Tänään heräsin aamulla normaalia aikaisemmin. Ajattelin, että otan viikon mainoslehdet syyniin ja lueskelen niitä sängyssä istuskellen. Ensin käteeni osui postiluukusta tipahtanut Vartti-lehti. Siinä kerrottin, että tänään....lokaakun ekana päivänä....Kaikki maailman METRO-lehdet pukeutuisivat pinkkiin. Näin lehti haluaa tuoda lukijakuntansa tietoisuuteen rintasyöpä-asiaa. Vuosittain yli miljoonalla naisella maailmassa hoidetaan tuota kavalla syöpää. Rintasyöpä on hyväennusteinen syöpä, mutta kuitenkin siihen kuolee satoja naisia vuosittain. Syksy on taas tätä Roosahauhakampanjan aikaa.

Ponkaisin ylös kiiruusti sängystä, vaikka ensi ajatuksena olikin jatkaa hieman kesken jääneitä uniani. Pukeuduin tapani mukaan pinkkiin ja lähdin aamutuimaan kävelemään kohti bussiterminaalia, jossa oletin lehtiä olevan jaossa. Toisin kävi, sillä asemalle vievän rullaporataan yläpäässä ei ollut ainoatakaan lehteä. Ei hätää, sillä suuntaisin ratapihan läpi kauppakeskuksen siltaa kohti, josta löysin läjän pinkkejä Metro-lehtiä. Varmuudeksi nappasin pari sellaista mukaani ja olin tyytyväinen, sillä pitäähän pinkillä Ladyllä olla myös pinkki lehti.

Päätinpä samalla käydä ostoksilla Prismassa. Ostin aineksia appelsiini-kesäkurpitsahilloa varten. Sain mökkinaapurilta kolme kesäkurpitsaa ja ajattelin, että kokeilen toisen naapurin ihanaa hilloreseptiä. Siihen tarvittiin vielä appelsiineja sekä hillosokeria. Kahvikin oli kaupassa erikoistarjouksessa, joten sitä hain pari pakettia. Oli todella ennen kuulumatonta, että meikäläinen kapassa jo kahdeksan jälkeen aamulla. Mietin kaupassa ollutta välikohtausta, jossa invalidimies oli "varastanut" kapuasta pienhkön rullan hedelmäpusseja eli niitä joihin hedelmät laitetaan punnittaessa. Vartiat siinä vannottivat miestä lupaamaan, ettei tämä enää jatkossa sortuisi moiseen rikokseen. Jotenkin säälitti tuo tapaus ja ajattelin, että ehkä kyseinen henkilö ei oikein ymmärtänyt edes mitä oli tehnyt.

Reippaasti kuljin kotiin päin, sillä kassi painoi aika paljon ja kylmäkin tuntui luissa ja ytimissä. Kotiin päästyäni etsin nahkahanskat ja vaihdoin jalkineet, nappasin kameran ja lähdin kuvaamaan ihanaa huurteista syysaamua.

 

Tänään putkahti postiluukusta kirjepaketti. Mietin, että mitä ihmettä minulle on tulossa. Kun aukaisin kuoren, niin sieltäpä putkahti esiin tilaamani Jukka Hallikaisen numeroitu esikoislevy nimmarilla. Tätä juuri kaipasinkin päiväni piristykseksi. Tosin on tarkoitus illalla lähteä kuuntelemaan hänen levyn julkaistamistilaisuuttaan kaupunkiin.

Ensilevyn nimi on "En tekisi toisin". Levystä löytyy tangokuninkaan 12 kaunista kappaletta.

Eilen tuli tosi paha mieli, mutta yritän unohtaa sellaiset asiat ja pyyhkiä turhanpäiväiset suunsoittajat elämästäni. Joskus on vaan ajateltava itsekkäästi. Annoin eräälle ihmiselle uuden mahdollisuuden, vaikka loukkasikin minua tosi pahasti. Olin tyhmä sen suhteen ja olisi pitänyt vaan uskoa, että jotkut eivät halua muuttua, vaan kantavat loppuikänsä tiettyjä taakkoja mukanaan ja siten pilaavat toistenkin elämän. Ilkeämieliset kommentit jatkuivat joulun jälkeenkin tähän asti Facebookissani, joten oli pakko poistaa "ystävä" kaverilistalta. Oppisipa tyhjentämään turhat muistit päästäänkin ja jatkamaan elämäänsä ilman häiriötekijöitä.

 

OIKUTTELEVA PUHELIN

Maanantaina oli jälleen vesijumppapäivä ja aamusta suuntasin matkani kohti stadia. Kännykkäni käyttäytyi tosi oudosti matkallani. Puhelin soi ja kun yritin vastata siihen, niin eipä tapahtunut mitään. Puhelin vaan jatkoi soittamistaan tico-ticon tahtiin. Yritin sulkea puhelun, mutta ei mitään toimintaa...puhelin vaan edelleen soi. Näytöllä luki, että yksi puhelu tullut, mutta edelleen se vain soi. Lopulta jo tuskastuneena mietin, että miten saan kapineeni hiljenemään. Ei siinä muu auttanut, kuin sulkea koko masiina aivan tyystin. Hetken päästä aukaisin sen normaalisti koodini avulla ja kappas, jo kapine hiljeni. Samalla yritin soittaa numeroon, josta kyseinen puhelu tuli. Numerosta vastattiin, mutta puhelin oli aivan mykkä. Kokeilin tehdä koesoiton miehelleni, joka vastasi ihan normaalisti puheluuni ja soitti vielä koesoiton minulle. Ei mitään hämminkiä, puhelin toimi kuten pitiki. En tiedä minkä hepulikohtauksen tämä kännykkäni sai. Pääasia, että toimii, ettei pitänyt lähteä uuden ostoon. Onhan se puhelin jo monta vuotta vanha, mutta malli viehättää minua kovin ja tämä on ihan omanäköiseni "kapula".

KAHVILLA VESIJUMPAN PAINIKKEEKSI

Vesijumpassa oli yllättävän vähän ihmisiä. Nyt on oikean flunssabuumi ja osa ryhmäläisistä oli muun syyn takia poissa. Tehokasta liikuntaa veden alla ja sauna teki poikaa taas jumppatuokion jälkeen. Tuntui taas niin viluiselta ja raskaalta, kun sieltä altaasta nousi ylös. Päätimme lähteä ystäväni Maijan kanssa käymään yhdistyksen toimistolla asioimassa ja samalla ajatus oli mennä jonnekin kahville. Yleensä menemme kahville jonnekin lähistölle, mutta on kiva löytää myös uusia kahvipaikkoja. Kävelimme Arkadiankatua ja kurksitimme erään pienen kahvilan ikkunasta. Jotenkin se tuntui niin houkuttavalta. Yllätyimme, kun salskea ja hyvin kohtelias mieskokki tuli pyytämään meitä peremmälle. Lupasimme tulla pian takaisin, sillä ensin kävisimme toimistolla. Palasimme tuonne Cafe Red'iin. En ole edes aikaisemmin tuota pientä kahvilaa huomannut. Jotenkin se vaan oli jäänyt niin jännästi piiloon. Netistä löysin kahvila-arvaostelut, josta löysin myös tietoa, että "Punkuksi" tätä kahvilaa myös kutsutaan. Yllätyimme palvelusta ja kohteliaisuudesta. Takahuoneessa oli valokuvanäyttely ja kodikkaan oloista. Meille tuotiin tarjoilut pöytään, vaikka olimmekin vain kahvilla. Lisäksi kokki kantoi pöytään vielä vesilasitkin kyselemäättä. Kehuimme tuoreita ja maukkaita groisantteja ja sämpylöitä sekä lupasimme tulla toistekin. Näyttelytilaakin tarjottiin, kun tuli puheeksi valokuvaaminen. Siellä oli palvelu ja kaikki kohdallaan.

YKSITYISESTÄ JALKATERAPIASTA

Samalla reissulla kävimme selvittelemässä hieman yksityisen jalkahoidoin hinnoitteluperiaatteita. Eihän se ole niin yksinkertaista, miltä mainoksissa näyttää. Lääkärit ja muu taho kehoittavat menemään yksityiseen hoitoon. Yksityisessä hoitopaikassa veloitetaan jousihoitohinta/ varvas. Ei siis tarkoita, että jousihoito maksaa esim. 40 euroa, vaan se hinta otetaan yhdestä jousitettavasta varpaankynnestä. Jos nyt ajatellaan, että asiakkaalla on kaksi sisäänkasvanutta varpaankynttä, niin niiden hoito olisi 40 euroa kerrottuna kahdella eli 80 euroa ja muu hoito päälle, kuten kynsien leikkaus. Perushoidosta maksu olisi n. 48 euroa tunti. Jousihoto taas vaatisi vähintään 1½ kk:n hoitovälin. Kuukausitasolla tähän hoitoon voisi mennä siis vähimmillään 80 euroa tai lähes 120 euroa ja Kela ei korvaa mitään tällaisesta hoidosta.  Minulla ei siis ainakaan ole varaa tällaiseen kahden varpaan jousihotoon. Hyvässä lykyssä voisin ehkä käydä yhden varpaan kynnen hoidottamassa. Tänään en jaksa, mutta nyt olisi asiaa kyllä enemmänkin tästä aiheesta. Tätä ongelmaa on jo puitu toista vuotta ja olen ollut viime vuoden tammikuusta asti ilman kunnallista jalkojenhoitoa. Se alkaa jo tuntua luissa ja ytimissä. On ehkä edullisempaa hoidattaa kynsivallintulehduksia isompipalkkaisella lääkärillä, kuin alan ammattilaisella jalkaterapeutilla. Palaan tähän aiheeseen vielä. Nyt olen niin tyrmistynyt asiasta, johon emme saa mitään vastakaikua mistään.

 

...jo joutuvi yö. Nyt olisi viimein aika painua untenmaillle.


Näissä tunnelmissa nukkui viikonlopulla mehiläinenkin ruusumalvan kukalla...ruususen unta. Toivottavasti itsekin näen vaalenpunaisia ruusu-unia, sillä päivällä on jälleen jännittävä hetki. Minulla on aika gastropolille ja menen kuuntelemaan magneettitutkimuksen tuloksia ja monien verinäytteiden arvoja, joita otettiin runsaan laihtumiseni vuoksi. Toivotaan, että asiat ovat mallillaan ja voin nauttia kevein tuntein, näistä kiloistani.

Levon hetki nyt lyö,
Jo joutuvi yö,
Pien armaani mun,
Nuku lauleluhun.

Hyvää yötä ja kauniita unia!

...joka laivoja rakastaa.

Keskiviikkona oli mahdollisuus päästä Helsingin edustalle kuvaamaan meren pinnallista elämää. Lähdimme osteoporootikkojen matkassa illallisristeilylle Doriksella, joka kiersi 1½ tuntia Helsingin edustalla. Matkan aikana, aterian lomassa, ehdin kuvata mitä ihanampia purjeveneitä sekä -laivoja.



Puhtaat, valkeat purjeet ja laiva on lastattu iloisella porukalla....ainakin voin niin kuvitella.



Tässä toinen upea, isokokoinen purjelaiva, jossa purjeet olivat kiinnitettyinä. Mahtavan komeit siellä meren aalloilla.



Lasketuin purjein seilaa laiva kauniina kesäpäivänä, kyydissään lastillinen väkeä.



Tässä kaksiväriset purjeet paatissa ja aurinko kultasin meren pinnan. Vaikuttavan näköistä.



Tässä toinen valkopurjeinen laiva, jonka purjeet näyttivät tosi kauniilta, taivaaan sineä vasten.



Merellä seilasi myös lukuisia pieniä purjeveneitä. Välillä oli hupaisan näköistä, kun näkyi ulkomaan lautta, erikokoisia purjelaivoja ja -veneitä, soutuveneitä ja moottoriveneitä lähes samalla alueella. Sulassa sovussa sinne aalloille kaikki mahtuivat.
Puolitoista tunita meni tosi vikkelään ja olisinpa kyllä vielä pidempään merellä viihtynyt. Paljon tuli kuvia napsittua, muistakin kohteista, kuin veneistä. Tässä hieman tämän reissun antia.

Niinkuin meri
on ihmisen elämä,
tyynet ja tyrskyt
siinä vaihtelevat,
ja vaahtopäiden vaimentuessa
kimaltelee aurinko
kirkkaampana kuin koskaan.
Uljaasti ja täysin purjein
on elämän merelle uskallettava mennä,
sillä kootuin purjein
satamassa lepäävä laiva
on vain surullinen sivustakatsoja
elämän suuressa seikkailussa.

Eilen kävin Kirsin kanssa katsomassa Savisudin ja hänen opiskelutovereiden "Matkalla" kevätnäyttelyä  Stoassa. Aamuvarhaisella tein vielä Savisudille Onnittelukortin valmistujaisten johdosta ja kukan toimitin jo edellisenä päivänä, sillä se oli liian painava mukaan vietäväksi.


Onnea Savisuti!

Olipa Stoassa paljon kauniita taideopiskelijoiden käsien töitä näytillä. Tässä ystäväni Savisudin aikaan saannoksia.



Tässä muutama Savisudin esillä olleista patsaista. Kiitos mukavasta näyttelystä ja aikaa saimme menemään viihtyisästi näyttelyssä. Näyttelyn päätteeksi menimme Kirsin kanssa kahveelle sekä shoppailemaan.

Tällä viikolla oli sitten viimeiset kuntosaliryhien uurastukset, ennen syyskauden alkua. Eilen...heh, siis toissapäivänä (kun ollaan jo tässä vaiheessa seuraavan vuorokauden puolella) loppui tiistaisen kuntosaliryhmän kevätkausi.



Hieman lyhyeksi tosin on tämä kevätkausi jäänyt, sillä on ollut flunssaa ym. kipuiluja, sekä joskus sattuu sitten vaan päällekkäisiä menoja samalle päivälle, kuten kokouksia tai labrakäyntejä.



Tykkään käydä täällä salilla, sillä monena vuotena on ollut lähes sama ryhmä ja vetäjällemme ei kyllä kukaan vedä vertoja. Joka kerta on ihan omanlaisensa alkulämmittely ja hän todella paneutuu siihen. Laitteetkin ovat ns. hydrauliset laitteet.



Keskiviikon salipaikalla ei tosin ole hydraulisia laitteita, mutta alkujumppa ja loppuvenyttely, kuten tiistainakin. Tässä ryhmässä on ollut se kiva puoli, että puolet porukasta on oman yhdistyksen väkeä ja toinen puoli on osteoporoosiväkeä. Tosin itse kuulun molempiin yhdistyksiin, sillä onhan minulla myös osteoporoosi. Olemme käyneet porukalla melkein aina salin jälkeen kantakahvilassamme torin laidassa. Sitten on mukava jälleen rentoutuneena ja vertaistuneena lähteä kotiin, arjen kuvioihin.

Nyt nämä viikottaiset kuntoilut ovat toistaiseksi takana päin ja kesän aikana voi sitten enemmän harrastaa hyötyliikuntaa. Sitä saakin varmaan touhuta, kunhan mökkimaisemiin pääsee. Uskon, että haravoimista riittää vielä keväällekin.  Puutarhassa möyrihiminen onkin sitten ihan oma lajinsa. Tosin syksyllä sitten taas huomaa, että kunto kaipaisi kohentamista ja vie oman aikansa kunnes taas sitten tuntuu jaksavansa paremmin.

Keskiviikkona olimme vielä kuntosalin jälkeen yhdistyksen askartelukerhossa, jossa kuulimme ikonitaiteilija Salme Salkolan harrastuksesta ja kaikkea mahdollista ikonitaiteesta.



Kuulimme kaikkea mahdollista ikonimaalauksesta.



Tässä pyhästä Birgitasta, joka syntyi 1300-luvulla Ruotsissa. Pyhä Birgitta oli Ruotsin ensimmäinen Euroopan laajuisesti tunnettu nainen, ja hänestä tuli myös Pohjolan ainoa naispyhimys.

Ilta oli hyvin mielenkiintoinen ja juttua olisi ollut aiheesta kyllä vaikka päiviksi, mutta ilta suuntasi yötä kohti pikkuhiljaa  ja oli kotia lähdön aika.

Kotitalon portaiden edustalla seisoessani, huomasin hahmon kyyhöttävän kävelytiellä ja tällainen veitikka siellä paikallaan istuskeli ja ihmetteli. Ei kavahtanut ohikulkevaa miestäkään ja ensin yritin ottaa kuvan kauempaa, mutta pikkuhiljaa lähensin askeleitani. Loppujen lopuksi olin vain noin kymmenen metrin päässä ja otin muutaman kuvan, ennen kuin villikani meni matkoihinsa. Näitä kaneja näyttää olevan, enemmän kuin Väiski-Vemmelsääriä. Pupulla on pitkät korvat ja pöö-pee-rööpää. Kanilla ei ole niin pitkiä korvia, mutta onko sillä pöperöpää....minkäköhän lainen se sellainen oikein on?



Kohta taitaa saada viljelypalstojen istutukset kyytiä. Kuka vei tulppaanit? Syyllinen voi olla tässä tai lajitovereissa.

Kevättä kohti tässä mennään, itse kukin. Jos mie saisin jouten olla....no tästä se luppoaika alkaa, vai alkaakohan. Tiistaina on kyllä koko päiväksi jo koulutuspäivää ja kokousta.

Aamusella piti herätä normaalia aiemmin, ehtiäkseen ajoissa laboratoriokokeisiin. Onneksi pääsin sairaalan labraan jonottamatta, sillä sattumoisin olin seuraava asiakas. Pääsin siis välittömästi näytteiden oton jälkeen jatkamaan matkaa, blogiystävääni MarLia tapaamaan.  Huomion Kirran lippusalossa lipun. Tänään liputettiin kaikissa Hyksin klinikoissa, sillä Helsingin Yliopistollinen sairaala täytti tänään 50-vuotta.



Ehkäpä meillä ei olisi erikoissairaanhoitoakaan, ilman Yliopistollista Keskussairaalaakaan, joten kiitos Hyksille!

Ratikalla jatkoin matkaan Kamppiin, jossa jo MarLi minua odottikin. Päädyimme jutustelemaan Valion jäätelöbaariin. Ennen, vanhaan hyvään aikaan, näitä Valion jäätelöbaareja oli Helsingissäkin vähän joka kulmalla ja kouluaikoina ne olivat suosikkipaikkojamme. Enää ei taida olla muita, kuin tämä ainoa ja varsin pienikokoinen jätskibaari Kampin liikekeskuksessa. Oli siis "pakko" tilata isot jätskiannokset ja minä tulin valinneeksi sen, jossa oli kaikkea sellaista mitä meikäläisen ei pitäisi syödä eli oikea proteiinipommi. Kerrankos sitä juhlitaan ja herkutellaan...



Tällainen BananaSplit on ollut herkkuannokseni jo ammoisista ajoista lähtien, joten ei ollut valinnan vaikeutta, vaikka hieman omaa tuntoa kyllä kolkutti.

Lähes pari tuntia kului yhteistä aikaa ja päätimme vielä poiketa Hobby Pointissa. Kaikkea mielekästä sielläkin olisi ollut, mutta nuukuus iski, joten tyhjin käsin sieltä lähdin. MarLilla oli kiire jo muualle, mutta minä poikkesin vielä Sinellissä. Sieltä ostin muutaman hileliimaputkilon, isoja ja pieniä akryylikirjaimia sekä erivärisiä kirjekuoria. Tiimarista ostin vielä iltapäivällä Onnea-leiman.

Enempää en jaksanut kaupungilla kävellä, joten suuntasin matkani kuntosalia kohti, vaikka hieman etuajassa olinkin. Kuvasin odotellessani tienoota ja Kuntosalirakennusta. Odotellessani kuntosalille pääsyä, ihastelin yläaulassa salissa olevia pieniä koululaisia. Yleensä ei tuolla Liikuntaviraston paikassa näy lapsiryhmiä, mutta tänään jostain syystä niitä oli. Mikä riemu kuului liikuntasalista ja kun hieman uteliaana heitä tarkkailin, niin näytti siltä että liikuntatuokio tuntui kerrassaan riemastuttavalta. Nykyään osataan ehkä paremmin innostaa liikuntaan, kuin silloin 60-luvulla, kun oli pakko tehdä kaikkea sellaista, joka ei mitenkään jaksanut innostaa, kuten pukkihyppyjä ja puolapuissa roikkumista.



Tosin meidänkin kuntosali ryhmän alkujumppa on kerrassaan loistava. Ohjaajamme panostaa siihen kerta toisensa jälkeen ja lähes joka kerta alkulämmittely on erilainen ja todella tehokasta. Sitten on aikaa n. 40 minuuttia olla laitteissa ja lopuksi on tehokas loppuvenyttely. Tänään harjoittelimme tasapainoilua. Sekin on tärkeää liukkaita keliä ajatellen ja varsinkin kun sairastamme kaikki osteoporoosia.



Tänään oli hieman pakastavan oloista, mutta kaikesta huolimatta Käpylinnan asuintalon seinustalla kukki lumikelloja. Helmikuuta ja kukat kukkivat ja lisäksi huomioin, että kadun varrella kävellessäni ruusupensaassa oli silmuja.

Tänään soitteli aamupäivällä terkkari ja ilmoitti, että näytteestäni oli löytynyt kahdenlaisia pöpöjä, joten uusi antibiottikuuri olisi tarpeen. Lääkärini oli kirjoittanut viikon kuurin ja resepti pitäisi hakea terveysasemalta. Aamupäivä vaan näytti venyvän pitkäksi. Oikeastaan heräsin taas tuohon terkkarin puhelinsoittoon ja kello oli noin yksitoista. Eihän tämä peli vetele. Olinhan jo eilen nukkunut puoleen päivään ja illalla vielä sohvalle telkkaria katsoessa kahdeksi-kolmeksi tunniksi. Mitenkä taas oli niin vaikeaa nousta ylös. Lopulta sain kammettua itseni vuoteesta ja mihinkäs muualle kuin tietokoneelle. Pakko oli käydä tarkistamassa saapuneet sähköpostit ja kommentit, joita ei kovin montaa ollutkaan. Soittelin eräälle pitkäaikaiselle ystävälle, josta en ollut kuulut mitään muutamaan vuoteen. Tuli mukava olo puhelun jälkeen. Hänellä oli tänään (siis tiistaina) synttäripäivä ja päätin ottaa puhelimen kauniisti käteeni ja soitella. Samoin eräällä toisella ystävälläni oli myös synttärit, mutta häntä en tavoittanut, joten palaan huomenna asiaan. Soittelin vielä liittoon jalkahoidon tiimoilta ja muuta virallista asiaa. Aika vaan kului kuin siivillä ja olisi ollut monia kommentteja jätettävä blogeihin, mutta ei auttanut, jos meinasi ehtiä terveysasemalle ennen sen sulkeutumista. Kävelymatkaa oli noin 1½ kilometriä ja meikäläinen saa olla hieman skarppina, kun paikkapaikoin on vielä liukasta. Terkkarikeskus oli auki ja sain reseptini sekä pyysin tulosteen vuoden-kahden tulehdustiedoista, jotta voin ottaa ne mukaan helmikuun vuosikontrollikäynnille. Viisaampaa ehkä varautua, että tutkimustulokset ovat "mustaa valkoisella" kädessäni, sillä koneelta ehkä kukaan lääkäri ei viitsi mennä niitä penkomaan. Reseptin saatuani suuntasin kohti lähiön keskustaa. Kävin kirpparilla  ja apteekissa, sekä sain kyytipojan paikan päälle.



Apteekista tuli samalla haettua säkillinen muitakin lääkkeitä, sillä varastoni oli jo huvennut kolmessa kuukaudessa ja tämä antibiottikuuri lisäksi. Ärsyttävää, että antibiotti on taas sellaista, joka pitää ottaa kaksi tuntia ennen syömistä tai tunti sen jälkeen. On taas laskeminen milloin syö ja milloin ottaa mitäkin lääkettä. Ei saa ottaa rautta, magneesiumia, happolääkkeitä, maitohappobakteereja ym. saman aikaisesti, vaan on pidettävä tunnin-kahden väliaika. Siinähän viikko vierähtää mukavasti ja toivottavasti nyt tämä pöpökuuri tehoaa. Ikäviä kokemuksia vaan toissa vuodelta vastaavanlaisesta tulehduskierteestä, joka vaikutti jo maksankin toimintaan. Pitänee toivoa, että tämä tästä taas "lutviutuu":

Kävimme siis samalla reissulla kirpparilla. Joku ihmeen housubuumi näyttää mulla olevan meneillään. Tänään löysin mukavan näköiset vapaa-ajan puuvillaiset beiget trendikkään näköisen housut ja ostinhan ne myös. Ne sopivat kuin valetut, mutta lahkeissa näyttää aina olevan aivan liian paljon pituutta, joten pitänee lyhentää ja siirtää sellaisia hihnoja ylemmäs.



Ostin muutaman arkin tuollaisia tarrakukkia, jos johonkin kortteihin tai muuhun tarvitsee. Löysin myös peltisen purnukan, jonne suunnittelin jo virkkuukoukkujani. Lisäksi muoviseen rasiaan oli muovipussin päälle laitettu hopeoitu kaulakoru ja rasian reunus oli teipattu tiukasti kiinni. Kotona vasta hoksasin, että korusta puuttui kaksi kiveä ja ketjukin oli koruun kuulumaton, sillä se oli vaan laitettu korun yli, mutta ei soipinut siitä omasta rieästä, joka ketjulle oli tarkoitettu. Tällaistakin sattuu, jos ei kulje silmät mukana.

Käytiin vielä siskon sekä tyttären luona, joten ilta oli pulkssa, kun oltiin vasta kotona.  Täällä viis vielä kuikuilen, kun ajanhallinta on aivan pielessä. Onneksi tähän ei täydy enää soveltaa työelämää.
Kuntosalinkin jätin tänään ihan sovinnolla väliin, sillä päällimmäisenä asiana oli reseptin hakeminen ja muuten olisi tullut kiire. Eihän sitä paitsi oikein jaksa vajaakuntoisena kuntoillakaan. Katsotaan jos vielä huomenissakin otan iisisti ja jätän huomisetkin salihikoilut väliin.

Tänään tuprutti sitten vihdoin ja viimein valkoista haituvaa. Mitäköhän se mahtaa olla? Lunta varmaan. No, lyhyestä virsi kaunis....luulenpa, että huomenna tässä 0-kelissä on vain muisto kaukainen, tuosta lumesta. Kummityttö ja kaveri olivatkin rientäneet äkkiseltään pyllymäkeen, sillä näissä maisemissa tuo lumi on tänä talvena ollut harvinaista herkkua lapsille ja sukset, sekä pulkat ovat jääneet vähälle käytölle. Joku innokas oli pyörittänyt ison lumipallon portaiden eteen, keskelle tietä. Pitihän se kuvata, sillä saattaa olla, että näitä palloja on vähissä tänä talvena, ellei pakkasherra satu yllättämään.



Kyllähän tuo lumi hieman valaisee maisemaa, mutta toivoisin sen ehkä pidempään viipyvän. Olisihan se mukavampaa kuvailla kuuraisia koivun oksia, kuin synkkää syksyisen kaltaista maastoa.



Tämän verran iltasella oli lunta, mutta katsotaanpa mitä aamusella enää. Traktorikin on tänään jo muutamaan otteeseen kolistellut pihamaalla, joten on jaksanut sataa.

Illalla sen verran astuin siis ulkosalle, että autolla käväistiin keilahallilla ja tunnin verran taas harjoittelimme kaatoja. Mukavaa ajanvietettä sekin ja eiköhän keilaaminenkin kuntoa kohota. Kolmena päivänä peräkkäin viikossa, on ollut liikunnallista harrastusta. Eilen sain uuden kuntosaliohjelman, joten pitäisi kai hieman taas saada puhtia lisää. Maaliskuun lopulla lähdemmekin sitten tsemppaamaan Elinsiirtoväen Liikuntaliiton (ELLI) Euroopanmestaruuskisohin Rovaneimelle oikein linja-autoporukan kanssa. Onhan sitä matkaa, mutta olenhan ollut bussikyydillä Ylläkselläkin, joten eiköhän se siitä.

Viikolla ostin itsepalvelukirpparilta tällaisen manikyyrisetin. Siinä on ladattavan laitteen lisäksi erilaisia hiontateriä ym. osia, sekä kynsilakan kuivauslaitekin mukana. Laitteesta pulitin 8 euroa.



