26.11.2007 - 17:58
Jotenkin tämä talventulo näyttää olevan niin masentavaa aikaa. Tekisi vain mieli aamulla nukkua pitkään ja olla lähtemättä mihinkään. Heräsin vasta puoli yhdentoista maissa ja kuvataidekerhon olisi pitänyt alkaa tasalta. Hetken tuijottelin pakattua kärryäni, jossa oli taidetarvikkeeni, että jaksaisinkohan lähteä taiteilemaan. Mieli teki hieman lähteä, mutta väsymys meinasi antaa periksi ja olisi siis tehnyt mieli jäädä kotiin. Päätin kuitenkin lähteä, kun soittaessani Eijalle, hän houkutteli minua tulemaan. Sinne kerhoon päästyäni, ei harmittanut yhtään että lähdin. Lähtö tuntuu olevan aina niin vaikeaa.
Otin jouluisen tekokukan mukaan malliksi ja sen avulla ajattelin maalata vähän jouluista taidetta. Tein työni jälleen taulupohjalle akryylimaalein.

Tässä kerhopäivän kädenjälkiäni. Eija olisi jo halunnut tämän taulun minulta ostaa...täytyy miettiä. En ole juurikaan arvannut omia tekeleitäni myydä ja tuntuu vaikealta arvioidan niiden arvoa. Täytynee katsoa löytyykö tähän sopivia kehyksiä. Minulla on monia valmiita kehyksiä, mutta ne taitavat olla hieman liian isoja tähän työhöni.
Nyt tekee mieli maalailla jouluisempia aiheita.
27.11.2007 - 10:43
Voi miten kaunis joulutähtimaalaus!!
27.11.2007 - 15:30
Hienon jouluinen maalaus.
Laitoin joutseniini kehykset,käyhän katsomassa.
On kyllä vaikea laittaa omille töille hintaa.mutta kehykset on kalliita.
Olen kyllä ostannut niitä kirppiksiltäkin paljon,,mutta ei ne kuitenkaan aina sovi.
Mukavia maalailuja sinulle.
Tarjuska ite
28.11.2007 - 00:40
Satu H. Kiitos! :)
Jaana: Kiittää....kiva, että tykkäät!
Annifanni: Kävinkin katsomassa ja kaunis on taulu kehyksin. Eihän ne mitään edullisia taida olla. Siksipä kai minullakin on suurin osa ilman kehyksiä. Joitain olen ostanut kirppiksiltä, mutta koko ei sattumoisin usein miten täsmää. Pitäisi ottaa mökiltä kulmasaha ja pienentää joitan kehyksiä sopiviksi toisille tauluille. Pitäis kai kirjoitta taulupohjien kokoja ylös, jos sattui bongaamaan sopivia kehyksiä. :)
01.12.2007 - 10:48
Hieno joulutähti.
Tuo hinnan sanominen omille töilleen onkin vaikea asia. Joskus se tuntuu vaikeammalta kuin maalaaminen. Minä en omien taulujeni ja muiden tekemisieni kohdalla osaa olla kauppamies.