaan sekä gastroskopiaan eli suolen ja mahalaukun tähystykseen. Hui kauhistus... ne eivät ole taas niitä miellyttävämpiä tutkimuksia, vaikka on sitä pahemmissakin oltu. Tänään sitten tuli uusi kirje, jossa oli aika näihin tutkimuksiin. Minulle on varttu tähystyksiin aika ensiviikon perjantaina. Tosin samalle päivälle oli jo merkattu Meikun gastropolin aika. Jessus...pitääkö mun mennä samana päivänä vielä sinne kun on läpikotaisin ensin tähystetty kaikki röörit. Täytynee yrittää muutaa jompaa kumpaa aikaa. Tiedän  sen vanhastaan, että suolisto on täynnä ilmaa tuon colonoskopian jälkeen ja ei sitä mielellään julkisilla matkustele sitten sen tutkimuksen jälkeen ja istu polilla odottelemassa vuoroaan. Maanantaina pitäisi mennä sitten labraan ja torstaina olisi vielä Hammaslääketieteelliseen aika erikoishammashoitajalle. Taas tuntuu siltä, että voisi olla ammatiltaan potilas, kun pitää lähes joka aamu jonnekin päin sännätä. Onhan se tosiaan hyvä, että jossain sentään tutkitaankin, kunhan ei kaikki ole vaan samalla viikolla tai jopa päivällä. Sitten on vielä kuulematta ne vuorokausiverenpainemittauksen tulokset.

Tänään minulla oli viimein aika Meilahden kliiniseen fysiologian laboratorioon. Viikko sitten oli jo varattu aika vuorokausiverenpainemittarin asennukseen, mutta soittivat edellisen viikon lopulla, että mittareista kaksi on epäkunnossa, joten joutuvat siirtämään tätä aikaa. Tänään sitten aamulla bussi/ratikkakyydillä kohti Meikkua. Raitiovaunukuski kuulutteli Töölön kohdalla, että liikenneonnettomuuden johdosta liikenne on muutettu kulkemaan suoraan Mannerheimintietä. Jouduin jäämään pois sitten jo mutkan kohdalla ja kävelemään klinikalle hieman enemmän. Matkalla siis ohitin tuon ns. onnettomuuspaikan ja silloin ei vielä selvinnyt, että mistä siinä oikein oli kyse. Paikalla oli paljon hälytysajoneuvoja ja palomiehet pohtivat parhaillaan raitiovaunun kohdalla sen siirtämistä. En kyllä nähnyt mitään siellä alla, eli jostain muusta olikin kyse. Myöhemmin luinkin uutisen täältä.



Onneksi ei kuitenkaan mitään henkilövahinkoja sattunut. Rekka ja raitiovaunu ovat aika kova yhdiselmä kolarissa.

Kliinisessä fysiologian laboratoriossa asennettiin mansetti ja rekisteröivä verenpainemittari kehooni. Sen tarkoitus on vuorokauden ajan mitata 20 minuutin välein päiväsaikaan ja 30 minuutin välein yöaikaan verenpaineeni. Lisäksi minun pitää kirjata päivän toiminnot kaavakkeeseen, jotta voidaan näin rekisteritietoja purkaessa nähdä, mitä olen päivän aikana tehnyt ja miten takemiseni on vaikuttanut paineeseen.

Hoitajalla oli tekemistä, että onnistui laittamaan tämän mittarin minulle. Ensin oli tarkoitus laittaa se vasempaan käteen, mutta paineita ei saatu mitattua. Sitten yritettiin oikeaan käteen ja siinäkin oli vaikeuksia. Lopuksi näytti hyvältä. Varmuuden vuoksi jäin polille odottamaan, että se myös toimii. Olisi ollut ikävää kääntyä matkan varrelta takaisin. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin saanut uuden ajan, jolloin olisivat asentaneet ns. uudemman laitteen, joka ei ole niin herkkä kuin tämä. Toivottavasti paineet ovat kunnolla rekisteröityneet, kun huomenna samaan aikaan palautan laitteen. Tänään mittarin asentamiseen meni aikaa lähes 1½ tuntia, kun aikaa oli varattu 45 minuuttia. Joskus vaan ei sitten tahdo onnistua millään. Tulin kotiin ja ajattelin bussissa, että kuuleekohan muut kanssamatkustajat kun laite muutaman kerran matkan aikan pumppasi ilmaa.





Paksua letkua menee mansetista niskan takaa kehon etuosaan ja vyötärölle on asennettuna tämä rekisteröivä laite.

Tänään oli määrä mennä aamusta Kirralle hemoglobiinitutkimuksiin. Lähdin hyvissä ajoin kotoonta ehtiäkseni laboratorioon ennen sovittua ravitsemusterapeutin aikaa. Olinkin näyttenottopaikan edessä käytävällä jonottamassa vuoroani kolme varttia aiemmin tuota sovittua vastaanottoaikaa. Tosin ei mitenkään silminpistävän paljon ollut paikan päällä "jonoa", mutta kuitenkin se kulki verrattain hitaasti. Taisi vain pari hoitajaa olla labrassa paikalla ja muut olivat todennäköisesti osastokierroksella. Näyttää tuo hoitajapula iskostuneen vähän joka paikkaan sairaalassa. Kello kävi uhkaavasti ja minua edeltävää numeroa kutsuttiin sisälle. Henkilö oli jostain syystä kuitenkin poistunut jonosta ja minun vuoroni olisi ollut sopivasti, jolloin vielä olisin ehtinyt ajoissa ravitsemusterapeutille. Kuitenkn jonon hänniltä joku luisti hoitajan luokse ja sai puhuttua itsensä sisälle, enkä sitten kehdannut huutaa, että mullakin on kiirus. Jäin "kiltisti" odottamaan seuraavaa kutsua sisään, joka tuli just puolen aikaan, jolloin minua odoteltiin jo muualla. Kerroin hoitajalle, että nyt on kiire. Hän soitti onneksi terapeutille ja selvitti, että olen tulossa heti kun näytteet ovat otettu. Kuusi putkea verinäytteitä, jotka sisälsivät hemoglobiinin, rautakokeita sekä B-12-vitamiinikokeen ym. niihin liittyvää.Vihdoin olin valmis poistumaan ja kiiruhdin kulman taakse sovittuun paikkaan. Siellä minua jo odoteltiinkin.