On meinaan mietittävä, että miten onnistun pitämään jalkani edes jossain kunnossa, jos kunta ei ole valmis antamaan erityisterveydenhoidon lakkauttamaa hoitoa muille kuin diabetestä ja reumaa sairastaville. Tosin en ole antanut periksi senkään suhteen, että hoito noin vain lakkautettaisiin. Olen vienyt asiaa eteenpäin hoidettavaksi. Nyt vain odotellaan.

Tuli tuosta mieleeni hieman Eino Leinoa mukaellen:
" Ken vaivojansa vaikerataa, on vaivojensa vanki.
Se oikeutt' ei maassa saa, ken itse sitt' ei hanki."



Aamusella testasin onnistuuko tällä "hiomalaitteella" eli manikyyrisetillä lyhentämään kynsiään ja niitä kipeitä kulmia, niin ettei ohenna samalla ihoaan. Täytyy olla kyllä aika tarkkana ja lisäksi kun ei aivan hyvin nää mitä nurkan takana on. Jalka ei enää tässä iässä taivu naamatasolle, kuten pienellä vauvalla. Lisäksi kun kynnen kulma taittuu kierosti jalkapohjan suuntaan. Jotain haituvaa näyttää irronneen, joten ainakin ensiapuna tällä voisi yrittää itsehoitoa. Pitäisiköhän vielä käydä joku jalkaterapeutin pikakurssi. Nythän voisi kunta järjestää näitä pikakursseja itsehoitoon, niin ei tarvittaisi enää ollenkaan kunnallisia palveluita. Voitaisiin itse määrittää tautimme ja pyytää vain reseptiä hoidoksi.

Onpa ollut tohinaa ja tohina sen kun jatkuu. Tuli vähän huono omatunto, kun olen lyönyt blogiani laimin. Viikko on sisältänyt kaikenlaista säpinää. Perjantaina olimme Ravintola Mestaritallissa potilasyhdistyksen pikkujouluissa. Koskaan aiemmin en siellä ollut käynyt. Paikka oli viihtyisä, vaikka vesisade ulkona ei tuonout joulutunnelmaa lainkaan juhliin mennessä. Sisällä kuitenkin tunnelma oli huipussaan. Söimme mahamme täyteteen "kiellettyjä" jouluherkkuja. Pöytä oli katettu maittavalla jouluaterialla. Ensimmäinen virallinen jouluateria joka vuosi tuntuu niin ainutkertaiselta, että sitä syö hullun lailla mahansa täyteen.
Juhlissa vieraili tietty ihan oikea Korvatunturin joulupukkikin...uskokoon ken tahtoo.



Pukilla on säkissään monta pakettia, joita hän jakoi kilteille aikuisille. Tottakai mekin olimme kittejä olleet, joten saimme myös lahjapaketit. Uteliaisuus oli tietty niin suuri, että pitihän ne paketit heti aukaista, ettei jää vaivaamaan ...



Punainen paketti sattui minulle ja sieltä tuli esiin kaunis huopatehtaan tekemä piparin mallinen, iso pannunalunen. Se oli tosi nätti ja sopii mukavasti joulupöytään padan alle. Kiitos ja kumarrus joulupukille.
Toki näihin juhliin kuului myös tanssia. Juhlissa piti ottaa ilo irti ja tanssia koko juhlan edestä, mutta samalla oli myös ilo tavata sellaisia tuttuja, joita ei ole pitkään aikaan tavannut.

Viikonloppu menikin aika tarkkaan joulupukin apulaisen tehtävissä. Piti kierrellä kaupasta toiseen etsimässä pikkuväelle lahjoja. Etukäteen oli tietysti katseltu kuvastoja ja mietitty hieman mitä kenellekin ostaa, mutta todellisuus olikin tarua ihmeellisempää. Kauppojen mainokset näyttävät monesti tulevan ennemmin kuin tavarat kauppoihin. Näin koimme Hobbarissa, että kaikki kyselemämme tavarat olivat saapumatta ja kukaan ei tiennyt, että tuleeko ennen joulua vai vasta joulun jälkeen. Piti siirtyä muihin myymälöihin. Sitten ei löytynyt oikeita kokoja, värejä, tavaroita ym. Varattiin Cittariista loppunut tuote infon kautta lähicittarista, jossa kuulema olisi. Ikävää hyppimistä paikasta toiseen. Hoidin samalla myös tyttären ostoksia, joten turhauttavaa soitella joka ostoksen perään, kun ei saanut mitä etsi. Loppujen lopusi tuntui, kuin pää kärsisi tällaisesta juoksemisesta tosi paljon. Pää kipeänä saavuimme kotiin ja sunnuntaina uusi lenkki eli etsimään niitä lahjoja, joita lauantaina emme löytäneet. Alkuperäiset suunnitelmat piti muuttaa, kun tavarat olivat muistakin kaupoista loppu ja ottaa lisäsuunnitelmat käyttöön. Illalla sitten huomioimme, että Honkkari oli napannut pari euroa liikaa tarjoustuotteesta ja samoin puuttui yhdestä tuotteesta tärkeä osa. Maanantaille riitti siis vielä virheen korjaamista ja uusi lenkki Vantaalle. Homma tuli oikaistua ja nyt on urakka aika hyvin hallinnassa.

Yksi tärkeä joulunalustehtävä on joulukorttien väsääminen. Yleensä olen lähettänyt satakunta korttia, mutta tänä vuonna pitää kyllä laittaa stoppia hankkeelle, sillä rahat eivät riitä moiseen merkkimäärään. Olen viikonlopusta lähtien yrittänyt väsätä omatekoisia 3D-kortteja jonkun kymmenen kappaletta ja tänään vielä illallla leikkelin kymmenkunta kuvaa. Korteissa menee aika lailla aikaa ja vielä pitäisi katsoa kenelle ennen kaikkea pitäisi kortteja lähettää.
Joka päivä on ollut vähän sinne sun tänne menoja. Maanantaina suuntasin kulkuni kuvataidekerhoon, vaikka kotonakin olisi ollut paljon tekemistä. Eilen oli viimeinen tiistain kuntosali tänä vuonna, joten sitäkään ei voinut jättää väliin.Tosin ei olisi kyllä kannattanutkaan. Tavallisuudesta poiketen nautimme kuntosalilla pakertamisen välillä juhlavasti glögiä sekä pipareita.
Tänään suuntasin matkani entiselle työpaikalleni, jossa senioreille tarjottiin maittava joululounas ja hieman musiikkia makupalaksi. Samalla sain tehtyä hieman ostoksia henkilökunnan myymälässä, jonne ei juurikaan tule mentyä ilman asiaa sinne päin.
Ettei tekeminen viikolla ihan kesken loppuiisi, niin huomenissa olen menossa joulupuuron keittoon potilasyhdistykseen, jossa on kauden viimeinen maksakerho, jota juhlisamme pikkujoulutunelmissa. Perjantaina pitäisi ehtiä pyykkitupaan ja ne joulukortitkin pitäisi vielä saada postiin, ennen kuin menee kalliilla hinnalla. Taitaa tulla hieman jouluvalvojaisia, jos ei muuten hommat luonnistu.

Joskus tuntuu, että mikään ei mene niin kuin pitäisi. Eilen oli selkeä taroitus ensin odottaa lääkärin soittoa, sitten mennä reippaana kuntosalille ja lopuksi yhdistykseen vetämään askartelukerhoa.
Aamupäivän aikana olin totuttuun tapaan koneella, mutta "hyvissä ajoin" päätin sammuttaa kapistuksen ja kerätä askartelukerhoa varten tarvittavat tykötarpeet. Kaikki muu löytyi pienen etsinnän jälkkeen, mutta kaksipuolinen teippirulla, jonka olin jokunen aika sitten Biltemasta osatnut, oli kadoksissa. Ei auttanut muu kuin penkoa jokaikinen paikka mikä tuli mieleeni. Jossain vaiheessa se oli aiemminkin kadoksissa, mutta näin rullan ehkä viime viikolla jossain. Tiedä sitten, että otinko sen *parempaan talteen* vai päätinkö muistaa missä se olisi, kun tarvitaan. Ei harmainta aavistustakaan. Monesti täpärästä tilanteesta pelastaa siippa, jolle nytkin soitin, että oletko nähnyt kaksipuolistateippiä missään. Ei hänkään muistanut missä sen näki.
Loppujen lopuksi huomasin myöhästyväni kuntosalilta, joten ei auttanut muu kuin jättää se väliin ja jatkaa etsintää, mutta kuin maa olisi sen nielaissut. Miehellä oli omassa varastossaan pari kerää vähän vahvempaa kaksipuolista teippiä, mutta se ei mielestäni ole niin hyvää askarteluun, kun tuntuu että sormet ym. on siinä samassa nipussa kiinni, kun meinaa liimata paperia kiinni. Ei jäänyt paljon vaihtoehtoja, joten piti ottaa ne mukaan, jotta edes askartelukerhoon ehtisi ajoissa. Kassikin painoi yllättävän paljon, mutta mukaan piti ottaa kaiken varalle sitä sun tätä. Olenkohan muuten tulossa vanhaksi vai vaikuttavatko nämä syömäni lääkkeet niin tuohon muistiin vai onkohan kyse pelkästään järjestemättömyydestäni?



Yksi syy tähän taitaa olla se tavaroiden paljous ja yleinen kaaos. Tässä vain yksi esimerkki kaappini sisällöstä. Näitä komeroita on kolme vierekkäin ja kaikissa yllinkyllin roinaa. Lisäksi on monia muita lipaston laatikoita, kirjahyllyn laatikoita ja tavaroita löytyy milloin mistäkin. Pitäisikö hankkia henkilökohtainen arkistointiavustaja vai miten saisin nämä askartelu-, maalaus- ja käsityötarvikkeet joteinkin järjestykseen. Turhauttavaa etsiä tavaroitaan sieltä sun täältä. Yhtä kaappia on turhaa alkaa siivoamaan yhdellä kertaa, kun pitäisi osata päättää miten ylipäätään järjestää roinansa ja mistä pitäisi osata luopua.

Kerhoon ehdin hyvissä ajoin kuitenkin ja meitä oli monta innokasta askartelijaa paikan päällä. Illalla ehdin kotiin viimeisellä poikittaislinjan bussilla. Soitin siipalle, että tulisi pysäkille vastaan. Jostain kumman syystä sen aistiin toisen äänestä, milloin toinen tekee jotain mielelään tai sitten "pitkin hampain". Näin taisi käydä nytten, kun kerroin lähteväni juuri bussilla kaupungista ja monelta olisin mahdollisesti kotipysäkillä. Kuulostelin tilannetta ja huomioin, että ei hän kuunnellut ja kun äkäisenä kyseli milloin kyseinen auto olisi pysäkillä, niin läväytin ettei sitten tarvitse tulla ollenkaan. Päätin siis mennä pysäkiltä yksi kotiin, vaikka selkää särki ja kassi painoi liikaa. Arvasin, että puhelin pirahtaisi uudelleen ja laitoin sen äänettömälle. En vastannut tulevaan soittoon vaan istuin kylmän rauhallisesti paikallani. Huomasin ääniviestin ja kuuntelin, mutta en reagoinut. Hetken päästä tuli tekstari, että hän on pysäkillä.  No, siellähän hän odotteli kiltisti, mutta minulla oli sen verran adrenaliinia veressä, että en halunnut huomioida vaan kävelin pysäkin ohi. Hän tuli kiltisti perässä. Ihmettelin, kun eräs naishenkilö käveli ohessa ja jäi tuijottamaan meitä. Hieman näreissäni ajattelin, että mitä hän mahtoi katsella. Hetken päästä selvisi, että hän kuvitteli 'tuon miehen' lähtevän seuraamaan minua ja oli siten skarppina. Pyyteli anteeksi erehdystään ja näin meitä kaikkia nauratti ja hän toivotteli meille hyvää yötä. Eipä tullut mieleenikään, että omalla käytöksellään voi aiheuttaa hieman epäluuloa ympäristössään. Loppumatkasta kiukku oli jo karissut ja jutustelu kävi normaaliin sävyyn. Kivahan oli kun hän tuli pysäkille vastaan, mutta oli soittaessani herännyt iltanokosilta ja pää oli vähän sekaisin, kun vastasi puhelimeen. Aina ei siis ihan voi tulkita oikein toisen ajatuksia, kun puhelimessa tai netissä keskustelee.

Teippirullakin on edelleen kateissa, joten Biltemaan ostamaan vain uutta ja se täytyy sitten laitaa tiettyyn paikkaan, josta sen osaa tarvittaessa ottaa ilman etsimättä sen enempää.

Eilen piti puolenyön aikaan läheä kaupunkiin vastaan linja-autoasemalle pohjoisesta päin tulevaa sukulaismiestä. Harvoin stadissa tallaa siihen aikaan vuorokaudesta ja ehkä pitää hieman olla varuillaan kaikenkarvaisten epämääräisten tallaajien varalta. Ihmettelin, kun matkalla ei liikenteessä ollut kovinkaan paljon autoja. Päästyämme stadiin, niin vähissä oli vastaantulijatkin. Kaupunki oli ikäänkuin unessa. Muutama ravintolasta palaava matkalainen vain oli liikenteessä, mutta ei niistä mitään haittaa näyttänyt olevan.



Kampin liikekeskuksen seinään oli laitettu kaunis sinertävä valokoristus. Niin hiljaistakin on ja hämärtää.



En ihan oikeasti osaa sanoa mitä tämä kuvaa, mutta taitaa olla jotain nykytaidetta. Tällainen rakennelma oli Kampissa vasta vihityllä Koiviston aukiolla, entisen Linja-autoaseman edustalla...riippuen tietenkin onko edusta vai takapiha eli miltä puolelta tätä katsoo.



Tässä näkyy taustalla toinenkin taideteos sekä entinen linja-autoasema, vaan edelleenkin on niin hiljaista.



Tämä toinen teos oli pienistä hopeanvärisistä tuuliviireistä tehty. Sellaisista, joita vapunmaissa pikkulasten käsissä kieppuu tuulessa. Kivan näköinen rakennelma.



Kuva on Kampin kauppakeskuksen päädystä. Pikkuhiljaa hiippailimme matkahuollon linja-autoasemalle, johon matkalainen oli juuri saapumassa. Ihmettelin kovin, ettei hänellä ollut minkään valtakunnan matkatavaroita. Onkohan tämä tyypillistä miesten logiikkaa...lähteä matkalle ilman ainoataan matkatavaraa tai vaihtovaatteita. Riittää, että on lompakko ja kännykkä matkassa ja muusta ei sitten ole väliä. Täytyy kyllä todeta, että jo seuraavana päivänä eli tänään tulikin hieman ongelmaa siitä, että mitenkä ladata kännykkä, kun meidän huushollissamme ei ollut sopivaa laturia. Kannattaisi kai hieman miettiä ennalta mitä matkalla tarvitaan. Tänään matkalaisen reitti jatkui vielä yhdeksi yöski matkanvarrelle ja sieltä kotiin mukaansa ostamallaan autolla.  Miehet menivät vasta kahden jälkeen nukkumaan ja aamusella ihmettelin, että mitenkä olohuoneessa on aivan täydet valot. Luulin jonkun unohtaneen ne päälle viiden aikaan aamusella. Vieras oli jo hereillä, mutta minulla ei kyllä kolmen tunnin huonosti nukutun yöunen jälkeen ollut minkään laista halua nousta ylös. Vähennettiin hieman valoa olohuoneesta ja niin painuin takaisin nukkumaan ja mies heräsi jonkun ajan päästä vieraan seuraksi.  Minun oli ihan pakko jatkaa aamusta uniani kymmeneen asti. En kyllä jaksa muutaman tunnin unella, kun joutuu syömään roppakaupalla väsyttäviä lääkkeitä. Päivällä jätin sovinnolla kuntosalin pois, kun piti tehdä vieraalle ruokaakin ennen hänen poistumistaan.
Illalla vielä oli naapurissa Tupperit, jotka runsas viikko sitten sovittiin omien kutsujeni jälkeen. Sellaista tohinaa näinä päivinä. Huomenna reippaana kuntosalille, odotellaan lääkärin soittoa ja illalla askartelemaan kerhoon joulukortteja.

Tänään aamusella oli pikkuisia vierailulla ja päätin tehdä pitkästä, pitkästä aikaa mannapuuroa. Kaapissa oli tölkki valmista mustikka-vadelmakeitto puuron kanssa nautittavaksi.



Täytyy kyllä todeta, että tämä maistui makoisalta niin mummille, kuin tytöillekin. Täytyy kai otttaa tavaksi vähän useammin tehdä muitakin puuroja, kuin kaurapuuroa. Tosin sitäkään ei tule päivittäin tehtyä, vaan silloin tällöin kun sattuu tekemään mieli.

"Puuro miehen tiellä pitää....vellillä ei jaksa kuin veräjälle asti", sanoo suomalainen sananlaskukin.

Sanotaan, että eläkeläisellä ei ole vapaa-ajanvietto ongelmia. Joskus just sellaisia päiviä, että menoa on vähän joka puolelle ja sitä varsinaista luppoaikaa ei sitten tahdo juurikaan jäädä.
Eilen aamusella kasasin likapyykit matkaan ja suuntasin pyykkituvalle. Mikä "onni" taas odottikaan, sillä olin epähuomiossa laittanut varauslukkoni väärän päivän kohdalle ja varattu aikani olikin ollut jo edellisenä päivänä. Ikävässä tapauksessa olisin joutunut viemään likapyykkini takaisin kotiin ja saanut odottaa seuraavaa vapaata sopivaa pesupäivää taas parin viikon verran. Onni siis siinä mielessä, että joku oli näköjään perunut juuri alkamassa olevan vuoron ja näin sain kuin ihmeen kaupalla seuraaavn vuoron varattua itselleni. Pyykit siis koneeseen ja tuumasta toimeen.



Pyykkituvassa tulee kyllä kieltämättä välillä hieman jännittynyt tunnelma. Kaksi tuntia aikaa selvitä kolmesta koneellisesta pyykkiä. Ne pitäisi saada samassa ajassa myös lingottua sekä kuivattua ja mankeloituakin. Tosin pyykit voi kyllä jättää pariksi tunniksi kuivaushuoneeseen kuivumaan, mutta sitten ei ole oikeutta enää mankeloida eikä käyttää pesutuvan muita palveluita. Nämä kuivaushuoneet ovat mielestäni sen verran tehottomia, jotta parissa tunnissa ei kyllä aina pyykitkään ehdi kuivua. Siksi käytänkin lähes yksin omaan kuivausrumpua. Yleensä kyllä tuppaa käymään siten, että olen puolisen tuntia pyykkituvassa hieman "varkain". Mielestäni tässäkään suhteessa ei tule ongelmia, jos seuraava pesijä on suvaitsevainen naapuri. Pesukoneethan pyörivät noin 40 minuuttia ja vasta sen jälkeen seuraava käyttäjä saa pestyt pyykkinsä linkouksen jälkeen kuivaajaan ja sitten vasta mankeliin. Näin siis joustolla voinee aiempi pesijä käyttää ainakin puoli tuntia noita jälkiselvitykseen tarkoitettuja laitteita. Aina ei kuitenkaan tilanne ole näin yksinkertainen, vaan on käyttäjiä jotka haluavat olla tilassa aivan yksin ja lukevat sääntöjä niin kirjaimellisesti, että he ovat varanneet pesutuvan laitteineen kahdeksi tunniksi ja silloin siellä ei saa olla muita, vaikka kuivausrumpu ja mankeli seisoisivatkin käyttämättöminä siihen asti kun he niitä tarvitsevat.  Onneksi perääni tuli vanha lapsuuden tuttavani, joten ei ollut tällä kertaan mitään ongelmia sen suhteen ja pyykit tuli pestyä, kuivattua ja mankeloitua. Enää ei tarvitse sitten kuin kotona suoraan kaappiin järjestää.

Muutaman tunnin päästä siitä, lähdin maksakerhoon. Tätä kerhoa siis olemme ylläpitäneet yhdistyksessämme jo toistakymmentä vuotta. Se on suosittu kerhotoiminta maksasairaiden ja maksansiirron saaneiden kesken. Nyt meillä oli teemallinen päivä ja yhdistys oli järjestänyt sinne Lootuksesta rentoutustekniikkatuokion vetäjän neuvomaan meitä. Itselläni ei ole ollut jumppamattoa, mutta ystävättäreni Tuula kävi Tarjoustalossa ja osti minullekin sellaisen lilan jumppamaton sinne, ettei tarvinnut kovalla lattialla maaten rentoutua. Tämä tekniikkalaji oli aivan uutta ja siinä keskityttiin vallan hengitysharjoituksiin. Tämän tekniikan myötä kuona-aineet lähtevät liikkeelle ja olo tulee jotenkin rennommaksi ja kevyemmäksi. Juominen on tärkeätä tämän harjoittelun aikana. Kiinnostuneet voivat tutustua siihen tekniikkaan heidän kotisivuillaan.
Kerhossa oli vielä opiskelija, joka halusi haastateltavia opinnäytetyötään varten. Itse suostuin tähän haastatteluun ja parin viikon päästä sovimme tapaamisesta. Pari tuntia vierähti aika aktiivisessa merkissä.

Tämän jälkeen lähdimme muutaman kerhotoverin kanssa jatkamaan matkaa Talin Keilahallille, jossa jo puoliso odottikin paikanpäällä. Tästä keilailustakin on tullut jokaviikkoinen harrastus. En minä mitään huippusuorituksia tavoittele...enkä sellaisiin pystykään. Kivaa on viikottain harjoitella ja saada onnistumisen iloa pienistä saavutuksistaan ja kilpailla vain itsensä tai puolisonsa kanssa, ihan leikkimielellä. Ne kiertoliikkeet ja vauhdit eivät sovi meikäläisen osteoporoottiselle luustolle, joten sitä pitää kuitenkin etupäässä kuunnella vain oman kroppansa ääniä.



Eilinen tulokseni tosin ylitti tämän alkusyksyn pelituloksen....eilen sain toisella kierroksella 123 pistettä. Oikeat keilaajathan kyllä tekevät ihan toisenlaisia tuloksia.

Päinvä oli vauhdikas ja monen moista menoa täynnä. Loppujen lopuksi nukkumaan mentyäni, yöuni oli harvinaisen hyvää ja sikeää. Aamupäivällä heräsin puhelimen soittoon ja kello näyttikin olevan jo noin yhdentoista pintaan. Hieman hävettää nousta siihen aikaan päivästä, mutta joskus on tosi mukavaa, kun voi nukkua niin hyvän ja piristävän yöunen.

Nyt kaikki viettämään Pyhäinpäivää....ja jotkut sitten viettävät sitä Halloweeniäkin. :) Muistattehan, että huomenna on kaupat kiinni ja tänään pitää ostaa viikonlopun sapuskat.

Rauhallista Pyhäinpäivää ja muistakaa niitä poisnukkuneita läheisiänne ja ystäviänne!

Lauantai-iltana sattui pieni kömmähdys, josta jo eilen tulinkin kertoneeksi. Tässä kömmähdyksen tulos:



Miehen "lipsahduksen" seurauksena hänen vuoden vanhat moniteholasinsa kärsivät aika kovan kohtalon. Niistä oli toinen linssi mennyt aivan piloille naarmuuntumisen seurauksena, sekä toisesta linssissä oli joku pieni naarmu. Lisäksi sangan  kiinnityskodasta oli mennyt maalia pois, sekä kehyksien reunasta.
Käytiin tänään näyttämässä laseja Instrulla, jossa tekivät kustannusarvion. Korjaus olisi tullut maksamaan yli 250 euroa eli suunnilleen saman mitä maksoimme silmälaseista kaikkineen. Vastaavat uudet maksaisivat 551 euroa ja sanottiin ettei vanhoja kannata korjauttaa, kun on niin monesta kohti rikki.
Kävimme laskelman kanssa vakuutusyhtiössä ja heti kun olemme saaneet korvauksen tilille, niin voimme tilata uudet lasit, muuten olisi pitänyt olla tuo 551 euroa maksaa ennen tilausta tai ainakin yksi neljännes siitä. Huomenna pitää ilmoittaa vakuutusyhtiölle lopullinen summa ja sitetn odottaa korvausta. Siihen asti miehen pitänee pärjätä noilla naarmuisilla laseillaan.
Onneksi siis oli laajennettu kotivakuutus, joka korvaa. Näin ollen omavastuu on laseista 130 euroa. Hyvä niinkin, sillä koko summa olisi ollut aika myrkky nieltäväksi.



Tällaista jälkeä taas tulee, kun komapstuu maton reunaan ja lyö leukansa vauhdilla lattiaan. Tosin olisi siitäkin voinut pahempaa jälkeä syntyä. Tänään on olleet käsivarret aika kipeät. Tiedä sitten tuliko ne kaatumisesta vai enteileekö ne flunssaa. Flunssa on ainakin iskenyt parempaan puoliskoon. Kohta puolin voi varmaan jo tilata aikaa terveysasemalta influenssarokotukseen, joka anetaan riskiryhmille.

Hieman nauratti tänään kun mami tuli vastaan veljentytön kanssa. Kummitytär ihmeteli ensin leukaani ja mustelmaa ja sitten puolisoni silmäkulmaa. Onneksi äiti tiesi mitä on tapahtunut, sillä muuten olisi kyllä epäillyt nyrkkitappelua. Toinen sai ikään kuin silmäkulmaan tällin ja minä leukaan, mutta onneksi asiat ovat aivan toisin. Emme ole riidoissa, vaan sulassa sovussa edelleenkin.

Eilen käväisin postissa sekä apteekissa. Postin vieressä sijaitsee Malmitalo ja siinä kirjasto. Rakennuksen takana on puistikko, jossa harvoin tulee käytyä, sillä se jää ikään kuin piiloon. Se on kyllä aikamoinen paratiisi, jos siellä ei satu kulmakunnan kundeja olemaan ryyppäämässä.

Kuulin siellä olleen taidetta ja pitihän sitä mennä kuvaamaan.


en kesytä villejä eläimiä....

Viikon Tabermann:

Tänä hämmennyksestä hämmennykseen
ajelehtivana yönä
en löydä vieraita mantereita,
en kesytä villejä eläimiä,
en laske uhman kruunu päässäni
verkkojani myrskyyn

Niin kuin lempeät laineet
koskettavat rannan arkaa otsaa,
niin minä toivon
että joku minuakin

Että olisin
hiljainen ranta
johon laine varoen saapuu


- Tommy Tabermann

Tämän "villihevosen" luota siirryin ihailemaan puistossa vielä kukoistavia kukkasia. Tässä muutama ruusu. Vielä viimeisiä kukintoja oli punaisissa, keltaisissa ja valkoisissa ruusuissa. Tässä minun lemppariruusuni.



Tässä teille virtuaaliruusua kiitokseksi, kun käytte täällä kurkkimassa ja kommentoimassa.

Apteekkikeikan jälkeen siirryin toiselle puolen rataa, jossa on myös se kirppis missä minulla on tapana käydä. Lähettyvillä on vanha rakennus, jossa sijaitsee mm. vanha apteekki, mutta minä käyn ainakin toistaiseksi vielä Yliopistollisesessa, mutta joskus tulee kyllä mietittyä, että palvellaanko siellä samalla lailla kuin pienemmässä apteekissa.
Apteekin katolla näyttää olevan jokapäiväistä elämää....kas tässä teille vilaus siitä:



Näitä puluja on katolla yleensä aivan mustanaan tai harmaanaan. Nyt oli vain tämän verran. Onkohan se katto jotenkin erityisen lämmin, kun siellä viihtyvät? Näyttää katto olevan vanha tiilikatto. Puluthan näyttävät asuvan vallan "kerrostalossa", kun jokaisella on oma pykälänsä ja yksiönsä siinä.

Eiliset kirppisostokseni jo esittelinkin, mutta tänään taas poikkesin ja aina melkein jotain löytyy, vaikka vasta olin siellä eilen käynytkin.



Vaalenpunaista kreppipaperia löytyi rulla. Voisikohan siitä tehdä enkelille mekkoa, jos joskus sen enkelin oppisin tekemään. Tuo paperi on aika vahvaa ja kivasti rypytettyä paperia. Löysin toistakymmentä vuotta vanhan Novitan lehden "Perhealbumi", jossa näyttää olevan myös lapasia, sukkia ja myssyjä tähän aikakauteenkin sopivia. Lisäksi ostin Suuri Käsityö-kansion, kun niitä lehtiä on tullut tilattua. Pysyvät ehkä paremmin löydettävissä ja kasassa.  Lisäksi löytö eli tuo matto. Olin juuri katsellut sellaista Anttilan kuvastosta ja tänään kaupunkireissulla poikkesin Anttilassa. Tuolla puolentoista metrin mittaisella matolla oli kirppiksellä hintaa 5:50 ja Anttilassa samainen matto olisi maksanut 25 euroa.  Säästöähän tuli taas liki 20 euroa. Pitää ostaa vielä yksi pitkä samanlainen, jota käytiin jo kyselemässä Kodin Ykkös-Anttilasta, mutta kolmen metrin matto oli loppu. Laitettiin sellainen tilaukseen. Sillä on kyllä hintaa 45 euroa.
Nuo eteisen lattialla olevat matot ovat tuutavilta "perua" ja ne on ainakin 20 vuotta olleet meillä ja varmaan 10 vuotta tuttavaperheellä. Nyt ne alkavat näyttää niin synkiltä ja pitkä matto on aina oven välissä jumissa. Haluan hieman piristävämpää väriä eteiseen. Tosin maton pitää olla helppohoitonen, jota voi pestä tarvittaessa itse.



