Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.11.2007 - 18:12

Eilen oli taas totutusti kirppispäivä. Ekalta kirppikseltä lähti matkaan vain ns. kaljakärryt, joita kaipasin vetokärryyni, kun entisistä oli hävinnyt kassin alla olevat tukiraudat ja kassin laidat hankasivat pyöriin ja kangas näytti kuluvan rikki.
Kävimme myös Mellukirppiksellä, josta löysin vaikka taas mitä.



Ostin punaisen kynttilälyhdyn (3 eurolla) kirppikseltä. Tuon lasisen maljakon, sisustushiekkaa ja kynttilät ostin illalla Ikeasta kun käytiin siskoa siellä kyyditsemässä. Laitoin hiekaa  maljakkoon ja siihen pienen pinkin kynttilän. Maljakon voisin kai laittaa eteisen piirongin päälle somisteeksi ja vielä kun jostain keksisin punaisen kaitaliinankin kaapin päälle.



Mohairlankoja löysin edullisesti kirpparilta, kuin myös tuon luonnonvalkoisen kerän villasekoitelankaakin. Maksoin siitä euron sekä noista ruskeista ja persikanvärisistä mohaireistakin per pussi. Pussissa oli siis ruskeaa kolme kerää ja persikkaa kaksi kerää, joten edullisia solmuhuivilankoja. Lupasinkin tehdä siskolle synttärilahjaksi tuosta ruskeasta Salomoninsolmuhuiviin ja siskontytär tilasi jo itselleen myös synttärilahjan eli vaaleanpunaisen huivin. Onhan se hyvä, että sanotaan mitä halutaan, niin saa ainakin mieleisen lahjan ja ei tule hankittua mitään sellaista, jota toinen ei sitten halua käyttääkään.



Ostin viisi käsityölehteä (20 cnt/kpl), jos äitiä tai jotain muuta huvittaa virkata liinoja tai verhoja tai muuta vastaavaa. Lisäksi löysin jälleen yhden keittokirjan eli Juhlaherkut, josta maksoin pari euroa.



Kolme pientä froteista jouluaiheista pyyhettä ostin 50 cnt:llä. Niistähän voisi tehdä vaikka sellaisia ovipyyheitä eli napilla tai jollain systeemillä ommella listaan ja kehittää jonkun pään tai muun koristeen siihen ylös. Toki ne soveltuvat ihan vaan käsipyyhkeiksikin.



Yhdet pinkit farkutkin vielä löysin kevääksi, kun näin talven aikaan totuttelen pitämään mustia tai harmaita housuja. Lisäksi ostoskoriin löysi tiensä tummansiniset Eccon kävelykengät kolmella aurolla. Ne tuntuivat hyvältä jaloissa.



Eurolla löytyi ostoskoriini vielä yksi pinkki puuvillainen Pierre Cavallon pusero, jossa oli ketjun varassa pieni strassikivi koristeena.



Kolmella eurolla ostin Philipsin vekkarin. Tämä tuntui hauskalta, kun näyttö ei ole kirkas ja numerot ovat ylöspäin, joten ei häikäise silmiin sängyssä ollessa. Tosin mietittiin pitkään kotona miten sen saisi aikaan. Tänään mies otti sen auki ja sai selville miksi se ei heti toiminut. Nyt kello pelittää ja tässä mulle oma vekkari. Tähän asti on ollut vain kännykkä, josta on vaikea yöllä katsella kellon aikaa. Aika hauskan näköinen kello, vai mitä?

Joskus löytyy kirppikseltä vaikka mitä ja toisinaan ei löydy yhtään mitään. Nyt näytti olevan ihan kiva päivä ja suht'edullisia ostoksia. Nuo langat olivat tosi halpoja ja niistä saa kivoja huiveja. Kohta pitäisi siis alkaa koukkuamaan sitä Salomoninsolmuhuivia siskolle.

Edit: (27.11.2007)
Huomasin, että tämä hauska, vanhan näköinen patalappu jäi esittelemättä. Sen löysin myös viikonlopun kirppiskierrokselta. Siitä tuli mieleeni niin oma nuoruus. :) Värikin oli vielä sattumoisin pinkkiä, joten ehkä se passaa keittiööni.


