Nauti uusia perunoita ja voita, mansikoita ja makkaroita. Tee saunaan tuore vasta, varpaat veteen kasta. Hakkaa liiteriin halkoja, oio nurmikolla jalkoja. Ihastele poutapilviä, siristele auringossa silmiä. Haista kesän tuoksut, unohda turhat juoksut. Muista paljon lekotella, laiturilla elämää hekotella. Mieti kivoja juttuja, tapaa ystäviä ja tuttuja. Älä murehdi ötököitä, vietä rauhallisia kesäöitä. Rattoisaa jussia!

Minä tahtoisin sinulle tuoda, sylin kukkia täytehen. Minä tahtoisin kiitoksin luoda, päivän kauniin ja onnellisen.

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille! ♥

 

Mitä sinulle toivon?

En sitä, että olisit kaunein puu tämän maan päällä.

En sitä että aina, vuodesta vuoteen kaikilla oksillasi loistaisi kukkia.

Vaan että joskus johonkin oksaan puhkeaisi kukka,

että joskus syntyisi jotakin kaunista,

että rakkauden sana joskus tavoittaisi jonkun sydämen,

sitä sinulle toivon.

Hyvää ystävänpäivää kaikille uskollisille blogiystävilleni! :) ♥

Jouluillan hämärässä

kynttilä on syttymässä.

Lämmin liekki toivottaa

joulun aikaa rauhaisaa.

 

RAUHAISAA JOULUN AIKAA KAIKILLE

JA ONNEKASTA UUTTA VUOTTA 2011!

Toivoo: Tarjuska

Ihan pikapuolin napsahtaa v. 2006, helmikuussa perustetun  "Elämä on elämää"-blogini mittariin 500 000:n kävijän mittapaalu täyteen. Kiitos teille uskolliset kävijät, vaikka viime aikoina on blogini päivitykset olleet vähäisempiä. Aikaa on kulunut paljon toisessa foorumissa eli myös tuolla facebookin puolella ja olen kantanut ehkä hieman huonoa omaatuntoa tästä blogista, kun tänne ei ole enää ihan entisessä määrin tullut postauksia.

Sen olen tässä viimeaikoina huomannut, että juuri tämä blogi on aiemmin antanut minulle inspiraatioita ja luomisen voimaa. Nyt kun ei täällä niin paljon ole tullut käytyä, niin on taiteilemiset, neulomiset, virkkaamiset, askartelut, leipomiset ym. olleet enemmän taka-alalla. Pitäisi taas hieman ryhdistäytyä. Olette varsinaisia inspiroijia täällä blgeissanne ja kun itse saisin otettua itseäni jälleen niskasta kiinni ja tuhota noita lanka-, askertelu-, maalausmateriaali- ja helmivarasastojani.

Joka tapauksessa nyt on juhlan aika. Tämä marras-joulukuu on muutenkin juhlan aikaa meidän perheessä tai oikeastaan suvussa. On ylenmärin synttärijuhlia ja pian juhlitaan myös pienimmän lapsenlapseni 1-vuotissynttäreitä. Niin se aika vaan kuluu ja vuosikin taas mennyt Matiaksen syntymästä. Oman sairauteni aikana olen saanut lahjaksi kuusi ihanaa lastenlasta ja monin verroin uusia ystäviä. Kiitos kaikesta!

Tässä sitä tämän vuoden luomisen voimaa. Muutaman tällaisen päretaulun olen tehnyt, erilaisista kukkasista. Tässä ensimmäinen yritykseni eli ruusutaulu.

500 000:N KÄVIJÄN ARVONTA:

Nyt järjestän blogiarvonnan kävijämäärän kunniaksi.

Säännöt: Arvontaan osallistujilla tulee olla käyttäjänimi ja blogilinkki ja/tai sähköpostiosoite ohessa. Pelkkiä nimellä jätettyjä kommentteja tai anonyymejä ei hyväksytä. Sähköpostiosoitteesi ei näy julkisesti muille. Arvonta-aika alkaa nyt ja päätyyy sunnuntaina klo 24:00, jonka jälkeen ei enää kommenttivastauksia hyväksytä. Tässä arvonnassa ei bongata 500 000:n kävijää, vaan kaikki osallistuvat arvontaan. Voittaja selviää sitten määräajan jälkeen ja hänelle tai heille ilmoitetaan voitosta, linkissä olleeseen osoiteeseen.

Kommentoi vastauksessasi: Oletko käynyt aikaisemmin täällä blogissani? Muistatko koska olet alkanut seuraamaan tätä blogia ja mikä täällä kiinnostaa? Mikä saa tulemaan uudelleen? Vielä kun viitsisit vastata kysymykseeni: Onko sinulla elinluovutuskortti tai mitä mieltä olet elinluovutuksesta? Nyt kun on tullut tänä vuonna uusi laki, niin olisi kiva tietää mitä ihmiset siitä ajattelevat. Tämä aihe on niin lähellä omaa sydäntäni ja kokemaani, että pidän asiaa erittäin tärkeänä puheenaiheena.

Miljoona, miljoona, miljoona ruusua...tuoksua, tuoksua, tuoksua rakkauden... eli sitä teille antaisin, vaan tässä ainakin kolme ruusua kiitokseksi!

KIITOS HYVÄT BLOGINI LUKIJAT NÄISTÄ KÄYNNEISTÄNNE JA TERVETULOA JATKOSSAKIN!

 

♥Hyvää isäinpäivää kaikille isille sekä isoisille! ♥

Meillä vietettiin jo lauantaina isäinpäiväkekkereitä. Olin luvannut hoitaa pojan pieniä kultamussukoita eli pikku-ukkoja muutaman tunnin. Sunnuntaiksi olin jo aiemmin varannut kirppispaikan, joten katsoin joustavammaksi järjestää päivän etukäteen isäinpäiväjuhlat. Samoin kutsuin tyttären perheenkin syömään. Meitä oli ahtautunut sitten 12 henkilöä lounastamaan lihaperunasoselaatikkoa ja sen päätteeksi kakkukahville, jo lauantaina. Tosin pari isompaa neitokaista oli jäänyt omien menojensa vuoksi pois matkasta.

Tein Hellapoliisin ohjeen mukaan isäinpäiväkakun: Appelsiininmakuinen jugurttikakku .

Oli kyllä niin hyvää, että viimeistä murua myöten meni kaupaksi. Korvasin appelsiinijugurtin trooppisten hedelmien makuisella jugurtilla ja ei yhtään tahtia haitannut. Laitoin tuohon kakkuun banaaniviipaleita pinnan päälle ja sivelin niiden päälle appelsiinihyytelöä, joka oli tehty hyytelösokerista ja appelsiinimehusta.

Äänekkäästi hiipi kevät,
vappu saa liikkeelle
jokaisen evät.
Munkin sokerit saan kielelle,
simaa huulille
-ne tekee hyvää mielelle!

 

Iloista Vappua eli Valpuria kaikille!

 

T. Tarjuska

Tänään 18. pvä:nä helmikuuta tulee kuluneeksi 19-vuotta ensimmäisestä maksansiirrostani. Se on tärkeä vaihe elämässäni, sillä ilman tuota lahjaa olisi niin varhain päättynyt elämäni ja kovin paljon olisi jäänyt kokematta ja näkemättä. Arvokkain lahja, mitä joku tuntematon voi toiselle ihmiselle antaa, on mahdollisuus terveyteen ja elämään.

Ilman vaikeaa leikkausta, tehohoitoa ja monen ihmisen ammattimaista apua ja hyvää tahtoa tarvittiin vielä paljon sen lisäksi. Paljon takapakkeja ja vielä kaksi siirtoleikkausta, ennen kuin elämä hymyili jälleen. Viikon päästä voin juhlistaa tuon kolmannen siirtoleikkaukseni juhlapäivää eli 25.2 on kulunut 15-vuotta jo siitäkin. Olen saanut 3 arvokkainta lahjaa tuntemattomilta luovuttajita eli olen saanut elämän lahjaksi. Olen saanut kokea kuuden lapsenlapseni syntymän ja seurata heidän elämäänsä. Olen saanut tukea muita samaan tilaan joutuneita ja nauttia tästä elämästä kaikin tavoin.

Tilaa itsellesikin elinluovutuskortti tai vaikkapa ystävillesi ja työtovereillesi ja allekirjoita . Voit antaa kuolamasi jälkeen arvokkaan lahjan, jollekin tuntemattomalle lapselle tai aikuiselle.

KIITOS ELÄMÄLLE! ♥

Nyt vasta sen hoksasin, että blogillanihan oli pari päivää sitten synttärit...ensikontakstista tähän "Elämä on elämää" blogiini sain 12.2.2006, jolloin Maijun avittamana perustin tämän blogini, aluksi tarkoituksena tuoda siihen omia kuvataideharjoitteitani. Hetkessä huomasin, että vähän köyhäksi jää sisältö, jos en mitään muuta keksi. Päätin kirjoittaa avoimesti elämästäni sirtomaksan turvin ja mitä kaikkea tähän uuteen mahdollisuuteeni muuta kuuluu. Neljässä vuodessa on ollut paljon kerrottavaa ja ennen kaikkea kuvattavaa. Nyt viime vuoden aikana olen vain heittäytynyt vähän laiksanpuoleiseksi...vai olenko sittenkään? Välillä täällä ja välillä muualla. Hairahduin jossain vaiheessa Netlogin puolellekin, vaan sydämäessäni tunnen kuuluvani tänne vuodatukseen enemmän ja tänne kirjoitan kuuulumisiani sekä tekemisiäni. Nyt olen vain nyhjännyt luvattoman paljon tuolla FB:n puolella. Aika, ajoin tulee outo omantunnon pistos, että pitäisi muuttaa tapojaan ja kirjottaa välillä enemmän myös tänne blogin puoleeleen. Kuvahaasteet ovat kuitenkin olleet ne, jotka viimeistään ovat minut tänne raahauttaneet. Ehkä nekin voivat toisia tylsistyttää, jos mitään muuta täällä ei ole vuodatettavana.

Tässä ensimmäinen postaukseni 12.2.2006...jota ensimmäisenä kommentoi 13.2.2006 sisareni Kirsi.

Kiitos kuitenkin kaikille blogiystäville ja muille blogiini eksyneille, että olette kaikesta huolimatta jaksaneet täällä käydä, vaikka kaikkeen en ole ehtinyt kommentoimaan tai käymään vastavierailulla. Yritän muuttaa tapojani, jos nyt vanha koira enää oppii. Yritys hyvä... :)

Tässä viimeinen oma ottamani kuva blogissani, josta mieluusti jaan teille ruusut kiitokseksi näistä 4:stä vuodesta! ♥ Toki vielä blogini jatkaa ja tervetuloa jatkossakin tänne jakamaan ilojani ja surujani.

Kiitos! ♥

 

Ystäville:

 

ILOA Elämään!

Hyvää ystävänpäivää teille ihanat blogiystävät, jotka uutterasti jaksatte käydä minua täällä tervehtimässä ja kommentoimassa juttujani! ♥

 

 

Pe 5.2.2010, kansalliskirjailija J.L. RUNEBERGIN PÄIVÄ, syntymästä (1804) 206 vuotta.

Runebergintorttuja....perinteinen herkku kansalliskirjailijan nimikko leivonnainen. Näitä herkullisia leivonnaisia nautimme torstaina 4.2. maksakerhossamme. Oli niin herkullisen näköinen tarjoilu, että oli pakko kuvata ja sopii hyvin tähän perjantaipäivän teemaan.

Näin kertoo Wikipedia Johan Ludvig Runebergista.

Mukavaa Runeberginpäivää jokaiselle! ♥

Menneestä vuodesta 2009 kiitän,
ystäväni siihen liitän.
Toivotan sinulle paljon hyvää,
vuodelle tulevalle 2010 hymyä syvä.

 

Kiitos kaikille blogiani seuranneille kuluneesta vuodesta ja tervetuloa jälleen vierailulle uuden tulevan vuoden aikana. Toivotan teille kaikille terveyttä enentyvää, iloa ja onnellisuutta.

 

 

Tein tässä joulun alla muutaman syntympäiväkortin, joulun maissa juhliville.

Äiti sai tällaisen syntympäiväkortin tällä kertaa. Juhlimme lauantaina...torstain syntympäiväsankaria, yhdessä siskontytön juhlien kanssa. Nuorelle neidille olikin jo Sarah Cay-kortti valmiina, kun niitä aiemmin tein hieman urakalla.

Kehitysvammaiselle Einolle lähti tällainen kortti. On hieman hankala syntympäivä, kun täyttää joulupäivänä vuosia. Niinpä emme tällä kertaa päässeet juhlimaan Einon kanssa hänen syntymäpäiviään, vaikka kyllä jäi hieman huono omatunto kolkuttamaan. Pakkolomailua tiedossa siipalle joulun jälkeen, niin se rajoittaa hieman menemisiä...harmillista. Täytyy muistaa Einoa sitten keväällä tai kesällä, kun mökkeilykausi taas alkaa. Toivottavasti hänellä on mukava syntympäivä siitä huolimatta, ettei sukua päässyt paikalle.

On ollut aika tohina viikko. Hieman kuulolla olen kulkenut kolmatta viikkoa ja viime lauantaina sitten odotus palkittiin. Meidän kuopuksen perheeseen syntyi odotettu, pieni prinssi. Isoveikka oli alkuviikosta yhden yön mummilassa yökylässä, kun äitee oli vielä laitoksella. Hieman sekavalta tuntui varmaan pienen miehen aatteet, kun ei vielä oikein ymmärtänyt parivuotias, mistä oikein on kyse. Onneksi yhden yön jälkeen tuli jo vanhemmat hakemaan lapsen kotiin, mutta huomiota ei enää tästä lähtien saisi pelkästään itse, vaan se olisi jaettava pienen vauvan kanssa molemmille tarpeen mukaan. Hyvin se yö meni mummilassa, eikä mitään ongelmia tullut.

Tässä kuva ensitapaamiseltamme. "Tämä on mummin uusi vauva, nimeä en 'muista' ".

Ensituttavuutta ukin kanssa. Mahtuu vielä niin hyvin syliin.

Meillä itsellämmekin on oma "joulunlapsi". Esikoisemme syntyi aikoinaan myös ennen joulua ja muistan vielä kuinka pääsin jouluaattona kotiin sairaalata. Hänen syntymäpäivänsä oli tänään, vaikka sitä ei kummemmin vietetty. Oli minulla sentään pakasteessa paketti vanilijakorvapuusitjäätelöä, jota tarjosin kauppareissulta piipahtavalle esikoiselleni ja perheelle.

Tänään olisi ollut vielä yhdet synttärikahvit tiedossa, mutta oli pakko jättää ne väliin. Huomenna juhlimme äitiäni, jolla oli eilen syntymäpäivä ja siskon tytärtä, jolla oli tänän syntymäpäivä. Kylläpä on suvussa synttärijuhlijoita sattunutkin tälle viikolle.

Pian pääsee joulun valmistelupuuhiin ja tämä on sitten vauvan ihan eka joulu ja ikää vasta aattona on 12 päivää. Kyllä nyt vipinää piisaa, kun on jo kuusi lastenlasta.

Lupasin vielä laittaa vähän juhannustunnelmia näytille. Kaikkea ei tullut kuvattua, mutta kokko piti tietenkin kuvata, sillä ainahan se on erilainen.

Ensin käytiin oman kylän uimarannalla, mutta käännyimme pois, kun siellä näytti olevan ihan "yksityisbileet"  meneillään. Siirryimme naapurikylän rannalle ja siellä oli hulvaton meininki. Oli tunnelmallista haitarimusiikkia ja lauluakin kuului tielle asti. Pellolle oli ajettu kunnon parkkipaikat ja komea juhannuskokko oli rakennettu rantaan. Lisäksi tarjolla oli muurinpohjalettuja, kahvia, pullia sekä arvontaakin. Savumuikkujakin oli saatavilla, joten meininki oli ihan toista kuin oman kylän rannassa.

Tässä vielä pieni liekki, kunnes kokko saatiin kunnolla roihuamaan.

Upea kokko olikin ja kauniissa rantamaisemassa, pellon kupeessa.

Vanha, nostalgisen näköinen polkupyörä oli parkkeerattu kokon lähettyville. Minusta se sopi niin hyvin tuohon maalaisjuhannustunnelmaan.

Osa mökkiläisistä saapui saarista katsomaan juhannuskokkoa. Vanha laituri oli purettu rannalta pois ja sen päätyosa kellui rannikon tuntumassa ja siinä oli jokunen mökkiläinen istuskelemassa ja katsomassa kokkoa vesistöltä käsin. Lauttan perässä oli pieni perämoottori, jotta saivat sitä liikuteltua kaislikon tuntumaan.

Suomalaista kesäidylliä rannalla...koivu, vene ja järvi.

Poistuessamme rannalta, otin vielä kuvan kokosta, pelle tehdyltä parkkipaikalta.

Juhannussauna lämpesi vielä myöhään illalla ja saunoimme vielä puolenyön jälkeen. Juhannuspäivänä olikin vasta juhannustanssien vuoro.

Tansseihin menimme porukalla, vaikka minä ja mieheni vain tanssimme. Tuo paikka on nostalginen tansssipaikka ja itse olen siellä käynyt lähes joka juhannus n. 70-luvun puolesta välistä asti. Siellä tapaa tuttuja kyläläisiä ja moni naapurikylän ihminenkin on tullut tutuksi tanssireissuilla. Oli hauskaa seurata nuorisojoukkoa, joka oli tullut tanssimaan kukkamekoissaan ja hassuissa hatuissaan. Nuoret olivat innokkaasti tanssimassa ja heillä näytti olevan suunnattoman hauskaa. Joillakin tytöillä oli kumisaappaat jaloissa ja toisilla taas kunnon korkokengät. Heissä oli sitä tyyliä.

Nuorisomme lähti mökille jo aikaisemmin, sillä heille tuli aika pitkäksi ja pienet tytöt taisivat väsyä jo istuskelemiseen. Me emme malttaneet lähteä ennen viimeisiä valsseja, joten loppuun asti...maksoi mitä maksoi. Hauskaa oli taas tansseissa ja tuttujakin tuli tavattua. Sunnuntaina sitten lähdimme iltapäivällä kohti kaupunkia ja matkalla nautimme vielä hetken jäätelökesästä ja kauniista illallasta Pulkkilanharjun kupeessa.

Tämä kesäkauppa ei aikaisemmin ole koskaan ollut auki, kun olemme tuleet Sysmän kautta. Nyt kuitenkin ovet olivat seppoisen selällään ja kaupassa oli tarjolla kahvia, pullaa, irtojäätelöä ym. virvokkeita ja ostettavaa. Ihailimme kaunista järvimaisemaan ja pikkutytöistä oli hauskaa heitellä kivenmurikoita järveen.

Mansikkajäätelöä...nammm....

En voinut olla nappaamatta muutamaa kiveä mukaani rannalta. Älkää kertoko kenellekään. En mitään isoja järkäleitä ottanut, vaan muutaman pienen siron hippukiven. Löysin sellaisen sydämenmallisen kiven ja pikku-neiti olisi halunnut välttämättä juuri sen kiven itselleen, jotta olisi saanut heittää sen järveen. En antanut ja meinasi tulla suru siitä.

Tämä majakka (Krisina korjasi: LOISTO) on tullut aiemminkin kuvattua, mutta pitipä se jälleen kerran ottaa kameraan. Se heijasti niin kauniisti tuon järven pintaan.

Juhannus oli jälleen niin herttainen ja kaunis.

Vielä jaksoivat Helsingissäkin juhannusruusut kukkia. Tosin maalla ne olivat vielä nupuillaan. Saas nähdä kukkivatko jo ensi viikolla. Tällainen kesän aloitus tänä vuonna.

Tänään sitten otimmekin ihan työn kannalta. Tyttärentytär tuli mummille avuksi ja pestiin parit ikkunat ja kaksi mökin räsymattoa yhteistuumin. Oikeasti meillä oli diili. Kun tyttö auttaa mummia, niin saa työtä vastaan hieman matkarahaa syksyiselle reissulleen. Eihän minulla ikinä paljon rahaa ole, mutta yritetään säästää jossain muussa. On ne matkat niin tärkeitä noille nuorille, joten voin yrittää "työllistää" 13-vuotiasta, jos muuten ei saa töitä ja jotain sen rahan eteen sitten on hyvä tehdäkin. Arvata vain sattaa, että oliko neiti väsynyt tuon rääkin jälkeen. Tosin yhdessä teimme, mutta ensikertalaiselle homma on tietenkin raskasta. Tulipa pestyä ikkunat ja mies pesi eilen pari ikkunaa, kun otti puheistani vaarin ja yritti ehtiä ennen neitiä. Vähän olin vihainen aamulla kun heräsin hänen lähtiessään töihin ja hän kun ei ollut saanut unta aamutuimaan, niin oli pessyt keittiön ikkunan. Oli harmillista, kun olin tehnyt diilin ja toinen mokaa sen. Lopulta keksin, että kysyn tytöltä, että suostuuko korvikkeeksi pesemään pari mattoani ja tietenkin kysyin, että jaksaako hän? Sanoi jaksavansa, mutta eipä tainnut arvata kuinka rankkaa homma on. Ahkerasti kuitenkin työnsä teki, eikä mitenkään hutiloiden. Ihana apulainen ja hommat tuli tehtyä. Illalla söimme ja herkuttelimme, palkiten vielä itseämme.

Lisäsin vielä tämän mattokuvan, jotta näette että eivät olleet ihan lyhyitä räsymattoja, nämä mökkimattomme. Oli niissä aika kuuraaminen tytölle.

 

 

Nauti uusia perunoita ja voita,

mansikoita ja makkaroita.

Tee saunaan tuore vasta,

varpaat veteen kasta.

Hakkaa liiteriin halkoja,

oio nurmikolla jalkoja.

Ihastele poutapilviä,

siristele auringossa silmiä.

Haista kesän tuoksut,

unohda turhat juoksut.

Muista paljon lekotella,

laiturilla elämää hekotella.

Mieti kivoja juttuja,

tapaa ystäviä ja tuttuja.

Älä murehdi ötököitä,

vietä rauhallisia kesäöitä.

Rattoisaa jussia!

Kaiken varalle on vielä syytä muistuttaa. Toivottavasti tänä kesänä tällaisia pelaastusrenkaita ei tarvitsisi käyttää. Jos vesille on venosen mieli, niin sitten on syytä mennä selvin päin.

Oikein hyvää ja rentotavaa Juhannusta!

Minä menen mökille perheeni kanssa, syödään, saunotaan, nautitaan juhannuskokoista ja toisetemme seurasta. Juhannuspäivänä sitten onkin tiedossa perinteiset lavatanssit maaimiesseuran talolla, jonne meidänkin tanssijalkamme matka suuntaa.

Juhannuksen jälkeen taas palaillaan tietokoneen ääreen.

Lauantaina kävimme veljen tytön kanssa kaupungilla Helsingin Samakarnevaaleja katsomassa. Tuli vähän äkkilähtö, kun viimetippaan huomasimme, että kello alkaa olla niin paljon, että olisi pitänyt jo olla menossa, jos meinaa jotain nähdä ja saada vielä autopaikankin jostain. Lähtö näytti vähän siltä, että olisi parasta olla hiljaa, ettei kuski hermosti. Ajatuksissaan hän ohitti moottoritien ja ajoi sitten mutkan kautta....sekös näytti hermostuttava lisää kuskia. Onneksi perillä kiukku katosi, kun pääsimme juhlapaikalle ja siellä näkyi nuoria, kauniita sambatyttöjä palkkioksi. Tuntui helposti pääsevän mukaan tuohon tunnelmaan ja ilmakin oli kerrassaan suosiollinen sambaajia kohtaan. Tuomiokirkon portaat oivat mustanaan ihmisiä. Kävimme vilkaisemassa kirkon ylätasanteelta, että miltä sieltä näytti ja tuumasimme, ettei kannata jäädä sinne, vaan menemme torille katsomaan. Meitä onnisti, kun kävelimme torin toista laitaa kohti ja sattumoisin bongasimme hyvän raon, josta pystyi myös kuvaamaan karnevaalia.

Loppujen lopuksi luulen, ettei tuolta kirkon poratilta nähnyt ollenkaan sitä kaunista karnevaaliloistoa, jota sieltä alhaalta. Toki musiikki kuului varmaan sinnekin asti kuitenkin. Joillekin on pääasia, että saa istumapaikan. Jaksoin kyllä itse seistä, sillä minulle oli tärkeintä päästä kamerani kanssa kuvaamaan. Itse asiassa minulla oli järkkäri sekä Canonin PhowerShot mukana. Toisella sai laajempia kuvia ja pienellä digikamerallani sain zoomattua tiettyjä kohteita ja innostuin myös kuvaamaan sambaajin kenkiä sekä tanssiaskeleita.

Aivan ihania sampa-asuja ja tanssijoita oli kulkue täyteen. Oli onni, että ilma todella oli karnevaalin puolella. Jos olisi ollut satainen päivä, niin voi vain kuvitella, miltä nuo höyhenasuiset tanssijat olisivat näyttäneet ja kylmähän tietenkin noissa hepeneissä olisi tullut, vaikka kuinka yrittää olla liikkeessä.

Olihan siellä miehiäkin joukossa. Miehiä tarvittiin soittoporukassa sekä autojen lavoilla laulamassa sambaa. Lisäksi kulkueen ohessa oli huoltojoukkoja, jotka hoitivat sambaajien nesteyksen sekä muita huoltoon liittyviä juttuja. Miehiä oli myös työntämässä kärryjä, joissa oli sambaajia kimpsuineen ja kampsuineen. Ei sekään varmaan mitään helppoa hommaa ollut, sellaisella helteellä.

Tässä hieman afrikkalaistyylistä sambaa.

Aika rohkeita asuja. Täytyy olla kyllä hyvä itseluottamus ja into harrastukseen, jotta pystyy tanssimaan noin vähissä vaatteissa suurelle monituhat päiselle yleisölle ja hymyillä, sekä poseerata koko ajan.

Tässä yksi upea ryhmä asuineen. Perässä kulki koristeellinen sambavaunu.

Sulkia on kyllä kulunut näihinkin koristeluihin ja niitä irtoilikin pitkin kulkuteitä ja huoltojoukot keräsivät sulkansa talteen.

Jos minä olisin sambatyttö, niin varmaan pukeutuisin tällaiseen asuun, jos vaan se olisi mahdollista.

Tässä erivärisiä höyhenasuja. Kaunita. Luin Kirkko- ja Kaupunkilehdestä, että samban tähtiesiintyjät tekevät itse tällaiset asunsa. Sellaisen tekoon kestää kuukausia aikaa. Lehdessä haastateltu sambaaja kertoi, että jouluna on aloittanut tekemään oman asunsa karnevaaleja varten. Monitaitoisia tyttöjä näköjään.

Tuolta tulee iso jättiläismäinen joutsenlava, jonka kääntämisessä näytti olevan hieman ongelmia. Jonkin aikaa järjestysmiehet ja muu huoltojoukko päkäilivät miten saada kulmauksesta lintu kääntymään.

Tässä ihania leijonatyttöjä tulossa ja perässä seurasi pnkkibussi.

Tässä tämä pinkki bussi, jonka laidassa oli jälleen kauniita tanssityttöjä. Joissain seuruiessa oli kovin pieniä tanssityttöjä. Niitä oli suloista seurata. Hieman epävarmoin askelin ja toisistaan tukea ja mallia ottaen, yrittivät sambata ja osalla pienet reput olivat selässään. Pienstä se alkaa nämä harrastukset. Olettaa tietenkin saattaa, että myös vanhemmat ovat innostuneet tästä harrastuksesta. Oli tosi ilo nähdä, kuinka paljon nuoria on samban harrastajia. Ei näytä kokonaan nämä rytmitanssit kadonneen, steet- ja hip-hoptanssien tieltä.

Tässä kuvaamiani kenkiä kollaasimuodossa. Joukossa oli yksinkertaista sekä ihania, koristeellisia kenkiä.

Viimeisten kulkueiden jälkeen suuntasimme torille päin. Koska edellisenä päivänä oli Helsikipäivä ja näitä näytteyitä oli vielä pitkin viikkoa, niin piipahdimme torin laidassa, Aleksanterinkadulla keskiaikaisessa kahvilassa eli Cafe' 1890:ssä, Sederholmin talossa. Tosin emme käyneet kahvilla, vaikka siellä näytti olevan tarjolla Aleksanterin leivoksia ym. vanhantyylisiä herkkuja. Ovella oli keskiaikaisen tyylinen vastaanotto. Kävimme yläkerran näyttelyssä, jossa oli esillä kaikkea vanhaa. Tällaista silmänruokaakin oli tarjolla:

Ihania kattauksia sitä on silloinkin osattu tehdä, vaikka nämä olivatkin vain tekoleivonnaisia.

Käytiin torilla jäätelökioskilla. Siellä piti olla kyllä tarkkana jäätelötöttörönsä kanssa, ettei nämä röyhkeät Citylokit olisi napanneet jäätelöitä. Torin sulkemisaika oli käsillä ja näytti siltä, että lokeilla olikin kiinnostavampia kohteita, kuin ihmisten jäätelöt. Muovipussit ja maahan heitetyt paperiroskat saiva kyytiä ja niistä ihan tapeltiin. Ehkä jostain joku muru sitten löytyi. Seurasimme yhtä lokkia, joka pudisteli mustaa muovisäkkiä ja näköjään tiesi, että sillä lailla pohjalta voi jotain makupalaa vielä löytyä. Varoitin kuitenkin veljentyttöä, että osaa pitää jäätelöstään huolta ja laittaa kätensä hieman töttörön suojaksi. Näistä linnista kun on lukenut niin paljon, että nälkäänsä tekevät ihan mitä vaan.

Tämä päivä oli ollut ehkä kesän tähän astisin kaunein päivä. Näytti merelle katsottuna siltä, että kaupunkilaiset sekä turistit olivat innokkaasti merellä seilaamassa erilasin kulkuneuvoin. Siellä näkyi Suomenlinnan lautta, risteilyaluksia, sisävesipaatteja seä purjeveneitäkin.

Matkan varrella tuli kuvattua vielä kaikkea ihanaa ja lopulta kun pääsimme kotiin, Hampurilaisravintolan kautta, niin huomasimme, että olimme olleet reissussa neljä tuntia. Ei ollenkaan pöntömpi idea ollut lähteä katsomaan näitä Sambakarnevaaleja, jollaisia en koskaan aiemmin ollut nähnyt stadissa. Ihan kuin olisi ollut Riossa.

Maanantaina vietimme 35-vuotishääpäiväämme. Näin vuosien päästä tuntuu aika kyllä pitkältä ja monivaiheiselta. Siihen on mahtunut paljon iloa, kuin myös suruakin. On pitänyt tulla molemmin puolin myös toisiaan puolitiehen vastaan ja opittava myös katsomaan toisia asioia sormien välistä. Tästä kaikkia alkoi tasan 35-vuotta sitten....

Emme mitenkään erikoisesti tätä juhlaisaa päivää kuitenkaan viettäneet. Sunnuntaina oli veljenpojan rippijuhlat, jonne lupasin tehdä täytekakun. Pelkäsin, ettei yksi kakku riittäisi, niin tein varmuudeksi toisenkin kakun. Ensimmäiseen kakkuun ujutin tuoreita mansikoita väleihin kerman kera ja päälle runsaasti kermaa ja tuoreita mansikoita. Kostutin kakun mansikan makuisella 0%:n siiderillä.  Toisen kakun tein siten, että laitoin väliin pakastemansikoita ja kermaa ja pinnalle tuoreita mansikoita hyytelösokerikuorrutuksen kera. Sitten kävikin niin, että veljeni laittoi pöytään erehdyksessä tuon pienemmän kakun, jossa oli pakastemansikoita välissä. Loppujen lopuksi minulle jäi kotiin vietäväksi iso kahdeksan kananmunan täytekakku. Siinä sitä oli sitten mussuttamista hääpäivälle. Piti soittaa apuvoimia kakkua tuhoamaan. Jo päivällä entinen työtoverini tuli käymään ja toi minulle sen rikkimenneen Kalevalan talonsydän rannekoruni, jonka hän oli vienyt korjattavaksi Nyt minulla on siis jälleen ranteessa tuo 50-vuotislahjaksi saamani rannekoru, joka jo kertaalleen hukkui, mutta sain sen sitten takaisin. Irman kanssa korkkasimme jo päivällä tuon ison kakun.

Hääpäivä vaikka olikin, niin edessä oli iltapäivälle hammaslääkäri, jossa uusittiin koko hammas. Onhan se tapa viettää hääpäiväänsä näinkin. Mies haki minut hammaslääkäristä ja kotiin palattuani tein ruokaa, nälkäisille vieraille, jotka saapuivat kakkukahvill- Köyhän ainut huvitus, on vilkas mielikuvitus. Jos olisi ollut rahaa, niin toki olismme varmaan jotain muuta kivaa keksineet päivälle, mutta nyt sen vietimme ihan arkisella tavalla...ja näin keväällä näitä kakkukestejä on ollut lähes joka viiko. Keskiviikkona sitten saatamme juhlistaa hääpäiväämme Pavilla, Jukka Hallikaisen tahdin mukaan. Katsotaan nyt. Kukkiakin sain tänään eli ensimmäiset ruusut tulivat työtoveriltani ja ison köynnösruusun saimme tyttären perheeltä. Harvoin mies mitään ruusuja tulee ostaneeksi eli ehkä ne ruusut ovat sitten niitä elämän ruusuisia hetkiä ja joskus vähän piikikkäitäkin.

Mietin päivällä näitä taannoisia hääpäiviä ja muistui taas elävästi mieleeni 20-vuotishääpäivä, jonka vietin aikoinaan sairaalan vuodeostastolla. Olin juuri päässyt teho-osastolta vuodeostastolle ja äiti ja mieheni kävivät tervehtimässä. Sain ison ruusukimpun yöpöydälleni, kiitokseksi kahdestakymmenestä vuodesta. Tämä tapahti heti toisen maksansiirtoni jälkeen.

 

 

Eilen juhlittiin siipan syntymäpäiviä ja tänään olisi ollut jälleen aihetta juhlaan, kun toisesta maksansiirrostani tuli kuluneeksi 15-vuotta. Tänään olen kyllä jo kahdesti nauttinut mansikkakkua. Ensin sitä sai toimintakeskuksessa hattujuhlissa ja myöhemmin vielä rääpittiin miehen synttäreitä Marsun seurassa,lopun synttärikakun kera. Kiitos Marsu, kun tulit käymään.

Oman elämäni pelastamiseen tarvittiin vähintään kolme uutta mahdollisuutta ja vielä senkin jälkeen olen saanut muulla tavoin jatkoaikaa.  Ei tuo toinen siirto mitenkään turha ollut, vaikka senkin jälkeen jouduttiin vielä kerran tekemään uusintasiirto. Ilman tuota toista maksansiirtoani, siirtoleimeni olisi mennyt kuolioon ja jos maksa ei toimi, niin elintoiminnot loppuvat. Maksansiirtoa korvaavaa hoitomuotoa ei ole vielä keksitty. Joissain tapauksissa voidaan akuutisti puhdistaa maksaa ns. mars-hoidolla, mutta se ei ole mikään korvaava hoito maksasairauksissa ja sitä ei käytetä kuin joissain tietyissä akuuttitapauksissa, kun maksa on niin pahoin myrkyttynyt ja siirtomaksaa odotellaan pikaisesti.

Mansikkakermakakkua juhlapäivien kunniaksi

 

MUISTA JOKA PÄIVÄ

Paljon ois aihetta lapsella kiittää.
Jumalan lahjoja kaikille riittää.
Päivä jo yksikin aamusta varhain
iltahan ehditty lahja on parhain.

Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis.
Isä ei yhden ees kadota sallis.

Lapsonen siis kätehes yhtehen liitä
kaikista päivistä Jeesusta kiitä.
Aina se muistaos tänään on juuri
varattu Sinulle siunaus suuri.
   
(kirj. tuntematon)

 

Viime viikon torstaina nauhoitettiin kesäkauden ensimmäiset kesäillan valssin tv-nauhoitukset, Vantaan Baccaksen puimalassa. Kerrankin meiltä oli sopivan lyhyt matka noihin tansseihin, joten päätimme lähteä mukaan. Joskus vuosia sitten, olimme melkien joka kesä jossain nauhoituksissa mukana, jos vaan sopivasti sattuivat lomareissumme varrelle tai olivat muuten täällä pääkaupunkiseudun tuntumassa. Muistan vielä hyvin, kuinka taannoin, 18-vuotta sitten...suunnistin sairaalasta päästyäni, seuraavalla viikolla "Tulisuudelmatansseihin".  Olin ollut silloin kolme kuukautta maksansiirtoleikkauksen jälkeen sairaalassa ja kun pääsin kotiin, niin lähipäivinä oli Tulisuudelmatanssit Riutanharjulla ja sinne pitä päästä. Kyllä joidenkin tuttujen naamat olivat loksahtaneet kummaan asentoon, kun näkivät minut tv:ssä silloin. Olin vasta ollut kuoleman sairas ja pian olin siis tv-tansseissa. Siitä se kuntoutuminen sitten alkoi.

Tällä kertaa Kesäillan valssit olivat Vantaalla, Baccaksen kartanoin, vanhassa puimalassa, josta on tehty näköjään tanssipaikka.

