Kirjoittaja
![[ KUVA ]](http://vuodatus.net/scripts/userpic.php?id=5188) Kuvaus Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti.
Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella!
KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT!
Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin.
Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
|
19.02.2008 - 22:52
Savisuti haastoi minut Teija-Tiinan aloittamalla haasteella kertomaan, millaiset taulut saavat minut lumoutumaan. Olen ehkä sen verran tavallisen taiteen ystävä, että kuvan pitää esittää jotain oikeaa kuvaa. Pidän paljon luontoaiheisista tauluista. Kuten tässä oman olohuoneeni seinällä olevasta isota taulusta, joka löytyi kirpputorilta ja taiteilijasta ei sen kummemmin ole tietoa eli taulussa lukee E. Harpman (tai E. Hardman, kun on tikkukirjaimilla kirjoitettu, niin ei voi olla ihan varma).  En tiedä mitä paikkaa tämä taulu kuvaa, mutta se on jotenkin rauhoittavan oloinen. Lisäksi meillä on muutama muu luontoaiheinen taulu, mutta ne ovat vanhempia ja niissä myös samankaltainen tyyli. Itse en osaa maalata tällaisia luonnollisen näköisiä tauluja. Omat värini ovat vähän räväkämmät, vaikka olenkin luonteeltani sellainen pastellin ystävä. En myöskään osaa maalata öljyväreillä, vaan akryyli on mielestäni helpompaa ja aina voi sotata päälle, jos lopputulos ei miellytä. Itse maalailen lähinnä vain omaksi ilokseni.  Toki vanhat taiteen tekijät lumoavat ja enkelitaulut ovat hienoja. Monissa vanhoissa kirkoissa on mahtavia seinämaalauksia ja alttaritauluja, jotka kyllä enemmän lumoavat, kuin mitään sanomattoman näköiset alttaritaulut. Haastan Anni-Fannin kertomaan millainen taulu lumoaa hänet? Ps, Juhla-arvontaan aikaa 25.2.2008 ja osallistua voi täällä.
02.01.2008 - 19:07
Tämän kauniin ja puhuttavan tekstiviestin sain kännykkääni ystävältäni Tupulta ja oli pakko laittaa se myös teidän ajateltavaksenne: Uusi vuosi edessämme kuin avautuva kirja. Emme tunne tarinaa, emme tunne juonta. Vain lukemalla/kirjoittamalla sivu sivulta, vain elämällä päivä päivältä tarina vie meitä mukanaan kohti uusia seikkailuja ja tunnemyrskyjä, yllätyksiin , iloihin ja haasteisiin, alati vaihtuviin kuin itse elämäkin vie seikkailuihin, joista emme tiedä edes itsekään olemmeko valmiita niihin, mutta sitä ei koskaan tulla kysymäänkään meiltä, on vain otettava vastaan ja yrittää olla.

30.12.2007 - 14:31
Auringonkukkametsän blogista nappasin tämän äänestyksen ja käykää tekin äänestämässä omia suosikkejanne: Sanoma Ihmiskunnalle -blogin Petja Jäppisellä on käytössään Keskustiedustelupalvelun resurssit, joten hän päätti laittaa pystyyn äänestyksen vuoden 2007 blogeista. Äänestys on avoin kaikille. Sarjoja on kaikkiaan yhdeksän: - Vuoden ammattilaisblogi. Ammattilaisblogina voidaan pitää blogia, jonka ylläpito on viestinnän ammattilainen, tai blogin sisällön voidaan katsoa liittyvän jollakin tavoin blogin ylläpitäjän työhön.
- Vuoden kulttuuriblogi on sisällöltään kulttuurielämään oleellisesti, mutta laajasti, liittyvä.
- Vuoden paras ryhmäblogi on useamman henkilön yhteisblogi
- Vuoden paras yritysblogi on tarkoittaa yrityksen saitilla olevaa ja sen toimintaan liittyvää blogia
- Vuoden paras muotiblogi esittelee muotia, vaatteita tai yleisiä tyylikysymyksiä käsittelevää blogia.
- Vuodan paras asiablogi. Tähän sarjaan kuuluvat asia- ja hyödyllisyyspainotteiset blogit.
- Vuoden paras käsityöblogi. Tämä käsittää niin perinteiset käsityöblogit, kuin askartelun ja muut käsillä tekemisen harrasteblogit.
- Vuoden paras sosiaalinen blogi. Tähän voitte äänestää mielestänne vuoden yhteisöllisintä, kommenttiystävällisintä tai muutoin mielestänne sosiaalisinta blogi.
- sekä tietysti vuoden paras blogi.
Yhteystietonsa jättäneiden äänestäneiden kesken arvotaan kahden hengen leffalippupaketteja. Äänestys löytyy Keskustiedustelupalvelun sivuilta -tuolta. Äänestys loppuu 5.1.2007 ja tulokset julkaistaan viikkoa myöhemmin Sanoma Ihmiskunnalle -blogissa, Keskustiedustelupalvelun ja Doredo Intermedian sivuilla. Niiden äänestäneiden, jotka eivät halua tietoa muista kisoista, tiedot hävitetään arvonnan jälkeen.