Pieniä turkooseja helmiä on aika lailla tässä helminauhassa. Maksoin siitä 1,20 euroa. Ajattelin purkaa tämän ja tästä saa vaikkapa enkelikoruihin päitä tai helmikoruihin purkuhelmiä, jos ei muuten tätä kaulakoruna halua säästää.




Kun en Anttilasta mattoa saanut mukaani, niin sitten sattui käteeni tällainen pieni kameran jalusta. Se on ehkä hyvä, jos haluaa ottaa itselaukaisimella kuvia tai tarkkaa kuvaa jonkun alustan päällä. Usein käsi vipattaa, jos täytyy kuvata jotain tarkkaa ja sitten kuvasta tulee huono. Sain sen vielä aika edullisesti, kun olen katsonut muita mainoksia, niin tuollainen on maksanut n. parikymmentä euroa. Nyt maksaoin siitä 6,99.

Tällaisia retkiä tein eilen ja tänään. Tosin tänään tein myös poliklinikkareissun, mutta siitä sitten erikseen.

Pari päivää on tullut vietettyä "lastenhoitajana". Siksi oli tänäänkin paras lähteä lasten kanssa ulkoilemaan. Tänään oli siis sovinnolla jätettävä tiistainen kuntosalipäivä väliin ja oltava "sitterinä".
Niinpä tuli otettua taas kamera mukaan päiväkävelylle puistoon.



Kävelymatka oli mielenkiintoinen ja kauniskin. Puistotien varrella oli kauniita lehtikuusia. Nuo kävyt olisivat ehkä somia myös ovikransseissakin.



Paljon oli ihmettelemistä pikkuisillakin. Musta kissa vilisti huimaa vauhtia pellon poikki, kun kävelytietä tuli vastaan kolme isokokoista koiraa. Kissa katsoi parhaaksi mennä piiloon, kuten pikkuinen hoidokki sen ilmaisi. Muutama harakka etsi niityltä murkinaa.



...mutta eipä tämä harakka tainnut tykätä kamerastani, kun lähti lentoon. Hauska tuo kuva....ihan kuin olisi punnukset siipien päisssä. Hetken katselin kamerasta kuvaa ja mietin, että mitä nuo "rullat" ovat. Taisi siipien liike olla niin hurjaa, heh-hee, että tuli tuollainen hassu kuva.



Mitä ihmettä? Onko tämä taidetta vai onko puut merkitty ihan syystä tällaisella pinkillä maalilla? Näitä oli aika paljon lenkkimatkan varrella. Sopiva värisävy minun matkalleni.



Yksi varis vain...istui koivussa...



...silivatiseilaa, silivatiseilaa...sekin lensi pois. :)



Tiu-tau tilhi...Eipä ollut pihlajia eikä muitakaan marjoja saatavilla. Ehkä joku houkutus kuitenkin puistossa oli kun noita tilhiä lenteli puissa aika paljonkin.



Leikkipuiston siimeksessä oli mukavia liukumäkiä. Siellä viivähdimme oman aikamme. Sitten piti palata takaisin ruoka-aikaan. Tässä vielä yksi syksyn viimeisempiä ruusuja, joka vielä jaksaa punertaa, mutta pian siitäkään ei ole enää kuin muisto jäljellä. Syyshalla vei kauneimman ruusun...

Aika aktiivista on parin päivän aikana ollut, mutta ihan mukavaa kuitenkin. Tosin kotosalla on kaikki hieman vinksin vonksin, kun ei ole senkään vertaa mitään ehtinyt tekemään...sitten viime viikon jälkeen. Viikonloppuhan meni mökillä ja pari päivää sitten vieraissa.

Tänään, ilmasta huolimatta, oli lähdettävä Keskussairaalaan laboratoriokokeisiin. "Ensin tuli vettä ja sitten tuli vettä ja sitten tuli lunta ja märkää..."
Eihän sille mitään mahtanut, kun mentävä oli kuitenkin. Meilahden sairaala-alue oli vinksin vonksin tai ainakin heikun-keikun. Normaali kulkureitti oli suljettu ja pääsisäänkäynti oli siirretty sairaalan toiseen syrjään eli oikean puoleisen, matalan rakennuksen päähän.



...eli tuohon jossa on teksti rakennuksen sisäänkäynnin päällä. Aika paha paikka, sillä pyörätuolipotilaat ym. jotka eivät pääse kävelemään, niin heidän täytyy mennä hissillä jostain mutkan takaa ns. normaaliin sisääntuloaulaan. Itsekin ajattelin olevani "kaukaa viisas" ja menin portaikosta kerrokseen kaksi, jossa on aiemmin ollut väliaikainen laboratorio. Kappas vaan, eihän siellä enää mitään labraa ollut. Kyselin vastaantulevalta hoitajalta, joka neuvoi kolmanteen kerrokseen eli siihen entiseen sisääntuloaulan kerrokseen. Tallustelin sitten takaisin kerroksen ylöspäin ja sieltähän se uusi laaboratorio löytyikin. Tila oli uusittu siten, että jokaisella näytteen ottajalla oli oma lukittava huonnensa.
Näiden hyljinnänestolääkkeitteni vuoksi pitäisi näyte ottaa tasan 12 tuntia siitä, kun lääke on illalla otettu, jotta pitoisuus näyttää oikein. Tämän pitoisuuden mukaan sitten määrätään lääkemäärä, joka estää hylkimisen. Otin numerolapun ja ainakin viisitoista henkilöä oli jonottamassa ennen minua ja aikaa tuohon näytteiden ottoon olisi ollut noin 10 minuuttia. Mikä tässä systeemissä takkuaa on se, että yhtään valkotakkista laboratoriohoitajaa ei näy huutamassa potilaita sisään tai muuten lähettyvillä, jolta voisi kysyä apua tai ilmoittaa, että täytyisi päästä ennen aikojaan vastaanotolle. Yhden ns. vieraan hoitajan näin jollekin neuvomassa numerolappukoneella ja oli pakko mennä siihen viereen kyselemään, että mitenkä toimin päästäkseni oikeaan aikaan näytteiden ottoon. Onneksi tämä henkilö oli ystävällinen ja kävi sanomassa hoitajille, että odotustilassa on asiaksas, jolta pitäisi ottaa klo 10 näytteet. Näin pääsin oikeaan aikaan sisään, mutta huomautin asiasta, että jokin systeemi tässäkin pitäisi olla. Hoitaja kehoitti vastaavassa tilanteessa vain koputtamaan jotain ovea, jotta tieto menisi perille.
Verinäytteitä otettiin tällä kertaa tavanomaiset maksa-arvot, munuaistoimintakokeet, kalium ja fosfori. Lisäksi pitkäaikais verensokeri sekä normaali veren kuva ym. Ihmettelin hieman, että hoitaja ilmoitti siinä olevan myös kilpirauhaskokeen. Olin sitä jo pyytänyt syksystä, jolloin vastaanotolla ollut gastrolääkäri lupasi sen otattaa, mutta olikin unohtanut merkitä sitä listaan. Pyysin seuraavalla kerralla, mutta toinen lääkäri ei pitänyt sitä aiheellisena. Nyt se olikin määrätty ja olikohan ylilääkäri ottanut sen huomioon, kun ilmoitin laihtuneeni puolessa vuodessa laihduttamatta yli 10 kiloa. Monelle siirtotutulleni on kehittynyt kilpirauhasen toimintahäiriötä. Lisäksi kun oma isäni on sairastunut aikoinaan myrkkystruumaan ja leikkauksen jälkeen joutunut syömään niitä tyroksiinia. Hyvä, että vihdoin ja viimein arvo kontrolloidaan.
Kuvittelin perjantaina näytteiden otossa olevan vähemmän väkeä, mutta hoitaja sanoi että ovat ensin kiertäneet osastoilla, joita on 15 kerroksessa aina 2 osastoa ja sitten käyneet kahvilla ja vasta sen jälkeen pääsevät hoitamaan polikliiniset näytteiden otot.
Kotiinpäin tullessani pyrytti räntää ja ilma oli aika kolea, joten näpit tuntuivat kohmeisilta. Oli pakko piipahtaa Sokoksella ihailemassa tavaroita ja vaatteita, ennen kuin arvasin takaisin kotiin päin kaupungista läheä.
Varvastakin vihoittelee, sillä syyskuussa laitettu jousi varpaan kynteen lähti vajaan viikon päästä laitosta. Viime viikon aikana varvasta on alkanut vihoittelemaan ja kynsikin lohkesi. Täytyy toivoa, ettei se tulehdu. Yritin soittaa myös keskussairaalan jalkojenhoitajalle, joka ei vastannut kiireiden vuoksi puhelimeen.
Saahan nähdä minkälainen vastaanottopäivä se Meikussa ensi viikon perjantaina mahtaa olla.
Nyt pakkaamaan ja mökille. Parasta on kai ottaa lämpimiä vaatteita paljon mukaan, jos vaikka lunta sattuu tupruttamaan.

Nyt ollaan jo kovaa vauhtia menossa viikonvaihdetta kohti. Tuntuu ettei ehdi oikein mitään tekemään. Maantantaina pysyttelin vain vesisateen vuoksi tiiviisti kotosalla päiväsaikaa, mutta kyytimiehen tultua töistä vasta lähdimme liikkeelle.
Ensin poikettiin paikallisella työväentalolla, jossa oli kenkämyynti, jossa myytiin tehtaan hinnoin monen moisia kenkiä. Tosin itseäni houkutti mennä katsomaan tanssikenkiä, vaikka erityisemmin ei olisi ollut varaa tällä hetkellä sellaisiin. Kokeilinkin muutamia kenkiä, mutta jätin ne vielä "mieltä kutkuttamaan"...jospa seuraavalla kerralla raaskisin ostaa ne. Kuitenkin päätin ilahduttaa siippaa ostamalla hänelle tanssikengät eli jospa näin pääsisi vaikka vähän useammin tanssimaan itsekin siinä siivellä. Talvi tulee pikkuhiljaa ja mökkikiireet jäävät. Pitäisiköhän pitkä talven aikana herätätellä hieman unhoon jääneitä harrastuksia ja lähteä lavatansseihin.



Eiköhän näillä kengillä kelpaa partnerin tanssia?

Itselleni sitten taidan ostaa uudet tanssikengät tuonnempana. Täältä saa hienoja kenkiä ja myös muuhunkin käyttöön tehtaan hinnoin. Löydät sivulta myös päivittyvän aikataulun, missä kiertävät milloinkin.

Eilen olin jo taas kuntosalilla ja ei mitään ongelmia enää reiden suhteen. Taisi naksahtaa jalassa tosiaan jotain viimeviikolla paikoilleen, kun ei enää kaatumisen jälkeen ole sen koomin vaivannut. Onni onnettomuudessa. Eilen oli jännä päivä eli mummi sai monen vuoden takaa pikkuisen hoidettavakseen illaksi. Vähän jännitti kolmekuisen pikku-ukon hoitaminen. Tosiaan ei tullut mitään ongelmia ja pikkuinen oli lähes koko ajan yhtä isoa hymyä. Pienet unoset tuli nautittua välillä. En voinut olla ihmettelemättä kuinka tuo pieni mies onkaan saman näköinen, kuin se oma pikkuiseni kolmatta kymmenettä vuotta sitten. On kuin olisin siirtynyt ajassa vuosikausia takaisin päin. Hellyyttävän näköisiä ja oloisia nuo pienet vauvat.

Tänään olikin sitten ihan kuin olisin ollut töissä. Meillä oli Munuais- ja maksaliiton maksaprojektin ohjausryhmän kokous. Se on sellainen isomman tiimin ryhmä, jossa pohditaan maksapotilaiden tarpeita ja palveluiden kehittämistä. Oli oikein antoisan tuntuinen työryhmän palaveri. Toivottavasti vielä työmme kantaa hedelmää. Kokouksen jälkeen vein Kolin matkakuvat cd:lle poltettuna yhdistyksen toimistoon tulevaa lehteä silmällä pitäen.
Muuten menneellä viikolla tarjottiin yhdisyksen toimesta Kirralla maksaosastolla kahvit potilaille ja hoitohenkilökunnalle maksapäivän kunniaksi. Meidät otettiin yhdistyskaverini kanssa oikein iloisesti siellä vastaan.
Kotiin tultuani huomasin, että leipä oli lähes loppu ja niinpä aloitin heti sämpylätaikinan teon. Salkkareita katsellessa sämpylät paistuivat uunissa ja taas saatiin lämpimäisiä. Katsoin vielä illalla BB.täkin. Tuli mieleen arkinen ajatus, että onkohan tuollaisia pinkkejä arkkuja saatavilla, jos sellaisen toivoisin itselleni viimeiseksi makuupaikakseni. Aika ruusuista unta voisi sellaisessa nukkua.



Hyvin siis näyttää olevan sämpylät uunissa ja varsin nopeasti tällaiset valmistuu. Vähän useammin kai pitäisi harrastaa tätä leipomistakin.

Huomenissa olisi edessaä vielä vähän kirjallista materiaalia yhdistyksen lehteen kirjoitettavana. Illalla jo uskaltaa varmaan lähteä keilaamaan, kun viime viikon kuumeen kourissa ja jalkasäryn vuoksi jätin senkin väliin. Perjantaina sitten on aamusta lähdettävä keskussairaalaan labrakokeisiin. Seuraavalla viikolla onkin sitten määräaikaiskontrolli eli neljän kuukauden välikontrolli. Samalla näkee missä mennään munuaisarvojen kanssa. Viikonlopuksi mökille, jos ei vallan lunta tuiskuta tai mitään pikku-ukkoja isompia tipu taivaalta.

Tässä sitä taas ollaan eli keskellä eläkeläisen arkea....

Tänään herätyskello (lue: kännykkä) herätti aamutuimaan kello kahdeksan. Tämä on aivan liian aikaista yökukkujalle, jolla on tapana mennä nukkumaan siihen aikaan kun Hesarin jakaja kopistelee porraskäytävässä postiluukuilla. Kuka jaksaa nousta tuohon aikaan pyykkitupaan....ei auta itku markkinoilla, vaan herättävä on jos meinaa ehtiä pyykille varattuna aikana. Vuosia  kun on tottunut käymään pyykkituvalla äiteen kanssa yhdessä ja nyt on yski tuosta urakasta selvittävä. Tosi seikkahan se on ja kaksi tuntia aikaa selvitä komen koneellisen kanssa ja linkoamisesta sekä kuivaamisesta ja mankeloimisesta. Tosin sitä kuivattavaa jää kyllä vielä puolisen tunita yliajan eli naaprin pesuajalle, mutta eihän sitä kuivausrumpua voi seuraava pyykinpesijä käyttää puoleeen tuntiin, kun hänene pyykkinsä on vielä koneessa. Naapurisovulla yleensä selviää siitäkin, mutta ei aina. Tänään taas selvittiin ja urakan jälkeen kotiin. Parin tunnin päästä kiiruusti pysäkille ja kohti stadia. Ystävättären kanssa hieman shoppailemaan ja sitten maksakerhoon. Mikä on maksakerho?
Se on potilasyhdistyksen kerhotoimintaa, jossa samaa kokeneet eli maksansansiirron saaneet ja maksasairaat voivat vaihtaa ajatuksia ja kesksutella pari tuntia mieltä askarruttavista asioista. Tosin siellä myös nauretaan paljon. Tänään oli hallituksen kokous samaan aikaan ja hieman piti toppuutella ihmisiä puhuaan rauhallisesti ja häiritsemättä kokousväkeä. Hauskaa kuitenkin oli taas ja kuukauden päsätä uudelleen kokoonnutaan.

Sieltä sitten lennossa torstain keilavuorolla Taliin. Talissa olikin yllätys, kun entinen puheenjohtajamme Espanjasta oli visiitillä Suomessa ja tuli keilaamaan kanssamme. Yllätyksellinen päivä.



Tosin MarLin hihatin on nyt tänään jäähyllä, kun homma meni uusiksi eli mittojen puuttuessa siitä tuli hivanen liian pieni. Lisäksi pikapikkaa piti opetella tekemään pieniä solmuja, jotan uusilla eväillä ja paremmalla onnella uutta pukkaa. Tosin hihattimen ensimmäinen virallien käyttöpäivä on ilmoitettu olevan ensi viikon vaihteessa, joten pitäisi kai saada pikapikaa valmista, ettei tule kiirus. Tosin ei ole mitään mittoja edelleenkään, joten toivottavasti osaan tehdä oikean kokoisen ihan "summaarum"...Toivottavasti myös lanka riittää, että ehdin. Pienoisia paineita pukkaa.



Eilen jo vähän varkain aloitin kokeilemaan tästä toiseta kerästä tätä pienempää solmua. Tänään posti toi takaisin alkuviikosta lähettämäni solmuhihattimen malliksi taas uutta, astetta isompaa varten.



Huh...Tässä näette sitten eron. Tuo vasten puoli on niitä yli-isoja solmuja ja oikean puoleinen solmukuvio on näitä pienempiä. Tosin ei kyllä vielä osaa sanoa, tuleeko tästä hihatin vai hiirelle nuttu....Jännitystä kehiin. :)

Huh-huh...Nyt tämä päivitysurakkakin on vihdoin valmis. Kuvien lataaminen kesti taas ikuisuuden eli taas jossain tökkii. No, hyvä että on hommat hanskassa, ennen Hesarin jakajan kopinaa. Kumma juttu tänään, että sähköpostitse saapuvat vuodatuksen kommentti-ilmoitukset saapuivat illalla klo 22 maissa, kun kommentit olivat tulleet jo aamupäivälllä. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... Ne hämmästyttää, kummastuttaa, nettikulkijaa.

Firman eläkeläisille järjestettiin tänään retki Kirkkonummelle ja firmamme maatilalla. Kävimme Kirkkonummella Pokrovan luostarikirkossa.



En ole kyllä aiemmin tiennytkään sellaisen olemassa olostakaan. Täällä voitte tutustua tämän luostarikirkon toimintaan ja sijaintiin.
Saimme kuulla hyvin mielekkään tarinan isä-Haritonilta tästä paikasta ja sen vaiheista. Nautimme aamupäiväkahvitkin siellä herkullisen herukkajuustopiirakan kera. Lisäksi saimme käväistä "turhuuksien torilla", jossa myytiin ortodoksisia pieniä muistoesineitä sekä tilan tuotteista tehtyjä hilloja, marjamehuja sekä kuivattua teetä. Oli ihan pakko ostaa kotiin tuomiseksi purkillinen valkoista mansikkahilloa. Enpä ole ennen moista nähnytkään tai saati sitten kuullutkaan. Lisäksi myytävänä oli myös valkoista vadelmahilloa, mutta sellaisia olen kyllä nähnyt...jopa mökillä vatukossa yhden puskan... albiinoja varmaan.



Eihän se ihan valkoiselta hillolta tosin näytä, mutta on kuulema valkoisista mansikoista ja maistuu lettujen kanssa tosi herkulliselta mustikkahillon kera...ketoi yksi luosariyhteisön veljistä.

Itse kirkko oli hyvin kaunis ikonikuvineen ja maalauksineen, mutta siellä sisällä ei saanut valokuvata. Siksipä ei ole mitään kuvaa sieltä.



Tässä kuitenkin tämä kirkko ulkoa päin eli ulko-ovan luota kuvattuna. Kirkko on puulämmitteinen, kuten kuvasta näkyy.

Täältä voitte lukea isä Haritonin mietteitä....antaa ajattelemisen aihetta.


Tässä kaunis lehtikultainen Pokrovan ortodoksisen luostarikirkon kellotapuli.



Isä-Hariton poistumassa tässä kuvassa esittelytilaisuuden päätyttyä ja me jatkoimme matkaa edelleen linja-autolla kohti Tuohilammen tilaa.



Tuohilampi on entisen työpaikkani omistama maatila ja koulutuskeskus. Siellä kävimme viettämässä piristävää iltapäivää. Tosin ei siinä kovinkaan paljon luppoaikaa jäänyt, kun Konsernin pääjohtaja toivotti meidät tervetulleksi ja tarjosi kuohuviiniä firman tulevan 90-vuotispäivän kunniaksi. Pienoisen toimintakertomusen päätteeksi meitä odotti maittava lounas ruokasalissa. Sen jälkeen oli aikaa sanoa, pelata tai vain seurustella muiden mukana olleiden kanssa. Aika meni seurustellessa ja päivä päättyi päiväkahviin, jonka jälkeen linja-autokyydillä huristelimme kohti Pääkaupunkia. Onhan se mukavaa, että kerran vuodessa meitäkin muistetaan retkellä ja sitten vielä joulun maissa joululounaalla. Tosin tunsin taas olevani "eläkeläisistä" niitä nuorempia. Eihän sille mitään toki mahda, kun on joutunut jäämään 40-vuotiaana jo eläkkeelle. Tosin näihin retkiin edellytetään, että on ollut saman firman palveluksessa vähintään 15 vuotta...minä olinkin oikestaan 20 vuotta, mutta opintovapaa aikani vähennettiin tuosta ajasta eli -1, 5 vuotta.

Ensinnäkin eilen olimme kyläreissulla ja sieltä palatessamme näimme ajomatkalla peräti yhdeksän kuumailmapalloa aurinkoisella taivaalla. Äkkiä nappasin laukustani kameran, muttä *argghhh*....eihän siinä ollut mitään muistikorttia, kun olin päivällä kiireessäni ladannut kuvat tietokoneeseeni ja siihen se kortti sitten oli jäänyt pöydälle. Pahus, sillä kerrankin kun näkee jotain ennen näkemätöntä, niin sitten ei voi kuvata. Aina pitäis kai olla varalla toinen muistikortti jossain kassain sopukassa. Voitte sitten vain kuviella miltä näytti 9 isoa kuumailmapalloa sinisellä taivaalla lähes yhdessä läjässä.

Viime yönä ei uni tullut sitten millään. Pyörin ja hyörin sängyssä ja lisäksi huoneilma oli aivan liian lämmin, vaikka ikkunakin oli avoinna. Oli meinaan ukkosta ilmassa, kun oli niin hautovaa. Aamuyöstä sitten sain unen pääsä kiinni ja tietty sitten aamukin venyt yllätävän pitkälle lähes puoleen päivään, ennen kuin pääsin ylös sängystä. Todellisuudessa kello oli jon niin paljon, että työläisillä oli siihen aikaan päivästä jo lounasatuko. Tosin oma aamukahvitaukoni venyy muun kiireen keskellä monesti tuonne neljän hujakoille, jolloin puoliso tulee töistä. Tämä on tätä elämää. No, siitä sitten kärsin taas, kun ei voi olla hereillä silloin kun posti-Pate on matkassa. Todennäköisesti on soitellut meikäläisen ovikelloa, mutta olen vaan vetänyt hirsiä sillä aikaa. Herättyäni näin postiluukun alla lappusen, jossa kerrottiin että minulle on saapunut isokokoinen kirje. Ilmoituksessa luki, että posteljooni on käynyt oven takana ennen yhtätoista. Todennäköisesti siis en ole unen läpi kuullut kellon soittoa, kun vielä se "varakorvanikin" oli yöpöydällä.
Tällaista saapui postipaketin mukana, jonka iltasella noudimme postista.

Olin ajatellut jo edellisenä iltana, että lähden asioimaan taajaman keskustaan, mutta herättyäni totesin, että ei sovi mennä tietokoneelleenkaan, kun ukkonen kolistelee hirmuisesti taivaalla. Piti keksi jotain vähemmän riskialtista. Olen jo keväästä asti tuijottanut eteisen kulmassa lojuvaa kankaista koottavaa "pyykkipussia", jossa mulla on ollut ns. luettuja tai vähälle lukemiselle jääneitä lehtiä. Päätin tyhentää sylillisen niitä kerrallaan pussukasta ja kävin läpi niiden sisältöä. Revin herkullisen näköisiä reseptejä irti ja bongasin vanhoista Pirkka-lehdistä niitä neuleohjeita, joita ennen vanhaan niissä oli. Uskokaa täi älkää, mutta pussukassa oli jopa viisi vuotta vanhoja aikakausilehtiä. Kaikkea se ihminen laiskuuttaan säästää ja joskus ihan muuten vaan. Olis kyllä oikea suursiivon aika ja kirppiksellekin olisi asiaa syksymmällä. Tosin ei tällä kertaa ostamaan, vaan myymään. Kohta seinät ratkeaa ellei hieman vähennä tätä roinaa täältä.



Nähtyäni Meemun blogissa myynnissä olevat kirppislangat, niin en voinut vastustaa noita värejä. Seiskaveikan oranssi-pinkkiraitakin oli niin houkuttavan pirteän väristä, että kyllä siitä jotain keksii. Minulla oli jo varastossani tuota rosaa Teddyä, joten siitä saa lisää samaa lankaa, jos on tarvis. Samoin mulla oli tuota Jasmin-puuvillalankaakin. Lisäksi tuo Violan vaalenpunaninen lanka oli niin suloisen ihanan väristä...tiedättehän minut...en voinut vastustaa. Lisäksi oli kolmatta kerää tuota Chic Mohairia, josta vaikka kapean Salomonin solmuhuivin voisi tehdä. Tosin lankaahan on pilvin pimein ja nyt on vielä haastetilkkujan tekeillä. Tosin en näitä lankoja siihen haasteeseen käytä. Lisäksi olisi yksi huivi tehtävä lahjaksi ja siihen ei taida olla passelia lankaa varastossa, joten pitäisköhän mennä jälleen lankakauppaan. Ihan vaan lahjalankoja ostamaan...ei muuta..ei, ei, ei.

Aamupäivällä täällä hieman haamuilin, mutta nyt on aika paljastaa uusi pohjustus eli kesälook. Kävin tänään leikkauttamassa hiukseni ja väriäkin laitettiin kaksin verroin päähän. Tänään kävin aivan uuden tuttavauuden luona kampaajalla ja hieman jännitti minkä näköinen on lopputulos. Tämä on mielestäni aivan mukava kesätukka...pientä värisävyeroa voi olla entiseen, mutta ei haittaa. Täytynee siis paljastaa tämä kesälook teillekin, kuten jo lupasin.



Ensin jos uskallan paljastaa nämä niskahiukseni ja sitten tulee sivuprofiili.



Eiköhän näillä hiuksilla jaksa kuumemmillakin kesähelteillä. Tosin tämän päivän ilman mukaan ei osaa taas kuvitella niitä hellepäiviä, kun sataa vaan. Heinäkuulle sitten on tilauksessa kauniita kesäpäiviä. Toivottavasti tilaus on mennyt ajoissa perille, jotta niitä ilmojakin pitelis.

Aamulla katsoessani ulos parvekkeen ovesta, näytti  tällaiselta:



Kävimme äidin kanssa pesutuvassa ja hetken kuluttua alkoi kuulua moottorisahojen pärinää. Kävin välillä kotosalla ja sillä aikaa oli tapahtunut, jolloin näytti tältä:



Korkea pensasaitamme oli kaadettu juuria myöten. Yksitoistavuotta sitten sille tapahtui aivan samoin. Olen useampana vuotena valitellut aidan korkeutta. Taloyhtiön isännöitsijä sanoi, että ei kuulu heille, vaan puisto-osastolle. Puisto-osastolla sanottiin, että he tekevät puistosuunnitelman mukaan. Sitten kun he aikanaan tulivat, niin leikkasivat kadun puoleista laitaa ja kyselin, että miksi eivät leikkaa siitä päältä. Sanoivat, että tekevät vain linjaleikkausta. Pieni piha on ollut tosi pimeä ja ikäviä piikikkäitä oksia on kasvanut korkeutta noin kolmeen metriin ja leveyttäkin niin, että olemme muovipintaisella aitaverkolla ohjanneet sen kasvua hieman, ettei pikkulapset revi itseään niihin piikkeihin.