Tämä kuva on otettu vasta kuvauksen jälkeen. Tanssitilaiusteen oli kuulemamme mukaan myyty lippuja n 540 ja kun kyseessä on vanha puimala, ja siinä lavan vierellä vielä sementtilattiatilaa, niin arvata saattaa, että lattialla oli tungosta nauhoituksen ajan.

Välillä kyllä ihan nauratti, että ei tarvitse itse juuri askeleita ottaa, kun vuoroin joka suunnasta joku tyrkkää ja työtää eteenpäin. Välillä sitten onnisti päästä ihan tanssimaankin, mutta etulalla aina sitten tökki ja kunnolla. Illan saldo sitten olikin muuta jalalle astuminen ja eniten suututti ehkä se, että jo toisen tanssin aikana sain kunnon tällin jalkapöydälleni. Tuli himean pakokauhun omainen tunnelma, kun yritin sitten suolella itseäni käsieni avulla, että on edes joku reviiri ja ihan jaloille ei tarvitse käydä hyppimään. Eikös jo kohta samainen pariskunta ottanut uuden rynnäkköasennon ja tuuppasi uuden kerran tuon jo kipeytyneen jalan päälle. Tuloksena oli lävistetty jalkapöytä, joka tuntui aika häijyltä tanssiessa. Kotona sitten lääkitsin jalkaani siinä pelossa, että saisin jälleen siihen stafylokokkibakteerin, kuten kerran aiemmin. Onneksi jalka ei sitten päässyt kuitenkaan ihan pahaksi äitymään.

Joillakin on vaan tapana tuupata kaikki muut tietään pois ja heitellä niitä jalkojaan ilmassa sellaisella vauhdilla. Kun ei pääse eteenpäin, niin ei pääse...turha sitä on silloin rynniä.

Joka tapauksessa tansseissa oli mukavaa ja illan tähtisolisteina toimi Markku Aro sekä Kari Vepsä. Tanssiorkesteri Myrskytuuli viihdytti tanssiyleisöä ja viihdyttää jatkossakin tämän vuoden nauhoituksissa. Nauhoituksessa nähtiin myös pari viehettävää naissolistia. Välitauoilla Janne Kataja, hauskuutti yleisöä pihapiirissä ja bongasi yleisön joukosta faneja, haastateltavakseen.  Saria ei tällä kertaa näkynyt juontohommissa. Nämä tanssit tulevat tuutista ulos, pe 5.6 ja pe 12.6.

 

Pian pihapiiri hiljeni, kun nauhoituksen jälkeen, suuri osa kansasata lähti kotiin. Pidot parani siinä mielessä, että sitten oli vasta tilaa tanssia. Tosin emme jaksaneet olla kovin myöhään, sillä miehellä oli vielä perjantaina työpäivä ja oma jalkanikin kipuili siten, että katsottiin parhaaksi lähteä kotiin. Yleensähän minua ei tansseista saa pois, ennen kuin viimeisen valssin jälkeen.

Seuraavalla kerralla nuo ylen autot ovatkin sitten jo starttaamassa ihan toiselle puolen Suomea, eli 3.6 on nauhoitus Kuhmoisissa. Ihanalla paikalla tuo Baccaksen puimala kyllä sijaitsee. Itse olen aiemmin käynyt siinä vierellä olevassa Baccaksen puutarhassa, joka kuului ennen muinoin Elannolle, kuten tämä puimalakin ja nyt ne omistaa s-ryhmä.

Harmi, ettei taida matkan varrelle enää tänä kesänä sattua näitä Kesäillan valsseja. Tangomarkkinat jäivät taannoin niin ihanasti muistiini, joten sinne olisi ollut mukava jälleen päästä. Siellähän on Kesäillan tangot nauhoituskin heinäkuussa, jolloin Jukka Hallikainen ja Hanna Talikainen, ovat siellä esiintymässä. Sinne olisi tehnyt kyllä kovasti mieli.  Seuraavaksi kesälavojen suuntana on Hki-Vantaan Pavi, jossa Hallikainen esiintyy kesäkuun alkupuolella.

Kesäiset tanssilavat....siinä sitä tunnelmaa.

Sunnuntaina tuli kuluneeksi 30-vuotta, kun meidän torstai-lapsemme syntyi. Siitä tuli poika ja paljon mahtuu tuohon raskauteen ja lopulta onnelliseen syntymään. Sairastin raskausaikani raskaushepatoosia, joka johti moniviikkoiseen tarkkailuun vuodeosastolla Lisäksi oli vaikea raskausmyrkytys. Onneksi kaikki siis meni hyvin, vaikka käynnistetty synnytys tuotti myös hieman pelkoa, kun sydänäänet katosivat ja verinäytteitä ja tutkimuksia piti tehdä kesken synnytksen sikiön päästä. Hänellä oli happivajausta, mutta 9 pisteen pienokainen viimein syntyi, vaikka joutuin ensipäivinään valohoitoon keltaisuuden vuoksi.

Mieleeni muistui, kuinka emme meinanneet synnytksen jälkeen päästä kotiin, sillä minun maksa-arvoni olivat koholla ja sanoivat, että pääsen vasta sitten, kun ne ovat normaalit. Loppujenlopuksi sitä olisi kyllä saanut odottaa, sillä 12 vuoden päästä tuosta syntymästä, minulle tehtiin ensimmäinen maksansiirto ja vasta sen jälkeen ajan myötä tasoittuivat nuo maksa-arvot.

Lahjaksi sain lapen, vaikka tämä lahja johti ajan päästä uuteen lahjaan eli elinsiirtooni. Oliko se itse aiheutettu maksasairaus? Tavallaan, kun halusin lapseni.  Niinhän sitä monesti sanotaan, että maksasairaudet ovat itse aiheutettuja. Raskaus voi olla monelle äidille niin suuri hormonaalinen kokemus, että se johtaa jopa sairastumiseen.  En ole kertaakaan katunut, että tul tehtyä kaksi ihanaa lasta.

Nyt juhlimme tuon kuopuksen synttäreitä. Tuli taas aivan viimetippaan tehtyä tuo onnittelukortti. Joku aikavaras oli taas viikolla vienyt aikani siten, että en ehtinyt yhtään aikaisemmin sitä tekemään. Siis se oli taas jälleen "pikaistuksissani" tehty kortti.

Oli vaan napattava kiireissään kaapista niitä materiaaleja, joita sattui löytämään. Koskakohan sitä ihan ajan kanssa saisi tehtyä näitä kortteja varastoon, kun kuitenkin tietää ystävien ja sukulaisten päivät.

Tässä ostamamme lahja lapsellemme. Sopivasti varastosta löytyi lahjapaperiakin, jossa oli 30-rajoitusmerkin kuva. :) Lahjaksi hankimme Olymbuksen digikameran, jolla voi veden allakin ottaa valokuvia, pikkuisesta perheen vesipedosta.

Ihan mukava päivä tänään, vaikka kirpparit jäivät väliin.

Lupasin tehdä syntymäpäiväkakun kuopukselleni, joka tänään täytti 30 vuotta. Tein Mustikkamousse-mansikkamoussekakun Hellapoliiisin ohjeen mukaan. Hieman aina jännittää, kun kokeilee ihan uutta ohjetta, mutta lopputulos näytti ihan tyydyttävältä.

Tämän kakun idea oli, että se kootaan täytteineen vuokaan ylösalaisin eli päällipuoli vuoan pohjalle, kostutetaan. Lisätään sitten mustikkamoussetäyte ja kostutetaan toinen kerros. Lopuksi lisätään mansikkamoussekerros ja kostutetaan pohjaosa. Kostutin kakun vanilijasokerilla maustetulla maidolla. Vuorasin vuoan tuorekelmulla, ennen kakun latoamista ja lopuksi laitoin kakun yöksi jääkaapppiin hyytymään, sillä täytteet sisälsivät liivatetta.

Aamulla sitten jännittyneenä nostin vuoan kakun päältä ja mietin, että mitenköhän tekele on onnistunut. Kasassa näytti olevan, aivan kuten pitikin. Asettelin pilkotut mansikat kakun päälle ja väliin laitoin pakasteesta mustikoita. Kakun pinta käsiteltiin hyytelösokeriliuoksella. Kuljetin kakun Tupperwaren kuljetuslaatikossa kyläpaikkaan ja siellä vasta pursotin kerman päälle. Muuten kermakoristus olisi kyllä mennyt täysin siivottoman näköiseksi.

Tässä syömistä odottava kakku:

Kylläpä oli herkullista. Täältä löytyy tämän kakun ohje, sekä lisää Hellapoliisin herkullisia reseptejä.

Ylijääneistä täytteistä rakensin sitten vielä siipalle ja itselleni jälkkäriannokset.

Onko siitä tosiaan aikaa jo 30 vuotta, kun minä pyöräytin tähän maaimaan pienen pojan? Kyllä siihen aikaan on mahtunut monia iloja ja surujakin.

Keskiviikkona oli ravintola Freda 51:ssä tangokuningas Jukka Hallikaisen esikoislevyn julkaisutilaisuus. Olin halukas lähtemään paikan päälle juhlistamaan kunkun levyä nimeltään "En tekisi toisin".

Saavuimme ravintolan edustalle aivan liian aikaisin. Olimme meinaan ensimmäisiä jonossa. Hieman kyllä nolotti, kun jonkin ajan päästä parikymppisiä faneja riensi etualalle jonottamaan ja me vanhukset olimme siinä jo skarppina odottamassa sisälle pääsyä.

Ovet aukaistiin klo 20, jolloin pääsimme etunokassa sisälle. Oli vielä varaa valita istumapaikat, joita raflassa ei ollut kovin paljon. Siellä oli sohvaryhmiä ja joitain baarijakkaroita, tasojen vieressä. Valaistus oli juhlava ja loistelias...discomainen.

 

Tanssilattian vieressähän ne parhaimmat paikat aina ovat. Tosin jouduimme jossain vaiheessa niistä luopumaan, kun lähdimme liikenteeseen.

Ilkka Vainio kiittää tangokuningasta levyn julkaistamistilaisuuden alussa.

Jukka lauloin osan ensilevynsä tuotantoa, mutta myös monien muiden artistien kappaleita. Piti vaan välillä ihmetellä, että miten ihmeessä joku jaksaa liikkua niin hurjasti ja samalla laulaa.

Herkkää ja tunteikasa esiintymistä

Huikean hienoja kappaleita ja tulkittu tunteella.

Fanitkin piti välillä ottaa huomioon ja tässä Jukka laulaa eräälle, nuorelle fanilleen. Tämä hetki olisi ollut varmaan monen muunkin fanin unelma.

Sattumalta törmäsin entisen luokkatoverini, jonka kanssa tanssilavan syrjästä seurasimme kunkun esiintymistä ja minulla tietty kamera matkassa, jotta saisin edes jonkinlaisia kuvia illasta.

Välillä kunkun oli vaihdettava vaatteitaan, sillä hikistä hommaa tuo laulaminen.

Oli hieman vaikeuksia kuvaamisen kanssa, sillä lavalla pyöri erivärisiä valonheittimiä sekä kameramiehilläkin oli lisävalojaan. Lisäksi oli lavalla jotain sumua, jotta kaikki mahdolliset haittatekijät varjostivat valokuvaamistani. Mukana oli vain tavallinen Canonin digikamera.

Välillä laulettiin tunteikasta ja herkkää ja toisinaan taas tuli vauhdikkaampia kappaleita.

Suoraan sydämestä edelleen.  Jossain vaiheessa kävi Saija Tuupanenkin esiintymässä. Silloin näytti lavan laidalta fanit kaikkoavan. Hienosti Saijakin lauloi. Otin kyllä jokusen kuvan, mutta hieman sameaksi taisivat jäädä.

Olisi ollut kyllä aika vaikeaa tanssia, kun fanit olivat vallanneet puolet salin lattiasta. Siksi päädyimmekin olemaan suuren osan illasta poissa tanssilattialta. Tiedossa on Pavilla vielä kesäkuussa kunkun esiintyminen, joten ehkä sinne pääsee ja siellä on paremmin tilaa tanssia ja selväpäisempiä ihmisiä.

Lahjakkaasti ja taidolla veti kunkku esiintymisensä loppuun asti, eikä jättänyt kylmäksi kuulijoitaan. Ennen esiintymistään hän kierteli salissa, jakamassa nimmareita ja minäkin sain oman halaukseni, kun tuttuja ollaan.

Yömyöhään, kun kuningas poistui tanssilattialta, niin mekin poistuimme takavasemmalle. Oli päästävä nukkumaan, kun edellisen yön unet olivat jääneet kokonaan väliin. Kuskinkin silmät olivat jo melkein ristissä. Onneksi päästiin autolla kotiin. Olin varautunut liian vähissä vaatteissa matkaan ja oli kyllä aika viluinen olo, kun kävelimme Fredalta Eteläisen Rautatiekadun kulmaan autollemme.  Kotona tuli vielä tovi valvottua ja sitten kyllä uni maittoi. Joskus on mukava kyllä päästä tuulettumaan ja nauttimaan tällaisesta viihteestä. Oli ilo tavata myös miehen ystävä siellä ravintolassa. Hauskaa oli, vaikka väsyttävää, näin jälkikäteen.

Itsekään en olisi kyllä tehnyt toisin eli en olisi jäänyt kotiin murehtimaan maallisia, vaan onneksi lähdin tuulettumaan. Tosin tunnelman pilasi veljen vaimon soitto ja nalkutus, mutta tulipahan sekin asia selväksi, että minun ei pidä puuttua heidän elmäänsä. Onneksi minulla on oma elämä, joten heidän elämänsä ei paljoa kiinnosta tällä hetkellä.

 

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äideiksi tuleville, isoäideille ja mummeille sekä sijaisäideille!

ÄIDIN TYTTÖ

 

Äidin tyttö, sinisilmä,

punaposki,

helläsydän, hymyhuuli,kultakutrinen.

 

Äidin ilo, äidin onni,

äidin toivo uus,

äidin lohtu, äidin turva,

äidin vastaisuus.

 

Äidin oma, pieni pulu,

Ilolirkkunen,

valonsäde taivahasta,

sinisirkkunen.

 

Tämän hauskan vanhan runon löysin v. 1938 painetusta kirjasta: Hopeakauha, jonka on kirjoittanut Alli Nissinen. Tällaisissa tunnelmisssa näin äitienpäivänä iloitsen äitiydestäni ja ihanista lapsenlapsistani. Kakkua en tällä kertaa tehnyt, sillä olemme kaksin mökillä ja kaupan pakastekakku sai tälle päivälle kelvata. Juhliahan voimme toisellakin kertaa, sillä äitienpäivähän voi olla vaikka joka päivä.

 

Ruusuja äideille!

Minä täällä juon nakkeja ja grillaan simaa,

niinkuin kunnon pääsiäiseen kuuluu.

Olen puhaltanut paljon selvinpäin

ja aion olla ilmapallo.

 

Hyvää tuttua vapuille!

Kevättä jo ilmassa eli perjantaina otettu kuva pikkupihamaaltamme.

Kauniita keväisiä, auringonpaisteisia päiviä kaikille!

Perjantaina oli postiläjässä, ovan takana iso pehmokuori. Mietin, että mitä ihmettä siellä mahtaa olla. Aukaisin kuoren ja sieltä ilmaantui vielä lisää synttärimuistamisia. MarLi oli lähettänyt minulle paketin. Vaikka sisältö ei ihan tähän vuoden aikaan ollut ajankohtainen, niin varmaan sillä on käyttöä kesän jälkeen viimeistään.

Paketissa oli hauska, vaalenpunainen kauluri ja samaan settiin kuuluvat sormikkaat. Ei ole jäänyt epäselväksi blogiystäville, mikä väri on minun mieleeni. Tosi herkullisen värisiä ovat.

Lisäksi sain aivan ihanan ja niin MarLi-tyyppisen onnittelukortin. Se oli ommeltu kankaasta ja sellaista en ole kyllä aiemmin saanutkaan. Todella kaunis kortti.

Eikö olekin pirteän näköinen ja niin kesäinen. Tulee ihan kesää ikävä. Pikkuhiljaa onneksi ollaan sitä kohti menossa.

Suurkiitos Marlille!

Muutama päivä meni juhliessa näitä viisivitosia. Sunnuntaina kutsuin sukua koolle ja tiistaina, jolloin oli oikea syntymäpäiväni, niin kutsuin muutaman hyvän ystäväni visiitille. Olen saanut tosi kauniita kukkasia ja muitakin lahjuksia, joita en voi olla esittelemättä teille.

Vaalenpunainen taisi olla valttia synttärikukissa.

Ystävältäni Kaarinalta sain kauniin kukkamaljakon sekä kukka-asetelman.

Ystäväni Anita toi minulle enkelin, sillä hän sanoi, että on helppo ostaa jotain, kun tietää että pidän enkeleistä tai vaaleanpunaisesta.

Sain myös Balgialaisia valkosuklaakonvehteja rasian.

Viisikymmenvuotispäivälahjaksi osti entinen työtoverini minulle talonsydän käädyn, rannekorun ja korvikset. Marraskuussahan sitten kävi ikävätsi sille rannekorulle, kun se hukkui koulun 100-vuotisjuhlissa. Tosin sain sen takaisin, mutta se oli mennyt poikki ja jokaisen sydämen liitoskohta oli likkeestä pahoin kulunut, joten en ole vienyt sitä korjautettavaksi. Työtoverini halusi ostaa nyt minulle tämän sormukset. Aivan ihana. Tosin sormeni ovat hieman nivelrikkoiset, joten ehkä juuri siitä syystä sormus ei mennytkään nivelen kohdala sormeeni vaan oli liian pieni. Tosin se käy kihla- ja vihkisormusteni väliin ja olkoon siinä. Naurettiin vain, että hän tullut meidän väliin. Hän halusi ottaa rikkonaisen rannekoruni mukaansa ja korjauttaa sen. Sanoin, ettei pidä maksaa mitään maltaita siitä ja sillä rahalla voisi saada vaikka kolme ihan uutta korua. Hän kysyy ja miettiin ostaako uuden. Kauhistelin, ettei hänen suinkaan pidä minulle mitään uutta korua ostaa ja jos korjauttaa, niin voin maksaa kyllä ainakin puolet siitä. Katsotaan nyt, miten sen korjaamisen kanssa käy.

Tänään posti-Pate toi tullessaan paketin ja mietin, että mitä ihmettä minulle nyt tulee. Paketista paljastui kaunis tyynyliina, jossa luki: "Herää aamulla hyvällä mielellä, ystäväni"

Kaunis ajatus ja niin minä olen kyllä yrittänyt tehdäkin. Jokainen aamuhan on lahja.

Kauniita korttejakin olen saanut ja pikku-ukoltakin ihan omakätisesti piirretyn onnittelukortin. Kaunis kiitos kaikille teillekin, jotka olette onnitelleet minua eri tavoin.

Tänään on taas kahvin paikka, joten kupillinen tai pari virtuaalikahvia maistuu varmaan työn tai huvin keskellä. Olkaatte hyvät!

Tänään taas juhlitaan.

Huhtikuussa lämmin tuuli
puissa huminoi.
Lumi sulaa, kevään laulu
kaikkialla soi.

Leskenlehden keltahattu
kertoo riemuiten
väistynyt on talven valta,
valo voitti sen.
-Anna-Mari Kaskinen-

♥ Oikein iloista ja rauhaisaa pääsiäisen aikaa kaikille ♥

Oli ajanlasku ennen ja jälkeen elinsiirron. Yksi yö ja sen jälkeen on jälleen yksi etappi takana päin. Sitä laskee jokaista vuotta ja toivoo, että elämä vielä jatkuisi. Jokainen päivä 18 vuoden aikana, on jatkoaikaa....lahjaksi saatu.

Keskiviikkona, 18. helmikuuta, saan viettää elämäni toista 18-vuotispäivää. Jatkoaikaa on annettu jo kolme kertaa ja ensimmäisestä siirrostani on kulunut nyt tuon verran. eli lähes 6600 päivää. Monta aamua, jolloin on ollut syytä herätä kiitollisin mielin uuteen päivään.

Hyvä on muistaa,

että kaikki on lahjaa.

Omassa varassasi

et ota

yhtäkään askelta,

et vedä

yhtäkään henkäystä.

(Marleena Ansio: Ilon Pisaroita kirjasta)

Muistan vielä kuin eilisen päivän, tuon 18.2.1991, jolloin sain kutsun maksansiirtoon. Siitä reissusta tulikin minulle pitkä sairaalareissu. Tuli useita takapakkeja ja hyljintää. Jouduin olemaan sairaalassa helmikuusta toukokuuhun eli kolmisen kuukautta ja pääsin lopulta kotiin, rakkaitteni luo. Lapset ja mies olivat olleet kolme kuukautta keskenään ja opetelleet hoitamaan arkea omin avuin. Tuon siirron jälkeen on tapahtunut paljon. Olen saanut viisi lastenlasta, joiden elämää olen päässyt seuraamaan ja lapset ovat saaneet tuntea mummin sylin ja rakkauden. Se on suurta iloa ja voin olla sydämestäni kiitollinen niille tuntemattomille luovuttajille, jotka eläessään ovat tehneet arvokkaan päätöksen eli ilmaisseet tahtonsa elimiensä luovuttamiseen, muille joiden elämää voidaan jatkaa siirtoelinten turvin. KIITOS!

Tänäpäivänä voi olla ihan toisin. Eilisessä Hesarissa oli ikävää luettavaa. Uutisessa kerrottiin, että elinsiirtojen määrä väheni jo toista vuotta peräkkäin. Elimiä jonottavia ihmisiä kuolee jatkuvasti jonoissa. Kiire ja rahapula jarruttavat siirtoja, vaikka siirrot taas säästävät muita menoja. Vuoden saldo on huonopi viiteentoista vuoteen. Päivystysvalmius on vähentynyt keskussairaaloissa. Tietojen mukaan keskussairaalat luovuttivat viime vuonna keskimäärin 0-4 elintä. Viime vuonna elimiä luovutti 81 aivokuollutta eli vähiten koko 2000-luvulla. Elinluovutuskortti lompakossa on tähdellinen, sillä luvan pyytäminen omaisilta, voi jarruttaa elinluovutustomintaa.

Uutisen mukaan siirrännäisten tarve myös kasvaa tulevaisuudessa, kun diabeteksen ja lihavuuden aiheuttama rasvamaksa yleistyy.

Tulipa näistä tulppaaneista mieleeni oma elämä. Kaksi isoa tulppaania ovat niitä vuosia, jotka olen saanut synnyinlahjaksi ja kolmantena uutena mahdollisuutena. Pieni tulppaani alakulmassa kuvaa sitä ensimmäistä uutta mahdollisuutta, joka antoi minulle jatkoaikaa runsaaksi kolmeksi vuodeksi, ennen kuin ehdin saada toisen maksasiirrännäiseni. Pieni tulppaanin kulma ylhäällä taas kuvaa sitä toista mahdollisuuttani, jolloin sain siirtomaksan, jonka turvin sinnittelin yhdeksän kuukautta, jolloin sitten sain kolmannen maksansiirron. Elämä kun ei aina mene  niin kuin suunnittelee, vaan voi tulla vastoinkäymisiä matkaan. Minulle tuli ikävä kyllä, monia komplikaatioita ja vastoinkäymisiä, mutta nämä kolme siirtoa pelastivat minut takaisin elämään.

VIELÄ LISÄÄ JUHLAHUMUA HELMIKUULLE:

Viikon päästä voin sitten juhlistaa tuota viimeisen siirrännäisen turvin saatua jatkoaikaa eli 25.2 tulee kuluneeksi 14 vuotta viimeisestä siirrostani.

Lisäksi huomaamattani livahti ohitse blogini 3-vuotissynttärit. Ensimmäinen postaukseni tähän blogiini on tehty 12. helmikuuta, kolme vuotta sitten. Katsoin vuoden takaista postaustani ja sen aikana on ollut huomattava määrä käyntejä täällä blogissa. Ero viimevuotiseen lukemaan on 119 991 kävijää eli siinähän on vuoden kävijämäärä. Ei mitenkään vähän, kiitos teille!

Blogitilaajia löytyy: 90

Ystäviä ystäväkirjassa: 52

Kävijämäärä: Pian kohoaa mittari 300 000:n huippuun.

Jospa sitten järjestäisin taas teille arvonnan. :) Huomenna on hammaslääkäri ja olisikohan huomenna kakun arvoinen päivä?

Viikolla on kolahtanut postilaatikosta sekä olen saanut muualtakin ihania kortteja. Täytyy ihan laittaa näytille jääkaapin oveen laittamani kortit.

Kortit piristivät viikkoani ja lisäksi on yksi ylimääräinen kortti, jonka sain viime pyhän tanssireissulta...sydämellä annettu sekin.

Ihania ystävänpäivätoivotuksia tuli myös tekstareina:

- "Monet ihmiset tulevat elämäämme, mutta viipuvät vain hetken.Vain todelliset ystävät jättävät jälkensä sydämeemme."

- "Ystävät ovat kuin lyhdyt polun varrella. Ne valaisevat elämän tiellä. Jotta olisi helpompaa kulkea."

- "Piirsin kuvan. Siihen silmät, jotka nauravat ja suun joka hymyilee. Piirsin korvat, jotka jaksavat kuunnella ja sydämen, joka välittää. Piirsin ihmisen, joka on minulle tärkeä. Piirsin Sinut. "

-"Ojenna oikea käsi eteen, tee sama vasemmalle. Kierrä oikea käsi itsesi ympäri, tee sama vasemmalle. RUTISTA! Hyvä! Halaukseni on tullut perille. "

-"Ystävyys on kuin aarre kultainen, vaali sitä huolella ja pidä hyvää huolta - se loistaa sulle ainiaan, petä ei milloinkaan, vaan antaa hyvää mieltä."

Äsken tuli ystävältäni Maijalta tämä ihana lastenlauluvärssy "Minun ystäväni":

 

MINUN YSTÄVÄNI ON KUIN VILLASUKKA,JOKA TALVELLA LÄMMITTÄÄ,

MINUN YSTÄVÄNI ON KUIN NIITYN KUKKA,JOKA SAA MINUT

HYMYILEMÄÄN.

OTA KÄDESTÄ KIINNI,TULE KANSSANI RANTAAN,VIEN SINUT

KATSOMAAN,

MITEN AURINKO LASKEE PUIDEN TAAKSE JA SAA TAIVAAN PUNER-

TAMAAN.

MINÄ OLEN VIELÄ PIKKUINEN, JA SIKSI TAHTOISIN

OPPIA TÄÄN MAAILMAN PALJON PAREMMIN.

JA KUN MÄ SITTEN JOSKUS OLEN AIKUINEN, NIIN TOIVON ETTÄ

OPPIMASTA KOSKAAN LAKKAA EN.

 

On se vaan niin ihanaa, kun on monta hyvää ystävää... kiitos jokaiselle ystävälleni!

 

On elämä meri,

ja suuret sen aavat.

Toisistaan ystävät,

tukea saavat.

 

Kiitos kaikille blogiystävät! Rakstakaa lähimmäisiänne ja olkaa ystäviä toisillenne!

Kuka liikkuuu lauantaina Kampin Narikkatorilla, klo 11-13, niin jaossa on ilmapalloja, kortteja sekä elinluovutuskortteja! Anna erilainen lahja ystävälle....tuntemattomalle!

Tänään oli oiva tilaisuus lähteä pitkästä aikaa tanssimaan. "Kruunuaan kantava" tangokuningas oli esiintymässä Vantaalla Puistokulmassa. Siitä on aikaa, kun viimeksi olen siellä käynyt ja nyt päätimme mennä kuuntelemaan kunikaallisen esitystä. Mies oli työn touhuissa iltapäivään asti, mutta onneksi saapui ajoissa kotiin ja sitten vaan tällättiin itsemme lähtökuntoon ja auton nokka kohti Vantaan Puistokulmaa.

Puistokulma

Sunnuntain iltapäivätanssit olivat piristävät ja vaikka päivällä olin väsynyt öisestä valvomisesta, niin sekin olotila korjaantui nopeasti. Oli ilo tavata myös tuttuja tansseissa ja kotiintulomatkalla piipahdimme vielä tytön luona kakkukahvilla. Tuonnehan voisi mennä toistekin tanssimaan, vaikka tokkopa kuningas-fanini siellä ihan niin pian enää esiintyy uudelleen. Toki siellä muutenkin on varmaan hyvää tanssimusiikkia. Pitäisi vaan enemmän käydä tanssimassa.

Näillä nurkilla kun ei enää kovin montaa varsinaista tanssipaikkaa ole olemassa. Kesäisin voi käydä Pavilla ja talvisin on paikallinen työväentalo ja tämä Puistokulma. Kaupungissa on sitten Vanha Kellari, tanssiravintola, jossa ei tietenkään olen niin väljä tanssilattia kuin varsinaisissa tanssipaikoissa.  Ainoa ongelmani oli tämän päivän tansseissa varpaani, joita piti varoa ettei ketään niitä survase, sillä pottuvarvas on ollut taas aika oikukas.

Täältä löytyy lisää Puistokulman tulevaa ohjelmaa.

Eilen illalla leivoin  täytekakkupohjan. Pitkään etsin äidin syntymäpäiville tekemäni kakun ohjetta. Minullahan ei ole mitään "päässä", vaan kaikki pitää olla paperilla. En osaa välttämättä itse soveltaa kakkuohjeita. Muutenkin teen kaiken yleensä suoraan ohjeen mukaan. Juontaa varmaan juurensa entisestä työstäni, jossa oli kaikki piti tehdä täsmälleen annettujen ohjeiden mukaisesti. Elintarvikeallallako...no, oikeastaan. Tein ns. pöpöille ruokaa eli kasvualustoja bakteereille, lääketeollisuuden piirissä. Siksi olenkin niin piirun tarkka annosteluissa, joten summan mutikas en osaa mitään tehdä. Munankohan pitäisi neuvoa kanaa vai kanan munaa? Minun pitää monesti turvautua tyttäreeni, joka on alan ammattilainen ja loistava leipuri ja kokki.

Niinpä tälläkin kertaa, mutta jouduin hieman soveltamaan saamiani ohjeita ja jännitin mitä on lopputulos, sillä harvoin tosiaan uskallan soveltaa. Kakun leipominen kävi kyllä vanhasta tottumuksesta ja kostutuskin, mutta kakun täytteet tuottivat taas hieman pään vaivaa. Sisuksiin tuli kuitenkin raaka-aineina rahkaa, vanilijajogurttia, Flora vispiä ja sokeria, vanilijasokeria sekä liivatetta. Yhteen väliin tuli vanilijakreemiä sekä banania. Kostutin kakun vattumehulla, kun muutakaan ei ollut. En oikein uskaltanut käyttää maitoa ja vanilijasokeria, sillä paikkaan johon olin kakun viemässä, saattoi olla laktoosi-intoleranssipotilaita. Muut maitotuoteet olivat vähälaktoosisia.

Vuorasin vuoan tuorekelmulla ja kokosin kakun ylösalaisin vuokaan. Kostutin kappaleet yksitellen ja lisäsin täytteet väleihin. Yön yli kakku sai hyytyä kylmässä ja aamulla sitten koristelin pinnan marmeladilla sekä pakasteesta otetuilla mansikoilla. Keitin hyytelösokerista hyytelön pinnalle. Ajatus oli vatkata kerma purostinpussiin valmiiksi ja ottaa se kaupunkiin mukaan muovipussissa ja paikan päällä koristella kakku valmiiksi.

Tietenkään mikään ei mene niin kuin on ajatellut. Laitoin Flora vispin yleiskoneen kulhoon ja koneen pyörittämään kermaa vaahdoksi. Iät ja ajat odottelin, vaan kerma ei vaahtoutunut. Olin jo epätoivon partaalla ja soittelinkin jo lapselleni, kysyäkseni missä vika. Ahaa, vai on välillä sellaisia satseja tuota kevyempää vaahtoutuvaa rasvasekoitusta, joka ei sitten vaahtoudukaan. Pitänee tehdä kai reklamaatti. Harmitti kovin, sillä olin jo vatkannut kolme tölkkiä turhaan. Edellisen päivän kermakaan ei vatkautunut kuten piti, mutta onneksi hyytyi liivatteilla kakun sisällä.

Ei tämän näköistä kermaa voi todellakaan laittaa kakun päälle, eihän se vatkaudu.

Onneksi kaapissa oli kaksi avaamatonta tölkkiä jäljellä ja ei ollut muuta mahdollisuutta kuin napata ne mukaan ja vatkata ne toimistolla. Tällaista siitä sitten tuli, siis sellaista kuin pitikin.  Mulla oli kahta eri erää tuota rasvasekoitusta ja niissä aimmissa erissä käytin sitä toita. Se erä ei siis vatkautunutkaan. Harmitti kovin ja tuli aika hoppu saada kakku valmiiksi, ennen maksakerhomme alkua. Lähdin kaupunkiin hyvissä ajoin ja onneksi ehdin vatkaaman kerman ja koristelemaan kakun, ennen kuin kerholaisia ja vieraita saapui.

Lopputulos on tässä. Kermaa ehkä hieman nuukailin, kun pelkäsin ettei se riitä. Tosin vähän jäi vielä pursottiimeen, jonka unohdin sitten yhdistyksen jääkaappiin.

Pidimme maksakerhoa. Maksakerho kokoontuu syksystä kevääseen, kuukauden ensimmäisenä torstaina ja tällä kertaa olimme kutsuneet vieraaksemme pääkaupunkiseudulta sydän- ja keuhkonsiirron saaneita.  Olemme hieman samankaltaisi ryhmiä, elinsiirtopotilaita, jotka helposti hukkuvat isomman massan jalkoihin. He kuuluvat sydäntautiliiton alaisuuteen ja me taas isoon potilasjärjestöön, jossa valta osa on munuaispotilaita tai -siirron saaneita. Päätimme kokoontua yhteiseen ystävänpäiväteemaiseen kerhoiltaan. Meitä oli toistakymmentä osallistujaa ja mielestäni ilta oli antoisa ja oli ollut kyllä ilo vaihtaa enemmänkin kuulumisia. Ehkä toisella kertaa sitten voimme jatkaa tapaamista. Aiemminkin olen kyllä heikäläisiä tavannut, sillä me kuulumme samaan elinsiirtourheiluryhmään eli Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ry:n jäseniin.

Kaupungista vielä kiiruhdin keilaamaan. Onneksi pääsin yhden kerholaisen kyydillä, joten ei tullut turhan kiirettä. Näin päivä meni oikein rattoisasti ja kakkukin maistui hyvin. Pienen palasen toin vielä kotiin maistiaisiksi. Huomenna saan vielä siivun päiväkahvin kera.

Miksi tämän kakun tein? Oikeastaan siksi, että kun ystävänpäivän merkeissä tapasimme muita elinsiirronsaaneita ja iselleni tämä helmikuu on tärkeä kuukausi. Tässä kuussa tulee kuluneeksi 18 vuotta ensimmäisestä maksansiirrostani ja 14 vuotta kolmannesta siirrostani. Ajatella, kahdeksantoistavuotta on pitkä aika....yhden teinin odotettu ikävuosi.  Se on paljon se. Maksani onkin tainnut päästä jo aikuisikään. Näitä vuosia laskee, ikään kuin uutena aikakautena. Elämä ennen maksansiirtoa ja elämä jälkeen sen. Jokainen vuosi on lahja...ja jokainen päiväkin on lahja. Elämä on lahja.

Uusi vuosi otettiin vastaan rauhallisin menoin. Valmistelin iltasella pastakinkkusalaattia ja tein MarLin ohjeen mukaan luumurahkaa, sillä hänen ohjeensa houkutti kokeilemaan ja se piti toteuttaa ennen kuin sesonkituote eli rommirusinarahka poistuu kaupan tuotevalikoimasta.



Herkku sisältää kermaa tai itse käytin Flora-vispiä. Sesonkituotteita eli rommi-rusinarahkaa ja omena-kanelirahkaa sekä sokeria ja vaniliinisokeria.  Hetken mietin, että lorautanko tipan tummaa rommia, mutta kun on tipaton tammikuu, niin jätin pois. No, tämä tietenkin on vitsi, mutta aika hyvä rommin maku tulee tuosta rommi-rusinarahkastakin. Tämä ei ollut niin ätlön makeeta, kuin pelkäsin vaan ihan herkullista ja sopivan imelää. Kiitos tästä ohjeesta.

Puputeltiin kaikkea pientä ja katseltiin telkkaria. Aika ajoin käytiin ulkona katselemassa raketteja, mutta keskiyöllä vasta se paras anti olikin näytillä. Tavattiin tuttuja naapureita ja pari naapurin miestä kutsuttiin yöllä vielä uuden vuoden kahville. Tulipa turistua parin tunnin verran ja ihan mukavaa seuraa meillä oli ja miehet kömpiävät kotikoloihinsa ja minä vielä jäin niitä rakettikuviani ihmettelemään tänne koneelle ja tätä postausta tekemään. Olenhan muutenkin sellainen yökyöpeli ja mitään uuden vuoden lupauksia en ole tehnyt, enkä ainakaan tässä suhteessa menisi tekemäänkään. Minkäs se koira karvoilleen mahtaa. Tosin pitänee hieman miettiä omia tapojaankin ja yrittää korjata joitan pahoja tapojaan, jos sellaisia sattuu olemaan...heh-heh.