Vakituinen ravitsemusterapeutti oli poissa ja sijainen oli paikalla. Tosin ei se minua haitannut. Ihan hyvä varmaan tämäkin oli. Hän kirjasi ylös ruokatottumuksiani ja antoi hyviä neuvoja ravitsemustottumusten muuttamiseen. Tosin omat ruokatottumukseni eivät ole kyllä kaikkein parhaimmat. Olen vähän sellainen, että "unohdan" usein syömisen, kun yksin päivällä ei ole kivä puputtaa ruokaa tai mitään. Keitän monesti aamukahvinkin vasta klo 15 maissa....ei hyvä.
Maitoa pitäisi opetella rajoittamaan, sillä siinä on runsaasti kaliumia, fosforia ja proteiinia. Osan maidosta voisi korvata soijamaidolla tai kaurajuomalla. Niitä voisi käyttää mm. ruoan valmistukseen. Niissäkin täytyy olla tarkkana, ettei ota mitä sattuu, vaan katsoa se tuotesisältö, että ei sisällä fosforia tai kaliumia. Perunassa on runsaasti kaliumia. Syötävämpää siitä saisi tietyin menetelmin. Perunat tulisi kuoria mahdollisesti jo edellisenä iltana. Niitä sitten liotetaan yön yli väljässä vedessä. Sitä ennen ne tulisi siivuttaa mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Seuraavana päivänä tulisi liotusvesi kaataa pois ja keittää perunat mahdollisimman väljässä vedessä. Lisäksi neuvottiin joku hapanimelä maku tekemään perunoiden päälle, jotta ne maistuisivat edes joltakin. Suolaa pitäisi välttää myös.Vaalea leipä olisi myös valttia, vaikka yleensä kehoitetaan välttämään sitä epätervellistä roskaleipää. Kaikki joka on epäterveellistä, taitaa olla terveellistä munuaisille. Ruisleipä taas on pahasta, sillä siinä on runsaasti noita kiellettyjä aineosia. Keitettyjä kasviksia tulee suosia, mutta raakoja vihanneksi välttää. Yksi hedelmä päivässä on hyvä syödä, että saa edes jotain vitamiineja, mutta banaanissa on runsaasti noita kielletyjä aineita. Maitoa ei siis pitäisi nauttia yli kahta lasillista päivässä. Tosin siitäkin määrästä pitää laskea mitä menee kahviin tai mitä menee muihin maitotaloustuotteisiin. Marjoistakin sanottiin, että metsämarjat ovat suositumpia kuin puutarhamarjat, joissa on runsaammin kaliumia. Mansikoita saa syödä Hedelmistä viinirypäleet sekä ananans ja vastaavat ovat parempia, mutta garambolaa ja greippiä meikäläiset eivät saa syödä. Valkoinen riisi ja makaroni on terveellisempiä kuin peruna. Maidossakin on proteiinia ja kaliumia tai fosforia ennemän kuin rasvaisemmassa kermassa. Kerma siis on parempaa kahvin kanssa ja toki voisi opetella juomaan osan päivän nautintoaineista teenä, johon ei tarvitse laittaa sitä valkaisuainetta.
Mitäköhän tässä opetteleisi syömään....pitäisikö olla ravinnotta vai opetella rajoittamaan? Muuten voi käydä niin kuin Mannen hevosen....juuri kun oppi olemaan syömättä, se kuoli. Tosin enhän tähänkään asti ole ollut mikään suursyömäri, mutta aina kun jotain kielletään, niin silloin sitä tekisi mieli. Tosin en ole muutamaan viikkoon ostanut banaania, vaikkakin se on suurta herkkuani.

Ensi viikolla keskiviikkona sitten haen Meilahdesta vuorokausiverenpainemittarin, jolla seurataan 24 tuntia paineitani. Siten saadaan selville todellinen verenpaineeni.


Kirurginen sairaala...U-rappu  eli munuaispoli valkoisessa rakennuksessa ja siinä yläkerrassa on tuttuakin tutumpi teho-osasto

Jokatapauksessa...vappua vietetään...simaa ja munkkia!

