Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
22.11.2007 - 15:49

Joskus tuntuu, että mikään ei mene niin kuin pitäisi. Eilen oli selkeä taroitus ensin odottaa lääkärin soittoa, sitten mennä reippaana kuntosalille ja lopuksi yhdistykseen vetämään askartelukerhoa.
Aamupäivän aikana olin totuttuun tapaan koneella, mutta "hyvissä ajoin" päätin sammuttaa kapistuksen ja kerätä askartelukerhoa varten tarvittavat tykötarpeet. Kaikki muu löytyi pienen etsinnän jälkkeen, mutta kaksipuolinen teippirulla, jonka olin jokunen aika sitten Biltemasta osatnut, oli kadoksissa. Ei auttanut muu kuin penkoa jokaikinen paikka mikä tuli mieleeni. Jossain vaiheessa se oli aiemminkin kadoksissa, mutta näin rullan ehkä viime viikolla jossain. Tiedä sitten, että otinko sen *parempaan talteen* vai päätinkö muistaa missä se olisi, kun tarvitaan. Ei harmainta aavistustakaan. Monesti täpärästä tilanteesta pelastaa siippa, jolle nytkin soitin, että oletko nähnyt kaksipuolistateippiä missään. Ei hänkään muistanut missä sen näki.
Loppujen lopuksi huomasin myöhästyväni kuntosalilta, joten ei auttanut muu kuin jättää se väliin ja jatkaa etsintää, mutta kuin maa olisi sen nielaissut. Miehellä oli omassa varastossaan pari kerää vähän vahvempaa kaksipuolista teippiä, mutta se ei mielestäni ole niin hyvää askarteluun, kun tuntuu että sormet ym. on siinä samassa nipussa kiinni, kun meinaa liimata paperia kiinni. Ei jäänyt paljon vaihtoehtoja, joten piti ottaa ne mukaan, jotta edes askartelukerhoon ehtisi ajoissa. Kassikin painoi yllättävän paljon, mutta mukaan piti ottaa kaiken varalle sitä sun tätä. Olenkohan muuten tulossa vanhaksi vai vaikuttavatko nämä syömäni lääkkeet niin tuohon muistiin vai onkohan kyse pelkästään järjestemättömyydestäni?



Yksi syy tähän taitaa olla se tavaroiden paljous ja yleinen kaaos. Tässä vain yksi esimerkki kaappini sisällöstä. Näitä komeroita on kolme vierekkäin ja kaikissa yllinkyllin roinaa. Lisäksi on monia muita lipaston laatikoita, kirjahyllyn laatikoita ja tavaroita löytyy milloin mistäkin. Pitäisikö hankkia henkilökohtainen arkistointiavustaja vai miten saisin nämä askartelu-, maalaus- ja käsityötarvikkeet joteinkin järjestykseen. Turhauttavaa etsiä tavaroitaan sieltä sun täältä. Yhtä kaappia on turhaa alkaa siivoamaan yhdellä kertaa, kun pitäisi osata päättää miten ylipäätään järjestää roinansa ja mistä pitäisi osata luopua.

Kerhoon ehdin hyvissä ajoin kuitenkin ja meitä oli monta innokasta askartelijaa paikan päällä. Illalla ehdin kotiin viimeisellä poikittaislinjan bussilla. Soitin siipalle, että tulisi pysäkille vastaan. Jostain kumman syystä sen aistiin toisen äänestä, milloin toinen tekee jotain mielelään tai sitten "pitkin hampain". Näin taisi käydä nytten, kun kerroin lähteväni juuri bussilla kaupungista ja monelta olisin mahdollisesti kotipysäkillä. Kuulostelin tilannetta ja huomioin, että ei hän kuunnellut ja kun äkäisenä kyseli milloin kyseinen auto olisi pysäkillä, niin läväytin ettei sitten tarvitse tulla ollenkaan. Päätin siis mennä pysäkiltä yksi kotiin, vaikka selkää särki ja kassi painoi liikaa. Arvasin, että puhelin pirahtaisi uudelleen ja laitoin sen äänettömälle. En vastannut tulevaan soittoon vaan istuin kylmän rauhallisesti paikallani. Huomasin ääniviestin ja kuuntelin, mutta en reagoinut. Hetken päästä tuli tekstari, että hän on pysäkillä.  No, siellähän hän odotteli kiltisti, mutta minulla oli sen verran adrenaliinia veressä, että en halunnut huomioida vaan kävelin pysäkin ohi. Hän tuli kiltisti perässä. Ihmettelin, kun eräs naishenkilö käveli ohessa ja jäi tuijottamaan meitä. Hieman näreissäni ajattelin, että mitä hän mahtoi katsella. Hetken päästä selvisi, että hän kuvitteli 'tuon miehen' lähtevän seuraamaan minua ja oli siten skarppina. Pyyteli anteeksi erehdystään ja näin meitä kaikkia nauratti ja hän toivotteli meille hyvää yötä. Eipä tullut mieleenikään, että omalla käytöksellään voi aiheuttaa hieman epäluuloa ympäristössään. Loppumatkasta kiukku oli jo karissut ja jutustelu kävi normaaliin sävyyn. Kivahan oli kun hän tuli pysäkille vastaan, mutta oli soittaessani herännyt iltanokosilta ja pää oli vähän sekaisin, kun vastasi puhelimeen. Aina ei siis ihan voi tulkita oikein toisen ajatuksia, kun puhelimessa tai netissä keskustelee.