Kurkku on jälleen kuin raastinrauta...että ei tämä flunssa tai mitä nyt lieneekään, ainakaan ihan parempaan suuntaan ole menossa ja särkyynkään ei juuri mitään uskalla ottaa, kun se tramal on sellaista kovan luokan kamaa, joka ei näytä meikäläielle passaavan. Täytyy kääriä yöksi huivi tiukasti kaulan ympärille ja nieleskellä tyhjää. Onneksi on vielä jouluista glögiä jäljelllä, joten se lämpimästä ja terästetystä kyllä passaa.















Tällaisia rakettikuvia onnistuin nappaamaan, vaikka aika nopea piti olla että ehti näkemään mistä päin kullonkin valokaari kohosi. Ulkona oli pienoinen pakkanen ja ei tippaakaan lunta valaisemassa kulkureittejä. Näin on uusi vuosi otettu vastaan. Yhden pikän drinkin eli lonkeron, join Uuden Vuoden kunniaksi ja se minulle riittää. Isäntä lupasi pitää tipatonta tammikuuta....katsotaan miten äijän käy. Minulle ei tuota vaikeuksia, kun ei ole siinä mielessä mitään ongelmaa olla juomatta. Tämän päivän juomiani oli siis glögi ja cocis.

Muistakaa tekein tuo tipaton tammikuu ja siitä on sitten helpompi jatkaa, samalla linjalla.

Oikein hyvää itsnäisyyspäivää 6.12.2008 kaikille suomalaisille ja Suomessa eläville.



Toivottavasti edelleen, on lottovoitto syntyä suomalaiseksi.

Perjantina olimme saaneet kutsun mieheni työpaikan juhliin, jossa oli tarkoitus juhlistaa työpaikalla 40-vuotta työskennelleen työtoverin, eläkkeelle pääsyä. Tilaisuuteen oli kutsuttu firman nykyisiä ja entisiä työntekijöitä aveceineen. Harvoin sitä niin hienoon ravintolaan pääsee juhlimaa, kuin ravintola Sipuliin.



Huvitti hieman menomatkalle: Mieheni ei ole julkisilla kulkuvälineillä kulkenut mihinkään moneen vuoteen ja piti olla hänelle oppaana, miten kulkuneuvoissa maksetaan ja kuljetaan. Teki hieman hyvää kyllä hänellekin päästä irtautumaan "arkeen" ja kokeilla sitä normaalia matkustustapaa, ilman omaa autoa.



Tuntui hieman vieraalta olla juhlimassa sellaisessa porukassa, josta ei tunne juuri ketään...mitä nyt  muutaman, miehen lähimmän työtoverin. Mukavasti se ilta meni, nauttiessa maittavaa juhlaruokaa, minkälaista harvemmin on tarjolla. Oli hauska seurata miehen ilmeitä, kun hän "nautti" ravintolan hienostunutta hummerikeittoa alkupalaksi. Olihan siinä hienostunut maku, mutta kun ei ole tottunut tällaisiin erikoisiin ruokiin. Pääruokaksi nautimme sitä Uuno Turpapuron herkkua eli Chateaöbriandia mustapippuri-laakerinlehtikastikkeella kaikkine lisukkeineen. Siinä ei ollut mitään moittimista...hyvää oli. Kaiken lisäksi pääsimme vielä nauttimaan herkullisesta jälkiruoasta.


....Suklaamoussea ja herukkasorbettia...nami-nami...

Juomaakin oli tarjolla, enemmän kuin "lääkäri" määrää, mutta pitää itse tietää missä oma raja kulkee ja kaikkiahan ei tarvitse nauttia, mitä eteen kannetaan tai baarissa tarjoillaan. Muutaman ruokajuoman itsekin uskalsin ottaa, mutta sitten siirryin alkoholittomien linjalle. Juhlatilaisuudessa oli Ylioppilaskunnan laulajia esiintymässä ja heidän lauluaan oli ilo kuunnella. Sen jälkeen oli vapaata keskustelua ja yhdessä oloa. Puolen yön jälkeen väki pikkuhiljaa valui narikkaa kohti ja taskijonoon. Näin pikkujoulujen aikaan, taksiakin joutuu jonottamaan normaalia kauempaa. Niitä vain ei näyttänyt tulevat, kuin hyvin harvakseen. Noin tunnin jonottamisen jälkeen pääsimme viimein kyytiin. Taksiin lastautui täysi satsi ja vähin erin pudottauduimme kyydistä matkan varrella. Ilta oli ollut mukava, vaikka kaikkia en tuntenutkaan.


juhlaa ja glamouria...

Olipa mukavaa olla jälleen juhlatunnelmissa. Tämä marraskuu on ollut harvinaisen juhlallinen kuukausi, sillä harvoin meikäläinen juhlii niin usein kuin tämän vuoden marraskuussa on ollut mahdollista. Vielä tälle viikolle siunaantuu yhdet pikkujoulut ja lauantaille 50-vuotissynttärit.  Elämä on...



Ravintola Sipuli sijaitsee "Sipulikirkon" kupeessa eli Uspenskin katedraalin kupeessa Helsingissä. Tuo kirkko on suurin Länsi-Euroopan ortodoksinen kirkko.

Vielä on kertomatta kuulumisia Hyl:n 100-vuotisjuhlien loppuhuipentumasta, jota vietettiin Marina Congress Centerillä Katajanokalla. Tilaisuudessa oli lähes 340 entistä koulun oppilasta ja opettajia, sekä nykyisiä oppilaita ja opettajia eli kaikki koulun ystäviä.

Juhlapuheen jälkeen seurasi rentoa juhlaohjelmaa. Juhlien juontajana toimi entisen luokanvalvojamme ja matematiikan opettajani veli, muusikko Mikko Kuustonen.



Juontamisen ohessa, saimme kuulla myös Mikon esitystä. Lisäksi juhlien musikista vastasi myös Kari Pesonen, joka tunnetaan Puolikuu-yhtyeestä.



Pesonen muisteli koulun laulukirjan hassua rallatusta, jonka sanat kuuluivat "Ostakaa, makkaraa...markalla ja kahdella jo paljon saa...". Pesosen johdolla saimme kaikki äänemme kantaviin, joten ilmoille raikui tuttu laulu: "Kalliolle kukkulalle, rakennan minä majani. Tule, tule tyttö nuori...jakamaan se mun kanssani. Ellen minä sinua saa, niin lähden täältä kauas pois. Muille maille vierahille, joss en sua nähdä voi." Kuulosti tosi kauniilta.

Juhlaillan tanssimusiikista vastasi Jet-Line-tanssiorkesteri. Kari Pesosen kera illalla saimme kuulla yllätysvieraan Gugi Kokljuschkin laulamana mm. Merisairaat kasvot. Gugi kuului aikoinaan TopMost-yhtyeeseen ja on ollut koulun entinen oppilas, kuten yhtyeen toinenkin jäsen Harri Saksala. Lisäksi juhlissa nähtiin myös koulun entinen oppilas Eero Raittinen.
Hyvin musikaalista väkeä on koulussamme ennen muinoin ollut ja päiväjuhlista päätellen musiikkipainotus oppiaineissa jatkuu.



"..nuo kasvot merisairaat. Lisää vain me pyydettiin...."...lauloi Gugi.


"Nyt on tanssittu, juhlittu, juotu....sen pidemmän kaavan mukaan ja kaikki mitä on pöytään tuotu, nautittiin, eikä sammunut kukaan."

Juhlissa oli mahtavan mukava meininki. Ohjelmaan kuului tanssiesiintyjien ryhmän näytöstä. Upeita  tanssipareja oli parketilla. Meitä samalla luokalla olleita oli paikan päällä vähäiet neljä henkilöä, mutta siitä huolimatta meillä oli mukaavaa. Alkuunsa meidät oli asetettu eri pöytiin koulun päätösvuosien mukaan. Minä lopetin keskikouluun ja tupalasin siinä ohessa yhden kerran ja monet muutkin ehtivät tuplata kouluaikoinaan, joten heiman sekalaista seurakuntaa tässäkin kuvasssa. Olemme kohdanneet toisemme hieman eri luokka-asteilla. Kaikki meistä kuitenkin tunsivat toisensa. Pöytäseuruissakin syntyi keskusteluja ja yhteisiä tuttuja näytti löytyvän kaikesta huolimatta, vaikka olimmekin hieman eri vuosikursseilta.



Tosin mulla on tuossa lainalasi kädessä, sillä itse en nauttinut kuin ruokajuoman ja tervetuliaismaljan.

Viimein oli valomerkin aika ja heti, jolloin oli parasta suunnistaa kotiin privaattikuskin kyydissä. Onneksi puoliso tuli hakemaan meitä ja päästiin turvallisesti koteihimme.



Illan varjosta kohti kotia....Kiitos luokkatovereille hauskasta illasta ja koululle mukavista juhlista. Otetaankohan uusiksi 50-vuoden päästä. :)))

Nyt vaan pitäisi ilmoittautua Hyl:n senioreihin, jonne kaivataan uusia jäseniä. Jos nyt joku koulututtu sattuu paikalle, niin laittakoon viestiä tulemaan. Kerätään hieman yhteystietoja, jotta saadaan porukkaa kokoon jatkossa.

Hyllin uutisissa lisää juhlahumusta ja illallisista.

Launtaina pääsin osalliseksi koulumme 100-vuotisjuhlaa. Siitä on jo vierähtänyt 10-vuotta, kun buukkasin luokkatapaamista koulun 90-vuotisjuhlien lomaan. Sainkin silloin kasaan monia luokkatovereitani, mutta tällä kertaa ei oikein innostusta juhliin löytynyt.

Siskon kanssa kiirehdimme puolen päivän aikaa entiselle koululle, joka on toiminut nykyisellä paikallaan vuodesta 1971 alkaen.
Koulun nimin on muuttunut sinä aikana eli Lapinpuiston Yhteislyseo, jota kävin...on nykyään yhdistetty Helsingin yhteislyseoksi. Näma kaksi koulua toimivat ennen yhdistämistään rinta-rinnan samoissa tiloissa, vaan opettajisto oli eri, molemmilla kouluilla. Varmistin vielä aamusella, että lapsenlapseni on muistanut juhlatilaisuuden, sillä hänkin on ehtinyt osan aikaa elämästään käydä tuota samaista koulua. Tytölle taisi tulla kiirus, kun vasta soitettuani muisti koko juhlatilaisuuden. Onneksi kyyti kouluun järjestyi ja tyttökin pääsin naittimaan entisen koulunsa juhlista.

Olipa hassu tunne, kun silmät tarkkana tähyilin jokaista ohikulkevaa, saman ikäpolven oloista henkiöä. Olisiko kenessäkään piirun vertaa tuttuja eleitä tai ilmeitä...entä silmät...kertoisiko ne jotain? Pian törmäsinkin Kaitsuun, joka tunnisti minut 10-vuotta sitten ja sen koomin emme ole nähneet. Hetken päästä tutun näköinen naishenkilö vinkkasi siskolleni jotain ja minä hihkaisin: "Hei, oletko Seija?" Hän oli entinen uskonnon opettajani sekä rippikouluopettajani. Siitä on kauan...yli 35 vuotta aikaa.

Juhalsali täyttyi nopeasti entisistä koulun oppilaista, nykyisistä oppilaista, opettajista sekä muista juhlavieraista.Tunnelma oli niin väitön ja aito. Hauskaa oli seurata kymmenien vuosien jälleennäkemisiä.

Koulun nykyinen rehtori Risto Ahonen toivotti vieraat tervetulleiksi ja kertoi hieman koulun historiaa sen alkuajoista lähtien. Musiikkiantia oli päiväjuhlassa runsaasti. Musiikki onkin ollut jo ammoisista ajoista koulussamme tärkeä elementti. Koulustammehan lähtöisin on monia tunnettuja musiikin ammattilaisiakin.

Opetusministeri Sari Sarkomaa toi valtiovallan tervehdyksen koululle.

Mistä kaikki alkoi... Kuulimme Hannes Gebhardin ajatuksia. Hän oli Helsingin Maanviljelyslyseon perustaja ja siten koulutoimi aloitettiin v. 1908 eli 100-vuotta sitten. Jari Salminen kertoili tästä koulun historiasta. Hän on kirjoittanut tilaisuudessa myytävänä olevan kirjan eli "Kirkkokadulta Rintinpolulle." Kirja sisältää Helsingin Maanviljelyslyseon, Lapinpuiston yhteislyseon sekä Helsingin yhteislyseon historiaa., josta itse olen päässyt osalliseksi kuuden vuoden ajan.

Meitä hauskuutti koulun entinen oppilas, joka kertoi silloisia päiväkirjamerkintöjään kouluajoilta. On sitä osattu pitää ennenkin "hauskaa". Jälki-istunnotkin taisivat olla tuiki tavallisia. Milloin mistäkin syystä, jäätiiin jälki-istuntoon.

Lukion ilmaisutaidon ryhmä esitti hauskoja esityksia, joista ensimmäisenä kuulimme "Pöytäkirja juhlien järjestämisestä". Toinen näytösosuus oli "Lunttausta".

Hyllin musiikkiryhmän antina kuulimme "karjankutsua" sekä Eino Leinon kappaleen "Elegia". Sen kuunteleminen sai ihan tunteet pintaan. Aivan mahtavalta kuulosti tuo esitys. Nuoremmille tutumpaa oli the Rasmuksen "Liquid".

Hyllin opettajatkin pääsivät lavalle esittämään "Maatalon tyttöjä" Lopuksi kuulimme vielä musiikkiesityksiä. Ohjelma oli mahtavan hienoa ja taidolla tehtyä. Oli ilo olla mukana juhlissa.

Tässä juhlien ohjelmatähtiä koko komeudessaan.

Tämä upea puhujanpönttö on lähtöisin jo ammoisilta ajoilta, vanhasta koulustamme...kuka ties, saattaa jo ollut Helsingin Maanviljelyslyseon alkuajoiltakin lähtöisin.

Iso juhlasali täyttyi ääriään myöten vanhoista oppilaista ja muista juhlvieraista. Sataan vuoteen mahtuu paljon vanhoja oppilaita, sekä opettajia. Toki täällä oli vain murto-osa heistä koolla.

Virallisen juhlaohjelman jälkeen oli kahdessa kerroksessa järjestetty kahvitusta vieraille. Kahvituokion jälkeen lähdin kiertämään koulun näyttelyitä ja etsimään tutun näköisiä kasvoja. Rehtorin löysin ja muutaman tutun näköisen opettajan.

Mielenkiintoisena kohteena löysin huoneen, jonne oli kerätty mielenkiintoisa kirjoja, karttoja, valokuvia ym. aineistoa koulun historiallisilta ajoilta. "Pujo" mahtaa olla entisiä koulun opettajia. Opettajillehan annettiin usein lempinimiä heidän olemuksensa mukaan.

Juhlasalissa oli tällainen veistos, joka todennäköisesti on edesmenneen rehtori Alfredt Brandtin muotokuva.

Näin nostialgiaista kotitalousainestoa oli kerätty koulun näyttelytilaan. Kauan on aikaa, kun kahvipannullakin koulussa on kahvia keitetty.

Kyllä nyt kelpaa. Näin värikkäässä ja pirtenän värisessä opetuskeittiössä pääsevät tämän päivän oppilaan harjoittelemaan kokkauksen saloja. Meidän aikanamme Lapinlahdenkadulla ei ollut kotitalousluokaa. Jouduimme harjoittelemaan keittiötaitoja Lapinlahden kansakoululla ja joinain vuosina kotitalousluokkamme oli Kaisaniemen kansakoululla. Siihen aikaan oli hieman kiertolaisen elämää. Jumppatuntejakin pidimme yleensä Satakuntatalon juhlasalissa. Ulkoliikuntaa harjoitimme matkan päässä olevalla Väinämöisen kentällä. Suunnitsuksia harjoittelimme sitten niissä maastoissa eli Mechelininkadun laitamilla. Kontulassa sentään oli liikunasali, urheilukenttä sekä kotitalousluokka. Meidän aikanamme ei ollut ollenkaan tekstiilikäsitöitä, kuten ei veistoakaan. Ne ovat tulleet myöhemmin kuvioihin.

Muistot olivat aika pinnassa lauantaipäivällä ja hieman jäin kyllä kaipaamaan vanhoja luokkatovereitani. Ehkä kutsu juhlaan ei ollut tavoittanut, sillä edelleenkään kaikilla ei ole nettiä, eikä yhteyksiä vanhoihin luokkatovereihin. Taidan tulla jo vanhaksi, kun nämä muisot tulevat mieleeni. Ehkä en enää seuraavia juhlia pääse kokemaan.

Lippu liehui korkealla salossa, 100-vuotiaalle koululle. Tämä on ollut pitkä matka ja paljon on kokemuksia ja muistoja näiden koulujen seinien sisältä, itse kullakin koulua käyneellä.

Päiväjuhlien jälkeen koitti vielä iltajuhlallisuuden Marina Congress Centterissä Katajanokalla, jonne täytyi vielä päivän päätteeksi kiiruhtaa. 

Edit (17.11.2008):

Kiitos vielä sille henkilölle, joka löysi muistorakkaan kalevalaisen Talon sydän-rannekoruni koulun päiväjuhlatilaisuudesta. Olin tosi surullinen, kun sen huomasin kadottaneeni ja tunteet kellahtivat surusta riemuun, kun soitettuani koulun kansliaan, sain kuulla sen olevan tallessa. Kiitos rehelliselle löytäjälle! Koruni sydämen yksi liitoskohta oli pettänyt ja sen takia koru oli tipahtanut. Pitänee korjauttaa koru jossain eli se on pientä juotosta vaille vielä.

Eilen illalla olin kovin harmissani ja vielä tänä aamunakin. Uni ei tahtonut tulla, kun mietin kadottamaani rannekorua. Mielessäni kävin, ties monennenko kerran läpi liikkeitäni puolivälistä viikkoa. Aamusella otin puhelinlutettelon käteeni ja etsin mahdollisia yhteystietoja paikkoihin, joissa olin käynyt sekä löytötavaratoimistoonkin. Mistään en saanut tietoa korusta, vaikka moni vastapuoli ottikin asian sydämelleen ja lupasivat kysellä koruni perään, niin sitä ei löytynyt. Palasin iltapäivällä vesijumpasta ja jatkoin soittelukierrostani tuloksetta. Vielä kaiken päätteeksi ajattelin soittaa koululle, jossa olin lauantaina juhlimassa ja siellä vahtimestari näytti jo vihreää valoa. Oli kuullut opettajien huoneessa keskustelua löytyneestä korusta. Soitin kansiliaan ja mikä onni...koruni oli kuin olikin siellä, katkenneena mutta tallessa kuitenkin.

Tuntuu kuin taakka olisi pudonnut harteiltani. Ihanaa, että rehellisyyttä löytyy vielä Suomen maasta ja kun koulussa oli lauantaina satoja vieraita, niin olisihan tilanne voinut olla aivan toinen. Rehellisyys maan perii. Tässä se taas nähtiin, että etsivä löytää. Jos olisin antanut periksi ja jäänyt vain haikailemaan korun perään, niin sitä tokkopa olisin takaisin saanut. Olin aivan varma, että olen pudottanut sen jo ennen tuota lauantaipäivää.

En ole oikein tottunut viettämään Halloweenia, mutta kun siitä on tullut uusi traditio tänne pohjolaan, niin menköön nyt tämän kerran.

Oikein hyvää Hallowenia ja pyhäinpäivää kaikille!



...ja jos jotain oikein tekee mieli herkutella, niiltä täältähän niitä löytyy, kuten Hallowenenin aivohyytelöä....kummitusmaisen herkullista.

Tänään nimipäiväänsä viettä Wikipedian mukaan Marjatta, Jaana, Marjo, Marita, Maritta,  Marjut, Marianne, Marjaana ja Marjukka. Toivottavasti almanakka on samaa mieltä.

Onnittelut kaikille blogitutuille, jotka kantavat Marja-nimeä tai sen johdannaista nimeä. Meinasin jälleen unohtaa, mutta onneksi sain kommentin viime vuotiseen postaukseeni ja nostan sen osin tänne ylös, mutta hieman uusin ja kuitenkin nämä onnitteluni ovat aivan tuoreet ja yhtä kesäiset kuin viime vuonnakin.



Marjoja on Blogimaaimassakin niin monenlaisia ja monen näköisiä, mutta kaikki yhtä ihania.

Tasapuolisesti Onnea kaikille...Marjalle, Marjolle, Marjatalle, Maritalle, Marjutille, Mariannalle, Marjaanalle, Marjukalle ja Jaanalle!

Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun tilastojen mukaan Suomessa on 15.8.2005 mennessä ollut yhteensä 52 262 Marja-nimistä henkilöä. Tilasto alkaa vuodesta 1899. Etunimien lukumäärissä ovat mukana kaikki väestötietojärjestelmään merkityt, myös kuolleiden henkilöiden, nimet. Tilastoissa ovat mukana ensimmäisten etunimien lisäksi muut annetut etunimet.


KUKKAONNITTELUNI!

Jörg Zinkin sanoin (kirjasta: Näillä kukilla kiitän sinua):

Kultaiset auringot,
huolettomina ja itsestään varmoina
ne loistavat taivasta vasten,
nämä keltaiset kukat, jotka ojennan sinulle.

Niillä kiitän Sinua hilpeydestäsi,
iloisuudestasi,
pilvilinnoistasi ja
suruttomista aikeistasi.

Useinkin meidän on otettava
itsemme ja toisetkin kevyesti,
naurettava toisillemme,
eihän se ole niin tärkeää,
onko kaikesta hyötyä.

Tämä kulta lehahtaa tiehensä
kuin perhonen - ja meidän
on autettava toisiamme luottamaan
tähän kultaan.


Anteeksi, että tuli vanhoin värssyin, mutta tässä tohinassa en ehtinyt uuttakaan etsiä.

Juhannus on sitten jälleen kerran takana päin. Olimme mökillä ja saunan lisäksi juhannukseemme kuului kaksin kappalein juhannuskokkoja. Moneen vuoteen ei omassa kylässämme ole ollut juhannuskokkoa, mutta nyt kuulimme vihiä, että rannalle olisi rakennettu kokko. Ei siitä missään ollut mainosta, mutta summassa sinne suunnistimme. Todellakin, sinne oli rakennettu oikein näyttävä kokko ja hetken päästä rannassa oli muitakin kyläläisiä ja osa ennestään tuntemattomia mökkiläisiä. Tutustuinpa siinä ohessa erääseen porukkaan, joka olikin lopulta täältä omasta kaupunginosastamme kotoisin....hauska sattuma.



Ihanasti tuo kokkotuli lämmitti ja seurasimme sitä lähes tunnin ajan. Samalla saimme tavata monia mökkiläisiä, joita ei satu sitten loman aikana paljoa näkymäänkään. Muutama rokea pikkupoika uskaltautui vielä niin vilpoiseen veteen kastautumaan.



Juhannusaattoilta oli kaunis, eikä ainakaan meidän mökkimaisemissa satanut.



Kuukin kurkisteli kevyen pilviharson takaa, yöttömänä yönä. Vielä jatkoimme matkaamme naapuri pitäjän kokkotulille, sillä siellä oli luvassa buffettiakin ja kokko sytytettiin pari tuntia myöhemmin kuin tämän oman kylämme kokko.



Ensin oli nautittava lettukahvit ja sitten odottelimme uuden kokon sytyttämistä. Täällä oli melko vierasta porukkaa, muutamaa tuttua lukuunottamatta. Kokko oli mahtava. Se oli näköjään rakennettu sahalta tuoduista listan jämistä. Siinä olisi kyllä ollut oivaa lattialistaa, joita katselin haikeana.



Korkealle kohosivat tulen lieskat ja tämä kokko muistutti mielestäni jotain oinasta tai muuta sarvipäistä otusta. Aika hauskan näköinen kaveri.



Lähdimme pikkuhiljaa kotia kohti, sillä sauna oli vielä lämmittämättä, kun emme ehtineet saunaan ennen kokkotulia. Eihän se mitään haitannut, sillä juhannusyönähän ei ole nukkumaankaan kiire ja saunoa voi vaikka siis yötä myöden.

Juhannuksena kukki monia kauniita kukkia ja ne kuuluvat mielestäni myös kaikki juhannuksen aikaan.



Harakankelloja oli mökkimaasto sinisenään



....kuten sinisiä ja vaaleanpunaisia jaloakilleijojakin.



Juhannusruusut ovat hieman myöhemmässä kukinnassa mökkimme pihalla, kuin täällä kaupungissa. Tosin ne ruusupuskatkaan eivät ole kovin korkeita vielä. Tässä ensimmäinen aukeneva kukkanen tuossa puskassamme.



Lupiinit kukkivat kauniisti tonttimme ojan penkereellä, aika sinivoittoisesti kuitenkin.



Siperian kurjenmiekat ovat parhaillaan kukassaan.



Juhannuspäivänä naapurin miehet olivat traktoriajelulla ja kädet pystyssä tervehtivät ohi ajaessaan. Tuli tuostakin niin juhannusmainen tunnelma.

Juhannuspäivän kohokohta oli kokkotulien lisäksi, tietenkin juhannustanssit. Tälläydyin iltaa kohti koreaksi ja sulhon matkassa kohti Maamiesseuran taloa ja tanssiparkettia, jossa illan solistina säteili Pirjo Kämppi. Ilta oli mukava ja pitkästä aikaa taas pääsi nauttimaan tanssin huumasta. Muuta huumaa ei tarvittukaan. Hieman kyllä ihmettelin tanssilavalle saapuvia nuoria naisia, jotka olivat ympäripäissään ja tokkopa enää loppuillasta muistikaan pelasi ollenkaan. Samoin olivat kyllä heidän seurassaan olleet partneritkin.



"On soitto jo tauonnut, viimeiset lähteneet on, yön syliin pois...."

Tanssiparketin valot ovat jo sammuneet ja järjestyshenkilöt odottavat ovien sulkemista, viimeisten tulijoiden jälkeen. Itse matkaamme mökille ja levolle odottamaan uuden päivän nousua. Pääkään ei ollut kipeä aamulla, liiasta juhlimisesta, mutta hieman kuluneita polvia kyllä kolotti. Vanhuus ei tule yksin.

Tultiin illan suussa mökiltä. Mietin viikonlopulla, että kehittäisikö jotain mukavaa huomiseen arkeen.eli maanantaille Koko ajan olin kuvitellut, että maanantaina on 15 pvä kesäkuuta. Jokin aika sitten lueskelin blogiviestejäni ja ihmettelin, että kone näytti sunnuntai päiväksi tuota odottamaani päivää. Kävin tarkistamassa sen allakastani ja hups...olimme molemmat unohtaneet hääpäivämme. Tosin, mies vaan kysäisi, että kauankos me ollaan oltu naimisissa? Tänään tuli 34-vuotta siitä, kun meidät on vihitty. Aha....no lycca till sit vaan, Vähän tuohobn tyyliin mies sen taisi ottaa, joten ei kai tässä vaiheessa enää kannata paljon juhlia noita vuosia.

Mitäpäs jos kuitenkin huomenna kyhään jonkin moisen kakuntekeleen ihan vaan ylläriksi. Vuoden päästä sitten on toinen juttu, kun tulee puolipyöreitä, sitä ei ihan olankohautuksella kyllä sovi ohittaa. Tosin ei mitenkään harvinaista, jos miehet eivät "muista" helliä edes kukkakimpulla vaimoaan, hääpäivänä. Mietin, että ehkäpä kerran on muistanut hääpäivänä kukkia tuoda. Eipäs kuin kaksi, sillä toinen kerta oli silloin, kun olimme olleet naimisissa 20-vuotta ja itse makasin maksansiirtoleikkauksen jälkeen ensimmäisiä päiviäni vuodeosastolla, tehohoidon jälkeen. Silloin olin kai arvossa, arvaamattomassa....kun sain ison kimpun punaisia ruusuja. Oli kyllä aika eriskummallinen tapa viettää silloin juhlapäiväänsä eli reporankana tiputuksessa ja henkihieverissä.


"Oomme yhdessä kulkeneet, laaksot ja vuoret.."

Meidän häissämme ei aikoinaan tanssittu häävalssia. Tokkopa meis edes silloin osasikaan tanssia, mutta näiden vuosien aikana tuokin taito on hankittu ja tässä kuvassa tanssimme veljenpojan häitä muutama vuosi sitten. Sairastumiseni jälkeen, hänelle tuli halu opetella tanssimaan ja sehän sopi minulle, joka olen aina pitänyt tanssimisesta. Onneksi pian on juhannus ja sitten pääsemme taas ensimmäisiin kesätansseihimme.

Näihin meidän 34 vuoteen on mahtunut monen moista. Paljon iloa, mutta myös surua ja tuskaa. Nyt mennään sitä tappavan tasaista tahtia ja lapset ovat lähteneet maailmalle, mutta nyt on aika iloita yhteisistä hetkistä ja joskus myös lapsenlapsistakin. Vaikka ei elämä aina ole ihan ruusuilla tanssimista, niin tyynessä ja myrskyssä olemme tämän hetken saavuttaneet. Joskus kannattaa laskea kymmeneen, ehkä kahteenkin kymmeneen....ja opetella ymmärtämään toista tai välillä opetella katsomaan hieman sormien läpikin, ennen kuin pistää kantapäät vastakkain.
Tuntuu välillä, että nykyaikana nuoret monesti "kasvavat erilleen" liiankin pian naimisiin menon jälkeen tai muutamien yhteisten vuosien yhteiselon jälkeen.

Täytyypä ihmisen olla sitten huonomuistinen, että oman hääpäivänsäkin missaa ohi....mutta ehkä sitä sitten huomenna voi vaikka viettä sitä 35:n vuoden, ensimmäistä päivää....siitähän se alkaa. Meidät vihittiin aikoinaan samana päivänä, kuin Ruotsin prinsessa Christinakin. Tosin voinen sitten iloita tästä päivästä sen varran, että vietimme laatuaikaa mökilä nuorikkomme ja pikku-ukon kanssa. Olihan siis puoli perhettä koossa ja viikonlopun päättäjäisiksi söimme ison pellillisen pannukakkua, mansikkahillon kera. Arkista juhlaahan tämäkin.

Huomenna rakas poikani, kuopukseni, täyttää 29-vuotta. Onnea jo näin etukäteen, sillä itse olemme menossa mökkeilemään, kun se tuntuu olevan niin harvinaista herkkua näin alkukeväästä. On ollut monen moista menoa ja touhua täällä pääkaupunkiseudulla, joten harvassa ovat ne viikonloput kun olemme mökille päässeet.

Tuntuu uskomattomalta, että aikaa on kuopukseni syntymätä kulunut jo lähes 30 vuotta. Monet asiat tulevt mieleen tuosta odotukseta ja ei ole suinkaan itsestään selvää, että tässäkään suhteessa kaikki olisi mennyt hyvin. Kärsin myös tämän raskauteni aikana raskaushepatoosista, joka ilmeni kovalla kutinalla raskauden loppu neljänneksellä.Jouduin sairaalaan seitsemän viikkoa ennen laskettua aikaa, raskausmyrkytyksen vuoksi. Verenpaine oli huimasti koholla, maksa-arvot kohonneet ja istukan toimintaa seurattin jatkuvasti. Muistan vielä kuinka sairaalassa ollessani jouduin kirjaamaan sikiöni liikkeet tukkimiehen rasteilla paperiin ja kun pääsin kotilomalle, niin sain taukoa siitä hommasta. Kotona sitten tuntuikin, ettei liikkeitä olisikaan tuntunut siinä määrin ja pelkäsin jotain tapahtuneen. Ehkä pelko tulikin vain siitä, ettei niitä liikkeitä tarvinnut enää seurataakaan kotona ja sitä oli tullut hieman pelokkaaksi.
Raskauteni käynnistettiin viikkoa ennen laskettua aikaa ja 24.5.1979 syntyi tähän maailmaan pieni poikavauva, joka sai kuntopisteitä 9, sillä yksi meni väristä. Vauva oli hieman keltainen ja sai muutamana päivänä valohoitoa. Pikkuhiljaa kotioloissa vauvan iho normalisoitui, mutta minulle jäi tämä maksantoimintahäiriö pysyväksi tuon raskauden jälkeen.
Tuosta synnytyksestä on kulunut jo 29 vuotta, mutta olen edelleen elossa ja se, että myös tämä "vauvani" on kasvanut isoksi mieheksi ja perustanut oman perheen, johon olen päässyt osalliseksi myös pikku-ukon kautta.



Tässä tämä pieni kuopukseni, kauan...kauan sitten.

"Mistä on pienet pojat tehty, mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista sammakoista koiranhännän tupsukoista
Niistä on pienet pojat tehty !"



Eilen illalla sitten väkersin pojalle tällaisen onnitelukortin.

Onnea Paljon pojalleni huomisen johdosta!

"minä tahdoin kuulla jo sen että olisit onnellinen 
minä tahdoin kaikkea hyvää nimeen rakkauden 
minä toivon niin sisälläin että löydät onnesi näin 
minä toivon kaikkea hyvää tästä eteenpäin"

Äitienpäivä meni lapsistani etäällä, sillä lähdimme mökille, koska kevät tuppaa olemaan kiireistä aikaa. Silloin kun olisi ilmojen puolesta otollista lähteä mökkeilemään, niin muut menot eivät anna välttämättä myötä. Tämä oli ensimmäinen viikonloppu keväällä, jolloin saatoin lähteä mökille. En oikein raaskinut sitä jättää käyttämättä, sillä seuraava otollinen aika olisi ollut mahdollisesti vasta parin viikon päästä. Lisäksi kun en tiedä tuosta huulioperaatiostakaan mitään, niin ei viitsi jättää tilaisuuksia käyttämättä. Kuka sen on sanonut, että äitienpäiväkahvit pitää nauttia juuri silloin sunnuntaina. Ainahan voi kahvituksia siirtää parempaan ajankohtaan.

Sunnuntai-aamusella sain kuitenkin kauniita tekstiviestejä. Perjantain oli esikko lähettänyt isänsä mukana minulle kauniin runkoruusun, jonka istutin jo mökkipuutarhaan.



Tällaista minä olen himoinnutkin. Pitäneeköhän tuo runkoruusu ottaa talveksi pois maasta vai riittääköhän, että juuret ja oksan suojaa talven kylmältä?



Kotiin palattuamme odotti olohuoneen pöydällä ihanainen paketti. Siinä oli mummin lempipojun ihqu konttauskuva. Onpa ollut jo matkaa tovi kontata ja kuinkakohan paljon lienee edessä päin? Raaskiikohan tuota tyynyä käyttää tai ainakin sitä voi ihailla päivät päästään. Aivan suloinen vaavin taidekorttikin oli mukana. Jo pienestä pitäen sitä on aloitettava harrastamaan taidettakin.

Kiitos ihanat lapset ja lastenlapset!

Tänään käväisin tervehtimässä omaa äitiäni, kun emme eilen päässeet.



Tänään vasta ehdin tehdä kortinkin äidille. Onneksi olin värittänyt kuvan jo etukäteen, niin lopputyö sujui sutjakkaammin.



Ostin viikonloppuna äidilleni lohenpunaisen ruukkuruusun, jonka vein tänään hänelle. Kiitos kaikesta tähän astisesta omalle, rakkaalle äidille!

Sunnuntaina vietetään taas äitienpäivää. Tahdon myös itse toivottaa kaikille äideille, sijaisäideille ja isoäideille oikein hyvää äitienpäivää.



Maan päällä paikka yksi on
niin pyhä armas, verraton,
mi tarjoo lemmen turvaisan
ja kätkee onnen kalleimman.

Vain sydän äidin - tunnet sen -
näin hellä on ja lämpöinen.
Se riemuitsee sun riemustas,
se tuntee hultas, tuskias.

On paikka, missä lohdun saa:
sua sydän äidin rakastaa.
Voit hellään helmaan painaa pään
ja itket murheen lientymään.

(kirj. Lyydia Koidula)

Oikein paljon onnea Äideille!

Missä sitä ollaan oltu tänään.... kysy vaan?



Puolelta päivin huriselimme Tapiolaan LänsiAuto-areenalle katsomaan streettanssin SM-kisoja, joissa vanhin lapsenlapseni kilpaili junioireden joukossa.



Liput lunastin eilen lipputoimistosta ja kisoja olisi päässyt katsomaan jo ihan aamusta, mutta tulimme puolen päivän maissa, sillä junioreiden pienryhmien ja muodostelmatanssien kisat olivat vasta loppusuoralla.

Aiemmin en tällaisia kisoja ole ollutkaan katsomassa, mutta nyt pääsin ekaa kertaa seuraamaan. Tämä on aivan muuta kuin aikuisten harrastama kilpatanssi eli ei mitään vaikoita tai lattareita, vaan katutanssia parhaimmillaan. Päivä oli tosi mielekäs ja monia tosi loistavia tanssiesityksiä pääsimme seuraamaan koko päivän aikana. Tässä pieniä koosteita:



Vauhdikasta menoa ja ihmettelin useaan kertaan päivän aikana, että miten ihmeessä nuoret saavat jäseniään liikuteltua niin nopeaan tahtiin ja käytössä näytti olevan koko kroppa. Pieniä seitsemänvuotaita taitureitatkin oli kilpailemassa ja tosi taitavia vielä kaiken lisäksi. Tästä katutanssista on tullut aikamoinen suosikkitanssilaji.