Tänään oli sitten se aika sinne Kirran Nefrologille. Jännitti niin, että mahan pohjassa taisi ihan perhosia lennellä. Olin jopa tuntia ennen anettua aikaa vastaanotolla. Vuoroni tultua huusi minut sisälle sympaattissen oloinen lääkäri. Pitkästä aikaan minusta tuntui, että nyt saan kokonaisvaltaista hoitoa. Munuaisarvot olivat hieman laskussa viime kertaan nähden. Ehkä se hyljinnänestolääkityksen vaihto oli tehnyt suotuisan vaikutuksen munuaisiini. Lisäksi kaliumarvot olivat normaalit, mutta siinä ylärajalla kuitenkin. Hemoglobiini oli laskenut aika reilusti. Normaalisti minulla on ollut tosi hyvä eli noin 130-140,. mutta nyt oli vain 111. Tämä on minulle liian matala, kun en ole tottunut tällaisiin arvoihin. Kerroin, että verenpaine heittelee ja olen kaatunutkin. Lääkäri määräsi vuorokausiverenpainemittaukseen vapun jälkeen. Silloin saa sen todellisen lukeman, mitä paine on. Lisäksi hän haluaa, että munuaisista otetaan biopsia. Siihen tulee osastolta kutsu ja joudun olemaan sairaalassa vähintään kaksi päivää.
Ensi viikolla siis menen laboratorioon, jossa otetaan hemoglobiinitutkimuksia ja sen jälkeen minulla on aika ravitsemusterapeutille. Ei ole mitään isompaa häikkää vielä, mutta tuumasi ettei kannata odotella niin kauan, että tulee niitä ongelmia. Seuraavalla viikolla on sitten se verenpainemittaus ja ehkä noin kuukauden päästä sitten saan kutsun osastolle. Mahdollisesti vielä ottavat suolistotähystyksenkin, jos hemoglobiinin lasku ei selviä muuten. On tässä tutkimuksia vähäksi aikaa.
Lisäksi sitten kerroin herpesongelmastani ja hän oli heti valmis kirjoittamaan minulle lääkitystä siihen. Vielä ei mennä estolääkitykseen, mutta sain kolme kuuria, jotta voin tarvittaessa ottaa.  Lopuksi vielä kysyttiin, että onko mitään mielessä mitä haluaisin kysyä. Ei tullut muuta mieleen. Hoitajakin oli äärimmäisen ystävällinen. Nyt tuli kaikki asiat hoidettua ja kotimatkalla poikkesin apteekissa hakemassa rohtoja huuleeni.


"Näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti...."

Tänään oli edessä Kirurgisen sairaalan laboratorionäytteet sekä munuaisten ultraäänitutkimus. Heräsin rutiinin omaisesti aamuisille tarpeilleni. Toki oli taas muistettava, että mukaan labraan oli vietävä vuorokauden nestekeräys sekä pari putkea samaa kirkasta nestettä.
Aina se sama juttu tulee julkisilla matkustaessa mieleen, että pitänee pitää kassistaan kiinni kuin aarrearkusta. Kenties joku himoitsisi juuri tuota pinkkiä kassia ja miettii tuskaisesti, että mitkäköhän tuokin eukko siinä mukanaan kantaa. Olisi se aikamoinen pettymys, jos kassi tulisi varastetuksi. Suurin pettymys kuitenkin se taitaisi olla itse kassin ottajalle. No, onneksi kuitenkin selvisin sairaalaan aarteeni kanssa.
Laboratoriossa vastassa olikin iloinen tuttu laboratoriohoitaja jo vuosikymmenen takaa. Iloissaan tervehti ja kyseli kuulumisiani. Kiva kun muistetaan ja täällä Kirralla kun ei ole välttämättä mikään sv-tunnus vaan tuntevat potilaana. Hoitaja kyseli siinä, että kuinkas monta vuotta minulla onkaan viimeiestä maksaniirtoleikkauksesta? Vastasin, että kaksitoista tuli vast' ikään täyteen. Kyseli, että olikos silloin menossa viimeiseen leikkaukseen, kun sairaalassa oli hoitajalakko ja hän oli lakkovahtina? Muistin kyllä, että hoitajalakkohan silloin oli. Hän muisteli kuinka seisoi lakkovahtina portilla ja professori tuli itse kertomaan hänelle, että tulossa on maksansiirto, joten siirtoon tulevat työntekijät pitää päästää töihin. Sellaiset asiathan hoidettiin lakosta huolimatta. Olin jäänyt tämän hoitajan mieleen, kun hän oli ajatellut siellä seistessään minua, jota leikkausta ennen oli lukuisat kerrat ottanut verinäytteitä ja tiesi ja tunsi minun kuntoni. Näin jälikäteen on kiva muistella sellaisia tilanteita.
Tultuani laboratoriosta tapasin erään munuaisiirron saaneen potilastutun, jota en ollut tavannut varmaan yli kymmeneen vuoteen. Kävimme yhdessä kahvilla ja odottelin ultraäänikuvaukseen menoa.
Sitten aika läheni varattua kuvausaikaa, joten tallustin sisätautipolin kerrokseen röntgeniin, kun keskusröntgen oli suljettu remontin vuoksi.
Luukulla sitten jäin hetken äimän käkenä miettimään, kun osastonavustaja sanoi luukun toisessa päässä, että ei ole lähetettä. Hetken jo pelkäsin, että minulla on aina yhtä huono tuuri. Tuleekohan tästä samankaltainen juttu kun siitä Hesarin tilausjutustakin? Sanoin, että olen saanut varatun ajan postitse ja ensi viikolla on munaislääkärin eli nefrologin vastaanotto. Hän kyllä sanoi hyvin ymmärtävänsä sen, mutta lähetettä heille ei ole saapunut. Soitto sisätautipolille ja sieltä sitten lähettivät sähköisesti sen lähetteen sinne rötgeniin. Onneksi sentään ei ollut sellaisesta asiasta kyse, että en olisikaan päässyt sinne kuvaukseen, kun joku ei ole huomannut toimittaa lähetettä. Luulempa, että se yläkerran keskusröntgenin remontti taas jotenkin sotki tätä systeemiä. Ultraäänitutkimuksessa ei todellakaan mennyt kauan aikaa, eikä tehnyt minkään verran edes kipeätäkään....helppo nakki.
Matkalla kotia kohti tapasin tyttären lapsineen kaupungissa. Yhdessä suuntasimme kulkumme kohti kummityttäreni  Mimmin  9-vuotissynttäreitä. Siellä oli ilo ylimmillään ja sukua ja kavereita koolla. Illalla vielä päätimme lähteä keilaamaan pitkästä aikaa. Oli ihan kivaa taas harjoitella ja kohtalaisesti onnistikin....näillä taidoilla. Huomenna täytyykin mennä  leikkuuttamaan kevät hiukset, kun lauantaina vietetään potilasyhdistyksen 40-vuotisjuhlataivalta Finlandiatalossa Sanna Pietiäisen konserttia kuunnellessa, huomion osoituksia seuratessa sekä isä-Mitron juhlapuhetta kuunnellessa. Päälle päätteeksi on luvassa juhlakahvit sekä juhlaillallinen sekä tanssin taikaa. Päivälle tulee kyllä pituutta yli työpäivän verran, mutta eiköhän sitä aina juhlia jaksa?