Pesutuvasta kotiin tultua näyttikin jo tältä. Risukasat olivat korjattu talon päätyyn yhteen nippuun ja piikkejä näytti olevan pitkin pihaa. Täytyy vain varoa, että ei saa auton renkaisiin sellaisia, kun pakkaa huomenna mökkitavaroita taas. Toki piha tuli valoisammaksi, mutta kuitenkin taas ihmettelen, että on tämä touhua. On pelkkiä ääripäitä. Ensin kasvatetaan kolmeen metriin pensaita ja sitten pikotaan maata myöten. Ei näytä olevan mitään kultaista keskitietä, että voitaisiin pitää pensaat jotenkin muodossaan ja tasata niitä määrä ajoin. Nyt ollaan ikäänkuin esiintymislavalla, kun nautitaan päiväkahvia kesälämpimällä parvekkeella. Ei ole sitten minkäänlaita yksityisyyttä. Onneksi on tuo pieni verkkoaita tuossa välissä, että voi hieman loitolla pitää niitä kurittomia lapsia, jotka keksivät sitä jäynää, kuten vappunakin. Laitoin siitä ilmoituksen aluelehteen, joka tulikin eilen. Yhdeksän ikäinen kummityttäreni ihmetteli poikien touhuja ja totesi, että "en minä vaan voisi mitään sellaista tehdä omalle kummitädilleni". Olipa herttaista ja kumpa lapset osaisivat ajatella, että jokaisen oven takana asuu jonkun lähimmäinen ja kenenkään elämäntilanteesta ei tiedä, jos ei tunne. Jokaisen yksityisyyttä pitää osata kunnoittaa ja antaaa rauha. Tänään kävi taas joku ipana pimputtamassa ovikelloa ja sitten juostaan kovaa karkuun. Tämä on ollut hyvin tyypillistä meillä. Selkävammaisena, ollessani pyörätuolissa, ei suinkaan ollut mukavaa kammeta kipuineen ylös sängystä ja raahautua ovelle, joka saattoi kestää montakin minuuttia, eikä siellä ollutkaan ketään. Olivat vain kiusaa tekeviä tenavia. Silloin välillä otti tosi paljon aivoon, kun turhaan piti ovelle raahautua, kun jokainen askel oli työtä ja tuskaa.
Tänään veimme uuden auton takaisin liikkeeseen, jotta voisivat katsastaa sen sekä vaihtaa oman radion ja soittimen siihen. Sitten huomenissa sanomme hyvästit vanhalle Carinalle ja vaihdamme 11 Corollan jälkeen Matzaan. Tuntuu tosi oudolta ja ihan kuin olisi pettänyt hyvän kaverin, kun ei olekaan enää merkkiuskollinen. Raha se on välillä, joka ratkaisee.
Illalla olimme sitten vielä keilaamassa. Siellä oli hieman hiljaisempaa. Oli varmaan monella vaikeaa valita, että katsooko jääkiekko-ottelua vai lähteekö keilaamaan. Meitä ei niin tuo kiekkotouhu kiinnosta, joten keilaamaan ilman muuta. Siinä tämä päivä taas hurahti ja huomenna nokka kotin baanaa ja mökille.

Tänään olin taas ikionnellinen, kun sain viesä sen yöuntani häirinneen kapistuksen takaisin klinikalle. Arvatkaapas vaan mitenkä se moinen verenpainemittari häiritsi eilisen päivän ohjelmaani. Ensinnäkin kun näpyttelin tietokoneella, niin kaksikymmentä minuuttia meni tosi reippaasti ja sitten stop....hurinaa ja istu aloillasi minuutin verran, että kone saa pumpattu kävivarteen ilmaa ja sitten hampaat irvessä odotettelin paineen laskevan mansetista. Sama toistu monta kertaa päivän aikana 20 minuutin välein.
Mies oli saanut inspiksen lähteä autokauppaan koeajamaan uudempaa autoa. Tähän nykyiseen rotiskoon on uponnut viime viikkoina sievoinen summa rahaa. Ensinnäkin talvilomalla meni etupyörän laakeri hajalle ja se teki sievoisen aukon talousmenoihin. Sitten oli katsastuksen vuoro ja se "ilkeämielinen katsastaja" potki kaikki lokasuojat hajalle ja kirjoitti, että ainosataan asiallinen hitsaus sallitaan. Lisäksi oli muitakin korjauskehoituksia, jotka siis oli syytä tehdä. Niinpä auto on nyt kunnossa, mutta tiedä kuinka kauan taas. Niinpä lähdimme vain käymään siellä liikkeessä ja koeajelulla. Niinhän siinä taitaa käydä, että auto muuttaa meille. Tosin ei kotiin asti, mutta parkkipaikalle.
Samalla reissulla sitten käytiin kirpparilla ja kaupassa. Minusta tuntui koko ajan, että muut kuuntelevat ja ihmettelevät kun se verenpainemittari piti niin kovaa ääntä mitattaessa verenpainettani. Illalla sitten kotona ajattelin, että kiva mennä nukkumaan ja ehkä saan nukuttua kun asetan tyynyn käteni alle ja yritän saada käden siihen rennosti lepäämään. Kuinkas ollakaan. En nukkunut viime yönä kuin n. puolentunnin mittaisia torkkuja. Aina kun mittari alkoi pumpata ilmaa, niin hätkähdin. Monesti jouduin vielä kääntämään kättäni toiseen asentoon, sillä mittari pumppasi aina vaan lisää ilmaa käsivarteen ja välillä tuntui että veri lakkaa kokonaan kiertämästä. Aamulla tuntuikin jo, että sormenpäitä kivisti ja niissä ei ollut mitään tuntoa. Eihän se ihme, kun mittari on 24 tuntia tasatahtiin pumpannut käteen ilmaa.  Vielä oli pidettävä ns. päiväkirjaa tekemisistään tuona aikana. Piti siis merkitä milloin syö, ottaa lääkkeet, menee nukkumaan, herää, kävelee, katsoo telkkaria tai mitä muuta sitä sitten tekeekin. Eihän sitä sitten paljon muuta ehtinytkään tehdä kuin kontrolloida itseään ja tekemisiään. Nyt vaan odotellaan sitten niitä virallisia tuloksia viikon verran.

Klinikalta kävelin parille kirpparille. Tosin minulla ei yleensä ole tapana käydä UFFin kirppiksellä, sillä siellä kaikki maksaa lähes yhtä paljon kuin kapuassa. Tavalliselta kirppikseltä saa paljon edullisemmin. Nyt oli vaan 3 euron päivä. Kaikki maksoin maksimissan sen verran. Ostin yhden t-paidan. Kävelin uudehkolle Pelastusarmeijan kirppikselle. Taisi olla eka ja vika kerta kuin siellä käyn. Housut, hameet ja puserot maksoivat 15-20 euroa. Sillä hinnallahan saa jo alennusmyynneistäkin ja ainakin Tarjoustalosta. Niinpä poistuin sieltä ostamatta yhtikäs mitään. Pitäköön tavaransa.
Hyppäsin raitiovaunuun ja menin sairaalaan katsomaan maksansiirron saanutta tuttavaani. Aika kului sairaalassa useita tunteja. Istuimme sairaalan puistikon reunassa ulkoilmassa ja otimme valokuvia.



Kuinkakohan monta kertaa tuosta ylimmäisen kerroksen parvekkeelta olen aikoinani katsellut kaupungin vilinää ja halunnut päästä osaksi sitä massaa. Nykyään ei enää maksansiirto-osastollakaan ole parveketta, sillä se on vuosia sitten siirtynyt keskelle pitkää käytävää ja osastolla ei ole sellaista paikkaa, josta pitkäaikaispotilaat pääsisivät haukkaamaan happea. Täytyy tulla ihan pihalle asti tavoittaakseen raitista ilmaa. Se on harmi minun mielestäni.


Filmaus voi alkaa....nostakaa Jane puuhun...

Vasta neljän jälkeen suuntasin pois sieltä.Oli niin rattoisaa, ettei olisi malttanut lähteä pois, mutta enhän sinnekään viitsinyt jäädä. Tosin tapasin muitakin tuttuja, jotka olivat yhtä aikaa visiitillä. Lääkäri kurkkasi huoneen ovesta ja naureskeli, että pitäisikö pitää ryhmä kontrolli.

Lähtiessäni kiersin vielä toisen UFFin liikkeen kautta. Sieltä löytyikin enemmän kolmen euron tuotteita ja väri oli....saatte itse arvata. Yksi kotelomekko oli tummempaa pinkkiä, mutta muita en paljasta. Löysin lisäksi suorat siistit housut, kengät ja topin. Kotimatkalla vielä omalla kirpparilla poikkesin ja ostin uuden veroisen puolihameen kuudella eurolla. Kävin kaupassa autokuskini kanssa, joka saapui noutamaan minua kirppishallista. Illalla kävimme veljen lasten kanssa vielä koeajelulla tällä uudella autolla ja huomenna sitten pitäisi lopullisesti päättää. Luulempa, että päätös on myönteinen....sama köyhyys jatkuu taas vuosia. Olipa muuten huolettomapaa tänään mennä, kun ei ollut sitä mittaria enää riesana.

Usein aamutuimaan katselen tietokoneen äärestä kävelytielle sekä vastakkaisen päiväkodin elämää. Tämä harmaapukuinen herrashenkilö istui aidan päällä ja mietti siinä varmaan, että mistäs saisi kunnon ruokaa.

Kaikenlaista tohinaa sitä on ollut torstaista lähtien, joten nyt vasta ehdin kirjoittelemaan hieman tapahtuneista. Torstaina päättyi maksakerhomme kevät jokavuotuiseen kevätkahvitteluun. Mietin pitkään, että minne suunnistaisimme kevätkahville. Onhan Helsingissä paikkoja, mutta kun ei etukäteen voi tietää mitään ilmoista. Olisihan se mukavaa istua jossain ulkoilmaterassissa juomassa kahvia ja nauttimassa leivoksia. Selaillessani nettiä jonkun potilasjärjestön sivuilla, huomasin heidän käyttävätn Aleksi 13 kahvilaa, joka on tavaratalon 5. kerroksessa. Enpä ollut sellaisesta tiennytkään ja se oli vielä Cafe Ursulan ylläpitämä paikka. Siispä sihteerimme varasi sieltä paikat ja menimme isolla joukolla sinne. Mukana oli runsaat 20 henkilöä. Osa heistä oli läheisiä ja muut potilajäseniä. Paikka oli avara ja viihtyisän oloinen. Nautimme kahvit ihanien tuorejuustopiirakkapalasten kanssa.
Meillä oli ihan hauskaa ja viereisessä pöydässä oli ryhmä, jonka puheenjohtajana toimi politikko Stubb. Naiset houkuttelivat, että olisin mennyt ottamaan kuvaa hänestä, mutta en kyllä iljennyt. Sanoin kuvaavani mieluummin tangokuninkaallisia kuin politikkoja.



Tämän ihanan kukkakimpun sain maksakerhon kahvituksessa ystäviltäni Sirkalta ja Pirkolta. He olivat muistaneet, että minulla on ollut syntymäpäivä ja halusivat ilahduttaa minua. Olin tosi hämmentynyt sekä iloinen muistamisesta.
Parin tunnin päästä suuntasimme matkamme Talin keilahalliin. Edellisen kerran olin ollut yksin naispuolisena keilaajana porukassamme, mutta nyt sain houkuteltua neljä muuta naista mukaan. Näin saatiin naisten joukkue. Tuo keilaaminen on vähän tuuripeliä. Eihän me ihan tosissamme sitä tietenkään oteta, mutta olihan ilo voittaa tämä porukka kun pääsin kuitenkin 125 pisteen lukemaan. Tosin tunnissa viisi henkilöä radalla on aika paljon, mutta hyvä kuitenkin kun saa harjoitella. Harjoitus tekee ehkä mestarin.



Mistäs tämä kuva on? Katsellessani Aleksi 13 kahvion ikkunata, vastakkaisen talon katolta kurkisteli tämän näköinen heppu. Kaupungissa on paljon ihania koristuksia, kun vaan osaa katsoa hieman ylemmäs, kuin metrin verran kegän kärjistä.

Torstai siis mennä jollotti turhan nopeasti ja vielä oli perjantai ennen kuin päästiin mökille nauttimaan kevätpäivistä.

Perjantaina oli pakko lähteä ennen mökkitavaroiden pakkaamista apteekkiin hakemaan lääkkeitä. Lähdinkin suhteellisen pirteänä reissuun. Tapasin kauppakeskuksessa useita tuttuja, joiden kanssa aina muutama sana vaihdettiin. Hain apteekista lääkkeet ja samalla en voinut olla poikkeamatta Tiimarissa. Tiedä mitä sieltä sattuisin löytämään. No, just....ei näitä voinut olla ostamatta:



Löysin siis puisia pieniä nukkekodin astioita sekä ihania pieniä kastelukannuja. Lisäksi piti ostaa rasiallinen snadeja pienenpieniä nauloja. Nuo kupitkit pitää varmaan ensin maalata ja vaikka koristellakin, jotta olisivat hieman juhlavamman näköisiä.
Ajattelin käydä vielä samalla reissulla kirppiksellä. Olin kyllä jo heti tullessani kauppakeskukseen poikennut Tarjoustalossa ja näin eläkemaksun kunniaksi hemmottelin vähän itsenäni ja ostin yhden vaalenpunaisen hihattoman puseron, jossa oli rinnuksessa virkattu kukkakuvio ja paljetteja. Tuli vaan jostain syystä mieleen kesä ja tanssilava, joten ehkäpä puserolla olisi sitten käyttöä. Jatkoin matkaani siis kirpparia kohti. Tapasin tyttöystäväni iäkkäät vanhemmat ja he ihmettelivät, että olempa pirteän näköinen jne. Piti kuitenkin tarkentaa, että itseasiassa minulla on aika alhainen verenpaine. Sen kun sain sanottua, niin alkoi silmissä musteta ja tuntui, että pyörryn justiinsa siihen paikkaan. Piti vain sanoa, että nyt mulle tuli tosi huono olo ja silmissä mustenee. Tämä rouva neuvoi, että menisin hakemaan jotain juotavaa kioskista ja jatkaisin hissunkissun matkaani. Niinpä astuin R-kioskiin, josta ostin mehutetran ja kysyin, että onko siellä yhtään tuolia, jossa voisin istua hetken, kun minulla on tosi pyörryttävä olo. Myyjä valitteli, että ei ole  ja kehoitti minua kävelemään mutkan päässä olevan Prisman aulaan, jossa voi istua. Niinpä valuin hitaasti ja harkiten Prisman aulaa kohti. Matkalla seisahdin junasillan putken laitaan, jossa on ikkunoita ja ns. ikkunalauta, johon nojasin ja join hitaasti juomaani. Vihdoin jatkoin matkaani istumapaikkaa kohti. Siellä sitten hetken katsastelin vointiani ja päätin jatkaa kirppikselle. Olo tuntui jo hieman paremmalle, mutta pian tuntui mahan pohjassa, että jos en pian pääse kotiin niin maha on aivan sekaisin. Joku toiminnallinen häiriö ja näitä tulee kyllä aika ajoin, mutta tällaista pimenemistä ei ole sitten aikoihin tapahtunut. Ehkä syy on sitten se hemoglobiini tai sitten verensokeri tai verenpaine laskee nopeasti. Onneksi pääsin ehjin nahoin kotiin. Pakkasin tavarat mökille lähtöä varten ja sitten vaan miehen tultua töistä, laitoimme menoksi ja matkaan.

Aamulla oli varattuna pyykkitupa, jossa kahden viikon välein käyn äidin kanssa pesemässä pyykkini. Onneksi äiti on niin teräskuntoinen, että jaksaa tulla kanssani pyykille, vaikka todellisuudessahan se kai pitäisi olla toista päin. Tyttärenhän se kai pitäisi käydä äidin kanssa pyykillä. Voimat vain ei itsellänikään aina kaikkeen riitä. Reilussa kahdessa tunnissa pyykit on pesty ja kuivattu sekä mankeloitu. Tosin pesin tuplaten toppatakkini...sen vaaleanpunainen, jota joutuu pesemään monta kertaa talvessa. Pesutuvassa muistin, että olisi pitänyt hieroa sappisaippuaa siihen, jotta töhnät lähtisivät tietyistä paikoista, jotka ovat alttiinpia likaantumaan. Mielestäni siis takki ei ollut putipuhdas pesun jälkeen, joten laitoin sen vielä uudelleen kotiin tultuani pyykkikoneeseen. Hieroin sappisaippuaa hihoihin ja kohtiin josissa oli tahroja tai likaläisikiä. Sitten vein sen kuivaushuoneeseen puhaltimen kohdalle kuivumaan. Ihme ainetta se sappisaippua. Sitä muuten saa luontaistuotekaupoista ja se irrottaa hyvin pinttyneet tahrat. Tulipahan taas puhtaammaksi, jotta kehtaa kävellä ihmisten ilmoilla se päällään. Pikkureppukin....se vaaleanpunainen...sai myös pesukäsittelyn.



Lisäsin tämän kuvan (2.3.3007. klo 13:58)
Tällaisessa paketissa myytävänä sappisaippuaa ainakin täällä.

Höpsön kömmähdys: Korjaus päivämäärään 2.3.3007 eli ei kyllä olla tuhannen vuodan päästä täällä enää kommentoimassa, joten kyseessä on todellakin vuosi 2007. Tekevälle sattuu. (5.3.2007) Sappisaippuakin on silloi  jo jotain ihan muuta. :))

Jonkun ajan olin kotosalla blogeissa ja iltapäivällä oli määrä lähteä maksakerhoon. Yht'äkkiä tuli niin armoton väsy. Olin siis niin natti...naatahtanut...eli äärettömän väsynyt. En olisi kyllä jaksanut läheteä yhtikäs minnekään, mutta pakko oli, sillä minähän olen maksakerhon pitäjä. No, ajattelin mennä puolen tunnin nokosille, jos se vaikka vähän piristäisi. Näin teinkin ja heräsin sopivasti ehtiäkseni busille ja kaupunkiin.
Kerhossa oli taas kiitettävä määrä samaa kokeneita ja juttu luisti. Lähinnä se on sellaista vapaata keskustelua ja toisten tsemppaamista. Lähdettiin vielä parin järjestöystävän kanssa Taliin keilaamaan. Mies tuli kotoonta ja haki yhden matkalaisen samalla kyytiinsä. Me "tytöt" mentiin bussilla kaupungista. Seitsemän henkeä oli meidän radalla keilaamassa. Tänään meni jopa aika hyvin ja olin iloinen, kun olin niin hyvässä vireessä, vaikkakin aamupäivä oli niin väsyttävä. Ehkä sekin johtui uusista lääkkeistä tai sitten siitä, että olen joutunut heräämään kolmena aamuna varsin aikaisin, johon en ole tottunut. Oikeastaan se on ihan hauskaa käydä kerran viikossa keilaamassa, vaikka ei mikään ammattilainen siinä lajissa olekaan. On edes joku harrastus, jota voi tehdä yhdessä miehen kanssa viikottain. Muuten hänen "ulkoilemisensa" jää ehkä vain kotioven ja parkkipaikan välille. Ei yhtään pöllömpi harrastus.


tehtävä suoritettu...

Ensiviikon torstaina uudelleen....todennäköisesti.

Postiluukun kolahdus toi tullessaan iloista postia. Poika ja avokkinsa ovat olleet lomailemassa Rukalla. Kortti lomamaisemista tuli postin matkassa. Näyttää lomalaisilla olleen mukavaa. On näköjään uitu kylpylässä ja matkattu Ranuallle eläintarhaan katsomaan jääkarhujakin. Oooh...olisipa ollut mukana.



Posteljooni toi myös tullessaan pari ystävänpäiväkorttia. Ihanaa, että ystävät muistat. Toinen kortti oli entiseltä merkanttikoulutoverilta, jota en ole tavannut aikoihin. Toinen oli taas entiseltä työtoveriltani, joka on tätä nykyään Savon sydämessä asustelemassa. Kesäisin nähdään joskus, kun ehditään poikkeamaan lomamatkan varrella.
Tulipa iso kirjekuorikin potilasyhdistykseltä. Siellä oli kutsu yhdistyksen 40 vuotisjuhliin. Ihanaa, niihin täytyy päästä. Huhtikuussa siis juhlitaan Finlandiatalolla Sanna Pietiäisen konsertista nauttien ja juhlaillallisen merkeissä. Kirjeessä oli jäsenmaksun lisäksi (tosin se ei ollut mikään iloinen posti), Elinsiirtoväen Liikuntaliiton toimittama Elinsiirtopotilaan Liikuntaopas " Korsetti kuntoon ja palkeisiin puhtia". Elinsiirtoväen Liikuntaliittoon kuuluvat järjestöinä Munuais- ja Maksaliitto ry. sekä Sydän- ja Keuhkosiirrokkaat - SYKEry. Tämän oppaan on laatinut entinen aitoja Tuija Helander, joka nykyäänkin on kilpaurheilija, mutta kilpailee Ellin kilpailuissa ja Elinsiirronsaaneiden maailmanmestaruuksista yleisurheilulajeissa. Kiitos Tuijalle hyvästä oppaaasta.

Edit 1. 9.2.2007, klo 18:24

Lisäänpä tähän vielä eilisen iloisen yllätyksen Pirkolta. Kerhossamme,  ystäväni Pirkko, oli hiljattain saapunut Kiinan matkalta. Matkatuliaisina hän toi ihanan hiirulaisen ja antoi sen minulle, jos minulla olisi ns. pieniä lapsenlapsia kelle se kelpaisi. Sanoin, että mullekin kelpaisi, kun olen niin lapsenmielinen. Hiirulainen oli niin houkuttavan värinen ja näköinen, joten ajattelin sen somistavan kivasti pikkuista reppuani



Sainpa vielä kymmenisen kiinni silitettävää kaunista kiinalaita kuvaa, jotka voi kiinnittää tekstiiliin.



Vaikka Postipate ei näitä tuliaisia tuonutkaan, niin lentopostina ne sentään tuli Kiinasta asti ja minullekin pöydän toiselta puolelta kerhossa.

Aamuvarhaisella suunnistin kulkuni iranilaiselle hovikampaajalleni. Onneksi tutkin vielä varmuuden vuoksi aikataulut ja reitin netistä. Bussi olikin muuttanut kulkureittiään ja teki muutaman kilometrin kiepin, ehkä olisin muuten luullut hypäneeni väärään bussiin. Perille päästiin, mutta aika kylmissäni olin, sillä jouduin odottelemaan pysäkillä edellisen auton mentyä nokan ohi, vaihtaessani bussia.

Nyt on entistä ehompi hiusmallikin taas. Varaahan ei ikinä olisi, mutta siitä huolimatta tein radikaalin päätöksen ja leikkautin hiukset sekä otin permanentin. Nyt pysyy hiuksetkin paremmin myssyn sisällä talvipakkasellakin. Kulmatkin on muotoiltu ja värjätty. Siinä sivussa satuin mainitemaan, että mulle kasvaa lääkkeistä johtuen ihokarvoja ja ikävät viikset, mutta onneksi olen vaaleaverikkö. Kampaaja kysyi, että haluanko hänen poistavan ne. Sanoin, ettää kyllähän se käy. Ihmettelin, että hän otti rullalankaa..sitoi sen kaulansa ympärille ja  asetti langanpätkät sormiensa väliin. Sitten siitä vaan nopein liikkein "hirttämään" ihokarvojani. Vähän ikävän tuntuista pistelyä, aivan kun kulmakarvojen nyppimisessäkin. Hetken päästä homma oli hoidettu ja viikeset olivat tipotiessään. En pä ollut aiemmin tuollaisesta keinosta kuullutkaan. Se kuulema on turkkilaisten ja initialaisten ikivanha tapa, jolla myös säärikarvojaan poistavat. Kaikkea uutta sitä oppii muista kulttuureista.



Edit 1:(22:50): Yleisön pyynnöstä julkistan vielä tämän itsestäni nappaamani permiskuvan, kun kukaan täällä torpassa ei ole hereillä tähän aikaan, kuin itse yökyöpeli. Kai tästä jotain tolkkua saa. :)

Aikaa oli sopivasti, jotta ehtisin kuntosalille. Olin varmuuden vuoksi ottanut tossut ja t-paidan mukaan. Tosin matka oli hieman mutkikas. Jouduin neljällä julkisella kulkuvälineellä menemään salille. Ensin linja-autolla, sitten metrolla ja kahdella raitiovaunulla. Perillä olin kuitenkin vajaassa tunnissa.

Kotiinpäin tullessa poikkesin pikaisesti itsepalvelukirpparilla. Paljoa ei ollut varaa tuhlata, mutta ostin viisi käsityölehteä 0,20 euroa kappale. Lisäksi ostin parit euroan kaavat. Löysin vielä 10 centin siemenhelmet, jotka purin tyhjään purkkiin. Lisäksi ostin tiskinkuivauspurnukan (metallisen). Kirpputoria ei yksinkertaisesti vaan voi ohittaa.  Enää huominen ja sitten torstaina lähdemme Tukholmaan.

Eilen oli pari lastenlasta yökylässä mummilassa. Aamusella kävin pyykkituvassa ja sitten kotiin. Tein lapsille ruokaa ja lähdin kaupunkiin maksakerhoa vetämään. Maksakerho on toiminut yhdistyksessä jo toistakymmentä vuotta ja se on paikka jossa samaa kokeneet voivat ja saavat puhua omasta sairaudestaan, mutta myös muustakin. Kokoonnumme hyvin vapaamuotoisesti ja porukassa on kiva vaihtaa ajatuksia ja tavata muutenkin heitä. Joukkoon mahtuu niin maksansiirron saaneita kuin maksasairaitakin läheisineen. Näin joulun jälkeen, ennen loppiaista mietin että onkohan tulijoita. Oli meitä paikan päällä tällä kertaa kuusi henkilöä, yleensä on ollut yli kymmenen. Yhdistys oli varannut Talista pari keilavuoron parille radalle torstai-illoiksi, joten lähdin heti kerhon jälkeen sinne tutustumaan. Mies sekä tytöt hakivat minut kaupungista ja suuntasiimme matkamme kohti Talia. Vuokrasimme kaikille neljälle kengät ja siitä sitten kokeilemaan uusia harrastuksia. Olen joskus kokeillut keilaamista kuntoutuksessa ollessani, mutta siitäkin on aikaa varmaan 15 vuotta. Alkuunssa heitot olivat vähän hakusessa, mutta kyllä se pikkuhiljaa alkoi jopa hieman onnistaakin. Tästä voisi saada vaikka yhteisen harrastuksen torstai-illoiksi. Katsotaan nyt jatkossa miten jaksan.



Hieman jännitti tämä heittäminen ja askeleihin ei oikein osannut paneutua, kun piti yrittää keskittäytyä tuohon keilapalloon, ettei se vie mennessään.



Joskus jopa onnisti ja joskus ei sitten sinne päinkään.



Oli alkuunsa vaikeaa löytää sopivaa keilapalloa, sillä kaikki tuntuivat liian painavilta meikäläiselle. Sitten kuitenkin löydetiin tyttöjen kanssa pari sopivan kevyttä keilapalloa, joita minäkin jaksoin nostaa.
Meillä kaikilla oli oikein hauskaa ja katsoataan miehen kanssa jos vaikka ensiviikon torstaina lähdettäisiin uudelleen.
Keila-illlan päätteeksi poikkesimme Hessburgerin kautta ja ostimme pientä murkinaa, nauttien niistä kotosalla.

Tänään aamulla avasin yllättyneenä sähköpostin, johon Hallatar oli lähettänyt joulukuun avaukseksi sähköisen joulukalenteri.
Paljastettakoon ensimmäisen luukun salat sanat:

"Ensi henkäyksestä viimeiseen hengenvetoon.
Alku ja loppu meille tuntematon.
Mutta se, miten aikamme käytämme,
on omissa käsissämme."

Totta siis joka sana ja sopii vallan hyvin tuon valokuvatorstain postaukseni tukeen.

Tänään on sitten tosiaan eka päivä joulukuuta. Kurkista joka päivä tästä Positiivareiden kalenterista itsellesi hyvää joulumieltä. Pistäpä kaiuttimet vielä päälle, niin jo tulee joulun tunnelmaa.

Muuten olekos jo ajatellut tai tuskaillut jouluaskareittesi tekemisistä tai tekemättä jättämisistä? Ainakin Martat neuvoivat jossain, että älä siivoa vaatehuonetta, ellet meinaa asua siellä jouluna. Uskaltaiskos kurkistaa tuonne minun vaatehuoneeseeni. Jos siellä meinais asustaa jouluna, niin sen siivoaminen vaatisi jo aikamoisen urakan.