Askeleet ja liikkeet menivät vielä hyvin tahdilleen ja muodostelman mukaisesti....hauskaa seurattavaa.



Tässä yksi ryhmä junnuja ja koreografit olivat tosi loistavia ja hyvin esitettyjä.



Kilpailuissa annettin sijalukuja, ei pisteitä ja mitä pienempiä lukuja tuomaristo näytti, niin sitä parhaaampi olii sijoitus kisoissa. Tuolla ylhäällä näkyy tuomaristoa tuloksineen.



Ilo taisi olla ylimmillään, kun juniorimme voitti ryhmänsä kanssa pienryhmässä neljännen sijan, joka ei sekään huono, sillä itse olivat tehneet oman koreografinsa esitykeen ainoana ryhmänä.

Muodostelmaryhmässä junioreiden sijoituksella nappasivat toisen sijan eli hoepaa. Tästä on hyvä jatkaa.
Eipä ollut mikään turha käynti, sillä mitallisija antaa mahdollisuuden MM-kisapaikkaan.

Siitä on tullut jo jonkinlainen traditio, että tulee käydyksi Malmitalolla ottamassa vappua vastaan, vappupäivisin. Näin olemme tehneet jo aika monena vuotena. Niinpä tänäänkin suuntasimme matkamme sinne, puolen päivän tuntumassa. Otin mukaani kameran, kuten arvata saattaa ja siellä oli kaikkea mukavaa, joka oli ihan pakko ikuistaa.



Oli luvassa monenlaista mukavaa, unohtamatta perheen pienimpiä. Heitä oli paikan päälle tullut viihdyttämään Teatteri ILMI Ö:n Elämysautomaatti.
Luvassa oli monenmoista kivaa esitystä....riippuen siitä, mistä narusta sattui vetämään.



Tämä Pelle luki lapsille lehteä, jossa oli hassuja juttuja.



Pelle pelle miettii näkkileivän puolikkaita....



Mahtoivat lapset ihmetellä pelleä, jolla oli neljä kättä.



...hups, söikö pelle sen ilmapallon? Siinäpä kumma juttu.

Näitä ja monia muita temppuja elämysteatteri esitteli lapsille ja aina uudestaan ja uudestaan piti päästä jonoon, jos saisi kokeilla jotain uutta ja ennen kokematonta. Aikuisenakin oli hauska seurata hauskoja esityksiä ja lasten iloa.



...ja ettei aikuisia vallan unohdettaisi, niin luvassa oli Tanssiorkesteri Saksa Brothers, joka soitti tunnelmallista ja tuttua tanssimusiikkia ja vähän muutakin.  Tosin emme menneet tanssilattialle, mutta seurasimme vilinää innokkaasti ja kuuntelimme musiikkia.

Välillä maistui hyvältä munkkikahvit ja sima Malmitalon kahvilassa. Kävimme sitten katsomassa esillä olevaa taidenäyttelyä. Taulut olivat erikoisen värikkäitä, mutta silmä tottui niihin nopeasti ja ne olivat tosi iloisia. Jokin niissä sai iloiseksi. Sopisi varmaan koristamaan ja piristämään lasten huoneita kummasti.



Tosi kauniita värisävyjä on osattu käyttää. Tuntui, kuin niiden pinta olisi ollut käsin kosketeltavissa.

Lapsille oli vielä järjestetty paperinarukukkien tekoa, sekä johdoista saattoi myös tehdä kukkia. Seurasin hetken siinä sivussa, mitä lapsiperheet tekivät.

Lähdimme lopulta kävelemään kotia kohti, mutta mutkan kautta. Kiertelimme leikkikentän kautta, vanhan oppikoulun pihapiirin syrjästä ja ihastelimme matkalla kedon kukkia sekä luontoa ja kauniita pihapiirejä. Kotiin tultuamme huomasimme, että olimme olleet liikeneessä jo nelisen tuntia. Kylläpä aika meni joutuin, mutta mukavaa oli ollut ja kaikkea kaunista näkyi kadun aurinkoisella puolen. Edellä jo kerroinkin, miltä se vapun nurja puoli näyttää. Kuitenkin vietän mieluummin tällaista vappua, kuin Viljon kaltaista.



Illalla ihmettelimme kotipihan puussa olevia ilmapalloja. Jouluna koristellaan joulukuusi ja vappuna voi sitten korisella tällaisen vapputammen pihalleen.

Simakin maistui erittäin hyvälle, mutta harmittelin, että ne munkit ja muffinssit jäivät kyllä paistamatta.

Oikein hyvää ja kirkasta vappua kaikille! Tästä se kevät alkaa.
Tämän vuotisesta vappuaatosta tuli mieleen lapsuuden aikaiset vaput, jolloin oli lupa laittaa polvisukat jalkaan ja vappu tiesi kesän tuloa ja lämpimiä ilmoja. Monina vuosina on ollut niin kylmää ja koleaa, ettei ole tullut edes mieleenkään vaihtaa niin kesäisiin tamineisiin. Jospa se kesä siitä pikkuhiljaa tulee.

Tästäkin on tulut jo eräänlainen traditio, että käymme Malmitalolla katsomassa vappuohjelmaa ja tällaista meininkiä on tänä vuonna luvassa:

Tanssiorkesteri Saksa Brothers, lapsille Teatteri ILMI Ö:n Elämysautomaatti ja muuta hauskaa vappuhulinaa. Ravintola avoinna – simaa ja samppanjaa, sillileipiä ja vappupullia. Elämysautomaatti on suuri vaaleansininen laatikko, jossa Teatteri ILMI Ö:n näyttelijät piilottelevat, kunnes joku painaa haluamansa esityksen kohdalla nappulaa – ja saa mitä tilaa. Nämä lyhyet sketsit koostuvat mm. klovneriasta, mimiikasta, nukke- ja esineteatterista sisältäen roppakaupalla huumoria ja yllätyksiä. Teatteri ILMI Ö:n automaatista putkahtelevat elämykset soveltuvat kaikenikäisille ja kaikenkielisille. Elämysautomaatin löytää vappuna Malmitalon parvelta, mistä on myös mukavat näköalat aulaan ja tanssilattialle.
Kevättä rintaan ja iloryppujä pintaan!

Viikonlopulla on monet ystävät ja sukulaiset muistaneet minua kortein, tekstiviestein ja virtuaalisin onnitteluin. Kiitos kaikille muistamisesta!

Postipate on kiikuttanut muutaman kauniin kortin ja osan sain henk-koht käteen tuotuna.



Ihania kortteja ja onnitteluita, joiden joukossa oli myös pikku-ukolta saamani kuva-albummi, johon oli tallennettu mummille rakkaimpia muistoja pikku-miehen ensimmäisistä elämän kuukausista. Aivan ihania...ihanaa, että olen saanut tutustua tähän pieneen elämän alkuun. Kiitos siitä!



Kiitos äiti ja Kati!

Minua muistettiin kauniiden ruukkukukkien sekä kukkakimppujen kera. Viikonvaihteen kukkaloistoa tarjolla ohessa.



Kiitos Kirsi!



Kiitos Maiju!



Kiitos ystäväni Tuula ja Seppo!

Väkisinkin tulee muistelleeksi tässä iässä lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Löysin muutama päivä sitten, yläkaappia penkoessani, vanhat kansakoulunaikaiset muistokirjani. Ennen vanhaanhan oli tapana kiikuttaa luokkatovereille ja ystäville muistokirjaa, johon piti sitten jättää joku muisto vanhuuden päiville.
Ensimmäisessä, kolmannella luokalla ostetussa muistokirjassa, oli takakansi puoliksi poikki ja siinä luki tunnistettavasti muisto:

Hieman hiljaiseloa täällä blogirintamalla on ollut viikonvaiheessa ja sen jälkeen. Viikonloppu kului mukavissa merkeissä eli täytin tänään vuosia. Muisti alkaa pikkuhiljaa heikkenemään, joten olikohan se taas 23-vuotta tai jotain sinne päin...ei jaksa muistaa. Jos ihan tarkkaan ajattelen, niin taitaa olla jo runsaasti yli, mutta eihän sillä väliä. Iällähän ei ole mitään väliä, jos ei satu olemaan juustosta kyse.

Sunnuntaina oli iso kasa sukulaisia täyttämässä torppaamme. Minulle kun vanheneminen ei merkitse ikääntymistä, vaan armorikkaita päiviä, joita olen saanut lisää. Niistä kaikista olen tosi onnellinen. Ilman niitäkään en olisi saanut elää ja nähdä viiden lapsenlapseni syntymää. Kiitos näistä.

Eilen nuorin kummilapsistani eli kummityttäreini täytti 10-vuotta. Halusin muistaa tyttöä jollain mukavalla lahjalla. Sellaisella, josta olisi iloa ja hyötyä vuosiksi eteenpäin. Ajattelimme mieheni kanssa, että osataisimmeko tytölle ompelukoneen. Ensin tuli tietenkin mieleen joku käytetty kone, sillä uudet ompelukoneet tuntuivat olevan aika huikeissa hinnoissa. Hieman katselinkin jo netistä, jos sieltä sattuisi löytymään joku kohtuuhintainen kone ja sopumatkan päästä. Aikaakaan ei ollut viikolla asian miettimiseen eli tiistaina oltiin näillä tuumin liikkeellä ja torstaina oli sitten se juhlapäivä.
Käytiin lähiön eräässä, käytettyjä koneita myyvässä liikkeessä. Tarjolla olisi ollut yksi käytetty Toyota-merkkinen, parikymmentävuotta vanha ja huollettu ompelukone, metallirunkoisena. Kauhistelin hieman hintaa, sillä käytetystä ja vanhasta koneesta ei oikein viitsi maksaa 150 euroa. Niinpä päätimme jättää sen asian hautumaan ja suuntasimme tien toisella puolen olevaan Royal-tukkuun. Ajattelin, että saakohan sieltä koneita, näin yksityisasiakkaana. Saipa hyvinkin. Tarjolla oli uusi, hyotyommel-automaattikone, vapaavarrella ja hintaa 120 euroa. Takuutakin luvattiin 3 vuotta ja maksuaikaa parissa erässä. Näin päätimme ostaa tytölle aivan uuden koneen ja ehkä siihen kimppaan saisi muita sukulaisia mukaan.



Onneksi saimmekin, sillä näin ollen hintaakaan ei tullut meille kuin alle 20 euroa, kun tytön isä otti osaa siihen suuremmalla osalla.



Kylläpä tytöllä oli iloinen ilme, kun viimein eilen sitten näki synttärilahjansa. Annoin hieman pikaohjeistusta hänelle koneen käytössä. Kävimme läpi muutamia turvallisuuskysymyksiä ja neuvoin sammuttamaan koneen käytön jälkeen katkaisijasta sekä vetämään varmuudeksi vielä johdon pois seinästä. Lisäksi vatoittelin neulankäsittelystä ja puolaamisesta. Puolasimme yhdessä lankaa ja langoitimme koneen. Kokeeksi teimme yhdessä helponlaisen jumppapukupussin, jotta tyttö saisi hieman tuntumaa koneeseen. Lupasin avustaa koneen käytön opettelussa.
Uskon, että tyttö vielä innostuu, kun vaan saa mahdollisuuden ommella ja sehän toteutuu vain omalla ompelukoneella. Nykyään on koulussa tekstiilikäsityötä ja teknistä käsityötä. Näyttää siltä, että tekstiilikäsityö tuntuu hänestä kiinnostavammalta. Toivon, että koneella olisi käyttöä ja onhan siinä ainakin konetta jo aikuisikään asti, ellei muuten satu sitä hajoittamaan.

Iloisia ompeluhetkiä kummitytöllemme!

Oikein Iloista ja aurinkoista Pääsiäistä kaikille lukijoilleni!

Perjantaina vietettiin Tarjan pävää eli kahviteltiin....Vihdoin siis sain aikaiseksi kutsuta Anittan ja Maijun meille visiitille. Maiju toki on käynyt meillä aiemminkin, mutta Anitta oli ensikertalainen vieras. Viikko oli ollut tosi kiireinen, joten päätin pyytää hieman apuvoimia kakun tekemisteen. Onneksi apu löytyi läheltä ja lopputuloskin oli kyllä todennäköisesti kauniimpi mitä omani olisi ollut.


Kirpsakka Margarita-kakku

Makukin oli tosi hyvä...vaikka hieman kirpakka, mutta silti raikkaan makuinen. Kaikki meni ja enää ei ole kuin muisto jäljellä. Kiitos kakusta.


Nimpparikahvitusta

Kiireissäni leivoin vielä perjantaiaamupäivällä mustikkapiirakan. Homma jäi kyllä aika loppusuoralle, sillä aamulla herätessäni tuntui kuin kurkkuni olisi ollut ihan raastinrautaa. Tuntui siltä, että flunssa teki tuloaan.
Ei mitään suuria vierasmääriä ollut tulossa, mutta muutama sisaruksista ja äitee sekä sisarusten lapsia. Päivä huristi mukavasti ja onneksi olo ei vielä perjantaina ollut ihan niin kauhea.



Aivan oman värisiä ruusuja sain Anittalta, kiitos...jostain kumman syystä kaikki näyttää tietävän mistä minä pidän.



Näin ihania ruusja sain perjantaina. Mieskin muisti ruukkuruusuilla....oho, mistäs nyt kenkä puristaa? Hän kyllä ilmoitti, ettei sitten sovi odottaa enää mitään naistenpäiväruusuja, vaan tässä on samassa nekin.



Illalla vielä veli tuli lastan kanssa ja veljenlapset olivat halunneet tuoda minulle kolme lasista kukkaa. Kaunis ajatus lapsilta. Kirsiltä san koruja ja Maijulta korttimateriaalia. Kaunis kiitos!



Kauniita kortteja sain postitse sekä ihan suoraan lahjuksienkin kanssa. Muutama aivan ihana käsintehty korttikin. Maijun piti tehdä mulle ihan oma, jotta tulisi oikean värinen. Onpas kauniisti ajateltu.

Päivän päätteeksi olin kyllä aika naatti ja yöllä sitten tuntui, että tauti tästä pukkaa päälle. Toivottavasti vieraani eivät kärisneet tästä. Kiitos kaikille onnittelusita...Ennen se oli Putte-possu, joka vietti nimppareita....nyt on Nasu-possun vuoro...ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit voinut olla mukana.

Huomenna vietetään Tarjan päivää, joten onnea kaikille kaimoilleni ja toki kaikille Taruillekin. Tarja-nimi on ollut allakassa v. 1950 lähtien.


Tämä taideteos "kaimastani" on v. 2005 Kiasman edestä

...kuten maamme "äidille" eli meidän Pressallemme.

Kahvipannu on kuumana iltapäivällä...jos kahvihammasta kolottaa. TERVETULOA!


.....kakku tosin on toisen näköinen, mutta virtuaalisesti nauttikaa jälleen kermakakun kera kahvia.



Ihanat ystävät ovat jo etukäteen muistaneet kukkasin, kortein sekä korujen kera. KIITOS!

Oikein hyvää Ystävänpäivää kaikille teille ja pitäkää toinen toisistanne huolta!

Lähes huomaamatta livahti ohi itseltänikin laskurini 150 000 kävijämäärän lukema. Uskomatonta, että täällä on käyntyt vajaan kahden vuoden aikana näin paljon vierailijoita.
Blogini ei ole ollut tavanomainen käsityöblogi tai askartelublogi, vaan olen kirjoitellut aika laidasta laitaan kaikesta mitään elämääni kuuluu. Välillä mennään kovaa ja toisinaan täytyy hiljentää vauhtia. Tänään tuntuu siltä, että lepo on parasta lääkettä. Ehkä tuo antibiottikuurikin hieman väsyttää ja kun vihdoin ja viimein sain itseni kammettua ylös sängystä, niin taivas oli jo synkeän harmaa, aivan kuin iltasella. Saattaahan olla, että taivas on ollut harmaa ja synkeä koko päivänkin. Tähän synkkään päivään päätin tuoda vähän iloa tähän blogimaailmaani, joten sattumalta surffaillessa löysin tämän kauniin Mammun enkelipohjan. Enkeleitä edelleen, mutta vaihtelu virkistää. Toivottavsti pohja näkyy kaikilla hyvin. Kommentoikaa, jos on ongelmia.



"Tänään tahtoisin antaa Sinulle pienen lahjan. Se olisi sidottu ystävyyden kultanauhalla. Se olisi kääritty hyvyyden voimapaperiin. Se olisi tuoksuvia ruusuja jotka KIITOKSEN kanssa tahtoisin ojentaa suurena kimppuna sydämellesi."

(Lähde: Positiivarit)

Laitan blogiarvonnan vähän jälkijättöisesti pystyyn helmikuun puolella, kun on taas monin verron aihetta lauluun. Kiitos kaikille blogiystäville ja muillekin kävijöille. Toivottavasti viihdytte edelleen.

Onko mielessänne jotain, josta toivoisitte minun enemmän postaavan tai onko jotain jonka voisin jättää väliin.

Oikein hyvää ja Onnekasta Vuotta 2008 ja kiitos kaikille blogiystäville kuluneesta vuodesta ja kommenteistanne. Toivotan samalla teille kaikille Oikein paljon terveyttä sekä iloista mieltä tulevalle.


Tästä vuodesta kiitän,
ystäväni siihen liitän.
Toivotan sinulle paljon hyvää,
vuodelle tulevalle hymyä syvää

Viime viikosta olen jo hieman virittäytynyt joulutunnelmaan. Torstaina olin maksakerhomme joulupuurolla. Viidestä litrasta maitoa teimme joulupuuroa ja vain yksi annos jäi kattilan pohjalle, joten aika hyvä menekki. Kerhossa oli yli kaksikymmentä henkilöä, joten tunnelma oli huipussaan. Näin joulun alla on mukava pitää vähän tavallisuudesta poikkeavaa kerhoiltaa. Tontut jakoivat lahjat. Lähes jokainen oli tuonnut tullessaan vitosen arvoisen paketin. Olen muutamana vuotena tehnyt niin, että pyydän jokaisen laittamaan lahjansa säkkiin ja samalla nimilappusen kulhoon. Näin arvomme paketit, jolloin "aputonttu" ottaa yhden paketin kerrallaan pussista ja samalla nimilappusen tonttuhatusta, johon olen ne laput siirtänyt kulhosta. Näin lahjalle löytyy saaja ja eikä tule jaettua mitenkään "pärstäkertoimen" mukaan.
Tämäkään siis ei ollut mitenkään sovittu, että minulle sattui ihana enkelikirja, joka on tosin paljon arvokkaampi kuin tuon mainitun lahjan arvo piti olla.



Tämä kirja sisältää valtavan määrän tietoa ja uskomuksia enkeleistä sekä ihania enkelikuvia.



Olen tosi iloinen tästä "joululahjastani". Kiitos paljon lahjan antajalle.

Lauantaina oli pakko tehdä joulusiivous, sillä muuten olisi tullut hieman kiire sen suhteen. Se ei meinaan medän kaltaisessa huushollissa olekaan ihan "helppo nakki". Onneksi mies lupautui auttamaan ja viemään matot ulos. Oikeastaan hän sai minut houkuteltua tähän kamalaan projektiin. Eihän siinä mitään muuta, jos kaikki olisikin niin helppoa, kuin saamassani kännykkäviestissä sanottiin:

"Oon kuullut, jotta kannattaa pistää kartemummaa pellille ja pelti kuumaa uunii.Sitte vaa kasteloo villasukan tolulla, viskaa sen sohvan alle, nii johan o samantien joulutunnelma valmis. Haisoo iha pullalata ja pirttiki puhtaalta. Ei tartte kuurata lattiaa polovet ruvella, eikä paistaa julumaa pullataikinaa aamukolomee."

Tuli jo tehtyä siis sen vanhan kaavan mukaan eli polvet ruvella konttasin jopa sängyn allakin. Siellähän sitä pölyä todella oli ja yritin kiskoa sänkyä irti seinästä, jotta paremmin saisin villakoirat talteen. Ei siinäkään vielä mitään, mutta sitä mukaan kun etenin imurin kanssa, niin matkan varrella tuli tämän tästä sellaista roinaa vastaan, että olematon sappenikin rupesi kiehumaan. "Jollakin" on tapana jemmata sängyn alle sellaista roinaa, joka ei mahdu muualle ja sieltä löytyi vaikka mitä sinne kuulumatonta. Ennen kuin tuon roinan sai tieltä pois ja lattian puhttaaksi, niin homma tuotti ylimääräisiä hikipisaroita.
Onneksi tuli iltapäivään mennessä paikat siivottua ja pikaisesti piti ehtiä vielä ruokakauppaan ja äidille synttärilahjaa ostamaan. Hemtexissä kului aikaa sen verran, että hupsita, kun menimme Cittariin niin siellä unohduimme katselemaan miesten takkeja ja pian kuulutettiinkin, että kauppa suljetaan viidentoista minuutin kuluttua. Onneksi tiesin suunnilleen mitä piti kaupasta ostaa, joten juoksujalkaa suunnistimme niille hyllyille ja kassalle. Kotona huomasin, että aika uuden nahkahanskani olivat kadonneet. Oikeastaan ne "katosivat" jo edellisen päivän kauppaostoksilla, mutta löytyivätkin kauppakassista. Sanoinkin kauppareissulla Cittariin mentäessä, että "katsopa kuinka nämä ovat hyvät ja lämpimät....Harmittaisi kovasti jos katoaisivat". Eipä olisi kannattanut moista manata, sillä sille tielle taas olivat kadonneet ja nyt ei löytynyt edes kauppakassistakaan. Sitten alkoin hieman 'kypällä' suututtamaan koko illan, sillä kauppahan oli mennyt jo kiinni, joten ei päässyt edes etsimään niitä.

Sunnuntaina oli Joulukuun markkinat torilla ja  samalla päätettiin mennä Ostoskeskukseen tarkistamaan, jos hanskoja löytyisi. Hemtexissä eivät olleet, joten Cittariin ja samat mutkat kiersimme kuin edellisenä päivänä. Kappas vaan, joku oli nostanut hanskat miesten housurekin päälle. Siinä ne tutut mustat nappanahkaiset rukkaseni nököttivät odottamassa omistajaansa. Olin tosi iloinen, että löysin ne. Jospa muistaisi täst' edes jättää ne vaikka autoon, kun menee ostoksille tai jos mukana on kassi, niin laittaa heti sinne. Onneksi tavara palasi takaisin omistajalleen, joten nyt ei harmita lähskään niin 'kypällä'.
Markkinoiden jälkeen suuntasimme matkamme äidin luokse. Äiti täytti oikeastaan eilen eli maantantaina 79 vuotta, mutta juhlistimme sitä jo sunnuntaina. Mietimme siskon kanssa, miten ennen vanhaan mummot olivat paljon vanhemman näköisiä kuin nykyään. Meilläkin mummo oli jo vanhan ajan mummomaisen näköinen, vaikka kuolikin suheellisen nuorena. Samoin oli äidinäitikin aikoinaan. Raksas elämäntyö varmaan vaikutti osaltaan siihen, että ihmiset vanhenivat ennen aikojaan. Nykymummot ovat aivan toisen näköisiä kuin silloin ennen ja he voivat hoitaa kuntoaan ja terveyttään monella tapaa, entisaikojen tapoihin verrattuna.

Maanantaina oli kuvataidekerho, mutta samalla oli toimintakeskuksessa Suomen pariskunnan säestämänä yhteislaulutuokio. Näitä yhteislaulutuokioita on muutman kerran vuodessa ja tämä jouluinen laulutuokio virittää jo mukavasti joulutunnelmaan. Lauloimme monisivuisen lauluvihon lähes kannesta kanteen. Toimitakeskuksessa saimme kahvia tai glogiä sekä piparia ja joulutortut.  Pyysin Irjaa ja Taunoa esittämään vähän vaivihkaa äidille syntymäpäivälaulun. Äiti ihmetteli, että onkohan täällä jollain mullakin syntymäpäivä kuin hänellä. Kerroin, että laulavat hänelle sen laulun. Äitikin oli selvästi iloinen kuullessaan tämän ihanan kappaleen  Illan kynttilöistä.  "...Nyt on vanha ja ikkunan luona, istun katsellen yön tähtihin. Taasen nään lapsuusaikani armaan, niin kuin ennen taas käyn kotihin..."
Vielä menimme maalaamaan ystäväni Eijan kanssa, vaikka olimme kaksin ja opettajaakaan ei näkynyt talossa. Tuon kuvani esittelen myöhemmin.

Vielä oli illalla ohjelmaa, sillä Meiju Suvas oli tulossa kirkkoomme laulamaan joululauluja yhdessä Tapanilan kantaattikuoron kanssa. Sinne olin jo sunnittelut meneväni ja sain houkuteltua myös mieheni mukaan, sillä yksin ei olisi ollut niin mukavaa istua sielläkään. Yleensä nämä jouluiset lauluhetket saavat hieman joulutunnelmaa aikaiseksi. Meijulla on hieno ja kantava ääni, joka saa oman arvonsa vielä kirkossa, jossa on hyvä akustiikka. Lisäksi en voinut olla ihailematta kantaattikuoron esitystäkään. Meijun lapsi ystävineen oli Lucia-kulkuessa kirkossa. Ihania pieniä Lucia-neitosia.
Meiju oli niin läsnä kuulijoitaan ja kutsui joululaulukonsertin jälkeen ihmisä reilusti jutustelemaan kanssaan. Itsekin hain nimmarit vapaaehtoiskontertista ostamaani ohjelmalehtiseen. Samalla pyysin lupaa ottaa hänestä valokuvankin. Aiemminkin olen ollut hänen esittämäänsä joulukonserttia kuuntelemassa, sillä hän on oman kaupunginosa-alueen julkkiksia.



Kirkkokonsertin jälkeen Meiju oli läsnä kuulijoilleen.



Oli tosi hieno konsertti ja näin pääsin sopivasti mukavaan joulutunnelmaan. Illalla katsoin telkkarista vielä elokuvan "Äideistä parhain". Mietin, että miltä oikein on mahtanut tuntua pienistä lapsista, joutuessaan pois kaukaa kotoa, vieraaseen maahan ja vieraan kielen keskelle...ilman omaa äitiä. Tätinikin on aikoinaan ollut sotalapsena Ruotsissa ja ajattelin, että mitenkä yksi perheen monesta lapsesta on laitettu vieraaseen maahan ja miltä hänestä on mahtanut tuntua siellä. Mitä tämä kokemus on sotalapsille jättänyt mieleen?
Elokuvan jälkeen sain inspiksen silittää vielä ikkunaverhot ja laittaa keittiötä hieman jouluisempaan asuun. Olohuoneeseenkin vaihdoin toiset ikkunaverhot, jotta puhtassa huoneessa olisi myös puhtaa ja jouluisen väriset verhot, vaikka ne aiemmatkin olivat lähes saman väriset, mutta vaihtelu virkistää. Tänäään on tiedossa oiken synttärien suma eli kolmella  sukulaisella on tänään synttärit. Ehkä menemme yksille....ehkä kaksille. Vipinää siis riittää joulun alla syntyneilläkin kaiken muun lisäksi. Onnea tämän päivän kaikille sankareille!

Tänään menimme Maijun kanssa Helsingin Vanhaan Satamaan Naisten joulumessuille. Jos joskus olen ollut siellä aiemmin, niin siitä on aikaa varmaan vuosikymmeniä. Kokemus oli tosi mukava ja tuttujakin löytyi myyntipöytien takaa.

Itse en voinut aivan hurjasti pistää himojani valloilleen, vaikka vähän joka puolella oli tosi ihania kättentöitä...käsitöistä koruihin ym. Löytyipä lisäksi vielä suuhunpantavaakin.

Hupaisen hattuostoksen jälkeen suuntasimme kulkumme pikkuhiljaa Angorinan myyntikojua kohti. Tosin emäntä itse oli kiertelemässä, mutta tuttuja oli silti pöydän takana myyjän paikalla. Olin jo aiemmin käynyt kuolaamassa hänen blogistaan yhtä pinkin sävyistä värjättyä villalankaa, mutta arvasin kyllä, että sitä on enää turha haikailla. Löytyi kuintenkin ihan kivan väristä lankaa siitä huolimatta.



Nämä langat lähtivät messuilta matkaani. Tuo hahtuvalanka on toiselta myyjältä ja Angorinalta on tuo liukuvärjättylanka.

Jossain vaiheessa onnistuimme näkemään myös itse Catariinan, kun palasimme uudelleen Maijun kanssa ihailemaan näitä lankoja.



Olisihan tuossa ollut vielä vaikka kuinka paljon ihania lankoja, mutta kun kaikkea ihanaa ei aina voi ostaa yhdellä kertaa ja pitää vain tehdä valintoja.



Hyvin iloisia olimme tästä ensitapaamisestamme ja tässä Catariina esittelee ihania lankojaan.



Maiju nyt on eksynyt vähän väärälle puolen pöytää, mutta kyllähän hänkin sinne vanhasta tottumuksesta sopii.  Kuvassa Catariina itse, sekä apuvoimana toiminut lankamyyjä Anitta sekä Maiju. Savisutikin oli paikanpäällä, mutta hän oli tässä vaiheessa alueella, mutta nähtiin me kuitenkin muutamassa käänteessä.
Muitakin tuttuja siis näimme ja sattumoisin osuin mökkipaikkakuntamme Desing Anu Pysyn myyntipöydälle. Anun pöydältä lähti matkaan tuliaisiksi "tiskirätti":



Olisihan Anulla ollut tosiaan paljon muuta ostettavaa, mutta ehkä sitten kesäaikaan voin ajan kanssa piipahtaa siellä Ateljeessa, kun ohi ajamme. Ehkä tuollaiseen tiskirättiin ei raaski pöytäänsä pyyhkiäkään.



Vielä löytyi ostoskassiin muutama kauneus. Minulla on rosan värinen iso lasisydän, mutta nyt sain edullisesti tuollaisen...hmmm...ehkä ruispuolukkapuuron (?) värisen sydämen ja lisäksi ostin hieman sekundaa olevan keraamisen enkelin koristeeksi.
Ruokapuolelta ostin rosollia rasian sekä pari joulutorttua itsenäisyyspäivän iltaa ajatellen. Rosolli sopii uunissa muhivan karjalanpaistin kylkiäiseksi ja joulutorttukahvit Pressan itsenäisyyspäivän juhlia katsellessa, kahvin painikkeeksi.

Messuilla meni reippaasti monta tuntia ja illalla jalat olivat aivan puutuneet ja pistelivät molemmista lonkista reisien mitalta. Joku hermo varmaan pinteessä tai kuitenkin selästä nämä tällaiset ongelmat johtuva ja välillä ei jaksaisi pitkiä aikoja seistä tai olla pystyssä. Oli tosi mukava päivä, vaikka ilma oli kaukana kauniista itsenäisyyspäivästä. Ikävän tuntuinen vesisade juhlisti itsenäisyyspäivää. Illalla polteltiin tuikkuja ja muita kynttilöitä sekä pihallemme sytytimme kaikki mahdolliset jouluvalot ja kynnteliköt. Illan kohokohta oli tietenkin ihaillaPressan itsenäisyyspäivän vastaanotolle kutsuttuja juhlijoita ja heidän vaatetuksiaan.

Edit 8.12.2007:
Ihan pakko on tulla vielä lisäämään, jos joku haluaa vähän iloa harmaaseen arkeensa. Maijun blogissa voi ihailla sitä hassua hattua, jonka hän löysi messuilta. Saa kuulemma luvan kanssa nauraakin. :)) Riihipeikon valmistamia hattuja ja tätä mallia voi ihastella täältä. Sama malli nähtävissä talvimallistossa.

Onnea 90-vuotiaalle Itsenäiselle Suomelle! Oikein iloista juhlapäivää kaikille...


Sytyttäkäämme juhlapäivänä kynttilät...

Samalla voitte käydä kuuntelemassa You Tubesta "Maamme Laulun" ja ihailla sitä kautta kaunista maatamme.

Menneen päivän puolella eli 5.12.2007 vietettiin Kansainvälinenvapaaehtoistoiminnan päivää.
YK:n yleiskokous on pyytänyt jäsenmaidensa hallituksia huomioimaan 5:nnen joulukuuta kansainvälisenä vapaaehtoistoiminann päivänä. Päivän tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta vapaaehtoistoiminnan tärkeydestä ja saada ihmisiä tarjoutumaan entistä enemmän vapaaehtoisiksi.


Kahvipöydästä puuttuu ihanaiset joulutortut. Tein tarjolle Tupperkusuilla osamallani muotilla pikkupipareita, joiden päälle laitettiin homejuustoa. En ole erityisemmin homejuuston ystävä, mutta tämä maistui hyvälle.

Olin päivällä potilasyhdistyksessä järjestämässä vapaaehtoispäivän kunniaksi kahvitusta. Paikalle oli kutsuttu yhdistyksen vapaaehtoisia ja ajatus oli myös samalla juhlistaa Suomen 90-vuotista Itsenäisyyttä. Samaan aikaan oli kaupungissa järjestetty järjestöille yhteinen tapahtuma, johon olisimme myös voineet ottaa osaa. Sattui vain tämä tilaisuus sen kanssa päällekäin. Puolen päivän aikaan tuli tv:stä "iloinen vartti", jota seurasimme toimistolla.
Harmiksemme, kaiken 'vaivan näkömme'  jälkeen hieman suretti, kun paikalle ei ilmestynytkään kuin yksi kutsutuista ja muutama hallituksen jäsen. No, nautimme mukavan glögitilaisuuden ja torttukahvit ja kuuntelimme samalla isänmaallista musiikkia, sekä hieman joulutunnelmaakin mukana.
Järjestelyhommissa  aamusella alkoi tosin tuntua siltä, että olisi parasta ehkä lähteä kotiin. Tiedättehän....niitä aamuja, jolloin kaikki menee alkujaan jo pieleen. Ensin kiiruhdin pysäkille ja olin katsonut aikataulusta väärin, joten bussi meni nokan edestä ja jouduin odottelemaan 20 minuuttia, joka näin stadilaisen näkövinkkelistä tuntuu usein pitkälle ajalle. Glöginlämmmittämisessä pitäisi aina olla skarppina. Ajattelin laittaa keittolevyn ensin kuumemmalle, jotta glögi hieman nopeampaa lämpenisi. Jossain vaiheessa toisen järjestön työntekijä ihmetteli, että mitä oikein olemme keittämässä, kun takalevy on tulikuuma ja levynsuojus siinä päällä (hieman kärventyneenä). Hups, olikin näköjään väärä levy....ehkä tottumuksesta, sillä kotona saattaa nappulat olla eripäin. Kahvinkeittokaan ei sujunut ongelmitta. Odottelimme kahvin valmistumista...porot olivat pannussa, mutta mitään ei tippunut lasikannuun. No, selvisihän sekin, että säiliössä ei ollut vettä laisinkaan. Asia korjaantui ja kahviakin saatiin. Yritimme saada tv:tä päälle, mutta emme onnistuneet yrityksistä huolimatta, kunnes huomasimme, että sivuseinämässä olikin katkaisijanappula. Samoin kävi cd-soittimen kanssa, kun emme saaneet sitäkään pyörimään. Löytyipä siitäkin arvoituksellinen nappula, jota painamalla kierrokset nollaantuivat ja levy lähti pyörimään ja ääntäkin kuului. Joskus tuntuu vaan silät, että ei olisi pitänyt lähteä minnekään kotoa. Loppu hyvin, vaikka vapaaehtoiset eivät olleet innostuneet tästä huomionosoituksestamme. Päivä ehkä ei ollut mitä parhain, sillä olihan se juhlapäivän aatto.

Kaiken päätteeksi menimme vielä kuntosalille rehkimään ja sieltä vasta suoraapäätä kotimaisemiin ja kauppaan. Jostain kumman syystä kaupoista oli Karjalanpaistit kaikki loppu, mutta onnistuin saamaan viimeisen paketin S-marketista. Ehkäpä karjalanpaisti kuvastaa jotenkin tätä Suomea.

Liput liehuivat isäinpäivän kunniaksi lipputangoissa.

Isäinpäivä alkoi kakun koristelulla, jonka olin tehnyt edellisenä iltana valmiiksi, kostuttanut sen sekä täyttänyt ja laittanut jääkaappiin mehustumaan yön yli. Minulla ei ollut sen kummempaa visiota kakun koristeluun, vaan mietin mitä tarveaineita kaapistani sattuu löytymään. Tällainen kakku siitä sitten syntyi.



Kakun tein ns. sienikakun ohjeella, joka on mielestäni takuuvarma onnistumaan. Se on kuuden munan kakku...normaalisti teen juhliin 8 munan kakun, mutta nyt kun kyseessä oli vain oman perheen juhlapäivä, niin typistin kakkua parin munan verran. Kakun kostutin säilykeananasmehulla, johon oli lisätty hieman vettä. Päällimmäisen kerroksen pohjaosan kostutin suurelta osin persikoiden liemellä+vedellä. Täytin kakun karviaishillon ja survotun banaanin seoksella. Olen kerran aikaisemmin tehnyt sairaalaan lääkäreille ja hoitajille sellaisen kakun ja kehuivat vallan kakun makua. Nyt päätin laittaa tähän, kun sain kesällä ystävättäreltäni maalla purkin karviaishilloa ja se oli vielä käyttämättä. Ehkä olisin vielä reippaammin voinut karviaishilloa laittaa, mutta pelkäsin kai että siitä tulisi liian kirpakkaa. Makean ja kirpeän yhdistelmänä ei ollenkaan hassumpi maku.
Päälle laitoin Flora-vispiä sekä säilykepersikkaa ja muutaman kuution säilykeananasta. Lisäksi leikkelin tuoreesta mehukkaasa ananaksesta koritesuikaleia kakun keskelle ja pakasteesta metsävadelmia. Muutama pakasteesta otettu puuutarhamansikkakin pääsi joukkoon. Tämä on tällainen extempore-koristelu.

