

|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Siellä voi jutella harvinaisista sairauksista ja ihan kaikesta!
Kiva kun vierailit sivuillani! =)
Itse olen seurannut elämääsi jo varmaankin keväästä asti, en vain muista olenko kommentoinut!?
Kivat sivut sinulla, olet suosikeissani ja aina silloin tällöin pyörähdän lukemassa kuulumisiasi! =)
Ihan varma en ole siitä kuka tyttäresi on mutta pieniä epäilyksiä on asiasta! Jos olen oikeassa niin taitava ytär sinulla on!!!! =)
Nieppi: Uutta pukkaa ja hoitsut lähtevät.....Mitäs sitten näillä rakennuksilla tehdään? ;)
Olli: Niin kai se on...
Outi: Niin minäkin pikkuhiljaa uskon. :(
Eija: Niitä uusia on tuossa ympärillä jo joitain rakennuksia. Vanhastakin tehdään uutta pikkuhiljaa ainakin sisältä päin.
Nohna: Samaa kyllä itsekin totean. Bussimatkani varrella kaupungisa tullessa, ei juuri muuta näkynytkään kuin keskeneräisiä katutöitä. :(
Kirsi: Tuo Hilton taitaa olla suojeltujen listalla. Purkivat kuitenkin tuosta tien varresta varsin viihtyisän rakennuksen. Saahan nähdä mitä tästä pikkuhiljaa kehittyy.
Obeesia: Ei toden totta, mutta hoitojen lakattua, niitä ei kohta enää ehkä tarvitakaan....?
Hpy: Kesken, mikä kesken.
Kops: Joo, on niitä täällä koillisessa siellä sun täällä ja kaupungissa vielä enemmän. Ei kai ne tietyötkään lopu. Aina löytyy jotain kaiveltavaa.
Liisa: Tällaista täällä...vuosia on ollut kesken ja varmaan vuosia on kesken.
Tuulias: Vähän liian iso paikka kulkea liikuntarajoitteiselle. Nyt varsinkin, kun pääsisäänkäyntiä on muutettu hankalampaan paikkaan remontin vuoksi. Kiitos linkistä. Mietin vielä asiaa, kun aika tahtoo mennä täällä blogeissa niin tarkkaan.
Hanna: Kiitos vierailustasi. On kiva, että "ilmiannoit itsesi"...enhän muuten tiedä keitä täällä oikein käy. :)
Inkivääri: Sopiva laulu tähän tilanteeseen. :)
Käpsä: Vähän siltä tuntuu. Itse pelkään aikaa, jollloin maksa- ja munuaissirrot siirtyvät tänne, sillä isossa sairaalassa on suurempi riski saada sairaalabakteereita. Kirra on paljon kodin omaisempi ja viihtyisämpi. :)
Kiitos kommenteistanne!