Tänään oli neljäs päivä kun päänupissa viiraa. Sitä sähköiskumaista tuikkimista. Olinhan jo kuullut maksakirurgilta, että se on todennäköisesti jotain hermosärkyä. Olettavasti kolmoishermosärkyä. Saattaa johtua siis viruksesta eli tuosta Herpeksestä. Olen kuullostellut tätä päänuppiani...missä tuntuu...miltä tuntuu. Korvan seutuvilla iskuja, päässä tunnottumuutta ja kutiaa sekä muuamia pieniä näppylöitä. Eilen yritin soitella terveyskeskukseen, mutta muutamaa minuuttia yli sen virallisen soittoajan. Kukaan ei vastnnut. Jätin asian tälle päivälle.

Laitoin aamulla kellon soimaan kahdeksaksi. Meilahden sairaalan poliklinikkamme kanslia on siitä hölmö paikka, että sinne saa soittaa vain klo 8-9 välisellä ajalla. Muina aikoina ei yhdistetä. Siis pitää olla aamulla skarppina soittamassa tiettynä aikana, jos mielii esittää asiansa hoitajalle. Kello oli reilusti vaille tuon raja-ajan, kun soitin suoraan numeroon. Luurista kuului vain..tuut, tuut, tuut....
Päätin soittaa sitten keskuksen kautta. "Keskussairaala, kaikki vaihteemme ovat varattuja...olkaa hyvä ja odottakaa hetkinen". Sama toistui useamman kerran. Alkoi jo hermostuttaa, että siihenkö se soittoaika hupenee. Välillä ääni vastasi uudelleen: " Olkaa hyvä ja odottakaa....vielä hetki, olkaa hyvä...."
Loppujen lopuksi joku vastasikin. Kysyin, että onkohan puhelinnumero muuttunut, kun kukaan ei vastannut soittoaikana. Kuulin ettei olisi, sillä on henkilökuntapula ja kaikki soitot eivät siksi pääse perille. Harmistuttavaa...soittoaikanakaan ei voida vastata kaikkiin puheluihin...vain tunti päivässä soittoaikaa ja muuten ei lääkäreitä voi tavoittaa. Ei suoraan sittenkään. Siinäkin mielessä Kirurginen sairaala on ykköspaikka. Siellä saa hoitavan lääkärin yleensä kiinni jos soittamalla suoraan keskukseen ja pyytämällä tietyn lääkärin hakuun. Ovat ystävällisinä neuvomaan, vaikka olisivat kuinka kiireisiä tai pahassa paikassa. Siellä tuntee olevansa potilas...Meilahti on liian iso sairaala ja sinne pieni ihminen hukkuu numerona kaiken muun joukkoon.
Hoitaja kyseli tarkkaan oireitani ja lupasi tilata paperini arkisosta. Muutaman tunnin päästä soittikin ja kertoi keskustelleensa hoitavan lääkärin kanssa. Hän oli sitä mieltä, että asia ei kuulu heille, vaan minun on syytä ottaa yhteys terveyskeskukseen ja tarvittaessa sieltä sitten lähettävät keskussairaalaan. No, eihän siinä sitten mitään muuta kuin odotella milloin kello on  12:30 ja soittoaikaa olisi taas tunti terveydenhoitajalle. Soitin hieman vaille yksi ja äänite kertoi hoitajan olleen koko päivän koulutuksessa ja olevan taas seuraavana päivänä tavattavissa. Se siis siitä terveydenhoidosta tältä päivältä. Toki olisi voinut soittaa toiselle vieraalle terveydenhoitajalle, mutta enää en viitsinyt asioita mutkistaa eli jätän soiton seuraavaan päivään. Katsotaan sitten viitsinkö soittaa vai onko tilanne muuttunut. Tokkopa niitä aikoja on muutamaan viikkoon ainakaan tarjolla.


Tuut...tuut...olkaa hyvä ja odottakaa, vielä hetki olkaa hyvä...