Kun sain kakun koristeltua, niin suunnistimme nopeasti Prisman parkkihalliin kirppikselle, joka onkin viimeinen ennen itsenäisyyspäivää, sillä muina pyhinä on taas joulun alla kaupat auki ja parkkis ei ole tähän tarkoitukseen käytössä. Kerron ehkä myöhemmin näistä löydöistäni.
Sen jälkeen olikin kiirehdittävä kotiin, sillä perunat odottivat altaassa kuorijaa ja ruoka piti valmistaa ennen kuin vieraat eli lapset perheineen ehtisivät tulla syömään ja isäinpäiväkaffeelle.
Ruokakin tuli valmiiksi, lapset perheineen saapuivat ja ilo oli ylimmillään pikkuväen kanssa. Ateria näytti maistuvan ja kakkuakin tuli tuhottua ja toivon mukaan se oli syömäkelpoista. Illalla pikkuhiljaa torppa rauhoittui ja vielä piti käydä oman isän muistoksi täällä:



Vein isäni haudalle 120 tuntia kestävän kynttilän valaisemaan viikon verran, sitä enkelin vartioidessa haudalla.

Olin niin väsynyt illalla kotiin tultua, että kuvia ladatessani koneelle, alkoi silmät lurpahdella niin, että piti mennä sohvalle pötkölleen ja siihen sitten nukahdin "maajussia katsellessa". Hieman ehdin nähdä loppusuoraa ja vielä BB-häätöä sen jälkeen. Nyt taas hieman piristyneenä kirjoittelen tätä postausta.



Ostin lasteni isälle puntin verran tällaisia pinkkejä ruusuja kiitokseksi.
Suurin ilon aihe ukillekin oli varmaan pikkuiset lastenlapset. Ukin syli on kysyttyä tavaramerkkiä pikkuisille.

Edellisistä Tupperware-kutsuistani on kulunut jo joitain vuosia aikaa. Sain blogiystävältäni Marsulta pyynnön pitää kutsut. Oikeastaan olinkin jo niitä ajatellut keväästä asti, kun ystävättäreni toivoi minun pitävän kustut ja halusi tulla tyttärensä kanssa mukaan. Näin sitten tuli mahdollisuus kutsujen järjestämiseen.
Kutsuillahan on tapana, että emäntä tarjoaa kahvia esittelyn jälkeen.
Siksi pitikin eilen aamupäivällä jo uurastaa keittiössä, sillä iltapäivällä oli vielä ennen kutsuja värjättävä niitä lankoja, josta jo ehdinkin kirjoittaa teille.

Jotain makeaa ja suolaista piti leipoa ja langanvärjääjillekin tehdä vähän murkinaa, jotta jaksavat vielä kutsuihin asti.

Ensin päätin tehdä tälläisia :

PEPIN PINKIT LEIVOKSET



Näiden leivosneliöiden pinnalle on käytetty Sunnuntain Kuningatartuorejuustoa, punaisen väristä tomusokeria sekä nomparelleja. Leivosten ohje löytyy täältä Raision sivustolta eli se on Sunnuntai-reseptejä. Maistuu varmaan pienemmille ja miksipä ei isommillekin. Ainakin on niin soman värirsiä. Yleensä tulee tehtyä mokkapaloja, niin välillä voi vaihtaa hieman väriä.

Halusin kokeilla myös tätä Hellapoliisin ohjetta. Tuli mieleen kesän rommi-rusinajäätelö, joka on yksi suosikeistani.

ROMMI-RUSINAKAKKU



Ainoa vika, että unohdin laittaa tuon rommirusinarahkan joukkoon rommissa marinoidut rusinani. Ihan varta vasten laitoin rommia asiaan ja rusinat jääkaappiin yöksi marinoitumaan. Aamulla nostin ne pöydälle ja tavasin "muka" tarkkaan reseptin joka rivin, jotta kaikki tarveaineet varmasti ovat tulleet mukaan. No, ei siinä isoa vahinkoa syntynyt, sillä saattaahan olla että kaikki eivät olisikaan pitäneet siitä vahvemmasta rommi-rusinan mausta. Tuon pohjan pinnassa kun oli jo suklaarusinoita ja rahkassa on itsessään rommirusina-aromia. Lisäksi kiehautin rommitilkan, johon lisäsin ne liotetut liivatteet.
Koristeluvaiheessa sitten ne rusinat pääsivät lautasen reunustalle, josta niitä sai halukkaat napata lautaselleen. Tuon kakun koriselu jäi apurille, joten se ei ole omien käsieni työtä....kaikessa tohinassa.
Mausta voin kaiken vastuun kyllä ottaa itselleni.

Rommi-rusinakakun ohjeen siis nappasin täältä.

Edellisenä iltana leivoin pullaa pakkaseen ja samalla tein kesän mustikoista piirakkaa tarjolle illan kutsuille.

MUSTIKKAPIIRAKKA PULLATAIKINASTA:



Jotain suolasitakin piti leipoa, joten tein kaksin kappalein:

KINKKU-JUUSTOPIIRAKKA



Aiemminkin olen tehnyt tällaista piirakkaa, mutta nyt huomasin ohjeessa lisätyn ruohosipuliruorejuustoa tuohon täyteeseen ruokakerman lisäksi ja päätin kokeilla. Se antoi siihen oman kivan makunsa. Tämäkin ohje löytyy Raision sivulta ja on myös valmiin piirakkataikinapakastepussin kyljessä. Tälläkertaa turvauduin valmiisiin pohjiin, kun oli muutenkin tarpeeksi tekemistä aamupäivälle ja pienoinen pelko, että kaikkea en yksin ehdi tekemään.



Tässä kutsujen leivonnaistuotoksiani tarjolla.

Tässä nämä omat tarjoiluni illan kutsuille ja tuote-esittelijämme teki vielä paikan päällä pienen
esittelyn merkeissä tällaisia pipareita, jossa on täyteenä tuorejuustoa:



Nekin maistuivat hyviltä.

Kutut menivät mukavasti ja oli oikein rattoisa ilmapiiri. Tällaiset tuotekutsut ovat mukava tapa tavata ystäviä ja tutustua naapureihin. Nyt varsinkin tämä tilaisuus tuli kivasti tämän kaikille hieman henkisesti raskaan viikon päätteeksi, jotta tuli vähän muuta ajateltavaa.
Nyt vaan odottelemaan, että mitä sitten tulikaan tilattua ja muuta mukavaa, jota emätä saa tuotelahjaksi kutsuista. Kiitos Marsulle opetuksesta lankojen värjäyksessä ja lisäksi tuote-esittelystä. Kiitos myös teille, jotka olitte mukana perjantaina kutsuillani. Oli kiva päivä.



Tällaisia ihanuuksia oli mm. tarjolla ja paljon, paljon muuta...

Tämäkin pyhäpäivä siis takana päin. Ollaan vietetty sanan varsinaisessa merkityksessä pyhäinpäivää. Tosin innostuttiin aamupäivällä järjestämään ikuisuusprojektiani eli vaatehuoneen  siivoamista. Pääsin siihen vaiheeseen, jotta ylähyllyillä ja lattiatasolla  olevat tavarat saatiin järjestettyä. Hyvä niinkin, sillä siinä se oli mielestäni kaikkein hankalin homma.
Jotain sellaista on kätköissä, jota ei ainakaan voi hävittää, kuten äidin kotoa yksi vanha rippipuku eli noin 60 vuotta vanha. Lisäksi pitkälti toistasataa vuotta vanha äidin äidin isänäidin vanha kirkkohuivi, joka on silkkilangasta tehty, mutta se saattaa hieman syödä itseään. Muutamia pieniä reikiä siihen on vuosikausien saatossa ilmaantunut. Lisäksi on vanha kastemekko, joka on ollut lapsillani sekä oma vihkipukuni ja häähuntuni 33 vuoden takaa. Jotain ei voi pistää pois ja täytyy katsoa mitä vaateläjästä raaskii hävittää, ettei taas tule jätettyä pahan päivän varalle. Kävipä osittain niin, että tongin muutamaa jo kirppiksellä käynyttä tavarakassia ja niistä bongasin muutamat jo pieneksi jääneet houstut, jotka nyt mahtuivatkin aivan hyvin päälle. Tosiaan saattaa välillä käydä niin, että karsimisen sijasta tuleekin lisää vaatteita hyllyille.
Joku päivä kun jaksan, niin otan tuon loppu-urankan tekeleeksi ja täytyy kyllä karsia niitä vaatteita, joita ei kuitenkaan käytä tai ovat tulleet isoiksi. Jotain laitoinkin jo äidin kassiin...on hyvä, kun on kaksi siskoa ja äiti, jotka voivat tarvittaessa kierrättää vaatteitaan keskenään.

Tuon urakan jälkeen piti keskittyä ruoanlaittoon. Pyhäinpäivän kunniaksi päätin tehdä Karjalanpaistia ja ostin muutaman pikkuisen joululaatikon sekä tein makeahkoa makaroonilaatikkoa sekä perunasosetta ja salaattia.
Lähdimme vielä valoisaan aikaan hautausmaalle kynttilöitä sytyttämään haudoille. Kamera oli tietenkin myös matkassa.



Aamutuimaan alkoi täällä pääkaupungissa sadella ensilunta. Pihan tuntumassa oleva rinne oli lumisen kaunis.



Paikoittain oli lunta satanut jo vähän runsaimminkin. Ilma tuntui kolealta ja hieman pakastavaltakin. Täytynee kai jo pikkuhiljaa kaivaa kaapista talvijalkineet sekä paksut käsineet suojaksi.



Hautausmaalla oli kaunista lumipeitteineen ja palavine kynttilöineen. Meillä oli tarkoitus käydä useammalla haudalla viedä kynttilöitä niille. Matka kulku itäisestä laidasta lähtiseen laitaan. Matkan varrella näimme kesyjä oravia, jotka odottivat makupaloja ihmisiltä. Minun teki tietenkin mieli kuvata kurreja, mutta ne vilistivät yleensä sitten jo vauhdilla matkaan, kun huomasivat kyseessä olevan vain kamerani. Tässä kuitenkin yksi kuva piiloon pyrkivästä oravasta.



Hautausmaalla on valtavasti isoja kuusia, joten kävyistä ei taida ainakaan olla pulaa. Jotain mupellettavaa taitaa siis kuitenkin löytyä.



Hautausmaalla on paljon vanhojakin hautoja ja osalle vielä viedään kynttilöitä, mutta oli myös paljon sellaisia hautoja, joilla ei ole kukaan varmaan aikoihin käynyt. Itse viemme yleensä joka kerta käydessämme eräälle vanhalle sukumme sukuhaudalle ainakin yhden kynttilän, koska siellä ei varmaan ole enää elossa sellaisia ihmisiä, jotka siellä kävisivät. Tässä haudassa on isäni tätiä ja setiä haudattuna, joista itse en ole elämäni aikana tavannut ehkä kuin  kahta heistä.



Hautausmaalla on vanha vesitorni ja lunta oli valkoisenaan sen juurella. Pian alkoi iltakin painua mailleen, kun saavuimme kotiin pyhäinpäivän reissultamme.



Tässä paluumatkallani nappaamani kuva pellon reunaltamme.
Sitten soitin äidille ja pyysin käymään. Tarjosin aterian ja istuimme iltaa tv:n äärellä ja joimme iltakahvia ja paistoin uunissa vadelmaisia raakapakastepullia, kun en jaksanut itse väsätä mitään sen kummallisempaa. Näin vietimme tämän päivnä. Harmitti hieman, kun en tiennyt että tänäänkin olisi ollut kirppari Prisman parkkihallissa...mutta säästyihän rahat ja tuli vaatehuonetta järjesteltyä hieman parempaan järjestykseen. Huomenna uusin kujein ja ehkä sitten jonnekin kirppiksellekin voisi suunnistaa.

Elinsiirronsaaneiden maailmanmestaruuskisat eivät saa siinä mielessä julkisuutte kuin muut maailmanmestaruuskisat. Joukko suomalaisia elinsiirronsaaneita on ollut parhaillaan Thaimaassa kilpailemassa mm. yleisurheilun saavutuksista ja myös keilailussa ja maratonissa. Ennakkotietojen mukaan on yhdistyksemme jäseniä saanut parikeilailussa kultaa sekä yksi siirtopotilas yhdistyksestämme 5 km katujuoksussa hopeaa. Hopeaa on saanut toinenkin elinsiirron saanut omassa sarjassaan katujuoksussa. Lisäksi kultaa on Suomelle tullut sulkapallossakin. Pronssia on tullut myös golfin lyöntipelissä.
Hyvä Suomi!
Muita tuloksia löytyy täältä. Hienoja saavutuksia jälleen. Kyllä kelpaa huomenna joukkueen palata jälleen koti-Suomen kamaralle.



Saahan nähdä miten tässä meikäläisten keilaporukassa jäädään ihan alakynteen, kun kaksi maailmanmestaria saapuu keilailemaan porukkaamme jälleen. Tosin meikäläisten keilaaminen on lähinnä harjoittelua ja ajanvietettä. Saavutukset eivät ole niin tärkeitä, mutta kivahan se toki on onnistuakin välillä. Tuli viimeviikolla ostettua omat keilailukengät, niin ei tarvitse käyttää salin kierrätyskenkiä, jotka ovat olleet monien jaloissa vuoron perää.
Tässä eilistä harjoitusta....porukka oli hieman kutistunut, kun osa oli siellä Thaimaassa kisoissa.



Eihän näillä tuloksilla vielä maailmanmestaruuskisoihin lähdetä ja on sitä paremminkin heitetty...näin sitä eilen. Hieman varoi noita uusia jalkineitaankin, kun ei oikein osaa sillä lailla oikeatyylisesti muutenkaan vielä ottaa niitä askeleita. Lisäksi keilapallot ovat niin arvokkaita, joten ennen pelivuoroa yrittää joutuin hakea telineestä itselleen sopivan painoisen pallon ja aina ei osu aukkojen kokokaan yksiin eli tuppaa olemaan hieman liian väljäaukkoinen pallo. No, kokemus tekee sitten ehkä mestarin. Vastahan tässä puolivuotta jokseenkin ollaan harjoiteltu ja vain kerran viikossa, joten ei sitä sovi vielä mitään huipputuloksiakaan odottaa. Tosin huipputuokset eivät ole tärkein asia, vaan osallistuminen ja liikunta. Kivaa, että on löytynyt joku yhteinen harrastus, jonne voi kerran viikossa yhdessä mennä.

Tervetuloa taas kotimaahan Elinsiirtoväen Liikuntaliiton kilpailijat ja Onnea voittajille!

Tänään nimipäiväänsä viettä Wikipedian mukaan Marjatta, Jaana, Marjo, Marita, Maritta,  Marjut, Marianne, Marjaana ja Marjukka. Toivottavasti almanakka on samaa mieltä.

Onnittelut kaikille blogitutuille, jotka kantavat Marja-nimeä tai sen johdannaista nimeä.





Marjoja on Blogimaaimassakin niin monenlaisia ja monen näköisiä, mutta kaikki yhtä ihania


Tasapuolisesti Onnea kaikille...Marjalle, Marjolle, Marjatalle, Maritalle, Marjutille, Mariannalle, Marjaanalle, Marjukalle ja Jaanalle!


Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun tilastojen mukaan Suomessa on 15.8.2005 mennessä ollut yhteensä 52 262 Marja-nimistä henkilöä. Tilasto alkaa vuodesta 1899. Etunimien lukumäärissä ovat mukana kaikki väestötietojärjestelmään merkityt, myös kuolleiden henkilöiden, nimet. Tilastoissa ovat mukana ensimmäisten etunimien lisäksi muut annetut etunimet.



KUKKAONNITTELUNI!

Jörg Zinkin sanoin (kirjasta: Näillä kukilla kiitän sinua):

Kultaiset auringot,
huolettomina ja itsestään varmoina
ne loistavat taivasta vasten,
nämä keltaiset kukat, jotka ojennan sinulle.

Niillä kiitän Sinua hilpeydestäsi,
iloisuudestasi,
pilvilinnoistasi ja
suruttomista aikeistasi.

Useinkin meidän on otettava
itsemme ja toisetkin kevyesti,
naurettava toisillemme,
eihän se ole niin tärkeää,
onko kaikesta hyötyä.

Tämä kulta lehahtaa tiehensä
kuin perhonen - ja meidän
on autettava toisiamme luottamaan
tähän kultaan.

Yllätys, yllätys...Sain Verkkolehti Media in res:ltä "Rockin' Girl Blogger" kunniamaininnan. Suurkiitos Kirsille ja olen aivan iloinen tästä huomion osoituksesta. Kirsi on myöntänyt tämän tunnustuksen muutamalle muullekin blogilaiselle ja perusteluina ovat:
Kaikki nämä loistavat naiset ovat osoittaneet ihailtavaa sinnikkyyttä jollain elämänalalla. He valavat samalla elämänuskoa Blogistanissa.



Mietin, että kenellekä minä tämän kunniamaininnan antaisin ja mieleeni tuli ensimmäisenä nämä blogiystäväni, joille haluan tunnustusta jakaa. Tässä perusteluni:  Hallatar, joka omalla sinnikkyydellään on tarponut eteenpäin monista vaikeuksista huolimatta ja jaksaa silti aina tsempata muita omalla positiivisella tavallaan. Lisäksi annan tunnustuksen myös Nelmille, joka on lämpimin ajatuksin muistanut minua ja monia muitakin elämän käänteissä.

Edit-täti huomauttaa ja lisää kolme tunnustusta Kirsin kertoessa, että niitä voin jakaa viidelle blogilaiselle. Päätin jakaa tunnutuksia myös Savisudille sekä Papulle, jotka vievät tärkeää elinluovutuskorttiasiaa bloginsa kautta eteenpäin "Elinluovutuskorttinapin" kautta. Näin mahdollisimman moni kanssasisareni pääsee jatkamaan tätä "rokkaamista" elämässä eteenpäin eli saadessaan jatkoaikaa hyvän tämän jaettavan tiedon kautta. Lisäksi annan viidennen tunnustuksen Leenalle, joka liikuntarajoitteisuudestaan huolimatta touhuaa ahkerasti vapaaehtoisrintamalla sekä puhuu vammaiten puolesta. Lisäksi hän jaksaa ilahduttaa pikkuista "salarakastaan" ja pieniä lapsia viikottaisilla vierailuillaan sekä kertoo niistä hauskasti meillekin. Pistetään positiivista elämän asennetta kiertoon. Onnea rokkaavat naiset! Olisin niin mielelläni antanut tunnustuksen monelle muullekin tuntemalleni blogitutulle....olisipa niitä voinut antaa vaikka kymmenen. Tosin toivon, että te muutkin saatte vielä tämän tunnustuksen joltakin toiselta.

Lomat ovat takana päin. Tosin onhan meikäläisellä lomaa joka päivä, mutta itse olen lomalla silloin kun siippanikin on. Huomenna alkaa eräällä henkilöllä työpäivä. Tosin juhannuksen aikaan hän totesi mökkinaapureille, että "töissä on niin mukavaa olla". Siinä naapurit hieman ihmeissään sitten miettivät, että mitenköhän se työnteko niin hauskaa mahtaa olla. Puolisoni siihen hieman juhlatuulella toteamaan, että ei tarvitse olla kotosalla. Huomenna sitten nähdään onko se niin hauskaa kauniina hellepäivänä palata takaisin töihin. Helteestä ei paljoakaan loman aikana pystynyt kehumaan, kun ne sateettomat päivät heinäkuulla taisivat mahtua lähes yhden käden sormilla luettaviksi. Ilmasta huolimatta lomaan mahtui kaiken laista hauskaa ja merkittävää. Lisäksi monet paikat tuli kierreltyä ja tuttuja tavattua ja jopa tutustuttua uusiin tuttavuuksiinkin.
Kello on jo ylittänyt uhkaavasti puolen yön, joten suurempia jaarittelematta kerron tämän kesän iloisimman uutisen ensin ja lisää juttua sitten lomasta ja muusta kesän kohokohdista huomenissa. Juhannuksesta odottelimme sukuumme uutta tulokasta, mutta pieni mies päätti odotuttaa hieman itseään ja ilmaantui tähän maailmaan meikäläisten kesäloman aikana. Kuopuksemme avokki pyöräytti ihanan pikkuisen pikku-ukon maailmaan heinäkuun toisen viikon jälkeen. Harmi kun isovanhemmat olivat kaukana syntymäpaikalta, joten puolentoista viikon ikäisenä saimme mökille vieraaksemme ihanan pienen käärön. Siitä on jo jokunen vuosi aikaa kun viimeksi olen saanut tällaista pientä mussukkaa pitää sylissäni.


Saanko esitellä teille tässä mummin uuden mussukan. Perjantaina kotiin palattuamme oli pakko soittaa nuoret visiitille näyttämään kuinka vaavi on kasvanut parin viikon sisällä. Tänään kävimme jälleen pikku-ukkoa treffaamassa. On se niin suloinen.
Tosin saimme lomalla toisenkin lapsemme perheensä kanssa lähes viikoksi mökille. Säpinää on siis riittänyt ja sopu sijaa antoi pienessä mummon mökissämme.
Launataina oli toinen kesän kohokohta, kun olimme ystävättären syntymäpäiväbileissä Lohjalla. Juhlapäivä oli mahtava ilman suhteen, kuten myös juhlankin suhteen. Oli tosi iloinen juhlapäivä. Tänään olikin pakko päästä Helsingin kirppiskierrokselle moneen viikkoon. Nyt nukkumaan, sillä aamulla on noustava aikaisin pyykkitupaan, sillä loman aikana on syntynyt ammottava pyykkivuori...joten tuumasta toimeen ja pyykinpesuun pesutupaan äitimuorin kanssa.

Pekan päivä tänään on,
Onneksi nyt olkohon.

Nimipäivä Onnittelut miehelleni Pekalle,
sekä kaikille muillekin tänään nimipäiväänsä ja syntymäpäiviä viettäville!

Edit-täti lisää:
Wikipediassa on mukavaa tietoa Pekka-nimestä ja tunnetuista Pekoista.

Tässä osa tekstistä:

Pekka puheessa

• joka pekka, jokainen
• ei pekkaa pahempi, ei muita huonompi
• kahteen pekkaan, jaettuna kahdelle (tai useammalle) henkilölle
• pekkaa kohti, per nenä, mieheen
• pekat ja paavot, tavalliset ihmiset, ketkä tahansa, apostolien Pietarin ja Paavalin mukaan^[3]
• pekka, poistumiskielto, pk, sotilasslangissa, "pekkaa paukkuu"

Juhannus taas oli ja meni, mutta onneksi se tulee joka vuosi uudelleen. Tosin kaikilla se ei ole mennyt mukavissa merkeissä, kun seuraa tiedotusvälineiden tuomia viestejä. Joka vuosi juhannus tuo tullessaan myös kuolonuhreja. Ihmisiä menehtyy liikenteessä sekä hukkuu juhannuksena vesillä. Näin olen itsekin menettänyt yhden serkkuni juhannusaattona. Hänen hukkumisestaan on kulunut jo 17 vuotta. Nuoren miehen elämä katkesi aivan liian varhain, kuten monen tämän vuoden juhlapäivän saatossakin, surullista.

Meidän juhannus alkoi lämpimän ilman saattelemana mökillä. Viikko sitten puolivalmiiksi tehty terassi sai jatkoa tänä viikonloppuna. Miestä alkoi hieman vaivaamaan harvat lautojen välit, joten niitä piti vielä aamutuimaan lauantaina korjata ja tiivistää. Näin teimme vain ulommalle seinustalle, joka on liikenneväylään päin, jotta ei jää kiusaamaan, että tielle jotain epämääräistä näkyisi. Vielä on pohjalaudat käsittelemättä uudelleen puuöljyllä sekä kaiteet maalattava valkoisella maalilla. Ne hommat jääköön ensi viikonloppuun. Viime kesänä ostettu veivattava varjo on toistaiseksi omiaan terassin päällä. Juhannuksen kunniaksi koristelin kaksi vanhaa maitotonkkaa koivun oksilla.



Joka viikko saa ihastella uusia kukkaan puhjenneita kesäkukkia puutarhassa ja luonnossa.



Tässä on lempikukkiani eli idänunikkoja. Niitä ei tullut tällä kertaa kuin kolme kappaletta. Nuo taimet ovat vuosikymmeniä vanhojen perennojen jälkeläisiä.  Tänä vuonna ostin siis yhden vaaleanpunaisen Idän unikon taimen...saas nädhä kasvaako se samanlaiseksi mukeaksi kukkaseksi, kuin nämä. Tosin unikot kuolevat jo muutaman päivän kukinnan jälkeen. Ensi viikonlopulla niistä ei sitten taida olla enää mitään jäljellä.



Mökkimme tontin rajalla, tien varressa kasvaa koristevattupensaita hieman näkösuojana. Nyt nekin kukkivat parhaimmillaan. Minusta niissä on kauniit kukkaset.



"Takametsän" laitamilla, tien vierustalla kasvaa näin keväisin kauniita luonnonkukkiakin. Niistä kauneimpia ovat kissankellot sekä päivänkakkarat. Niistä poimin kauniin kukkakimpun naapuriin käydessämme sunnuntaina päiväkahvilla.



Juhannusaattona kävi kutsu toiseen naapuriin jo perinteisille juhannusjuhlille, jossa poika oli tullut Singaporesta maalle viettämään perheensä kanssa kesälomaa. Naapureita ja sukulaisia oli kutsuttu koolle juhlimaan ja viettämään leppoisaa juhannusaattoa sekä saunomaan. Alkutunnelmaan päästiin mukavasti kiinni muurinpohjalettujen kera, joita ahkerat emännät olivat paistaneet aimo annoksen. Sitä mukaan kun lettuja valmistui, niin tarjoiluvadista niitä tyhjennettiin parempiin suihin. Kahvin kera ne maistuivat tosi herkullisilta, mutta piti taas pitää pintansa ettei söisi liian paljon. Onneksi niissä ei kuitenkaan ollut maitoa, jotta ei tullut minullekaan niin huonoa omaa tuntoa, jotta voisi vähän ainakin laistaa siitä dietistä.

Osa porukasta pelasi lapsiväen kanssa polttopalloa ja sitten oli myös kesäaittaan avattu ns. karaokebaari. Se veti meikäläistäkin puoleensa. Tosin ei niden juhlajuomien vuoksi, vaan olin utelias ja halusin mennä kuuntelemaan nuorten laulua. Itse en ole aiemmin uskaltanut julkisesti laulaa karaokea, sillä se on vähän sellaista mitä pitää saada harjoitella jossain rauhallisessa piilopaikassa, kuten tällaisessa yksityisessä aittabaarissa. Niinpä itsekin uskaltauduin kokeilemaan tuota laulamista. Siihen jäin heti ns. koukkuun. Kimpassa nuorten miesten kanssa ja vähän vanhempienkin, lauloin yhdessä ja erikseen valsseja ja muuta kevyttä musiikkia. Illan saatossa piti kokeilla jotain vähän vaikeampaakin, kuten Juicen kipaleita.



Meillä oli oiken hauskaa ja saunakin oli lämmitetty meitä varten. Illan hämärtyessä puolta yötä kohti, pääsimme talon isännän kyydissä kotimökille, kun meidän isäntä oli sen verran juhlatuulella. Mökillä tulikin pienoinen ongelma kun "juhlija" ei muistanut minne oli laittanut mökin avaimet. Minä kiukuissani soittelemaan vieraspaikkaan ja ihmettelemään, että mitäs tehtäisiin, sillä eihän uloskaan voi jäädä yömyöhään ja aamun on aikaa. Onneksi mies löysi vihdoin kadonneet avaimet ja päästiin sisälle. Aamusella sitä tivaamaan, että minne ne avaimet olivat "hävinneet". Olivat olleet povitaskussa ja kuinkakohan monta kertaa niitä kyselin ja pyysin tarkistamaan taskut. Mies vaan tuumasi, että ei ne ole taskuissa... olipa kuitenkin. Onneksi, sillä ei siinä ulkosalla olisi kyllä aamuun asti voinut istuskella.kylmässään ja itikoiden syöttinä.

Juhannuspäivänä kävimme toisessa naapurissa kahvilla ja pyysin heitä saunomaan. Pitihän uusi terassi koekäyttää ja lupasin tarjota heille illalla tekmääni kinkku-pasta-kasvissaalaattia ja grillasin porsaan kylkipaloja. Naapurit toivat vielä grillimakkaraakin tullessaan. Meillä oli leppoisa illallistuokio pihamaalla ja lämpöiset juhannuslöylyt saunassa.



Saunomisen jälkeen oli mentävä reippaasti meikkaamaan ja vaihtamaan juhlahepeneet päälle, sillä juhannusillan ohjelmassa oli perinteiset tanssit Maamiesseuran talolla. Siellä oli kolmihenkinen orkesteri ja laulajanai Heikki Mikael. Musiikki oli sellaista rentoa ja mukavaa tanssimusiikkia. Ensimmäien tunnin aikana sai reilusti nauttia musiikista, kun tanssilattialla ei ollut useamman kappaleen aikana muita tanssijoitakaan kuin minä ja mieheni. Vasta pikkuhiljaa tuli enemmän väkea ja ne alkuillasta tulleetkin sitten vasta uskaltautuivat tanssiparketille, kun enemmän väkeä oli lattialla.



Tanssimme aika paljon illan aikana. Tanssipaikan vapaaehtoiset toimitsijat tuntevat meidät ahkerina tanssijoina ja huomauttivatkin, että on kiva kun olette tullee taas tanssimaan ja on ilo katsella tanssimistanne. Toki tulee kiva mieli kun joku sanoo ystävällisesti ja kohteliaasti jotakin.
Viime kesänä tansseja oli heinäkuun ajan joka viikonloppu, mutta nyt on vain juhannuksena sekä elopäivälliset ja tanssit kesän lopussa. Ei kannata järjestää enää muita tansseja, kun paikalle tulee vain kourallinen pariskuntia ja orkestereille pitää maksaa ja muutenkin järjesäminen maksaa sekä vie monen ihmisen työpanoksen. Se on harmi, että mökkiläiset sekä paikalliset eivät lähde kun kesällä järjestetään jotakin. Talvella eletään maaseudulla kuitenkin melko virikkeettömässä ilmapiirissä. Nyt sitten ei ole tiedossa muita tansseja kesäloma-aikaan.
Ilta oli ihana ja saimme kokea ne hitaat valssitkin joita aina toivon maaseudulla... siitä huolimatta, että sikäläiset eivät tiedä mitä on hidas valssi. Viimeisenä kappaleena tanssimme vielä "Yön syliin" ja sitten kotimatkaan mökille.
Juhannuspäivänä olikin sitten niin kaunista vielä ja aamukahvit joimme uudella terassilla, nautimme kesäisestä auringosta ja suvituulesta. Tosin itse en kärsi maata auringossa, mutta varjon suojassa täytin ristikkolehteä ja kuunelin lintusten laulua. Kävimme katsastamassa kunnan uimarannan kun muutama kyläläinen oli talkoilla laittanut sen uimakuntoon. Se ei ole näköjään kunnan hoidettavissa, vaikka siellä pidetäänkin kesäisin uimakoulua. Viime kesänä laituri oli koko kesän talviteloilla ja kaikki oli vinksin vonksin. Tänä kesänä onneksi on löytynyt talkoohenkeä ja kukkiakin uimarannalle. Siellä on myös kastelukannu, jotta kuka tahansa voi kastella kukkia. Lisäksi haravoiminen ja nurmikonleikkaaminen kuuluu jokaväen oikeuksiin tai velvollisuuksiin, jos mielii pitää ranta siistinä. Ehkä sinne tänä kesänä saataa vaikka mennä uimaan, kunhan lähes umpeen kasvaneen rantatien läpi vielä pääsee ajamaan autolla. Tosin niihin puskiin ei sovi mennä näpeillään kajoamaan, sillä ne eivät kuulu niihin jokamiehen oikeuksiin, vaan on yksityisen henkilön omistuksessa ja hän harventaa jos haluaa.



Vielä päiväkahville tuli muutamat naapurit ja sitten iltaa kohti tiskaamaan viikonlopun tiskit ja vielä sitä ennen grillasimme ja nautimme ulkoilmassa aterian ennen kotiin lähtöä. Juhannusvihtakin oli jäänyt testaamatta, joten harvinaista, että vielä ennen kotimatkaa lämmitimme saunan ja nautimme löylyistä ja sen jälkeen lähdimme ajelemaan kotia kohti. Juhannusviikonloppu oli kaiken kaikkiaan mukava ja iloinen. Tosin kokko jäi näkemättä, mutta emme viitsineet jättää väliin kyläkutsua, vaikka naapurikylällä olisi ollut kunnon juhannuskokot ja ohjelmaa.

Enään kaksi yötä keskikesän juhlaan eli Juhannusaattoon. Jaakotar vaikenee, mutta vain hetkeksi...Huomenna suunnistamme mökkiä kohti. Taitaa olla sellaista körökyytiä juhannuksena, kun varmaan moni muukin on liikenteellä samaan aikaan. Täytyy vain toivoa, että kaikilla on malttia tuolla liikenteessä. On niin ikävä lukea juhlapyhien jälkeen niistä maantien onnettomuuksista, sekä vesistöllä tapahtuneista hukkumistapauksita. Tänään olen paljon miettinyt eilistä ikävää matkailuauton ja rekan yhteeentörmäystä Kiikalassa. Aina ne ikävät uutiset jotenkin kosketta, vaikka ovatkin vieraita ihmisiä. Sitä miettii, että kuinka haurasta se elämä todellakin voi olla. Pieniä ihmisiä menehtyi siinäkin onnettomuudessa, jolla olisi pitänyt olla vielä koko elämä edessään. Tosi surullista luettavaa tuollaiset uutiset.



Juhannuksen sääennuste: koko maassa kohtalaista tai navakkaa viinan hajua. Päivällä mölinä on vaihtelevaa ja jossakin päin maata saattaa tulla joitakin järkevän kuuloisia lauseita. Käsivarren seudulla ja napapiirin molemmilla puolilla humala voi nousta 3 promilleen. Loppuviikosta selviää tai melkein selviää. Älykkyysosamäärä on koko jakson ajan hiemana nollan alapuolella.

 

Ukksosen jyrinä,
hyttysen hyrinä.
Koivun tuoksu
mahlan juoksu.
Ongen koukkuja
lemmen loukkuja.
Mansikkamaito,
kesä on aito!


Hauskaa juhannusta!

t. Tarjuska

Tänään toi Posti-Pate tullessaan pakettikortin, jossa luki että maksikirje olisi noudettavissa postista. En kuitenkaan heti aamusta ehtinyt postiin läheä, sillä olin varannut pyykkituvan pariksi tunniksi. Sitten tulikin toinen päivän ylläri eli lapsuudenystäväni ja nykyäänkin vielä sellainen bestis, soitti tulevansa visiitille, jos vain minulle sopii. Mikäs siinä toki minulle sopi ja niin Ani lähti pyöräilemään kaupungista tänne taajamaan.
Muutaman tunnin aikana oli mukava turista kuulumisia ja juoda aamukahvit hyvässä seurassa. Ani lähti kotia kohti polkemaan ja minä odottelemaan ukkoa töistä, jotta pääsisin postiin hakemaan sitä ylläripakettia. Ihan uteliaisuus heräsi, että mitä ihmettä se Tanja on lähettänyt minulle. Vihdoin pääsin postiin ja hain yllättävän ison laatikon, joka ei todellakaan olisi mahtunut postiluukusta sisään. Autossa jo uteliaisuus heräsi ja katsokaapa mitä ihanaa paketti sisälsi. Lisäksi mukana oli ihana korttikin.



Tuntui tosi sydäntä lämmittävältä, että tällaisia blogiystäviä löytyy, jotka haluavat ihan "muuten vaan" yllättää toisia blogituttuja lähettämällä yllätyspaketteja. Tosiaankin tuo laukku on ihan minun oloinen ja sen kai Tanjakin aavisti löytäessään sen Kasil'sin blogista myynnistä.
Sydämellinen kiitos Tanjalle ihanasta kassista.
Illalla käväisin vielä Gigantissa ja nyt sitten tuli ostettua kortinlukija, kun omassa tietokonnessani ei sellaista ylellisyyttä ole ollut vakiovarusteena. Lisäksi paketissa oli lisäosa, jossa on neljä lisäporttia. Nyt saa useampia lisälaitteita liitettyä tietokoneeseen ja portit riittävät.
Tänään sitten on lisäohjelmana se pissan keräys, joka tuntuu aivan turhalta kun sen olen jo kerran tehnyt. No, tässä maksuna toisten virheestä. Tosin jos siitä sitten saa selville vähän oikeamman laisia tuloksia kuin viimeviikolla. Sen mukaanhan munuaiseni toimisivat varmaan loistavasti. Nyt ei saalis ole kyllä lähellekään samaa luokkaa. Tämä lisähomma tietää sitten huomiselle kaupunkiin lähtöä. Onneksi taas torstaina päästään jo juhannustunnelmiin ja mökille, joten tanssikenkiä tässä kiillottelemaan ja juhannusmekkoa katsastamaan kaapista matkaan.