Kannattaa varmaan noudattaa Marttojen neuvoa...ei täällä viitsi jouluna asustaa

Jos nyt kuitenkin haluat jonkinlaista joulusiivousta tehdä, niin käypä lukasemassa Marttojen ohjeet joulusiivouksen tekemisestä. Martat antavat muitakin jouluvinkkejä sivuillaan.

Otetaan rauhallisesti. Vielä on jälkellä 23 päivää.

Tänään löysin Lidl'stä koruntekijän työkaluja setin edullisesti. Ostin pyöröpihdit, kärkipihdit ja tonget ja mitäs nämä yhdet onkaan....en minä kaikkia työkaluja tunne. Pääasia kuitenkin, että hommat hoituu tarvittaessa. Viiden euron pintaa maksoi koko satsi.



Jospa niitä koruja tulis vielä vaikka tehtyä. On varalla yhteen koruun ja korviksiin tykötarpeet.



Joulutonttukin muisti tänään minua vapaaehtoistoiminnan hyväksi tehdystä työstä ja meille jaettiin kokouksessa pienet paketit. Aah...kun tuoksui hyvällle. Paketissa on kuulema Tiramisukahvijauhetta ja sitähän voi nauttia ihan kahvina tai leivonnaisten muodossa. Tuoksu oli tosi houkutteleva. Keraaminen tonttu oli paketin kyljessä. Tuli pikkiriikkisen jouluinen olo ja lopuksi nautimme ensimmäiset jouluglogit tänä vuonna.


jouluglögiä ja pipareita...

TORSTAIN TOUHUJA

Eilen aamusella kiirehdin Yliopistolliseen Sairaalaan laboratoriokokeisiin. Menomatkalla päätin piipahtaa äkkiseltää Korvaklinikalla, sillä kuulokuntoutuksesta palattuani kaipailin letkun pätkää, jotta olisin saanut laitteeseeni uuden kumiletkun jo kovettuneen tilalle. Lisäksi kuulolaitetta pitänee välillä pestä vaikusta ja tuon letkun irtisaaminen on sitten työtä ja tuskaa. Siihen laitteeseen se taas on jämähtänyt ja samalla kun yrittää vetää letkua pois, niin yleensä lähtee laitteen suussa oleva suodatin irti. Muutama sellainen minulla oli varastossa, mutta letkua ei löytynyt siis mistään. Lisäksi olen taas onnistunut hävittämään laitteen ohjekirjasen, joten piti kysymän jos uuden saisin. Letkunpätkä maksoi euron ja ostin varalle niitä kaksi. Lisäksi kysyin suodattimia ja ne ovat ilmaisia, kun taas viimeksi kysellessäni joku sanoi, että osta maahantuojalta. Ihmeellistä, sillä nyt näin kun laatikon päässä josta virkailija sen otti, luki että "ilmaisia". Onneksi löytyi ohjekirjanenkin hävinneen tilalle. Mistäs kyllä tietäisin, että vaikka olisi täällä jossain isojen paperivuorieni välissä.
Sitten kiirehdin laboratorioon. Voi jessus, kun siellä oli taas väkeä. Laskin, että ainakin 25 henkilöä on ennen minua menossa ja minun näytteet pitäisi ottaa 12 tuntia siitä  kun olen ottanut iltalääkkeeni. Laboratoriossa otetaan ns. Syklosporiinipitoisuus, joka on hyljintälääkettä ja pitoisuus kertoo kuinka paljon minulla on veressä tuota lääkeainetta vielä aamulla, kun illalla olen ottanut lääkkeeni. Sen tuloksen mukaan lääkäri sitten tarkistaa onko annostus sopiva vai pitääkö sitä laskea tai nostaa.  Siinä vartin istuessani tuli pieni ahdistus, että eihän tästä mitään tule. Vielä olisi toistakymmentä potilasta ennen minua ja aika tulee täyteen. Niinpä rohkenin astua labratilaan ja etsiä vapaan hoitajan, jolle selitin asiani. Hän ohjasi minut vapautuvan hoitajan luokse, joten pääsin heti sisälle. Tuntuu hieman nololta tietenkin ohittaa koko jono, mutta sitten lohduttauduin sillä, että tämähän on hätätilanne, sillä koe pitää ottaa ajallaan, muuten tulos on virheellinen.
Olisin mennyt kahvioon aamupalalle, mutta muutin suunnitelmaa, sillä kahviossa oli valtaisa joukko opiseklijoita odottamassa jonossa vuoroaan. Taisi olla muutama kymmenen ja siksi otin vain lasillisen vettä, jotta sain lääkkeni huuhdottua kurkusta alas.

Junalla palasin kotiin kaupungista. Pois jäädessäni junasta, puhelimeni soitti Ticoticoaan. Siellä olikin gastropolin hoitaja, joka soitteli että antamissani verinäytteissä on tapahtunut virhe. Olivat laboratoriossa laittaneet d-vitamiinikokeen väärään putkeen ja se oli sitä myöten pilalla. Hoitaja kyseli, että koska voisin tulla uusimaan näytteen ennen ensi viikon vastaanottoa. Sanoin meneväni käymään Malmin sairaalan labrassa, kun muutenkin on asiaa sinne päin. Joten pienen jaloittelun jälkeen kävin verikokeessa. Sitten olikin molemmat kyynärtaipeet teipatut näytteiden ottojen jälkeen.
Käytiin lapsen ja lastenlapsien kanssa kauppaostoksilla. Parkkihalliin mennessämme vanhanko mieshenkilö huiskutteli jotain ja päätimme pysäyttä ja kysyä, jos hänellä on joku hätä. Mies kertoi, että hänellä on sydämentahdistaja ja nyt tuli tosi huono olo kauppareissulla, eikä hän jaksa hakea autoaan seuraavaslta tasanteelta. Jouduimme pysäköimään automme ajokaistan laitaan siksi aikaa. Takana tulevassa autossa oli vanhempi pariskunta, jotka näyttivät suunnattoman kärsimättömiltä kun automme pysähtyi siihen. Tilaa olisi ollut kyllä ohittaa, mutta ei. Koputtelin auton  ikkunaan ja nainen ihan säpsähti paikoillaan. Ei meinannut uskaltaa avata ovea tai ikkunaa, mutta aukaisi ikkunan sitten noin sentin verran,  joten sain sanottua heille että ohittavat meidän automme, sillä olemme luvanneet auttaa sairasta miestä. Mietimmekin, että olisikohan ketään pysähtynyt siihen ja mies olisi voinut kuukahtaa parkkihalliin. Olin hieman huolissani miehen autolla ajokyvystä, mutta hän selitti, että kaupassa tuli kuuma eikä siellä ollut mitään paikka, että hän olisi voinut levähtää eli istuutua. Päästyään kyydissä oman autonsa luokse, tilanne helpottui ja hän jaksoi jatkaa kotiinsa, ainakin toivon niin. Itsekin olisi elämäni vaiheessa tarvinnut ulkopuolisien apua, mutta sitten omin avuin päässyt soittamaan itselleen ambulanssin. Tiedän miltä tuntuu, jos voimat tai terveys pettää matkan päällä.
Kaupat tuli koluttua ja päivä oli siten pulkassa ja mies tulossa kotiin töistä. Eilen olikin ongelmia vuodatuksessa, joten päivittelin tätä tarinaani tänään.

PERJANTAIN PAKERRUKSIA

Perjantaina puolen päivän tuntumassa lähdin Kelalle käymään. Varauduin jonottelemaan toimistossa, joten nappasin mukaani mustaa lankaa ja virkkuukoukun. Siinä odotellessani sitten aloin virkkaaman salomonin solmuja. Ei siellä kyllä kovinkaan kauan tarvinnut odotella. Pääsin sisälle noin puolen tunnin sisällä. Kelalla käynnin tarkoitus oli siis hakea Kuulokuntoutuksen aiheuttamia kuluja takaisin. Muistatte ehkä, kun kirjoittelin keskustelustani puhelimitse "Kelan asiantuntijan" kanssa. Nyt sitten jätin matkakuluhakemuset ja kuntoutusrahahakemukset toimistoon. Tosin vieläkin ihmettelin syvästi sitä, että kuinka työkyvyttömyyseläkeläinen voi saada kuntoutusrahaa tuon kurssin ajalta. Toimihenkilö tarkasti sen päätteeltään ja sanoi, että kyllä näin on. Huomautin, että minulle se oli ihan uutta, joten olen kai sitten menettänyt useita euroja, kun en ole aiemmin sitä tiennyt. Katsotaan sitten kuka on asiantuntija, kun päätös tulee ja näen, että kuka sai kuntoutusrahaa ja kuka ei. Lisäksi oman auton käytöstä korvataan kilometritaksan mukaan 20 cnt kilometri ja oman auton käytölle pitää olla pätevä syy ja kaksi henkilöä autossa, niin summa puoliintuu ja molemmilta menee omavastuu. Siksi kannattikin jättää matkahakemukset linja-autokustannusten perusteella, joka on näin kannattavampi kuin oman auton käyttö. Hassua, mutta totta. Nyt vaan odottelemaan rahoja, sillä ensi tilistä mieheltä puuttuu viikon palkka ja sitä palkan korviketta kyllä tarvitaan elämiseen.
Kotimatkalla sitten hain maitotölkin ja kaksi hernekeittopurkkia kaupasta...eiköhän niillä päivän pärjää?

Kotoinen hierontalaite

Kolmisen päivää on pää ollut kovin kipeä. Eilen päivällä taas iski hiipivä särky uudelleen istuessamme lasten sairaalan polilla. Mielelläni en viitsisi ottaa lääkettä päänsärkyyn en yleensäkään särkylääkkeitä syödä tarpeettomasti. Kuitenkin, jos päätä särkee niin, että tuntuu sen kohta repeävän, niin silloin on parasta ottaa pilleri ja levähtää jokunen hetki kunnes se tehoaa. Lauantaina nukuin ennen saunaan menoa pari tuntia peiton alla pimeässä, kunnes päänsärky hellitti hieman. Sunnuntaina se sitten taas alkoi juilimaan. Tosin illalla oli jo parempi olo. Tänään aamuslla taas tuntui ,että ei tule mitään. Tarkoitus oli lähteä kuvataideryhmään, mutta kovalla päänsäryllä ei viitsi mennä. Kaivoin jemmasta muutaman vuoden takaisien joululahjan eli hierontalaitteen. On sekin tyhjää parempi. Pitää vain osata hieroa oikeasta paikasta ja asettaa niskansa ja pääkoppansa siten, että sähköiset nystyrät eivät runno kroppaa. Kymmenisen minuuttia hieroin hartioitani ja niskaani koneella, sitten laitoin hartioihin kylmägeeliä ja yritin jatkaa uniani. Päätä vain juili, joten lopuksi turvauduin Ketoriiniin. Sitten annoin unen tulla. Mitäs siitä, että kello soitti ja olisi pitänyt lähteä sinne taideryhmään. Silloin kun ei ole hyvä olla, niin antaa mennä vaan ja unta nuppiin. Heräsinkin harvinaisen myöhään eli kello yhdentoista maissa. Tosin päänsärky oli helpottanut jonkin verran. Syy todellakin näyttää olevan aivan jumissa olevista niskalihaksista. Täytynee katsastaa miten tämä jatkuu. Terveyskeskuksestakaan ei nykyään saa mitään lähetteitä niskahierontaan, mutta lämpöhoitoa olen joskus saanut sekä uä-hoitoa, joten pitänee ottaa yhteyttä jos ei hellitä. Toki tämä tietokoneharrastus ja käsityötkin rasittavat kovasti jännittynyttä niskaa. Talvella muutenkin saa olla niska jäykkänä kun kävelee ulkosalla ja pelkää liukkaita maanteitä, jännittäen pysyykö pystyssä vai eikö.

Aamusella heräsin harvinaisen aikaisin, sillä herätyskello eli oma kännykkäni (en siis kuule normaalia herätyskelloa) herätti puoli seitsemän aikaan. Minulla oli aika Reumapolin labrakokeisiin. Olin viikolla soittanut Kirran labraan ja tarkistanut minne minun pitikään mennä kokeisiin. Nykyään siis täällä Hus-piirissä on tapana, että potilas (lue asiakas) voi itse päättää minne menee kokeisiin. Kirrallehan ne labrat oli määrätty, mutta ajattelin pääseväni vähemmällä, jos muutan ne Malmin sairaalan labraan. Siis heräsin reippaana ja pissanäyte purkkiin ja matkaan. Olin ensimmäisten joukossa labran vastaanotossa ja heti perääni sisään tungeksi armoton jono. Ehkä joukossa oli ns. ajanvarausasiakkaita, joten en päässyt vastaanotolle siinä järjestyksessä missä sinne olin mennyt. Jännitin kovin, että ehdinkös mennä viereiseeen terveyskeskukseen klo 8:10 sovitusti otattamaan influenssarokotetta, jonka saisin perustautini vuoksi ilmaiseksi. Pääsin verikokeisiin hieman yli kahdeksan. Vastaanottovirkailija ihmetteli tullessani luukulla, että mitenkä täällä voi olla niin mahdottomasti verikokeita ja vielä ensi vuodenkin puolelle. Sanoin, että siellä on monen polin pyynnöt. Siellä siis oli helmikuulle 12 v. maksakontrollinäytteet, jossa on ns. iso maksapaketti. Sitten oli määrätty nämä tämän päivän Reumapolin kokeet. Marraskuussa on vielä gastropolin määräämät kokeet eli onhan niitä. Toivottavasti osasi tulostaa oikeat näytteet, ettei sitten ensikerralla tule ongelmia kun labrassa ei olisikaan pyyntöjä. Näinkin on käynyt.
Juoksin sen minkä pystyn juoksemaan terveysasemalle. Siellä onnekseni oli tuleva asiakas hieman myöhässä, joten ehdin sopivasti piikille. Rokote siis on otettu ja näin ollen voin taas turvallisemmin mielin odotella talven influenssaepidemiaa. Ei sitä kyllä koskaan ole minulle tullut, mitä pikkulikkana oli joku Hongkongilainen. Näiden siirtoleikkauksien jälkeen voi saada pahempia infektioita, kun nämä hyljinnänestoon käytettävät lääkkeet tekevät immuniteettivajausta eli vähän niinkuin syöpäpotilaillakin taudit tarttuvat herkemmin kun vastustuskyky on heikentynyt.
Tytär oli laittanut tekstiviestin, jotta tulisin avuksi optikkokäynnille vauvelia vahtimaan. Sopivasti kun olin kauppakeskuksen lähettyvillä niin mikäpäs siinä. Kiertelimme kaupoissa, hamstrasin lankaa ja kävin vielä kirppiksellä mutta tällä kertaa tulin tyhjin käsin sieltä.


Novitan löytöjä

Kotiin tullessani päätin käydä koneella kommentoimassa, mutta hetken päästä tuli niin syvä väsymys, että päätin hetkeksi mennä sohvalle köllöttämään. Heräsin kahden tunnin päästä ja olin niin puulla päähän lyöty. Minunhan piti lähteä kaupungista hakemaan untuvatakkiani pesulasta, jotta saisin sen Kuhmoisten reissulle mukaan, sillä siellä taitaa olla jo talvi meneillään. Puolitokkurassa ulkovaatteet päälle ja summassa kävelemään linjuripysäkille. Tulihan se bussikin sieltä varsin pian. Kaupungissa käväisin lähettyvillä olevassa halpakaupassa hakemassa pari kerää Jussi-lankaa ja kahdet sukat. Tien toiselle puolelle pesulaan takin hakuun.


Putipuhas untuvatakkini

Nuukana ihmisenä vertailin taas hintoja. Sol tarjosi untuvatakin pesua n. 25 eurolla ja kaupungissa kuntosalin lähellä pieni pesula tarjosi sitä 16 eurolla. Takki kun on rosan värinen Club-A:n takki ja likaantuu perin helposti, niin en viitsisi maksaa noin 50 euroa talvessa pesuista, kun sen joutuu melkein kahdesti pesettämään. Itse tuota on kai hankala pestä, sillä sen kuivaus vaatisi noin nelisen tuntia ja mitenkä sen kuivaisi kun talopesulassa voi vain varata pesuineen ja kuivauksineen yhteensä kaksi tuntia aikaa. Toinen asia missä tänään säästin oli kuulolaitteen patterit. Aiemmin ostin niitä Korvaklinikalta ja siellä kuusi paristoa maksaa 10 euroa. Instrulla veloittavat 13 euroa. Prisman hyllystä katselin varmuudeksi, jospa sieltä löytyisi ja niinhän löysin kuusi paristoa hieman yli 8 eurolla. Joten vertailu kannattaa. Pitänee vielä verrata mitkä paristot kestävät kauemmin. Korvaklinikan patterit kestävät n. 2 vkoa. ja Instrun 2 vko+2pvää. Nämä Prisman pitää vielä testata.
Kaupungista palasin niin pian kuin pääsin. Harmistuin kun oli kiire kauppaan ja bussi matasi normaalisti tulevaa matkaa tunnin. Ehdin onneksi kauppaan, jossa mies olikin jo valmiina odottamassa. Päätettiin ostaa miehelle lenkkarit ja verkkarit kuntoutusta varten, sillä ne olivat jääneet mökille, kun pakattiin tavaramme viime viikolla mökkiä laitettaessa talviteloille.
Siis taas jäi siivoamiset siivoamatta. Konnellakin menee iltaisin oma aikansa. Eihän niitä kommentteja malta olla laittamatta blogiystäville. Tämä postauskin jäi yömyöhään ja aamusella ajateltiin mennä Prisman parkkiksen kirpparille käymään.
Nyt taitaa olla lähtö untenmaille.

Tänään slunssahöyryssä lähdin körröttelemään kotikampaajalleni. Hän oli muuttanut toiseen kaupungin osaan, joten oli hieman outo lenkki, mutta onnellisesti perille pääsin. Kamppajalla käynnistäni oli kulunut jokseenkin neljä kuukautta. Ihmettelen usein, että toisilla on varaa käydä viikottain kaunistumassa. Itse olen siirtänyt ja siirtänyt käyntiäni eteenpäin, kunnes sitten ei enää kehtaa kulkea ihmisten ilmoilla, menemättä ensin leikkauttamaan hiuksensa. Tosin piti myös ottaa väriä päähän, kun sitä jo ennestäänkin oli ollut. Muuten hiukset olisivat näyttäneet jotenkin hassuilta. Kampaajani ehdotti hieman erilaista ilmettä. Nyt ei laitettukaan aurinkoraitoja, vaan päällimmäisetkin hiukset värjättiin vaaleammiksi. Latvaosat ovat edelleen tummat, kuten aiemminkin. Tosin hiusten malli tuli hieman lyhyemmäksi. Täytyy taas totutella tähän lookiin.





Mies tosin arvosteli, että ihan kuin minulla olisi peruukki tuossa pään päällä eli vaaleat hiukset. Eihän ne mitään muodista ymmärrä....

Yöllä taas alkoi kurkussa tuntua syysflunssan ensioireita. Tosin jo edellisenä aamuna heräsin kurkkukipuun. Nyt on taasen syysflunssien ja mahatautien pelätyintä aikaa. Minulla on immuniteettia heikentävä hyljinnänestolääkitys. Itse asiassa en kuitenkaan ole sairastellut niitä ns. kulkutauteja niinkään paljon. Pari kertaa vuodessa sitten sattuu flunssan poikasen jostain nappaamaan. Tosin meidän siirronsaaneiden pitäisi pitää hyvää huolta yleiskunnostamme ja välttää noita epidemioita. Vastustuskyvyn heikentyessä pöpöt hyökkäävät paremmin elimistöön ja pitää olla varuillaan ettei elimistö hyökkää samalla vierasta elintä vastaan taistelemaan.
Tänään päätinkin sitten varmuuden vuoksi jäädä kotosalle potemaan tätä alkuflunssaa. Soitin terveyskeskukseenkin ja kyselin flunssapiikin ottamista. Meidän alueella mahdollisesti alkavat ensi viikolla, mutta siitä ei ole täyttä varmuutta. Viimeistään 6.11 alkavalla viikolla rokoituskamppanja alkaa. Lupasin soittaa ensi viikon alussa, kunhan nään miten itse jakselen. Muussa tapauksessa jätän rokotteen Kuhmoisten reissun jälkeen. Monena vuotena olen ottanut tuon influenssarokotteen ja en kyllä ole tautia saanut. Välillä tuntuu, että olen terveempi kuin ns. perusterveet ihmiset. Saan ehkä kuitenkin harvemmin näitä ilmassa olevia pöpöjä. Pidin myös parhaaksi jäädä kotiin huuliolukukurssilta. Ehkä siinä ei paljoa jää jälkeen...ensi viikolla sitten kurssille todennäköisesti.

En ole istut tänään kuitenkaan suinkaan kädet ristissä tai levännyt laakereilla. Tuli viimehetken kiire, kun lupasin kirjoittaa Liiton lehteen jutun vertaistukikoulutuksesta. Artikkeli olisi pitänytkin olla jo perillä maanantaina, mutta onneksi sain jatkoaikaa tämän viikon. Tänään sitten päätin saada jutun päätökseen ja postittaa sen sähköpostise oikeaan osoitteeseen. Lisäksi työstin vielä erään maksaprojektin kyselyn, jotta kaikki lupaamani kirjalliset työt ovat toimitettuina eikä sen vuoksi tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa.

Eilen sitten olin veljenpojan synttäreillä. Kylläpä Jere-poika oli iloinen pääkalloaiheisista käsitöistä. Sanoi, että tuli hieman talvinen olo...no, pikkuhiljaa se tulee kyllä tännekin etelään.
Nyt on varmaan syytä lämmiteltyä mustaherukkamehua, jota tulikin keitettyä syksyllä runsain mitoin. Köh-köh...eiköhän tämä olotila tästä tokene.


Onnellinen päivänsankari

Perjantaina suuntasin sitten matkani aamupäivällä juna-asemalle, josta matka Järvenpäähän alkoi. Ensinnäkin taivaalta tuiskutteli räntäistä pyryä ja tuuli tuntui syksyisen kylmältä. Olin asemalla runsaasti etuajassa ja olisin ehtinyt aikaisempaan paikallisjunaan, mutta olin sopinut ystävättäreni kanssa aiemmin millä junalla menemme. Hakeuduinkin istumaan laiturilla olevalle penkille, joka oli siinä kohdassa missä paikallisjunan lipunmyynti ilmoitetaan olevan. Hetken siinä istuttuani viereeni on ilmaantunut joku laitapuolen kulkija. Siinä hän istui ja yritin katsella muualle, kunnes sieraimiini tuli kammottava piipun haju. Mies lutkutti piippuaan intohimoisesti ja niinpä minun oli poistuttava takavasemmalle. Arghh..vähän nyppi. Minähän istuin siinä ensin ja sitä paitsi ei nuo katokset ole kyllä tarkoitettu tupakoivien suojaksi. Eräs naishenkikö näki tilanteen ja tuli sanomaan miehelle, että on törkeää käytöstä tuollainen ja matkustajat joutuvat siirtymään tavaroineen muualle Mies istui kylmän rauhallisesti poltellen piippuaan, eikä ilmekään värhtänyt ja saati sitten olisi edes puolustautunut tai sanonut muutakaan. Siinä aikansa istuttuaan hän lähti kävelemään. Ei aikomustakaan mennä junalla minnekään...oli vain ohikulkumatkalla. Kyllä hieman sieppasi. Onneksi juna tuli pien, sillä olin jo aika kylmissäni.


Tuusulan Onnela...Toukolan rakennus


Vanhan rantatien varrela on paljon kulttuuri nähtävyyksiä

Järvenpään asemalta matkasimme "noutajan" matkassa Onnelaan. Paikka on siis Näkövammaliiton omistama. Huoneet olivat tilavia ja paikkana se oli mukavan rauhallinen ja suhteellisen pieni. Päivän aloitimme lounaalla ja sitten oli koulutusta aiheesta eli lisätietoa jo toimineille kokemuskouluttajille ja myös toiminnan aloittaneille. Päivä oli antoisa.


Halosenniemen  museon  päärakennus, taiteilija Pekka Halosen ateljee


Iltapäivällä lähdimme autokyydeillä Halosenniemeen, sillä suunniteltu Ainolan reissu jäi tekemättä, sillä Ainola olikin jo tähän vuodenaikaan suljettu. Halosenniemi oli oikein hieno retkikohde. Opas kertoi paikasta ja sen historiasta. Kiertelimme vielä lopuksi Halosenniemen puutarhassa. Palattiin päivälliselle ja muutaman tunnin päästä olikin meille varattu rantasauna iltapaloineen. Meillä oli oikein hauskaa saunalla ja hauskuttelimme toisiamme mieleen painuneilla leikeillä ja vitseillä. Kello oli kyllä aika paljon kun vihoin ja viimein kävimme yöpuulle.
Aamusella olisi kyllä väsyttänyt, mutta täytyi rientää aamupalalle. Tarkoitushan oli mennä Polkurastille eli kävellä Aleksis Kivan kuolinmökille, mutta sovinnolla päätimme jättää reissun, sillä huomasimme aikataulun olevan sen verran tiivis, jottä päätimme kuitenkin jatkaa uurastusta ja jättää sen kävelyretken suosiolla väliin. Tosin se olisi ollut suljettuna ja olisimme päässeet vain kuikuilemaan ikkunoista eli vähän tyhjän päiväistä.
Kahden maissa matka suuntautui kotia kohti päiväkahvin jälkeen. Mies tuli hakemaan autolla ja käväistiin sikäläisen kirppiksen kautta. Tosin aikaa oli alle puoli tuntia, kunnes se suljettiin. Pikaisesti käveltiin käytävät pitkin ja poikin. Jotainhan sieltä kuitenkin matkaan tarttui. Puolessa välissä matkaa auton jarrut sanoivat sopimuksensa poikki eli jarrutanko petti. Onneksi käsijarrujen turvin saatiin auto miehen työpaikalle, josta päästiin jatkamaan matkaa muulla kyydillä. Harmillista, sillä taas tulee ylimääräisiä kuluja ja parin viikon päästä pitäisi lähteä Kuhmoisiin kuulokuntoutukseen. Toivottavasti auto saadaan kuntoon siihen mennessä.

Pariin päivään en ole jaksanut ihmeemmin päivitellä. Eilen simahdin kuntosalilta tullessani telkkarin ääreen ennen Salkkareita ja tänään kävi samalla lailla. Aamusella olin äiteen kanssa pyykkituvalla ja sitten menin tyttären ja prinsessojen kanssa shoppailemaan, sekä jatkoksi visiteeraamaan.
Huomenissa lähden Onnelaan kokemuskouluttajien Polkupäiville. Taannoin, jokunen vuosi sitten, hakivat muutamat kansanterveysjärjestöt yhdessä Polku-projektiavustusta. Tämä projetki toteutui. Sinä aikana useamman potilasjärjestön vapaaehtoisia koulutettiin kokemuskouluttajiksi eli kertomaan terveydenhoitoalan oppilaitoksiin omaa tarinaansa potilaana ja selviytymistään vakavasta sairaudesta. Niin minäkin lähdin tuohon porukkaan mukaan projektin jossain vaiheessa. Ehdin käydä joitain kertoja Stadiassa kertomassa nuorille hoitoalan opiskelijoille tarinaani sekä myös jo sairaanhoitajiksi valmistuneille jatko-opintoviikoilla oleville. Tämäkin projekti loppui aikanaan, kuten projekteilla on tapana loppua. Sitten myös toiminta täällä pääkaupunkiseudulla lopahti kuin kanan lento. Monella paikkakunnalla on vilkasta toimintaa ja opiskelijat järjestävät niissä omia tempauksiaan, joissa on tutoreita eli näitä kokemuskouluttajia mukana.
Mielestäni tuo kokemuskoulutusosuus pitäisi kuulua näiden oppilaitosten oppisuunnitelmaan, jotta valmistuvat opisekelijat saisivat ensikosketusta oikeasti moniin eri sairauksiin. Siten voisimme myös monien sairauksien kohdalla poistaa niitä vääriä ennakkoluuloja, joita ihmisillä on. Maksasairauksiinhan varmaan vieläkin liitetään monesti vain alkoholi, mutta tämä on vain murto-osalla syy ainakaan maksansiirtoihin. Suurin sairausryhmä on todellisuudessa noin keski-ikäiset naiset, jotka sairastavat kroonista maksasairautta, joka johtaa jossain vaiheessa maksakirroosiin. Lisäksi on äkillisiä maksasairauksia, jotka tuhoavat maksan muutamassa päivässä tai viikossa. Oma ryhmänsä on vielä pienet lapset, joilla on synnynnäinen maksasairaus joka ei johdu vanhempien alkoholin käytöstä vaan synnynnäisestä sappitiesairaudesta tai aineenvaihduntasairaudesta. Omalla kertomuksellani voin vaikuttaa siihen, miten muita samaa sairautta sairastaneita kohdellaan ja heidän sairautensa tunnistetaan. Voin  myös olla esimerkkinä siinä mielessä, että vaikeista sairauksista huolimatta elämässä selviää eteenpäin hengissä ja sen, että elinsiirto kannattaa.