Tästä ovesta on tullut käveltyä ulos ja sisään lukuisia kertoja...varmaan satoja. Tänään pääsin aamusella ihan privaattikyydillä suoraan ovelle asti. Tosin se oli aivan ruhtinaalista, sillä olo oli aamusta niin hutera, että olisin voinut kuviella horjahtavani jonnekin matkan varrelle, jos junakyydillä olisin lähtenyt yrittämään. Pääsin hyvissä ajoin laboratorioon aamulla jo ennen virallista labran aukioloaikaa. Sitten oli jo kahviossakin ennen sen avautumista. Kirralla kun kahvion väkikin tuntee "vakiasiakkaat", niin pääsin heti jo kahvikupin ääreen. Siinä yritin norkoilla lähes yhdeksään, ennen kuin viitsin lähteä ostosreissulle, sillä kaupat aukeavat aikaisintaan silloin ja mitä sitä keskustassa tekee työhönmenijöiden jaloissa pyörimäässä turhan panttina. Ostos reissu otti kyllä koville, sillä puolikuntoisena ja verenpaineen heittelyiden johdosta, tuollainenkin matka on raskas. Kun sitten runsaan kolmen tunnin shoppailureissun päätteeksi palasin takaisin lähtöpaikkaan, niin ulko-ovella oli yllätys. Näin monivuotisen siirtotutun, jota olen viimeksi nähnyt varmaan viisi vuotta sitten. Oli ilo tavata. Hänen miehensä kyseli, että jospa lähtisin heidän kanssaan vähän autoajelulle katsastamaan Helsingin rannikkoa. Tosin minulla oli tunti aikaa vastaanotolle ja niin päätettiin lähteä. Tunti kului rattoisasti ja oiken mukavissa merkeissä. Palauttivat minut takaisin sairaalaan sopivasti ennen vastaanottoaikaani. Polilla tapasin useita ennestään tuttuja ja aika sielläkin meni mukavasti vaihtaen kuulumisia. Lääkäri oli kyllä tunnin myöhässä. Tosin polilla oli useita lääkäreitä ja yllätyin kun näin pitkästä aikaa proffamme, joka harvoin enää sattuu olemaan polilla. Minua onnisti...pääsin itse ihanan proffan vastaanotolle. Mieltä ylentävää oli myös kuulla kiitoksia sekä proffalta, että Transplantaatiokordinaattorilta, kuinka olin kirjoittanut Hesariin hyvän kommentin. Tällaisen positiiviset kommentit ovat aina sairaalan etu ja tuottavat myös uusia elinluovuttajia.
Vastaanotto men mutkattomasti. Paperini käytiin läpi äärettömän tarkaan ja lääkitystäni puitiin vielä uudelleen. Nyt sain luvan pienentää ennestää vielä entistä hyljinnänestolääkistystäni eli sitä, jota olen syönyt jo 16 vuotta. Lääkeaineesta otetaan pitoisuuksia aina labrakäynneillä ja sitä pitäisi olla elimistössä tietty määrä. Nyt kuitenkin proffa uskalsi vähentää sitä sen verran reilusti, että sanoi minun sillä selvinneen. Lisäksi olin ostanut reumalääkärin kehoituksta syksyllä Glugosamiinia, mutta en ollut uskaltanut sitä aloitta, sillä kukaan ei osannut sanoa aiemmin, haittako se jotenkin näiden hyljintällääkkeiden imeytymistä. Nyt proffa huomio, että minulle oli määrätty sitä lääkettä ja kehoitti olla käyttämättä, sillä sen lääkkeen vaikutukssta ei ole tutkittua tietoa. Näin minäkin arvelin ja hyvä, etten ole sitä käyttänyt. Tosin tuli turhaan ostettua. Lääkkeidn kanssa pitää olla äärimmäisen tarkka eli mitenkä ne soveltuvat keskenään. Nyt sitten odottelen Munuaispolille pääsyä. Tosin kalium oli normaalitason rajoilla, mutta ehkä se saattaa heitellä. Näin tänään, mutta miten on jatkossa. Lisäksi ihmettelin, että hemoglobiini oli vain 115, kun yleensä mulla se on ollut 130-140. Ehkä se uusi hyljintälääkekin saattaa vaikuttaa. Vielä ulkopuolella vastaanottoa treffasin tämän potilastoverini, jonka kanssa käytiin ajellulla. Napsittiin kuvia muistoksi ja sitten hän jäin proffan käsittelyyn ja mnä suuntasin kohti raitiovaunupysäkkiä.



Kirran käytävät ovat muuten ihanan valoisia ja kodikkaita. Täällä sairaalassa tunnen olevani kuin toisessa kodissa. Sinne on kaikesta huolimatta kiva aina mennä. Käytävillä tapaa tuttuja hoitajia ja lääkäreitä sekä potilaita. Ei tunne olevansa joku sosiaaliturvatunnus vaan sinulla on nimi, jolla sinut tunnetaan ja jopa sinutellaan. Tutut hoitajat jopa halaavat nähdessään monesti. Siellä tuntee olevansa välillä ikään kuin terve. Niinpä naureskelimmekin tuon tuttuni kanssa, että mitäs me terveet ihmiset täällä oikein tehdään? Nyt ei sitten tarvitse sinnekään Maksapolille mennä kuin vuoden päästä, ellei tule jotain ongelmia. Tosin sisätautipolilta odotellaan sitä kutsua.

Tänäänkin vielä olo oli hyvin flunssainen. Aamusella en pitänyt mitään kiirettä ylösnousemisella...välillä luin lukematta jääneitä lehtiä ja jatkoin sitten uniani. Vihdoin ja viimein nousin ylösä, kun 80-vuotias potilastoverini soitteli. Hän kertoi juhlineensa viikonlopulla synttäreitään. Minä en tiennyt juhlista mitään...hieman harmitti, kun en siten ollut tietoinen, enkä laittanut hänelle korttia tai muistanut muuten. Asia pitänee vielä korjata. Ajattelionkin, että jos ihmiselle tehdään maksansiirto 67-vuotiaana ja joku sanoo, että hänellä on vähän liika ikää...vaikka eivät vanhaksi haukkuneetkaan. Siirto tehtiin kuitenkin silloin ja nyt sama ihminen täytti 80-vuotta. Todella kannattavaa...ajatella kuinka kauan saanut jatkoaikaa lähtöiästänsä huolimatta. Viikonloppuna siis todellakin hänen kannatti juhlia. Ajattelinkin, että pitäisi kai hieman ryhdistäytyä ja jospa ehtisi tehdä hänelle viikonlopuksi Salomonin solmuhuivin.