Täytynee nyt hieman kirjoitella siitä Posion matkasta, kun muuten ehtii tulla uusi viikonloppu jo vastaan. Viime viikko oli sellainen toimelias viikko, joten pääsimme lähtemään reissuun noin kahdeksan aikaan illalla. Suuntana oli ensin Joutsa, jonne veimme parvekelaattoja mieheni kaverin pihamaalle. Tarkoitus oli noukkia ne tulomatkalla mukaan ja viedä mökille.Ensimmäinen etappimme oli  ystäväni Maijan luona Suolahdella. Olimme siellä vasta klo 24 maissa. Iltakahvien (lue: yökahvien) jälkeen rupattelimme vielä muutaman tunnin huomaamattamme ja kello olikin harvinaisen paljon, ennen kuin ehdimme mennä nukkumaan. Aamulla aikaisin oli jatkettava matkaa Suolahdelta Posiolle. Matkakin oli vieras, joten aikaa oli varattava hieman enemmän. Pysähdyimme menomatkalla ensin Vaskikellossa.



Iso kullattu vaskikello toivotti matkailijat tervetulleiksi taukopaikkaan.



Vaskikellossa oli lukuisia erikokoisia kelloja, joita sai soitella. Lisäksi kuului ihanaa kellojen soittoa aika ajoin. Paikanpäällä oli mukava hetken viivähtää ja kuvata noita kauniita kelloja. Sieltä jatkoimme matkaa nelostietä Oulua kohti. Oulusta jatkoimme matkaa Pudasjärven kautta Jurmuun, josta käännyimme Posion suuntaan. Pysähdyimme toisen kerran matkan aikana juustomyymälän kohdalla, josta jatkoimme matkaa jo hieman kiireisessä muodossa, sillä kello näytti uhkaavasti jo lähestyvän iltapäivää. Häätilaisuuden oli määrä alkaa viiden aikaan iltapäivällä ja vielä oli vaihdettava juhlavetimet päälle sekä hieman kaunistauduttava. Olimme Lapiosalmen eräleirikeskuksessa puoli neljän aikoihin ja jäljellä oli noin tunnin verren aikaan majoittautumiseen ja vaatteiden vahtoon. Ehdimme kyllä, mutta eipä jäänyt mitään turhaa luppoaikaa. Lähdimme yhdessä  ystävättäreni perheen kanssa kummapojan häihin eli tämä kummipoika on ystävättäreni poika.
Tilaisuus oli kauniisti järjestetty morsiamen mummolan pihapiiriin. Alttarina toimi saunan kuisti, joka oli asianmukaisesti koristeltu. Siinä pappi vihki parin avioliiton satamaan. Tilaisuus oli normaalista poikkeava, joka pidettiin ulkosalla. Riisien sijasta puhallettiin saippuakuplia pariskunnan saapuessa häävieraiden muodostamaa kujaa pitkin pihan toiselle puolelle. Alkurituaalien ja onnittelujen jälkeen seurasi hetken yleistä keskustelua ym. Sitten siirryimme pitkään telttaan ateroimaan ja kaiken päätteeksi nauttimaan hääkakkua ja kahvia. Tilaisuuteen oli tilattu Lapin tietäjä, joka oli taannoin Suuressa seikkailu-ohjelmassa. Tuo kyseinen seikkailuohjelma muuten nauhoitettiin Posion erämaamaisemissa taannoin.



Häätilaisuudessa Lapin tietäjä piti nuorelle parille luotoaiheisen ohjelmanumeron ja lopuksi sitoi molempien käsiin nyörit, jotka sai poistaa vasta auringon laskun jälkeen, ettei lumous haihtuisi. Samoin hän liitti morsiamen vanhemmat tokkaansa "leikkaamalla" heidän korviensa alaosasta palat pois.



Tässä teroitellaan veistä merkitsemis kuntoon. Ohjelma numeron päätyttyä Lapin seita häipyi hiljakseen metsän pimentoon.



Tässä minä juhlahepeneissäni. Tosin ajattelin kaksi kertaa, että uskallankohan niihin maisemiin tällaisella asusteellä lähteä. Loppujen lopuksi mekko suojasi aika hyvin kuokkavierailta, joita oli saapunut laumoittain juhlapaikalle. Niitä ei oltu odotettu, mutta niinhän kuokkavieraat yleensä tulevat kutsumatta. Meinaan niitä itikoita. Niitä olikin sitten taivaan täydeltä ja parfyymien sijasta kyytipoikana itikkamyrkky oli valttia. Tosin oman itikkamyrkkyni kanssa kävi aika kehnosti, josta kerron ehkä myöhemmin. Onneksi muilla vierailla oli runsaasti myrkkypulloja mukana, jotta saatiin suihkutettua näiltä inisijöiltä. Juhliin kuului myös häävalssi tai sanotaanko hitaat nykyään, kun kaikki eivät sitä valssia ehdi opettelemaan tilaisuutta varten. Nykyäänhän nuoret eivät niinkään perinteisiä vakiotansseja harrasta. Meiltä jäi tanssi nurmikentällä lähinnä vain kokeiluksi. Ei paljon insipiroinut tanssia tahmealla nurmikolla itikoiden seassa. Karaokeakin sai esittää kuka halusi. Juhlan lopuksi laskimme puhallettuja ilmapalloja. Valkean tai vihreän ilmapallon kanssa oli sidottu punainen sydänpallo. Kauniilta näytti pallot sinitaivaalla kantaen hääparille onnea...ties minne niiden matka sitten päättyy.


Pallot valmiina lähtöön sinitaivalle



Kymmeniä palloja leijui taivaalle, kadoten pikkuhiljaa äärettömyyksiin. Tämän ohjelmanumeron päätteeksi osa porukasta lähti Zetorin kyydissä rantamökille jatkoille. Me kävimme vilkaisemassa jatkopaikkaa ja lähdimme sen jälkeen takaisin Lapioniemeen. Vielä illan päätteeksi teimme pienen iltakävelyn alueella. Kamera oli tietenkin taas matkassa ja paljon kuvattaavaa löytyi. Maisemat kun ovat niin erilaisia kuin Suomen eteläosassa olemme tottuneet näkemään. Väkkäräpuita ja karua suo- ja lampimaastoa sekä jylhiä kallioita.



Iltaauringon laskiessa järven pintakin näytti niin tyyneltä ja puut heijastuivat kauniisti veteen. Pienen kävelytuokion jälkeen menimme nukkumaan ja sunnuntaina oli määrä lähteä jatkamaan matkaa takaisin päin välimatkaetappien kautta.

Jatkuu....

Tänään on monelle se tärkeä päivä elämässä. Suvivirren saattelemana pienet koululaiset ovat selvinneet ensimäisen kouluvuoden uurastuksesta.Toisilla on edessä jo useampi luokka ala- tai yläasteella. Osalla on edessä ammattikouluun pääsy tai muu jatkokoulutus. Kuka lopettaa koulunsa kokonaan.

Monen laisia lakkeja jaetaan tänäkin päivänä. On ylioppilaita, teekkareita, kokkeja, merkonomeja, merkantteja ja monen alan ammattilasita.

Kaikille tasapuolisesti toivotan tänään ONNEA JA MENESTYSTÄ elämän tielle!

Samalla onnittelen valkolakin saavia sisarusteni lapsia Mikaelia ja Miraa, tänä suurena päivänä!


kuvassa on 14 vuotta sitten saamani merkanttilakki

Avoin silmin
ja rohkein mielin
opit sielullasi puhumaan
niin monin kielin

mene, mene, lähde
matkaan jo
edessäs, huomaatko,
nousee aurinko.

Vappuaattona nautiin kotioloissa simasta ja itsetehdyistä munkeista. Tosin sen ikävän "mädän" hajun haisteleminen ei kuulunut vapun nautinoollisiin puoliin. Siitäkin olen täten laittanut mielipiteeni paikalliseen ilmaisjakelulehteen.



Simaa tein vanhan ohjeen mukaan muutamaa päivää ennen vappua. Keitin vain puolet ohjeessa mainitusta vesimäärästä. Lisäsin joukkoon ½ kg fariinisokeria ja ½ kg hienoa sokeria, pestyn sitruunan kuoret sekä sitruunan viipaleet. Tosin poistin ensin sen valkoisen osan välistä. Käytin tuoretta hiivaan n. 1/4 tl sekoittaen sen tilkaan simanestettä. Seuraavana päivänä pullotin siman ja lisäsin kuhunkin pulloon teelusikallisen sokeria ja muutaman sitruunan. Sima sai olla huoneen lämmössä lauantaista maanantaihin, jolloin siirsin simat jääkaappiin. Sima oli vappuaattona hyvin onnistunutta ja "terävää", kuten pikkuinen mummin mussukka sitä kommentoi, kun maistui hapokkaaalle.

Munkkejakin päätin leipoa, mutta koska maitoa piti välttää, niin kokeilin tehdä sitä soijamaidosta. Tosin olisin voinut käyttää ihan normaalisti vettäkin, mutta halusin kokeilla miten onnistuu siitä soijamaidosta valmistaa.Muuten tein ihan normaalin pullatakinan ohjeen, mutta ehkä hieman löysempänä. Paistoin munkit rypsiöljyssä valurautapadassa ja lopuksi kieputtelin ne hienolla sokerilla. Ihan maistuvia munkkeja niistä tuli.

Vappuaatto meni ihan kaksistaan kotosalla ja televisiota katsellen, ihan niin kuin mikä tahansa arki-ilta.

Vappupäivänä päätimme läheä Malmitalolle, jossa oli järjestetty tanssimusiikkia ja ilmapallojen jakoa. Istuskelimme kuuntelemassa vanhaa tanssimusiikkia ja jokunen foksikin tuli tanssittua lenkkareilla siinä sivussa.


Kulttuurikeskusksemme Malmitalo


Malmitalolla jaettiin lapsille ja lapsenmielisille yhteensä 500 ilmapalloa...tosin osa oli karannut kattoon, josta niitä ei saanut koukittua. Minäkin sain pari palloa pikkuisille vietäväksi.



Tanssilattiallakin oli tungosta. Lähinnä pieniä piiperöisiä karkeloi äitinsä tai isänsä kanssa lattialla, mutta olipa jokunen aikuinenkin uskaultautunut mukaan. Tässä kuvassa on vain hetki, jolloin orkesteri oli tauolla. Päätimmekin lähteä siinä vaiheessa jatkamaan matkaa kotiin päin.



Palasimme kotiin ja katselimme samalla kuinka kevät oli muuttanut luontoa ja kukkiakin näytti olevan jo monin paikoin kaunistamassa luontoa.



Suomen Vappuna liput liehuivat talojen pihalla, juhlistamassa tätä työn ja ylioppilaiden sekä alkavan kevään juhlaa.



Illalla kyläreissulta kotiin tuluamme ihmettelin suuresti, että onpa härskiä, kun nuoret tytöt ulkoiluttivat naapuristossa olevan päiväkodin pihamaalla kahta isokokoista koiraa. Koirat juoksentelivat pitkän aikaa pitkin päiväkodin pihamaata ja lasten leikkipaikkoja vapaana. Toivottavasti eivät tehneet tarpeitaan pikkulasten hiekkalaatikoihin. Päiväkodissa on pienten osasto sekä leikki-ikäisiä lapsia. Mielestäni koiratarhat ja muu ulkoiluttamisalue on kyllä jotain ihan muuta kuin lasten päiväkodin pihapiiri.Tuossa vaiheessa tytöt olivat vihdoin lähdössä pois ja kiinnittämässä talutushihnaa koiran pantaan kiinni.

Tänään juhlitaan vappuaattoa siman ja tippaleipien tai munkkien kera. Itse en sen väkevämpiin sorru. Huomeen on sitten Vappu...suomalaisen työn päivä ja ylioppilaiden juhla. Pikkutyttönä ollessani lähdimme usein vappupäivänä isän kanssa kaupungille katsomaan vappumarssia. Minusta se kuului silloin vappuun. Nykyään ei enää siinä mittakaavassa noita vappumarssijoita näy...eivät ainakaan ihan keskustassa kulje. Eläkeläisenä pidän tätä vappua nykyään enemmän kevään juhlana. Tästä voi odotella kesän tuloa. Muistan kuinka lapsena oli lupa laittaa vapusta polvisukat jalkaan. Oliko lapsuuden keväät lämpöisempiä kuin nykyään? Nyt ei ainakaan tulisi mieleenikään laittaa polvi- tai nilkkasukkia ja hameen tai caprihousujen kera päälle. Viikonloppuna jopa tuntui siltä, että olisi pitänyt olla jälleen lähes untuvatakki yllä. Tuuli oli hyvin kylmää ja puuskittaista. Taitaapa monilla paikoin olla vielä hallanvaara. Olen joka vuosi laittanut pelargonioita mummonmökin ikkunoille, ulkopuolelle telineisiin. Sen vaan olen todennut, että ennen kesäkuun ensimmäistä viikkoa ei kannata niitä sinne viedä, jos haluaa säästää ne pakkasen puremalta. Näin ollen kasvukausi jää kyllä suhteellisen vähäiseksi, huomioon ottaen kukkien kalliin hinnan.
Vappuaattona tulee yleensä myös kova hinku kesäisille tanssilavoille. Täällä Helsinki-Vantaan Pavilla taitaa keväiset tanssit olla jo parhaimmillaan. Se on vaan monesti sellainen rahapoliittinen kysymys, että raaskiiko sinne mennä? Viime vuonnakin totesimme, että eipä tullut yhtään kertaa Pavilla käytyä, kesälavoilla kylläkin.Tänään Pavilla esiintyisi Kaija Lustila ja Menox-orkesteri sekä Tulipunaruusut. Tulipunaruusut on jääneet mieleeni monien vuosien saatossa. Se on lemppariorkestereitani tanssilavoilla. Saas nähdä mitä ilta tuo tullessaan, vai tuoko muuta kuin simaa ja munkkeja ja rauhallista koti-iltaa.

OIKEIN HAUSKAA VAPPUA TEILLE KAIKILLE JA OTTAA RAUHALLISESTI!

"Minä täällä juon nakkeja ja grillaan simaa...., niinkuin kunnon pääsiäiseen kuuluu. Olen puhaltanut paljon selvin päin ja aion olla ilmapallo."....hih....



Vappu....suomalaisen työn juhla



Vappu....kevään juhla

Illan mittaan Huuman alkaessa kakulle oli tapahtunut kummia. Virtuaalikakusta oli vain muisto jäljellä. Toivottavasti ehditte kaikki maistamaan sitä.



Ei kai se sitten niin pahaa ollutkaan.... Nyt taas arki koittaa ja yksi vuosi lisää vuosirenkaassa. :)

Elämälle kiitos...Sain siltä paljon! Tänään on se oikea merkkipäivä eli täytän taas vuosia...20 + muutama syksy päälle.

Huomasin illalla, että myös blogini ylitti tänään tietyn rajapyykin eli 70 000 kävijämäärä tuli täyteen. Nyt en kyllä jaksa järjestää mitään arpajaisia, mutta viruaalikahvit sentään tarjoan teille. Kakku odottaa jääkaapissa koristelua ja sen kun saan aamusella koristettua, niin jossain vaiheessa pläjäytän kuvan blogiini ja keitän ne kahvitkin. Malttakaa odottaa. Tosin oikea syntymäaikani on klo 9:15...mutta ehkä menee iltapäivään enenn kuin joudan. Ensin on mentävä aamusta blogitapaamiseen Sinelliin ja sieltä saavuttuani sitten juhlitaan.



Kiitos kaikille blogiystäville tämän 70 000 rajapyykin johdosta! Se on teidän ansiostanne, tuo lukema.

Lauantaina oli tärkeä päivä. Potilasyhdistyksemme täytti 40 vuotta. Alkujaan se on aloittanut keinomunuaispotilaiden järjestönä ja sittemmin siihen on liittynyt myös elinsiirron saaneet. Merkittävää oli ainakin minun kannaltani, kun me maksansiirron saaneet pääsimme mukaan jäsennyyteen v.1992. Itse olen toiminut näinä vuosina aktiivisesti mukana toiminnassa. Merkittävin parannus oli pari vuotta sitten, kun saimme myös maksapotilaat mukaan jäsenyyteen. Uudenmaaan Munuais- ja Siirtopotilaiden yhsistys ry- UUMUsta tuli virallisesti viikolla Uudenmaan Munuais- ja maksayhdistys UUMU ry.



Tuli pientä vipinää aamusella, kun piti saada itsensä sen verran näyttävän näköiseksi, jotta kehtaisi mennä noutamaan Liiton myöntämän toiseksi suurimman huomionosoituksen. Minulle oli ilmoitettu, että liitto on myöntänyt numeroidun viirin ja toivottu, että pääsisin noutamaan sen tilaisuudessa.
Oli siinä ihmettelemistä, että mitä sitä päälleen voisi laittaa, kun juhlat alkoivat jo kello 15 ja päättyisivät vasta kello 24 yöllä. Iltapukuakaan ei voisi laittaa, mutta ei minulla kyllä tosiaan olisi ollutkaan mitään erikoista iltapukua. Levittelin tuolille kymmenittäin hepeneitä ja niistä sitten pitäisi osata valita ne oikeat. Toki ajattelin, että täysin mustaa ei minulla taida olla tai ainakaan en halua laittaa. Halusin jotain vaaleanpunaista, sillä silloin tunsin olevani minä itse. Kokeilin yhtä sun toista ja mannekeerasin miehelleni, joka sitten antoi omat arvionsa miesnäkökulmasta. Tosin piti kyllä hieman olla itsekritiikkiäkin, sillä miesten kaikkiin puheisiin ei kannata ihan täydellisesti luottaa.
Lopuksi päädyin laittamaan ylleni mustan halkiollisen pikkuhameen sekä rosan juhlapaidan, jossa oli liehuke ja ruusu rinnuksilla. Valitsin asuuni sitten Maijun tekemät vaalenpunaiset kristallikorvikset ja korulippaasta löysin vaaleanpunaisen kaulakorun, joka sopi väreihin. Kiireessäni sitten unohdin kaivaa esiin aiemmin saamani hopeisen ja kultaisen ansiomerkin. Harmitti sitten perillä niin vietävästi. Niitä kun harvoin voi käyttää, niin ei muista sitten kun pitäisi.
Nakkasin niskaani uuden mokkatakkini ja ne iänikuiset Gaborin mustat avokkaat, jotka ovat kouliutuneet jalkoihin varmaan kahdenkymmenen vuoden aikana, niin ettei ne paina eikä hierrä mistään. Ne tuntuu aina mukavimmalta jaloissa. Ikävää lähteä kengillä, jotka vaivaavat juhlissa.

Perillä olikin juhlavasti puheenjohtaja ja sihteeri kättelemässä vieraita ja juhlakansalle tarjottiin kuohuviiniä tervetulotoivotukseksi. Siinä sitten katselin tulevia juhlavieraita, joiden joukossa oli paljon tuttuja, mutta osa myös tuntemattomiakin. Vieraita oli saapunut myös muista potilasyhdistyksistä tuomaan tervehdyksensä ja oli myös huomioitua hoitohenkilökuntaakin mukana.
Siinä katsellessani saapuvaa yleisöä, niin katseeni suuntautui erääseen naiseen ja tyttöön. Sanoin miehelleni, että tuon naisen tiedän. Hän asuu naapuritalossamme. Olen nähnyt hänet pesutuvassa. En tuntenut muuten, enkä ikinä edes kymmenen vuoden aikana keskustellut hänen kanssaan. Väliajalla tauolla sitten hihkaisin hänelle ja kysyin, että asuuko hän naapuritalossamme. Näin sitten totesimme olevamme naapureita. Loppujen lopuksi vietimme heidän kanssaan sitten loppuillan. Maailma on niin avara, mutta kuitenkin niin pieni.
Virallisen ohjelman aloitti puheenjohtaja kertomalla hieman yhdistyksen historiasta. Sitten näimme huikean kilpatanssiesityksen. Oli silminpistävän kaunista katseltavaa ja ihanaa väriloistoa. Tosin tanssiesityksen jälkeen oli isä Mitron juhlapuheen vuoro. Taisipa isä Mitroa ottaa hieman rinnuksista, kun katseli tuota tanssiesitystä. Oli tosi hienoa kuunnella ortodoksi-isän mietteitä maailman menosta ja hienoja ajatuksia. Harmittelin, ettei ollut kynää ja paperia, jotta olisi voinut kirjoittaa ylös niitä viisaita ajatuksia. Eihän niitä sitten jälkikäteen kyllä enää muista. Muistan kuitenkin hänen sanoneen, että ei voi tulla vahvaksi, oltuaan ensin heikko. Näin se kyllä varmaan onkin.



Oli hieman vaikea saada hyviä kuvia kymmenien metrien päästä pimeähkössä salissa, jossa esiintymislavalla oli vain valoa ja piti zoomata kameran linssillä kuvaa lähemmäksi. No kuvia kuitenkin, vaikkakaan ei niin kaikki hyvälaatuisia.

Isä Mitron juhlapuheen jälkeen seurasi ansiomerkkien sekä huomionosoitusten  jako. Liitto oli myöntänyt ansiomerkkejä pronssisia, hopeisia ja kultaisia. Lisäksi jaettiin 6 numeroitua viiriä ja 4 numeroimatonta viiriä. Nämä ovat toiseksi suurin liiton myöntämä huomionosoitus. Yhdistys jakoi vielä alkutaipaleen järjestötoiminnassa mukana olleille muutamalle henkilölle muistoksi ja kiitokseksi Oiva Toikan "pikku allit".

    

Tuntui tosi juhlavalta saada numeroitu viiri sekä punainen kaunis ruusu. Juhlajuontaja mainitsi selostaessaan missä olin ansioitunut vuosien mittaan järjestötoiminnassa. (huom! Uusi look, jonka kävin otattamassa kampaajallani edellisenä päivänä).
Meitä oli yli 20, jotka saivat tässä juhlassa huomionosoituksen. Onhan se ilo, että vapaaehtoistyöntekijöitä joskus jotenkin huomioidaankin. Välillä kun tuntuu siltä, että ketään ei huomaa, kun enemmän huomataan kritisoitavaa kuin kiitettävää.
Väliaika koitti kahvitarjoiluineen. Tosin siinä oli pienoinen kiire juoda leivoskahvit, käydä alakerrassa tavanomaisilla tarpeilla sekä halata niitä ihmisiä, jotka olivat jääneet huomoimatta aiemmin.

Kahvituksen jälkeen olikin illan kohokohta eli Sanna Pietiäisen juhlakonsertti. Sanna oli hurmaava lavalla ja ääni oli mahtavan kaunis. Oli ilo kuunnella hienoja kappalevalintoja, joista osan hän lauloi ranskaksi. Vähän aikaa pitikin miettiä, että "mikäs kappale tuo onkaan", kun kuuntelin Liljankukkaa ranskaksi. Aivan loppuhuipentumana hän esitti suuren yleisön pyynnöstä kappaleen "Rakastan sinua elämä". Se taitaa olla meille kuoleman junassa matkustaneille tunnetta lataava kappale. Itse kukin salaa pyyhki kyyneleitä silmäkulmastaan, kun kappale kosketti niin sanoin, kuin myös tulkinnallisestikin sielujamme.



Kiitos Sannalle, kun tuli konsertoimaan juhlaamme.

Konsertin jälkeen olikin aika siirtyä illallispöydän ääreen. Oli kiirus löytää itselleen paikat ja ei jäänyt paljon varaa valkata pöytäseuraa. Tosin ehdimme nähdä nämä "uudet naapurimme" ja lyöttäydyimme heidän seuraansa, kun rouva vinkkasi meitä heidän luokseen. Näin saimme uusia tuttavuuksiakin reissulla.



Ilallisen kruunasi ihana jälkiruoka. Tässä teillekin hieman silmän iloa siitä.



Meikäläisten juhlissa näkyy aina paljon vesilaseja, sillä nestettä pitää saada runsaasti.



Tässä tämä onnellinen pariskunta juhlatunnelmissa. Tosin tanssilattialla kului myös suuri osa illasta. Tanssimme Trio 21K:n tahdittamana. Illan päätti pari kaunista hidata valssia, jotka ovat mun lemppareitani. Tuli siis tanssittua ilta tähtien kanssa. Nämä arjen sankarit ovat isä Mitron sanojen mukaan, niitä tähtiä, joiden kanssa tanssitaan elämässä.



Pitää vielä esitellä teille tämä huomionosoitus eli numeroitu viiri sekä hieman jo nuokahtanut ruusuni.

Kaikki kiva päättyy aikanaan ja oli tullut halattua tämän illan aikana oikein satamäärin. Viimeisten saatossa suuntasimme kulkumme parkkipaikalle ja autolla kotiin. Oli ollut pitkä päivä. Juhlat kestivät 9 tuntia eli enemmän kuin normaali työpäivä yleensä kestää. Tällaisena juhlapäivänä sitä jaksaa, eikä väsymys paina mietä. Ihanaa oli tavata sellaisia potilastuttuja, joista ei ollut vuosiin kuulunut yhtään mitään.



Illan päätteeksi näky näytti tältä. Tosin sumea kuva ei varmaankaan johdu alkoholista, vaan kamerasta ja pimeästä illasta. Valoja kun en onnistu kuvaamaan iltahämärässä. Kuva on kuitenkin Finlandiatalon takaosasta.



Finladia talossa juhlapöydissä oli tällaiset kukkalaitteet. Yhdistys piti arvonnat kukkalaitteista pöytien kesken. Meidän pöydässämme oli  kaksi laitetta ja kaksi perhettä jäljellä enää siinä vaiheessa, joten meille jäi sovinnolla tämä kaunis kukkalaite, joka löysi paikkansa keittiön pitkällä pöydällä.

Vielä seuraavan vuorokauden puolella oli pakko käydä tietokoneella kuikuilemassa ja jättämässä muutama kommentti, ennen kuin uni tuli silmiin. Oli ollut tosi ratkiriemukas päivä.

Ennen pääsiäistä virvotaan. Huomenissa pitänee siis varautua pieniin oven takana seisoviin pääsiäisnoitiin. Sehän on karjalainen perinne, joka on levittäytynyt ympäri Suomea. Muistan kuinka ennen pikkutyttönä kiestelimme ns. lankalauantaina ihmisten ovilla ja soittelimme ovikelloa. Olimme siskon kanssa opetelleet runon ulkoa. Yleensä se oli joku Kirsi Kunnaksen runo. Aikuiset kyselivät, että osaavatkos ne noidat mitään? Sitten yritimme tomerasti ulkomuistista lausua opettelemaamme runoa: "Kissa Krumeluu, pieni, ruususuu..." tai "Herra PiiPoo, oli noita ja huusi hii-hoo ja maata polkaisi..."
Nykyään siis noidat kulkevat Palmusunnuntaina,  ei lankalauantaina. Tosin on kai ollut tarkoitus, että palkka haetaan silloin viikon päästä eli lankalauantaina, mutta nykyään se saadaan jo Palmusunuuntaina saman tien.
Karjalaisesta pääsiäisperinteestä on enemmän täällä.




Itseäni hemmotellakseni ostin pääsiäiseksi kukka-asetelman. Helmililjat voi laittaa myöhemmin kukkapenkkiin kasvamaan ja Saint Pauliinan istuttaa pieneen ruukkuun keittiön ikkunalle.Lisäksi siinä oli joku pieni palmun oksakin. Tässä ei ollut ihan perinteisiä pääsiäiskukkia, mutta ostin sen kuitenkin. Voihan sitä lisäksi ostaa vielä vaikka ruukkunarsissin ja laittaa sen sitten mökille kukkapenkkiin.

HYSÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Tänään on vietetty kansainvälistä naistenpäivää. Monilla työpaikoilla miespuoliset pomot ovat jakaneet naispuolisille työntekijöille ruusuja. Minulla ei ole työpaikkaa, mutta minuakin on tänään muistettu. Mies lähti tupakanhaku reissuun ja palatessaan hänellä oli punainen kaunis ruusu tuliaisinaan.



Jokainen nainen on ruusun arvoinen! Näköjään oppi on kantanut hedelmää. :)

Käytiin illalla vielä yhdessä keilaamassa. Paikan päällä oli 6 miestä ja 2 naista. Bravoo...tänään oli parempi päivä, sillä päihitin ekassa pelissä muut kolme samalla radalla. Joskus onnistaa ja joskus sitten taas ei. Ihan kivaa, vaikka onkin vielä sellaista harjoittelua.

Löytyi tällainen vanha riimitys naisista:

Nainen on kylmä,
nainen on kuuma.
Nainen on miehelle
viehätys, huuma.
Nainen on elämä,
nainen on hauta.
Nainen on voimakas
magneettirauta.
Nainen on himojen
kirkkahin kide,
nainen on puhauden
sauma ja side.
Nainen on elämän
riemu ja risti.
Piru sen miehelle
kiusaksi pisti.

Hyvää kansainvälistä Naistenpäivää kaikille upeille naisille!

Eilen käytiin iltasella teatterissa. Olimme Pohjola-yhtiön harrastelijateatterin näytöstä katsomassa ystäväni Miiman kutsumana. Meitä oli 20 hengen porukka. Kävin päivällä kukkakaupassa ostamassa näyttelijäystävälleni kukan. Liikkeeseen oli tullut juuri ihania Orkidean oksia, joista valitsin Miimalle kauniin vihertävän oksan.



Esitys oli kerrassaan loistava. Ystävänikin, jotka olivat mukana, kiittivät jälkikäteen näkemästään ja toivoivat taas ensivuodeksi kutsua uudelleen kyseisen ryhmän näytökseen. Toivotaan, että jälleen kerran voisimme sitten tulla iloitsemaan heidän esityksestään. Gabriel osasi olla tosi hurmaava ja ei ihme, että vanhat piiat menivät niin onnenonkijan pauloihin. Tosin ei tuo Gabriel onnistunut kaikkia rahoja itse nappaamaan kun orpo veljen tytär oli ovelampi.Vielä viimeiseen hengenvetoon paperikauppias Ulrika voihki: "Gabriel, tule takaisin..."

Kerrassaan ihana ilta. :)
Tällaisia pikaisia tapaamisia entisen luokkatoverini kanssa on vuosittain. Emme tapaa juurikaan muissa merkeissä, kuin näissä teatteriesityksissä pikaisesti. Pitänee järjestää jossain vaiheessa luokkatapaaminen tämän keskikoulun luokkatoverien kanssa, jos niitä jostain vielä tavoittaa.

Kaikille kiitos arpajaisiin osallistumisestanne. Nukkekodin tupaantuliaisissa kävi reippaasti väkeä ja kiitos kaikille hyvistä vinkeistä, miten saisin nukkekotiin mattoja. Yksi idea jo poiki sen, että ostin Tarjoustalosta vaaleanpunaisen kangastabletin, josta ajattelin saavani kivoja mattoja nukkekotiin. Muitakin kivoja neuvoja tuli, joten kiitos teille kaikille.



Uskon, että tähän voi tehdä ristipistolla tai muuten kuvioimalla jotain tai ihan sellaisenaan, kun kanttaa reunat. Katsotaan saanko jotain vielä aikaiseksi.

JUHLA-ARPAJAISETKIN ON PÄÄTTYNEET!

Järjestin siis kahdet arpajaiset, koska olin niin iloinen. Toinen syy oli myös se, että piti nukkekodille pitää tupaantuliaiset ja sattui vain hyvään saumaan. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Aamulla yllätyin, kun aukaisin sähköpostini, että oli yli 50 postia tullut. Kiitos kaikille myötäeläjille ja huomasin myös, että suurimmalla osalla teistä on todellakin elinluovutuskortti lompakossa. Ne, jotka edelleen luulevat olevansa liian vanhoja siihen, niin lukekaa aiempia postauksiani asiasta sekä kysymyksiä kategoriasta "Kysy elinsiirroista". Sanon sen vielä kerran, että älkää turhaan huolta kantako omasta iästänne ja sairukistanne sekä lääkkeistänne, sillä Suomessa on ammattitaitoinen elinsiirtotiimi, joka pitää siitä huolen, ettei ota mitään huonokuntoista elintä. Elimet tutkitaan tarkkaan ennen kuin ne irroitetaan luovuttajalta. Ikä ei ole este. Kirjoitinkin viime viikolla vastineen Helsingin Sanomille aiheesta, mutta ehkä eivät ole sitä ottaneet julkaistavaksi, kun ei ole näkynyt.

Huomenna katsotaan joskus iltasella, ketkä ovat Onnettaren suosiossa tällä kertaa! Haluaisin, että te kaikki olisitte, mutta nyt ei ole mahdollisuutta siihen. Muille lähetän sitten virtuaalihalaukset. :))

Kun nyt kerran alettiin juhlimaan, niin juhlitaan sitten kunnolla. Nukkekoti on ollut hankittuna jo jonkun aikaa ja asukkeja on tullut taloon aika lailla. Tosin remontti on viivästynyt...urakoitsija on kyllä, mutta apupoikiakin tarvittaisiin, joten pitää pistää hakuseen. Eiköhän se talokin valmistu aikanaan. Ei näytä olevan mitään kiirusta, kun näköjään siellä sulassa sovussa asutavat, niin Margie kuin muutkin nuket sekä kissat, koirat ja ankatkin.

Kun aloitin leipomaan 12-vuotisjuhlakakkuani, niin samalla irtoaa kakkupalaa myös tupareillekin. Olen kattanut pöydän ja tervetuloa nukkekotiin visiitille. Koska arvonta on laitettu juhlapostaukseeni, niin laitetaanpa tännekin vielä toinen. Tämä arvonta onkin sitten enemmän nukkekotiaiheinen, joten osallistukoon ken haluaa osakseen jotain nukkekotimaista ja ehkä muutakin.

Nukkekoti kaipaa edelleen mattojakin. Antakaapa vaikka kommentissanne jokin kiva vinkki nukkekodin matoiksi eli mistä tekisin räsymattoja tai muuta kivaa mattoa eri huoneisiin. Harmi kun ei omista edes kangaspuita, mutta tokkopa niillä onnistuisinkaan tekemään, kun ei ole kokemusta.

Tervetuloa nukkekotiin tupaantuliaiskahville ja arvontaaan:



Anskulle sitten tiedoksi, että katsopa tarkkaan....Ednan tuoma adoptiotytär Margie istuu olohuoneessa musta-pinkissä oloasussaan penkillä, jotta ole huoleti, kyllä se on vaatetettu...ei ole ketää ilkosillaan kuvassa. Mummo tuolla takana istuu (nutturaa hieman näkösällä). Margien vieressä on vaalea kirpparilta löytynyt poikakaveri Margielle (sillä on varmaan ikää jonkin verran).
Tuo kakku näyttää olevan aika kookas, joten sen piti jättää posliininukkien ja nallekuppien kanssa pihamaalle...Ei huolta, täällä on lämpöä yli 20 astetta (sisällä).

Muistakaa siis arvonnat ja huomenna pamautan iltasella arvonnan poikki!

Tänään juhlitaan blogissani ja täällä kotonakin aviopuolison kanssa 12-vuotissynttäreitä. Siitä on tänään 12v. kun sain lahjaksi tämän elämäni. Sanottakoon tätä elämääni sitten vaikka 4 elämäkseni eli elämä on mahdollisuuskia täynnä. Niin kauan kuin on toivoa, on elämääkin.

Kaksitoista vuotta sitten 25.2 oli lauantaipäivä ja leipäilin sairaalassa elinsiirto-osastolla vuoteessani, jossa olin ollut edellisestä kesäkuusta lähtien, lukuunottamatta elokuista puolentoista viikon kotona oloa, jonka jälkeen jouduin palaamaan kuumeilun jälkeen takaisin sairaalaan. Sitä rupeamaa kestikin marraskuulle ja pääsin kotiin, josta käsin kävin kaksi kuukautta antibiottitiputuksissa joka päivä sairaalassa eli olin "puolipäiväpotilas". Vihdoin tuli jokapäiväinen korkea kuume ja jouduin takaisin sairaalaan tammikuun viimeisellä viikolla 1995. Tuona aikana voitiin todeta, että maksa oli huonossa kunnossa ja ettei sellaista elämää voi viettää... tokkopa maksakaan sitä olisi enää kauan kestänyt. Niinpä vihdoin päätettiin minut laittaa siirtojonoon. Asiaa oli tarkoin puitu lääkäreiden kokouksissa ja vihdoin viimein kaikki lääkärit olivat sitä mieltä, että kolmas maksansiirto on aiheellinen.