Huomenissa siis Onnelaan Tuusulaan. Siellä tuon virallisen koulutusohjelman lisäksi on käynti Ainolassa sekä lauantaina polkurastit Aleksis Kiven mökillä...mitä se sitten sisällään pitääkään. Kiva on lähteä taas reissuun ja tavata tuttuja. Munuais- ja maksaliitto järjestää vuosittain meille vapaaehtoisille kokemuskouluttajille (ent. tutoreille) koulutuspäivät. Lauantaina päivät päättyvät ja sitten taas suunta kotia  kohti.

Sunnuntaina sitten iloisella mielellä blogituttuja tapaamaan kässäkerhoon, jossa valmistamme lasihelmistä koruja....onpas jännittävää.

Tänään on siis 13. päivä lokakuuta ja vielä sattumoisin perjantai. Aamu alkoi siinä mielessä kenkusti, että tuli nukuttua pari tuntia yli kellon soiton. Tosin, eihän mulla minnekään kiire ollut, vaikka olenkin eläkeläinen....hih. Ajattelinpa heti aamutuimaan mennä koneelle katsomaan blogikommenttejani sekä etsimään netistä pääkallolapasten ohjeen. Voihan....eipäs se Sonera halunnutkaan yhdistää mua minnekään. Yritin konetta päälle ja sammutta, jälleen kerran uudelleen ja uudelleen. Oli vaan tuumattava, ettei se nyt sitten taas toimi. Varmistaakseni, että onkos vika omassa koneessa vai modeemiyhteyksissä, soittelemaan siitä sitten Soneralle. Tuut, tuut, tuut...vielä hetki, vielä hetki jne. Hetkeen meni lähes tunti ja nuorekas miehen ääni toisessa päässä varmisti, että Uudellamaalla on ollut ongelmia kaapeleissa. Saman puhelun aikaan sitten nettiyhteys toimi moitteettomasti. Eihän sitä kuitenkaan tiedä, että koska tökkii uudelleen.

Mökille lähtö odottaa jälleen. Perjantain vakio-ohjelma eli pakkaaminen odottaa jälleen. Lankaa pitää ottaa myös mukaan, jotta saisi neulottua niitä pääkalloaiheisia käsitöitä lisää.
Mökillä on paljon syksyistä puuhaa. Haravointikin on kokonaan suorittamatta. Toki sen voi jättää keväällekin, mutta kaikesta huolimatta keväälle aina jää lehtiroskia ja sitten niitä on ikävämpi haravoida kun ne liisteröityvät maahan ikävästi. Olisi saatava pikkuhiljaa runko- ja oksasuojat omenapuihin sekä muihin koristepuiden alkuihin. Viime talvenahan kärsi kultasadepensas ikävän kohtalon, kun jyrsijät olivat jyrsineet koko rungon. Tosin siitä maanpinnasta lähti uutta versoa, mutta odotapa taas toinen kymmenisen vuotta, ennen kuin ollaan samassa mitassa. Talvea odotellessa pitää tehdä niin paljon mökillä sellaista, että voi jättää osan tavaroista mökille ja kaikki pihatontut pistää pois pakkasesta rikkoutumasta. Vähiin jää muutenkin kohta tuo mökkeily, kun on muita menoja ja marraskuu tulee pikapikaa eteen. Sitten ei juurikaan viitsi mökkeillä pakkasella. Joskus saatamme joulukuussakin käydä kuusen haku matkalla, mutta mulla on nykyään valokuitukuusi, joten ei viitsi kai kuusta lähteä hakemaan tällä kertaa enää.

Ettehän sitten unohda, että Euroopan Elinsiirtopäivää vietetään lauantaina 14.10 ja monissa paikoin jaetaan elinluovutuskortteja. Te, jotka ette ole vielä sellaista täyttäneet, niin ajatelkaapa asiaa. Kuolemanne jälkeen voitte suoda jollekin toiselle mahdollisuuden jatkaa elämää antaen uuden mahdollisuuden. Tosin vain aivokuolleilta voidaan elimiä käyttää...eihän sitä ikinä tiedä mitä elämässä tapahtuu. Pienet vauvatkin voivat sairastua synnynnäiseen maksasairauteen ja heidät voi pelastaa elämään vain tuo Lahja Elämälle, joka on saatu elinsiirron kautta. Jos paikkakunnallanne ei ole tuona päivänä korttijakoa, niin kortteja löytyy lokakuun alusta alkaen  myös baareista ja ravintoloistakin, lisäksi huoltoasemilta sekä terveyskeskuksista ja apteekeista.


elinluovutuskortteja kahviloista ja ravintoloista...nämä kortit löytyy Cafe Tin Tin Tangosta Töölöstä


Tämän kaltaisista paikoista kannattaa ravintoloista ja kahviloista katsoa kortteja. Kuvassa ne ovat vasemmalla yläkulmassa. Lisäksi niitä voi postittaa myös ystävillekin...postimerkki vain korttiin ja osoite ja sitten kortti vaan postiin. Helsingissä tapaatte kortinjakajia lauantaina Kolmen Sepän patsaan aukiolla sekä Kampin kauppakeskuksen edustalla. Kortteja saa tilaamallakin Munuais- ja maksaliitosta.

Tänään ei sitten Posti-Pate tuonnutkaan tapansa mukaan laskuja, vaan iloisempaa postia. Ajanvietteeksi tuli Kodin Kuvalehti, jossa on 30 sivun ruokaextra kauden herkuista.
Odotetuin lehti kyllä on Novitan talvinumero 2006. Verkkoponchoja on tullut tehtyä jo useampiakin, mutta miltäköhän näyttäisi helpoksi malliksi, nimetty samankaltainen huivi. Tarjolla on myös ohje kukkakuviohuiviin...vähän samaa tyyliä kuin kukkakuvioponchokin, jonka olen tehnyt. Joku jo jossain vaiheessa kyseli v-aukkoisen verkkoponchon tekoa ja täällä näyttää olevan ohjeet sellaiseenkin. Ylläksen reisulla ihasteli Lappiaiheisia villatakkeja ja -puseroita, vaan en raaskinut ostaa. Nyt olisi ainakin puseroiden ohjeita tarjolla. Kerrassaan paljon mielekästä...haarukkapitsihuivia ym. Olen ihastellut Catarinan myssyjä ja nyt olisi iiiihaaniiia kukkamyssyjä lehdessä ja vielä pinkistä kuvattuna. En kyllä ole todellisuudessa mikään pipo-immeinen, mutta tuollainen tyylikkäämpi pipo somistettuna kukkasella voisi antaa ilmettä. Kerrassaan mahtavasti hienoja ohjeita....oooooooh.


Posti-Pate muisti...iloa arkeen

Vielä tuli iloinen yllätys monen vuoden takaa tapaamaltani ystävältä...ei ole unohtanut. Kortti tuli lomamatkalta Madeiralta. Posti toi päivään iloa. Siivouksen lomassa (sain vihdoin ja viimein aikaiseksi aloittaa)...voi hengähtää ja tutkailla silmänruokana näitä posteja. Vielä on kyllä pääkallot (ja luurangot) kaapissa...jatketaan kun ehditään.

Tänään aamusella matkani johti ensimmäiseen ohjausryhmän kokoukseen, jossa koolla oli maksasairaudesta eri alojen asiantuntemusta. Itse olen seurannut lähes 15 vuotta järjestömaailmassa maksansiirron saaneiden elämää ja arjessa selviytymistä potilasjärjestön työryhmässä ja muutenkin. Aikoinaan itse sairastuttuani vaikeaan maksasairauteen oli itse hankittava kaikki tieto ja taisteltava ihmisten ennakkoluuloja vastaan. Tänä päivänä on olemassa potilasjärjestö, joka ottaa vastaan ns. vaikeaa maksasairautta sairastavat jäsenet. Munuais- ja maksaliitto on saanut projektiavustusta työlle ja palkattua projektityöntekijän kolmivuotiskaudeksi hankkeelle. Tänään sitten kokoonnuimme ensimmäistä kertaa ns. ohjausryhmän puitteissa. Ohjausryhmästä saamme tietoa johtoryhmään työn eteenpäin viemiseksi. Tarkoitus on löytää mm. ne maksasairaat, jotka eivät ole löytäneet olemassa olevaa potilasjärjestöä ja tukea  heidän arjessa selviytymistään. Vaihdoimme ajatuksia muutaman tunnin verran. Kokouksen päätyttyä kiirehdin toiselle puolen Helsinkiä kuntosalille. Toki julkisten kulkuvälineiden aikataulutusta oli harvennettu ja jouduin odottamaan lähes 20 minuuttia raitiovaunua...tuntuu pääkaupunkiseutulaisesta pitkältä ajalta, hmmm. Raitiovaunu tuli sitten kun kuntosali oli jo aluillaan. Enpä siitä säikähtänyt, vaan päätin kuitenkin mennä mukaan joukkoon. Alkuverryttelyt jäi vähäiseksi, joten polkaisin viitisen minuuttia kuntopyörällä ja sitten laitteisiin. Tosin vajaa tunti hupeni äkkiä. Onneksi ei sentään tänään ollut sitä huuliolukukurssia, joten pääsin päivän päätteeksi suuntaamaan kotia kohti. Kävin Pelastusarmeijan kirppiksellä ja käteeni sattui yksi kerä vaalean rusehtavaa Seiskaveikkaa sekä yhteensä viitisen kerää Novitan siniharmaata ja harmaata Prinssilankaa. Yhdet 40cm:n mittaiset kierrepuikotkin löytyi eurolla. Kaikki nuo ostokseni maksoivat yhteensä 5 euroa 50 cnt.
Poika oli tullut käymään ja asensi koneelleni Mozilla Firefoxin, kun Explorer jotenkin tökkii ja hidastelee. Katsotaan, osaanko tätä käyttää. Suhteellisen samankaltaiselta näin äkkiseltään vaikuttaa.  Viikonloppuna puoliso noukki henkensä uhalla karpaloita suolta. Litran verran laitoin itse pakkaseen...ei mahdu enempää. Loput annoin äiteelle sekä iäkkäälle tuttava pariskunnalle. Puolukkahillotkin tuli eilen keitettyä. Enää on edelleen omenasoseet tekemättä...kumpa tietäis minne ne mahduttais. Pääkallopipokin valmistuu pikkuhiljaa...telkkaria katsoessa. Tässä koneella vain menee oma aikansa.

Elokuussa kontrollikäynnillä keskussairaalassa määrättiin verenpaineläkitykseen lisälääkkeenä Lisipriliä. Nyt olen popsinut noita pillereitä toista kuukautta. Toissa viikolla kävin verikokeissa, jossa ilmeni että kaaliumarvot ovat nousseet. Tänään minulla oli määrä jättää uusi laboratorionäyte oman terveyskeskuksen labraan. Samalla tilasin lähetteen pissanäytettä varten. Nuo ongelmat ovat olleet jatkuvana riesana ja nyt on meneillään puolen vuoden estolääkitys. Haluasin kontrolloida tuota vaivaa ja pyysin lähetteen, kun aina ei ole mitään selviä oireita. Perjantaina gastrolääkärin on määrä soitella verikokeista.

Onhan mulla kotona verenpainemittari. Tosin se mittaaminen tuppaa jäämään monesti, kun sitä on niin tottunut omiin paineisiinsa ettei aina huomaa kontrolloida niitä. Alkuviikosta sitten aloitin nuo mittaukset. Ensin näytti siltä, ettei lääkkeellä ole tuon taivaallista merkitystä. Paineet olivat korkeat kolmesta verenpainelääkkeestä huolimatta ja kaaliumin nousu vetää olon aika vetämättömäksi. Tuntuu koko ajan kuin olisi maratonin loppumetreillä menossa ja kurkkua kuristaa ja voimat ovat vähissä. Henkeä ahdistaa ja pitää vetää happea keuhkoihin ja puhaltaa ulos. Käsi menee väkisinkin kaulalle, kun kuristaa jotenkin oudosti. Ehkä tuohon saa jonkun selityksen perjantaina. Jos kaaliumarvot ovat vielä kovin korkeat, niin todennäköisesti joudun sitten sen uuden lääkkeen lopettamaan. Tämä verenpaineen hoito on sellaista hienosäätöä. Pieni määrä uutta lääkettä voi jopa laskea paineita niin alas, että ei sekään ole hyvä. Tänään on minulla paineet olleet taas kovin matalat. Yläpaine on ollut jopa alle sadan ja alapaine 60:n luokkaa. Ei sekään tunnu hyvältä.

Terveyskeskuslabrasta tullessani poikkesin kirpputorilla etsimässä yhtä tiettyä neulelehteä, mutta eihän sieltä silloin sellaista löydy, kun kaipaisi. Sitten menin kirjastoon, jossa en ole naismuistiin käynyt. Siellä lehti oli lainassa ja oma kirjastokorttinikin oli vanhentunut, mutta onneksi sain uuden. Lehti tilattiin toisesta kirjastosta ja ehkä jo perjantaina pääsen neulonnan saloihin kiinni. Tarkoitus olisi löytää ymmärrettävä pääkallopipon ohje.Kirjastosta löysin kuitenkin Maaria Leinosen runokirjoja. Mä olen tykästynyt niihin. Niissä on paljon omaa kokemaa ja toivoa mukana.Tykkään lukea niitä.

Kotiin ehdin kahville ja sitten vikkelään kuntosalille kaupunkiin. Vähän raihnaiselta tuntuu kuntoileminen kun olo on kuin osuuskaupan hevosella. Kuitenkin päätimme ystäväni kanssa lähteä Osteo-infoon lääkeluentoa kuuntelemaan. Eihän se oikeasti ollut mikään luento, vaan farmaseutti kertoi ja vastaili kaikkea maan ja taivaan väliltä osteoporoosilääkityksestä ja lääkkeiden korvattavuudesta. Pari tuntia vilahti siellä ja hyvää, asiallista tietoa tuli mukaan. Sitten kaupan kautta kotiin. Ostin Valovilleä pari kerää ja mustaa Pirkkalankaa, jospa niistä saisi niitä pääkallojustkuja tehtyä. Kohta pitää kai mennä nukkumaan, että herää aamusella pyykkitupaan ja sitten jalkahoitoon ja sieltä maksakerhoon. Tällaista se eläkeläisen elämä on.

Tänään alkoi joulukuuhun kestävä huuliolukukurssi Korvaklinikan kuulonhuoltokeskuksessa Meilahdessa. Ilmoittauduin kurssille kutsun mukaan, jonne kutsuttiin uusia kuulokojeen käyttäjiä. Lapsena aina painotettiin, että täytyy katsoa ihmisiä silmiin kun puhuu heille. Yht'äkkiä täytyykin opetella katsomaan ihmisiä huuliin puhuessaan heille. Se tuntuu kovin vaikealta kun pitäisi keskittyä lukemaan sanoja huulilta ja yhtä aikaa katse lipuu puhujan silmiin. Keskittäytyminen tuntuu vaikealta. Suomen kielessä on onneksi paljon vokaaleja jotka helpottavat kuullun ymmärtämistä. Monet konsonantit taas sekottuvat huonokuuloiselle kuullun ymmärtämisessä.

Odotellessani kuulonhuoltokeskuksen odotustilassa kurssin alkua, niin huomioin erään huonokuuloisen henkilön. Kurssilla sitten paljastui, että hän tarvitsi kirjoitustulkkia. Odotustilassa henkilö rummutteli penkin reunaa ja kröhi äänekkäästi. Ajattelinkin asiaa myöhemmin, että hyvin huonokuuloinen ei edes kuule itse omia ääniään ja siten äänekäs käyttäytyminen ja nauru sekä puhe kuulostaa muista ilkeän äänekkäältä. Näinköhän sitä itsekin käyttäytyy?

Itseäni kiusaa huonokuuloisuus varsinkin paikoissa joissa on paljon hälyääniä tai monia puhujia yhtä aikaa. Lisäksi monilla ihmisillä on tapana puhua hiljaa, mutustella purukumia puhuessaan, pitää kynää suussaan, pureskella silmälasien sankoja, pitää sormea suussaan, puhua "partaansa" tai pitää kättään suunsa edessä ja suputtaa. Valollakin on merkitystä huulioluvussa, sillä valon tulisi suuntautua puhujan kasvoihin.

Äidilläni on tapana pyykkituvassa kertoa kaiken maailman asioita pesukoneen, lingon ja kuivausrummun pauhatessa ja yleensä vielä niin, että hän mättää linkoon vaatteita ja on minuun selin. On aivan mahdotonta ymmärtää mistä on puhe. Monesti tuosta sitten huomauttelen, mutta tilanne uusii jatkuvasti. Sitten vain en yleensäkään kuule mistä oikein hän puhuu...jää vallan yksin puheluksi. Huulioluvussa kuuntelijan huomio voi keskittyä johonkin taustalla liikkuvaan esineeseen tai muuhun sellaiseen, joten hän ei pysty seuraamaan puhetta keskittäytyneesti.

Etäisyys puhujasta olisi oltava mahdollisimman lähellä eli puolestatoista metristä kolmeen metriin. Tosin kolme metriä tuntuu kyllä aika etäiseltä. Huonokuuloiselle ei pitäisi puhua liian nopeasti, mutta ei myöskään liian hitaasti. Tuttujen henkilöiden kasvoilta on helpompi saada selvää kuin vieraiden henkilöiden kasvoilta. Aiheen tuttuus auttaa saamaan selvää puheesta ja näin ollen aiheen tunteminen auttaa täydentämään aukot. Äkillinen aiheen muutos taas pudottaa kuuntelijan helposti kärryiltä. Väsyneenä ja huonokuntoisena on taas keskittäytymisvaikeuksia. Mitä vähemmän hälyä on ympärillä, niin sitä helpompi on puhetta ymmärtää. Itseäni kiusaa välillä ihmisten ja myös lasten supattaminen. Sanonkin yleensä, että minulle on turha kuiskata, sillä en kuitenkaan kuule.

Onneksi kuitenkin kuuloni ei ole vielä niin pahasti alentunut, että minulla olisi äärimmäisen vaikeata selvitä kuulovian aiheuttamista haitoista. Pahimmat ongelmat tulevat herätyskellon soiton kuulemisessa ja siksi herätyskellon sijasta käytänkin kännykän tärinävärinä-ääniherätystä. Ovikellon äänikin tuntuu välillä jäävän kuuloni ulkopuolelle ja kotosalla meillä on "plim-plom-ovikello", jota naapurin tenavien on mukava käydä välillä pimputtelemassa ja juosta vikkelään karkuun. Puhelimessa sitten olen äärimmäisen kyllästynyt lehtikaupustelijoihin ja callupin tekijöihin. Heillä kun on tietty litania jota paukuttavat hyvin motorisella Kimi Räikkösmäisellä äänellään, josta ei sitten parinkaan kyselyn jälkeen ota mitään selvää. Siinä tilanteessa sitten onkin parempi sanoa, että meillä ei taida olla mitään keskusteltavaa keskenämme kun minulla on kommunikointivaikeuksia, joten kehoitan lopettamaan puhelun siihen.

Tosiaankin huonokuuloiselle ei tarvitse huutaa, mutta puhua selvästi ja katsoa kuuntelijaa päin. Muistaisi vielä välttää noita kuulemiseen vaikuttavia eleitä ja näpräysiä, jotta tullaan puolin ja toisin oikein ymmärretyiksi. Saahan nähdä miten sitten joulukuulle olen oppinut kuuntelemaan oikein. Välillä suku saa nauraa, kun satun kuulemaan jotain niin hassusti. Joskus on taas hyvä, kun ei ihan kaikkea satu kuulemaankaan.

Tänään sitten muistui mieleeni, että pitää selvittää Kelalta, että saakohan mies kuntoutusrahaa huonokuuloisten eläkeläisten sopekurssin ajalta? Lähdemme siis marraskuun 6 pvä Kopolan kurssikeskukseen Kuhmoisiin kuulokuntoutukseen. Kurssi on tarkoitettu myös puolisoille, sillä täytyyhän heidänkin sopeutua elämään yhdessä huonokuuloisen kanssa ja ottamaan huomioon tuo rajoittava tekijä eli huono kuulo.

Soittaminen ei ollutkaan niin helppoa, kuten kuvittelin. Ensin soitin kalenterissa olevaan numeroon, jolloin ääni nauhalta vastasi: "Numeromme ovat muuttuneet. Olkaa hyvä ja tarkistakaa uusi numero Eniron puhelinluettelosta tai internetistä osoitteesta www.kela.fi" Tietokone oli kiinni ja kun se muutenkin on välillä selllainen junttura, niin sen aukaisemiseen olisi mennyt enemmän aikaa kuin manuaaliseen numeron hakemiseen. Missä sitten on Eniron luettelo...ei löydy. Katsoin Fonectan luettelosta...soitto Kelaan ja nauhalta samainen viesti, että numerot ovat vaihtuneet jne. Pahus. Sitten muistui  mieleen, että mies oli antanut sen ainokaisen Eniron luettelon veljensä pojalle, jotta löytää Helsingissä kartan mukaan paikasta a, paikkaan b. No, se kataloogi meni sen siliän tiän. Ei siis ollut Eniron katalogia. Soitin ukolle töihin...löytyi vain vanha kyseinen luettelo, ei siitä apua ollut, vanhaa tietoa sielläkin. Piti sitten soittaa numerotiedusteluun (118) ja sieltä sanotiin ettei Malmilla ole Kelan suoraa numeroa. Mitäs siellä sitten on? On vain palvelunumeroita eri asiaa koskeville. Kyselin, että onkos kuntoutukseen liittyvää numeroa? Sellaisen sitten sain ja ei kun soittelemaan.

Ensin puhelimessa oli ääniviesti: Asiakaspalvelijamme ovat kaikki varattuja. Jonotus linjalla maksaa 3 snt/minuutti. Vastaamme puheluunne mahdollisimman pian..." Tuut-tuut-tuut-jne. Aikansa päästä sitten asiakaspalvelija nainen vastasi. Kysyessäni, että voiko Ray:n kurssille hakeva puolisoni saada Kelalta kuntoutusrahaa sope-kurssin ajalta, hän vastasi ettei tiedä. Lupasi kysellä asiaa kuntoutusneuvojalta ja soittaa pian takaisin. Kysyin samalla, että eikö heillä ole mitään numeroa josta voisi kysyä yleensä tietoa vai onko kaikki numerot luokiteltu asian mukaan. Siis ovat. Jos asiasi koskee asumistukea, niin soitat tiettyyn numeroon. Kysyessäsi kuntoutuspalveluja soitat taas eri numeroon ja jokaiselle asialle on oma numeronsa. Tämä on varmaan sitä asiakaspalvelua parhaimmillaan. Fonectan luettelossa ei ole Kelan oikeaa numeroa, vain Eniron luettelossa. Nettikin tilttasi sitä etsiessä, joten hankalaa oli löytää kyseinen oikea numero.

Kelalta soitettiin kyllä hetken päästä. Asiakaspalvelija sanoi, että voimme hakea kuntoutusrahaa. Minä sitä ihmettelemään, että en kai minä joka olen eläkkeellä. Sanoi, että kannattaa kyllä hakea...varmuudeksi. Lupasi lähettää kuntoutusrahahakemuskaavakkeet. Kyselin matkakustannuksista ja hän sanoi, että Kuulonhuoltoliitto maksaa kulut. Näinhän ei toki ole ja mainitsin, että päätöksessäni luki, ettei meille synny matkasta kuluja, sillä osallistumistodistusta vastaan Kela maksaa matkakulut halvinta kulkuneuvoa käyttäen, vähennettynä omavastuuosuus. Tähän virkailija sitten totesi, että jos sellainen päätös on tullut niin hae sitten niitä matkakuluja ja hän laittaa kaavakkeet postissa kotiin. Huh-huijakkaa...asiakaspalvelija, joka ei tiedä mitään kuntoutusasioista vaan täytyy tarksitaa asia kuntoutusasiantuntijalta, joka itsekin antaa väärää tietoa.

Elämässä onnistaa....Kunhan jaksaa ponnistaa! Näin kai se sitten on, että aina pitää puoliaan pitää itse ja olla asiantuntija omissa asioissaan.

Viikonloppuna suunnistimme taas mökille. Kaivo oli edelleen tyhjä perjantai-illalla. Onneksi olimme laittaneet ison puhtaan vesisaavin, johon rännistä valui suoraan puhdasta sadevettä. Niinpä pääsimme heti saunanlämmityspuuhiin.

Lauantaina satoi sitten taas taivaan täydeltä (ei valiteta) ja kaivossa näytti olevan vain 10 cm vettä. Maa näytti vetävän kaiken kosteuden itseensä. Kaikesta huolimatta käväisimme etsimässä puolukoita, joita saimmekin parisen litraa. Sormet olivat kyllä ihan kohmeessa ja kuuma kahvi teki terää reissun jälkeen. Tosin syksyinen tuuli vaikutti taas siihen, että sähköt menivät vähän väliä poikki. Kahvinkeiton aikanakin sähköt sammuivat ainakin kolme kertaa. Loppujen lopuksi kahvit saatiin juotua. Illalla oli tiedossa naapurikylän syyspäivälliset ja tanssit. Tämä on yksi niitä loppukesän odotetuimpia tapahtumia. Vireä kylätoimikunta on loihtinut ihania herkkuja pitopöytään ja paikallista sahtia on tarjolla. Tosin itse en lukeudu sahdin ystäväksi, mutta näytti sahdista pitäviä silti olevan paikalla. Maha tuli tankattua täyteen. Lisäksi tapansin tansseissa pariskunnan, joka oli hiljattain ostanut mökin paikkakunnalta. Juttelimme niitä näitä illan mittaan ja tultiin niin tutuiksi, että kutsuivat visiteeraamaan joskus mökilleen. Hauskaa tavata näin uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Lisäksi tapasimme muitakin kyläläisiä, joita ei ole vähään aikaan nähty. Illallisen jälkeen tarjolla oli tanssimusiikkia. Tanssiminen on ihanaa....kun vain tulee lähdettyä liikkeelle. Ihan viimeiseen valssiin taas olimme paikan päällä.

Sunnuntaina paistoikin aurinko lämpimästi. Mies lähti naapurin kanssa metsään ja minä jäin sillä väin omenoita noukkimaan pihapiirin omenapuista.  Saaliina tuli ämpärillinen puolukoita ja muutama hirvikärpänen kylkiäisenenä. Miehet olivat keksineet, että partavesi voisi pitää loitolla mokomat ötökät. Toisin kumminkin kävi....ei nämä hirvikärpäset ainakaan viis veisanneet koko partavedestä vaan yhtä innokkaina tonkivat isäntiään, yäk.

syyssatoa...omenoita ja puolukkaa

Välillä jäi aikaa jatkaa taas neuletyötäni eli lupaamianin säärystimiä lapsenlapselle. Toinen tuli valmiiksi ja toisesta sain tehtyä n. neljänneksen. Tuo Tango Fani lanka on kyllä siitä harmistuttavaa neulottavaa, että jos sattumoisin silmukat tippuilevat puikoilta, niin niitä näyttää olevan aika mahdotonta saada kiinni. Viikolla näin tapahtui ja meinasinkin jo luovuttaa ja heittää koko työni nurkkaan. Toivottavasti kaikki silmukat tuli noukittua, ettei purkaannu sitten huomaamatta. Pitäisi varmaan keksiä vanhoja korkkeja puikkojen päihin kuljetuksen ajaksi, ettei kassissa käy silmukkapakoa.

kaksi oikein, kaksi nurin, kaksi oikein...seiskaveikasta ja Tango Fanista

Nyt vaan yritetään saada työ valmiiksi, pikkuhiljaa. Osan langoistani myinkin tyttärelle, joten se iso lankavarastoni on hieman pienentynyt...tosin se voi olla vain hetkellistä, sillä ainahan voi jäädä lankahyllyjen väliin kiinni kaupassakin.