Tiinuli kirjoitti 26.11.2007 - 20:02
Hienoja ostoksia olet tehnyt!
Nappasin nappisi blogiini!
jantta kirjoitti 26.11.2007 - 20:03
Keski-Suomessa oli pikku pakkasta ja oliskohan semmoset pari senttiä ollu lunta. Ei vielä hiihtelemään päässy:)
Tarjuska ite kirjoitti 26.11.2007 - 20:18
Tiinuli: Kiitos...ja kiva kun napille löytyy käyttöä. :)
Jantta: Kiitos säätiedotuksesta. Jossain vaiheessa pitäisi kai piipahtaa sielläkin. :)
Anitta kirjoitti 26.11.2007 - 21:58
Kylläpäs olet tehnyt hyviä löytöjä
Hallatar kirjoitti 26.11.2007 - 23:19
Hitsi!
Ei meilläpäin ole noin edullisia kirppiksiä!!!!
Tarjuska ite kirjoitti 26.11.2007 - 23:24
Anitta: Olikin iso ilo tulla tällaisen kuorman kanssa kotiin, :)
Hallatar: Jostain kumman syystä pääkaupungissa näyttää olevan monesti edullisempaa kirppiksellä kuin muualla, vaikka tämä onkin muuten kalleusluokaltaan kallein kaupunki. Muualalla ehkä kuvitellaan, että ihmiset maksavat enemmän, kun ei ole valinnanvaraa mennä muualle. :( Kyllähän täälläkin on kiskurihintoja, mutta en minä niistä pöydistä osta. :)
Anneli kirjoitti 27.11.2007 - 05:57
Heippulis! Toisetkin jo ovat ihastelleet löytöjäsi, joten jatkan samaa linjaa. Hintojen edullisuus on todella huomattava. Täällä kännykkäkaupungin kirppiksillä on hinnoittelu usein mielestäni aivan pielessä. Esimerkkinä Arabian muumimuki, joka edelleen tuotannossa: kirppishinta 13€ - Citymarket tarjous 10€. Ja sitten ihmetyttää, että jossain myydään aivan moskaa eli käsittämättömän huonokuntoisia tavaroita.
Pitänee tiedustella Sinulta nämä "ostosparatiisisi" ja lähteä joskus käymään! Iloisiin näkemiin ja kuulemiin!
lettu kirjoitti 27.11.2007 - 12:41
Voi että mitä kaikkea ihanaa taas löysitkään :)
Inkivääri kirjoitti 27.11.2007 - 14:49
Sinullahan on ollut oikein löytöjen päivä! Tuo lasimalja olisi muutes kiva nähdä käytössäänkin;) Ja jouluiset käsipyyhkeet vessoihin on ihanat - en edes olisi ymmärtänyt etsiä, kiitos vinkistä!
merisini kirjoitti 27.11.2007 - 22:26
Olipa taas hyvä kirpparipäivä sinulla.
Ai kuinka minua nauratti, kun luin, että tuo "pallo" on kello. Minä nimittäin ensin luulin sitä riisikeittimeksi tai joksikin keittiövälineeksi kuitenkin, ennenkuin luin mikä se todellisuudessa on.;))
Tarjuska ite kirjoitti 28.11.2007 - 00:02
Anneli: Ilomielin sinulle näistä kirppisparatiiseistani annan vinkkiä. Laita vaan sähköpostia, niin jutellaan. Voitaisiin läheä vaikka joskus kaksistaan kiertelemään. :) Kyllä mua vastaan tulee paljon mainitsemaasi kallista kamaa, mutta sellaiset pöydät jätän itse omaan arvoonsa. Kaikkeahan ei ole pakko ostaa. On myyjiä, jotka kiertelevät ostamassa muiden pöydiltä tai alennusmyynneistä omille myyntipöydilleen. No, kaikkihan on sallittua, mutta eri asia kuka sitten niitäkään otaa. :(
Lettu: Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. :))
Inkivääri: Laitan vielä myöhemmin kuvaa tuosta lasimaljasta ja mitä siihen suunnittelin, kunhan saan eteisen lipaston päällisen siistittyä. :) Käsipyyhkeistäkin voi tulla joulutunnelmaa. :)
Merisini: Sunnuntait ovat monesti hyviä kirppispäiviä, kun on aikaa kierrellä monessa paiksassa. Useimmiten löytyy jotain kivaa. :) Heh, Pallokello tosiaan ja tassujen kanssa. Siitä tulee niin kumma äänikin. Tänään se pöydällä "soi". Ihan kuin joku possu olisi röhkinyt tai joku vetänyt vanhaa vedettävää raskasvääntöistä kelloa. Piti oikein mennä katsomaan mitä se ukko puuhaa. Hän olikin parvekkeella ja kello pöydällä möykkäsi omiaan. Oli jäänyt kai herätysasentoon. Kellossa on jopa radiokin ja se toimii paristoilla. :) Kaikkea sitä ihminen keksiikin.
merisini kirjoitti 28.11.2007 - 23:55
Tänään meille tuli KELAN-sanomat ja sielä oli kuvia pillerikelloista. Toinen muistutti hyvin paljon tuota sinun kelloasi. Ne voi laittaa muistuttamaan useamman kerran päivässä. Ei kai tämä...........
Tarjuska ite kirjoitti 29.11.2007 - 00:01
Merisini: Mulle ei vielä ole tullut Kelan sanomia. Kävin just tarkistamassa. Pitänee katsoa, kun saan sen, että minkälaisesta kellosta siinä oli kyse. Tuon käyttö oli minun ällilleni sen verran hankala, että toivon mieheni sen ratkaisevan onko siinä sellaisia toimintoja. Hieman hankalakäyttöinen. Ajattelin sen ostamista vaan sen vuoksi, että yöllä ei tarvitsisi kurkata miehen kropan yli hänen yöpöytänsä kelloa. Itse en tykkää jos kirkkaat valot häikäisevät kellossa suoraan silmiin. Tuossa olisi numeropuoli kattoa kohti ja valon saisi painamalla kellotaulun laidasta, ettei koko aikaa valaise. :)
merisini kirjoitti 29.11.2007 - 23:55
Sehän olisi kiva jos saisit siitä omaan käyttöösi sopivan kellon. Sama se mikä sen nimi ja alkuperäinen tarkoitus on, kunhan ei sitten omia aikojaan herätä ainakaan yöllä. Minuakin häiritsee telkan kellon valot ja pistän aina yöksi peiton sen päälle.
Tarjuska ite kirjoitti 30.11.2007 - 00:11
Merisini: Mikäköhän siinä on, että nuo valot niin häiritsevät ja estävät unen tuloa? Mies sanoo usein, että mitäs niitä tuijotat...yöllähän pidetään silmät kiinni! :)
Selma kirjoitti 05.12.2007 - 12:00
Olipa tutun näköinen tuo vaaleanpunainen nuken naama pannulappu tai keittiön koriste. Minulla on ollut sanalainen joskus kauan sitten, mutta korean punaisena. Nostalgiaaa...: )
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