Oli siis lauantai ja mieheni oli muuttohommissa parhaan ystävänsä luona. Puolen päivän jälkeen tuli kirurgi moikkaamaan minua osastolle ja tuumasi, että mistäs jos otettaisiin keuhkokuva? Ihmettelin, että keuhkokuvia otetaan viikonloppuna, kun keuhkoissa ei ollut mitään ongelmia siinä vaiheessa ollut. Kävin röntgenissä ja sieltä palattuani samainen kirurgi ja professori tulivat minua tapaamaan ja kyselivät kuulumisiani. Ihmettelin, että mistäs kenkä nyt puristaa? Kunnes lopuksi kertoivat uutisen, että minulle on todennäköisesti löytynyt uusi elin ja sitä on lähdetty hakemaan. Uutisen kuultuani soitin miehelleni joka tulikin heti kun pääsi, kesken muuttohommien vielä tapaamaan minua ennen kuin minua kärrättäisiin leikkaussaliin. Siirtoa ennen on edessä monen moisia toimenpiteitä, kuten mahan tyhjennys, verikokeita ym. Suihkussa ollessani hoitaja tuli ilmoittamaan, että osastolla on minulle vieras. Ihmettelin, että ketäköhän siellä mahtanee olla, kun mies ei ole taatusti vielä ehtinyt sairaalaan asti. Osastolla minua odottikin sairaalapastori, josta oli tullut vaikeina hetkinä minun jokaviikkoinen vieraani. Keskustelimme niitä ja näitä...asioita, jotka veivät ajatukset pois sairastamisesta ja saattoivat tuoda virkistystä mieleeni. Pastorilla oli vapaapäivä ja hän oli ollut kaupungissa talkoissa jonkun tuttavansa luona. Yht'äkkiä hänelle tuli mieleen, että pitäisi mennä Tarjuskaa katsomaan. Oli aikamoinen sattuma, sillä hän ei todellakaan tiennyt, että olen siirtoon menossa. Hänen läsnäolonsa loi jootenkin turvallisuuden tunnetta, sillä en voi sanoa, etten olisi pelännyt, sillä olin leikkauksen kokenut jo kahdesti ja tiesin, että aina voi tulla komplikaatioita. Pastorin kanssa keskustelu rauhoitti mieltä ja olin levollisempi kun mieheni tuli minua katsomaan. Iltapäivällä minut sitten siirrettiin noin klo 16 aikaan leikkaussaliin. Sovimme mieheni kanssa, ettei lapsille kerrota ennen kuin kaikki on ohi, sillä oli vielä muistoissa kuinka vaikeaa ja stressavaa edelliset kerrat olivat heille olleet. Kukaanhan ei voi mitään tehdä sillä välin kuin olin leikkauksessa, muuta kuin odottaa ja odottaa. Vasta aamulla lapset kuulivat, että äiti on leikattu ja kaikki meni hyvin. Tällä kertaa ei maksavaltimotkaan menneet tukkoon ja maksa toimi hyvin. Ennätysajassakin pääsin sirron jälkeen kotiin viidessä viikossa, kun aikaisempien laikkausten jälkeen olin päässyt kolmen kuukauden päästä ja toisella kerralla olinkin sitten puoli vuotta ja kävin sen kaksi kuukautta antibiottitiputuksessa ja sitten olin taas kuukauden tähän kolmanteen laikkaukseen asti sairaalassa.  Toki tämänkin jälkeen tuli vielä kesällä vakavain komplikaatio eli monia tulehduksia ja pahin oli haimatulehdus, joka meinasi viedä hengen. Siitä selvisin viiden kuukauden sairaalassa ololla ja sen jälkeen olenkin sitten ollut kuta kuinkiin terve.


Olkaa hyvät ja ottakaa!

JUHLAN KUNNIAKSI:
Tänään siis on aihetta juhlaan. Koska en juhlinut 50 000-lukuani, niin tänään järjestän arpajaiset kaikkien merkkipaalujen kunniaksi. Vastausaikaa on huomeniltaan asti, kunnes katkaisen arvonnan. Olen leiponut juhlan kunniaksi leivoksia (aika isokokoisia), joten tässä teille virtuaalikahvit leivoksien kera...Ottakaa kahvia ja leivosta.

Kertokaa kommentissanne lempivärinne ja onko lompakossanne jo elinluovutuskortti tai mitä mieltä olette sellaisesta?

Tänään tulee kuluneeksi 16 vuotta siitä, kun sain elämän lahjaksi uuden maksan. Olin sairastanut siis toistakymmentä vuotta raskaushepatoosin jälkeistä maksan toimintahäiriötä. Monet tutkimukset oli käyty läpi ja aikaa oli kulunut aikamoinen määrä, ennen kuin voitiin todeta, että sairastan Sklerosoivaa kolangiittia eli sappiteiden ahtautumaa. Siirtojonoon pääsin marraskuussa ja parin turhan siirtokutsun jälkeen tuli vihdoin 18.2.1991 kutsu elinsiirtoon. Tuona päivänä olin äärimmäisen väsynyt. Käynti hammaslääkärillä oli edessä, sillä ennen elinsiirtoa piti hampaiden olla hyvässä kunnossa ja reikien korjattuna. Aiemmin oli hammaslääkärin konsultaatiossa poisettu 7 hammasta tulehdusriskin vuoksi Palasin siis hammaslääkäriltä kotiin, kävin suihkussa ja ajattelin mennä lepäämään, sillä tuo reissu oli äärimmäisen rasittava minulle, kun olin jo hyvin huonossa kunnossa. Mieheni oli talvilomalla ja tarkoitus oli lähteä kyseisenä päivänä asuntovaunulle, joka sijaitsi silloinen työpaikkani leirintäalueella. Tullessani suihkusta, kiirehdin puhelimmeen, sen soidessa. Kirurgisesta sairaalsta soitettiin. Ihmettelin mitä asiaa Kirurgillan oli kun kyseli vointiani. Olin hieman flunssainen ja yksi märkivä paisekin oli kyljessä. Sitä hieman ihmeteltiin, kunnes kirurgi sanoi, että maksansiirtoa kaavailtaisiin minulle. Siis nopeasti vaatteet ylle, hyljinnän estolääkitys ja antibiotit naamariin ja auton nokka kohti sairaalaa. Ei siinä paljon ehtinyt ajattelemaan. Sairaalassa sitten kirurgi sekä anestesialääkäri kävivät tapaamassa. Kirurgi oli sitä mieltä, että siirto voidaan tehdä ja anestesialääkäri taas oli sitä mieltä, että tuo yskä voi olla aika riski siirrolle. Kerroin kirurgin mielipiteen ja niin sitten päädyttiin, että pääsen siirtoon. Olinhan jo kolme kuukautta odottanut elinsiirtoon pääsyä ja oli äärettömän heikossa kunnossa. Tunsin pikkuhiljaa hiipuvani tästä maailmasta pois.Elin aikaakin oli arvioitu, miehen sanoman mukaan, minulle vain kolmisen viikkoa. Onneksi en itse tuota tiennyt.
Sairaalassa tehtiin lukuisia verikokeita ennen siirtoon menoa ja muut tarvittavat valmistelut. Yötä myöten sitten vietiin leikkaussaliin. Kaikki oli niin outoa ja uutta...pelottavaakin...ennen kokematonta. Oli oikeastaan vain yksi vaihtoehto...suostua tuohon suurinpaan leikkaukseen, mitä ihmiselle voidaan tehdä. Ilman tuota leikkausta eli elinsiirtoa, en olisi nyt tässä tätä kirjoittamassa.



Kuntoni oli romahtanut niin huonoksi, että toipuminenkin tulisi todennäköisesti olemaan raskasta. Muistan kuinka läheiset olivat odottaneet aamupäivällä jo viestiä sairaalasta, mutta mitään ei ollut kuulunut. Sitten soittivat ja kyselivät, että onkos äidin leikkau jo ohi? Osastolta neuvottiin soittamaan teholle ja siellä kuulema tiedetään paremmin. Teholla taas sanottiin, että leikkaus jatkuu. Oli jatkunut jo yöstä asti ja eihän nuoret voineet ymmärtää sitä, että vielä aamupäivällä leikkaus jatkuu. Sitten kahden jälkeen soittelivat uudelleen...leikkaus vieläkin jatkui. Pyysivät, että sairaalasta soitettaisiin kun kaikki on ohi. Soittoa ei vaan kuulunut ja klo 18 aikaan illalla sitten tytär soitti sinne ja kyseli, että kun ei ole kuulunut mitään. Kirurgi olikin ollut piakkoin ilmoittamassa leikkaustulosta. Leikkaus oli onnistunut ja äiti oli teholla. Tytär ihmettelikin sitä sitten jälkeen päin, että miksi eivät voineet heti soitaaa, kun tiesivät että selviän. Sanoin, että eihän se niin varmaa ole heti ja aina voi tulla komplikaatioita. Tytär ihmetteli, että voiko leikkauksen jälkeenkin. En viitsinyt pelotella ja sanoa, että kyllä voi. Niitähän voi tulla koska vaan ja ensimmäiset viikot ovat kohtalokkaampia. Tosin tuli akuutti hyljintä ja maksa valtimot menivät tukkoon ja maksa toimi hieman kehnon laisti. Tuli monia takapakkeja ja välillä veti itkun herkäksi ja pelkäsin, etten selviydy kuitenkaan. Runsaat kolme kuukautta sairaalassa ja elämä helpotti. Monet takapakit oli eletty, mutta elämä voitti. Toukokuussa pääsin kotiin sairaalasta ja olin valmis Tulisuudelmatansseihin. Siinä sitä riitti ystäville ihmettelemistä.

Tänään voin olla iloinen tuosta uudesta elämän mahdollisuudesta, neljästä lapsenlapsestani ja viidennestä tulevasta. Paljon olen ehtinyt kokea ja nähdä näiden vuosien aikana ja saanut uusia ihania ystäviä, vaikkakin osalle tämä kokemukseni on ollut liian raskasta katseltavaa ja heistä en ole vuosiin kuullut mitään. Myöskään ilman tätä uutta mahdollisuustta en olisi mennyt Merkanttikouluun, käynyt kuntoutuksessa Siilinjärvellä ja osallistunut Maksa- ja Munuaisliiton toimintaan enkä ehkä koskaan olisi perustanut omaa blogia ja tutustunut teihin. Onko tämä kohtaloa vai sattumaa? Kuitenkaan en päivääkään antaisi pois.

Sinun pitää ainaä pitää Ithaka mielessäsi.
Sinne saapuminen on sinun päämääräsi,
mutta älä lainkaan kiirehdi matkallasi.
On parempi, että se kestää monta vuotta;
Ole vanha, kun ankkuroit saaren rantaan,
rikkaana kakesta minkä olet saavuttanut matkallasi.
Sillä älä odota Ithakan antavan sinulle rikkauksia.
Ithaka on antanut sinulle loistavan matkan.
Ilman Ithakaa, et olisi koskaan lähenyt liikkeelle.

Ehkäpä ilman Ithakaan, en itsekään olisi lähtenyt koskaan liikkeelle.:)

Hupsista...Nopeaanhan ja ihan huomaamatta tuo 50 000:n kävijän lukema on tullut täyteen. Nyt näyttää olevan jo n. 150 kävijää yli tuon etapin. KIITOS TEILLE KAIKILLE!

Eilen oli se paljon puhuttu Ystävänpäivä ja vilskettä näytti riittävän, niin puhelinlinjoilla kuin netissäkin. Sähköpostina oli vielä lähetettävä useita ystävänpäiväviestejä. Posti-Patekin toi vielä muutaman kortin tullessaan.

Päivällä soitti ystäväni Telle ja tuli rupateltua pitkästä aikaa puhelimitse urakalla, joten yht'äkkiä huomasin kellon olevan sen verran paljon, että ihan hyvällä omalla tunnolla hylkäsin kuntosalille lähdön.....ystävänpäivän kunniaksi. Sitten soitti lapsuudenystäväni Anita, jonka kanssa olen villiimmän nuoruuteni vittänyt ja jakanut niin ilot kuin surutkin. Hän oli vanhempiensa luona visiitillä ja lupasi tulla käymään. Olipa siis ihan hyvä, etten ehtinyt lähteä salille. Muutama tunti vierähti rattoisasti rupatellen, emme olleet vuoteen nähneetkään. Se kiire, vaikka välimatkaa ei olekaan kuin alle 10 km. Ani toi minulle ihanan savisen enkelin. Jospa sen osaisi vaikka itse polttaa ja ehkä maalatakin. Tokkopa kotiuunissa onnistuu. Ei kyllä ole kokemusta noista polttomaalauksita.


Suojelusenkeli ystävänpäivälahjaksi ja kolme ihanaa korttia...kiitos ystäville!

Ani tietää, että tykkään enkeleistä. Illalla vielä käytiin iäkkäiden tuttavien luona ystävänpäiväkahvilla, kun soittelivat ja kutsuivat kylään.
Ystäväni Seija soitti illalla. Minulla on harvinaislaatuinen ystävyys Seijan kanssa. Olimme molemmat synnytyssairaalassa lähes 28 vuotta sitten. Yhteydenpito jatkui lasten syntymän jälkeen, mutta jossain vaiheessa sitten työkiireiden lomassa yhteydenpitokin väheni ja pikkuhiljaa lakkasi. Ollessani toisessa maksansiirtoleikkauksessa, tapahtui jotain kauheaa eli luin lehdestä, että heidän tyttärensä on saanut surmansa sivullisena henkilönä mielenvikaisen puukon iskusta. Se oli jotain kauheaa...ei ihmismieli voi käsittää. Kirjoitin kirjeen perheelle ja sitten ajankanssa yhteys syttyi uudelleen ja vahvempana kuin ennen. Yhden kerran olemme tavanneet yli kahteenkymmeneen vuoteen ja juttua piisaisi aina puhelimessakin niin, ettei malttaisi lopettaa. Olemme molemmat kokeneet ikäviä asioita, mutta oman lapsensa menettäminen on asia, josta ei varmaan ikinä toivu. Elämä jatkuu kuitenkin ja on vaan pakko mennä eteenpäin ja iloita muista asioista joita jokainen päivä tuo tullessaan. Just eilen puhuimme, kuinka tällaiset  ystävyydet ovat tärkeitä ja hieman erikoisia, kun emme nää, mutta joulukortit ja ystävänpäiväkortit vaihtavuvat ja aina on kuitenkin toinen mielessä.

Illalla vielä muistin soittaa entiselle luokkatoverilleni, jota en ole nähnyt lähes 40 vuoteen. Hänet löysin luokkakokousta järjestäessäni muutama vuosi sitten pienen salapoliisityöskentelyn jälkeen. Hän oli muuttanut asuinpaikkakuntaa ja oli aikamoinen yllätys kun soitin vuosien takaa hänelle. Emme ole kuitenkaan nähneet, mutta kortteja tulee puolin ja toisin. Nyt päätin soittaa monen vuoden jälkeen uudelleen ja juttu jatkui aivan kuin siitä, mihin se oli viimeksi jäänyt. Päätimme, että tänä vuonna hänen tullessaan Helsinkiin äitinsä luokse, ottaa minuun yhteyttä ja tulee käymään. Se olisi todella hauskaa..nähdä oppikoulun alaluokkien luokkatoveri ihan livenä vuosikymmenien jälkeen.

Nämä tällaiset ystävät ovat todella arvokkaita elämän piristyksiä. Onneksi heidänlaisiaan on olemassa.

Oikein hyvää Ystävänpäivää 14.2.2007 kaikille blogitutuille ja satunnaisille kävijöillekin. Olette tuoneet minulle runsain mitoin iloa tänä kuluneena vuotena täällä blogissani ja myös omien blogienne kautta.  Tämän ruusun haluan ojentaa teille ystävänpäivänä kiitokseksi, näin virtuaalisesti. Tuetaan toisiamme!



NÄILLÄ KUKILLA KIITÄN SINUA

Ojennan sinulle kukkakimpun,
ja sen värien on määrä muistuttaa Sinulle,
mitä sinussa näen j mistä sinua kiitän.
Mutta samalla huomaan, että olisinkin tarvinnut
koko luomakunnan, kauniin, vapaan, värikkään,
kaiken mikä kasvaa ja viheriöi ja kukkii ja elää.
Minun olisi pitänyt viedä Sinut suurelle
kukkivalle niitylle ja sanoa:
Tämä kaikki on Sinun.

(Jörg Zinkin sanoin)

...kun on vierelläin vielä hän. Turhat tuttavat luotain ois, hävinneet jo pois.

SIITÄ TUNNEN MÄ YSTÄVÄN...

Vuosien saatossa sen on huomannut, että todelliset ystävät ovat edelleen rinnalla ja turhat tuttavat ovat jääneet pois tuon sairauteni aikana.
Tänään tuli postin mukana taas muutama ystävänpäiväkortti ja sähköisiä viestejäkin on tullut netin välityksellä.



Ihanat ystäväni ovat muistaneet minua kauniilla korteilla ystävänpäivänä. Järjestön kautta tutuksi tulleelta ystävältäni Eijalta saapui ihana Positiivareiden runovihkonen "Ystävyyden sävelin". Muutkin kortit ovat veratisystäviltä eli samaa kokeneilta...tutuksi tulleilta. Lisäksi oppikoulukaverini Eija-Liisakin laittoi kortin. Emme ole nähneet toisiamme yli 30 vuoteen, mutta muutaman kerran vuodessa posti kulkee. Näin aikuisiässä muistuu mieleen vanhat koulukaverit ja kaipaa yhteyksien pitoa. Osan olenkin onnistunut tavoittamaan vuosien jälkeen, mutkien kautta ja yhteys on säilynyt jollain tasolla. Olisi kai aika pian taas järjestää luokkatapaaminenkin.

Tässä  yksi  ote Positiivareiden vihkosesta "Ystävyyden sävelin":

Keskity voimaavroihisi mieluummin kuin rajoituksiisi,.
Päätä, että otat selville totuuden itsestäsi.
Erota toisistaan se, kuka olet ja mitä teet.

Keksi tehtävä, josta pidät ja jossa olet hyvä,
tee sitä sitten yhä uudestaan ja uudestaan.

Puhu itsellesi myönteiseen sävyyn sen sijaan,
että arvostelisit itseäsi.

Ole tiiviisti yhteydessä ystäviisi, me haluamme olla tukenasi silloinkin
kun mäki on jyrkkä tai tie kalteva



KIRPPISTÄ JA HINTAVERTAILUA

Kaksi kirjalöytöä löytyi tänään kirppikseltä, kun piipahdin siellä kyytiä odotellessani. "Äiti neuloo ja virkkaa"-kirjan sain parilla eurolla ja jäätelökirjasen 20 cnt:llä. Vanhat käsityökirjat ovat kivoja löytöjä. Eilen illalla loppui kuulokojeen patterikin aivan yllättäen. Yhtään kappaletta ei  sattunut olemaan varastossa. Aamusella soittelin naapurilähiön Apteekkiin kysyäkseni, että onko heillä pattereita kuulokojeeseen ja mihin hintaa. Hinnat vaihtelivat 8 euroa, 13 euroa ja 19 euroa paketti. O-ho...onpas aika hintahaitari. Yliopistollinen apteekki myy näköjään kaikista huokeammalla pattereita. Samat patterit kuin kyselemässäni Apteekissa maksoivat 8 euroa, maksavat Korvaklinikalla kuulonhuoltokeskuksessa 10 euroa ja Yliopistollisessa apteekissa hinta on vain 6,90 euroa eli paketissa on 6 patteria ja samaa merkkiä. Onpas kova hintahaarukka moisilla. Olin sitten puoli päivää ilman ja kotiintulomatkalla kävin hakemassa ne edullisemmat patterit mukaani.

1 VUOTTA BLOGIA "ELÄMÄ ON ELÄMÄÄ"

Ensinnäkin tänään 12.2.2007 tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun perustin tämän blogini "Elämä on elämää", Maijun avittamana. Tarkoitus oli ensin kerätä tähän taideharrastustani, mutta pikkuhiljaa huomasin, että moni muukin asia kiinnosti ja oli hauskaa vaihtaa ajatuksia toisten kanssa.

50 000 RAJAPYYKKI TÄYTTYY

Laskurin lisäsin blogiini vasta 29.2.2006, joka lähiaikoina pamahtaa täyteen 50 000: n kävijämäärän rajan. Vuosi siis laskuriln asentamisestakin. Huomasin, että Blogilistalta on minut tilattu 54 kertaa ja vieraskirjassakin on runsaat viisikymmentä postausta.

YSTÄVÄNPÄIVÄKIRJA-MERKINNÄT

Ystävänkirjassakin on useita kirjoituksia ja kiitos kaikille teille niistä ja liikaa ystäviä ei ikinä näytä olevan, joten tervetuloa ystäväkseni!

ELÄMÄ ON LAHJA!

Helmikuu on minulle kaiken  kaikkiaan tärkeä kuukausi. En ole syntynyt helmikuussa, mutta olen uudelleen syntynyt helmikuussa. Ensimmäisestä mahdollisuusdesta uuteen elämään eli elinsiirrostani tulee 18.2.2007 kuluneeksi 16 vuotta. Se on pitkä aika jatkoaikaa eli uutta elämää. Tosin aina ei kaikki mene niin kuin toivoo ja elämä tuo ikäviä takapakkejakin, kuten omalle kohdalleni sattui. Akuutti hyljintä siirron jälkeen johti myöhemmin vielä krooniseen hyljintään ja sitten uuteen siirtoon ja edelleen vielä kolmanteen maksansiirtoon. Tuosta kolmannesta maksansiirrosta tulee kuluneeksi 12 vuotta ja päivälleen vain viikko tuon ensimmäisen siirron jälkeen juhlitaan tuota etappia eli 25.2.2007.

YSTÄVÄNPÄIVÄN KUNNIAKSI:

Ystävänpäiväkin 14.2.2007 on saanut uuden merkityksen näiden siirtojeni kautta eli aivan ystävänpäivän nurkilla joku tuntematon "ystävä" on lahjoittanut minulle Lahjan elämällle.

MUISTA JOKA PÄIVÄ

Paljon ois aihetta lapsella kiittää.
Jumalan lahjoja kaikille riittää.
Päivä jo yksikin aamusta varhain
iltahan ehditty lahja on parhain.

Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis.
Isä ei yhden ees kadota sallis.

Lapsonen siis kätehes yhtehen liitä
kaikista päivistä Jeesusta kiitä.
Aina se muistaos tänään on juuri
varattu Sinulle siunaus suuri.
   
(kirj. tuntematon)

Näiden merkittävien päivien kunniaksi ja blogin 50 000:n kävijämäärän rikkoutumisen kunniaksi järjestän arpajaiset. Tosin laitan ne käytäntöön vasta hieman myöhemmin eli lähempänä noita todellisia juhlapäiviäni eli kun 12v. paukahtaa lahjavuosia täyteen.

Kirsin tekemän korttilinkin kautta pääset tulsotamaan tämän todellisen ystävänpäiväkortin lompakkoonsa tai sen voi myös tilata klikkaamalla alla olevaa korttia ja tilaamalla sen "lahja elämälle" sivuston  kautta eli  laminoituja kortteja...lahja tunemattomalle:



MONSTERIA SAA KLIKATA:
Huom!
Lisäsin sivuni alalaitaan Monsterin, joten sitä saa käydä klikkaamassa. :))

LAIVALLA

Tulipa matka heitettyä. Kerrottakoon hieman Tuhkoholman risteilystä, josta palasimme tänään aamupäivällä kotiin.



Lähtö tapahtui torstaina iltapäivällä Silja Symphonyllä  yhdessä miheni ja kahden varhaisnuoren lapsenlapsemme kanssa. Alkujaan hieman pelotti, ettei vaan olisi myrkyä luvassa. Matka meni siltäosin varsin hyvin.  Mitä nyt takaisintulessa hieman puolenyön aikaan keinutti, mutta ei mitenkään tavaomanista enemmän.



Meren rantakaan ei ollut jäässä. Ihan sataman tuntumassa oli jäälauttoja kellumassa, mutta avomerellä oli aivan sulaa.



Olipas kuitenkin kylmän näköistä.



Tämä oli toinen kerta, kun tuli matkattua Silja Linen laivalla. Kauppabulevardi oli upean näköinen ja osassa hyteistä ikkuna näkymä tuli suoraan kappakujalle. Meillä oli ns. vapaalippu risteilylle ja tilasin sen ohjeiden mukaan netistä. Satamassa virkailija sanoi, että teillä on B-luokan varaus eli hyttinne on merkitty alhaalta, mutta lippu kyllä oikeuttaisi parempaan hyttiin tai haluammeko jostain syystä olla alhaalla? Sanoin, etten missään nimessä halua ja toki vaihdan ne parempaan hyttiin eli ikkunalliseen 9-kannelle. Näin saimme oikein kivan hytin tyttöjen kanssa. Syömistäkin oli pantattu ja heti ensimmäiseen kattaukseen olimme varanneet ruokailun. Ainoa jota ihemettelin, että varausta ei näkynyt, mutta onneksi saimme pöydän neljälle ekasta kattauksesta. Tosin sanoin, että paluumatkalle olin myös varannut ekaan kattaukseen ja virakilijan piti se laittaa ylös. Todellisuudessa samoin puuttui palatessamme varaus, mutta pääsimme syömään.



Tässä nälkäiset ruokailijat odottavat buffettiin pääsyä. Ruoka oli hyvää ja sitä tuli syötyä mahat pullolleen. Jälkiruokapöytä oli niin houkuttavan herkullinen ja niin tuli syötyä vähän yli tarpeitten niitä makeita kaiken muun lisäksi.



Illan kohokohta oi riverdancheshow. Nopeasti liikehtiviä naisia ja miehiä esiintyivät taidokkaasti meille ja meininki oli iloista.

TUKHOLMASSA

Tytöt olivat jo laivalla selailleet tulostamiani esimerkkejä paikoista, jossa mahdollisesti kannattaisi käydä. Niinpä olin mielessäni hahmotellut reittiä miten lähedetään shoppailemaan. Ostimme perhelipun (8,40 e) turistibussiin, jolla pääsimme keskustaan. Keskustasta suuntasimme kulkumme Kungsgatania pitkin, josta erkanimme yhdelle sivukadulle etsiäksemme tiettyä vaatekauppaa. Tosin monet liikkeet aukaisivatkin ovensa vasta klo 11 eli aika myöhään verrattuna Suomen aukioloaikoihin. Joitain rihkamakauppoja oli auki ja siten ostimme jotain pientä matkan varrelta, kuten itselleni ja tytölle silikoniset sudit.



Jatkoimme matakaa Högtorgetille päin eli torille. Katselimme kaikkea, mutta mitään emme ostaneet sieltä.



Toiselle tytöistä löytyi takki ja sitten jatkoimme matkaa Maijun mainostamaan askarteluliikkeeseen Panduroon. Löytyihän se, mutta vähävaraisena tuli hieman nuuka tulle ja ei oikein olisi raaskinut paljon ostaa, kun ei tiennyt onko jossain matkan varrella vielä jotain kiinnostavaa. Kuitenkin ostin vähän yhtä sun toista askarteluun ja maalaukseen liittyen.


Pandurosta ostin decopaperia, ääriviivatarroja eli numeroita, akryylipensseleitä lajitelman, helmiä purkillisen sekä kärkipihdit. Otin mukaani vielä Panduron kuvastot, jotta voi kotona selata mitä kaikkea siellä olisi tarjolla. Kyllähän niitä voi netinkin kautta tilata, jos haluaa.

Jalat olivat aika väsyneet kun kävelimme viisi tuntia shoppailemassa. Tyttöjen teki mieli mennä vähän joka paikkaan matkan varrella. Kävimme Åhleansissa. Ostin sieltä pari kerää sport-lankaa.



Mikä vähän ihmetytti, niin siellä ei ollut kuin juuri nimeksi neulelankaa...ehkä viittä eri lajia ja värivalikoimia ei juurikaan ollut. Mietinkin, että missäköhän Ruotsissa myydään lankaa ja esim. Lundbyn nukkekodin kalusteita? Lundby on ruotaslainen nukkekoti, mutta missään en nähnyt kalusteita myytävän...en edes isossa tavaratalossa. Hermot jo meinasivat mennä siellä kassajonossa, kun aikaa ei ollut paljoa käytettävissä ja lähes puoli tuntia joku teki matto-ostosta ja näytti olevan epäselvää alennuskortin edusta. Sitten vielä pankki- ym. kortteja vekslattiin ja myyjä soitteli sinne sun tänne. Loppujen lopuksi "pimahdin" ja päätin mennä toiseen päähän kerrosta uuteen kassajonoon. Sinne päästyäni myyjä lähti kävelemään. Huh, no hetken päästä palasi ja sain ostokseni maksettua. Meinasin kyllä jo hetken, että vien langat takaisin hyllyyn, enkä jää niiden maksamista odottamaan. Ehkä reissussa tulee hieman väsyneeksi, kun jalatkin olivat ikään kuin tulessa kävelyn jälkeen. Kuitenkin piti vielä käväistä ainakin pienen matkan verran Vanhan Kaupungin kauppakujalla. Sieltä oli ihan pienoinen pakko ostaa tosi edulliseen hintaan suhteellisen iso posliininukke.



Toki kaikkea muutakin tuli ostettua, kuten tuliaisia pienille tytöille, jotka jäivät kotiin. Jokainen oli saanut jotakakin ja vielä bussiterminaaliin kävellessä piti ohittaa ensimmäisiä liikkeitä, joissa tytöt halusivat vielä käydä. Näin oli jokaisella jotain kotiin viemistä ja rahat tuhlattu.



Vielä piti esittelemän Henkasta ja Mauksata ostamani pinkit helmiäiskorvikset ja laivalta miehen ostama kaulakoru minulle. Näin tuli jotain koreuksiakin hankittua.

Onnellinen olotila oli kun pääsimme linja-autoon istumaan ja leputtamaan jalkojamme. Tanssikaan ei maistunut illalla laivalla, sillä päivän liikunnan tunsi kyllä jaloissaan.

LAIVALLA JÄLLEEN

Pääsimme jälleen seisovan buffet-pöydän ääreen ja nautimme hyvästä ruoasta. Illemmalla kuuntelimme karaoke esityksiä ja tytötkin rohkenivat esittämään. Hienosti meni.



Samat esiintyjät pitivät puolen yön aikaan tanssiesityksen kuin edellisenä päivänäkin, mutta esitysnumero oli vain toinen . Tosi upeaa katseletavaa tämäkin. Aika myöhään menimme tyttöjen kanssa nukkumaan  ja aamusella aikainen herätys pakkaamaan matkatavarat takaisin laukkuihin ja aamupalalle, jonka jälkeen olikin laiva jo saapumassa satamaan.



Yhtä aikaa lähdimme edellisenä päivänä Viking Linen kanssa ja samaan aikaan saavuimme satamaan. Ikkunasta seurasimme kilpailija rantautumista ja kuinka lokit lensivät kilpaa paattien tuntumassa etsien meren pintaan eksyneitä kaloja. Rantajäätiköstäkään ei ollut enää mitään jäljellä vaan nekin vähät oli sulannut.

Reissu oli ihan mukava, rahat loppu ja pikkutytöt iloisia tuliaisitaan. Ehkä ensi yönä uni maitaa paremmin kuin keinuvassa laivassa, jossa oli littanat tyynyt ja jousitukseltaan kuluneet vuoteet. Tuntui tämän tästä, että liukuisi vuoteesta lattialle. Poissa hyvä....kotona paras.

Eilen kolahti postiluukusta uusi Novitalehti ja sen mukana tuoma ylläri eli Novitapinssi. Lehdessä oli monia houkuttavia neuloksia. Täytyy laittaa harkintalistalle. Tänään tosin vasta aukaisin tuon pinssipussin ja ikävämpi yllätys olikin se, että pinssi oli rikki eli kantaosa oli irrallaan pinssistä, harmistus.

Toinen ilon aihe oli Katjuskan blogiaravonnan voitto. Tämä oli niitä harvoja kertoja jolloin minä voitan mitään missään arvonnassa. Pari kertaa olen voittanut tasalukubongausken, mutta ihan suoranaista arpaonnea minulle harvemmin sattuu kohdalleen. Kun näin Uuden vuoden alkajaisiksi Onnetar suosi minua, niin toivottavasti olen vuoden aikana muissakin suhteissa Onnettaren suosiossa. Katjuska oli jumiutunut maaseudulle, eikä ehtinyt kaupungista noutaa haluamaansa arvontapalkintoa, joten siirsi sen hankinnan sisarelleen Katrille. Eilen saapuin nami, nami paketti Katjuskalta eli Maraboun suklaasydämiä...nammm... Tosin en minä mikään ahmatti ole, enhän? Rasia on vielä avaamatta ja sitten sopivan hetken tullen hötäsen sen naamaani. Kauniin kortin ja kirjeenkin Katjuska oli lähettänyt. Tänään sitten posteljooni oli tunkenut postiluukusta pullukan kuoren, jonka hädin tuskin oli saanut sisään ahdettua. Tämähän on kuin joulua jatkusi. Innokkaana revin jo hieman repeytyneen kuoren auki. Mitä ihmettä sieltä löytyikään? Ihka oman väristä lankaa....ja sehän on sitä paljon puhuttua Tovea, josta  Katjuskakin on huovuttanut aiemmin lapaset. Tästä pitää kyllä kokeilla joko lapasia tai tossuja. Lapaset tuntuisivat houkuttavilta tai miksi ei päähinekin, mutta tiedä häntä, miten uskaltaisin pilaamatta sitä. Katson mitä teen kun tulee langan käytölle aika. Nyt on vilelä muita suunnitelmia tekeillä. Pitänee saada huopatossut vielä harmaasta langasta valmiiksi. Listalla on lapsenlapselle lupaamani mohairhuivi Salomonin solmuilla, todennäköisesti. Sitten on vielä Tango Fani lankaa, josta pitäisi tehdä jotain pirpanoille.



Kiitos Katjuska ja Katri yhteistyöllä toimitetuista lahjuksista. Kyllä blogisiskot tietävät mistä Tarjuska tykkää. :) Olitte nähneet paljon vaivaa lankojen eteen.

Vuoden vaihde alkoi oikein hyvin. Onnekkasti sanoisin, sillä harvoin minä edes mitään voitan arvonnoissakaan, mutta tänään....eikun eilen eli viime vuonna...voitin Katjuskan blogiarvonnassa jotain, jota sitten jään tänä vuonna odottelemaan rauhallisesti, mutta innokkaasti.
Kotosalla oltiin, napattiin pihamaalla naapurit iltakahveelle ja veljen poppoon kanssa käytiin hieman raketteja tuhoamassa. Kotona iltapalaksi vielä valmistettiin ranskalaisia ja keitettiin nakkeja ja naposteltiin sipsejä ym. pikkuherkkuja. Kaiken lomassa pesin kerrankin innokkaana pyykkiä, jopa kahteen otteeseen, josta kuulette sitten tuonnempana.
Kolme kertaa kävimme ulkosalla ihmettelemässä lähiön rakettien loistetta ja meteliä. Itsellämme ei ollut ainoatakaan rakettia, mutta innokkaana yritin opetella kuvaamaan. Jokunen kuva lähes onnistui ja osa ei sinne päinkään. Tässä muutama tämän otos uuden vuoden vastaanottajaisista.


Illan rakettiloistoa


Sankka savu peitti tienoon rakettien jäljiltä


Tämän verran meilläpäin näki luntakin vesisateesta huolimatta...sattumoisin pieni läntti oli jäänyt katveeseen valkoista ihmettä


Pimeästä huolimatta täysikuu tuijotteli taivaalla. Olipa synkkä Uusi Vuosi ilmoja ajatellen....mies muistiin.
Tässä vielä latailen aamutunneilla näitä kuvia koneelleni. Seutu on rauhoittunut ja näin alkaa tämä vuosi 2007.

Tämä ilotulitus on vuodelta 2005

Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2007!

Tarjuska kiittää kaikkia blogi vierailijoita käynnieistä ja kommenteista kuluneena vuotena! Tervetuloa taas ensivuoden puolella uudelleen, ellei vielä tämän vuoden puolella satuta "tapailemaan".

Viettäkää Rauhallista loppuvuotta ja varkokaa niiden rakettienne kanssa ja tehkää hyviä Uuden Vuoden taikoja ja lupauksia. :)

Niin ajatus oli näyttää blogissa, mitä lähetin Hallattarelle "anna hyvän kiertää" joululahjana. Enhän muistanut siis kuvata, mutta Hallatar lupasi, että saan laittaa tuon hänen nappaamansa blogikuvan näytille tänne.



Nelmikin oli saanut Posti-Patelta arpajaisvoittopakettinsa ja kuvaa voitte käydä vilasemassa täältä.

Lankarohmun saavuttua kotiin shoppailuretkeltään tuli pienoinen kiirus valmistautua illan pikkujouluihin. Potialsyhdistys oli järjestänyt pikkujoulut Porvooseen Kiialan kartanoon. Kiiala oli tuttu syksyiseltä työpaikan eläkeläisten retkeltä.
Miehen tultua kotiin, valmistauduimme lähtöön. Autokuski ei tyytynyt joukkoliikenne kyytiin, vaan hurautimme kaupunkiin omalla autolla. Parkkipaikat ovat tiukassa näin perjantai-illalla, mutta yksi loosi oli jätetty onneksi meille puiston kulmaan teatterin lähettyville. Niinpä suuntasimme matkamme kohti Mikonkatua, josta tilausajolinjurimme lähti kohti Kiialan kartanoa.

