

|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Oh-show-tah hoi-ne-ne: Tenkkapootahan siitäkin voi tulla, jos lasinsirpaleita tulee kenkiin ja niistä saa haavoja. :( Jos kaksi tuollaista isoa viinapulloa tyhjentää, niin siitä todella voi tulla myös tenkkapoo...
Outi: Olisi kai voinutkin, mutta ei tainnut pystyä siinä vaiheessa moiseen...
Annifanni: Vähän pahaa pelkään, että hyvin ei ole asiat....
Hilkka: Todettakoon tässäkin, että viina on viisasten juoma.
Olli: Joskus viinalla voi desinfioidakin, muutakin kuin sisuksiaan. :)
Susanna: Harmillista, mutta tämä oli iso vahinko eli en usko, että omistaja tieten tahtoen halusi hajoittaa kahta täyttä pulloaan.
Neluekirppu: Mielestäni mitä usemmin tuollaisesta tulee enemmänkin tenkkapoota, ainakin sille jolle pullot kuului. :(
Kirsi: Totta ja entäpä jos tämä on jokapäiväinen satsi....
Nieppi: Uskon, ettei olisi edes pystynyt siivoamaan....hyvä, kun pysyi edes pystyssä. :(
Inkivääri: Tämä tuli selvästi mieleeni, kun selailin otoksiani. :)
Tanssiva harmaa pantteri: Sadattelu ja kova kolina saivatkin minut ihmettelemään, että mistä kummasta portaikossa on kyse. Kyseinen herra tuli pää kolmantena jalkana porrasaskelmat takaisin alas ja tässä oli loppuseuraus.
Juha Ylitalo: Tuon tapauksen jälkeen soitinkin välittömästi huoltotoimistoon ja pyysin henkilökuntaa siivoamaan virtaavan viinan ja lasinsirpaleet portaikosta. Rapun lattiasta lähti vahat kyllä viinakäsittelyn jälkeen. Onneksi ei kukaan ehtinyt loukkaamaan itseään, eikä litkimään sitä viinaakaan. :)
Satusanna: Mahtoi toden teolla...mutta uusi päivä ja samat kujeet, mutta pullot pysyivät silloin ehjinä. :(
Kuva tavoittaa varsinaisen ikuisuustenkkapoon.
Kutuharju: Ei sitä edes tarvitse aina tarjoilla, jos omasta takaa löytyy, mutta ihmettelen kuka myy tässä kunnossa olevalle?
Salka: Jospa alkon lakkoilusta olisi apua. Yleensä perheet juuri tällaisista käyttäjistä eniten kärsii.
Lunara: Aika tujua ainesta ja varmaan pikkuhiljaa tuhoaa myös sisuskalutkin.