Teippirullakin on edelleen kateissa, joten Biltemaan ostamaan vain uutta ja se täytyy sitten laitaa tiettyyn paikkaan, josta sen osaa tarvittaessa ottaa ilman etsimättä sen enempää.
Anneli kirjoitti 22.11.2007 - 16:35
Heips! Minun silmissäni kaappisi näyttää siistiltä. Minä olen aivan onneton tavaroiden säilyttäjä. Siis kyllä minä tavaroita säilytän, aivan liiankin kanssa - kuulemma -, mutta kun kaikki on onnellisessa sekamelskassa. Määrättyjä asioita teen hyvinkin järjestelmällisesti, mutta kaappien, laatikoiden, pöytien päälisten, ullakon, kellarin jne järjestyksessä pitäminen on aivan ylivoimaista. Jos joskus saan jonkun kohdan järjestettyä, niin toinen paikka on kahta sekaisempi kun olen siirtänyt tavaroita sinne ;). Mutta minä kun en millään raskitse hävittää oikeastaan mitään, millä voi joskus olla käyttöä. Ja millä todennäköisyydellä sitten löydän sen tavaran, jota kulloinkin tarvitsen -huonolla! Eräänlainen "sairaus" kait tämäkin.
Hallatar kirjoitti 22.11.2007 - 18:10
Voi mutta siistihän tuo on, meidän kaappeihin verrattuna! =)))
MarLi kirjoitti 22.11.2007 - 18:11
Minunkin silmissäni kaappisi on tosi siisti, eihän se edes pursuile yhtään!!! Tule kuule joskus meille, niin näet millainen on huusholli kun on oikeesti täyttä joka paikka. Projektia, nyssäkkää, laatikkoa ja pinoa on kaikki paikat täynnä!! Äsken piti kiireesti raivata olkkarissa korttiaskartelutehdas vähän pienempään läjään ja imuroida enempiä, kun ystävätär soitti että voiskos tulla meille katsomaan salkkarit kun sovittiin että lähdetään klo 20 lenkille...noh mielelään, mutta meidän olkkarissa ei olis mahtunut istumaan mihinkään! Olen viikon tässä askarrellut kortteja olkkarissa, että näen samalla telkkua ...tai ainakin kuulen jotain, vintissä kun askartelunurjassani ei kuulu radiokanavatkaan...
Mulla on aina kaikku hukassa... tai jemmassa jossain ja tuntuu että justiin sen tässä näin ja sitten saan penkoa ja kamat on entistä sekaisemmin... haaveilen että joskus on se oikea tilava työtila ja säilytystilat jne...
Mutta tekemättäkään ei osaa olla vaikka on ahdasta :)