Viikonloppuna, lauantaina, olemme menossa heidän kanssaan toisen potilastoverini miehen hautajaisiin Porvooseen. Olen näinä päivinä paljon miettinyt elämän rajallisuustta ja sitä miten yllättävästi täältä voi joutua lähtemään. Syksyllä olimme Ylläksellä ja tämä ystäväni miehineen oli mukana. Silloin ihmettelin niin hiljaista ja huonovointista miestä....reissun jälkeen selvisi syy...syöpä. Nyt häntä ei enää ole. Usein ajattelee, että me siirron saaneet ketkuttelemme täällä aikamme ja sitten tulee päivä, jolloin emme enää jaksa. Harvoin tulee ajatelleeksi, että ne terveemmät puolisot voivatkin sairastua ja joutua poistumaan ennen meitä täältä maan päältä.  Eilen sain kortin edesmenneen ystäväni Eijan mieheltä. Eijan saatoimme viimeiselle matkalleen viime vuoden puolella ja nyt on Porvoossa edessä sairaalaystäväni puolison viimeinen matka. Yleensä tässä potilasyheisössä onkin se pelko, että ympärillä olevia ihmisiä poistuu joskus jopa aika tiheäänkin tahtiin.  Montakohan ystävää olen näiden 16 vuoden sisällä saattanut hautaan, jotka ovat tätä kautta tutuiksi tulleet.

Viikonloppuna katsoin Estonia-dokumenttia Tv:stä. Tuli mieleeni aika sairaalassa, jolloin näin tv:stä tuon kauhujen yön. Itse olin toipumassa toisesta maksansiirtoleikkauksestani ja mietin kuinka rajallista ihmisen elämä on....Toisille annetaan mahdollisuus ja toisilla sitä ei ole. Tuntui kauhealta kuunnella mukana olleiden kahden henkilön kertomusta selviytymisestään ja pintapelastajien kertomuksia.

Kukkavihko lauantain hautajaisiin on tilattu....valkoisia liljoja, valkoisia ruusuja ja sinisiä callonian kukkia. Monta kivaa muistoa jäi mieleen tästä tuttavapariskunnan miehstä, jonka olen saanut tuntea jo 12 vuoden ajan. Elämä antaa ja elämä ottaa...ei sille mitään mahda...vaikka aina se tuntuu niin vaikealta.

* *  *  *  *  *
ATC-KORTTEJA

Maiju sai houkuteltua minut tänään mukaan Nukkeäiti atc-vaihtoon. Olen sitä toitottanut, ettei minulla aikaa ole moiseen, enkä niistä ymmärrä mitään. Sujuvasti olen muiden kortteja katsellut, mutta en minä niihin höynäytetyksi tule. Nyt piti siis saada  yksi osallistuja mukaan...minä täällä toimettomana sairstelen. No, jospa Maiju tulisi hieman opastamaan...ehkäpä sitten. Näin hän lupasi ja niin me teimme muutaman tunnin ajan niitä kortteja. Toivottavasti ei mennyt ihan pieleen. Vielä hetki....kunnes kortit ovat lähetetty eteenpäin ja sitten vasta on aika paljastaa mistä kaikki alkoi.

Aamulla aikaisin menen Kirralle laboratoriokokeisiin ja vastaanotolle puolen päivän jälkeen. Kuntosali saa jäädä tältä erää, kun on vielä tuo flunssa päällä. Jospa jaksaisin poiketa luppoajalla Sinellissä ostamassa maanantain Uumun askartelukerhoa varten hieman tykötarpeita. Ajattelin, että voitaisiin tehdä Maijun ja Taavan mallin mukaan keväisiä paperikukkia. Olen ostanut jo grillitikkuja ja valkoisia kukan terälehtiä sekä kukkateippiä. Muita tykötarpeita pitänee vielä etsiksellä Sinellistä ja rautalankaakin tarvittaisiin ja maalarinteippiä. Eiköhän me jotain kukkia saada aikaiseksi. Kevättä kohti mennään. Sunnuntaina olisi mentävä lipasvahdiksi Eduskuntavaaliäänestykseen. Jos kuitenkin olen tautinen, niin pitänee perua se, sillä yleensä lipasvahdit istuvat ovensuussa kaikkein vetoisemmassa paikassa ja mitään lisäongelmia en kyllä tähän hätään halua tieten tahtoen hakea.

Huomisen polikäynnin jälkeen taas saatan olla tuuman verran viisaampi.