Millään ei kyllä olisi malttanut lähteä mökiltä kotiin. Päivä oli kaunis ja luonto houkutti olemaan ulkona. Tosin sain puhdistettua puolukat, joita olikin sitten yhteensä ehkä jotain 12-13 litraa. Ihanaa oli kuunnella ulkona poismuuttavien kurkien kirkuntaa. Taivaalla näkyi nelisenkymmentä muuutavaa lintua etsimässä aurassa paikkaansa. Kotiinlähdettyämme näimme naapurikylän maalaistalon pellolla kymmentkunta joutsenta laiduntamassa, joten olivat varmaan syömässä siinä ennen matkansa jatkamista. Iltataivas oli taas niin ihanan värinen, joten istuin etupenkillä ja yritin kuvata milloin mistäkin suunnasta liikkuvassa autossa taivaan rantaa. Tosin se ei aina onnistu niin hyvin liikkuvassa kyydissä. Harmittelin vaan, ettei päässyt kuvaamaan laskevaa aurinkoa järven selkää vasten. Oih, siitä voisi saaada kauniin taulun maalattua....kunhan ei vaan sitten "pilaantuisi" taiteilijan käden jäljen kautta.

iltaruskoa (mustaa likaa auton ikkunassa, joten ei kuulu maisemaan)

Siinä sitten olikin tämä viikonloppu. Syksy oli saapunut, lehdet putoilleet puista reilusti ja sadetta tullut niin paljon, että jo sunnuntaina oli kaivossakin metrin verran vettä. Kylmää ja pimeää tulee...ei sille taas voi mitään. Muistellaan sitten niitä kesän hienoja hellepäiviä.

 

Aamusella entinen koulutoverini soitteli, että saattaisimmeko tavata hänet autokoulumatkallaan. Hänelle jäi ns. luppoaikaa ja olisi ollut kiva käydä kahvilla jossain lähettyvillä autokoulua. Niinpä keksin, että voisimme mennä Malmin Toimintakeskukseen, jossa tarjotaan muutaman euron hinnalla kolmena päivänä viikossa edullinen lounas. Toimintakeskuksessa on monia harrastelijaryhmiä sekä ajoittain tehdään retkiäkin. Itse käyn viikottain taideryhmässä (siis nauravat taiteilijat). Toimintakeskus on perustettu lähinnä estämään ihmisten syrjääntymistä ja näin ollen monikin uskaltaa tulla ulos yksinäisyydestään tapaamaan muita. Itse olen hieman laiska lähteäkseni sinne yksin ja monesti on muuta ohjelmaa samoina päivinä, joten ei jaksa rampata edestakaisin keskustan ja kodin väliä. Siispä suunnistimme matkamme syömään edullista ja maittavaa ruokaa. Keskustelukin luonnistui siinä ohessa ja pian oli hänen aika palata ajotunnille ja itse ehdin pikaisesti käymään kotosalla ennen kuntosalille lähtöä. Muutaman vuoden ajan olen jo käynyt keskiviikkoisin Kuntokeidas Sandelsin kuntosalilla. Ryhmämme perustettiin aikoinaan ehdotuksestani, että Munuais- ja Maksaliitto ry. sekä  Suomen Osteoporoosiliitto ry. yhteistyössä järjestäisivät kuntosalitoimintaa jäsenilleen. Silloin toiminta sai rahoitusta "Kunnossa kaiken ikää"-hankkeesta. Sittemmin toiminta siirtyi kummankin järjestön paikallisyhdistysten vastuulle. Nyt meitä on puolet per jäsenyhdistys ja innostus vaan on kaikilla jatkunut, joten koolla on taas se vanha tuttu jengi. Toiminnassa on sekin hyvä puoli, että voimme kuntoilun jälkeen kahvitella vertaistuen merkeissä Töölön torin laidalla sijaitsevassa Cafe Tin Tin Tangossa. Näin ollen toiminta on hyvin sosiaalista toimintaa ja lisäksi ryhmään tulee vuosittain jokunen uusikin tuttavuus. Tällä viikolla näyttää taas kalenteri aika täydeltä...onneksi ei haittaa enää työntekoa.

Huomenissa kokoonnumme jälleen tuttuun tapaan ns. Maksakerhon kanssa yhdistyksen toimitilassa. Näin on myös vuosia ollut ja odotamme innolla mukaan muita uusia maksasairaita ja -siirron saaneita sekä heidän läheisiään. Ihanaa, kun on lähellä ystäviä ja jokainen saa toisilta tarvittaessa tukea jaksamiseen.

 

Tänään palattuani syksyn ensimmäiseltä kuntosalireissulta poikkesin asuintaajamamme kauppakeskuksessa. Mies oli saanut tekstarin Instruta, että lasit olisivat valmiina ja haettavissa. Haki minut kirppikseltä kotiin ja tarkoitus oli lähteä hakemaan niitä silmälaseja kun matkaan haettiin maksukortti kotoa. Saavuttuamme takaisin parkkihalliin, näin hallin ristikoiden läpi juna-asemalla piippa-autojen sireenivaloja ja palomiehiä sekä poliiseja paljon. Parkkihallista poitstuttuamme ohitimme kyseisen paikan ja jäimme katsomaan mitä tien toisella puolen olevalla rautatieasemalla oli tapahtunut. Raiteilla makasi naisihminen elottomana. Enää odotettiin vain autoa joka vie ruumiin pois ja viranomaiset peittivät ruumiin vaaleaan foliopussiin ja vetivät pussin suun kiinni.

Eräs mies tienvarrella kertoi, että aamupäivällä oli vastakkaisella puolella junarataa jäänyt joku mies linja-auton alle. Mies oli jäänyt linja-auton alle suojatiellä. Aika kauheaa.Kaksi kuolonkolaria samana päivänä samalla alueella. Surullista. Itselleni jää aina paha mieli tuollaisten onnettomuuksien jälkeen. Sitä miettii miksi joku on jäänyt vaikka junan alle. Oliko kyseessä onnettomuus vai jotain muuta? Ruuhka-aikana on paikan päällä varmaan paljon väkeä ja ehkä tilanne vain on niin nopea, ettei ketään ulkopuolinen ehdi tilanteeseen reagoida tai mennä hätiin ja näin ollen onnettomuus on ehkä väistämätön. Juna on todennäköisesti tönäissyt naista, sillä ruumis oli kokonaisena rautatien laidalla. Joka tapauksessa juna tulee kovaa vauhtia ja vaikka kyseessä olisikin ollut joku juna, joka pysähtyy asemalla, niin lähdössäkin on varmaan vauhtia. Jossakin perheessä on tänään surun päivä. Sitä jää ajattelemaan enemmän kun omalle kohdalle sattuu tilanne, jossa on ns. silminnäkijänä. Tosin en nähnyt onnettomuutta. Olkaa varovaisia liikenteessä, sillä monta vaaraa onpi eessä.

 

Tänään oli taas kännykkä (lue herätyskello) soimassa, jotta saisin itseni ajoissa kammettua vuoteesta ja raahauduttua Helsingin Hammaslääketieteen laitokselle. Paikka on tullut minulle hyvinkin tutuksi monen vuoden aikana, elinsiirtojen jälkeen. Ongelma on se, että nämä hyljinnänestolääkkeet ja jotkut muutkin lääkkeet, kuten aiempi syömäni verenpainelääke, aiheuttavat ikävää ikenien liikakasvua. Tuo kasvusto sitten estää ikenien puhdistamisen ja edessä voi olla paha ientulehdus. Minulla on jouduttu operoimaan ikeniä muutamaan otteeseen eli on leikattu liikaa ientä pois, jotta hammaskaula olisi näkyvillä ja ikeiniä voisi hoitaa. Eihän se mitään kivaa tietenkään ole, mutta hoidettavissa oleva asia kuitenkin. Käyn 3-4 kk:n välein hammaskiven puhdistuksessa. Elinsiirron saaneille hammashoito ja suunterveydenhoito on äärimmäisen tärkeää, sillä suu on sellainen aikapommi, josta lähtee infektiot äkkiä liikkeelle. Lisäksi käyn määräajoin kunnallisessa hammashoidossa. Tosin emme enää ole etusijalla sinnekään pääsyssä, vaan hoitoa voi joutua jonottamaan kuukausitolkulla. Ennen oli potilasryhmät, jotka sairastivat jotain vakavaa sairautta, jonossa ykkössijalla, mutta enää ei ole näin. Toki akuuttitapauksessa pääsee kuka vain särkypäivystykseen, jos hammasta särkee. Itse joudun ottamaan antibiottitabletteja ennen hammashoitoa estämään hoidosta aiheutuvia infektioita. Silloin kun porataan, niin että verta tulee, niin se on riski saada infektio, kun on heikentynyt immuunivaste. Hammashoidon osalta olisi kyllä terveydenhuollossa vielä parantamisen varaa. Siihen minä olen tyytyväinen, että tuolla klinikalla voin käydä ja siellä saan hyvää ja asianmukaista hoitoa. Hammaslääkärini on "maailman ihanin" ja näin ollen hammaslääkäriin meno ei ole pelottavia asioita listallani. Enemmän pelottaa mennä lääkäriin, kun ei tiedä mitä koetulokset näyttävät. Se onkin edessäni perjantaina Meilahdessa. Tämän päivän puhdistuksen jälkeen saankin taas olla neljä kuukautta rauhassa ja kutsu tulee sitten joulukuulle uudestaan.

Kakarana sitä hoilotettiin, että "tiedän paikan kamalan, koulun hammasklinikan..." Enää ei taida hammasklinikat olla niin kamalis, kun ei ole niitä kauheita kiviporia ja tuolitkin ovat niin makuuasennossa, että siihenhän saattaa vaikka nukahtaa.

Helsingin Hammaslääketieteen klinikkka

Hammasklinikan pihalla kasvaa valtaisa hevoskastanjapuu. Näin syksyllä siinä on paljon kastanjan alkuja. Tosin ne ovat vielä vihreitä. Myöhempään syksyllä voi sitten maasta löytää ruskeita kastanjoita. Onnistuisikohan sitä laittaa alulleen oman kastanjapuun. Se kasvaa kyllä vuosikymmenien saatossa niin korkeaksi ja paksuksi, ettei varmaan ihan parvekkeen  viereen omalle sisäpihalle kannata kokeilla.

Kastanjassa on isot kämmenlehdet ja oksilla näet kastanjapähkinöitä

Tästä se kehittyy, sileä ruskea hevoskastanjan pähkinä

Terveisiä reissun päältä Porvoosta. Aamutuimaan joukko entisen työpaikkani eläkeläisiä lastattiin linja-autoon ja suuntana oli Porvoo. Siellä tutustuimme J.L Runebergin kotimuseoon. Johan itse ei ollut kotosalla, oppaan mukaan isäntä oli jossain "pihamaalla". Huoneita oli lukuisa määrä ja upeita tauluja koristi museon seiniä. Siihen aikaan oli käytössä päästä vedettävät sängyt. Isännällä oli leveä sänky ja emännällä oli kapea sänky...mistäköhän moinen eroavaisuus? Siellä oli paljon kaunista katseltavaa. Runebergin kotitalosta siirryimme vastakkaisella puolella tietä olevaan Walter Runebergin ateljieriin katsomaan kuvanveistäjäpojan hienoja veistoksia.

Runebergin kotimuseon nurkalta

Walterin ateljieerin pihamaalla kasvoi valtaisa luumupuu...oi, olisipa tehnyt mieli maistaa

"Onks tullattavaa?"

Käytiin tietenkin myös Brunbergin makeistehtaan myymälässä ja houkutus oli suuri ostaa suklaata ja karamelleja kotiin tuotavaksi. Vielä piti jokunen pussi ostaa Vanhasta Porvoosta Brunbergin myymälästä lisävarastoa.

Vanhan Porvoon Brunbergin myymälä

Porvoossa oli tosi kauniita puutaloja ja ihania pieniä kauppapuoteja. Vahinko vain, ettei meillä ollut aikaa kovinkaan paljon kierrellä Vanhaa Porvoota. Ohjelmassa oli ruokailua Ravintolakoulussa ravintola Iriksessä  samalla sai tehdä ostoksia koulun yhteydessä olevassa myymälä Nyytissä. Ruoka oli oikein hyvää. Varatoimitusjohtajakin oli kertomassa meille firman kuulumisa, vaikka eihän se enää paljoa kiinnostanut kun on ollut jo yli kymmenen vuotta poissa niistä kuvioista. Paluumatkalla poikkesimme kahvilla Kiialan kartanossa ja siellä oli mahdollisuus myös ostoksiin. Kiialan kartanon yhteydessä oli puoti, jossa myytiin maataloustuotteita ja lahjaesineitä sekä käsitöitä. Tällä ostoksella en kuitenkaan ostanut mitään.

Kiialan kartanon kahvipöydän herkkua

Päivä oli iloinen ja hauska oli tavata entisiä työtovereita ja saman firman väkeä. Jotenkin vaan tuntui oudolta, kun lähes kaikki muut olivat oikeasti eläkeikäisiä ja usemmat jopa kolmekymmentävuotta minua iäkkäämpiä....no, eläkkeellähän voi olla eläkeiästä huolimatta.

Tänään perjantaina matkasin Hus Meilahden klinikalle luustontiheysmittaukseen ja määräaikaisiin laboratoriotutkimuksiin. Matkalla kotoa juna-asemalle ohitan aivan jalkakäytävän reunustalla paikan, johon sama pulu-mummo kantaaa kauraryynejä viikosta toiseen. Keväällä oli pelkona lintuinfluenssa ja lisääntynyt rottakanta. Nämä lintujenruokkijat altistavat myös ihmisiä kulkutaudeille. Itse ilmoitin keväällä ympäristökeskukseen kyseisestä  paikasta ja rottahavainnoistani. Lupasivat myrkyttää alueen rottia vastaan. Myöhemmin keväällä havaisin samassa paikkaa useita rotankoloja käytäville ja myös välipalalla olleita rottia. Rottien käytävät sijaitsevat aivan vilkasliikenteisen kadun varrella palveluiden välittömässä läheisyydessä. Tänään taas pusikossa oli parin paketin verran kauraryyniä. Niistä olisi mummo monet kaurapuurot keittänyt itselleen, eivätkä olisi päätyneet rottien aterioiksi. Tosin pusiossa joskus näkyy puluja ja variksia, mutta tokkopa niitä muut linnut syövät. Lintujen ruoat pitäisi olla korkealla lintulaudoilla, eikä pitkin taajamien pusikoita ja viheraluieita. Tosin monet ns. lintumummot eivät edes itse sitä ymmärrä, että he toiminnallaan houkuttelevat isot rottakannat liikkeelle.

Eloveenaa rottien ruokana

Matka jatkui junalla kohti Meilahden sairaala-aluetta. Hämmästyksekseni havaitsin, että alueella ollaan tekemässä uusia liikennejärjestelyitä ja katuosuus sairaala-alueelle oli suuren myllerryksen kohteena. Kuvittelinkin jo hetken, että nyt ovat rakentamassa jotain uutta sairaalaa keskelle ajoväylää. Paikka tuntuu olevan kyllä aika tiiviisti rakennettua. Kauhulla odotan sitä päivää, jolloin idyllinen Kirurgisen sairaalan elinsiirtotoiminta siirtyy isolle sairaala-alueelle ja olemme sitten vain osa suurta massaa.

liikennejärjestelyjä sairaala-alueella

Kaikki on hyrskyn myrskyn tai ainakin heikunkeikun...

Meilahdessa kävin ensin röntgenissä luustontiheysmittauksessa. Viikon kuluttua saa sitten tiedon onko luustontiheys muuttunut huonommaksi tai parantunut viimeisestä mittauksesta, joka tehtiin kolme vuotta sitten. Osteoporoosin sain kylkiäisinä pitkäkestoisesta kortisonilääkityksestä sekä sairaalassa makaamisesta, jolloin lihakset ja luusto pääsivät huonoon kuntoon. Osteoporoosiliitolta olen saanut tietoa sairaudesta ja sen hoidosta. Lisäksi kohta alkaa jokaviikkoinen kuntosalitoiminta, joka on järjestetty yhdessä alueellisen osteoporoosiyhdistyksen sekä oman alueen maksa- ja munuaispotilaille suunnatun potilasyhdistyksen  kanssa. Kummallakin järjestöllä on yhteistä siinä mielessä, että molemmissa on potilasjäseniä joilla on osteoporoottisia ongelmia. Onneksi sairauden kanssa selviää kun syö terveellisesti ja huolehtii kalsiumin saannistaan sekä harrastaa sopivaa liikuntaa säännöllisesti.

Tutkimuksen jälkeen kävin viellä normaalikontrolliin kuuluvissa laboratoriotutkimuksissa. Tällä kertaa tosin oli minulle määrätty enemmän reumasairautta paljastavia tutkimuksia. Toivon tietenkin, ettei tätä sairautta enää todeta, kun mulla on muitakin jo ihan riittämiin. Kuitenkin on hyvä kun tutkitaan, että voin olla huoletta asiasta. Viikon päästä ollaan taas hieman viisaampia.

Kotimatkalla ihailin kaunista loppukesää ja taas jälleen on ollut kesäisen lämmin päivä, vaikka ollaankin jo kohta lähes elokuun loppupuolella.

pihlajasta se kertoo...

Kauniita ova nuo pihlajat kotimatkan varrella. Tänä vuonna onkin sitten paljon pihlajanmarjoja. Niitä tosin en ole opetellut hyödyntämään esim. hyytelönä tai muuhunkaan luonnonvaraan. Mökillä sitten näkyy onko pihlajamarjoista ollut hyötyä, joten omenoissa ei olisi niinkään niitä toukan aiheuttamia tuhoja. Tosin kuiva kesä on voinutut verottaa omenasatoa ja niiden koostumusta ja kokoa. Saahan nähdä onko kaivo vallan kuiva vai onnistuuko edes saunavesiä sieltä nostamaan.

Tänään päivällä oli tilattuna silmälääkäri silmälasireseptiä varten. Siitä on vierähtänyt kahdeksan vuotta, kun viimeksi tuli käytyä silmälasiostoksilla ja silmälääkärissä. Olinhan jo varannut Instrun tarjoussangat ja silmälääkärin resepti puuttui. Tuo tietenkin teki aika loven rahapussiin kun lääkäri veloitti seitsemän kybää ja optikolla olisi selvinnyt kybällä. Vielä ottivat toimistopalkkion päälle, niin Kela-korvauksen jälkeen jäin omavastuu 67 euroa. Lääkäri tuota kyselemään, että mitäs minä hänen vastaanotollaan teen. Selittelin, että uudet lasit pitäisi saada ja niitä varten näkö olisi tarkistettava. Kyseli, että olenkos muuten terve kansalainen? Kerroinpa siinä sitten, että mulle on kolme maskansiirtoa tehty. Siinä vaiheessa hän katsoi minuun ja kysyi jämerällä äänellä, että MITÄ? Piti vielä toistaa ja siinä sitä riitti ihmettelemistä ja selvitettiin melkein koko lääkärikaarti, että ketä leikkasi ja ketä tunnen. Taisin hieman shokeerata häntä, kuten monesti aiemminkin on tapahtunut vastaavissa tilanteissa. Kerran yksi nukutuslääkäri sanoi ennen kaihileikkausta, että "tämä tyttökö se haluaa säikytellä nukkumattia". Samalla käynnillä poliklinikan osaston avaustaja tuli ihan henkilökohtaisesti katsomaan minua, kun näki papereista nimeni ja oli edellisessä työpaikassaan kirjoitellut nimelläni patologin lausuntoja. Ihmetteli, että kuinka mä voin olla hengissä, että piti tulla ihan katsomaan kun nimestä tunnisti. Hassuja nuo tilanteet. Resepti tuli saatua ja hieman oli näössä parantamisen varaa. Intruun päin marssin reseptin kanssa ja silmälasin sovitukset mittauksineen ja tilaus oli näin tehty. Nelisen viikon päästä miekäläinen näkee sitten 100 % näkökyvyllä. Paineita ei ollut ja silmänpohjatkin olivat kirkkaat, joten jälkikaihiakaan ei ollut.

Kävin Prismassa ostamassa valkoista Palmaa neljä kerää. Ulos astuessani kauppakeskuksesta sokaistuin vallan, kun silmälääkäri oli tiputellut tuplamäärän tippoja silmiini ennen silmänpaineen mittausta. Hyi, kuinka valkea väri ja kirkas taivas sokaisivat silmäni vallan ja tuntui, että olisi pitänyt kävellä silmät lähes ummessa. Niinpä soitin äidille ja kävelin pikapikaa visiitille, että pääsin nopeasti pois häikäisevästä auringon paisteesta. Vieläkin tuntuu hieman ikävälle silmissä ja kotiin tulomatkalla siristelin vielä silmiäni, vaikka vastaanotosta oli kulunutkin yli kuusi tuntia. Mitä tästä taas opin, että kannattaisi ottaa aurinkolasit aina silmälääkärikäynnille mukaan.

Tämän päivän aloitin pyykkituvassa. Aamusella törmäsin rappukäytävässä taloyhtiön siistijään, joka harmistuneena manasi, että joku siivoton on käynyt tekemässä läjän porraskäytäväämme. Eikös sitä parempaa paikkaa löydy kun käydä tarpeillaan toisten asuintalon kerroskäytävällä? Hyi, varmaan inhottavaa korjailla haisevia läjiä rapusta. Koko päivän tuulettamisesta huolimatta porraskäytävässä haisi p...a.

Pyykkituvan jälkeen päätin lähteä optikolle, sillä lauantaina mökillä tansseista tullessani poistelin meikkejä tuvan pöydän äärelle. Siihen ne silmälasini sitten jäivät ja hups kuinkas sitten kävikään? Jostain syystä ne olivat tipahtaneet mökin lattialle huomaamatta ja siinä vaiheessa kun sen huomasin taisi ollakin jo liian myöhäistä eli olin astunut niiden päälle. Sangat sojottivat kohti yläilmoja. Lasit ovat onneksi muovia, mutta kehykset titaania. Yritin niitä vääntää varovasti suhteellisen normaaliin asentoon. Ehkä sainkin, mutta toinen sanka oli kyllä aika oudon oloinen. Enempää en uskaltanut sitä väännellä. Niin asia jäi kotiin tultua marjakiireiden ym. kotiinpaluuhommien takia heti tekemättä. Tänään siis oli lähdettävä sinne optikolle. Myyjä katseli vähän aikaa ja totesi, että toinen sanka oli poikki. Sanoi, että hyvä kun tulit tänään sillä tänään on lähdössä laseja korjattavaksi. Mahdollisesti saisit ne huomenna tai ylihuomenna. Enhän ollut varautunut silmälasien jättämiseen. Milläs nyt näen kaupassa hintalappusten tekstit? Optikkoliikkeen kalliita yksiteholaseja en viitsintyt parin päivän takia ostaa, vaan ajattelin mennä Tarjoustaloon tai Tiimariin katsomaan halpalaseja. Tarjoustalossahan niitä oli eurolla, mutta vahvuuksia oli vain 1 ja 1.50. Ostin ne molemmat. Kuvittelin näkeväni niillä Tiimarissa, mutta enhän nähnyt pieniä hintoja ollenkaan. Sitten etsin sieltä silmälasihyllyn. Tiimarista löysinkin eurolla vahvuudella 2 ja ostin vielä kotelossa olevat kaksiväriset muovisankaiset toiset lasit, jotka maksoivat 3,90. Nyt siis meidän huushollissa on 4:t uudet halpalasit. Onhan niitä varalaseja sitten vaikka joka lähtöön ja isänäidinkumminkaimallekin.

Harmin paikka on siinä, että tuolle vahingolle tuli sitten hintaa 49 euroa eli sen verran tulee titaanikehyksen sangan hitsaaminen maksamaan. On kyllä outoa olla tällaisten varalasien kanssa, kun on tottunut kaksiteholaseihin. Nauratti kun pidin niitä nenän päässä, kun en tarvinnut lukea mitään. Ei osaa ottaa pois ja laittaa taas takaisin tarvittaessa. Onhan mun vanhat lasit vuodelta 1998 ja siis aika vanhat. Ne on mun ekat lasit ja sain ne kaihileikkauksen jälkeen. Kummastakin silmästä on leikattu kaihi, kun kortisonin ansiosta sain harmaakaihin. Miksiköhän niiden piti tehdä silmistä eriparia eli näköni on kummassakin silmässä eri, joten näitä halpalasejakaan ei ihan sopivia satu saamaan. Pitäisi kai kohtapuoliin miettiä optikolla käyntiä ja uusia laseja, kunhansattuisi vaikka lotossa voittamaan. Ainoa haittapuoli tuossakin on etten ole lotonnut vuosikymmeniin. Jospa sitä joskus vaikka rikastuisi ja lakkaisi köyhtymästä.  Sellainen tapaus tälläkertaa. Tänään siis tunnen olevani jotenkin silmäpuoli-invalidi.

Neljä viikkoa lomailua tuntui alkuunsa pitkältä ajalta, mutta jälleen kerran se tuntui hetkessä kiitävän ohi. Aloitimme loman heinäkuun alussa ystävättären 5-kymmenvuotispäivillä. Samalla reissulla tapasin entisen työtoverini Lohjalla, jolloin vierailille pikaisesti hänen luonaan.

ensimmäinen lomaviikko:

Maanantaipäivänä suunnistimme auton nokan kohti Keski-Suomea. Ensimmäinen matkaetappimme oli Vierumäessä oleva Weckmannin kattopeltitehdas. Tarkoituksemme oli ostaa mökin huopakaton tilalle 2-laatuista pieniviallista peltiä, mutta pellillä oli ollut niin kova menekki ettemme onnistuneet saamaan tarpeellista määrää, joten asia piti jättää muhimaan. Käväisimme mökkimatkalla asiaa kyselemässä vielä paikallisesta K-raudasta, mutta hinta tuntui päätä huimaavalta ja emme olleet osanneet varautua niin huimaan hintaan. Vielä jäi pari vaihtoehtoa josta kyselemme hintoja, joten asia jäi sillä kertaa hoitamatta.

Veljeni lupasi tulla mökillemme kahden lapsensa kanssa. Mökkipaikkakunnalla sitten sain viestin, että ovat paikkakunnan uimalassa ja tulevat perässämme mökille. Pientä vipinää riitti viikon aikana. Kävimme uimassa kymmenen kilometrin päässä olevassa naapurikylän uimarannalla. Oman kylän ranta kun oli siinä kunnossa, että laituri oli vain pikkukulmasta kiinni ja oli vaara, että se lähtee purjehtimaan järvelle.

Suonteella Tuukkalassa

Suonteejärvessä oli vielä turvallisempaa uida kun ranta ei ollut mikään äkkisyvä. Uimamatkan varrella, muutama kilometri mökistämme, sijaitsee Ahti Karjalaisen synnyinkoti Lepola. Tarkoitus on ollut jo viime kesänä mennä sinne, mutta taisi jäädä tältäkin kesältä. Aina muistuu mieleen ohi ajaessa, että kamera olisi pitänyt olla matkassa. Katsotaan ehtiikö sinne vielä loppukesästä vai onko pakko sitten toden teolla mennä sinne ensi vuoden puolella. Kesäloman ajaksi varasin myös kirpputoripöydän paikallisesta itsepalvelukirppitorilta. Vein sinne kellarista ja kotoa sellaista tavaraa, jota en enää tarvitse. Parempi myydä pois, ennen kuin varkaat keksivät viedä ne lopullisesti kellarista. Toki lomalla tuli myös itse tehtyä kirppisostoksia.

Muurinpohjalettuja paisteltiin muutama kerta mökillä. Mansikoita tuli ostettua melkein joka torireissulla. Niitä sitten herkuteltiin niiden lettujen kanssa ja lisäksi olin tehnyt kuningatarhilloa pakastinmarjoista mukaan ja siitä lapset tykkäsivät. Kermavaahtoa piti vielä vatkata ja kyllä oli herkkua.

Lettutaikinasta, johon osan jauhoista korjasin ohrajauhoilla, syntyi makoisia muurinpohjalettuja

Lomalla teki vielä veljenpojan mieli päästä kokeilemaan kalaonneaan. Itsellämme ei ole venettä, mutta mieheni kotoa sellainen löytyy. Joten lainavenheellä miehet lähtivät lapsien kanssa ongelle. Sieltä tultuaan Jere-poika hihkaisi, että hän sai seitsemän haukea. Tuohon minä ihmettelemään, että et sä ole mato-ongella seitsemää haukea voinut saada. Jere vaan innostui, että kyllä hän sai. Isänsä tultua sisälle pojalle vasta valkeni, että eihän ne haukia olleet vaan ahvenia. Ne oli sitten kuitenkin annettu Kallen kissoille, kun kalat olivat aika pieniä. Taisi kuitenkin olla kesän kohokohtia lapsille. Pian koitti kotiinlähdön aika. Ja seuraavia lomalaisia odotettiin perjantaina eli seuraavana päivänä. Trafiikkia näyttää riittävän. Itse kyllä kutsuin lapsenlapseni mökkeilemään, kun enää niitä saa niin harvoin luokseen, kun ovat kasvamassa jo isoiksi neideiksi ja maalla olo tuntuu tylsältä, kun kaupungissa riittää enemmän aktiviteetteja. Kyytikin mökille järjestyi tytöiltä pojan ja hänen avovaimonsa kyydissä. Mukaan oli pyydetty vielä tyttöjen yksi serkku, joka on aiemminkin ollut heidän kanssaan mökillämme.