Hyvä ettet saanut poliiseja perään kun mies lähdi vainoamaan perässäsi :))))
Tarjuska ite kirjoitti 22.11.2007 - 18:13
Anneli: Taisin löytää todellisen sielunsisaren. Meitä yhdistää todella moni asia. Tunnistin tuosta itseni. :) Hehhee...sama sairaus siis.
Tarjuska ite kirjoitti 22.11.2007 - 18:28
Hallatar: Ei kai ehkä epäsiisti, mutta ei mitään logiikkaa tässä järjestyksessäni. Askartelukamat ovat vähän missä milloinkin ja tuossa kaapissakin on mappia, maalaustarvikkeita, käsityökamaa. arkistoitavaa paperia ym. Etsi sitten sieltä jotain...ei mitään järkeä!
MarLi: Voin ehkä kuvitella, kun sulla on yhtäaikaa monta rautaa tulessa ja vähemmän tuota tilaakin. Näköjään tuota "dementiaa" on sitten liikkeellä. Jos on aina siistiä, niin ei kai ole sitten elämääkään?
En yhtään ihmettele, vaikka olisi poliisin soittanut. Miltä näyttää, kun nainen tulee bussisata. Mies istuu katoksessa ja sanoo ohikiitävälle naiselle hyvää päivää, lähtee perään ja pyytää kassia.... :) Se oli tällä kertaa vain kohteliaisuutta, mutta kun en reagoinut mitenkään häneen, niin kai sitä epäluuloa syntyy. ;) Kun on ollut yli 30v. naimisissa, niin tällaista se välillä on....
Obeesia  kirjoitti 22.11.2007 - 18:45
Osta monta teippirullaa ja laita niitä eri paikkoihin. Tarvittaessa sitten ainakin yksi niistä löytyy. Toivottavasti.
Anitta kirjoitti 22.11.2007 - 21:18
Juu. Osta monta teippirullaa. Laita sitten johonkin pitkä naula ja rullat siihen. Ei niitä 5 enempää kerrallaan ole kateissa. Löytyneet aina naulaan.
Hm. Missähän minun teipit on.
Tarjuska ite kirjoitti 22.11.2007 - 22:04
Obeesia ja Anitta: Toisaalta noita kaksipuolisia teippejä ei kovin montaa kannata ostaa, mutta ehkä kaksi rullaa olisi paikallaan. Pitäisi vaan opetella laittamaan tavarat omille paikoilleen ja ensin keksiä se oikein hyvä paikka, josta osaa hakea tarvittaessa. :)) Tavallisia teippirullia voi olla jopa se viisi kappalettta ja narulla vielä kiinni johonkin naulaan. :) Yksi juttu muuten jota yleensä joutuu etsimään, ellei laita aina samaan pakkkaan on purkinavaaja ja toinen tärkeä on kynsisakset. :)
Anitta kirjoitti 23.11.2007 - 10:41
Miten kauan sulla sitten yksi rulla kestää. Minä teen aika vähän kortteja ja mulla kyllä menee noita rullia aika monta vuodessa ja ostankin nittä 3-5 kerralla. Tosin laitan sitä teippiä aika leveästi kun sillä lailla saan esim servetit kiinni kunnolla.
Saksia minulle on kertynyt aikas monet. Keittiössäkin kolmet, joten parit kynsisakset joutaa olemaan kynsienhoitotarvikerasiassa. Kuviosaksia askasteluun on yksi karkkilaatikollinen. Enempää ei ole vielä kertynyt kun vasta pari vuotta olen askartelua opetellut.
Tarjuska ite kirjoitti 23.11.2007 - 23:48
Anitta: Mä kun olen hieman sellainen tuurilla pelaaja eli kortteja tulee tehtyä ehkä sitten kun on tarvis. Tosin joulukortteja pitäisi tehdä runsaasti enemmän ja niihin voi tarraa palaa. Eihän se Biltemakaan ihan hurjan kaukana ole, mutta ehkä niitä voisi muutaman kerralla ostaa. Pitänee mennä joku päivä ostoksille. :) Nyt siis on kahdet askartelusakset ja niitä kuviosaksia mulla on ehkä kymmenkuntakappaletta. Olen hamstrannut niitä mistä milloinkin. :))
Moninainen kirjoitti 24.11.2007 - 00:58
Meidän perheessä on pari romukaappia ja muutama romulaatikko. Ei mitään systemaattisuutta, joten hakiessani jotain tiettyä tavaraa se voi tuurilla löytyä ensimmäisestä paikasta, mutta yleensä ei.
Tarjuska ite kirjoitti 24.11.2007 - 01:21
Moninainen: Mikä helpotus huomata, että en ole ainoa joka ei löydä tavaroitaan:mistään. :) Oikeasataan vielä omat laatikkoni ovat edes jossain järjestyksessä verraten ukon romulootiin, josta ei löydy yhtikäs mitään. Jos joskus innostun niitä siivoamaan, niin viikon päästä tavarat ovat jälleen samalla lailla...hujan hajan. :) Kiva, että kommentoit, niin voin taas hyvillä mielin mennä nukkumaan ja jättää kaaoksen jälkeeni.
Leena kirjoitti 28.11.2007 - 14:18
Minä myös oon aika epäjärjestyksekäs tyyppi. mulla on kaapit ja laatikot sekasin aina ja turhaa on yrittää pitää niitä järjestyksessä. Tapanani on hakea tavaroita "suunnilleen tuolta". Esim paperit, niin tärkeät ku vähemmän tärkeät, on samassa kaapissa mistä sitte tarpen tullen räjäytetään koko kaappi ja haetaan. Useommiten kamat löytyy ja tulee samalla heitettyä turhaa roskaa pois. eli ku tietää mistä hyllystä, kaapista tai edes huoneesta alkaa tsimään nii se riittää. Terkkuja pakastuvasta Oulusta!
Tarjuska ite kirjoitti 30.11.2007 - 00:40
Leena: Sama vika...Mutta pyrin kuitenkin pitämään tärkeät paperit mapeissa tai kansioissa, mutta tosin niitä saattaa olla vähän siellä sun täällä kansioissa. Kokouksia ennen on hieman hommia, kun yritää koota kasaan mukaan otettavat paperit. :) Näyttää olevan liikkeellä tuota tautia.... :) Täälläkin vähän jo kylmenee, mutta lunta voisi olla vähän lisää. Viikonloppuja sinne!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