Aamusella taas nokka kohti Kirraa ja jalkahoitajalle. Jalat tuli hoidettua. Ongelmana on ollut varpaiden kynnet, jotka lääkityksestä johtuen kasvavat hoitamattomina ihon sisään ja aiheuttavat siten tulehduksia. Itse kun niitä ei pääse kaivelemaan eikä hoitamaan, ja eipä kannatakkaan kaivella, ettei tule uusia ongelmia. Kirralla tapaa aina tuttuja eli siitä ihme paikka. Muutama potilastuttu pääkaupunkiseudulta tuli vastaan ja aina jää siten suustaan kiinni. Olin jo menossa kohti poliklinikkaa, kun tutun näköinen mies käveli ulko-oven tuntumassa vastaan. Katseemme kohtasivat ja kuljimme toistemme ohi, kun vilkaisin taakseni...hänkin vilkaisi. Samalla hän kääntyi kohti ja yht'äkkiä tajusin, että hän oli kauempaa kontrolliin tulleen siirtoystäväni puoliso. Käväisin osastolla tapaamassa tätä ystävääni. Takaisin tullessani tapasin toisen tutun kahviossa ja taas jäin jutustelemaan. Näitä potilastuttavuuksia on kerääntynyt vuosien aikaan aika paljon ja siten harvoin voi olla sairaalassa käydessään keneenkään tuttuun törmäämättä. Pian huomasinkin kellon olevan 12 eli minullahan piti olla silloin poliaika. Nopeasti riensin kohti ilmoittautumisluukkua ja polin aulaan. Siellä oli letka potilaita odottelemassa  ja taas tuli tuttu mies. Aikaakin kului lähes tunti, ennen kuin hoitaja tuli mittaamaan verenpaineen, joka huiteli ylälukemissa. Sanoinkin, ettei pidä paikkaansa...on lääkäriverenpainetta, sillä viime aikoina on paineet olleet pikemminkin alakantissa kuin liian korkeat. Pääsinpä vastaanotollekin...hieman myöhässä. Lääkäri on tuntematon, nuorikin...joku kiertävä lääkäri. Onneksi he eivät yksin päätä potilaan hoidosta, vaan keskustelevat kokouksessa jokaisesta ja miettivät tiimissä mitä tehdään. Lääkäri soitti leikkaussalissa oleville kollegoilleen, että olisi kyse potilaan lääkityksestä. Niinpä hän meni välillä käymään leikkaussalilla ja palasi takaisin. Ongelmana oli kohonnut kaaliumarvoni sekä munuaisarvot. Todennäköisesti kaaliumarvoni oli kohollla munuaisten vajaatoiminnan vuoksi. Syksyllä jo gastropolilla huolestuivat kohonneesta kaliumista ja lähettivät uusintakokeisiin. Vaihtoivat verenpainelääkkeitäni sen vuoksi. Edelleenkin on siis kalium koholla, joten ei johdukaan kai sitten verenpainelääkkeistä vaan munuaisista. Nyt sain lähetteen nefrologille. Sieltä tulee jossain vaiheessa kutsu sinne polille ja katsotaan mitä siellä tuumaavat. Kirran polilla vaihtoivat hyljinnänestolääkitystäni uudempaan, vähemmän munuaisia rasittavaan lääkkeeseen. Parin viikon päästä uusintakokeisiin ja vastaanototlle. Saas nähdä sitten. Täällä kerrottiin jotain tuosta korkeasta kaliumista, joten sitä ei voi ruoassa paljoakaan säädellä vaan johtunee munuaissairaudesta.

Hieman tietenkin ajattelututtaa, että toivottavasti ei ole mitään vakavampaa. Ei olisi mitenkään ilahduttavaa alkaa potemaan keiken jälkeen munuaisvaivoja. Välillä tämä on tällaista matalalentoa. Pitänee ehkä sitten paneutua ruokavalioon, jos muu ei auta. Se merkitsee kai sitten kaaliumarajoitusta, mahdollisesti myös proteiinirajoitustakin. Ei jaksaisi nyt päätä vielä vaivata näillä ajatuksilla. Ehkä jonkun viikon päästä olen piirun verran viisaampi.



Tämän ruokavalio-oppaan olen ostanut kaiken varlle Munuais- ja maksaliitosta. Täytynee varmaan tutustua siihen paremmin, sillä kirjassa on tarkkaan laskettu annoksessa olevat natrium-, kaalium-, proteiini- ja fosforimäärät. Munuaistaudeissa voi näiden kanssa olla rajoituksia. Täytynee tutkailla sivulla olevaa ravitsemusterapeutin suositusta munuaissairaan ruokavaliosta.

Aamusella heräsin ikään kuin töihin lähtijät konsanaan. Oli ehdittävä Kirralle laboratorioon jokseenkin kahdeksaksi. Aamutohinassa otin mukaan kokouspaperit, kuntosalivehkeet ja arvokkaan "lastin" labraan vietäväksi. Siinä oli nestettä 24 tunnin ajalta. Pyrhälsin ulos...päiväkodin pihan poikki...omakotitaloaluuelle, kunnes muistin...lääkkeet! Ne elintärkeät sellaiset, joita ei saa ottaa ennen labraan menoa, mutta pitää muistaa ottaa aina aamuin illoin. Oli pakko palata takaisin, vaikka tunsin olevani jo muutenkin hieman myöhässä lähdöstä. Nopeasti lajittelin "päivän pakolliset" pillerirasiaani ja menoksi. Hieman jo mielessäni hymyilytti, että tällainen hömsäntuusa voi unohtaa vaikka kassinsa "lasteineen" asemalaitrurille tai junaan. Onneksi kassi pysyi koko ajan matkassa. Ehdin jopa labraan siten, että vain yksi potilas odotti vuoroaan. Hetken päästä niitä olikin jälkeeni kasapäin. Tulin tismalleen sopivaan aikaan. Muutama potilastuttukin oli samaan aikaan liikkeellä. Siinä morjestettiin ja rupateltiin, kunnes lähdin matkaan. Kävelin muutaman ratikkapysäkin matkan ja käväisin LKA:n kirpparilla, mutta mitään en ostanut. Sitten ratikalla kohti Munuais- ja maksaliittoa, jossa oli kauden ensimäinen vertaitukityöryhmän kokous. Uusi työryhmä ja muutama vanha valittuna jatkoon. Niinhän se taas kävi, että olen seuraavat kaksi vuotta edelleen jaoston puheenjohtajana. Ihan sitoutunut hommaan...kirjaimellisesti. Paljon oli asiaa ja kokous kesti neljä ja puoli tuntia. Eipä ollut enää mahdollisuutta lähteä kuntosalille, sillä se oli jo alkanut aikoja sitten ja pian päättymässäkin. Tuli vain siis tuuletettua kuntosalivehkeitä. Junalla kotiin ja pian taas muihin hommiin.