15.11.2007 - 14:36
Nappasin Hallattaren blogista tämän haasteen:  Minä nappasin kaksi kuvaa, kun meillä on läpitalon huoneisto, joten oli vaika valita kummalta puolelta nappaan. En viitsinyt ihan naapurin "nakkikastikkeita" kuvata, joten suuntasin hieman viistoon. "Sinut, joka juuri tätä luet, on haastettu! Ota kamera käteesi ja mene lähimmän ikkunan luokse ja nappaa kuva!"
11.09.2007 - 15:39
Sain Rebekkalta haasteen. Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä. 
Vastaus (kuten kuvastakin näkyy): Minulla on tällä hetkellä päälläni pinkinlilahtava t-paita, jossa on kirjottuja kukkia samalla värillä ja somisteena siinä on helmiäishohtoisia helmiä. Ylläni on vaaleanpunaiset farkut ja jaloissa vaalenpunaiset urheilusukat. Äsken juuri heitin tuolin selustalle flleesetakin, joka on saman värinen kuin t-paitani. Sormukset ovat jossain lootassa, kun yleensä en niitä tule pitäneeksi arkitouhuissani. Kädessä on koristeellinen kultadupleekello ja Kalevalan talonsydän rannekoru. Silmälasini ovat viininpunertavat ja niiden sisäpuoli on vaalenpunainen. Alusvaatteet eivät kylläkään ole vaaleanpunaisia, vaan valkoisia. :)
Haastan edelleen: Jantan, MarLin, Tellu- Tellervon , Titin ja Meemun.
09.08.2007 - 02:28
Marsu haastoi edelleen lukijansa tähän tilkkuhaasteeseen ja nappasin siitä kiinni. Täytyy kokeilla...jospa sitä jokusen tilkun saisi aikaisiksi. "Pienistä vesistä syntyy valtameriä". Edit-täti lisää: Tilkut toimitetaan pääsääntöisti Akalle, joka on ideoinut tämän haasteen. Lue lisää hänen blogistaan. Akalle informoidaan myös tehtyjen tilkkujen määrästä. Tämän tilkkujen yö-haasteen jälkeenkin siis tilkkuja otetaan vastaan eli keräys on jatkuja...lisää tietoa sieltä Akan blogista.
Syyskuussa järjestetään Tilkkujen yö ja siihen liittyen haastan kaikki blogini lukijat tekemään vaakatilkkuja/-tilkun. Jokainen tilkku on lisänä peitoissa Aikaa on siis 22.9.2007 asti (toki niitä tilkkuja tarvitaan tämänkin jälkeen) Tästä voit lukea lisää vaakatilkusta ja miten ja mihin niitä käytetään.

Mikäli et pääse Tilkkujen yöhön, voi tehdyt tilkut toimittaa jollekin Vaaka ry:ssä toimivalle henkilölle tai vaikka Marsulle, niin hän kyllä järjestän ne eteenpäin. Lisätietoja tästä Helsingin Tilkkujen yöstä löytyy Akan blogista. P.S. jos tykkäät mieluummin virkata niin sekin sopii, virkkaat vain sopivasta langasta tuon 20 x 20 cm tilkun :-) Ei tehdä hyvää asiaa liian hankalaksi.
07.08.2007 - 22:48
Sain Nasulta uuden yllärin. Olen aivan hämmilläni, että toinen Rokin' girl Blogger-tunnustus tulee jo toisena peräkkäisenä päivänä. Kiitos Nasulle tästä huomion osoituksesta. Sain toisen jaetuista napeista, perusteluna: ...toinen menee Tarjuskalle blogi ystävälle jonka kanssa vaihdetaan sana pari silloin tällöin.

Tällä kertaa en jaa lisää näitä Rokin' Girl Bloggerin tunnustuksia, mutta ottakoon ken haluaa lukijoistani. Kaikki olette tunnustuksen arvoisia. Laitetaan hyvä vielä kiertämään. Seuralehdessä on kilpailu, jossa haetaan sankareita: Anna hyvän teon näkyä - anna sankarisi ilmi. Onko kohdallesi osunut hyvä teko? Odottamaton auttaja, pyyteetön hyväntekijä, ihminen, joka on enemmän kuin laulun arvoinen? Kerro sankaritarinasi täällä. Valitsemme puhuttelevimmat teot ja koskettavimmat tarinat, joista kirjoitamme artikkelisarjan Seuraan. Ystäväni on kirjoittanut oman ehdotuksensa, jossa ehdottaa sankariksi Heikkiä. Yhdyn täydestä sydämestä samaan ehdotukseen. Nämä henkilöt tekevät pyytteettömästi arvokasta työtä, johon heittäytyvät koko sydämellään. Kirurgiryhmä on laulun arvoinen.
Tässä ystäväni perustelut: Heikki kirurgiryhmä KIRURGINEN SAIRAALA Minulle tehtiin maksan elinsiirto kymmenen vuotta sitten ja sain siten jatkoajan elämälleni.Olen kiitollinen kaikille kirugisen sairaalan elinsiirrosta vastaaville elämästäni kuten Heikki ja Krister ym
Annatko sinäkin äänesi Heikille ja kirurgiryhmälle. Häntä voit käydä äänestämässä täällä. Ehdotus on tällä hetkellä 3.sijalla. Kiitos äänistänne!
"Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan. Me ollaan sankareita elämän....ihan jokainen."
22.05.2007 - 22:46
Moneen päivään ei ole tullut kovinkaan pajon kommentoitua ja surffattua toisen blogeissa. Tasalubongauksia ja arpajaisia on tullut tahattomasti missattua. Tänään Jaana kävi vihjaamassa omasta leikkimielisestä valokuvauskilpailustaan, johon ehtii vielä osallistua ja kuvia voi käydä myös äänestämässä sivustolla. Laitoin itse vaatimattomat 13 kuvaa näytille. On meinaan vaikea valita, kun ylärajaa ei ole esitetty. Käykäähän katsomassa sivustolle ilmestyneitä valokuvia ja antakaa äänenne mieleisillenne kuville. Kilapilu on toistaiseksi vielä avoin, joten hopi-hopi....  Tässä yksi kuvista, jolla osallistuin mukaan...
08.09.2006 - 12:22
Sain ystävältä sähköpostiviestin, jossa hän kehoitti minua laittamaan nimeni adressiin ja koska pidin asiaa tärkeänä niin toivon, että sinäkin käyt allekirjoittamassa tuon adressin.
Hollannissa hyväksytty pedofiilipuolue!
Hollannissa innovatiiviset sedät ovat perustaneet pedofiili- puolueen, joka ajaa mm. lapsipornon sallimista ja lapsen ja aikuisen välisen sallivan seksi-iän poistamista. Puolue on nyt hyväksytty virallisesti.
Netistä löytyy adressi, jossa vaaditaan Suomesta painostusta tässä asiassa. Adressi luovutetaan oikeusministeri Leena Luhtaselle Tampereella 20-22.09.2006 pidettävässä EU:n Oikeus- ja Sisäministerien epävirallisessa kokouksessa. Nimiä adressissa on jo yli 12000, mutta niitä TÄYTYISI SAADA VIELÄ PALJON LISÄÄ.
Hyvät Aikuiset, käykääpä oheisen linkin kautta laittamassa oma nimenne adressiin, jos haluatte ilmaista vastustavanne mm. lapsipornoa ja lapsi-aikuisseksiä:
01.06.2006 - 20:13
Otin haasteen Leenalta ja annan sen vaikka Hallattarelle.
1. Kuinka kauan viivyt suihkussa / kylvyssä?
Suihkussa viivyn yleensä 10-20 minuuttia. Ei millään hennoisi katakaista ihanan lämpimän veden viratusta ja havahtua kylmään hyvisevään oloon, kunnes pyyhkeen saa napattua ympärilleen. Mikä ikävintä, niin lattian luuttuuminen lastalla roiskuneesta vedestä suihkun jälkeen. Siihen kuluu aikaa ehkä lähes yhtä paljon kuin suihkutteluunkin. Just kun saa lattian luututtua, niin suihkusta valuu letkuun jäänyt vesi vanana lattialle, huh.
2. Luettele suihkurutiinisi, ts. missä järjestyksessä teet mitäkin?
Mulla on suihkutila, jossa on pinkit suihkuverhot ja suihkutuoli.Ensin otan mukavan pehmeän peffetin suihkutuolille, sitten kastelen käsisuihkulla itseni. Pesen hiukset mieluummin sensitive-shampoolla ja huuhtelen. Sitten laitan hoitoainetta ja hetken päästä huuhtelen. Yök sellaiset kaupan pesusienet. Pesen itseni sellaisella karheahkolla pesuvampulla, mikä se oikelta nimeltään onkaan. Saippuaksi kelpaa lähinnä Favoren miellyttävän tuoksuinen suihkusaippua, jota saa apteekista. Lotraan sen lattian kanssa (mutta en sillä Favorella, hih). Loikkaan keltaiselle suihkumatolle ja kuivaan itseni vaaleanpunaiseen froteepyyhkeeseen, ensin hiukset. Sitten kampaan hiukseni ja häivyn vesihöyryisestä kylppäristä pukeutumaan.
3. Mitä "syötäviä" tai esim. kasvisperäisiä ainesosia pesutiloistasi löytyy?
Tällä hetkellä sieltä löytyy vaikka mitä, kun bioroskis on remontin ajaksi siirretty kylppäriin: banaanin kuorista kahviporoihin... No, sitten on erikseen nämä luonnontuotteet: yrttihammastahnaa, jota en kyllä ole käyttänyt, vain kerran kokeillut ja liian voimakasta minulle. Lisäksi on jotain yrttipohjaista shampoota, jonka pitäsi rauhoittaa kutiavaa hiuspohjaa. Lisäksi purkin jämää pihkavoidetta. Mäntysuopaa saattaa olla. Muusta en osaa mennä sanomaan. Ei niitä kyllä syötäväksi ole tarkoitettu mitä siellä säilytetään.
|
EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION
|