Tunnelma oli paikan päällä hyvin juhlava. Orkesteri soitti musiikkia ruokailun lomassa ja pöytä oli ketettu sesongin herkuilla. Tarjolla oli kinkun lisäksi perinteisiä laatikoita ja herkullisia salaatteja. Ruoka maistui hyvältä, niin kuin yleensä aina ensimmäinen jouluateria, joka aloittaa joulun ajan. Lauloimme kauniita perinteisiä joululauluja, nautimme kahvin kanssa ihanasta glögijuustotortusta. Innokkaana odottelin orkesterin ensimmäisiä tahteja, jotta pääsisi tanssiparkettia testaamaan. Harmillista, että kotiin lähtö oli sovittu jo klo 22, joten tanssimiseen jäi aikaa vain noin tunnin kieppeillä. Pääsimme osallisiksi miehen kanssa tanssikilpailuun, jossa viidellä parilla oli 4 tuolia ja se pariskunta putosi pelistä pois, joka jäi tanssin päätyttyä vaille penkkiä. Meitä lykästi...täpärästi hävisimme ja näin pääsimme kisan kakkosiksi. Palkintona saimmme Food Jewelsin visakoivuisen avainperäenkelin. Se oli söpö ja alkuperä oli Ylläksen reissulta myymälästä saatu lahjus. Kello näytti aika tarkalleen jo lähtöaikaa, joten hieman pettyneinä lähdimme autolle, sillä oli sääli jättää orkesteri soittamaan niin hyvää tanssimusiikkia. Näin se vaan on, että kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Tässä yökyöpelinä kirjoittelen, etten yön aikan unohda kaikkea tapahtunutta.

Tänään oli odotettu päivä. Blogiystäväni Kajuska ja Katri saapuivat Helsinkiin shoppailureissulle. Kännykkä herätti aamulla seitsemän kieppeillä ja sopimus oli tavata heidät jossain Kampissa linja-autoaseman kieppeillä. Odottelin jo ennen linja-auton saapumista terminaalissa. Pelkäsin, että he ovat mennet ohitseni tunnistamatta minua. Piti soitella Katrille, että vieläkös istutte autossa? Hetken päästä kohtasimme toisemme ja heti tunnistin Karjuskan. Katristakin oli jonkin lainen mielikuva. Heti tuntui kuin oltaisiin vanhoja tuttuja. Aamukahvittelun jälkeen suunnistimme kohti bussipysäkkiä, suuntana Novitan tehtaanmyymälä.



Helsinki oli sateinen ja tuulinen, vaikka ollaankin jo joulukuun paremmalla puolella. Kampin liikekeskuksen ulkopuolella oli silti jouluista tunnelmaa luotu sinisillä ulkovaloilla.


Korillinen tykötarpeita matkaan Novitalta...


Tässä lankaturistit onnellisina "saaliittensa" kanssa

Toki taas hamstraus vimma iski, kun halvalla sai. Tarjouskorissa on Jengaa kilohinnalla 14,80 ja sillähän olisi saanut normaalisti vain parin kerän verran. Tässä pussukassa oli viisi kerää, jotka maksoivat alle seitsemän euroa. Lisäksi ostin kolme valkoista kerää Tango Fania. Kaksi neliraita woolia, Lilan kirjavaa Hippyä kerän ja kaksi rosaa Kid Mohairia. Päälle päätteeksi hamstarisimme ylivanhoja neuleohjelehtiä aulasta matkaamme ilmaiseksi.


Olisihan Novitalla ollut vielä paljon ostettavaa, mutta lopuksi piti vain ummistaa silmänsä kaikilta ihanuuksilta, sillä edessä oli vielä muutama lankapuoti.

Langankiilto silmissä jatkoimme matkaa ja suuntasimme bussilla kohti Hakaniemeä, jossa oli ensimmäisenä kohteen Priima lankatalo Haapaniemenkentän luona. Sieltä tytöt tekivät löytöjä. Minäkin löysin sellaiset lankastopparit, joista haaveilin toisten käsityömessuilla käyneiden sivuilla.


Täällä oli sellaisia harvinaisuuksia, joita oli pakko saada mukaan...

Kävelimme tuulessa ja tuiskussa kohti Hakaniemen hallia ja yläkertaan Vihreään vyyhtiin. Sieltä löysin  Superstockenin On Linie 3 lankaa, joka oli ihanan pinkin kirjavaa. Pari kerää On Linien 133 Fun lankaaj joka oli ihanan pinkin/punaista sametin pehmeän tuntuista lankaa. Nyt näytti jo rahavaranteetkin olevan lähes miinuksella, joten tähän oli hyvä lopettaa lankashoppailu. Eiköhän näillä pärjää jonkin aikaa, hmmm...


Tässä koko päivän lankasaldo ja lankastopparit


Lankavaraston täydennykset valmiina ja mars syömään

Niinpä matkalaisilla alkoi jo nälkä kurnia sisuskaluissa, joten syömään lähistöllä sijaitsevaan luonasruokalaan. Perunamuusilla ja lihapullilla oli hyvä jatkaa taas matkaa. Lounas maistui hyvälle, vaikka pöytänaapuriksemme sain seuraavanlaisen hepun:


Lounasseuralainen....

Hetken kyllä mietin, että hyvänen aika sentään...kuinkas noin huonokuntoisen miehen ovat laittaneet lounaalle ja mitenkäs pystyy syömään kaikkine kipseineen ja rätteineen? No sehän paljastuikin somisteeksi, joten kyllä se siinä mahtui hyvin selkämme takana rentoutumaan.

Syötyämme suuntasimme matkamme kohti keskustaa. Kävelymatkan varrella piipahdimme muutamaan puotiin ja sitten Asemalle vastaan Tiulia, joka saapui tuuraamaan minua, kun oli pakko lähteä kotia kohti valmistautumaan illan pikkujoulureissua varten. Tiulin näin sitten ekaa kertaa livenä ja oli lähes sen oloinen  kuin kuvittelinkin. Harmillista, että kohtaamisemme jäi vain vartin mittaiseksi. Toivottavasti tytöillä oli antoisa ja mielenkiintoinen Helsingin reissu. Toivon myös, että voisimme ottaa uusiksi joskus ja lähteä uudestaan kohti uusia seikkailuja. Oli tosi mukava päivä ja hauskaa oli yhdessä. Kiitos matkalaisille!

Nyt siis jännittämään, ketä joulupukin arpajaisonni suosi tällä kertaa. Tontut olivat ahertamassa tai tiedustelukäynneillään naapureiden nurkissa katsomassa onko kilttejä lapsia. Siksi minun pitikin ihan omin avuin selvitä tästä vastuullisesta urakasta eli arvonnasta. Arpoja oli siis kahdeksan ja jotta en voisi itse arpoihin mitenkään vaikuttaa, niin löysin kätköstä lapinpojan neljäntuulen lakin. Lakki on Palojärveltä taannoin tullut isäni mukana tuliaisiksi pojalleni ja se isän hyvän lappalaistutun Ingerin tekemä. Korea kuin mikä tuo hattu Minullakin on 60-luvulta lapin puku kaapissa ja sellaiset kippurakärkiset poronkarvajalkineet. Tosin olen ihan paljasjalkainen stadilainen, mutta isä oli sellainen "lapinhullu". Hänellä oli lappalaisia ystäviä paljon ja hän viihtyi lomaillen siellä Palojärven Hettassa.
No, asiasta kolmanteen. Minunhan piti suorittaa arvonta.



Tähän neljäntuulen lakkiin siis pistin kaikki arpaan oikeutet numerot eli ne kahdeksan osallistujaa, jotka ehtivät kommentoida määräaikaan mennessä.



Valmiit...paikoillanne....hep....



Arvonta suoritettu. Arpaonni suosi tällä kertaa arpaa numeroa 4, jonka takaa löytyy kommentoijan nimi.... Nelmi. Onneksi olkoon. Olisitko ystävällinen ja laittaisit sähköpostiini yhteystietosi, niin lähetän sinulle jouluisen arpajaispaketin ensi viikon puolella.

Kiitos kaikille hauskoista joulumuistoista!

Oma joulumuistoni:
Liityy jouluun 31-vuotta sitten, jolloin odotin esikoistani, jonka laskettu syntymäpäivä olisi ollut joulupäivänä. Minulla oli todettu raskausmyrkytys ja jouduin sen vuoksi sairaalaan jo joulukuun alkupäivinä ja synnytys oli määrä käynnistää heti kun vauva olisi sen kokoinen, että käynnistykseen voitaisiin ryhtyä. Alkuunsa yritettiin käynnistää 13.12 ja sitten 15.12 ja kolmas kerta toden sanoi eli 18.12 syntyi terve tyttö. Verenpaineeni oli ollut kovin korkea raskauden loppuvaiheessa ja maksa-arvotkin olivat olleet koholla, joten jäi mietityttämään, että pääsisinkö kotiin jouluksi. Jouluaatoksi kyselin kotiin pääsyä ja lääkäri sitä empimään. Sanoin, etten ole kauppaankaan päässyt ollenkaan, kun viikkoja on vierähtänyt sairaalassa. Sillä ehdolla sitten pääsin kotiin, että siellä olisi joku auttamassa. Pienoinen hätävale, että äiti on. Tosin mies ja veljeni olivat leiponeet elämänsä ensimmäiset joulutortut ja äiti tehnyt jouluruokia. Niin se aatto sitten kului kotona niin erilaisena kuin koskaan aiemmin. Nyt meitä oli kolme ja aattona keitettiin iso padallinen vettä saunassa ja pestiin vauvan sideharsovaippoja. Joulun olin aiemmin tottunut viettämään ison perheen osana, kun olin suurherheen kasvatti. Tästä se meidän perheen oma joulun vietto sitten alkoi ja vaikka olimme kaksin pienen vastasyntyneen kanssa, niin se oli onnellinen joulu. :)

Mitään jouluvalmisteluja en ole ehtinyt tekemään. Sanottakoon, että yhden blogilahjan olen tehnyt, joka lähtee Hallattarelle jossain vaiheessa. Lisäksi olen luvannut vielä osallistua lahjanvaihtotempaukseen, mutta se homma on edelleen ajatustasolla. Joululahjoista ei ole tietoakaan. Tosin yhtä Fifiä olen aloittanu, mutta yhtä nopeasti sen myös purkanutkin. Eilen aloitin sen sitten uudelleen ja pitänee kai merkitä joka ainoa neulottu kerros ylös, ettei mene ihan sekaisin taas mallikuviossa. Näytti äärimmäisen helpolta, mutta ei se niin helppoa sitten ollutkaan kuin kuvittelin. Pitäkää peukkuja, jotta saan sen loppuun....toivottavasti kärsivällisyyttä riittää. Salomonin Solmut olisivat paljon helpompia, mutta jotain uuttakin pitänee yritää.
Vielä on huono omatunto tekemättömistä joulukorteista. Jospa viikonlopun aikana saisi jotain aikaiseksi. Niin paljon olisi tehtävää, mutta mistä saisi inspiraation?

Huomasin äsken, että taas näyttää tulevan seuraava kymmentuhatluku laskurissa täyteen. En varmaan ihan joka kerta kymmentuhatluvun sattuessa arvontoja viitsi järjestää, mutta jos nyt näin joulun kynnyksellä joulumielellä jotain keksiksin. Kommenttia ketkä haluavat mukaan 30 000:n kävijän kunniaksi järjestettävään arvontaan! Laitan arvonnan poikki, kun tuo 30 000 on tullut täyteen, jos ei tänään keskiviikkona täyty, niin sitten huomenna kun palaan Liiton vertaistukityöryhmän kokouksesta tarkistan tilanteen.
Kommentoikaa kertomalla mieleenpainuvin joulumuistonne!


....Joulumielellä Tarjuskakin tänään, pukkia odotelessa...

Edit 1. (22.11.2006, klo21:16):
Arvontaan ei enää ehdi osallistua, sillä tavoite eli 30 000 kävijälaskurissa  on tullut täyteen. Täten julistan arvonnan poikki. Toki saatte tämän jälkeen joulumuistojanne kirjoittaa, mutta ne kommentit eivät enää osallistu arvontaan.

Sunnuntaina siis vietettiin monissa kodeissa isäinpäivää. Olin itse kutsunut pojan avokkeineen syömään ja olisin kutsunut tyttärenkin lapsineen. Katsoimme kuitenkin että meidän on helpompi mennä tytön luokse päivällä syömään ja poika voi tulla sitten illemmalla meille morsiamensa kanssa isäinpäiväaterialle ja kakulle. Niinpä en viitsinyt tehdä vain muutamalle hengelle kakkua, joten tyydyin kaupan valmiiseen pakaste kinuskikakkuun.
Aamupäivällä ajattelimme ehtiä kuitenkin Prisman kirppikselle ja sitten samalta reissulta oli tarkoitus mennä tytön luokse. No, tulipa mutkia matkaan. Pikkuinen leikki-ikäinen lapsenlapsi oli satuttanut itsensä ja niinpä piti päästä poliklinikalle näyttämään tyttöä. Siellä sitä istuttiin lapsen kanssa monen muun perheen tavoin lastensairaalan polilla. Tunteja vierähti ja lounas oli siis suosiolla jätettävä väliin, muuten olisi tullut kiirus valmistaa pojan porukalle ruokaa. Vielä tuli ylimääräistä kyyditettävää, kun aika sairaalassa venyi ja tytön kirppiskamat odottivat hänen autossaan kirppikselle vientiä. Niinpä siinä välissä matkasimme vaihtamaan autoa, kamat kirppikselle, minä kotia ja isäntä autokuskiksi hakemaan potilasta polilta.
Vihdoin ja viimein sain illallisen valmiiksi ja vieraat olivatkin jo ehtineet saapua. Pian tuli myös tämä tytön poppoo sitten meille kakkuineen päivineen. Näin oli isästä ollut paljon hyötyä lapselleen tänä isäinpäivänäkin. Sellaista isäinpäivää meillä tänä vuonna vietettiin ja kakkukin maistui pikku pirpanalle, joka oli juuri oppinut kävelemään ja pisti kakkua suoraan sormilla suuhunsa ja lisääkin piti vielä saada. Oli ilo katsella tuota vilskettä. Leikki-ikäinenkin oli piirtänyt ukille ja mummikaan ei jäänyt ilman piirustuksia. Saimme molemmat omakuvat ja neljävuotiaan näkemykset lentokoneesta. Illan pääteeksi ukki vei porukan kotiinsa. Loisto ukki...eli hyvää isäinpäivää oli vietetty.


Ukki opetti pikkuiselle pallon heittämistä ja hauskaa näytti olevan


Isäinpäivälahjana tyynyliina "maailman parhaalle isälle"

Ensimmäisen tasalukubongauksen onnistuin saamaan voiton kera Anittan blogista...sadas kävijä laskurin jälkeen. Kässäkerhoon sain tuliaisiksi tuon lahjan. Vielä en ole herkutellut tuota levyä tai voihan sen käyttää leivontaankin, kun on Maraboun tummaa suklaata.... ja tuli kauniin kortin kerä vielä.



Kiitos Anitta!

Arvonta suoritettu. Varsinaista onnetarta ei tällä kertaa sattunut paikalle, mutta itse toimin siis näiden arpajaisten onnettarena. Tulostin kommenttilappuset ensin, taitoin ne jokseenkin samankokoisiin myttyihin, sekoitin...sekoitin....ja jälleen sekoitin, ties kuinka monta kertaa. Sitten summassa nostin yhden arvan kulhosta.

Kell' onni on....

Juhlapilli soimaan....Piip-pi-piip-piiiiiiiiiiip...

Onnetar suosi tällä kertaa KATRIA.....Paljon Onnea Katrille! Laitatko Katri yhteystietosi minulle meilinä, niin laitan sinulle postia....tulee kyllä ensi viikon puolen välin jälkeen.

Kuka tänä päivänä onnen saa...Katri tänä päivänä onnen saa...

Kiitos kaikille osanottojille! Vaikka onnetar ei tänään sinua suosinutkaan arvonnassa,

niin silti olet ollut onnettaren suosiossa....tämä päivä on lahja meille kaikille: Jokainen eletty päivä

on lahja.

Edit 1:  poistin runopätkän, tuotti sekaisen sivun.

Edit 2. Lisäsin linkin Kirkonrotan sivulle Maaria Leinosen runoon, jos joku haluaa lukea sen. Se on ollut minulle hyvin tärkeä runo ja toivon sen tuovan iloa myös sinun päivääsi.

Nyt on aika viheltää vihdoin ja viimein arpajaiset poikki. Kävijämäärä onkin kivunnut jo 20 294:ään. Viikonlopun olin siis mökillä ja en päässyt seuraamaan tasalukuun asti, mutta tämä tuli teidän hyödyksenne. Lisäksi Soneran yhteydet taas kiukuttelivat toista tuntia, jolloin en onnistunut pääsemään nettiin. Ilokseni voin todeta, että kävijöitä on sivustolla käynyt ja tuo luku on noussut jo useita satoja perjantaista lähtien. Kiitos kaikille kommentoijille. Arvonta tapahtuu viikolla ja ilmoitan sitten voittajan. Kiva taas nähdä, että ns. "hiljaiset kävijätkin" ovat tulleet esiin piilostaan.

Tämän jälkeen ei enää arvontaan oteta osallistujia tällä erää! Fitfiiiuuu....Se oli se vihellys.

Uhkaavasti lähestyy toinen iso etappini eli tämän blogin hirstoriallisesti toiset arpajaiset ovat käynnistymässä. Paras laittaa arvonta nyt käyntiin, muuten saattaa mennä maanantaihin mennessä ohi tuon 20 000:n rajapyykin. Kiitos teille lukuisat blogivieraani. Olen aivan "äimän käkenä" ihmetellyt, että mitenkäs tämä kävijämäärä oikein on voinutkaan tuplaantua vajaassa kahdessa kuukaudessa. Ensimmäiseen 10 000 saavutukseen kun meni puoli vuotta aikaa.

Kiitos teille!

Laittakaan kommenttinne, jos haluatte mukaan arvontaan. Kommentteja voitte jättää siihen asti, kunnes vihellän arvonnan poikki 20 000 kävijämäärän tultua täyteen.

Vastatkaa samalla kysymykseen: Mikä sivuissani innostaa?


Miljoona, miljoona, miljoona ruusua....

Rohkeus

Olla rohkea                                                                                                           
on olla onnellinen
Vain rohkeat
saavat maistaa onnea,
siemaista maljasta
Mutta mitä rohkean
muuta pitää tehdä
kuin olla rohkea?

            -Tommy Tabermann                                                                                                      

Eilen illalla olin yhdistysväen kanssa seuraamassa Linnanmäen Peacockissa UIT:n musiikki-iloittelua Albatrossi ja Heiskanen. Näytöskauden huipentuman oli kirjoittanut Jukka Virtanen ja se oli Juha Watt Vainion lauluihin perustuva musiikkinäytelmä. Sitä on aiemmin esitetty menestyksekkäästi eri puolilla Suomea. Nyt se on ollut ensimmäistä kertaa nähtävänä Helsingissä Linnanmäellä Peacock-teatterissa.
Musiikkinäytelmä oli tosi hauska ja niin tuli naurettua illan aikana kunnolla. Ohjelma kesti runsaat kaksi tuntia, katsomo oli täysi ja väliajalla pikaisesti nautimme pullakahvit.

Päivä oli siinä mielessä pitkä, että menimme kuntosalilta suoraan Cafe Tin Tin Tangoon tavan omaiseen kahvituokioon ennen teatteriesitystä. Sitten raitiovaunulla kohti Linnanmäkeä. Kotona olin illalla juuri ennen BB-lähetystä.


Kuva Uit:n iloisen teatterin sivustolta

Kannatti muuten käydä katsomassa.
Ensi lauantaista alkaen viikon ajan on Lintsillä tiedossa valokarnevaali eli 14.10-21.10.2006...olisi varmaan hienoa mennä katsomaan.

Tatsi tuossa jo ihmetteli kävijämäärääni ja kyseli, että mitäs meinaan. Itse tässä jo ihmettelinkin, että jopas on huimasti noussut kävijämäärä blogissani. Eka kymppitonnia mittarissa kohosi puolessa vuodessa ja tämä toinen mokoma päälle tuleekin jo noin puolessatoista kuukaudessa. Bravo...kiitos teille. Huomaan myös, että viimeaikoina olen saanut uusia blogituttavuuksia juttuseurakseni. Toki mun pitää jotain kivaa järjestää teille sitten h-hetkellä. Olkaapas sitten tarkkana kuin porkkana.


Sateenkaaren päässäkö onni lie....

Virallinen arvonta suoritettu. Onnettarena toimi kummityttöni Mimmi ja virallisina valvojina äitini ja Mimmin leikkikaveri.

arpalappusten sekoitus, joita oli yhteensä 16

onnetar nostaa arvan...jännitystä _ _ _

Tam-ta-ram....juhlapilli soi Miialle!

Siis nämä kymppitonnin arpajaiset voitti arpa, jossa osanottajana MIIA. Onneksi olkoon!!!Olistitko ystävällinen ja laittaisit yhteystietosi minulle blogissa olevaan sähköpostiin, jotta voin lähettää sinulle arpajaisvoiton. Arpajaisvoiton lähettäminen jää ensiviikkoon. Jos arpajaisvoittaja ei ota yhteyttä ja laita yhteystietojaan, niin onnetar on arponut vara-arvan, joka julkaistaan siinä tapauksessa jos Miiasta ei kuulu mitään.

Onnettaren saapuessa kuvioihin, suoritan arvonnan kymppitonnin johdosta. Enää ei uusia kommentteja arpajaispostaukseen hyväksytä.

Hetken, hetken pienen elämässä saa kai joskus ehkä.... Odotelkaas kiltisti!

Nyt on mittarissa niin vähän vaille tuo etappi eli 10 000 kävijämäärä, joten tästä postauksesta lähtien on arpajaiset voimassa, kunnes 10 000 on ylittynyt. Jostain sitten onnettaren keksin ja arpajaisvoitto on vielä mietintäasteella. Kiitos kaikille blogitutuille, jotka ovat ahkerasti käyneet blogissani ja tervetuloa myös uudet kävijät. Nyt on siis juhlan aika näissä merkeissä. Jätä viestisi tähän postaukseen, jos haluat olla mukana arvonnassa.

Edit: Olen huomenna reissussa ja pääsen koneelle vasta illemmalla, joten kaikki ne voivat osallistua arpajaisiin ketkä on laittaneet kommenttinsa siihen mennessä kunnes totean ne päättyneeksi.

Hups....Voikos tämä olla totta? Pitää välillä ihan hieraista silmiään, että minun blogissani on noin puolen vuoden aikana on käynyt kohta 10 000 kävijää blogilaskurin mukaan. Sitä pitää kyllä sitten tuohon etappiin päästyä jotenkin juhlistaa. Katsotaan sitten lähempänä mitä kehittelen. Tapanahan kai on ollut arpajaisten järjestelyä. Se olisikin varmaan paikallaan. Minulla on monta uskollista kommentoijaa ollut blogissani ja varmaan vielä niitä hiljaisia kävijöitä, jotka vielä salassa luimuilevat täällä. Uskaltakaa tekin ulos lokeroistanne. Kiitti kaikille tähän astisille kävijöille ja kertokaa tutuille blogistani, jotka potevat vakavaa maksasairautta, jotta tietäisivät etteivät ole yksin. Tämä blogi on auttanut myös minua. Ilman teitä en olisi ehkä aloittanut neuleharrastustani, enkä olisi virkannut niitä kahta pitsineuleponchoa...yksinkertaisesti en olisi osannut niitä tehdä. Digikamerastakin on tullut jokapäiväinen kaveri. Aina mielessä jotain kuvattavaa tai varastoon ainakin jutun juureen. Olkaahan skarppina, sillä koskaan ei voi tietää milloin se H-hetki lähestyy ja arpajaista pukkaa päälle.

Aika on valttia tällä erää

Mummin mussukoista kahdella on kesällä syntymäpäivät. Harmillista varmaan syntyä keskellä kesää juuri kun kaikki sukulaiset ovat mökkeilemässä ja viettämässä kesälomaa, poissa kaupungin pauhuista. Pikku prinsessa kyseli jo keväästä asti moneen kertaan, että mitä mummi tekee kesällä. Udellessani, että mitä varten haluaa sen tietää, niin hän kysyi, että voiko mummi tulla kesällä sitten hänen synttäreilleen. Sanoin, että jos olemme kotosalla, niin voin tulla ja jos olemme mökillä, niin ainakin lahjan hänelle annan. Silloin suu meni leveään hymyyn. Uteli kyllä vielä, että mitäkö mummi on ajatellut antaa. Kyselin, että mitäs hän toivoisi ja vastaus oli nukkeja. Todellisuudessa pari barbinukkea oli ostettu jo Sokoksen alennusmyynnistä ajoissa kevättalvella odottamaan juhlia. Mummit kun ovat sellaisia höppänöitä, niin mummi kun innostui virkkaamisesta, niin mieli teki tehdä prinsessalle pandalangasta poncho ja kuten olen jo aiamminkin kertonut, niin nukelle kanssa. Sitten mummi käväisi vielä Prismassa alennusmyynnissä. Sieltä löytyi...ah, niin soma...rosan värinen salsahame ja valkoinen nätti t-paita. Mummi ei voinut olla ostamatta niitä vielä prinsessalleen.

Mummin pikkuinen piiperoinen vietti elämänsä ensimmäistä syntymäpäivää yhdessä neljä vuotiaan siskonsa kanssa. Mummin pikkuinen mussukka kun täyttää yksi vuotta elokuun loppupuoliskolla, mutta nyt tuntui sopivalta hetkeltä viettää yhteissynttäreitä. Piiperoinen kun ei vielä oikein osannut riemuita lahjoistaan, mutta kortteja hän riemulla katseli. Aivan kuin olisi osannut niitä lukea, hii. Mummin pieni mussukka sai mummilta lahjaksi kuvassa näkyvän mekon ja röyhelölahkeiset trikoohousut. Jarrusukkahousullaikin voisi olla nyt käyttöä, kun neiti kävelee sutjakkaasti tukea myöten ja joskus sattuu käymään hieman köpelösti. On neidillä kengätkin, mutta niitä hän haluaa kiskoa pois, sillä ne tuntugat jotenkin kai haittaavan menoa.  Vielä mummi ajatteli ostaa pikkuprinsessalleen hiekkalelusetin, sillä pitänee vauvelilla olla kai yksi uusi ja oma hiekkalelusetti, ettei kolmen sisaren vanhoilla tarvitse vallan leikkiä. Hiekkalelut näytti kiinnostavan, sillä sellaisiahan voi vaikka maistella.

Tuntui kuin joululahjoja olisi pakannut kun tytöille lahjoja laittoi pakettiin. Lisäksi piti kummallekin tehdä ihan omatekemät onnittelukortit.

Värssy kortissa:

Sa armas pikku sirkku  ja lapsi keväinen,

niin hilpeä ja virkku ja hentosiipinen,

Sa kasva kukan lailla,

kun välkkyy aamunkoi,

ja perhot liehuu mailla,

ja kimalaiset soi.

Mummin 4-vuotiaalle prinsessalle mummi teki 3D-kortin, jossa oli niin omaa murua muistuttava pikkuinen neiti. Vähän köynnöstarranauhaa reunoihin ja pohjana vaalean punaista kartonkiaa ja taustana kuviollista taustapaperia sekä hileliimaa koristeeksi. Pikkuiselle prinsessalle 1-vuotiskortiksi mummi teki nallekortin. Nallekortti tehtiin hohdokkaalle kermanvaalealle kartongille, johon tuli taustaksi pinkkiä paperia ja 3D-nalle loikoili nurmikolla. Nallea hieman somisteltiin myös kimalleliimalla.

Värssy kortissa:

Kultakäen kukkuessa

onni kaunis karttuu,

onnen päivän paistaessa

lapsi suureks varttuu.

Juhlissa oli taivaalliset tarjoilut ja kaikkea ei missään nimessä jaksanut maistella. Samalla reissulla tuli vietyä mummin 10v. neitoselle kesälomalla aloittamani virkattu kassi, johon ompelin mustan vuorisilkkivuoren. Kassiin ommeltiin sitten kolme kukkasta, joihin piti ensin saada mielipide itse neitoselta. Neitonen oli tyytyväinen kassiin. Kahdelle neitoselle on nyt sitten tilauksessa valkoiset Panda-verkkoponchot. Täytynee etsiä sopiva ohje ja ostaa lankoja kun ehtii ja alkaa virkkauspuuhiin.

Mitähän tällä pienellä kädellä vuosien saatossa aherretaan

Mummi ja mussukan pikkuinen jalka

Itse sitä jaksoi riemuita pienten juhlioiden kanssa ja kaiken päätteeksi kun mummin 4-vuotias tulee vilkuttamaan ja lähtiessään mojauttaa lähtösuukon poskelle. Tämä on sitä riemua. Pieni prinsessa se innostuu aina näpelöimään mummin koruja, silmälaseja ym. Tällä kertaa mielenkiinnon vei mummin kamera. Sitä tuli ehkä painettuakin epämääräisistä nappuloisa. Siinä sitä riittikin mummille illaksi ihmettelemistä, että mistä syystä valokuviin oli tullut päivämäärä ja niissä kaikissa luki 1.1.2004. Mummi sitten vaan soittelemaan viisaammille ihmisillä ja ihmettelemään, että mitenkäs sen päivämäärän voisi poistaa. Ainoaksi konstiksi keksittiin sillä kertaa käsitellä kuvista ne pois. Mummille se oli sellaista opettelemista, jota ei ole aiemmin edes tullut kokeiltua. Toivottavasti ne jotenkin niistä kuvista satiin häivytettyä. Nyt vaan vielä pitäisi keksiä, että mitenkäs sen päiväyksen saisi tuosta hiivatun kamerasta pois. Olen yrittänyt kaikan maailman juttuja ja tiedä sitten onko sen asetuksetkin jo päin mäntyä. No, onneksi mulla on toinen HP-kamera, joten jos tuo Konica ei toimi, niin olkoon sitten.

Joka tapausessa päivä oli riemua ja rikkautta tulvillaan.

Nyt on taas Jussit takanapäin. Vielä aattoaamuna ei ollut tiedossa, miten päivää juhlistetaan. Mökkinaapurin Antti tuli pyytämään meitä juhannuspippaloihin. Paikan päällä olisi joukko ystäviä, sukua ja naapureita. Luvassa olisi tikkupullan paistoa ja saunomista sekä viimevuonna rakennettu yksityinen aittabaarikin olisi avoinna. Lupauduttiin menemään. Päivällä ajattelin kuitenkin tehdä Juhannuksen kunniaksi mansikkaisen juustokermahyytelökakun.

aittabaari avoinna juhannuksen kunniaksi...huom! seinällä on viimekesän synttärilahja naapurin Antille, joka asuu Signaporessa.

Illasta tulin erittäin mukava ja mielenkiintoinen. Paikalla oli paljon nuoria, joista osa olikin jo ennestään tuttuja. Baarista sai talon antimia ja vanhassa padassa paloi valkea, jossa oli koko ajan tungokseen asti tikkupullan paistajia. Pitihän sitäkin herkkua paistaa ja hyvää oli.

tikkupullia paistumassa

Pientä väkeä kisaili pihalla ja mölkynheittokisaakin käytiin. Isommat ihmiset nautisekelivat juhannussaunasta ja baarin antimista. Emäntä oli keittänyt herkullista lohikeittoa ja kaiken kukkuraksi oli tarjolla kahvia ja juhannuksen kunniaksi kermakakkua.

Jussi väsähtänyt juhlajuomansa ääreen...huh, kuka läikytti penkille?

Saunassa oli makoisat löylyt ja tanssiakin saattoi aittabaarissa musiikin tahdissa. Kaikilla näytti olevan tosi hauskaa. Lähdimme tallustamaan kohti mökkiämme hieman ennen puolta yötä. Juhlat jatkuivat vielä äänestä päätellen pitkään. Kello lähenteli puolta yötä, joten ajattelin jospa noista Hallattaren juhannustaioissa olisikin jotain perää. Käväisin kaivolla katsomassa mitä siellä näkyisi. Höh, digikameralla haluisin ikuistaa sen sulhon kuvan, jonka mahdollisesti kaivosta näkisin. Toki jos ukko sinne olisi katsonut, niin luulempa, että hänet siellä olisin nähnyt...meinaan pienessä huppelissa olisi kai sinne vaikka pudonnut. No, mitäs siellä sitten näin? Enhän toki mitään muuta kuin sen digikameran salamavalon.

Kaivonkatsoja juhannusaattona...

Kaivo on vanha arkkukaivo eli lähdekaivo, jonka seinämät ovat isoista kivenlohkareista kasattu. Kun kaivostakaan ei sen kummempaa näkynyt, niin päätin mennä sisälle. Tulipa mieleeni taas keskeneräinen virkkaustyö eli kakkosponcho, joten siinä sitä virkkailin varmaan aamutunneille. Sitten ajattelin muutaman tunnin nukkua, vaikka aamu alkoikin pikkuhiljaa sarastaa. Kello lähentelikin yhtätoista kun sitten aamusella noustiin ylös. Singaporelaiset naapurin vieraat tulivat pikaiselle juhannusmehulle ja tuhoamaan kanssamme sitä hyytelökakkua sekä piimäkakkua. Sunnuntaina he sitten lähtivätkin takaisin pitkälle lennolle kotimaahan.

Juhannuspäivän kohokohta olikin perinteiset juhannustanssit Maapirtillä. Pirtti oli täyteen porukkaan ja meiniki oli mahtava ja musiikki hyvää. Viimeiseen valssiin viivyimme ja yön hämärässä palasimme mökille ja taas aamutunneilla nukkumaan.

Hyttysen hyrinä,

ukkosen jyrinä,

perhosen lento,

vanamo hento,

purojen juoksu,

mataran tuoksu,

matojen tonkija,

onnekas onkija,

mansikkamaito,

kesä on aito.

HAUSKAA JUSSIA KAIKILLE!

Ps. Varovaisuutta juhannuksena maanteillä ja vesillä! Älkää korkatko liikaa!

i

Tässä mökkikunnassa oleva tuttu juhla- ja viihdekeskus, jossa tulevana kesänä tanssitaan heinäkuun lauantaisin.

 Onneksi pääsin juhlistamaan ystävämme synttäreitä. Paikkana oli viimekeväänä uusiutunut Maapirtti Joutsan kunnassa. Vieraita oli maamiesseuran talon salin täydeltä. Ohjelma oli hauskaa ja vieraat eivät päässeet pitkästymään. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Vierailtakin vaadittiin hieman aktiivisuutta ohjeman suhteen. Illan kruunasi karaokehuvitus. Vetäjänä toimin itse hyvän lauluäänen omaava mieshenkilö. Näin saimme kuulla kauniita kappaleita ja sitten paikan päällä oli useita innokkaita esiintyjiä. Päivänsankarin toivomuksesta erinäisiä naiskuoroja esiintyi lavalla ja kaikilla näytti olevan hauskaa. Päivänsankarille oli sanoitettu oma juhlalaulunsa, joka kuultiin  "kevät toi, kevät toi muurarin"- laulua mukaellen, mutta sanat olivatkin jotain aivan muuta. Olihan siellä oikei visailukin, jossa kyseltiin pöytäkunnittain, että kuka tietää parhaiten visailun väittämiä sankarista. Saimme jaetun kakkossijan, jossa palkintona oli kymmensenttiä halkaisijalta ja pari senttiä paksu koivun siivu, johon oli kaiverettu  "A... paras kamu" sekä päivämäärä. Lupasin laittaan mitalin huusin peräseinään ja muistella sitten siellä istuessani parasta kamua. Hän kyllä kehoitti laittamaan sen tyynyni alle ja välillä vilkuilemaan ja muistelemaan... katsotaan nyt, missä sen paras paikka olisi.

Mieskuorokin innostui laulamaan. Kuulimme laulua "ihanan seksikkäästä karvapäästä" ja miekkoset hoilottivat, että "aikuinen nainen mä oon..."  Taisivatpa vielä oman tuoppinsakin jälkiä muistella. Kyllähän sitä lystiä piisasi. Juhlat venyivät päivä kolmesta seuraavan päivän puolelle... aamu puoli kahteen. Tanssittiin siis pitkin yötä ja viimeinen valssikin taisi tulla toistakymmentä kertaa. Puolitoista tuntia yrittivät lopettaa, mutta aina vaan joku halusi laulaa... ei haitannut vaikka loppuillasta taisi monella mennä hieman nuotin vierestä, kunhan sinne päin sentään.

Ihana sahtipossu...oli saatu lainaksi jostain juhlapaikalle. Teräksinen possu, jossa hanasta valui paikallista juhlajuomaa eli sahtia.

välillä sitä istuttiin kuin kanat orrella tai kukot tunkiolla

Kello taisi olla jokseenkin kolme ja aamuaurinko alkoi jo sarastaa kun meikäläiset painuivat nukkumaan. Arvannee ketä aamusella nukutti. Piti hieroa pari kertaa sunnuntaina silmiään, kun heräsi. Kello nääs olikin puoli yksitoista ja päivä parhailmmillaan. Äkkiä vaan ylös ja puutarhahommiin koiranputkia nyhtäämään omenapuiden ja marjapensaiden seasta. Olihan siellä paljon nokkosiakin, joten työtä, työtä,  työtä tehdään...

Oi jospa saapuis noutamaan, tuo prinssi uljas sadun ihmemaan...

Kotiinlähtö venyikin siten klo 21 pintaan. Tosin maantiellä oli joutuisampaa ajaa ja auringostakaan ei enää siinä vaiheessa ollut niin haittaa, joten ilma oli jo sopivasti viileentynyt. Nyt vaan juhannustansseja odottelemaan Maapirtille.

Pirjo Kämppi, omankunnan tyttöjä... esiintyy juhannuspäivänä pirtillä