Iltasella piti siis nuo blogiarvonnatkin suorittaa ja siinä sivussa tehdä ruokaakin. Näin on päivä taas pulkassa. Huomenna on taas jännittävä päivä. Vuosikontrolli, joka on kerran vuodessa Kirralla..aina yhtä jännittävää...Onhan kaikki kunnossa, toivotaan niin. Ennen lääkärin vastaanottoa on jakojenhoitajalle aika. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ehtiiköhän sitä huomenissa kuntosalille. Se nähdään sitten.

Aamulla päivällä matkasin kohti Kirurgista sairaalaa, jossa ensin minulla oli jalkojenhoitajan vastaanottoaika. Käyn säännöllisesti siellä, sillä syömäni hyljinnänestolääkkeet aiheuttavat minulle ongelmia varpaiden kynsissä. Lähinnä pottuvarpaiden kynnet kasvavat ikävästi sisäänpäin eli kääntyvät kasvaessaan ihon alle ja siten tulehtuvat ellei niitä hoideta ja leikata oikein. Itse niitä on hieman hankala lyhennellä ja varsinkin jos kynnen mutka on päässyt työntymään ihon alle, niin ei sovi itse niitä sieltä kaivella, jotta ei saisi ikäviä tulehduksia. Tämän vastaanoton jälkeen minulla oli viimein aika Reumapolille. Keväästä asti olenkin jo miettinyt reumafaktorin nousua (yli 270). Maaliskuulla pyysin otattamaan tuon kokeen Kirralla ja maksalääkäri ei osannut sitä kommentoida, joten Meilahdessa sitten gastrolääkäriltä sitä kyselin. Toukokuussa otettiin uusintanäyte, joka oli edelleen yli 200. Vielä elokuussa otettiin kontrollinäyte ja edelleen oli yli 200, joten sain lähtetteen Kirran reumapolille. Näin puolenvuoden odottelun jälkeen pääsin poliklinikalle, jossa lääkäri totesi muiden reumavasta-aineiden olevan normaalit. Siis minulla ei voi siten olla reumaa...toki en yhtään uutta diagoosia tosin olisi enää kaivannutkaan. Lääkäri tarkasti nivelet käsistä ja jaloista ja totesi, että kyse on näköjään nivelrikosta. Sain reseptin Glucosaminia, jos haluan ostaa sitä. Sen tarkoitus on parantaa nivelrustoa ja on tarkoitettu lievien tai keskivaikeiden nivelrikkojen hoitoon.
Positiivista Reumapolilla käynnissä oli reumahoitaja. Vastaanoton jälkeen palasin hoitajan huoneeseen. Sanoin, että kävin ekaa kertaa reumapolilla ja todennäköisesti viimeistäkin kertaa. Hoitaja kyseli kuka olen ja mikä potilas. Kuultuani kertomustani hän ensinnäkin kaivoi hyllyltä tietoa nivelrikosta ja kertoi myös mitä laboratoriotulosteen vastaukset tarkoittavat. Lisäksi hän kyseli miten selviän kotiaskareissa, ketä minua auttaa ja niin edelleen. Olin ihmeissäni, sillä millään muulla poliklinikalla ei ole potilasta opastettu näin perusteellisesti ja kyselty jaksamisia. Tämä näyttää olevan sitä ns. ensitietoa. Maksansiirtoleikkauksien jälkeen sain ns. ensitietoa vasta kolmannen leikkaukseni jälkeen. Sitäkin piti vaatia itselleen. Olettivat, että tiedän jo kaiken, kun olen kolme kertaa leikattu. Tosiasia oli, että koska olin pitkiä aikoja sairaalassa, niin olettivat minun kuulleen kotihoito-ohjeet moneen kertaan kun muita potilaita oli kotiutettu ja  heille kerrottu. Oikeasti tiesin vasta kolmannen siirron jälkeen, että lääkeaine pitoisuus on otettava 12 tuntia lääkkeen oton jälkeen, eikä miten sattuu. Kun illalla ottaa lääkkeensä klo 23, niin aamupäivällä laboratorionäytteet pitää ottaa silloin klo 11, eikä klo 8 aikoihin. Tärkeää tietoa kotiutettavalle potilaalle. Sääntöjen mukaanhan sairaaloiden pitäisi järjestää ensitietoa potilailleen.



Tiistaina jälleen kiiruhdan kuntosalilta suoraan pikaisesti toiselle puolen kaupunkia Korvaklinikalle huuliolukukurssille, jota kestää vielä joulukuulle. Viime viikolla ei ollutkaan kurssia ja edellisellä viikolla olin siellä Kuhmoisissa kuulokuntoutuksessa.
Perjantaina sitten on Meilahden gastropoliklinikan vastaanotto eli määräaikaiskontrolli, jossa näkee mitenkä maksa ja munuaiset jaksavat. Toivon mukaan mitään uutta ei ole imennyt. Tämä viikko on näköjään aika vilkasta eli käyntejä eri poliklinikoilla. Hyvähän se on kun terveydestä pidetään huolta. Sitten on kontrolloitu reuma-arvot, sisäelimet sekä varpaat ja kuulo, elikä melkein päästä varpaisiin. Joulukuun alussa sitten Hammasklinikalle hammaskiven poistoon, niin sitten tulee ainakin päästä varpaisiin. Tällaista se elämä on....tuntuu kuin olisi ammatiltaan potilas.