Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.11.2007 - 02:34
Lauantaina meillä oli vapaaehtoistyön työryhmän kokous. Tämä oli tämän ryhmän ostalta vuoden viimeinen. Miten vaikeata olikaan kammeta taas aikaisin ylös sängystä, että ehtii kymmeneksi kaupunkiin. No, ehdinhän minä. Välillä vaan hieman huvittaa, että mitä lyhyempi matka on, niin sitä kiireempi tulee. Osa porukasta tulee jopa pohjois-Suomesta asti ja silti ehtivät ajoissa paikalle. Kokous oli kuitenkin oikein hyvin onnistunut.

Sain jo pienen joulumuistamisenkin.



Jouluinen kahvimuki sekä saunahunajaa... Hunajaa tulikin illalla jo testattua saunareissulla.

Kaupungista palattuani lähdimme heti Biltemaan, josta piti hakea sitä kaipaamaani kaksipuolista teippiä. Ostin varmuuden vuoksi kaksi rullaa, jos toinen on hukuksissa....ellei sitten molemmat satu häviämään. En ota itsestäni mitään takeita.



Matkan varrella taivalla näkyi möllöttävän valtavan kokoinen vaaleankeltainen kuu-ukko. Pitihän siitä napsasta kuva auton tuulilasin läpi.

Biltemasta menimme Vantaalle uuteen Tarjoustaloon. Siellä oli tavaraa ja tilaa paljon. Yksi iso miinus minulla on kyllä Tarjoustaloon nähden, että niissä on se vika monesti, ettei hintoja näy mailla halmiella. Sen kyllä sai tuta myös kassoilla, kun jonoja tuli kun kassat joutuivat yhden sun toisen tuottteen kohdalla soittelemaan takahuoneeseen kyselläkseen tuotteiden koodeja ja hintoja. Raivostuttavaa ja jos jotain mielekästä näki hyllyillä, niin hinnoista ei ollut tietoakaan. Tämän huomion olen jo tehnyt aiemmin omassa vastaavassa myymälässä. Miten ihmeessä se hinnoittelu on tehty niin vaikeaksi ja keneltäkään ei voi edes kysyä, kun on vain kassahenkilökuntaa näkyvillä.



Enkelin mallisen piparimuotin sentään löysin. No, ei tässä tietty kaikki. Mies haali matkaansa iskuporakoneen ja minä ostin kuumailmapuhalatimen askartelua varten, jos se sitten passaa polttamatta koko torppaa. Sitten ostin vielä turvavöihin kiinnitettävät pehmusteet, kun välillä tuntuu ikävältä että hihna painaa ilkeästi kaulaa tai muuten tuntuu pahalta. Näissä ei sitten ollut koodia, jota piti soitella. Vähän tuli taas törsättyä, mutta jospa sitä vaikka hieman ennakkoon tuhlaili niitä veron palautuksiaan.

Tässä se meidän kuutmokeikka olikin. Illalla Marsu toi lastin Tupperwarekamoja ja osa niistä meni jakoon, mutta tuli sitä itselleenkin taas mukavasti kaapintäydennystä. Saunareissun jälkeen alkoi kummasti ramasemaan ja ihan piti nukkua tunnin "päikkärit", vaikka ilta oli jo parhaimmillaan. Olinhan istunut monta tuntia kokouksessa äänessä, joten se näytti ottavan voimille. Nyt sitä kukutaan taas kun pitäisi jo olla nukkumassa. Mutta ehtiihän sitä vieläkin.

ansku kirjoitti 25.11.2007 - 10:18
Tuota samaista kuuta minäkin illalla ihailin tuon meidän kallion yllä, pilvet teki hienon lisän kuun ympärille. Niin...ne pikkujoulut oli meidän työpaikalla Lauttasaaressa.
Liisa kirjoitti 25.11.2007 - 10:45
Kauniimpi tämä sinun kuukuvasi. :)
savisuti kirjoitti 25.11.2007 - 14:25
Kuuta kuvasin ja ihailin minäkin taidekeskuksesta tullessa. Ahaa, nyt saa siis tupperware-tavaraa vaikka käydä noutamassa. Vai sovitaanko tärskyt puoleenväliin?
Prognoosi kirjoitti 25.11.2007 - 15:31
Tuokoon enkeli ihanan joulun!
hejoko kirjoitti 25.11.2007 - 19:21
Ai niin saunahunajaa. Aivan ihastuttava, vain jo unohduksiin vaipunut. Täytynee hankkia.
Miia kirjoitti 25.11.2007 - 19:24
Hei Tarjuska!
Kaunis piparimuotti. Kauppareissulla huomasin, että ostaessaan siirappeja ja joitakin sokereita 3 pakettia, saa kaupanpäälle pakkauksen, jossa oli ihana nallepiparimuotti ja joku toinen. Haluaisin vain sen nallemuotin, en tarvitse sitä toista, enkä varsinkaan 3 pakettia siirappia :) :)

Käytiin kesällä tutustumassa Helsingin Bilteman valikoimaan. On siellä kaikenlaista -tosin enemmän miesten makuun, joten kyllä meillekin sieltä kuorma lähti mukaan :)
Tarjuska ite kirjoitti 25.11.2007 - 23:30
Ansku: Tuo kuu on vikkelä kun ehtii joka paikkaan. :) Ai, Larussa olitte....kivaa paikkaa se. :)
Liisa: Tämä kuu-kuva on otettu jo iltapäivällä ja se näytti tosi isolta tuollta taivaalla. :)
Savisuti: Kultaista kuuta on saanut eilen ihailla moni. :) Täytynee sopia tavaroiden toimituksesta, että miten sujuisi vaivattomammin. :)
Prognoosi: Kuten myös sinullekin. :)
Hejoko: Kesällä tulee paremmin käytettyä mökillä, mutta piristäisi kai näin talvella väsyneitä jäseniä. :) Hanki ihmeessä.
Miia: Missä kaupassa sellainen tarjous oli?Olisiko pitänyt ostaa vallan siirappia vai yleensä kolme pakettia sokeria. Piparimuotit ovat kivoja...varsinkin hieman erilaiset. Niitähän voi käyttää monenlaisiin tarkoituksiin. Tosin jouluna voi siirappia tunkea vähän joka paikkaan: lanttulaatikoon, porkkanalaatikoon, piparitaikinaan, maksalaatikkoon ym. Sitten vielä kinuskikastiketta jälkkärin päälle tai kakkuun. :)
Onhan Biltemassa tietokonetarvikkeitakin ja helmiäkin löytyy...:) Kaksipuolinen teippi on paljon halvempaa kuin monessa alan kaupassa. :)
Satu H kirjoitti 26.11.2007 - 01:03
ihanan piparimuotin oot löytänyt! :)
Tarjuska ite kirjoitti 26.11.2007 - 01:06
SatuH: Ajattelin ensin, että onkohan se hieman liian iso tavalliseksi piparimuotiksi, mutta ostin kuitenkin. Eihän sillä tartte tehdä kuitenkaan peltitolkulla noita pipareita. Pitäisi katsella vähän pienempääkin enkelimuottia. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