Toinen lomaviikko:

Joutsan joutopäivät... Sinne oli taas mentävä katsomaan. Markkinatorilla on paljon kaupallista toimintaa. Tytötkin pääsivät ihailemaan torin antia seuraavana aamuna. Paikalla oli myös Tivoli. Tosin liput laitteisiin olivat suhteellisen kalliita. Mummi lupasi piffata tytöt yhden kerran pyörivään kahvikuppiin ja innostuneina he sitten ostivat toisen kerran liput itse laitteeseen. Markkinatorilta tytöt sitten ostelivat pikkusiskoilleen synttärilahjoja kotiin viemisiksi. Hauskaa näytti olevan. Itsekin innostuin ostamaan malmilaiselta valokuvaajalta taidetarvikkeita. Hassua, että pitää mennä mökkipaikkakunnalle ostaakseen oman kotiseudun myyjältä tarvikkeita. Tosin se on varma paikka missä olen hänet tavannut näinä vuosina ja halvalla sain taulun kehyksiä sekä muuta maalausmateriaalia.

Taiteilijatarvikkeita markkinatorilta

Nämä kaikki kehykset eli seitsemän erikoista kehystä, pieniä taulupohjia ja kannellisia väripurkkeja sekä öljypurkki maksoivat yhteensä 15 euroa ja lisäksi löysin kirppikseltä pari isoa pensseliä 0,50 senttiä kappale. Kunhan syksy saapuu, niin sitten kehitellään jotain uutta taas akvarellivärien tai öljyvärien merkeissä. Joutopäivä torin jälkeen poikkesimme uimalassa vilvoittelemassa ja sitten reippaasti mökille ruoan laittoon.

Naapurimme olivat tykästyneet tyttöihin ja he tarjosivat tytöille viikon aikana usieta uimakyytejä. Lisäksi mekin kävimme rannalla monena päivänä. Naapurissa juhlittiin lauantaina synttäreitä. Niinpä tytötkin pääsivät juhlistamaan niitä. Tytöt ovat hyvin luovia ja esittivät juhlaväelle liikuntaesityksen sekä lauloivat kauniisti. Tosin välillä alkoi suunnattomasti naurattaa kun sanat menivät sekaisin. Mummi oli luvannut viedä tytöt loman aikana Visulahteen. Maanantai oli sopiva päivä ja niinpä unikeotkin saatiin aikaisin ylös, sillä myöhään ei enää olisi kannattanut sinne asti lähteä. Koko päivä meni Visulahdessa nauttien lämpimästä auringosta ja vesiliukumäistä. Löytyihän sieltä myös muuta mielenkiintoista. Välillä käväisimme syömässä ja poikkesimme samalla Vahakabinetissa. Siellä tytöillä oli hauksaa, kun poseerasivat tunnettujen vahanukkien kanssa. Oli sitten kotona näyttää missä oli käyty ja kenen kanssa oltu kuvassa, vaikka vain vahanukkien muodossa. Kerroin jo aiemmin kuinka tytöt innostuivat virkkaamaan. Samalla minäkin sitten innostuin tekemään kaksi virkattua kassia lomani aikana sekä pikkutytölle ponchon sekä nukelle myös. Pientä valtataisteluakin meille syntyi, kun tytöt olisivat olleet vain telkkarin ääressä tuntitolkulla. Kyllä ne riidat sitten lopulta myös sovittiin. Nauratti vallan, kun kaupunkilaislapset pelkäsivät kaikkia pieniä ötököitä ja perhosen silmätkin tuntuivat kauheilta isoilta ja pelottavilta. Huh ja heh. Vihdoin oli vieraiden kotiinlähdön aika. Tuntui hetkessä haikealta kun jäimme mieheni kanssa kahden mökille. Jotain tuntui puuttuvan, vaikka olinkin saanut komella tyttöjä tekemään pieniä palveluksia ja sataan kertaan kehoittamaan syömään tai lähtemään jonnekin. Tähän kaksinoloon oli taas totuttava.

Heinäkuun lauantaisin järjestettiin Maapirtillä tanssit. Oli harmillista, että kun vihdoin oli saatu toimintaa paikkakunnalle, niin tanssiparketille saapui vain muuta innokas kyläläinen tai mökkiläinen. Tosin ilo oli meidän puolella, kun lattialla ei ollut tunkua ja sai toivoakin esitettäviä tanssikappaleita. Hidas valssi kun on se oma suosikki ja sitä ei ole vuosiin soitettu maalla ja tuntuu ettei paikkakuntalaiset edes tiedä mitä on hidas valssi. Niinpä me innolla sitä joka tanssireissu toivottiin ja saatiin myös kuulla ja tanssia.

Kolmas lomaviikko:

Tapasimme naapurikylällä mieheni nuoruuden kaverin, joka asuu pääkaupunkiseudulla. Käväisimme heidän mökillään ja sitten yhden päivän vietimme yhdessä ostosreissulla. Välillä kahvitimme naapureita ja kävimme myös naapureilla kahvilla. Mustikoita etsiskelimme metsästä, mutta kovin ovat tänä kesänä kärsineet kuumuudesta ja alkukesän kylmästä. Joten saaliimme oli pieni. Saimme runsaan litran mustikoita ja siitä sitten valmistin herkullisen murotaikinapiiraan, jonka päälle laitoin mustikoita ja metsämansikoita. Vanilijajäätelön kanssa se sitten oli herkkua. Netistä löysin ennen lomalle lähtöä herkullisen oloisen raparperipiirakan ohjeen Kotiäidin 3K sivulta, jonka tulostin mukaan. Sellaisen myös päätin tehdä ja se olikin herkkua sekä omasta, että naapureiden mielestä. Peltikattohommakaan ei edistynyt, sillä olimme käyneet Hirvensalmella katsastamassa yhden pelkikattokauppiaan varaston, josta ei löytynyt sopivaa määrää kattopeltiä ja Joutsan Kourukeskuksessakaan ei ollut sen edullisempaa kuin K-raudassa. Sitten oli vielä yksi paikka, joka sijaitsi Juvantiellä Mikkelin jälkeen. Sinne soitettaessa olisimme saaneet halvemmalla, mutta mökkimme kun on kolmen kimppa, niin poika ei ollut varautunut moiseen menoerään, joten emme viitsineet sitten laittaa itseämme liian tiukalle lomalla. Tuntuuu tylsältä lomailla, jos koko ajan pitää laskea, että nyt ei ole enää rahaa käytettävissä. Siksipä päätimme viimeisellä lomaviikolla maalata mökin ikkunat ja ostimme ikkunamaalia ja ikkunakittiä ja pensseleitä.

Kolmas lomaviikko meni lähinnä joutilaana. Tuli köllöteltyä auringossa, virkattua, uitua ja nautittua kesästä saunomisineen. Kuvasin digikameralla tuon tuosta mökkipihan pihapiiriä ja yhä uusia kauniita kukkia.

Neljäs lomaviikko:

Tuumasta toimeen oli ryhdyttävä maalaushommiin. Heti maanantaina hiomaan ikkunapokia ja ikkunan pieliä. Raskasta hommaa ja työn jako sitten oli, että minä maalailen pokia ja mies roikkuu ikkunapuitteitten kimpussa. Tosin sitäkin hommaa tuli itse tehtyä, kun miehen uusia myös ikkunalaseja ja kitata niitä kiinni. Näin tuli tehtyä alkuviikosta yksi oikea työkin. Keskiviikkona tuli tuttavaperhe visiitille ja sain seurakseni mukavan pikkutytön, jolle syötin marjaherkkuja ja keinuttiin yhdessä lasten pihakeinussa. Meillä oli oikein hauskaa. Sitten keskiviikkona päätimme mennä Mikkeliin. Siellä aika kului torielämää seuratessa, kirpputoreilla ja tapasinpa sukulaistytönkin torilla. Käväisimme pikkuserkkulassa maalaistalossa ja vielä paluumatkalla piipahdettiin Mäntyharjulla entisen työtoverin luona, kun hänellä oli viime viikonloppuna synttärit ja halusin mennä onnittelemaan.  Päivä oli ollut mukava ja tuli tavattua monta tuttua matkalla. Vielä oli muutama lomapäivä, jotka piti viettää marjoja noukkiessa. Omasta puutarhastani poimin ehkä noin puolitoista ämpärillistä punaherukoita ja mustia meillä oli vain noin puoli ämpärillistä. Niitä olin tilannut naapurikylästä maalaistalosta 20 kg. Nyt vain pitäisi ryhtyä marjamehun keittoon. Punaherukoiden kanssa oli saatava vadelmia. Onneksi niitä oli ja ne olivat jo sen verran kypsyneet, että parina päivänä onnistuimme noukkimaan noin 10 litraa. Muutama litra vadelmia ämpärillistä punaherukoita kohden ja se antaa hyvän maun mehuun. Pelkistä punaherukoista kun tulee liian hapanta marjamehua. Sokeria kannattaa kyllä laittaa tarpeeksi mehulitraa kohti.

Loman loppuhuipentumat olivat Maapirtin elopäivälliset tansseineen. Sieltä pitopöydästä ei kyllä voinut jäädä pois ja niinpä piti viimeinen ilta juhlia lomalla ja aamulla aikaisin herätä pakkamaan loput matkatavarat ja sulattaa jääkaappi sekä pakastin ja lähteä kiireellä kotia kohti. Sunnuntaina kun oli kustu käynyt siskon pojan rippijuhliin klo 13 Helsinkiin. Ehdimme kotiin ennen puolta päivää ja kiiruusti kylmätavarat jääkaappiin ja pakastimeen ja juhlavaatteet päälle ja kirkkoon. Juhlat tuli juhlittua ja hekuteltua mahan täydeltä. Sitten reippaasti kotiin ja arkeen eli ensiksi blogimaailmaan.

 

 

 

 

Tultuani tänään sairaalan polilta, ilo loppui lyhyeen. Naapurin Jussi tuli kertomaan, että kellarissamme on ollut taas varkaita. Siellä oli lähes jokaisen kellarin oven lukkokoulut rikottu. Ensin näytti siltä, ettei kellarikomerostamme olisi viety mitään. Tarkemmin katsottuani ihmettelin, että miksi kaikki laatikot lattialla olivat poikittain eikä normaalisti vaaka-asennossa. Joka ikinen laatikko ja kassi oli tarkastettu ja käyty läpi. Mitä ihmettä oikein hakivatkaan. Tulisivat suoraan pyytämään, että saiskos ottaa. Meinaan meidän kellarissa kun ei ole mitään arvotavaraa eli vain arvotonta tavaraa jota kirppikselläkään en ole saanut myytyä vaikka lähes ilmaiseksi tarjoasin. Siellä on vain vanhoja vaatteita, jotain kirjaa (paremmat viety jo antikvariaattiin ja loppuja eivät edes huolineet). Mitä näin ensinäkemältä tajusin hävinneen eli pari punaista lakanakankaasta olevaa liinaa ja yhden tai pari valkopohjaista väriraitaista  verhoa. Sitten kai oli yksi Isdn-linkki. Ei siis mitään rahallisesti arvokasta. Joku varmaan tarvitsee lakanoita tai muuta vaatetta. Joitain vanhoja cd-levyjä oli hujan hajan pitkin kellaria... eivät kai nekään kelvanneet ja olisin niitä kaupannut kirpparilla 50 senttiin. Tulipa kellarikin siivottua ja loput käyttökelpoiset tavat poimin kesäkirppikselle myyntiin. Vuokrasin näet pöydän Joustsan itsepalvelukirppikseltä heinäkuuksi. Olisi kai pitänyt laittaa kellariin lappu, että hae ne loputkin, niin ei tarvitse itse kuskata UFF.lle. On siinä ollut hommaa, että viitsiin myllätä toistakymmentä kellarikomeroa ja sulloa ihmisten tavaroita takaisin. Siihen on täytynyt kulua kyllä tuntitolkulla aikaa ja kenellä on ns. emännän avain kellariin tai kuka päästää sinne omilla avaimillaan muita varkaisiin. Herää kysymys. Pitänee vakoilla kai naapuristoa ja jokaista autoa, jotka ajavat sen rapun eteen ja kantavat kamaa autoihin. Poliisit eivät kuulema noteeraa, kun kellarin ovessa ei ole murron jälkiä. Näinköhän edes vakuutuksesta saanee mitään. Harmittaa vain, että muutaman kuukauden sisällä on auto hajoitettu ja siihen meni omat ja lainat rahat, että sai sen kuntoon. Nyt on jo pitkäkyntiset iskeneet kellariin ja koko aika saa olla varuillaan. Pitäisiköhän pistää kohta joku ansa sinne. Onkohan muilta naapureilta kadonnut tavaraa kellareista? Jotain hörhöjä varmaan liikkeellä.

"Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin"

 

Kesäloman pukatessa päälle, ajattelin että onkin parasta leikkauttaa hiukset ennen lomia. Varasin ajan tutulta kotikampaajalta. Eilen siis kävin Myllypurossa hiustenleikkauksessa. Olin sovitusta parikymmentä minuuttia etuajassa, joten päätin istahtaa tien varrella olevalle puistonpenkille. Mielssäni käväisi kyllä taas sekin, että kauankohan saanen siinä rauhassa istua, ennen kuin joku puistoholisti tulee seuraa kärkkymään. Samassa jo tien toiselta puolelta hoippui mies kohti penkkiä ja kyseli, että saisiko hän siinä huilahtaa. Sanoin, että sen kun istut vaan. Hän mainitsi olevansa vähän krapulassa, jonka olisin kyllä havainnut ilman mainintaakin. Tuskaili kuumaa vaatetustaan, kun oli musta nahkaliivi päällä ja tummat housut. Rupattelin hänen kanssaan siinä tovin ja hän pyyteli anteeksi, että on vähän "pierussa". Hänellä kun oli niin kuumakin, että ihan munat olivat kuulema sulaa. Vihdoin aika oli lähteä kampaajalle. Hän halusi tehdä vielä sinun kaupat siinä lähtiessään ja toivotteli hyvää jatkoa. Hieman mua kyllä huvitti. Kerran joku ystäväni sanoikin, että sinä se vasta "reppana imuri olet". Juupa, juu varsinainen reppanaimuri, kun aina joku reppana työntyy seuraani jossain istuessa. Tuo reppanaimuri nimitys tuli kai jossain koulutustilaisuudessa, kun menimme katsomaan paikallista tanssikapakkaa ja siellä ne reppanat vain hakivat tanssimaan, kun olisi toivonut jotain kunnon tanssittajaa.

Tukka takana... elämä edessä. Vähän väriä päähän ja hiustenleikkaus. Latvat tummat ja päällihiuksiin vaaleita raitoja.

tässä tämä sivubrofiili

Tänään minulla oli jalkahoitoaika varattuna Kirurgisesta sairaalasta. Eilen soitin Kirralle ja pyysin itselleni pissanäytettä ja tulehdusarvoja labraan, kun viikonloppuna tuntui epämääräisiä vatsakipuja. Ajattelin, että varmuuden vuoksi otettaisiin, ettei tule yllätyksiä loman aikana. Tänään sitten kiiruusti matkasin junalla kaupunkiiin ja ratikalla klinikalle. Sitten juoksujalkaa labraan. Siellä tyttö tulosti koneelta hurjan määrän labratulosteita. Kyselin, että mitäs kaikkea tuossa on kun piti olla vain kaksi näytettä. Hän sanoi, että on 20 pyyntöä. Minä sitä ihmettelemään, että eihän mulla olisi ollut yhtään ellen itse olisi soitellut osastolle. Näin vaan koneella luki ja olisi ollut jopa virtsanäytekeräyskin. Sanoin, että kyllä nuo kokeet vaikuttavat vuosikontrollin tulosteilta. Labrahoitaja soitteli osastolle, jossa hoitaja sanoi, että jos ne on määrätty niin kyllä ne kuuluu ottaa. Pyysin tulosteet mukaani ja sanoin käyväni nopeasti osastolla selvittelemässä asiaa. Osastolla hoitajaan ei osannut sanoa mitään vaan käski käymään poliklinikalla kyselemässä vastaanotosta hoitajalta. Sinne sitten kiiruusti. Siellä hoitaja katsoi koneeltaan tekstiä sairaskertomuksestani, josta ei ilmennyt mitään tietoa. Sanoi, että mene nyt otattamaan ne kun ne kerran on määrätty. No, eihän ne minun pussistani ole pois ja ne kyllä vaikuttivat vuosikontrollilabroiltani. Tosin siihen oli määrättäy lääkeainepitoisuudet sekä vuorokausivirtsan keräys. No, se ei tietenkään onnistu, koska vuorokautta ei ole enää vastaanottoon jäljellä. Huomenna aamulla siis taas aikaisemmin kaupunkiin ja otetaan paastokokeita sekä lääkeainepitoisuudet.Vähän hölmö tilanne, kun en tavannut edes viime sairaalakäynnillä hoitavaa lääkäriä päiväsaikaan, joka olisi kertonut jatkosta mitään. Hoitaja vaan ilmoitteli, että polille pitäisi tulla huomenissa.

Kahviossa käväisin limulla ja sämpylällä. Istahdin pöytään, jossa oli yksi vanhempi naisimmeinen. Juttua alkoi syntyä ja niinpä huomasin loppujen lopuksi istuneeni hänen kanssaan rupattelemassa toista tuntia. Jutun juurta löytyi yhteisistä harrastuksista eli taidemaalauksesta. Siinä sitä mietittiin maalaamista ja kuunelin hänen elämän kirjoaan. Mummo oli oikein iloinen saadessaan rupatella jonkun kanssa. Toivoteltiin toisillemme kaikkea hyvää ja kiiteltiin seurasta. Sitten kotia kohti kaupan kautta. Poika olikin taas pitkästä aikaa visiitillä. Ensimmäiset kesän punaiset mansikat ostettiin torilta tullessamme ja litran verran herneen paljoja. Kyllä ne kotimaiset marjat ovat kyllä ihan eri maata kuin ulkolaiset. Olipa herkkua. Huomenissa sitten kuullaan tärkeitä röntgenlausuntoja. Kyllä on perhosia mahassa. En voi sanoa ettei minua jännittäisi.

Lupiineja löytyi maljakkoon ison tien varresta. Eihän siitä pienestä pläntistä portin edustalta viitsinyt heti repiä kauniita kukkia pois. Kauniita kukkia maljakossa ja ihana kesäinen tuoksu.

kaupunkilaisen tärkeämpiä mökkivarusteita... lippalakki ja sähköinen itikkalätkä. Mitä riivattua, heti kun pitäisi tehdä jotain kaksin käsin eli puutarhatöitä, tiskata tai nauttia herkullisesta grilliateriasta luonnon helmassa, niin ympärillä pörrää ja inisee kaikenmaailman paarmat ja itikat. Eihän siinä muuten mitään, mutta sitten tuntitolkulla raapii ihonsa rikki. Maaseudulla asuvista varmaan näyttääkin lystikkäältä kun kaupunkilaistet juoksee pitkin pihamaata ja huitoo lätkällä kuin mielipuoliset. Keksin voidella itikan pistoja kylmägeelillä...kyllähän se hieman helpotti oloa.

Vaikka meidän perheessä ei liiemmin kalastusta harrasteta, niin naapurit pitävät meistä huolta. Muikkuja tulee kesän mittaan kotiin kuljetuksena. Juhannuspäivänä paistettiin pari pannullista Suonteen muikkuja ja hyviä oli. Olisipa lapsenlapset olleet mukana. Luulempa ettei pari pannullista olisi riittänyt tarpeisiin.

Yllätyksenä löytyi vielä uunin pankolle talvisäilöön pakatut puutarhatuolin päälliset. Päälliset oli pakattu mustiin jätesäkkeihin, jotka oli teipattu pakkausteipillä kiinni. Alivuokralaisemme eli hiirulaiset olivat keksineet tehdä pesän yhteen lepotuolin pehmusteeseen. Olivat kaivaneet kankaseen pari isoa reikää ja sieltä pursui superlonrouhetta, käsipyyhepaperia ja vintiltä olivat kuljettaneet iän ikuista hesaripaperia silppuina majanrakennustarvikkeiksi. Päällinen haisi väkevälle hiiren eritteelle. Hanskat käsissä sulloimme edesmenneen päällisen isoon jätesäkkiin ja kuljetimme sen paikalliseen jätesäiliöön. Ei kai sitten auta taas muuta kuin pyydystää uutta penkin päällistä tuhotun tilalle. Kaikkea ne hiiretkin keksivät.

Paikalliselta kirppikseltä löytyi kolme kerää tällaista puuvillalankaa. Jospa näistä kesän mittaan jotain hauskaa virkattavaa keksisi. Pongasin myös paikallisen Tokmannin lankahyllyn. Näyttää sielläkin olevan aikapaljon valinnan varaa, jos kesälomalla ajankulua sattuu tulemaan ja mielii ostaa jotain uutta lankaa.

 

Aamusella puhelin soi ja siellä pirteä naisimmeinen Keski-Suomesta soitteli ja puhui kuin helppo Heikki murteella. Yleensä närkästyn kun lehtikauppiaat soittelevat ja samaan hengenvetoon selittelen että en tilaa yhtikäs mitään. Nyt tuo myyjä sai jopa puhuttua minut tilaamaan vuodeksi ET-lehden superhalpaan hintaan ja kuinka onni on jo minua suosinut tässä vaiheessa ja varmaan suosii arvonnassakin, kun tähän tarjoukseen on päässyt vain sata onnellista tuhansien joukosta. Kuinka arpa lankesi juuri minulle ja tätä tarjousta ei voi antaa kennellekään muulle, vaan korkeintaan lahjaksi voin tilata. Normaalisti 18 lehteä, jossa on kuusi ylimääräistä, maksaisi yli satasen ja nyt saisin sen puoleen hintaan. Lisäksi lupasi lahjaksi askelmittarin jossa on sykemittari ja ristikkolehden. Askelmittarissa on kuulema niin hyvät ominaisuudet, että ilmoittaa tarkasti lukemat, ettei vaan missään tapauksessa sattuisi menemään liian hyvään kuntoon. Voi tokkiisa...Mikäs siinä muuta auttoi, kun tilata ET-lehti ja syksyllä sitten hurjat askellukset. Tulipa vielä vaihdettua säätiedotuksetkin puolin ja toisin.

Jossain vaiheessa aamulla tuli taas mieleen keittiö ja keskenjäänyt remontti. Siitä sitten soittelemaan isännöitsijätoimistoon. Siellä pirteä toimistotäti siunaili tilannetta ja lupasi kiiruusti kiikuttaa asiani tekniselle isännöitsijälle. Eihän tässä mitään muuta ihmeellistä, mutta remonttireiskat jäävät ensiviikon jälkeen kesälomalle ja sitten hommat tyssää. Edelleen puuttuu pöytälevy ja tiskipöydän ja työtason ja sen olemattoman tason laidat saumaamatta, liukuovi roikkuu vaan yläkiskosta ja alhaalla on patti, joten ovea pitää nostaa saadakseen sen auki. Jotain muutakin napinaa vielä oli. Päätin täyttää remontti-ilmoituksen, jossa kysyttiin puutteita asunnossa ja vein sen huoltotuvan luukusta. Pahaa pelkään, että tilanne on sama vielä syksylläkin. Taitaa pöytätaso mennä tehdastoimitukseen ja se kestää.

Sosiaalivirastolta tuli päätös Kuulokuntoutuksesta. Olin hakenut sopeutumisvalmennuskurssille Kuulonhuoltoliiton kautta. Kurssikeskus hoitaa paperiasiat puolestani, kuten epikriisit tai lääkärinlausunnon ja hakee maksajaa kuntoutukselle. Ensin hakevat sitä kunnan sosiaalitoimen kautta ja jos kunta ei myönnä, niin kuntoutus menee Ray:n varoista. Sossun päätöksessä luki: "Hakemaanne sopeutumisvalmennuskurssian kustannuksia kurssikeskuksessa ei voida myöntää, koska kyseistä kurssia ei voida pitää välttämättömänä vammanne kannalta. Sopeutumisvalmennusta myönnetään määrärahan puitteissa." Siis kuulovammaisen kuntoutusta ei voida pitää välttämättömänä, eikä kuulovammaan tarvitse sopeutua. Näin kai se sitten on tulkittava.

Tänään oli varattu aika mammografiaan kaupungin lähettämään seulatarkastukseen, joka tehtiin yksityisellä lääkäriasemalla. Ensinnäkin junassa kaikki matkalippulaitteet olivat epäkunnossa, joten lippua ei voinut leimata. Kenen vika jos tarkastaja sattuu tulemaan? Tullessa muuten oli sama juna ja automaatit eivät toimineet. Kondyktoori vastasi minulle vain, että niissä on jotain vikaa ja levitteli käsiään kun kysyin, että mitäs sitten tehdään? Joten eihän se taas minun vikani ollut ja taas oli pakkopummilla tultava. Mammografialähetteessä luki, että laite on "hellävaraisempi" entisiin nähden. Tosin ei kai sellaista tutkimusta voida hellävaraisesti ja kivuttomasti tehdä, kun rinnat prässätään lyttyyn laitteen väliin. Onneksi kuvaus ei kestänyt kauaa. Lääkärikeskuksessa treffasin entisen työkaverin, jota en ollut nähnyt yli kymmeneen vuoteen. Ei varmaankaan tuntenut minua, ennen kuin oli pakko mennä kysymään, että onko hän se joksi häntä luulin. Sitten juttua riitti, kunnes hänet kutsuttiin sisään ja tiemme erosivat. Tänään minulle tuli jonkinlainen ostomania. Ensinnäkin harmistuin uuden tiskipöydän pintaan, johon jää paha jälki esim. tipahtaneesta haarukasta tai muusta terävästä esineestä, joten tarkoitus oli mennä ostamaan jotain suojaa siihen pintaan. Samalla katsastelin muuta keittiöön liittyvää. Matkalla Kodin YkkösAnttilaan yks hörhö tuli kohti ja pummas rahaa metsämansikkalikööriin. Sanoin ettei mulla ole rahaa ja häippäsin siitä. Anttilasta löytyi tyllia, jos innostuu leipomaan jotain kermakakkua ja haluaisi erilaista koristelua kermasta.

pursottimen päitä eli tyllia kakunkoriseluun

Kolmen kappaleen tyllapaketti maksoi alle 4 euroa eli oli puoleen hintaan, joten ostin sen pahan päivän varalle.Sitten löysin kauniin värisen valkopohjaisen muovikulhon, jossa oli aniliininpunainen kukka. Sopis varmaan leipätarjoiluun. Kaikenmaailman rättejä ja ilmakumista liinaa ostin pöytien suojaksi. Löysin myös pienen söpön vaalean punaisen miniämpärin, johon voin sijoitaa astianpesuvehkeitäni. Osa ostoksista tehtiin Tarjoustalosta ja osa Eurokaupasta.

ostomanian saldoa: patakintaat, kumimatto tiskipöydäle, sieniliinoja. pyyhkeitä. pyöreä tablettiliina, muovinen tarjoiluvati

Kumista verkkoa ja narutabletti tiskipöydälle, kun tiskipöydän pinta näyttää helposti naarmuuntuvan.

Kastelukannun kaveriksi löytyi pieni ämpäri pesusienille ja harjoille

Muovinen tarjoiluastia pöydällä

Tuo helle ottaa kyllä voimille, vaikka ei saisi valitella. Välillä tuntui, että voimat loppuu. Oli ihan pakko ostaa jaffaa pullo, jotta jaksaa kotiin. Kotikaupungin osan kirppiksellä oli vielä pienoinen pakko poiketa, jospa jotain vielä löytyisi. No, löytyihän sieltä vaaville hellehattu, jos sitten mahtuu päähän ja vaaville katselukirja: Runolehmä. Jotain pientä hain vielä halpakaupasta ja sitten kiiruhdin kotiin, jossa on näin helteellä paljon viileämpää kuin ulkosalla.

"Onkos sinulla taitoa, lypsää runomaitoa?"

Lopuksi vielä lupasin esitellä meidän keittiön, kun siellä on vähän kalusteita ja uudet matot paikallaan...Rosaladyn keittiö:

Keittiössä on yhteensä kolme rosaa paperinaruräsymattoa